__MAIN_TEXT__
feature-image

Page 1

Kulttuurilehti

Pyhimyksistä runoja kirjoi�ava Pirjo Kotamäki: ”Kun katsoo ikkunasta ulos, on ihmeellistä ajatella, e�ä on olemassa muutakin kuin tämä näkyvä.”

Leena Sainio teki Rapuoopperan ”Klike� klaks!”

Laulun kirjoi�aminen on tarkkaa puuhaa

Tekisinkö äänikirjan? Mitä se maksaa?

1/2021 Hinta 7,50 €


Uudenmaan Kirjoittajat ry järjestää kirjoituskilpailun, jonka aiheena on Mihin olemme matkalla? Maailma on muuttumassa. Mitä kohti kuljemme ja millaisen maailman haluaisimme? Kerro, miten koet muutoksen ja miten se puhuttelee Sinua tänään. Mihin itse olet matkalla? Osallistumisohjeet Kilpailu on avoin kaikille Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n jäsenille. Sen tarkoituksena on ak�voida jäseniämme kirjoi�amaan pitkän tapahtumaköyhän korona-ajanjakson jälkeen ajatuksiaan ja näkemyksiään siitä, mihin he henkilökohtaises�, yleises� ja yhteiskunnallises� katsovat olevansa matkalla. Lähete�yjen teks�en tulee olla lyhyitä esseitä, kolumneja tai pakinoita. Voi�aneet teks�t palkitaan pienellä rahapalkinnolla. Ne julkaistaan syksyn 2021 kul�uurileh� Eliaksessa ja niiden kirjoi�ajia haastatellaan Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n kirjakahvila�laisuuk sissa.

Säännöt Kilpailuun osallistuvan teks�n tulee olla suomenkielinen. Muilta osin aiheen käsi�elytapa on vapaa. Kilpailuun tarkoite�ujen, sähköpos�n lii�eenä lähete�yjen teks�en �edostomuodon tulee olla .doc tai .r�. Fon�: Times New Roman Koko: 12 pt. Riviväli 1,5. Merkkimäärä (ml. välilyönnit): n. 5 000 (enintään 2 liuskaa). Sivun ylätunnisteeseen on kirjoite�ava teks�n nimi ja sivujen lukumäärä (1/2, 2/2). Sama kirjoi�aja voi osallistua kilpailuun vain yhdellä (1) teks�llä. Kilpailutöitä ei palauteta, joten niistä on syytä o�aa kopio omaa käy�öä varten. Osallistumisaika on 31.05.2021 as�. Kilpailu on avoin kaikille Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n jäsenille. Kilpailuun osallistuvan teks�n pitää olla aiemmin julkaisematon, eikä kirjoi�ajalla saa olla sen suhteen sitoumuksia muualle.

Palkinnot I palkinto 99 euroa II palkinto 75 euroa III palkinto 50 euroa Voi�ajat saavat myös kirjalahjan. Voitot eivät ole veronalaista tuloa. Tuomariston kolme (3) parhaaksi valitsemaa teks�ä julkaistaan syksyn 2021 kul�uurileh� Eliaksessa. Lähe�ämällä teks�nsä kilpailuun osallistuja antaa järjestäjälle luvan sen julkaisuun. Kaikki muut teks�n oikeudet jäävät kirjoi�ajalle. Kilpailun raa�in kuuluvat kirjailija Jorma Hyvönen sekä yhdistyksemme en�nen puheenjohtaja ja kunniajäsen Chris�ne Hammar.

Teks�en lähe�äminen Sähköpos�tse lähetetyssä liite�edostossa (kilpailuteks�ssä) ei saa olla yhteys�etoja. Sähköpos�n otsikkoken�ään kirjoitetaan tunnus Kirjoituskilpailu. Yhteys�edot kirjoitetaan sähköpos�n vies�ken�ään. Sähköpos�vies� lähetetään osoi�eeseen sirpasuominen305@gmail.com. Kirjeitse lähetetyissä teksteissä kuoreen merkitään tunnus Kirjoituskilpailu ja se lähetetään osoi�eeseen Sirpa Suominen, Täh�mön�e 7, 01350 Vantaa. Henkilö�edot (kirjoi�ajan nimi, osoite, sähköpos� ja puhelinnumero) liitetään teks�n mukaan, sulje�uun kirjekuoreen, jonka päälle osallistuja kirjoi�aa nimimerkkinsä ja teks�nsä nimen. Teks�t tulee lähe�ää viimeistään 31.5.2021 (kirjeen pos�leima 31.5.2021) Kilpailun järjestäjä on yhteydessä ainoastaan voi�ajiin. Voi�aneiden teks�en kirjoi�ajien haasta�elu kirjakahvilassa pyritään järjestämään syksyn 2021 aikana.

2

Elias 1/2021


Päätoimi�ajan kynästä

Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen Toimitussihteerit: Christine Hammar ja Paula Kokkonen Toimitus: Ukirin hallitus

ISSN 2243-3414 (painettu) ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu) Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2021 Kansikuvassa: Runoilija Pirjo Kotamaki Kansikuva: Sirpa Suominen S. 2 kuva: Sirpa Suominen

Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Puheenjohtaja: Lauri Vanhala (10.3.2021 asti) Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Olli Sarpo (10.3.2021 asti) Jäsenet: Sirpa Suominen, John Kiviranta, Ulla Welin ja Paula Kokkonen. Varajäsenet: Juhani Harju ja Maria Salo-Pulliainen. Taloudenhoitaja (hallituksen ulkopuolelta): Christine Hammar

www.ukir.info Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias-lehti ilmestyy lokakuussa 2021. Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 31.8.2021 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia. Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja). Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet. Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina. Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.

Miten koronavuosi on vaikuttanut? Olemme kokeneet monia mullistuksia viimeisen vuoden aikana koronaviruspandemian takia. Erilaiset rajoitukset ovat vaikeu�aneet elämäämme. Vuosi on yleensä lyhyt aika, mu�a nyt se on tuntunut pitkältä ajanjaksolta. Maski- ja turvavälisuositukset sekä koontumisrajoitukset ovat muokanneet aja�elu- ja toimintatapojani. Pyrin pitämään rii�ävän etäisyyden toisiin ihmisiin ja julkisissa �loissa ja liikennevälineissä pidän maskia; käsiäni olen pessyt aina. Kun näen TV:n Urheiluruudussa jalkapallopelin maalinteko�lanteen jälkeisen pelaajien riehakkaan kimppahalauksen, huomautan ääneen: ”Missä on turvavälit? Missä maskit?!” Tai kun katson jotain lifestyle- tai realityohjelmaa enkä näe esiintyjillä maskeja, mie�n milloin ohjelma on tehty. Jos paljastuu, e�ä ”korona-aikana”, mie�n miksei ole maskeja, jos turvaväleistä ei ole huolehdi�u. Tai kun jossain fik�ivisessä televisiosarjassa onkin yllä�äen maskit, se ilahdu�aa ajankohtaisuudellaan. Vuosi si�en 28.3.2020 kirjoi�n tälle palstalle ”Uusimaa on viime yönä eriste�y muusta Suomesta. Maakuntamme rajat on sulje�u, eikä sellaista ole koskaan aiemmin tehty.” Koronavirustau��lanne on nyt sellainen, e�ä Suomen hallitus antoi 24.3.2021 eduskunnalle lakiehdotuksen liikkumisvapauden ja lähikontak�en väliaikaisesta rajoi�amisesta sekä maskipakosta. Liikkumista halutaan rajoi�aa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa ja Turussa. Kotoa tai asuinpaikasta saisi lähteä vain väl�ämä�ömästä syystä tai ulkoilun takia. Mikäli laki hyväksytään, se tulee voimaan joskus pääsiäisen (2.–5.4.2021) jälkeen. Tällä hetkellä, 26.3.2021, Uudellamaalla suositellaan, e�ei yksityis�laisuuksia eikä yleisö�laisuuksia järjestetä. Pienimuotoisia muisto�laisuuksia voi järjestää, kunhan osallistujia on enintään kymmenen henkilöä. Yleisö�laisuuksista salli�uja ovat enintään kuuden hengen �laisuudet. Tämän takia Uudenmaan Kirjoi�ajien vuosikokouksen ajankohta on vielä avoin, eikä vielä ole �etoa, milloin ja miten se järjestetään, mu�a siitä �edotetaan aikanaan jäsenistölle. Ihminen on sopeutuvainen. Kun jotakin ei voi tehdä, keksitään �lalle muuta. Kotoilu ja ko�maan matkailu ovat korona-aikana tulleet tärkeäksi. Koteja remontoidaan, koska kotona vietetään enemmän aikaa kuin ennen etätyösuosituksien ja liikkumisrajoituksien takia. Kutomisharrastus lisääntyi ja pyöröpuikot loppuivat kaupoista. Kirjojen myyn� ponkaisi huimaan nousuun. Tarinoiden tarve on suuri – kirjailijoita siis tarvitaan! Tietokoneidenkin myyn� on kasvanut, koska monet vie�ävät sekä työ- e�ä vapaa-aikansa kotonaan. Vierailut kansallispuistoissamme ovat lisääntyneet, koska ulkomaille ei voi mennä matkustusrajoitusten takia. Ja kun talvesta tuli runsasluminen etelärannikkoa myöten, suksien kysyntä yli� tarjonnan. Näy�ää siltä, e�ä kyllä me tästä selviämme! Sirpa Suominen

s. 2 Kirjoituskilpailu s. 3 Päätoimi�ajan kynästä – Sirpa Suominen s. 4 Karanteenirouvan havaintoja – Chris�ne Hammar s. 5 Pop up -kirjakauppa Kouvolassa – Olli Sarpo s. 6 Runoilija Pirjo Kotamäki – Sirpa Suominen s. 8 Leena Sainio ja Rapuooppera – Sirpa Suominen s. 10 Biisintekokurssilla – Päivi Lappalainen s. 12 Mitä äänikirjan teko maksaa? – Sirpa Suominen s. 14 Pilkunviilausta lyhenteistä – Paula Kokkonen s. 15 Matkakertomus: Kuuba – Hannu Niklander s. 16–19 Kirjanurkka – Jorma Hyvönen, Ulla Welin, Anja Ström, Rii�a Welroos, Riku Räihä. s. 20–28 Novelleja, runoja – John Kiviranta, Anne Hakala-Räsänen, Riku Räihä, Seija Eklund, Helena Numminen, Ursula An�la-Halinen, Leo Karetvaara, Esko Kukkonen, Robert Mercier, Gia Virkkunen, Kirs� Mäenpää s. Vilkuna, Marja-Leena Lyyra-Kukkonen, Paula Kokkonen, Eija Sandberg, Tarja Sahramaa, Pilvi Valtonen, Rii�a Komppa, Pen� Salmela, Pirjo Kotamäki, Kaija Jolkkonen, Lo�a A. Jussila, Tarja Niemi-Korpela, O. R. Helle-Kotka, Tiina Heikka, Mirja-Liisa Kinnunen. s. 29–31 Kirjoituskeho�eiden satoa – Keijo Wääri, Saara Keto, nimim. Ikuisuus, Anneli Rosell, Seija Eklund. s. 31 Kesähoroskooppi kirjoi�ajille – Venus von Täh�taivas s. 32 Kirjakahvilat – Jorma Hyvönen Elias 1/2021 3

Sisällysluettelo


Karanteenirouvan havaintoja Olen nyt vuoden ollut kotosalla omaehtoisessa karanteenissa, kuten niin moni muukin. Tilaan ruuat ko�in verkkokaupasta ja pyrähdän kauppaan vain satunnaises�. Pos�ssa käyn, kun pitää noutaa jokin lähetys. Nykyisin lähetykset ovat kirjakauppojen sijaan tulleet eri lankakaupoista… Tänä aikana olen lukenut aika lailla, sekä fyysisiä kirjoja e�ä e-kirjoja. Jos kaikki muutkin jo viime vuodesta läh�en ovat lukeneet paljon, ei ole ihme, e�ä Yle uu�soi 16.12.2020: Koronavuosi siivi� kirjojen myynnin hurjaan kasvuun – WSOY:n Timo Julkunen: ”Ylivoimaises� paras vuosi vuosikymmeneen”. Olen myös kuunnellut äänikirjoja ja podcasteja, kutonut sukkia, villapaitoja ja pipoja. Kirjakauppaliiton mukaan �etokirjoista myydyimpien joukossa 01–02/2021 olivat mm. 1. Jónsdó�r Védís (toim.): Islan�laisia neuleita. Tammi 2. Lai�nen Niina, Virtamo Viola (kuv.): Lempivillasukkia. Moreeni –– 5. Neumann Linka: Norjalaisia villapaitoja. WSOY 6. Moilanen Maaru, Leppänen Anu (kuv.): Islannin villaneuleet. Readme.fi Nämä neljä kirjaa ovat sohvapöydällämme. Niiden lisäksi kassissa la�alla, pöydän vieressä, on eri kokoisia sukkaja pyöröpuikkoja ja silmukkamerkkipussi sulassa sovussa muis�inpanovihon kanssa. Hyvä lukija, nyt arvasit väärin. Muis�inpanovihko ei liity kirjoi�amiseen, vaan kutomiseen. Siihen olen merkinnyt perheenjäsenteni koot ja ne langat, joista olen heille kutonut sukat, puseron tai pipon – ihan puikon koon tarkkuudella. Jämä- ja iskemä�ömiä lankakeriä on vaatehuoneen suuressa IKEA-kassissa pienen lankakaupan verran. Hm. Ehkä 4

Elias 1/2021

verran häve�ää. Onneksi yhdistyksessämme on tuo�eliaita kirjailijoita, jotka kerran vuodessa pullau�avat ulos uuden uutukaisen kirjan.

si�enkin vain hyvin, hyvin pienen lankakioskin verran, sillä pitäähän vaatehuoneeseen mahtua vaa�eitakin (miehen mielestä). Minäkö sohvaperuna? Jep. Tunnustan. Yle Areenan tarjonta on tullut tutuksi, samoin Ne�lixin elokuvat ja sarjat. Minäkö kirjoi�aja? Ei oikein näytä siltä, eihän. Näy�ää pikemmin siltä, e�ä olen kutoja. Voihan �etys� olla, e�ä muhitan aiheita samalla kun kudon ja kuuntelen äänikirjaa. Sillä aikaa aivojeni ahkerat hermosolut vies�vät toisten ahkerien hermosolujen kanssa ja yhdistelevät asioita �etämä�äni ahkeras� (saahan sitä toivoa…). Olen tänä kummallisena aikana myös käynyt useita (englanninkielisiä) kirjoituskursseja, sillä haluan, e�ä aivoihini muodostuu uusia okasia, e�ä ne vahvistuvat ja e�ä turhat okaset kuihtuvat pois. Ja kirjoitetaanhan näillä kursseilla – joskus aivan järje�ömiä määriä. Englanniksi. Lisäksi olen joutunut kääntämään omaa teks�äni, jo�a saisin sitä koskevaa palaute�a ope�ajalta. Luulenpa, e�ä aivoni kaiken tämän harjoituksen ja oppimisen jälkeen ovat yhtä okaspöheikköä, jossa ei turhia okasia enää ole. Jos en kuuluisi kirjoi�ajaryhmään, joka kokoontuu etänä kerran kuukaudessa, en todennäköises� olisi kirjoi�anut senkään vertaa kuin olen. Kirjoitan kuukaudessa häve�ävän vähän, vaikka haluan saada teks�ni julkaistua ja vaikka takaseinä jo näkyy. Juu, en kerro miten vähän. Sen

Vaan ei niin pahaa, e�ei jotain hyvääkin. Olen kirjoi�ajaryhmän myötä tänä outona aikana oppinut etäsovellusten, kuten Webexin, Zoomin, Teamsin ja Google Mee�n käytön ja rohkaisen kaikkia käy�ämään niitä. Verra�una mihin on katastrofi, jos ei he� osaa? Oppia voi myös hakea ne�stä. Esimerkiksi Ylen ne�sivustolla on hyvä Digitreenit-sivusto, jossa neuvotaan yhdessä jos toisessakin asiassa, mm. etäpalaverista verkossa. h�ps://yle.fi/aihe/ar�kkeli/2020/ 03/20/digitreenit-tyokaluja-erilaistenetapalaverien-pitoon-verkossa Puhun lasteni kanssa Messenger- ja FaceTime-puheluja ja WhatsAppin ryhmäpuheluja (voi siellä puhua myös kahden kesken). Onneksi meillä kaikilla on WhatsApp-sovellus puhelimissamme, muuten ei tulisi mitään. Messenger löytyy Facebookista. Messenger-, FaceTime- ja WhatsApppuheluissa mukana on myös videokuva. Lasten kanssa on kiva jutustella “kasvokkain” ja nähdä, mitä lastenlapset puuhaavat ja miten he var�uvat. Tätä kirjoi�aessani en yhtään �edä, mitä koronarintamalla tuleman pitää, mitä Suomen hallitus ja THL pää�ävät, mu�a oppia voi aina! Yhdistyksenä voimme kokoontua ja järjestää tapahtumia etänä. Etänä ne muutkin yhdistykset kokoontuvat. Virtuaalitapahtumiakin ne järjestävät, miksemme mekin järjestäisi. Eiköhän aleta! Christine Hammar yhdistyksen kirstunvartija


Kini Laine jutu�aa pappismiehiä, Juhani Huovilaa ja Heikki Heinosta

Ponnistuksia kulttuuriympäristömme puolesta Kul�uuriympäristö rakentuu vaivihkaa ja vähitellen, asujaimistonsa tarpeisiin niin, e�ä ajan kerrokset lomi�uvat luontevas� toisiinsa. Silloin kun sen arvo unohtuu, on seurauksena usein silkka voiton maksimoin�. Eli kauas kaikesta rakenne�u, keskustat näive�ävä kauppakeskusrumilus. Sellaista tapahtuu siellä täällä, kylissä ja kaupungeissa. Voi�eko kuvitella? Kouvolan kokoisen kaupungin keskustassa ei ole enää kirjakauppaa! Kustantajani Reuna kuunteli kirjanystävien hätähuutoa ja toi joulusesongin ajaksi pop up -kirjakaupan kaupungin y�meen. Tai oikeammin järjes� kouvolalaisille joulukuun mi�aisen performanssin. Kirjakauppalii�okin osoi� tukensa hankkeelle ja pyysi Reunan pop up -joulukaupan osaksi kampanjaansa ”Kohtaamisia kirjakaupassa”.

Minulla oli ilo saada seurata tapahtumien kulkua haasta�elijan, haastateltavan, kirjakaupan sedän ja glöginlaskijan ominaisuuksissa. Mukana oli kirjailijoita, taiteilijoita, muusikoita ja kuvi�ajia arviolta 60–70. Haasta�elijoina mm. Reunan moo�ori Tarja Tornaeus, kirjastotä� Kini Laine ja allekirjoi�anut. Lavalla kuul�in ja näh�in ainakin uusmaalainen venäjäntun�ja Arvo Tuominen, �etokirjailija Elina Saksala, Juha Särkelä, An� Taavila ja �etovisaa vetämässä Jari Kuri�u. Paikallisväriä toivat mm. ”Kausalan pojat” Kari Valto ja Harri Kivelä ja runoilija, musiikinope�aja Johanna Hasu. Toteute�u konsep� osoi�autui onnistu-

neeksi. Tunnelma pop up -kirjakaupassa oli päivästä toiseen lämminhenkinen, keskustelut hersyviä ja ilmeet iloisia. Riskit oli �edoste�u jo etukäteen ja tavoitteet aseteltu sen mukaises� mal�llisiksi. Kulkutaudin kuristusote ja ihmisten varovaisuus luultavas� vero�vat hieman kävijämäärää, joka olosuhteisiin nähden oli sopiva. Lopputulema taisi olla kaupalliseltakin kannalta posi�ivinen – ja mikä tärkeintä, osoi� e�ä kirjalla ja kirjallisuudella on edelleen paikka ihmisten sydämissä. Ja e�ä olemassa olevan kulttuuriympäristön vaaliminen ylläpitää sivistystä. Teksti ja kuvat: Olli Sarpo

Reunalaiset rakensivat jä�keskukseen, kauas kaupungin asukkaista muu�aneelta vaatekaupalta tyhjiksi jääneisiin �loihin tapahtumanäy�ämön. Koronaviruksen vaa�mat turvatoimet huomioi�in jo etukäteen; käsidesin ja kasvomaskien saatavuus varmiste�in, turvavälit ja henkilömäärä mitoite�in tarkoin. Kirjanystäville tarjoil�in runsas ja maukas ka�aus kirjailijahaasta�eluita, musiikkiesityksiä, vaihtuvia taidenäy�elyitä, keskustelutuokioita, �etokilpailuja, kuumaa glögiä, pipareita ja �etenkin mi�ava määrä mielenkiintoista kirjallisuu�a. Koko joulukuun ajan, jokaisena aukiolopäivänä.

Kirjailija Kari Valto ihastui ostokseensa.

Elias 1/2021

5


kirjailija

”Kun katsoo ikkunasta ulos, on ihmeellistä ajatella, että on olemassa muutakin kuin tämä näkyvä.”

Pirjo Kotamäen runokirjat Villit linnut olkapäillä kertoo pyhimyksen Franciscus Assisilaisen elämästä ja Leh�ä kuollei�en kirjaan vuoden 1918 tapahtumista runoina.

Näkymätön pyhyys keskuudessamme – Kun katsoo ikkunasta ulos, on ihmeellistä ajatella, e�ä on olemassa muutakin kuin tämä näkyvä, sanoo runoilija Pirjo Kotamäki ja osoi�aa kädellään ikkunasta näkyvää Elielinaukiota. – Myös toinen taso on koko ajan tässä. Istumme kahvilla Helsingin rauta�easeman länsisiiven eräässä ravintolassa helmikuisena lauantaipäivänä. Pirjo on kirjoi�anut runokirjoja katolisen kirkon pyhimykseksi julistaneista henkilöistä, heidän elämänvaiheistaan, uskostaan ja teoistaan. Kipinä pyhimyksiin sy�yi 18–19-vuo�aana, kun hän luki Eila Pennasen Pyhä Birgi�a -kirjan. Kirja teki suuren vaikutuksen. – En ole kiinnostunut uskonnosta sinänsä, vaan uskosta. Loppukesällä 2020 ilmestyi Pirjon kirjoi�ama Villit linnut olkapäillä – runoja Franciscus Assisilaisesta ja maaliskuussa 2021 Pyhästä Birgitasta kertova runokirja Tämä hento maailma, omassa kuolemassaan. Molemmat kirjat ovat Basam Booksin kustantamia. Seuraavaksi Pirjol-

6

Elias 1/20219

la on vuorossa Pyhä Katariina Sienalainen, josta kirjoi�aminen on aivan alkuvaiheessa. Pirjo tunnustaa olevansa pyhyyden etsijä. Pyhien ihmisten hämmästy�ävät kokemukset, näyt ja ilmestykset, ihmeet, vievät pyhyyden äärelle. – Uskon, e�ä he ovat oikeas� kokeneet niitä asioita. – Minua myös kiehtoo Raama�u ja sen ihmiset sekä Raamatun myy�nen puoli e�ä Jeesuksen elämä, joka ei ole myyt�nen, vaan hän oli olemassa ja teki �ettyjä tekoja.

Vierailulla Assisissa Vuonna 2018 Pirjo läh� ty�ärensä kanssa viikoksi Assisiin, Keski-Italiaan. Assisi sijaitsee Umbriassa, ”Italian vihreässä sydämessä”, Perugian maakunnassa, vain noin 35 kilometriä Roomasta pohjoiseen. Ennen matkaansa Pirjo oli lukenut pari kirjaa Franciscus Assisilaisesta, 1200-lu-

vun vaihteessa (v. 1181 tai 1182–1226) eläneestä saarnaavasta munkista, köyhien ja sairaiden hoitajasta. Lempi Ahlan Jumalan pieni köyhä -kirja vaiku� niin, e�ä lukemisen tahdissa alkoi syntyä runoja Franciscus Assisilaisesta, ja suurin osa Villit linnut olkapäillä -kirjaan päätyneistä runoista valmistui ennen Assisin matkaa. Pirjo aja�eli, e�ä runokokoelma Franciscuksesta on valmis, mu�a Assisissa syntyikin vielä muutama runo. Ahlan kirjan jälkeen Pirjo luki Franciscus Assisilainen – kutsu köyhyyteen (Kootut kirjoitukset) -kirjan. Pirjon runoilijatoverin, Tommi Parkon naisystävä Marina Merli, joka pi� Assisissa taiteilijaresidenssiä, johda� Pirjon ja erään taiteilijan samalla taksilla Monte Subasio -vuoren rinteille. Vuorivierailulla syntyi viereisen sivun runo Eremo delle Carceri / Monte Subasion lepoon, joka virtasi hänestä ulos sellaisenaan. Pirjo kirjoi� sen he� muis�in. – Useimmat minun runoistani syntyvät niin, e�ä ne vaan tulevat suoraan. Eivät ne ihan valmiina tule, mu�a minä en niitä paljonkaan muuta. Pirjo myöntää, e�ä toki runoja aina muokataan, kun kustannustoimi�aja käy niitä läpi. Villit linnut olkapäillä -kirjaakin muoka�in. Pisteitä ja pilkkuja laite�in paikalleen ja katso�in, mikä sana, ilmaus kuuluu millekin riville ja mihin kohtaan riviä. Vaikka Pirjo kirjoi� Villit linnut olkapäillä -kirjan päärunot Jumalan pieni köyhä -kirjan lukutahdissa ja s�gma-runot myöhemmin, kustannustoimi�ajan avulla runojen järjestys kirjassa vasta muotoutui lopullises�.

Pyhä Birgi�a sai näyn paavien kuolemasta Kun Villit linnut olkapäillä – runoja Franciscus Assisilaisesta oli kustannustoimi�ajalla muotoutumassa lopulliseen muotoonsa, Pirjo aloi� runojen kirjoi�amisen Pyhästä Birgitasta. – Birgi�a kiehtoi 1300-luvun naisena. Hän oli sen ajan aatelistoa ja hänellä oli suhteita kuninkaaseen. Hän oli kiehtova yhdistelmä polii�sta Birgi�aa ja pyhimys-Birgi�aa, ja hän käy� valtaa. Mie�n miten hän sai yhdiste�yä nämä puolet keskenään.


Kaikki pyhimyksiksi julistetut henkilöt eivät ole saaneet pyhyyden sädekehää elämänsä aikana. Pyhä Birgi�a (1303–1373) kanonisoi�in, juliste�in pyhimykseksi 7.10.1391 ja Franciscus Assisilainen 6.7.1228. – Jotkut pi�vät Pyhää Birgi�aa kauheana ämmänä ja vihasivat häntä. Franciscusta ei viha�u alkuaikoina, vaan häntä pidet�in hulluna ja häntä pilka�in kyläyhteisön taholta aika rankas�. Birgi�a Birgersdo�er, avioidu�uaan rouva Gudmarsson, oli lapsuudesta as� syväs� uskonnollinen. Kun Birgitan aviomies kuoli, hän omistautui kokonaan uskonnolliselle elämälle. Ris�innauli�u Jeesus ja Neitsyt Maria puhuivat hänelle, ja hän kertoi rohkeas� näkynsä muille ja kirjoi�/kirjoitu� ne muis�in. Näkemiensä ilmestysten mukaan hän oli Jumalan kanava maailmaan, Kristuksen morsian, ja hän tulisi vaiku�amaan Euroopan elämään. Birgi�a toimi Ruotsin kuninkaan, Maunu Eerikinpojan ja kuningatar Blanca Namurilaisen neuvonantajana. Hän vaa� Ranskan ja Englannin kuninkaita lope�amaan 100-vuo�sen sodan (1337–1453). Paavitkin saivat omat osansa Birgitalta. Kansan keskuudessa Birgi�a au�oi köyhiä, paransi sairaita ja teki ihmeitä. Pyhästä Birgitasta kertovan runokirjan nimi on Tämä hento maailma, omassa kuolemassaan. Mitä se tarkoi�aa? – Birgi�ahan näki useiden henkilöiden kuolemat etukäteen, Pirjo selventää. – Hän oli myös paavien arvostelija. Paavit olivat Avignonissa, eivätkä halunneet tulla Roomaan, koska Roomassa oli mellakoita. He uskoivat olevansa Avignonissa turvassa. Birgitan mielestä paavin kuului olla Roomassa. Hän lähe� sitkeäs� viestejä paaville, e�ä tämä muu�aisi Roomaan, ja jos näin ei tapahdu, Birgitan saaman näyn mukaan paavi kuolee – ja paavi kuoli. Tuli seuraava paavi ja hänkin kuoli. Muistaakseni oli kolme paavia, jotka eivät nouda�aneet Birgitan ohje�a. Tässä yksi syy kirjan nimelle.

Mitä pyhyys on? Pirjo sanoo kokevansa pyhyyden hetkiä kirjoi�aessaan, kun tuntee, e�ä nyt jokin runo tulee, ja silloin, kun hän lukee pyhimysten elämästä. – En �edä, kuinka paljon siitä on väli�ynyt omaan elämääni. Olen ollut viime aikoina vihainen Jumalalle, henkilökohtaisista asioitani johtuen, mu�a onhan pyhimyksilläkin ollut kaikenlaisia vaikeuksia ja sairauksia.

kertoo Millä tavalla pyhyyden pitäisi näkyä ihmisten elämässä? – Tämä lii�yy kirjoi�amaani Leh�ä kuollei�en kirjaan oikeudenmukaisuuden vaateena poli�ikassa, niin kuin Birgitan kohdalla poli�ikassa: hän näki kansan köyhät ja sairaat kuten Franciscus Assisilainen, ja he palvelivat ja hoi�vat heitä. Leh�ä kuollei�en kirjaan kertoo vuoden 1918 tapahtumista roolirunoina, joka tarkoi�aa, e�ä kirjoi�aa minä-näkökulmasta. Pirjo kirjoi� runoiksi, mitä sotaan joutuneiden kokemukset ja tuntemukset olisivat voineet olla. – Se 1918 oli niin suuri vääryys. Se kauhistu� minua, e�ei siitä koulussa kerrottu mitään. Kun oli juhlavuosi, 100-vuo�smuistelu, si�en tuli joka puolelta infoa.

Tällä hetkellä Pirjo keski�yy italialaiseen mys�kkoon Pyhään Katariina Sienalaiseen (1347–1380). – Hänkin läh� palvelemaan köyhiä ja sairaita. Uskonnollisuus tai köyhistä ja sairaista huoleh�misen pitäisi näkyä poli�ikassa. Sen takia Kokoomuksen poli�ikka on minulle aivan ufoa. Pirjo on kirjoi�anut myös Pompeijista, joka hautautui Vesiviuksen purkauksessa vuonna 79. Käsikirjoitus on kustantajalla, mu�a vielä ei vastausta ole kuulunut. – Minulla on useita valmiita kokoelmia pöytälaa�kossa, joille en ole vielä saanut kustantajaa; jopa lastenrunoja löytyisi tuosta laa�kosta. Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen

Eremo delle Carceri / Monte Subasion lepoon Nyt veljet eivät näe varjoakaan: liian kauan.

silmät ovat olleet auki

Veli aurinko on paahtanut ruumiimme; omaan varjoomme as�. Nämä vuoret vaeltavat suoraan sisääni: ne o�avat syliin, ne avautuvat, ne liikkuvat, jäsen jäseneltä olen samaa vuorta, tämä kivinen napanuora suoraan lähteeseen: olemme kytketyt lepoon, jäsenemme kallion syvyyksissä, painaudun kiinni, pikku kivet sisälläni, pyörivät ja etsivät paikkaa: syvempään, rauhaan, vuoren kiviset lihakset vasten poskeani: lohdu�avat, pitävät kiinni, tämä kivinen vuode pitää ruumiimme paikoillaan; jalkamme, sielumme, ulkona Veli aurinko on tänään antelias ja loistava, olemme kytketyt vaellukseen, olemme kytketyt jalkoihimme kiinni, varpaat puristuvat kallioon ja hiekkaan ja kivet varisevat �eltämme (vuoret vaeltavat kanssamme) Tämä paikka on aina mukanamme

Elias 1/2021

7


kirjailija

”Vaatii suurta kielenhallintaa, että osaa poimia puheesta sävyjä ja erilaisia puhetyylejä. Esimerkiksi kun joku sanoo ”joo, tosi kiva”, mutta tarkoittaakin, ettei ole kiva.”

Joskus kevään 2021 aikana Leena Sainion voi nähdä televisiossa Puoli seitsemän -ohjelmassa Rapuooppera-kirjansa kanssa. Hänestä kuvataan pieni inser�, joka esitetään jossakin kevään jaksossa. Leena sanoo pitävänsä huolen, e�ä hänen japanilainen koiransa, runoshiba-Vode näkyy myös ohjelmassa. Kun esityspäivä varmistuu, siitä ilmoitetaan Uudenmaan Kirjoi�ajien Facebook-ryhmässä www.facebook.com/groups/ uudenmaan Krii�kko Vesa Rantama arvosteli 28.3.2021 Rapuoopperan Helsingin Sanomissa: ”Kerrankin lastenrunoja, jotka kelpaavat myös lapselle.”

Rapuooppera kutsuu hulluttelemaan sanoilla ”Onko oikea oikea / vai väärä väärä? / Onko oikea väärä / vai väärä oikea?” pohditaan Leena Sainion Rapuooppera-kirjan runossa Oikea vai väärä. Lukijan pää menee melkein pyörryksiin, kun miettii oikean ja väärän eroja. Tärkeintä kuitenkin lienee, että noudattaa runon ohjetta: ”Katso, että valitset oikein, / vaikka vääriäkään valintoja ei voi aina välttää. / Niistä oppii. Jos oppii.”// Rapuooppera on hyväntuulinen runokirja, jossa leikitellään sanoilla ja sanojen merkityksillä. Runot sisältävät myös hienovaraisia elämänohjeita elämän mysteeriä poh�valle lapselle ja nuorelle, myös lapsenmieliselle aikuiselle. Sanaleikkien ja riimirunojen lisäksi kirjassa opastetaan, kuinka kirjoitetaan aforismeja, haikuja, loitsuja ja uusia sanoja vanhaan, tu�uun lauluun. Kirjassa selviää myös, mitä tarkoi�aa typografia, miten kirjoitetaan dialogia ja millä tavalla se eroaa monologista, millaista on tajunnanvirta ja aseeminen kirjoitus sekä minkälainen runo on oodi. Niitä kaikkia kanna�aa kokeilla tehdä itse. 8

Elias 1/2021

Rapuooppera-kirja onkin monipuolinen työkalu sanojen ja merkitysten maailmaan, ilahdu�ava ja poh�maan lai�ava, kirjoi�amiseen ja itseilmaisuun innostava. Äidinkielen hallinta on Leena Sainion mielestä kaikki kaikessa ihmisten välisessä vies�nnässä, jo�a ymmärtäisi, mitä toinen tarkoi�aa ja e�ä tulisi myös itse ymmärretyksi. Puheessa pitää huomioida monta asiaa, muuten voi tulla riitoja ja yhteentörmäyksiä. – Vaa�i suurta kielenhallintaa, e�ä osaa poimia puheesta sävyjä ja erilaisia puhetyylejä. Esimerkiksi kun joku sanoo ”joo, tosi kiva”, mu�a tarkoi�aakin, e�ei ole kiva. – Ja onhan se surkeata, jos ihmisellä on kauhean pieni sanavarasto, silloin ei nau� lukemisesta, kun ei ymmärrä lukemaansa. Eihän se ole toivo�avaa.

Rapuooppera – rapujen kosto? Kirjasta löytyy myös runokirjalle nimensä antanut Rapuooppera. Kirjan sivulla olevassa �etolaa�kossa kerrotaan, mikä on libre�o ja saadaan innostavat ohjeet Rapuoopperan esittämiseksi.

Leena sanoo, e�ä oopperalibretot ovat usein huonoa kirjallisuu�a, ihan nonsenseä, jos libreton vain lukee läpi, mu�a kun teks� nivoutuu musiikkiin, teks� alkaa saada järkeä. Lukija voi nyt kuvitella mielessään, miltä näy�äisi ja kuulostaisi seuraava kohtaus, joka tapahtuu joen pohjassa: ”Äi�rapu: Lapset, lapset, varokaa mertaa! / Ihmisten rapukausi on alkanut! Klike� klaks! Rapulapset: Ei näy mertaa / senkään vertaa! / Sata kertaa saamme nakertaa: klak klak klak! / Eikä merta kuule! Huhuu! KLIKETI KLAKS! Äi�rapu: Klike� klaks! Isärapu: Klike� klaks! (Ravut liikuskelevat iloisina joen pohjalla. Ihminen ase�aa merran syö�eineen veteen.)” Jossain vaiheessa oopperaa ravustajan ja rapujen osat vaihtuvat – ja ka�lassa kiehuukin ravustaja. Yllä�ävän käänteen jälkeen ooppera saa kuitenkin onnellisen lopun. Kun kysyn Leenalta, syökö hän rapuja, hän huudahtaa: – En! Leenan mukaan oopperalla ei ole kulinaris�sta sanomaa.


kertoo – Rapuooppera on tavallaan rapujen kosto. Se on ihan eläinsuojelullinen, e�ä ”Siitäs sai�e!”, mu�a siinä ei kuitenkaan tapahdu kenellekään yhtään mitään. Ja mertakin jää lopulta tyhjäksi, Leena rauhoi�elee. Rapuooppera on tarkoitus esi�ää syksyllä 2021 Leenan työpaikalla, Espoon musiikkiopistossa, jossa hän työskentelee laulunope�ajana. Leena kertoo, e�ä esitykseen tulee esiintyjiä rytmiikka- ja muskariryhmästä ja rooleissa laulaa opiston omia oppilaita. – Meillä on siinä aivan nuori säveltäjä, Leena kertoo. – Si�en siihen otetaan erikoisia soi�mia, kuten harppu, joka sopii ihanas� sellaiseen vedenalaiseen fiilikseen. Mukaan otetaan muitakin soi�mia, jotka eivät ole niitä tavanomaisimpia. Rapuoopperan pystyy tekemään vähäisilläkin musiikillisilla taidoilla. Leenan toiveissa olisi koronaviruspandemia�lanteen pää�yminen tai ainakin helpo�uminen, jo�a esitys voitaisiin toteu�aa. – Jospa syksyllä olisi mahdollista tehdä jotain opiskelijoiden kanssa yhdessä, ja ehkä silloin saisi tulla yleisöäkin vähän.

Pehmoleluista universumin mysteeriin Rapuooppera on jae�u kolmeen osaan: 1. Ihmeellinen elämä, 2. Eläimet ja luonto, 3. Universumin mysteeri. Ensimmäisessä osassa on arkisia asioita, kuten oman, rauhallisen paikan löytämisen toive�a, kiukkukakun leivontaohje, korva-sanan erilaisia merkityksiä ja haave nähdä aave. Pehmolelujen kirje lapsille on saanut aikaan liiku�avia reak�oita päiväko�lapsissa. – Poikani on päiväkodissa töissä. Siellä lapset olivat purskahtaneet itkuun ja menneet he� lelulaa�kosta hakemaan rähjääntyneen nallen ja hirvees� halanneet, kun tuli huono omatunto, e�ä leluillekin täytyy olla hyvä. Kakkososan runoissa seikkailee eläimiä, muun muassa apinoita, vuohia, lampaita, ke�uja, lohikäärme si�äisen kera, kroko�ili sekä kirahvi erikoisine helmineen. Kolmannessa osassa mennään Leenan mukaan jo lähes metatasolle, suorastaan platonismiin ja filosofisiin kysymyksiin.

Runoissa esiintyy taivas, aika ja avaruus, myös salaperäinen aseeminen kirjoitus, joka näy�ää kirjoitukselta, mu�a sanat eivät ole lue�avia, merkityksellisiä, vaan ne voi tulkita kukin omalla tavallaan. Leena kertoo, e�ä aseeminen kirjoitus kiehtoo kovas� pieniä lapsia. Aseeminen kirjoitus on myös hyvä keino vapau�aa kirjoi�amisen luovuus henkilöillä, jotka väi�ävät, e�eivät osaa kirjoi�aa mitään. – Olen näy�änyt aseemista teks�ä ja pyytänyt suomentamaan, mitä siinä lukee. Ensin he katsovat hölmistyneinä, e�ä eihän siinä mitään lue. Sanon, e�ä mie� nyt hetken aikaa, mitä siinä mahtaa lukea. Si�en alkaakin tulla teks�ä. He kokevat valtavan vapau�avaksi ajatuksen, e�ei siinä lue mitään, eikä siinä tarvitse lukea mitään, niin ei senkään tarvitse olla mitään, mitä he kirjoi�avat. Siinä antaa itselleen yhtäkkiä luvan tehdä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Jännä ju�u.

Taivaantuure ja avaruustäh��eteen professori Esko Valtaoja Kirjan lopussa on pieni tarina Taivaantuuresta, tähdistä kiinnostuneesta pojasta, joka ihme�elee täh�ä ja avaruuden ääre�ömyy�ä. Tuuren laulaman laulun kertosäkeen jälkimmäinen osa lai�aa mie�mään, mistä laulussa oikeastaan onkaan kyse. ”Taivaantuure, Taivaantuure / nyt Venuksen valo hohtaa. / Vaan näetkö sen pisteen pienimmän / jossa uloin ja sisin kohtaa.”

Miten keksit tämän mys�sen laulun? – Tämä onkin hauska ju�u! Leena nauraa. – Se on monta vuo�a vanha teks�, ja laulusta Taivaantuure, jonka olen tehnyt nimenomaan Laina Sieniölle. Taivaantuure on rakkauslaulu, ja siinä puhutaan avaruuden tutkijasta, johon Laina Sieniö on rakastunut. Se on laulun kertosäe. Laina Sieniö on Leena Sainion alter ego, sivupersoona, pikkutuhmia puhuva ja laulava kabareetäh�, joka vieraili Uudenmaan Kirjoi�ajien 50-vuo�sjuhlassa. – Jossain Laina Sieniö -esityksessä puhuin, e�ä Laina Sieniö on ihastunut Esko Valtaojaan. O�n oikein yhtey�ä Esko Valtaojaan Tampereen yliopistoon ja lähe�n hänelle nuo laulun sanat ja kerroin, e�ä tämmöinen on show’ssa mukana. Kysyin, saanko käy�ää show’ssani hänen nimeänsä. Hän sanoi: ”Juu, anna mennä vaan!” – Si�en tajusin, e�ä tämä kertsi onkin sellainen, jota voisin käy�ää tässä Rapuooppera-kirjassa, ja kyhäsin pienen tarinan sen ympärille. Se on aika kiva. Olen itsekin tykännyt siitä koko ajan. Teksti ja kuva: Sirpa Suominen

Rapuooppera-kirjan kustantaja: Enostone kustannus (2021). Kuvitus: Leena Sainio Lokakuu 2021: Näy�ely Rapuooppera-kirjan kuvista ja muista Leenan tekemistä taideteoksista Pornaisten Pellavasalissa. Muu tuotanto: Runokokoelma Särmää serenadissa (2019, Pesä). Leena Sainio työskentelee Espoon musiikkiopistossa laulunope�ajana. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta oopperalaulajaksi, laulunope�ajaksi ja musiikinope�ajaksi, ja hän toimii myös opiston lied-pianis�na. Hän harrastaa lavarunou�a.

Elias 1/2021

9


Hyvinkään Opiston biisileiripäivässä syksyllä 2020 konsertoivat muun muassa Jarkko Haapanen, Veijo Olli ja Elina Salminen. Eri ikäisiä osallistujia tuli sekä Hyvinkään Yhteiskoulun lukiosta e�ä muilta paikkakunnilta, jopa Kuopiosta as�. Kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Kuva: Päivi Lappalainen.

Biisileirien suosio kasvaa

Laulujen tekeminen on tarkkaa puuhaa Hyvinkään Opistossa pide�in 2020 syksyllä biisintekokurssi, jonka Hyvinkään Opisto ja Hyvinkään lukio järjes�vät yhteisteistyönä. Kymmenhenkinen joukko kokoontui Hyvinkään yhteiskoulussa maanantaisin. – Kurssilla kävimme läpi säveltämisen teoree�sta puolta musiikin elemen�en kau�a. Käsi�elimme biisinteon näkökulmasta rytmiä, harmoniaa ja melodiaa. Pohdimme myös erilaisia lyriikoita ja tekstejä, kertoo kurssin ope�aja, muusikko ja lauluntekijä Anna Kinnunen. Hyvinkään lukion musiikinope�aja Anna Kinnuselle tarjoutui �laisuus ideoida erilaisia kursseja Hyvinkään lukion ja Hyvinkään Opiston yhteistyökursseiksi, ja niin syntyi idea biisikurssista. Jokaisella osallistujalla oli kappale, jonka halusi saada valmiiksi ja jopa esi�ää kurssin leiripäivänä pide�ävässä pienoiskonser�ssa. Kurssilla kokeil�in musiikin

tekemisen työtapoja, kuten improvisoin�a, yhteismusisoin�a ja itsenäistä työskentelyä. Tavoi�eena oli valmistaa esitettävästä kappaleesta ope�ajan avulla kurssin leiripäiväksi lead sheet -nuo�, joka sisältää informaa�on kappaleen esi�ämiseen. Harjoiteltaessa ryhmäläiset jae�in esimerkiksi kahden ja kolmen hengen ryhmiin, joissa esitel�in omat jo ehkä valmiit tai keskeneräiset kappaleet ja pohdi�in, oliko se jo valmis vai pitäisikö teks�ä tai sävelmää muu�aa. Ope�aja vieraili vuorotellen jokaisen ryhmän luona ja antoi tarvi�aessa rakentavia neuvoja.

Laulun rakenne Laulussa on oltava aina rakenne. Se koostuu osista kuten A-, B- ja C-osa. B-osa on usein kertosäe, jos sellaista käytetään, ja C-osa sisältää jotain uu�a ja alkuperäinen sävellajikin voi muu�ua jossain kohtaa kappale�a. Tah�laji on tärkeä, samoin sopiiko kappaleeseen duuri vai molli ja mitä sointuja käytetään. Pitäisikö sointukiertoa rikastaa esimerkiksi

C-, A- ja E-sointujen lisäksi vaikka jollain maj7-soinnulla. Millainen intro eli alku biisissä on, missä kohtaa soolo ja miten lopetetaan. Lauletaanko kappale vai onko se instrumentaaliversio. Kappaleen sovitusta tehtäessä on hyvä kokeilla, mikä soi�n tai soi�met sopivat kappaleeseen ja tarvitaanko esimerkiksi hiljaisuu�a. Laulua voi käsitellä kuin mitä tahansa teks�ä ja kysyä, mitä se tarvitsee päästäkseen oikeuksiinsa. Musiikin teoriasta, kuten nuo�en osaamisesta, laulutaidosta ja jonkin soi�men hallinnasta voi olla huoma�ava hyöty.

Teks�n ja musiikin yhteen sovi�aminen on tarkkaa puuhaa Laulun teks�llä ja musiikilla tulisi olla sama suunta ja maali, koska ne kumpikin vaiku�avat lopputulokseen. Kun sovitetaan teks�ä ja laulua yhteen, tulee miet�ä laulun tyyliä, selkey�ä ja usko�avuutta. Melodian sävelten ja tavujen lukumäärä on yleensä sama. Pidempien nuo�en kohdalle laitetaan pitkiä tavuja ja lyhyille lyhyitä tavuja. Lyhyet ja rytmilliset tavut sopivat iskevään komppiin, esim. humppaan. Tärkeää on o�aa huomioon myös vokaalien ja konsonan�en laule�avuus. Teks�ä pitäisi laulaa sekä ääneen e�ä

Anna Kinnunen oli biisintekokurssin ope�ajana Hyvinkään Opistossa syksyllä 2020. Hän on Hyvinkään lukion taidelinjan (musiikinopetus) ope�aja, ja hän viimeistelee laulupedagogin opintoja Metropoliassa, Helsingissä. Anna soi�aa viulua kansanmusiikkiyhtye Lapua–Uusi-Guineassa ja laulaa Sabrina ja Saarten ty�äret -laulukollek�ivissa. Kuva: Jesse Pasanen. 10

Elias 1/2021


Tuija Rantalainen (pianon ääressä) ja Heikki Salo (kitaris� pianon oik. puolella) ovat järjestäneet monen vuoden ajan Elämäsi Laulu®-leirejä muun muassa Kreetalla ja Kemiönsaaressa. Niille voi osallistua kuka tahansa. He ovat vetäneet yhdessä myös laulun tekemisen amma�tutkintoon tähtääviä koulutuksia. Kuva: Mitja Kortepuro

paperille, jos vain mahdollista. Teks�ssä kanna�aa yri�ää matkia musiikin rytmiä. Säveltä voi väri�ää valitsemalla teks�in �etyllä tavalla sointuvia äänteitä, kuten esimerkiksi Eino Leinon Nocturnossa on tehty. Vaikka tyylit ja tunnealueet pitäisi teks�ssä ja musiikissa olla samansuuntaisia, esimerkiksi parodiabiisit yhdistelevät toisilleen vieraita sävelmaailmoita ja teks�sisältöjä. Iskelmäsanoitusta tehtäessä on hyvä mie�ä, mitä teks�ssä voi sanoa: käyvätkö siihen esimerkiksi punk-sanoitusten kirosanat tai käykö tämä teks� sille ar�s�lle, jolle se on kirjoite�u. Sovitus luo biisiin mielikuvamaailmaa ja tätä teks�n tulee seurata.

Lauluntekijäyhdistys Kertsi ry Kun lauluja hiotaan, alkaa kiinnostaa myös niiden tuo�aminen, kuten studiotasoisen ääni�een teko, mu�a myös tekijän oikeudet. Teosto ja Gramex valvovat näitä. Moni aloi�elija kaipaa myös paikkaa, jossa voisi esi�ää ja tuoda näy�lle tekeleitään. Kertsi ry on harrastajasäveltäjien ja -sanoi�ajien yhdistys. Se on valtakunnallinen ja sen perus�vat amma�muusikot 2016. Kertsi koulu�aa, järjestää tapahtumia ja saa�aa lauluntekijät yhteen. Puheenjohtajana toimii helsinkiläinen pianis�, laulaja ja musiikintekijä Tuija Rantalainen. Hän on julkais-

sut yhteensä viisi albumillista omia lauluja ja tekee vuosi�ain noin 200 keikkaa soolona ja lastenmusaduon sekä yhdessä Heikki Salon kanssa. Hän on vetänyt sanoitus- ja sävellysleirejä yli 20 vuo�a muun muassa Oriveden ja Joutsenon Opistoissa. Näillä leireillä ei ole muuta tavoite�a kuin tehdä oma laulu. Mu�a millainen laulu?

Laulun lajityyppejä ja niiden tehtäviä Laulut voidaan jakaa esimerkiksi runousopin vanhanaikaisiin lajityyppeihin kuten oodit eli ylistyslaulut, dityrambit eli karnevalis�set kuorolaulut sekä sone�t ja romanssit eli rakkauslaulut, vain muutamia mainitakseni. Nykyaikaisissa lauluteksteissä on paljon minä-muotoista pohdintaa, ja niiden perusmuoto on usein keskuslyriikka. Kertomuksia ja �lannekuvauksiakin kuullaan, dialogia ehkä harvemmin. Lauluja laaditaan eri tapahtumia varten, kuten itsenäistyminen, ris�äiset, häät ja hautajaiset. Laulut voivat olla sosiaalisia, kuten kansallislaulut. Ne voivat olla polii�sia tai �edo�avia, kuten esimerkiksi lasten liikennelaulu ja kesäkumikampanjabiisit. Harrastebändit ja karaoke toimivat jopa terapian välineinä. – Laulu voi olla myös hyvin henkilökohtainen estee�nen elämys. Nykyajan kulttuuri on jakautunut satoihin alakul�uu-

reihin, joilla on hyvinkin eriävä näkemys siitä, mikä on kaunista. Musiikki on lii�ynyt aina myös hauskanpitoon – ja siitäkin on monia näkemyksiä. Musiikilla on tärkeä tehtävä, koska se on läsnä kaikissa elämämme merki�ävissä �lanteissa.

Tapoja tehdä lauluja on monia Tapoja tehdä lauluja on useita: joku aloi�aa teks�stä, toinen sävellyksestä. Jotkut tekevät yhtäaikaises� myös tuotantoa. Lauluteks�ä voi harjoi�aa myös sanoi�amalla uudestaan jo olemassa olevan sävellyksen. – Rakastan sanoi�amista ja säveltämistä. Se on minulle tärkeää sekä henkises� e�ä taloudellises�, paino�aa Rantalainen ja jatkaa, – toivon myös, e�ä mahdollisimman moni kiinnostuu laulujen tekemisestä sekä amma�na e�ä harrastuksena. Jokaisella laululla on oma tehtävänsä. Lauluntekijäksi tullaan lauluja tekemällä. Biisileirit lisäävät ihmisten �etotaitoa lii�yen laulujen tekemiseen. Leirien suosio on kasvanut valtavas� viimeisen 10 vuoden aikana. Se taas on kul�uurikasvatusta parhaimmillaan. Teksti: Päivi Lappalainen

www.kertsiry.fi www.teosto.fi www.gramex.fi Kirjallisuu�a: Heikki Salo: Kahlekuningaslaji – laululyriikan käsikirja. Like Kustannus.

Elias 1/2021

11


Tekisinkö kirjastani äänikirjan?

Oman kirjan saaminen äänikirjaksi on ollut pääasiassa vain suurten kustantajien tallissa olevien kirjailijoiden etuoikeus, mu�a toki omakustannekirjailijakin voi tee�ää äänikirjan romaanistaan tai novelli- ja runokokoelmastaan. Omakustanteisen äänikirjan tekeminen ei kuitenkaan ole halpaa lys�ä, mikäli äänikirjapalvelun ostaa äänikirjoja tekeviltä yrityksiltä. Pyysin Elias-lehteä varten kuudelta äänikirjoja tekevältä yritykseltä �etoja, kuinka paljon äänikirjan tekeminen maksaa ja mitä täytyy o�aa huomioon, jos haluaa tee�ää kirjastaan äänikirjan. Vastauksia kysymyksiini sain kolmelta yritykseltä: REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy:ltä Kouvolan Myllykoskelta, StudioMyllystä Nokian Siurosta ja ELive Booksilta Kokkolasta. Runokirjan tekeminen äänikirjaksi maksaa em. yrityksillä noin 420–950 euroa ja noin 200-sivuinen romaani maksaa 1100–2500 euroa riippuen lue�avan teks�n pituudesta ja yrityksestä, joka äänikirjan tekee. Äänikirjan voi myös tehdä kokonaan ihan itse, jos äänitystekniikka on hallussa ja oma lukuääni on äänikirjaan sopiva; silloin äänikirjan saa edullisemmin. Teksti ja kuva: Sirpa Suominen

1) Paljonko maksaa runokirjan tai noin 200-sivuisen romaanin tekeminen äänikirjaksi? Mitä hintaan sisältyy ja mistä hinta muodostuu? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Yhden äänikirjan hinta on 1500–2500 €, riippuen kirjan pituudesta ja editoinnin määrästä. Runokirjoja olemme tehneet yhden ja sen hinnaksi tuli n. 500 €. Hinta muodostuu studioajasta, lukijan palkkiosta ja jälkieditoinnista.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Hintamme on 3,1 snt / 1000 merkkiä. 200-sivuisen romaanin hinnaksi tulee n. 900 € + alv 24 %. Runokirjan hinta ei muodostu merkkimäärästä, koska sen luenta vaa�i toisenlaista ote�a. 30–40-sivuisen runokirjan äänikirjaksi tekeminen maksaa 350–450 € + alv 24 %. Hinnat ovat avaimet käteen -hintoja. StudioMyllystä lähtevä kirja on valmis levite�äväksi mm. BookBeat, Storytel, Nextory, Ellibs, Elisa-kirja ym. vastaavissa suoratoisto- ja äänikirjapalveluissa. Hinta koostuu studiossa lukemisesta, äänityksestä sekä editoimisesta. Aikaa vievin osuus on editoiminen.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Hintaan vaiku�aa kirjan pituus lue�una, lukijavalinta sekä kirjan teks�n luonne. Koska hinta määräytyy kirjan luetun, ”soivan”, pituuden mukaan, tarkan hintatarjouksen antamiseksi sivumäärien lisäksi on hyvä antaa myös sanamäärä. Kaikki 12

Elias 1/2021

peruslukijamme ovat samanhintaisia, mu�a joskus kirjaan halutaan jokin �e�y lukija tai erikoisempi ääni, tällöin �etyn lukijan valinta voi nostaa hintaa huoma�avas�kin. Suuntaa antavas� voi sanoa, e�ä 200-sivuisen romaanin keskihinta avaimet käteen -palveluna lukijoineen on noin 1400 € + alv 24 %, ja lyhyen runokirjan keskihinta hinta 800 € + alv 24 %. Runokirjan kohdalla lukijan valinta voi erityises� vaiku�aa hintaan. Meiltä saa myös edullisen osamaksusopimuksen kaikkiin äänikirjoihin. Esim. 12 kuukauden osamaksusopimuksella tehty äänikirja eh�i jo tuo�aa myynnillä tuloa ennen kuin sen tekeminen täytyy maksaa kokonaan.” 2) Jos haluan tehdä äänikirjan, kuinka toimin? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Päätämme itse äänikirjamme, joita teemme 15–20 vuodessa. Voimme tehdä äänikirjoja myös muille. Vielä emme ole niitä tehneet, mu�a neuvo�eluja käydään jatkuvas�.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Jos haluat tee�ää äänikirjan, lähetä kirja meille sekä fyysisenä kirjana e�ä sähköisenä PDF-�edostona.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Jos olet kiinnostunut äänikirjan tekemisestä, ota meihin yhtey�ä. Ne�sivuiltamme www.elivebooks.fi, löytyy yhteydeno�olomake, tai voit lai�aa sähköpos�a osoi�eeseen eevalo�a(at)elivebooks.fi tai mar�n.söderbacka(at)elivebooks.fi

Ideoimme ja neuvomme alusta as�. Ennen työn aloi�amista sovitaan hinta, eikä sinulle tule mitään ylimääräisiä kustannuksia. Tarkkaa hintaa varten tarvitsemme kirjan sanamäärän, näy�een kirjasta (esim. kuvakaappauksena tai pdf:nä pari sivua) sekä lukijavalinnan. Pdf-version kirjasta tarvitsemme si�en, kun kirjaa ruvetaan ääni�ämään. Lisäksi me olemme muusikoita ja säveltäjiä, joten meiltä saa myös musiikilla säeste�yjä äänikirjoja. Voimme siis kirjailijan halutessa säveltää ja ääni�ää tunnelmamusiikkia kirjaan.” 3) Teillä on lukijoita omasta takaa ja heidän ääninäy�eisiinsä voi tutustua ne�sivustollanne. Ovatko kaikki lukijat saman hintaisia? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Kaikille lukijoille maksetaan palkkio kirjan merkkimäärän perusteella. Lukijoiden ääninäy�eisiin pääsee tutustumaan jakelukanavissa kuuntelemalla valmiita äänikirjoja. Lukupankissamme on yli 200 ääntä. Kiinnostus päästä lukijaksi on ollut ja on edelleen kova!” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Meillä on vakituises� yksi lukija. Hänen ääninäy�eeseensä voi tutustua www.studiomylly.fi-sivulta. Tarpeen vaa�essa on lisäksi käyte�ävissä nuoren naisen ääni. Hinnat ovat lukijoilla samat.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Ne�sivuillamme on esillä vain hyvin pieni osa lukijoistamme. Lukijoita meillä on paljon ja tarvi�aessa etsimme niitä lisää, e�ä varmas� jokaiselle kirjalle löytyy sopiva ääni. Lukijoiden hinnat vaihtelevat. Voimme yhdessä mie�ä sopivan lukijan sopivasta hintaluokasta.”


4) Paljonko maksaa, jos kirjailija haluaa itse lukea? Mitä ääneltä vaaditaan? Mistä hinta silloin muodostuu? Kuinka pitkiin äänityssessioihin tulee varautua? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Kirjailija voi myös itse lukea, joskin suosi�elemme lämpimäs� ulkopuolista lukijaa. Hinnassa tämä ei näy. Sa�umoisin kirjailijamme Silja Vuorikuru ja Olli Sarpo ovat myös äänikirjan lukijoita. He hakivat työhön samaa rei�ä kuin muutkin, lukunäy�een antamalla.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Kirjailija voi itse lukea. Kokonaishinta on tuolloin n. 20 % halvempi. Suurin työ äänikirjan tekemisessä on editoiminen. Lukemisen osuus on kokonaistyömäärästä enintään 25 %. Lukijalta vaaditaan näyttelijätasoista ar�kulaa�ota ja selkeäsanaisuu�a. Lukeminen ei ole helppo tehtävä. Äänityssessioiden aika vaihtelee riippuen teks�n pituudesta ja vaikeusasteesta. Tulee uusintao�oja, korjauksia jälkikäteen, taukoja. Kerrallaan äänityssessio voi kestää n. 3–4 tun�a ja sinä aikana pidetään taukoja. Yhden äänityssession aikana voidaan saada teks�ä lue�ua 40–50 sivua. 200-sivuisen kirjan lukemiseen sisältyy siis vähintään 4–5 sessiota.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Olemme erikoistuneet �lanteisiin, joissa kirjailija haluaa joko itse lukea kirjansa tai hän haluaa käy�ää jotain tu�uaan lukemiseen. On etu, jos lukija on äänialan amma�lainen ja hänellä on kokemusta äänenkäytöstä, mu�a se ei ole väl�ämätöntä. Tärkeää on, e�ä lukijalla on ”terve ja selkeä ääni”. Meiltä saa tarvi�aessa myös äänenkäytön valmennusta sekä amma�laisen mielipiteen siitä, soveltuvatko äänesi ja taitosi äänikirjan lukemiseen. Olemme äänialan amma�laisia ja osaamme ohjata äänitysprosessissa. Neuvomme ”ko�konsteja” akustoin�in, ääni�ämiseen ja hyvän äänenlaadun saamiseen, opastamme välineistön hankinnassa, ja meiltä on mahdollista vuokrata erityises� puheen nauhoi�amiseen soveltuvaa äänityskalustoa. Kirjan lukemisen lisäksi kirja täytyy ”editoida”, esim. leikata väärin luetut kohdat pois. Editoiminen ei ole kovin vaikeaa, mu�a se on aikaa vievää. Halvimmalla äänikirjan saa, kun tekee editoinninkin itse. Voimme etäyhteydellä au�aa ja ope�aa editoinnissa. Kaikissa tapauksissa huolehdimme miksauksesta ja loppukäsi�elystä, jotka äänikirjalle tehdään, jo�a siitä saadaan standardien mukainen ja e�ä esimerkiksi kirjan äänenvoimakkuus on oikea.

Itseluetun kirjan hinnat alkavat 250 € + alv 24 %. Tämä on usein edullisin vaihtoehto. On kuitenkin hyvä muistaa varmistaa, e�ä äänikirjasta tulee niin hyvä, e�ä kuuntelijat haluavat sen kuunnella. Huonos� lue�u ja toteute�u äänikirja ei palvele ketään. Mikäli mie�t vaihtoehtoa, e�ä lukisit itse, ota yhtey�ä, niin katsotaan mikä on järkevin tapa edetä. Mikäli haluat lukea äänikirjan itse, on myös hyvä huomioida, e�ä kirjaa voi lukea päivässä vain muutaman tunnin ilman e�ä ääni väsyy. Yleensä kirjailijat, jotka lukevat itse, ääni�ävät pari tun�a päivässä.”

Meidän palvelussa ei ole mitään piilokuluja. Myös Nextory o�aa vastaan äänikirjoja. Meillä on Nextorylle yhteys�edot ja annamme ne kaikille halukkaille. Nextoryn palveluun kirjailijat lataavat itse kirjansa. Toimitamme asiakkaillemme julkaisuvalmiit materiaalit ja autamme tarvi�aessa.”

5) Kuinka kauan äänikirjan tekeminen kestää, jos äänikirjan tee�ää avaimet käteen -periaa�eella?

Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Kirjailijalle menee 20 %. Lainaukset eivät vielä ole Sanaston korvauksen piirissä. Asiasta on ymmärtääkseni ainakin neuvoteltu.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Äänikirjasta saatavasta palkkiosta kirjailijan on sovi�ava suoratoistopalveluita tarjoavan yrityksen kanssa. Sanaston korvauksiin äänikirjan kirjoi�aja on oikeute�u.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Äänikirjapalveluiden osuudet tosiaan vaihtelevat. Yhteistyökumppanimme Ellibsin kau�a myytävissä kirjoissa kirjailija saa itse pää�ää ne�ohinnan, jonka kirjasta haluaa, ja Ellibs lisää sen päälle alv:n ja oman provisionsa. Lainaukset ovat Sanaston korvauksen piirissä.”

Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Tämä riippuu kirjan pituudesta. Kaikki vaiheet mukaan luettuna pitkä romaani n. 30 tun�a, kun taas lyhyempi novellikokoelma on nopeammin lue�u ja �etenkin myös editoitu.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”200sivuisen romaanin tee�äminen äänikirjaksi vie aikaa 2–4 viikkoa. Aikaan sisältyvät teks�in tutustuminen etukäteen, studiossa lukeminen, äänitystyö, uusintaotot, korjaukset, editoiminen, tarkistukset ja loppukuuntelu. Sen jälkeen kirja on valmis levitykseen äänikirja- ja suoratoistopalveluihin.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Äänikirjan tekeminen kestää viikosta pariin kuukauteen.” 6) Kun äänikirja on valmis, hoitaako yrityksenne äänikirjan jakelun äänikirjapalveluihin? Jos hoitaa, mihin kaikkiin? Kuuluuko em. jakelu äänikirjan hintaan? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Kirjavälitys hoitaa valmiin äänikirjan jakelukanaville, joita ovat mm. BookBeat, Storytel ja Nextory. Tämä kuuluu pake�in.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Valmiin äänikirjan siirtäminen suoratoistopalveluihin jää kirjan kirjoi�ajan tehtäväksi.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Meidän kau�a äänikirjan saa yhteistyökumppanillemme Ellibs:lle. Mikäli haluat kirjasi Ellibsiin, meiltä saat heille suoran yhteys�edon, jo�a pääset tekemään sopimuksen Ellibsin kanssa. Saat itse määri�ää ne�ohinnan kirjallesi yms. Ellibs tekee sopimukset siis suoraan kirjailijoiden kanssa, eikä meillä ole osuu�a siihen. Kun sopimus kirjailijan ja Ellibsin välillä on valmis, me toimitamme kirjan suoraan heidän portaaliinsa. Tämä väli�äminen kuuluu ilman muuta hintaan.

7) On varmaankin äänikirjapalvelukohtaista paljonko kirjailija saa äänikirjan myynnistä? Tai Ellibsin yms. lainauspaikkojen lainauksista? Äänikirjojen lainaukset lienevät Sanaston korvauksen piirissä?

8) O�aako yrityksenne provisiota tehdyn äänikirjan myynnistä tai lainauksista eri äänikirjapalveluissa? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Jakelukanava o�aa ensin osuutensa ja jäljelle jäävästä menee tosiaan 20 % kirjailijalle. Loppu jää meille. Vaikka mones� puhutaan, e�ä kirjailija kärsii tästä, niin ei kustantamokaan tässä rikastu. Koska liian suuri osa tuloista jää jakelukanaville, mie�mme jatkuvas� vaihtoehtoisia ratkaisuja tähän ongelmaan.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Emme ota provisiota äänikirjan myynnistä tai lainauksista. Valmiin äänikirjan tekijänoikeudet ovat kirjan kirjoi�ajalla.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Ei oteta provisiota. Käytännössä kirjailijat tekevät itse suoraan sopimukset jakelijoiden kanssa. Yhteistyökumppanimme Ellibsin kohdalla äänikirja hoituu helpos� meidän kau�a suoraan heidän palveluunsa. Myös Storytel-palveluun meillä on yhteys�edot, joiden kau�a kirjan saa sinne.” 9) Kuinka pian kirjailija pääsee tekeElias 1/2021

13


ja Helmet (< Helsinki Metropolitan Area Libraries). Heteka ei ole lainasana japanista vaan lyhennesana (< Helsingin Teräshuonekalutehdas Oy. Taivutus: Hetekasta, Valme�lla. 5. merkit: §, @, #, €, %, & löytyvät näppäimistöiltä; ne luetaan sanoina. Sanaväli tulee muistaa: 15 %, § 8, Laakso & Virtanen.

Pientä pilkunviilausta... lyhenteistä Uusia lyhenteitä (lyh. = lyhenne, lyhennettynä) syntyy jo vakiintuneiden rinnalle jatkuvasti. Kouluajoilta muistetaan: esim., jne., mm., tms., ym., ks. ja lk. Vaikka lyhenteet säästävätkin tilaa tekstissä, niitä kannattaa käyttää harkiten. Huvittavilta näytävät esim. entisajan seuranhakuilmoitukset: uskov. nti toiv. seur. urh. harr., ei-alk. hrasta. Toki tällainen lyhenteiden käyttö minimoi neidin ilmoituskulut. Mitä uu�a olemme oppineet pandemian aikana? No, ainakin nämä terveysalan lyhenteet: THL, HUS/Hus, HUSLAB, SPR, WHO, PCR-tes� ja covid ( < coronavirus disease). Ylen, HS:n ja somen kau�a ne ovat tulleet jo liiankin tutuiksi. Urheilu-uu�sissa vilisee usein SM:n, EM:n ja MM:n lisäksi monenkirjavaa seuralyhenne�ä, kuten HJK, HIFK, ToPo, JäPS, KuPS, RoPS... So�laslyhenteet ovat oma maailmansa: AUK, tkm., luutn., ISuomRPr... Somevies�nnän lyhenneviidakosta klassikkoja lienevät EVVK/evvk (< ei vois(i) vähempää kiinnostaa), R.I.P./RIB/ rib (< rest in peace / requiescat in pace) ja NIMBY/nimby (< not in my backyard).

Lyhenteet on tapana luokitella seuraaviin lyhennetyyppeihin: 1. loppulyhenteet (sana katkaistu): – pisteelliset: esim., milj., nyk., siht., yliopp., ark., nyk., puh./p. – pistee�ömät: min, t, l; ne taivutetaan: min:ssa, l:ksi.

2. koostelyhenteet (mukana sanan osia, isoja ja pieniä kirjaimia): pj./puh.joht., vpj., oy./oy, ip., CV, UM, HSL, VR, eKr./eaa. tai jKr./jaa., Vp. (< Vastausta pyydetään); oppiarvolyhenteitä: FM / fil. maist. (< sanalii�o: filosofian maisteri, huomaa välilyön�), TaM / tait. maist. (< sanaliitosta taiteen maisteri); DE / dipl.ekon. (< yhdyssanasta diplomiekonomi, ei välilyön�ä pisteen jälkeen). Taivutuspää�eet lisätään kaksoispisteen jälkeen: CV:ssä, VR:ltä, THL:n suositus. 3. sisälyhenteet (mukana sanan alku ja loppu, ei piste�ä lopussa): klo, hlö, Hki, Tre, tri, tmi, nro/n:o, psta (< puolesta), kko (< kirkko), krs (< kerros). Taivutuspää�eet merkitään suoraan: Hgissä, Treelle, nroon. 4. lyhennesanat: tupo, sotu, some, luomu, Yle, Kela, Sitra, Unicef, Nato, Ukir. Luetaan ja taivutetaan itsenäisenä sanana: luomua, Kelasta, Ukirin jäsen. Lyhennesanoja ovat myös: Valmet (< Val�on Metallitehtaat / VMT/ValMet)

Muita huomioita lyhenteistä: – Joistakin kirjaimi�ain lue�avista lyhenteistä on käytössä sekä iso- e�ä pienikirjaiminen muoto: TV/ tv, PDF/pdf, ALV/alv, DNA/dna, KELA/kela, AVI/avi, CD-ROM/cd-rom., Nato/NATO. – Mi�ayksiköiden tunnukset kirjoitetaan ilman piste�ä (kg, l, mm, rkl, kpl), samoin viikonpäivät (ma, �, la) ja alkuaineet (Au, Cu, Fe). – Kun yhdysanan osana on lyhenne, tarvitaan yhdysmerkkiä: yo-kirjoitukset, teks�-tv, lvi-yritys, sote-uudistus, Kela-korvaus, PIN-koodi, Helmet-kirjasto. – Lyhenteellä voi olla kaksi lukutapaa: USA (luetaan: uu-es-aa) / Usa (luetaan: usa); YK:iin (luetaan: yhdistyneisiin kansakun�in) / YK:hon (luetaan: yykoohon).

Helpos� sekoi�uvia lyhenteitä: os. 1) osoite; 2) osasto; 3) omaa sukua o.s. (~ os.) omaa sukua SA 1) Suomen Akatemia; 2) Suomen armeija Usein vasta konteks�sta selviää, tarkoi�aako kk. 1. kirkonkylää, 2. kei�okomeroa 3. konekivääriä vai 4. kihlakuntaa. Teksti: Paula Kokkonen (apunaan mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas) Kuva: Sirpa Suominen

(jatkoa edelliseltä sivulta) mään kirjastaan äänikirjaa? Onko teillä pitkät jonot? Jarkko Ryynänen, REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy: ”Kaikista kirjoista ei tehdä äänikirjaa. Tällä hetkellä painopiste on naisten viihteessä ja dekkareissa, mu�a seuraamme jatkuvas�, mitä kuunnellaan eniten.” Jaana Segerberg, StudioMylly: ”Äänikirjaa pääsee tekemään siinä järjes14

Elias 1/2021

tyksessä, kun aikaa sen tekemiseen vapautuu, riippuen siitä onko �lauksia sisässä. Jos ei ole, äänikirjan tuotanto aloitetaan he� ja sen valmiiksi saami-nen vie n. 2–4 viikkoa.” Eevalo�a Ma�kainen, ELive Books: ”Äänikirja saa�aa valmistua todella nopeallakin aikataululla. Lukijoita on paljon ja toki joskus voi olla, e�ä juuri se lukija, jonka haluaisit on kiireinen ja hänen kohdallaan saa�aa olla jonoa.

Kanna�aa o�aa yhtey�ä, niin kerromme sen hetkisen �lanteen.”

Haastateltujen ko�sivut: REUNA Kustantamo ja kirjakauppa Oy h�ps://reunalla.fi StudioMylly www.studiomylly.fi ELive Books h�ps://elivebooks.fi


Pinar del Rio. Kuva: Anne & Saturnino Miranda. (Pixabay)

Luonnon vehreä helma Pinar del Rion aurinkoiset tupakkapellot rupeavat vaihtumaan kukkulaisempaan maastoon. Vehmaan kasvillisuuden pei�ämät vaaleat kars�kalliot kohoavat yhä jyrkempinä. Joku bussiseurueessa sanoo: ”Cuba, el pais más lindo del mundo”, Kuuba, maailman kaunein maa. Bussi pysähtyy luonnonpuiston por�lle. Mustat kuhankei�äjänsukuiset trupiaalit pyrähtelevät pensaiden yllä, vinot pyrstöt saavat näy�ämään kuin linnut etenisivät kylki edellä. Por�n kukkivien pensaiden vaiheilla liikkuu kolibreja, hyönteismäisiä niin kokonsa, lentonsa kuin kimmeltävyytensäkin puolesta. Vähäisistä vähäisin kimalaiskolibri kiiltää kuin sininen silkkipaita, kun se sujau�elee pitkää nokkaansa kukanmesiäisestä mesiäiseen. Opas lähtee ohjaamaan ryhmää luontopolulle. Astumme jykevien puiden siimekseen, jä�läispersiljan näköiset latvat pei�ävät näkyvistä muuten kaikkialla havai�avat, taivaalla mus�na liitävät kalkkunakondorit. Nyt alkaa vihreys, el verdor. Valokin on vihertävää, niin kuin kalana uisin akvaariossa. Trogonit lennähtelevät kirjavina polun varrella. Opas selostaa, e�ä ne pesivät puunkoloissa. Aurinkoa ei puiden latvoilta enää erota, vaikka sehän siellä juuri hallitsee ja tekee tämän kukoistuksen mahdolliseksi. Oksilta näy�ää valuvan hämärä kuin raskas sauhu matalapaineella. Tämä tuo mieleen lapsuuden, kun tulivat lue�aviksi luonnonhistorian kirjat, kivihiilikauden höyryävät mantereet kasvoivat jä�läiskorte�a, ja kuvassa iso outo otus kosteassa paikassaan muinoin katseli saniaisenhuippuun niin kuin sammakko ojan

pohjalta tähyilee ylös pitkin horsmia ja angervoja. Kaikkein vehrein oli satukirjan metsä lehvineen ja sammaleineen, vihreää sääntöä vahvis� vain kärpässienen poikkeus. Tarun vihreä unohdus saa�oi hyvinkin olla se oikea maailma. Vihreää sano�in turvalliseksi väriksi, vaikka sadun metsässä asuivat noidat, sudet ja villikissat loitsien, nuuhkien, vaanien, eikä rehevyyden takaa olisi hätähuuto kuulunut. Nyt kuuluu tuon tuostakin kuubanamatsonin metallinen kirkuna, vihreänkirjavat papukaijat lentelevät isoimpien oksien alitse. Ero�uu myös puron solina. Luonnonsuojelualueen kahvila koostuu kallionkielekkeelle kootuista pastellivärisistä muovipöydistä, ro�nkituoleista ja kioskista, jossa juomia tarjoilee nuori mies. Hänen säihkyvänsininen paitansa tuo mieleen kolibrien värit. Aidan takana on pudotusta lehvistön kätkemään kuiluun, sen pohjalta kantautuu pienen kosken kohinaa. Mojito maistuu mintulta ja lime�ltä, kuten asiaan kuuluu. Mintunleh�ä rehottaa lasissa niin runsaas�, e�ä annos kelpaisi päivän vihannekseksi. Aja�elen, että tämmöisessä paikassa voisi nähdä almikin, niin harvoin kuin niitä ylipäätänsä nähdään. Almikit ovat hyönteissyöjiä, nisäkkäitä, joita elää vain Kuubassa ja Hai�ssa, jä�läispäästäisiä, sylikoiran kokoisia pitkähäntäisiä yöeläimiä. Myös kuono on pitkä ja pitää sisällään teräviä hampaita. Almikin sylki on myrkyllistä. Niin pitkälle ne eivät ole päässeet kuin kyyt, joiden myrkkyhammas toimii injek�oruiskuna; almikki puree saaliiseensa haavan, johon pursku�aa myrkkysylkeään.

Jos nyt enää kovin kauan yhtään mitään pursku�aa. Almikit ovat kaikkialla hyvin uhanalaisia, niiden suurin vaara ovat ihmisen levi�ämät kissat. Luontoretkeläiset kiikaroivat ja ju�elevat ääntään pidätellen, koski kohisee, minulle tuntematon lintu huutaa jossain rotkon pohjalla. Viihdyn lehvien siimeksessä, nau�n, kun on varjossa lämmintä. Polkua ylös lähestyy väkeä, kuubalainen perhe: äi�, isä, pari pienehköä lasta ja mummo keppinsä kanssa. He istuutuvat viereiseen pöytään. Vanhemmat �laavat maitokahvia, lapset ananasmehua ja mummo mojitoa. Mummo katselee levo�omana ympärilleen, ja kun juomat tuodaan, hän kysyy tarjoilijalta: ”¿Porque non hay música?” Miksei ole musiikkia? Tarjoilija pudistelee päätään, papukaija kirahtaa oksalla. Mummo siemailee mojitoaan, o�aa lopulta keppinsä ja klenkkaa �skille. Pian tarjoilija tulee hiukan alistuneen näköisenä kase�nauhuri kädessään, ase�aa sen seurueen pöytään ja käynnistää. Rumba raikuu. Kuubassa rumba ei niinkään ole jokin aivan �e�y laji, vaan kaatoluokkana son -musiikkia sekä monia samantapaisia tanssilajeja. Torvet törisevät, ja lähes aina kappaleet loppuvat kolmeen, neljään, yksi jopa kahdeksaan loppuiskuun. Soi�ajien taito on siinä, e�ä osaavat täsmälleen tuo�aa nämä päätöstahdit keskenään mahdollisimman samanlaisina. Soi�o raikuu, mummo hytkyy, puron tai lintujen äänet eivät erotu. Hannu Niklander

Elias 1/2021

15


Kirjanurkka

Päijänteeltä hän lähti Pen� Salmela Sankareita ja sankareiden varjoja, Kustannus Aarni, 2020, romaani, 366 sivua ISBN 978-952-7130-57-5 Kirja löytyy myös e-kirjana: h�ps://kustannusaarni.fi/verkkokauppa Pen� Salmelan (s. 1946) esikoisromaani on Sankareita ja sankareiden varjoja. Se on sukupolviromaani An� Salmenrannan matkasta lapsuuden 1940-luvun lopulta 2000-luvulle, nykyaikaan. Lukiessani kirjaa se toi mieleeni Pirjo Puukon (s. 1949) romaanin Kunnes jalkasi kantavat (Stresa, 2019, 305 sivua), jonka Riku Räihä arvioi Eliaksessa 1/2020. Kumpikin kertomus saa voimansa suurten ikäluokkien vaiheista. Tosin Puukon romaanissa rinnan kulkee kahden naisen tarina. Toinen on nuoremman äi�, ja hänen tarinansa alkaa 1920-luvulta. Näiden romaanien näkökulmat ovat toisessa miehen ja toisessa naisen. Kumpikin romaani kuvaa nousua työväenluokasta yliopistosivistyksen kau�a keskiluokkaan ja maalta kaupunkiin. Yhdessä ne muodostavat jännän kokonaisuuden – ja erikseen ne �etenkin toimivat omilla ehdoillaan ja omista lähtökohdistaan.

Mikä onkaan laji? Kirjan nimiösivulla kerrotaan, e�ä teos koostuu novelleista. Takakannen teks�ssä kerrotaan, e�ä kyse on esikoisromaanista, mu�a toisessa kohdassa: ”…muutamissa teoksen novelleissa”. 16

Elias 1/2021

Ehkä se onkin ollut alun perin novellikokoelma, mu�a si�en muotoutunut romaaniksi, jona sen luin. Eräät luvut ovat kuin novelleja. Tulee mieleen Ernest Hemingwayn Nick Adamsin tarina (The Ernest Hemingway Founda�on, 1972, suom. Juhani Jaskari, Tammi, 1979), joka koostuu kertomuksista, joissa Nick Adams muu�uu erillisten kertomusten ja seikkailujen kau�a lapsesta isäksi. Osa kirjan novelleista oli julkaistu eri teoksissa ja osa löytyi vasta Hemingwayn jäämistöstä, ja ne koo�in yksiin kansiin aikajärjestyksessä. Nick Adams ei ole suoraan Ernest Hemingway, vaikka elää hyvin samanlaista elämää. Pen� Salmela kertoo kirjansa alussa: ”...kaikkien henkilöhahmojen olevan keksi�yjä”.

Pitkä kaari Pen� Salmela on syntynyt Jämsässä ja asunut siellä nuoruu�aan, kunnes on lähtenyt opiskelemaan. Jämsän seutua, Kaipolaa ja Päijänne�ä kirjailija on kuvannut niin tarkas�, e�ä uskon hänen kuvanneen todellista ympäristöä – millainen se oli 1950–60-luvulla ja millainen nykyaikana. Minusta romaani on enemmän kuin An� Salmenrannan taival lapsuudesta vanhuuteen. Se voisi kantaa hyvin tällaisena kertomuksena, mu�a todellisen voimansa se saa kertomalla maailman, ympäristön ja ihmisten muu�umisesta. An�n lapsuudenystävä Veikko johdattaa ystävänsä Pecos Billin, Tex Willerin ja muiden sankareiden maailmasta filosofien aja�elua ja avaruuden ääre�ömyyttä tutkailemaan. Veikko pyrkii ehdo�omaan rehellisyyteen, ja on oikeastaan arva�avissa, miten siinä käy. Mu�a käykö hyvin vai huonos�, on filosofisen pohdinnan paikka. Ihmisille käy eri tavoin. Joidenkin kohdalla tuntuu, e�eivät he ansaitse kohtaloaan, toisten osalla tuntuu toisin. An�a ja Veikkoa yhdistävät keskustelut, kalaretket ja erillisyyden tunne, hylätyksi tulemisen kokemus. Veikko on o�olapsi, jonka vanhemmat ovat hylänneet hänet. Hän ei koskaan opi rakastamaan hyviä o�ovanhempiaan, mu�a rakastaa heitä, joita ei voi koskaan saada. An�lle oma isä sanoo, e�ei isä tätä poikaa koskaan halunnut, mu�a An�n vuosia nuorempi pikkuveli on isälle kaikki kaikessa. Edes perheen tytöt eivät

herkistä isää. An� on liikaa samanlainen kuin äi�nsä ja tämän suku. Isä on rakastunut äidin itsepäisyyteen, mu�a vihaa sitä samaa ominaisuu�a pojassaan. Tämän kanssa An� on oppinut selviämään. So�en jälkeen 1950-luvulla Jämsästä kasvaa merki�ävä teollisuuspaikkakunta, jossa puu antaa väelle leivän. Seutu kasvaa kohisten, minkä ympäristö saa maksaa saasteiden ja pilaantumisen hinnalla. Sen sijaan e�ä tehtaiden jätevedet tai kuorijäte käsiteltäisiin, ne työnnetään suoraan luontoon, ja samaan aikaan yritys mainostaa olevansa aivan muuta kuin saastu�aja. Kun aika muu�uu ja teollisuus rupsahtaa tai muu�uu sellaiselle tasolle, e�ä tekijöitä ei en�seen tapaan tarvita, vuosikymmenien työ ei merkitse mitään. Ihmiset ovat juurtuneet teollisuuteen, mu�a juuret leikataan. Jäljelle jää nyhjääminen ko�nurkissa tai keskikaljabaarissa. An� ja muutama muu on kuitenkin onnistunut ajoissa lähtemään muualle opintojen ja työn perässä. Veikko jää ko�paikalleen ja sopeutuu omalla tavallaan. Vuosikymmenien myötä luonto toipuu, joki ja järven lahdet puhdistuvat. Ja arvatenkin tuhat vuo�a ihmisen lähdön jälkeen luonto kukoistaa jälleen, An� mie�i.

Ihmisiä yksin ja yhdessä Yksi tavoi�elee hetken lepoa arjen keskellä, toinen totuu�a, kolmas – tai useampikin onnea, kuka mitäkin. Ja taas on mie�nnän arvoista, mitä on onni ja onko sitä. Pen� Salmela kuvaa ihmisensä eläväs�. Ihmissuhteet vaihtelevat, vaikka kaksi ihastuu toisiinsa, rakastuu, voivatko he elää yhdessä ja millä ehdoilla. So�en jälkeen syntynyt sukupolvi, tai osa siitä, hakee toisenlaista elämää, haluaa toisenlaisen maailman. Entä kuinka siinä etsinnässä käy? Arvoja muutetaan, en�siä hylätään, rakastutaan, erotaan ja etsintä jatkuu. An�kin ihastuu yhteen ja toiseen. Suhteita syntyy ja loppuu. Kaikkia ei ole ajateltukaan jatkuviksi. Eräästä hän aja�elee, e�ä olisi vain pitänyt jäädä kauno�aren kaukaiseksi ihailijaksi, koska tutustuminen osoi�aa erilaisuuden liian suureksi. Kaukokaipuu on aitoa tunne�a, kunhan sitä ei pilaa. Toinen ystävätär on vastakohta kil�lle An�lle, eikä eriparinen suhde toimi. An�n suhteet rinnastuvat kavereiden


Kirjanurkka Perhe sodan jaloissa Sain lue�avakseni kuvataiteilija Eija Sandbergin esikoisteoksen Tumman verhon takana. Kirjailija on toisen polven karjalainen, ja hänen kirjansa on evakkotarina ja samalla pienen tytön kasvutarina sodan jaloissa. Kirja perustuu kirjailijan äidin Saimi Virtasen haasta�eluihin ja serkultaan saamiinsa serkun isän kirjoi�amiin muistelmiin. Tarina alkaa �lanteesta talvisena yönä 1939, siirtyy si�en muutaman vuoden aikaisempaan vaiheeseen kertomaan perheen taustoista ja perheeseen syntyneistä lapsista. Kuvataiteilija, joka on ryhtynyt kirjailijaksi, maalaa hyvin maisemat niin aluksi ko�ympäristössä kuin si�emmin evakkomatkoilla ja perheen asuessa eri paikkakunnillakin. Kirjassa on ihana, lämpöinen perhekeskeisyys: puhalletaan yhteen hiileen, tavataan sukulaisia ja tu�avia. On perhejuhlia vaa�ma�omine lahjoineen. On kilometrien pituisia koulumatkoja, joita tämän päivän koululaiset eivät voisi ymmärtää. On isän veistämät sukset. Ja koko ajan kulkee mukana SOTA, kaikkine kamaluuksineen. Sa�uu vahinkoja, kun löytyy ammuksia. On tape�ava lemmikkieläimet, kun on lähde�ävä pakoon vihollista. Ja maassa riehuu tuberkuloosi vieden jonkun joka perheestä, niin lapsen kuin aikuisen. Tässäkin kirjassa rii�ää hautajaisia ja suru jä�ää jälkensä ihmisiin. Ja rintamalta palaavat rakkaat arkuissa. Niin

paljon, niin to�a. Ja kuitenkin kirjassa on lämmin henki, ihana tunnelma. Perheissä leivotaan kakkuja ja karjalanpiirakoita. Leipää, jonka päällä voi sulaa. Uunissa haudutetaan karjalanpais�a. Ystävyyssuhteita syntyy, on luote�ava toiseen he�. Ollaanhan karjalaisia ja koe�u samat kauheudet, samat pelastumiset. Kirjassa kuvataan sotalapsiasiaa äidin kannalta. Helppoa se ei ollut kenellekään. Kertomuksen päähenkilö eli todellisuudessa kirjailijan äi� käy kansakoulua, jatkokoulua, rippikoulua, haaveilee opettajan amma�sta, mu�a päätyy moneen muuhun työhön. Juuri alkaessaan juurtua johonkin hän joutuu jä�ämään työnsä ja muu�amaan isän vaa�muksesta perheen mukana muualle. Vähissä olivat tuohon aikaan nuoren naisen mahdollisuudet pää�ää omasta elämästään, opiskelustaan tai työstään. Monen lapsen kohdalla vanhemmat o�vat nuoren työstä saaman palkan perheen yhteiseen talouteen. Niin tässäkin isä aikoo tehdä, mu�a onneksi topakka tä�, isän sisar, pelastaa �lanteen, ja niinpä nuori nainen saa elää hitusen omaa elämää, käydä tansseissa, tutustua toisiin nuoriin, asua omassa huoneessa. Rakkaudesta ei parantunut liiemmäl� puhua, mu�a koko tarinan matkan nuori neito haaveilee ”naapurin pojasta”, joka on ollut hänen ystävänsä, mu�a katoaa sodan melskeisiin.

suhteisiin. Harvalla menee hyvin, jos kellään. Työpaikalla, ravintolassa oluen äärellä ja tansseissa ihmiset kohtaavat. Kun työporukka hitsaantuu yhteen, tuotannon muutokset ero�avat heidät. Tullaan ihmisenä olemisen perimmäisten kysymysten äärelle. Kirja ei ole synkkä, vaikka An� ei tunnu löytävän lääke�ä vierauden kokemukseensa. Mu�a Päijänne, sen vedet, rannat, kalliot ja saaret! Sieltä löytyy rauhaa, kunhan mal�aa. Järvi sopii soude�avaksi tai muuten hitaas� liiku�avaksi. Mantereen liikunnot ovat vuosimiljoonia si�en repineet kilometrin syvyisen haavan maan pintaan. Jääkaudet ovat murentaneet vuoristoja kuilun pohjaan.

Ja lopulta jäljellä oleva ura on täy�ynyt vedellä. Veteen ja rannoille on syntynyt elämää. Kirjailija on tämänkaltaisilla näkymillä maalannut ihmiselle taustan. Sitä taustaa vasten ihminen tuntuu vähän turhakkeelta omine touhuineen. Mehän ymmärrämme, e�ä tällaisen monisyisen teoksen kirjoi�aminen ei ole yksinkertaista. Kukaan ei tee sellaista kerralla valmiiksi. Se kirjoitetaan kokonaan tai osi�ain uudestaan ehkä montakin kertaa. Ja vielä valmiina se on hiukan kesken tai ainakin jää auki. Muutenkin lukijan on hyvä pysähtyä tarkkailemaan omia mie�eitään. Kovien kansien sisällä on meille tutulla merkkijärjestel-

Eija Sandberg: Tumman verhon takana 2020. 276 sivua. ISBN: 9789529434374 Kun aloin lukea kirjaa, se imaisi niin mukaansa, e�ä en mal�anut jä�ää sitä kesken, vaan luin sen kannesta kanteen yhden päivän kuluessa. Jokaisen sivun loppu vaa� kurkistamaan jo seuraavalle sivulle. Mukana oli myös oikeita valokuvia elävöi�ämässä todellisiksi henkilöitä, joista kerrotaan. Kirjailija Eija Sandberg on kuvataiteilija, mu�a hänen käteensä käy hyvin myös kynä. Esikoisteos ei varmaan jää hänen ainoaksi kirjakseen. Ulla Welin

mällä kerro�u tarina, joka muu�uvuudessaan on pysyvämpi kuin sen ulkoinen olemus. Tarina on minä-muodossa. An� puhuu ja väli�ää meille näkyjään. Välillä kesken kertojan äänen mukaan pujahtaa samaan kappaleeseen hän-sana. Joskus joutuu palaamaan taaksepäin: An�ko tässä puhuu vai isä? Muutamia tällaisia koh�a teks�stä löytyy. Uskon niiden kertovat prosessin vaiheista, tyyliä vaihde�aessa vanhaa on jäänyt uuden sekaan. Jorma Hyvönen

Elias 1/2021

17


Kirjanurkka

Bokrecension Mia Bergenheim: STRASS 348 sivua ISBN-13: 9789528036593 Books on Demand 2020 Kieli: ruotsi Berä�elsen baserar sig, som o�a är fallet, på konfliktsitua�oner. Huvudpersonerna står i fokus, även om utgångsläget också består av bilder och stämningar. Situa�onerna uppstår genom huvudpersonerna och genom dem målar förfa�aren upp berä�elsens intriger och deras vändningar. Huvudpersonerna har sina behov och målsä�ningar. Hinder för dessa e�ersträvanden är i allmänhet de s.k. reak�onskra�erna, som utgörs av utomstående faktorer eller situa�oner, som huvudpersonen själv förorsakar. Dessa utgångspunkter gäller även för Mia Bergenheims nyutkomna bok STRASS. Förfa�arinnan lyckas väcka läsarens intresse bl.a. genom a� låta sin berä�else omfa�a två huvudpersoner, Claudia och Vincent, som turvis får var sina kapitel. Hon beskriver deras livsskeden som innehåller såväl kärlek som svek och vänskap människor emellan, samt en djup kärlek �ll djur, såväl som businessaspekt. Mia Bergenheim har förmågan a� skarpsynt beskriva olika karaktärer, mänskliga egenskaper och reak�oner. Ljuskäglan förfly�as snabbt från en person �ll en annan. I början kan läsaren eventuellt misstänka, a� boken närmast är en berä�else om den finlandssvenska s.k. ”ankdammens” o�a stereotypiska och lä�sinniga levnadss�l. Denna misstanke 18

Elias 1/2021

försvinner dock i och med a� man fängslas av skribentens förmåga a� ”måla” fram intressanta situa�oner och stämningar. Varumärkenas mångfald ger dock inget mervärde åt den annars väl strukturerade texten. Som den erfarna ry�are Mia Bergenheim är, beskriver hon t.ex. hästarnas beteenden och förmågor med sådan precision, a� även läsaren lär sig en hel del om hästar. – För övrigt kan läsaren bara gissa, vad som verkligen hänt och vad som är fantasi. Det gläder läsaren när man känner �ll bokens platser, händelser och finner samhörighet med personernas upplevelser. För den, som har levt i Helsingfors är de flesta platser, gator och restauranger väl bekanta. Likaså påminner många platser t.ex. i Paris om många goda minnen. – Man kan o�a le igenkännande åt den kvinnliga huvudpersonens känslor och reak�oner. Mycket välbekant är den ständigt närvarande ”lutherska rösten”, som väcker det dåliga samvetet. Säkert har även många läsare upplevt, a� man kan älska sina djur så mycket, a� deras välmående prioriteras framför mycket annat i livet. Även utan dessa igenkännanden är boken en spännande och mångfase�erad berä�else, som bibehåller läsarens intresse genom sina ständigt växlande situa�oner och händelser, som kryddas av en riklig humor. Mia Bergenheim har �digare givit ut romanen I hundarnas �mma år 2018 och deltagit i Antologin Väsen. Anja Ström

Kirja-arvio Mia Bergenheim: STRASS Books on Demand 2020 Tarina perustuu, kuten usein on tapana, paljol� konflik��lanteisiin. Päähenkilöt ovat tärkein lähtökohta, vaikkakin �lanteet usein avautuvat mielikuvista ja tunnelmista. Tilanteet syntyvät päähenkilöiden myötä, ja heidän kau�aan kirjailija maalaa tarinan juonen ja sen käänteet. Päähenkilöillä on tarpeita ja tavoi�eita, ja heidän tarkoituksenaan on päästä tavoi�eeseensa. Pyrkimysten esteinä ovat yleensä ns. vastavoimat, jotka ovat ulkopuolisia tekijöitä tai myös päähenkilön itse aiheu�amia �lanteita. Nämä lähtökohdat pätevät myös Mia Bergenheimin marraskuussa 2020 ilmestyneeseessä kirjassa STRASS.

Kirjailija onnistuu herä�ämään lukijan mielenkiinnon mm. sisälly�ämällä tarinaan kaksi päähenkilöä, Claudian ja Vincen�n, jotka saavat vuorotellen ja tasapuolises� omat lukunsa. Heidän elämänsä eri vaiheet käsi�elevät yhtä lailla rakkau�a kuin pe�ämisiä, syvää eläinrakkau�a kuin myös businesselämää. Kirjailijalla on kyky kuvailla erilaisia persoonallisuuksia, luonteenpiirteitä ja reak�oita. Valokeila siirtyy nopeas� henkilöstä toiseen. Aivan alussa lukija saa�aa epäillä, e�ä kirja on lähinnä kertomus suomenruotsalaisten nk. ”ankkalammikon” usein melko stereotyyppisestä ja pinnallisesta elämäntyylistä. Tämä epäilys haihtuu lukijan huomatessa kirjailijan kyvyn ”maalata” mielenkiintoisia �lanteita ja tunnelmia. Tuotemerkkien runsas esiintyminen ei kuitenkaan tuo lisäarvoa muuten hyvin rakentuvalle teks�lle. Kokeneena ratsastajana Mia Bergenheim kuvaa hevosen käy�äytymistä ja osaamista niin tarkas�, e�ä myös lukija oppii uusia asioita. Muilta osin lukija voi vain arvailla, mikä on todella tapahtunu�a ja mikä mielikuvituksen tuo�amaa. Lukija ilahtuu tunnistaessan kirjassa esiintyviä paikkoja ja pystyy samaistumaan henkilöiden kokemuksiin. Mikäli on elänyt Helsingissä, ovat useimmat paikat, kadut ja ravintolat tu�uja. Niin ikään tuovat monet paikat esim. Pariisissa hyviä muistoja mieleen. – Usein hymyily�ää, kun tunnistaa naispuolisen päähenkilön tunteita ja reak�oita. Kovin tu�u on myös ala� läsnä oleva ”luterilainen” ääni, joka kaiken aikaa aiheu�aa huonon omatunnon. Moni lukija on varmas� myös kokenut, miten eläimiään voi rakastaa niin paljon, e�ä niiden hyvinvoin� menee monen muun asian edelle. Myös ilman näitä tunnistamisia kirja itsessään on jänni�ävä ja moniulo�einen tarina, joka ruokkii lukijan mielenkiintoa kaiken aikaa muu�uvilla �lanteilla ja tapahtumilla. Toivo�avas� myös suomenkieliset lukijat kiinnostuvat tästä kirjasta. Mia Bergenheimin aiempaa tuotantoa on romaani I hundarnas �mma (2018) ja osallistuminen Antologiaan Väsen. Anja Ström


Kirjanurkka

Norppavesiltä Juha Taskinen, tuo saimaannorpan pelastaja, kirjoi� vuoden 2020, �etokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaan luonnon ja ihmisten puolesta. Hänen kuvauksensa on Saimaa-trilogian viimeinen ja päätösosa. Se kertoo kirjailijan voimakkaasta paneutumisesta saimaannorppa-asiaan vuodesta 1979 vuoteen 2019. Se alkaa �etokoneväli�eisistä sessioista, jossa puhelinyhteyksien kau�a välite�in ne�ssä livekamerakuvaa saimaannorpista, ja pää�yy siihen, kun Juha Taskinen jä�ää hyväs�t saimaannorpalle. Hän oli saanut sen lukumäärän kohoamaan 120:stä aina 400 yksilöön. Kirja on intensiivistä kuvausta ja siinä on upeat, isot värikuvat, jotka kulkevat limi�äin ja lomi�ain ripoteltuina ja kantavat teks�ä eteenpäin tukien sitä. Taskinen kertoo, e�ä saimaannorppa voi elää ainakin 30-vuo�aaksi ja synnyttää 6-vuo�aasta joka toinen vuosi. Kirjassa esiintyvät ”Pullervo”, ”Selänpesijä”, ”Laulava norppa”, ”Jerry”, ”Pilvi” ja monia muita.

Teoksessa syntyy myös uudissana ”apukinos”. Se tarkoi�aa järven jäälle talkoovoimin kola�avaa kinosta, jonka tarkoituksena on turvata saimaannorpan pesintä vähälumisina talvina. Apukinos on 8 metriä pitkä, 4 metriä leveä ja metrin korkuinen, ja joka tampataan kiderakenteen rikkomiseksi. Norppa on jään alla ja tekee jäähän hengitysavannon, ja se laajentaa kulkuavannoksi. Ensimmäinen lumipenkka teh�in Linnasaaren kansallispuistoon, jo�a norpat voivat ko�utua hyvin. 1988 huh�kuussa esitel�in silloiselle ympäristöministerille Linnasaaren kansallispuistossa norppien pesälaskentaa. Juha Taskinen kokeili myös norppamatkojen järjestämistä Linnasaaren kansallispuiston vesille ja si�en Pihlajavedelle yhteistyöhankkeeseen. Norppamatkat olivat uudenlaisia retkiä, jotka kes�vät monta vuorokau�a. Näin ihmiset saivat enemmän �etoa norpista. Lopussa kerrotaan, miten norppaturvallinen ka�ska yleistyi ja sen syntyä valotetaan. Ka�skainnostus valtasi verkkokalastukselta alaa.

Juha Taskinen: Jää hyvin, saimaannorppa. DOCENDO 2019, sid 206 s. ISBN: 9789522916709 Juha Taskisen saimaannorppa onnistuu upeas� – kirjallises�kin. Riitta Welroos, kriitikko

Poikkeuksellinen runokokoelma Mira Mink (Mirka Leppänen), s. 1982, helsinkiläinen runoilijatar, kääntäjä, ope�aja, koulu�aja, runotapahtumien ideoija ja tuo�aja, on julkaissut aiemmin omakustanteena runokokoelman ”Surun lyömät” (2018).

[paha runo voi anteeksi nyt vaan olla stressaavin.] hymy, sydän, tarina hymyilee sydän sydän sydän tarina tarina hymy hymy hymy tarina tarina tarina hymy sydän hymy tarina hymy tarina sydän sydän julmas� sano�una hymyn takana sydän sydän sydän sydän sydän sydän sydän sydän julma tarina hymy sydäntarina sydän sydän hymysydän hymyilee sydän hymyilee hymyilee

Tämänkertainen kokoelma käsi�elee roman�sen rakkauden, yleisön suosikkiaiheen, lisäksi myös rakkau�a runojen kirjoi�amiseen, Helsingin Kallion kaupunginosaan ja luontoon sekä työelämän ja talouden �lanteita. Siinä on siten myös realismia, fordis�sta tuotanto–kulutuskehää, päivi�äistä tarpomista työhön, kauppaan ja takaisin. Oheinen puhtaan kuvan runo ”Hymy, sydän, tarina”, s. 69, on kokoelman mieleenjäävimpiä. Tälläkin tavoin, valtavirrasta poiketen, voi runon kirjoi�aa. Puhtaan kuvan runosta on riisu�u metaforinen aines, siitä on jäljellä vain sydän, rakkauden symboli. ”Tarinan” sisältöä on hauska arvailla, kukin voi kuvitella sen oman toiveensa mukaiseksi. Huoma�akoon runon kansainvälinen ulo�uvuus, universaalisuus – se voi puhutella yli paikallisuuksien, yli kieli- ja kul�uurirajojen. Milloin julkaisuyh�öt keksivät tämän viehä�ävän ja ilmaisuvoimaisen nuoren runoilija�aren, josta voisi olla Tommy Tabermannin man�elinperijäksi ja vielä hänen runoman�elinsa monipuolistajaksikin? Vink vink.

Mira Mink : Oi oi rakkau�a. Rakkausrunoja. 92 s. 2020 BoD – Books on Demand, Helsinki. ISBN 978-952-802-258-9.

Riku Räihä, FM, SARVin jäsen

Elias 1/2021

19


Vapaaehtoisena Miten päädyin vapaaehtoistyöhön? kysyin itseltäni. Oli selvää, e�ä siihen täytyi olla mo�ivi, halu kantaa kortensa kekoon omalla panoksellaan. Eikä aikeena voinut olla oma itsekäs tarve vain osallistua johonkin, ollakseen jotakin muiden silmissä. Työ�ömänä minulla oli kuitenkin jou�lasta aikaa ja tunsin olevani monas� turhautunut. Vapaaehtoistyö kävi minulla usein mielessäni, mu�a mikä? Urheiluseurat eivät ole minun ju�uni. Enkä voinut hyödyntää amma�ani merenkulussa ja kiinteistöhuollossa. Ratkaisu löytyi en�seltä vaimoltani. Tämä ehdo� minulle Hermannin diakoniatalon toimintaa, kun Vallilassa asun itsekin. O�n yhtey�ä ja tein sopimuksen vapaaehtoistoimijana, toisin sanoen vapaaehtoisena. Siitä kaikki alkoi puoli vuo�a si�en, viime kesänä.

Alussa olin mukana ruokakassien jaossa, joka tapahtui ulko�loissa. Oma tehtäväni oli pinota kasseista vapautuneet tyhjät laa�kot. Ryhmässä toimi noin kuudesta kymmeneen vapaaehtoista, lähinnä nuoria opiskelijoita. Kasseja jae�in ruokajonossa oleville 300–500 kappale�a kahtena päivänä viikossa. Samalla vahvistui käsitykseni, e�ä avuntarvitsijoita oli paljon ja e�ä sekä kirkon ja kolmannen sektorin työ on tänä päivänä yksi yhteiskunnan tukirakenteita. Ei ollut vaikea päätös sitoutua tähän tehtävään. Tätä voin sanoa jo kutsumustyöksi, ja on mukavaa toimia samanhenkisten ihmisten parissa. Syksyllä pienen tauon jälkeen ruokakassien jako vaihtui sisä�loihin suoraan pöydistä jakoon. Samalla avuntarvitsijoita oli jonossa vähemmän, noin sata ihmistä, koska muutkin vastaa-

vanlaiset toimijat aloi�vat ruokajakoohjelman kesän jälkeen. Opiskelijat olivat pyrähtäneet kuin muu�olinnut kirjojensa ääreen. Vapaaehtoisten väki koostui nyt työikäisistä ja eläkkeellä olevista, joista itse kuulun ensin maini�uun ryhmään. On ollut ja on edelleen antoisaa saada olla jakamassa näitä tehtäviä, niin henkilökunnan kuin vapaaehtoistoimijoiden kanssa. Samalla tunnen kuuluvani johonkin: kuin olisin taas työelämässä kiinni näin työ�ömänä. Toisinaan ei tule edes ajateltua, kuka on työsuhteessa ja kuka vapaaehtoisena. Myös kohtaaminen avuntarvitsijoiden kanssa on antanut heille kasvot. Kirjoi�aminenkin sujuu paremmin, kun on järkevää tekemistä. John Kiviranta Tammikuu 2021

Koronarokotusten toivo ja Kotkan Sunilan polut ja vieret Ko�ni on pienkerrostalon toisessa kerroksessa. Näen ikkunastani takapihan pienen metsikön ja sinne tekemäni lintujen ruokintapaikat. Näen linnut. Näen Sunilan tehtaan ja asunto-osakeyh�ömme grillipaikan keinuineen, pöy�neen ja penkkeineen. Toisesta ikkunasta näen etupihan pienen metsikön, vastapäisen talon ja puutarhapenkin. Lunta ja taivasta, maata, kiviä, valoja ja värejä on kaikkialla. Tilasin nii�ykankaan pörriäisille ja muillekin. Olen tehnyt ja hoitanut kukkaistutuksia pihoillamme. Miksi en tänä keväänä tekisi ja hoitaisi vii�ä neliömetriä kukkanii�yä? Nii�y tulee valmiiksi kunhan muokkaan alusmaan, kiinnitän kankaan kepeillä ja kastelen. Minulla on kukkaniityn paikka katso�una. Odo�amassa lumen alla.

Olen yksin metsissä ja meren rannoilla, poluilla ja polkujen vierillä, taivaan alla ja maan kamaralla pimeän, hämärän ja valoisan aikana. Olen yksin kirjoittaessani ja koronarajoituksissa. En ole yksinäinen. Tekstejä syntyy pään sisään, paperille ja koneelle. Luonto on tullut lähemmäs. Ais�t terävöityvät. Sauvakävelen hitaas� ja pysähtelen. Istun kannon päässä, kivellä, maassa, lumessa ja vuokra�avan rantasaunan terassilla. Minulla on istuinalusta ja eväät. Näen, kuulen, haistan ja maistan, tunnen kosketuksessa ja halaamisessa. Tunnen. Terassilta näen Sunilan tehtaan. Sauvakävellessäni ei ole ohimenijöitä, vastaantulijoita on. Me hymyilemme etäisyyden päästä toisillemme silmillämme ja koko olemuksellamme, ventovieraat ja tutut ihmiset. Eleemme ja il-

meemme kertovat, e�ä meillä on toivo ja ilo, elämän riemu. Kohta, ihan kohta olemme uudessa maailmassa koronan jälkeen, rokotusten jälkeen. Me voitamme. Meitä ennen ihmiset ovat voi�aneet, ihmisyys ja inhimillisyys ovat voittaneet. Meissä on vahvuus ja voima. Meillä on vastuu. Meissä on myötäeläminen. Me kaikki hengitämme samaa ilmaa. Olemme samalla maapallolla, saman auringon, saman kuun ja samojen täh�en alla. Tuemme toisiamme. Olemme vapaita yhdessä ja erikseen. Olemme yhdessä ja yksin vapaita ilman pelon ylivaltaa. Meillä on huumori. Meillä on kiitollisuus. Meillä on paljon.

ei ole hypotenuusa. Juuri pienten, pönäköiden katee�en yhteistyö tekee suorakulmaisista kolmioista kolmiomi�auksen ydinasian. Kun katee�t ovat suorassa 90 asteen kulmassa keskenään, niiden avulla on laske�u Maan ja Auringon välimatka jo yli 2000 vuo�a si�en. Ne ovat olleet tärkeitä maanmi�auksessa, kartoituksessa, merenkulussa, arkkitehtuurissa, avaruustutkimuksessa – ja viimeksi jopa Osama bin Ladenin kiinnio�amisessa. Katee�en yhteistyön varassa on

koko kolmioiden sukukunnan kunnia! Ilman katee�eja ei olisi myöskään hypotenuusaa, ei suorakulmaisia kolmioita eikä kolmiomi�austa, trigonometriaa. Hypotenuusa on vain eräänlainen koriste – kuin merenneidon kuva en�sajan laivojen keuloissa. Pituu�a ja komeu�a hypotenuusalla rii�ää vain sen verran, kuin katee�en rahkeet sallivat.

Anne Hakala-Räsänen

Katee�en ylistys Olipa kerran suorakulmainen kolmio, jossa oli hypotenuusa ja kaksi katee�a, kuten on kaikissa suorakulmaisissa kolmioissa. Hypotenuusa oli pitkä ja komea kaveri, jolla oli myös komealta kalskahtava nimi. Katee�en aika kului paljol� hypotenuusaa kadeh�essa ja häntä selän takana haukkuessa. Koska heidän asennoitumisensa oli noin nega�ivinen, jäi heiltä huomaamatta kaikkein tärkein asia: Se, mikä tekee suorakulmaisista kolmioista merki�äviä, 20

Elias 1/2021

Riku Räihä


Onni on vanheta Onni on vanheta, eikä kuolla kesken elämän. Onni on saada maljansa täytenä ja juoda se viimeiseen pisaraan ja todeta, e�ä on selvinnyt elämän karikoista vähäisin vammoin, vain lieväs� ryve�yneenä. Onni on vanheta, jos on saanut täy�ää ne tehtävät, jotka on itselleen ase�anut ja huomata, kuinka lempeän viisaas� elämä on estänyt omien lapsellisten toiveiden toteutumisen ja lai�anut �lalle aikuismaisempia, vastuuntuntoisia tavoi�eita, sellaisia joita ei itse olisi osannut valita. Onni on vanheta ja seurata samanikäisten ystävien selviytymistä elämässä, aina näille kalkkiviivoille as�. Onni on vanheta ja nähdä seuraavan sukupolven kamppailevan samoissa myrskyissä. Jos menee hyvää tarkoi�aen liikaa au�amaan ja o�aa toisen taakan kantaakseen, niin silloin eivät uuden sukupolven selät ja jalat vahvistu rii�äväs�. Jokaisen on suorite�ava oma elämänsä ihan itse, alusta loppuun. Onni on vanheta, niin e�ä näkee asioiden muu�uvan helpommiksi, varsinkin naisille. Elämäni aikana on naisten arvo noussut melkein miesten tasolle. Nykyään naiset ovat muutakin kuin vain miestensä omaisuu�a. Pojan- ja ty�ärenty�äreni saa�avat elämänsä aikana vielä saavu�aa oikean sukupuolten tasa-arvon. Ei sil�, aina on ollut naisia, jotka ovat itse o�aneet oman arvonsa, mu�a sen pitää kuulua niillekin, joilla ei sellaiseen ole rohkeu�a tai kykyä. Onni on vanheta ja säily�ää utelias mielenlaatu. Vaikka uudet muodit ja trendit eivät enää omaan silmään näyttäisikään hyviltä, niin ei tuomitse vaan ymmärtää, e�ä ainoa pysyvä asia elämässä on muutos. Omiin vanhuuden tuomiin vaivoihin voi suhtautua lempeällä huumorilla. Asenne ratkaisee. Emme kaikki ole Siiri ”äitee” Rantasia, joka vielä 95-vuo�aana on niin kovassa kunnossa, e�ä tekee neljän kilometrin lenkin päivi�äin, satoi tai paistoi. Samoin kuin kuuman kesän jälkeen tulee viileänraikas syksy ja luonto jä�ää jäähyväiset paneutuakseen talvilepoon, samoin tulee kiireisen, velvollisuuksien täy�ämän suori�amisen jälkeen ansaittu lepo. ”Elämä on kuuma tomu, mu�a kuolema on kuin viileä vesi.” (Mika Waltarin kirjasta Sinuhe Egyp�läinen).

Ko�

Uneksin...

Kuta vanhemmaksi tulen sitä nuoremmaksi myös. Vauvana rääkäisin ensi kertaa mukana siinä jo tämä kokemusten ketju jonka läpi olen kulkenut.

Minä uneksin vanhanakin! Au�aako eteenpäin vai on hukka-aikaa... Voisin sen käy�ää paremmin.

Vielä on öitä joina haen turvaa kuin vastasyntynyt. On päiviä jolloin kahdeksanvuo�aani o�aa vallan. Meitä on niin monta, aikuisellani on kova tehtävä koota yhteen meidät kaikki, pienet, nuoret ja vanhat. Aivojen harmaa kuorikerros on aikuiseni ko�. Sieltä pakenevat nuoret ja karkailevat vanhat. Seikkailevat, luovat uusia maailmoja, hyppivät trampoliinilla itsensä väsyksiin. Lopulta palaavat ko�in kuorikerroksen alle, myös se kahdeksanvuo�as, jota en yritäkään kesy�ää. Helena Numminen

Kyllä meitä käsketään Elä hetkessä! mielessämme pitämään. Vaan en halua elää vain tässä myös tulevassa! Saan voimaa elää tässä! Paljon olen uneksinut, sellaisestakin, josta he� �esin: en siihen yllä. Monesta asiasta lapsesta saakka uneksinut... luopunut/taistellut hävinnyt/voi�anut Jos en olisi uneksinut, toivonut toivo�omuudessa, en olisi saavu�anut. Puu�uisi moni hyvä asia, jotka minulla nyt on, joista olen onnellinen... Voi toteutua toive – ja toinenkin...

Tanka-runoja vesi ryöppyää silta huojuu, na�see täydenkuun valo ja kukkuloiden vihreys jatkan matkaa polulla Ursula Anttila-Halinen

nilku� metsään kyyneleitä vuotaakseen parkui, niisku� mieli keveni, kehon tuuli lennä� ilmaan

Kahdeksan ja viisi! Tietäköön Hiisi, saanko elämäni tauluun yhdeksän Kymppiä, elämäni lauluun yhdeksän Värssyä, mu�a uneksin... Näen sen, kun vanhenen, en anna sen (liikaa) häiritä. Minä Haluan Uneksia Vanhanakin! Leo Karetvaara, 2021

Ursula Anttila-Halinen

Seija Eklund Elias 1/2021

21


Oi korona!

Halata ei voi

Oi korona, oi korona! Mitä oletkaan tehnyt meille? Olet pako�anut meidät eristyksiin, olemaan tapaama�a ihmisiä, kaltaisiamme. Kuolemalla uhkailet ja muilla pahoilla seurauksilla. Pelkään sinua, sinä näkymätön uhka. Mu�a varro – me tulemme vielä. Kuuletko? Vai eikö sinulla ole korvia!

Sanoilla en voi koska palavasta halusta haluan halata käsivarret kaksin verroin ympärilläsi rintaasi ja uumaasi halata

Oi korona, oi korona Uhkailet meitä kauheuksilla, jollemme to�ele! Kurjistat elämäämme. Emme saa halata. Olemme �ukoilla, päässäkin alkaa hei�ää jo. Ei saa tavata ystäviä, ei tu�uja. Ei tämä ole oikeaa elämää. Saisit hävetä.

päälläni seisten jalkojasi halata

Oi korona, oi korona! Kuulitko, e�ä rokote sinua vastaan on jo kehite�y? Sitä tehdään nyt ympäri maailmaa ja roko�aminen on jo alkanut. Mitäs siitä sanot? Pääsemme pian eroon uhastasi, kuonokopista ja jatkuvasta käsien pesusta. Ihminen on sinut seljä�änyt, uskotko? Tulemme koronavapaiksi! Heipä, hei, siis korona. Painu sinne mistä tulitkin. Mu�a älä tule takaisin. Lupaathan? Esko Kukkonen

polvillani seisten vatsaasi halata vaaka-asennossa palavasta halusta haluan sydämesi omani viereen puristaa vain syleily vie ikuisuuteen vain suudelma pysäy�ää kellon kuulen taas kutsusi sana�oman Robert Mercier 12.1.2021

Laventelipelto Herään laventelipellon seasta. Jossakin Ranskan maalla moo�oriteiden vilskeen keskellä. Sininen tuoksu huumaa. Nousen hitaas� ja hengitän sinisen laventelin kukkaa. Unohdan Pariisin haisevat kadut ja sieraimiin tunkeutuvat pakokaasut. Ei tarvitse paeta oluelle vanhojen pappojen sekaan. Nousen uudestaan sinisen laventelin kukkaniitystä. Tapahtuu ihme. Lyhyen hetken, sekunnin murto-osan verran, luulen olevani taivaassa. Onhan sekin sininen! Gia Virkkunen

22

Elias 1/2021

Pitkä on ollut yhdessä kulje�u �e tuska ja toivo kämmenellä Sinä lähdit pilvien päälle josta tähtenä tervehdit meitä Varjot hiipuvat valoksi vuosien myötä kaikki hetket helminä hohtavat side kerran solmi�u lapsissa jatkuu Kauniis� kannel soi�aa kaipausta kiitosta elämälle Kirsti Mäenpää s.Vilkuna


Perimä Pyykkipäivänä äi� pesi kirjavat ja ripus� ne narulle kuivamaan Kahden kepin varaan pingotetulle narulle rantaan, tuulen hyväiltäviksi. Katselin ikkunasta haapojen havinaa ja kirjavien kalinaa tuulen tanssi�aessa paitaa, housua, pyyheliinaa, topakas� pyykkipojalla naruun nipiste�yä sukkaa. Kuin Elämä itse, kirjava pyykki lepa� tuulessa tänään: huomenna vain tyhjä naru. Marja-Leena Lyyra-Kukkonen

Äi� aloi� maakuntalehden aina takasivulta ja selasi suoraan kuolinilmoitussivulle. – Ei oo kukkaaj joutanu kuolemaankaa... ...nii on kiire�ä pitäny, ei yhtään kuolinilimotusta. Jos kuitenkin oli: – Hilimako se on nyt männy kuolemaan! parah� tutun nimen nähtyään, luki ääneen värssyn, nyppäsi seinältä sakset, leikkasi kuolinilmoituksen, sujau� sen kukkaruukkujen väliin ja siellä pa�noituneen vanhaan kirjekuoreen. Huvi�, milloin ei ärsy�änyt. Useimmiten ärsy�. Äi� läh�, jä� perinnön ruskeita kirjekuoria kuolinilmoituksilla täyte�yjä ja taipumuksen aloi�aa leh� takasivulta. Paula Kokkonen

Tänään Tänään, katson tulevaisuuteen luo�avaises�. Tänään, elän tätä päivää, sielussani rauha, onni ja Rakkaus. Tänään, aurinko hellii minua. Tänään, hanki hohtaa, kimmeltää, loistaa Minulle ja Sinulle.

Eräänä päivänä o o o

Tänään, kuuntelen itseäni tarkemmin ja kuulen myös lasten iloiset äänet jäällä. Aivan ikkunani alla.

Sinä minun Danitza Minä Sinun Ninitza Syrjäkatujen unohdetut kahvilat. Kevyt hipaisu. Kuiskauksia. Sanoja: Odota. Näet. Järjestyy. Jonakin päivänä olemme me.

Tänään uskallan avata sydämeni, Sinulle. Rakastan Sinua sellaisena kuin olet. 4.3.2004

Eija Sandberg

Etsimme ajatuksille �laa. ooo

saavuin Bahamalle

Rannalla valkoista hiekkaa. Meri velloo turkoosina. Kyl�ssä haivaroitus.Orkesteri soi�aa paviljongissa dixielandia. Yöperhosen same�nen hauraus. Rusentuu. Minä Sinun Ninitza. Sinä minun Danitza. Tarja Sahramaa 20.2.2021 Elias 1/2021

23


Tallinna

Junassa

Tallinna on muu�anut. Se läh� kauas pois, toiselle mantereelle kolmen maskin taa meren tuolle puolen. Joskus vierailin siellä. Nyt pitäisi jaksaa junassa rai�ovaunussa laivassa, noudattaa ja huomioida päästäkseen kokemaan tyhjiä katuja mus�a ikkunoita. Joskus vierailin siellä. Harmaan muurin varjossa myy�in värikkäitä kukkia. En koskaan ostanut vaikka halusin aina. Tallinna muu� pois. Pakkasi kukkansa ja läh�.

Juna jyristää eteenpäin tuhannen tonnin voimalla, mantereelta toiselle, läpi kaupunkien savusumun, ohi kuivuu�a huutavien arojen, ohi sulavien jää�köiden, ohi Amazonin hakatun aarniometsän, ohi Nigerjoen saastuneen suiston, ohi Siperian sulavien ikiroutamaiden, ohi Kaipolan suljetun tehtaan, ohi kuihtuneen Baikaljärven.

Pilvi Valtonen

eriväriset eriväriset olennot toivat erivärisiä sanoja kaikkein pienimmät (vaaleanpunaiset ja -siniset) pilkkuja ja pisteitä harmaa, melkein läpikuultava kysymysmerkin pitääkö näistä tehdä jotain latoa peräkkäin päällekkäin leikkiä kuin palikoilla ommella yhteen nauhoiksi? kääriä kerälle pompotella kerää hei�ää eteenpäin kutoa sanama�o neuloa talvimyssy naapurin vilukissalle ei kai kukaan runoa odota kun siinä mie�n olennot juoksivat pois pelästyivät korkeita kinoksia pudo�vat sanat pehmeään lumeen vastasataneeseen ja ne upposivat näkyvistä sain jatkoaikaa huh�kuulle Riitta Komppa

24

Elias 1/2021

Huudan: Minne menemme ja kumpaan suuntaan! Mu�a vain ne vastaavat, jotka eivät ymmärrä. Voiko tätä junaa pysäy�ää? Ei jarruja. Voiko hypätä pois kyydistä? Turha yri�ää. Joku rukoilee: Auta Herra! Auta erehtyny�ä lastasi! Mu�a Herrakaan ei vastaa. Takana tuho�ujen lajien joukkohaudat Edessä mustat pilvet Vieressä nälkäisten käsien aneleva ihmismeri. Hekin haluavat kyy�in. Ekonomis�t todistavat tämän junan voimaa, paremmuu�a, oikeassa oloa. Suljen silmäni. Liityn sokeiden tuhatmiljoonapäiseen joukkoon. Mukaudun suureen yhteiseen tahtoon: Tähän kyy�inhän me halusimme! Pentti Salmela 10.11.2020

Koronapuiden aikaan, siitepöly leviää nenäsuojaimien kau�a hengitysteihin: nämä �et ja moninaiset polut verenkiertoineen: on varo�ava valtateitä, vain brunssia kirsikkapuiden alla. Kätkössä. Pirjo Kotamäki


Kevät vuonna 2021 Pakkanen tuoksuu läpi ikkunoiden, mustarastas ihme�elee lumisen omenapuun valoja lämpö houku�elee jäämään värivalojen loisteeseen ja odo�amaan kevään tuloa. Kaija Jolkkonen

Älyn räpsähdys Nyt on hermo mennä, eikä meinaa relaa kun viime ostosreissua jatkuvas� kelaa: sa�ui näes doro-kännykkäni putoomaan ihan vallan kelvo�omaks siinä hajoomaan. Puo�in siks mä riensin he� anelemaan apua, josko löytyis �skin takaa korjaamisen toivoa. ”Nyt on niinet tämmöseen ei oo ees varakamaa, eikä jus�in tähän hetkeen löydy mallii samaa, mut jos rouva edeellenki tahtoo kännyy käy�ää, niin mä ihan riamukkaas� uusia voin näy�ää!” Näinhän haastoi myyjäpoika kohteliaas� aivan, näki kaappein sopukoista hakemisen vaivan, osaavainen oli hän ja �esi kommervenkin, minä siinä odo�aissa tarviin istuinpenkin. Si�e tuli esi�elyyn mallit sekamelskana fintecit ja samsungit ja nokiaakin mukana, ja mulla oli �skin ääres tosi nolo olo, kun en noi�en hienouksista ymmärtänyt, polo. Oli ikäihmisille näppäimiltään sopivaa, vaan ei luurin uumenista löytynytkään kameraa. Toki oli kameroineen monen monta kännyä, niissä kellot, kalenterit, radionkin hälyä. Silmissä ja päässä pyöri mahiksia tosi monta, siinä ratkaisujen teko alko olla mahotonta. Älykänny päivän sanaks tullut pitkäks aikaa, mahtaaks semmo�sen ostos olla mitään taikaa. Nuorimies taas vakuu�eli moninaista käy�öä, asenteli, järjesteli hienoo älynäy�öä, kertoi, e�ä turhan kaman vois kännykästä poistaa, aivan alko �etoniekan neronkasvot loistaa. Menipä nyt ihan retkuun vanha rouvaparka, jos vielä aikoo uu�a oppii, ei saa olla arka: siis uuteen kännyyn vanhan simit, pinit laite�in, älyn kanssa uusi känny olkalaukkuun naka�in, raha vaihtoi omistajaa, vanha muovipussiin ui. Mu�a itse asiakkaalta ÄLYN osto unohtui!

Tämän kaiken jälkeen kevät. Lopulta se saapuu, tuo meille auringon ja vihreät pellot. Jo maaliskuussa sen voi haistaa. Jokaisen talven, jokaisen elämän, jokaisen kuoleman jälkeen se saapuu, kevät. Se nousee mustasta maasta, maatuvista lehdistä, ja ihmisuhreista, kevät. Tuo meille uuden toivon ja uuden uskon tämän kaiken jälkeen. Helena Numminen

On onnen punainen pallo läsnä, kun voin tuntea pihan oravat nimeltä ja sepelkyyhkyn kujerruksen Saan katsoa, kun raparperi kasvaa ja ruusuihin puhkeavat silmut kilpaa omenapuun kanssa Aamulla on aikaa avata ikkuna ja maistaa, onko ilma kylmä Vartoa, e�ä puheleeko aurinkotuuli Nurmi tuoksuu Kissikin katsoo niin kauniis� Tarja Niemi-Korpela

Pilvisinä päivinä teen säällisen pieniä merkintöjä kalenterini sivuille Ja reunamarginaaliin aloituksia Alkuja ja loppuja Ja valheita Liu´un valoisan ohi niin sulavas� Sävyerot kulje�avat aikaa vapaammin Askeleeni hento vapaus Tarja Niemi-Korpela

Lotta A. Jussila Elias 1/2021

25


Sikolä� – Vai tämmöinen elä� meille, tuhah� emäntä, kun näki minut. Sanat syöpyivät mieleeni. Raastoivat sielun vereslihalle kuin olisin repinyt ruven auki polvestani. Kyynel maistui suolalta. Se puristui silmäkulmastani, vieri ohimolta suupieleen. Minulle oli sija�u olkipatjalle pe� piikojen ai�aan, vaikka olin vain huutolaistyttö. Uudentalon isäntä huusi minut markkinoilla ja hyvä niin, koska hän oli vähemmän tuiman näköinen kuin se toinen isäntä, joka pol� piippua ja syljeskeli. Emäntä minua täällä Uudentalon �lalla pelo�. Moi� laiskaksi plikaksi eikä koskaan kutsunut nimelläni. Miina ja Hilma olivat minua vanhempia talon piikoja. Luulivat minun nukkuvan, kun olin kääntänyt kasvoni hirsiseinään päin. Puhuivat Eetusta, talon rengistä, kuinka hän oli luvannut rakentaa väenpihalle juhannuskeinun. Katselin, kuinka Miina kuori maitohuoneessa kerman maidon pinnalta ja Hilma kirnusi siitä voita tulevaa juhannusjuhlaa varten. Pesin as�at ja Hilma tarkis� lopputuloksen, nyökkäsi hyväksyväs�. Emäntä käski viemään sioille ruuantähteet sikolä�in. Hilma osoi� paikkaa ja keho� pitämään kiire�ä. Kuulin sikojen kiljunnan voimistuvan, mitä lähemmäksi saavuin sikolä�ä. Emakko ime� pikku porsaita. Kookas karju röhki tyhjän kaukalon äärellä kuin hoputtaakseen. Osa porsaista piehtaroi mudassa kiljuen kimeäs�. Laitoin kämmenet hetkeksi korvieni päälle, kun tuntui, e�ä korvat särkyisivät. Si�en tyhjensin laskiämpärin kaukaloon, jonka possut tyhjensivät ahnaas� toisiaan tönien. Yksi niistä kiljui hieman poikkeavalla tavalla. Se liikkui hitaammin. Sen iho oli mudan ja olkien peitossa, mu�a päätä pei� pitkä, hiuksia muistu�ava karva. Siltä puu�ui kärsä ja sen vääristyneestä suusta kuului korkea valitus. Silmissä oli ihmisen katse. Tuo omituinen otus katsoi minua hetken suoraan koh�. Sen etujalka sätki ilmaa pakonomaises� kuin sillä raajalla olisi oma tahto. Sorka�omalla raajalla kummajainen kauhoi perunan tähteitä ja upo� päänsä kaukaloon muiden sikojen tavoin. – Mikä siellä sikolä�ssä asuu, kun se ei ole porsas? kysyin piioilta, mu�a molemmat käskivät olemaan hiljaa. – Ei siellä mitään ole, Hilma kuiskasi, kun kysyin uudestaan. Tiedustelin Eetultakin, mu�a hän tuhah�, e�ei ole meidän asiamme. Uni ei tullut minulle aitassa, kun makasin kyljelläni selkä piikoja päin. Kesäyön valo kurkki hirsien raoista. Piiat luulivat 26

Elias 1/2021

minun nukkuvan, kun kuiskivat keskenään. – Varmaan se on Jumalan rangaistus, Hilma kuiskasi. – Isäntä lope� ryyppäämisen ja piikojen riiaamisen, kun se syntyi. Pirun riivaama kummajainen se on, kun ei ymmärrä ihmisten puhe�a, Hilma supisi. Minun tehtäväni oli käydä päivi�äin tyhjentämässä laskiämpäri sikolä�ssä. En enää pelännyt sikolä�n meteliä enkä sen voimakasta lannan hajua. Pikku porsaat olivat suloisia hamutessaan emakon nisiä. Lauloin aikani kuluksi ”Kalliolle kukkulalle rakennan minä majani”, kun kaadoin ruuantähteet kaukaloon. Laulu toi mieleeni äi�ni, joka sitä usein hyräili ennen sairastumistaan lavantau�in. Minulle tuli siitä surullinen, mu�a jotenkin lohdullinen olo. Porsaat höristävät korviaan ja nos�vat hetkeksi päänsä kaukalosta. Ne kuuntelivat lauluani ikään kuin pitäisivät siitä. Myös emakko ja karju katsoivat minua hetken korviaan koho�aen. Kummajainen ei enää kauhonut tähteitä suuhunsa, vaan katsoi minua. Näy� siltä kuin se hymyilisi. Arvioin sen olevan hieman pienempikokoinen kuin minä. Ehkä se oli minua nuorempi. Päivät kuluivat erilaisissa talon töissä, kun au�elin piikoja, mu�a sikojen ruokkiminen oli jäte�y vastuulleni. Lauloin ”Kalliolle kukkulalle” joka kerta tullessani sikolä�in. Ko�eläimet ja se kummajainen tuntuivat nau�van laulustani. – Älä puhu sille pirun riivaamalle, jo�a et saa kirousta päällesi, Hilma varoi� minua. – En usko sellaiseen, vastasin topakas�. – Se on isännän lehtolapsi tai si�en se on itsensä peevelin kirous, Eetukin varoi�. Sikolä�ssä porsaat antoivat minun rapsu�aa niitä. Ne röhkivät terveh�äkseen. Kummajainen nos� päänsä sorka�oman raajan halkoessa vimmatus� ilmaa. Se pääs� kimeän vinkaisun, josta ero�n sanan ”maajaani”. Lauloin sille samaa tuttua laulua ja olio tapaili perässäni sanoja. Rapsu�n sen päätä eikä se pannut vastaan. Seuraavalla kerralla pesin porsaat, ja ne näy�vät nau�van viileästä vedestä. Kummajainen hieman aristeli ve�ä, mu�a antoi minun puhdistaa itsensä. – Majani, se sanoi ja katsoi minua silmiin, kunnes sen katse harhaili taivaalla lipuviin pilviin. Silloin emäntä saapui paikalle, katsoi pitkään meitä kahta, mu�a ei sanonut mitään. Eetun rakentama juhannuskeinu oli valmis, ja saimme voinokareen velliin ja voita leivän päälle. Emäntä toi vanhoja vaa�eita, ojensi ne minulle. Hän katsoi ohitseni sikolä�in. Puin

vaa�eet kummajaiselle. Vaa�eet päällä, hiukset keri�yinä kuin lampaan villa, kummajainen muu�ui ihmiseksi. – Majani, hän sanoi. – Plikka, vastasin. Yhdessä menimme juhannuskeinuun. Minua pelo�, kun Eetu ja piiat saivat keinun liikkumaan nopeas� vuoron perään taivasta ja maata koh�. Kiljuimme kaikki yhdestä suusta, eikä kukaan erottanut, kuka kiljui yö�ömässä yössä. O.R. Helle-Kotka

Katsotko olkani yli kun kirjoitan? Seisotko vieressäni, koska minusta tuntuu siltä. Mene�ämisen tuska on niin suuri, e�ä en pysty käsi�elemään sitä vielä. Olen ollut yksin jo hetken aikaa. Se tuntuu kylläkin ikuisuudelta. Tunteet o�avat vallan enkä pysty ymmärtämään sitä, miten joku voi olla yksin vuosikausia ja sil� jatkaa elämäänsä. Kaikki alkoi siitä, kun ajoin autolla siihen ikävään pihaan. Pihaan, josta kukaan ei lähde hymyssä suin. Kaikki alkoi siitä, kun kävelin sisään siihen ikävään taloon. Taloon, josta kaikki poistuvat kyynelsilmin. Takkini lepa� tuulessa kuin unohde�u pos�kor� laa�kon reunalla mie�en lähteäkö lentoon vai maatuako pois. Olisin aivan valmis kumpaankin. Voisin vain kadota. Maatua pois tai lentää tuuleen. Ei minua kukaan kaipaisi, paitsi läheiset. Itse en itseäni kaipaisi, sillä en koskaan, kaikista yrityksistä huolima�a, oppinut rakastamaan itseäni. Tänään valitsemme sinulle kiveä. Itselleni en keksisi muuta teks�ä kuin ”hän oli”. Koska olin vain ollut jo niin pitkään, e�ä elämisestä ei voisi puhua edes kuiskaten. Iloitsemisesta en osaa iloiten julistaa. Olen ollut. Ollut ja odo�anut maatumista tai lentoon lähtemistä. Kivesi tulee olemaan luonnonkiveä. Jos niitä muita nyt onkaan. Mu�a siis sellainen, jossa on röpöläiset reunat. Sellaiset reunat kuin elämälläkin on. Epätasaiset ja ennustama�omat. Kiviset ja kutsuvat. Sitä haluaa vaan joskus maata ja maatua. Niin vastasin kun taas kysy�in, miten voin. Se sopi ainakin ympäristöön. Muistan vielä naurusi mu�a pelkään jo sen kado�avani. Miten naurun saisi kaiverre�ua kiveen, kysyn ja minua katsotaan sillä säälivällä katseella, josta alkaa tulla minulle se lepa�ava takki, johon kääriytyä. Näen kasvosi vielä, kun suljen silmäni. Ehkä se on kuvitelmaa, mu�a kyllä minä


ne näen kovinkin selväs�. Selväs� näen sen pienen pilkkeenkin silmissäsi. Taidat jotain huijata, mie�n mielessäni ja hymyilen arkkujen välissä. Se ei näytä hyvältä. Onneksi en enää jaksa mie�ä, miltä mikäkin näy�ää ulospäin. Olenhan nyt yksin ja surun murtama. Minulla on oikeus olla mitä vaan ja sanoa se minkä aja�elen. Kiitos, e�ä annoit minulle tämän. Mielestäni mahonki on pröystäilevää. Valkoinen kangas on perinteinen. Tupsuilla to�a kai. Jos jaksaisin, tekisin arkun itse, koska mitä väliä on arkulla, joka poltetaan. Mitä hyötyä on sydämestä, joka on karrelle palanut ja yliaje�u? Ei sillä enää muuta tehdä kuin verta laitetaan liikkumaan eikä sitäkään enää mitenkään reippaas�. Yhtäkkiä muistan yhteisen lomareissumme ja ruokamyrkytyksen. Minua alkaa naura�aa, koska mikään ei hitsaa porukkaa niin yhteen kuin ripuli. Tyrskähdän nauruun. Katseet kääntyvät päin ja si�en pois. He mie�vät, e�ä olen epätasapainossa. Lisää sääliviä katseita luvassa. Niistä voisin kohta kutoa verkkokeinun ja keinua vaan päivästä toiseen. Ja nauraa, nauraa vain hysteerises� ja nau�a niistä vaivaantuneista ihmisistä, joiden mielestä olisi pakko sanoa jotakin, vaikka sanoja ei enää yksinkertaises� ole. Kyllä se siitä, he sanovat. Mikä ja mistä? Ja milloin? Kauanko minä tässä vielä keinun ja odotan, e�ä jalat o�avat maata alleen. Onhan se raskasta. Aina vaan joku kuolee ympäriltä. Ja väärässä järjestyksessä. Onhan tässä järjestys toki, mu�a ei se ole meidän pää�ämämme. Väyrynen taisi olla se, joka kysyi, voiko vitutukseen kuolla. Mu�a sinä kuolit suruun, sinä et vaan enää kestänyt. Suru sinut tappoi eikä se köysi ainakaan. Suru se oli. Voiko hautakiveen kirjoi�aa: suru hänet tappoi, elämä sitä meille lappoi. Liika on liikaa. Miksen minä ole siis kuollut vieläkään? Ovat vahvoja meikäläiset, mu�a eikö vahvinkin oksa joskus katkea ja isoinkin virta kuivu padotuksen alla? Olen rakentanut valtavia tunnepatoja, olen rakentanut sisääni bunkkerin, josta Mannerheimkin olisi ylpeä. Siellä on eri pe�ymyksille omat huoneensa ja jokaisen huoneen ovessa lukko. Surun salissa on kaksi lukkoa ja vielä ke�nkiä ja jeesusteippiäkin. Voi kunpa voisin jeesusteipillä sinutkin parsia kasaan. Olisit oma pieni jesarilapseni. Voi kun voisin sinua taas puristaa syliini, voisinpa tuntea räkäsi �rskahtavan paitani etumukseen. Voisinpa taas ku��aa sinua ja nauraa yhdessä sitä naurua, joka tulee herkäs� samaan aikaan kun pissa melkein housuun.

Olisipa koneisto, jolla matkustaa menneisyyteen ja siellä sinua varoi�aa. Varo sitä autoa. Varo sitä kuin luonnon rouhimaa jyrkkää granii�a, varo sitä kuin suojelevaa karhua, varo sitä kuin mustaa liukkau�a tai Bermudan kolmiota. Se on sinun loppusi. Edellisistä hautajaisista en siis muista mitään. En tule näistäkään muistamaan. Enkä etenkään seuraavista. Hautajaisista voi saada yliannostuksen ja minä vieroitusoireissani tärisen. Hautasi on kapea ja pieni. Siihen laitetaan uurna, joka painaa noin 5,5 kiloa. Maaksi sinä olet tullut. Minä en ole maatunut vieläkään. Tai ehkä olenkin ja pystyn vain muu�amaan muotoani kuin Arnold Schwarzenegger. Terminaa�orit olivat lempielokuviasi. Mielestäni ne olivat aika tylsiä, mu�a katsoin niitä kanssasi, koska se oli sitä meidän yhteistä laatuaikaamme. Silloin vielä kun meillä oli se lapsi, jolta meidän pi� varastaa yhteistä aikaa. Kun ei ollut enää lasta, yhteistä aikaa oli niin paljon liikaa, e�ä lope�mme sen yhteisen kokonaan. Me katosimme toisiltamme ja maailmalta. Olen ehkä maatunut jo silloin. Tänään on omituisen aurinkoinen päivä. Ihan kuin te valaisisi�e kulkuani. Häikäistyn siitä. Kevään aurinko on ihmeellisen kirkas, aja�elen ja yhtäkkiä muistan, e�ä on marraskuu. Eikä tuo ole aurinko. Siinä on Scanian merkki. Mikä on tuo huutava ääni. Mikä on tuo ääni? Mikä on tuo huutava ääni? Mikä on tuo kova huutava ääni? Se olen minä. Yhtäkkiä onkin ihan hiljaista. Tiina Heikka

Rantakaupungissa Janna Näen meren. Metsä on jo hämärä ja �edän, e�ä pimeys laskeutuu koska tahansa, kiertyy tummien havupuiden �heään neulasverkkoon, pei�ää varvut ja vanhojen puiden polkuja halkovat juuret. Minulla ei ole lamppua, ei otsassa eikä kädessä, ja ainoa vaihtoehto on kulkea meren valoa koh� mitä nopeammin, sitä parempi. Meri aaltoilee kevyes�, veden pinta välkeh�i vuoroin mustana, vuoroin valkeana. Taivas on valtava, se on kuin toinen meri, mu�a sen pinta on rauhallinen ja keskelle avaruu�a nousee pian täysikuu. Huokaisen ja jatkan matkaani pitkin rannan suunnassa kulkevaa polkua, nyt en voi enää eksyä. Jatkan matkaani koh� sataman taivaalle heijastuvia valoja. Maa on vielä lämmin, varvikko tuoksuu väkeviltä yrteiltä. Hengitän syvään ja ymmärrän, e�ä minussa kulkee mukana-

ni aina ja joka paikassa kokonainen elämäni. Sieraimeni värisevät ja kun suljen silmäni, olen taas lapsi, seuraan äi�ä marjametsässä, näen hänen punaisen anorakkinsa mäntyjen ja korkeiden, ruskeiden heinäryppäiden välissä. Hänen ämpärinsä on jo melkein täynnä kirkkaanpunaisia puolukoita. Minun on noste�ava jalka korkealle. Saapas painaa, villasukka on mytyssä, mu�a äi� odo�aa ja metsän suomainen tuoksu on minussa. Lapsena en vielä �ennyt, e�ä tämä tuoksu olisi sama läpi koko elämäni ja pitäisi minut aina kiinni samassa maailmassa, pitäisi minut elävänä. Polku on keveä kulkea. Muistan kuitenkin, e�ä minulla on kiire. Mennyt on jäte�ävä, nyt on kyse elämästä ja kuolemasta. Yritän pysytellä varjossa. Metsän äänet tulevat lähemmäksi ja jokainen rasahdus voi merkitä vaaraa. En uskalla juosta, puiden juuriin kompastuu helpos�. Aivoni tunnistavat taakseni jäävälle polulle piiloutuneen muutoksen. Sydän hypähtää kurkkuuni, tunnen nopeutuneen pulssin ohimoillani. Tuoksu. Ääne�ömässä metsässä väreilee vastasytytetyn savukkeen tuoksu.

Jani Hän oikaisee metsäpolun kau�a suoraan satamaan. Yritän kulkea hiljaa, mutta tuli�kun raapaisu tässä mys�sessä hiljaisuudessa oli virhe. Kihahdus, liekin kirkkaus ja loimu, tuo hetkellinen vain, säikäy�. Hän jatkaa matkaansa, hänellä on huppu päässä, tuskin kuuli raapaisua. Tupakka rauhoi�aa hetkeksi, ja kun harmaa savu alkaa kietoutua ilman väreilyyn, hän pysähtyy. Ei helve�, hän haistaa tupakan. Tietys�, perhana. Tallaan palavan savukkeen maahan, seison sen päällä niin kauan, e�ä se on täysin nujertunut. Minun on oltava hetki paikallani. Kuuloni on herkistynyt ja seuraava askel repii korviani. Varvut katkeilevat suurten maastokenkieni alla. Minun on oltava varovaisempi. Annan hänen kadota näkyvistäni, ei hän kauas ehdi. Siirryn varovas� rannalle ja yritän kävellä niin lähellä metsää, e�ei kuutamo pääse lyömään valokiilaansa minuun. Ei, ei tämä onnistu. Hiekalle lankeaa varjo. Jos hän nyt vilkaisee taakseen, hän ei voi sekoi�aa pitkän ihmisen varjoa kivien tai heinätuppaiden mataliin tummentumiin. Takaisin metsään. Sataman valot hohtavat paljastavina. Sillä alueella mikään ei jää piiloon. Näen tänne as� miehiä, jotka huitovat rah�laivoille, neuvovat, mistä kon� otetaan, huitovat rekkakuskeille, tänne päin, vii�ovat käsillään nostureille, ylöspäin, sivulle, antaa mennä. Elias 1/2021

27


Sataman kolisevat äänet ja kulkuneuvojen moo�oreiden möyke ovat tukenani. Hän ei voi nyt kuulla mitään. Alan ottaa pitempiä askeleita, käytän koko alaruumiini voimaa nopeu�aakseni kulkuani. Mu�a niin tekee hänkin. Hän on yhä kauempana, katoaa kallioiden lomaan, vilkaisee taakseen. Näkeekö hän minut? Kallio kallion perään, kiviröykkiö toisensa jälkeen. Häntä ei enää näy. Minä pysähdyn ja istahdan mä�äälle. Kaikki on taas aloite�ava alusta.

Janna Juoksen rannalta maan�elle, juoksen pitkin kapeita teitä, puutalojen ja pihoilla kevä�ä odo�avien veneiden ohi. Keskustan �e on hiljainen. Sen keltaiset, liian himmeät katuvalot antavat autoilijoille vain aavistuksen siitä, mihin �e johtaa. Bussipysäkki on avonaisen taivaan alla. Ohikulkeva mies mu�see minulle, e�ä seuraava auto menee vasta aamulla. E�ä turhaan ty�ö siinä seisot. On pimeä, kohta tulevat merimiehet ja heidän käsissään ty�ö ei aina ole turvassa. Katson hänen peräänsä, vanha ukko, hän lontustaa suljetun ruokakaupan pysäköin�alueelle ja pysähtyy viininpunaisen, vanhan Mazdan viereen. – No, kelpaako kyy�? hän huutaa. – Usko minua, älä jää sinne. Harkitsen sekunnin. Ukko varoi�aa merimiehistä, mu�a hänen ruosteinen autonsa ei herätä luo�amusta sekään. Katson ympärilleni, ei ketään, kuuntelen ääniä, hiljaisuus �ivistyy yötä kohden. Meitä on vain kaksi, ukko ja minä, ja tajuan, e�ei minulla ole vaihtoehtoja. – Pääsenkö leirintäalueelle? Mulla on siellä mökki. Jätän sanoma�a, e�ä tytär odo�aa minua siellä, odo�aa minua yksin. Hengitän nopeas�, ukko huomaa sen ja kysyy, pelo�aako. – Vähän, myönnän ja istun penkillä vain vasemmalla kankullani. Oikean jalkani ja reiteni tungen niin lähelle auton ovea kuin mahdollista. – Älähän hätäile, minä vien sinut sinne. Avataanko radio? Ukko avaa radion ja selaa kanavia. Iskelmiä, pelkkiä iskelmiä. Lohdu�avaa ja taas tuo lapsuus ja äi�, taas se metsä ja mökki, marjat ja sateen hämärä. ”On yö, niin musta yö, ja meri ääretön, ääretön on maa…” Ukko jä�ää minut leirintäalueen reunalle ja nostaa kä�ä läh�essään. Tarjoan hänelle kaksikymppistä, mu�a hän puistelee päätään. – Pidä huolta itsestäsi! Ja laita tuo mökkihökkelö kunnolla lukkoon. 28

Elias 1/2021

Mökki on lämmin, sähköpa�erin valo vilkkuu. Huokaisen. Tarkistan lukon kolme kertaa, vedän verhot pienten ikkunoiden eteen ja sammutan ulko-oven päällä kituliaas� valaisevan samean lampun. En saa unta, on vaikea rauhoi�ua. Makaan pimeässä kehnon laverin päällä, en riisu kenkiäni, roikotan niitä laverin reunan yli. Leirintäalue on au�o, punaisten mökkien ikkunat pimeinä. Hiljaisuuden rikkoo vain ty�öni hengitys. Hän nukkuu kyljellään, polvet koukussa, käsi posken alla. Nuku lapseni, nuku aamuun as�. He�, kun aurinko kajastaa merenrannan matalien mäntyjen takaa, me �laamme taksin ja annamme sen viedä meidät takaisin ko�in. Tänne emme voi jäädä, hän on löytänyt meidät. Vedän päiväpeiton päälleni ja käännyn kyljelleni, kasvot oveen päin. Jossain vaiheessa nukahdan, en jaksa enää pinnistellä uupumukseni edessä.

Jani Hän katosi. Minun on pala�ava ko�in, tuhlaan aikaani tässä au�ossa kaupungissa. Hän ei ole vastannut puheluihini moneen viikkoon. Hän on pimi�änyt kännykän, jonka annoin ty�ärellemme vuosi si�en joululahjaksi. Hän ei kuitenkaan ole mal�anut jä�ää somepäivitystä väliin vaan on hehku�anut siellä tätä merenrantaseutua, jossa käy latautumassa. Oli helppo selvi�ää, missä hän majailee. Huviloihin hänellä ei ole asiaa, ne ovat suuria ja kalliita. Katsoin hänen valokuviensa maisemaa ja kun ajelin leirintäalueelle, tapaus oli selvä. Nuo pienet huterat mökit ja niiden takaa avautuva maisema toistuivat useissa valokuvissa. Mu�a hän on ovela, vaihtaa paikkaa kuin minä naisia silloin ennen. Edellisenä iltana ehdin jo helpo�ua. Turhaan. Kävelimme toisiamme vastaan keskustan ruokakaupassa. Hän pudo� ostoskorinsa kaupan la�alle ja säntäsi ulos. Läh� juoksemaan �en yli, hoiperteli molempiin suun�in kulkevien autojen �heässä viidakossa. Juoksi koh� ranta�etä. O�n auton ja ajelin rannan pysäköin�alueelle. Ilta alkoi hämärtyä ja olin jo luovu�aa. Metsän tuoksu rauhoi� mieltäni. Nojasin karheaan mäntyyn ja tunsin sen lämmön vaa�eiden läpi. Huomasin hengittäväni syvempään ja pää�n lähteä takaisin, mu�a silloin jossain rasah� ja punainen pipo vilah�. Hän oli lähellä. Kuvi�elin hänen tuoksunsa, hänen ihonsa hohteen. Muis�n hänen viisaat silmänsä. Miksi hän ei suostunut olemaan viisas myös minun kanssani? Hän on kuin metsän eläin, herkkä,

vaistot mielen pinnalla ja hän tajusi liian nopeas�, e�ä häntä seurataan. Minä olen metsästäjä, joka ei saa saalista, joka ei osaa olla hiljaa, joka ei malta odo�aa �laisuu�a. Halusin vain puhua. Halusin, e�ä hän kuuntelee minua. Halusin, e�ä hän antaisi minun tavata lastani. Halusin sanoa, e�ä en raivostu, en lyö enää, hänen ei tarvitse minun takiani kyyristyä nurkkaan ja suojella kasvojaan käsillään. Olen muu�unut mies. Nyt on uusi päivä, koululaiset täy�ävät kadut ja koulujen pihat. Otan autoni hotellin pihalta. Menen ruokakauppaan, silmäilen la�an ja hyllyjen välit, löytyykö jostain hänen jä�ämänsä ostoskori. Hän palaa vielä tänne. Tiedän sen. Ehkä hän sisimmässään toivoo, e�ä vielä kerran törmäisimme tämän pienen kaupungin rantakahvilassa ja näkisimme toisemme taas yhtä �etämä�öminä ja vapaina kuin silloin ennen. Kävelen kaupan ulko-ovelle. Aurinko sokaisee silmäni, se paistaa aamunkirkkaana likaisen lasin läpi. Oven ulkopuolella seisoo pitkäjalkainen teini. Hän seisoo kuin so�las, tuo hentoinen neito. Astun ulos, teini ei väisty. Yritän kiertää hänet mu�a hän astuu taas eteeni. Yritän huitaista häntä, menetkös siitä. Teinineidon jaloissa on mustat maiharit, hänen toinen jalkansa nousee, aikooko hän potkaista minua. – Mitä vi�ua, minä sanon ja nostan katseeni tytön kasvoille. Hän on samanpituinen kuin minä, ja hänen ruskeat viisaat silmänsä ovat tutut ja samalla, kun ymmärrän, kuka hän on, tunnen terävän töytäisyn vatsassani. Haukon henkeäni, minusta ei tule ääntä. Näen hänen silmiensä �ukan vihan, panssarimaisen kovuuden, ja hän iskee uudestaan. Painan vatsaa kädelläni ja sormeni menevät punaiseksi verestä. Lysähdän istumaan asval�lle ja näen, miten musta kenkä lähestyy haavaani. Vuodet kulkevat silmieni edessä takkuisina kuvina. Ty�ö nakkaa veriläikkäisen veitsen eteeni, riisuu mustat hansikkaansa uhmakkaan hitaas�, ru�staa ne my�yyn ja tunkee ne hupparinsa taskuun. Kuulen, miten hänen kenkänsä takovat asval�a ja miten auton ovi läjähtää kiinni. Moo�ori pärähtää ja taksi liukuu kadulle. Jostain kuuluu hälytysajoneuvon ääni. Minua lähestyy kaksi vihreäpukuista ihmistä, toinen kantaa paareja. Kuka tämän teki, toinen kysyy mu�a minä vastaan, e�en �edä. Joku poika se oli. Minä en ole häntä koskaan tavannut. Mirja-Liisa Kinnunen


Kirjoituskeho�eiden satoa

Haudalla Oli syksyinen lauantai puolilta päivin. Olin palannut kiertolaismatkaltani en�seen synnyin- ja ko�pitäjääni. Reissusta rähjääntyneenä. 30 vuo�a elämän pohjamudissa vailla päämäärää ja määränpäätä. Varikset raakkuivat ivallises�. Hautausmaan puut olivat saaneet syksyn värin. Istuin kan�ori Pär�yli Pennasen hautakivelle muistelemaan ele�yä elämääni ja varsinkin sen muutosta muka leveämmän leivän viereen. Mieleeni nousi muuton hetki. Helsingissä, sivistykseltä syrjässä ja sil� sivistyksen kehdossa, stadilainen sivilisaa�o jyräsi alleen maalta muu�ajien murteet ja iden�tee�n. Vain muutaman viikon kulu�ua, lannan hajun hälvennyttyä, olin jo sulautunut Metropolin massaan. Niin pohjalaanen kuin mie–sie-kansakin, haastoi stadin slangia paljasjalkasnobin paatoksella. Silloin 60-luvulla tul-

Kun menen mökille Keski-Suomeen Vii-

tasaarelle, voi tapahtua näin. Askeleeni vievät kuin itsestään tutun metsän polkua alas rantaan, ja tulen hautausmaalle. Hiekan kappeli seisoo kauniina ja erityisenä… kellojen kumahtelu soi yli hautausmaan ja kantaa järvelle. Keitele! Onko ilon vai jäähyväisten aika, kellot soivat, soivat... Minut valtaa Pyhä. On vaan hyvä olla. Kävelen hieman etäämmälle ja etsin silmilläni paikkaa, minne istua. Ikikanto! Se on tarpeeksi korkea, istun maahan ja voin nojata. Suljen silmäni. Silmäluomieni läpi kumo�aa verenpuna. Aurinko lämmi�ää poskia. Tilaa Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n ILMAINEN kirjoituskehote sähköpos�isi kerran kuukaudessa! Kirjoituskeho�een tarkoituksena on antaa kirjoitusideoita ja potkaista luovuus liikkeelle. Kehote on ilahdu�anut kirjoi�ajia jo vuodesta 2006 ja listalla on �laajia yli 80. Ilmoita sähköpos�osoi�eesi osoi�eeseen uudenmaan(at)gmail.com ja olet mukana. Mainitse myös haluatko palaute�a teks�stäsi. Kirjoituskehote 15.10.2020 ”Eksyin syksyisenä lauantaiaamupäivänä paikkakuntamme hautausmaan por-

lessamme mossella Hämeestä, Tullinpuomissa liikenne�ä ohjaava kil� poliisisetä o� puskurista pois viimeisetkin heinätupot. Ol�in Helsingin Sing-Singissä pallo jalassa. Moni muukin heinätuppolähetystö oli tehnyt saman valinnan. Tympäännyin Helsingin itsekeskeisyyteen ja matkus�n Ruotsiin. Puolimustalaisella orpopojalla elämän mahdollisuudet olivat kintaalla. Isä oli hevoshuijari, jota en koskaan tavannut. Äi� pani äpärän hylkylistalle ja muu� vieraan miehen syliin. Jäljelle jäi vai rakas mamma. Koulut käytyäni elämän markkinateille oli palava halu. Mamman avulla sain kiinni elämästä. Hän lohdu�, antoi vapaan kasvatuksen. Hän oli elämäni valo, oikea äi�. Usein huonoina hetkinä mie�n, e�ä kuinkahan mamma olisi tämän klaarannut. Se au�oi. Nyt olin palannut Ruotsista. Oli mam-

man hautajaisten aika. En mennyt hautajaisväen kanssa kirkkoon. Sen sijaan jäin seisomaan hautakuopan ääreen. Pian mamma hauda�aisiin. Saa�ue saapui. Mamma laske�in hautaan. Pappi aloi� puheen. Kehui mammaa. Ylis� hänen hyvyy�ään, vaikka ei �ennyt saa� tuntenut vainajaa. Mie�n, e�ä nuo ylistyssanat eivät riitä. Mamma oli enemmän kuin hyvä. Olisin itse pitänyt paremman puheen. Ennen kuin viimeiset seppeleet oli laske�u, se tuli. Se tuli selkäy�mestä. Se tuli säälimä�ömänä itkuna. Huusin ja paruin. Juoksin suuren männyn taakse, eikä kyynelvirta ei ollut loppua. Kukaan ei silloinkaan tullut lohdu�amaan. Poistuvat haudalta rupatellen. Viereisellä haudalla näin yksinäisen valkovuokon. Poimin sen ja ase�n haudalle. Hei�äydyin seppelkasan päälle ja itkin.

Muistan itseni tuossa kappelissa. Kävelin itsevarmana sisään valkoiset kukat sylissäni. Isäni valkoisena hohtava arkku oli asete�u al�arin eteen. Kävin etupenkkiin, sillä olin ainut lapsi hänelle. Emme olleet pitäneet juurikaan yhtey�ä. Nyt halusin vain olla saa�amassa häntä taivasmatkalle. Olin suunnitellut kaiken: lasken kukat, luen runoni, ja asia on hoide�u. Ei tarvitse jälkeenpäin mie�ä, miksi en mennyt hänen hautajaisiin. Musiikki oli kaunista, kuin vain urkumusiikki on. Pappi teki työtään. Nyt on hiljaista, odo�ava tunnelma. On minun vuoroni, ja astun reippaas�, mu�a arvokkaas� arkun vierelle.

Avaan suuta, tai aja�elin avaavani... silmistä ryöppyää kyynelvirta. Nyyhkytän. Ei tule sanaakaan. Isäni arkku lasketaan hautaan, sen jo näen. Kannelle kopsahtelee hiekkaa ja kukkia. Trumpe�t soivat. Hän on isäni, joka juuri peitel�in hiekalla viimeiselle sijalleen. ”Maan uumeneen, tämän hiekkamaan, laskemme, isä, sinut lepäämään. Ajatus kiitää yli täh�taivaan – jää sinne tähden lailla loistamaan.” Tämä jäi ääneen lausuma�a.

�lle. Kirkonkellot kumisivat. Jokunen kiiruh� kirkon ovelle ja meni sisään. Hyvin eh�sivät paikoilleen ennen toimituksen alkua. Minä valitsin haudoille vievän �en. Mitä tapahtui? Mitä näit? Mitä aja�elit?”

Kirjoituskehote 15.1.2021

Kirjoituskehote 15.1.2021 ”Koska näinä aikoina puhutaan valheista ja valehdellaan, minkä ehditään, mutta myös varoitetaan valheellisesta �edosta, niin miten olisikaan kirjoituskehotteena: Uskoma�omin valhe, minkä olen kuullut ja kerron sen nyt sinulle...”

Keijo Wääri

Saara Keto

”Ankean koronatalven jälkeen koi�aa kevät. Kevät, joka saa mielen valla�omaksi – ja Amorkin kurkkii nuolineen. Kirjoitetaan siis rakkaudesta ensisilmäyksellä. Oli ensimmäinen päivä, jolloin ilmassa tuoksui kevät. Pitkän koronakaranteenin jälkeen lähdin ulos. Oksalla sirku� �n� ��tyytään. Kävelin innoissani, näkemättä mitään suoraan päin jotakin henkilöä. Kun hämmentyneenä nos�n katseeni henkilön kasvoihin, upposin kauneimpiin silmiin, mitkä koskaan olin nähnyt...”

Elias 1/2021

29


Kirjoituskeho�eiden satoa Et enää ole Seisoin uuden hautauskappelin edustalla presiden� Kekkosen hautapaaden vieressä ja katsoin mustapukuisen suruväen kulkevan hitaas� koh� kappelin ovea. Kappelin katafalkilla on arkku ja sen sisällä lepää rakaste�uni. Olisin halunnut lii�yä surusaa�oon, mu�a en voinut. En kuulunut sinne. Minun olisi pitänyt olla eturivissä suremassa rakaste�uani, jonka kohtalo oli määrännyt toiselle. Näin elämässä on usein käynyt. Lähdin pää painuksissa hitaas� kulkemaan koh� sankarihautoja kellojen kuminaa kuunnellen. Aurinko paistoi hiekkakäytävälle, jota olin usein astellut. Kuljin omieni hautapaikan ohi, lähe�n kiitolliset ajatukseni isovanhemmilleni. Jatkoin kulkuani Mannerheimin hautapaadelle. Pysähdyin siihen ja mieleeni tulvi kaikki

Uskoma�omin valhe, jonka olen kuullut Puhelin tu�uni kanssa aiheesta. Hän halusi avautua elämästään. Paha! Tuo otsikko. En ole ikinä valehdellut kenellekään. Se ei edes sovi perhetaustaani. Se on sopimatonta. Sanoi hän. ”Minähän asuin lapsena Helsingissä, Eirassa, siinä Täh�torninmäellä. Ei ollut kavereita, koska talo oli kuin omako�talo, ei naapureita. No, oli meillä autonkulje�ajia ja taloushenkilökuntaa. Kouluun vie�in ja hae�in omalla autolla. Minun autoni oli punai-

Rakkau�a ensi silmäyksellä Ei sitä ole olemassakaan, rakkau�a ensisilmäyksellä, paitsi Seiskassa ja Nyyrikissä. Siten rakastuvat turhat julkkikset ja kohta eroavat, kun eivät jaksa ruveta tutustumaan toisiinsa. Valitsevat toisensa kuin uuden kiiltävän tavaran kaupan hyllystä. Silmää voi mielly�ää he�, sydäntä vasta ajan kanssa, vaikeuksien, väärinkäsitysten, keskustelujen, kaipauksen ja kymmenien hiihtokilometrien jälkeen. Siitä rakkaus voi alkaa. Anneli Rosell 30

Elias 1/2021

kunnioi�avat ajatukseni Marskia kohtaan. Muistelin kuinka hän oli kerran Hesperian puistossa tapu�anut minua, pientä ty�öä, ystävällises� päälaelle, kun hän tuli kävellen vastaan. Aja�elin kiitollisuudella niitä edesmenneitä, joiden elämän sota oli katkaissut. Mieli maassa muistelin kaikkia lyhyitä suloisenkitkeriä onnen hetkiä, jotka olin vie�änyt rakaste�uni kanssa. Tapasimme vain satunnaises�. Kuuluimme yhteen mu�a kohtalo ei sitä sallinut. Kuljimme omat polkumme ja kaipasimme toisiamme. Toivoimme ihmeen tapahtuvan jonakin päivänä. Ihmeen, joka yhdistäisi polkumme. Sitä ei tapahtunut tullut. Emme koskaan saaneet toisiamme. Saimme vain täy�ymä�ömän rakkauden, ikuisen kaipauksen ja muutaman harmonian täy�ämän yhteisen hetken. Rajan yli emme astuneet. Meillä oli oma ee�nen koodimme. Mu�a kuuluimme yhteen

vaikka elimme erillämme. Astelin murhemielin takaisin hiekkakäytävää. Sinä haaveeni, muusani, omani. Lepää rauhassa isänmaan hiekassa. Ais�n läheisyytesi. Olemme yhtä emmekä enää erkane. Seuraat loppuelämäni kulkua minuun kiinni liimautuneena ja olet enää vain minun. En osaa itkeä sinua, kyyneleeni kuivuivat jo vuosikymmeniä si�en. Jätän lopulliset hyväs�t haaveillemme ja säilytän sinut ihan lähelläni, sydämessäni, koko olemuksessani. Lennät nyt avaruudessa astraaliolentona ja odotat aikaa, jolloin yhdyn sinuun ja tanssimme yhdessä taivaallisen tanssimme ja uppoamme yhteen kietoutuneina avaruuden mustaan aukkoon. Tulee hetki, jolloin kuolema vapau�aa minut tästä kaipuustani ja pääsen sinun syliisi. Nyt on laulumme lauletut.

nen Lamborghini, äidin valkoinen, veljen vihreä ja isäni tummansininen. En minä kokenut yksinäisyy�ä, sillä jo ajatuksesta palvelija osasi kutsua meille ystäviäni. Tarjoilun hän organisoi ihan toiveiden mukaan. Perheen kesken kokoonnuimme yhteisille aterioille aina 3. kerroksen saliin. Torstaisin oli tarjolla lounaaksi lounaaksi tarjolla hernekei�o. Muuten vaihtelevas� ja minun lempparit olivat filee Wellingtonin tapaan, kalapuolella Sampi. Kouluun minut turvallisuussyistä vie�in ja sieltä myös hae�in. Valehtelisin, jos sanoisin, e�ä raha ja suhteet ovat huono

apu kun luodaan mahdollisuuksia. Luin paljon ja �esin maailmasta. Toivoin jotain ihan muuta ja kokeeksi menin työhön. Työssä olin hyvä ja jouduin jopa itse sopimaan asioista. Minulle makset�in palkkaa kuin taskurahaa.”

Rakastumisen hetki

tunut, mikään ei ole enää ennallaan. Eniten pelkää, e�ä se näkyy ulkopuolisille ja e�ä käytös on jotenkin erilaista kuin ennen. Useimmiten kuitenkaan kukaan ei ensin huomaa mitään, sillä ihminen pyrkii palau�amaan käytöksensä mahdollisimman normaaliksi. Jos rakastuminen on yksipuolista, mikä on traagisinta tässä elämässä, voi tunteen pei�ämisestä tulla niin raskasta, e�ä voimat katoavat tyys�n. Kuinka paljon voimia ja teeskentelyä se vaa�ikaan, jos joutuu uudelleen kohtaamaan saman silmäparin ja olemaan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hirveää kamppailla voimakasta tunne�a vastaan. On kuin haluaisi itkeä ääneen tai nauraa niin e�ä vedet valuvat silmistä ja mahaan koskee, mu�a kumpaakaan

Kesäkuun 13. päivänä kello 13.15 kahvilassa, tavallisena arkipäivänä se tapahtui. Rakastuin syväs� ja silmi�ömäs�. En ole uskonut rakkauteen ensisilmäyksellä, mu�a tämä tapahtuikin toisella. Mikä mah� katseella voi olla. Silmäthän ovat vain kaksi linssiä päässä, ja kuvat tulevat niiden läpi aivoihin, jotka käsi�elevät sanoman. Mu�a miten silmätkin voivat muu�ua niin merkityksellisiksi yhdessä sekunnin murto-osassa. Se on hypnoo�sta taikavoimaa, se saa kiitämään jonnekin avaruuden laitamille, pelästyttää voimallaan ja vaikutuksellaan. Siinä on tuli ja jää, ikuisuus ja tämä hetki. Se tulee niin arvaama�a, e�ä mitään port�a ei ehdi sulkemaan. Kun se on tapah-

”Ikuisuus”

Jäin ihme�elemään tarinaa, koska �esin, e�ä tu�uni on sairaanhoitajana isossa sairaalassa. Jos sitä kaikkea kuulemaansa epäilee, tulee kyyniseksi. Jokainen elää tyylillään. Saara Keto


Kirjoituskeho�eiden satoa ei voi tehdä. Kasvot punoi�avat ja kädet vapisevat kahvikuppia pidellessä, vaikka otsasuonet ovat räjähtämäisillään, suonissa kohisee Niagara ja paloautot ulisee täysillä. Haluat hypätä kiitävästä autosta ulos, ajaa moo�oripyörällä päin kalliota. Haluat riisua tuon palavan tunteen yhtä raivokkaas� kuin bensalla sytytetyt vaatteesi. Mihin sellaisen tunteen piilo�aa? Helpo�aako �lanne�a, jos kertoo tunteensa rakkautensa kohteelle? Siinä on niin suuri pelko, e�ei uskalla tehdä sitä, koska voihan olla, e�ä toinen ei tunne mitään tai vielä pahempaa, jos hän suhtautuu huvi�unees� tai sääliväs� rakkaudentunnustukseesi. Avoin sydän on herkkä haavoi�umaan. Pienikin pilkallisuus jä�ää siihen ikuisen arven. Jos taas saa vastakaikua rakkautensa kohteelta, tuntuu kuin hypähtäisi purppurapilvelle. Millään muulla ei ole enää merkitystä. Kaikki muut ihmiset katoavat jonnekin, jää vain kaksi ihmistä maailmaan. Sellainen voima on kotoisin taivaasta tai jostakin, missä korkeammat voimat vaikuttavat. Ihminen saa yhtä aikaa voimaa ja heikkou�a, rohkeu�a ja pelkoa. Tajunta laajenee ja kaikki on mahdollista. Järjettömätkin suunnitelmat tai teot tuntuvat luonnollisilta. On vain ”hetkiä elämässä”, ei menneisyy�ä, ei tulevaisuu�a.

Ehkä rakkaudentunteessa ihminen elää voimakkaimmin juuri nyt -hetkessä. Kaikki elämäntapaoppaat seli�ävät, kuinka tärkeää ihmiselle olisi elää vain tässä hetkessä. Onko olemassa unta, jota ihminen näkee avoimin silmin? Hän on kuin noidutussa �lassa, eikä kukaan raaskisi häntä siitä herä�ää. Tutkimuksissa on voitu osoi�aa, e�ä ihmisen aivoissa ak�voituu sama kohta hänen tun�essaan fyysistä kipua kuin hänen tultua torjutuksi. Sitä voimakkaampi kipu, mitä rakkaampi torjuja on. Jos ihminen ei saa vastarakkau�a, on lemmensairaus yhtä vakava tau� kuin jokin muu fyysinen sairaus. Tuntemukset ja tuskat ovat yhtä suuria. Kuitenkin melkein kaikki ihmiset haluavat rakastua tai olla rakaste�uja iästä tai sukupuolesta riippuma�a, silläkin riskillä, e�ä rakkaus haavoi�aa, mu�a voi antaa myös tunteen, jota mikään huumaava lääke ei pysty jäji�elemään. Ihminen ei myöskään pysty pako�amaan itseään tuntemaan rakkau�a johonkin tai jotakin kohtaan, yhtä vähän kuin pystyy ohjaamaan tunteitaan oikeaan ja hyväksy�ävään kohteeseen. Traagiseksi rakkaussuhteen tekee se, e�ei yhteisö, ympäristö tai kul�uuri pi-

dä sopivana �e�yjä suhteita. Ihanteellisinta olisi kahden nuoren eri sukupuolta olevan, terveen, kauniin ja samasta sosiaaliluokasta olevan ihmisen rakastuminen. Kaikki muu, joka poikkeaa enemmän tai vähemmän hyväksytystä muo�sta, on joko arvelu�avaa, sopimatonta, tuomi�avaa, naure�avaa tai kielle�yä. Kaikesta huolima�a ovat ihmiset kautta historian olleet valmiita riskeeraamaan kaiken rakkauden vuoksi. Vaihtamaan kul�uurin, kielen, uskonnon, arvot, kunniallisuuden, jä�ämään perheensä, ystävänsä, hyvän ja turvallisen ko�nsa, työpaikkansa, antamaan vaikka kaiken omaisuutensa pois. Onnellises� rakastunut, joka saa vastakaikua sydämensä valitulta, voi parantua kuole�avasta taudista, kestää yli-inhimillisiä rasituksia tai muita kohtalon iskuja vali�ama�a, kunhan vain saa yhteyden rakastamaansa ihmiseen. Jos kaikki maailman ihmiset olisivat oikeassa rakkauden �lassa kaiken aikaa, voisiko maailmassa olla enää so�a tai kärsimystä? Koko planee�a muu�uisikin sinisestä pallosta vaaleanpunaiseksi. Miten saada tuo kaikkein suurin voima lisääntymään ihmisissä niin, e�ä kaikki rakkauden muodot olisivat yhtä hyväksy�äviä. Seija Eklund

KESÄHOROSKOOPPi KIRJOITTAJILLE OINAS Jo herää oinas metsän tuoksuun, ajatuskin lähtee juoksuun: novelli, vaiko runo uuden kuun? ”Ehei! Nyt proosaa kehiin. Kyllästynyt oon ma runoiluun!” HÄRKÄ Jo kohta mahla virtaa puussa, ja härällä �motei on suussa, mie�i tarkoin juonen juoksua, Päähenkilönsä ei voi vastustaa nurmen tuoksua.

NEITSYT Neitsyt varpaillansa järjestelee hiekanjyviä, mie�i novelliinsa käänteitä syviä... Yllätys pitäisi lopussa olla. ”Hus, muurahainen! Lähdepäs sovinnolla.” VAAKA Vaaka punnitsee dekkarinsa vaihtoehtoja, Keinu�aisko tarinassaan Kuolema kehtoja, vai oisko parempi, kuka�es, e�ä lehdossa neitoa vaanisi Viikatemies.

KAKSONEN Kaksonen tuo täh�taivaan kaksinainen, jossa vaihtelevat mielen kaksi puolta, myös teks�ensä kirjo moninainen; ”Ilosta vaiko surusta kirjoi�aisin? Siinä huolta.”

SKORPIONI Skorpioni pää�ää koi�aa, josko kirjoituskilvan voisi voi�aa. Ilmoille toisi teoksen uuden, sillä saavu�aisi kuuluisuuden.

RAPU Rapu kesällä on loman kannalla, elämästään nau�i uimarannalla, nappaa esiin kynän, paperin, kun korviin kantautuu hyvät repliikit, ne tarinaansa rantautuu.

JOUSIMIES Jousimiehen mieltä teks�nsä (kaivaa) vaivaa, kirjoi�amisen esteitä �eltänsä raivaa. ”Jos kaiken kirjoi�aisi toiseen malliin, KALAT päätyisikö teks� jo kustantajan talliin?” On kesä kaloille niin luovaa aikaa, ei kahlitse jäät, on vapauden taikaa, KAURIS ja tarinat mi nousevat nyt esiin, Jo korona väistyy, saa kevät ja kesä, kalojen lailla uivat syviin vesiin. ja kauriilla päässään on ajatusten pesä. Nyt vain paperi kynää odo�aa Venus von Tähtitaivas ja kä�ä, joka sitä kulje�aa.

LEIJONA Leijona raukeana paahteessa makaa, aurinko hellii edestä ja takaa. ”Nyt syntyy romaaniini sivu uusi... auringon laskiessa taidan kirjoi�aa vielä kuusi.”

VESIMIES On tuloillaan jo leh� puussa, ja viserrys soi linnun suussa. Jo vesimiehen �e käy teks�n ääreen, ja huolella piirtyy tarina, kuin piirtyis papyrus-kääreen.

Elias 1/2021

31


Paineita kirjakahviloihin Uudenmaan Kirjoi�ajilla oli hienot suunnitelmat vuoden 2020 ja kevään 2021 kirjakahviloiksi. Koronapandemia jyräsi ne osin alleen – toistaiseksi. Viime vuoden kevät onnistu�in viemään läpi lähes suunnitelmien mukaises�. Syksystä peruuntui joulukuun �laisuus ja tältä keväältä ehkä kaikki. Se on vähän tässä maailmassa ja �lanteessa, mu�a kul�uurinnälkä ja ihmisten tapaamisten tarpeet ovat kasva�aneet paineita kohtaamisiin. Viime Eliaksessa kerro�in tulevista tapahtumista jo pide�yjen lisäksi. Timo Sandberg ja hänen romaaninsa Koston kierre ehdi�in tavata lokakuussa. Marraskuussa pide�in toistaiseksi viimeinen kirjakahvila. Silloin vieraina olivat runoilijat Ulla Welin (Talvisia valoja) ja Rii�a Welroos (Maailma rajautuu – runoja ja proosarunoja). Riitan oli tarkoitus vierailla joulukuussa, mu�a kun Julia Hietakangas (Nuda veritas – paljas totuus) ei päässyt tulemaan, tulikin Rii�a. No, si�en pi� vierailla Pekka Visurin (Mannerheim ja Heinrichs — Marsalkka ja hänen kenraalinsa), vaan siirtyi sekin �laisuus kokoontumisrajoitusten vuoksi. Anne Syrjän eli Hanne Dahlin pi� tulla jo viime toukokuussa (Viimeiset vuorosanat), mu�a se �laisuus siirre�in suosiolla vuoden 2021 toukokuuhun. Siihen mennessä meillä on käsissä Hanne Dahlin uusin (Ryöste�y elämä), joka jatkaa kirjailijan Hauho-sarjaa, mu�a uudenlaisena. Jos hyvin käy, kumpikin käsitellään touko- tai kesäkuussa. Kaikki riippuu – no, �edä�ehän mistä. Jos hyvin käy, ja miksi ei kävisi, syksyllä otetaan menete�yjä �laisuuksia takaisin. Timo Sandbergilta on ilmestynyt juuri uusin, kuudes Otso Kekki -sarjan romaani Desan�, joka sijoi�uu jatkosodan aikaan. Timo Saarrolta ilmestyy elokuussa jännitysromaani Pimenevässä kaupungissa. Hannu Niklanderin kanssa ol�in jo sopimassa vierailua, mu�a sekin siirtyi. Häneltä on ilmestynyt kaksi hienoa romaania samaa sarjaa: Tyhjää toimi�amassa ja Nuoriherra. Pen� Salmelalta niin ikään teos Sankareita ja sankareiden varjoja. Päivi Sihvola (Romukultaa) ja Olli Sarpo (Vajantola) ovat myös toiveissa saada kahvilaan. Ja monia muita kiinnostavia kirjoja on ilmestynyt ja ilmestyy. Kun teiltä, hyvät ihmiset, ilmestyy tai on ilmestynyt kirjoja, joista halua�e kertoa kirjakahvilassamme, o�akaa yhtey�ä ja ehdo�akaa osoi�eessa uudenmaan(at)gmail.com Ja hei�äkää muitakin ideoita, millaisia kirjakahviloita toivo�e ja mihin. Vakituiset paikkamme Helsingissä ovat Vallilan kirjasto Päijänteen�e 5 ja Arabianrannan kirjasto Hämeen�e 135 A. Suunnitteilla on järjestää kirjastovierailuja myös muualla Uudellamaalla. Ideoita tarvitaan! Tässä vähän epämääräinen katsaus tulevaan tänä sumuisena aikana. Jorma Hyvönen

Profile for Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf

Kulttuurilehti Elias 1/2021  

Kirjailijahaastattelut: Pirjo Kotamäki kirjoittaa runokirjoja pyhimyksistä ja Leena Sainio teki Rapuoopperan. (Sirpa Suominen) Pop up -kirj...

Kulttuurilehti Elias 1/2021  

Kirjailijahaastattelut: Pirjo Kotamäki kirjoittaa runokirjoja pyhimyksistä ja Leena Sainio teki Rapuoopperan. (Sirpa Suominen) Pop up -kirj...

Advertisement

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded

Recommendations could not be loaded