{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade.

Page 1

Kulttuurilehti

Eläköön! Skål! Uudenmaan Kirjoi�ajat 50 vuo�a!

1/2020 Hinta 7,50 €


���������������������� ������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ��������������������������������������������������������������������������������������������������������������� ��������������������������������������������������������������������������������������������������������� ������������������������ ������������������������������������������������������������������������������������������������� ����������������������������������������������������������������������

����������������� ����������

�������� �������

����� ����������

���������������� ������������

������� �������������

��������� �������������


50 v

Päätoimi�ajan kynästä

Uudenmaan Kirjoittajat Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen Toimitussihteerit: Christine Hammar ja Paula Kokkonen Toimitus: Ukirin hallitus

ISSN 2243-3414 (painettu) ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu) Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2020 Kansikuva: Kansikuva: Sirpa Suominen

Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Puheenjohtaja: Lauri Vanhala Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Olli Sarpo Jäsenet: Sirpa Suominen, Kari Varvikko, John Kiviranta ja Ulla Welin. Varajäsenet: Paula Kokkonen, Juhani Harju ja Ulla Salo-Pulliainen. Taloudenhoitaja (hallituksen ulkopuolelta): Christine Hammar

www.ukir.info

Elias ilmestyy pääsääntöisesti kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias-lehti ilmestyy huhtikuussa 2020. Aineistot: Lehteen tulevat tekstit ja kuvat 29.2.2020 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com

Kun tutut nimet saivat kasvot ja äänen

Elias-lehteä tehdessäni olen törmännyt moniin jäsentemme nimiin, kun olen saanut vastaano�aa lehteemme lähete�yjä tekstejä. Tarinat, runot ym. ovat olleet kasvotonta puhe�a minulle, lukijalle, jos en ole henkilöä koskaan tavannut kasvotusten. Olen tekstejä lukiessani maistellut mielessäni allekirjoi�aneen nimeä ja yri�änyt arvuutella, millainen henkilö kantaa tätä nimeä. Miltä hän näy�ää? Minkä ikäinen hän on? Onko hän pitkä vai lyhyt? Tumma vaiko vaalea? Nauraako hän helpos�, vai onko hän to�nen? Onko hän ujo tarkkailija, vai rohkea ja ulospäin suuntautunut? Millainen ääni hänellä on? Miten hän puhuu ja mistä hän puhuu? Kun joulukuun 7. päivä 2019 viete�in yhdistyksen 50-vuo�sjuhlaa jäsenistön kanssa Kul�uuritehdas Korjaamon Vin�llä, Helsingissä, monet Elias-lehdessä vastaani tulleet, jo tutuiksi muodostuneet kirjoi�ajien nimet saivat yhtäkkiä kasvot, puheäänen ja vartalon. Se oli ilahdu�avaa! Ja ilahdu�avaa oli myös se, e�ä ilo taisi olla molemminpuolinen. Minäkään en enää ollut joillekin vain tuo yllä oleva valokuva ja päätoimi�ajan �ttelillä varuste�u allekirjoitus, vaan ihka elävä, kameran kanssa joka puolella juhlaamme häärivä nainen. Huomasin 50-vuo�sjuhlaväessä saman toisiimme tutustumisen ilon ja sen vapau�avan vaikutuksen, sillä kun juhlamme Open Mic -�laisuus tuli, innokkaita esiintyjiä halusi lavalle yllä�yneenä omasta esiintymishalustaan. He tunnus�vat mikrofoniin, e�eivät olleet ollenkaan aikoneet tulla mitään esi�ämään, mu�a ”tämä tunnelma täällä juhlassa sai minutkin innostumaan ja rohkaistumaan tänne lavalle lukemaan omia tekstejäni”. Henkilökohtaisessa tapaamisessa on voimaa. Sen saa�oi hyvin huomata 50-vuo�sjuhlassamme. Kun ollaan kasvotusten, kynnys keskusteluun madaltuu, etenkin kun ollaan saman alan harrastajia ja kuulutaan niin sanotus� samaan porukkaan. Rohkeas� mukaan tulemalla porukka tulee tutuksi, jolloin on helpompaa taas seuraavalla kerralla tulla mukaan. Toivo�avas� tapaamme taas jossakin yhdistyksen järjestämässä tapahtumassa! Vaikkapa kirjakahviloissa, joita yhdistys pitää Vallilan kirjastossa. Sirpa Suominen

Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia. Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja). Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet. Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina. Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100–990 kt ei ole julkaisukelpoinen.

SISÄLLYSLUETTELO 3 Päätoimi�ajan kynästä – Sirpa Suominen 4 Puheenjohtajan tervehdys – Lauri Vanhala 5 Ukir 50 vuo�a. Mukava ilta juhlien – Jorma Hyvönen 7 Sihteeri Olli Sarpon juhlapuhe 8–10 Kuvakavalkadi 50-vuo�sjuhlasta – Sirpa Suominen 9 Antologiasta kooste�u runo – Paula Kokkonen 11 Runoklubeja ja menestystä – Gia Virkkunen, Sirpa Suominen 12 Kirjailija kertoo: Knallihatun alta – Xene Turpela 14 Kirjailija kertoo: Kuinka kirjasi syntyvät, dekkaris� Eija Piekkari? – Sirpa Suominen 16–18 Kirjamessujen vilinässä – Jorma Hyvönen ja Maria Salo 20–23 Kirja-arvosteluita – Riku Räihä, Jorma Hyvönen, Oiva Björkbacka 24 Pilkunviilausta – Paula Kokkonen 25 Novelleja – Riika Kotka, Seija Eklund, Irmeli Kaario, Kirs� Mäenpää, Keijo Wääri 28 Kirjoituskeho�eiden satoa – Ari Kokkonen, Keijo Wääri 30 Runoja – Harri Roussi, Venla Hautsalo, Rii�a Komppa, Paula Kokkonen, Anneli Rosell, Ulla Welin, Tarmo Manelius, Julia Hietakangas 32 Kevään kirjakahvilat Elias 1/2020

3


Puheenjohtajan tervehdys

Menneistä vuosikymmenistä

Kuva: Pasi Haaranen

Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajat – Västra Nylands Skribenter peruste�in 10.12.1969. Myöhemmin nimi muu�ui muotoon Uudenmaan Kirjoi�ajat ry – Nylands Skribenter rf, joka vieläkin on käytössä. Idea yhdistyksen perustamiseen oli kirjailija Iris Kähärin. Yhdistys pyrki nostamaan harrastelijat amma�laisten rinnalle. Iris Kähäri epäili aluksi, hyväksyisikö Suomen Kirjailijalii�o asian, mu�a jo 1970-luvulla Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajat saa�oi lähe�ää edustajansa Kirjailijaliiton järjestämiin Kirjailijayhdistysten neuvo�elukunnan (nyk. Kirjailijayhdistysten verkosto) valtakunnallisiin �laisuuksiin. Vuonna 1979 yhdistyksen täy�äessä 10 vuo�a silloinen sihteeri, kirjailija Ritva Bergman kirjoi�: ”Kymmenen vuo�a on kunniaksi yhdistykselle tässä maassa, jossa yhdistyksiä syntyy kuin syksyn räntäisiä lumisateita, jotka kovan todellisuuden kohdatessaan kuitenkin sulavat näkymä�ömiin.” (Kunniajäsenemme Juhani Silván ar�kkelissaan osoi�eessa www.ukir.info/yhdistyksemme.) Samoin voitaneen sanoa myös tänä päivänä 10.12.2019, kun yhdistys on toiminut kunnioite�avat 50 vuo�a.

Yhdistyksemme 50-vuo�sjuhla Uudenmaan Kirjoi�ajat ry tarvitsi �etys� puolen vuosisadan toimintavuoden arvoisen juhlan. Sitä viete�in 7.12.2019 4

Elias 1/2020

Helsingissä, Kul�uuritehdas Korjaamon Vin�-�lassa. Tapahtumaa edelsi muutaman kuukauden �ivis työ, jonka suunnitteluun koko hallitus pani tarmonsa. Juhlien varsinaiseen järjestelytoimikuntaan kuuluivat Olli Sarpo, Jorma Hyvönen, Lauri Vanhala ja Paula Kokkonen. Tilaisuu�a mainoste�in yhdistyksen julkaisemassa Kul�uurileh� Eliaksessa, jäsen�edo�eella ja laajal� sosiaalisessa mediassa. Jäsenistöä oli illan kuluessa juhlapaikalla noin 50 henkeä. Illan ohjelmasta vastasi mm. kirjailija Olli Sarpo kertomalla yhdistyksemme lyhyen historiikin ja keho�amalla juhlakansaa koho�amaan onni�elumaljan (myös Eläköön!-huutoja kuul�in seisomaan nousseen yleisön joukosta). Itse puhuin muutaman sanan siitä, miksi nykyisenä aikana tulisi kirjoi�aa, ja juonsin Open Mic -lavaruno-osuuden, johon osallistui kyvykäs joukko yhdistyksen jäseniä ja jokunen muukin paikalle tullut. Slangibändi, kirjailija Timo Saarto ja muusikko Ma� Salo, esi� kitaran säestyksellä due�ona omia Helsinki-aiheisia laulujaan. Leena Sainio toi lavalle mainion Laina Sieniö -standup-show’nsa laulun ja runon kera. Jäsenillä, erityises� uusilla, oli runsaas� aikaa tutustua toisiinsa ja käydä hedelmällisiä keskusteluja. Kaikkiaan 15 henkilön kukituksesta huoleh� Paula Kokkonen. Tilaisuus tal�oi�in valokuvin tämän lehden päätoimi�ajan, Sirpa Suomisen ja toimi�aja Jorma Hyvösen toimesta.

Antologia 2019: Uudenmaan Kirjoittajat ry 50 vuo�a Yhdistyksen 50-vuo�sen taipaleen kunniaksi juhla�laisuudessa julkiste�in varsin tasokas antologia. Sellainen oli antologioiden kymmenen vuoden julkaisutauon jälkeen jo pakko tehdä. Esipuheen teokseen laadin puheenjohtajan ominaisuudessa. Tekstejä siihen lähe� kaikkiaan 23 eri kirjoi�ajaa. Teks�t koostuivat eri aiheista, ja eduste�una oli niin proosa kuin runous.

Teoksen oli tarkoitus olla nimenomaan tämänhetkisten jäsenten, siis sekä amma�- e�ä harrastajakirjoi�ajien esiintulon areena. Tämä toteutui hyvin, sillä kaikkien halukkaiden teks�t pääsivät teokseen mukaan. Kirjan 15 euron hinta (+ pakkaus- ja pos�kulut) ei muodostune esteeksi sen hankkimiselle. Antologia on �la�avissa taloudenhoitaja Chris�ne Hammarilta yhdistyksen sähköpos�osoi�eesta: uudenmaan(at)gmail.com

Hyvää alkanu�a vuo�a 2020! Yhdistyksemme on nyt siirtynyt matkaamaan seuraavaa puolta vuosisataa, ja siihen on kiite�äväs� lii�ynyt uusia jäseniä juhlavuonna 2019. Haluan kii�ää Sinua, hyvä jäsen, kaikista menneistä vuosista. Toivon myös, e�ä kirjoi�amisen harrastaminen voi�aa ihmisten mielissä lisää �laa. Siihen Sinäkin voit vaiku�aa! Tehdään yhdessä kaikille yhdistyksemme jäsenille ja uusille mukaan tulijoille yhdistyksestämme en�stä houku�elevampi! Säännöllisten kirjakahviloiden ja Kul�uurileh� Eliaksen julkaisemisen lisäksi hallitus tulee kohdentamaan tulevaa toimintaa kirjoituskursseihin, kirjallisiin keskustelu�laisuuksiin ja lavarunoustapahtumiin. Yhdistyksemme tarvitsee juuri Sinua ak�iviseen toimintaan, ideoin�in ja �laisuuksien järjestämiseen! Kannetaan kaikki kortemme kekoon, jotta kiinnostus yhdistykseemme lisääntyy! Ideoidaan, tehdään, osallistutaan! Sinä, uusi jäsen, olet erityisen tervetullut eri �laisuuksiimme ja pelo�a tutustumaan muihin jäseniimme, sillä tässä kirjoi�ajien heimossa olemme kaikki samanhenkisiä, arvostavia ja kannustavia. Toivotan Sinulle menestyksellistä alkanu�a kirjoitusvuo�a! Lauri Vanhala Uudenmaan Kirjoittajat ry:n puheenjohtaja


50 v Ukir 50 vuo�a

Mukava ilta juhlien Uudenmaan Kirjoittajien 50-vuotisjuhlassa oli mukavaa. Seurattiin ohjelmaa, keskusteltiin pöytäseurueissa, syötiin ja juotiin kohtuudella. Tavattiin vanhoja ja uusia tuttuja. Open Mic -osuudessa nähtiin ja kuultiin lavalla kirjoittajia esittämässä omia tekstejään ja toisen kerran, kun antologiaan kirjoittaneita esiintyi. Mutta jotain puuttui.

Lauantaina 7.12.2019 juhli�in sitä, e�ä yhdistys peruste�in Lohjalla, silloin Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajien nimellä, 10.12.1969. Nyt juhlapaikkana oli Helsingin Töölössä toimiva Kul�uuritehdas Korjaamon ravintola Vin�. Yhdistyksen puuhanainen ja ensimmäinen puheenjohtaja, kirjailija Iris Kähäri oli tuolloin tunne�u kirjailija ja ehkä uransa parhaassa vedossa – kuten yksi perustajajäsenistä, �etokirjailija Juhani Silván totesi puheessaan Kähärin (1914–1995) syntymän satavuo�sjuhla�laisuudessa Hyvinkäällä 2014, e�ä tämä ”…eli luovuutensa ehkä kukkeinta aikaa”.

Kirjoi�ajien porukka Yhdistyksen ensimmäisessä antologiassa (Albumi I, 1972) Kähäri toivoi kirjoi�amisen tarpeen johtavan ”oman sisäisen äänen kuuntelemiseen ja itsensä tuntemiseen, eikä niinkään sen saman esi�ämiseen, jonka toiset ovat eh�neet moneen kertaan aikaisemmin esi�ää”. Samaa henkeä edus� yhdistyksen

puheenjohtaja Lauri Vanhala juhlapuheessaan, jonka otsikko oli: Miksi kirjoittaa. Hän keho� kirjoi�ajaa menemään rohkeas� oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Sitähän omaperäisyys ja oman äänen löytäminen edelly�ää. Ellei se sitten ole luontaista, pohdin, nimi�äin ulkopuolisuus ja omasta erityisestä suunnastaan maailmaa tarkasteleva ja sitä tulkitseva. Toki oma itse ja maailma olisi hyvä sulau�aa kirjoi�amisen kau�a, ettei koko homma mene yksinäisen kammion seinille tai metsän reunasta huuteluksi. Vanhala ase� puheessaan yksilöllisen rohkeuden Me-kuppikuntaisuuteen eristäytymisen vaihtoehdoksi. Ja sehän on hyvä muistaa myös oman yhdistyksen vuosijuhlassa. Jotenkin olisi kirjoi�ajayhdistyksessä kye�ävä sulau�amaan oma ja yhteisön etu koko paikalliseen ja maailmalliseen kirjallisuuteen, missä pienikin voi olla suurta – ja suuri pientä. Tilaisuuden juonsi kirjailija Olli Sarpo, tyylikäs mies sekä teks�ensä e�ä esiintymisensä kau�a. Hän myös esi�eli yhdistyksemme tuoreen Antologian, jonka julkkarit pide�in samanaikaises�. Teos sisältää sivumäärältään (192 sivua kaikkiaan) Elias 1/2020

5


50 v

lähes yhtä paljon lyhytproosaa ja runoja. Paikalla olleista antologiaan kirjoi�aneista löytyi teks�ensä esi�äjiä illan viimeisessä ja ylimääräisessä ohjelmanumerossa.

Lavalla ja pöydissä Slangibändin muusikot Timo Saarto ja Ma� Salo esit�vät slangilauluja. Timo Saarto on tunne�u historiallisista jännitysromaaneistaan. Hän on tu�u vieras ja haasta�elija kirjakahviloissamme. Hän haasta�elee kesäkuun 2. päivä Hanne Dahlia tämän uudesta dekkarista Viimeiset vuorosanat. Arja Pekurinen ja Riku Räihä esi�vät performanssin, jossa ruodi�in maailman suuryritysten merkitystä. Burleskihahmo Laina Sieniö esiintyi. Railakasta menoa ja laulua musiikkialan amma�laisen esi�ämänä. Välillä meni hiukan aikuisviihteen puolelle, pikkujouluhengessä, pikkuisen mukavuusalueeni ulkopuolelle, vaikka naura�kin. Mukana oli ak�iveja, jotka ovat työpanoksellaan vaiku�aneet yhdistyksemme toimintaan kantavina voimina monia vuosia. Yhden pöydän ääressä istuivat en�nen puheenjohtaja ja hallituksen jäsen, monitoimihenkilö ja kirjoi�aja Chris�ne Hammar, runoilija ja en�nen varapuheenjohtajamme Julia Hietakangas, runoilija Pirkko Nuu�nen, kirjailija Maria Salo, runoilija Ulla Welin ja kirjoi�aja, yri�äjä, mentori ja pitkäaikainen �lintarkastajamme Anja Ström. Muissa pöydissä istui muita kirjoi�ajia. Myöhäisessä vaiheessa ju�elin runoilija Harri Hemmingin kanssa. Hän alkoi keriä tarinaa pistoolista, jolla mies aikoo tappaa vaimonsa, miten siinä si�en käy ja miksi. Tiedä�ehän tämän: kaveri alkaa puhua hienosta projek�staan, josta ei si�en sen jälkeen kuulla muualla kuin taas lasin ääressä. Harri nyt kuitenkin julkaisi tarinan aika pian Facebook-sivullaan ja lähes sellaisenaan kuin hän oli kertonut. Siinä oli samat tarkat yksityiskohdat kuin hänen hahmotelmassaan, joka oli ihan valmis, vaikka hän halukkaas� keskusteli siitä etukäteen ja poh� erilaisia vaihtoehtoja. Keskustelimme kirjoi�amisesta ja kustantamisesta Pirjo Puukon, Pekka Arppen ja Rauno Pen�n kanssa. Ehkä tällaisia, uudes� luotaavia ja herkullisia ju�uja käy�in muissakin pöydissä. Ruoka oli hyvää. Sitä vain ihme�elin, miksi kakut oli muserre�u mössöksi. Ehdo�omas� syn�äreihin kuuluu täytekakkua, jota voi leikata, ellei se ole jo valmiiksi viipaloitu. Tilan koristelu puu�ui. Jotain sellaista olisin kaivannut. Poistuin viimeisten joukossa kello 21, jonka jälkeen olisi vielä voitu jäädä turinoimaan. Muuten ihan kivat pippalot. Teksti ja kuvat: Jorma Hyvönen

6

Elias 1/20209


50 v

Uudenmaan Kirjoittajien sihteerin Olli Sarpon puhe yhdistyksemme 50-vuotisjuhlassa 7.12.2019.

Lyhyt historiikki 50 vuo�a, kaksi kuukau�a ja neljä päivää si�en, eli perjantaina 3.10.1969, kokoontui ravintola An�lassa Lohjalla kirjailija Iris Kähärin johdolla joukko länsiuusimaalaisia pöytälaa�kkokynäilijöitä perustamaan omaa yhdistystä edistämään kirjoitusharrastusta län�sellä Uudellamaalla. Kirjoi�ajayhdistystä, joka edustaisi muitakin kuin amma�kseen kirjoi�avia. Yhdistystä virikekentäksi alueen kaikenlaisille kynäilijöille. Kaksi päivää myöhemmin kirjailija Pekka Lounela julkaisi Helsingin Sanomissa vetoomuksensa ”Kirjailijat, yhtykää!”. Tarve kirjoi�ajien lisääntyvään yhteistyöhön oli siis ilmeinen. Kaksi kuukau�a ja seitsemän päivää myöhemmin, keskiviikkona 10.12.1969 peruste�in uusi yhdistys Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajat – Västra Nylands Skribenter. Yhdistyksen puheenjohtajaksi vali�in kirjailija Iris Kähäri ja johtokuntaan muun muassa muuan Tommy Tabermann, joka kuitenkin erosi yhdistyksestä jo samana vuonna. Samana päivänä sai Samuel Becke� Nobelin kirjallisuuspalkinnon.

Toiminta laajeni nopeas� ka�amaan koko Uudenmaan, ja 1980-luvulla yhdistyksen nimi muute�in paremmin toimintaa vastaavaksi: Uudenmaan Kirjoi�ajat – Nylands Skribenter. Ensimmäinen puheenjohtaja oli kirjailija Iris Kähäri, ja nyt juhlavuonna ohjaksia pitelee yhdistyksen 18. puheenjohtaja, runoilija Lauri Vanhala. Yhdistyksen toimintamuodoista vuosien varrella rii�äisi tarinaa. Jo�ei juhlailtamme kuluisi vain menneitä muistellessa, tyydyn �ivistettyyn versioon. Alkujaan eri paikkakunnilla järjeste�in suosiota saavu�aneita kuukausikokouksia, joihin sisältyi yleisölle suunna�uja luentoja sekä kirjailijahaasta�eluita. Vuosien varrella toiminta on ollut enemmän ja vähemmän näkyvää ja ak�ivista. Nykyhetken näkyvintä toimintaa edustavat Jorma Hyvösen ja John Kivirannan operoimat kuukausi�aiset Kirjakahvilat Vallilan kirjastossa. Kirjakahviloissa haastatellaan kirjailijoita ja keskustellaan milloin mistäkin mielenkiintoisesta aiheesta kahvin ja pullan höysteeksi. Ak�ivista kuvaa yhdistyksen toiminnasta edustaa myös ansiokkaas� Sirpa Suomisen päätoimi�ama Kul�uurileh� Elias. Elias on ilmestynyt 1980-luvun loppupuolelta saakka. Yhdistyksen antologioita on vuosien varrella julkaistu useita, ensimmäinen jo 1972 ja tuorein tänään, 7.12.2019, julkiste�ava teos. Yhdistyksemme jakaa myös tunnustusta ansioituneille kirjoi�ajille. Tommy Tabermann -palkinto on jae�u kaksi kertaa, joista ensimmäinen vuonna 2011. Karjaalla, Tommy Tabermannin synnyinseudulla, Paavo Arhinmäen luovu�aman palkinnon vastaano� säveltäjä Toni Edelmann. Toisen luovu� Baba Lybeck runoilija Erkka Filanderille Hyvinkäällä, Kirjailijayhdistysten talvipäivillä 2018. Vielä lopuksi lainaan kirjailija Ritva Bergmanin sanoja yhdistyksen täy�äessä 10 vuo�a 1979: ”Kymmenen vuo�a on kunniaksi yhdistykselle tässä maassa, jossa yhdistyksiä syntyy kuin syksyn räntäisiä lumisateita, jotka kovan todellisuuden kohdatessaan kuitenkin sulavat näkymä�ömiin.” Kuvat: Sirpa Suominen

Elias 1/2020

7


50 v

Uudenmaan Kirjoi�ajat ry - Nylands Skibenter rf sai Tradekan Sää�öltä apurahan yhdistyksen 50-vuo�sjuhlan järjestämiseen sekä tämän juhla-Eliaksen julkaisemiseen.

8

Elias 1/2020


Laina Sieniö naura� Uudenmaan Kirjoi�ajien 50-vuo�sjuhlaan osallistuneita.

Yhtä kaikki

Laina Sieniö eli Leena Sainio.

Talvisota oli alkanut jo syksyllä. Kadulle näkyy vain savupiippu ja kaistale katonharjaa. Olipa kerran pieni ja elämää kokematon ty�ökissa, joka pää� lähteä kävelylle eräänä täh�kirkkaana yönä. Maija heräsi vieraan talon kamarissa ja muis� yöllisen herätyksen. Hanna o� laukun ja läh� läheiseen kulmakapakkaan. Voi herrajumala sen�ä! Aamulla lähellä yön sydäntä... Viime aikoina Ellinoora oli ajatellut paljon Illumiina-mummoa, joka katseli usein kei�ön ikkunasta ulos kadulle. Merivesi välkkyi laivojen kylkiä vasten. Yks buli, monta snadii treffas kuumas mestas. Pian on kolme Suomen val�ota, suuri ja loi�o Ylä-Suomi. Älä tallaa kirjaskorpionia. Kaikki tekemäni, sanomani asia on lapsen sisälläni Ikävä viiltää kuin aura kevätkosteaan peltoon, vesi nousee vakoihin hitaas� kuin veri �hkuvaan haavaan. Joka suunnassa – gu�a cavat lapidem, vesi kovertaa kiveä huuhdellen. Kuun himmeä hohdeko ripsiesi hennoilla kaarilla hehkuu? Elämämme historia kirjahyllystä, la�alle paisko�u henge�ömäksi: Hääalbumi, dekkarit, �etokirjat, valokuvat, runoteokset. En ihme�ele sodasta nousseen sukupolveni epätoivoa, lopu�omia painajaisia. Universumiimme sy�yi valo kun tapasimme. Seitsemän, kahdeksan ja yhdeksän kun kello lyö, niin alkaa työ. En kerro, mistä munan sain ja miten. Taivas mustuu, taas umpeen pakahtuu tuo pilvien tervahauta. Rankkasade. Pitää päästä suojaan.

Uudenmaan Kirjoi�ajien Antologia 2019, Lyhytproosaa ja runoja julkiste�in yhdistyksen 50-vuo�sjuhlassa. Teks�en oikolukijana toiminut Paula Kokkonen jakoi juhlassa kullekin Antologiaan kirjoi�aneelle 5 kpl antologiakirjoja, jotka Antologiaan päässeet kirjoi�ajat velvoite�in ostamaan. Näin saa�in tai�o- ja painokuluja kate�ua. Kun Paula-oikolukija kävi Antologian tekstejä läpi ja korjasi kirjoitusvirheitä, hän teki ilahdu�avan oivalluksen ja synny� Antologiasta runon Yhtä kaikki. Se pi� lukea lukea 50-vuo�sjuhlassa, mu�a jäi lukema�a. Julkaistaan se nyt tässä vieressä Paulan terveisin: - Tähän vieressä olevaan ”runoon” on käyte�y vain Antologiaa: kultakin kirjoi�ajalta (23) on ”varaste�u” tuotoksensa ensimmäinen virke tai säe. Antologiaan osallistuneet kirjoi�ajat löytyvät yhdistyksen ne�sivulta www.ukir.info kohdasta Uu�sia ”Yhdistyksemme Antologia on ilmestynyt! (7.12.2019)” Teks� ja kuvat: Sirpa Suominen Elias 1/2020

9


50 v Pirkko Nuu�nen Riku Räihä ja Arja Pekurinen

Vapaa mikrofoni houku�eli lavalle

Riika Kotka

Yhdistyksen 50-vuo�sjuhlan Open Mic -�laisuudessa Kul�uuritehdas Korjaamon Vin�llä nousi lavalle 12 innokasta esiintyjää, joilta kuul�in pääasiassa runoja. Open Micin jälkeen oli ruokailu ja kakkukahvit sekä Laina Sieniön standup-show. Juhlaillan pää�eeksi, kun yhdistyksen antologia oli julkiste�u, oli mikrofoni jälleen vapaa antologiaan kirjoi�aneille, ja lavalle nousi muutama uusi henkilö, joka ei vielä illan aikana ollut mikrofoniin tekstejään lukenut. Tässä kaikki esiintyjät.

John Kiviranta esi� Julia Hietakankaan runon.

Olli Sarpo

Ursula An�la-Halinen

Juha Lindy

Rii�a Komppa

Esko Kukkonen Harri Roussi

Lauri Vanhala

Teks� ja kuvat: Sirpa Suominen Ulla Welin 10

Elias 1/2020

Venla Hautsalo

Jorma Hyvönen


Menestystä

Tiksin Runoklubin Runoraa� 2019 Tikkurilan kirjaston musiikkisosastolla 7.11.2019 arvioimassa vuoden 2019 aikana ilmestyneitä runokokoelmia. Runokokoelmista poimi�uja runoja lausuivat Lauri Vanhala (lausumassa) ja Arja Koponen. Illan juonsi Manu Kuu� (vas. seisomassa). Runoraadin jäsenet pöydän ääressä istumassa: (vas.) Kalle Niinikangas, Reeka Lelkes ja Mari Leponiemi.

Runoklubeja ja Open Mic -tilaisuuksia Jo�a kirjoi�aja kehi�yisi, hänen on hyvä saada palaute�a teksteistään. Karaiseva ja rohkaiseva kokemus on mennä lavarunouden Open Mic -�laisuuteen, astua lavalle ja lausua runonsa mikrofoniin. Ensikertalaisena sinua kannustetaan kovas�, joten esiintymiseen voi jäädä koukkuun! Pääkaupunkiseudulla järjestetään paljon lavarunouden Open Mic -�laisuuksia. Uudenmaan Kirjoi�ajat ei toistaiseksi Open Mic -�laisuuksia järjestä, mu�a on järjestänyt niitä viisi kertaa: 11.9.2012, 12.5.2015, 13.3.2016, 17.10.2017 ja Talvipäivien yhteydessä 2018. Kanna�aa seurata �edotustamme, jos sellaisia päätetään järjestää. Kanna�aa

myös tutkia muiden kirjailijayhdistysten tarjontaa. Voi myös googlata, etsiä ne�stä tarjontaa hakusanoilla: lavarunous, open mic ja oma paikkakunta.

Kun menestystä tulee Yhdistyksemme jäsenen kilpailumenestystä tai muuta menestystä hehkutamme mielellämme Kul�uurileh� Eliaksessa, joten älä kätke kyn�lääsi vakan alle, vaan ilmoita siitä meille! Lähetä ilouu�sesi sähköpos�lla Elias-lehteen osoi�eeseen uudenmaan(at)gmail.com Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen

Gia Virkkusen runo voi� Tiksin runoklubin vuonna 2018 Tikkurilan kirjaston runoklubin eli Tiksin raadin arvioitavana oli 6.11.2018 kahdeksan runoa. Ne edus�vat kaikki sinä vuonna ilmestyneitä runokokoelmia. Raadin juontaja Ritva Niemi-Ronkainen luotsasi iltaa. Raadin jäsenet olivat Ritva Nyberg, Manu Kuu�, Mari Leponiemi ja Lauri Vanhala. Heistä kolme ensin maini�ua ovat Tikkurilan kirjaston henkilökuntaa, joilla on oma erityinen suhteensa runouteen ja kirjallisuuden harrastamiseen. Lauri Vanhala on kirjoittanut sekä runoa e�ä proosaa ja on Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n puheenjohtaja. Tilaisuudessa runonlausujat esi�vät vuorotellen sekä käännösrunou�a e�ä ko�maista runou�a. Raadilta parhaat pisteet sai Gia Virkkusen runo Pyhä vesi. Raa�laiset pi�vät runon upeasta kuvallisuudesta ja sanoman puhu�elevuudesta. Runon toivoa tuova loppu sädeh�i valoa pimeyden keskelle. Virkkusen runo on ilmestynyt antologiassa Kapinarunot III (toim. Jussi Särkelä, Työväen kirjaston ystävät ry, 2018). Toiseksi eniten pisteitä saanut Tua Forsströmin runo teoksesta Merkintöjä sivut 25– 29, (Siltala 2018, suom. Jyrki Kiiskinen) oli samalla myös yleisöäänestyksen ehdoton suosikki. Forsströmin runossa tulivat ihastu�avat luontokuvat hienolla tavalla esiin Eino Kaikkosen tunnelmallisen tulkinnan kau�a. Kolmannelle sijalle ylsi Claes Anderssonin Maanalainen näkötorni -teoksesta (WSOY, 2018, suom. Jyrki Kiiskinen) sivulta 21 poimi�u nimetön runo. Runo toi raa�laisten mieleen lapsen kyvyn unelmoida ja leikkiä – asian, joka aikuisena liian helpos� unohtuu. Runoa pide�in kauniina lapsen maailman kuvauksena, jossa runoilija on tavoi�anut hienos� lapsen mielen liikkeet ja kuvannut eläväs� syksyn olemusta.

Gia Virkkunen Tikkurilan kirjastossa marraskuussa 2019 kuuntelemassa Tiksin Runoklubin runoja. Edellisvuonna hänen runonsa Pyhä vesi voi� Tiksin Runoklubin Runoraadin.

PYHÄ VESI Sielu jää reunastaan kiinni, terapeu�n tyhjään puheeseen. Puhekone kaivaa kaivamistaan, sanat pyörivät ympyrää, lapsuus, nuoruus, vanhemmuus. Kaikkia syyllistetään vuorotellen, tasa-arvo toteutuu. Armoa ei anneta. Taito on hitaudessa. Vapauteen ei lasketa, vaikka lapsi jo lentää, nuori tanssii ja äidin nauru pei�ää taivaan ja maan. Sielu jää reunastaan kiinni, olema�omaan vatvomiseen, karusellissa pyörimiseen. Repäisen sen ir�, upotan syvälle kastemaljaan, pirskotan ve�ä päälle ja kirjoitan sen selkään. Olet kaunis kuin syntymä, olet vapaa kuin henki. Nosta ankkuri ja purje, elämä on ruorissa. Gia Virkkunen

Gia Virkkunen Elias 1/2020

11


kirjailija

”Jokaisella on velvollisuus tuoda julki se, mitä hän sisältää!”

Knallihatun alta Uudenmaan Kirjoi�ajien puheenjohtajana neljä vuo�a toiminut Lauri Vanhala on hyvin filosofinen ja hengellinen ihminen. Sil� hänen puhe�aan Jumalasta on klassisen kris�nuskon oppiin to�uneen ihmisen vaikeaa ymmärtää ja mahdoton hyväksyä. Tässä ar�kkelissa saadaan vastaus siihen, miksi Lauri ei puhu luovan kirjoi�amisen e�ikasta ja moraalista yleises� sillä tavalla, e�ä se koskisi kaikkia ihmisiä.

Tapaamme kirjastossa. Tulen paikalle hyvissä ajoin, mu�a Lauri on jo ju�elemassa kirjastonhoitajan kanssa. Hänen knalliha�uinen hahmonsa vaiku�aa hieman kumaraiselta ja vinolta. Haasta�elun aikana Laurin tekee mieli tukeutua tuolin selkänojaan, mu�a olen �etämä�äni julma, sillä vaadin häntä kumartumaan lähemmäksi ääni�äjää. Jälkeenpäin Lauri kertoo, e�ä hänen on selkäkipujen vuoksi täytynyt jo vuosikaudet syödä päivittäin särkylääkkeitä. – Selkäleikkauksia täytyisi tehdä useita, ja niistä toipuminen veisi pari vuo�a. Sen vuoksi en ole suostunut niihin. 12

Elias 1/2020

Runoilijan ”alastomuus” Lauri ryhtyi kirjoi�amaan innokkaammin vuonna 1978. Hänellä oli tuolloin naapurustossa pari kirjailijaa esikuvina, mu�a lue�uaan Charles Baudelairen runou�a hän ryhtyi kirjoi�amaan vakavassa mielessä. Kuitenkin vasta vuonna 2008 hän pää� alkaa julkaista tuotantoaan. Siinä vaiheessa hänen kirjoitustensa ajatukset alkoivat hänestä vaiku�aa riittävän kelvollisilta. Alussa Lauri kirjoi� inspiraa�on pohjalta. Nykyisin työskentely on amma�maista. Hän kirjoi�aa joka päivä 4–6 tun�a. Laurin mielestä

taiteen ja luovan kirjoi�amisen yksinomaisena tehtävänä ja päämääränä on esi�ää ajatus. Tunteissa tahallises� vellomista hän kavahtaa. – Teen asioita selväksi ja kirjoitan vain itselleni. En pyri saavu�amaan kirjoi�amisella leimallises� mitään erityistä. Julkaistessani yritän väli�ää oman ajatukseni lukijalle täsmällises�, mu�a tunnustan olevani monille hieman vaikeaselkoinen. Lahjaksi kirjoitustyöstään Lauri saa itsetuntemusta ja voimaa kieltääkseen Itseä vääristä asioista ja vääristä haluista. Itsellä hän tarkoi�aa ihmisen kehollista hahmoa tarpeineen päivineen. Hän on kirjoi�amalla löytänyt ”rakennuspalikoita” oman minuuden ja isolla alkukirjaimella kirjoite�avan Minän tuntemiseen. Minuus pienellä alkukirjaimella kirjoite�una tarkoi�aa Laurin maailmassa elävää henkeä, jota monet kutsuvat sieluksi. Se on ikuinen ja muu�umaton. Jos Jumalaksi kutsu�u kaiken Isä otetaan vastaan, ilmentyy hän psykofyysisenä ihmisenä, siis juuri maini�una minänä kehossa. Se on ”lainassa” Minältä, joka kirjoitetaan isolla alkukirjaimella. Inhimillises� katso�una Minä on abstrak� ajatus ja ihmiselle käsi�ämätön Henki. Ihminen ei voi aistein havaita tätä Henkeä, koska sillä ei ole havai�avaa muotoa reaalimaailmassa. Kirjailijana eläminen, Itsen osi�ainen kieltäminen sekä minuuden ja Minän tunteminen, vaa�vat Laurilta ahkeraa kirjoi�amista, paljon lukemista ja vastaan tulevan elämän aitoa ja


kertoo rehellistä elämistä niin hyvin kuin pystyy. – Kirjoi�aminen on äärimmäisen pakottava tapa ajatella ja järjestää asiat itselleen selviksi. Silloin joutuu mie�mään jokaisen sanan ja lauseen saadakseen muodoste�ua ajatuksensa täsmällises�. Se on kovaa työtä. Lauri pyrkii kirjoi�amaan niin eksak�a teks�ä, e�ei sen lukemisen jälkeen jää enää mitään keskusteltavaa. ”Runoilijan alastomuudeksi” hän kutsuu asenne�a, jonka mukaan kirjailijan on ava�ava itsensä täysin muille. – Jokaisella on velvollisuus tuoda julki se, mitä hän sisältää! Runoilijan alastomuus palvelee lukijoita siten, e�ä he voivat kokea yhtäläistä kohtalon tunne�a kirjoi�ajan kanssa. Lukija saa mielikuvan siitä, e�ä hän ei olekaan ainoa moninaisessa, ehkä rankassakin elämän koulussa. Sen �etäminen voi tuoda lukijalle ainakin hetkeksi onnea. Kesäisin Laurista tulee katurunoilija. Hän liikkuu Helsingissä ja joissakin sen ympäristökunnissa tarjoten lahjoiksi runojensa lausumista. Näin hän saa kontak�n joka kesä 3 000–5 000 ihmiseen. Lausuntahetkien yhteydessä syntyy usein arvokkaita keskusteluja. Lausuja saa palaute�a runoistaan ja hän saa kuulla asioita, jotka askarru�avat ihmisiä ja ovat pinnalla ajassa. Monet keskusteluista alkavat mie�ty�ää Lauria, niin e�ä hän haluaa kirjoi�aa niissä esiin nousevista asioista.

Inhimillisyys ja Itse ovat pahoja Itse ja inhimillisyys ovat Laurille kirosanoja. – Itseni muu�aminen on kaikkien tärkeintä. Sen kanssa minun täytyy jatkaa taistelua varmaan kuolemaani as�. Itsen inhimilliseen luontoon kuuluvat halut, tahto ja intohimot aiheu�avat kovin paljon ongelmia. Olen kuitenkin sitä mieltä, e�ä ihmisen pitää saada lyödä otsaansa seinään niin kauan, e�ä on jo hyvä lopettaa. Kirjoi�aessaan Lauri ei selvitä mitään Itselle, vaan hän pyrkii saamaan asioista selkoa minää varten. Itseys tarpeineen edustaa hänelle kaikkea pahaa ja väärää. Itse on Laurin aja�elussa nimi psykofyysiselle ja surkealle olennolle nimeltä ihminen.

– Ihmistä on syytäkin muu�aa ja karsia! Ihmisten tulisi pyrkiä humaaneiksi ja jumalisiksi. Mu�a olemme inhimillisiä, siis Itseyksiä! Ja Itseydet ovat itsekkäitä ja itsekeskeisiä.

Moraali ja e�ikka luovassa kirjoi�amisessa – Moraali on ihmisten luoma abstrak�o. Yleisenä moraali on inhimillinen ja siten vajaa käsitys. Siinä oikeaa ja väärää pidetään erheellises� erillisinä, Lauri poh�i. Hänen mielestään oikea ja väärä tai hyvä ja paha ovat erillään toisistaan ainoastaan abstrak�oina mielteiden tasolla. Reaalitodellisuudessa on kyse yhdysolennoista, joita voidaan kutsua oikeavääräksi ja hyväpahaksi. Elävässä elämässä hyvän sisältä löytyy aina paha. Paha määrittää hyvää. Moraali muotoutuu sen mukaan, mikä on tarkoituksenmukaista ihmisen aineellisen hahmon ylläpidon kannalta. Myös abstrak�lla Minän tasolla moraali on Laurin mukaan muu�uvainen. Koska hän ei näe moraalia minään erityisen vakaana, vaan esimerkiksi �lannesidonnaisena, on hänen oikeastaan mahdotonta puhua moraalista siten, e�ä se koskettaisi samanlaisena kaikkia 7,5 miljardia ihmistä – tai vaikkapa kaikkia luovia kirjoi�ajia. Kirjoi�amisen moraalista ja e�ikasta Lauri haluaa ja voi puhua vain itseään koskien. Lauri kantaa hyvin suurta huolta ja vastuuta siitä, mitä hän sanoo tai tuo kirjallises� esiin. – Mu�a minä en pelkää kirjoi�aa! Hän ei �etoises� valehtele kirjoi�aessaan, vaan pyrkii totuuteen, jota pitää eri�äin kallisarvoisena päämääränä siitä huolima�a, e�ä se on hetkellinen ja subjek�ivinen. Hän katsoo, e�ä kirjoitettavissa asioissa on oltava ajatusta ja järkeä. Lauri peräänkuulu�aa vastuuta ja moraalia myös siinä mielessä, e�ä teks�n on oltava, vaikka si�en rumuudessaan, kaunista. – Minulle on aivan sama, mitä muut ihmiset sanovat silloin, kun kirjoitan sillä tavalla kuin kyseessä oleva asia vaa�i, Lauri toteaa vakavana. Hän myöntää, e�ä tästä hänen �nkimä�ömästä asenteestaan on ollut ikäviäkin seurauksia.

– Ehdoin tahdoin minä en halua olla ilkeä! Laurilla on liiankin kova työmoraali. – Ehkä se tekee kirjoi�amisen välillä niin raskaaksi ja vaikeaksi. Minä puntaroin joka ikisen sanan ja lauseen. Tässäkään asiassa Lauri ei �ngi, vaikka hän �etää, e�ä kaikkien mielestä hänen lauseensa eivät ole hienoja ja e�ä niitä saa�aa olla vaikea lukea. – Kaikki virheeni ja tekemäni vääryydet ovat kasva�aneet minua aja�elemaan oikeaa ja hyvää. Vain tätä kau�a olen voinut ymmärtää ja huomata olevani itse syyllinen. Vain tätä kau�a minusta voi tulla tarkempi aja�elija ja yhdysolennon, esimerkiksi hyväpahan vastakkaisuuden sisäistäjä.

Erotessa Kahden tunnin haasta�elun ajan olen pinnistänyt ja ponnistanut pysyäkseni jotenkin mukana Laurin aja�elun liepeissä, siinä, mitä hänen knalliha�unsa alla liikkuu. Itse ha�u on hänen tavaramerkkinsä. Talvella se lämmi�ää ja kesällä suojaa auringon paahteelta. Sen on myös tarkoitus ilmentää herrasmiesmäisyyden tarve�a maailmassa. Lauri kantaa kunniakkaas� ha�uaan, sillä hän tarjoaa minulle baarissa kahvia ja maustaa sen mielenkiintoisella keskustelulla Raamatusta, jonka hän ilmeises� tuntee hyvin. – En kaipaa kanonisoituja uskontoja, ismejä tai polii�sia suuntauksia, Lauri vielä linjaa näkemystään. Muun muassa Laurin hyvin Itse ja inhimillisyys kielteises� ovat Laurille paino�unut kirosanoja. ihmiskuva mie�ty�ää. Onko se mahtanut muotoutua sellaiseksi osi�ain siitä syystä, e�ä hän aikanaan loi uraa myös poliisina ja on myöhemmin työskennellyt perustamassaan lakiasiaintoimistossa? Eroamme ystävällisissä merkeissä ja hyvillä mielin, mu�a �edostan, e�ä tulkintamme Kirjojen kirjasta ovat hyvin erilaisia. Teksti ja kuva: Xene Turpela

Elias 1/2020

13


kirjailija

rikastuu. Hänestä tuli Julia. Seuraavaksi hän synny� kateellisen henkilön, joka jakautuikin kahdeksi eri persoonaksi. Niin syntyivät Seela ja Iida. – Si�en aloin ajatella, miten kehitän siihen murhan. Miten murhapaikat löytyvät? – Kävin varmaankin sa�umalta Lahden Vuorikadulla, siellä Hollolankadun lähelle pää�yvällä parkkipaikalla, kun sitä paikkaa en ole vielä kirjoissani käyttänyt. Pää�n, e�ä toinen ruumis löytyy parkkipaikan läheltä olevasta kerrostalosta. Si�en ajoin Hollolan kirkonkylälle päin ja huomasin asuinalueen. Olin käynyt siellä joskus pikaises� ja nyt näin, e�ä siellähän on paljon omako�taloja. Ilahduin, e�ä tännehän voi lai�aa vaikka mitä, Eija kertoo. Omako�talot oli rakenne�u niin, ettei niihin joka paikasta kunnolla nähnyt. Eija ei kehdannut kovas� paikkoja syynätä, mu�a kehi�eli rikostarinaansa niin, e�ä hänen valitsemansa talo olisi kirjassa katseilta suojassa. – Kukaan ei �edä, mikä talo se on, sillä en koskaan kerro kirjassa, mikä talo se täsmälleen on, jos lukija pää�ääkin lähteä katsomaan paikan päälle. Muutan kirjassani kaikkia taloja, käännän ne eri kulmaan ja maalaan ne eri väreillä, e�ei valitsemaani taloa tunnisteta. En halua, e�ä kukaan tulee koskaan sanomaan, e�ä hänen taloaan on käyte�y tarinassa. Henkilöiden kehi�ely alkaa piirtämällä. Eija kertoo hahmo�elevansa kirjan henkilöt aluksi ääriviivoin. – Piirrän vaikka ihan �kku-ukkoja. Si�en laitan naishenkilöille hiukset ja kropan, saman teen mieshenkilöiden kanssa. Tämän jälkeen alan kuvitella kasvot ja keksin luonteet. En alkuvaiheessa �edä kuka tappaa kenet, mu�a se tulee esiin siinä, kun niitä henkilöitä rakentelen. Mie�tkö henkilölle hyvät ja huonot puolet, mikä on intohimo ja mikä ajaa ihmistä eteen päin? – Juuri nuo asiat pitää niille saada. Ihminen on monimutkainen kaiken kaikkiaan. Ei luonne�a voi edes tarkkaan kuvata, vaan henkilöt lähtevät elämään vasta siellä kirjassa. En �edä, mistä nämä hahmot minun mieleeni tulevat ylipäätään, miten ne yhtäkkiä alkavat elää omaa elämäänsä. Tätä prosessia ei oikeastaan vaan voi kuvata. Tiedän vaan, e�ä se tapahtuu. Hen-

Kuinka kirjasi syntyvät, dekkaristi Eija Piekkari? Lahden naapurikunnasta Hollolasta kotoisin oleva Eija Piekkari kirjoi�aa suosi�ua Kris�ina Elo -dekkarisarjaa, joiden tapahtumat sijoi�uvat pääasiassa Lahteen, Hollolaan ja Hämeenkoskelle. Sarjan 12. dekkari, Jälki jää, ilmestyi lokakuussa 2019, ja sille oli varauksia kirjastoissa vähän ennen ilmestymistään liki 700 kpl. Jälki jää -dekkarin idea syntyi, kun Eija kuuli liki pari vuo�a si�en kahden naisen keskustelun. – Toinen naisista kertoi, e�ei hän enää voi olla erään naisystävänsä kanssa, kun tälle oli tullut jostain syystä paljon rahaa. Rikastunut ystävä ei muusta puhunutkaan kuin rahasta, matkoista, sisustuksesta ja vaa�eista. Ei ollut enää sellaisia puheenaiheita, joita vanhoilla ystävyksillä yleensä on. Rikkaus pilasi vanhan ystävän, ja tämä nainen suu�ui siitä. Laitoin silloin asian muis�in, enkä ajatellut yhtään, e�ä siitä voisi syntyä kirja. Tällä lailla ne ideat vaan tulevat, kun jää jotain poh�maan. Aihe kaihersi Eijan mieltä niin, e�ä hän alkoi hahmotella ihmistä, joka yhtäkkiä 14

Elias 1/2020

”Joku ehdotti, että voisitko sä jossain kirjassa murhata mun miehen. Tosin se oli pikku huppelissa sanottu. ” kilöt saa�avat kirjoi�amisen aikana muuttua, ja ne saavatkin muu�ua, mu�a jokin alku ihmisille on saatava aikaiseksi. – En säilö näitä muis�inpanoja, mu�a olen joskus löytänyt vanhoja muis�inpanojani. Olen nauranut melkein kippurassa, e�ä tällä tavallako minä sen aja�elin! Ja mitä siitä tuli! Eija piirtelee myös lohkokaavioita, henkilöistä: ketkä ovat keskenään suhteessa ja ketkä eivät. Jälki jää -kirjan alkulehdellä on kirjan henkilöitä lueteltuna. Miksi? – Se alkoi siitä, kun kaipasin sellaista nimilistaa jossain lukemassani kirjassa, koska ihmiset menivät minulla niin sekaisin. Luen nukkumaan mennessäni, siinä hämärän rajamailla, jolloin mikään ei jää mieleen. Harmi�elin, miksei kirjassa kerrota, kuka tämä henkilö on, e�ä saisin sen takaisin päähäni. E�ei tarvitsisi selailla kirjaa taaksepäin tai jopa aloi�aa ihan alusta as� lukemaan, jo�a selviää, kuka kukin on. Agatha Chris�e käy�ää tätä tapaa joissain kirjoissaan. Minä otan kirjan alkulehdille vain tärkeimmät henkilöt, sen y�men.

Kuinka pysyä kärryillä omassa teks�ssään? Eija puhuu sanelulai�eeseen, kun hän kiertää katselemassa kirjaan kaavailemiaan tapahtumapaikkoja ja arvioi etäisyyksiä. Kotona hän merkitsee asioita paperille, koska sanoo hahmo�avansa asiat paremmin niin. Hän piirtää kuvioita tai listaa ranskalaisilla viivoilla asioita muis�in. Kun merkinnät ovat jääneet mieleen, hän hylkää paperiset muis�inpanot. Käsikirjoitukset syntyvät Word-teks�nkäsi�elyohjelmalla. Kun tekee kappalemääritykset etukäteen, Word numeroi kirjan kappaleet automaa�ses�. Jos poistaa jonkun kappaleen, ohjelma numeroi kappaleet uudelleen. Alkusuunnitelma muu�uu kirjoi�amisen aikana paljon ja sen mahdollistaa �etokonekirjoi�aminen. Kappaleiden siirtely ja teks�n lisääminen väleihin käy käteväs�. Eija myös kertoo joskus aloi�aneensa kirjan kirjoi�amisen tarinan keskeltä, jos kirjoi�aminen ei oikein lähde käyn�in. Hän sanoo o�avansa tulevasta kirjastaan sellaisen kohdan, josta on helppo kirjoittaa, vaikka �etää, e�ä teks�n eteen on tulossa lisäteks�ä. Eija paljastaa hyvän kons�n, miten hän pystyy muistamaan, mikä päivä teks�ssä,


tarinassa on menossa. – Kirjoitusvaiheessa minulla on kappaleiden alussa kappaleen numero sekä tarinan tapahtuma-aika: päivä, kuukausi, vuosi, vuorokauden aika. Kun käsikirjoitus pitää lähe�ää kustantajalle, raakkaan ne sieltä pois. Tällä tavalla Eija sanoo pysyvänsä ajan tasalla siitä, minä päivänä tarinassa tapahtuu murha ja milloin eletään murhaa edeltävää tai murhan jälkeistä aikaa. – Minun on pakko tehdä niin, muuten päivät sekoavat. Eräässä kirjassani kävi niin, e�ä yksi henkilö kuoli �etyssä kohtaa ja laitoin sen kuolleen vierailemaan viikonloppuna toisen ihmisen hautajaisissa. Kun tämän henkilön ruumista ei ollut vielä tarinassa löyde�y, onnistuin hämäämään itseänikin! Voi hyvä tavaton sentään! Piekkari huudahtaa ja nauraa. Hän kii�elee saman �en kustantajaa ja tämän oikolukijan tarkkuu�a. – He ovat hämmästy�ävän tarkkoja, ja miten äkkiä he lukevat teks�n! Tulee kommen�, e�ä ”Oletko huomannut, e�ei tämä kohta voi olla näin?” tai ”Ei tämä ihminen voi olla tässä kohtaa.”. Eija ihme�elee, miten sokeaksi omalle teks�lleen tulee, kun sitä tarpeeksi pitkään kirjoi�aa. – Vaikka kuinka moneen kertaan luen teks�ni ja aja�elen, e�ä nyt etsin kaikki virheet, huomaan, e�ä olen omille kirjoitus- ja ajatusvirheilleni täysin sokea. Minä vaan kuvi�elen näkemäni ja lukemani sanat �etyllä tavalla. On järky�ävää, miten sitä hämää itseään.

Syksy suunni�elua, tammi–toukokuussa teks�n napu�elu Uuden kirjan ideoin� alkaa syksyllä, kun Eija on päässyt edellisestä kirjasta eroon. – Minun on pakko suunnitella se syksyn aikana jo kohtuullisen pitkälle. Tammikuun alussa minun pitää istua koneen ääreen. Se on ihan sääntö, e�ä nyt pitää saada jotain aikaiseksi. Sen kevään aikana minä taon teks�n. Toukokuun puolessa välissä Eija aina tulostaa teks�n, vaikkei olisi kirjoi�anut tarinaa loppuun. A4-tulosteen hän mieltää paremmin kirjaksi. Hän lukee teks�n läpi ja korjaa virheet, kun huomaa, e�ei tämä kohta näin voi mennä. Tai e�ä tähän pitää saada jotain lisää tukemaan kyseistä kohtaa. Tekemänsä korjaukset hän napu�elee käsikirjoitukseensa toukokuun jälkipuoliskon aikana. Kirjan loppuratkaisun hän kirjoi�aa ihan viimeiseksi. Loppuratkaisu on siis jo pakko �etää siinä vaiheessa? – Joo, mu�a yhden kirjani lopussa – oliko se Sivuaskel – vaihdoinkin murhaajan toi-

seksi. Se oli aika pieni keikaus, mu�a aja�elin, e�ä tämä henkilö ei voikaan olla murhaaja – tai olisihan se voinut olla, mu�a paremmin menee, kun laitankin sen näin. Silloin yllä�n itsenikin, e�ä voiko murhaajaa noin vaan vaihtaa. Onneksi vaihdoin, sillä loppuratkaisusta olisi muuten tullut liian yksioikoinen. Eija tunnustaa, e�ei hän uskalla pitää pitkiä taukoja kevään kirjoi�amisputkessaan, kun pelkää myöhästyvänsä. Käsikirjoituksille on �e�y takaraja. – Koska kirjat ilmestyvät Helsingin kirjamessuille lokakuussa, on tämä siirtänyt aikarajaa niin, e�ä Jälki jää -käsikirjoitus pi� jä�ää kesäkuun 3. päivä, muistaakseni. Ennen se oli kesäkuun puolivälissä.

kertoo

Lukijat tarjoavat murhapaikkoja Eija kertoo saavansa aika paljon ehdotuksia, joissa ihmiset tarjoavat kirjojen murhapaikoiksi omaa ko�piiriään. Erään paikan Eija kertoo käyneensä valokuvaamassa, mu�a häntä pyyde�in siirtämään kuvaamansa paikka muualle, e�ei kukaan �etäisi kenen paikasta on kyse. Ja Eija siirsi. Tarjo�ujen paikkojen hyödyntäminen kirjoissa ei kuitenkaan ole yksinkertaista. – On hirveän vaikeaa käy�ää jotain tarjottua paikkaa, sillä miten sen sovi�aa kaikkiin muihin tapahtumiin. Murha pitäisi tehdä jossain paikan tuntumassa. Jos en saa lähiseudusta mitään ote�a, e�ä täällä pystyisi tarinassa liikkumaan, en voi tapahtumia sinne sijoi�aa. Eija ei erityisemmin innostu tarjotusta avusta, vaikka toteaa sen olevan ihan kivaa. Hän saa myös erikoisiakin ehdotuksia. – Jotkut tahtovat, e�ä ihan oikeas� tapat jonkun tuonne mun pihan perälle. Sinne voit hyvinkin jonkun ruumiin hei�ää. Joku ehdo�, e�ä voisitko sä jossain kirjassa murhata mun miehen. Tosin se oli pikku huppelissa sano�u. Enhän minä voi sellaista käy�ää mitenkään. Ja eräs tarjosi joitain rakkauskirjeitä. En lähde sellaiseen ollenkaan, koska minut voidaan vaikka vetää oikeuteen, jos olen käy�änyt jotain ilman, e�ä antaja saa jonkin osuuden tekijänpalkkiosta. En kerta kaikkiaan halua ruveta siihen. Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen

Kris�ina Elo -dekkarit ovat Myllylah�kustantamon MurhaMylly-sarjaa: Haamupari (2009), Sivuaskel (2010), Pako por�n alta (2011), Kylmä kä�ely (2012), Risteys (2013), Kaislikon kätkössä (2013), Hyytävä hyppy (2014), Kuolema kutsuu katsomoon (2015), Tappava talo (2016), Musta matkalaukku (2017), Kuolema rannalla (2018), Jälki jää (2019) Kolmastoista kirja tekeillä. Se kertoo pariskunnista, jotka tutustuvat toisiinsa etelänmatkalla. He tekevät yhdessä useitakin matkoja samaan paikkaan ja alkavat tapailla toisiaan myös Suomessa, sillä he asuvat lähekkäisillä paikkakunnilla. Tästä syntyy joku konflik�, ja taas murhataan! Eija Piekkari kuuluu Myllylahden Murharouvat -ryhmään, jonka perus� Uudenmaan Kirjoi�ajien en�nen puheenjohtaja Anne Syrjä eli kirjailija Hanne Dahl yhdessä Ata Hautamäen kanssa. Murharouvatryhmässä on seitsemän dekkaris�a. Elias 1/2020

15


Suuret kustantajat ovat hyvin esillä he� portaiden yläpäästä katsoen.

Helsingin kirjamessujen vilinässä Lokakuussa 2019 pidettiin Helsingin kirjamessut. Määräsin itseni osallistumaan jokaisena messupäivänä torstaista sunnuntaihin. Eliaksen päätoimittaja halusi, että haastattelisin messuilla Uudenmaan Kirjoittajien jäseniä. Suostuin, vaikka en tunne kaikkia jäseniä. Mutta kyllähän siellä heitäkin oli sekä esiintymässä että muuten vain. Helsingin kirjamessut ovat kasvaneet ja laajentuneet vuosi vuodelta. Edellisellä kerralla kävijöitä oli runsaat 85.500, tällä kertaa lähes 92.000. Sekä Otavan e�ä WSOY:n johtajat ovat tyytyväisiä, sillä kummankin osastolla myyn� kasvoi 25 % edelliseen vuoteen verra�una. Mikä parasta, lapsia ja nuoria messuilla liikkuu en�stä enemmän. Osaltaan se johtunee siitä, e�ä messut on tehnyt har�avoimin työtä saadakseen koululaisia ja opiskelijoita mukaan. Yliopistoopiskelijoille on jae�u ilmaisia lippuja,

mikä on ak�voinut nuoria o�amaan selvää ohjelmasta ja tulemaan mukaan. ”Myyn� on jakautunut laajalle kirjavalikoimalle, jopa vii�äkymmentä eri teosta on myyty selkeäs� hyvin. Lasten- ja nuorten kirjoja on myyty en�stä enemmän. Kirjamessuilla on nyt ollut helpompi kulkea ja lavat ovat löytyneet helpos�. Tuntuu, e�ä messuilla on en�stä enemmän nuorempaa kävijäkuntaa”, kertoo WSOY:n toimitusjohtaja Timo Julkunen messujen �edo�eessa. Näin siis kahdella suurella kustantajalla. Esiintymislavat ja suurten kustantajien osastot on en�stä helpompi löytää. Sen sijaan, jos pieniltä kustantajilta kysytään, ei �lanne ole yhtä ruusuinen. Etsiessäni niitä pieniä eksyin moneen kertaan. Eksymisessä on puolensa, sillä niin tulee tutustuneeksi outoihin paikkoihin ja uusiin ihmisiin. Sellaiset pienet, mu�a tärkeät kustantamot kuin Robustos ja Kul�uuriosuuskunta Partuuna ja yhdistyksistä kaakkoissuomalainen Kirjoi�ajayhdistys Pal�a, Stadin slangi ja muut, eivät ”kärsineet” ruuhkista. Niillä kaikilla on mie-

Kuva: Sirpa Suominen 16

Elias 1/2020

lenkiintoista tarjontaa, mu�a yleisövirrat kulkevat pääväyliä pitkin. Niinpä Robustos-kustantamon toimari Heikki Savola ehdo�aa, e�ä pienkustantajat koo�aisiin messuilla hallin portaiden juureen, jolloin väki kulkisi näiden osastojen läpi ja en�stä useampi tulisi �etoiseksi heidän tarjonnastaan. Siitä ei suurten kustantajien näkyvyys kärsisi.

Jäsenkurkistuksia Mitä tulee haasta�eluihin, ne eivät siinä vilinässä menneet ihan putkeen. Kyllähän me ju�elimme ja vaihdoimme kuulumisia, mu�a varsinaiset haastattelut jäivät Hannu Niklanderiin. Hannu on jäsenistämme pisimpään julkaissut. Hänen runokokoelmansa Ko�inpäin ilmestyi vuonna 1974. Sen jälkeen on ilmestynyt paljon muutakin. Hanne Dahlin kirjailijanimen takaa löytyy Anne Syrjä. Häneltä on ilmestynyt kuusi Hauholle sijoi�uvaa dekkaria ja seitsemäs on tulossa loppukeväällä. Dahl oli mukana paneelissa, jossa dekkarikirjailijoita kuul�in rikosten ympäristön merkityksestä. Dahlille Hauho on tärkeä ja läheinen, koska kesäpaikka on siellä. Sil� hän ei kuvaa miljöötä täsmälleen sellaisena kuin se on, vaan muokkaa sitä Vas. Kari Varvikko kertomassa Puutalojen Vallila -kirjastaan Stadin slangin osastolla. Timo Saarto haasta�elemassa. Alla: Hannu Niklander ja Kira Poutanen.


Timo Saarto on Jone Nikulan haasta�elussa.

Hanne Dahl käy�ää murre�a hyvin säästeliääs�.

kirjailijan oikeudella ja tarinan ehdoilla. Ja niin toimivat muutkin kaunokirjailijat. – Olen itse Hämeenlinnasta kotoisin (johon Hauho nykyään kuuluu) ja tunnen paikallisen mielenlaadun. Olen ollut Hauhon kesätorilla jo kuutena kesänä. Ihmiset ostavat sieltä kirjan alkukesästä ja loppukesästä he tulevat antamaan palau�een lukemastaan. Eivätkä ainakaan useimmat mielistele minua. Sarjan myötä olen ihan koukussa lukijoihini. Mu�a hahmoni eivät ole hauholaisia, vaikka jotkut paikalliset luulevat niin. Hanne Dahl on lai�anut vain yhden henkilönsä puhumaan hauholaisi�ain, esimerkiksi niin, e�ä d- ja r-äänteet korvataan l-äänteellä. Joskus muinoin koulussa kerro�in, millaista se on: ”Teilän äilin mälät pailat mälänny�ää meilän äilin uulen ailan”. Ja kadulta kuultuna: ”Pelkele, nyt tulee tulpaan!”, mikä ei ole kovin katu-usko�avaa. Timo Saarto on kirjoi�anut kolmiosaisen historiallisen jännitysromaanisarjan, jonka tuorein teos on nimeltään Kivikalmisto. On hän toki kirjoi�anut muitakin eri aikoihin sijoi�uvia romaaneja. Kyseinen sarja kertoo vuosien 1917–18 tapahtumista Helsingissä, ja niiden keskeisiä henkilöitä ovat silloisen Helsingin rikosten tekijät ja niiden tutkijat sekä muu persoonallinen väki. Neljäs osa on valmisteilla. Saapa nähdä, kuinka monta kirjallista voimme vielä seurata näiden teosten keskeisten henkilöiden elämää. Timo Saartoa haasta�eli Jone Nikula. Saarto vuorostaan haasta�eli Kari Varvikkoa Stadin slangin osastolla Karin tuoreimmasta kirjasta Puutalojen Vallila (Kustantaja Laaksonen 2019). Tämä teos ja vuonna 2017 ilmestynyt Puutalojen Hermanni ovat helsinkiläisiä kaupunginosakirjoja, joissa on runsaas� kuvia ja Karin paikallishistoriaa kartoi�avat teks�t. Kari toimi helmikuuhun 2016 saakka Kul�uurileh� Eliaksen päätoimi�ajana ja on tänä päivänä Ukirin hallituksen jäsen.

Mikrohistoriaa Hannu Niklander kertoo kirjoi�aneensa tetralogian – siis neliosaisen romaanisarjan, joka käy läpi mikrohistoriaa, henkilöhistoriaa ja paikallishistoriaa ikään kuin kahtena versiona. – Edelliset sarjan kirjat ovat olleet omasta näkökulmastani, ja tämä Nuoriherra (Robustos, 2019, 293 sivua) kuvaa edellisen sukupolven tapahtumia. Tarina alkaa vuodesta 1909 ja päätyy vuoteen 1928. Se perustuu isäni vaiheisiin. Näin pyrin saamaan aikaan eräänlaisen ris�valotuksen. Ja onhan Niklander kirjoi�anut paljon muuta, kuten kuusi matkakirjaa, romaanin, novelleja, esseitä, kuusi runokirjaa ja leh�kirjoituksia. Hän on siis varsin tuottelias – ”ja sitä enemmän näin vanhemmiten”, kuten hän sanoo. Niklander pitää omana lajinaan proosaa, jossa tulee jatkossakin pysymään. Runoja hän pitää enemmänkin nuorisolajina, vaikka neljännesvuosisadan jälkeen julkaisi kuudennen runokokoelmansa, Hopeatornien maa (TAI-teos, 2008). – Samat runojen ilmaisuun lii�yvät asiat voi ilmaista proosassakin, hän sanoo. – Oman äänen löytäminen on minulta käynyt luontevas� alusta läh�en. Toisilta se vie kauemmin, jotkut eivät löydä sitä koskaan,

Hannu poh�i kokemuksesta – onhan hän pitkään ohjannut myös muita kirjoi�ajia. Hannu Niklander oli Heikki Savolan haastateltavana. Kielitaitoinen ja maailmaa kiertänyt Niklander haasta�eli vuorostaan Milja Kaunistoa ja Kira Poutasta. Kumpikin kirjailija asuu Ranskassa, ja teemana oli Kirjailijana Ranskassa. Kira Poutanen sai lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2001 esikoiskirjastaan Ihana meri. Messuilla tulivat vastaan myös Paula Kokkonen, Susanna Sarvela ja Juhani Harju. Paula ja Juhani toimivat yhdistyksemme hallituksessa. Juhani Harju on julkaissut kuudennen runokokoelmansa Lasiseinän takana – Runoja ja tarinoita muukalaisuudesta (Mediapinta, 2018, 79 sivua). Paula kuului yhdistyksemme antologiaa kokoavaan työryhmään. Hän korjasi 500 lyön�- ja kirjoitusvirhe�ä ja odo� jänni�yneenä antologian ilmestymistä. (Antologia 2019 julkais�in 7.12. yhdistyksemme 50-vuo�sjuhlassa. Siitä tässä lehdessä jo aiemmilla sivuilla.) Siinä hetki turis�in ja ihmetel�in messujen suurta tarjontaa, josta löytyy jokaiselle jotakin, jos löytää oikean osaston. Jotakin itse kullekin kertyi kassin pohjalle. Kyllä kustantajat ovat nyt tyytyväisiä. Teksti ja kuvat: Jorma Hyvönen

Paula Kokkonen, Susanna Sarvela ja Juhani Harju kirjojen ihmemaassa.

Elias 1/2020

17


Mihin menet kirjallisuus? Keskustelemassa olivat kirjailijat Riikka Pelo (oik.) ja Juha Siro, haasta�elijana Marissa Mehr.

ta. Viime aikoina kirjallisuu�a on kuitenkin trendinä hallinnut autofik�o, joka kertoo kirjailijan omista kokemuksista mu�a romaanin keinoin. Autofik�o Keskustelut käsittelivät muun muassa kirvoi� seuraavanlaisia kirjallisuuden nykytilaa ja tulevaisuutta, kommen�eja: Riikka: Autofik�olla on kääntämiseen liittyviä asioita, kirjailijan pitkät juuret. toimeentuloa, äänikirjoja jne. Käsittelen Juha: Elämä on aaltoliitässä jutussa kolmea keskustelua: Mihin ke�ä, samoin kirjallisuus. menet kirjallisuus, Kirjallisuus vuonna Emily Dickinson kirjoi� 2029 sekä Kirjailijan kukkaro. elämänsä runoiksi. Runous on kirjallisuuden kehityskärki, avantgarde. Juha siteeraa Italo Calvinoa: ”Kun totuus kirjoitetaan kansien väliin, Klo 11.30–12 keskustel�in aiheesta Mihin menet kirjallisuus? Keskustelemassa siitä tulee fik�ota. Kun fik�o kirjoitetaan kansien väliin, siitä tulee totuu�a”. olivat kirjailijat Riikka Pelo ja Juha Siro, Marissa: Onko fik�o kriisissä? haasta�elijana Marissa Mehr. KeskusJuha: Muis�n tehtävä ei ole muistaa. teluun noste�in viimeaikoina trendiksi Juha suosi�elee lukemaan Vilma Hänninoussut autofik�o ja mitä sen jälkeen? sen väitöskirjan Sisäinen tarina. Ihmisen Ollaanko nyt taitekohdassa? Mitä kirjailijat itse näkevät tulevaisuuden trendinä? on kirjoite�ava oma tarina elämästään. On kirjoite�ava ikuisuu�a varten. Riikka Pelo ja Juha Siro julkaisevat fik�o-

Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. kuultiin Töölö-lavalla sarja mielenkiintoisia keskusteluja yläotsikolla Suomen Kirjailijaliitto esittää.

Riikka: On pala�ava laajempaan näkökulmaan. Marissa: Aaltoliike: suuret tarinat vastaan autofik�o (lähellä ihmistä). Onko nykyään jo rohkeaa kirjoi�aa ”vanhakantaista” fik�ota? Pitäisikö jo huolestua, e�ä tällaista pitää kysyä? Riikka: Dystopia on ollut pinnalla. Toivottavas� tulee �laa myös utopialle. Juha: Elämäkerrat tuovat rahaa kustantamoille ja se mahdollistaa monenlaisen kirjallisuuden julkaisemisen. Riikka: Nykyajassa on moniäänisyy�ä. Juha: On myös mielenkiintoisia marginaaleja sekä pienkustantamoja. Marissa kysyy kokeellisesta kirjallisuudesta. Riikka: Romaani imee itseensä kaikenlaista. Juha: Romaanikeskeisyydestä olisi hyvä päästä eroon. Marissa: Mitä toivoisi�e nousevan? Riikka: Toivon kielen uudistamista, kokeellisuu�a, huomion kiinni�ämistä kieleen romaanissa. Juha: Kieli on kaiken a ja o. Mitään ei kannata kirjoi�aa, jos ei kirjoita sellaisella kielellä, jolla on itseisarvo. Klo 12.30–13 keskustel�in otsikolla Katse kristallipalloon – kirjallisuus vuonna 2019. Tässä keskustelussa olivat mukana Hilkka Kemppi (kesk.), Erkki Tuomioja (SDP), kirjailija Tommi Kinnunen sekä Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen. Keskustelun aiheena oli taiteilijoiden työn rahoi�aminen satsauksena tulevaisuuteen. Miltä kirjallisuuden asema ja tai-

Kirjailijan kukkaro aiheena. Haasta�elijana Johanna Sinisalo (vas.), keskustelemassa Jussi Siirilä ja Pauliina Vanhatalo. 18

Elias 1/2020


Katse kristallipalloon – kirjallisuus vuonna 2019. (Vas.) Kirjailijaliiton puheenjohtaja Sirpa Kähkönen, Hilkka Kemppi (kesk.), Erkki Tuomioja (SDP), kirjailija Tommi Kinnunen.

teilijoiden työskentelyedellytykset näyttävät kymmenen vuoden kulu�ua? Aluksi Sirpa Kähkönen nostaa esille kysymyksen lukutaidosta. Lukutaitokysymys huolestu�aa syväs� keskustelijoita. Tommi: Ei-lukevan nuoren sanavarasto on noin 15 000 sanaa. Lukevan nuoren sanavarasto on noin 60 000 sanaa. Maailmaa hahmotetaan sanojen eli käsi�eiden kau�a. Erkki Tuomioja on huolissaan kirjallisen ilmaisun häviämisestä. Toiveet kohdistuvat kouluun. Hilkka Kemppi allekirjoi�aa nämä huolet. Hän on huolissaan lukutaidon eriytymisestä alueellises� ja sukupuolten välillä. Hilkka on kuvaamataidon ope�aja. Hän toteaa, e�ä tunneälyn ope�aminen on tärkeää (lukeminen ja kuvaamataito). Tuomioja muistu�aa, e�ä sanaköyhät ihmiset ovat köyhiä muutenkin. Kehitysmaissa lukutaidon ope�aminen on ensimmäinen edellytys kehitykselle. Esiin nousee pitkäjänteisyyden ope�amisen tärkeys. Tuomioja: Pitkäjänteisyyden puute on sukua historia�omuudelle. Historian opetus on myös tärkeää. Sirpa Kähkönen kysyy taiteilijoiden toimeentulosta. Tommi: Kirjoitan öisin. Käyn päivisin töissä. Elämään kuuluu päivätyön lisäksi perhe, pikkulapsi, ja kun kirjoi�aminen tapahtuu yöllä, niin unta ja lepoa ei paljon ole. Sirpa: Kirjailijoiden toimeentulo on niukkaa. Hilkka: Apurahat nousevat ensi vuonna 300 euroa. Uusi sosiaaliturva: yhdistellään eri toimeentulon muotoja. Esimerkiksi perustulo. Tommi: Voiko elä�ää itsensä kirjailijana muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla?

Tommille sanotaan: ”Kopsahda Helsinkiin parin tunnin kulu�ua haasta�eluun!” ja kun se ei onnistu, �laisuus menee ohi. Sirpa: Tärkeä asia. Koko maan pitäminen asu�una on myös kul�uuripolii�ses� tärkeää. Klo 13–13.30 keskustel�in aiheesta Kirjailijan kukkaro. Keskustelemassa Jussi Siirilä ja Pauliina Vanhatalo, haastattelijana Johanna Sinisalo. Kaikki kolme ovat kirjailijoita. Keskustelun aiheena on suomalaisen kirjailijan toimeentulo, mistä se koostuu. Keskustelijat avaavat omaa tulopale�aan. Jussi: Apurahat ovat isoin osa. 20 vuoden ajalta kolme neljäsosaa tuloistani on tullut apurahoista. Lainauskorvaukset ovat lisänä tärkeitä. Pauliina: Suomen Kul�uurirahaston kolmivuo�nen apuraha (24 000 euroa vuodessa). Lisäksi lainauskorvaukset. Johanna: Apurahat, lainauskorvaukset, kirjan myynnit, käännökset, muutama satanen vuodessa tulee siitä, e�ä oma teks�npätkä on jossakin oppikirjassa. Käsikirjoi�ajana välillä rahakkaita keikkoja. Kirjailijan keskiansio Suomessa on vuodessa vain muutama tonni. 40 % kirjailijoista tekee lisäksi muuta työtä. Jussi: Lapissa apurahahakemusten määrä laskee, koska porukka vähenee. Toivo�avas� tähän tulee muutos. Taiteen edistämiskeskuksen pitäisi olla näkyvämpi. Pauliina: Pohjois-Pohjanmaalla hakemusten määrä on nousussa. Oulu on iso keskus. Johanna o�aa puheeksi huomiotalouden. Pauliina kokee kohdallaan alueellisuuden posi�ivisena. Pauliina lue�elee seikko-

ja, jotka ovat vaiku�aneet hänen taloudelliseen �lanteeseensa posi�ivises�: Olen ollut apurahoite�u, kirjoitan proosaa, kirjoitan myös viihde�ä, minulla on töissä käyvä mies. Jussi: Apurahat ovat väl�ämä�ömiä, jos halutaan, e�ä on olemassa ko�mainen kirjallisuus. Johanna: ”Sarjoi�aisuus” on usein tuottavaa. Suosiiko tämä ”liukuhihnatuotantoa”? Paperilehdet antavat nykyään paljon vähemmän �laa kirjallisuudelle kuin esim. vuonna 2000. Pauliina: Rahapulassa kirjoi�aa mieluummin viihde�ä, koska se tuo�aa huoma�avas� enemmän kuin ”vakava puoli”. Apurahat ovat pieniä ja niitä saavat vain harvat. Pieni kielialue ei pysty elättämään montaa kirjailijaa. Lopuksi Johanna o�aa esille vielä taiteilijapalkan. Mitä hyvää ja mitä huonoa siitä voisi seurata? Jussi: Taiteen lajit ovat erilaisia. Taiteilijapalkka ehkä sopii joillekin taiteenlajeille paremmin kuin toisille. Kuka olisi kirjailijan työnantaja? Pauliina: Käytännön toteutus olisi vaikeaa. Tässä oli pähkinänkuoressa jonkinlainen yhteenveto näistä kolmesta keskustelusta, jotka mielestäni muodos�vat mielenkiintoisen kokonaisuuden. Suomalaisen kirjallisuuden ja kirjailijoiden hengissä pysyminen on tärkeää. Toivo�avas� keskustelu jatkuu. Teksti: Maria Salo Kuvat: Sirpa Suominen

Elias 1/2020

19


Kirja-arvosteluita Elä täysillä tämä hetki

mediassa paljon kauhisteltu. Veera on hyvinkin palkkansa arvoinen, omistautunut lähihoitaja. Työssä hänellä on aika paljon asiakkaiden koske�elua, halaamista yms. Onneksi se ei ole kielle�yä. Ole onnellinen siellä missä olet, sillä kerran sieltä lähde�yäsi kaipaat sinne takaisin. Tämä aforis�nen runo on ehkä kokoelman valmein. Sen ase�elu voisi mennä toisinkin:

Veera Kinnunen: Kohtaamisia. Ihminen ihmiselle. Kansikuva: Maria Beslic Hki Books on Demand 2019. 62 s., ei sivunumeroin�a. ISBN 978-9-5280-0653-4 Veera Kinnunen (s. 1981) on oululainen lähihoitaja, joka esikoiskokoelmassaan kirjoi�aa sympaa�sta amatöörirunou�a kiinteästä aihepiiristä, vanhustenhoidosta. Vanhustyön resursoinnin puute�a on

Ole onnellinen siellä, missä olet, sillä kerran, sieltä lähde�yäsi, kaipaat sinne takaisin. Modernin runon vapaa puhekielinen säkeytys nouda�aa hengityksen rytmiä, paino�aa ajatuksen tai lauseen sisältöä, sitä katkoma�a. ”Jos et ole tyytyväinen siihen, mitä sinulla on – voitko koskaan olla tyytyväinen missään?” kysyy laulussaan myös Joan Baez. Tähän suuntaan toivoisin kirjoi�ajan kehi�yvän. Kirjoittamisesta – mahdollises� myös sävellettynä – voisi tulla hänelle elinikäinen har-

rastus, joka voisi täydentää musiikillakin vanhustyön arkea ja toisi sitä lähemmäksi hänen lukijoitaan/kuulijoitaan. Ruotsalaisen lääkärin Lars Ullerstamin mukaan se, mitä laitosasukit eniten kaipaisivat, on kosketus ja läheisyys – mikä kuitenkin usein on kielle�yä, eräänlainen tabu. Jeesuksen vertauksessa avuliaasta samarialaisesta päähenkilö pysähtyi auttamaan rosvojen uhria. Hän ei huolestunut omasta turvallisuudestaan, toisin kuin ryöstetyn ohi rientäneet parempiosaiset ihmiset. Jos kiinnostuit Veeran kirjasta, voit ostaa sen BoD:n verkkokaupasta, www.bod.fi tai lainata sen vaikkapa Helsingin kaupunginkirjastosta. Ansiokasta työtä tekevän Books on Demandin toivoisi huomioivan julkaisuissaan myös sivunumeroinnin. Riku Räihä fil. maist., Suomen arvostelijain liiton jäsen

Lähteet: Joan Baez: Farewell, Angelina. LP-levy. Vanguard Records 1965. Lars Ullerstam: Sukupuoliset vähemmistöt. Hki Tammi 1968.

Tätäkö elämä olisi nyt? Ukirin jäsen, helsinkiläinen vies�nnän ope�aja ja tea�erikrii�kko Pirjo Puukko (s. 1949) on aiemmin saanut sävelletyiksi ja levytetyiksi useita laulutekstejään. Se on vähintään yhtä suosi�ua debytoin�a kirjailijana kuin hänen vuonna 2017 ilmestynyt esikoiskirjansa, vireä novellikokoelma Mutkanlukutaito. Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat. Stresa Kustannus, Osuuskunta Hki 2019. Romaani, 312 s. Kuvitus ja graafinen suunni�elu Amelia Nyman ISBN 978-952-68772-6-6 ”Tätäkö elämä olisi nyt, kun koulua ei enää ollut? Vaikka aurinko paistoi, mieli oli harmaa päivä.” (s. 100) 20

Elias 1/2020

Pirjon tämänkertainen romaani Kunnes jalkasi kantavat on omaelämäkerrallinen kansankuvaus, joka etenee vuorotellen kahdessa eri aikatasossa, äidin ja ty�ären, eläytynees� seuraten heidän perhetarinaansa 1920-luvulta nykypäivään saakka. Kansankuvaus on todella auten�sta, lapsuusmuistot kouriintuntuvan eläviä ja yksityiskohtaisia. Vertauskoh�na tulevat mieleeni nuorena kuolleen Reko Lundánin näytelmä

Aina joku eksyy, joka sekin kuvaa erään suomalaisen perheen elämää so�en jälkeisestä �lanteesta 1940-luvulta aina 1980-luvulle saakka, ja Pirkko Saision Elämänmeno sekä Francis Ford Coppolan ja Mario Puzon kiite�y Kummisetäelokuvan kakkososa, joka sai kahden aikatason välillä vuoro�elevan kerronnan toimimaan sukusaagassa erityisen hienos�. Pirjo Puukon suomalaisen työläisperheen kuvauksessa vain ei kamppailla amerikkalaisesta unelmasta, vaan työpaikoista, koulutusmahdollisuuksista, elinehdoista täällä ja nyt. Ihailen etenkin romaanin tarkkaa lapsuusmuistojen tallennusta, sillä myöhemmät ikäkaudethan helpos� pyyhkivät unhoon aiempien muistoja. Sil� minkään ikäkauden merkitystä ei saisi liioitella muiden kustannuksella. Tästä periaa�eesta Pirjon romaani on hyvä esimerkki.


Kirja-arvosteluita Totuus löytyy paljaana Julia Hietakangas on julkaissut kolme runokirjaa lyhyessä ajassa. Ensimmäisenä tuli julki Per aspera ad astra (’Vaikeuksien kautta tähtiin’) vuonna 2017 Mediapinnan Suomi 100 runokirjaa -sarjassa. Toinen ilmestyi vielä samana vuonna: Memento vivere – muista elää. Kolmas ilmestyi viime syksynä: Nuda veritas – paljas totuus. Ja siitä nyt on tässä kysymys. Voidaan kysyä, mikä on totuus ja kuka sen �etää. Tässä tapauksessa totuus löytyy runokokoelmasta. Runoilija itse määri�elee sen näin takakannessa: ”Nudas veritas – paljas totuus on Sirjan ’tarina’, mikä kertoo suuresta köyhyydestä, kärsimyksestä, vihasta, kostosta, mu�a myös ahkeruudesta, taistelusta, selviytymisestä, anteeksiannosta. Sirjan ’tarina’ kertoo myös siitä, e�ä totuus paljastuu lopulta ja e�ä rakkaus voi�aa aina.” Kokoelmassa on yhdeksän osaa. Ensimmäinen on nimeltään Spes patriae (’Isänmaan toivo’), seitsemäs on O tempora – O mores (’Oi aikoja – oi tapoja’) ja yhdeksäs eli viimeinen osa on nimeltään sama kuin koko kokoelma. Kaikkiaan kahdeksan runoa 55:stä on otsikoitu la�nan sananlaskuilla. Niistä ei ole hai�aa, vaikka la�naa ei osaisikaan tai sananlaskut eivät olisi tu�uja.

. . Pirjo Puukon teokset ovat hyvää kau- . nokirjallisuu�a, jonka toivoisi saavan lu- . kijoita. Yleisömenestys on suoraan ver- . rannollinen teosten markkinoinnissa . tehtyyn työhön, sen määrään ja laatuun. . . Riku Räihä . fil. maist., Suomen arvostelijain liiton . jäsen . Lähteitä: . Francis Ford Coppola: Kummisetä. Osa . 2. DVD 2004. . Reko Lundán: Aina joku eksyy. Näytel. mä, kirja v. 1999. . Marcel Proust: Kadonnu�a aikaa etsi. mässä. Romaani. Osat 1–10. Suom. v. . 1968–2007. . Pirkko Saisio: Elämänmeno. Romaani . 1975, tv-elokuva 1978, DVD 2016. . John Steinbeck: Vihan hedelmät. Ro. maani, suom. 1957. DVD 2006. .

Googlaamalla la�nankielisen sanonnan löytyy wikisitaateista la�nankielisiä sananlaskuja moneen käy�öön. Suosi�elen. Runojen Sirja on köyhän perheen kiusa�u lapsi, muukalainen omassa maassaan. Kiusaamiseen hän vastaa lahjakkuudellaan ja koulumenestyksellä. Oppikoulussa Sirja saa kipinän kul�uuriin ja lukemiseen. Kotona on perhehelve�, josta kärsivät kaikki – ja se johtunee paljol� ”hänen” perheen äidin sairaudesta, vihasta, jonka hän siirtää muihin. Opiskellessaan yliopistossa Sirja rahoi�aa opintolainallaan perheen elämää pelastaen sen häädöltä. Sirja valmistuu opettajaksi, osallistuu yhteiskunnalliseen toimintaan, avioituu ja opiskelee ohessa teologiaa ja filosofiaa. Pitkän työuran jälkeen eläkkeelle, mies on kuollut ja uusi suhde alkanut. Sirja sairastuu vakavas�, toipuu. Kokoelmassa on runoja, jotka on omiste�u ystäville. Sirjan lähtökohdat ovat idässä, mu�a ”Sirjan monet ystävät / ovat Pohjanmaalta / kuten Lapuan Pirjo…”.

Totuus on raaka ja hellä Tulkitsen, e�ä kokoelman paljas totuus on siinä realis�sessa näkökulmassa, joka runoilijalla on. Hän kertoo runoissaan niin perhehelve�stä, narsis�sista johtajista, lapsuuden kiusaajista, sairauksista, paranemisesta ja lopulta – anteeksiannosta. Isä, joka kieltäytyy näkemästä vaimoaan, kun tämä vierailee palvelutalossa, mu�a tunnustaa Sirjalle, e�ä rakas� lapsiaan ja jopa vaimoaan. Ja äi�, joka tunnustaa, e�ä vihasi, luuli olevansa muita parempi, aja�eli rahaa ja vihasi miestään, jonka olisi pitänyt pystyä elä�ämään perheensä työ�ömyydestään huolima�a. – Lopun alla äi� kysyy Sirjalta, voiko hän saada mieheltään anteeksi ”…saanko taivaassa anteeksi…” Ja runoilija kertoo suurista ja pienistä

rakkauden hetkistä, vuosikymmeniä ja monia tuulia kestäneen suhteen sopusointuisuudesta, jota se parhaimmillaan on. Tällainen on alaston totuus tässä tarinassa, näiden runojen kertomassa. Se huipentuu kokoelman kahteen viimeiseen runoon, joista toinen on isän ja toinen äidin puheenvuoro kummankin yhteisestä elämästä ja perheestä. Eikä se ole ollut hyvää eikä kaunista. Kokoelma on helppolukuinen, sillä se ei konstaile. Runossa Uhri?: Ihastutaan, / rakastutaan, / petetään, / käytetään hyväksi, / nöyryytetään, / seksuaalista häirintää. / Vaietaan / työyhteisössä, / tänäänkin, / toivo�avas� et ole uhri? No, ehkä välillä voisi vähän konstaillakin, mennä arkipäiväisen tai väliin juhlallisen puheen taakse, etsiä omintakeisia kielikuvia. Toisaalta Uhri?-runo saisi voimaa, jos se loppuisi sanaan ”Vaietaan”. Kolme viimeistä riviä pois. Usein runossa on vaikeinta sen lopetus. Usein mieluimmin ennen kuin myöhään. Kokoelma kertoo Sirjan tarinan lapsuudesta eläkevuosiin as�. Siihen on varmas� monien helppo samaistua, sillä siinä on elämän monet värit, Sirjan pyrkimys ja intohimo kul�uuriin, kirjallisuuteen ja filosofiaan. Se on Sirjan selviytymisen tarina, joskaan Sirja kuten ei ehkä meistä kukaan selviä elämästä ehjänä, varsinkaan he, joita ympäristö ei ole juurikaan hellinyt kuin vasta loppumetreillä ja ystävien avulla. Jorma Hyvönen

Julia Hietakangas: Nuda veritas – paljas totuus Mediapinta 2019, 80 sivua ISBN 978-952-81-0712-5

Elias 1/2020

21


Kirja-arvosteluita Meitä on moneksi Uudenmaan Kirjoittajat ry:n – Ukirin – jäseninä on kirjailijoita, kriitikoita ja kirjoittajia. Kaikki ovat kirjallisuudesta ja kirjoittamisen eri lajeista kiinnostuneita lukijoita ja ainakin pöytälaatikkoonsa kirjoittavia kynäilijöitä. En pidä itseäni kirjailijana, enkä ole ajatellutkaan pyrkiväni kirjailijaliiton jäseneksi. En ole myöskään Suomen arvostelijain liiton jäsen, vaikka olenkin esitellyt lukuisia kirjoja (pääosin tietokirjallisuutta) eri julkaisuissa. Olen mielestäni eräänlainen esilukija, joka pyrkii viestittämään teosten sanomaa muille lukijoille. En pyri kritisoimaan tai neuvomaan tekijää. Lukupöydälleni kertyi kevään 2019 aikana kolme hyvin erilaista teosta, kolmelta Uudenmaan Kirjoittajat ry:n kirjailijajäseneltä.

Lauri Vanhala kirjakahvilassa Vallilan kirjastossa 23.1.2019. Kuva: John Kiviranta

Lauri Vanhalan tunnemme Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n puheenjohtajana. Hänen runojaan olen lukenut Facebookissa ja pitänyt niistä. Mu�a si�en tuli varsinainen yllätys: 582-sivuinen, A4-kokoinen, painava opus! Nimi kirjan kannessa GRAAVATUN TARUNOT JA LORUNOT pysäy�. Se oli tava�ava uudestaan. Tutkin sisällyslue�eloa ja luin alkusanat ja esipuheet. Teos koostuu itse asiassa 12 runoelmasta. Nyt nämä ennen julkaisema�omat runoelmat on koo�u yhteen kokoelmaan. Runojen syntyhistoria vii�aa vuosien 1978–2018 aikajaksoon. Kokoelman I osa, Tarunot, on neljän runoelman muodostama lähes 300-sivuinen Lähi-idän (Irakin) historiaan palautuva kuvaus, jonka tyyli ja kerrontamuoto tuo mieleen Homeroksen Iliaan 22

Elias 1/2020

ja Odysseian. Itse asiassa kyseessä on Homeroksen runoelmia vanhemmasta Gilgamesh-tarinan pohjalta päivitetystä runoelmasta. Runoelman taustaa selvittää myös Laurin kiitosteks� Suomessa asuvalle irakilaiselle kuvataiteilijalle ja runoilijalle Muhaned Durubille. Lauri osoi�autuu myös taitavaksi piirtäjäksi. Kirjan kuvituksena on Laurin omien piirrosten ja kuvamanipuloin�en lisäksi kuuluisien tekijöiden maalauksia ja piirroksia, kuten Leonardo da Vincin, Paul Gauguinin, Claude Monet’n ja muiden. Lauri Vanhala seikkaili Lähi-idässä muutaman vuoden, avioitui, oppi kielen ja sen kau�a tutustui alueen historiaan ja kansojen elämään. Kulkurista kasvoi kirjailija, joka tosin kirjoi� ja kokosi aineistoaan pöytälaa�kkoon useita vuosia ja

vasta nyt julkaisi pääosan runoistaan. Laa�kkoon jäi kuulemma vielä toinen mokoma aineistoja, jotka ehkä julkaistaan joskus… Alkusanoissa Lauri kuvaa runoelmien syntyä: ”Yli kymmenen vuo�a vei lauluodysseijani ja parikymmentä palata Ithakaan. Yksin äidinkasvoin piiloutuivat tunnoton Penelope ja huumaava Kirke. Isäni peilikuvasta en toh�si edes mainita… Näin matkallani onnekkaan val�aan, muistan häntä, yhä kärsivän näen. Omat haavani ovat tässä vähäisintä, pirujen kiusaa, kujeita ja kuritusta jumalisessa kärsimysnäytelmässä.” II osa, Lorunot, on kahdeksan runoelman muodostama kokonaisuus. Tyylillises� ja runopoljennoltaan se on erilainen kuin alkuosan Tarunot. Runojen aihepiiri lii�yy nykypäivän eri ilmiöihin kuten Matkalla puutarhassa, Kristallipalatsi, Tästä tähän, Sairastua terveeksi, Sininen orvokkipenkki, Päiväyö, Tuhat syytä kuolla elääkseen, Pääskylinna. Kirjan pää�ää Runokirjeitä-kokoelma, jonka runot Lauri omistaa nuoruutensa ”Marielle”, ”Mariamnelle”, tai ”Rebeccalle” sekä Rakkauden ihmemaan matkalaisille. ”Omistan ne myös Minälle, joka ihmisen suulla sanoi: ’Minä on sinun jumalasi, yksin olet sinä ihminen, yksin kaiken keskellä’.” Runojen kuvakieli luo uusia sanoja: ”päiväyö”, ”hyväpaha”, ja kielikuvia: ”Annan intohimojesi täydentyä tyhjiksi, kylläisyytesi ahmia ja kasvaa näläksi, janosi nääntyä loppuma�omuuteensa. Kun se tapahtuu, niin tunnet Minän.” Lopuksi vielä kirjan viimeinen runo näy�eenä Laurin runokielestä: ILLUUSIONI tavatessamme sanoit minun olevan ovelan; olin pahoillani. nyt vuosikymmenten jälkeen sain kuulla olevani viisas; se murehdu� minua kovin. illusioni! täydellisen eheänä Päiväys: Tuusula 29.09.2018 Lauri Vanhala Jorma Hyvösen opin tuntemaan Ukirin hallituksen sihteerinä. Jorma on palki�u kahdessa novellikilpailussa. Hänen runokokoelmansa Vin� täynnä tavaraa il-


Kirja-arvosteluita

Tarja Okkonen ja Jorma Hyvönen kirjakahvilassa Vallilan kirjastossa 17.4.2019. Kuva: John Kiviranta

mestyi 2016. Esikoisromaani Pillipiipari muotoutui novellis�n rakentelemien tarinoiden pohjalta. Minun pi� lukea kirja kahteen kertaan, e�ä tajusin yhteen nivoutuneiden tarinoiden juonen. Nuoruudessani asuin lähellä olevan karjalaisten siirtolaisten perustaman kukkopillitehtaan lähistöllä, sil� en koskaan kuullut nimitystä okariino. En ollut myöskään pitänyt kukkopilliä muuna kuin lasten leikkikaluna, en soi�opelinä. Pi� oikein kysyä Jormalta, jolle sana ja merkitys oli tu�u. Romaanin rungon muodostaa 74 numeroitua lukutarinaa, jotka on jae�u neljään osastoon. Ensimmäisessä osassa kuvataan päähenkilöiden Make Hakkon, tämän vaarin ja vaarin mummon, Virtasten, tulevan vaimon Helin ja Maken avustamana syntyneen pikkuveljen Esko Make Juhanin elämää ko�seudullaan Lahdessa. Vaarinsa opastuksella Makesta kehi�yy paitsi taitava kukkopillien tekijä myös maine�a saavu�ava okariinon soittaja. Maken kehityshistoriaan kuuluvat myös poikien urheiluleikit ja nyrkkeily. Toinen osa vie Maken okariinoyhtyeen pitkälle esiintymiskiertueelle Eurooppaan, Aasiaan ja Australiaan. Maine�a ja rahaa kertyi. Kunnes tuli ”päivä, jolloin meri nousi seisomaan” – Tsunami pää� kiertueen ja Maken elämän. Kolmas ja neljäs osa kertovat elämän jatkumisesta läheisten poismenon ja unessa jälleennäkemisen ja muisteluiden parissa. Eletään ajoi�ain osi�aisessa unimaailmassa, jossa kohdataan rakkaat ihmiset jälleen. Unikuvina elävinä palanneet ihmiset elävät eri maailmassa kuin todellinen jo muu�unut aika ja tapahtu-

neiden muutosten todellisuus. Jorman kieli on rikasta ja tarkkaa ympäristön havainnoin�a. Sitä lukee ajatuksen kanssa mielellään toiseenkin kertaan. Tarja Okkosen tapasin kirjakahvilassa, jossa hän esi�eli uuden teoksensa KRUTS KRATS. Kirjan nimi herä� kiinnostukseni sekä kirjaa e�ä kirjailijaa kohtaan. Osoi�autui, e�ä uusi teos oli tekijänsä jo kymmenes julkaistu kirja, joiden joukossa neljä novelikokoelmaa, neljä runokirjaa, lyhytproosaa Kirpaisuja ja pienoisromaani Suon yli. Ensimmäinen novellikokoelma Kanssajuhlijat ilmestyi jo 2002. Ja nyt KRUTS KRATS keväällä 2019 kustantajana ja valmistajana BoD. Kirjan takakannen teks�ssä luonnehditaan kirjan sisältöä: ”Epäonnistunut kirjailija jakaa öisin lehteä ja suunni�elee murhia. Hän aikoo kirjoi�aa dekkarin, saada näkyvyy�ä kuin verensyöksy valkoisella sohvalla.” Kymmenen kirjaa julkaissu�a kirjailijaa ei voi pitää aivan epäonnistuneena, vaikka tosiasia on, e�ä Suomessa ei useankaan kirjan julkaissut elä pelkästään kirjojensa myyn�tuloilla. Monella kirjailijalla on oltava myös jokin muu amma�, jonka palkkatuloilla varmistaa toimeentulonsa ja mahdollisuutensa kirjoi�aa. Miksipä amma�ksi ei kävisi lehdenjakajakin. Kirjailijana suurempiin painosmääriin päästäkseen kirjan päähenkilö ryhtyy öisillä lehdenjakoretkillään suunni�elemaan tulevan dekkarinsa juonta. Murha myy hyvin. Siispä täytyy valita sopiva kohde, uhri ja murhaaja. Polkupyörällä talosta toiseen kiertäessään hän miet-

�i sopivia tyyppejä kirjaa varten. Välillä hän hylkää joko uhrin tai murhaajan, kun eteen nousee vakuu�avampi hahmo. Tarina etenee kuin vuoropuhelu. Se ei kaipaa muuta rekvisii�aa, luonnonkuvauksia tai tyyppien tarkempaa eri�elyä. Välillä käydään kotona. Tytär Tiina nukkuu, huoneen ovesta aukeaa toinen maailma. ”Muutun, kun astun kynnyksen yli.” Teks� on �ukan säästeliästä, lyhyitä lauseita. ”Aion mennä Kirjailijaliiton kokouksiin. Aion murhata. Aion tulla mielenkiintoiseksi…” ”Murha�avia näkyy tänä yönä olevan tarjolla, mu�a kukaan ei viitsi murhata. Puu�uu mo�iveja.” Si�en eräänä aamuna Ar�u kysyy, haluatko nähdä murhaajan kirjeen? Kirjailijaliiton kokouksessa hän siten ojensi käsinkirjoitetun kirjeen: ”Anteeksi, e�ä tapoin Kaijan… Kaija sanoi tappavansa meidän koiran…” Keskustelut psykiatrin kanssa koske�elevat olemassaolon merkitystä ”Olemme hahmoja… Ehkä oikeita ihmisiä ei ole olemassakaan, joten olemme niin oikeita kuin voi ylipäätään olla.” ”Ympyrässä Haminassa, kolme pientä hyeenaa, piirissä pyörii, piirissä pyörii, sotkeentuvat nyöriin, kuristuu yks, kuristuu kaks, ken�ä tulee �lavaks. Kruts krats, pelistä pois.” Psykiatri: Tämä on uusi alku. Minä näen, e�ä tässä oli hyvä pohja viihdy�ävän lyhy�ilmin käsikirjoitukseen. Oiva Björkbacka

Elias 1/2020

23


,,,,, Pientä pilkunviilausta lainausmerkeistä

”– –”

I Kokolainausmerkit ”– –” Lainausmerkit suomenkielisessä teks�ssä ovat kaarevat (muistu�avat muodoltaan numeroa 99), ja ne ovat samanmuotoiset lainatun jakson alussa ja lopussa. Mac-�etokoneissa kokolainausmerkki syntyy näppäilemällä shi� + alt + m (tai shi� + alt + 2). Ruotsissa lainausmerkit ovat samanlaiset kuin suomessa. Kulmalainausmerkkejä käy�ävät esim. ranska ja venäjä. Tietoa eri kielten lainausmerkeistä: h�ps://fi.wikipedia.org/ wiki/Lue�elo_typografisista_lainausmerkkipareista_eri_ kielissä Lainausmerkit osoi�avat, e�ä on laina�u jonkun suoraa puhe�a tai teks�ä. Lainauksen edellä, jäljessä tai keskellä voi olla johtolause ilmaisemassa, kuka puhuu tai kirjoi�aa. – Kun johtolause on lainauksen edellä, he� sen jälkeen tulee kaksoispiste ja vasta tämän jälkeen välilyön�. Loppuvälimerkki kuuluu lainauksen sisään. Hän vaa�: ”Osta tämä!” Mu�a jos johtolause on kysymys, kysymysmerkki tulee lainausmerkin jälkeen. Kuka kirjoi�: ”Alussa oli sana”? – Kun johtolause on lainauksen jäljessä, he� loppulainausmerkin jälkeen tulee pilkku. ”Tämä on se talo”, isä sanoi hymyillen. – Kun johtolause on lainauksen keskellä, se erotetaan molemmin puolin pilkulla. ”On kirkas yö”, hän sanoi, ”täh�kirkas yö.” Saman henkilön repliikki voi jatkua myös uutena virkkeenä, joka tarvitsee sekin omat lainausmerkkinsä. ”Onko tämä kynä sinun?” hän kysyi. ”Saanko lainata sitä?” Ajatusviivaa – siis sitä pitempää viivaa – käytetään myös vuorosanaviivana lainausmerkkien sijaan. Puheenvuoron vaihtuminen alkaa uudelta riviltä, samoin muu kerronta repliikin jälkeen. Dialogia sisältävässä kaunokirjallisuudessa tämä ”repliikkiviiva” on tavallisempi (ja lukijaystävällisempi?) kuin lainausmerkit. Helsingin Sanomat käy�ää lainausmerkkejä, ei repliikkiviivaa.

Lainausmerkit teosten nimissä Kirjan, elokuvan yms. nimi, jos se on yleises� tunne�u, ei tarvitse lainausmerkkejä, mu�a tuntema�omampi nimi on syytä ero�aa lainausmerkeillä muusta teks�stä. Oletko lukenut Putkinotkon? Varasin ”Kä�lön” kirjastosta. Lainausmerkkien sijasta voi käy�ää kursivoin�a (tai lihavoin�a).

24

Elias 1/2020

Juha Hurmeen Niemi on jo klassikko. Mitään ero�avaa keinoa ei tarvita, jos käytetään nimeen lii�yvää selite�ä esim. teos, elokuva. Juha Hurmeen romaani Niemi on jo klassikko. Lainausmerkit sanoissa, kielen aineksissa ja sanonnoissa ”Kehtaaminen” voi tarkoi�aa laisko�elua tai arkailua. Ope�ajan ”pulinat pois” hiljensi luokan.

Lainausmerkit ja tyyli Sanan normaalista poikkeava käy�ö ilmaistaan lainausmerkein. Miten päästä eroon ”niinku�elusta”? Tapio ”Tapsa” Rautavaara Lainausmerkki toiston merkkinä (esim. lue�eloissa) Liisa A. Oulu Viivi K. “

II Puolilainausmerkit ’– – ’ Sanan tai muun ilmauksen merkitys kirjoitetaan puolilainausmerkkien sisään. Myös ne ovat kaarevat. Mac�etokoneissa puolilainausmerkki syntyy näppäilemällä alt + m. Eksessiivimuoto kotonta merkitsee ’kotoa’. Viron ilus merkitsee ’kaunista’.

III Hei�omerkki ’ Myös hei�omerkki nouda�aa samaa kaarevaa muotoa kuin lainausmerkit. Sitä käytetään helpo�amaan sanan hahmotusta – kun sanan sisässä on kaksi samaa vokaalia: rei’i�n; ko’oissa – kun taivutetaan vieraskielisiä sanoja, joissa kirjoitusasu pää�yy konsonan�in, mu�a ääntöasu vokaaliin: bordeaux’lainen [lue: bordoolainen]; Versailles’ssa [lue: Versaissa], show’hun [šouhun] – kun sanan loppuvokaali on hei�ynyt pois (runokielessä): Kun maass’ on hanki... Hei�omerkkikö mitätön? Sir vai Siri? Henryä puhutellaan Sir’iksi. Ty�öä kutsutaan Siriksi. Paula Kokkonen (apunaan mm. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas)


Perspektiivi Kerjäläinen Mannerheimin�ellä ihme�eli ohimenevän hetken alastonta ihmistä helsinkiläisellä ka�oterassilla. Valvontakameroissa vilah� tuo sama näky, mu�a kukaan ei tehnyt ilmoitusta tapauksesta. Alaston seinäkiipeilijä ei yli�änyt uu�skynnystä. Täysikuu sai jotkut ihmiset mene�ämään järkensä, poh� ravintolasta palaava päihtynyt toimi�aja, joka ei ollut varma, oliko hän nähnyt yh�käs mitään. Runoilija oli iskenyt näppäimistölle lyriikkaa niskat jumissa, kunnes seitsemäntenä päivänä yri� levätä. Apua ei tuonut lämpötyyny eikä Voltaren Forte. Kipeytynyt niska ei tullut paremmaksi veny�elystä eikä hieronnasta. Vapaapäivä ei onnistu, kun näkymätön vanne kiristää ohimoita ja särky täy�ää pään. Unisieppari kieppuu runoilijan sängyn yläpuolella. Hän tar�uu siitä roikkuvaan maakotkan sulkaan. Runoilija on kuullut puhu�avan taiasta kotkan sulassa. Sivelee sulalla ohimoitaan ja niskaansa. Näkö sumenee, mu�a sulka siirtyy runoilijan sormissa olkapäihin ja lopulta sääriä pitkin varpaisiin. Sulan kevyt kosketus rauhoi�aa kummas� ja kipukin katoaa. Runoilijan näkö palaa takaisin. Katse suuntautuu avonaisesta ovesta eteisen perälle ja pos�luukusta pudonneeseen

ilmaisjakelulehden kanteen, jossa lukee: ”Täysikuu häiritsee unirytmiä”. Runoilija viskaa silmälasinsa la�alle ja ihme�elee äkillises� parantunu�a näköään. Nenä tuntuu oudon isolta ja terävältä. Käsivarsien sijaan hänellä on sulkien pei�ämät siivet. Varpaiden kynnet ovat pitkät ja käyrät. Runoilija näkee ikkunalasista heijastuksen upeasta kotkasta. Säikähdys vaihtuu riemuksi, sillä hän on aina haaveillut pystyvänsä lentämään. Runoilija hypähtää kerrostalon ylimmän kerroksen avonaisesta ikkunasta ulos. Hän levi�ää valtavat siipensä. Ilmavirta nostaa linnuksi muu�uneen runoilijan vieläkin korkeammalle. Kotka lentää hitain siiveniskuin ja suuntaa lentonsa kaupungin yli. Maahan katsovan pyöreän kuun pinta on täysin Auringon valaisema. Kotka kaartelee kaupungin yllä ja tarkkailee muurahaisiksi muu�uneita ihmisiä, kunnes jatkaa lentoaan koh� erämaita ja kaukaisia val�oita. Se rakentaa männyn latvaan risulinnan, jossa asustaa. Yläilmoista se saalistaa pieniä jyrsijöitä. Kerran se sieppaa chihuahuan koirapuistosta kaupungin laidalta. Yhä useammin kotka palaa runoilijan kaupunkiin. Se tarkkailee liikenne�ä

Stockmannin tavaratalon katolla ja kaartaa stadionin ylle seuraamaan jalkapalloa. Eduskuntatalon räystäällä kotka kuuntelee täysistuntoa. Kaupungista se saalistaa ravinnokseen citykaneja ja ro�a. Täydenkuun aikaan runoilija herää Stockmannin ka�oterassilta ilkosillaan. Höyhenpuku on kadonnut. Alaston runoilija luikahtaa raolleen unohtuneesta ikkunasta tavarataloon ja lainaa sieltä tyylikkään puvun. Hän piiloutuu huonekaluosaston vuoteen paksun täkin alle, josta yövar�ja ei huomaa kuokkavierasta. Aamulla runoilija nousee eduskuntatalon portaat ylös täysistuntosaliin. Pian hän on kaikissa �edotusvälineissä ihailtuna viisaudestaan ratkaista maapalloa koskevat ongelmat. Kerran toimi�aja kysyy, mistä runoilija on saanut viisautensa. Runoilija kuvaa ongelmien asettuvan oikeisiin mi�asuhteisiin, kun tarkastelee niitä tarpeeksi etäältä ja laajas�. Toimi�aja on näkevinään jäniksenkäpälän pilkistävän runoilijan taskusta, verisen jäniksenkäpälän, jossa sojo�aa sulka.

Aamuisin Amalia haluaa ehdo�omas� kuunnella radiosta aamuhartauden. Hän seisoo hajareisin keskellä kei�ön la�aa virsikirja kädessään ja veisaa kovalla, väräjävällä äänellään ”Mä pääsen tyyneen rantahan myrskyistä, jotka pauhaavat”. Kun Amalia ajaa kyläkaupalle isolla mustalla hevosellaan, hän seisoo kärryillä takakenossa ohjakset �ukalla. Kivet sinkoilevat, kun hän hopu�aa hepoansa raviin. ”Sieltä se noita taas tulee”, kyläläiset sanovat. Amalian talo on karja- ja maatalousvoi�oinen, ja etenkin kesäisin on paljon työtä. Amalia järjestää toiset töihin, varsinkin vanhan naispalvelijansa, jota pitää orjanaan. Potkaisee joskus mennessään ohi, ei päästä edes ruokapöytään muun väen kanssa. Amalia itse o�aa asiakkaita vastaan ja saa hyväuskoisilta rahaa ja viinaa. Hän ennustaa ja huijaa sekä antaa vas�neeksi ruskean paperipussin, jossa on tuhkaa ja yr�ejä. Kuisku�aa si�en nau�ntaohjeet asiakkaan korvaan. Asiakkaiden lähde�yä o�aa Amalia

huikat pullosta, panee vinyylin vinkumaan ja hyppää polkantah�in, niin e�ä kuivat la�alaudat pöllyävät ja liian valkoiset tekohampaat ovat lentää suusta, kun hän nauraa hoho�aa. Jos asiakkaita ja viinaa on liikaa, muuttuu Amalia pelo�avaksi ja arvaama�omaksi, ja sen kyllä kuulee lähikyläkin. Silloin Amalia raahataan monen ihmisen voimalla ai�aan ja suljetaan sinne. Kylän väki on tuohduksissaan Amalian meuhkaamisesta ja varsinkin siitä, miten hän kohtelee palkollisiaan. Nälkään tappaa piikansa ja maksaa rengeillekin palkan ”luonnossa”. Onko se nyt laitaa! Kukaan ei kuitenkaan pysty pysäy�ämään Amaliaa. Kun Amalia selviää, hän pesee pyykin ja levi�ää sen kuivumaan. Se on niin hohtavan valkoista, e�ä kelpaisi enkeleillekin vaa�eiksi. Eihän sellainen nainen voi läpeensä paha olla.

Riika Kotka

Amalia Ääni kuuluu järven toiselle puolelle, kun Amalia seisoo mäellä hajareisin ja huhuilee kesävieraita kahville. Hän ei muistuta maalaisemäntää kuin korkeintaan edessään olevan ruudullisen essun muodossa. Harvoinpa emäntä permanen�aisi hiuksensa, värjäisi korpinmustaksi ja puuteroisi kasvonsa täysin valkoisiksi kuin kabuki-tanssija. Hän pystyy juomaan kahdella kulauksella puolen litran kirkasviinapullon, ilman e�ä se kovinkaan paljon hänen tasapainoansa heilau�aa. Paitsi näitä ulkoisia erikoisuuksia on Amalia myös henkises� luonnonoikku. Hän pystyy puheillaan vaiku�amaan useimpiin ihmisiin. Hän ennustaa ja noituu ihmisille heidän haluamiaan asioita, o�ama�a lainkaan huomioon, sopivatko tapahtumat näille ihmisille, mu�a Amalialla ei ole moraaliakaan. Voi niitä onnettomia, jotka ase�uvat vastarintaan tai arvostelevat hänen toimiaan! Silloin Amalia kiroaa monisanaisen värikkääs� ihmisen hornaan tuu�in.

Seija Eklund

Elias 1/2020

25


Pitkän iän suoma vapaus Edelleen ihme�elen elämää. Se tarjoaa miljoonia polkuja ja vaihtoehtoja. Sartren mukaan ihminen luo itse oman eksistenssinsä. Olisinpa tajunnut tämän jo nuorena! Aikaa kului tarpee�omas� itseni löytämiseen ja itseeni luo�amiseen. Aluksi en ollut mitään. Vähitellen rakensin itseni. Koko pitkä �e sisältyy kirjoihini. Nyt nau�n tuloksesta. Olen vapaa ihminen, niin vapaa kuin voin olla omissa olosuhteissani, tässä ajassa ja paikassa. Niin kauan kuin aivoni toimivat, eikä maailma mene päälaelleen, saan tehdä omat ratkaisuni ja valintani. Menen, tulen, osallistun, puhun, kirjoitan, kuuntelen, autan ja tuen. Minkään asian ei tarvitse sitoa minua. Valitsen itse �eni ja tekemiseni. Olen aikoja si�en pää�änyt, e�ä olen tyytyväinen, kiitollinen ja onnellinen. En muistele mitään pahaa, en kanna mitään taakkaa. Elämä on antanut ja o�anut, enimmäkseen antanut. Itsekin olen pyrkinyt olemaan antava osapuoli. On autuaampaa antaa kuin o�aa. Näin ope� minulle eräs esimieheni. Itse o� kaiken, minkä sai. En �edä matkani määrää. Saatan kohdata sen koska vain, vaikka tässä kirjoittaessani. Olen melkein tuskallisen �etoinen tästä epä�etoisuudesta. Ihana mummini oli yli�änyt viimeisen rajansa jo vuo�a nuorempana kuin minä nyt olen. Hän poistui tyytyväisenä ja kiitollisena rikkaasta elämästä, vaikka se oli myös ollut täynnä uskoma�oman kovia kohtaloita. Kolme kertaa oman kodin ja omaisuuden menetys viholliselle, oman pojan kuolema oman käden kau�a, monen vuoden leskeys ja yksinäisyys, täydellinen raha�omuus. Häntä kantoi horjumaton usko Luojaansa, vahva rakkaus puolisoonsa ja sopeutumiskyky. Häneltä lienen perinyt sopeutumiskyvyn. Minua mo�voi joka hetki vahva tahto nau�a elämästä nyt, kun sen osaan, omalla tavallani. En toivo suuria, en haaveile mahdo�omia. Toivon vain, e�ä omiani ei kova kohtalo koske�aisi vaan saisivat kaikki elää monipuolisen ja täyteläisen elämän. Onko minulla vielä haaveita? Ken�es haaveilen tunnustusta kirjoi�amisestani. En kiellä sitä. Haluan oppia ilmaisemaan itseäni selkeäs�, mahdollisimman täydellises� ja nau��avas� ja ehkä hieman itseironises�. Huumori ei ole ollut vahva lajini.

26

26

Elias 2/2019

Elias 1/2020

Kehi�yminen ei tapahdu itsestään. Se edelly�äisi vahvaa vuorovaikutusta muiden kanssa. Sitä on harvoin, sillä useat ystäväni ovat jo poissa tästä maailmasta, joko todella fyysises� tai vaan henkises�. Tai si�en eivät jaa kirjoi�amisen iloani ja tuskaani. Sellaisten kanssa on turha kulu�aa aikaa. Uusiutumaton luonnonvara. Mitään ei saa takaisin. Vapaus käsi�ää myös sen, e�ä saan olla mikä olen. Minun ei tarvitse yri�ää mielly�ää ketään, ei pyrkiä mihinkään, ei hakea suosiota, ei odo�aa hyväksymistä, ei tarvitse päteä enää missään. Haluan vain elää mielekästä elämää joka hetki, tehdä parhaani kaikessa, olla avuksi tarvi�aessa. Nau�a olemisesta ja tekemisestä. On selvää, e�ä aika syö minua koko ajan. Toimintoni hidastuvat, muis�ni heikkenee, kogni�iviset kykyni huononevat, logis�ikkani saa�aa pe�ää minä hetkenä hyvänsä. Niinpä nau�n jokaisesta suotuisasta hetkestä. Torjun kaiken nega�ivisen. Käytän hyväkseni kaiken, mitä toivon ja mistä haaveilen. Huomenna se voi olla saavu�ama�omissa. Tarpeeni ovat vaa�ma�omat ja vähäiset. Lähinnä ne lii�yvät perheeseeni, jälkikasvuuni, kirjoi�amiseen sekä henkiseen ja fyysiseen vireyteen. Voisin vielä aloi�aa uuden elämän. Haluaisin saada toisen elämän. Luultavas� pystyisin vielä ope�elemaan uuden amma�n. Mu�a à quoi bon? Tyydyn siihen mitä nyt olen, elämäni ja kokemusteni summa. Saamillani edellytyksillä en pystynyt parempaan. Kasvamistani ihmisenä en kyennyt kiihdy�ämään. Tämän �lan saavu�aminen vaa� paljon työtä, itsekuria, opiskelua, rohkeu�a ja uskoa itseeni sekä monipuolisia kokemuksia. Sitkey�ä, kärsivällisyy�ä, työtä ja sopeutumista. Nyt tuntuu hyvältä olla tässä minuna. Kiitollisena kaikesta kokemastani. Levollisena. Mie�n, missä ovat oppimiseni ja kehittymiseni rajat? Onko loppupäässä jokin pykälä, jonka yli en enää pääse? Aika ja terveys �etenkin vaiku�avat oppimiseen ja kehi�ymiseen, mu�a jos niissä ei tapahdu taantumista, ovatko rajat geeneissä? Vai voiko jatkuvalla harjoi�amisella yltää yhä pitemmälle, kunnes sairaus pysähdy�ää? Mie�n urheilijoita. Maailmanennätykset missä tahansa lajissa paranevat vuosi vuodelta. Välineet

ja harjoi�elutavat kehi�yvät ja lopulta, kun kehitystä ei enää tapahdu, otetaan avuksi doping. Ihminen ei voi missään asiassa olla rajaton. Esteet tulevat jossain vaiheessa vastaan. Omalta osaltani voisin kuvitella, e�ä jos minuun olisi lapsuuteni kodissa usko�u ja minua kannuste�u oppimaan, olisin luultavas� alun perin pyrkinyt suori�amaan vaa�vamman tutkinnon. Minulle annetuissa olosuhteissa tavoi�eenani oli vaa�ma�omas� vain saada tutkinto, päästä töihin ja ansaitsemaan elantoni. Mitään kunnianhimoa minulla ei ollut, eikä minun milloinkaan anne�u ymmärtää kotona, e�ä yleensä yltäisin johonkin. Voisin �etys� ajatella niin, e�ä ahtaasta kasvatuksesta johtuen minussa heräsi pyrkimys yltää johonkin. Vaikea sanoa, koska uu�a yritystä en saa. Olin perheemme lapsista väheksytyin, mu�a ylsin suurimpaan oppimäärään. Olin ainoa kolmesta, joka suori� useampia tutkintoja ja tähtäsin aina elinikäiseen oppimiseen. Muut olivat ehkä saavu�aneet pätevyystasonsa paljon aikaisemmin. Nyt voin vain pyrkiä käy�ämään loppuelämäni kykyjeni mukaisella tavalla. Haluan vielä kasvaa ja kehi�yä enkä ole valmis luovu�amaan enkä luopumaan. Tulipa ensi kertaa mieleeni, e�ä nyt minulla olisi viimein mahdollisuus toteu�aa mitä tahansa unelmia. Huomaan, e�ei minulla ole sellaisia ollut. En ole elänyt haaveissa vaan joka päivän tekemisissä. Mitä toteu�aisin, jos �etäisin, e�ä päivieni määrä täy�yy piakkoin? En ole tainnut jä�ää tekemä�ä mitään merki�ävää, kun mieleeni ei �pahda mitään. Ainoa, mitä tällä hetkellä odotan, on, e�ä gol�ausi alkaisi jälleen ja olisi kaikin tavoin suotuisa ja pystyisin pelaamaan pitkän kauden. Kiitollisena elämälle. Irmeli Kaario Marraskuussa 2019


Hotellihuumaa Alma oli kuullut ystävä�äreltään naapurin Vienolta sipiasiana, kuinka tämä oli alkanut vie�ää kerran kuukaudessa hotelliviikonloppuja. Vieno on ollut jo kohta kymmenen vuo�a leskenä ja nyt hän oli ajatellut, e�ä on repäistävä kunnolla iloja ir� elämästä, kun suonikohjuiset sääret vielä kantavat. Sehän on vain mielikuvituksen rikkau�a, kuinka liehuvilla hameenhelmoilla pei�eli suonikohjut piiloon ja katseenvangitsijaksi lai�oi kuuden sen�n korkuiset korkkarit jalkaan. Pi�hän niillä kengillä tosin muutama päivä harjoitella peilin edessä kävelyä, e�ä ei näy�äisi ensikertalaiselta korkokenkien omistajalta ja varjeltuisi nilkan nyrjähtämiseltä. Ja voi kamala, mitä kaikkea Vieno niistä hotelliviikonlopuistaan kertoili istuessaan Alman seurana saunan lauteilla. Alman pi� niitä kuunnellessa siirtyä alalauteille istumaan, niin alkoi päätä huimata. Alman mielessä alkoi kummitella ajatus, e�ä pitäisikö itsekin lähteä katsomaan paikan päälle, puhuuko Vieno totta, vai onko hänellekin alkanut jo vanhuuden höperyys. Sillä vanhuuden höperyydellä on kai virallisempikin nimi nykyaikana, mu�a mikä se nyt olikaan. Niinpä Alma saa löylyjen keskellä sanotuksi, e�ä seuraavalla kerralla otat si�en minut mukaasi, kun sinne autuuden pesään olet menossa. Ja niin naiset sopivat asian hei�ämällä täyden kipollisen ve�ä kiukaalle. Muutaman viikon päästä Vieno kilauttaa Almalle, e�ä laita nyt kapsäkkiisi kaikki viikonloppureissulla arvelemasi tarvi�avat asiat, kuten yöpaidat, hammasharjat tekohampaiden siis�mistä

varten ja �etys� illanistujaishepeneet. – Äläkä unohda niitä korvakorujasi, jotka ovat säilössä siellä piirongin laa�kossasi ja se helmikaulakoru, jonka olet kuulemma joskus nuoruusvuosina Alvariltasi saanut. Ja onko sinulla huulipunaa ja muita kasvojen ehostukseen tarvi�avia aineita, siis meikkejä? Almalle tuli hiki kuunneltuaan Vienon laajaa selitystä, mitä kaikkea pitäisi o�aa mukaan yhden yön reissua varten lähimpään kaupunkiin. Sitä paitsi Alma ei ollut kymmeneen vuoteen käy�änyt huulipunaakaan, niin e�ä mitenkä sitä su�si, e�ei mene yli reunojen. Vieno lupasi auliis� au�aa siinä asiassa. Lähtöaamu koi�aa. Alma on jo viiden aikoihin aamuyöstä valmiina odo�elemassa linja-autoon nousemista. Pieneen, perässä vede�ävään matkalaukkuunsa hän on pakannut kaiken sen, mitä Vieno oli luetellut mukaan ote�avaksi. On kaiken varalta kaksi yöpaitaakin, eikä Alma osaa sanoa miksi, mu�a onpahan nyt vaan. Ei vara vene�ä kaada. Isä oli aikoinaan tuon lauseen ope�anut, ja se on jäänyt syväs� Alman mieleen, tarpeellinen oli ollut monta kertaa matkan varrella. Linja-auto tulee ja pysähtyy tolpalle. Alma kömpii sisään. Vieno on jo etupenkillä istumassa ja varannut paikan Almalle viereensä. Siihen Alma rojahtaa ja yrittää salata hengästymisen, joka aiheutui muutaman askelman nousemisesta. Oli hänellä kuumakin, johtuen uudesta päällystakista, jonka hän oli hankkinut tätä matkaa varten. Vahingossa oli tullut oste�ua pari numeroa liian pieni vaate, josta ei mahtunut kiinni kuin ensimmäinen ylänappi. Vieno hykertelee siinä vieressä linjaauton nytkähtäessä liikkeelle. Hän aukai-

see mustan, kiiltävänahkaisen käsilaukkunsa ja o�aa esille pienen, li�eän pullon, kiertää korkin auki ja tarjoaa Almalle. – Kas tässä. Otahan huikka, nyt nämä tytöt aloi�avat ansaitsemansa lomasen. Ollaanhan tässä raade�ukin vuosikymmenet ilman vapaapäiviä tai edes kuntoutuslomia kylpylöissä. Niitäkin kuulemma jotkut saavat, kun osaavat oikealla äänellä vali�aa. Vieno o�aa itse ensin pitkän huikan, ja si�en Almakin huulet supussa liru�aa pullosta pari pisaraa kielen päälle. Hyi hi�o, kuinka on väkevää, mu�a on kai ote�ava samaa tah�a kaverin kanssa, suhisee Alman aivoissa. Linja-auto huristelee pitkän tunnin, ja naiset nuokkuvat sen ajan päät takakenossa, pienen rohinan kuuluessa tasaisin välein. Aikainen herätys ja kaiken päätepysäkillä tulevien kokemusten aiheu�ama jännitys laukeaa auton hyrinässä ja osuu�a on �etys� li�eällä pullollakin. Naiset heräävät yhtä aikaa auton saapuessa kaupunkiin ja ajellessa pari korttelia mukulakivetyillä kaduilla. Aivan tekohampaatkin tärisivät suussa, pysyivät kuitenkin paikoillaan. Vieno ja Alma kompuroivat alas autosta, oikovat päällystakkien helmoja ja lähtevät käsikynkkää marssimaan koh� lähellä sijaitsevaa hotellia, johon Vieno on varannut heille yhden vuorokauden. Hotellin seinustalla on pitkä rivi eri maiden lippuja vaakatangoissa lepa�amassa. Siitä naiset ymmärtävät, e�ä hotelli on kansainvälises� arvoste�u ja noiden seinien sisällä on majoi�uneena ihmisiä muualtakin kuin kantaväestöstä. Sekin �eto lisää jännitystä tulevista tunneista.

Pubikansa aplodeeraa ja kiljuu. Yksinhuoltajaäi� kumartaa. ”E�ä tämmönen. Tar�e kehua. Halua�eko lisää? Voin vetää Rakastan elämää.” Karaoken vetäjä on vaivautunut, mutta: Rakastaaaan elämäääää, joka uutena aamussa aukeeeee, joka uutena illassa raukeeeee… Yh-äi� istuu pöytään ja etoaa punajuurisalaa�n vakstuukiin. Se ruusu on puhdasta purppuraa, kuten punajuurisalaa� ja siitä se ajatuskin tuli. Tarjoilija pyyhkii punajuurijä�eet pöydältä. Yh-äi� kiipeää kylkimyyryä lavalle. ”Okei jos kansa vaa�i, niin voin vetäistä muutakin. Tää on Palon Tanen Se ruusu

on puhdasta purppuraa.” Kansa huutaa ei enää, mu�a tarkoi�anee, e�ä vielä. Pubin vakiväki valu�aa karpalokyyneliä kolpakoihin. Kaunista, vaikka ulostulo vähän tökkii. Poke talu�aa yh-äidin ulos ja sanoo, e�ä ”eiköhän tämä ollut tässä ja tervetuloa huomenna uudelleen”.

Kirsti Mäenpää s. Vilkuna (Osa pidemmästä novellista.)

Karaoke Hän pyytää esiintymisvuoroa ja he� sen myös saa. Hän tar�uu mikkiin. Rykäisee kuuluvas�. Oikoo kukkamekkoaan. Sipaisee permanenta�uja hiuksiaan. Iskee silmää naapuripöytään. Kuuden kolpakon kumarassa tämä yksinäinen yksinhuoltajaäi� on kolma�a kertaa lauteilla. Musiikki alkaa. Laulun sanoja tulee ruutuun. Vielä yksi kaato olu�a kitusiin, ja si�en Ko�viini käyn�in. Hän ei pysy rivillä. Tapailee sanoja. Etsii okulaarejaan. Virsu vähän lipsuu. Pubikansa lyö tah�a. Tein mulle ko�viinin mansikoista vain… annoin sen käydä ehkä liikakin… Maistoin lasillisen ehkä toisenkin…

Keijo Wääri

Elias 1/2020

27


Kirjoituskehotteiden satoa ”Voi hyvä Luoja sentään, pitikö mun tämmöinen joulu elää!” Kaikki alkoi jo varhain aamulla… Herään, kuuntelen maailmaa ennen kuin avaan silmäni. Olen yksin huoneessa, hiljaisuus, rauha. Tänään on erilainen päivä, nousen sängyn laidalle, täällä sängyt ovat korkeammalla kuin omani. Jalkani koskettavat la�aa, avaan sälekaih�met, ulkona näy�ää olevan pikemminkin kuin syyskuu, vaikka tänään on jouluaa�o. Harmaata, märkää, pimeää. Jään katsomaan valoja, autojen liikenne�ä Hämeenkadulla, ihmisiä jotka tulevat töihin tähän sairaalaan. Ovi avautuu ja huoneeseen työntyy valkotakkinen hoitaja kärräten sydänfilmikone�a. – Huomenta, hän sanoo ystävällises�, parkkeeraten lai�een sänkyni vierelle. Hän pyytää minua menemään takaisin sänkyyn pitkäkseni. Hoitaja selvi�ää hetken johtonippua, kylmät kädet lai�avat antureita ylävartalooni, kaksi nilkkoihin, värähdän hänen kätensä kosketusta. Hoitaja seuraa näy�öä, sykkiviä viivoja. Kirjoi�aa jotain näppäimistölle, siirtyy viereeni repäisee pois antureihin kiinnitetyt johdot. Kylmät kumiset anturat jäävät iholle. Hoitaja katoaa huoneesta, kello on seitsemän aamulla. Puolen tunnin kulu�ua tulee verinäytteen o�aja, aamiaisen tuojalla on punainen ton�ulakki, molemmat tulevat mel-

kein samaan aikaan. Piparkakkuja, kahvia, kaksi Fazerin sinistä suklaakonveh�a ja �etenkin riisipuuroa, jo viidennen kerran tällä viikolla. Siitä menee maku, vaikka olen salakulje�anut kanelia ja sokeria juuri tätä aamua varten. Huone tyhjenee jälleen, en osaa nukkua enää, istun sängyn laidalle katselen valoja, autoja, liikenne�ä, vielä on pimeää, pimeys ja valo kohtaavat tänään. En osaa ajatella, olen lukenut jouluevankeliumin, Raama�u on sänkyni vieressä yöpöydällä, tuntuu kuin sekään ei au�aisi tänään. Sairaanhoitaja Rii�a tulee muutaman tunnin kulu�ua, terveh�i iloise�, kysyy kuinka voin, istahtaa hetken sänkyni laidalle, kertoo mitä kohta tapahtuu. – Älä huolehdi, kaikki menee hyvin. Muistan lääkärin sanat, he� ei tapahdu mitään, milloin si�en ja mitä tapahtuu. En pidä tästä �lanteesta, mu�a en voi sille mitään. Tämä on minun parhaakseni... sanovat. Riitalla on hyvä sydän, osaa sanoa sanat jotka vahvistavat, kertoa mitä tapahtuu. Se au�aa, en tunne rauhoi�avan lääkkeen vaikutusta, minulla on tapanani ajatella liikaa asioita, varsinkin tälläisessä �lanteessa, jouluaattona, ensimmäisellä soluhoitokerralla. Rii�a on minun rauhoi�ava lääkkeeni. Rii�a ase�aa punaisella liuskalla varustetut �ppapussit telineeseen, kytkee

johdot kiinni, säätää infuusiopumpun jakelijaa, se avaa väylät kanyyliini, ensimmäiset pisarat kulkeutuvat verenkiertooni. Rii�a istuu tuolille sänkyni vierelle seuraten �lanne�a, pisaroiden putoamista hiljalleen. Kertoo olevansa huomenna vapaa, mu�a tulevansa tapaninpäivänä töihin. Sanoi tulevansa katsomaan minua he� aamusta. Se tuntuu hyvältä, se e�ä joku väli�ää. Solumyrkky, se on ruma sana, he keksivät sen �lalle solusalpaajahoidon, se ei sinällään kerro mitään, mu�a ei kuulosta niin pahalta. En tunne mitään, vaikka myrkky kulkeutuu ruumiiseeni tuhoten soluja, myös niitä hyviä, toivon e�ä suurin osa niistä löytää oikean kohteen. Tänään on jouluaa�o, olen sairaalassa, ensimmäisessä hoitokerrassa, pimeys ja valo kohtaavat, melkein kirjaimellises�. Pisarat putoilevat lasisen ampullin läpi hyvin hitaas� yksi kerrallaan, en halua katsoa, käännän katseeni ikkunaan se on myrkkyä jonka pitäisi parantaa minut ajoi�ain saatan olla toista mieltä. Huomenna pitää ostaa kahvia, mus�kkakei�oa, talouspaperia, huomenna… Huomenna on parempi päivä ilman pisaroita. Ari Kokkonen

Taisha Uusi Topin valinta oli valtava. Ainakin viisi hehtaaria. Sisäänkäyntejäkin kymmenen. Kaikilla sisäänkäynneillä seisoi konekiväärillä aseiste�u var�ja. Jono vanui lähes Keskisen puodille as�. Pohjoisnapalainen vihuri pudo� jäähyhmäiset varikset puista. Pakkanen huiski 35 asteessa, mu�a tämä kansa on luotu odottamaan. Ja varsinkin kun tarjolla oli ilmaisia paperikasseja, joihin oli paine�u isolla ÄMPÄRI. Minulla oli kukkarossa Ma�as. Ei la�n la�a. Kiilauduin kuitenkin susiturkissani etupäähän. Murhaavat katseet seurasivat. Hei�n kär�y-iivareille, e�ä minulla on VIP-kor� Topin valintaan. Märinä kiihtyi, mu�a loppui, kun vilau�n kor�a. Se oli kelakor�, johon kultakynällä olin tehnyt reunukset. Täydestä meni. Astelin rynnäkössä sisään. Joku vinoiiris tarjosi käteen ämpäriä. Siinä luki paraa�puolella kiinaksi Shuitong. Käänsin peräpuolelle, ja siinä luki isoilla kir28

Elias 1/2020

jaimilla ÄMPÄRI. Hiippailin sisään susiturkin helmat liehuen. Nokkaa pitää vähän nostaa. Jos katse voisi tappaa, olisin vainaa. Kiertelin hyllyköitä. Arvostelin tavaroita. Jokainen hyllyväli oli ainakin 100 metriä pitkä labyrin�. Ulos ei päässyt, koska la�anuolet osoi�vat suunnan. Hyllyt tursuivat jokasor�sta värkkiä. Oli kelloa, leluja, texvex-rä�ejä joka lähtöön, puhelimia, seksivälineitä, laukkuja, työkaluja, kameroita, Hankmo-äkeitä, atraimia ym. turhakkeita. Lopulta pääsin lähelle ulosmeno-ovea. Kuinka ollakaan, nurkassa seisoi punainen traktori. Kyljessä luki Taishan. Pyörin koneen ympärillä. Istuin pukille. Kokeilin polkimia. Äkkiä huomasin, e�ä avaimet olivat virtalukossa. Päähäni tulvi kaamea ajatus. Jospa tai ei si�enkään tai jos kuitenkin. Painoin kytkintallan pohjaan. Käänsin avainta virtalukossa. Taisha käynnistyi.

Moo�orista kuului ”minnes mennään, tonnekko, tonnekko, tonnekko?”. Nos�n kytkimen. Taisha hyppäsi innokkaas� matkaan. Alkoi pirunmoinen ry�nä, kun minä ja Taisha aloimme tehdä �etä. Vedimme mennessämme ensimmäisen hyllyrivistön. Peruu�n vielä varmuudeksi toisen rivistön kumoon rytkyen. Kansa ulvoi. Pääsimme ulko-ovelle. Konekivääriuuno pyörtyi ja ase laukesi yläilmoihin. Vedin kuutosen silmään, ja Taisha suorastaan lensi eteenpäin. Viisi kilometriä kurvailtuani saavuin ko�kadulle. Ohjasin rakkineen suoraan naapurin takapihalle valtavan kuusen alle. Juoksin ko�in kuulostelemaan. Pian kuuluikin puupaa-auton ujellus. Skoudet olivat nähneet Taishan naapurin puun alla. Naapuria vie�in käsiraudoissa maijaan. Minä nauroin hihaani. E�ä sellainen kauppareissu. Kanna�aa ostaa kiinalaisia halpatuo�eita halvalla. Keijo Wääri


Omenoita Olen pieni punainen omenamato. Minulla on suuret silmät ja suu. Sarvetkin päässä kuin sankarilla. Pesäkoloni olen kaivanut kaneliomenaan puun ylimmälle oksalle. Sieltä tarkkailen pihapiiriä. Nau�skelen syksyn sateesta ja lämmöstä. Olen onnellinen omenamato.

Naapurissani asuu sukulaisiani. Heihin en pidä yhtey�ä. Tai ehkä joskus, kun minulle sa�uu vah�vuoro omenavarkaiden häätämiseksi. Sa�ui eräänä päivänä, e�ä pojankollit tulivat illan hämyssä ravistelemaan ko�puutani. Satoja toukanpäitä ilmestyi ko-

loistaan, kun komensin sotahuudon: Banzai! Karmea toukkahuuto pudo� pihlajanmarjoja puista ja sai kollit juoksemaan henkensä edestä. Siitä pitäen ei ko�puutani ole uhkailtu. Keijo Wääri

........................................................................................................................................................................................................

Tilaa Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n ILMAINEN kirjoituskehote sähköpos�isi kerran kuukaudessa! Kirjoituskeho�een tarkoituksena on antaa kirjoitusideoita ja potkaista luovuus liikkeelle. Kehote on ilahdu�anut kirjoi�ajia jo vuodesta 2006 ja listalla on jäseniä yli 80. Ilmoita sähköpos�osoi�eesi osoi�eeseen uudenmaan(at)gmail.com ja olet mukana. Mainitse myös haluatko palaute�a teks�stäsi. Kirjoituskehote 15.9.2019 Syyskuu. Omenapuut täynnä hedelmiä. Pimeä ilta ja omenavarkaissa käynnit. Omenavarkaissa voi käydä monin tavoin… Tässä kirjoituskeho�eesi: Kirjoita tarina omenavarkaissa käymisestä. Voi valita oikean omenavarkauden tai ”omenavarkauden” riippuen siitä, mihin suuntaan mielikuvituksesi lähtee kiitämään.

– Anna hänen olla niin sankarillinen/hassu/roman�nen/vihainen/ilkeä/katkera/ kostonhaluinen kuin haluat. – Älä pidä�ele! Anna henkilöhahmosi sanoa kaikki ne asiat, joita et itse et koskaan voisi. Muista, e�ei sinun tarvitse näy�ää tätä kenellekään, ellet halua. Luulenpa kuitenkin, e�ä ihan vähän haluat… Pidä hauskaa kirjoi�aessasi!

Kirjoituskehote 15.10.2019 Kirjoita tarina henkilöhahmosta, joka tekee ja sanoo asioita, joita itse et koskaan voisi.

Kirjoituskehote 15.11.2019 Marraskuun ensimmäinen päivä valkeni kylmänä. Ulkona hyytävä tuuli puhalsi takkini läpi kävellessäni koh� uu�a tava-

rataloa, joka juuri oli avannut ovensa. Kor�elin verran ihmisiä tungeksi jonossa matkalla sisälle. Heillä varmaan raha pol�eli taskussa. Minulla ei ollut lan�akaan, mu�a valuin tungoksessa mukana. Äkkiä minut valtasi huikea varastamisen himo... Kirjoituskehote 15.1.2020 ”Voi hyvä Luoja sentään, pi�kö mun tämmöinen joulu elää!” Kaikki alkoi jo varhain aamulla…

Helve�n kytkye

Varjo

Helve�n kytkye jossa luomakunnan lao�aa ihminen, marione�eina me: – Mihinkäs tästä? … kun karvaan leivän suo öljykartellin projek�…

Kaupungintalo torin laidalla, neuvostoarkkitehtuuria Käännän sille selkäni ja jatkan kahvin juon�a Sokeri varisee munkkipossusta syliini Talon pitkä varjo jäähdy�ää kahvini Lähden ko�in, jos vielä muistan osoi�een Varjo kulkee perässäni

Polynesiassa kaatuu leipäpuu teknokraa�kulkueen kannoilta, Raivuuleikin rikki- ja happovyöryssä hengitys salpautuu korskan kihon kitkapyörteessä Taivaanrantaan hukkuu atolli, sienipilven säteilyn syliin. Ja epitafi: Luoja! Elimme täällä hetken valossa, sen alle loimme hiilipölyä ja häkää pöllyävän pimeyden. Jo palamme y�mistämme, pölyynnymme pois – neutronien taivaisessa saatossa. © Harri Roussi

Venla Hautsalo

Ne Ne ostaa minulle kaiken mitä ikinä haluan. Ei minulta mitään puutu olen rikkain kaikista. On kuukin taivaalta jo tulossa pos�ssa. Seuraavaksi ne siirtää minut toiseen kantamaan jos pysyn kasassa eikä pääni halkea. Riitta Komppa Elias 1/2020

29


Pilkkuja ja pön�öjä

Ikävä

Tänään saan yövieraan. Teks�vies�ssä lukee makkarakei�oa, peukalon kuva välimerkkinä. Ymmärrän: ei papuja tai nokkoslientä. Kasaan la�alle kolme patjaa pehmeäksi pe�ksi ja tarjoilen kolme tyynyä vali�avaksi. Teiniroikaleen jalat yltävät jo seinästä toiseen, melkein ainakin. Vastahan ne sätky�elivät retkisängyssä.

Mulla on ikävä poikaani ja lapsenlapsia Siskojani ja siskojen lapsia Pojan ty�ären koiraa ja kuollu�a kissaani Kuolleita ystäviäni ja paria elävää Konkkaan kirjastoon pe�äneellä lonkkanivelelläni Tässä vieraassa kaupungissa Ja ikävöin

Illalla teimme koulutehtävän: runoanalyysin. Arvatenkin olin teiniä innostuneempi: pi� selvitellä runoilija Mellerin tuotantoa ja mitä tarkoi�aa kissa pistoksissa ja mitä kolli. Teinikolli napu�eli teks�ä kanne�avallaan. – Pilkku, sanoin, – tulee joka-sanan edelle, se on nyt rela�ivipronomini. Itse voit valita, onko kolli hän vai se. Ikkunasta näimme kirjosieppokoiraan, joka sujah� upouuteen pön�öön, kohta perään naaraskin. – Katso, ne ovat hyväksyneet tuon pöntön. Lähimäntyyn olin sen köy�änyt voidakseni nähdä pöntönvaltauksen reaaliajassa. – Saat tehdä minulle lisää pön�öjä ensi kevääksi. Teinimurahdus saa�oi merkitä myöntymistä. Pilkkuja ja pön�öjä, niitä meiltä puu�uu, yhteensä, tasapuolises� toiselta meistä toista lajia, toiselta toista. Paula Kokkonen

Pysäkki H1915 Muistatko ne neljä joutsenta, jotka lensivät kaupungissa katukuilun poikki, ja liikenteessä oli sillä kohtaa katkos, hiljaisuus, kuin olisimme kuulleet siipien havinan, matkapajatuksen, jota linnut pi�vät yllä. Seisoimme bussipysäkillä, minä olin lähdössä, jä�ämässä sinut itseksesi, vaikka en tahtonut. Halusin pysähtyä siihen hetkeen, hiljaisuuteen, lintujen lentoon, katsoa niitä kuin hidasta filmiä. Minuu�ssa kaikki oli ohitse, liikenne ärjäh� suuntaansa, bussini tuli, ja siihen oli noustava. Lintujen ilmestys mielessäni uskoin: me tapaisimme kyllä vielä. Anneli Rosell

Venla Hautsalo

Laulan lapselleni Minä laulan lapselleni, laulan lapsenlapselleni, laulan lapsenlapsen lapselle, lapsenlapseni lapsenlapselle, nukkaposkelle, silkkihapselle. Käsissäni ku��elen, sylissäni sili�elen, lanteillani lieku�elen, kupeillani kulje�elen, laulelen ja loru�elen, sanoilla syö�elen kutakin vuorollaan sanojen saloja tuntemaan. Ulla Welin Kalevalan päivän kunniaksi

Keikkuva Kehoposi�ivisuudesta ymmärrän vain sen, e�ä kehoni on välillä posi�ivinen välillä nega�ivinen välillä ei osaa pää�ää Vai sekoitanko sen nyt mieleen Mieleni kun keikkuu kuin keinulauta kesäiltana Riitta Komppa

Naakka nauraa naakka nauraa kirkonkellon ääni vierii pois minne pudotan reppuni korkeat kuuset saisivat surra enemmän mu�a neulaset vain viheltelevät (sateen puu�een kuivaamat, tuota menoa putoamassa) naakan siipi viuhahtaa kohta istahtaa repulle kähisee sulat täristen luulitko e�ä on aika Riitta Komppa

30

Elias 1/2020


Tyylin hurmaa Naiset havaitsivat Saulin ecosharmikkaaksi; hänen hohtoaan eivät föönipöhöo�eiset voita. Herra �ede�in jo kauan hirmuduunitehokkaaksi; naiset eivät huoli lumokilpaan rantajellonia. Mu�a milloin jäisi aikaa lomajämätunteilulle? Eikö fanit pääse edes sille? Naiset kruunaa Saulin koko hoidon kuninkaaksi; silloin hurmaavas� seilaa maamme paa� kokonainen, eikä näreikössä rytky stratosfäärihaaksi, kaikki kohentuu ja onnen virroin hyrrää joka nainen! Mu�a faabeleissa kinaa Ruotsin tyyliin viekas ke�u kun jo luullaan: Troijan koni�a on pörssite�y taisto, sulho melkein kiinnite�y, läikkyy permannolle mansikoita le�u! Seismologisi tunnevireen rytkeen naisen vaisto! Sen on rohvetoinut Thamesin rantaan jäänyt juopporentun onki; Suomen suuntaan kohon punaviirin sormi näy�ää, saman enteen Prinssi Valian�n frendit riimusuosta tonki. Pahat aavistelut neitsytkammareita hyisin lätkein täy�ää. Neidot kampailevat vimmatus� kestokiharoitaan pelkäävät jo, jutun luisuvan keljuun Lontoon malliin, e�ä Sauli sortuu jossain rahasakin romuluiseen noitaan ja sulhon pei�ää vanhat puntavuoret! Saulille ei lemmen hurmaa korvaa mitkään surrogaa�t! Miten peru�aisiin häät? No… kranaa�n jo hei�ää voisi, kunhan �etäis, e�ei kuninkaalle koidu vaurioita. Ei se onnaa, joka taholla on ky�ä ja kännyköitä! Kuule, eiks se arabi jo sytkäriisi soita? Kuka haalii ulkomailta liudan ämmänkääkkänöitä? Olkoot, nehän kerä�inkin valokuvan sotkijoiksi! Eikös nämä ole häät? Sauli kruunataankin tänään! Eipä hätää, mu�a ruuhkaan mahtuu nilkkaan potkijoita, käsilaukkujen ja luo�okor�n vohkijoita. Kruunajaisten jälkeen toivon säilytämme. Tungoksessa monet mekot silitetään ry�yyn, pe�yneiden toiveet lätkyy haavepy�yyn. Valtaisaa on vaahto rämähtävän fanimeren; maininkien välkkeen sielun peiliin päilytämme. Haaveratsut kiitää hikisinä Saulitarten ko�in. Saulin fanit puolueen jo aamun tullen luovat, kunhan totutellaan uudenlaisiin tunneso�in, muistella ei miten opetel�in uudet perustavat. Tunnehyökyisinä fanit risoin kutein arkeen palailevat; lohduksensa Saulin muovipatsaita he halailevat. Kaipuu raastaa! Juuri minä tahdon omakseni Saulin! Hälle kuulun, elän uu�a kuningasta varten! Lämpö�laa melkoises� nostaa kaipuun onka; Töölönlahden takaa nousee aamun pilven kaapu… Sauli kruuna�u on sopuisas�, mu�a �esin, e�ei pulma hallitsijan loistokkuu�a väistä. Jä�mäisen maastamuuton kauhu pahoin uhkaa. Naiset kyselevät: Kenet valitsee hän noista, meistä näistä? Kaikki ehdokkaat eivät mahdu kullatulle Euro-istuimelle! Kelle Sauli kuuluu? Kenet melanoi�aa uusi lemmen helle? Laiskistuuko kingimme ja vaa�i viisi pikalomavuo�a?

Täh�in kirjoite�u Sinä, olet minulle täh�in kirjoite�u, minä sinulle sine� sydämelle – ero�ama�omat. Julia Hietakangas: kokoelmasta Nuda veritas – paljas totuus (Tampere 2019)

Tunnustus On tullut vanhemmiten näitä vaivoja, sydämentykytystä aina, kun olet lähellä, ikävännäköä, kun olet poissa. Muis� reistaa, mu�a sinua en unohda. Yksin kävellessä lonkkiin koskee, sinun kanssasi kävelen vaikka kaupungin lävitse, etkä edes taluta minua. Une�omuus vaivaa, mu�a vieraillessasi kuuntelen mieluus� kevy�ä kuorsaustasi. Kylmät käteni ja jalkani elpyvät lämmössäsi, niin paljon minä sinua rakastan. Teet minulle hyvää, ja aamulla olen nuorempi kuin nukkumaan käydessämme. Anneli Rosell

Ajan pokeriin ovat Sauli�aret pahoin vihastuneet; onko johtoon noussut puolueemme työskennellyt suo�a? Hidastelu tuhopol�aa kaipuutönöt, jä�ää läjät tuhkaa! Kohta ryntää miljoonainen puolueemme koko maasta, myymme kaiken, töitä löytyy, talot huurtuu kylmin liesin; hitaan lemmen kaipuu näes ei ulkomailla hirmuises� raasta. Tarmo Manelius

Tekijän huomautus 1999: Kun viimeistelin runokokoelmaani Rahasodan kirkas pakkasyö (Like v. 2000), suori�n epävirallista gallupia eräissä liikkeissä Liisankadun varrella. Kyselin myyjä�äriltä, haluaisivatko he Sauli Niinistön miehekseen. Kaikki halusivat! Elias 1/2020

31


Kevään 2020 kirjakahvilat Vallilan kirjastossa klo 17–19, Päijänteentie 5, 00550 Helsinki Kahvi- ja mehutarjoilu. Tervetuloa! Järjestäjänä Uudenmaan Kirjoittajat ry

28.1. Tiistai Maria Salo: Poika, joka ei tahtonut olla hirviö Kuvi�aja: Rii�a Mononen Haasta�elee Sirpa Suominen

30.1. Torstai Tauno Tuomivaara: Jälkiä jä�ämä�ä (runot) Anneli Vainio: Sydänrata (romaani) Haasta�elee Kalle Niinikangas

12.2. Keskiviikko Pekka Visuri ja Eino Murtorinne: Hitlerin ja Stalinin kaupankäyn� Suomesta 1939–1940 (�etokirja) Pekka Visuria haasta�elee Pen� Peltoniemi

10.3. Tiistai Pekka Arppe: Timan�napsut (romaani), Hajonnan sisällä (novellit) Pirjo Puukko: Kunnes jalkasi kantavat (romaani), Mutkanlukutaito (novellit) Keskustellaan myös osuuskuntamuotoisesta pienkustannustoiminnasta. Haasta�elee Jorma Hyvönen

14.4. Tiistai Olli Sarpo: Sisäolennoista (tarinakokoelma rakkaudesta) Haasta�elee Lauri Vanhala

12.5. Tiistai Pauliini Susi: Pulssi (romaani) Haasta�elee Jorma Hyvönen

2.6. Tiistai Hanne Dahl: Viimeiset vuorosanat (romaani) Haasta�elee Timo Saarto

Profile for Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf

Kulttuurilehti Elias 1/2020  

Uudenmaan Kirjoittajien 50-vuotisjuhla. Kirjailija kertoo -sarjassa Lauri Vanhala ja dekkaristi Eija Piekkari. Helsingin kirjamessujen vilin...

Kulttuurilehti Elias 1/2020  

Uudenmaan Kirjoittajien 50-vuotisjuhla. Kirjailija kertoo -sarjassa Lauri Vanhala ja dekkaristi Eija Piekkari. Helsingin kirjamessujen vilin...

Advertisement