Kulttuurilehti

1/2019 Hinta 7,50 €

Apua! Yhdistyksen työmyyrä on pää�änyt lope�aa!

Uudenmaan Kirjoi�ajat 50 vuo�a

Kari Varvikko Gustavo Vega Mansilla Chris�ne Hammar

Timo Saarto

SISÄLLYSLUETTELO 3 Päätoimi�ajan kynästä 4 Puheenjohtajan tervehdys Vuosikokous 5 Ukirin uudistuminen alkoi vuonna 2006 – Kari Varvikko 7 Yhdistyksen jäsenten muistoja Ukirista: Kari Tapio lensi ulos yhdistyksen 10-vuo�sjuhlasta 8 Apua! Yhdistyksen työmyyrä lope�aa! – Sirpa Suominen Yhdistyksen taloudenhoitajan Chris�ne Hammarin haasta�elu 11 Ukirin antologiat – Jorma Hyvönen 12 Timo Saarto, kirjailijahaasta�elu – Lauri Vanhala 14 Runoma�nea kanneltalossa – Sirpa Suominen 16 Kirja-arvoita – Lauri Vanhala ja Jorma Hyvönen 18–27 Novelleja, kirjoituskeho�eiden satoa ja runoja yhdistyksen jäseniltä 28 Kirjakahvilat – Jorma Hyvönen

Mainosta lehdessämme – se on halpaa! Yhdistyksemme ei ole arvonlisäverovelvollinen. Hinnat ovat ALV 0 %. Kannen sisäosat värillisiä, muut sivut mustavalkoisia. Tiedostomuodot: Painokelpoinen, valmiiksi taite�u pdf-�edosto. Kuvat: CMYK, väh. 10 Mt, resoluu�o 200–300 dpi. Tiedustelut ja varaukset: uudenmaan@gmail.com Voit myös lähe�ää �edustelun jälkeen mainosaineiston (teks�t ja kuvat kaikki erikseen) ja Eliaksen tai�aja kokoaa niistä mainoksen. (Sisältää kaksi mainoksen korjaus- ja tarkistuskertaa.) MAINOSKOOT JA -HINNAT:

1/1 sivu 210x297 mm 200 euroa

1/2 sivu 210x148 mm 130 euroa

1/2 sivu 102x297 mm 130 euroa

Lisää yllä oleviin mainoksiin 3mm leikkausvara

Yhdistyksemme on suunni�elemassa pitkästä aikaa uu�a antologiaa 50-vuo�sjuhlan kunniaksi. Sivulla 11 Jorma Hyvönen kirjoi�aa yhdistyksemme antologioista. Kuva: Jorma Hyvönen 2

Elias 1/2019

1/4 sivu 43x260 mm 100 euroa

1/4 sivu 179x65 mm 100 euroa

1/4 sivu 86x130 mm 100 euroa

1/8 sivu 86x65 mm 60 euroa

3 riviä teks�ä 86x35 mm 40 euroa

1-2 riviä teks�ä 86x15 mm 20 euroa

50 v

Päätoimi�ajan kynästä

Mitä jäsenemme haluavat yhdistykseltämme?

Kulttuurilehti Eliaksen julkaisija: Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Päätoimittaja ja taitto: Sirpa Suominen Toimitussihteeri: Christine Hammar Toimitus: Ukirin hallitus

ISSN 2243-3414 (painettu) ISSN 2243-3422 (verkkojulkaisu) Paino: Nurmiprint Oy, Nurmijärvi 2019 Kansikuva: Ukirin taloudenhoitaja Christine Hammar ja antologia, jossa on hänen kirjoituksensa. Kuva: Sirpa Suominen

Uudenmaan Kirjoittajat ry Nylands Skribenter rf Puheenjohtaja: Lauri Vanhala Varapuheenjohtaja: Riku Räihä Sihteeri: Olli Sarpo Sirpa Suominen (Elias-lehti päätoimittaja), Kari Varvikko, John Kiviranta ja Ulla Welin. Varajäsenet: Paula Kokkonen, Juhani Harju ja Ulla Salo-Pulliainen. Taloudenhoitaja (hallituksen ulkopuolelta): Christine Hammar

www.ukir.info Elias ilmestyy kaksi kertaa vuodessa: huhtikuussa ja lokakuussa. Seuraava Elias ilmestyy lokakuussa 2019. Aineistot: Lehteen tuleva aineisto toimitussihteerille 31.8.2019 mennessä osoitteeseen uudenmaan@gmail.com Toimitus päättää julkaisusta ja pidättää oikeuden tehdä saamaansa materiaaliin toimituksellisia muutoksia. Tekstit: Lähetä vain täysin valmis teksti. Keskeneräisiä tekstejä ei huomioida. Tekstien pituus max. (5800–5900) merkkiä kaksi A4-sivua. Tallennusmuotona .RTF. Jos tekstin sommittelu on tärkeä, on lähetä mukana lisäksi .PDF:ksi tallennettu versio (koskee runoja). Kirjoita tekstit omalla äänelläsi, älä kopioi suoraan toisten tekstejä. Mainitse lähteet. Kuvat: Mikäli tarjoat tekstisi kanssa kuvia, huomioithan, että valokuvia tai piirroksia EI saa kopioida internetistä tai kirjoista ilman lupaa. Jos löydät internetistä kuvan, jonka haluat tekstiisi, kysy valokuvan ottajan tai piirtäjän (kuvan oikeudenhaltijan) lupa, ja lähetä hänen antamansa lupa tekstisi yhteydessä, lisäksi hänen yhteystietonsa. Kirjoista otetuista, skannatuista tai valokuvatuista kuvista tarvitaan myös kustantajan lupa. Kuvat JPG-kuvina. Kuvien tiedostokoko väh. 2 Mt. Tarkista kuvan koko itse ennen lähettämistä. Kuvakoko 100-990 kt ei ole julkaisukelpoinen.

Kävin vähän aikaa si�en läpi yhdistykseen tulleita jäsenhakemuksia vuodesta 2016 vuoteen 2019 as�. Tutkin vastauksia kysymyksiin: Mistä kuulit yhdistyksestämme? Mitä kirjoitat (Genre)? Mitä haluat, e�ä yhdistyksemme tarjoaa Sinulle? Tähän viimeiseen kysymykseen annetut vastaukset on jae�avissa neljään erilaiseen luokkaan. Vähän yli 60 % toivoo yhdistykseltä ohja�ua/järjeste�yä toimintaa, jonkun vetämiä �laisuuksia. Halutaan kursseja, koulutusta, luentoja, apua dekkarin ja novellin kirjoi�amiseen, henkilökohtaista palaute�a teksteistä, hyviä neuvoja ja tukea kirjoi�amiseen, ohjausta ja oppia, kri�ikkiä, keskustelua muiden kanssa kirjoittamisesta, kirjallisia keskustelu�laisuuksia, kirjanjulkkareita, omien runojen esi�ämistä tapahtumissa, �etoa kirjailijoiden ja muiden kirjoi�ajien työtavoista, tutustumista kirjailijoihin ja heidän tuotantoonsa ja tapaansa kirjoi�aa, esitelmä�laisuuksia, joissa kirjailija, sekä kirjoituskilpailuihin osallistumista. Hiukan yli 20 % kaipaa vapaamuotoista toimintaa ilman ohjelmaa ja ohjaajaa. Toivotaan keskustelua, kuuntelua, kirjoi�ajien tapaamisia, tutustumista jäsenten tuotantoon ja yhdistyksen tapaan toimia, ideoiden ja inspiraa�on saamista, sparrausta ja oppia, vahvistusta omaan kirjailijaiden�tee�in ja verkostoitumista suomalaisten kirjoi�ajayhteisöjen kanssa. Hiukan yli 10 % ei osaa sanoa mitä odo�aa yhdistykseltä, koska ei vielä jäseneksi hakuvaiheessa �edä millaista toimintaa yhdistyksellä on ja missä. Halutaan ensin vain olla mukana jossain ryhmässä, tutustua, ja lupautua yhdistyksen toimintaan mahdollisuuksien mukaan. Alle 10 % kaipaa markkinoin�apua omien kirjojen esille tuomiseen. Kirjoi�ajakoulutuksen ja -kurssien puute yhdistyksessä on valite�avaa ja toivo�avas� asia saadaan jossain vaiheessa korja�ua, sillä suuri määrä jäseniä ei saa yhdistykseltä sitä mitä he toivovat. Yhdistys kuitenkin tarjoaa eri�äin hyvin jäsenistölleen innoi�avia kirjailijoiden tapaamisia kuukausi�ain järjeste�ävissä kirjakahviloissa Vallilan kirjastossa. Kirjakahviloissa esiintyy sekä yhdistyksen kirjailijoita e�ä yhdistykseen kuuluma�omia kirjailijoita. Kirjakahviloissa voi kuulla kirjailijoiden kertovan työtavoistaan, kuinka kirjat ovat syntyneet, ja samalla saa tutustua heidän tuotantoonsa. Kirjakahviloihin kanna�aa ilman muuta tulla paikalle! Näin saa hyvää oppia, ideoita ja inspiraa�ota omaan kirjoi�amiseensa. Esiintyvälle kirjailijalle voi myös esi�ää kysymyksiä kirjoi�amiseen lii�yen. Samalla tapaa myös muita kirjoi�ajia, tutustuu heihin ja voi keskustella heidänkin kanssaan kirjoi�amisesta. Näin verkostoituu ja vahvistaa omaa kirjailijaiden�tee�äänkin. Kirjakahviloissa on myös aina paikalla yhdistyksen hallituksen jäseniä, joten heihinkin pääsee tutustumaan, ja heiltä voi kysellä yhdistyksen asioista tai voi ehdo�aa järjeste�äviä tapahtumia ym. Yhdistyksen taloudenhoitaja Chris�ne Hammar kertoo sivulla 8, e�ä vuonna 2005 yhdistyksessä oli vain 17 jäsentä. Nyt yhdistyksessä on noin 120 jäsentä ja jäsenmäärä kasvaa ilahdu�avas� pikku hiljaa koko ajan. Yhdistykseen on onneksi imua. Yhdistyksen jäsenmäärän kasva�aminen on �etenkin pienen, vain jäsenmaksutuloilla elävän ja voi�oa tavoi�elema�oman yhdistyksen toive. Pelkkä jäsenmäärän kasva�aminen ei kuitenkaan saa olla ainoa tavoite, vaan yhdistyksen jäsenille on tarjo�ava vas�ne�a rahalle ja yhdistyksen on vasta�ava jäsenten toiveisiin – tai muuten jäsenet lähtevät pois yhdistyksestä. Jos yhdistyksessä ei ole sellaista tarjontaa mitä kaipaat, ota rohkeas� yhtey�ä hallituksen jäseniin ja esitä toiveesi tai kerro ideasi, mitä voisimme järjestää ja miten. Hallituksen jäsenet eivät ole ajatustenlukijoita. Parhaiten yhdistyksen toimintaan pääsee sisälle ja yhdistyksen tarjontaan pystyy vaiku�amaan, kun tulee mukaan hallitukseen. Uusi hallitus aloi� juuri. Vuoden päästä on taas paikkoja jaossa. Tervetuloa joukkoon! Sirpa Suominen, päätoimittaja

Elias 1/2019

Puheenjohtajan tervehdys

Kuva: Pasi Haaranen

Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n vuosikokous pide�in lauantaina 30.03.2019 klo 13.00 alkaen Pasilan kirjastossa Helsingissä. Kokousväki, jota oli kovin vähän tullut paikalle, valitsi minut jatkamaan seuraavan toimintavuoden yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Kiitän minua kohtaan osoitetusta luottamuksesta. Tämä vuosi 2019 on yhdistyksemme 50. toimintavuosi. Aikomuksemme on juhlistaa sitä joulukuun alussa kokoontumalla yhteen ohjelmalliseen iltamaan. Kaikki jäsenet, kutsu- ym. vieraat ovat silloin tervetulleita juhlaan. Ryhdymme

Vuosikokous 30.3.2019

myös keräämään kirjallista aineistoa yhdistyksen antologiaan, joka julkaistaneen joskus 2020 keväällä tai aikaisemminkin, mikäli sen rahoitus on järjestynyt. Mennyt vuosi 2018 on ollut yhdistykselle kiireinen, ja olemme olleet aikaansaavia. Tämä koskee erityises� laadukkaan kul�uurileh� Eliaksen julkaisutoimintaa, jäsenistömme omaa julkaisutoimintaa, Kirjakahviloiden kirjailijahaastatteluja sekä osallistumista omiin ja muiden järjestämiin ohjelmallisiin tapahtumiin. Kiitänkin aja�elevaa ja osaavaa jäsenistöämme sekä koko hallitusta menneestä toimintavuodesta. Kanssanne on ollut hyvä työskennellä, joten jatkakaamme yhä parempaa tavoitellen. Yhdistyksemme puheenjohtajana osallistuin 22.–24.03.2019 Pirkkalaiskirjailijat ry:n yhdessä Suomen Kirjailijaliiton kanssa järjestämille Talvipäiville Tampereella. Tulin myös Uudenmaan Kirjoi�ajat ry:n edustajana valituksi Suomen Kirjailijaliiton siipien suojassa toimivan Kirjailijayhdistysten verkoston jäseneksi tulevaksi vuodeksi. Lausun tässä myös kirjoi�amisesta yleensä. Pelkän kirjallisen koulutuksen, opintojen ja ��eleiden kanssa ei kukaan koe vielä täy�ä ja aitoa rii�ävyy�ä. Kirjoi�amisen kanssa on joskus hieman kuten hulluudenkin: se on ele�ävä ja koettava. Mikään meille tapahtunut ei väl�ämättä aina ole inhimillises� meille tai muille kunniaksi, mu�a erehdyksistä voivat kaikki oppia. Virheistä on huomaavalle

kirjoi�ajalle ja taiteentekijälle reaalimaailmassa enemmän apua ja hyötyä, kuin mitä tyytyväisyys hänelle suo. Sallikaamme siis kaikkien kukkien tekeytyä omaan tyyliinsä ja tah�insa. Elämämme kaarelle mahtuu tapahtumapisteitä. Pelkkä näräily jonkun toisen tuo�aman ilmaisun vuoksi ei auta korjaamaan mitään, vaan on turhaa. Osaavia taiteilijoita on sentään valtava joukko ja kaikkien �etämyksen lisääntymisen ja kehi�ymisen tuloksista voi olla iloinen. Älä lannistu, ethän? Taiten tehty työ ei ehkä aina nau� yleistä suosiota, eikä sitä sen vuoksi he� huomata, mie�tä, osteta, oivalleta tai julkaista. Mu�a teks�ssämme säilyy sentään aistein ja kokemuksin väli�yvä ajan henki ja ajatus. Välite�ävän ajatuksen on tarkoitus vii�oa ensin meille itsellemme uusia näkökulmia asioihin. Siten kirjoi�amamme ajatus parhaiten ja aidoimmin väli�yy myös lukijoille. Lähe�äkää siis Elias-lehden toimitukseen kaikenlaisia tekstejänne ja varustakaa ne yhteys�edoillanne. Otamme ne ilolla vastaan ja julkaisemme mahdollisuuksien mukaan. Olkaa ak�ivisia ja seuratkaa yhdistystämme interne�ssä ja Facebookissa. Haluaisimme kehi�ää yhdistyksen toimintaa ja Elias-lehteä vastaamaan teidän tarpeitanne ja toiveitanne.

50 v

Hyvää kirjoitusvuo�a toivo�aen, Lauri Vanhala puheenjohtaja

Yhdistyksen hallitukseen vali�in: Lauri Vanhala, puheenjohtaja Riku Räihä, varapuheenjohtaja Olli Sarpo, sihteeri Sirpa Suominen, Elias-leh� Kari Varvikko, John Kiviranta ja Ulla Welin Varajäsenet: Paula Kokkonen, Juhani Harju ja Ulla Salo-Pulliainen (uusi). Yhdistyksen hallituksesta jäivät pois varapuheenjohtajana toiminut Julia Hietakangas sekä taloudenhoitaja Chris�ne Hammar, joka jatkaa taloudenhoitajana, mu�a hallituksen ulkopuolella. Toiminnantarkastaja: Hannu Rajala Kokouksen puheenjohtajana toimi Oiva Björkbacka ja sihteerinä Jorma Hyvönen. Kuva ja teksti: Sirpa Suominen

Elias 1/2019

UKIR -

50 v

muistoja

Sali oli täynnä, kun Kari Varvikko haastatteli kirjailija Kjell Wästötä Työväenliikkeen kirjastossa 14.11.2013 kirjasta Kangastus 38.

UKIR:n uudistumisen aika alkoi vuonna 2006 ”Kirjoi�aessaan ihminen saa ahaa-elämyksiä, kun hän keksii oivan metaforan tai on muuten mielestään onnistunut sananvalinnassaan. Runous on kirjoi�amisen kaunein ja ehkä vaa�vin ilmentymismuoto. Amma�ni alkuaikoina kirjoi�n paljon runoja: mitä �iviimpi teks� ja mitä mie�tympi sanoma, sitä parempi lopputulos.” Yli kolmetoista vuo�a si�en, oltuani toimi�ajana 40 vuo�a, kirjoi�n tuoreena Eliaksen päätoimi�ajana ja hallituksen varapuheenjohtajana vuonna 2006, e�ä päivääkään menneistä vuosista en vaihtaisi pois. Sama pätee tänäkin päivänä, jolloin olen kirjoi�anut amma�kseni jo yli 50 vuo�a. Uudenmaan Kirjoi�ajien edeltäjä Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajat ry peruste�in 1969. Perustajajäseniä olivat toimi�aja Eero Ahola, kirjailijat Yrjö Koivukari, Erkki Ahonen ja Iris Kähäri. Perustavassa kokouksessa olivat lisäksi läsnä mm. kirjailija Juhani Silván sekä opiskelijat Markku Lehto ja Tommy Tabermann.

Rivakas� liikkeelle lähtenyt toiminta rupesi vuosikymmenten kuluessa jostain syystä pahas� yskimään, ja vuonna 2005, jolloin puheenjohtajana oli Jukka-Pekka Vuorikoski, yhdistyksessä oli enää 17 maksavaa jäsentä. Jäsenrekrytoin� oli unohtunut. Hallituksen jäsen, kirjailija, toimi�aja Leena Helo-Janhunen tuskastui tässä vaiheessa ja pää� tehdä asialle jotain. Leena o� asian puheeksi yhdistyksen varapuheenjohtaja Chris�ne Hammarin kanssa Palmenian luovan kirjoi�amisen kurssilla tammikuussa 2005. Minun kanssani Leena puolestaan nos� kissan pöydälle samana vuonna Aino Acktén huvilassa pidetyssä juhla�laisuudessa, ja sovimme tapaamisesta vuoden 2006 alkupuolella. Elvytystyön alkaessa ak�iveja olivat lisäksi mm. Ritva Bergman, Tarja Sahramaa ja Anja Ström. Aikaisemmin tabloidina epäsäännöllises� ilmestyneen Eliaksen formaa� muute�in aikakauslehdeksi. Lehden tai�ajaksi ryhtynyt Jauri Varvikko paneutui julkaisun ulkoasuun ja

allekirjoi�anut o� vastatakseen sisällöstä. ”Maailma on pullollaan kul�uuri- ja taideleh�ä, mu�a ei sellaista, josta olisi hyötyä kirjoi�ajalle ja jonka ar�kkelien pariin voi palata aina uudestaan. Kirjoi�ajina �edämme, e�ä vinkkejä, neuvoja ja opastusta tarvitaan �ellä, jonka olemme valinneet, kirjoi�mmepa harrastukseksi tai julkaiseminen mielessä. Toivo�avas� lehden linja jatkuu samanlaisena ja paranee kuin hyvä viini”, luonneh� tuntojaan Chris�ne Hammar uudes� syntyneessä Eliaksessa.

Uusi toiminta star�aa Cisse vali�in vuoden 2006 alussa yhdistyksen puheenjohtajaksi ja allekirjoittanut varalle. Toukokuuhun tultaessa jäsenmäärä oli noussut 55:een. Elokuussa 2006 järjeste�in kirjoitustyöpaja Elohovissa Veikkolassa. Ope�ajina toimivat Ritva Tanhuanpää ja Anni Helena Ranta. Aiheina Ritvalla olivat henkilöhahmon luominen, kohtaus, kerElias 1/2019

UKIR -

muistoja

Pronssisoturin edustalla Tallinnassa 2007 Riku Räihä, Kari Varvikko ja Chris�ne Hammar.

tomusaika ja Anni Helenalla tyyli ja oikeakielisyys. Työpajaan ote�in 10 henkilöä ja se tuli täyteen. Vuoden 2007 avautuessa jäsenmäärä oli noussut 81:een. Eliasta ruve�in myymään myös Akateemisessa kirjakaupassa. Yhdistys järjes� kolme kirjastonäy�elyä: Itäkeskuksessa, Kannelmäessä ja Kontulassa. Viikonvaihteessa 17.3. jäsenistölle järjeste�in ”Kynänteroituspurjehdus” Tallinnaan. Laivalla Mediapinnan kustantajan puheenvuoron käy� Timo Mää�ä ja kirjailijavieraana oli yhdistyksen jäsen kirjailija Timo Kiiski. Maissa vierailimme Suomen suurlähetystössä ja Suomen Viron ins�tuu�ssa. Pistäydyimme myös katsomassa Neuvostoarmeijan muistomerkkiä Pronssisoturipatsasta. Kysyimme useilta vastaantulijoilta, missä ”Aljosha” seisoo, mu�a emme saaneet vastausta. Kohta älysin, e�ä virolaiset eivät halua kertoa meille sen sijain�a ja niinpä esi�n kysymyksen vanhemmalle maatuskalle venäjäksi. Silloin patsas löytyi väli�ömäs�. Kuukau�a myöhemmin muistopatsas poiki ison kriisin venäläisten ja virolaisten välille. Sen seurauksena muistopatsas siirre�in huh�kuussa Tallinnan so�lashautausmaalle. Hallituksen sihteeri, toimi�aja, kirjailija Jorma Hyvönen alkoi vuoden 2011 alusta järjestää kirjakahviloita. Työväenliikkeen kirjastossa, Sörkassa, sekä myö6

Elias 1/2019

50 v

hemmin mm. Vallilan kirjastossa. Tähän mennessä kahviloita on pide�y runsaat 110 ja kymmenet kirjailijat, toimi�ajat ja tutkijat ovat vierailleet tarinoimassa kahvikupin ääressä. Jorma järjes� myös vuodesta 2012 alkaen kolme kertaa Eliaksen kirjallisuusvisan, joihin osallistui kymmeniä kirjallisuuden ystäviä eri puolilta maata. Palkintoina voi�ajille jae�in Tammen laatukirjallisuu�a. Pen� Saarikosken syntymästä tuli syksyllä 2012 kuluneeksi 75 vuo�a. Penan kunniaksi Elias julkaisi useampisivuisen, moniulo�eisen katsauksen runoilijasta kirjoi�ajana ja ihmisenä niin ystävien, läheisten kuin muiden kirjailijoidenkin silmin. Joulukuun alussa säveltäjä Toni Edelmann palki�in kaikkien aikojen ensimmäisenä Tommy Tabermann –palkinnon saajana Billnäsin ruukissa pidetyssä Nuori Tommy Tabermann –symposiumissa. Palkinnon kuraa�ori, kanslianeuvos Risto Laakkonen perusteli valintaa toteamalla muun muassa, e�ä Tommy Tabermann oli tuo�elias ja laaja-alainen runoilija. Hänen runoutensa on musiikkia, veistoksia, kuultavia kuvia ja läheisyy�ä. Palkinto koostui 5000 euron rahapalkinnosta ja runoilijaa kuvaavasta esinepalkinnosta. Vuoden 2012 palkintoraadin muodos�vat Risto Laakkonen, kirjailija Tuija Wuori-Tabermann, päätoimi�aja Kari Varvikko ja Jorma Hyvönen. Ak�ivisena taustavaiku�ajana toimi silloinen puheenjohtajamme, Pen� Peltoniemi. Palkinnon yhteistyökumppaneina olivat Tradeka, Gummerus ja Muurla. Symposiumin järjestelyihin osallistuivat Raaseporin kaupunki ja Billnäsin ruukki.

Ympäristö tekee kaltaisekseen En usko, e�ä minusta on enää runoilijaksi. Vaikka rakkaus kaunokirjallisuuteen onkin säilynyt, niin runollinen herkkyys alkoi säröillä jo toimi�amisen varhaisvuosina. Näkemäni ja kokemani

kasva� minut jonkinlaiseksi harmaapartaiseksi maailmanparantajaksi. Realismi puri. Kyynikoksi minua ei kuitenkaan saa tekemälläkään. Yhtenä suurena avuna, e�ä näin ei ole käynyt, on ollut oikeudenmukaisuuteen ohjaava ko�kasvatus. Suuri ansio on silläkin, e�ä vapaana toimi�ajana ja yri�äjänä olen vuosikymmenet voinut toimia itsenäises� kirjoi�ajien luovassa ympäristössä ja vaikutuspiirissä. Uudenmaan Kirjoi�ajien parissa olen saanut seurata niin amma�laisten kuin harrastelijoidenkin tuskien taivalta. Monelle jo julkaisseelle kirjailijalle kirjoi�aminen on helppoa, mu�a lopputulos saa�aa sil� närästää pahas�. Oma Raatteen �ensä on kustantajan löytäminen. Onneksi nykyään voi jokseenkin edullises� myös itse kustantaa teoksensa. Harvoille se tosin tuo�aa taloudellista voittoa, mu�a kuitenkin henkistä mielihyvää. Ak�ivisena toimi�aja-aikanani toimi�n muutamia �etokirjoja ja kustansin kaupunginosaleh�ä. Viimeisenä viitenä Uudenmaan Kirjoittajissa vaiku�aneena vuotena olen kirjoi�anut viisi kirjaa; vuosi/kirja. Pari niistä omakustanne�a ja kolme kustantajan julkaisemaa. Se e�ä olen saanut toteu�aa itseäni myös kirjailijana, on pitkälle Uudenmaan Kirjoi�ajien ansiota. Olen omaksunut �etoa; vaihtanut mielipiteitä, lukenut mielenkiintoista proosaa, dekkareita ja �etokirjoja, seurannut runoilijoiden oivalluksia. Joskus olen myös itse opastanut nuorempaa polvea. Toivoa sopii, e�ä kirjoitan UKIR:n helmassa ken�es vielä seuraavankin kirjani. Kari Varvikko

Jäsenten muistoja Uudenmaan Kirjoi�ajista

Pirkko Nuutinen heitti Kari Tapion ulos yhdistyksen 10-vuotisjuhlasta Elias-leh� pyysi muistoja yhdistyksen jäseniltä antamalla muutaman apukysymyksen muisteluihin. 1) Milloin liityit yhdistykseen ja millaisin odotuksin? Ovatko odotukset täy�yneet? 2) Miten yhdistykseen kuuluminen on edistänyt kirjallista uraasi? 3) Jokin mukava tai ikävä muisto yhdistykseen lii�yen. Tässä muutamia muisteluksia. Pirkko Nuu�nen: Liityin Uudenmaan Kirjoi�ajiin vuonna 1978. Ystävä�äreni esi�eli minut silloiselle sihteerille (si�emmin puheenjohtajalle) Ritva Bergmanille. Hän oli vailla kirjanpidollista apua. Yhdessä pyöri�elimme tosi�eita ja kyselin yhdistyksen toiminnasta. Aikani tuumailtuani ilmoi�n, e�ä minäkin voisin lii�yä joukkoon, onhan sitä tullut vuosien myötä pantua kaikenlaista paperille. Olin vasta 10 vuo�a aikaisemmin voittanut Suomen Yhdyspankin (SYP) nuorille järjestämän talousaiheisen kirjoituskilpailun. Palkinto oli sen verran tuntuva, e�ä sain sillä kuitatuksi koko vuoden lukukausimaksut. Sanoisin, e�ä yhdistykseen kuuluminen ei ole edistänyt mitenkään kirjallista uraani lukuisista kursseista huolima�a. Sen sijaan olen saanut useita esiintymismahdollisuuksia runojen tulkitsijana. Joskus 80-luvulla meillä oli Yleisradiossa yöradio, jossa jokainen tulkitsi omia runojaan. Tästä seurasi useita muitakin radio�laisuuksia omien ja muiden runojen esi�ämiseen. On tullut auo�ua suuta Ylen lisäksi myös Jyväskylän alueradiossa ja si�en vielä Espan lavalla. Ny�emmin esiintymiset ovat jääneet eläkeläisten tapahtumiin Suomessa, Ruotsissa ja Virossa ja silloin tällöin kirjastoissa. Ikävä muisto ajoittuu yhdistyksen 10-vuotisjuhliin, jotka järjeste�in Lohjan An�lassa (ravintola). Esiintyjäksi oli kutsu�u Kari Tapio. Hänen esiintymisensä jäi horjahteluksi ja tuolilta putoamiseksi, sen verran oli o�anut neuvoa antavaa ennen �laisuu�a. Muut istuivat hiljaa eivätkä halunneet puu�ua asiaan. Minua se kismi� sen verran, e�ä o�n ko. herrasta tukevan

Uudenmaan Kirjoi�ajiin kuuluminen mahdollistaa yhdistyksen jäsenelle kirjojensa esi�elyn ja myynnin Kirjakahviloissa. Kirs� Mäenpää (oik.) oli kirjakahvilassa 13.12.2017 kirjansa Menetkö lepämään (Kesuura 2017) julkistamis�laisuudessa Vallilan kirjastossa. Haasta�elijana Eija Tuomela. Kuva: Jorma Hyvönen.

niska–pers-o�een ja osoi�n portsarin suosiollisella avustuksella missä päin se ulko-ovi sijaitsee. Mukava muisto lii�yy Villa Kiveen, jossa kokoonnuimme useana vuotena. Meillä oli kuunnelmakurssi Villa Kivessä vetäjänä Jukka Virtanen. Se kes� kaksi päivää. Minä valitsin aiheekseni juoppojen jorinoita. Kun teks�t olivat valmiina, Jukka Virtanen kutsui jokaisen vuorollaan privaa�arvioin�in. Ensimmäinen kysymys, jonka hän minulle esi�, oli: ”Oletko alkoholis�?” Vastasin e�en ole. Seuraava kysymys: ”Miten voit kirjoittaa noin aidos� alkoholismista?” ”Jos suvussa on ainakin neljässä polvessa nau��u runsaas� viinaa; isoisät, isä ja aviomieheni, on siitä jotain tar�unut minunkin mieleeni”, vastasin. Näitä eriaiheisia kirjoi�ajakursseja järjeste�in ennen usein. Yleisimmin Villa Kivessä ja Kanneljärven kansanopistolla. Oi niitä aikoja! Rauno Pen�: Liityin kymmenisen vuo�a si�en ystäväni Jorma Hyvösen ak�voimana. Olen yhdessä elämänvaiheessani kirjoi�anut työkseni. Kirjoi�amisen ja kuvataiteilun luomisvoima on viehä�änyt minua. Jäsenyyteen inspiroivat myös Työväenliikkeen kirjastossa pidetyt kirjalliset tapaamiset. Olen ollut viime vuosina harmillisen passiivinen. Nyt yritän siinä suhteessa ak�voitua. Olen kirjoi�anut pari julkaisematonta käsikirjoitusta. En koe, e�ä yhdistykseen kuuluminen olisi sellaisenaan vaiku�anut uraani. Niinä suhteellisen harvoina kertoina, kun olen osallistunut tapahtumiin, olen

tavannut kiinnostavia kulturelleja ihmisiä. Vallilan kirjasto on vielä käymä�ä. On ollut ikään kuin muita menoja. Ei ole ikäviä muistoja.

”On tullut tunne, että olen ringissä sisällä, en ulkopuolella.” Kirs� Mäenpää: Muistaakseni olen lii�ynyt Uudenmaan Kirjoi�ajiin v. 2016. Olen kokenut oloni kotoisaksi ja hyväksytyksi, vaikka olenkin ”outo lintu Pohjanmaalta”. Kirjallista harrastamistani on moni tukenut, ju�ujani on hyväksy�y Eliakseen ja moni on Facebookissa tekstejäni kompannut, jopa kirjoi�anut arviointeja kirjoistani. On tullut tunne, e�ä olen ringissä sisällä, en ulkopuolella. Kaikki tämä on laajentanut kirjojeni lukijakuntaa ja siten pitänyt minua ak�ivisena kynän käy�äjänä. Iso kiitos siitä! Lähetän lii�eenä kuvan (sivun yläosassa) erään kirjani julkistamis�laisuudesta Vallilan kirjastossa, ja senkin mahdollis� Uudenmaan kirjoi�ajat. Kuva: Jorma Hyvönen. Tarja Niemi-Korpela: Ilman Chris�ne Hammarin tukea ja tuuppimista helläs� eteenpäin jo avatuista ovista, ei minun kirjaani olisi koskaan julkaistu. Siispä kiitos C, sinun au�amanasi Tähdet ovat muu�aneet järven pohjaan sai julkaisun ja isot julkkarit 12.8.2017!

Elias 1/2019

Apua! Yhdistyksen työmyyrä on päättänyt lopettaa!

50 v

Sota ei yhtä miestä kaipaa, sanotaan, mu�a yhdistystoiminta kaipaa, sillä yhdistyksen asioiden hoito on usein vain yhden tai muutaman harvan, tarmokkaan yhdistyspuurtajan harteilla. Heidän hoide�avakseen on helppo jä�ää monet tehtävät, koska niiden hoitaminen sujuu heiltä kuin leikki. Kun he pää�ävät lope�aa työnsä yhdistyksessä, on yhdistyksellä edessään katastrofi. Kuka hoitaa hommat? Uudenmaan Kirjoi�ajat on nyt katastrofin äärellä. Yhdistyksemme taloudenhoitaja Chris�ne Hammar on pää�änyt luopua hallituspaikastaan ja kaikista tehtävistään. Miten me tästä selviämme? Kun Chris�ne Hammar eli Cisse lii�yi Uudenmaan Kirjoi�ajiin vuonna 2005, oli yhdistyksessä jäseniä vain 17. Ko�a sisäiselle kirjoi�ajalleen etsinyt Cisse vali�in he� yhdistyksen varapuheenjohtajaksi ja seuraavana vuonna puheenjohtajaksi. Hän aloi� määrä�etoisen yhdistyksen kehi�ämisen, koska halusi nostaa yhdistyksen takaisin jaloilleen. Se on onnistunut hyvin, sillä nykyään yhdistyksessä on noin 120 jäsentä. Keskimäärin jäsenmäärä on kasvanut 8,5 jäsenellä/vuosi. ”Perus�n yhdistykselle ko�sivut ja o�n käy�öön sähköisen Pikku-Elias -jäsenkirjeen heille, joilla oli sähköpos�. Si�en ihmiset alkoivat löytää yhdistyksen.”

Elias 1/2019

Chris�ne Hammar käy�ää romaanikirjoi�amiseen Scrivener-ohjelmaa.

Yhdistyksessä järjeste�in myös kursseja jäsenille. ”Meillä oli kirjoituskursseja Kirkkonummen Veikkolassa. Vaikka ne olivat �e�ömien teiden takana, tuli porukkaa ihan mukavas�”, Cisse muistelee. ”Esimerkiksi elämäkertoihin erikoistunut Heli Hulmi ve� kurssin ja kertoi, miten elämäkerta saadaan kirjoite�ua. Kävimme läpi myös rakenteellisia asioita. Meillä oli kirjoitusharjoituksia ja illanvie�oja, jossa juo�in viiniä ja naure�in. Siellä ol�in koko viikonloppu.” Elias-leh� oli myös kauan ollut tauolla, ja vuonna 2006 sitä ale�in julkaista uudelleen nykyisessä muodossaan. Aiemmin se oli ilmestynyt tabloidina. ”Tein tätä nykymuotoista Elias-lehteä pitkään Eepinen Oy:n Jauri Varvikon kanssa. Jauri on Kari Varvikon poika.” Puheenjohtajuuden lisäksi Cisselle lankesivat myös taloudenhoitajan tehtävät, sillä kenelläkään ei ollut kokemusta. Onneksi taloushallinto oli leipätyön kau�a tu�ua. Jäsenrekisteriä ja jäsenmaksujen seurantaa hän hoi� Excel-laskentataulukko-ohjelmalla, mu�a kun Yhdistysavaimeen, jossa yhdistyksen ne�sivusto on, tuli jokin aika si�en jäsenrekisteri, se helpo� ja nopeu� jäsenasioiden hoitamista ja seurantaa. ”Sieltä saa suoraan tuloste�ua jäsenmaksurapor�n ja jäsenmaksulaskutkin lähtevät sieltä. Kätevää.”

Millaista osaamista yhdistyksen taloudenhoitajalta vaaditaan? ”Kirjanpidollista �etotaitoa on hyvä olla, mu�a se ei ole väl�ämätöntä. Helpotusta tuo myös se, e�ä yhdistyksellä on erikseen kirjanpitäjä, joka tekee tuloslaskelman, taseen ja �linpäätöksen taloudenhoitajan kuukausi�ain toimi�amien kuukausieri�elyjen ja �lio�eiden perusteella.” ”Työt on helppo oppia. Täytyy kuitenkin olla perusvalmiudet käy�ää MSOfficen tai vastaavien ohjelmien Exceliä (laskentataulukko-ohjelma) ja Wordia (teks�nkäsi�elyohjelma). Verkkopankin käy�ämisen pitää olla tu�ua, jo�a osaa noutaa �lio�eet ja tosi�eet. Taloushallinto-ohjelmista ei tarvitse �etää, koska minulla on koneella valmis Excel-pohja, jossa on Debet- ja Kredit-puolet valmiina. Pohjasta näkee, miten �edot lisätään.” Jos joku yhdistyksen jäsen taloudenhoitajan tehtävistä kiinnostuu, Cisse lupaa opastaa ja näy�ää kuinka hommat hoidetaan. Yhdistyksen hallitus on pyytänyt �litoimistoilta tarjouksia kirjanpitotyön teettämisestä, mu�a taloudenhoitajaa tarvitaan sil� laskujen maksamiseen ja �litoimistolle raportoimiseen. Yhdistyksen on siis löyde�ävä taloudenhoitaja, joka hoitaa yhdistyksen päivi�äisiä raha-asioita, ja myös kirjanpitä-

Taloudenhoitajan paikka avoinna jä, joka tekee kirjanpidon tuloslaskelmineen, taseineen ja �linpäätöksineen ja kuluvan vuoden 2019 veroilmoituksen sähköises�. Ihanteellisinta näin pienelle, vain jäsenmaksutulojen varassa toimivalle yhdistykselle olisikin, e�ä taloudenhoito onnistuisi en�seen tapaan omin voimin. Kuinka paljon taloudenhoitajan pes� tee�ää töitä? ”Työ paino�uu kuun vaihteeseen, kun pankkiin tulee edellisen kuukauden �liote. Lähetän �lio�een sekä �edot tositteista ja niiden summat Excel-taulukkoon luomallani päiväkirjalla kirjanpitäjälle sekä yhdistyksen puheenjohtajalle, jo�a hänkin näkee missä mennään.” Kuinka paljon yhdistyksen vuosikokous ja sen asiakirjat tee�ävät töitä? ”Se ei ole ongelma. Yhdistyksen säännöt ovat ne�ssä ja säännöt sekä vuosikokouksessa käsiteltävät asiat voi kopsata sieltä. Teen kokoukseen talousarvion tulevalle vuodelle ja laskelman edellisen vuoden toteumasta.” Ennen vuosikokousta yhdistyksen sääntöjen määräämän ajan pui�eissa Cisse toimi�aa kirjanpito- ja �liaineiston yhdistyksen hoitamiseen lii�yvien virallisten asiakirjojen kera edellisessä vuosikokouksessa valitulle toiminnantarkastajalle, joka tutkii ne ja kirjoi�aa tarkastuskertomuksensa Entä veroilmoitus? ”Kuten edellä mainitsin, ei vuodesta 2019 läh�en voi enää lähe�ää vero�ajalle paperista veroilmoitusta. Mielestäni vuoden 2018 veroilmoituksen voi vielä antaa paperisena.” Kuinka paljon tulorekisteri tee�ää työtä? ”En �edä. En ole kokeillut vielä kirjautua tuloreksuun.”

Läkähdy�ävä Talvipäivät-urakka Koko sen ajan, minkä Cisse on yhdistyksessä ollut, hän on ollut yhdistyksen hallituksessa. ”Parhaiten yhdistyksen toimintaan pääsee sisälle tulemalla hallitukseen ja osallistumalla sitä kau�a yhdistyksen toimintaan.” Viimeisimmän suurponnistuksen yhdistyksellemme Cisse teki Kirjailijayhdistysten verkoston Talvipäivät 2018 -tapahtuman järjestämisessä ja koordinoinnissa. Se toi hänelle yhdistyksen kunniajäsenyyden. Kuinka poikki olit, kun Talvipäivät oli ohitse?

”Olin aivan läkähtynyt. Sain toki nukuttua. Pari lasillista viiniä iltaisin au�oi nukkumaan.” Cisse kertoo, e�ä Talvipäivät-urakasta toipuminen kes� kuukauden. ”Vieläkin tulee moraalinen krapula: Auts! Miks mä tein noin? Auts! Olisin tuonkin voinut tehdä toisin! Mu�a nyt se on vähentynyt.”

Monta rautaa tulessa Kun kysyin Cisseltä, mitä töitä hän on Uudenmaan Kirjoi�ajien hallituksessa tehnyt ja tekee, sain A4-pituisen lue�elon töistä. Paperissa oli seitsemän päätehtävää, joissa oli alarivejä 3–8 kpl/tehtävä. 1. Jäsenrekisteri, 2. Verkkosivujen ylläpito ja päivi�äminen, 3. Tapahtumista �edo�aminen, 4. Jäsenkirje, 5. Kirjoituskehotelistan ylläpito, 6. Taloushallinto, 7. Eliasleh�. Esimerkiksi Elias-lehteen lii�yen tehtäviä on seuraavas�: Toimitussihteerin tehtävät, osoitetarrojen päivi�äminen, tulostus ja kiinni�äminen leh�in, leh�en kimputus pos�numerojärjestykseen, ennen kimppuun sitomista leh�en päälle sopimuksen mukainen kulkunopeuden osoittava (BA2) paperi (A4-kokoinen) ja kirjautuminen Pos�n sähköiseen asioin�portaaliin tekemään sähköinen lähetyslista. Eliaksen päätoimi�ajana voin sanoa, e�ei tuossa Elias-listassa edes ole kaikki tehtävät lueteltu. Totean Cisselle, e�ä hallitset hyvin suuret kokonaisuudet pieniä yksityiskoh�a myöten. ”Kun esimerkiksi isoja Talvipäivien tapaisia tapahtumia järjestetään, täytyy olla joku, joka hanskaa kokonaisuuden. Jos kaikki tekevät omiaan, eihän siitä mitään tule. Jollakin pitää olla se johtotäh� �edossa.” Yhdistyksen asioita hoitaessaan Cisse on joustanut omasta vapaa-ajastaan, kirjoi�amisajastaan. ”Päivät pirstoutuvat niin, e�ei minulla ole aikaa omalle kirjoi�amiselle. Juuri kun saan mentyä tarinan maailmaan, tulee jotain mikä pitää tehdä. Toivon, e�ä olisi rauha kirjoi�aa.” Omasta kirjoi�amisestaan Cisse kertoo, e�ä hänellä on meneillään “ikuisuusprojek�”. Tavoite kirjoi�amisen suhteen on sama kuin vuonna 2015, 2016, 2017 ja 2018. ”E�ä saisin kirjani valmiiksi. En yhtään ihme�ele, e�ä Anne Syrjä jä� hallitushommat.”

Cissellä on paljon kirjoitusoppaita ja osa niistä näkyy viereisen sivun kuvassa sekä lehden kansikuvassa. ”Kirjoi�amista olen itse opiskellut, ja minulla on laaja How To -kirjasto. Olen käynyt usalaisen Sisters In Crime -järjestön ja sen alaosaston Guppies’n verkkokursseja dialogista ja tarinan rakenteesta läh�en ja osallistunut oman genreni mukaisille, pehmomysteeri-kirjoituskursseille. Suomessa ei taida kukaan muu ope�aa dekkarin kirjoi�amista kuin Tapani Bagge. Olisi kiva, jos olisi genrekohtaisia kirjoituskursseja.” Lisäoppia kirjoi�amiseen Cisse on hilja�ain hakenut Mari Mörön puolivuo�selta, verkossa pide�ävältä proosakurssilta. 3.–5.5.2019 hän osallistuu Tukholmassa Stockholm Writers Fes�val -tapahtumaan. Lisähuomiota vaa�i myös hänen perustamansa kirjoi�ajaryhmä “Zetorin enkelit”, joka tapaa noin kerran kuussa kirjoi�amisen merkeissä. ”Minulla on taas huono omatunto, kun en ole eh�nyt kirjoi�aa mitään sitäkään varten.”

Viiden parhaan joukossa amerikkalaisessa kirjoituskilpailussa Cisse kertoo osallistuneensa pariin usalaiseen kirjoituskilpailuun. ”Yksi (The Golden Doughnut) oli sadan sanan kirjoituskilpailu, ja siinä pääsin viiden parhaan joukkoon. Toinen kirjoituskilpailu oli kissa-aiheinen ja siinäkin oli aika lyhyt teks�, mu�a sijoitusta en muista. Yksi novellini, Ascension Into Darkness, on julkaistu kesällä 2017 ilmestyneessä Day of the Dark: Stories of Eclipse -novellikokoelmassa. Tarina on novellikokoelman ainoa suomalainen ja ainoa pohjoismaalainen myös.” Kirjoitat siis myös englanniksi? ”Kyllä. Se sujuu mielestäni paremmin kuin suomeksi kirjoi�aminen. En �edä miksi. Jo koulussa tykkäsin englannin kielestä paljon ja olin si�emmin puoli vuo�a Englannissa au pairina. Se vaan on jäänyt päälle. Englannin kieli on jotenkin joustavampi ja sointuvampi korvaani kuin suomi, joka on niin konsonan�täyteinen. Ärrää ja kovaa koota.” Cisse kertoo, että Ascension Into Darkness oli käännös hänen suomeksi kirjoi�amastaan tarinasta Kielojen aika, joka selvisi Varkauden dekkaripäivien kirjoituskilpailun parhaista koo�uun antologiaan. jatkuu --> Elias 1/2019

Taloudenhoitajan paikka avoinna Taloudenhoitaja Chris�ne Hammar esi�elee yhdistyksen �liasioita vuosikokouksessa lauantaina 30.3.2019 Pasilan kirjaston auditoriossa.

Kurssitoimintaan elvytystä Cissen mielestä Ukirin tehtävä on, kuten jokaisen kirjoi�ajayhdistyksen, olla kirjoi�ajan tukena. On kirjoi�aja si�en amma�kirjailija, harraste- tai pöytälaa�kkokirjoi�aja. Yhdistykseltä pitää uskaltaa kysyä neuvoa ja neuvoja pitää myös saada. ”Ja ihan järkeviä neuvoja, eikä sellaisia Täähän on ihan hyvä -tyyppisiä. Olisi tosi kivaa, jos halukkaat jäsenet ilmoi�autuisivat sparraajiksi!” Yhdistyksen suhteen Cissellä ei ole henkilökohtaisia tavoi�eita, muuta kuin e�ä yhdistyksen talous on kunnossa, jäsenet pidetään kartalla ja tapahtumia järjestetään. ”Tietenkin olisi kiva, jos koulutustakin järjeste�äisiin.” Pitäisikö yhdistystä kehi�ää? ”Tietenkin pitää. Kurssitoiminta pitäisi saada elvyte�yä. Ja koulu�ajaksi joku, joka todellakin �etää opete�avasta aiheesta ja antaa konkree�sia neuvoja. Mieluummin genrekohtaises�, sillä jokaisella genrellä on omat konven�onsa.” Cisse hakee työhuoneestaan Ukirin hallitukselle kokoamani yhteenvedon yhdistyksen jäsenhakemuksista kerätyistä �edoista: Mistä kuulit yhdistyksestä, Mitä kirjoitat (genre) ja Mitä haluat, e�ä yhdistyksemme tarjoaa sinulle. Järjestelmällisenä henkilönä Cisse on lai�anut keräämäni jäsenten vastaukset Excel-taulukkoon aakkosjärjestykseen ja tehnyt siitä oman tulosteen. ”Tässä on, mitä genreä jäsenet kirjoi�avat ja tässä toisessa, mitä jäsenet haluavat yhdistykseltä.” Cisse poimii listasta toiveita: apua, edistää, esi�ää, hyviä neuvoja, keskusteluun osallistumista, kirjajulkkareita, tukea kirjoi�amiseen. ”Vaikka tällaisia listoja tuodaan hallitukselle, ihme�elen, miksei kukaan si�en tee mitään.” Johtuisiko se rahasta? E�ei yhdistyksellä ole varaa maksaa koulu�ajille? 10

Elias 1/2019

”Kurssit ovat yleensä maksullisia. Kun yhdistyksellä on rahaa, voi yhdistys esimerkiksi sponssata x-prosen�a kurssimaksusta, eli maksaa osan osallistujan maksusta. On tunne�u tosiasia, e�ei kirjoittajilla ole mihinkään kalliiseen varaa. Joku yhden päivän kurssi, lauantaipäivä klo 9–16, voisi olla hyvä. 50 euroa olisi halpa, etenkin kun siihen saisi vielä kurssimateriaalit päälle, jolloin jää jotain kättä pitempääkin itselle kurssista muistoksi.”

Jäsenten teks�en editoiminen ”Yhdistyksessä pitäisi olla myös sellaisia henkilöitä, joilla on osaamisen lisäksi sana- ja lausekorva: juu–jaa-jaari�elusta ei ole kenellekään hyötyä, vaan konkre�asta. Teks� pitää lukea kunnolla ja katsoa, miten se toimii. Pitää myös korjata kirjoitusvirheet, sanajärjestykset ynnä muut.” Cisse puhuu myös jäsenten kirjantaittoavun tarpeesta, kun painetaan omakustanne. ”Esimerkiksi Mediapinta painaa teks�n juuri niin kuin se on. Jos olet lai�anut kuvat väärään paikkaan, niin siellä ne ovat. Pitäisi olla sellainen henkilö/henkilöitä, joka toimi�aa teks�n, merkitsee käsikirjoitukseen kuvan kohdan “Tähän kuva nro 24. Kuvateks�: x-jotain”. Pitää myös ehdo�omas� olla tai�aja, joka osaa taittaa kirjan. Tämäkin olisi hyvä koulutuksen aihe.”

Herätys! Lähdetäänkö kesäretkelle? Onko yhdistys kehi�ynyt vuosien saatossa? ”On jonkin verran kehi�ynyt. Proosakirjoi�ajille ei tosin koulutusta ole, mu�a on kirjakahviloita. Ja runotapahtumiakin on. Miksei ole kehi�ynyt enemmän? ”Luulen, sen johtuvan mielikuvituksen puu�eesta ja e�ä jäsenet eivät kerro mitä he haluavat. He eivät ole to�uneet kertomaan, vaikka jäsenkyselyitä on ollut.

Elias-lehdestäkin on tehty kysely, mitä jäsenet sinne haluavat, mu�a kukaan ei puhu mitään. E�ä täytyykö vaan “suorilta jaloilta” ruveta tarjoamaan. REUNA Kustantamon Tarja Tornaeus ehdo�, e�ä vuokraisimme omakustannushintaan pikkubussin ja ajelisimme päiväksi Kouvolan Myllykoskelle tutustumaan Kulttuuritalo Wanhaan Rautakauppaan. Se olisi hauska kevät- tai kesäretki”, Cisse poh�i. Wanha Rautakauppa on yhdistykselle tutun kustantamon, REUNA Kustantamon omistajien v. 2018 ostama liikekiinteistö Kouvolan Myllykoskella. Kiinteistöön peruste�in Kul�uuritalo Wanha Rautakauppa, jossa toimii kirjakauppa, kahvila, taidegalleria ja valokuvastudio. Muistelemme hetken mukavaa Ukirin kirjoi�ajien kesäretkeä Suomenlinnaan jokunen vuosi si�en ja toteamme, e�ä parhaiten yhdistyksen toimintaan pääsee sisälle tulemalla hallitukseen ja sitä kau�a osallistumalla yhdistyksen toimintaan. ”E�ei vaan istu siellä kotona ja manaa, kun mitään ei tapahdu.” Onko sydämelläsi vielä jotakin mitä haluat sanoa? ”Viimeisinä sanoinani...” Cisse sanoo kimakalla kurkkuäänellä ja purskahdamme nauruun. ”Sanon, e�ä jäsenistö ak�voitukoon ja hallitukseen tulkoon uusia, osaavia ja aikaansaavia jäseniä. Katastrofin lähestyessä on hyvä, e�ä �etää sen lähestyvän, jo�a voi ryhtyä toimeen vahinkojen minimoimiseksi. Tekosyy ja ”krhm” löytyy meiltä kaikilta, mu�a jakamalla tehtävät osaamisen mukaan takaa sen, e�ei mahdollinen uusi hallitus aivan leipäänny ja läkähdy. Kuuluisat viimeiset sanani olkoot: Liike�ä! Liike on lääke�ä!” Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen

P.S. Kesäretki Kymi Libriin? Vaikka kimppakyydeillä? Kymi Libri – Kaakkois-Suomen ensimmäiset kirjamessut – järjestetään to 18.7. – su 21.7.2019 Myllykoskella, Kouvolassa. Päätapahtumapaikkoina ovat Wanhan Rautakaupan kirjakauppa, galleria ja kirjahalli sekä muutama muu paikka. Jos kiinnostuit, ilmoita kiinnostuksesi osoi�eeseen uudenmaan@gmail.com Päätämme kyy�tavan ilmoi�autujamäärän mukaan. Lisä�etoa www.kymilibri.fi

Albumista antologiaan – etsitään hyviä tekstejä

Suomenkielisiä albumeja on ilmestynyt ainakin vuodesta 1870 läh�en. Niitä ovat julkaisseet monet tahot. Myös Uudenmaan Kirjoi�ajat on julkaissut albumeja 1970-luvulta läh�en. Päivälehden piiri toimi� albumin Nuori Suomi. Se ilmestyi jouluna 1891 ja sen jälkeen lähes 60 vuo�a. Sitä ennen ilmestyivät muun muassa Savo-Karjalaisen Osakunnan Koitar v. 1870, Hämäläis-Osakunnan Kaikuja Hämeestä ja Jyväskylän seminaarilaisten albumi Suomen saloilta, kumpikin vuonna 1871. Tulenkantajat ilmestyi vuosina 1924–27. Nuori Ikaros julkais�in vuosina 1937–71, ja Kiila alkoi ilmestyä vuodesta 1937.

Yhdistyksemme albumeja Länsi-Uudenmaan Kirjoi�ajat, joka sittemmin muu� nimensä Uudenmaan Kirjoi�ajiksi, peruste�in 1969 ja jo 1972 yhdistys julkaisi ensimmäisen albuminsa (Albumi I), si�en vuonna 1973 (Albumi II) ja 1976 (Albumi III). Vuonna 1981 ilmestyi Albumi IV 85-sivuisena. Kirjoi�ajia oli 23, mukana mm. Arja Tiainen, Eija Tuomela-Paulos, Iris Kähäri, Hannu Niklander ja Kai Nieminen. 71-sivuinen Vih�läiskirjoi�ajat-niminen Albumi V ilmestyi 1986. Uudenmaan Kirjoi�ajilta ilmestyi 80-sivuinen Albumi VI vuonna 1987 nimellä Keskisen Uudenmaan kirjoi�ajat. Yhdistyksemme 20-vuo�sjuhla-antologia (Albumi VII) ilmestyi 1989. Tällä kertaa sivuja oli 124 ja kirjoi�ajia 39. Joukossa mukana Kai Nieminen, Hannu Niklander, Ruut Rajan�e (kolmella teks�llä), Harri Roussi ja Rii�a Welroos. Albumit löytyvät Helmet-haulla Pasilan kirjavarastosta. Tänä vuonna yhdistyksemme Uudenmaan Kirjoi�ajat – Nylands Skribenter ry Albumi on �lapäis- tai sarjajulkaisu, joka sisältää useiden henkilöiden kaunokirjallisia tai �eteellisiä kirjoituksia. Sen rinnakkaismerkitys on antologia, joka nykyisin on yleisempi nimitys kirjoituskokoelmalle. Ensimmäinen tunne�u antologia on noin vuodelta 100 ennen ajanlaskun alkua. Se tunne�in nimellä Kreikkalainen antologia eli Anthalogia Graeca (la�naksi).

täy�ää kunniakkaat 50 vuo�a. On siis aika koota uusi albumi – tai antologia, jonka nimestä ei ole vielä päätöstä tämän lehden painoon mennessä. Mikä muu�uu? Se riippuu paljon kirjoittajista ja siitä, minkä tyyppinen antologia halutaan. Se ainakin on pääte�y, e�ä tehdään mahdollisimman laadukas. Kun jäseniltä pyydetään tekstejä, runoa tai proosaa, toivotaan kaikkein parasta laatua. Tekstejä ei ruveta muotoilemaan, vaan antologian toimitus korjaa vain selvät kirjoitusvirheet. Toimitus etsii vain hyviä, puhu�elevia tekstejä. Oheisesta taulukosta löytyy osvii�aa teks�en pituudesta. Hyvä runo ja novelli on kohtalaisen lyhyt ja �ivis.

Albumi I Saatesanoissaan Iris Kähäri käsi�eli alueellisten kirjailijayhdistysten ja kirjoittamisen harrastajien �lanne�a todeten: ”Tätäkin albumia varten oli tarjolla runsaas� samanarvoista teks�ä, josta oli vaikeaa ja vaa�vaa valita kelpoista. Lukija voi itse päätellä, miten paljon on valinnassa osoite�u myötätuntoa ja miten paljon makua. Rehellisyyden nimissä ei ole halu�u kannustaa mahdotonta kirjoi�ajaa, toisaalta kaikki mahdolliset eivät ole vielä mahtuneet.” Tämän ajan lukijana voin sanoa, e�ä teks�t ovat kelpoisia. Seuraavaa albumia ale�in puuhata he�. Se ilmestyi seuraavana vuonna, mu�a kolmas vasta neljä vuo�a myöhemmin. Lääkäri Timo I. Vasama kirjoi� ar�kkelin Kirjoi�amisen psykoterapeu�sesta merkityksestä. Erkki Ahosen kirjoitus poh�i runon kirjoi�amista. Sylvia Nurmiselta on katkelma romaanista. Nurminen kirjoi� kaikkiaan viisi romaania, joiden aihepiirit lii�yivät Karjalaan – yksi on sotaromaani kahdesta virolaisesta vapaaehtoisesta Suomen armeijassa. Näiden lisäksi Albumi I koostuu runoista ja novelleista. Ne on lomite�u toistensa väliin. Proosaa on yhteensä 52 sivua.

Albumi I Albumi II Albumi III Albumi IV Albumi V Albumi VI Albumi VII

sivuja

kirjoi�ajia

79 114 113 85 71 80 124

26 20 28 24 11

runoja sivua 17 23 33

Lyhyin tarina on sivun ja pisin 11 sivun pituinen. Lyhyimmät runot ovat alle sivun, pisin kolmen sivun mi�ainen.

Albumi II Saatesanoissaan Hannu Niklander o�aa kantaa kustannuspoli�ikkaan �lanteessa, jolloin aloi�elijoille kävi yhä hankalammaksi päästä esiin: ”Vaikeudet lisääntyvät sitä mukaa kun kirjankustannus kasaantuu yhä harvemmalle liikkeelle.” Nythän �lanne on tältä osin muu�unut, mu�a nykyään on mahdollises� vielä vaikeampaa päästä kustantajien kau�a julkisuuteen. Toisaalta kustantajia on en�stä enemmän ja omakustannus on mahdollista yhä useammalle edullisen hintatason ja kehi�yneiden julkaisukanavien (e-kirjat ja erilaisten palveluntarjoajien) kautta. Mu�a ehkä kirjoi�ajiakin on yhä enemmän. Teos on jae�u kahteen osaan: I; 23 sivua runoja ja II; 83 sivua proosaa. Tämä jako on lukijaystävällinen. Lyhyin runo on yhden sivun, pisin runo(elma) vie kuusi sivua. Lyhyimmät novellit ovat 4 sivua ja pisin 12 sivua.

Albumi III Saatesanoissaan Börje Skruf ehdo�aa, e�ä vastaisuudessa tulisi ero�aa proosa ja lyriikka julkaistaviksi vuorovuosina. Näin ei ilmeises� käynyt, mu�a pari albumia julkais�in alueellisina. Hän ehdo� myös, e�ä järjeste�äisiin seminaareja suunni�elemaan albumeja. Hän kaipasi myös tason parantamista ja uusia voimia mukaan. Ajankohtaisia ehdotuksia edelleen. Uusia kirjoi�ajia ovat muun muassa Erkki Taberman – Tommy Tabermannin isä, ja runoillaan Anja Kauranen – nykyinen Snellman. Kirjoi�ajilta on jokaiselta yksi teks�, paitsi Sven Höglundilta on kolme runoa. Pisin runo vie kolme sivua ja lyhyimmät yhden. Pisin novelli on 11 ja lyhyimmät kolme sivua. Jorma Hyvönen

keskimäärin sivua 1 2 3

proosaa sivua 52 83 75

keskimäärin sivua 5 8 6

39 Elias 1/2019

kirjailija

”Jossain on vanha kivettymä, tarina, joka odottaa vain esiin kaivamistaan.”

TIMO SAARTO – kirjailija ja ihminen

Timo Saarto 5.4.2018 Uudenmaan Kirjoi�ajien Kirjakahvilassa Vallilan kirjastossa, jossa hän kertoi Vuoden johtolanka 2018 -palkinnon voi�aneesta kirjastaan Kuoleman kuukausi. Hän myös esiintyi Slangibändinsä kanssa. Kuva (raja�u): Jorma Hyvönen.

Elias 1/2019

Timo Saarto on 61-vuo�as helsinkiläiskirjailija. Hän kirjoi�aa Helsingin historiaan lii�yviä romaaneja. Neljä romaania kirjoi�anut ja viidennen juuri viimeistellyksi saa�anut Saarto sanoo olevansa hidas, mu�a pitkäjänteinen kirjoi�aja. Viides romaani julkaistaneen syksyllä 2019. Kitaransoitossa Saarto kiistää olevansa ”erityisen taitava”, mu�a kertoo senkin ope�aneen hänelle pitkäjänteisyy�ä. Eritoten minua ilahdu� tasapainoisen oloisen kirjailijan tässä yhteydessä mainitsema toteamus: ”Keskeneräisyys ei hai�aa kirjoi�amisessa, soi�amisessa, eikä muutoinkaan elämässä, jos jonkin asian tekemisestä pitää.” Saarrolle ideat kirjoihin syntyvät innostuksesta johonkin aikakauteen tai paikkaan. Hänelle prosessi alkaa hahmo�amalla yleiskuva epookista. Sitä seuraa idea tarinaan ja sen rakentelun tavoi�elu. Alkuidea ei kuitenkaan ole yleensä kantanut tarinaa loppuun as�. Jossain kirjoi�amisen vaiheessa huomaa, e�ei idea toimi, käsikirjoitus jää ja kirjoitetaan uusi otsikko. Saarto oivaltaa, e�ä jossain on vanha kive�ymä, tarina, joka odo�aa vain esiin kaivamistaan. ”Kun mie�skelin tätä Kevään varjo -kirjan kohdalla, aloi�n monia polkuja, jotka kaikki joh�vat umpikujaan. Si�en muis�n, e�ä Tallinnasta paenneiden lät�läisten sotalaivojen joukossa Helsingin Pohjoissatamaan ilmestyi keväällä 1918 outo, Kabelnyi -niminen alus, jota aikalaiset kuvailivat hiiliproomun ja panssarilaivan risteytykseksi. Samalla minua ihmety�, e�ä lähteet kertoivat sen kohtalosta kaksi toisistaan poikkeavaa tarinaa. Tajusin löytäneeni fossiilin ja pää�n tehdä oman, tuohon laivaan lii�yvän tarinani, mu�a kes� vielä jonkin aikaa, ennen kuin tajusin mikä se oli. Kutakuinkin näin on käynyt kaikkien

kirjojeni kohdalla, myös tuon tekeillä olevan. Tulee umpikuja, jota seuraa pysähtyminen, etsintä ja fossiilin esiin kaivaminen. Si�en tulee uusia oivalluksia, joiden varassa voin jatkaa tarinan loppuun as�. Olen siis luonteeltani uudelleenkirjoi�aja. Kun olen saanut ensimmäisen version valmiiksi, jätän sen hautumaan vähintään kuukaudeksi. Kun sitten luen tuon raakaversion, saatan huomata jotain olennaista. Kevään varjossa esim. oli alusta pitäen mukana kohtaus, joka oli mielestäni aivan loistava. Kun tauon jälkeen luin käsikirjoituksen, tajusin e�ä tarinan jännite katkeaa juuri tuohon kohtaukseen. Näin ollen minun oli poiste�ava se tarinasta ja linja�ava loppu uudestaan.” Kustantamon ulkopuolisia esilukijoita Saarto ei yleensä käytä, vaan esilukijana toimii kustannustoimi�aja. Ensin kiinnitetään huomiota sisältöön. Se saa�aa merkitä joitakin poistoja, tai e�ä jokin kohtaus kirjoitetaan uusiksi en�stä elävämmin. Mahdolliset epäloogisuudet karsitaan kerronnasta pois. Toisella lukukerralla huomio kiinnitetään kieleen, tautologioihin yms. Teos kahlataan vielä läpi, kun siitä on olemassa tai�ovedokset. Teks� näy�ää silloin oikealta kirjalta. Kun työnsä näkee muodoltaan erilaisena, huomaa kirjoitusvirheitä sekä muutakin korjaamista vaa�vaa. Vasta sen jälkeen teos on kypsä paine�avaksi. Sil� teks�in tahtoo jäädä ainakin yksi kirjoitusvirhe. Saarto sanoo, e�ei varsinaises� rakenna kirjojensa henkilöitä. He vain tulevat mukaan sellaisina kuin ovat. Joskus hän kuvaa henkilöiden ulkonäköä esi�ämällä heistä vain piirteitä. Näin hän sanoo etsivänsä ns. ”kultaista kosketusta” lukijan kanssa, jonka si�en on mahdollista luoda henkilöhahmoista omat visionsa. Tällä tavoin kirjan hahmoista voi tulla lukijalle läheisempiä; kuin hänelle omia henkilöitä. Luonnekuvausta Saarto sanoo harras-

kertoo tavansa vain vähän, jos lainkaan, sillä se näkyy hahmojen suhtautumisessa asioihin ja toiminnassa vastaan tulevissa �lanteissa. Lukija voi siitä päätellä, millaisia ihmisiä nämä ovat. Aloitus tapahtuu lukemalla kirjallisuutta, josta saadaan yleiskuva aikakaudesta. Tästä edetään aiheiltaan rajatumpiin tutkimuksiin, muistelmiin jne. Näiden lisäksi hankitaan mielenkiintoista detalji�etoa arkistoista. Työväen Arkistosta löytyy mm. miliisien muistelmia ja miehistölue�eloita, joista ilmenee heidän koulutustasonsa (1–4 vuo�a kansakoulua). Kansallisarkistossa säilyte�ävistä miliisin ilmoituskirjoista puolestaan näkee, mitä kaikkea tuolloin varaste�in, mitä tupakkamerkkejä oli jne. Aikajanan käy�ö oli Saarrolle aluksi väl�ämätöntä. Si�emmin sen käy�ö ei ole ollut hänelle samassa määrin tarpeellista, mu�a hän sanoo yri�äneensä olla tapahtumien kronologian suhteen huolellinen. Saarron mukaan on yritettävä väl�ää luennoin�a, sillä aika ja olosuhteet näkyvät romaanihenkilöiden elämässä, siinä mitä he joutuvat kohtaamaan ja miten he toimivat. Kun aika ja henkilöt ovat sidoksissa toisiinsa, heistä tulee aitoja oman aikansa ihmisiä. Kirjoi�ajan ja lukijan on hyvä muistaa, e�ä kirjan hahmojen arvomaailma ei aina vastaa nykyisin vallalla olevia arvoja. Kadonnu�a Helsinkiä kuvatessaan Saarron on ollut väl�ämätöntä tutustua tapahtumapaikkoihin Helsingin kaupunginmuseon valokuva-arkiston ja vanhojen kar�ojen avulla. Kaupungilla kävellessään hän usein mie�i, mitä jonkin talon tai kadun paikalla on ollut ennen. Katujen nimet ovat muu�uneet sadan vuoden aikana, samoin elämisen olosuhteet. Kadut valais�in ennen monin paikoin kaasulla, tai niitä ei valaistu ollenkaan. Sisävessoja tai autoja oli vain harvoilla. Pula-aikaan kuuluivat nälkä, elintarvikekor�t ja jonotus. Kulkupelit olivat osi�ain erilaiset kuin nykyään. Tämä kaikki pitää o�aa huomioon, kun rakennetaan teoksen väli�ämää ais�maailmaa. Saarto sanoo tekevänsä muis�inpanoja vihkoon ja ruksaavansa merkintöjä yli käy�äessään niitä teks�ssä. Hän varoittaa ”tuhlaamasta” muis�inpanoja liian

aikaisin. Jos ja kun tarina alkaa muotoutua uudestaan, hän siirtää ne teks�n loppuun, mahdollises� käyte�äviksi oikeassa paikassa si�en, kun oikeanlainen kertomus täsmentyy tai löytyy. Kirjoi�amisprosessin aluksi ei jaksa kovin pitkiä kirjoitusrupeamia Saarto toteaa. Hän rentoutuu käymällä välillä kävelyllä, tutkailee lähde�etoja ja tekee uusia muis�inpanoja. Mu�a kun ”umpihangesta” on päästy ja tarinan idea löytyy, hän sanoo kirjoi�avansa taukoja lukuun o�ama�a aamusta iltaan. Päivä- ja iltakävelyillä oivallukset, ajatukset ja ideat putoilevat mieleen. Silloin hän huomaa pystyvänsä keski�ymään, vaikka yleinen keski�ymiskyky olisi puu�eellinen. Saarrolle hyvä merkki keski�yneestä kirjoi�amisesta on se, e�ä jos hän aikoo lai�aa taustamusiikkia, hän saa�aa unohtaa käynnistää soi�men; silloin ajatukset ovat kokonaan teks�ssä… ainakin melkein. Aloi�aessaan uu�a kirjaa, Saarto paljastaa mielessään olevan ainakin yhden tärkeän, tarinan väli�ämisen mo�iviin lii�yvän kysymyksen. Koska tarina kirjoitetaan monta kertaa uusiksi, tajuaa vasta jälkeenpäin kirjoi�avansa kirjaa etupäässä itselleen. Ei sil� tarvitse ”toistaa itseään ja kirjoi�aa samaa kirjaa uudestaan”, ei, vaikka lukijoiden palaute olisikin ollut myönteistä. Saarto on aina halunnut etsiä jotain uu�a ja vakuu�aa tekevänsä niin vastaisuudessakin. Saarron paras vinkki kirjoi�ajille on kuulemma tullut Julia Cameronilta. Se oli suureksi avuksi, kun hän mie�, onko liian iäkäs julkaistakseen esikoisromaanin. Cameronin vastaus oli vapau�ava: ”Olisimme aivan yhtä vanhoja kuin silloin jos nyt jä�äisimme luomisen, eikä kirjaa koskaan julkaistaisi.” Saarron esikoisromaani julkais�in hänen ollessaan 53-vuo�as. Omakin taipaleeni kirjoi�ajana kulki samalla tavoin. Työskentelen pitkäl� Saarron esi�ämin metodein ja tein ensimmäisen julkaisupäätöksenikin yhtä aikaa Saarron kanssa vuonna 2007 ollessani 55-vuo�as. Ymmärrän Saartoa eri�äin hyvin, kun hän mainitsee: ”Kirjoi�ajan on yleensäkin kysy�ävä itseltään uskaltaako, ja eritoten miksi hän rohkenee lähteä amma-

�kseen kirjoi�avan ihmisen epävarmalle, jopa pelo�avalta tuntuvalle �elle?”

Timo Saarron romaanit: Vaitelias poika (Karisto, 2011. Kariston romaanikilpailun voi�o 2010 ja 12 osumaa -tunnustuspalkinto 2012.) Vesimiehen aika (Karisto 2015) Kuoleman kuukausi (Karisto 2017. Vuoden johtolanka -palkinto 2018) Kevään varjo (Karisto 2018) Lisäksi Timo Saarrolta on julkaistu 10 novellia. Suurella kunnioituksella, Timo Saarron haastatteluvastauksia vapaasti myötäillen. Lauri Vanhala

”Keskeneräisyys ei haittaa kirjoittamisessa, soittamisessa, eikä muutoinkaan elämässä, jos jonkin asian tekemisestä pitää.”

Elias 1/2019

50 v Anu ja Esa Ennelin

Gustavo Vega Mansilla

Gustavo Vega Mansilla näytti kuinka runot muuntuvat kuviksi ”Runollisen elämyksen aineellistamisessa voi hyödyntää mitä tahansa väline�ä”, sanoo espanjalainen Gustavo Vega Mansilla, joka on visuaalisen runouden yksi merki�ävimmistä kansainvälisistä runoilijoista. Hän kutsuu ikonisiksi metaforiksi ja graafisiksi runoiksi muotoja, joissa ei ole kielellistä ilmentymää näkyvissä ja joissa esiintyy plas�suutta. Esineelliset runot ovat objek�runoja. Gustavo Vega esiintyi Uudenmaan Kirjoi�ajien 50vuo�sjuhlavuoden avaavassa Runoma�neassa, joka pide�in lauantaina 26.1.2019 Kanneltalon Kannel Caféssa, Helsingissä. Gustavo Vega Mansilla on myös visuaalisen runouden teoree�nen tutkija, luennoitsija ja vetäjä. Hän on esiintynyt monilla kansainvälisillä runousfes�vaaleilla, -konferensseissa ja erilaisissa runotapahtumissa. Yleisö sai kuulla visuaalisen runouden juurien johtavan aina an�ikin Kreikkaan as� ja yleisö sai nähdä näy�eitä eri vuosisatojen visuaalisista teksteistä, runoista. Esa Ennelin tulkkasi espanjankielisen puheen suomeksi.

Historiakatsauksen jälkeen Gustavo Vega esi� omia runojaan ja Esa Ennelin lausui ne saman �en suomeksi. Selvitys-nimistä runoa oli myös lausumassa Anu Ennelin. Esiintymisensä loppupuolella espanjalaisrunoilija laskeutui alas estradilta, alkoi kävellä kumarassa edestakaisin ja äänteli, kun hän tulkitsi (”Elämä on sellaista”) mykiste�yä ja tasoite�ua sone�a. Valkokankaalla sone� näy� kaukaa katso�una runolta, mu�a se olikin vain pelkkää tasaista viivaa. Sone�n nimi luki viivarivien alla sulkeissa ja lainausmerkeissä, ja sen alla oli sone�n lyhyt kuvaus. Tämän jälkeen Kannel Cafén täy� heleä laulu, kun Lyydia Lehtola eli ”Lyy�” istah� sähköpianonsa ääreen ja esi� tekemäänsä runoelmapoppia. Si�en runoilija Juhani Harju haasta�eli kirjailija Lea Kaleniusta. Lopulta Kannel Cafén lavan valtasi varsinainen Runoma�nea ja Open Mic sekä Civic Charter -lausuntaperformanssi. Teksti ja kuvat: Sirpa Suominen Lähde: amazon.es/Visuaalinen-runous-Finnish-Gustavo-Mansilla-ebook

Elias 1/2019

Runoilija Juhani Harju ja kirjailija Lea Kalenius. Tao Lin hauskuu� yleisöä Stand up -esityksellään.

Lyydia Lehtola eli ”Lyy�”. Tarja Okkonen

Hanna ja Juha Lindy

Jorma Hyvönen Olli Sarpo

Harri Roussi

Ari Raa�kainen Lauri Vanhala John Kiviranta luki Julia Hietakankaan runoja.

50 v

Jukka-Pekka Wuorikoski Ulla Welin

Noste Projek�, Civic Charter — Oikeus vaiku�aa -lausuntaperformanssi. Vas. Jukka-Pekka Wuorikoski, Timo Kulhia, Riku Räihä, Anne Taimioja ja Marjut Leh�nen.

Elias 1/2019

kirja-arvioita Burgundinpunainen tähti Iiris Ritva Laitinen

Burgundinpunainen täh� on Iiris Ritva Lai�sen varsin omaleimaises� kirjoi�ama kirja. Tarina on kuin muisteltu vuoropuhelu päähenkilöiden Miklos Janksonin ja Slim Kosmisen rakkaussuhteesta Bloom-nimiseen naiseen. He ovat kaikki kolme ajatusmaailmaltaan ilmeises� 1960-luvun Hippi-kul�uurin läpitunkemia itsensä etsijöitä, omaehtoisuuteen suuntautuneita ja yhteiskuntaan krii�ses� suhtautuvia nuoria. Tähän vii�aisi se, e�ä jo kirjan ensi lehdiltä alkaen esille tuodaan jotakin Jack Kerouacin, amerikkalaisen kirjailijan ja runoilijan aatemaailmasta. Miklos aloi�aa kertomalla vainajana ”tuonpuoleisen takaa” omasta kuolemastaan liikenneonne�omuudessa. Bloom taas kertoo aviomiehensä Mikloksen hautajaisista, jossa tapaa tämän vanhan kaverin Slimin. He muu�avat yhteen asumaan. Bloom ja Slim Kosminen jatkavat menneessä aikamuodossa kertojina, hieman irrallisin, päiväkirjamaisin kohtauksin dialogia siitä, mitä heille si�en tapahtui. Sekä sosiaalivirkailijana työskentelevä Bloom e�ä musiikin tekijä Slim vie�ävät epäsovinnaiseksikin luonnehdi�avaa elämää ja sairastuvat kumpikin syöpään. He taistelevat yhdessä elämän ase�amia vaikeita olosuhteita ja sa�umuksia, sekä tau�a vastaan. Mentaaliongelmien ja lääkityksen kanssa ikänsä paininut Slim, joka on ”kadun kasva�”, murtuu. Hän pakoilee syöpähoitoja ja vajoaa osuvas� kuvatun luonteensa mukaises� lähes pii�aama�omaksi alkoholis�ksi, kunnes viimein kuolee… tai, ehkei kuolekaan! Bloom sen sijaan onnistuu selä�ämään rintasyöpänsä ja suuret ongelmansa leik16

Elias 1/2019

kausten ja seitsemän vuoden sytostaa�ja sädehoitojen jälkeen. Varsinainen tarina sijoi�unee kielen ja aja�elutavan perusteella leimallises� jonnekin vuosien 1965–2000 väliin, vaikka vii�eitä ajankohdasta ei suoraan kerrota. Kirjassa ei ole selvää yhtenäistä kehityskaarta muutoin kuin syöpäsairauden potemisen ja sen parisuhteelle aiheu�amien raskaiden tunnelmien kuvauksen osalta. Se kuitenkin tehdään suoraan ja liiaksi tunteisiin vetoama�a, niihin korkeintaan rivien välistä viitaten. Kirjan parasta an�a on ei�ämä�ä myös se, e�ei mitään ylidrama�soida. Vain osaa muista henkilöhahmoista valotetaan tarkemmin. Kirjoitustyyli on helppolukuista slangia ja sinänsä eri�äin sujuvaa. Vain yksi esiintuoduista henkilöhahmoista nimetään ja on minullekin tu�u. Hänen lii�ymistään päähenkilöihin ei tosin valoteta. Joka tapauksessa kertomus aivan ilmeises� nouda�elee todellisia tapahtumia, mikä teki siitä minulle mielenkiintoisemman. Mihinkään suurta filosofiaa, teosofiaa, metafysiikkaa tai uu�a ihmismielen ontologisen tason kuvausta kirjassa ei esitetä, mu�a kokonaisuutena tarina on riviensä välistä lue�una herkäs� ja hyvin kerro�u, eräänlainen seikkailu ja matkakuvaus itseen. Voin suositella kirjaa niille lukijoille, jotka kykenevät jo emo�onaalises� kohtaamaan kirjan tarjoamat tunnelmat ahdistuma�a. Valmiita vastauksia kirja tarjoilee niukal�, tai ei lainkaan. Jokaisen meistä on itse tehtävä työ ja löyde�ävä. Lauri Vanhala

Kustantaja: Books on Demand Julkaistu: 05.11.2018 ISBN-13: 9789528029038 Lisää kirjasta: www.bod.fi/kirjakauppa/ burgundinpunainen-tah�-iiris-ritva-lai�nen

Kirsti Mäenpään novelleja: ”Eilen, tänään, huomenna”

Tällainen on kirjoi�ajan Suomi tänä päivänä: ”Tunnen olevani kahden maan kansalainen. Toinen on lapsuuteni maailma, josta lapseni ja seuraavat sukupolvet kuulevat vain tarinoina. Toinen on nykyinen aika, jossa elän ja ihme�elen, onko lähimmäinen sukupuu�oon kuollut ihmislaji. Miksi kerron näitä vanhoja tarinoita? Ehkä siksi, e�en voi olla vertaama�a nykyistä aikaa en�saikaan. Lapsuuteni ihmiset olivat tyytyväisiä, vaikka miltei jokainen oli katsellut kuolemaa silmästä silmään. Se antoi perspek�iviä elämään. Toivon lukijoiden löytävän ajankuvan tarinoistani. Aikajänteeltään jostakin 1800-luvun loppupuolelta tähän päivään as� suomalaiseen yhteiskuntaan sijoi�uvin lyhyin novellinomaisin kertomuksin maala�u tummasävyinen kokonaisuus. Lopuksi Ukko Ylijumalakin saa päähänsä rakentaa arkin ja yri�ää pelastaa tuholta, hmm… Jotakin.” Kirja on 1900-luvun perintein, sujuvas�, suorastaan yksivakaisenkin soljuvas� toteute�u. Onneksi poli�ikka ei ideologiaksi nime�ynä ole saanut kovin suurta osaa tarinoissa, vaikka tarinoissa on paljonkin yhteiskuntakri�ikkiä. Satavuo�sen Suomen taival tavoitetaan vanhahtavalla ja murresanoja vilisevällä kansanomaisella kerronnalla, joka voisi olla peräisin viime vuosisadan alun mestarienkin kynästä. Kirs� Mäenpää on taitava kertoja! Suomi-nimisen utopian kuvaus tapah-

tuu eri ajoille tyypillisen sosiaalisen todellisuuden esiintuonnin kau�a. Teks� vetoaa paikoin tunteisiin ja inhimilliseltä ihmiseltä arjen mielihyvän tavoi�elussa usein unohtuvaan oikeudentuntoon. Novellien hahmot ovat, kuten me kaikki, hienoja ja ymmärtäviä, mu�a myös kovia ja karkeita ihmisiä. Joukkoon livahtaa silloin tällöin harvakseltaan muutama tehostesana: ”vi�u, perkele, kyrpä” jne. sen olema�a itsetarkoituksellista ja vailla tarkoitusta kuvata ajasta jotakin tyypillistä muuta. Onpa teks�in eksynyt jokunen elämänopetus ja filosofinen toteamuskin. Kirjoista ja kirjoi�amisesta mm. mainitaan: ”Ex nihilo nihil fit = Mikään ei synny itsestään”. Niin eivät siis tee tarinatkaan. Kertomukset liikkuvat vanhasta nykyisen tapaiseksi muu�uneessa suomalaisessa luokkayhteiskunnassa, sen pariin syntyvien turvallisuuden- ja mielihyvänhakuisuudessa, sekä siinä eläneiden ja nyt elävien ”koukussa”, arvelu�avassa moraalissa, sekä �etämä�ömyyden sikiämän uskonnollisuuden tukahdu�avassa ahdistavuudessa. Elämä muu�uu kirjan sivuilla lukijan silmissä niin, e�ä vanhempi aika, joskus ikävinekin tapoineen, alkaa sil� saada ajan kultaamaa pa�naa. Nykyinen aika samanlaisine eri tavoin toteutuvine ilmiöineen alkaa vaiku�aa loppuun as� sisältä tyhjäksi kalutun ihmisen ulkokuorelta. Olen kuitenkin varma, e�ä jotain sinne sisälle kuitenkin jää ja se Se ”syntyy itsestään”. Vaikka olen itse ”uusien vanhojen” ajatusten ja erilaisten näkökulmien läpitunkema lukija sekä kirjoi�aja, tekee Kirs� Mäenpään sujuva ja ”paljon nähnyt” kerronta vaikutuksen. Mäenpää jakaa novelleissaan liikaa osoi�elema�a ja puolta valitsema�a näkemyksensä suomalaisen yhteiskunnan �lasta ”sadan vuoden yksinäisyyden” puristuksessa. Jaan paljossa Kirs� Mäenpään ilmiselvän huolen sivistyksen ja kehityksen seurauksista. Kiitos! Lauri Vanhala

Kustantaja: Kesuura Sivumäärä: 196 Pehmeäkan�nen ISBN: 139789518122312

Vallila kuvin ja sanoin

Kari Varvikon uusin teos, Puutalojen Vallila (Kustantaja Laaksonen, 2019) jatkaa Varvikon Helsingin kaupunginosahistoriikkien sarjaa. Puutalojen Hermannin (Kustantaja Laaksonen 2017) kanssa ne ovat kuin sisko ja veli. Hermanni on isoveli, koska se rakenne�in ensin. Puu-Vallila on idylli, jonka sen en�set asukkaat muistavat ja jossa nykyiset asukkaat viihtyvät. Puu-Vallila syntyi 1910-luvulla ja täydentyi hienolla arkkitehtuurilla 1920-luvulla. Helsinki laa� uuden asemakaavan vuonna 1967. Siinä alue osoite�in kerrostalojen ja yleisten rakennusten tonteiksi. Kaupungin edustajat väi�vät, e�ä PuuVallilan talot ovat arkkitehtuurises� arvo�omia, mu�a sen seikan alueen puolustajat osoi�vat vääräksi. Talojen suunni�elijoina olivat aikansa parhaat arkkitehdit kuten Armas Lindgren, Mar� Välikangas ja muita. Väite�in, e�ä alueelle ei voitaisi saada kaukolämpöä, mu�a siellä olikin jo valmiiksi kaukolämmön pääputki. Apulaiskaupunginjohtaja Aa�o Väyrynen totesi asukasyhdistyksen edustajille, e�ei Puu-Vallila säily kuin hänen kuolleen ruumiinsa ylitse. Pari viikkoa tämän toteamuksen jälkeen Väyrynen menehtyi lenkkipolullaan Lau�asaaressa. Puu-Vallila ja sen puolustaminen oli teemana Risto Jarvan elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei. M.A. Numminen teki laulun Puutalojen Vallila ja siinäkin ote�in kantaa asukkaiden puolesta.

– Köyhistä ihmisistä oli koko ajan kysymys. Heitä Stadi ja grynderit yri�vät jymäy�ää niin Herulissa kuin Valkassakin, Varvikko toteaa.

Upea kuvitus Puutalojen Vallila koostuu johdannosta, jossa kerrotaan lyhyes� Pitkänsillan tämän puolen asutuksen syntyhistoriasta; ensimmäisistä huviloista, Puu-Vallilan synnystä ja taistelusta, Stadin kunnallisista asunnoista ”punakuntseista” ynnä muuta. Kirjassa on runsas ja upea kuvitus, lyhyt ja ka�ava katsaus alueesta, kuten Hermanni-kirjassakin. Valokuvat kertovat Puu-Vallilasta yli sadan vuoden ajalta. Tuoreimmat otokset ovat talvelta 2019. Paljon taloja tosin on pure�u, kevään 1944 suurpommitukset hävi�vät nekin Vallilaa, mu�a kunnostetut puutalot osoi�avat, e�ä Puu-Vallila elää edelleen. Vuonna 1991 Helsingin kaupungille myönne�in kansainvälinen Europa Nostra –diplomi kul�uuriympäristön säily�ämisestä. Kiitos siitä HermanniVallila Seuralle. Jorma Hyvönen

Kustantaja: Kustantaja Laaksonen, 2019 Sivumäärä: 76 Kovakan�nen ISBN: 9789527260104

Elias 1/2019

Jatkokertomus Pikku-Anni ja mies ikkunassa Anni oli saanut polkupyörän. Eräänä päivänä he olivat Mamman kanssa käyneet ostamassa sen ko�matkallaan, kun Mamma oli päässyt töistä ja hakenut Annin leikkikoulusta. Sinä päivänä ei aje�ukaan bussilla numero 14 ko�in, vaan rai�ovaunulla numero neljä keskustaan. Kaupassa pyörä kääri�in paksuun, ruskeaan paperiin ja sido�in vahvalla narulla. Mamma joutui kävelemään ihan vinossa kantaessaan sitä ja käsilaukkuaan, pitäessään toisella kädellään Annia kädestä. Anni hyppeli ilosta kulkiessaan Mamman vieressä nykäisten hänen kättään joka hyppäyksellä. Mamma ru�s� Annin kä�ä niin ankaras�, e�ä siihen sa�ui, kun sormet menivät ly�yyn ja kielsi Annia hypähtelemästä. Oli tarpeeksi hankalaa kävellä, kun kantoi pyörää ja käsilaukkua yhdessä kädessä ja toisella pi� Annia kädestä. Rai�ovaunussa he joutuivat seisomaan koko matkan keskustasta Töölöön. Kun Mamma kotona repi paperin pyörän ympäriltä, Anni henkäisi ihatuksesta. Pyörä oli punavalkoinen, sen valkoinen ohjaustanko muistu� korkealla ilmassa leijailevaa lokkia ja sen satula oli tummanruskeaa, kiiltävää nahkaa. Kaikkien kolmen pyörän pinnat kiiltelivät ja niiden renkaat olivat valkoista kumia. Niitä hän ei likaisi! Ohjaustangon päiden punaisissa muovitupissa oli pitoraidat. Hän kiersi pyörän etupuolelle ja ihasteli kaunista merkkiä, joka oli kiinnite�y kahdella ruuvilla ohjaustangon runkoon. Sekin oli punavalkoinen ja sen keskellä oli linnun kuva. Anni halusi, e�ä pyörä laite�aisiin yöksi hänen viereensä, kuten muutkin uudet tavarat aina. Huomenna olisi sunnuntai, eikä tarvitsisi lähteä leikkikouluun. Hän voisi ajella ulkona koko päivän! Mamma ei olisi ollenkaan halunnut nousta ylös niin aikaisin. – Mitä Herran tähden sinä kuvi�elet kellon olevan? hän oli puuskahtanut avatessaan silmänsä. Anni istui ris�-istunnassa omalla vuoteenpuoliskollaan. Hän kohau� olkapäitään. – En yhtään �ijä, hän vastasi, sillä hän ei vielä tuntenut kelloa. – Sun pitää nousta nyt. Aurinkokin on noussut. Mamma kääntyi toiselle kyljelleen ja �rkis� sohvan vieressä tuolilla olevaa herätyskelloa. – Puoli kuusi! hän huudah�. – Miksi ihmeessä sinä tähän aikaan haluat nousta? Nythän on sunnuntai! Mamma pudo� päänsä takaisin tyy18

Elias 1/2019

nylle, huokasi ja sulki silmänsä. Anni huolestui. Mamma ei saanut enää nukkua! Oliko Mamma kokonaan unohtanut, e�ä Annilla oli uusi polkupyörä? – Mamma, herää nyt! Mä haluan lähteä pyöräilemään, hän sanoi ja töni silmät kiinni makaavaa Mammaa kylkeen. Aamiaisella Mamma varoi� kaikki varoituksensa: mitään katua ei saanut ylittää, pi� pysyä kor�elin sisällä. Pi� varoa kadulla käveleviä, eikä saanut ajaa kovaa. Jos kaatui, pi� tulla ko�in, eikä jäädä kadulle vollo�amaan. Kun aamiainen oli syöty ja Mamma juonut kahvinsa, hän pol� savukkeen. Sen jälkeen hän selvi� Annin hiukset. Annin pää nytkäh� taaksepäin jokaisella harjanvedolla. Si�en Mamma le�� hiukset uudestaan. Ensin Mamma teki apule�t. Ne le�te�in ohimohiuksista. Hän kiinni� apule�t hiusneuloilla päälaelle odo�amaan. Si�en hän le�� varsinaiset le�t, joihin apule�t yhdiste�in. Mamma le�� aina �ukalle. Annista tuntui joka kerta ihan siltä, e�ä hänen silmänsä venyivät vinoiksi kuin kiinalaisilla. – Minä menen takaisin nukkumaan, kunhan olet päässyt pyörinesi alakertaan, Mamma sanoi ja hauko�eli. – Muista ottaa avain kaulaan, ennen kuin lähdet. Anni o� avaimen eteisen seinän koukusta ja pujo� sen nauhan kaulaansa. Si�en hän avasi oven ja talu� pyöränsä rappuun. Vaikka hississä luki, e�ä alle seitsemänvuo�aat eivät saaneet käy�ää hissiä, oli Anni jo aika kauan ajanut yksin hissillä alas ja ylös. Kuudenteen kerrokseen kiipeäminen oli hänen mielestään vaivalloista, vaikka alaspäin meno sujuikin nopeas�, kun loikki kaksi rappusta kerralla. Mamma oli pukenut aamutakin päälleen ja pi� hissin ovea auki. Anni ve� veräjän syrjään ja työnsi pyörän sisään. Hänen pi� pitää veräjää auki takamuksellaan, e�ei se rämähtäisi kiinni. Kun pyörä oli hississä, hän antoi veräjän rämähtää kiinni ja Mamma sulki oven. Kun hissi läh� alas, Mamma vilku� ja vilku�, kunnes katosi näkyvistä. Hissi oli pieni, eikä Anni ollut mahtua minnekään, kun pyörä vei niin ison �lan, joten hän istui pyörän satulalle odo�amaan hissin pysähtymistä. Veräjä rämisi ja ovi kolisi, mu�a hän pääsi kuin pääsikin hissistä pyörineen. ”Mä meen ulos etuovesta. Takapihan portaat on niin kapeat ja kiemuraiset”, hän aja�eli. Etuovelle joh� kaksi leveää tasanne�a ja yhteensä kuusi porrasta. Niitä pei� punainen, karhea ma�o. Hän kantoi

pyöränsä ensimmäiselle tasanteelle, ve� henkeä ja läh� laskeutumaan portaita. Pyörän ketjunsuojus ja poljin kolkkasivat kipeää tehden hänen nilkkaluutaan vasten, vaikka hän yri� nostaa pyörän ylemmäs. Pihalla Anni nousi innoissaan pyöränsä satulaan ja polki hitaas� alas piha�etä jalkakäytävälle. Kävelijöitä ei näkynyt missään. Anni polki nopeas�, niin nopeas�, etteivät polkimet pysyneet perässä ja hänen pi� nostaa jalkansa ilmaan. Valkoisten tennistossujen sisällä kaikki varpaat sojo�vat pystyssä pyörän sivuilla. Tuuli humisi korvissa ja pörrö� otsatukkaa. Liehuvat le�t napsahtelivat Annin selkään. Vauh� oli ihanaa! Hän pyöräilisi kyllä ihan koko päivän! Vauhdin hiljenny�yä hän jatkoi polkemista. Kadun reunassa hän pysäy� pyörän parilla lyhyellä juoksuaskeleella ja pysähtyi kahareisin pyörän päällä seisoen katselemaan toiselle puolelle. ”Si�en kun olen iso, voin mennä kadun yli”, hän aja�eli. ”Si�en, kun menen kahden kesän päästä kouluun.” Hän nyökkäsi itsekseen, nos� pyörän ilmaan ja käänsi sen tulosuuntaan tepsutellen lyhyin askelin. Kadun varrella kasvavista lehmuksista oli varissut kukkia jalkakäytävälle. Ne keräytyivät pieniksi saarekkeiksi ja liukuivat pyörteillen asval�lla. Nelosen ja kympin rai�ovaunut vaappuivat peräkkäin koh� keskustaa kirskahtaen silloin tällöin mennessään. Niiden sisältä kuului kilahdus, kun ne lähestyivät pysäkkiä. Anni halusi ajaa niiden kanssa kilpaa ja läh� polkemaan kumarassa, leuka melkein ohjaustangossa kiinni. Valkoiseen kan�nauhaan pujote�u avain kilahteli pyörää vasten. Hetken kulu�ua hän joutui oikaisemaan selkänsä ja nostamaan jalkansa polkimilta, sillä ne eivät taaskaan pysyneet vauhdissa. Rai�ovaunut pääsivät karkuun ja pysähtyivät nytkähdellen pysäkilleen. Kohta kuului taas kilahdus ja ne läh�vät laiskas� liikkeelle. Ne vaappuivat hitaas� alamäkeen ja kääntyivät kadun kulmasta näkymä�ömiin. Kauempana kadulla näkyi tu�u koira ja sen emäntä. Anni polki heidän luokseen ja pysähtyi tapu�amaan koiraa. Hän kertoi tädille, e�ä pyörä oli aivan uusi ja että hän oli saanut sen vasta eilen. Tä� ihme�eli, miten hyvin hän jo osasi ajaa, vaikka oli vasta ensimmäistä kertaa pyöräilemässä. – Niin osaankin, enkä oo kaatunut yhtään, Anni vastasi tohkeissaan, heilau� kä�ään hyväs�ksi ja jatkoi matkaansa. Oli alkanut tuulla vähän enemmän.

Vastatuuleen polkiessa tuntui, kuin olisi ajanut kovempaa, kun tuuli ujelsi korvissa. Anni polki kor�elin ympäri monta kertaa. Aika monta ihmistä näkyi jo kävelemässä kadulla. Kun hän taas tuli kor�elin toiselle puolelle, hän kuuli torvisoittoa. Korkealla, erään kerrostalon ikkunalla istui mies. Hän roiko� toista jalkaansa vaarallisen näköises� ulos ikkunasta ja soi� trumpe�a. Anni �esi, e�ä se oli trumpe�, sillä Mamma oli näy�änyt trumpe�n kuvan, kun hän oli kertonut, e�ä Pappa soi� sellaista jossain orkesterissa. Anni seisoi kadulla kahareisin pyöränsä päällä ja tuijo� pää kenossa ikkunaan. Hän pelkäsi, e�ä mies putoaisi. Mies lope� soi�amisen ja katsah� alas kadulle. – Hej, lilla Anni! Här är Pappa, hän huusi ja heilu� trumpe�aan. Anni säikäh�. ”Jos se on Pappa, mun pitää he� mennä ko�in”, hän muis� ja käänsi pyöränsä niin nopeas� tepsutellen, e�ä oli kompastua jalkoihinsa ja pyörään ja kaatua ensimmäisen kerran. Hän polki kovaa vauh�a ko�talonsa kohdalle ja kääntyi pihaan, avasi ulkooven ja kiinni� oven alareunassa olevan lenkin portaan tappiin. Si�en hän kantoi pyörän puolijuoksua portaat ylös hissin eteen, eikä huomannut lainkaan, miten

ketjunsuojus ja poljin kolkkasivat hänen nilkkaansa. Hän painoi hissin nappia ja juoksi takaisin alas sulkemaan oven. Kun pyörä oli vihdoin hississä, hän sulki oven, pääs� veräjän rämähtämään kiinni ja painoi kuudennen kerroksen nappia. Anni avasi oven ja raahasi pyörän eteiseen. – Mamma, Mamma! hän huusi. – Mä näin, kun Pappa soi� trumpe�a yhdessä ikkunassa! Rapun ovi paukah� kiinni Annin takana ja Mamma tuli eteiseen. – Missä ikkunassa? hän kysyi ja kuivasi käsiään esiliinaansa. – Yhden talon ikkunassa. – Miten niin se oli Pappa? – Se �esi mun nimeni ja sanoi hei ja e�ä se on Pappa. Se istui siellä ikkunassa ja soi� trumpe�a. Se oli aika korkealla, se ikkuna. Mamma näy� Annin mielestä omituiselta, kun hän riisui Annin villatakin. – Erehdyit varmas�. Ei se voinut olla Pappa. Laita pyörä eteisen seinän viereen, e�ä täältä mahtuu ulos ja pese kätesi, Mamma sanoi huiskaisten kädellään pyörään ja eteisen seinään päin. – Mu�a kun se oli Pappa! Se oli ihan saman näköinenkin, kun Pappa tuossa kuvassa! Anni huusi ja osoi� kirja-

hyllyssä olevaa kastekuvaansa. Mamma pudis� päätään ja meni keittokomeroon. Anni mu�si rumia sanoja käsiä pestessään. – Oli se Pappa! Mistä se muuten olis �ennyt mun nimeni ja kaikki? Naapurin Vivekallakin on Pappa. Miksei mulla ole? hän mu�si itsekseen. – Mamma on paska, kun se ei usko, e�ä se oli Pappa. Mä en puhu Mammalle enää ikinä, hän pää� ja kuivasi kätensä. – Mamma! Miks mulla ei ole Pappaa, vaikka Vivekallakin on? hän huusi Mammalle kei�okomeroon ja unoh� kokonaan, e�ei hänen pitänyt puhua Mammalle enää koskaan. Mamma kantoi höyryävän kaakaokannun pöytään. – Kerron si�en, kun olet vanhempi. Nyt asiasta ei enää puhuta, hän sanoi ja nos� Annin tuolille pöydän ääreen. Anni ei enää koskaan nähnyt Pappaa. Hän sai tyytyä naapurin Vivekan Pappaan, eikä asiasta enää koskaan puhu�u.

tahansa missi tai malli. Oli povea, hiusta, silmää, huulta, uumaa, säärtä. Uroiden päät kääntyivät ja Tarzankin lähestyi häntä tositarkoituksella. Pian nainen kuitenkin totesi, e�ä miehellä oli enemmän lihaksia kuin ajatuksia kaurapellonvaaleiden hiustensa alla. Kuva ihannemiehestä ei sil� väistynyt naisen mielestä. eikä aikaakaan, kun häät viete�in Haikon kartanossa. Kaikki naistenlehdet pursuivat hääkuvia, sillä Tarzan sa�ui olemaan Mister Uin�. Nainen puursi edelleen kon�orissa. Uhkean ulkomuotonsa ansiosta hänet oli korote�u johtajan sihteeriksi. Mister Uin� oli amma�ltaan uimavalvoja. Palkka tosin ei päätä huimannut, mu�a komeat pui�eet pi� olla. Ote�in lainaa ja oste�in asunto eli�s�sestä Eirasta. Elämä oli ihanaa, nainen rakas� palvontansa kohde�a edelleen, kunnes tajusi, e�ei heillä ollut varaa moiseen elintasoon. Oli muute�ava kauemmas kaupungin keskustasta, sinne, jossa muukin rahvas asui.

Kului muutama vuosi, Tarzanin kroppa alkoi mene�ää kimmoisuu�aan, kuparinen iho hehkey�ään, mu�a naisen silikoni-implan�t pi�vät edelleen pintansa. Si�en tuli lama, kaupunki sulki Uimastadionin ja Mister Uin� sai loppu�lin. En�sen julkimon elintaso romah�, jäljellä oli enää laajakuvatelkkari, musta nahkasohva ja muutama taidejäljennös seinällä. Työ�ömyyskorvaus rii� TV-lupaan ja muutamaan keissiin olu�a ja kun vaimo kävi töissä, rii� leivälle juustoakin. Tarzan loikoili päivät pitkät sohvalla aamutakissaan. Hänen hiuksensa harvenivat, muodot pullistuivat. Naisen muoto oli vielä uhkea, mu�a hän ei enää jaksanut olla kokopäiväinen Janina tai Marilyn. Hän pää�, e�ä implan�t joutavat mennä luomien kohotusten ja huulten täy�öjen myötä ja kävi poista�amassa silikonit.

Jatkuu. Viimeinen osa seuraavassa lehdessä. Christine Hammar

Jumalaisen ihana Nainen näki hänet Uimastadionilla. Hänellä oli kesäpäivänvaaleat hiukset, kuparinruskea iho, sekä hyvin treena�u vartalo. Hän muistu� eläväs� taannoista Hesarin Tarzania, joka edus� naiselle ihannemiestä. Tuollaisen kun saisi! nainen aja�eli. Ei hän itsekään hassumman näköinen ollut, sen sijaan hyvin estynyt. Unelmien mies oli välitön, kamu kaikkien kanssa, mu�a naista hän ei huomannut lainkaan. Kauniita ty�öjä ja jokunen poikakin pyöri hänen ympärillään. Koko kesän nainen haaveili Tarzanistaan, mu�a mies ei edelleenkään huomannut häntä. Taitaa olla itserakas paskiainen, nainen epäili, kunnes pää�, e�ä jotain on tehtävä. Hän oli säästänyt vuosien varrella pienestä kon�oris�n palkastaan. Mihin hän olisi rahojaan edes tuhlannut? Mie��yään usean päivän, hän pää� antautua plas�ikkakirurgin käsi�elyyn. Seuraavana kesänä nainen ilmestyi Uimastadionille uhkeana kuin kuka

Terttu Savonen

Elias 1/2019

Pakkanen Täyskuu loimo� täh�kirkkaalta taivaalta jo toista iltaa. Pakkasta edelleen 35 aste�a. Ei auta. Pitää lähteä kokoukseen. Täytyyhän miestenkin kestää rintamalla idässä, vielä kylmemmässä, Aino aja�eli, väi�elikin asiasta iäkkään äi�nsä kanssa. Idässä oli aina purevampi pakkanen. Koski pudo� pari aste�a kylän pakkaslukemista. Mummo yri� estää Tytön o�amista mukaan. ”Ei o mitää tekemist”, kuului Tytön tavanomainen vastaus. ”Koulul Heljä ja Ilkka lupas keksii ohjelmaa meille nuoremmille. Voihan siel olla jotain talkoitkin. Työ e�e antannu tehä tänään niit jäälyhtyjäkää”. ”No eihän niit nyt kuutamol”, sanoi mummo. ”Just kuutamol ryssän koneet jyrää ympär maata. Pommi�aa viel meit�i, kun meil ei ol pimennysverhotkaa kunnos”. Talvisodan pakkasjouluna naapurin pappa oli rakennellut jäälyhtyjä ämpäreihin heille sekä omaan rantaansa. Sitä Ty�ö muisteli. Silloin ei vielä maaseudulla osa�u pelätä, eikä pimentää koteja. Ainon naisvaltainen jouluyleisö sai nau�a talven ihmemaasta ikkunan läpi. Alkoi hiihtomatkan varustelu: pässinpökkimiä sukkia, kintaita, kaulureita, itä-

maisia kauluripipoja, joista vain silmät näkyivät; sukset ja sauvat pi� katsastaa. Valkoiset neuleet olivat Birgitan turkista lähtöisin, harmaisiin mustalla Osmo-pässillä oli osuutensa. Lakanoista tehdyt lumipuvut ahde�in vaatekerrosten päälle. Tuskin heitä erote�aisiin vihollisen lentokoneista kuutamollakaan. Mummo juo� mus�sta viinimarjoista keite�yä kuumaa mehua ennakkoon, vilustumisen varalta. Pihapiirin puut loivat selkeät varjot hankeen. Tytöstä tuntui, e�ä kuu häikäisi. Näkisiköhän täällä lukea? Ei näkynyt variksia eikä harakoita, eikä kuulunut. Kosken kohina tuntui �nnituksena korvissa. Missäköhän koskikarat nukkuvat, Tyttö tuumi. Hän pujo�eli huopatossunsa lenkkisuksiin, sitoi ne kiinni kumilenkillä. Isä oli niitä leikellyt auton sisärenkaasta ennen sotaan lähtöä. Toinen lenkki katkesi, pi� etsiä uusi autotallista. Kädet tulivat kohmeeseen. Pi� piipahtaa sisään lämmi�elemään. Äi� ja tytär oikaisivat yh�ön koekuusikon viereistä latua koh� järveä. Kuusimetsä loi kauhukuvia Tytön mieleen Hannu ja Ker�u sekä Punahilkka saduista. Lau�ausyhdistyksen monet rakennukset näkyivät mus�na möhkäleinä. Ei

valoja, ei edes pihassa. Pakkaslumen narina voimistui, kun latu koveni. Naapurin suuren koiran räksytys muu�ui suden ulvonnaksi. Se oli kuullut hiihtäjät jo kaukaa. Koululaisten kivikova polku yli� Vähä-Kamposen Vannelahdesta alkaen ja tuli suoraan koulun rantaan. Aino pakkasi miehen hanskat reppuun. Käsi ei sopinut niissä sauvan lenkkiin. Käsiä alkoi kylmätä. Varpaat vali�vat liian pienissä monoissa. Kärkisiteisiin ei voinut kiinni�ää huopatossuja. Keskellä järven lahtea tunnelma muuttui aavemaiseksi: vain kuun loimotus, ei varjoja vi�valkoisella hangella, ei ääniä, eivät edes koirat enää muistu�aneet mistään elollisesta. Lahden rannoilla ei näet ollut ainu�akaan asumusta, vain koulurakennukset kauempana lahden poukamassa. Omituista: kuinka hiljaisuuden voi kuulla? Siltä tuntui, vaikka toisaalta lumen narskunta hiihtäessä kohisi korvissa. Paleltuma�omina, valkoisina, narskuvina kummituksina, kuun loimotuksessa, äi� ja tytär hiihtelivät lo�akokoukseen Mustalahden kansakoululle.

Mies yri�ää lohdu�aa lasta, joka itkee. Yllä�äen oviaukkoon ilmestyy naishahmo uteliaana: mistä lapsen ääni tulee? Kaupungilla sortuu vielä rakennuksia, mu�a tämä huone tuntuu turvalliselta. Nainen katsoo lasta, mu�a epäilee miestä, yhteistä kieltä ei ole. Kaikki seisoo, mu�a silmät liikkuvat. Nainen-lapsi, lapsi-aikuiset, mies-nainenlapsi. Kun katseet kiertävät, alkaa luo�amus hivenen syntyä. Sänkyrähjä ja tuoli on jäljellä huoneessa. Varuillaanolo hieman vähenee, on tultava toimeen näissä olosuhteissa. Mies haluaa lähteä ulos etsimään vettä ja syötävää vaikka jonkun kaupan rauniosta. Nainen ja lapsi pelkäävät, e�ei mies palaa heidän luokseen. Mies onnistuu vakuu�amaan heidät, e�ä on palaamassa veden ja syötävän kanssa. Nainen ja lapsi jäävät yksin, ulkona ympäristö hiljenee.

...

Helsinki, lokakuu 2014 Oili Kinnunen

Rattaat Toimi�aja kulkee yksin rauniokaupungissa. Rakennuksista päätelleen ei �edä, onko talojen rauniot sodan vai maanjäristyksen jäljiltä, taloja sortuu vielä siellä ja täällä. Vielä ihmisiä sinni�elee pystyssä olevissa rakennuksissa. Toimi�aja on näkevinään liike�ä erään rakennuksen läheisyydessä, ihmisiä puolivarjossa. Yhtäkkiä toisessa kerroksessa sortuu välipohja ja sitä mukaan luhistuu alin kerros. Huutoja kuuluu, mu�ei enää. Sortuman voimasta sinkoutuu eteen lasten ra�aat, jossa on lapsi vahingoittuma�a. Toimi�aja vie nopeas� lapsen ra�aissa pois, turvaan. Kauas ei voi lähteä mu�a lähellä on talo, jossa on ehjä pohjakerros. Lapsi huomaa, e�ä kaikki tu�u: ympäristö ja ihmiset on poissa ja tuntematon ihminen katsoo häntä. Mies yri�ää rauhoi�aa lasta jakamalla vähäiset eväät lapsen kanssa. Aika käy pitkäksi, ruoka ei riitä kauan. 20

Elias 1/2019

Mies palaa hämärän tullessa löyde�yään ve�ä ja ruokaa. Yö on kylmä, mu�a huoneen perällä, paljaalla patjalla mies ja nainen antavat lapselle rii�äväs� lämpöä. Lapsi nukkuu. Aamulla alkaa etäältä kuulua koneiden ja liikenteen ääniä. Myöhemmin, kun pelastuspar�o on liikkeellä, kuuluu ihmisääniä. Pelastuspar�osta joku tarkistaa vielä ehjät paikat ennen raunioita. Kun kolmikko uskaltautuu ulos hämärästä huoneesta, par�ossa kaikki ihmettelevät, miten on mahdollista, e�ä vahingoi�uma�omia ihmisiä vielä löytyy. Kaikki katsovat kolmikkoa, mies katsoo naista, nainen katsoo lasta ja miestä. Kun heitä haastatellaan, ei kumpikaan heistä pysty kertomaan, e�ä he vielä eilen he olivat olleet toisilleen täysin tuntema�omia. Valokuvaaja saapuu paikalle ja heidät kuvataan yhtenä perheenä. Robert Mercier 4.9.2018

Kotimaan pakolaiset Jatkosota alkaa ryminällä. Itärajalla asuvat ihmiset lähtevät kiirees� koh� sisämaata. Sinne en�selle paikalle jäävät kodit ja suurin piirtein koko siihenas�nen omaisuus. Monet perheet eh�vät o�aa mukaansa karjan ja ainakin hevosen. Jotkut tuikkaavat viime töikseen tulet ko�mökin nurkalle ja päästävät navetoista vapaaksi ne eläimet, joita ei enää voida o�aa matkaan. Monet kääntyvät viimeisessä mutkassa katsomaan taakseen surkeaa näkyä. Kylät roihuavat ilmiliekeissä ja sankka savu täy�ää Karjalan kunnaat. Sieltä seasta kuuluu lehmien, lampaiden ja mui�en ko�eläinten hätäistä mölinää. Kaukaa näkyy pieni piste, joka lähestyy matkaajia vauhdilla. Jonkun perheen koira on tajunnut �lanteen ja kiivaas� haukkuen saa kiinni isäntäväkensä. Perheen lapset ovat riemuissaan: Voi, meidän Musti tuli. Mus� hyppää lasten syliin kärryille, joka on täynnä tavaraa, lapsia ja raihnaiset isovanhemmat. Iltapäivällä tulee Hauta-ahon pihalle luurangon laihan hevosen vetämänä laitareki, jossa istuu kokonainen perhe, isä, äi� ja kaksi pientä lasta. Heillä on kädessään kunnan voudilta saatu lappu, jossa on osoite ja �lan nimi.

Perhe Tapanainen on lähtenyt jo monta viikkoa sitTen kotoaan itärajalta pakoon sotaa. He ovat yöpyneet milloin missäkin ja kun on tullut selväksi, e�ei ole enää palaamista rajan pintaan jääneeseen ko�in, ovat he päätyneet hakemaan paikkakuntaa, joka osoi�aisi heille pysyvän �lan jäädä asumaan. Tällä matkalla he ovat nyt ja tähän taloon on luva�u jäädä muutamiksi viikoiksi alkuun. Heidän mukanaan on yksinäinen, keski-ikäinen mies, joka on tullut kyydille matkan varrella. Hän on koditon ja perheetön. Yllään olevat vaa�eet ovat miehen ainoa omaisuus. Ei Tapanaisillakaan ole mukanaan kuin muutama vaatemy�y ja matkalaukussa Raama�u, Jumalan äidin kuvataulu ja jotain kei�övälineitä. Lähtö oli tullut sellaisella kiireellä, ettei ollut aikaa harkita, mitä mukaan otetaan. Vieläkin soi korvissa tykkien jyly ja pommituksista kantautuva rä�nä, joka hiljalleen kuitenkin loi�oni heidän päästyä muutamien kilometrien päähän kotoa. Eivät he olleet ainoat pakenijat. Kylästä pois johtavalla �ellä oli ollut pitkä jono henkensä edestä matkaajia. Joillakin oli eläimiä mukana, lehmiä kompuroi rekien ja kärryjen takana köydenpätkällä reen laitaan kiinnite�yinä. Oli Tapanaisillakin

ollut aluksi mukanaan yksi paras maidontuo�aja, mu�a se oli jossain vaiheessa pahoin nälkiintyneenä pitänyt jä�ää �en varteen kuolemaan. Silloin oli äi�-Tapanaiselta, Irjalta, päässyt ensimmäinen lohduton itku. Tähän saakka ei sille ollut aikaa, kun kaikki tapahtui niin kovalla kiireellä, e�ä itkukin pysähtyi ja lopulta jäätyi silmäkuoppiin. Jossain vaiheessa matkaa, oli yksinään laahustanut mies pyytänyt päästä reen jalaksille seisomaan, kun jalat olivat jo pitkästä kävelystä pökkelöityneet. Mies sanoi nimekseen Tauno, Tauno Rapo. Niin päätyi mies samoihin paikkoihin Tapanaisten kanssa. Tauno istui välillä reen laidalla, tai seisoi jalaksilla. Taunon äi� oli sinä aamuna, kun lähtökäsky oli tullut, saanut pahan sydänkohtauksen, sanonut pojalle, e�ä mene sinä, minusta ei ole enää matkantekoon. Ja niin Tauno läh�. Ilmilieskat näkyivät muutaman kilometrin päästä, kun hän taakseen viimeisessä mutkassa katsoi. Äi� oli jäänyt ko�mökkiin silmät jo kiinni painuneena sänkyynsä makaamaan. Kirsti Mäenpää s.Vilkuna

Mummo ja pappa lapsenvahteina Pian kaksi vuo�a täy�ävä Emilia oli päättänyt voi�aa ujoutensa ja suostunut papan ja mummon hoide�avaksi. Kun isovanhemmat tulivat, ty�ö piiloutui pyykinkuivaustelineen sisään. Telineellä oli kuivumassa vaa�eita. Lapsi seisoi telineen alla liikkuma�a. ”Emppu! Tule tähän mummon ja papan viereen. Katsotaan yhdessä Late Lammasta,” mummo sanoi. Lapsi ei vastannut eikä liikahtanut. ”Haluatko maitoa, tai o�aisitko banaania?” mummo jatkoi. ”Lähdetäänkö ulos?” mummo uteli viimein, kun ei saanut ty�öä pois telineen alta. Lapsi suostui. Mummo huokasi, puki lapselle kurahaalarit, istu� hänet ra�aisiin ja niin porukka suuntasi kulkunsa leikkipuistoon. Varhaissyksyinen päivä oli kolea, eikä puistossa ollut muita lapsia. Pappa kumosi hiekkakakun punaisesta ämpäristä

ja houku�eli Emiliaa tulemaan leikkiin mukaan. Emilia seisoi hievahtama�a hiekkalaa�kon reunalla. Mummo kutsui ty�öä kakun tekoon ja teki hiekkakakun sinisellä ämpärillä. Lapsi ei hievahtanutkaan. ”Tulehan Emppu. Näytä mummolle, miten hienon kakun osaat tehdä,” mummo maani�eli. Ty�ö seisoi viluisen näköisenä paikallaan. ”Haluatko keinumaan”, pappa kysyi. Emilia nyökkäsi. Pappa lai�oi lapsen keinuun ja alkoi työntää vauh�a. Yksi, kaksi, kolme…, sata. Oli mummon vuoro. Yksi, kaksi, kolme…, sata. Emilia puris� �ukas� keinun ke�nkejä. Pappa ja mummo antoivat sata vauh�a vuorotellen. ”Tuolla on kivan näköisiä pyöriä! Haluaisitko mennä ajelemaan?” mummo kysyi. Emilia nyökkäsi. Pappa nos� tytön keinusta ja lai�oi hänet kolmipyörän satu-

laan. Tytön jalat eivät liikahtaneetkaan. ”Osaatko polkea? Näytä mummolle, kuinka hienos� poljet!” Polkimet pysyivät paikoillaan. ”Mennäänkö vielä keinumaan?” Ty�ö nyökkäsi. Taas isovanhemmat työnsivät sata vauh�a vuorotellen. ”Paleltaako sinua? Mentäiskö jo ko�in?” Emilia nyökkäsi. Isovanhemmat huokasivat ja läh�vät työntämään ty�öä koh� ko�a. Venla Hautsalo

Elias 1/2019

Kirjoituskehotteiden satoa Perjantai 13. päivä Se oli päivä, jonka ei soisi koskaan osuvan kohdalle; perjantai 13. päivä. Emme edes havainneet sitä, ennen kuin oli aivan liian myöhäistä. Se ilmestyi kuin salaa valkoisine huntuineen suoraan koh� maata auringon takaiselta kiertoradalta. Emme edes �enneet mistä se tuli. Joku keksi sille pahaenteisen nimen: Friday, the 13th. Muis�n niitä tuhansia öitä, jolloin katsoimme taivaalle, jolloin yri�mme nähdä outoja, tuntema�omia viivoja, jotka olivat tunkeutuneet alueellemme, maan ja auringon väliin. Ne aiheu�vat aina ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Onneksi yksikään niistä ei ollut silloin törmäyskurssilla. Tiesin, e�ä näin saa�oi tapahtua, kaikki muutkin �esivät. Sil� eräät rakensivat mieluimmin valtavaa aitaa

Meksikon rajalle. Olisivat ennemmin investoineet parempiin kaukoputkiin, komee�ojen metsästäjiin, joilla olisimme voineet havaita sen aiemmin, mieluummin kymmeniä vuosia aiemmin. Nyt meillä oli aikaa kaksi kuukau�a ja aika loppuisi tänään. Kymmenen kilometrin kokoinen kivinen järkäle tuhoaisi 99,9 prosen�ses� elämän maapallolta. Siitä tulisi tulinen pätsi, jossa alumiinikin sulaisi. Sen jälkeen se vaipuisi syvään jäiseen uneen tuhansiksi vuosiksi. Minä ja viisi muuta asemalla olevaa astronau�a olisimme niitä harvoja, jotka selviytyisivät katastrofista. Oliko se onni? Ruokavarastomme rii�äisivät �ukalla säännöstelyllä ehkä puoli vuo�a. Maasta tulisi elinkelpoinen iskun jälkeen noin kymmenen tuhannen vuoden kulu�ua. Katselin huurteisen ikkunan läpi, miten

komee�a lähestyi maata. Se oli jo kuun kiertoradan sisäpuolella. Komeetan takana kieppui valkoinen jäinen huntu pahaenteises�, aivan kuin se olisi tulossa hakemaan jotain, joka kuului sille. Vilkaisin kelloa. Lasketun iskun hetki olisi aivan kohta. Komee�a syöksyi maan ilmakehään. Kuumetessaan se kirkastui kuin toiseksi auringoksi. Si�en se iskeytyi Tyyneen valtamereen. Iskuaallot alkoivat levitä. Ne tavoi�aisivat äänen nopeudella Aasian mantereen, Australian, In�an, Filippiinit. Sitä seuraisi tulinen aalto, joka pol�aisi kaiken �eltään. Oli perjantai 13. päivä…

Nainen hengi� vaivalloises�, keräsi voimiaan ja kuiskasi: – Si�en, kun en enää ole täällä.… Äkkiä hänen kätensä putosi kädestäni, hän huokasi, silmät sulkeutuivat ja hän oli poissa. Aluksi en ymmärtänyt. Naisen sanoissa oli jotain. Sanat tulivat suoraan hänen sydämestään. Viimeinen tahto. Nainen siirre�in osastolta sairaalan ruumishuoneeseen odo�amaan hautajaisia. Hoitajat sanoivat, e�ei hänen luonaan ollut vuosien varrella käynyt ketään. Koskaan. Kaikki sukulaiset olivat poistuneet täältä ennen häntä, mies oli menehtynyt kymmeniä vuosia sitten, eikä kukaan �ennyt missä hänen lapsensa olivat. Hän oli halunnut tuhkauksen ja uurnan. Minun pi� käydä läpi hänen tavaransa. Niitä ei olut paljon. Vanha käsilaukku, jonka nainen oli maininnut. Vanha henkilöllisyystodistus. Hänen 98-vuo�ssyntymäpäivänsä olisi viikon päästä. O�n käsilaukusta kirjekuoren, avasin sen, enkä ollut uskoa silmiäni. Kuori oli täynnä setelirahaa. Minun täytyi tehdä se. Järjes�n naisen hautajaiset, uurna jäi minulle. Huo-

menna olisi hänen syntymäpäivänsä. Hänen syntymäpäivänsä aamuna piilo�n uurnan matkatavaroi�eni joukkoon, toivoin, e�eivät tullivirkailijat huomaisi ja lensin Pariisiin. Notre Damen kirkossa oli iltamessu. Livahdin kirkkosalista torniin johtavaan kapeaan portaikkoon. Nousin korkeimmalle tasanteelle, josta näin koko Pariisin allani. O�n uurnan laukustani, avasin sen ja heilau�n naisen tuhkat tuulen mukana Pariisin yläpuolelle. Helpotus pyyhki lävitseni. Se ei tullut minusta, vaan jostain muualta. Olin onnellinen vanhan naisen puolesta. Hän oli vihdoin päässyt Pariisiin, syntymäpäivänään. Pala�uani takaisin sairaalaan, eräs hoitaja sanoi minulle: – Kummallinen ju�u. Muistatko sen vanhan naisen. Hänen pöydälleen oli jäänyt punainen ruusu. Kuihtunuthan se jo oli, sillä kukaan ei ollut muistanut korjata sitä pois. Se virkosi eilen. Näy� aivan kuin joku olisi tuonut hänen pöydälleen uuden tulipunaisen ruusun.

Ari Kokkonen Kirjoituskehote-teksti

Viimeinen tahto Muis�n hänen kasvonsa vieläkin istuessani hänen vieressään sairaalassa. Hän oli joskus ollut kaunis nainen. Ikä ja sairaus olivat repineet hänen kasvonsa eikä aika antanut armoa. Minä en edes tuntenut häntä vielä viikko si�en. Olin ensimmäistä päivää töissä, kiersin kaikki huoneet, korjasin aamiaisen as�at. Kun olin o�amassa kahvikuppia hänen pöydältään, hän tar�ui minua kädestä. Hoitajat olivat varoitelleet po�laista, jotka saa�oivat tarrata kiinni. Pelästyin, mu�a vanhan naisen ote ei ollut tarrautuva, enemmänkin herkkä kosketus. Katsoin häntä. Hänen silmissään oli kyyneleitä. Istuin naisen vierelle, hän pi� minua vieläkin kädestäni kiinni. Si�en hän sanoi hyvin hiljaisella äänellä: – Tekisitkö minulle palveluksen? Naisen ääni oli hento. Minun oli kumarru�ava lähemmäs, jo�a olisin kuullut. – En ole koskaan päässyt Pariisiin. Veisitkö minut sinne? hän sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. Hänen silmissään oli jotain hyvin syvällistä, ikuista. Nainen hengi� syvään muutaman kerran ja jatkoi: – Katso käsilaukkuuni. Ota rahat ja vie minut Pariisiin.

Ari Kokkonen Kirjoituskehote-teksti

Tarvitsetko potkua kirjoi�amiseesi? Uudenmaan Kirjoi�ajat ry tarjoaa ILMAISEN kirjoituskeho�een omaan sähköpos�laa�kkoosi kerran kuukaudessa! Kirjoituskeho�een tarkoituksena on antaa kirjoitusideoita ja potkaista luovuus liikkeelle. Kehote on ilahdu�anut kirjoi�ajia jo vuodesta 2006 ja listalla on jäseniä yli 80. Ilmoita sähköpos�osoi�eesi osoi�eeseen uudenmaan(at)gmail.com ja olet mukana.

Elias 1/2019

Kirjoituskehotteiden satoa Viimeinen toive Ei se niin mennyt. Hän oli vuosia tunkeutunut ajatuksiini muistoina, palasina yhteisestä elämästämme, toiveinani sovinnosta. Oli kulunut lähes kaksikymmentä vuo�a. Kulje�n toive�a mukanani kuin reppua. Vähitellen myönsin, e�ä repulla ei ollut käy�öä. Turhana se sil� roikkui olkapäälläni. Yllä�äen sain vies�n. Jotakin oli muuttunut. Toiveeni heräsi horroksesta; jos si�enkin! Väli�ömäs� pää�n lähteä tapaamaan häntä. Jänni�yneenä astuin hämärään huoneeseen, jossa korkea sairaalasänky hallitsi avaraa �laa. Mukanani tullut hoitaja kuulu� jo ovelta, e�ä oli tullut vieras. Lähestyin varoen vuode�a. Selällään tyynyjen tukemana makasi tu�u vanha nainen silmät sulje�uina, hiljaa, omaan maailmaansa vetäytyneenä. Tervehdin, kerroin kuka olin ja aras� tartuin hänen käteensä. Salamana hän riuhtaisi kätensä kädestäni suojaan peiton alle. Hiljaisuus putosi. Silmät edelleen sulje�uina hän makasi liikkuma�a kuin nukke. Neuvottomana seisoin osaama�a lähteä tai jäädä. Hoitaja riensi kohentamaan vuodevaa�eita, kyseli voin�a, tarjosi juotavaa.

Kaikki ilmaan heitetyt kysymykset jäivät vaille vastauksia. Seisoin patsaana vuoteen vieressä. Toive sovinnosta valah� kuin kulunut rä� la�alle. Hoitaja nyökkäsi, seurasin häntä ovelle, siinä pysähdyin ja vielä yri�n. Sanoin ”hei”. Ei vastausta. Käytävässä jäin hoitajan jälkeen, en jaksanut jatkaa. Lysähdin läheiselle tuolille kokoamaan ajatuksia ja voimia. Kaikuna kopisevat askeleet loi�onivat, lakkasivat kuulumasta. Hiljaisuus. Miksi tulin? Miksi edelleen olin toivonut? Viimeisenä hänen lähimmistään olin hänen vihansa kohteena. Hän oli kantanut kaikki vuodet oikeute�ua katkeruutta kaikesta kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta, joka oli tapahtunut kauan ennen syntymääni. Oli ollut aikoja, jolloin hän ei ollut kokemiansa asioita muistellut. Elämä oli sujunut mukavas�, mu�a si�en oli jokin asia, usein pieni, suistanut hänet uskomaan, e�ä kaikki, varsinkin läheiset tahtoivat hänelle pahaa. Vanhetessaan hän koki koko elämänsä menneen väärään suuntaan. Toisten aiheu�aneen hänelle vaikeuksia ja harmeja. Yhteydet perheeseen katkeilivat, solmi�in uudelleen, yrite�in, aina heikoin tuloksin. Pysyviä muutoksia

parempaan ei syntynyt. Hänen pienestä perheestään jokainen vuorollaan joutui kohteeksi, josta kaikki hänen kulloisetkin vaikeutensa johtuivat. Jäljellä olin enää minä. Saadakseni itselleni ja perheelleni rauhaa en halunnut olla hänen kanssaan tekemisissä. Kaipasin häntä, mu�a samalla �esin mitä yhteydenotostani seuraisi. Luovu�n. Näinä monina vuosina, jolloin asuimme kaukana toisistamme, ei myöskään hän tehnyt aloite�a. Hätkähdin. Hoitaja oli tullut viereeni. En ollut kuullut askeleita, en mitään, mu�a siinä hän seisoi, ojensi mehulasia ja hymyili. Annoin yhteys�etoni ja lupasin soitella. Käymään tuskin tulisin, ellei olisi pakko, olinhan viimeinen, jolla oli velvollisuuksia. Kului kaksi viikkoa, hän ei puhunut, avannut silmiään, ei juonut eikä syönyt. Toiveeni jäi toteutuma�a, ehkä myös äi�ni.

viihdyinkin siellä melko pitkään, kunnes äi�ni sairastui ja palasin takaisin Suomeen. Pian sen jälkeen äi�ni kuoli. Enoni oli aivan lohduton ja hänkin alkoi sairastella äi�ni hautajaisten jälkeen. Surullistahan se on, kun mene�ää läheisiä rakkaita ihmisiä. Minulla ei ole edes sisaruksia ja siksi olin kiintynyt enooni. Hän oli aina ystävällinen minulle. Kaikki nämä muistot täy�vät mieleni, kun lähestyin sänkyä. Tartuin enon käteen. Hän avasi silmänsä, ve� heikos� kä�äni ja availi suutaan kuin haluten sanoa jotakin. Laskin korvani lähelle ja keräten viimeiset voimansa hän muodos� sanoja peräkkäin. Kuulos� siltä kuin hän olisi sanonut ”en ole sinun enosi, vaan isäsi”. Mitä tämä on, houriko eno jo? Eno pi� tauon. Kiris� si�en heikos� ote�a kädestäni ja jatkoi ”sinun on usko�ava minua, olemme aina olleet äi�si kanssa rakastavaisia. Keksimme silloin, e�ä voimme olla yhdessä, jos esiinnyn veljenä”. Olin tyrmistynyt. Miten tämä on mah-

dollista? Tiesikö isäni tästä, tarkoitan siis sitä miestä, joka oli naimisissa äi�ni kanssa? ”Kyllä hän �esi ja hyväksyi �lanteen. Rakas�mme molemmat äi�äsi.” Olin aivan sanaton. Tieto muu� elämäni palapelin uudeksi kuvaksi. O�n kulauksen ve�ä lasista, joka oli sängyn viereisellä pöydällä. Enoni, tai siis isäni, ponnis� vielä, e�ä sai sanotuksi ”Anna anteeksi Silja. En voi lähteä tämän salaisuuden kanssa”. Si�en hän hengäh� syvään ja kuoli. Soi�n kelloa ja hoitaja riensi paikalle. Miten nyt tästä eteenpäin? Salaisuus oli nyt minun hennoilla harteillani. Keräsin ”isäni” tavarat ja löysin kirjekuoren, jossa hän selos� laajemmin suhteestaan äi�ini. Kuoressa oli myös sinikivinen sormus, se oli aina ollut äi�ni sormessa. Sormuksen sisällä oli kaiverrus, jossa oli äi�ni ja enoni nimet sekä sydän.

Irja Jokinen Kirjoituskehote-teksti

Eno Heikko ynähdys havahdu� minut. Nousin tuolilta, jossa olin torkkunut epämukavassa asennossa jo tunteja. Sairaalahuone oli hämäräs� valaistu. Eno makasi silmät kiinni sängyssä, jonka pääpuoli oli noste�u korkeaksi hengityksen helpo�amiseksi. Enon oli vaikea hengi�ää. Keuhkot olivat vioi�uneet tupakasta. Eno näy� laihalta ja hauraalta. Ennen niin komeasta miehestä ei ollut jäljellä kuin varjo. Minua sääli�. Olin aina pitänyt enostani ja ihmetellyt sitä, ettei hänellä ollut omaa perhe�ä, vaan hän oli aina ollut osa meidän perhe�ä, vaikka asuikin omassa kodissaan. Äi�ni ja enoni välit olivat lämpimät, varsinkin sen jälkeen, kun isäni oli löytänyt uuden naisen. Olin iloinen siitä, e�ä äi� ei surrut isän lähtöä, vaikka he olivat sentään olleet pitkään naimisissa. Kävin silloin tällöin tapaamassa isääni ja hänen uu�a vaimoa. Näy�vät kovin rakastuneilta, se teki minut surulliseksi. Tuntui kuin isä olisi hylännyt minutkin. Muu�n ulkomaille työn perässä ja

Seija Eklund Kirjoituskehote-teksti

Elias 1/2019

Akhaa hakemaan Siitä on jo vuosia. Mitä lie ollut, 80-luvun alkua. Istuin Ivalon lentokentän kahviossa odo�amassa Helsingistä saapuvaa ystävääni. Äkkiä viereiseen tuoliin rojah� lyhyenläntä, tumma mies. – Saankho mie istua tähän? mies kysyi ähkäisten. Nyökkäsin ja jatkoin iltapäivälehden lukemista. – Mie oon menossa Helsinkiin akhaa hakemaan, mies sanoi. Kes� tovin ennen kuin tajusin mitä mies sanoi. Vilkaisin häntä. Mies killisteli mujevas� virnuillen. Hänen tummat viirusilmänsä kiilsivät epäily�ävän kosteina. Mustat, itsepäisen kankeat hiukset hapso�vat sinne tänne. Mies oli selväs� hiprakassa. – Jaha, vai niin, mu�sin. Humalainen poronpurija. Onhan niiden jorinoita kuultu ennenkin. Liekö leuho�aa, mokoma. – Se akka kysy multa, pysthynkö mie sen eläthämmään. Mie sannoin sille, e�ä kuule, jos miulta lophuu kätheinen, niin mie myyn mehtää. Ja jos tarvithaan lissää rahhaa, niin mie myyn poroja, mies sanoi ja nauraa kätkä� päälle. Se siitä lukurauhasta. Panin lehden syrjään. Uteliaisuuteni oli herännyt. Kysyin mieheltä, miten hän oli akkaansa tutustunut. Mies kertoi luo�amustoimiensa vaa�van silloin tällöin Helsingissä käyntejä. Niillä reissuilla hän oli tavannut sen akkansa. – Mie olin kerran sielhä Vanahasa Maestrossa naisten tansseissa. Se akha tuli mua hakemhaan. Se on sellainen vaalia nainen. Sen nimi on Ellu. Sillä oli silloin päällä punanen leninki ja se hymmyili niin veikhiäs�. No, mie pyöri�n sitä si�e loppuillan. Mie oon melekho hyvä tanshimmaan. Menthiin saman �en kaikki polokhat ja jenkhat. Siitä oli si�en alkanut pitempiaikainen tu�avuus. Ellu oli antanut puhelinnumeronsa. Hän asui miehen mukaan Helsingin reuna-alueella eli Espoossa. – Se Ellu on eronnu, niinku miekin. Sillä Ellulla on melekho kitkerät muistot siitä miehestä, jonka kans se oli ollut naimisisa. Se mies oli hypännyt vieraissa. Niillä on kaksi melekhein aikuista lasta. Se Ellu asuu semmosesa kerrostalosa semmosesa lähiösä, niin kun se ite sano. No mie oon tavannu sitä Ellua melekho monta vuo�a. Ku�uin mie sen si�en käyhmään, kun olin saanut omat asiani järjestykseen. Olihan se sillo akha mullakin. Meijän lapset, ty�ö ja poika ovat jo melekhein aikuisia ja ne on muu�aneet etelään, opiskelemaan. Kyllä mie yri�n sitä poikhaa saaha jäämään ko�in. Kun ne porot tarvis joskus uuven isännän, 24

Elias 1/2019

mu�a ei se halunnu jäähä. No, si�e mie kyssyin Ellulta, e�ä tykkäiskö sen poika Lapista ja porroista? Ku�uin ne käymään. – No miten kävi? Tykkäskö poika poroista? – Ei, se on etelän miehiä. Kyllähän se poika ka�eli poroja ja uskalsi se koskiakin niihin, mu�a pian mie huomasin, e�ei siitä poroisäntää saa. Mu�a se Ellu viihty mun luona, eikä se tykkää pahhaa Lapistakkaan. Eikä sitä pelota ees sääsket. Mies kaivoi taskustaan metallisen taskuma�n ja o� hiukat. Tarjosi minullekin. Kieltäydyin. Kerroin olevani autokuski. Miehen jutustelu jatkui. – Si�e mie kyssyin siltä Ellulta, e�ä tulisko se kokonaan mun luokse Lappiin? Aikansa jahka�uaan se Ellu oli pää�änyt muu�aa miehen luokse Lappiin. Ellu ei ollut tehnyt kuitenkaan muu�opäätöstään äkkihöyrähdyksenä. Mies oli joutunut tekemään monta matkaa Helsinkiin, ennen kuin Ellu oli lopullises� antautunut. Ellu oli tosin vie�änyt lomansa Lapissa, mu�a kokonaan muu�aminen oli tuntunut hänestä kovin isolta asialta. – Se oli vaikia asia sille, kun se on vielä työikhäinen ja sillä oli hyvä virkha, mies kertoi. Kun mies oli alkanut puhumaan yhteen menemisestä, Ellu oli aluksi vain naureskellut. Hän oli pitänyt miehen ehdotusta tämän puheliaisuuden tuo�eena. Mies ei ollut kuitenkaan helli�änyt. Viimein Ellu oli uskonut, e�ä mies haluaa tosissaan hänen kanssaan naimisiin. Ennen päätöstään hän halusi kuitenkin �etää, millä eväillä mies häntä voko�elee. – Se kysy, e�ä pysthynkö mie sitä eläthämmään. Mie sanhoin sille, e�ä se saapi tulla syksyllä ka�omaan, kun mie kashaan poroni aitaukseen, mies kertoi. Ellu oli tullut käymään poroero�elun aikaan. Hän oli nähnyt, miten paliskunnan aitauksessa oli laukannut vauhkona satoja miehelle merki�yjä poroja. Samalla reissulla he olivat kiertäneet moo�orikelkalla metsien ja maiden rajat selväksi. – Si�e mie lävhäy�n sen etheen vielä pankkikirjani. Si�e se ei ennää ephäilly, mies sanoi toprakas�. Si�en hän nauraa kihersi silmät sirrillään. – Epphäili se sitäkin, e�ä mulla ois muita naisia. Mulla kun on kuulemma sellaiset silimät, jotka seuraa jokhaista hammeenhelemaa. Mie katshoin sitä silihmiin ja sanhoin sille, että nyt mie oon tosissani. Mie haluan sen kanssa vihille. Viimein Ellu oli uskonut. Hän oli ir�sanoutunut virastaan ja myynyt asuntonsa ja osan huonekaluistaan. Loput huonekaluista olivat tulossa pohjoiseen rah�tavarana. Ellu oli tosin epäillyt saako niitä mahtumaan mihinkään. Mies oli sanonut

siihen rehvakkaas�: – Jos ei saaha mahtumaan talhoon, niin tehhään lishää huoneita. Heidän oli määrä tavata perjantaina. – Miksi perjantaina? kysyin uteliaana. – Nythän on vasta keskiviikko. Mies katseli minua mujevas� hymyillen. Hänen vasen silmänsä räpsähteli merkitseväs�. Hän vilkaisi ympärilleen, kumartui lähemmäs ja sanoi kämmenen suojassa: – Mie meen taphaamaan ensin yhtä toista akhaa. Semmosta tummaa ja tulista. Kävi ilmi, e�ä mies oli tapaillut Helsingin reissuillaan toistakin naista. Hän oli ravintolapäällikkönä siinä pikku hotellissa, jossa mies oli tavannut yöpyä. Mies antoi ymmärtää, e�ä pintapuolisesta tu�avuudesta oli kehkeytynyt ajan myötä jotenkin syvällisempi suhde, sellainen in�imi, kuten hän täsmensi. He olivat vie�äneet monta hauskaa ja usein kosteaakin rupeamaa yhdessä. – Mie tykhään siitäki. Olisin mie senki akakseni huolinu, mu�a se ei pärjännyt oikein sääskien kanssa, mies kertoi. Aluksi sekin nainen oli epäillyt miehen vain leuhkivan varallisuudellaan. – Mie sanhoin sille, e�ä kuule, �lathaan taksi ja ajethaan Lappiin, niin mie näythän poroni ja mehtäni. Nainen oli vain nauranut. Hän oli kuitannut miehen puheen nousuhumalan tuo�eeksi. Mies oli siitä kertomansa mukaan kimpaantunut ja pyytänyt portsaria �laamaan saman �en pirssin. Tämä oli tehnyt työtä käske�yä. Taksi oli pörhäyttänyt hotellin pääoven eteen. – Mie sanoin sille naiselle, e�ä pistää jotaki lämpimämpää päälle, kun ulukona oli pakhasta. Siitä se häthääntyi ja läh� pakhoon, eikä siitä reissusta mithään tullu, mies kertoi. Mu�a muita matkoja he olivat tehneet - vähän lähemmäksi. Kerran mies oli jäänyt etelään pitemmäksi rupeamaksi. He olivat �lanneet viikonloppupake�n eräästä pikkukaupungin kylpylähotellista. Mies oli �lannut menomatkaa varten taksin. Hotellin eteen oli vierinyt valkoinen Mersu. Taksin ra�ssa oli ollut miehen kertoman mukaan sellainen nuori ja leuhka kuski. Se oli kieltänyt miestä istumasta etupenkille, jossa tämä oli aina to�unut istumaan. – Mie sanhoin sille kuskhille, e�ä kuule, mie oon maksava asiakas ja mie istun siinä missä mie tykhään. Arvonsa tunteva kuski ei ollut antanut periksi. – Se vaan vänkhäs, e�ä hänen autossa asiakhaat istuu takana. Sillo mie hermostuin. Mie sanhoin sille naiselle, e�ä nyt vaihethaan autoa. Si�e mie tyrkhäsin

sen jätkän kouraan satasen ja sanhoin, e�ä kiitä onneas, e�ei olla Lapisha. Seuraava pirssikuski oli ymmärtänyt paremmin asiakastaan. Mies oli vie�änyt öitä myös naisen asunnossa in�imeissä tunnelmissa, kuten hän luonneh� asiaa. Kysyin, miten hän oli onnistunut luovimaan molempien naistu�avuuksiensa kanssa? Siinä ei ollut kuulemma vaikeuksia. Kun ravintolapäälliköllä oli ollut työvuoro, mies oli tavannut Ellua. Ravintolapäälliköllä on kariutuneesta avioliitostaan muistona viisivuo�as poika. Mies tuli kertomansa mukaan hyvin toimeen pojan kanssa. – Mie oon vieny sille aina kaikenlaisia tavaroitha. Mie oon ollu sille niinku oma isä. Se poika onki sanonu minua isäksi. Miehen kasvot vakavoituivat hetkeksi. Si�en hän alkoi nauraa kätkä�ää. – On se nainen esitelly minut äi�lleenkin. Se on semmonen to�nen vanha nainen. Se ka�o minua aluksi meleko ephäileväs�. Pelekhäsi varmaan saavansa minusta vävyn. Kysyin �etääkö tämä toinen nainen, e�ä mies on menossa naimisiin? – Ei. Mitä varten sen pitäs se �etää? mies sanoi, nauraa rätkä� päälle ja vilku� vasenta silmäänsä. En keksinyt mitään sopivaa syytä. Lentoken�äkuulutus ilmoi� Helsingin koneen saapuvan. Lähteviä matkustajia pyyde�in siirtymään por�lle. Mies nousi ähkäisten ylös naama virneessä. Tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunne�a. Hän oli puhunut minulle kuin mies miehelle. Kä�elimme. Toivo�n onnea hänen avioliitolleen ja vähän muullekin. Minua naura�. Mies vilku� taas vasenta silmäänsä, kääntyi ja läh� hakemaan akhaansa.

Eläkeläisen aatoksia Mie istun hiljaa aatoksissain aika kiitää ohi. Eipä löydy lautaselta kinkku eikä lohi. Eläkkeistä nipiste�y polii�kot viisaat. Tuumas, e�ä vanhuksille vähempikkii piisaap. Lääkkeissä on hinnat noussu ihan pilviin as�. Vähenöö ja pienenöö se pillerien las�. Täytyy tuumii mikä niistä tähellisin lienöö. Polii�kot lääkäreitä paremmin sen �ennöö. Mitähän myö tännää syötäs ka� sekä miekii. Eessäpäi ku meillä siintää pian mieron �ekii. Suolakallaa merenviljaa meil on vielä vähä. Yr�t loppuu pihamaalta niin myö kuollaa tähä. Sehä se on pää�äjillä tarkoituskii juuri. Vanhat pois ja uu�a tupaan puhistus käyp suuri. Pirkko Nuutinen Teksti on julkaistu antologiassa Kapinarunot III vuonna 2017

Vanha ämm Moon vanha ämm kranu joka paikast kiäl viä kulkee ruippaamet vaa peräs tulee. Selkää kolo�aa. Käret särkee miks mun pi�ää viä ellää. Kahreksan kymppiset ajo pikajunalla ohi ja mää oon viä tääl vaik nuaremma lähtöö. Pirkko Nuutinen

Rauno Pentti

(Kos� Siroselle)

Alkulähteelle Täydellisyydessä Kuuntelimme hiljaisuu�a, katselimme sudenkorentojen tanssia, vain naapurin vasikka itki emoaan. CCR lauloi taustalla – koivutkin huojuivat taivasta vasten – pyhä pihlaja puhui me kaksi – täydellisyydessä. Julia Hietakangas Runo on Hietakankaan kokoelmasta

”Memento Vivere – muista elää”

Jos jotain niin Neckar-jokea rakastan. Se kun virtaa aina ylöspäin, alkulähteelleen, jopa nyt joulukuun sateen alla. Pato takanani on kooda�u numerolla 01. Nolla on tyventä, 1 virtaavuu�a. Seppä, majoi�ajani, sanoo: – Soita Friedrich, soita huiluasi, suo�a kyhäät ikuisuu�en almanakkaa… Poimin puusta viikunan, varis yri�ää nokkaista sen kourastani. Näen jo tulevaan: näen Ma� Nykäsen mäkihyppäävän eteerisiin korkeuksiin parin vuosisadan kulu�ua, kun täällä vielä velloo kuolema. Huudan Ma�lle, varikselle ja Neckarille: ”Take away!” Harri Roussi jouluaikaan 2017 Elias 1/2019

Matkan varrella Ilma on pysähtynyt siankärsämön kukat punertavat pietaryr�n keltaiset mykeröt tähyävät ylöspäin lintujen äänet nousevat hiljaisuuden kaarelta. Puut odo�avat vai� paikoillaan minä jään seisomaan sanat varisevat helteiselle �elle. Lentokone halkaisee taivaankannen ei – lumous ei mene rikki poimin vain pari sanaa ja jatkan.

Metsäretki Olen tässä pilviä syönyt taivasta juonut maisemasta kylläinen. Sammalia nyppinyt kelojen yli hyppinyt. Muistan mu�en ikävää loistan mu�en tänne jää. Tiedän onni täy�ää pään. Hanna Lindy

Riitta Komppa

Kello yli iltakuuden. Maailmassa vielä valoa. Varislintuparit kaartavat tuulena etsimässä yöpuuta. Taivaan lännessä ihmeenä kevään koskema maanisen viole�n, oranssin, kullan ja siniharmaan lii�o. Kauneus kohisee. Tarja Niemi-Korpela

vapaita ka�loita pieniä lusikoita kapeita kansia tavaroita haussa irtonaista maailmaista hassua tarpeetonta otaannaota ota oo mun Tarja Niemi-Korpela

Silta vie yli kummaltakin puoleta katseen harhailun Juha Lindy

En omista En omista mitään, paitsi sydämeni. Se tanssii valssia railon reunalla. En omista mitään, paitsi toivoni. Se häipyy auringon laske�ua. Katoaa pimeyteen, putoaa rotkoon, johon katse ei yllä. En mene etsimään, en halua mitään. Kenelle antaisin ja minkä tähden? Tasapaino�elu mahdoton. Purjehdin uuteen maailmaan, missä kukaan ei omista yhtään mitään. Siellä vaan moikataan, nyökätään, halataan. Sunnuntaisin syleillään. Välillä syödään samaa jäätelötö�eröä. Gia Virkkunen

Elias 1/2019

Aika ei ole täällä eikä tuolla, sillä ei ole ääntä tai tuoksua, eikä hahmoa, jonka tunnet. Aika ei ole kello ranteessa, seinällä, kännykässä, ei edes korkeimmassa kirkon tornissa. Siellä ajasta kertovat vaskikellot. Niitä soitetaan, kun aika pää�yy ja alkaa ikuisuus, tai ei mitään. Oikea aika alkaa, kun lapsi syntyy. Silloin pitää satakielten laulaa äideille, jotka synny�ävät, isille, isovanhemmille ja kummeille, jotka ylpeinä janoavat, ja antavat aikaa elämälle. Sitä on oikea aika. Kuin kerro�u ruusu ja sen tuhat herkkää terälehteä. Tom Kalima runo elokuussa ilmestyneestä runokokoelmasta Hetken Lumo, joka löytyy myös YuoTubesta

Kaiken sain Kauneu�a kukkuroillaan on tämä ele�äväkseni lahjoite�u elämä polkuni aurinkoisella puolella vaeltelen mie�eissäni kiitollisena kaikesta nau��avasta neljä viisasta vuodenaikaa kuin Vivaldin luomuksessa luonto viri�elee sinfonioitaan kaikille aisteille livertelevät lintuset hurmiotuoksuiset kedot kukkia pursuten sineä välkkyvät vedet vapaina tai valkovaipan kahleh�mina pulppuavat purot ja hersyvät puut puhiseva tuuli tai leppeä henkäys kaikki ne kantavat elämyksiä oivat opinahjot aukeavat por�t suun�a tuhansia oma oivallus liikkeen suunnasta mutkainen tai suora polku ylös alas vie oma valintani ja vastuuni kompastun kumaraan painun nousen pystypäin uljaas� taistelen myrskyä vastaan sisääni säilön opit kokemusten joka �laisuuteen tar�uen täyteen mi�aani kasvaakseni aikuisen tyyneen oloon ystävät rinnalla kulkien. Yksinäni kuitenkin. Ilman sinua. Irmeli Kaario

Niin se vaan on jos olisin ehyt joutuisin varomaan särkymistä voimau�aminen kuuluu niille jotka �etävät mitä se merkitsee itseni tuntemista en enää mie� joskus tajuan jotain joskus jään ymmälleni oikeastaan haluan katsella kun pilvet avaavat auringolle aukon ja nähdä lokin kiiruhtavat siiveniskut paisteen läpi haluan katsella kun pimennysverho vetäytyy hitaas� kuun edestä yön äänet ympärillä yön tummuus suojanani ja ennen kuin menen nukkumaan nähdä täyden kuun turvallisen aja�omuuden en halua nähdä eilisen taakse enkä huomisen ohi ja itsetuntemus saisi löytää itse itsensä

Laakson nukkuja Pas�ssi Arthur Rimbaud´n samannimisestä sone�sta. Hän lepää kuin ois nukahtanut eväsretkellään. Univormun napeissa päivänvalo leikkii säteillään. Huulilla kuin hymyn häive kareh�i. Tuulessa runsaat hiukset laineh�i. Kuitenkin on hän jo vainaja. Kyljessään kaksi veristä on aukkoa. Kuka onkaan nuorukainen tuo, jolta katkennut on elonvuo? Lähdin selvi�ämään nimeään, omaisiaan. Osoi�eet sain, kohta soi�n heidän ovikelloaan. Sanoivat: "Älkää turhaan meitä vaivatko! Tahdomme surra. Hautarauha pitää olla jo!" Olin siis ollut tyhmä, liian uteliaskin. Liiaksi hurahtanut historiaankin! Toivoisin vast´edes olevani viisaampi, mut arvaan – �edänkin – sen toiveen turhaksi! Riku Räihä

Ihminen on kuin puu minäkin Linnunpesä oksillani tuulen kanssa tuudin poikasiani Yhdessä iloitsimme Näimme niiden saavan ilmaa siivilleen lentävän pois yksi kerrallaan Ihminen on kuin puu Ensin vie�in ter�ujen kukinta vihreät lehdet si�en karsi�in jokainen oksa Jäi vain maassa makaava lahoava runko Nyt palan kituen kuin nuo�opuu Harso silmissäni kuin kuivunut mahla En näe aurinkoa, lintuja Tuulen huminan läpi kuulen: – Kuinka voit, äi�? Lääkkeiden, tuskan turru�ama �etoisuuteni yri�ää löytää sanat Ei enää tavoita Hämärästä, unen syvyydestä palaan runneltuun kehooni pe�yneenä Vain kivusta �edän Minä elän vielä. Äidille 8.4.2013 Pentti Salmela

Riitta Komppa Elias 1/2019

KIRJAKAHVILAT VALLILAN KIRJASTOSSA Kirjakahvilamme kokoontuvat Vallilan kirjastossa, Päijänteen�e 5, 00550 Helsinki. Tervetuloa kaikki! Tarjoamme yleisölle kahvia, mehua ja pullaa. Kirjailijan esi�ely, haasta�elu ja keskustelu tarjoaa antoisan, jopa viihdy�ävän pake�n. Kirjakahvilat ovat klo 17.00–19.00. 10.10. 2018 Timo Sandberg: Tilinteko Sandbergin historiallinen romaani esitel�in jo edellisen Eliaksen (3/2018) takasivulla. Sarjan neljännessä romaanissa seurataan lahtelaisen rikosetsivä Otso Kekin tutkimuksia talvisodan aikaan. Sandbergia haasta�eli Jorma Hyvönen. Kuva: John Kiviranta 20.11. Pekka Visuri: Waldemar Erfurth – sotapäiväkirja 1942–1943 Kirja on jatkoa professori, evers� (evp.) Pekka Visurin edelliselle Erfurth-kirjalle. Se kertoo Suomen rintamien asemasodan vuosista. Visuria haasta�eli �etokirjailija Pen� Peltoniemi. Kuva: Jorma Hyvönen 11.12. RUNOILTA KIRJAKAHVILASSA Illan aikana kuul�in runoja 11 runoilijalta. Haastateltavana oli Juhani Harju. Aiheena hänen runokokoelmansa Lasiseinän takana. Harjua haasta�eli Jorma Hyvönen, joka juonsi �laisuuden. Kuva: John Kiviranta

26.1. RUNOMATINEA KANNELTALOSSA Helsingin Kannelmäessä kokoonnu�in runojen ja muun ohjelman ääreen. Juhani Harju haasta�eli kirjailija Lea Kaleniusta tämän esikoisrunokokoelmasta Rouva on kadonnut. Si�en olikin mikki vapaa eli OpenMic. Kuul�in 13 runoilijan tekstejä. Kuvassa Hanna ja Juha Lindy lavalla. Kuva: Jorma Hyvönen

23.1. 2019 Lauri Vanhala: Graavatun tarunot ja lorunot Lauri Vanhalan 582-sivuinen runoteos on laaja kooltaan, suuri teemoiltaan ja ka�ava historiasta tähän päivään. Sitä ei haukkaa kerralla, eikä kannata edes yri�ää. Kirjan kuvat tuovat uusia särmiä runoihin. Kirjailijaa haasta�eli Jorma Hyvönen. Kuva: John Kiviranta

20.2. Maria Salo: Etsiväkissa Esmeralda Maria Salon Etsiväkissa Esmeralda -kirjoissa itse Esmeralda kertoo seikkailuistaan Sarita-emäntänsä kanssa. Kirjailijaa haasta�eli Sirpa Suominen (vas.) Kuva: Jorma Hyvönen 20.3. Kari Varvikko: Puutalojen Vallila Puutalojen Vallila -kirjan kuvitus perustuu suurelta osin Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkiston an�in eli kokoelmaan kuvanneiden henkilöiden otoksiin. Niistä vanhimmat on 1900-luvun alusta, jolloin valokuvaaja Signe Brander kartoi� Helsinkiä kamerallaan. Teks�t ovat Kari Varvikon. Haasta�elija ja kuvaaja: Jorma Hyvönen.

TULEVIA TAPAHTUMIA KIRJAKAHVILASSA

17.4. Tarja Okkonen: Kruts krats; ja Jorma Hyvönen: Pillipiipari Tarja Okkosen pienoisromaani kertoo epäonnistuneesta kirjailijasta, joka jakaa öisin leh�ä ja suunnittelee murhia. Hän aikoo kirjoi�aa dekkarin; saada näkyvyy�ä kuin verensyöksy valkoisella sohvalla. Jorma Hyvösen esikoisromaanin, Pillipiiparin, keskushenkilö on Make, joka lapsena kado�aa okariinoja valmistavan ja soi�avan vaarinsa, mu�a nuorena kohtaa okariinan, joka soi erityisellä tavalla. Kirjailijat haasta�elevat toisiaan.

14.5. TaoLin: Kaunis maailma; ja Arto Lappi: Taivaanpohjassa laulavat valaat Kirjailija TaoLinilta on ilmestynyt novellikokoelma Kaunis maailma. TaoLin on kiinalaissyntyinen, suomalainen kirjailija. Runoilija Arto Lappi on julkaissut muun muassa tankoja ja haikuja. Hän myös suomentaa runou�a. Taivaanpohjassa laulavat valaat sisältää vali�uja runoja vuosilta 2000–2018. Kirjailijoita haasta�elee Kalle Niinikangas

28.5. Timo Sandberg: Kullanhuuhtoja Komisario Hei�ola on jälleen liikkeellä Timo Sandbergin dekkarisarjassa. Kullanhuuhtoja on sarjan 11. teos. Lahtelainen Hei�ola matkaa Lappiin penkomaan en�sen kansanedustajan väkivaltaista kuolemaa. Kirjailijaa haasta�elee Jorma Hyvönen 11.6.2019 Hanne Dahl: Usvassa uinuu uhka Hanne Dahlin Hauholle sijoi�uva dekkari Usvassa uinuu uhka lupaa �hentyvää jännitystä Hauhon idyllissä, joka ei kovin idyllinen ole, koska joka kesä siellä murhataan joku tai jotakin. Kuka tällä kertaa, kenen uhrina ja miksi? Hanne Dahl kertoo tarinan synnystä ja juonen punomisesta. Häntä haasta�elee toinen jännityskirjailija Timo Saarto. Teks�t Jorma Hyvönen

Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf

Published on Apr 15, 2019

Kulttuurilehti Elias 1/2019

Uudenmaan Kirjoittajien 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumia ja jäsenten muisteluita menneiltä yhdistysvuosilta, muun muassa kuinka laulaja Kari...

Kulttuurilehti Elias 1/2019

Published on Apr 15, 2019

Uudenmaan Kirjoittajien 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumia ja jäsenten muisteluita menneiltä yhdistysvuosilta, muun muassa kuinka laulaja Kari...

uudenmaankirjoittajatry-nylandsskri

Go explore