Veli veljen puolesta. Talvisota ja Unkari

V e l i v e lj e n p u o l esta

G á b o r Ri chly

Veli veljen puolesta Talvisota ja Unkari

Copyright © Gábor Richly ja Docendo Oy 2015 Tämän teoksen tekstin ja kuvien jäljentäminen ilman lupaa painamalla, monistamalla, skannaamalla tai muilla tavoin kielletään tekijänoikeuslain mukaisesti.

Taitto: NotePad Ay Kansi: Graafinen muotoilu M-L Muukka Kirjaa voi tilata kustantajalta: Docendo Oy Ylistönmäentie 24 40500 Jyväskylä puh. 044 7270 250 info@docendo.fi www.docendo.fi ISBN 978-952-291-168-1 Bookwell Oy 2015

Sisältö S aatteeksi ................................................................................... 7 Suomal aisia kohta a n t u nne t u n sympat i a n il men emism u otoja .................................................................... 11 Un k arin ha llitu kse n a se m a...................................................... 18 Ulkopoliittinen tilanne ja tulevaisuudennäkymät.................. 18 Sisäpoliittinen tausta............................................................ 23 Vapaaehtoisliike Su om e n a u t ta m ise ks i.................................... 30 Unkarin Suomeen lähettämä vapaaehtoispataljoona............. 30 Muita unkarilaisia vapaaehtoisia Suomessa........................... 44 Vapaaehtoisliikkeen arviointia.............................................. 46 Sotatarv ike­k u lje t u kse t Su om e n a rm ei j a l l e............................ 50 Unkarin armeijan kehittäminen............................................ 50 Suomen aseostot Unkarista................................................... 54 Asetoimitusten arviointia...................................................... 64 Sotavuo sie n m u u t t uva Su om i-kuva .......................................... 68 Informaatiotulva talvisodan ihmeestä................................... 68 Historiallisista rinnastuksista loistavan yhteisen tulevaisuuden maalailuun..................................................... 77 Selityksiä Suomen ihmeelle ja pyrkimys soveltaa niitä Unkariin............................................................................... 87 Talvisodan vaikutus Suomi-kuvaan.................................... 103 Epil o gi .................................................................................... 106

L iitteet ja doku m e ntit .......................................................... 108 Yhteiskunnallisia tapahtumia ­hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Suomen auttamiseksi......................................... 108 Lähettiläs Onni Talaksen raportti unkarilaisten Suomea kohtaan tuntemasta sympatiasta......................................... 114 Vapaaehtoisten värväyksestä vastuussa olleen Miklós Kozman päiväkirjanomaisia merkintöjä.............................. 119 László Cs. Szabón Pariisissa laatima suunnitelma vapaaehtoisten kuljettamisesta Suomeen............................ 145 János Meloccon ­selonteko vapaa­ehtoispataljoonan ­ Euroopan matkasta............................................................. 152 Professori E. Lönnrothin raportti Budapestista koskien vapaaehtoisten värväämistä................................................ 175 Lapuan kansainvälistä koulutusleiriä johtaneen kapteeni B. Nordlundin sotapäiväkirja.............................................. 181 Unkarilaisen vapaa­ehtoispataljoonan k ­ omentaja kapteeni Imre Kémeri Nagy´in raportit Lapualta............................... 198 V iitteet................................................................................... 204 Lähteet ja kirja llisu u s.......................................................... 220 Summa ry: The Finnish Wint e r Wa r a nd H ung a ry................... 233

Saatteeksi Syvän myötätunnon valtaisat aallot virtaavat vaahto kipunoiden maailman kaikilta kolkilta kohti kauhistuttavan kohtalon kokenutta Suomea. On sula mahdottomuus, että näiden suurten tunteiden liike ei olisi kaikkein voimakkainta kotimaassamme Unkarissa, kaikkien muiden kansojen joukossa. Sillä meitä ei sido tuohon rohkeaan, työteliääseen, ahkeraan, puritaaniseen, kunnialliseen, uskolliseen, kulttuuriperustaltaan vahvaan, isänmaataan rakastavaan, kansallisen riippumattomuuden aatteeseen intomielisesti sitoutuneeseen, yksimieliseen ja syvästi uskonnolliseen jaloon kansaan ainoastaan veljellinen rotuyhteys vaan myös syvä kohtalonyhteys.1 Talvisodan Unkarissa herättämää tunnelmaa sekä aikalaisten tunteellista lähestymistapaa kuvaa havainnollisesti sitaatti Unkari–Suomi Seuran (Magyar–Finn Társaság, jatkossa MFT) puheenjohtajalta Emil Nagy´ilta.

Tässä kirjassa esitellään näiden tunteiden aikaansaamia ilmiöitä ja tapahtumia, Suomea kohtaan osoitetun maailmanlaajuisen­ myötä­ tunnon ja auttamishalun ilmenemismuotoja Unkarissa.

Aluksi hahmotellaan yhteiskunnallista sympatiaa ilmiönä ja sen taustoja. Tilanteen hyötynäkökohdat oivaltaen Unkarin hallituskin yhtyi pian avunannon koordinointiin, minkä ansiosta helmikuun alussa 1940 päästiin lähettämään matkaan ensimmäinen vapaa­ehtoispataljoona ja käynnistämään ensimmäiset asekuljetukset. Kirjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan ­yksityiskohtaisesti

7

V e li v e l j e n p uo l e s ta

­ nkarin Suomelle tarjoamaa sotilaallista apua suhteessa maan U sisä- ja ulkopoliittiseen tilanteeseen. Sen jälkeen tarkastelu kohdistuu tuon ajan lukemattomiin Suomeen liittyviin julkaisuihin, ja esiin nostetaan tyypillisimpiä sisällöllisiä piirteitä. Tässä materiaalissa on varsinaisiin sotatapahtumiin keskittyvien kirjoitusten ohella silmiinpistävän paljon laajempia pohdintoja, joissa tehdään rinnastuksia Suomen ja Unkarin välille tai käsitellään Unkariinkin soveltuviksi katsottuja suomalaisia malleja. On ilmeistä, että sekä ”pohjoista veljeskansaa” kohtaan tunnetun sympatian että mainittujen rinnastuksien näkökulmasta ratkaiseva tekijä oli kahden maailmansodan välillä merkittäväksi tullut heimoaate, jota propagoitiin Unkarissa laajalti juuri 1930- ja 1940-lukujen vaihteessa.2 Kirjan loppuun on kerätty ennen julkaisematonta suomalaista ja unkarilaista arkistomateriaalia, joka johdattaa lukijan syvemmälle avunannon mielenkiintoisiin yksityiskohtiin ja valaisee tapahtumien taustalla vaikuttavia tavoitteita.

Ei varmaankaan ole yllättävää, että lähes kaksi vuosikymmentä sitten historian ja suomen opiskelijana kiinnostuin Suomen talvisodasta ja eräällä historian kurssilla sivumennen lausutusta huomautuksesta, jonka mukaan Unkari oli lähettänyt vapaaehtoisia hyökkäyksen kohteeksi joutuneeseen Suomeen. Sosialismin aikana talvisodasta, puna-armeijan fiaskosta, ei Unkarissa juuri saanut tietoja, ja vielä vähemmän niitä sai Unkarin ja Suomen suhteista toisen maailmansodan aikana. Arkistolähteet ja aikalaisjulkaisut, jotka ovat mahdollistaneet tämän teoksen kirjoittamisen, avautuivat tutkijoille vasta järjestelmänmuutoksen jälkeen 1990-luvun alussa. Siihen asti niitä oli säilytetty suljettuna aineistona. Minulla oli onni olla ensimmäinen, joka saattoi vailla ideologisia rajoituksia julkaista näitä aiemmin salassa pidettyjä tietoja. Teeman kiinnostavuudesta ja mainitusta informaation puutteesta johtunee se, että vastavalmistuneen filosofian maisterin tutkielma ilmestyi heti alan tasokkaimmissa julkaisuissa.3 Talvisodan tutkimuksen parissa vietetyt kuukaudet ja ensimmäinen stipendini Suomeen osoittautuivat ratkaiseviksi myöhemmän 8

Saatteeksi

ammatillisen kehitykseni kannalta. Niitä saan viime kädessä kiittää siitä, että väittelin myöhemmin Suomen aatehistoriasta, minusta tuli Helsingin yliopiston vieraileva lehtori ja myöhemmin Budapestin Eötvös Loránd -yliopiston historian laitoksen yliopistonlehtori, ja tällä hetkellä johdan Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskusta Helsingissä. Pari vuotta sitten, huomattavasti suunniteltua pitemmäksi venähtäneen tauon jälkeen, sain tilaisuuden palata minulle läheisen teeman pariin ja tarkastelemaan talvi- ja jatkosodan aikana Unkarissa ilmestyneitä Suomea käsitteleviä julkaisuja.4 Olen hyvin iloinen, että nyt myös suomalaiset lukijat pääsevät tutustumaan näihin kahteen toisiinsa liittyvään tutkimukseen tämän teoksen ilmestyessä, kun talvisodasta on kulunut 75 vuotta.

Tämän teoksen valmistumista ovat edesauttaneet monet henkilöt ja erilaiset tahot monin eri tavoin. Heistä haluan erityisesti kiittää professori László Kósaa innostamisesta ja tuesta koko tutkimusprojektin aikana, unkarilaisten vapaaehtoisten haastatteluja tehnyttä Osmo A. Wilkunaa sekä professori Olli Vehviläistä, joka järjesti minulle tutkimusmahdollisuuden Suomessa. Tutkimuksen alkuvaiheissa Vesa Pörstiltä ja Tenho Takalolta saamani apu oli korvaamatonta. Kiitos kuuluu myös kustantamon väelle ja suomentajille. Ensimmäisen osan ovat suomentaneet Arto Kilpiö, Mervi Suhonen ja Anna Tarvainen, liitteiden suomentajat ovat Sonja Laitinen, Minnamari Pitkänen ja Juha Joutsi. Suomessa tehtyä tutkimustyötä ovat tukeneet Pro Renovanda Kultura Hungariae -säätiö, Sorossäätiö, Suomen kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO sekä Tampereen yliopiston historian laitos. Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: ilman puolisoni tukea tämä teos ei olisi koskaan syntynyt.

Helsingissä 13. maaliskuuta 2015 Tekijä

9

Suomalaisia kohtaan tunnetun sympatian ilmenemismuotoja Marraskuun 1939 lopussa Stalin päätti ryhtyä asevoimin toteuttamaan Molotovin–Ribbentropin sopimuksen salaista lisäpöytäkirjaa ja laajentamaan etupiiriään Suomeen, joka oli alueluovutuksia koskevissa neuvotteluissa osoittautunut taipumattomaksi. Juuri kukaan vakavasti otettava sotilaallinen tai poliittinen asiantuntija ei uskonut Suomen pystyvän kestävään vastarintaan. Näin ajateltiin puna-armeijan hyökkäyksen ja Kuusisen hallituksen muodostamisen jälkeisinä päivinä. Edellisinä kuukausina oli nimittäin tullut jo liiankin selväksi, että uhkapolitiikkaa harrastaneet diktaattorit saavuttivat varsin helposti päämääränsä, eivätkä ensimmäisen maailmansodan voittajavallatkaan pystyneet takaamaan heikompien valtioiden alueellista koskemattomuutta tai edes suvereeniut­ ta. Sitäkin suurempi oli maailman hämmästys, kun pohjoisrintamalta ei tullutkaan uutisia jälleen yhden valtion kukistumisesta vaan suomalaisten uskomattomasta menestyksestä. Ei ollut epäilystäkään, kumpi osapuoli sai osakseen kansainvälisen sympatian ”Daavidin ja Goljatin taistelussa”. Niin sanotun valesodan – länsirintaman hiljaisen vaiheen – synnyttämä uutisnälkä, epäluulo tai pikemminkin antipatia bolševistista Neuvostoliittoa ja sen liittolaista natsi-Saksaa kohtaan sekä uutiset kuolemaa halveksuen taistelevista urheista sotureista ja heidän saavuttamistaan uskomatto11

V e li v e l j e n p uo l e s ta

mista voitoista nostivat Suomen kolmeksi kuukaudeksi maailman huomion keskipisteeseen.5 Vaikka jotkut vasemmistoa lähellä olevat ja eräät äärivasemmistolaiset tahot aluksi halusivat uskoa neuvostopropagandaan, yleinen kansainvälinen mielipide oli Suomen puolella. Innostuneet sotauutiset ja pääkirjoitukset johtivat pian monenlaiseen yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen – tukimielenosoituksiin, keräyskampanjoihin ja vapaaehtoisten spontaaniin värväykseen. Yhä useampi Euroopan hallitus alkoi myös vakavasti pohtia peitettyä tai avointa sotilaallista tukea urhoollista vastarintaa tehneelle Suomelle, jotta pääsisi varmistamaan omat intressinsä punaarmeijan epäonnistuessa.

Myös Unkarin näkökulmasta Suomen talvisodassa paljastui jälleen Neuvostoliiton ja Saksan hyökkäävä ulkopolitiikka. Näytti siltä, että tässä sodassa konkretisoitui lännen ja idän, kristinuskon ja ateismin, demokratian ja diktatuurin taistelu. Sitä käytiin sotilaallisten voimasuhteiden epätasaisuutta uhmaten. Unkarissa kaikki nämä ilmiöt tulkittiin omalla erityisellä tavalla. Erityisen kipeästi Unkaria koskettivat Neuvostoliiton ekspansiiviset pyrkimykset, jotka palauttivat mieliin tsaarinajan, unkarilaisten vapaustaistelun kukistamisen vuonna 1849 ja monikansallisen Itävalta-Unkarin slaavilaisvähemmistöjen ”kapinan” 1918–1919. Kaksi vuosikymmentä jatkunut antibolševistinen propaganda ja pelko panslavistisen aatteen heräämisestä jälleen Karpaattien altaan alueella olivat johtaneet siihen, että Unkarissa katsottiin itään päin epäillen ja Suomen jouduttua hyökkäyksen kohteeksi syntyi nopeasti mieli­kuva ”yhteisestä vihollisesta”. Vielä keskeisempiä kysymyksiä Unkarille olivat kuitenkin suhteet Saksaan ja Kolmannen valtakunnan ulkopolitiikan arvioiminen, sillä Unkarin kohtalo oli 1930-luvun puolivälin jälkeen yhä tiukemmin kietoutunut Saksan ulkopolitiikkaan. Kun Hitleristä ja Stalinista oli tullut liittolaisia ja kun Mussolini oli ilmoittanut tukevansa Suomea, unkarilaisten Suomea kohtaan osoittama sympatia sai saksalaisvastaisen sävyn.

Toisaalta niin kutsutun Italia-suuntauksen yleinen kannatus lisääntyi – Italian-suhteiden hoito oli jo jonkin aikaa merkinnyt Unkarille 12

Su om alaisia kohtaan tunnetun sympatian ilmenemismuotoja

tavallaan maltillisempaa vaihtoehtoa Saksan-suhteiden kehittämiselle.

Erityinen unkarilaisnäkökulma on kuitenkin löydettävissä varsinkin siitä kuvasta, jonka unkarilaiset loivat taistelevista suomalaisista. Omintakeiseksi ja määrääväksikin tekijäksi unkarilaisten suhtautumisessa talvisotaan muodostui kielisukulaisuus, joka oli huomattu jo 1700-luvulla ja joka 1800-luvun lopulta lähtien oli saavuttanut laajan hyväksynnän ja tunnettiin yleisesti. ”Kalanrasvanhajuinen sukulaisuus” ei ehkä heti alussa ollut saavuttanut unkarilaisten keskuudessa jakamatonta suosiota, mutta 1930-luvulla sen vieroksuminen kuului jo menneisyyteen. Suomalaisen kulttuurin tuntemuksen kasvaessa, maiden välisten tieteellisten ja muiden kontaktien lisääntyessä ja itsenäisen Suomen vauhdikkaasti kehittyessä alettiin Unkarissa yhä useammin mainita ”pohjoinen veljes­ kansa” ja puhua siitä entistä kunnioittavampaan sävyyn. Huolimatta siitä, että suomalaisten ja unkarilaisten keskinäisen sukulaisuuden arvostus oli siis ollut Unkarissa jo pitkään kohoamassa, ei liene liioiteltua väittää, että Suomesta muodostui talvisodan aikana unkarilaisille yleisesti hyväksytty esikuva, jonka yksityiskohtaisemman tarkasteluun palataan myöhemmin. Kaikesta tästä joh­tuen on ymmärrettävää, että yhteiskunnallinen liikehdintä Suomen auttamiseksi oli kansainvälisenkin mittakaavan mukaan poikkeuksellisen laaja ja tehokas.

Emil Nagy´in kirjan alussa lainattuja lennokkaita lauseita ei voi pitää vain Suomeen sitoutuneen pienen piirin toiveiden ja odotusten heijastuksena, vaan – ainakin mitä tulee ”suurten tunteiden liikkeeseen” – tosiasioiden toteamisena. Yhteiskunnallinen aktiivisuus nimittäin ylsi Unkarissa merkittäviin mittoihin heti sodan ensimmäisistä päivistä alkaen. Yhteiskunnallisia aloitteita esittelivät aikanaan MFT:n ja Unkari–Viro-seuran (Magyar–Észt Társaság) julkaisusarjassa ilmestynyt aikakauskirja Északi Rokonaink (”Pohjoiset sukulaisemme”), Suomen asioille erittäin paljon huomiota suova Turán – Magyar Néprokonsági Szemle (”Turan – Katsaus Unkarin sukukansoihin”) sekä ”Veli veljen puolesta” -keräyksen 13

V e li v e l j e n p uo l e s ta

­organisaattorinakin aktiivinen 8 Órai Újság (”Kello kahdeksan lehti”).6 Seuraavassa on mahdollista mainita vain joitakin yhteiskunnallisen aktiivisuuden ilmenemismuotoja.

Helposti liikkeelle lähtevä, järjestäytynyt opiskelijanuoriso oli jo joulukuun alussa osoittanut kaduilla mieltä Suomen puolesta.

Turul-liiton (Turul Szövetség) yliopistoryhmä, Tekniikan opiskelijoiden Hungária-toveriyhdistys sekä katolinen Emericana-opiskelijaliitto ilmaisivat Suomen suurlähetystössä myötätuntonsa lähettiläs Onni Talakselle, ja Szegedin yliopiston opiskelijat osoittivat kaupungin pääkadulla mieltään Suomen puolesta.7 Monet muut unkarilaiset ilmaisivat myötätuntoaan MFT:n, Turul-liiton ja muiden järjestöjen suomalaisissa illoissa ja matineoissa. Näissä tilaisuuksissa tarjoutui tilaisuus myös käytännön avustamiselle, sillä tuotot ohjattiin joulukuun puolivälissä aloitettujen keräyskampanjoiden tileille. MFT ja 8 Órai Újság julistivat valtakunnallisen keräyk­sen Unkarin sisäministeriön 15. joulukuuta myöntämällä luvalla. Julisteissa ja ympäri maata levitetyissä lentolehtisissä vedottiin ”pohjoisen soturikansan sanaa kuulevaan unkarilaiseen soturi­ kansaan, prinssi Csaban unkarilaisiin.”8 27. joulukuuta pantiin liikkeelle uusi vetoomus, jälleen juhlavassa äänilajissa: ”Kalevalan kansa taistelee elämästä ja kuolemasta. Se ei ole pelästynyt eikä säikkynyt vaan tarttunut aseisiin, ja sankarirunoelmat voivat syntyä uudelleen.” 8 Órai Újság tiedotti lähes päivittäin keräyksen edistymisestä tuoden erityisesti esiin suuremmat lahjoitukset ja maalaillen unkarilaisten uhrivalmiutta sydäntäsärkevin tarinoin.9 Kolme päivää myöhemmin myös Unkarilaisten äitien kansansuojelu­ komitea (Magyar Anyák Nemzetvédő Bizottsága) käynnisti liikkeen ”Unkarilaiset äidit suomalaisten lasten puolesta”, johon liittyivät lukemattomien yhteiskunnallisten järjestöjen naisosastot. Näillä sanoilla kehotti Győzőné Mihalich liittymään mukaan keräykseen: ”Unkarilaiset äidit! Suomalaiset äidit pakenevat kotimaastaan hyytävässä kylmyydessä, lumessa, lapset rinnoillaan, kuolemanpelon hirvittävässä tuskassa, epätoivon murtunut hohde silmissään, poskillaan jäätyneet kyyneleet. Lumen peittämässä tuhansien järvien 14

Su om alaisia kohtaan tunnetun sympatian ilmenemismuotoja

maassa verisukulaisemme taistelevat isänmaansa, vapautensa, elämänsä ja kansansa tulevaisuuden puolesta. – – Me unkarilaiset naiset pyydämme jokaista unkarilaista tuellaan osallistumaan tähän sukulaistyöhön ja apuun.”10 Unkarin luterilaisella kirkolla oli perinteisesti ollut kiinteät yhtey­det suomalaiseen veljeskirkkoon, joten ei ole yllättävää, että se osoittautui aktiiviseksi myös talvisodan aikana. Luterilaiset piispat kääntyivät joulukuun puolivälissä seurakuntalaisten puoleen kiertokirjeellä: ”Suomen kansan käsi pitää evankeliumia korkealla – –, Jumalaa vastaan sotiva 185-miljoonainen neuvostokansa on tallaamassa jalkoihinsa kolme- ja puolimiljoonaisen Jumalaa palvelevan Suomen kansan – –. Kerran kansojemme kehdot keinuivat vieretysten, ja Jumalan alttarilla olemme myös veljiä.” Piispat ilmaisivat odottavansa, että jokaisessa luterilaisessa kirkossa järjestetään rukoushetkiä ja keräyksiä Suomen auttamiseksi. Reformoidussa kirkossa muun muassa kerättiin kolehti suomalaisille jumalanpalveluksissa 4. helmikuuta, ja piispa László Ravaszin saarna välitettiin myös radiossa.11 Unkarin katolisen kirkon aktiivisuudesta ei ole löytynyt vastaavia tietoja.

Keräyksiin liittyi myös kaupunkeja, huomattavimmalla summalla Budapest 50 000 pengőn lahjoituksellaan. Myös monet yhtiöt, rahalaitokset ja muut laitokset tukivat – joko työntekijöiden yhteismaksuin tai johdon päätöksellä – merkittävillä summilla Suomen Punaista Ristiä. Tämän lisäksi lahjoituksia antoivat myös tiede- ja kirjallisuusseurat, kuorot, kamariyhtyeet, teatterit, elokuvateatterit, urheiluseurat, koulut ja partiolippukunnat. Useista kymmenistä tuhansista yksityislahjoittajista ei voinut tietenkään pitää lukua.

Myös kansainvälinen lehdistö julkaisi uutisen, että C-vitamiinin eristämisestä Nobel-palkinnon saanut Albert Szent-Györgyi lahjoitti palkintonsa suomalaisille. Myöhemmin maailmankuuluna miljonäärinä tunnettu George Soros sitä vastoin esiintyi vain 8 Órai Újság -lehdessä 10 pengőn suuruisen omaisuuden lahjoittaneena pikku-Gyurikana.12 Suomen Punaiselle Ristille osoitetut lahjoitukset yhdistettiin huhtikuussa. Suoraan Suomen Budapestin-suur­ 15

V e li v e l j e n p uo l e s ta

lähetystöön saatiin 194 000 pengőn, ”Veli veljen puolesta” -keräyksellä 112 700 pengőn, luterilaiselta kirkolta 43 370 ja reformoidulta kirkolta 28 330 pengőn suuruinen lahjoitus. Yhteensä lahjoituksia kertyi – muutaman muun keräyksen kanssa – 458 400 pengőn summa.13 Vastaavien tietojen puuttuessa unkarilaisten keräysten loppusummaa ei voi verrata muiden kansojen tekemiin lahjoituksiin. Summa vastasi ajankohdan kurssin mukaan noin 4 400 000 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa noin 1 540 000 euroa. Onni Talaksen muistelmista saa yksityiskohtaisen ja värikkään kuvan suomalaisiin kohdistuneesta sympatiasta sen eri ilmenemismuodoissaan. Suomen lähettiläänä hän päätyi luonnollisesti tapahtumien keskipisteeksi. Hän neuvotteli avustuksia järjestävien tahojen kanssa, otti osaa tärkeimpiin kulttuuritapahtumiin ja vastaanotti joka puolelta saapuvia lahjoituksia ja onnentoivotuksia mm. ulkoministeri Csákylta, arkkiherttua Josef Franzilta ja valtionhoitaja Horthyn rouvalta.14 Myötätuntoa suomalaisia kohtaan ei osoitettu vain järjestämällä Suomi-iltoja ja keräämällä lahjoituksia, vaan lisäksi monta tuhatta nuorukaista ilmoittautui vapaaehtoiseksi. Vaikka ihailtujen suomalaisten avuksi ilmoittautui vapaaehtoisia rintamapalveluun luke-

Albert Szent-Györgyi (1893–1986) Talvisodan puhjettua Unkarissa järjestettiin maanlaajuisia keräyksiä, jotka tuottivat yhteensä lähes 460 000 pengőtä. Lehdet ympäri maailman uutisoivat, että SzentGyörgyi lahjoitti Nobel-palkintonsa Suomen Punaiselle Ristille.

16

Su om alaisia kohtaan tunnetun sympatian ilmenemismuotoja

mattomissa maissa eri mantereilla, pian osoittautui, että käytännön vaikeuksien vuoksi tämä into johti konkreettiseen tulokseen vain siinä tapauksessa, että myös maan poliittinen johto antoi tukensa aloitteelle.

”Jumala ompi linnamme” Suomalais-unkarilaisista evankelisluterilaisista yhteyksistä oli tullut hyvin tiiviitä 1920–1930-luvuilla. Tämä selittää, miksi Unkarin evankelisluterilainen kirkko tuki taistelevia suomalaisia monin tavoin. Muun muassa postikorttimyynnin tulot ohjattiin Suomen Punaiselle Ristille.

(Yksityiskokoelma) 17

Unkarin hallituksen asema Ulkopoliittinen tilanne ja tulevaisuudennäkymät Unkarin hallituksia maailmansotien välisenä aikana yhdisti ainakin yksi keskeinen piirre, halu jatkaa ensimmäisen maailman­sodan tappion jälkeen menetettyjen alueiden palauttamiseen tähtäävää politiikkaa. Vuonna 1920 allekirjoitetussa Trianonin rauhansopimuksessa Unkari menetti 71 prosenttia historiallisesta alueestaan, Karpaattien altaan unkarinkielisestä väestöstä 3,3 miljoonaa joutui uusien naapurivaltioiden alaisuuteen. Tästä johtuen rauhan­ sopimuksen revisiosta tuli maailmansotien välillä Unkarin tärkein tavoite.

Ajanjakson tärkeimpiä poliittisia päätöksiä tarkasteltaessa onkin perusteltua kiinnittää huomiota siihen, millainen oli niiden vaikutus niihin pitkän aikavälin suunnitelmiin, joilla pyrittiin alueellisiin uudelleenjärjestelyihin. Tällöin käy ilmeiseksi, että sotilaallisen avun tarjoaminen Suomelle sopi niin ulko- kuin sisäpoliittiseltakin kannalta hyvin Pál Telekin hallituksen (helmikuu 1939 – huhtikuu 1941) hyvitykseen tähtäävään linjaan.

Pääministeri Telekin poliittisiin visioihin liittyi erottamattomasti niin sanottu aseellisen puolueettomuuden käsite. Vuoteen 1939 mennessä oli arvovaltaisille poliittisille piireille käynyt yhä ilmei-

18

Unkar in hallituksen asema

Etelä-Slovakia marraskuu 1938 Wien

SLOVAKIA

Bratislava

ITÄVA LTA

Budapest

UNKARI

KA R UR P T EA T NIOA

Cluj-Napoca (Kolozsvár)

Karpato-Rutenia maaliskuu 1939 PohjoisTransilvania elokuu 1940

T R A N S I LVA N I A

Ljubljana Zagreb

Jugoslavialta huhtikuussa 1941

BANAATTI

ROMANIA

Belgrad Zadar

JUGOSL AVIA

Unkarin rajat vuoden 1938 alussa Unkarin rajat huhtikuussa 1941 Unkari ennen v. 1918

Bukarest

BULGARIA Sofia

Unkarin alueen laajeneminen kohti historiallisen Suur-Unkarin rajoja vuosina 1938–1941. Hitlerin tuella saavutetut aluepalautukset vahvistivat vaarallisesti Saksan vaikutusta Unkariin.

Kreivi Pál Teleki (1879–1941) Aloitteen Suomelle annettavasta avusta teki Pál Teleki.

Heimoaatteen kannattajana hän oli vieraillut Suomessa jo 1920-luvulla. Suomalaissympatioita vahvempi peruste avunannolle oli kuitenkin se, että toimiessaan pääministerinä vuosina 1939–1941 hän pyrki vahvistamaan Unkarin ja länsivaltojen suhteita.

(OSZK) 19

V e li v e l j e n p uo l e s ta

semmäksi, että lähestyvä sota tulisi väistämättä päättymään kansallissosialistisen Saksan tappioon. Tämän vuoksi hyvityksen varmistamisen kannalta ensiarvoisen tärkeänä pidettiin Unkarissa läntisten suhteiden vaalimista sekä sitä, että maa välttyisi joutumasta sotaan Saksan puolella. Unkari pystyisi saavuttamaan päämääränsä yksinkin, kun se Euroopan sodasta erossa pysytellen voisi säilyttää sotajoukkonsa iskukyvyn ja käyttää tätä sodan viimeisessä näytöksessä tehokkaana painostuskeinona heikentyneitä naapurimaita vastaan. Näin saataisiin palautetuksi kuningas Pyhän Tapanin ajoilta periytyvä ”tuhatvuotinen status quo”, jonka Iso-Britannia ja Ranska sitten tunnustaisivat.

Visio oli kuitenkin ristiriidassa Unkarin edellisinä vuosina noudattaman ulkopoliittisen linjan kanssa. Münchenin sopimuksen jälkeen, niin sanotussa Wienin ensimmäisessä välitystuomioistuimen päätöksessä Italia ja Saksa olivat marraskuussa 1938 hyväksyneet Tšekkoslovakian eteläosien unkarilaisenemmistöisten aluei­ den palauttamisen, ja maaliskuussa 1939 Unkari oli vallannut siltä takaisin myös Karpato-Rutenian eli Taka-Karpatian yhteistoiminnassa Saksan asevoimien kanssa. Nämä tapahtumat olivat aiheuttaneet jännitystä Unkarin ja länsivaltojen välillä ja samalla lisänneet maan sitoutumista Saksaan. Ensimmäinen merkki tulevasta ulkopoliittisesta suunnanmuutoksesta oli Unkarin menettely Saksan hyökättyä Puolaan. Hallitus ei myöntänyt Saksan joukoille kautta­kulkulupaa, ja yhteisen rajan yli Unkariin paenneille tuhansille puolalaisille sotilaille järjestettiin matkustusmahdollisuus edelleen Ranskaan.

Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen oli joulukuun alussa jälleen synnyttänyt tilanteen, jossa Unkarin hallituksella oli tilaisuus antaa konkreettista näyttöä kahdesta poliittisesta periaatteestaan, joilla oli lännessä positiivinen kaiku: tahdosta säilyttää riippumattomuus Saksasta sekä kommunisminvastaisuudesta, jonka noudattamiseksi oltaisiin valmiita uhrauksiinkin. Hitlerin ja Stalinin yllättävä siirto, Molotov–Ribbentrop-sopimuksessa konkretisoitunut liittoutuminen, oli pahasti järkyttänyt Euroopan voimasuhteita, kun länsival20

Unkar in hallituksen asema

tojen potentiaalisena liittolaisenaan pitämä Neuvostoliitto oli siirtynyt Kolmannen valtakunnan rinnalle. Vaikka johtavien länsivaltojen diplomaattisessa toiminnassa oli talvisodan syttymisen aikoihin havaittavissa väliaikaista hämmentyneisyyttä, Telekin hallitus sai jo joulukuun puolivälissä nähdä, että Iso-Britannia ja Ranska – kuten myös Yhdysvallat ja Italia – asettuisivat tukemaan maailmanlaajuisesti suurta sympatiaa osakseen saanutta Suomea. Tässä tilanteessa Unkarissa voitiin perustellusti luottaa siihen, että mahdollinen avun tarjoaminen Suomelle olisi ele, jolla olisi moninkertainen paino­arvo Ison-Britannian ja Ranskan keskeisissä poliittisissa piireissä. Olosuhteet huomioon ottaen konkreettinen apu ei todellisuudessa voisi merkitä juuri ystävällistä elettä enempää.

Harvinaislaatuinen poliittinen tilanne tarjosi siis Unkarille varsin edulliset puitteet harjoittaa avun antamista. Hallitus näki tilanteen otollisuuden ja pyrki myös käyttämään sitä kaikin mahdollisin tavoin hyväkseen. Suomeen lähtevien vapaaehtoisten joukko nähtiin Unkarin ”lähettiläinä”, jotka Suomessa tekisivät maalleen suuremman palveluksen kuin 3 000 miestä voisi tehdä kotimaassa.15 Hallituksen luottamushenkilö lausahti tyytyväisenä samassa hengessä: ”Englannissa minulla oli tilaisuus keskustella lukuisten tärkeiden henkilöiden kanssa, ja tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että tällä operaatiollamme saavutamme suuremman hyödyn kuin kaksikymmentä vuotta kestäneellä revisionistisella propagandallamme.”16 Yhä vaarallisemmilla vesillä luoviva Unkarin hallitus alkoi tämän jälkeen, hyvää tahtoaan osoittaakseen, sopivissa tilanteissa viitata niin kutsutun Puolan tapauksen ohella myös suomalaisille suuntaamaansa apuun. Tammikuun alussa Teleki esimerkiksi täydellistä salassapitoa vaatien ilmoitti Ranskan Budapestin lähettiläälle, että hallitus jatkaa ilmatorjunta- ja muiden aseiden kuljetuksia italialaisilla aluksilla, myöntää aktiiviupseereille lomia ja on halukas lähettämään 600–800 miestä. Lontoon lähettiläs ­György Barcza puolestaan vetosi Unkarin vastaanottamiin puolalaisiin pakolaisiin ja maan Suomelle lähettämään apuun, kun hän pyrki vakuuttamaan ulkoministeri lordi Halifaxille, että huolimat21

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ta pakkotilanteissa välttämättömästä yhteistoiminnastaan saksalaisten kanssa Unkarin hallitus toimii ”tärkeissä poliittisissa kysymyksissä absoluuttisen riippumattomasti ja kaikin tavoin kunniaansa puolustaen.”17 Unkarin lännelle korostama pyrkimys riippumattomuuden säilyttämiseen ei kuitenkaan aiheuttanut liiallisia jännitteitä Saksan kanssa. Telekin hallitus arvioi aivan oikein, että Hitlerille liittoutuminen Stalinin kanssa oli ollut sellainen tilapäinen kompromissi, jonka kumoutuminen ei ajaisi Unkaria mahdottomaan tilanteeseen. Tällaisessa ilmapiirissä vapaaehtoisten värväystä ”salassa” organisoivan Miklós Kozman ensisijaisia tehtäviä oli saattaa Saksan Budapestin lähettiläs Otto von Erdmannsdorff tilanteen tasalle, minkä tuli tapahtua luottamuksellisesti. Lisäksi ulkoministeri István C ­ sáky antoi Unkarin Berliinin lähettiläälle Döme Sztójaylle kehotuksen ”varovasti selvittää”, olisiko vapaaehtoisten kauttakulku järjestettävissä Saksan kautta.18 Vaikka Saksa kauttakulkuluvan lopulta eväsikin – ja tammikuun puoliväliin saakka kielsi myös sotakaluston kuljettamisen alueensa kautta – se ei virallisesti koskaan protestoinut Unkarin operaatiota. Tiedustelujen tuloksen selvittyä Unkari nähtävästi Saksan johdon kärsivällisyyttä lisätäkseen lähetti Berliiniin Unkarin uutistoimiston MTI:n tiedotteen, johon perustuen Saksan lehdistö sitten kumosi Ranskan, Ison-Britannian, Italian, Yhdysvaltojen ja Romanian tiedotusvälineissä helmikuun puolivälissä levinneet huhut tuhannesta, myöhemmin kymmenestä tuhannesta unkarilaisesta vapaaehtoisesta.19 Suomen avustusoperaation selittäminen Neuvostoliitolle olisi luultavasti ollut vaikeampi tehtävä, mutta nähtävästi se ei ollut tarpeenkaan. Unkarin Moskovan lähettilään József Kristóffyn tiedonannon mukaan neuvostojohto ei protestoinut siitäkään huolimatta, että vapaaehtoisten onnistuneesti kulkema kiertotie halki Euroopan ei ollut jäänyt siltä salaan. Tämä menettelytapa poikkesi Neuvostoliiton muihin valtioihin soveltamasta käytännöstä.

Vapaaehtoisten saapuminen Lontooseen herätti suurta huomiota, mutta Neuvostoliiton Lontoon lähettilään samoihin aikoihin teke22

Unkar in hallituksen asema

mien kyselyiden vaimentamiseksi György Barcza katsoi riittäväksi antaa ylimalkaisia kielteisiä vastauksia yksityiskohtiin puuttumatta, ja asia jäikin todella sikseen.20 Siihen, että Stalin tällä tavoin ummisti silmänsä, lienee ratkaisevasti vaikuttanut hänen samaan aikaan vireillä ollut tarjouksensa Neuvostoliiton ja Unkarin yhteishyökkäyksestä Romaniaan. Onnistuneen sotaretken tuloksena Unkari olisi saanut takaisin Trianonin rauhassa menettämänsä Transilvanian.

Tämä oli tarkoitus toteuttaa Suomen-kysymyksen ratkettua. Mahdollisesti Stalin ei halunnut vaarantaa tätä suunnitelmaansa tulehduttamalla suhteensa Unkariin. Unkarin johto ei kuitenkaan ollut halunnut suunnitelmissaan olla riippuvainen Neuvostoliitosta eikä se ilmeisestikään olisi antanut ”bolševikkien” voimakkaankaan protestoinnin olla esteenä operaation toteutumiselle.

Telekin hallituksella oli siis syytä pitää avunantoa Suomelle ulkopoliittisesti varsin onnistuneena, sillä hallitus pystyi toimimaan länsi­valtojen linjan mukaisesti vaarantamatta muista syistä tärkeitä Saksan-yhteyksiään ja, mikä yllättävintä, viilentämättä suhteitaan edes Neuvostoliittoon.

Sisäpoliittinen tausta Siitä alkaen, kun Kálmán Darányi oli muodostanut hallituksen lokakuussa 1936, Unkarin pääministerit olivat toistuvasti sisällyttäneet hallitusohjelmaan kaksi tavoitetta: Unkarin suuntautumista Saksaan päin tulisi tarkoituksenmukaisesti hillitä ja kotimaassa äärioikeistolaiset pyrkimykset olisi pidettävä kurissa. Unkarin historian erikoisuuksiin kuuluu, että 1930-luvun lopulta lähtien maan sitoutuneisuus Saksaan tästä huolimatta yhä kasvoi. Pál Telekin hallitus joutui lisäksi vastatusten aivan uuden ongelman kanssa.

Hallitusrintaman vahvistamiseksi järjestetyissä maaliskuun parlamenttivaaleissa äärioikeistolainen oppositio saavutti ”varotoimenpiteistä” huolimatta ennennäkemättömän menestyksen. Kansallissosialististen puolueiden yhteenlaskettu paikkaluku nousi lähes vii23

V e li v e l j e n p uo l e s ta

”Ei, ei, ei koskaan!”

Unkarilainen yhteiskunta ei pystynyt hyväksymään ensimmäisen maailmansodan tappiota seuranneita aluemenetyksiä. Pian vuonna 1920 solmitun rauhansopimuksen jälkeen syntyi tunnuslause ”Ei, ei, ei koskaan!”, joka painettiin muun muassa postikortteihin. (OSZK)

teenkymmeneen. Parlamenttitalossa univormuihinsa pukeutuneina marssivat nuoliristiliikkeen kansanedustajat osoittivat yksiselitteisesti, että Unkarissa vahvistui yleinen revisioaatteen huuma ja kiitollisuus kansallissosialistien johtamalle Saksalle Etelä-Slovakian ja Karpato-Rutenian palauttamisesta. Tämän vuoksi Telekin hallituksen varovaisempi poliittinen linja ei välttämättä saisikaan kannatusta. Hallitus ei myöskään voinut varauksetta luottaa hallituspuolueen parlamentissa näennäisesti lisääntyneeseen voimaan. Vaikka Kansallinen yhtenäisyyspuolue (Nemzeti Egység Pártja) oli organisoitu uudelleen Unkarilaisen elämän puolueen (Magyar Élet P ­ ártja) nimellä, ja se oli kasvattanut paikkalukuaan 120:sta 183:een, oli tämän uudenkin hallituspuolueen sisällä havaittavissa siirtymistä oikealle, mikä oli vielä opposition vahvistumistakin suurempi ­vaaratekijä. Eräiden laskelmien mukaan puolueen kansanedusta24

Unkar in hallituksen asema

jista vähintään sata ajoi pääministeriä oikeistolaisempaa politiikkaa, ja näytti kyseenalaiselta, löytyisikö tälle kehityssuunnalle puolueen sisällä riittävästi vastapainoa.

Liiaksi voimistuneen nuoliristiliikkeen kannatusta alentaakseen uusi hallitus sisällytti ohjelmaansa kaikkia yhteiskuntaryhmiä koskettavan sosiaalilainsäädännön valmistelun ohella myös valtio­ päiväjärjestyksen muutoksen sekä juutalais- ja painolakien tiukentamisen. Tämän lisäksi hallitus asetti suuria toiveita niin sanottuun kansallisuuspoliittiseen propagandaan, joka oli tarkoitus saattaa uudelle pohjalle. Paitsi jo edellä selostetuista ulkopoliittisista syistä Telekin hallitus saattoi pitää myös sisäpoliittiselta kannalta ehdottoman edullisena sitä, että Unkari jälleen ryhtyisi sellaisiin operaatioihin, jotka kansan silmissä vakuuttavasti edustaisivat Saksasta riippumatonta, ”moraalisesti hyvää” hallituspolitiikkaa ja osoittaisivat, että tällainen politiikka on Unkarille mahdollista ja ajoittain tarpeellistakin. Unkarin Puolalle tarjoamaa apua on syytä punnita tätä taustaa vasten – vuosisataisen puolalais-unkarilaisen ystävyyden romantiikkahan ei jättänyt ketään kylmäksi – ja samoin käy ymmärrettäväksi ”suomalaisen veljeskansan” hyväksi hahmoteltujen hankkeiden saama kannatus ja tuki. Hallintoelimissä, joissa asennoituminen muulloin oli ollut yleensä varauksellista, ei maanlaajuisten keräysten ja Suomi-tilaisuuksien järjestämiselle asetettu esteitä, ja jopa koko maan kattava vapaaehtoisten värväys voitiin käynnistää. Päivittäin saatiin julkaista Suomea käsitteleviä, Saksan kannalta erittäin kiusallisia pääkirjoituksia, vaikka joulukuun 10. päivänä voimaan astuneen niin sanotun osittaisen sensuurin nojalla ”maan ulkopoliittisia intressejä koskettavien” kirjoitusten julkaiseminen edellytti etukäteen anottavaa lupaa. Eräissä hallitusta lähellä olevissa lehdissä Suomen draamaa käsittelevien pääkirjoitusten rinnalla julkaistiin etusivun uutisia, joissa kerrottiin Neuvostoliiton ja Saksan suhteiden ”kehittymisestä luottamuksellisempaan suuntaan”.21 Varmaa on, että Saksa-kuva, joka mainittujen aluepalautuksien myötä oli Unkarissa alkanut loistaa yhä kirkkaampana, himmeni­ talvisodan päivinä. Tosin muutamaa kuukautta myöhemmin tilan25

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Valtionhoitaja Miklós Horthy nimitti Pál Telekin pääministeriksi helmi­ kuussa 1939 jarruttaakseen vaarallisesti vahvistuneen unkarilaisen äärioikeiston toimintaa ja vähentääkseen Saksan vaikutusta. Hallitus ei suoriutunut tehtävästään Euroopan nopeasti muuttuvassa tilanteessa, minkä ymmärrettyään pääministeri päätti elämänsä oman käden kautta huhtikuussa 1941. (MOL)

ne muuttui jälleen, kun Hitler Wienin toisen välitystuomio­istuimen päätöksellä palautti Unkarille pohjoisen Transilvanian.

Hallituksen asemaa helpotti huomattavasti se, että niin ääri­ oikeistolaisissa kuin vasemmistolaisissakin piireissä Suomen ja Neuvostoliiton välisen sodan syttyminen herätti uudelleen ne sisäiset ristiriidat, jotka olivat nousseet pintaan jo syksyllä Molotov– Ribbentrop-sopimuksen solmimisen yhteydessä. Elokuun lopussa eräät nuoliristiläisryhmittymät olivat osoittaneet Saksan ja Italian lähetystöjen edustalla suosiotaan Stalinille ja Hitlerille, mutta monet liikkeen näkyvistä kannattajista eivät olleet läheskään yhtä varauksettomasti hyväksyneet Saksan ulkopolitiikassa tapahtunutta, liikkeen periaatteiden vastaista käännettä. Tämä jakautuneisuus vain syveni, kun talvisodan ensimmäisinä päivinä kävi ilmi, että Hitler on jättämässä myös ”kunnioitetut rakkaat heimoveljet” 26

Unkar in hallituksen asema

samojen bolševikkien käsiin, joita nuoliristiläiset pitivät Saksan ja Unkarin yhteisinä vihollisina. On mielenkiintoista, että Zoltán Mesko sanoi nimenomaan ”tuovansa julki nuoliristiläispuolueen huolehtivan rakkauden”, kun hän ensimmäisenä käytti parlamentissa ylistävän puheenvuoron vapaudestaan taistelevien suomalaisten puolesta. Vastaavan sisältöisiä kannanottoja Saksaa kohtaan muuten kovin lojaalin puolueen edustajilta kuultiin myöhemminkin.22 Unkarin äärioikeiston suhtautumisessa Suomen tilanteeseen ei yhteistä säveltä tahtonut löytyä lainkaan. Äärioikeistolaisissa sanomalehdissä saatettiin samassakin numerossa julkaista keskenään ristiriitaisia artikkeleita, joissa saatettiin joko puolustella Stalinin menettelyä tai vaihtoehtoisesti surkutella aggression kohteeksi joutuneiden suomalaisten kohtaloa ja joskus taas ylistää Hitlerin kaukonäköistä ulkopolitiikkaa. Ehjää ja johdonmukaista linjaa on siis turha etsiä. Hyvä esimerkki tästä linjattomuudesta on myös puheenvuoro, jonka Suomeen suunnattuihin asetoimituksiin liittyvistä väärinkäytöksistä syntyneeseen skandaaliin myöhemmin sekaantunut Gábor Vajna käytti parlamentissa: ”Näinä aikoina, kun Euroopan kartalta on 18 päivässä aseiden voimalla pyyhkäisty pois yksi 35-miljoonainen kansa ja kun lännessä mahtava 80-miljoonainen Saksan kansa kamppailee olemassaolostaan, ovat sydämemme joka hetki kaukana pohjoisessa, suomalaisten veljiemme luona. Kutsuen taistoon vaimonsa ja tyttärensäkin he ovat lähteneet pienellä armeijallaan Venäjän rajalle puolustamaan synnyinmaansa vapautta pohjoisen jättiläistä vastaan.”23 Rinnastus Wehrmachtin miehittämän Puolan, Hitlerin uhraaman Suomen ja natsi-Saksan olemassaolon taistelun kesken edustaa sinänsä tyypillistä äärioikeistolaista ilmaisutapaa, mutta tunteellisin korulausein tuskin oli peiteltävissä ajatuskulun looginen ontuvuus. On ilmeistä, että kun Saksan kanta talvisotaan joutui kyseenalaistetuksi, heikkeni myös äärioikeiston muutenkin varsin suhteellinen yhtenäisyys entisestään. Tähän viittaisi muun muassa se, että radikaaleimmat ryhmittymät pyrkivät jatkuvasti jarruttamaan Suomen auttamiseen suunnattuja ponnisteluja muun muassa pitämällä var27

V e li v e l j e n p uo l e s ta

jokokouksia vapaaehtoisten värväystilaisuuksien aikana sekä järjestämällä mielenosoituksen, jolla pyrittiin estämään vapaaehtoispataljoonan lähettäminen.24 Kansallissosialistisen liikkeen suosion puolesta pelkäävissä johtajissa tällainen toiminta herätti melkoista levottomuutta.

Neuvostoliiton ja Saksan lähentyminen syksyllä 1939 kärjisti vastakohtaisuuksia myös työväenliikkeen sisällä.25 Sosiaalidemokraattien (unk. Szociáldemokrata Párt, jatkossa SZDP) puolue­ johto paheksui Molotov–Ribbentrop-sopimusta ja toi korostetusti esille, että se ei kunnioita Stalinin pyrkimyksiä, mikä herätti puo­ lueeseen kuuluvien kommunistien kiivaan vastustuksen. Näkemys­ erojen ristiriita vaikutti alusta alkaen sovittamattomalta, ja myöhemminkin se konkretisoitui niin sanotun Venäjän-kysymyksen verukkeella käydyssä polemiikissa.26 Puolueen virallista kantaa Neuvostoliiton hyökkäykseen kuvastaa se, että sosiaalidemokraattinen N ­ épszava-lehti (”Kansan ääni”) yli kuukauden ajan raportoi Suomen tilanteesta päivittäin ykkösuutisenaan ja rinnasti jo joulukuun 2. päivänä Molotovin ulkopolitiikan ja tsaarinajan kansallisen sorron: ”Uusi venäläinen imperialismi jatkaa siitä, mihin tsaarinvallan päättyessä jäätiin. Se alistaa herruuteensa raja-alueillaan elävät pienet kansat. – – Suomen hallitus tahtoo pelastaa maansa, sen riippumattomuuden, vapauden, itsenäisen valtion aseman ja demokraattisen järjestyksen yhteiskunnassa. – – Missä riippumattomuus ja vapaus joutuvat uhatuiksi, siellä me olemme aina seisseet ja tulemme aina seisomaan niiden rinnalla, jotka ovat joutuneet vaaraan.”27 Muutamaa päivää myöhemmin sosiaalidemokraattien kansanedustaja Géza Malasits toisti edellä mainitun vertauksen parlamentissa käyttämässään puheenvuorossa viitaten samalla myös Unkarin taannoisen vapaustaistelun tragediaan: ”Tämä dramaattinen taisto vavisuttaa meitä kaikkia, sillä demokraattisen Suomen kelpo väen yrittää nujertaa samainen mahti, joka meidätkin nujersi vuonna 1849 – – Samat voimat tahtovat nyt Suomessa riistää kansalta sen vapauden ja sille kuuluvat luonnonrikkaudet, jotta ryssäjättiläisen 28

Unkar in hallituksen asema

valtapiiri entisestään laajenisi.”28 Suomeen kohdistunut hyökkäys lisäsi Károly Peyerin ja muun puoluejohdon näkemysten painoarvoa melkoisesti, mutta sitä katkerammin Árpád Szakasitsin johtama vasemmistosiipi puolusti molotovilaista ulkopolitiikkaa. Ristiriidat kävivät pian niin suuriksi, että sosiaalidemokraattinen puoluejohto ryhtyi hallinnollisiin järjestelyihin vasemmistoaineksen kitkemiseksi puolueesta.

Edellä on jo ulkopoliittisen tarkastelun yhteydessä todettu, ettei Unkarin hallituksen tarvinnutkaan pelätä vapaaehtoispataljoonan lähettämiseen tai asekuljetuksiin kohdistuvia vastatoimia sen enempää Saksan kuin Neuvostoliitonkaan taholta. Sisäpolitiikan osalta voidaan yhteenvetona sanoa, että hallitus saattoi jättää laskuista myös äärioikeisto- tai vasemmisto-opposition voimakkaan yhtenäisen kannanoton operaatiota vastaan. Itse asiassa näytti siltä, että hallitus hyötyisi Suomen auttamiseksi syntyneestä valtakunnallisesta liikehdinnästä sisäpoliittisesti yhtä paljon kuin ulkopolitiikassaankin.

29

Vapaaehtoisliike Suomen auttamiseksi Unkarin Suomeen lähettämä vapaaehtoispataljoona Maiden ratkoessa keskinäisiä jännitteitään niillä on käytettävissään lukuisia erilaisia keinoja tavoitella haluamaansa lopputulosta. Ihannetapauksessa ratkaisuun edetään neuvotteluteitse tai kansanäänestyksen kautta, mutta mikäli tällaiset menettelytavat osoittautuvat tuloksettomiksi, on turvauduttava esimerkiksi talousekspansioon tai avoimeen sotilaalliseen painostukseen. Jos tarvittavaa taloudellista tai sotilaallista ylivoimaa ei kuitenkaan ole käytettävissä, on kiistakysymysten ratkaisemiseen tarjolla välillisiä keinoja, muun muassa liittolaissuhteiden solmiminen puuttuvan oman ylivoiman kompensoimiseksi, salaisen diplomatian lukemattomat tiet tai mahdollisesti myös rajoitetun tai ”salatun” sotilaallisen voiman käyttö. Tällaisiin keinoihin Unkarin johto joutui turvautumaan maailmansotien välisenä aikana naapurimaiden muodostaman niin sanotun pikkuententen29 painostuksen alaisena useita kertoja. Unkari muun muassa käytti tapauskohtaisesti koottuja vapaaehtoisjoukkoja saavuttaakseen paremmat neuvotteluasemat ilman, että sen samalla olisi tarvinnut ottaa avoimeen sotilaalliseen toimintaan liittyviä poliittisia riskejä. Niin sanottu Lajtan itsehal­ lintoalueen tapaus vuodelta 1921 ja ryysyläiskaartien ­toiminta 30

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

vuonna 1938 ovat esimerkkejä operaatioista, joilla oli ollut samankaltainen ulkopoliittinen funktio kuin Suomeen lähetetyn vapaaehtoispataljoonan kokoamisellakin.

Lajtan tapaus liittyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen toteutettuihin Itävallan ja Unkarin välisiin rajajärjestelyihin. Unkarilaiset aseistetut vapaaehtoisjoukot miehittivät Länsi-Unkarista Itävallalle luvatun alueen lokakuussa 1921. Hallitus ei ottanut vastuuta tapahtuneesta, muttei myöskään ryhtynyt toimiin vapaaehtoisten aseistariisumiseksi. Näin se saattoi hyödyntää status quota Itävallan kanssa käytyjen rajaneuvottelujen yhteydessä.

Ryysyläiskaarteiksi kutsutut joukot olivat hallituksen salaisella tuella koottuja vapaaehtoisyksiköitä, jotka syksyn 1938 tšekkikriisin aikoihin soluttautuivat Tšekkoslovakiaan ja tekivät hyökkäyksiä varuskuntiin paikallisen vähemmistökansannousun nimissä. Unkarin hallitus pyrki tällaisella seikkailunomaisella toiminnalla hankkimaan unkarinkielisen väestön asuma-alueet takaisin hallintaansa.

Kuten edellä on jo käynyt ilmi, Unkarin kansalaispiireissä reagoitiin ennennäkemättömän nopeasti uutiseen Neuvostoliiton hyökkäyksestä Suomeen. Esimerkiksi jo joulukuun ensimmäisistä päivistä 1939 alkaen Suomen lähetystöön Budapestiin alkoi kerääntyä varsin huomattava määrä vapaaehtoiseen rintamapalveluun ilmoittautujia – maaliskuuhun 1940 mennessä oli palvelukseen tarjoutunut noin 25 000 miestä – ja päättäväisimmät heistä jopa aloittivat välittömästi matkan kohti Suomea.30 Unkarin johdossa oivallettiin spontaanisti etenevässä kehityksessä piilevät mahdollisuudet, ja pian hallituskin yhtyi koordinointitoimiin.

Vapaaehtoiskomppanioiden kokoajaksi pääministeri Teleki pyysi ensin 6. joulukuuta Dénes Tömbölyä31 ja sitten 10. joulukuuta Miklós Kozma von Leveldiä. Muiden ansioidensa lisäksi jälkimmäinen myös pitkälti jakoi Telekin mielipiteet Unkarin riippumattomuustavoitteesta suhteessa Saksaan sekä tämän näkemykset ”erityisistä unkarilaisista intresseistä” ja oli jo useita kertoja osoittanut pätevyytensä arkaluontoisissakin diplomaattisissa kysymyksissä.

31

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Hänen valintaansa johtanut pääargumentti saattoi kuitenkin olla se, että hän oli hankkinut tämän kertaisen tehtävän kannalta tarpeellista, ainutlaatuista kokemusta Tšekkoslovakiaa vastaan lähetettyjen ryysyläiskaartien organisaattorina syksyllä 1938.32 Vuotta aiempiin tapahtumiin vapaaehtoisoperaatiota yhdisti myös sen puoli­ virallinen luonne. Kozma ja muut vastuuhenkilöt eivät tälläkään kertaa saaneet virallista toimeksiantoa. Ministerineuvoston pöytäkirjat vaikenevat jälleen asiasta huolimatta siitä, että asianomaiset ministerit henkilökohtaisesti samaan aikaan hoitivat operaatioon liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Kuten edelliselläkin kerralla, organisaattorit pyrkivät mahdollisuuksien mukaan sivuuttamaan armeijan ja tukeutumaan sen sijaan aiempiin vastavallankumouksellisiin sekä muutamiin luotettaviksi katsomiinsa Unkarin radion ja tietotoimiston palveluksessa oleviin henkilöihin.33 Yhtäläisyyksiä aiempaan oli siis useita, mutta lisäksi otettiin nyt alusta alkaen huomioon myös edellisellä kerralla tehdyt virheet. Vapaaehtoisten ”lähettilästehtävän” onnistumisen takaamiseksi kiinnitettiin ehdokkaiden valintaprosessiin aiempaa enemmän huomiota, ja myös kuria tiukennettiin. Vapaaehtoisten kutsunnoissa otettiin tällä kertaa huomioon vain asepalveluksen suorittaneet, 25–35-vuotiaat, naimattomat miehet, joilta edellytettiin moitteetonta terveydentilaa sekä sitä, ettei asianomaista milloinkaan ollut tuomittu rikoksesta. Jotta näiden ehtojen täyttymistä voitiin kontrolloida, lähetystössä ja muualla laaditut vapaaehtoisiksi ilmoittautuneiden luettelot siirrettiin sivuun, ja ehdokkaiden tuli 31. joulukuuta 1939 alkaen henkilökohtaisesti ilmoittautua kutsuntalautakunnalle, joka oli sijoitettu Kozman alaisuuteen kuuluvaan radiotiedustelijoiden esikuntaan. Jo ensimmäisessä karsinnassa kävi ilmeiseksi, että vain kolmannes tai neljännes tarjoutuneista täyttäisi asetetut vaatimukset. Kuvaavaa on, että oikeistolaisen opiskelijajärjestön Turulin liiton kautta ilmoittautuneista kuudestasadasta nuoresta miehestä tehtävään soveltuvia oli alle kymmenen.

Todellinen pettymys oli kuitenkin vielä edessä. Siitä huolimatta, että kutsunnoissa oli pääkaupungin laitapuolen kulkijoiden karsi32

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

miseksi läsnä myös kaksi salapoliisia, tammikuun 10. päivänä 1940 palvelukseen astuneista miehistä puolet oli erotettava jo seuraavana päivänä. Tarkemmassa tutkimuksessa oli näet käynyt ilmi, että heidän joukossaan oli muun muassa rikollisia ja soluttautuneita kommunisteja. Kehnon lopputuloksen nähtyään Kozma päätti lähettää muutamia pätevinä pitämiään värvääjiä myös maakuntiin. Näiden värväysmatkojen tuloksena tammikuun lopussa voitiin palvelukseen ottaa kolmesataa uutta miestä, ja suurin osa heistä myös täytti asetetut vaatimukset (ikärajasta ja naimattomuusehdosta oli tosin jouduttu jo joustamaan). Erityisen tuloksekasta värväys oli Debrecenissä, mistä palvelukseen kutsuttiin 98 miestä. Muualla toiminnan tehokkuutta alensivat värväystyöhön oma-aloitteisesti ilmoittautuneiden henkilöiden soveltumattomuus tehtävään sekä äärioikeistolaisten ja saksalaismielisten järjestöjen vastapropaganda.34 Samoihin aikoihin vapaaehtoisten valmennus siirrettiin Yleisesikunnan alaisuuteen kuuluneesta Lanária-kasarmista Budapestin laidalla sijainneeseen Hárshegy´in partiokeskukseen, jonka Teleki Unkarin partiolaisten ylijohtajana oli luvannut tähän käyttöön.

Muuttoa perusteltiin viittaamalla vakoiluriskiin, mutta todennäköisempää lienee, että puolustusministeri Károly Bartha, joka suhtautui operaation kehittymiseen varauksellisesti, halusi ottaa etäisyyttä hankkeeseen. Jo aiemmin hän oli viime hetkessä estänyt Mária ­Terézia -kasarmille aiotun värväystilaisuuden. Myös lukuisat Suomeen suunnattujen sotatarviketoimitusten yhteydessä ilmenneet seikat viittaavat siihen, että puolustusministeri ja Yleisesikunnan päällikkö Henrik Werth, jotka tunsivat vastenmielisyyttä Telekin politiikkaa kohtaan ja olivat itse Saksaan suuntautumisen kannalla, eivät olleet erityisen ihastuneita ajatuksesta esittää Suomelle avun­ tarjous.35 Valmennusleirin ja samalla myös muodostettavan pataljoonan johtoon asetettiin reservin yliluutnantti Imre Kémeri Nagy. Säilyneiden arkistolähteiden niukkuuden vuoksi jää vaille selitystä, miksi Teleki, joka vapaaehtoispataljoonan organisoinnissa muuten noudatti mitä suurinta varovaisuutta, valitsi tehtävään mainetta­ 33

V e li v e l j e n p uo l e s ta

niittäneen seikkailijan, joka oli saanut useita tuomioita ja jota Budapestin poliisikin tarkkaili. Kémeri oli koulutukseltaan keskikoulun opettaja, jolla ei ollut vakinaista tointa. Jo vuosia hän oli aiheuttanut katulevottomuuksia käydessään taistelua milloin juutalaisia, milloin taas sosiaalidemokratiaa vastaan. Useilla tahoilla hän oli herättänyt melkoista närkästystä muun muassa pyrkimällä väkisin johtotehtäviin kansallissosialistisessa puolueessa, uhkailemalla aseellisilla vallankaappauksilla ja julistamalla amiraali Horthyn kuningas Miklós I:ksi. Edellisenä vuonna hän tosin oli menestyksellisesti palvellut ryysyläiskaartissa Slovakiassa ja päässyt tämän johdosta Ludovika Akadémia -sotilasakatemian aliupseerikurssille, mutta suurempien kokonaisuuksien organisoinnista tai johtamisesta hänellä ei ollut kokemusta.

Syyksi siihen, että valinta osui juuri Kémeriin, voidaan – kuten Dénes Dömbölynkin kohdalla – epäillä hänen yhteyksiään akateemisiin piireihin. Kémeri oli 1920-luvun lopulta alkaen näet esiintynyt Unkarin nuorison johtohahmona ja järjestänyt oikeistolaishenkisten opiskelijoiden mielenosoituksia sekä värvännyt heidän joukostaan niin sanottuja peitsikomppanioita. Nämä hän oli myös useita kertoja vienyt ”katutaisteluihin” joko omiin piireihin kuuluvia tai ulkopuolisia ”vihollisia” vastaan.36 Joka tapauksessa par-

Imre Kémeri Nagy (1903–1942) Etelä-Slovakian palauttamiseksi vuonna 1938 menestyksellisesti taistellut Kémeri valittiin Suomeen lähetetyn pataljoonan johtajaksi. Suomessa hänet ylennettiin kapteeniksi, univormussaan Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I. luokan kunniamerkki. (SA-kuva) 34

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

tiokeskuksessa hän piti alusta alkaen yllä sotilaallista kuria määräämällä ankarat rangaistukset (raippoja, pylvääseen sitomisia) ja järjesti yleistä valmennusta sekä hiihdonopetusta. ”Erinomaisella marssitaidollaan” ja ”sotilaallisella esiintymisellään” vapaaehtoiset ansaitsivat leiriin saapuneiden vierailijoiden varauksettoman ihailun. Niin Kozma, Teleki, Suomen lähettiläs Onni Talas kuin marsalkka Mannerheimin erityisvaltuutettu professori Erik Lönnrothkin ilmoittivat olevansa näkemäänsä tyytyväisiä.37 Myös upseerien valintaan kiinnitettiin paljon huomiota ja suurin osa heistäkin oli edellisenä vuonna miehityssotatoimissa kunnostautuneita ja sen jälkeen aliupseerikurssille komennettuja miehiä. Kozma piti heille useita perehdyttämistilaisuuksia, joissa hän hahmotteli hallituksen tavoitteita ja otti esiin operaation poliittisesti arkaluontoisia näkökohtia. Lopuksi vapaaehtoiset allekirjoittivat sopimuksen, jossa Suomen hallituksen 21. joulukuuta1939 antaman asetuksen nojalla ulkomaalaisille Suomen armeijan palvelukseen astuville vapaaehtoisille määrättiin pääpiirteissään samat velvollisuudet ja oikeudet kuin suomalaisille sotilaille.38 Helmikuun alussa 1940 ensimmäinen vapaaehtoispataljoona oli valmiina lähtöön. Kaikkeen varautuneena se odotti mahdollisimman pikaista junakuljetusta.

Samanaikaisesti vapaaehtoispataljoonan kokoamisen kanssa piti myös valmistella sen matkaa Suomeen, mikä ei liioin sujunut kitkatta. Unkarin ulkoministeriön toiminnasta ei arkistoaineistossa ilmenneiden puutteiden vuoksi saada täydellistä kuvaa, mutta vaikuttaa siltä, että myös matkan etukäteisvalmisteluista suurimman osan hoiti Miklós Kozma henkilökohtaisesti.39 Tähän viittaa muun muassa se tosiasia, että pataljoonan matkajärjestelyissä itse asiassa sivuutettiin kaikki mahdollisesti kyseeseen tulevat Unkarin lähetystöt. Koska Saksan taholta oli odotettavissa ongelmia, ulkoministeri Csáky oli tosin jo joulukuun 5. päivänä 1939 Rooman-lähettilään välityksellä ilmoittanut, että unkarilaiset vapaaehtoiset olisivat kernaasti valmiit liittymään siihen Italian avunanto-operaa­tioon, josta lehdistöön oli levinnyt ennakkotietoja. Rooman suhtautuminen 35

V e li v e l j e n p uo l e s ta

oli kuitenkin tässä vaiheessa pidättyvä. Todennäköisenä voitaneen pitää, että niiden jo aiemmin mainittujen tunnustelujen lisäksi, joita Saksan lähettiläs Erdmannsdorff Kozman kehotuksesta oli suorittanut, ulkoministeriökin pyrki mahdollisimman nopeasti selvittämään, mitä mahdollisuuksia vapaaehtoispataljoonalla olisi kulkea Saksan kautta. Ensimmäiset ministeriön tekemiin tiedusteluihin viittaavat dokumentit ovat kuitenkin vasta joulukuun 21. päivältä.40 Joka tapauksessa Teleki ja Kozma tekivät 4. tammikuuta 1940 päätöksen, että Saksan vastauksen viipymisen vuoksi olisi kiireesti ryhdyttävä valmistelemaan kiertotien käyttöä. Tässä tarkoituksessa Kozma tapasi jo seuraavana päivänä Ranskan lähettilään ja muutamaa päivää myöhemmin Italian ja Jugoslavian lähettiläät sekä Ison-Britannian asiainhoitajan. Suunnitelmaan kuului, että tarvittavat viisumit hankittaisiin Isoon-Britanniaan asti Budapestistä, mutta Skandinavian viisumit tulisivat ”poliittisista syistä” vasta Pariisista paikallisen Suomen lähettilään avustuksella. Pas­sien kirjoittamisessa sisäministeriö noudatti luottamuksellista poikkeusmenettelyä. Unkarin radion palveluksessa olleen László Cs. Szabón Pariisissa laatiman suunnitelman mukaisesti junamatkan organisoi unkarilainen matkatoimisto IBUSZ, kun taas Englannin kanaalin ylityksen järjestivät Ranskan ja Ison-Britannian ministeriöt sekä paikalliset Suomen lähetystöt.41 Vapaaehtoispataljoona lähti matkaan helmikuun 7. päivänä 1940. Sen lähtöä oli kiirehditty, koska kuljetukseen oli tarjottu englantilaisia ja suomalaisia laivoja. Niiden maiden kanssa, jotka olivat luvanneet taata kauttakulun, oli solmittu sopimus. Sen mukaisesti täysissä varusteissa, mutta ilman aseita matkustava – hiihtämään aikoviksi turisteiksi tekeytynyt – 341 vapaaehtoisen joukko kuljetettiin kahdeksanvaunuisella tilausjunalla Jugoslavian ja Italian kautta Pariisiin. Siellä he saivat sydämellisen vastaanoton Napo­ leon-kasarmilla. Spontaanisti paikalle kerääntyneen pariisilaisjoukon innostuneesti juhlistaessa lähtöä he jatkoivat matkaa Dieppeen sinne menevästä junasta eristetyissä vaunuissa. Suomen Pariisin lähetystö oli tällä välin ennätysajassa hankkinut Ison-Britannian, 36

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

Norjan ja Ruotsin viisumit, joten jo seuraavana päivänä 10. helmikuuta vapaaehtoiset pääsivät maihin Newhavenissa.42 Oleskelun Isossa-Britanniassa järjesti ”salassapitosyistä” matkatoimisto Cunard-White Star Line, mutta suljetussa muodostelmassa marssiva vapaaehtoisten joukko ei kuitenkaan onnistunut täysin vakuuttavasti sulautumaan Lontoon turistien joukkoon. Tilannetta vaikeutti se, että jatkokuljetukseen suunniteltu laiva oli uponnut.

Tämän vuoksi pataljoona majoitettiin ennalta määräämättömäksi ajaksi yhdeksään eri hotelliin erääseen Lontoon huonomaineiseen kaupunginosaan. Tänä aikana upseerit tekivät operaatiota tunnetuksi erilaisissa virallisissa yhteyksissä (Suomen lähetystössä, IsonBritannian värväystoimistossa jne.) sekä heidän kunniakseen järjestetyissä iltatilaisuuksissa.43 Myös sotilaat hankkivat julkisuutta ympärillään parveilevien toimittajien ja naisväen keskuudessa, mikä ei varsinaisesti kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiin.

Englantilainen laivasaattue Norjan rannikolla Vapaaehtoiset matkustivat Edinburghista Bergeniin laivasaattueen suojeluksessa. Merimatkaa vaikeutti myrskyisen ilman lisäksi myös saksalaisen sukellusveneen hyökkäys. (Yksityiskokoelma) 37

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Vasta seuraavan saattueen lähtiessä matkaan vapaaehtoiset pääsivät kahden viikon odotuksen jälkeen lähtemään 19. helmikuuta Newcastlesta ja 21. helmikuuta Edinburghista edelleen Bergeniin, jonne he saapuivat helmikuun 27. päivänä. Bergenistä unkarilaispataljoona – kuten muistakin maista saapuneet vapaaehtoiset – siirrettiin Pro Finlandia -organisaation järjestämällä junakuljetuksella Ruotsin läpi. Yli kolme viikkoa kestäneen vaiheikkaan matkan jälkeen unkarilaispataljoona pääsi lopulta ylittämään Suomen rajan Torniossa.44 Suomen Päämaja oli tammikuussa 1940 perustanut Lapualle, Tornioon ja Kemiin harjoitusleirit, joilla ilman aseita saapuneille vapaaehtoisille annettiin tarpeellinen varustus ja joilla heitä valmennettiin sodankäyntiin vaativissa ilmasto-oloissa. Vastikään saapuneita miehiä ei siis lähetetty länsirajan tuntumaan sijoitetuista vastaanottotoimistoista suoraan rintamalle, vaan heidät ohjattiin jollekin näistä leireistä.45 Unkarilaiset vapaaehtoiset komennettiin Lapualle 8. tammikuuta perustettuun Osasto Sisuun, jonka päällikkönä toimi kapteeni B. Nordlund. Yksi sen alaosastoista oli kansainvälinen prikaati, jossa oli edustettuna yli 20 kansallisuutta ja jonka vahvuus maaliskuun alussa oli noin 120 miestä. Hartaasti odotettujen englantilaisten oli ollut määrä muodostaa toinen alaosasto, mutta heille varatussa rakennuksessa oleskeli unkarilaisten saapuessa vasta viisi miestä. Englantilaisvapaaehtoisten lukumäärä nousi 227:ään vasta, kun rauha jo oli solmittu. Kolmantena alaosastona olivat unkarilaiset, jotka pääsivät perille Lapualle maaliskuun 2. päivänä.46 Unkarilaisten miehistö majoitettiin erilliseen koulurakennukseen ja upseerit, kenttäpapit ja lääkärit puolestaan perheisiin. Kielenopetuksesta, hiihtovalmennuksesta ja Suomen armeijan käyttämien aseiden tuntemuksen opetuksesta vastasivat suomalaiset kouluttajat, mutta muutoin unkarilaispataljoona oli varsin itsenäinen. Kémeri järjesti yleistä valmennusta, isänmaallista, eettistä ja uskonnollista opetusta sekä neljäntasoista upseerien jatkokoulutus-

38

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

Lapualla vietetyt puolitoista kuukautta riittivät siihen, että myös rakkaussiteitä solmittiin komeiden unkarilaisten nuorukaisten ja kauniiden lottien välille. Jäähyväiset olivat haikeat ja lopulta maailmansota sekä Unkarin joutuminen neuvostovallan alle erottivat rakastavaiset lopullisesti toisistaan. (Yksityiskokoelma)

ta. Kurinpidossa hän käytti omaa harkintaansa ja sai määrätä itsenäisesti miltei kaikissa muissakin kysymyksissä.

Päiväjärjestykseen pyrittiin saamaan vaihtelua juhlistamalla Unkarin kansallispäivää 15. maaliskuuta ja Horthyn valtionhoitajaksi valitsemisen 20. vuosipäivää sekä muun muassa järjestämällä unkarilaisten ja englantilaisten välisiä jalkapallo- ja nyrkkeily­ otteluita. Luonnollisesti sotilailla oli omatkin keinonsa tehdä malttamattomassa odotuksessa vietetty aika ikimuistettavaksi. Kovin yleisiä tappeluihin sekaantumiset, ”romanssit” tai muut järjestysrikkeet eivät kuitenkaan olleet. Raporttien mukaan Suomen sotilasjohto oli heti alusta lähtien erittäin tyytyväinen hyvin koulutettuun ja kurinalaiseen unkarilaispataljoonaan, jonka varustetasokin oli keskimääräistä korkeampi. Tietoisina sukulaisuudestaan unkarilaisten kanssa paikalliset asukkaat hakivat tuttavallisia kontakteja 39

V e li v e l j e n p uo l e s ta

vapaaehtoispataljoonan jäseniin, ja välit unkarilaisiin muodostuivatkin usein sydämellisiksi. Monia suomalaisia osallistui säännöllisesti unkarilaisten jumalanpalveluksiin, ja pataljoonan ulkosalla suoritettavaa valmennusta seurattiin ”komeita unkarilaissotilaita” ihaillen. Vapaaehtoispataljoonan miehet puolestaan hankkiutuivat paikallisten suosioon tarjoamalla unkarilaisia ruokia, järjestämällä juhlaparaatin ja esittämällä unkarilaista laulumusiikkia.

Vakiintunutta päiväjärjestystä ei häirinnyt edes 13. maaliskuuta voimaanastunut Suomen ja Neuvostoliiton välinen rauhansopimus. Vaikka vapaaehtoisten asema muuttui nyt epävarmaksi, valmennusta jatkettiin ja unkarilaispataljoona tarjoutui käytettäväksi muuhunkin kuin varsinaiseen rintamapalvelukseen. Tähän saatiin pian hyväksyminen myös Mannerheimilta. Pataljoonan virallisella taholla nauttimaa arvostusta osoittaakseen Päämajan vapaaehtoistoimistonjohtaja, kenraaliluutnantti Oscar Enckell vieraili valmennusleirillä 22. maaliskuuta, ja viittä päivää myöhemmin vieraaksi saatiin itse marsalkka Mannerheim. Lisäksi Kémeri sai ylennyksen kapteeniksi.47 Huhtikuun puolivälissä alkoi vihdoin näyttää siltä, että unkarilaiset vapaaehtoiset saisivat hyödyllisen tehtävän, sillä heidät lähetettiin 17.4. Lappeenrantaan varuskunnallisiin järjestyksenvalvontatehtäviin. Pataljoona osallistui I Armeijakunnan alaisena lisäksi myös raivaustöihin. Kuri unkarilaisten keskuudessa pysyi moitteettomana, eikä aselevon palvelusintoa alentava vaikutus näkynyt heissä – toisin kuin useissa muissa vapaaehtoisyksiköissä.48 ”Verhon takana” valmisteltiin kuitenkin jo paluumatkaa. Unkarin hallituksella ei enää ollut intressejä pitää pataljoonaa asemissa Suomen maaperällä – ei etenkään sen jälkeen, kun läntiset tietolähteet olivat levittäneet maailmalle sensaatiouutisena tiedon, että unkarilaiset vapaaehtoiset aikoisivat siirtyä Norjaan saksalaisia miehittäjiä vastaan.49 Toisaalta Suomen sotilasjohto oli rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen valmis riisumaan ulkomaalaiset vapaaehtoiset aseista. Ulkoministeri Väinö Tanner oli jo välittömästi rauhanlevon solmimisen jälkeen pyytänyt Unkarin Hel40

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

Rauhansopimuksen solmimisen jälkeen unkarilainen pataljoona ohjattiin Suomen ja Venäjän väliselle uudelle rajalle Lappeenrantaan varuskunnallisiin järjestyksenvalvontatehtäviin ja raivaustöihin. Uudessa asemapaikassa pysyttiin 17.4.–14.5. (Yksityiskokoelma)

singin lähettiläältä Lajos Kuhlilta, ettei uusia vapaaehtoisia missään tapauksessa enää lähetettäisi matkaan, ja huomauttanut, että ensimmäistäkin unkarilaispataljoonaa kenties tarvittaisiin kipeämmin kotimaassa. Paluumatkan alkamista viivytti hieman Mannerheimin päätös hyväksyä unkarilaispataljoonan käyttö rintamapalvelun sijasta muissa tehtävissä.50 Tiedot niistä neuvotteluista, joissa Suomen ja Unkarin viranomaiset sopivat vapaaehtoispataljoonan kotiinkuljetuksen järjestelyistä, ovat jossain määrin puutteelliset. Varmaa kuitenkin on, että ulkoministeri Csáky 21. huhtikuuta jo toistamiseen antoi Berliinin lähettiläs Sztójaylle käskyn, että tämän tulisi ”tehdä tarpeellisilla tahoilla tunnusteluja saksalaisten mahdollisesta halukkuudesta myöntää Suomessa oleskeleville unkarilaisille vapaaehtoisille kauttakulkulupa kotimatkaa varten.” Samaan aikaan Saksa jo 41

V e li v e l j e n p uo l e s ta

s­uunnitteli hyökkäystä länteen, mutta vaikka hyvien suhteiden ylläpitäminen Neuvostoliittoon päin tämän vuoksi olikin maan johdon erityisissä intresseissä, näyttää siltä, ettei se katsonut idänsuhteidensa vaarantuvan parinsadan kotimaahansa palaavan vapaa­ ehtoisen takia. Saksan vastaus tiedusteluihin oli näin ollen myönteinen, ja jo toukokuun alussa Berliinissä neuvoteltiin kauttakulun käytännön järjestelyistä.51 Näiden moninaisten vaiheiden jälkeen vapaaehtoispataljoona lähetettiin 14. toukokuuta Lappeenrannasta kohti Turkua. Kuusi päivää myöhemmin kenraaliluutnantti ­Enck­ell hyvästeli unkarilaiset Turun satamassa.52 Kémerille hän luovutti

Unkarin vapaaehtoiset nousivat laivaan Turun satamassa 20. toukokuuta 1940. Kenraaliluutnantti O. Enckell hyvästeli heidät luovuttaen upseereille Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ritarimerkit. (SA-kuva) 42

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan ritarimerkin ja kuudelletoista upseerille ritarimerkin. Vapaaehtoispataljoona nousi laivaan Turussa 20. toukokuuta 1940 ja matkusti tällä kertaa vaikeuksia kohtaamatta huolellisesti suojatulla saksalaisella erikoisjunalla Stettinistä Unkarin rajalle. Tätä lyhyempää reittiä käyttäen matkaan kului neljä vuorokautta. Matkakustannuksista vastasivat suomalaiset, jotka huolehtivat myös muutaman Helsinkiin jääneen unkarilaisvapaaehtoisen myöhemmän paluumatkan kuluista.53 Eräät vapaaehtoiset ovat muistelleet, miten heitä Unkarin rajalla odotti lounas ja mustalaismusiikki. Pian osoittautui, että viranomaisten varotoimet, joilla tähdättiin siihen, ettei vapaaehtoisten paluu herättäisi tarpeetonta huomiota, olivat kuitenkin yhtä ankarat kuin ennen heidän lähtöäänkin. Pimeän tulon jälkeen Budapestiin saapunutta erikoisjunaa olivat asemalla juhlivien kansanjoukkojen sijasta odottamassa linja-autot, joiden ikkunatkin oli peitetty. Niillä vapaaehtoiset kuljetettiin viivytyksettä Hárshegy´in partiokeskukseen. Suljetulla leirillä järjestettiin juhlalliset muodollisuudet, ja pataljoonaa tervehtimään saapuivat muun muassa Onni Talas, Károly Bartha ja Pál Teleki. Viimemainittu esitti myös Horthyn ”korkeimman tervehdyksen”. Paikalla otettiin valokuvia, joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu.54 Muista yhteyksistä tuttu virallinen ”salamyhkäisyys” ei tietenkään tälläkään kertaa merkinnyt sitä, että hallituksen kannalta varsinaisesti hyödyllisten tietojen leviämistä julkisuuteen olisi haluttu estellä. Hárshegy´issä pitämässään puheessa Teleki suoraan kehotti vapaaehtoisia kertomaan matkansa aikana kertyneistä kokemuksistaan lähipiireissään. Suomessa käyneiden sotilaiden keskuudessa vallinnutta ainutlaatuista henkeä todennäköisesti ajateltiin levitettävän poliittisen johdon kovasti suosiman ”supattelupropagandan” välityksellä, sillä varmuuden vuoksi valtakunnalliset lehdet jälleen vaikenivat vapaaehtoisista.

Partiokeskus tyhjennettiin 28. toukokuuta, ja samaan aikaan perustettiin niin kutsuttu selvitystoimisto hoitamaan ratkaisematta jääneitä kysymyksiä. Selvitystoimiston tehtävänä oli yhteistyössä­ 43

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Suomen Budapestin lähetystön, Kozman ja pääministerin kans­lian kanssa saattaa vuoden loppuun mennessä päätökseen vapaaehtoi­ siin liittyvä paperisota, hoitaa aikataulusta myöhässä valmistuneiden muistoplakettien lähettäminen, järjestää miehille takaisin heidän salaisen maasta poistumisensa vuoksi menettämiään työpaikkoja sekä vastata tapauskohtaisten avustusten maksamisesta.

Kun toimisto sitten joulukuussa 1940 lakkautettiin, päättyi samalla myös seikkailijan kohtalot kokeneen vapaaehtoispataljoonan ­tarina.55

Muita unkarilaisia vapaaehtoisia Suomessa Kuten on jo mainittu, etteivät kaikki jääneet odottamaan virallista värväystä, vaan muutamia vapaaehtoisia lähti suomalaisten avuksi omatoimisestikin. Luonnollisesti myöskään sodan syttyessä Suomessa oleskelleet Unkarin kansalaiset eivät odottaneet mahdollisen unkarilaisen vapaaehtoisryhmän saapumista, sillä halukkaat heistä ilmoittautuivat Suomen armeijaan välittömästi. Näin ollen ensimmäisen pataljoonan 341 miestä eivät olleet talvisodan ­ainoat unkarilaiset vapaaehtoiset. Varsinaisen pataljoonan ulkopuolisten unkarilaisvapaaehtoisten määrä lienee arvioitavissa korkeintaan pariksikymmeneksi mieheksi. Suurin osa heistä komennettiin kansain­väliseen prikaatiin, mutta myöhemmin muutamat saivat siirron unkarilaispataljoonaan. Yhtenäistä sijoittamista vaikeutti se, että entisten lisäksi uusia vastaanottotoimistoja avattiin vielä Tor­ nioon, Helsinkiin, Turkuun sekä Vaasaan, ja kukin toimisto huolehti komennusten antamisesta maahan saapuville vapaaehtoisille itsenäisesti. Lisäksi myös suojeluskuntapiirien piiripäälliköillä oli mahdollisuus vastaanottaa ulkomaalaisia vapaaehtoisia.56 Tämän vuoksi ei voi esittää tässä tyhjentävää katsausta, vaan pelkästään luetella muutaman tyypilliseltä vaikuttavan esimerkin.

Mikäli Szentesi Napló -lehden (”Szentesin Päivälehti”) erästä romanttissävyistä haastattelua on uskominen, muutama seikkailun44

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

haluinen nuorimies osallistui pohjoisessa, Petsamon seuduilla taisteluihin ja avusti rauhan tultua raunioiden raivaamisessa. Vaikuttaa kuitenkin, että tällaista toimintaa on voinut harjoittaa vain johonkin suomalaiseen joukko-osastoon sijoittumalla. Petsamon seudulle sijoitetuista kansainvälisistä vapaaehtoisjoukoista ei näet aihetta käsittelevä suomalainen tutkimuskirjallisuus tiedä mitään, eivätkä myöskään vapaaehtoisia koskevat arkistolähteet mainitse tapausta.

Hävittäjälentäjät, luutnantti Mátyás Pirity ja vänrikki Vilmos Békássy, matkustivat kumpikin omatoimisesti Suomeen Budapestin Suomen lähetystön ja puolivuotisten saksalaisten lentoviisumiensa avulla. He astuivat Lentorykmentti 2:n palvelukseen 16. joulukuuta. Espanjan sisällissotaankin osallistunut Békássy katosi Pohjanlahden yllä ollessaan lentämässä juuri saapunutta Fiat G.50 -hävittäjäkonetta Suomeen. Pirity puolestaan lensi 22 kertaa helmikuun puolivälistä sodan loppuun ja matkusti aselevon jälkeen kotiinsa.57 Myöhemmin maailmankuuluksi valokuvataiteilijaksi tullut István Rácz oleskeli vasemmistolaisena maanpakolaisena Helsingissä ensimmäisen, ilman sodanjulistusta tehdyn pommituksen aikana. Hän koki sosialistisen maan harjoittaman terroripommituksen kohtalon ivana. Turhaan hän ilmoittautui helsinkiläisessä värväystoimistossa, armeija kelpuutti hänet vain valokuvareportteriksi, sil-

Mátyás Pirity (1911–2003) Seikkailunhaluinen nuori lentäjä Pirity lähti Suomeen jo joulukuussa ja suoritti talvisodan aikana yli 20 lentoa. Toisen maailmansodan jälkeen Unkarin viranomaiset panivat hänet siitä vastuuseen, minkä vuoksi hän pakeni Australiaan. Muistelmissaan hän kuvaa yksityiskohtaisesti Suomen-kokemuksiaan. (virtualpilots.fi) 45

V e li v e l j e n p uo l e s ta

lä hän ei ollut saanut sotilaskoulutusta Unkarissa. Rintamapalvelukseen hänet komennettiin vasta jatkosodan aikana.58 Sen sijaan ne kuusi tai kahdeksan ilmoittautunutta kelpuutettiin, jotka myöhemmin sijoitettiin unkarilaispataljoonaan, ja joista Kuhl mainitsi eräässä kirjeessään.59 Ainoa Suomen rintamalla haavoittunut unkarilainen saattoi olla Géza Szepessy, joka muisteluidensa mukaan matkusti neljän unkarilaisen ja kolmen saksalaisen vapaaehtoistoverinsa kanssa marraskuun lopulla 1939 Berliinistä Suomeen.

Tämä omalaatuinen joukko-osasto sai tehtäväkseen opettaa suomalaispioneereille neuvostomiinojen purkamista. Neuvostohyökkäys yllätti heidät Terijoella. Szepessy haavoittui jalkaan, jota hoidettiin Helsingissä helmikuuhun asti. Tämän jälkeen hänen piti palata Berliiniin. Jatkosodassa hän taisteli jälleen Valkeasaaressa, eräässä saksalaisessa erikoisosastossa.60 Nämäkin esimerkit havainnollistavat, ettei talvisotaan osallistuneiden unkarilaisten vapaaehtoisten historia rajoitu pelkästään pataljoona 341:n ”alkuperäisiin” jäseniin, vaikkei kaikkia yksittäin ilmoittautuneita ja heidän toimintaansa vielä tunnetakaan.

Vapaaehtoisliikkeen arviointia Unkarilaisten vapaaehtoisten merkitystä voidaan arvioida realistisesti vertaamalla keskenään Unkarin ja muiden maiden Suomeen kohdistamaa avunantoa. Skandinavian maiden lisäksi värväystoiminta oli merkittävää Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Vapaaehtoisten värväystä on seikkaperäisesti käsitelty suomalaisessa alan kirjallisuudessa eikä siihen tässä yhteydessä ole syytä tarkemmin paneutua.61 Yhteenvetona voitaneen todeta, että eri maista saapuneiden vapaaehtoisten määrä ei riippunut ainoastaan lähtömaassa Suomea kohtaan ilmenneestä sympatiasta ja yleisestä innostuksesta ryhtyä aktiivisiin toimiin suomalaisten auttamiseksi. Siihen, kuinka moni ilmoittautuneista vapaaehtoisista lopulta onnistui pääsemään Suomeen, 46

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

vaikuttivat oleellisesti sekä maantieteellinen etäisyys että kulloisenkin lähtövaltion poliittisen johdon avustustoimintaa rajoittavat toimet tai päinvastaisessa tapauksessa sen antama suostumus maan virkakoneiston käyttämiseen avunantotoimien edistämiseksi. Hyvä esimerkki on muun muassa Unkarin vapaaehtoistoiminta: matkaan halki sotatilassa olevan Euroopan liittyi niin monia vaikeuksia, että u ­ seasta tuhannesta lähtijäksi ilmoittautuneesta vain murto-osa pystyi omatoimisesti matkustamaan Suomeen asti, ja vapaaehtois­pataljoonan riveissä lähetettyjen miesten lukumäärää puolestaan voimakkaasti rajoittivat hallituksen intressit. Vaikka talvisodan aikana Suomen armeijaan liittyneiden muiden maiden kansalaisten määrä oli suhteellisen suuri, noin 11 500 miestä, heistä – ruotsalaista vapaa­ehtoisjoukkoa lukuun ottamatta – ei sotilaallisesti ollut taistelevalle Suomelle suurtakaan hyötyä. Poliittisesti ja psykologiselta kannalta heidän merkityksensä oli kuitenkin paljon suurempi. Ensinnäkin he olivat konkreettinen osoitus siitä kansainvälisestä auttamishalusta, joka Neuvostoliiton kannalta näytti enteilevän ”suurta sotaa” ja jonka tapahtumiin sekin ennen pitkää tulisi kietoutumaan. Juuri tätä Stalin oli pyrkinyt nimenomaan välttämään siitä lähtien, kun neuvottelut läntisten suurvaltojen kanssa olivat kariutuneet ja Molotov–Ribbentrop-sopimus oli solmittu.

Näin ollen niilläkin vapaaehtoisiksi ilmoittautuneilla, jotka eivät edes ehtineet rintamalle, saattoi olla välillinen vaikutus siihen, että Stalin saavuttamastaan sotilaallisesta menestyksestä huolimatta solmi rauhansopi­muksen Suomen kanssa 12. maaliskuuta 1940. Laajaa myönteistä vastakaikua herättänyt unkarilaisten vapaaehtoisten matka kiertotietä Suomeen oli siis tältä kannalta onnistunut huolimatta siitä, että he saapuivat perille liian myöhään. Toiseksi marsalkka Mannerheimkin saattoi rohkaista toivotonta ylivoimaa vastaan kamppailevia sotilaitaan sillä, että ”kansamme ei enää myöskään taistele yksin, vaan ulkomaista apua on jo huomattavassa määrässä saapunut maahamme ja saapuu edelleen jatkuvasti.”62 Luonnollisesti tämäntapaisissa julistuksissa hyväntahtoisesti vältettiin sanomasta suoraan avun todellista määrää.

47

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Ulkomaalaiset vapaaehtoiset Suomen armeijassa Kansalaisuus

Vahvuus

Tappiot

Ruotsin

n. 8 680

n. 218

Tanskan

n. 1 010

5

Norjan1

695

2

USA:n ja Kanadan2

372

8

Neuvostoliiton

350

0

Unkarin4

346

0

Viron

56

0

Belgian

51

0

Saksan

18

0

17

0

13

0

Italian

7

0

Puolan

6

0

Sveitsin

6

0

n. 35

0

n. 11 660

n. 233

3

Hollannin Ison-Britannian

5

Muut

6

Yhteensä

Lähde: Järvelä–Vuorenmaa 1979, s. 52.

Taulukkoon sisältyvät vain ne vapaaehtoiset, jotka saapuivat Suomeen ennen aselevon solmimista. Todellisuudessa Suomeen saapui 727 norjalaista (sama, s. 50).

2 Suurin osa suomalaista syntyperää.

3 Itäkarjalaisia, inkeriläisiä ja aunuslaisia.

4 Pelkästään pataljoonaan siirrettyjen sekä siihen liittyneiden lukumäärä. Todellisuudessa Suomen armeijaan lienee liittynyt n. 360 unkarilaista. Lähde ei esimerkiksi mainitse Vilmos Békassyn kuolemaa.

5 Kaikkiaan Suomeen saapui Isosta-Britanniasta 227 sotilasta (sama, s. 41).

6 Liettuan, Latvian, Luxemburgin, Itävallan, Ranskan, Espanjan, Portugalin, ­Jugoslavian, Tšekkoslovakian, Romanian ym. kansalaisia.

1

48

Vapaaehtoisliike S uomen auttamiseksi

Kansainvälisessä vertailussa Unkarin Suomelle antamaa apua voidaan pitää merkittävänä. Vapaaehtoisten lukumäärän suhteen Unkari sijoittuu heti Skandinavian maiden jälkeen, ja unkarilaisia oli miltei yhtä paljon kuin Yhdysvaltojen ja Kanadan lähettämiä vapaaehtoisia yhteensä. Suomalaismielipiteistä voidaan päätellä unkarilaisten menestymiseen vaikuttaneen myös sen, että pataljoonan miesaines oli hyvää ja että sen jäsenten koulutus ja varusteet olivat keskimääräistä korkeampaa tasoa. Poikkeuksellista ei ole myöskään se, etteivät unkarilaiset vapaaehtoiset todellisuudessa päässeet rintamalle asti. On toinen kysymys, oliko suomalaisten unkarilaisille osoittamassa ilossa ja kiitollisuudessa sittenkin hiukan ”sukulaisuuden” romantisointia, joka kuultaa myös marsalkka Mannerheimin 24. maaliskuuta1940 antamasta päiväkäskystä: ”Veriheimolaisemme Tonavan lakeuksilta ovat myös kuulleet sotatorvemme kutsun, ja vuosituhannen takaa on taas madjaarin miekka kohotettu suomalaisen säilän rinnalle.”63

Pataljoonan kotimatkan sallittiin tapahtuvan lyhyempää reittiä Saksan kautta. He matkasivat S/S Arcturus -nimisellä laivalla Stettiniin, josta vapaaehtoiset kuljetettiin junalla Unkariin.

49

Sotatarvike­ kuljetukset Suomen armeijalle Unkarin armeijan kehittäminen Vapaaehtoisten Suomeen lähettäminen osoittautui etupäässä poliittiseksi asiaksi. Pataljoonan perustamisen yhteydessä ei juurikaan tarvinnut ottaa huomioon sotilaallisia näkökohtia. Olihan alusta lähtien selvää, ettei lähetettävällä pienellä joukolla ollut vaikutusta Unkarin sotilaalliseen potentiaaliin. Sen sijaan sotaa käyvän Suomen asehankintasuunnitelmat koskettivat lähemmin Unkarin puolustusvoimien omasta varustautumisesta huolehtivaa sotilasjohtoa.

Siksi on paikallaan tehdä lyhyt yhteenveto siitä, mikä oli vuoden 1939 lopun tilanne Unkarin sotateollisuuden kehittämisen ja puolustusvoimien varustautumisen kannalta.64 Unkarin taloudellinen tilanne ja toisaalta Trianonin rauhansopimuksen säädökset ensimmäisen maailmansodan seurauksena tekivät sotatalouden ja armeijan merkittävän varustelun mahdottomaksi lähes kahden vuosikymmenen ajaksi. Vaikka erilaisia salattuja yrityksiä Unkarin sotilaallisen voiman kasvattamiseksi tehtiinkin, toivottuja tuloksia ei saatu. Niinpä 1930-luvun lopulla maan revisionististen pyrkimysten ja todellisen sotilaallisen voiman välinen kuilu alkoi käydä ylittämättömäksi. Ratkaiseva käänne armeijan­ 50

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

kehittämisessä tapahtui vasta 5. maaliskuuta 1938 pääministeri Kálmán Darányin niin sanotun Győrin puheen myötä. Pääministeri julkisti sotilasjohdon tekemän Huba I -ohjelman mukaisen miljardin pengőn varusteluohjelman seuraavan viiden vuoden ajalle.

Alkanutta voimakasta varustautumista kiihdytti myös Korkeimman maanpuolustusneuvoston (Legfelső Honvédelmi Tanács, jatkossa LHT) helmikuussa 1939 tekemä päätös, jolla suunniteltu summa käytettäisiin jo elokuuhun 1940 mennessä. Tämän ohella Huba II -ohjelman hyväksyminen loppuvuodesta 1939 lisäsi edelleen aseistautumiseen käytettäviä varoja.

Seuranneilla valtavilla investoinneilla oli merkittävä vaikutus koko teollisuuteen. Armeijan uudet vaatimukset voitiin näet tyydyttää vain käyttämällä ajanmukaista teknologiaa, rakentamalla uusia tehtaita. Investointien suuruutta kuvaa, että Unkarin teollisuus kasvoi aiempaan nähden käsittämätöntä vauhtia: tuotannon vuotuinen 21 prosentin kasvu vastasi lähestulkoon kahden edeltäneen vuosikymmenen kasvua, metalliteollisuus ja koneenrakennus puolitoistakertaistivat kapasiteettinsa tänä aikana. Tämä nopea harppaus on selitettävissä ainoastaan investointitukien – 332 miljoonaa pengőtä vuonna 1939 – sekä ennen kaikkea puolustusvoimien tilausten kasvulla. Vuonna 1939 suurteollisuusyritysten tuotannosta 19 prosenttia ja 1940 jo 43 prosenttia palveli armeijan varustautumista.

Lupaavasti alkanut kehitysohjelma kohtasi syksyllä 1939 vaikeasti ylitettävän esteen. Ison-Britannian määräämä manner-Euroopan taloussaarto sekä sotaa käyvän Saksan toimitusten takeltelu aiheuttivat nopeasti kaikille aloille levinneen raaka-ainepulan, joka uhkasi kokonaan romahduttaa kapasiteettiaan kasvattavan sota­ teollisuustuotannon. Kun Saksa ei unkarilaisten toistuvista kyselyistä huolimatta suostunut täyttämään sopimuksen mukaisia velvoitteitaan, puolustusministeri Károly Barthan oli pakko alkaa tiedustella mahdollisuutta raaka-ainetoimituksiin Neuvostoliitosta.

Lopulta Iso-Britannia antoi toivoa hankalan tilanteen selvittämisestä. Ison-Britannian Kairon pääkonsuli – brittien diplomaattiset 51

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kanavat olivat toisinaan yllättäviä – tiedotti lokakuun lopulla paikalliselle Unkarin asiainhoitajalle, että mikäli Unkari vastustaa Saksan aluevaltauksia ja lähentyy Isoa-Britanniaa, ”Unkari voi moninkertaistaa teollisuustuotantonsa, sillä Iso-Britannia aikoo kaikin käytettävissään olevin keinoin edistää maan talouden menestymistä”. Ison-Britannian Rooman lähetystön kaupallinen neuvos vahvisti tämän lupauksen raaka-ainetoimitusten osalta, mikäli Unkari ei sallisi niiden päästä eteenpäin Saksaan. Kuten tulemme näkemään, nämä lupaukset saivat konkreettisen roolin Unkarin Suomeen suuntautuneiden asetoimitusten yhteydessä. Jo tuolloin näytti, että Telekin politiikka, joka otti huomioon myös länsivallat, oli nyt kantanut ensimmäiset hedelmänsä. Ison-Britannian ulkopoli­ tiikan johtajat alkoivat Puolan sotaretken päätyttyä arvostaa Unkarin saksalaisvastaisia eleitä ja olivat valmiit taloudellisella avulla tasoittamaan Saksan heikkenevältä näyttävää vaikutusvaltaa.65 Suomalaisten kanssa käytyihin asemyyntineuvotteluihin vaikutti puolustusvoimien kehittämisen ja sotateollisuutta vaivaavan raaka-ainepulan ohella kolmaskin merkittävä seikka: yksityisetkään sotateollisuusyritykset eivät voineet toimia markkinoilla vapaasti.

Unkarin yleisesikunta oli 1930-luvun puolivälin jälkeen alkanut tiukasti vaatia edellytyksiä sotatalouteen siirtymiselle, talouselämän alistamiselle sotilaalliseen valvontaan. Tuolloin nimittäin tuli Saksan esimerkin myötä ilmeiseksi, että tulevan sodan totaalisuuden vuoksi kansantalous on pakko järjestää uudelleen ja mobilisoida.

Ensimmäinen tämän suuntainen järjestely oli vuoden 1937 syksyllä tapahtunut teollisuusministeriön 17. osaston eli niin sanotun sotilaallisen osaston perustaminen. Valmistelut etenivät kuitenkin hitaasti aina maanpuolustusta koskevan lain (1939:II) hyväksymiseen saakka. Tämä ilmeni muun muassa syksyn 1938 liikekannalle­ panon yhteydessä. Syksyllä 1939 tilanne oli kuitenkin jo täysin toinen. Syyskuun ensimmäisen päivän istunnossaan hallitus asetti maanpuolustuslain suomin valtuuksin voimaan poikkeus­tilalain, jonka perusteella muun muassa sotatalouden kannalta merkityksellisten tuotantolaitosten joukosta 757 A-luokkaan kuulunutta ja 52

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

588 B-luokkaan sijoitettua yritystä määrättiin sotilaallisen johdon alaisuuteen. Näin luokiteltujen yritysten täytyi järjestää tuotantonsa asianomaisten ministeriöiden määräysten mukaisesti. Sotatalouden suunnitelmien mukainen toiminta oli kuitenkin viime kädessä Valtakunnallisen teollisuusneuvoston (Országos I­ pari Tanács) sekä Maanpuolustusneuvoston (LHT) hallinnassa. Neuvoston jäseniä olivat ministerien lisäksi puolustusvoimien komentaja sekä yleisesikunnan päällikkö, mutta myös muiden talouselämää ohjaile­ vien elinten johtoon tuli puolustusministeriön ja sotilasjohdon ­edustajia.

Suomeen suuntautuvien toimitusten kannalta oli merkittävää, että sotamateriaali ja raaka-aineet saattoivat ylittää maan rajat vain ylhäältä tulleen luvan turvin ja että sotateollisuus saattoi ottaa tilauk­sia vastaan vain siten. Lupa annettiin vain siinä tapauksessa, ettei tilaus viivästyttänyt Unkarin puolustusvoimien omia hankintoja, ja tilaaja saattoi osoittaa maahan tuodun kolminkertaisen määrän raaka-aineita tilaukseen käytettyihin nähden.66 Talvisodan syttymisen aikoihin Unkarin sotateollisuus oli siis todella tiukan valvonnan alaisena. Ulkomainen tilaaja ei ollut helpossa asemassa.

Tärkeämmissä päätöksissä langat olivat Puolustusministeriön III materiaaliosaston päällikön lisäksi viime kädessä Maanpuolustusneuvoston (LHT) käsissä. Sillä välin kun suomalaislähetystö neuvotteli unkarilaisaseiden välittömästä toimittamisesta, neuvoston sisällä uusiutui yhä pahempana ristiriita pääministeri Pál Telekin, tämän ulkopoliittisia pyrkimyksiä vastustavien yleisesikuntapäällikkö Henrik Werthin sekä puolustusministeri Károly Barthan välillä. Teleki valmistautui vapaaehtoisten lähettämisen lisäksi uuteen eleeseen Suomen avustamiseksi ja länsivaltojen suosion voittamiseksi, mutta sotilasjohto ei ollut valmis pieniinkään myönnytyksiin, jotka olisivat myöhästyttäneet edelleen heikon armeijan varustautumista.

53

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Liikemies Wilhelm Hilbert perusti 1930-luvun alussa yrityksen, jolla hän pyrki edistämään Suomessa Saksan ja Unkarin sota­ teollisuutta. Hän organisoi 24.12.1939 alkaen Suomen asehankintoja Budapestiin lähetettynä erikoisvaltuutettuna. (Kansallisarkisto)

Suomen aseostot Unkarista Suomen armeijan varustelua hoitaneissa osastoissa suhtauduttiin talvisodan syttyessä hyvin toiveikkaasti Unkariin. Suomalaiset asianhoitajat eivät luottaneet pelkästään kielisukulaisuudesta johtuvaan ”veljeyden tunteeseen” sekä Pál Telekin Suomea kohtaan tuntemaan kiintymykseen; uskottiin myös edeltäneinä vuosina Suomen ja Unkarin sotateollisuuden yhä tiiviimmiksi muuttuneisiin suhteisiin1. Nämä suhteet olivat pääasiassa yhden toime­ liaan liikemiehen, Wilhelm Hilbertin ansiota. Hän oli 1930-luvun alussa perustanut Dahlberg-Hilbert-nimisen yrityksen,67 joka pyrki aluksi luomaan kaikenlaisia taloudellisia ja matkailullisia yhteyksiä Saksan ja Unkarin suuntaan. Niinpä se kokeili Unkarissa muun 54

Sotatarvike ­k uljetukset Suomen ar meijalle

muassa kuohuviinin ostamista, kilpahevosten välitystä sekä seuramatkojen järjestämistä.68 Hilbertin mielenkiinto keskittyi kuitenkin melko pian sotateollisuuden tuotantoon.

Hilbert lähetteli väsymättä ehdotuksiaan Suomen puolustus­ ministeriön varustelu-, ase- ja tekniselle osastolle sekä erilaisille sotateollisuusyrityksille, eikä hän masentunut, vaikka tarjotut unkarilaiset tuotteet eivät useimmiten saavuttaneetkaan asianosaisten hyväksyntää.69 Lukuisten epäonnistumisten ohella hän sai myös solmittua muutaman sopimuksen. Vuodesta 1933 alkaen Suomi oli Manfred Weissin Teräs- ja metallipajan sekä Lentokone- ja moottoritehtaan (Weiss Manfred Acél- és Fémmű valamint Repülőgép és Motorgyár) hylsyjen vakiotilaaja, ja hieman myöhemmin hankittiin myös pioneerien veneisiin soveltuvia Kovács-perämoottoreita. Lisäksi kenttätykistön vanhentunutta kalustoa ”nuorennettiin” Unkarin kuninkaallisten valtion rauta-, teräs- ja konetehtaiden (Magyar Királyi ÁlIami Vas- Acél- és Gépgyárak, jatkossa MÁVAG)

Insinööri Gyula Kovácsin suunnittelemat ja valmistamat perämoottorit hankittiin suomalaisiin syöksyveneisiin vuonna 1937. Sodan oloissa hyvin toimivia moottoreita tilattiin talvisodan aikana 100 kpl lisää. Ne eivät kuitenkaan ehtineet Suomeen ennen rauhansopimuksen allekirjoittamista.

(Sotamuseo) 55

V e li v e l j e n p uo l e s ta

tykinputkilla. Myös räjähdysaineita ostettiin huomattavia määriä, esimerkiksi vuoden 1938 kesällä 2 000 tonnia.70 Näitä kauppoja merkittävämpiä olivat ehkä kuitenkin lisenssisopimukset. Esimerkiksi vuoden 1936 lopulla alkoi Suomen Sähkö Oy valmistaa Suomen valtion tilaamia tykistön laitteita GammaJuhászin lisenssillä. Vuonna 1938 puolestaan Valtion Ruutitehdas (VRT) tilasi Nitrokémia Oy:ltä uudet koneet, mikä oli suurin siihenastisista unkarilaisista investoinneista Suomessa.71 Vuosien saatossa tekemiensä tarjousten myötä Hilbert tutustui läheisesti useisiin sotateollisuuden sekä sotilaallisen johdon vaikutusvaltaisiin henkilöihin kummassakin maassa. Samalla hänelle avautui mahdollisuus tutustuttaa suomalaiset ja unkarilaiset kauppakumppanit henkilökohtaisesti toisiinsa. Näistä tapaamisista ehkä merkittävin ajoittui vuoden 1937 kesään, jolloin puolustusministeri Juho Niukkanen ja Suomen sotateollisuudesta vastannut eversti Leonard Grandell tekivät epävirallisen vierailun Unkariin. Eräät suomalaiset

Puolustusministeri Juho Niukkanen Unkarissa.

Niukkasen epävirallinen vierailu Unkarissa vuonna 1937 on yksi tärkeä etappi suomalais-unkarilaisten sotilassuhteiden historiassa.

(Kansallisarkisto) 56

Sotatarvike ­k uljetukset Suomen ar meijalle

Puolustusministeri Arvi Oksala Budapestissä.

1930-luvulla yhä useammin järjestetyillä korkean tason vierailuilla oli merkittävä rooli Suomen ja Unkarin välisten sotateollisten suhteiden kehittymisessä. Oksalan johtaman valtuuskunnan vierailun yhteydessä vuonna 1936 otetussa kuvassa liikemies W. Hilbert (9. oik.), puolustus­ ministeri K. Bartha (5. oik.), lähettiläs O. Talas (3. oikealta), ja unkarilaista syntyperää oleva A. Paasonen (2. oik.). (Kansallisarkisto)

sotahistorioitsijat pitävät sitä suomalais-unkarilaisten sotilaallisten ja sotateollisten suhteiden alkuna. Merkittävä oli myös Niukkasen edeltäjän Arvi Oksalan vuotta aiempi käynti Unkarissa, jolloin hän kävi katsomassa tärkeimpiä sotateollisuusyrityksiä.72 Unkarista tehtyjen sotatarvikeostojen yhteydessä täytyy ottaa huomioon myös ruotsalaisen Boforsin ja MÁVAGin läheiset suhteet. Unkarin armeijan kehittämisen kannalta tärkeät Diósgyőrin tehtaat alkoivat vuonna 1936 myydä ruotsalaislisenssillä valmistamaansa 40 mm:n ilmatorjuntatykkiä ulkomaille yhteistyössä Boforsin kanssa. Tämä johti ristiriitaan, kun Unkarin puolustusministeriö alkoi armeijan kehittämisohjelman käynnistyttyä vaatia omien asevoimien tilauksille etusijaa.73 Nämä huipputeknologiaa edus57

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Vuosien 1938–1939 vaihteessa Suomen ilmavoimille tilattiin 42 kpl ruotsalaislisenssillä valmistettua 40 mm:n Bofors-ilmatorjuntatykkiä Unkarista, joista viimeiset, saksalaisten viivästyttämät 12 kpl ehtivät Suomeen vasta tammikuun lopussa 1940. (SA-kuva)

tavat tykit herättivät myös suomalaisten mielenkiinnon, he tilasivat 1938 joulukuussa niitä kolmekymmentä ja myöhemmin kaksitoista lisää.74 Sodan syttymisen aikoihin Unkari ei siis enää ollut Suomen sotilaallisille elimille sellainen tuntematon markkina-alue kuin vaikkapa vain muutamaa vuotta aiemmin. Suomalaisten tuntema asevalikoima oli huomattavasti hankittuja tuotteita laajempi – Hilbert oli nimittäin varustanut aiemmin hylätyt tarjouksensa yleensä yksityiskohtaisilla esittelyillä, usein jopa koekappaleilla – puhumattakaan Budapestiin pikaisesti saapuneen sotilaallisen lähetystön tiedotteista. Nämä varmasti helpottivat hankintojen tekemistä.

58

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

Asehankintaneuvottelut Unkarissa, Suomen armeijan kriittisestä tilanteesta huolimatta, eivät alkaneet heti sodan sytyttyä. Yli kolmeviikkoinen viivästyminen johtui siitä, että Hilbert pyrki ensin Berliinissä saamaan katkenneet saksalaistoimitukset uudelleen käyntiin.

Vasta neuvottelujen lopullisesti kariuduttua hän lähti Saksan pääkaupungista. Kun Hilbertin johtama sotilaallinen delegaatio vihdoin 24. joulukuuta saapui Budapestiin, se ei hukannut aikaansa.

Vielä samana iltana se istui neuvottelupöytään vanhastaan tuttujen sotateollisuuden edustajien kanssa. Vaikkei näistä Budapestissä käydyistä neuvotteluista ole juurikaan säilynyt asiakirjoja, on selvää, että suomalaislähetystö toimi joulukuun puolivälissä Helsingissä muokattujen asehankintaperiaatteiden mukaisesti.75 Muutaman päivän kuluessa tehtiin sopimus 50 000 kappaleesta 7,62 mm valojuova-ammuksia Nitrokémian kanssa, 300 000 käsikranaatista Vitéz Gira és Becsey -yrityksen kanssa, 100 000 kappaleesta 76 mm kranaatteja, 56 000 kappaleesta 40 mm:n panssarintorjuntakranaatteja, 30 000 kranaatinheittimen ammuksesta, 20 000 valojuova-ammuksesta, 300 kenttäkeittiöstä sekä 24 tykinvetotraktorista Weiss Manfred -tehtaan kanssa sekä 20 000 kappaleesta 20 mm:n sirpalekranaatteja nimeltä mainitsemattoman yksityisyrityksen kanssa.76 Sopimuksen lopulliseen vahvistamiseen tarvittiin vielä Suomen puolustusministeriön hyväksyntä sekä toisaalta Unkarin puolustusministeriön lupa.

Kuten jo mainittiin, Unkarin sotilasviranomaiset vahtivat tarkkaan, etteivät ulkomaiset sotatarviketilaukset vähennä kotimaan niukkoja raaka-ainevaroja. Puolustusministeriön kolmannen osaston johtaja, kenraali Sándor Györffy-Bengyel huomautti tästä a­ siasta Hilbertille ja ehdotti, että toimitusten nopeuttamiseksi Suomi kääntyisi Yhdysvaltojen puoleen, jotta se sallisi tuotavan Unkariin suuremmat määrät kuparia, lyijyä, puuvillaa ja kautsua.

Lopulta Yhdysvaltojen sijaan Iso-Britannia osoittautui jälleen suostuvaisemmaksi. Se ehdotti, että se voisi toimittaa aiemmin sovitun määrän lisäksi raaka-aineita, joiden arvo vastaisi kolmasosaa Suomen tilausten kokonaisarvosta.77 Tämän suostumuksen myö59

V e li v e l j e n p uo l e s ta

tä raaka-ainetuonnin ongelma tuli käytännössä ratkaistua. Teleki tosin joutui jatkossakin asettamaan arvovaltansa peliin pitääkseen yleisesikunnan virkaintoiset asianhoitajat hiljaisena, mutta Unkarin puolustusvoimien omien tilausten ja tehtaiden rajoitetun kapasiteetin vuoksi Suomen hankinnoista vain pieni osa voitiin toimittaa välittömästi.78 Esimerkiksi mainittujen tilausten osalta tammikuun toimituserän jälkeen valojuova-ammuksista valmistui 350 000 ja 10 000 kappaletta, käsikranaateista 200 000 kappaletta ja kranaatinheittimen ammuksista 15 000 kappaletta vasta helmikuuksi. Osa toimituksista venyi tätäkin myöhemmäksi. Weiss Manfred toimitti 76 mm:n kranaattinsa lopulta vasta maalis- ja heinäkuun välisenä aikana – viimeisen 20 000 kappaleen toimituksen suomalaiset peruivat – 40 mm:n panssarintorjunta-ammuksista vain 10 000 hylsyä löysi tiensä Suomeen huhti–toukokuussa.79 Unkarin sotateollisuusyritykset saivat tammikuuhun mennessä neuvoteltujen sopimusten lisäksi myös sodan myöhemmässä vaiheessa tilauksia Suomesta. Esimerkiksi Weiss Manfred toimitti huhti­kuun ja heinäkuun välillä 16 000 kappaletta 122 mm:n kranaatteja, alun perin 75 000 kappaleen tilausta pienennettiin myöhäisten toimitusaikojen takia. MÁVAG sekä Unkarin vaunuja konetehdas (Magyar vagon- és gépgyár r.t.) toimittivat yhteensä 75 000 kypärää helmi–huhtikuun aikana, ja jo aiemmin mainittu Gyula Kovács sai sodan oloissakin hyvin toimivista perämoottoreistaan uuden sadan kappaleen tilauksen, joiden toimitus tapahtui maalis–toukokuussa. Talvisodan aikana Unkarin sotateollisuusyrityksiltä tehtyjen tilausten yhteisarvo oli 1 916 900 US-dollaria.

Maksu suoritettiin yleensä tavaroiden lähtiessä Unkarista.80 Suomalainen asehankintavaltuuskunta pyrki tekemään sotateollisuusyritysten ohella ostoja myös Unkarin puolustusministe­riöltä.

Joulua seuraavana ensimmäisenä työpäivänä Hilbert seurueineen neuvotteli Puolan armeijan Unkariin evakuoidusta aseistuksesta.

He keskustelivat 30. joulukuuta kenraali Györffy-Bengyelin ­kanssa, joka huomaavaisesti kutsui asianosaiset viranomaiset koolle jo seuraavaksi päiväksi, vuoden viimeiseksi sunnuntaiksi. Puolalaisaseis60

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

tuksesta Unkarin puolustusministeriö oli valmis luovuttamaan seuraavat varusteet: 20 000 kpl munakäsikranaatteja 600 kpl 7,62 mm kiväärejä 36 kpl 8 mm panssarintorjuntakiväärejä (3 000 ammuksella) 10 kpl 37 mm Boforsin panssarintorjuntatykkejä (2 500 kranaatin kera) 5 kpl 105 mm 6 kpl 155 mm kenttähaupitseja.

Tämän lisäksi ministeriö tarjosi myyntiin omista varastoistaan seuraavat: 100 kpl 7,92 mm konekiväärejä (neljällä, tarvittaessa seitsemällä miljoonalla panoksella) 48 kpl 190 mm ja 40 kpl 140 mm kranaatinheittimiä (60 000 ja 17 000 ammuksella) 1 800 kenttäpuhelinta 243 viallista kenttäradiota 28 tykistön etäisyysmittaria.

Kaupat voisi tehdä yhteensä 7 228 000 pengőn eli noin 1 250 000 dollarin hinnalla ja kymmenen päivän toimitusajalla – tietenkin vain siinä tapauksessa, että Suomi onnistuisi hankkimaan Yhdysvaltojen edellä mainitun suostumuksen.81 Tästä kaikesta Suomen puolustusministeriö osti 11. tammikuuta solmitun sopimuksen perusteella vain 300 kivääriä, 30 kpl 8 mm:n panssarintorjuntakiväärejä (3 000 ammuksella) sekä 16 kpl 81 mm:n kranaatinheittimiä (2 240 kranaatilla), yhteensä 138 865 pengőllä, sekä vielä tammikuun 12. päivänä tehdyn sopimuksen mukaan 223 radiota 801 484 pengőn hintaan.

On todennäköistä, että Boforsin panssarintorjuntatykkien ostamisesta jouduttiin luopumaan Unkarin puolustusministeriön perumisen vuoksi, sillä näistä aseista Suomen armeijalla oli erityisen suuri puute. Sitä, miksei 75 mm:n kenttätykkejä ja 105 mm:n ja 61

V e li v e l j e n p uo l e s ta

155 mm:n haupitseja ostettu, on vaikeampi arvioida. Voi olla, että kappalehinnat (50 000–60 000 pengőtä) olivat liian korkeat. 90 ja 140 mm:n unkarilaisten kranaatinheitinten kohdalla varmaankin hinnan lisäksi myös suomalaisista standardeista poikkeavat kaliiberit ovat vaikuttaneet asiaan.82 Mikäli ostoja rajoittivat taloudelliset syyt, on mielenkiintoista, että ainoastaan varaosiksi tarkoitetuilla, viallisilla radioilla oli niin korkea hinta. Helsingissä on varmasti pakostakin pohdittu erityisesti viestivälineiden osalta armeijan kehnoa tilannetta. Sodan alussa ei edulliseen hankintaan ulkomailta tarjoutunut tilaisuutta, joten vaihtoehdoksi jäivät vain unkarilaiset laitteistot.83 Tammikuun kauppojen jälkeen Unkarin puolustusministeriö myi vielä 26 000 patruunalaukkua sekä 18 680 kypärää Suomen armeijalle (todennäköisesti puolalaista ja tšekkiläistä alkuperää olevia), niinpä ministeriön tilille kertyi yhteensä 184 600 dollaria.84 Tämä oli alun perin tarjotusta määrästä 15 prosenttia ja sotateollisuusyrityksiltä tilatun arvosta 9,5 prosenttia.

Sotatarvikeostot Unkarista 2. Puolus­ tusministe­ riön tarjoa­ mat

3. Sotateol­ lisuudelta tilatut

75 000

600

–

–

1 000 (500 000)

–

– (520 000)

– (520 000)

–

100 (4–7 milj.)

–

–

200– 300 000

20 000

300 000

300 000

Miina

–

3 654

–

3 654

8 mm panssarintorjuntakivääri

–

36 (3 300)

–

30 (3 300)

20 mm panssarin­ torjuntatykki

100–200

–

(130 000)

–

37 mm panssarin­ torjuntatykki

300 (180 000)

10 (6 000)

–

–

81 mm kranaatinheitin

– (300 000)

9 (2 500)

– (300 000)

16 (32 240)

7.62 mm kivääri Kranaatinampumalaite 7.92 mm konekivääri Käsikranaatti

62

4. Kesään 1940 men­ nessä toimi­ tetut

1. Suunni­ tellut han­ kinnat

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

4. Kesään 1940 men­ nessä toimi­ tetut

1. Suunni­ tellut han­ kinnat

2. Puolus­ tusministe­ riön tarjoa­ mat

3. Sotateol­ lisuudelta tilatut

–

88 (77 000)

–

–

75 ja 76 mm kenttätykki

muutama (200 000)

6 (6 800)

– (100 000)

– 80 000

105 mm kenttätykki

15

5

–

–

120 ja 122 mm haupitsi

muutama (100 000)

–

– (75 000)

(16 000)

150 ja 155 mm haupitsi

25

6

–

–

20 mm ilmatorjuntatykki

100–200

–

–

–

40 mm ilmatorjuntatykki

–

–

42 (56 000)

36 (10 250)

76 mm ilmatorjuntatykki

30 (50 000)

–

–

–

Radio

useita

243

–

233

Puhelin

90 ja 140 mm kranaatinheitin

useita

1 800

–

–

Tykin vetotraktori

–

–

24

–

Lentokoneen moottori

–

–

40–50(?)

–

Kovás-perämoottori

–

–

100

100

Kypärä

–

18 680

75 000

93 680

Patruunalaukku

–

26 000

–

26 000

300

–

300

–

Kenttäkeittiö

(Suluissa aseistukseen kuuluvat ammukset) Lähteet: 1. sarake: SArk.PK 1244/218 (12.12.1939 ulkomaisten asehankintojen periaatteet).

2. sarake: SArk.PK 1244/218 (31.12.1939 ilmoitus kenraali­majuri Grandellille Budapestistä) ja PK 1244/299 (4.12.1942 ilmoitus Talvisodan aikaisista sopimuksista Unkarin kanssa).

3. sarake: SArk.PK 1244/229 ym. asiakirjat. PK 1244/218 (1940 tammikuun 6. muistio Hilbertin HM:n kanssa käymistä neuvotteluista) ja HL vkf 1940/Eln. 1. oszt. 3016 (1940 jan. 8-i értékezlet a finn hadianyagbeszerzésekröl / Suomen asehankintoja koskeva neuvottelu).

4. sarake: SArk.PK 1244/229 ym. asiakirjat.

63

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Vaikka ensimmäiset sopimukset allekirjoitettiinkin nopeasti ja niitä varten luovutetusta sotamateriaalista osa olikin välittömästi käytettävissä, sen kuljettaminen Suomeen osoittautui vaikeaksi. Asekuljetukset Saksan kautta Suomeen pysähtyivät kuukausiksi, ja useita lasteja lojui Saksan satamissa. Unkarista ostetut aseet haluttiin siksi laivauttaa Italian kautta, viivästymisestä huolimatta. Ensimmäinen toimituserä, neljätoista junavaunullista, lähti matkaan 18. tammikuuta kohti Fiumea, josta tarkoitukseen vuokratun italialaisen höyrylaivan oli määrä viedä sotatarvikkeet perille. Monta päivää kestänyt lumimyrsky oli kuitenkin halvaannuttanut junaliikenteen Jugoslaviassa, ja lasti saapui satamaan liian myöhään. Kun Italiasta ei ollut lähdössä uutta laivaa, oli jälleen harkittava Saksan kautta kulkevaa reittiä. Suomalaiset eivät kuitenkaan halunneet ottaa tähän reittiin liittyvää riskiä.85 Uutta laivaa odoteltiin helmikuun puoliväliin, jolloin 21 vaunullista sotatarvikkeita, kolmessa eri junassa, lähti matkaan Budapestistä. Mukana oli nyt myös sovittujen hankintojen toinen toimituserä. Kuljetusten järjestelyistä ei ole juurikaan säilynyt kirjallista aineistoa. Niinpä on mahdotonta tietää tarkasti, milloin Unkarista todistettavasti lähtenyt sotamateriaali on saapunut Suomeen. Se on kuitenkin varmaa, että aselasteja lähti Unkarista tiuhaan tahtiin kohti Fiumea ja myöhemmin Genovaa. Huolitsijoina toimivat unkarilainen Intercontinentale, jugoslavialainenAdrija sekä italialais-sveitsiläinen Jacky, Maeder and Co. Koska laivamatka lienee kestänyt kolmesta neljään viikkoa ja lastin purku Norjan satamissa on myös hidastanut tavaran liikkumista, ensimmäisetkin toimitukset ovat saapuneet perille Suomeen vasta sodan viimeisinä päivinä.86

Asetoimitusten arviointia Unkarin asetoimitusten merkitystä on realistista arvioida – samoin kuin oli tilanne myös unkarilaisvapaaehtoisten kohdalla – vain vertaamalla niitä muiden valtioiden vastaaviin toimiin. Yleisesti voi64

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

daan todeta, että kutakuinkin samat maat, joita käsiteltiin jo vapaaehtoisliikkeen yhteydessä, antoivat Suomelle aseapua. Toki joitakin poikkeamia on vapaaehtoisjoukkoja lähettäneiden ja toisaalta aseapua antaneiden maiden joukossa, samaten kuin yksittäisten maiden painottumisessa jompaankumpaan auttamistapaan. Suomalainen tutkimuskirjallisuus on käsitellyt asiaa yksityiskohtaisesti, joten tässä vain joitakin yleisempiä huomioita.87 Eri maiden kanssa käydyissä asehankintaneuvotteluissa oli paljon samankaltaisia piirteitä. Ensinnäkin vuoden 1939 jännittyneessä tilanteessa kansainväliset asemarkkinat eivät tarjonneet suuria mahdollisuuksia. Lähestulkoon jokainen eurooppalaisvaltio teki hankintoja ja pyrki kuromaan kiinni jälkeenjääneisyyttään, kun oma sotateollinen kapasiteetti oli olosuhteisiin nähden riittämätön. Siksi sotilaalliset johtajat kaikkialla, Ruotsia lukuun ottamatta, vastustivat aseiden myymistä, vaikka poliitikot olisivatkin tukeneet Suomea poliittisista tai muista syistä johtuen. Asehankintoja vaikeutti se, ettei Suomella ollut riittävää määrää vapaata valuuttaa käytettävissä. Suurempia asehankintoja tehtiin vain valtion velanotolla sekä saatiin avustuksina. Tämän perusteella aseita toimittaneet valtiot ovat selkeästi jaettavissa kahteen ryhmään. Skandinavian maat sekä Iso-Britannia ja Ranska olivat valmiit auttamaan maksutta, muut maat tarjosivat tuotteitaan kaupalliselta pohjalta. On kuitenkin lähes mahdotonta arvioida tapauskohtaisesti, saivatko suomalaiset solmimissaan kaupoissa alennusta sekä toisaalta sitä, oliko tähän tarkoitukseen luovutetuista aseista saatu hyöty suhteessa kyseisen maan sotilaallisen voiman heikkenemisen vaaraan. Tietenkin voidaan pohtia myös sitä, missä määrin ilmaiset toimitukset palvelivat asianosaisen maan omia strategisia intressejä, niinpä asekauppojen yhteydessä tuskin voidaan puhua ”absoluuttisesta epäitsekkyydestä”. Ehkäpä epäitsekkyyden määrän pohtiminen onkin harhaanjohtavaa. Suomeen saapuneen ulkomaisen aseistuksen kohdalla tärkeämpää on arvioida, mikä oli sen osuus Suomen puolustamisessa. Kun talvisodan aikaisten 4,6 miljardin Suomen markan hankintoja verrataan kahden edeltäneen vuosikymmenen armeijan 65

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kehittämismäärärahoihin, ja muistamme sodan syttymisen aikaiset puutteet Suomen armeijan aseistuksessa, vastaukseksi tähän kysymykseen kelpaavat Mannerheimin sanat hänen aselevon solmimispäivänä antamastaan päiväkäskystä: ”Ilman sitä apua, jota Ruotsi ja länsivallat ovat meille aseiden ja varusteiden muodossa antaneet, meidän olisi ollut mahdotonta näin kauan taistella vihollisen lukemattomia tykkejä, hyökkäysvaunuja ja lentokoneita vastaan”.88 Kansainvälisten asetoimitusten osalta Unkarin toiminta ei ole mitenkään omalaatuista. Unkarin oma nopean aseistautumisen tarve, sotilasjohdon huolestuneisuus, vaatimus valuutassa tapahtuvasta maksusta sekä kuljetuksiin liittyneet ongelmat tekivät asetoimituksista lähinnä eleen arvoisia. Niin sanotuista pikkuvaltioista kuitenkin ainoastaan Belgian toiminta oli Unkaria merkittävämpää. Vaikka talvisodassa – lukuun ottamatta tietenkään ennen syksyä 1939 myytyä sotamateriaalia – korkeintaan ilmatorjuntatykit ehtivät mukaan toimintaan, hieman pidemmällä tähtäimellä näillä unkarilaisilla asetoimituksilla voidaan katsoa olleen suurempaakin merkitystä. Myöhässä saapuneet aseet ehtivät mukaan jatkosotaan, ja ennen kaikkea talvisodan aikana kiinteämmiksi muuttuneet yhteydet kahden maan sotateollisuuden välillä eivät katkenneet seuraavien vuosien aikana – toisin kuin esimerkiksi yhtey­ det Isoon-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Ranskaan, Norjaan, Tanskaan sekä Belgiaan. Suomen ja Unkarin sotataloudet vahvistivat maailman­sodan vuosina toinen toistaan.89

66

Sotatarvike­k uljetukset Suomen ar meijalle

Suomen sotatarvikehankinnat ulkomailta Valtio

Kokonaisarvo1 (miljoonaa FIM)

Osuus ulkomaisista hankinnoista (%)

Ruotsi

1 4702

32,6

Italia

3

790

17,5

Ranska

6002

13,3

Iso-Britannia

2

500

11,1

Belgia

5003

11,1

270

6,0

1004

2,2

Norja

80

1,8

Tanska

70

1,6

Espanja

55

1,2

Sveitsi

35

0,8

Saksa

353

0,8

4 5055

100,0

Yhdysvallat Unkari

Yhteensä Lähde: Huhtaniemi 1979, s. 291.

Taulukkoon sisältyy syksyn 1939 ja maaliskuun 1940 välillä tilatusta aseistuksesta vain sen Suomeen ehtineen osan arvo.

2 Mukaan luettuna ilmaiseksi luovutetun aseistuksen likimääräinen arvo.

3 Lähteiden puutteellisuuden vuoksi epävarma tieto.

4 Summa ei sisällä Boforsin ilmatorjuntatykkien hintaa, joka luultavasti on laskettu Ruotsin toimitusten mukana.

5 Huhtaniemi mainitsee myös n. 4,6 miljardin loppusumman (s. 290).

1

67

Sotavuosien muuttuva Suomi-kuva Informaatiotulva talvisodan ihmeestä Niin kutsutun valesodan kuukausien uutisnälkä, kansainvälinen myötätunto sinnikkäästi taistelevia suomalaisia kohtaan sekä punaarmeijan, bolsevikkivaaran ruumiillistuman, uskomattomalta tuntuva pysäyttäminen vaikuttivat kaikki osaltaan siihen, että talvella 1939–1940 Suomen yllätti ulkomaisten sotakirjeenvaihtajien ryntäys, ja uutisia tästä aiemmin mielenkiinnottomana pidetystä pohjoisesta maasta virtasi ennen näkemättömiä määriä.90 Tuon aikaista unkarilaista lehdistöä tarkastellessa ja uutisfilmejä katsoessa tulee selväksi, että myös unkarilaiset saivat runsaasti informaatiota rintamatapahtumista.

Tämän kirjan tehtäviin eivät kuulu uutistulvan yksityiskohtaisempi esittely ja analyysi.91 On kuitenkin syytä mainita, että uutisten ja uutisankkojen värikkäästä tematiikasta ja vaihtelevista äänenpainoista saa kuvan Áron Gáborin, Ervin Szerelemhegy´in ja ­Kálmán Vándorin paksusta ja runsaasti kuvitetusta teoksesta, johon ammattietiikasta vähät välittäen on niputettu suhteellisen luotettavaa informaatiota ja ällistyttävää soopaa – amerikkalaisten, belgialaisten, englantilaisten, espanjalaisten, hollantilaisten, italialaisten, japanilaisten, jugoslavialaisten, norjalaisten, ranskalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten, sveitsiläisten, tanskalaisten, turkkilaisten ja unkarilaisten sotakirjeenvaihtajien ”mukaan”, kuten ­teoksessa 68

Sotavuosien muuttu va Suomi-ku va

Sotaromantiikkaa ja erotiikkaa: Unkarin kirjamarkkinoille ilmestyi pian myös sellaisia julkaisuja, joita ei ollut tehty luotettavaa tiedotusta vaan mahdollisimman suurta myynti­ voittoa silmällä pitäen. Näin Suomen ihmeen! -niminen kirja pyrki lumoamaan lukijat kuvillaan piiskalla varustetusta hävittäjälentäjästä, hepenissään keimailevasta venäläisvakoojattaresta ja sotilaiden kanssa flirttailevista hehkeistä neitokaisista. (OSZK) 69

V e li v e l j e n p uo l e s ta

v­ äitetään. Unkarilaisen yleisön vastaanottovalmiutta kuvaa se, että käyttämäni nidos vuodelta 1940 oli jo kolmas painos tästä arvoltaan kyseenalaisesta teoksesta, jossa historiallinen pakinointi ja taloudellis-yhteiskunnalliset analyysit sekoittuvat vauhdikkaisiin taistelukuvauksiin, uskomattomiin kaksinkamppailuihin maalla ja ilmassa, Suomen ”amatsoniarmeijaan”, jännittäviin vakoojatarinoihin ja eroottissävyisiin tuokiokuviin, unohtamatta ”Suomen ihmeen” erilaisia selityksiä sekä ”Suomen salaisuuden” vaihtelevia ratkaisuyrityksiä.92 Tapahtumiin välittömästi reagoivien, päiväkohtaisten uutisten jälkeen tarvittiin jonkin verran aikaa, ennen kuin markkinoille tuli perusteellisia sotilaallisia tietoteoksia. Ei liene sattumaa, että kenraali Hjalmar Siilasvuon, kaksi puna-armeijan divisioonaa tuhonneen motin legendaarisen komentajan, muistelmat ilmestyivät Unkarissa juuri kesällä 1941, sen jälkeen kun Unkari oli liittynyt sotaan Neuvostoliittoa vastaan. Ruotsin kielestä käännetyn, laadukkaita kuvia ja karttoja sisältävän kirjan esipuheessa Suomen Budapestin-suurlähettiläs Aarne Wuorimaa korosti, että ”erityisesti nyt, kun aseveljeys ja yhteinen usko voittoon liittävät nämä kaksi kansaa toisiinsa, saattaa suomalaisten taistelu itää vastaan merkitä unkarilaisille lukijoille paljon”.93 Takakannen esittely tuntuisi suomalaisten menestystä luonnehtiessaan niin ikään vihjaavan Unkarin senhetkiseen tilanteeseen – puutteellisesti aseistettua armeijaa odottavaan tehtävään: ”Paljon legendoja on kutoutunut näiden kovien taistelujen ympärille, jotka herättivät vastakaikua koko maailmassa. Tämä kirja on ensimmäinen pätevä kuvaus näistä taisteluista. Sen on kirjoittanut mies, joka oli itse luonut sotasuunnitelmat ja johtanut sotatoimia. – – Tämä sankarillinen teko on vaatinut yli-inhimillisiä ponnistuksia ja kuolemaa uhmaavaa rohkeutta pieneltä ja heikosti varustetulta armeijalta, yhtä lailla sotilailta kuin upseereiltakin. Kriisitilanteessa jokaista hyökkäyssuunnitelmaa on leimannut tarmokas hyökkäystahto ja niiden toteutusta tyyni sitoutuminen, vaikka käytössä olevat välineet ovat olleet vaatimattomat.”94 70

Sotavuosien muuttu va Suomi-ku va

Kenraali Siilasvuon Suomussalmen mottitaisteluista kirjoittama kirja ja Helsingissä painettu Suomi taistelee… -niminen teos olivat suurmenestyksiä myös Unkarissa. Kannessa oleva tarra kertoo siitä, että sosialismin vuosikymmeninä nämä kirjat olivat suljettuna unkarilaiselta yleisöltä.

(OSZK)

Toinen vuonna 1941 ilmestynyt tietokirja on niin ikään suomalaisten tekijöiden työtä. J. O. Hannulan, Birger Fagerströmin ja Börje Sandströmin toimittaman, kauniisti sidotun, poikkeuksellisen hyvälle paperille painetun ja runsaasti kuvitetun teoksen kustantaja on myös suomalainen. Suomen ja Unkarin suhteiden tiivistymistä kuvaa, että tämä alun perin suomalaiselle ja ruotsalaiselle lukijakunnalle kirjoitettu teos julkaistiin Helsingissä myös unkarin kielellä.95 Näiden suomalaisten asiantuntijoiden teoksista ei laadultaan jää jälkeen majuri László Erdeősin talvisodasta kirjoittama kirjanen, johon itse marsalkka Mannerheim kirjoitti tervehdyksen kosketellen jälleen aseveljeyden merkitystä.96 Erdeős käsitteli merkillepantavan perusteellisesti talvisodan syitä ja taustoja, sodan osapuolten sotilasvoimaa, sotanäyttämön erityispiirteitä, sotasuunnitelmia sekä 71

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Tarkkoja karttoja suomalaisrintamista: Majuri László Erdeős käsitteli talvisodan yksityiskohtia perusteellisesti Suomen vapaustaistelu -nimisessä kirjassaan. Sotatapahtumia havainnollistettiin tarkoilla kartoilla. Marsalkka Mannerheim kirjoitti tervehdyksen laadukkaaseen kirjaseen. (OSZK) 72

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

kahden armeijan joukkojen siirtämistä, ja lopulta sodan kulkua ja Moskovan rauhan artikloita.

Näiden itsenäisten teosten ohella talvisodan tematiikkaa käsiteltiin luonnollisesti Suomea esittelevissä teoksissa. Unkarin nuorison valtakunnallisen yhteiskunnallisen yhdistyksen sukukansakomitean (Országos Magyar Ifjúsági Társadalmi Egyesület Néprokonsági Bizottsága) julkaisema runsaasti kuvitettu Suomi-niminen teos ilmestyi heti Moskovan rauhan solmimisen jälkeen. Komitean toisen puheenjohtajan Tamás Máthén toimittaman kirjasen alkuosa korostaa pääväitettä: ”Nuoren valtion kaikilla alueilla tapahtunut elpyminen on loistavana todisteena siitä, että Suomi on täydellisesti ansainnut poliittisen itsenäisyytensä.”97 Teoksen viimeinen neljännes puolestaan esittää ratkaisevan – ja samalla varmastikin suurinta mielenkiintoa herättävän – ”todisteen” tarkastelemalla yksityiskohtaisesti Suomen armeijaa ja talvisodan tapahtumia. MFT:n julkaisema tutkielmakokoelma Finnország 1940 (”Suomi 1940”) sisältää László Erdeősin artikkelin lisäksi myös kapteeni Ernő Pacorin yhtä asiantuntevasti kirjoitetun artikkelin.98 Iván Nagy katsoi vielä vuonna 1942 teoksessaan Suomi, az ezer tó országa (”Suomi, tuhansien järvien maa”) tarpeelliseksi palata laajemmin talvisotaan.99 On kuitenkin merkille pantavaa, että ”bestseller-tematiikkaa” tapaa huomattavasti harvemmin Suomen esittelyyn paneutuneissa aikakausjulkaisuissa; ne pyhittivät palstatilansa edelleen ensisijaisesti kulttuurisaavutusten esittelylle. Jo mainittu aikakauslehti Északi rokonaink (”Pohjoiset sukulaisemme”) julkaisi vain kaksi kirjoitusta talvisodasta, Suomalaisuuden Liiton vuosina 1942–1943 julkaisema Finnország (”Suomi”) yhden, eikä aikakauskirja Turánin sivuilta löydy yhtään nimenomaan sotatapahtumia käsittelevää artikkelia.100 Talvisotaa kohtaan tunnettu suuri kiinnostus selittää sen, että Unkarin kirjamarkkinoilla ilmestyi pian myös aihetta käsitteleviä muistelmia ja kaunokirjallisia – tai ehkä kyseenalaista tasoa osuvammin kuvaavalla termillä: fiktiivisiä – teoksia. MFT valikoi Suomen kirjatuotannon parhaimmistoa käännettäväksi. Kansakoulunopettaja Viljo Sarajan Karjalan kannaksen verisimpiä t­ aisteluita 73

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Lunastettu maa.

Unkari–Suomi Seura pyrki toimittamaan talvisota-aiheisen kirjallisuuden parhaat palat unkarilaisten luettavaksi. He julkaisivat muun muassa Viljo Sarajan suositun romaanin. Sosialismin romahtamisen jälkeen tämä siihen asti kielletty teos ilmestyi Unkarissa uudelleen. (OSZK) 74

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

kuvaavasta muistelmateoksesta otettiin Suomessa lukemattomia painoksia, minkä lisäksi se katsottiin julkaisemisen arvoiseksi myös Yhdysvalloissa ja Saksassa. Sen menestystä Unkarissa osoittaa, että kääntäjäpariskunta (Suomen ja Unkarin suhteissa muutenkin tunnetut Lajos Garam ja Sole Kallioniemi) julkaisi teoksen uudelleen vuoden kuluttua.101 Kansainväliseen menestykseen ylsi myös poliitikkona ja toimittajanakin aktiivisen pastori Paavo Virkkusen kirja. Virkkunen valikoi ja toimitti teoksensa valtakunnallisella kampanjalla kerätyistä rintamakirjeistä.102 Suomalaisten naisten osallistuminen sotaan herätti Unkarissa vilkasta pohdintaa. Lukemattomien lyhyempien kirjoitusten lisäksi ilmestyi myös Lotta Svärdin johtajan Fanni Luukkosen toimittama itsenäinen järjestöä esittelevä teos, joka sisältää pääasiassa lottien päiväkirjakatkelmia talvisodan ajalta. Teoksesta tarvittiin toinen painos jo ilmestymisvuonna.103 On merkillepantavaa, että sodan kauhujen ja innostavien voittojen kuvauksen ohella kaikki kolme teosta korostavat ideologista sanomaansa: Suomen armeija pystyi pysäyttämään moninkertaisella ylivoimalla hyökkäävän vihollisen sen vuoksi, että itsensä uhraamiseen innostava isänmaanrakkaus, usko Jumalaan ja tiivis yhteenkuuluvuus vapauttivat jokaisessa sotilaassa ainutlaatuisia henkisiä voimia. Unkarilaisiin laitoksiin kirjoitetut esipuheet eivät jättäneet mainitsematta, että unkarilaisten lukijoidenkin tulisi viisastua kaikesta tästä.

Näiden muistelmien lisäksi on mainittava vielä kaksi romaania.

Mika Waltarin sotaromaani Antero ei enää palaa104 edusti korkeaa kirjallista tasoa – vaikkei teos kuulukaan maailmankuulun kirjailijan onnistuneimpiin – kun taas János Kerecseny´in suhdanteita seuraavaa romaania voi pitää korkeintaan viihdekirjallisuuden varsin heikkona edustajana. Sen tarina rakentuu kolmiodraamalle: Venäjän rajan pinnassa sijaitsevassa kylässä ”Auringon tytär”, kaunis Päivätär ei pysty valitsemaan ”kylän kahden ylpeyden” välillä, minkä vuoksi seppä Ilmarinen ja talonpoika Kiivi (sic) lähtevät tappamaan venäläisiä. Sopimuksen mukaan tyttö on sen, joka saa enemmän venäläisiä hengiltä. Tästä peruskonfliktista seuraa hen75

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Valkoinen legioona.

János Kerecseny’in viihdekirjallisuutta edustavan romaanin tarina rakentuu kolmiodraamalle ja hurjille taistelukuvauksille. Lukijat saattoivat seurata, kuinka kaksi päähenkilöä harventaa puna-armeijan yksiköitä uutisista tutuiksi tulleilla tapahtumapaikoilla. (OSZK)

76

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

keäsalpaavia seikkailuja, joissa kaksi sankaria tuhoaa puna-armeijan sotilaita Suomussalmen ja Viipurin seuduilla – Unkarissakin jo lehtiartikkeleista tutuksi tulleilla paikoilla. Vaikka he menettävät taistelukentillä useita ruumiinosiaan, seuraa kuitenkin happy end: romaanin lopussa kaksi sotainvalidia katsoo itään päin, rinnallaan yhtä karaistuneet amatsonivaimot, ja valmistautuu intoa täynnä pikaiseen kostoiskuun.105 Kaiken edellä mainitun perusteella voi todeta, että unkarilainen lukijakunta sai runsaasti talvisotaa koskevaa informaatiota aikansa lehdistöstä, maailmansodan aikana ilmestyneistä tietokirjoista sekä sota-aiheisista muistelmista ja fiktiivisistä teoksista. Mutta, kuten johdannossa mainittiin, vielä näitäkin enemmän on kirjoituksia, jotka eivät niinkään pyrkineet sotatapahtumien esittelyyn, vaan tekivät sotaan liittyviä yleisempiä huomioita ja rinnastuksia Suomen ja Unkarin välillä. Näitä esitellään seuraavaksi kiinnittäen huomiota useimmin toistuviin motiiveihin.106

Historiallisista rinnastuksista loistavan yhteisen tulevaisuuden maalailuun Ehdottomasti useimmin toistuva historiallinen rinnastus oli sen korostaminen, että kummankin kansan menneisyys sisältää runsain mitoin vaikeita taisteluja ja verisiä sotia, joita ei ole käyty vain oman kansan vaan koko Euroopan, siis Lännen, puolustamiseksi.

Gyula Weöres, Helsingin yliopiston Unkarilaisen laitoksen ensimmäinen johtaja, päätti aiemmin mainittuun teokseen Finnország 1940 (”Suomi 1940”) sisältyvän Suomen historiaa yleisluontoisesti käsittelevän tutkielmansa seuraavasti: ”Suomen kansalle, aivan samoin kuin unkarilaisille, on langennut varsin raskas kohtalo.

Kansan historia on loputon sarja toistuvia verisiä taisteluja, joissa se on joutunut antamaan raskaita uhreja, eikä vain oman säilymisensä vaan koko ihmiskunnan ja erityisesti läntisen kristillisen

77

V e li v e l j e n p uo l e s ta

sivistyksen ­pyhimpien arvojen nimissä.”107 Iván Nagy päätti kirjansa talvisotaa käsittelevän luvun samantapaisiin ajatuksiin: ”Koko maailman sympatia oli turhaa, Suomi ei juurikaan saanut todellista apua: sotatarvikkeita tai miehiä. Samoin kuin aikanaan heidän eteläiset veljensä, me unkarilaiset, suojelimme puolentoista vuosisadan ajan Keski-Eurooppaa uhraten oman elämämme, maamme ja kaupunkimme turkkilaisille, ’kristikunnan suojakilpenä’ ja ’Lännen bastionina’, samoin julistavat tuleen sytytetyt kaupungit, luhistuneet muurit, tuhotut tehtaat ja sadat tuhannet pakolaiset, jotka ovat joutuneet jättämään ikiaikaiset maansa, että kaukana pohjoisessa suomalais-ugrilaisten kansojen toinen luja heimo on nyt suojellut pohjoisia valtioita itäiseltä barbarismilta ja siltä kauhistuttavalta tulevaisuudelta, jonka sen voitto olisi tuonut.”108 Toistuvat maininnat näistä rinnakkaisuuksista saivat uudenlaista ajankohtaisuutta Unkarin liityttyä sotaan. Lukemattomia tähän liittyviä lähteitä edustakoon tässä yksi kuvaava esimerkki parlamentin puhemiehen juhlapuheesta syksyltä 1942: ”Kuinka paljon sukulaisuutta onkaan vuosisataisissa kamppailuissa, taisteluissa, kärsimyksissä, joita olemme kokeneet olemassaolomme ja läntisen kristillisen kulttuurin ja sivilisaation puolustamiseksi. – – Emme voi olla kelvotonta ainesta, eivät suomalaiset sukulaisemme, emmekä me. Jos olisimme sellaisia, historian myrskyt olisivat jo pyyhkäisseet meidät olemattomiin, kuten monelle kansalle tapahtui kansainvaellusten ja myöhempien vuosisatojen tuhoisten taistelujen aikana. Suomen kansa on tänäänkin yksi pilari taistelussa itäistä barbarismia vastaan. Ottakaamme mekin kunnialla paikkamme samassa rintamalinjassa.”109 Eurooppalaisen sivilisaation vartiopaikan ideologisesti käyttökelpoinen motiivi ei tietenkään ollut tuntematon myöskään itsenäistyneessä Suomessa. Unkarilainen lehdistö toi yleiseen tietoon myös merkittävien suomalaisten tämänsuuntaisia ajatuksia. Ehkä siteeratuimmat lauseet ovat peräisin marsalkka Mannerheimin talvi­sodan lopussa antamasta päiväkäskystä: ”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edel78

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

leen täytämme, länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.”110 Yksi tämän ajatuksen painokkaista muotoiluista on Suomalaisuuden liiton julkaisemassa aikakauskirjassa Finnország (”Suomi”). Sen on kirjoittanut liiton henkinen johtaja V. A. Koskenniemi, jonka rooli kansallisen identiteetin määrittelijänä oli keskeinen maailmansotien välisenä aikana: ”Suomen historiallista tehtävää määrittää sen maantieteellinen sijainti Lännen ja Idän rajalinjana. Tehtävänä ei ole ollut kahden maailman välittäjänä toimiminen vaan Lännen tuhatvuotinen suojeleminen Itää vastaan. Juuri tämän vuoksi suomalainen kulttuuri ei ole syntynyt läntisten ja itäisten vaikutteiden, erisuuntaisten voimien ja henkisten erityispiirteiden risteytymisen tuloksena, kuten ulkomaalaiset toisinaan kuvittelevat. Suomi ja suomalainen kulttuuri ovat jäännöksettömästi ja ehdottomasti läntisen kulttuuripiirin osasia. Vuosisadasta vuosisataan ovat slaavilaisuuden hyökyaallot turhaan lyöneet suomalaiseen graniittimuuriin; huolimatta ponnisteluistaan ne ovat menettäneet voimansa ja joutuneet vetäytymään suureen venäläiseen kansojen valtamereen.”111 Euroopan puolustamisen näkökulma liittyi tuon ajan Unkarissa usein muistutuksiin ensimmäisen maailmansodan päättäneen Versaillesin rauhan kohtuuttomuudesta ja aluevaatimuksista, pyrkimyksestä rajarevisioon. Myös Suomeen liittyvät teemat saatettiin yhdistää näihin ajatuksiin. Endre Fülei-Szántó, uskonto- ja opetus­asiainministeriön osastonjohtaja, totesi jo talvisodan viimeisinä viikkoina Unkarin kansallispoliittisen seuran (Magyar ­Nemzetpolitikai Társaság) istunnossa: ”Suomen kansan säilyminen – – on yleiseurooppalainen kysymys. Yleiseurooppalainen kysymys ennen kaikkea siinä mielessä, että se säilyttäisi paikkansa Euroopan itäisenä vartiona edustamassa eurooppalaista sivilisaatiota niitä vastaan, jotka julistavat historiallista materialismia. – – Pienten kansojen oikeus elämään pohjautuu periaatteelle ’non numeratur, sed ponderatur’, suomalaisten yhtä lailla kuin meidänkin. Kansalla, 79

V e li v e l j e n p uo l e s ta

joka on vuosisatojen ajan pystynyt säilyttämään paikkansa Tonavan altaassa, kuten unkarilaiset, ja vuodattanut vertaan Lännen puolesta – –, on oikeus vaatia epäoikeudenmukaisuuden lakkauttamista, johtavan asemansa palauttamista Tonavan altaassa – myös alueellisesti. Tämä on meidän kutsumuksemme täällä Tonavan altaassa, ja eurooppalaisen kulttuurin puolustaminen kaukana pohjoisessa on suomalaisten kutsumus.”112 Neuvostovallan alle jääneen Itä-Karjalan113 ja Unkarista irrotetun, Romaniaan liitetyn Transilvanian rinnastaminen on niin ikään säännöllisesti toistuva motiivi. Tämän rinnastuksen vuoksi ei ollut epäilystäkään unkarilaisten kannasta kiisteltyihin Karjalan alueisiin: vuosisatojen ajan Venäjän valtakuntaan kuulunut, merkittävässä määrin venäläisten asuttama alue oli unkarilaisessa tulkinnassa kyseenalaistamattomasti ”ikiaikaista suomalaista maata”, joka on liitettävä ”Suur-Suomeen”, jotta Suomen kansa yhdistyisi, vieraan ikeen alla kituuttavat itäkarjalaiset heimoveljet vapautuisivat ja Suomi saisi paremmin puolustettavat, luonnolliset rajat. Ritari Iván Nagy omisti aiemmin mainitussa kirjassaan tälle teemalle kokonaisen luvun otsikolla Karjala – Suomen Transilvania. Hän esitteli historiallisia taustoja aivan oikein, nimittäin että karjalaiset ovat eläneet eristyneinä suomalaisten ”maahantulosta” alkaen ja joutuneet varhaisessa vaiheessa ensin Novgorodin ja sittemmin Venäjän vallan alaisuuteen, kääntyneet ortodoksiseen uskoon, menettäneet huomattavan osan väestöstään ”bolsevikkien hirmuvallan” aikana, ja alueen etninen koostumus on muuttunut merkittävästi väestö­ siirtojen vuoksi. Yksiselitteistä johtopäätöstä nämä tosiasiat eivät kuitenkaan kyseenalaista. Tästä näkökulmasta kuvaava on luvun loppu, jossa kommentoidaan Suomen armeijan hyökkäystä vuonna 1941: ”Niinpä tällä suomalaisten sotaretkellä etenevät joukot kohtasivat ikiaikaisella suomalaisella maaperällä vierasta asutusta.

Kuitenkin on suomalaisten kansallinen toive, että tämä 145 000 neliökilometrin laajuinen maa-alue olisi vihdoinkin lopullisesti ja peruuttamattomasti heidän, niiden kamppailujen vaatimattomana vasta-arvona, joita pohjoiset veljemme ovat käyneet Lännen puo80

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

lustamiseksi venäläisiä vastaan, eivät vain nyt, vaan jo vuosituhannen ajan.”114 Samankaltaisia ajatuksia tapaamme aikakauskirja Turánin toimittajan Elemér Virányin115 suomalais-ugrilaisten kansojen elin­ tilaa käsittelevässä teoksessa, jonka kaksi lukua käsittelee Karjalan kysymystä. Hän tuo esiin lähes kaikki tuon ajan teksteissä esiintyvät periaatteet ja näkökulmat, minkä vuoksi on syytä ottaa tähän pitempi lainaus: ”Tuloksena ei voi olla muu kuin itärajan sijoittaminen edemmäs, kansallismielisten karjalaisten jo vuonna 1919 vaatimalle linjalle. Tätä edellyttää myös korkeamman eurooppalaisuuden palveleminen. Sillä venäläiset tarvitsivat Karjalaa vain vailla oikeutta tapahtuneeseen laajenemiseen, raa’an voiman toteuttamiseen tai rauhattomuutta herättävään rettelöintiin. Suomen valta sitä vastoin merkitsee kansan sivistämistä, yhteiskunnallista nousua ja taloudellista kukoistusta vuosituhantisessa orjanikeessä riutuneille Karjalan suomalaisille. – – Oikeudenloukkausten ja karkean väkivallan sijasta viimeinkin astuu voimaan totuus, ja voittaa. – – Näin nykyään yli 1 000 kilometrin pituinen ja siten vaikeasti puolustettava Suomen ja Venäjän raja lyhenee olennaisesti, lähes kolmannekseen, jolloin Luoteis-Euroopan rauha ja kehitys voidaan paremmin taata. Karjalan vapauttaminen on siis Euroopan yleinen etu.”116 Näissä oloissa ei ollut epäilystäkään siitä, että Suomen hallituksen monilla kielillä julkaisema Suomen sinivalkoinen kirja, jossa pyrittiin legitimoimaan Suomen liittyminen Neuvostoliiton vastaiseen sotaan vuonna 1941 ja Moskovan rauhassa 1940 menetettyjen karjalaisalueiden hankkiminen takaisin, sai Unkarissa myönteisen vastaanoton.117 On ehdottomasti syytä mainita, että talvisodan poikkeukselliset sotilaalliset saavutukset ja sotaonnen väliaikainen kääntyminen suotuisammaksi synnyttivät intomielisiä optimistisia suunnitelmia, jotka eivät koskeneet pelkästään Itä-Karjalan liittämistä Suomeen ja menetettyjen unkarilaisalueiden palauttamista, vaan uusien pohjoiseurooppalaisten valtakeskusten, ja jopa Uralille ulottuvan itäisen Euroopan alueen uusien suomalais-ugrilaisten 81

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Suomalais-ugrilaisten kansojen elintila.

Elemér Virányi esitti kirjassaan, että suomalais-ugrilaisilla kansoilla on ylikansallinen kutsumus toimia eurooppalaisen ja aasialaisen kulttuurin välittäjänä. Uralille ulottuvien illuusioiden taustalta löytyy tekijän vakaa usko Suomen sotavoimien pysäyttämättömyyteen. (OSZK) 82

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

­valtioiden l­ uomista. Näitä suurisuuntaisia suunnitelmia elättelevien välillä oli toki hienoisia näkemyseroja: mihin ihanteelliset valtakunnanrajat tulisi vetää, olisiko uudet valtiot tarkoituksenmukaista luoda väestönsiirtojen keinoin vai ilman niitä, voiko tulevan ”suomalais-ugrilaisen Euroopan” muodostamisessa luottaa Hitlerin yleisesti tunnettuun hyväntahtoisuuteen vai tarkemmin määrittelemättömien eurooppalaisten päättäjien terveeseen järkeen?

Nämä mielikuvitukselliset toiveet perustuivat lähinnä siihen melko tuoreeseen ja innostavaan ihmetyksen aiheeseen, että unkarilaisten jälkeen toinenkin suomalais-ugrilainen kansa, suomalaiset, on todistanut ”rotumme” erityisen suuruuden: poikkeukselliset sotilashyveet, valmiuden rikastuttaa eurooppalaista kulttuuria ja valtion perustamiseen vaadittavan kyvyn. Tässä yhteydessä ei sanaa rotu käytetä vain ajan henkeä kuvaavana tyylivalintana, vaan korostaen tärkeää semanttista seikkaa: suomalais-ugrilaisista kansoista puhuessaan monet perustelivat mainitun historiallisen kyvykkyyden ja kutsumuksen sekä ”rotusukulaisten” liitoksi kuvitellun valtiomuodostelman olemassaolon oikeuden nimenomaan biologisella, verenperinnön yhteisyydellä.118 Uskaliaimpien kuvitelmien mukaan Suur-Suomea ei maailmansodan lopussa laajennettaisi vain Itä-Karjalalla vaan myös itämerensuomalaisten kansojen asuma-alueilla. Lainaan aluksi Jenő Fazekasia, joka toimi ensin Tartossa lehtorina ja Gyula Weöresin jälkeen Helsingin yliopiston Unkarilaisen laitoksen johdossa. Fazekas päätti virolaisten ”kohtaloa” käsittelevän tutkielmansa vuoden 1942 lopussa varsin optimistisesti: ”Suomenlahden seutu on vapautunut pohjoisessa ja etelässä siitä suunnattomasta paineesta, joka on viitoittanut siellä asuvien suomensukuisten kansojen elämää ja historiaa niin monen vuosisadan ajan. – – Esteet ovat poistuneet äskettäin vielä romanttiselta tuntuneen mutta elävänä pysyneen Suur-Suomen unelman toteutumisen tieltä, Suomenlahden ympärillä pohjoisessa, idässä ja etelässä sijaitsevan ikivanhan suomalais-ugrilaisen pesän, jossa ovat osallisina suomalaiset, virolaiset, liiviläiset, vepsäläiset, vatjalaiset ja karjalaiset ja johdossa Suomi 83

V e li v e l j e n p uo l e s ta

pohjoisena keskusvaltana. Eurooppa on kuluneiden kahdenkymmenen vuoden aikana saanut esimakua suomalais-ugrilaisen kulttuurin voimasta. Tällainen valtiomuodostelma voisi olla tulevaisuuden takeena, ja uusi Eurooppa varmasti rakentaisi sen varaan.”119 Ei pidä kuitenkaan kuvitella, että tämä oli aikakausjulkaisun Északi Rokonaink (”Pohjoiset sukulaisemme”) ainoa kirjoitus, jossa esitettiin ajatus suomalais-ugrilaisten kansojen yhdistämisestä.

Budapestin Lastentarhanopettajaopiston rehtori József Fekete ­visioi suomalais-ugrilaisten kansojen loistavaa tulevaisuutta vielä lennokkaammin, hän nimittäin uskoi sokeasti myös Hitlerin hyväntahtoiseen tukeen: ”Osallistumalla uhrautuvasti tähän sotaan me, unkarilaiset ja suomalaiset, olemme saaneet oikeuden toimia välittäjinä Venäjällä asuvien kielisukulaistemme kohtalon muuttamisessa paremmaksi, yhdessä johtavien akselivaltojen kanssa.” Fekete toteaa unkarilaisten olleen jo kauan vakuuttuneita siitä, että kansallisuuskysymys Euroopassa on ratkaistava ”rauhanomaisten väestönsiirtojen keinoin”, ja jatkaa: ”On Hitlerin ansiota, että hän on sisäistänyt tämän ajatuksen poliittisen arvon ja saattanut sen käytäntöön rauhanomaisin keinoin valtioiden välisen rauhanomaisen yhteistyön varmistamiseksi. – – Voimme uskoa, että tämä Hitlerin valtiomieshengen näkemyksellisyys ja viisas esimerkki viitoittavat työtä Euroopan uudelleenjärjestämiseksi.” Feketen näkemyksen mukaan Unkarin historian suurimmat hahmot, Béla IV, kuningas Matias Hunyadi ja István Széchenyi, tiesivät jo vuosisatoja sitten, mikä on ratkaisu unkarilaisten ongelmiin, ja hän toivoo tätä reseptiä käytettävän myös toisen maailmansodan jälkeen: ”Varmin keino Venäjän suomalais-ugrilaisten kansojen alkuperäisyyden säilyttämiseksi olisi asuttaa kovin hajallaan elävät kielisukulaisemme historialliseen asemaan päässeiden kahden suomalais-ugrilaisen veljeskansan vierelle, maantieteellisestä asemastaan riippuen joko suomalaisten tai unkarilaisten vierelle, ja he voisivat elää ja työskennellä veljeskansoina yhteisvaltiossa kanssamme oman kansansa vahvistamiseksi ja kehittämiseksi. Tämä sukukansojen konsentraatio, tiivistyminen vahvistaisi kansallisesti sekä unkarilaisia että suomalaisia 84

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

– –. Meidän on siis oivallettava, että tässä ajatuksessa uinuu unkarilaisen imperiumin nuppu.”120 Elemér Virányi puolestaan halusi 200-sivuisella kirjallaan todistaa väestönsiirtojen suosimisen sijasta nimenomaan sitä, että Venäjällä asuvat sukulaisemme voisivat – tehokkaan unkarilaisen ja suomalaisen tuen avulla – säilyä kansana myös omilla asuinalueillaan, ja katsoipa hän heidän kykenevän myös muodostamaan aina Uralille asti levittäytyviä valtioita ja täyttämään ylikansallisen kutsumuksensa. Tässä yhteydessä ei ole mahdollisuutta seurata hänen todistelujaan suomalais-ugrilaisten kansojen sielussa uinuvista mahdollisuuksista, kutsumuksesta toimia eurooppalaisen ja aasialaisen kulttuurin välittäjänä tai slaavien destruktiivisista ominaispiirteistä. Sen sijaan pyritään osoittamaan, että näiden Uralille ulottuvien illuusioiden taustalla piilee usko Suomen sotavoimien pysäyttämättömyyteen, joka on selitettävissä talvisodan kokemuksella. Suomen armeijan etenemisestä vuonna 1941 voimme lukea seuraavat rivit: ”Keinotekoisesti ja väkivaltaisesti kokoon kyhätty venäläisten valtaalue purkautuu orgaanisiin osiinsa ja vapauttaa kohdustaan uusia kehitysmahdollisuuksia, uuden talousjärjestelmän, uuden kulttuurin ja kiistatta koko joukon uusia valtioita. – – Ja jos mahdollisesti Leningradin on kadottava maan kamaralta, sen kivistä voivat ympäristön suomalaiskylien asukkaat rakentaa itselleen vankan ja tuvallisen kodin. – – Luotamme horjumatta siihen, että Suomensillan kaaret ennemmin tai myöhemmin kurkottautuvat Laatokalta ja Peipsijärveltä Uralin huipuille. Suomalainen sisu ja tahdonvoima rakentavat tämän sillan tukipilarit tuhottujen venäläiskaupunkien kivistä. – – Jos marsalkka Mannerheimin joukkoja seuraa matkallaan onni, silloin heidän jäljissään Peipsijärveltä Valkeajärvelle ja Suomenlahdelta Volgan lähteille etenee myös korkeampi suomalainen sivistys, työteliäisyys ja organisointikyky. Tämän myötä myös todellinen eurooppalainen alue lisääntyy merkittävästi.”121 Suomalais-ugrilaisten kansojen käsittelyn ja uusien suomalaisugrilaisten valtioiden rajojen vetämisen jälkeen Virányi testamenttaa Uralin takaisten, aasialaisten alueiden organisoinnin japanilai85

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Virányin vuonna 1941 laatimissa kartoissa ei jäänyt paljon tilaa destruktiivisina pidetyille slaaveille Itämeren ja Uralin välisillä alueilla. Sota­ onnen käännyttyä ylioptimistiset haaveet haihtuivat varsin pian. (OSZK) 86

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

sille, jotka niin ikään ovat sukulaisia, ja päättää teoksensa suurimmaksi unkarilaiseksi kutsutun István Széchenyin sanoja mukaillen, loistavia näkymiä aukoen: ”Suomalais-ugrilainen rotu ei ollut, vaan tulee olemaan. Sen historia ei kuulu menneisyyteen vaan tulevaisuuteen.”122 Tietystikin sitä mukaa, kun aika kului, sotaonni kääntyi ja punaarmeija alkoi yhä uhkaavammin lähestyä, nämä optimistiset suunnitelmat painuivat taka-alalle antaen sijaa jälleen synkemmille historiallisille rinnastuksille. Aikakausjulkaisun Északi Rokonaink helmikuussa 1944 ilmestyneeseen viimeiseen numeroon sisältyy mm. valtiosihteeri János Hankissin heimopäivän puhe, jossa hän saattoi rohkaista kuulijoita enää sillä ”läheisellä analogialla”, että jos suomalaiset ja virolaiset ovat vuosisatoja kestäneen vieraan vallan painostuksen alla ”valekuolleina” pystyneet säilymään kansana, meidänkin on uskottava, että ”kansa joka ei halua kuolla, ei voi kuolla”.123 Samassa numerossa István Csekey kiinnitti Suomen itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta 1939 pidetyssä (mutta vasta tässä yhtey­dessä julkaistussa) puheessaan huomiota Venäjän ja sittemmin bolsevikki-imperiumin ekspansion vaaroihin ja panslavismin aatteeseen, kätkemättä sitäkään vakan alle, että natsi-Saksassakin laskettiin vain kolmen Euroopan kansanryhmän – germaanisen, latinalaisen ja slaavilaisen – varaan, unohtaen suomalais-ugrilaiset ­kansat.124

Selityksiä Suomen ihmeelle ja pyrkimys soveltaa niitä Unkariin Suomen ja Unkarin historiassa nähdyt rinnakkaisuudet ja talvi­ sodan huomattavat sotilaalliset saavutukset herättivät siis aikalaiskirjoituksissa toiveita Suomen ja Unkarin valtioiden alueellisesta laajentamisesta ja synnyttivät jopa visioita muiden sukukansojen suvereeneista valtioista. Toisin sanoen niissä ilmaistiin alueellisia

87

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ekspansiopyrkimyksiä. Tämän tyyppisten suunnitelmien rinnalla oli kuitenkin runsaasti myös toiveita valtionrajojen sisällä toteutettavista muutoksista, jotka ”Suomen ihmeeseen” vedoten kiirehtivät perusteellisia taloudellisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia reformeja, tai jopa Unkarin kansan elämää radikaalisti mullistavaa henkistä uudistumista. Vielä 1920-luvulla vain pienet älymystöpiirit Unkarissa propagoivat Suomessa kokemiaan positiivisia ­ilmiöitä, ja yleisempään tietoisuuteen houkutteleva kuva ”pohjoisesta talonpoikaisdemokratiasta” tuli vasta 1930-luvulla ennen kaikkea ns. kansanmielisten kirjailijoiden liikkeen ansiosta. Kirjailija János Kodolányin matkakuvauksilla Suomesta on ollut näiden ajatusten popularisoinnissa kaikkein suurin merkitys, kuten monessa yhteydessä on todettu. Olen itsekin käsitellyt aihetta aiemmassa tutkielmassani, joten en tässä ryhdy arvioimaan Kodolányin roolia enkä siteeraamaan hänen teoksiaan.125 Sen sijaan luodaan lyhyt yleiskatsaus siihen, ketkä muut esittivät talvisotaa käsitellessään sentyyppisiä arvoasetelmia, jotka yleensä on liitetty Kodolányin nimeen, ja missä muodossa nämä esiintyivät. Tarkastellaan sitä, millä tavoin erilaiset arvoväitteet ja mielikuvat tavoitteista kytkeytyivät talvisodan herättämään ihmetykseen ja ihastukseen ja kuinka monella tavalla eri kirjoittajat selittävät talvisodan ”ihmeen”. Jos jätämme huomiotta esikuvallisuuden kannalta epäolennaiset selitykset (Mannerheimin nerokkuus sotapäällikkönä, maasto-olosuhteiden edut, puna-armeijan puutteet jne.), useimmin esiintyvät selitykset voi jakaa kolmeen temaattiseen ryhmään. Eri ryhmiin kuuluvat selitykset esiintyvät luonnollisesti usein saman kirjoittajan teksteissä tai jopa samassa teoksessa.

Ensimmäiseen tyyppiin voidaan lukea ne selitykset, jotka selittivät poikkeukselliset sotasaavutukset suomalaisten sisulla, sinnikkyydellä ja toimintavalmiudella. Jo edellä siteerattu sotilasasiantuntija esimerkiksi luonnehti suomalaisia sotilaita näin: ”Ainoastaan näin vahvasieluisen, puhdashenkisen, terveellisiä elämäntapoja noudattavan, luonnossa elävän, sään ja luonnon vastuksia kestävän kansan pojat saattoivat säilyttää henkensä vahvana Mannerheim-­ 88

Sotavuosien muuttu va Suomi-ku va

Naiset tulilinjalla.

Fanni Luukkosen Lotta Svärd -järjestöstä kirjoittama kirja vakuutti unkarilaislukijat siitä, ettei suomalainen sisu ole vain miesten ominaisuus. Unkarilaisrouville esikuvana toimineesta järjestöstä ilmestyi useita artikkeleja ja kirjoja, ja Luukkonen kävi itsekin Budapestissä jatkosodan aikana. (OSZK) 89

V e li v e l j e n p uo l e s ta

linjan varustuksissa venäläisen raskaan tykistön tulituksen helvetissä, vain he saattoivat muutamalla pikakiväärillä ja konepistoolilla lyödä hajalleen kokonaisia yksiköitä päästen venäläisten selustaan lumipukuun sonnustautuneina pienissä hiihtopartioissaan, useiden satojen kilometrien päässä joukoistaan, tiettömillä taipaleilla, erämaissa alle 30 asteen pakkasissa, ikuisessa yössä.”126 Iván Nagy näytti suomalaiset samanlaisessa valossa: ”He ovat pitkiä ja lujia, kuin maansa männyt ja koivut sekä graniitti, jolle he ovat rakentaneet maansa ja talonsa. – – Taistelu maan ja ilmaston kanssa on lujittanut ja karaissut suomalaiset miehet, ja myös naiset, niin, että vuosisatainen sortokaan ei ole saanut heitä taipumaan eikä murtumaan. Suomen kansa on talonpoikaiskansa, sanan jaloimmassa mielessä maanviljelijä, joka viljelee maataan hiellään ja puolustaa sen rajoja verellään.”127 Myös kielitieteen professori Lauri Kettunen kosketteli suomalaisten ”ruumiillisia ominaisuuksia ja luonnetta” keväällä 1942 Budapestissä pidetyn luentosarjansa historiallisessa yleiskatsauksessa tavalla, joka istuu stereotypioihin: ankara ilmasto, neitseellisen maan raivaaminen kovalla työllä, usein toistuneet nälänhädät ja sodat, minkä kaiken seurauksena suomalaisten biologinen ja henkinen luonne on muokkautunut tarkoituksenmukaiseksi, sillä ”muinaisista ajoista lähtien ovat selvinneet ennen kaikkea lujatahtoiset ja fyysisesti vahvat yksilöt.”128 Kettusen tapaan moni muukin liitti sisukkuuden ja kyvyn kestää vastuksia kovaan työhön tai koko kansan läpäisevään työn arvostukseen. Usein tämä asetettiin selvästi esikuvaksi unkarilaisille, joiden katsottiin suosivan puhetta toiminnan sijaan, roihahtavan äkkinäisesti ilman mainittavampaa tulosta tai olevan yksinkertaisesti laiskoja. Szegedin yliopiston nuori fennougristi József Erdődi ilmaisi asian seuraavasti matkakirjassaan A mai Finnország (”Nyky-Suomi”), jonka alkuperäinen nimi oli paljon puhuva Épülő ország (”Rakentuva maa”) ja joka ilmestyi alun perin vuonna 1939 ja talvi­sodan jälkeen uudelleen, laajennettuna laitoksena: ”Pieni Suomi kasvaa nyt työn hiljaisina vuosina suureksi. Suomalaisille 90

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

Suomen vuosisadat.

Lauri Kettusen Budapestissä vierailevana professorina jatkosodan aikana pitämissä luennoissa suomaisten ja unkarilaisten yhteinen suomalais-ugrilainen alkuperä, samankaltaisena pidetty historiallinen kohtalo ja taistelu yhteisen itäisen vihollisen kanssa saivat suuren painoarvon. (OSZK) 91

V e li v e l j e n p uo l e s ta

tämä tie on tienraivaajasankareiden tie, sillä sankaruutta siihen on tarvittu, että on asettunut tänne asumaan, murtanut erämaan valtavan voiman, kuivannut suot, ja laajentaa ja kasvattaa yhä edelleen peltoja luoden pojilleen uusia elinmahdollisuuksia. Tästä uudesta vaelluksesta, johon on tarvittu kansan murtumatonta rohkeutta ja sisukasta elinvoimaa, voisi kirjoittaa sankarirunoelman.”129 Myöhemmin hän jatkaa: ”Heidän rauhallisen temperamenttinsa kanssa muodostaa jyrkän vastakohdan se työ, johon he ovat ryhtyneet maansa vapauduttua venäläisestä vallasta. Joskus minusta on tuntunut siltä, että sen, mitä me emme ole tuhannessa vuodessa pystyneet luomaan ja järjestämään, he ovat pyrkineet tekemään 20 vuodessa.”130 Tämän jälkeen hän tuo useassa luvussa esiin, että suomalaiset arvostavat työtä enemmän kuin mitään muuta, että ylimmät yhteiskuntaluokatkaan eivät vierasta ruumiillisen työn ponnistuksia ja että kaupunkilaisetkin viihtyvät parhaiten, kun pääsevät vapaa-aikanaan viljelemään maata. Nämä kaikki ovat ajatuksia, jotka toistuvat tuon ajan matkakuvauksissa ja muissa Suomenkokemuksia kuvaavissa teksteissä.131 Hahmoteltu kansanluonne oli Unkarissa erityisen läheinen niille, jotka tunsivat kansanmielisten kirjailijoiden ajamat ihanteet ja puolustusvoimien asian tärkeiksi. Ensin mainitut halusivat kiinnittää huomion talonpoikien työn ruumista ja sielua jalostavaan merkitykseen, jälkimmäiset taas toivoivat näkevänsä unkarilaiset asevelvolliset parhaassa mahdollisessa kunnossa.

Suomen ihmeen selitysten toinen ryhmä perusteli suomalaisten sotilaiden kestävyyden moninkertaista ylivoimaa vastaan heidän uhrimielellään. Tämä henkinen ominaisuus liitettiin suomalaisia yleisesti leimaavaan moraaliseen puhtauteen ja/tai syvään uskonnollisuuteen. Lukemattomista mukaansatempaavista kuvauksista annetaan jälleen esimerkki József Erdődin teoksesta: ”Tunnemme pohjoisen uskollisuuden käsitteen. Tähän voimme liittää nyt pohjoisen rehellisyyden, sillä kunniallisuus ei ole ominaista vain Suomelle vaan myös Skandinavian maille ja Tanskalle. – – Poliisia ei ole, sillä sitä ei tarvita. Kunniallisuuden abstrakti käsite läpäisee 92

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

jollain tavoin ilman.”132 Erdődin esimerkit ovat tuttuja myös muiden kirjoittajien teksteistä: varkaudet tai petkutukset ovat tuntematon käsite, suulliset sopimukset ovat virastoissa ja liike-elämässä yleisiä, sillä missä lausuttu sana on ehdottomassa kunniassa, siellä on turha vaivautua tekemään kirjallisia sopimuksia jne. Tätä seuraa pian retoriseksi osoittautuva kysymys: ”Onkohan tämä kunniallisuus kansan parista lähteneiden kunniallisuuden jäännettä, jota kaupunkielämä ei ole vielä turmellut, vai onko tämä rehellisyys, jonka he vievät mukanaan suuriin asioihinkin, heidän elämänsä ominaispiirre?”133 Kun unkarilaisen matkalaisen kokemuksia lukee eteenpäin, vastauksesta ei tietenkään jää epäilystäkään.

Lainatut tekstikatkelmat osoittavat myös, että stereotypia suomalaisten rehellisyydestä kätkee taakseen kaksi yleisempää aatehistoriallista toposta, joilla on useiden vuosisatojen mittainen historia: luonnonläheiset – tässä tapauksessa pohjoiset – kansat sekä agraaristen yhteiskuntien jäsenet ovat rehellisempiä ja puhdassydämisempiä kuin sivistyneet kaupunki-ihmiset. Talvisota muokkasi tätä stereotypiaa siten, että kun tuli tavaksi puhua suomalaisista superlatiivein, heidän sotilaallisen erinomaisuutensa rinnalla mainittiin yhä useammin ja yhä reflektoimattomammin heidän kyseenalaistamaton rehellisyytensä: suomalaisista tuli paitsi sankaruuden myös moraalisen puhtauden ruumiillistumia par excellence.

Suurin piirtein sama koskee myös väitteitä suomalaisten uskonnollisuudesta. Kuten jo mainittiin, Unkarin luterilainen kirkko tiivisti maailmansotien välisenä aikana suhteitaan itsenäistyneen Suomen veljeskirkon kanssa. Kun suhteet vilkastuivat ja lisääntyneet vierailut loivat mahdollisuuden henkilökohtaiselle kokemustenvaihdolle, 1920-luvun lopulta lähtien alkoi Unkarissa ilmestyä suomalaisten uskonnollisuutta käsitteleviä artikkeleita ja myöhemmin myös kirjoja suomalaisista herätysliikkeistä. Kirjoittajina oli aluksi nimenomaan Suomessa käyneitä luterilaisia pappeja, ja niitä julkaisivat kirkolliset kustantamot. Talvisodan vaikutus näkyy jälleen siinä, että nämä kirkollisissa piireissä levinneet tiedot tulivat 1940-luvulla laajemman yleisönkin tietoisuuteen, tälläkin ker93

V e li v e l j e n p uo l e s ta

taa esikuvana, jonka seuraamiseen on pyrittävä. Ilmiötä havainnollistaa hyvin Sándor Karácsony´in, yhden ajan vaikutusvaltaisimmista kirjoittavista papeista, Suomea käsittelevistä kirjoituksista kootun vihkosen esipuhe: ”Hiljattain käytiin suomalais-venäläinen sota. Sen vuoksi suomalaisten kohtalo kiinnostaa nyt unkarilaisia ehkä enemmän kuin aiemmin. Mutta vain sen vuoksi en olisi julkaissut tätä pientä vihkosta juuri nyt. Sillä tämän kirjoittajan sydämessä, samoin kuin hänen kansansa sielussa on kypsymässä jotakin, mikä ei tuleennu sirpin leikattavaksi niin kauan kun Suomen kysymys pysyy koskemattomana. Vuosina 1926 ja 1938 kävin suomalaisten keskuudessa, Suomen maisemissa. Tunsin siellä samanaikaisesti lujaa iloa ja villiä häpeää. – – Mutta häpeän puna hälvenee kasvoiltamme, jos – – Suomen ihme selviää meille. – – Sillä silloin voin toivoa, että kerran minunkin kansani elämään astuu Kristus, ja moni asia on silloin myös meillä aivan toisin ja paljon paremmin.

Tässä on näiden muutamien sivujen todellinen sisältö.”134 Johdannon jälkeen seuraa 1930-luvun puolivälistä alkaen julkaistuja artikkeleita satavuotiaasta Kalevalasta, matkakokemuksista, suomalaisten ja unkarilaisten sukulaisuudesta. Artikkeleissa toistetaan syvän uskonnollisuuden myönteisiä puolia, mutta kaikkein painokkaimmin tämä seikka tulee esiin viimeisessä tekstissä, joka käsittelee talvisodan ihmeen unkarilaisia – Karácsony´in mukaan virheellisiä – selityksiä: ”Puhumme kaikesta, jopa liioittelemme ja idealisoimme todellisuutta, – – jotta meidän ei tarvitsisi myöntää ainoaa sovittavaa, täydellistä ja pätevää selitystä. – – Suomen kansan ydin – – on kohdannut Jumalan. Se on kohdannut Hänet yleisesti ja yhtäläisesti, joka kerrostumassa ja koko maassa – –. Siitä alkaen Suomessa on ollut yhtenäinen yhteiskunta, juureva kulttuuri, intensiivinen maatalous, vaurastuva kansa, tiedostava isänmaanrakkaus, menestyksellinen puolustus, ja todistuksena tästä korkeatasoinen ihmisten yhteisö. Tämä on ihme. Numen adest. Selitys on Jumala.”135 Emil Korenin kuvaus kokemuksistaan kirkollisena stipendiaattina vuosina 1937–1938 julkaistiin niin ikään talvisodan korkeasuhdanteen aikana, mikä tähänastisen valossa ei ole hämmästyttä94

Sotavuosien muuttu va Suomi-ku va

Herätyksen kansa: Suomi ja suomalaiset.

Emil Koren tutustui suomalaisten hengelliseen elämään kirkollisena stipendiaattina. Hän yleisti herätysliikkeiden syvän uskonnollisuuden koskevan koko Suomen yhteiskuntaa matkakertomuksessaan, jonka Transilvanian unkarilainen reformoitu kirkko julkaisi talvisodan nostattaman yleisen Suomi-buumin ansiosta. (OSZK)

95

V e li v e l j e n p uo l e s ta

vää. Hänen omaperäisestä näkökulmasta kirjoitetun matkakuvauksensa aloitus on valaiseva: ”Nykyään on muodikasta kirjoittaa Suomesta. Yhä enemmän ilmestyy matkakuvauksia, esittelyjä, laajempia ja suppeampia artikkeleita ja myös tieteellisiä teoksia Suomesta.

– – Haluaisin lyhyessä matkakuvauksessani näyttää veljeskansastamme sellaisen puolen, josta monet eivät ole kirjoittaneet ja jonka monet Suomen ihailijat tuntuvat tietoisesti pyrkivän unohtamaan.

Matkustamme Suomessa, joka on myös uskonveljiemme maa, tarkastellen sitä uskovan kristityn silmin.”136 Ja tosiaan, Korenin silmissä sauna ansaitsee huomiota sielun puhdistajana, suomalaiset eivät mene luonnon helmaan ainoastaan rentoutumaan vaan myös rukoilemaan, herätysliikkeiden seurat ovat suomalaisen demokratian ”kasvun antavat juuret”, ja kansanopistoista hän kehuu erityisesti Lapinlahdella sijaitsevaa, suosikkiherätysliikkeensä ylläpitämää oppilaitosta.

Korenille on erityisen tärkeää korostaa, että Unkarissakin tunnetut saavutukset ovat syntyneet maapallon uskonnollisesti ehkä yhtenäisimmässä, puhtaan luterilaisessa yhteiskunnassa. Tämän uskoa esiin tuovan asennoitumisen ohella kirjalla on toinenkin silmiinpistävä ominaisuus: antibolsevistinen ideologia, joka ilmenee myös yleisempänä venäläisvastaisuutena. Uudistunut kristinusko ja bolsevismin tai venäläisten vastustus kietoutuvat teoksessa toisiinsa. Mainittakoon vain muutama esimerkki: valkoisen Suomen talonpojat käyvät ”punaisen kauhun” myyräntyötä vastaan ristin nimissä, suomalaiset sotilaat uskovat voittoon pannen toivonsa Jumalaan ja Mannerheimiin, kun taas ”venäläisillä ei ole sen paremmin Jumalaa kuin Mannerheimiakaan”.

Korenin tulkinnan mukaan ”huonomuistisen venäläisen sorron” vastalääke oli 1800-luvun sielullinen uudistuminen.137 Kuten tähän mennessä olemme jo useammassa yhteydessä havainneet, kristittyjen suomalaisten ja ateistisen imperiumin vastakohtaisuus oli unkarilaisiin vetoava mielikuva, sillä he olivat tottuneet näkemään myös Unkarin historian taisteluna, jossa kansa vuodatti vertaan Euroopan tai kristinuskon puolesta erilaisia barbaarisia, pakanallisia tai 96

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

ateistisia itäisiä valtakuntia vastaan. Tämä rinnastus lienee vaikuttanut ”uskonnollisista suomalaisista” muodostetun kuvan nopeaan leviämiseen Unkarissa maailmansodan aikana.138 Vertaansa vailla oleva moraalisuus ja uskonnollisuus tuotiin usein esiin samalla, kun korostettiin suomalaisten isänmaanrakkautta. Yleensä tämä liittyy ajatukseen, jota voidaan pitää Suomen ihmeen kolmantena selitystyyppinä: suomalainen sotilas on kiintynyt maahansa ja valmis uhraamaan henkensäkin sen puolesta, koska hän voi todella tuntea omakseen tämän huomattavan oikeudenmukaisen, sosiaalisesti herkän, yhteiskunnallisesti yhtenäisen, demokraattisen maan. Tämä ajatus oli kansanmielisille kirjailijoille tärkeä näkökohta, ja talvisodan yhteydessä se alkoi taas esiintyä taajaan unkarilaisissa teksteissä. Ajan avainkäsite oli ”talonpoikaisdemokratia”. Sillä viitattiin demokraattiseen henkeen ja poliittiseen järjestelmään, jossa eri yhteiskuntakerrosten välillä ei ole jyrkkää rajaa, vaan tyypillistä on yhteiskunnallinen liikkuvuus ja vastavuoroinen kunnioitus. Talonpoikien lahjakkaat lapset voivat päästä johtaviin asemiin millä tahansa kulttuuri-, talous- tai poliittisen elämän alueella, ja ruumiillisen työn tekijöille on lainsäädännöllä taattu kunniallinen toimeentulo. Tämän tyyppisiä ylistäviä tekstejä on niin paljon, ettei lähteitä ole mahdollista tässä inventoida, joten aineistosta väläytetään vain muutamaa tyypillistä esimerkkiä.

Perusteellisen maareformin vaatimus oli Unkarissa mitä arkaluontoisin kysymys. Toisen maailmansodan varjossa kuitenkin voimistuivat äänet, jotka muistuttivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen toteutumatta jääneestä maanjaosta, ja ilman maata jääneiden unkarilaisten talonpoikien tilannetta punnittiin jälleen maanpuolustuksen näkökulmasta. Talvisodan poikkeukselliset sotilaalliset saavutukset loivat tilaisuuden korostaa maata omistavien talonpoikien roolia maanpuolustuksessa ja kansaa ylläpitävänä voimana. György Vázsony ei talouden asiantuntijana osannut ottaa kantaa siihen, olisiko maanjako eduksi viljelyn tuottavuudelle, mutta sen yhteiskunnalliset ja maanpuolustukselliset seuraukset olivat hänelle yksiselitteiset: ”Agraarireformi on onnistunut hyvin ja ­luonut 97

V e li v e l j e n p uo l e s ta

siteet maahan väestölle, joka ilman tätä olisi virrannut kaupunkeihin ja kasvattanut teollisuusproletariaatin määrää. Yhtenä vaikuttimena siinä, että suomalais-venäläisessä sodassa sadat tuhannet talonpojat olivat valmiina antamaan uhrinsa rajojen puolustamiseksi, oli varmasti se, että he puolustivat Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan omaksi omaisuudekseen tullutta ’isänmaan multaa’.

– – Maataloustuotanto on [ensimmäisen] maailmansodan jälkeen kolminkertaistunut – huolimatta maareformista, tai ehkä juuri sen ansiosta.”139 József Erdődi teki kirjassaan Suomen maareformia tunnetuksi yksityiskohtaisemmin, usean sivun verran. Hänen arvioidessaan vuoden 1922 ns. Lex Kalliota tulee selväksi, että hän piti Suomen lainsäädäntöä mallina, joka olisi sovellettavissa Unkariinkin: ”Laki hyväksyttiin suurella enemmistöllä, maltillisten, eettisesti perusteltujen periaatteidensa vuoksi, jotka kunnioittavat ihmisten omaisuutta ja viljelymaan hyväksi tehtyä työtä. Se antoi tilattomalle väestölle mahdollisuuden päästä käsiksi omistukseen ja rakensi näin padon katkeroituneita ääriliikkeitä vastaan. Olen käsitellyt aihetta laajemmin, koska oma maamme tarvitsisi vastaavanlaisen inhimillisen lain.”140 Iván Nagy ilmaisi asian vielä tiukemmin kirjasensa Suomi, az ezer tó országa (”Suomi, tuhansien järvien maa”) maanjakoa käsittelevässä luvussa. Hänen sanansa antavat vaikutelman pikaista ja radikaalia maanjakoa Unkariin vaativasta agitaatiopuheesta: ”Jo vuonna 1918 ja sitten vuonna 1922 laaditut kaksi maareformilakia huolehtivat siitä, että suomalainen maaomaisuus päätyy niiden käsiin, jotka sen ovat ensisijaisesti ansainneet: niiden, jotka ovat vuosisatojen ajan ruokkineet sitä kovalla työllään ja hiellään ja puolustaneet sitä sankarillisesti vertaan vuodattaen.” Tämän jälkeen luetellaan tietoja, jotka todistavat ”miten kaukana todellisuudesta on väite, että maatilojen pilkkominen vähentäisi tuottavuutta”. Luvun lopussa esitetty yhteenveto ei jää epäselväksi: ”maa on arvokkainta sen käsissä, joka itse sitä viljelee, – – vapaan talonpojan.”141 Aikakauden unkarilaiset kirjoittajat toivat siis usein esiin maareformin suomalaisen demokratian taloudellisena ja yhteiskunnal98

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

lisena perustana. Mutta yhteiskunnan demokraattinen luonne ja henki on jotain, minkä Suomessa käyneet unkarilaiset havaitsivat lähes kaikilla elämänalueilla ja arjen pienissä asioissakin. Kodolányin tapaan myös István Rácz, Suomessa asunut valokuvaaja ja lehti­mies, esitti ehtymättömän sarjan tuokiokuvia, joissa rakennustyömiehestä tulee pormestari, porvari syö lounasta yhdessä työläistensä kanssa, tienrakennustyössä hikoilevat rinnakkain torppari, pappi ja professori, ministeri ja lukkosepän apulainen saunovat yhdessä ja yleisesikunnan päällikkö harjoittelee yhdessä varusmiesten kanssa.

József Erdődin matkakuvauksella on paljon yhtäläisyyksiä Kodolányin teosten kanssa, mutta häneen on tehnyt erityisen vaikutuksen valtion sosiaalinen herkkyys. Suomalaiset valtionyritykset tarjoavat kunnon palkan, sosiaaliturvan ja eläkkeen lisäksi työntekijöilleen myös edullisia asuntoja, kauppoja, kirjaston, elokuva­ teatterin, sairaalan, synnytyslaitoksen, lastentarhan, urheilukentän ja uimahallin. Työläisten, talonpoikien ja virkamiesten erinomaisten asumisolojen välillä ei juurikaan ole eroja, ja unkarilaiselle lukijalle alkaa jo syntyä vaikutelma, että Suomessa kaikki kulkevat autolla ja kaikilla on oma puhelin.142 Näiden arkisten ilmiöiden takana kirjoittajat osoittavat laajempia asiayhteyksiä, yleisimmin kansan parista nousseiden johtajien erityisen, terveenä pidetyn katsantokannan. István Rácz esimerkiksi pohdiskeli erään sympaattisen kustannusjohtajan maatilalla vieraillessaan näin: ”Olisiko tässä Suomen terveen kehityksen salaisuus? Tässä kansan parista kasvaneessa johtavassa luokassa, joka korkealle noustuaankin on säilyttänyt suhteensa maahan ja maaseudun rahvaaseen ja vaalii itsessään suomalaisen talonpojan moraalia, tervettä elämännäkemystä?”143 Myös József Erdődi osoitti suomalaisen julkisen elämän esikuvallisuuden kirpeää ironiaa käyttäen: ”Suomessa ’kansan alkuvoimaisuus’ ymmärretään toisin. Unkarissa se tarkoittaa kansan ylistämistä poliittisen aseman saavuttamiseksi. Oman näkemykseni ja Suomen-kokemusteni mukaan kuitenkin juuri kansan alkuvoimaisuus saa kansan asettamaan omasta yhteiskuntaluokastaan 99

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Taistelin Karjalassa.

István Rácz oleskeli Helsingissä talvisodan alkaessa. Hän ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi rintamalle, mutta hänet kelpuutettiin vain valokuva­ reportteriksi, sillä hän ei ollut saanut Unkarissa sotilaskoulutusta. Rintamapalvelukseen hänet komennettiin vasta jatkosodan aikana. Kuvillaan ja artikkeleillaan hän esitteli ennen kaikkea takamaan idealisoitua elämää.

(OSZK) 100

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

l­ähtöisin ­olevat ihmiset taistelemaan omien päämääriensä ja vaatimustensa puolesta. Rahvas pystyy usein ilmaisemaan vaatimuksensa terveemmin ja oikeammin kuin ne, jotka kamppailevat sen ’puolesta’.”144 Suomalaisen talonpoikaisdemokratian ruumiillistuma ulkomailla oli Kyösti Kallio. Kodolányin suurimpia elämyksiä oli yksityisvierailu talonpoikaisen olemuksensa säilyttäneen tasavallan presidentin luona. József Erdődi puolestaan tarkasteli Kallion persoonaa hiukan etäämpää: ”Menin syyskuussa 1939 eduskunnan istuntokauden avajaisjumalanpalvelukseen. Näin ministerien saapuvan jalan Suurkirkkoon, jonka edessä seisoskeli pari kolme poliisia.

Autolla saapui vain iäkäs tasavallan presidentti Kyösti Kallio. Häntä ei suojannut poliisivartio eivätkä siviilipukuiset poliisit. Hän tuli mutkattomasti ja rohkeasti. Miksi hänen olisikaan tarvinnut pelätä kansaa, jolle hän oli lahjoittanut erinomaisen asutuslain, ihmisiä, joiden olot hänen presidenttikaudellaan olivat jatkuvasti parantuneet. Kaikki tiesivät, että presidentti on yksinkertainen ja vaatimaton ihminen, joka vapaa-aikanaan tekee työtä maatilallaan ja lypsää lehmiä.”145 Lainattakoon lopuksi jälleen parlamentin puhemiestä, jonka sanat osoittavat, miten monessa mielessä esikuvallisina suomalaiset talvisodan jälkeen alettiin nähdä. András Tasnádi Nagy kirjoitti tutkielmateoksen Finnország 1940 esipuheessa näin: ”Jos jossain päin maailmaa halutaan tulevaisuudessa opettaa isänmaallisuutta, rohkeutta, sankaruutta, kestävyyttä, miehekkyyttä, jos missä tahansa koulussa halutaan näyttää sivistyneelle maailmalle esimerkki uhrautuvaisuudesta, moraalisesta kestävyydestä, ei tarvitse kuin ottaa esiin ja näyttää nuorisolle nämä sivut maailmanhistoriasta. Jos haluamme tietää, mitä tarkoittaa moraaliltaan vankka, tunnemaailmaltaan ja käsityksiltään yhtenäinen, suurimmalta osaltaan samankaltaisissa inhimillisissä olosuhteissa elävä, Jumalaa kunnioittava, toisia ihmisiä arvostava, velvollisuutensa tunnistava, todella yhtenäinen yhteiskunta, meidän on vain ajateltava suomalaista yhteiskuntaa.”146 101

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Tuhat tutkielmaa tuhansien järvien maasta.

János Kertész kokosi kokeneena bibliografian toimittajana heti talvisodan jälkeen yhteen kiinnostavimpina pitämänsä unkarinkieliset artikkelit: kirjanen havainnollistaa Suomea kohtaan herännyttä valtavaa mielenkiintoa.

Bibliografian tuotto meni lyhentämättömänä Suomen Punaiselle Ristille.

(OSZK)

102

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

Talvisodan vaikutus Suomi-kuvaan Tähänastisen perusteella voidaan tehdä muutama yleinen huomio.

Suomalaisten poikkeukselliset sotilaalliset saavutukset talvisodassa saivat vastakaikua koko maailmassa. Kansainvälinen mielipide ei osoittanut hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle kansalle pelkästään myötätuntoa, vaan oli myös mitä suurimmassa määrin kiinnostunut siitä, tutkien erityisesti sotilaallisen menestyksen takana piilevää ”salaisuutta”. Kansainväliseen huomioon verrattuna unkarilaisia tulkintoja voi pitää kolmesta näkökulmasta erityisinä: Ensiksikin aikakaudelle ominaisen heimoaatteen vuoksi unkarilaisten myötätuntoa voimisti ja väritti tunteellisesti myös tietoisuus sukulaisuudesta.

Toiseksi talvisodan jälkeen Unkari ja Suomi aloittivat pian samalla rintamalla hyökkäyksen Neuvostoliittoa vastaan, jolloin talvi­ sodan aikana muodostuneet näkemykset saattoivat maailmansodan vuosina syvetä esteettä (kun taas Saksaa vastaan sotivien tai Saksan miehittämien maiden suhtautumisessa Suomeen ymmärrettävästi alkoi kesällä 1941 kuulua soraääniä).

Kolmanneksi talvisodan ihmeen taustalla nähdyt tai väitetyt arvot olivat suurelta osin sopusoinnussa 1930-luvun jälkipuoliskolta alkaen suurta yhteiskunnallista tukea nauttineen kansanmielisen liikkeen päämäärien kanssa. Kansanmielisten kirjailijoiden toiminta oli näin erityisellä tavalla edistänyt myönteisen Suomikuvan muodostumista, ja ”Suomen malliin” vetoaminen oli tullut Unkarissa yhä yleisemmäksi. Muun muassa tästä johtuu se, että kun muissa maissa voittojen taustalla nähtiin lähinnä sotilaallisia ja taistelullisia tekijöitä, Unkarissa tuotiin esiin laaja-alaisempia selityksiä ja yleisempiä yhteiskunnallisia ja kulttuurisia arvoja.

Tässä tutkielmassa esitellyt ilmiöt ja tuon ajan julkaisut todistanevat vakuuttavasti, että kiinnostus suomalaisia kohtaan sai Unkarissa talvisodan aikana aivan uusia ulottuvuuksia. Sen osoittaminen­, millaisia tuloksia tämä kiinnostus toi eri tieteen aloilla ja millaista innostusta syventyneet Suomen-suhteet herättivät unkarilais103

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ten asiantuntijoiden keskuudessa, vaatisi jatkotutkimusta. Tästä aiheesta on vain kirjallisuustieteen alalta perustutkimusta, johon voidaan tukeutua. Suomalaisen kaunokirjallisuuden vastaanottoa Unkarissa tutkivan monografian mukaan ennen vuotta 1939 suomalaisen kirjallisuuden unkarintaminen ja tunnetuksi tekeminen oli vain muutaman asiaan vihkiytyneen Suomen-ystävän varassa, ja ainoastaan Kalevalan juhlavuosi 1935 herätti huomiota laajemmissa piireissä. Paljon puhuva tieto on, että vuosina 1920–1938 Unkarissa ilmestyi suomalaista kaunokirjallisuutta edustava teos keskimäärin kerran kahdessa vuodessa. Talvisodan vaikutuksesta kirjallisuuslehdet sitten avautuivat suomalaiselle kirjallisuudelle ja myös päivälehdet suorastaan kilpailivat suomalaisista kaunokirjallisista teksteistä, useinkaan kiinnittämättä huomiota kirjalliseen tasoon. Sotavuosina tapahtui merkittävä määrällinen kasvu, ja kirjallisuuden valtaosaltaan myönteisten, jopa haltioituneiden esittelyjen lisäksi ilmestyi myös kolmekymmentä kaunokirjallista teosta. Ne edustivat aiempia vuosia kirjavampaa esteettistä tasoa, mutta sellainen on suhdanteiden luonne. Sotavuosistakin erottuvat selvästi vuosien 1939 ja 1940 runsaat julkaisuluvut.147 Näiden kvantitatiivisten tietojen jälkeen palataan vielä hetkeksi Suomi-kuvan muutamassa vuodessa tapahtuneisiin laadullisiin muutoksiin. Tämän muutoksen mittaa kuvaavat mielestäni havainnollisesti pääministeri Miklós Kállayn kirjoittamat johdantosanat eduskunnan varapuhemies Edvin Linkomiehen Budapestissä pitämään esitelmään vuonna 1943. Tällöin pääministeri saattoi todeta, aivan kuin unkarilainen yleinen mielipide olisi pitänyt suomalaisia esikuvanaan jo ihmisiän: ”Tiedän, että tämä puhe tulee vaikuttamaan jokaiseen unkarilaiseen lukijaan arvostetun esimerkin voimalla – – sillä jo ennen tätä valtavaa ja kunniakasta taistelua Suomen kansan elämä on vaikuttanut unkarilaisissa sieluissa esimerkkinä, jonka tunnuspiirteitä on seurattava. Jokaisen unkarilaisen täyttää veljellinen rakkaus ja myötätunto hänen puhuessaan suomalaisista veljistään, mutta sen lisäksi myös tunnustuksen ja arvostuksen tunteet. Tämä puolestaan herättää sieluissa sukulaisylpey104

Sotav uosien muuttu va Suomi-ku va

den lisäksi oppimisen ja esimerkin seuraamisen kaipuuta.”148 Miten kauas unkarilainen yleinen mielipide onkaan tullut 1800-luvun kiihkeistä suomalais-ugrilaista kielisukulaisuutta koskevista kiistoista, pidättyvästä asenteesta ”kalanhajuisia sukulaisia” kohtaan!149 Lopuksi ei tietenkään voi unohtaa sitäkään, että heimoaatteen innostama, aseveljeyden karaisema ja kansanmielisen liikkeen levittämä Suomi-kuva muuttui varsin pian maailmansodan jälkeen piikiksi Unkariin asettuneen kommunistidiktatuurin edustajien lihassa. Tällä ns. kansandemokratialla oli tehokkaat keinot vaientaa aiemmat Suomen ihmeen propagoijat ja hävittää edellä esitellyt kirjat ja aikakausjulkaisut kirjastojen hyllyiltä pyyhkiäkseen pois – ainakin julkisilta foorumeilta – ideologisesti vahingollisen kuvan suomalaisista, jotka olivat aiheuttaneet nöyryyttäviä tappioita puna-armeijalle, karistaneet vieraiden sortajien ikeen yltään ja luoneet demokraattiset olot. Suomen ihmeen paluuta saatiin todistaa Unkarissa vasta useita vuosikymmeniä myöhemmin, 1970-luvun lopulta lähtien, jolloin täysin eri kontekstissa – ja sen vuoksi erilaisin toivein ja odotuksin – alettiin jälleen viitata suomalaisten saavutuksiin, joista itäblokkiin kuuluva Unkari saattoi vain uneksia.

105

Epilogi Vapaaehtoispataljoonan lähdöstä ei ehtinyt kulua puoltatoista vuottakaan, kun bolševismin vastaisen taistelun nimissä unkarilaissotilaita lähti jälleen sotimaan Neuvostoliittoa vastaan. Kesäkuun 26. päivänä 1941 ilman kansallisuustunnuksia liikkuneet koneet pommittivat Kassan (nyk. Košice) kaupunkia. Tämä oli rinnastettavissa Neuvostoliiton, samoin ilman sodanjulistusta, edellisenä päivänä suorittamiin Suomen suurten kaupunkien pommituksiin ja toi varmasti monille mieleen talvisodan alkusoiton. Myös Unkarin poliittinen johto uskoi Neuvostoliitolle julistetun sodan alussa vahvasti, että Unkari ottaa jälleen askeleen eteenpäin aluepalautuksien täydellisen toteutumisen tiellä.

Vaikka nämä kaksi ajankohtaa Unkarin historiassa poikkeavatkin oleellisesti toisistaan, niiden vertailu on kiinnostavaa, sillä hyökkäys Neuvostoliittoa vastaan kesällä 1941 osoittaa, kuinka rajallisia olivat ne poliittiset ”menestykset”, joita tässä aiemmin on käsitelty talvisodan yhteydessä. Voimme todeta, että talvisodan aikana Suomelle annettu apu oli monella tapaa tyypillinen episodi siinä länteen suuntautuvassa politiikassa, jota Unkarissa harjoitettiin Trianonin rauhasta aina toisen maailmansodan loppuun saakka. Samalla tämä suuntaus kuitenkin joutui yhä enemmän antamaan periksi toiselle, vastakkaiselle poliittiselle realiteetille: pyrkimykselle hyödyntää Saksan Keski-Euroopassa kasvavaa vaikutusvaltaa. Telekin hallituksen aikana tämä dilemma oli pelkistettävissä kysymykseksi ”aseellinen puolueettomuus vaiko mahdollisimman pikainen revisio”.

Tilanteen erikoisuutta kuvaa se, että Pál Telekin hallituskauden kuviteltiin alun perin sujuvan puolueettomuuden, länsival106

Ep ilo g i

tojen suosion saavuttamisen ja kotoisen äärioikeiston hillitsemisen merkeissä. Saksan aluevaltaukset Euroopassa sekä omat revisionistiset halut kuitenkin murskasivat lopullisesti nämä periaatteet, ja Unkarin sitoutui yhä tiukemmin Kolmanteen valtakuntaan.

Tästä esimerkkinä ovat muun muassa Karpato-Rutenian, PohjoisTransilvanian sekä Vojvodinan alueiden palauttaminen Unkarille, liittyminen kolmen vallan sopimukseen, toiset juutalaislait, Unkarin saksalaisvähemmistön etuoikeuksien laajentaminen sekä yhä läheisemmät saksalais-unkarilaiset taloussuhteet. Tällaista voimistuvaa Saksan-suuntausta ei voinut tasapainottaa alueliitoksia havittelemalla, hallituksen lännelle osoittamilla selittelevillä muistioilla, puolalaisten pakolaisten vastaanottamisella eikä julkituoduilla suunnitelmilla perustaa pakolaishallitus länteen. Sitä ei tasapainottanut myöskään Suomeen lähetetty pataljoona ja avustukset. Suomelle annettua apua voidaan ainakin pitää yhtenä todisteena Telekin hallituksen umpikujaan joutuneen politiikan taustalta löytyvistä pitemmän tähtäimen poliittisista periaatteista. Tämä huonosti tunnettu episodi Unkarin historiassa on arvioitavissa oikealla painollaan ja oikeassa asemassaan vain muistamalla, että keväällä 1941 Pál Teleki ei lopulta nähnyt omalta kohdaltaan muuta vaihtoehtoa kuin itsemurhan.150 Suomalais-unkarilaisten suhteiden historiassa käsiteltyjen tapahtumien merkitys on sen sijaan epäilemättä suuri. Tästä näkökulmasta Suomelle annettua apua voi luonnehtia kaksijakoiseksi. Toisaalta se oli voimakasta, spontaania ja epäitsekästä yhteiskunnallista liikehdintää, jonka alullepanijana toimi tuolloin niin tärkeä heimoaate ja tästä johtuva sukulaisuuden tunne. Toisaalta tähän yhteiskunnalliseen liikkeeseen liittyi mukaan virallinen politiikka, ei lainkaan niin spontaanisti ja epäitsekkäästi, mutta sitäkin tehokkaammin, osoittaen huomattavaa aktiivisuutta useimpiin muihin Euroopan ja maailman valtioihin verrattuna. Talvisodan aikaan Suomea kohtaan tunnettua myötätuntoa ja sotivalle Suomelle annettua apua voidaan varmasti pitää yhtenä suomalais-unkarilaisten suhteiden merkkipaaluna.

107

Liitteet ja dokumentit Yhteiskunnallisia tapahtumia h­ yökkäyksen kohteeksi joutuneen Suomen auttamiseksi151 1939 5.12. suomalainen juhlailta Unkarin musiikkikorkeakoulun konserttisalissa Budapestissä Unkari–Suomi Seura (Magyar–Finn Társaság, jatkossa MFT) ja Kansan sivistysliitto (Népművelési Bizottság), Suomen itsenäisyyspäivän johdosta 7.12. solidaarisuusmielenosoitus Suomen suurlähetystön edessä Budapestissä Turul-liiton (Turul Szövetség) opiskelijajäsenet 9.12. solidaarisuusmielenosoitus Suomen suurlähetystön edessä Budapestissä Teknillisen korkeakoulun opiskelijoiden yhditys (Technikusok Hungária Bajtársi Egyesülete), lähtö Budapestin teknillisen korkeakoulun juhlasalista, noin 1 000 henkeä 11.12. (?) solidaarisuusmielenosoitus Suomen suurlähetystön edessä Budapestissä katolinen korkeakouluopiskelijajärjestö Emericana 108

Yht eisku n n al l isia tapaht u mia hyökkäy ksen kohteeksi joutuneen S uomen auttamiseksi

12.12. solidaarisuusmielenosoitus Suomen puolesta Szegedin kaupungin pääkaduilla opiskelijajärjestöt 26.12. Suomi-iltamat Corso-elokuvateatterissa Budapestissä Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 26.12. Esitelmiä ja elokuva Suomesta Urania-elokuvateatterissa Budapestissä MFT ja Kansan sivistysliitto, MFT:n varapuheenjohtajien Iván Nagy´in ja Dezső Gaskón esitelmät 27.12. (?) suomalais-japanilaiset kulttuuri-iltamat Szepsissä [nyk.

Moldava nad Bodvou] Turul-liitto 1940 tammikuun alussa Suomi-iltamat Budafokissa Kristillisten nuorten yhdistys (Keresztény Ifjak Egyesülete), Suomen punaisen ristin hyväksi 5.1. Hullu laskiaisrevyy -esitys Kamara-varieteeteatterissa Budapestissä Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 6.1. Suomi-iltamat Simplon-elokuvateatterissa Budapestissä Pyhän Bernhard Clairvauxlaisen partioryhmä nr. 433, suomalaisten lasten puolesta 11.1. juhlakonsertti konserttitalo Vigadóssa Budapestissä Turaaniseura (Turáni Társaság), suojelijoina prinssi Frans Joosef ja Suomen suurlähettiläs Onni Talas, orkesterinjohtajana Zádor Szabados, konsertista suora radiolähetys, Suomen punaisen ristin hyväksi 109

V e li v e l j e n p uo l e s ta

11.1. ilmainen juhlakonsertti Suomen hyväksi Budapestissä Unkarin elokuvatalo (Magyar Filmotthon), Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 12.1. Suomi-aiheisia elokuvia Szegedin Belvárosi-elokuvateatterissa Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi, järjestettiin vielä kolme elokuvanäytöstä 13.1. suomalaisen kirjallisuuden ja taiteen ilta Unkarin Musiikkiakatemian suuressa salissa MFT, tilaisuuden suojelijana suurlähettiläs Onni Talas, Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 13.1. suomalainen ilta kristillissosialistien päämajassa Budapestissä Turaaniseuran johtajan Gábor Gergelyffyn ja Iván Nagy´in esitelmät 14.1. Kirjallisuudentutkija ja kääntäjä Aladár Bánin esitelmä Budapestissä otsikolla Sillanpää Petőfi-kirjallisuusseura (Petőfi Társaság) 14.1. Unkarin nyrkkeilijöiden liiton ryhmämestaruuskisojen toinen puolivälierä Budapestissä Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 22.1. Sillanpää-ilta Baross-liiton (Baross Szövetség) tiloissa Budapestissä MFT, kääntäjä Irén N. Sebestyénin esitelmä 23.1. Unkarin naiskamariorkesterin konsertti Unkarin Musiikkiakatemiassa Suomen punaisen ristin hyväksi 30.1. suomalaisen kulttuurin ilta Budapestissä Unkarin postityöntekijöiden musiikki- ja kulttuuriyhdistys 110

Yht eisku n n al l isia tapaht u mia hyökkäy ksen kohteeksi joutuneen S uomen auttamiseksi

30.1. Suomalainen ilta Érsekújvárissa [nyk. Nové Zámky] Érsekújvári Kör -yhdistys, Suomen hyväksi 31.1. suomalainen ilta Sopronin kaupunginteatterissa Sopronin unkarilainen sivistysseura (Soproni Magyar Közművelődési Társaság), Suomen punaisen ristin hyväksi 1.2. Széchenyi-tanssiaiset Budapestissä osa pääsylipputuloista Suomen hyväksi 2.2. suomalainen ilta Budapestissä Székelyläisdivisioonan yhdistys (Székely Hadosztály Egyesület), puheenjohtaja Károly Kratochwillin esitelmä 4.2. Suomi-iltamat Budapestin Zugló nimisen kaupunginosan elokuvateatterissa Franciscus Assisilaisen partioryhmä nr. 309, Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 5.2. Unkarin kirjallisuusseurojen liiton (Magyar Irodalmi Társaságok Országos Szövetsége) tanssiaiset New York -kahvilassa Budapestissä Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi, suojelijoina prinssi Frans Joosef, prinsessa Anna ja suurlähettiläs Onni Talas 8.2. suomalainen ohjelmailta Budapestissä kansainvälinen Pro Hungaria -naisyhdistys (Pro Hungaria Nők Világszövetsége) 17.2. (?) Nóra Schreinerné Bánin esitelmä Mitä näin Suomessa?

(Mit láttam Finnországban?) Budapestissä Gárdonyi-kirjallisuusseura (Gárdonyi Irodalmi Társaság)

111

V e li v e l j e n p uo l e s ta

18.2. Gyula Torony´in näytelmä Isänmaattomat (Hazátlanok) Musiikkikorkeakoulun suuressa salissa Unkarin Kansallinen Ooppera ja Kansallisteatteri, Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi 19.2. suomalainen ilta konserttitalo Vigadóssa Budapestissä MFT, Suomen punaisen ristin hyväksi, pianisti ja kapellimestari Ernő Dohnányi, Palestrina-kuoro, Yliopiston laulajat sekä Unkarin konserttiorkesteri, suora radiolähetys 20.2. suurlähettiläs Onni Talaksen esitelmä Országos Kaszinó -kerhon tiloissa Budapestissä Kreivi Albert Apponyi -seura 25.2. suomalais-unkarilainen ilta Sopronin kaupunginteatterissa suurlähettiläs Onni Talaksen esitelmä 26.2. suomalais-unkarilainen konsertti Budapestissä Baross Női Tábor -naisyhdistys, Suomen punaisen ristin hyväksi 27.2. (?) suomalais-unkarilainen ilta Budapestissä Budafokin Premontre-lukion opiskelijat, Suomen hyväksi 2.3. Suomi-iltamat Unkarin musiikkikorkeakoulun teatterisalissa Turul-liiton 20-vuotisjuhlan johdosta 12.3. Sibelius-ilta Baross-seuran tiloissa Budapestissä MFT:n naisten osasto 19.3. Jenő Hortobágy´in esitelmä Suomalaisilla taistelutantereilla (Végig a finn harctereken) Musiikkikorkeakoulun kamarimusiikkisalissa

112

Yht eisku n n al l isia tapaht u mia hyökkäy ksen kohteeksi joutuneen S uomen auttamiseksi

22.3. Jenő Hortobágy´in esitelmä Unkarin elokuvatalolla Budapestissä 28.3. Suomi liekeissä! -elokuva (Finnország lángokban!) Lloyd-elokuvateatterissa Budapestissä 30.3. Artturi Järviluoman Pohjalaisia-näytelmän esitys (unkariksi) Unkarin Kansallisteatterissa 31.3. Suomi liekeissä! -elokuva Lloyd-elokuvateatterissa Budapestissä Veli veljen puolesta -keräyksen hyväksi, Jenő Hortobágy´in esittelypuheenvuoro 31.3. suomalais-unkarilaiset iltamat Unkarin Musiikkiakatemiassa La Fontaine -seura 31.3. Suomi-iltamat Szolnokin kaupungin teatterissa Suomalais-ugrilaisen kulttuurineuvoston (Finnugor Kulturális Bizottság) Unkarin osasto, MFT, Unkarin kansallinen naistenliitto (MANSz) ja Ferenc Verseghy -kirjallisuuspiiri, Suomen punaisen ristin hyväksi

113

Lähettiläs Onni Talaksen raportti unkarilaisten Suomea kohtaan tuntemasta sympatiasta152 Budapestissa oleva lähetystö Salainen RAPORTTI n:o 28 Budapestissa 7 p:nä joulukuuta 1939 Asia: Venäjän hyökkäys Suomeen ja yleinen mielipide Unkarissa On itsestään selvää, että Unkarissa aivan erikoisen kiihkeästi seurataan Suoman tapahtumia. Suomen lähetystö saa päivittäin mitä kauniimpia todistuksia unkarilaisten osanotosta Suomea kohtaan.

Liikuttavin näistä todistuksista oli ehkä kirje, jossa eräs pienipalkkainen virkamies ilmoitti luovuttavansa prosentin palkastaan Suomelle. Kirjeeseen oli liitetty 1:50 pengöä osoittaen siis, että hänen palkkansa oli 150 pengöä kuukaudessa. Senjälkeen on runsaasti rahalahjoja saapunut, ja useimmat vallan pieneläjiltä, ja ollen lahjat siten suuruudeltaan muutamia pengöjä.

Vapaaehtoisia ilmoittautuu lukuisasti, tekisipä melkein mieli sanoa rajattomasti, mutta käytännöllisten vaikeuksien takia ei niitä ole vielä voitu Suomeen toimittaa.

Ylioppilasten muodostama ”Turul”-niminen yhdistys kävi tänään kunniamielenosoituksella luonani. Yhdistyksen puheenjohtaja lausui myötätunnon sanoja, mutta kertoi myöskin, kuinka Unkarin kansa on ylpeä siitä, että sen suomalaiset veljet niin rohkeasti puolustavat itsenäisyyttään. Minä luonnollisesti vastasin. Laulettiin Suomen ja Unkarin kansallislaulut. Paitsi voimakkaita eläköönhuutoja kuului myöskin voimakkaita huutoja ”alas Moskova”. On 114

Lähet t il äs On n i Tal aksen raport t i u nkar ilaisten S uomea kohtaan tuntemasta sy mpatiasta

Onni Talas ja Lemmikki Talas presidenttiparin seurassa.

Onni Talas (1895–1958) oli Suomen ensimmäinen suurlähettiläs ­Budapestissä 1934–1940. Hänen raporttinsa ovat tärkeitä dokumentteja unkarilaisten myötätunnosta ja avunannosta talvisodan aikana.

(Museovirasto)

varmaa, että nuorukaiset olisivat jatkaneet matkaansa Venäjän lähetystöön, jolleivät olisi tienneet että poliisivoima olisi heidät estänyt.

Yleisen mielipiteen varsinaisena puhetorvena ovat kuitenkin luonnollisesti sanomalehdet. On aivan mahdotonta saada suomennetuksi kaikkia kauniita kirjoituksia Suomesta. Mutta sanomalehdistön yksimielisiin kirjoituksiin sekaantui alussa sora­ ääniäkin. Pfeilkreutzer’ien äänenkannattaja (täkäläisten natsien lehti ”Magyarság”) kirjoitti Neuvostoliiton Suomea kohtaan tekemän hyökkäyksen jälkeisinä päivinä samaan tapaan, kuin saksalaiset lehdet, selittäen Venäjän vaatimukset kohtuullisiksi. Mutta ulko­asiainministeriön sanomalehtiosaston päällikkö kertoi minul115

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Veljen sydän – veljen käsi!

Unkarin evankelisluterilainen kirkko julkaisi pienen vihkosen suomalaisaiheisten kirkollisten tapahtumien järjestämisen apuvälineeksi. Siinä on rukouksia, uskonnollisia lauluja sekä Suomen kirkollista elämää kuvaavia artikkeleita. Vihkosen kannessa on Maamme-laulun ensimmäinen säkeistö. (OSZK) 116

Lähet t il äs On n i Tal aksen raport t i u nkar ilaisten S uomea kohtaan tuntemasta sympatiasta

le lehden oman lukijakunnan pakoittaneen lehden muuttamaan kantansa. Lehti sai näet, kuten sanomalehtiosaston päällikkö kertoi, päivittäin kirjeitä, joissa ilmoitettiin, että jos lehti ei muuta kantaansa Suomen kysymyksessä, niin lukijat luopuvat lehdestä, ja lieneepä joukossa ollut vakavampiakin uhkauksia. Nyt kirjoittaa tämäkin lehti myötämielisesti Suomesta, joskin vähemmän innostuneesti kuin muut.

Ulkoasiainministeriön sanomalehtiosaston päällikkö kertoi minulle myöskin, että äsken Budapestiin tullut Neuvostoliiton lähettiläs, joka tänään on jättänyt valtakirjansa, oli heti ensi käynnillään ulkoasiainministeri Csákyn luona valittanut sitä, että Unkarin sanomalehdistö on asettunut vihamieliselle kannalle Neuvostoliittoon nähden. Tähän oli ministeri Csáky vastannut, että lehdistö ei ole asettunut vihamieliselle kannalle Neuvostoliittoa vastaan, mutta ystävälliselle kannalle Suomea kohtaan, ja että unkarilaisten tapana ei ole hylätä ystävää mahtavamman uhkausten takia.

Minun on kuitenkin sanottava, että virallinen Unkari mielestäni liiankin paljon ottaa nykyisen neuvostoliittolaisen rajanaapuruuden huomioon. Hyvin tarkoin koetetaan estää mitään tapahtumasta, joka voisi ärsyttää Neuvostoliittoa. Sanomalehdet täällä ovat ennakkosensuurin alaisina ja olen ollut tilaisuudessa näkemään, miten sensuuri on poistanut Suomea koskevista kirjoituksista ihan viattomiakin paikkoja niin pian kuin vähänkin on voinut olettaa, että nämä kohdat voivat venäläisiä ärsyttää. Erikoisen loukkaavaa suomalaisille oli, että Pester Lloyd – luultavasti vain ajattelemattomuudesta – aluksi puhui Kuusisen kabinetista ja Kuusisen hallituksesta ilman lainausmerkkejä. Kun tällaista oli sattunut muutamissa unkarinkielisissäkin lehdissä, kävin ulkoasiainministeriössä pyytämässä tällaisen kirjoitustavan lopettamista. Osastopäällikkö soittikin minun läsnäollessa Pester Lloyd’iin nuhdellen asianomaisia. Kun kuitenkin n.s. Kuusisen hallitus näytti aikaansaavan jonkun verran käsitteiden sekaannusta, kirjoitin oheisen selostuksen, joka on otettu kaikkiin Unkarin lehtiin ja luettiin se radiossa unkarin-, saksan-, italian-, englannin- ja ranskankielisinä.

117

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Täällä oli alussa vallalla se käsitys, että Suomi ei voisi kestää kauemmin kuin Puolakaan, tuskinpa niinkään kauan, ja nyt kun todellisuus on osoittanut toista, niin johtuu tästä kansamme ääretön ihailu. Ainoastaan yksi tapaaamistani sotilashenkilöistä, Pester ­Lloydin sotilasasiain tuntija, kenraali Mierka sanoi minulle, kun tilanne Suomessa alkoi käydä kriitilliseksi, mutta ennenkuin venäläisten hyökkäys oli tapahtunutkaan, että jos venäläiset hyökkäävät Suomeen, niin se tulee olemaan heille hyvin kallista. Hän oli varsin selvillä Suomen maaston tarjoamista eduista ja Suomen sota­ väen kuntoisuudesta, ja oli hän tämän nojalla muodostanut mielipiteensä. Täällä tunnustetaan myöskin yleisesti, että Suomi ei taistele ainoastaan pohjoismaiden puolesta, vaan jopa Unkarin ja Balttian maiden puolesta, koska otaksutaan, että niin kauan kuin Venäjä saa ponnistaa voimiaan Suomessa, ei se samanaikaisesti ryhdy Rumaniaa, tahi kuten täällä myöskin kuulee sanottavan, Unkaria ahdistamaan.

Onni Talas

118

Vapaaehtoisten värväyksestä vastuussa olleen Miklós Kozman päiväkirjanomaisia merkintöjä153 Suomen asia Budapest, 11. joulukuuta 1939 Joulukuun 10. 1939 Keskustelu aamupäivällä pääministeri Pál Telekin kanssa. Teleki ilmoittaa minulle, ettei Unkari voi seurata toimettomana sivusta suomalaisten kamppailua elämästä ja kuolemasta. Meidän tulee sukukansana jollakin tavoin osallistua heidän taisteluunsa, tarkemmin sanoen lähettämällä vapaaehtoisia Suomeen. Teleki on jo aiemmin antanut valtuutuksen asian järjestämiseksi eräälle luottohenkilölleen, kansanedustaja Dénes Tömbölylle, joka on toiminut nuorisoliiton piirissä erilaisissa johtotehtävissä. Teleki toivoo minun ottavan operaation hoitaakseni ja johtavan sitä yhteistyössä Tömbölyn kanssa huomioiden kaikki asiaan liittyvät poliittiset, organisatoriset sekä sotilaalliset seikat. Otan tehtävän vastaan mielelläni ja tiedustelinkin jo tarkempia yksityiskohtia Tömbölyltä iltapäivän tapaamisessamme. On selvää, ettei Turulopiskelijaliitto, jonka kanssa Tömböly olisi halunnut lähteä asiaa ajamaan, ole asiaan soveltuva järjestö. Ilmoitin Tömbölylle mielipiteeni, joka on seuraava: Kysymys ei ole [edellisen vuoden – tekijän huom.] Karpatorutenian operaatioon verrattavissa olevasta, sissisotaan soveltuvasta vapaaehtoisjoukosta, vaan korkeatasoisesta, hyvin johdetusta ja kurinalaisesta sotilaallisesta yksiköstä. Vielä vähemmän kuin Karpatorutenian vapaaehtoisten kaltaista ainesta toivon joukkoihin ryysyläiskaartilaisia, sillä heidän pestaamisensa voitaisiin helposti 119

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Miklós Kozma (1884–1941) Entisenä everstiluutnanttina, ministerinä ja arkaluontoisten diplomaattisten tehtävien hoitajana Kozma soveltui oivallisesti koordinoimaan vapaaehtoisliikettä. Hänen johtamansa Unkarin uutistoimisto ja Unkarin radio takasivat värväykseen ja matkojen suunnitteluun tarvittavan institutionaalisen taustan. (OSZK)

tulkita saksalaisvastaiseksi toiminnaksi, mitä tulee välttää. Me tarjoamme apuamme suomalaiselle veljeskansalle, mutta operaatio ei saa vaikuttaa saksalaisvastaiselta. Pyysin, että Tömböly toimittaisi tähän mennessä laaditut nimilistat minulle mitä pikimmin.

Joulukuun 11. Postitin kirjeen vanhalle ystävälleni everstiluutnantti Gusztáv Reuterswaerdille [oik. Gustaf Reuterswärd – tekijän huom.], Ruotsin uutistoimiston johtajalle. Kirjeessä pyydän häntä kommentoimaan mahdollisuuksia lähettää unkarilaisia vapaaehtoisia Suomen armeijan tueksi. Kirjoitan hänelle, että pidämme mahdottomana ajatusta siitä, että Suomi taistelisi elämästä ja kuolemasta ilman unkarilaisten apua. Järjestelyjen edettyä, olen ajatellut ohjata joukot perille pienemmissä ryhmissä Saksan ja Ruotsin läpi.

120

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen M iklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Pääministeri Pál Teleki partioasussa partiolaisten lentoparaatissa. Teleki järjesti vapaaehtoisten käyttöön Hárshegy´in partiopuiston.

(Unkarin Piarista-arkisto)

Joulukuun 12. Iltapäivällä Saksan lähettiläs Erdmannsdorff ja hänen uusi vaimonsa kreivitär Bismarck kävivät vierailulla luonamme.

Käytin tilaisuuden hyväkseni ja kerroin suunnitelmastamme painottaen, että hän on ensimmäinen, jolle olen operaatiosta puhunut.

Hänen ensimmäinen kysymyksensä oli, aiommeko päästää ryysyläiskaartilaisia mukaan, mihin vastasin, ettei yksikään heistä tule matkaan mukaan. Tämän jälkeen Erdmannsdorff tiedusteli, haluai­ sinko hänen lähtevän ajamaan asiaa virallista reittiä. Hän ei itse tätä suositellut ja pyysinkin, ettei hän tekisi niin. Tietenkään ei olisi haitaksi tietää, olisiko saksalaisviranomaisten mahdollista hyväksyä passit pienemmissä erissä. Ilmoitin hänelle myös, että kyse on noin 200–300 henkilöstä.

Joulukuun 18. Tömböly tulee käymään tähän mennessä saapuneiden ilmoittautumislomakkeiden kanssa. Jo ensi vilkaisulla näen, ettei niitä voi ottaa vakavissaan. Löysimme ilmoittautuneiden lis121

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Hárshegy´in suljetussa partiokeskuksessa Suomesta palannutta pataljoonaa tervehtivät lähettiläs Onni Talas, puolustusministeri Károly Bartha ja pääministeri Pál Teleki, joka esitti myös valtionhoitaja Miklós Horthyn ”korkeimman tervehdyksen”. Paikalla otettiin valokuvia, joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu. (Yksityiskokoelma)

talta muuten myös rakkaan poikani Sándorin nimen. Tömböly kertoi minulle, että vapaaehtoisten komentajaksi oli jo aiemmin valittu Imre Kémeri Nagy, joka parhaillaan opiskelee yliluutnanttina Ludovika -akatemian upseerikurssilla. Hyväksyin Kémerin valinnan tehtävään. Hän taisteli onnistuneesti Ylä-Unkarin alueella [Etelä-Slovakiassa – tekijän huom.], jonka jälkeen hän on palvellut sotilaana. Minua huvitti, että juuri hänet oli valittu tehtävään. On hyvin tiedossa, mitä kaikkea hölmöyksiä hän teki sisäministerikauteni ­aikana. Sovimme Tömbölyn kanssa vapaaehtoisten valintaperiaatteista. Erikoisjoukkoja emme ryhmään ota mukaan ja lentäjiäkin vain muutaman kaikessa hiljaisuudessa. Painotan, että vapaaehtoisten tulee olla henkilökohtaisesti valittuja joukkueenjohtajia, joita ei ole tuomittu rikoksista ja jotka ovat terveydellisiltä ja muilta näkökannoilta moitteettomia henkilöitä.

Tämän jälkeen tapaan Barthan, joka on juuri tulossa ministerineuvoston istunnosta. Hän ei selkeästikään ole kovin innostunut koko asiasta, mutta oli saanut määräyksensä Telekiltä. Pyydän, että 122

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen M iklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Unkarilaiset vapaaehtoiset otattivat itsestään mielellään valokuvia Pyhälahden valokuvaamossa, joka toimi Lapuan keskustassa. Valokuvaamon varastossa on säilynyt noin 100 lasinegatiivia unkarilaisista.

(Yksityiskokoelma)

hän määräisi sotilassuhteista vastuuseen Kuthyn, keneen voisimme olla jatkuvassa yhteydessä. Muut asiat voisimme hoitaa itse.

Joulukuun 19. Tapaaminen Kuthyn kanssa koskien operaation sotilassuhteita. Aiomme toimia yhteistyössä yleisesikunnan 5. osaston kanssa kuten teimme myös Karpatorutenian tapahtumien aikoihin.

Iltapäivällä teellä Suomen lähettilään luona, keskustelu hänen kanssaan. Lähettiläs on tyytyväinen; hän toivoo mahdollisimman paljon tapahtuvan, mahdollisimman nopeasti. Sovimme, että vapaaehtoiset astuvat Suomen asepalvelukseen ja saavat kaikki samat edut kuin suomalaisetkin sotilaat sankarikuoleman, haavoittumisen tai vammautumisen tapauksissa.

Joulukuun 22. Reuterswaerd [sic!] pyytää sähkeitse ohjaamaan vapaaehtoiset Tornioon. Asiat selkiytyvät Tukholman sikäläisen sotilasasiamiehen kanssa. Hän on iloinen suunnitelmista ja toivoo niiden etenevän nopeassa aikataulussa.

123

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Joulukuun 23. Tapaaminen Imre Kémeri Nagy´in kanssa, joka tulee olemaan ensimmäisen vapaaehtoiskomppanian johtaja. Palaveri hänen ja Tömbölyn kanssa.

Joulukuun 28. Keskustelu Tömbölyn ja Kémerin kanssa. Kémeri on laatinut viimeisimmän keskustelumme pohjalta suunnitelman vapaaehtoisjoukkojen kokoamiseksi. Joukot lähtevät matkaan aseettomina, mutta heillä tulee olla mukanaan kaikki muut varusteet. Joukkoja kootessamme tulee kiinnittää huomiota siihen, että matkassa on konekivääreiden ja muiden automaattiaseiden käyttäjiä sekä lääkintämiehiä, toisin sanoen mukana tulisi olla kaikkea: pappi, lääkäri ja jopa tilinpidosta vastaava aliupseeri. Ensimmäisiin kutsuntoihin 31. joulukuuta pyydämme paikalle ne, jotka ovat ilmoittautuneet Suomen lähetystöllä sekä parhaimmat ampujat, lukuun ottamatta Kecskemétin kaupungissa ilmoittuneita. Kutsunnat järjestetään Maria Teresan kasarmilla.

Joulukuun 29. Vakavia ongelmia kutsuntojen sijainnin kanssa. Puolustusministeri ei anna lupaa järjestää mitä tahansa toimenpiteitä tai kokoontumisia sotilasrakennuksissa. En lähde inttämään ­asiasta.

Yritän järjestää kutsunnat radion Szentkirályi-kadun tiloissa. Johtamani radio on jo nyt aivan riittämiin joutunut hankaliin tilanteisiin ja asialla on kiire.

Joulukuun 31. Ensimmäiset kutsunnat järjestettiin tänään aamupäivällä. Lääkärintarkastuksen suoritti eräs siviiliasuinen upseeriylilääkäri, samaan tyyliin kuin sotilaiden tarkastukset on ollut tapana tehdä. Radion työntekijöistä paikalla oli auttamassa kolme nuorta herraa Melocco, Rapaich ja Saly. Tietenkään muilla ei ollut aavistustakaan siitä, keitä he olivat. Lääkärintarkastuksen jälkeen kaikille ilmoittautuneille kerrottiin, että heidät on kelpuutettu ja että heille ilmoitetaan jatkosta myöhemmin. Todellisuudessa ihmis­aines oli mitä kehnointa. 73 miehestä ainoastaan 23 kelpasi palvelukseen. Joskin näistä jokainen on tehtävään hyvin soveltuva ja meil124

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen M iklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

le arvokas. Työttömyys on nykypäivänä lähes olematonta ja näin ollen kutsuntoihin saapuu toisaalta todella hyviä miehiä ja toisaalta taas työtöntä pohjasakkaa, jolle meillä ei ole käyttöä. Lähetimme miehet kotiin luvaten heille, että he saavat tiedon tulevista tehtävistä hyvissä ajoin.

Tammikuun 3. Toisissa kutsunnoissa 81 halukkaasta palvelukseen soveltui 17. Ne, jotka eivät olleet suorittaneet asepalvelusta, jätettiin saman tien laskuista pois. On surullista, että ulkoisen olemuksen ja käyttäytymisen perusteella hyväksyttävistä nuorista miehistä monet jouduimme käännyttämään sen vuoksi, että heillä on jokin sukupuolitauti.

Tammikuun 4. Viideltä iltapäivällä Telekin luona. Muiden seikkojen lisäksi puheeseen tulee myös kysymys reitistä. Saksalaisten vastaus viipyy. Jos ei vastausta pian kuulu, tulemme valitsemaan Saksan kiertävän reitin.

Tammikuun 5. Tänään aamupäivällä järjestettiin jälleen kutsunnat.

Tapaan aamupäivällä kello yksi [sic!] Ranskan lähettilään Guerlet’n ja pyydän häntä turvaamaan läpikulkuluvan osalle joukoistamme.

Teologian opiskelija János Bartha toimi ”ryysykaartilaisena” 1938 ja jäi slovakialaisten vangiksi. Hän sai kuolemantuomion, mutta Unkarin hallitus vaihtoi hänet vapaaksi.

Vapaaehtoispataljoonassa hän toimi sotilaspastorina. 1990-luvulla Bartha julkaisi talvisodan muistelmistaan vihkosen.

(Pyhälahden valokuvaamo) 125

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Guerlet on periaatteessa ilomielin suostuvainen yhteistyöhön, mutta hänen on tiedusteltava asiasta vielä sähkeitse hallitukseltaan.

Hän on suunnitelmasta silminnähden mielissään. Guerlet on tietoinen roolistani Karpatorutenian operaatiossa. Hän oli hyvin avulias, vaikkei muutoin tehnytkään minuun suurta vaikutusta. Hän on hyvin harmaa persoona.

Tammikuun 7. Tämänpäiväisiin kutsuntoihin saapui poikkeuksellisen paljon maalaisia. 128 miehestä hyväksyttiin jopa 43. Tämä on iloinen yllätys, sillä tarvitsemme ihmisiä nimenomaan maaseudulta. Puolenpäivän aikoihin Valér Stefán saapui luokseni vierailulle tarjoten palveluksiaan.

Tammikuun 8. Suomen lähettilään vaimo tuli tapaamaan minua asunnolleni. Hän ilmoittaa luottamuksellisena tietona, että vapaaherra Ede Temesváry oli käynyt heidän luonaan. Heille olisi hyvin epämiellyttävää ja kiusallista torjua tämän esittämä avuntarjous, mutta he eivät luota tuohon nuoreen mieheen.

Itse asiassa olen itsekin kuullut yhtä ja toista Temesvárysta. Tämä epätasapainoinen nuorukainen on puhunut ympäri kaupunkia toisaalta siitä, että aikoo värvätä joukkoja Transilvaniaan ja toisaalta taas siitä, että aikoo viedä pataljoonan Suomeen.

Kerroin rouva Talakselle, että nuori herra Temesváry on hullu, eikä häntä tule ottaa vakavissaan. Perhesuhteidensa vuoksi hän on ilmeisesti erityiskohtelun alaisena, mutta jos hänestä koituu suurta vaivaa, pidätytän hänet. Toisin sanoen olen jo pyytänyt viranomaisten pitämään häntä silmällä.

Kémeri toi näytille joukkueenjohtajat, joista suurimman osan tunsin jo entuudestaan. He tekivät hyvän vaikutuksen rauhallisella olemuksellaan, hyvillä tavoillaan ja vakavakäytöksisyydellään.

Pidimme lyhyen neuvottelun tavarantoimittajan kanssa koskien varustelua ja siihen liittyviä kysymyksiä. Esittelin Kémerille joitakin ajatuksiani, joita pidän kurinpidon, käytöksen ja joukkojen hallinnan kannalta olennaisina. Vapaaehtoisten varusteluun tulem126

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen M iklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

János Vranszky oli yksi nuoremmista vapaaehtoisista.

Hän omisti tämän valokuvan eräälle oikein sievälle paikalliselle neidolle. Monet unkarilaisista ostivat itselleen puukon, jonka he myös veivät mukanaan Unkariin muistoksi.

(Yksityiskokoelma)

me varaamaan 300 pengőtä miestä kohden. Asialla alkaa olla kiire, sillä 60 henkeä käsittävä ensimmäinen joukko on kutsuttu koolle jo keskiviikkoaamuksi. Viemme heidät yleisesikunnan 5. osaston alaisuuteen kuuluvaan Lanária-kasarmiin, jossa Kémeri laittaa heidät puurtamaan täysillä viikon ajan ja totuttaa heitä kovaan kuriin.

Heti kun ilmoittautuneiden henkilöiden taustat sekä passeja koskevat seikat on selvitetty, tämä joukko voi lähteä matkaan. Muut joukot seuraavat perästä vaiheittain. Viimeistä osastoa johtaa Ádám Szatmáry Király, Kémerin varamies. Käyn myös itse tarkastamassa joukot ennen lähtöä Lanárialla.

Tammikuun 9. Tämänpäiväisiin kutsuntoihin paikalle saapui toistaiseksi heikoin aines. Huhu on kiertänyt kaupungilla, että jotain on tekeillä, ja myös kaikki yksityiskohdat ovat ilmeisesti yleises127

V e li v e l j e n p uo l e s ta

sä tiedossa, myös se, minne tulee ilmoittautua. Niinpä kutsuntoihin oli marssimassa Fóti-tien ja Vág-kadun yömajojen lähestulkoon koko asukaskunta, vaikka he tiesivät myös kahden rikostutkijan olevan kutsunnoissa paikalla. Vaikka paikalle ei lopulta saapunutkaan niin moni, rikostutkijat poistivat silti paikalta vielä noin kymmenen henkilöä: pankkiryöstäjiä, murtovarkaita, vakoilijoita ja irtolaisia. Asia selvisi, kun jotkut henkilöt olivat yömajassa juoneet itsensä humalaan matkakustannuksiin tarkoitetuilla rahoilla, alkaneet tapella ja heilua puukkojen kanssa, jolloin myös poliisi oli saapunut paikalle. Näin oli käynyt ilmi, mistä rahat olivat peräisin.

Lopulta 121 halukkaasta hyväksyttiin 31.

Vaikka Unkarin vapaaehtois­ pataljoonalla saapunut vänrikki László Ráday oli hävittäjälentäjä, häntä ei ole kommennettu ilmavoimien palvelukseen.

Ráday kertoi muistoistaan 1990-luvulla, kun Osmo A. Wilkuna haastatteli 26 entistä vapaaehtoista dokumenttielokuvaa varten.

(Pyhälahden valokuvaamo) 128

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Tammikuun 10. Tänään saapui ensimmäinen ryhmä. Sotilaskuormaauto toi nuo 60 henkeä Lanária-kasarmialueelle kolmessa erässä.

Heidät laitettiin peseytymään, ja kukin sai päälleen vastahankitut vaatteet. Illaksi saimme poliittisten selvitysten tulokset. Ryhmästä löytyi neljä kommunistia, joista yksi oli suorittanut propaganda­ seminaarin loistavin tuloksin.

Tammikuun 11. Taustaselvitysten lopputulos on hyvin surullinen.

Kuudestakymmenestä vapaaehtoisesta kolmekymmentä on aiemmin tuomittu rikoksesta. Muutama on istunut vankilassa viisi tai kuusi kertaa, tuomioista olisi voinut kirjoittaa kokonaisen romaanin. Näistä henkilöistä täytyy tietenkin päästä mahdollisimman nopeasti eroon ja aiommekin tehdä sen jo tänään tai huomenna.

Tömböly lähtee yhdessä Tivadar Kovácsin ja Salyn kanssa maaseutukierrokselle paikatakseen menetetyn aineksen ja korvatakseen joukosta pudonneet miehet. He valikoivat aiemmin kunnostautuneiden ampujien joukosta soveltuvia henkilöitä.

Matkaan liittyvät kysymykset ovat edelleen avoimia. Ranskalaisilta ei ole vieläkään kuulunut vastausta, minkä vuoksi olen päättänyt lähettää László Cs. Szabón Pariisiin neuvottelemaan alustavasti keskeisistä kysymyksistä. Hänellä tulee olemaan eräänlainen majoitusmestarin rooli. Hänen tulee selvittää matkustusmahdollisuudet ja tiedottaa Ranskan viranomaisia matkalaisista, ettei ketään vangita epäiltynä vakoojaksi ja lisäksi ottaa yhteyttä sikäläiseen Suomen lähetystöön sekä siellä toimivaan värväystoimistoon. Szabón keräämä informaatio on hyvin tärkeää jo siksi, ettei meillä täällä Budapestissa ole mitään tietoa, miten matka Pariisista Ruotsiin tai Norjaan tulee tapahtumaan.

Tammikuun 12. Vastaus Ranskasta saapui tänään. Ranskalaiset ovat tyytyväisiä suunnitelmaan ja tarjoavat vapaalippuja Ranskan alueella liikkumiseen. He ovat valmiita avustamaan meitä kaikessa mahdollisessa. Cs. Szabó vieraili Ranskan lähettilään luona, jolle pääministeri Teleki oli antanut hyvinkin laajan lausunnon asiaan liittyen.

129

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Jatkamme ilmatorjunta- ja muiden aseiden kuljetuksia italialaisilla laivoilla, aktiivipalveluksessa olevat upseerit vapautetaan tehtävistään, lisäksi Teleki on myöntyväinen lähettämään 600–800 hengen osaston. Ranskalaiset ovat suunnitelmaan hyvin tyytyväisiä ja Cs. Szabó sai lähetystöllä todella hyvän vastaanoton. Hän saa ranskalaisilta suosituskirjeet sekä tarvittavat laissez-passer-matkapaperit.

Sotilaat alkavat pitää Lanária-kasarmialueella olevia vapaaehtoisia ongelmana. On jo havaittavissa merkkejä siitä, että vakoojat ovat saaneet vihiä asiasta, ja siksi aiommekin tyhjentää Lanárian viimeistään huomenna.

Tömböly ja Kémeri kävivät pääministerin kansliassa pyytämässä Hárshegy´in partiopuistoa käyttöömme. Teleki otti heidät vastaan henkilökohtaisesti ja tiedusteli operaation edistymisestä. Teleki oli alun alkaen laskenut vastoinkäymisten varaan ja oli tyytyväinen siihen, että asiat ovat edenneet näinkin hyvin. Hän soitti heti puhelun, jossa määräsi puiston Kémerin käyttöön. Puistossa on valtava, 120 henkeä majoittava parakkirakennus. Ostamme kolme kamiinaa, joiden avulla tilat lämmitetään. Loppujen lopuksi viileys ei haittaa, sillä joukkojen on hyvä karaistua ja näin saadaan samalla selville, miten hyvin he kestävät kylmyyttä. Me saimme maailmansodan aikaan olla tyytyväisiä, jos ylipäätään saimme viettää yöt parakissa.

Illalla Tömböly ja muut lähtivät maaseutukierrokselleen. Heidän ensimmäinen pysähdyksensä on Hatvanissa, jossa he tapaavat Elemér Hammersbergin, vanhan vastavallankumouksellisen, jonka tunnen jo vuoden 1919 ajoilta.

Tammikuun 13. lauantai. Tänään tapahtui niin naurettava juttu, ettei sitä voi jättää kertomatta. Tarvitsisimme Hárshegy´in rakennusten lämmittämiseen 20 sentaalia [2 000 kg] hiiltä ja kymmenen sentaalia [1 000 kg] puuta. Koska pääkaupungin hiilihuollossa on häi­ riöitä, toimittajat eivät pystyneet ostamaan sitä mistään. Myöskään yleisesikunnan 5. osasto ei pystynyt tekemään asialle mitään, ja lopulta kysymys hiilihankinnasta päätyi pääministerin sihteerin 130

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

kautta aina kauppaministerille saakka. Vargan määräyksestä hiiltä saatiin luonnollisesti saman tien.

Tammikuun 15. Aamupäivällä vierailu Werthin luona. Yhteisymmärrys on välillämme täydellistä kaikissa asioissa.

Tammikuun 16. Kävin aamupäivällä kreivi Vincin luona puhumassa läpikulkuviisumeista. Vaikka hän voisi itsekin antaa luvan läpikulkuun, hän haluaa silti keskustella vielä Rooman kanssa. Hän neuvoi meitä lähettämään joukot pienemmissä erissä kaiken epämiellyttävän huomion välttämiseksi. Myöhemmin kävin vielä tapaamassa Rasicsia liittyen Jugoslavian viisumeihin. Hän lupasi puhua asiasta Belgradin kanssa. Olin tuskin palannut tapaamisesta takaisin, kun hän jo soitti ja ilmoitti, että oli tiedustellut asiaa epäsuorasti Belgradista ja suostumus vapaaehtoisten läpikululle on luvattu.

Samaan aikaan vapautimme tehtävistään kaikki ne, jotka eivät ensimmäisten päivien kokemusten perusteella soveltuneet palvelukseen. Upseerit mukaan lukien osaston henkilömäärä on nyt 53.

He asuvat Hárshegy´in parakeissa. Tömböly ja hänen avustajansa palasivat maaseutukierrokseltaan. Matka oli poikkeuksellisen menestyksekäs. Tarpeen vaatiessa he pystyvät kutsumaan palvelukseen jopa 500–600 henkeä. Saamme komppanian kasaan 20. päivään mennessä.

Tammikuun 17. Kémeri ja Szarvas kävivät aamupäivällä Osváthin luona neuvottelemassa passiasioista. Ensimmäiset 53 passia ovat valmiita huomenna. Hallinnolliset asiat pidetään minimissään.

Minun hyväksymäni henkilöt tulevat saamaan passinsa ja maastapoistumislupansa saman tien.

Suomen lähetystö ilmoittaa meille, että myös kouluttamattomia yksilöitä ollaan valmiita ottamaan vastaan, sillä Ruotsi on antanut heidän käyttöönsä useita koulutusupseereita. Tämä ei kuitenkaan vaikuta meidän työhömme.

131

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Iltapäivällä tapasin kreivi Imre Andrássyn, jonka vaimo on ruotsalainen ja joka samaten haluaisi lähteä matkaan mukaan. Hän tuntee lisäksi pari henkilöä, enemmänkin erikoisjoukkojen miehiä, jotka voisimme myös viedä mukanamme.

Joukkoihin hyväksyttyjen koulutus sekä harjoitukset ovat sujuneet hyvin. Toivon, että ensimmäiset miehet saadaan matkaan piakkoin.

Tammikuun 19. Kävimme aamupäivällä yhdessä Tömbölyn kanssa pääministerin luona ja kerroimme yksityiskohtaisesti tähänastisista saavutuksista. Pääministeri hyväksyi kaikki ehdotuksemme.

Tammikuun 24. Laci Cs. Szabó palasi Pariisista. Liitteenä hänen raporttinsa, jossa on yksityiskohtaisesti selostettu vapaaehtoisten matka aina Suomeen saakka. Varttia yli 11 kävimme Tömbölyn ja Szabón kanssa kolmen vartin keskustelun Telekin luona. ­Szabó selosti tilanteen. Teleki lähestyy asiaa rohkeasti; hänellä ei ole mitään sitä vastaan, että vapaaehtoiset kuljetettaisiin tilausjunalla. Pääministeri vierailee joukkojen luona ennen lähtöä ja haluaisi lounastaa heidän kanssaan. Hän suostuu pyyntöihimme. Temesváryn tapaus harmittaa Telekiä ja hän aikoo pidätyttää Temesváryn.

Temesvárysta on ollut tähän mennessä vain haittaa. Hän on lörpötellyt ympäri kaupunkia siitä, kuinka hän aikoo johtaa pataljoonan Suomeen. Suomen lähetystöllä hän oli ilmoittanut itse värväävänsä pataljoonan miehet, kertoipa hän eräälle poliisipäällikölle, että minut, Dénes Tömböly ja Imre Kémeri Nagy oli potkittu tehtävistämme ja että hän oli nyt koko hankkeen johtaja ja vastuussa kaikesta. Temesváry kuuluisi ennemminkin hullujenhuoneelle ja tästä syystä epäsin hänen matkustuslupansa suoralta kädeltä. Myös sisäasiainministeriö ja puolustusvoimat hylkäsivät hänen hakemuksensa yhteistuumin. Samalla selvisi, että poikaa vastaan on käynnissä oikeudenkäynti liittyen maanpetokseen ja muihin rikoksiin.

Sándor Vojnicsin johdolla hänen sukunsa kuitenkin käytti suhteitaan hyväkseen. He saivatkin ulkoasiainministerin pyytämään 132

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

yleisesikunnan 5. osastolta maastapoistumisluvan myöntämistä, ja se myös myönnettiin. Heti kun sain kuulla tästä, kerroin myös Osváthille, joka lupasi selvittää asian ja ottaa Temesvárylta passin pois. Tässä vaiheessa Temesváry oli kuitenkin lähtenyt matkoille, eikä kukaan tiennyt mistä hänet voisi löytää. Pääministeri lupasi pidätyttää Temesváryn.

Szabón selostuksen jälkeen tein yhteenvedon asioista. Totesin, että ranskalaisille ja englantilaisille, jotka eivät ole vielä täysin perillä tilanteestamme, olisi mitä tärkeintä selvittää Keski-Euroopan ja Saksan kysymyksiä ja lisäksi sitä, miten länsivaltojen pitäisi toimia sodan päätyttää, jos ne voittaisivat.

Teleki vastasi tähän, että kaikki yksityiskohdat huomioonottava tiedote on jo matkalla Pariisiin. Hän luovuttaa minulle tuosta dokumentista kaksi kappaletta, jotta voin tiedottaa asiasta tahoja, jotka koen tarpeellisiksi. Yhden kappaleen hän luovuttaa Hambrolle, Norjan suurkäräjien puheenjohtajalle, entiselle pääministerille ja nykyiselle Kansainliiton presidentille. Hän oli selvästi mielissään siitä, miten valtionhoitajan ja hänen roolinsa tulkitaan lännessä. Csákyn epäsuosiosta Szabó ei olisi halunnut puhua ja tiedusteli minulta tulisiko ulkoministeriin liittyvät, kolmannelta osapuolelta kuullut asiat ottaa puheeksi. Koetin helpottaa ­Szabón tilannetta toteamalla: ”Sitäkin vähemmän pidetään Csákyn roolista.” Teleki totesi, että Csákyn rooli on mitä vaikein ja että hän pitää Csákyn toimia tässä tilanteessa ymmärrettävinä. Hän on tämän kanssa yhtä mieltä asioista kaikissa suhteissa. Teleki antoi vielä minulle valtuutuksen pyytää Bakaylta, että saisimme kirurgin mukaan joukkoihimme. Hän ottaa hoitaakseen puolustusministeriölle asettamamme pyynnöt ja antoi toiveita vielä ylimääräisestä 150 000 pengőstä.

Eilen iltapäivällä menimme Tömbölyn ja Szarvasin kanssa katsomaan Hárshegy´in leiriä. Miehet odottivat meitä riviin järjestyneinä ja lähtövalmiina. He antoivat loistavan vaikutelman. Kémeri osaa pitää kuria yllä. Heidän varustuksensa ovat hyvät. Olen varma, että he tulevat erottumaan koko vapaaehtoisjoukosta edukseen.

133

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Maaseudun värväysten kanssa on pieniä ongelmia, sillä samalla kun jotkut ovat lupailleet liikoja, ovat toiset taas esittäneet ennenkuulumattomia vaatimuksia.

Tänään iltapäivällä kokoonnuimme keskustelemaan vielä yleisistä kysymyksistä. Saimme sovittua varustelua koskevat kysymykset. Koska pääministeri hyväksyi ajatuksen tilausjunalla matkustamisesta, tulee koko joukko laittaa matkaan yhdellä kertaa. Tämän vuoksi haluaisimme saada kasaan kummatkin komppaniat, jossa tulee olemaan paljon työtä. Miehistä jokainen tulee saamaan Pestistä mukaansa valkoisen haalarin, joka on kokemusten perusteella osoittautunut hyvin käyttökelpoiseksi.

Tammikuun 25. Tapasin tänään aamupäivällä Vincin, Rasicsin sekä Englannin asianhoitajan. Vinci on hieman huolissaan koko hommasta, mutta yritin rauhoitella häntä. Molemmat hyväksyivät ehdotuksen tilausjunasta. Englannin asianhoitajan suurimpia huolia oli, että joukkoihimme pääsee soluttautumaan saksalaisia vakoojia.

Teille ovat kenties tällä hetkellä pahempi huolen aihe venäläiset – hän sanoi – mutta meitä huolestuttavat saksalaiset. Vastasin tähän, että lähetämme matkaan ainoastaan tarkoin valikoituja henkilöitä, mutta yhdestäkään heistä en voi ottaa henkilökohtaista vastuuta.

Passit eivät ole heidän hallussaan matkan aikana ja heitä tullaan pitämään niin kovan kurin alla, ettei karkaaminen tule olemaan inhimillisesti mahdollista.

Olen tällä välin selvittänyt kymmenen päivän matkan muonitukseen liittyviä kysymyksiä. Kirurgiasiassa olin yhteydessä Bakayhin, joka lähettikin jo tänään sympaattisen nuoren miehen. Hitaastihan tämä etenee, mutta etenee kuitenkin. Suurinta päänvaivaa aiheuttaa joukkojen värvääminen. Tivadar Kovács ei ole täysin sisäistänyt maaseutukierroksen päämäärää, jonka vuoksi silloin tällöin jostakin ryhmästä on täytynyt lähettää puolet takaisin. Turul oli täysi pettymys. Kolmestasadasta ehdokkaasta vain kymmenen soveltuu kutsuntoihin. Vielä jäi epäselväksi, kuinka moni heistä voidaan hyväksyä joukkoihin.

134

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Tammikuun 27. Tänään aamupäivällä saapui ensimmäinen ryhmä täksi päiväksi ja huomiseksi kutsutuista 300 hengestä. On mielenkiintoista, miten vähän ihmisiä lopulta ilmaantui paikalle. Vaikuttaa siltä, että huhu on kiertänyt, että asian kanssa ollaan tosissaan. Viidestäkymmenestä ilmoittautuneesta hyväksyimme kuitenkin kolmekymmentäyhdeksän.

Englannin asianhoitajan vastaus saapui viime tapaamisella esittämääni kysymykseen. Hän ei silloin itse uskaltanut sanoa viimeistä sanaa kysymykseen viisumien kirjoittamisesta Budapestissa, vaan varmisti asian vielä Lontoosta. Hallituksen vastaus on, että Englanti myöntää viisumit mielellään, mikäli myös kyseenomaiset pohjoismaat ovat läpikulkuluvat valmiita myöntämään. Tästä ei ole epäilystäkään, mutta poliittisista syistä emme halua hankkia pohjoismaiden viisumeita Budapestista käsin. Ilmoitin asianhoitajalle, että voimme laskea Skandimaiden täyden tuen varaan.

Tammikuun 29. Hárshegy´in leirillä on jo täysi tohina käynnissä.

Tehtävään soveltuvat vapaaehtoiset ohjataan sinne välittömästi ja he saavat siellä perusteellisen sotilaallisen koulutuksen. Suuri lumen määrä mahdollistaa vieläpä hiihtämisenkin. Myös passit valmistuvat kovaa vauhtia. Olemme hoitaneet suurimman osan viisumeista suurlähetystöissä, ainoastaan englantilaiset eivät ole vielä osanneet päättää, myöntävätkö he viisumit myös siinä tapauksessa, että hoidamme pohjoismaiden viisumit vasta Pariisista käsin.

Helmikuun 1. Pääministeri Pál Teleki vieraili leirillä tänään. Hän saapui kello kaksitoista. Pääministeri tarkasti joka paikan ja oli kaikkia kohtaan ystävällinen ja välitön. Hän tiedusteli upseereilta hyvin yksityiskohtaisesti varustelusta, matkasta, viisumeista ja raha-asioista. Tämän jälkeen kummatkin kaksi komppaniaa asettautuivat riviin täydessä lähtövalmiudessa. Pääministeri piti heille lyhyen puheen. Vanhempanne jäähyväisten sijaan minä toivotan teille hyvää matkaa, hän sanoi. Vaikka olette siellä kaukana, taistelette silti Unkarin puolesta. Hankkikaa kunnioitusta ja arvostus135

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ta Unkarin kohtaan, siellä kolme sataa miestä merkitsee Unkarille enemmän kuin kolme tuhatta täällä. Jos voisin, lähtisin myös itse matkaan, mutta – hän sanoi nauraen Kémerin suuntaan – yli kuusi­ kymmentävuotiaita ette ota mukaanne.

Pääministeri kävi sisällä jokaisessa parakissa, kätteli kaikkia parakin komentajia ja kertoi heille henkilökohtaisista Suomen kokemuksistaan. Hän myös lounasti leirissä, tutustui jokaiseen upseeriin, vastaili mielellään kaikkiin kysymyksiin sekä tarjosi apuaan, oli sitten kysymys mistä tahansa ja ilmoitti, että oli järjestänyt käyttöömme myös Punaisen Ristin auton.

Hän viipyi leirissä puoli neljään selkeästi viihtyen mitä parhaiten. Paluumatkan kuljimme samalla autolla. Pääministerinkanslian portilla Tömböly otti puheeksi vielä erään harmillisen tapauksen: nuoliristipuolueen kansanedustaja Vajna oli vaatinut tehtailta provi­ siota Suomen sotatarvikkeiden kuljetuksen jälkeen. Hänen epä­ onnekseen yhden laskun alareunassa oli mainittuna hänen n ­ imensä.

Tällä välin valtiosihteeri Bonczos oli käynyt pyytämässä, että joku järjestäjistä menisi Szentesin kaupunkiin ottamaan hänen rynnäkköpataljoonastaan palvelukseen kaikki sopivat miehet. Värväystoiminta maaseudulla on sujunut suhteellisen hyvin, vaikka onkin ilmennyt joitain paikallisia ongelmia. Turul-järjestössä esimerkiksi toimittiin sanoin kuvaamattomalla tavalla – ajauduttuaan mielestään laiminlyötyyn asemaan, ryhdyttiin esittämään vastapropagandaa. Kutsuttiinpa koko operaatiota jopa epäisänmaalliseksi.

Helmikuun 2. Vierailimme tänään iltapäivällä leirissä Suomen lähettilään kanssa. Hänen mukanaan tuli myös professori Lönnroth, Helsingin yliopiston rehtori [sic], joka on Budapestissa marsalkka Mannerheimin erityisvaltuutettuna. Lähettiläs toi tuliaisina vaimonsa lähettäminä lämpimiä vaatteita kolmessa suuressa ­laatikossa.

Onni Talas piti lyhyen ja liikuttuneen puheen tiukassa asennossa seisovien miesten edessä. Mielestäni tämä oli heidän onnenpäivänsä. Pojat marssivat sotilaallisen tarkasti ja komeasti. Heistä näki, että matkaan on lähdössä valmiita sotilaita. Professori Lönnroth, 136

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

joka on hyvin sympaattinen ja miellyttävä ihminen, kertoili meille uskomattomia tarinoita Suomen järjestelmästä sekä suomalaisten sotilaiden taidokkuudesta ja molemmat heistä kiittivät meitä lämpimästi kaikesta, mitä olemme suomalaisten hyväksi tehneet.

Helmikuun 5. Toissapäivänä lauantaina kävin vierailulla puolustusministeri Barthan luona ja keskustelin hänen kanssaan monista asioista. Lähtöpäivä on nyt päätetty lopullisesti helmikuun 7. päiväksi.

Mielenkiintoista, kuinka hitaasti englantilaiset voivat toimia. Vielä tänäänkään he eivät osanneet antaa meille vastausta siihen, tulemmeko saamaan Englannin viisumit vai emme.

Kävin viimeksi leirillä neljän aikaan. Kutsuin upseerit koolle ja selvitin heille keskeisiä poliittisia näkökantoja, jotta he osaavat vastata matkan varrella mahdollisesti esitettyihin kysymyksiin. Kerroin heille, että operaatiomme päämäärä on osoittaa ainoalle sukukansallemme solidaarisuutta näyttäen samalla esimerkkiä koko muulle­ maailmalle. Painotin, että jokaisen heistä tulisi mieltää itsensä Unkarin lähettilääksi, sillä heidän perusteellaan ihmiset tulevat muodostamaan mielipiteensä koko maasta. Annoin heille neuvoja koskien matkustamista ja käyttäytymistä matkan aikana, sekä lisäksi joitakin poliittisia toimintaohjeita. Viitaten tilanteemme arkaluontoisuuteen painotin, ettei kenellekään saa edes sattumalta jäädä sellaista kuvaa, että operaatiossa olisi jotakin saksalaisvastaista. Lopuksi kättelin heitä kaikkia, toivotin hyvää matkaa ja hyvästelin heidät.

Helmikuun 6. Tänä iltana pidimme vielä viimeisen kokouksen ennen lähtöä ja kävimme läpi kaiken mahdollisen. Viime hetkellä kävi ilmi, että joukkoihin on ujuttautunut pari jugoslavialaista sotilaskarkuria, jotka Kémeri haluaisi ottaa mukaan. Annamme heille uudet nimet ja passit. Minä en suostunut tähän ratkaisuun kovinkaan mielelläni. Kaikki passit ovat valmiita, meillä on myös tarvittavat valuutat ja huomenna illalla kello kymmenen yli kuusi miehet lähtevät matkaan, myös Melocco heidän mukanaan. Tiukka kädenpuristus Kémerin ja Szatmáry Király´in kanssa. Mieleeni 137

V e li v e l j e n p uo l e s ta

muistui syksy 1938, jolloin kättelin samalla tavalla Kémerin kanssa, silloiselta salanimeltään luutnantti Szilágyin kanssa. Toivokaamme, ettei huomenna ilmene enää ongelmia.

Helmikuun 7. Tämän päivän tapahtumista on vaikea tehdä yhteenvetoa. Aamu lähti käyntiin tilanteen huomioon ottaen hyvin rauhallisesti. Puoli kahdentoista aikaan sisäministeri Keresztes-Fischer soittaa ja ilmoittaa, että nuoliristiläiset ovat valmistautuneet poliittiseen tempaukseen vapaaehtoisten lähtöön liittyen, koska heidän joukossaan on myös alaikäisiä. Nuoliristiläiset ovat koonneet yhteen alaikäisten vanhemmat. Keresztes-Fischer ei halua tilanteen kehittyvän poliittiseksi skandaaliksi ja haluaa sen vuoksi suojella itseään tietyillä toimenpiteillä. Sovimme, että kaikki alaikäiset vapautetaan palveluksesta poliisiupseerin läsnäollessa, ja tästä kirjoitetaan myös poliisiupseerin lausunto. Vapautamme alaikäiset palveluksesta. Ne voivat lähteä, ketkä haluavat. Niille, jotka haluavat vielä tämänkin jälkeen lähteä matkaan, tarjoamme siihen mahdollisuuden siten, että muut nousevat junaan lähtöasemalla ja alaikäiset vasta myöhemmin.

Lähetin saman tien Szarvasin toteuttamaan käskyä. Hän lähti Hárshegy´ille yhdessä ylietsivä von Hivessyn ja Kémerin kanssa.

Leiri kuhisi kaksi tuntia ennen lähtöä kuin muurahaiskeko. Siellä oli juuri saatu lounas valmiiksi ja pian kaikki olivatkin valmiita lähtöön. Asia oli hoidettu kymmenessä minuutissa. Luonnollisesti yksikään alaikäinen ei halunnut luopua tehtävästään, kaiken kaikkiaan heistä lähti kotiin kaksi miestä, joihin ei oltu aiemminkaan kovin tyytyväisiä.

Samaan aikaan poliisiasemalla Éliássyn kanssa käydyn keskustelun myötä Kémeri ja Szarvas päättivät, että tilanteen huomioon ottaen oli järkevintä suorittaa lähtö joltain muulta asemalta, jo senkin vuoksi, että tieto lähdöstä oli levinnyt jo laajalle. Asia onnistuttiin järjestämään valtion rautatieyhtiön kanssa ja saimme käyttöömme eteläisen tavara-aseman. Siitä ei tiedä itse pirukaan, eivätkä huhut ehdi näin lyhyessä ajassa kiertää.

138

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Puoli neljän aikoihin pojat saapuivat Hárshegy´iltä. Heitä oli kuljettamassa kaksitoista suurta bussia. Bussit lähtivät liikenteeseen kaiken huomion välttämiseksi viiden minuutin välein. Eteläinen tavara-asema sijaitsee melko syrjäisellä paikalla. Pojat kokoontuivat erääseen suureen varikkorakennukseen ja jännitystä oli tietenkin ilmassa. Poliisi sulki vaivihkaa koko alueen, jolloin ulkopuoliset eivät päässeet sinne lainkaan.

Juna ohjattiin asemalle hieman ennen kuutta. Siinä oli kaikkiaan kahdeksan vaunua. Junaan lastaus tapahtui esimerkillisessä järjestyksessä, pois lukien tilanteeseen luonnollisesti kuuluvaa hermostuneisuutta. Ainoaksi ongelmaksi muodostui se, että leivät toimitettiin muonitusvarastolta vasta aivan viime hetkellä, sillä ne oli paistettu vasta iltapäivällä. Tämän vuoksi kuorma-automme saapui leipien kanssa asemalle vasta kymmentä vaille kuusi. Silloin Józsefvárosin asemalle etukäteen toimitetut viisikymmentä säilykelaatikkoa olivat edelleen Józsefvárosin asemalla. Kuorma-auto lähetettiin sinne saman tien poliisisaattueessa, jotta kaikki tavara saataisiin kuljetettua oikealle asemalle mahdollisimman nopeasti. Tämän vuoksi juna ei luonnollisestikaan päässyt lähtemään ajoissa. Samalla saapuivat myös muut elintarvikepaketit. Kaikkien pakkauksista löytyi salamia, silavaa, suklaata, sokeria ja rommia. Viimeinen vaunu näytti valtavalta elintarvikevarastolta.

Viimein kaikki tavarat saatiin pakattua kyytiin ja juna lähti liikkeelle 53 minuuttia aikataulusta myöhässä. Junassa tunnelma oli korkealla, pojat käyttäytyivät hyvin ja lähtivät suurelle matkalleen luottavaisin mielin.

Lyhyen matkan aikana eteläiseltä rautatieasemalta Kelenföldille selvisi, että kaikesta muusta oli muistettu pitää huolta, paitsi juomavedestä. Tömböly ja Szarvas, jotka kulkivat junan kyydissä Kelenföldille saakka, pitivät huolta, että väliasemilla oli tarjolla tarvittava määrä pullotettua vettä sekä kaivovettä. Samalla ilmoitimme Ajtaylle, että Paasosen tulisi hankkia matkalaisille kenttäpullot Pariisista.

139

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Vänrikki Kőszegi, joka oli ensiluokkaisella asiantuntemuksellaan järjestänyt kaikki hankalat varusteluun liittyvät kysymykset, matkusti junan mukana Nagykanizsaan saakka ja jakoi matkan aikana kaikille elintarvikeannokset. Hän jätti heille myös ylimääräisiä sotilasjalkineita.

Helmikuun 8. Unkarilainen salassapito on sitten uskomatonta. ­Ottlik oli aivan oikeassa todetessaan Serbian kuninkaanmurhan aikoihin, että unkarilaisten osallisuus tapahtumissa oli täysi mahdottomuus, sillä jos asialla olisi ollut unkarilainen, olisi hän 24 tuntia ennen matkaansa järjestänyt jäähyväisaterian, jolle hän olisi kutsunut kaikki ystävänsä ja sukulaisensa, jonka lisäksi rautatieasemalla olisi ollut hyvästelemässä vielä serbialaiset kapinallisaseveljetkin.

Tuo tarina tuli mieleeni jälleen Suomen vapaaehtoisten yhteydessä. Kiistämättä minäkin luovutin luottamuksellisia tietoja juuri Erdmannsdorffille, ja kolme päivää aiemmin puhuin hänelle kaikista yksityiskohdista jo siitäkin syystä, että huomasin hänen tie-

Vänrikki József ”Tuta” Balogh oli pataljoonan suosituimpia upseereita, yksi joukkueenjohtajista. Tuta kertoi yksityiskohtaisesti muistoistaan 1990-luvulla, kun Osmo A. Wilkuna haastatteli häntä vapaaehtoispataljoonasta tehtävää dokumenttielokuvaa varten.

(Yksityiskokoelma)

140

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

tävän kaiken, jopa vierailumme pääministerin kanssa leirissä. On koomista, kuinka heikosti ihmiset Unkarissa kykenevät pitämään ­asioita salassa. Szarvas tapasi suureksi yllätyksekseen eilen iltapäivällä Józsefvárosin asemalla Aladár Simonffyn, Pester Lloydin työntekijän, joka ei tiennyt ainoastaan alkuperäisestä lähtösuunnitelmasta, vaan myös uudesta lähtöpaikasta ja ajasta. Szarvas sai vain vaivoin miehen poistettua paikalta.

Huvittavinta tapauksessa on se, kuinka Simonffy oli saanut kuulla asiasta. Yksityiskohdat hän oli kuullut eräältä rautatieläiseltä lehdistökortin näytettyään. Itse lähdöstä hän oli sen sijaan saanut tietää 13-vuotiaalta veljenpojaltaan, joka oli ollut hyvin innokas hyvästelemään Suomen vapaaehtoisten kanssa lähtevän papin, joka oli pitänyt luennon opiskelijoille katolilaisessa sisterssiläisessä lukiossa siitä, kuinka hän nyt lähtee Suomeen ja keiden kanssa.

Tämän jälkeen asia oli ollut hyvin vaikea pitää salassa.

Haluaisin mainita vielä pari pienempää juttua. Kémeri ja hänen upseeritoverinsa saivat ylläpidettyä leirillä mitä tiukimman kurin.

Heillä oli käytössään ainoastaan kaksi rangaistustapaa: keppi ja sitominen. Jos jollekulle tuli aivan viime hetkellä mieleen luopua palveluksesta, sai hän tästä hyvästä kymmenen kepin iskua. Viimeisinä päivinä paljastui, että eräs juutalainen oli tehnyt rahaa vapaa­ ehtoisten vanhempien naiiviudella. Hän järjesti rautatieasemilla opastuspalvelua vanhemmille, jotka etsivät vapaaehtoisiksi ilmoittautuneita poikiaan. Kolme apuria saatteli vanhempia rautatieasemilta aina Széna-torille saakka, jossa juutalainen itse otti heidät vastaan ja vei heidät viittäkymmentä pengőtä vastaan Hárshegy´in leirille. Szatmáry Király antoi lopulta käskyn vartijoille, että mikäli juutalainen ilmaantuu paikalle, hänet tulee ottaa kiinni ja sitoa siihen saakka kunnes joku esikunnasta saapuu.

Illaksi saimme muuten ensimmäisen tiedotteen koskien junaa.

Sen mukaan juna oli saapunut Venetsiaan vaivattomasti ja vailla mitään ongelmia. Tämän kuultuani putosi suuri kivi sydämeltäni, sillä juuri Jugoslavian läpi matkustamista olin pelännyt eniten. Vänrikki Kőszegi kävi myös luonamme ja kertoi, että Nagykanizsaan 141

V e li v e l j e n p uo l e s ta

mennessä juna oli saanut kiinni 53 minuutin myöhästymisen ja Jugoslavian rajalta se oli edennyt jo aikataulun mukaisesti. Myöskään passien kanssa ei ollut ilmennyt minkäänlaisia ikävyyksiä.

Helmikuun 9. Tänä iltana Ajtay kertoi puhelimitse tiedon, että pojat olivat saapuneet Pariisiin. Matka oli sujunut vaivattomasti ja pojat olivat tehneet ranskalaisiin sotilasviranomaisiin mitä parhaimman vaikutuksen. Osasto marssi moitteettomasti. He saapuivat Pariisiin kahdentoista aikoihin ja iltapäivällä viiden aikaan heidät laitettiin matkaan kohti Dieppeä. Sieltä he puolestaan matkustavat Englantiin niin pian kuin mahdollista. Viranomaiset päättivät, että laivasaattueen kokoamisen ajankohtaa odotellaan mieluummin Lontoossa. Näin ollen 11. tai 12. helmikuuta miehet ovat jo Lontoossa.

Ensimmäisen taistelu on jo voitettu, sillä ennen lähtöä kehotin poikia kiinnittämään erityistä huomiota tilanteisiin, jossa he joutuvat esiintymään julkisesti. Heidän hyvä käytöksensä on tehnyt selkeästi vaikutuksen.

Helmikuun 12. Tänään vierailivat luonani lähettiläs Onni Talas ja professori Lönnroth, joka on edelleen Budapestissa.

Helmikuun 14. Kuthy välitti aamupäivällä puhelimitse Lontoon sotilasasiamiehen sähkeen, joka on seuraava: Unkarilaiset vapaaehtoiset saapuivat Lontooseen 12. helmikuuta. He ovat majoittuneet erääseen kaupungin laidalla sijaitsevaan hotelliin. He voivat hyvin, vaikkakin merimatka oli heille koettelemus ja he aikovat tämän vuoksi levätä Lontoossa viisi tai kuusi päivää. Englannin hallitus on käsitellyt asiaa mitä hienovaraisimmin.

Pariisissa oli suuremman luokan vastaanotto ja osoitettiin sotilaallisestikin kunniaa.

Englantilaiset viestittivät sotilasasiamiehen kautta, että enempää ihmisiä ei sinne tarvita, he katsovat, että Suomen asia hoidetaan kohtuullisen ajan sisällä.

142

Vapaaeht oist en värväyksestä vast u u ssa olleen Miklós Kozman päiväkir janomaisia mer kintöjä

Kyseinen lause on salamyhkäinen, eikä voi oikein tietää, kuinka se pitäisi tulkita. Toivon, ettei se tarkoita, että englantilaiset jättävät suomalaiset oman onnensa nojaan. Joka tapauksessa välitin viestin edelleen Péter Inczelle, joka referoi sen sisällön pääministerille, jotta tietäisimme mitä mieltä hän asiasta on.

Aamupäivän aikana Kuthy sai vielä yhden sähkeen Lontoosta.

Se kuuluu näin: Kémeri Nagy ja Melocco saapuivat tapaamaan minua maanantaina ja ilmoittivat huolensa koskien majoitusta. He pelkäävät, että hajamajoituksen myötä kuri heikkenee ja miehet saavat sukupuoli­ tauteja.

Melocco pyytää, ettei seuraavaa lähetystä laiteta matkaan ennen kuin hän on palannut Unkariin.

Pyrin järjestämään niin, että matkaa jatketaan mahdollisimman nopeasti. En suosittele uusien osastojen lähettämistä. Lähettiläs on asiasta samaa mieltä kanssani. Lähetän yksityiskohtaisen raportin lähetin välityksellä.

Tämä sähke on jo selkeämpi sisällöltään, jo senkin vuoksi, että on kyse paikallisista asioista.

Helmikuun 16. Uutisraportteja vapaaehtoisten vastaanotosta ulkomailla saapuu yksi toisensa perään. Ensimmäisen raportin antoi Havasin toimisto, mutta siinä kerrottiin ainoastaan, että 150 unkarilaista vapaaehtoista on lähtenyt Ranskasta kohti Skandinaviaa.

Tätä uutista useampi liittoutuneiden radiokanava kuulutti, ei pelkästään heidän kielillään, vaan myös unkariksi. Kahden päivän päästä myös englantilaiset lehdet kirjoittivat aiheesta, haastattelipa Daily Herald muutamaa heistä. Median vastaanotto on siis ollut kaikin puolin mitä myönteisintä ja pojat ovat saavuttaneet suo­ siota kaikkialla.

Ajtay laittoi lähetin välityksellä pitkän selostuksen Pariisin matkasta. Ranskassa kaikki ovat asiaa kohtaan myönteisiä.

143

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Helmikuun 17. István Hajduczky, joka saattoi junaa matkatoimisto IBUSZ:in puolesta, saapui tänään Pariisista. Hänen mukaansa matka oli sujunut vailla mitään välikohtauksia. Jugoslavian rajalla he havaitsivat, että matkalaisia oli yksi enemmän kuin mitä passeja oli. He yrittivät selvitä tilanteesta tarjoamalla rajaviranomaisille rommia ja viiniä. Viranomaiset saatiin vakuutettua kymmenessä minuutissa, eivätkä he sen jälkeen juurikaan enää kyselleet mitään. Vaikuttaa siltä, etteivät he tienneet, keitä junassa matkusti, sillä he tyytyivät selitykseen Ranskan Alpeille hiihtämään matkalla olevista pojista, joiden hiihtovarusteet oli lähetetty jo edeltä tavara­vaunussa. Italian rajalla junaan astui poliisiupseereita ja muutama sotilasupseeri. Postumia [nyk. Postojna] oli saanut määräyksen sisäministeriöltä olla kyselemättä tai tutkimatta mitään junan ylittäessä rajan. Jokaisessa suuremmassa kaupungissa junaan astui poliisiupseeri tai pari, jotka tiedustelivat hyvin ystävällisesti matkan yksityiskohdista. Illalla yhdentoista aikaan joukot olivat Modanessa, jossa ranskalainen yleisesikunnan eversti toivotti heidät tervetulleeksi yhdessä seurueensa kanssa. Kémeri ja Melocco esittelivät itsensä, kutsuivat everstin päällystön vaunuosastoon ja tarjosivat hänelle viiniä sekä unkarilaista salamia ja silavaa. Näin tunnelma kehittyi oikein mukavaksi. Ranskan puolustusministeriö oli lähettänyt everstin tervehtimään poikia.

He jättivät kaikkiin hyvän vaikutelman, ja niin ranskalaiset kuin italialaisetkin kyselivät kovasti, tuleeko joukkoja vielä lisää.

Myös passimysteeri selvisi Modanessa. Taidemaalari József Miklós, joka on asunut vuosikausia Helsingissä, puhuu hyvin suomea ja toimii joukon tulkkina ja joka on hieman hajamielinen yksilö, oli unohtanut, että passi on hänellä itsellään eikä muiden yhteen kerättyjen passien joukossa. Modanessa hän sitten löysi passinsa yhdestä taskuistaan, joten tästä eteenpäin matkassa oli passeja yhtä monta kuin ihmisiäkin.

144

László Cs. Szabón Pariisissa laatima suunnitelma vapaaehtoisten kuljettamisesta Suomeen154 Unkarilaisten Suomelle tarjoama apu on tehnyt syvän vaikutuksen niin Pariisin Suomen lähetystöön kuin Ranskan yleisesikuntaan ja ulkoministeriöönkin. ”Jos kaikki maat lähettäisivät vapaaehtoisia Unkarin esimerkin mukaisesti”, sanottiin Suomen lähetystöltä, ”sodan voittaminen ei olisi meille mikään ongelma”.

Vapaaehtoisten kuljetusta Euroopan mantereelta, Saksan kiertävää reittiä ei ole vielä aiemmin järjestetty. Joten mikäli Pariisin Suomen lähetystön ja Ranskan viranomaisten kanssa työstetty suunnitelma pystytään toteuttamaan, voidaan sitä tarpeen mukaan soveltaa unkarilaisten lisäjoukkojen lisäksi myös suunnitelmissa olevien italialaisten ja espanjalaisten vapaaehtoisjoukkojen kuljetuksissa.

Myös ne voitaisiin kuljettaa Suomeen Ranskan läpi Pariisin Suomen lähetystön avustuksella.

Suunnitelma on seuraava: Suomen hallitus on tarjonnut unkarilaisten vapaaehtoisten käyttöön suomalaisen matkustaja-aluksen. Tämä laivalinja vakinaistetaan myös perässä tulevien unkarilaisten joukkojen tai yllämainittujen kansainvälisten joukkojen käyttöön. Laiva lähtee liikkeelle satamasta Ruotsissa, eikä se Itämerellä poistu Pohjoismaiden aluevesiltä, Norjasta Englantiin laiva matkaa puolestaan saattueessa ja pääsee näin määränpäähänsä ongelmitta. Tästä eteenpäin alus ohjataan perille saattueen komennuksessa. Alus tulee liikennöimään englantilaisen sataman (näillä näkymin Hull tai Newcastle) ja norjalaisen sataman (näillä näkymin Bergen tai Narvik) välillä. Näin se ei päädy missään vaiheessa Saksan viranomaisten tutkittavaksi. Englantilainen laiva ottaa unkarilaisjoukot kyytiinsä Ranskasta, näillä 145

V e li v e l j e n p uo l e s ta

László Cs. Szabó (1905–1984) Entisenä Sorbonne-opiskelijana ja Unkarin radion kirjallisuusosaston johtajana Cs. Szabó valmisteli vapaaehtoisten matkaa tammikuussa 1940 Pariisista käsin. Antifasistisesta toiminnastaan huolimatta hänen oli vuonna 1948 paettava kommunistidiktatuuriksi muodostuneesta Unkarista. Hän työskenteli vuosikymmenten ajan BBC:n unkarinkielisen kirjallisuuslähetyksen toimittajana. (PIM)

näkymin Dieppestä (n. 180 km Pariisista). Pohjoiselle [Ranskan ja Saksan väliselle] rintamalle matkalla olevat englantilaiset joukkokuljetukset ohjataan sinne joka tapauksessa, ja nämä laivat palaavat sieltä tyhjinä takaisin. Samaan aikaan kun Suomen hallitus on lähettänyt vastauksensa Pariisiin, on se jo tiedustellut Englannin hallitukselta, voitaisiinko nämä paluumatkalla olevat englantilaiset laivat luovuttaa Suomeen matkalla olevien vapaaehtoisten käyttöön. Koska laivalinja liikennöi kuitenkin ainoastaan Englannin kanaalin alueella, Suomen hallitus pyytää Englannin hallitukselta kuljetusapua kanaalin rannikolta (näillä näkymin Newhavenistä) satamaan, jossa suomalainen laiva on odottamassa. Todennäköisesti asialle ei ole olemassa periaatteellista tai taloudellista estettä, kuten ei ole Ranskasta tapahtuvan kuljetuksenkaan tapauksessa.

Unkarilaisten joukkojen matkaan lähettäminen riippuu Pariisin Suomen lähetystöstä, tarkemmin sanottuna eversti Paasosen ilmoituksesta. Kun edellä mainittu lähetystö saa tiedon siitä, milloin ja mistä satamasta englantilaiset laivat saadaan käyttöön, he lähettävät tiedon asiasta kolmeen eri suuntaan.

A) He tiedottavat sähkeitse Suomen Budapestin lähetystöä.

B) He tiedottavat Ranskan puolustusministeriötä sekä C) ulko­ ministeriötä.

146

Lászl ó Cs. Szabó n Pariisissa l aat ima suunnitelma vapaaehtoisten kuljettamisesta Suomeen

Suomen Budapestin lähetystölle lähetetty sähke tarkoittaa sitä, että unkarilaiset vapaaehtoiset voidaan lähettää matkaan saman tien. Budapestista tiedotetaan heidän lähdöstään kolmeen eri paikkaan: A) Budapestin Suomen lähetystön välityksellä ilmoitetaan asiasta Pariisin Suomen lähetystölle. B) Budapestin Ranskan lähetystön välityksellä ilmoitetaan asiasta Ranskan puolustus- ja ulkoministeriölle, ja lopuksi C) Unkarin uutistoimiston MTI:n Pariisin kirjeenvaihtajalle, tohtori Miklós Ajtaylle ilmoitetaan lähdön ajankohdasta etukäteen valitun koodisanan avulla.

Ranskan läpikulkua hoitava Ranskan puolustusministeriö saa näin ollen ilmoituksen asiasta kahdelta eri taholta. Ensin he saavat Pariisin Suomen lähetystöltä tiedon kyseeseen tulevasta ranskalaisesta satamasta ja englantilaisesta laivasta sekä tämän jälkeen Budapestin Ranskan lähetystöltä tiedon unkarilaiskomppanian tarkasta saapumisajankohdasta. Kun nämä asiat ovat heidän tiedossaan, he tulevat huolehtimaan yhdessä työministeriön kanssa siitä, että Italian ja Ranskan välisellä rajalla tapahtuvan junanvaihdon yhtey­ dessä miehille on ranskalaisessa junassa riittävästi tilaa. He huolehtivat myös kustannuksista, jotka aiheutuvat ryhmän lämpimistä aterioista Pariisissa sekä satamassa. Niin ikään työministeriön kanssa he järjestävät kuljetuksen Pariisin saapumisasemalta lähtöasemalle sekä huolehtivat maksuttomasta kuljetuksesta Pariisista satamaan. Lopuksi he huolehtivat yhdessä meriministeriön kanssa mahdollisesta parin päivän majoituksesta satamassa lämpimine aterioineen. Ja tähän päättyy Ranskan viranomaisten rooli asiassa.

Mikäli joukot matkaavat omassa junavaunussaan tai tilausjunalla, voidaan mahdollisesti järjestää siten, että matka tehdään ilman junanvaihtoja Pariisiin saakka.

Saatuaan vastauksen Budapestista Pariisin Suomen lähetystö tiedottaa Englannin hallitusta joukkojen saapumisesta. He puolestaan huolehtivat yllämainitun päätöksen mukaisesti siitä, että Dieppestä tai jostakin muusta Ranskan satamasta matkaan lähteneet unkarilaisjoukot pääsevät viipymättä Englannin mantereen kautta suo147

V e li v e l j e n p uo l e s ta

malaislaivan lähtösatamaan. Täytyy huomioida, ettei Englannissa nautittavaa lämmintä ateriaa pystytä järjestämään Ranskasta käsin, vaan siitä on neuvoteltava paikan päällä tai Budapestin Englannin lähetystön välistyksellä. Mahdollisesti eversti Paasosesta voisi olla hyötyä asian järjestämisessä.

Unkarin vapaaehtoisjoukot lähtevät aamujunalla Budapestista ja etenevät junaa vaihtamatta Italian ja Ranskan väliselle rajalle, omilla junavaunuilla saatetaan edetä jopa Pariisiin saakka. Juna saapuu Ranskan ja Italian väliselle rajalle, tarkemmin ottaen Modaneen, vasta myöhään illalla. Seuraavana aamuna se on Pariisissa. Ranskan puolustusministeriön suunnitelmissa on, että joukot siirrettäisiin mahdollisesti viipymättä seuraavaan junaan; tässä tapauksessa satamassa oltaisiin jo samana iltapäivänä tai iltana. Satamat ovat tiukemman tarkkailun alla kuin pääkaupunki, ja puolustusministeriö pystyy ainoastaan tällä tavalla takaamaan, ettei tieto matkalaisista leviä.

Pariisissa junanvaihdon yhteydessä ryhmänjohtaja luovuttaa asemalla odottavalle Ajtaylle tai Suomen lähetystön edustajalle passit, joihin Pariisin Suomen lähetystö järjestää välittömästi Norjan ja Ruotsin läpikulkuviisumit sekä myöntää Suomen oleskeluviisumit.

Koska tämä prosessi kestää optimistisimmankin arvion mukaan vähintään 48 tuntia, he toivoisivat, että Englannin viisumit haettaisiin unkarilaisiin passeihin jo Budapestissa. Matkan näennäisenä kohteena olisi näin ollen Englanti, muussa tapauksessa englantilaisten viisumeiden hakuprosessiin Pariisista käsin joudutaan uhraamaan yksi ylimääräinen päivä satamassa. Viisumeiden hankintaan mahdollisesti tarvittavat noin 48 tuntia unkarilaiset joukot viettävät laivassa, mikäli englantilaiset antavat tähän luvan. Mikäli lupaa tähän ei saada, Ranskan puolustusministeriö huolehtii majoituksesta yhdessä meriministeriön kanssa. Pariisin Suomen lähetystö on jo esittänyt pyyntönsä Englannin hallitukselle asian suhteen ja muutaman päivän sisällä heille ilmoitetaan, sallitaanko unkarilaisjoukkojen odottaa viisumipäätöstä laivassa. Vapaaehtoisten lämpimistä aterioista huolehtiminen jää kummassakin esitetyssä tapauksessa Ranskan puolustusministeriön tehtäväksi.

148

Lászl ó Cs. Szabó n Pariisissa l aat ima suunnitelma vapaaehtoisten kuljettamisesta Suomeen

Suomalainen laiva saapuu englantilaisessa saattueessa Norjan rannikolle, todennäköisesti Narvikiin. Mikäli laiva rantautuu etelässä Stavangerin tai Bergenin satamiin, ei ole estettä sille, että miehet matkaisivat vielä Tukholmaan saakka, tämä olisi jopa yksinkertaisin ratkaisu. Mikäli laiva menee kuitenkin pohjoiseen, esimerkiksi edellä mainittuun Narvikiin, sekä joukkojen hyvinvoinnin että matkakustannusten vuoksi olisi järkevintä ohjata heidät suoraan Tornioon. Tuo matka taittuu 8–9 tunnissa. Norjan ja Ruotsin läpikulun kustannukset hoitaisi luonnollisesti Suomen hallitus. Pariisin Suomen lähetystö on jo pyytänyt Tukholman Suomen sotilasasiamiestä tekemään laskelmat tämän vaihtoehtoisen ratkaisun varalle.

On mahdollista, että englantilainen saattue joutuu vaihtamaan suuntaa matkan aikana ja aiemmin ilmoitettu määräsatama muuttuu joksikin muuksi. Tällaisessa poikkeustapauksessa Unkarin ryhmänkomentaja ilmoittautuu Suomen konsulille (jokaisessa Norjan satamassa on Suomen konsuli), joka sitten tiedottaa puhelimitse Tukholman sotilasasiamiestä saapumisesta. Tämän jälkeen sotilasasiamies huolehtii kuljetuksesta ko. satamasta Tornioon samalla tavoin kuin se olisi hoidettu aiemmin suunnitellusta satamasta.

Tällä tavalla matka järjestyy Budapestistä Tornioon.

Matka Budapestista Tornioon kestää noin kymmenen päivää, siinä tapauksessa, että viisumiasioiden hoitamiseen tarvittavaksi ajaksi Pariisissa lasketaan kaksi päivää, eivätkä joukot Norjan pohjoisempaan satamaan päädyttyään matkaa enää Tukholmaan.

Pienempiä tai suurempia viivästyksiä on ennakoitavissa Pariisin junanvaihdon yhteydessä, junamatkalla Englannin kahden sataman välissä ja lopulta Norjassa, mikäli saattue joutuu muuttamaan reittiään. Nämä mahdolliset viivästykset täytyy laskea mukaan suunnitelmaan. Vastoinkäymiset voidaan voittaa ainoastaan paikanpäällä. Joukkojen tulee joka tapauksessa ottaa mukaansa kymmenen päivän pilaantumattomat ruokatarpeet (salamia, liha- ja hedelmäsäilykkeitä yms.).

149

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Esittelen seuraavassa muutaman pyynnön, jotka eversti Paasonen on esittänyt: 1. Hän suosittelee, että meillä olisi matkassa yksi suomea osaava unkarilainen. Hän suosittelee itse kuvataiteilija József Miklósia, joka on asunut vuosikausia Suomessa ja joka on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. (Tämä osuus täsmää meidän aiemmin laatimiemme suunnitelmien kanssa.)

2. Hän suosittelee, ettei unkarilaiskomppaniaa hajotettaisi osaksi suomalaisjoukkoja, vaan odotettaisiin kunnes saadaan kasaan vähintään kokonainen pataljoona ja sotimaan lähdetään vasta omassa pataljoonassa tai myöhemmin rykmentissä, oman pataljoonankomentajan johdolla. Suomalaiset huolehtivat yllä­ pidosta, kunnes unkarilaisvapaaehtoisten lukumäärä nousee yhteen pataljoonaan. (Myös tämä osuus täsmää meidän aiemmin laatimiemme suunnitelmien kanssa.)

3. Miehillä tulisi olla varusteenaan nilkkoihin asti ulottuva valkoinen takki, joka auttaa maastoutumisessa. Se voidaan valmistaa mistä tahansa materiaalista.

4. Jokaisella tulisi olla yhdeksänmillimetrinen saksalainen pis­ tooli.

Pariisissa suunnitelmasta on tiedotettu: 1. Pariisin Suomen lähetystöä. Kuljetuksista vastaa presidentin adjutantti eversti Aladár Paasonen. Hänen äitinsä on kotoisin Trencsénin maakunnasta [nyk. Slovakiassa] ja hänen vaimonsa [Kaakkois-Unkarin] Kunságin alueelta.

2. Ranskan puolustusministeriön 2. toimistoa, jonka johtajana toimii eversti Mierry, käytännönjärjestelyistä huolehtii kapteeni G. Palluel.

3. Ranskan ulkoministeriön Eurooppa-osastoa, jonka johtajana toimii osastonjohtaja Hoppenot, vapaaehtoisiin liittyviä asioita hoitaa Beauverger, Budapestin Ranskan lähetystön entinen neuvos.

150

Lászl ó Cs. Szabó n Pariisissa l aat im a suunnitelma vapaaehtoisten kuljettamisesta S uomeen

Aladár Paasonen Risto Rytin seurassa Eversti Aladár Paasosen (1898–1974) äiti oli unkarilainen, mistä johtuen Paasonen sai tärkeän roolin suomalais-unkarilaisten sotilassuhteiden rakentamisessa. Talvisodan aikana hän koordinoi Pariisissa Ranskan sotilaallista avunantoa, muttei todennäköisesti tavannut läpikulkumatkalla olevia unkarilaisia vapaaehtoisia. (SA-kuva)

4. Merivoimien luutnantti Sauvageota, Unkariin liittyvän sensuurin johtajaa sekä 5. Miklós Ajtayta, Unkarin tietotoimisto MTI:n Pariisin kirjeenvaihtajaa.

Ranskan viranomaiset, ensisijaisesi sensuuriosasto ovat luvanneet, ettei suunnitelmasta eikä käytännönjärjestelyistä vuodeta julkisuuteen sanaakaan. Samanlainen pyyntö täytyy esittää Budapestin Englannin lähetystön kautta Englannin sensuuriosastolle.

Unkarin radion kirjallisuusosaston johtaja

151

János Meloccon ­selonteko vapaa­ ­ uroopan matkasta155 ehtoispataljoonan E Unkarilaisen vapaaehtoispataljoonan matka Budapestista Englannin rannikolle 7.–20.2. 1940 Vapaaehtoisten tilausjuna lähti liikkeelle eteläiseltä rautatieasemalta helmikuun 7. päivä illalla kello 18.55. Kelenföldillä kyytiin nousivat aiemmin palveluksesta päästetyt seitsemän alaikäistä vapaaehtoista vänrikki József Baloghin johdolla. Tunnelma oli erittäin hyvä jo alkumatkasta. Päällystö keskittyi matkan Unkarin kattavalla osuudella tilinpäätöksen tekoon. Ennen Nagykanizsan kaupunkia kävi ilmi, ettei joukkojen tarkka henkilömäärä ollut kenenkään tiedossa. Laskimme junassa olijat ja päädyimme siihen lopputulokseen, että henkilöluettelossa esiintyvän 338 hengen sijaan matkassa oli 341 miestä. Nagykanizsassa vänrikki Kőszegi vei ylimääräiset passit mukanaan ja ylitimme rajan 341 passin kanssa. Jugoslavian raja-asemalla junan kyytiin nousi jugoslavialainen santarmiupseeri, joka saattoi kuljetusta Italian rajalle saakka. Jugoslavian rautatieläiset laskivat miehet ja kävi ilmi, että heitä on 342, sillä yksi ihminen, joka oli nukkunut ensimmäisen laskennan aikana junavaunun penkin alla, oli jäänyt aiemmin­ pois ­laskuista. ­Laitoimme Kőszegille viestin Kotorin kaupungista paluumatkalla olleen Unkarin rautateiden virkailijan välityksellä, että hän lähettäisi yhden ylimääräisistä passeista pikapostilla Pariisin Unkarin lähetystöön. Jugoslavialaisten kanssa ylimääräisestä henkilöstä ei koitunut kuitenkaan ongelmia, sillä [unkarilaisen matkatoimiston] IBUSZ:in sihteeri István Hajduczki juotti saatta­ jiamme omalla ­tokaji-viinillään koko yön, niin että nämä unohtivat koko henkilömäärään liittyvän ongelman.

152

Ján os Mel o c c o n ­s elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

János Melocco (1909–1951) Unkarin uutistoimiston työntekijänä Melocco avusti Kozman toimeksiannosta unkarilaisten vapaaehtoisten asiaa värväyksestä alkaen.

Antifasististen näkemystensä vuoksi hänen täytyi vetäytyä maan alle Unkarin saksalaismiehityksen jälkeen.

Myöhemmin tämä kommunistidiktatuuria kovin sanoin arvostellut lehtimies tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä maanpetoksesta syytettynä kuolemaan ja teloitettiin. (Új Ember)

Jugoslavialaisilla ei muuten ollut pienintäkään aavistusta siitä, mikä matkamme tarkoitus oli, eivätkä he sitä juuri edes kyselleet. He kohtelivat meitä hyvin huomaavaisesti.

Saavuimme Italian raja-asemalle seuraavan päivän aamuna.

Junassa kärsittiin vesipulasta, sillä junan vesisäiliöt pidettiin jäätymisvaaran vuoksi tyhjinä. Tästä johtuen miehet eivät saaneet juodakseen eivätkä päässeet peseytymään. Italialaiset ehdottivat hyvin huomaavaisesti, että miehemme voisivat jäädä junasta Postumiassa [nyk. Postojna] ja peseytyä ratapihalla. Tätä ei kuitenkaan voitu ajan puutteen vuoksi toteuttaa. Junan ympärille kerääntyi melkoinen joukko italialaisia, jotka ryhtyivät eläväisesti tekemään tuttavuutta vapaaehtoisten kanssa. Kun juna lähti liikkeelle, he alkoivat hartaasti huutaa ”Evivaa”, meidän poikamme puolestaan osoittivat kunnioitustaan laulaen Italian lipun edessä Giovinezzaa vaunujen käytäville riviin asettuneina.

Myös Italian rautatieläiset laskivat matkustajat ja hekin päätyivät 342:een. Koska Italian rautatiesäädösten mukaan tilausjunasta täy153

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Koska Saksa oli kieltänyt Molotov–Ribbentrop-sopimuksen mukaisesti vapaaehtoisten läpikulun, turistiviisumilla matkustaneet unkarilaiset matkasivat Suomeen Jugoslavian, Italian, Iso-Britannian, Norjan ja Ruotsin kautta.

Kiertoreitin vuoksi matka kesti helmikuun 7. päivästä maaliskuun 2:een.

(Yksityiskokoelma)

tyy maksaa joka tapauksessa 350 matkustajan edestä, heille oli tärkeätä ainoastaan, ettei junassa ollut tämän enempää ihmisiä. Eräs poliisiupseeri saattoi junaa Italian viranomaisten puolesta. Biviosta soitimme Mestreen, että siellä odotettaisiin asemalla vesitankkien kanssa, jotta saisimme junan vesivarastot täytettyä. Mestreen saavuttaessa kävi kuitenkin ilmi, ettei vesisäiliöiden hanoja ollut mahdollista sulkea, eikä veden tankkaus näin ollen onnistunut. Myöskään miesten mukanaan kantamien vesipullojen täyttämiseen ei ollut Mestressä aikaa. Vesipula tuntui pahemmalta jo senkin vuoksi, että joukot olivat saaneet matkaevääkseen suolaista silavaa ja salamia ja näin ollen jano yllätti vielä tavanomaista aiemmin. Tun154

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

nelma junassa oli tästä huolimatta mitä parhain. Kahdeksan aikaan illalla saavuimme Torinoon. Olin yrittänyt vaihtaa mukanani ollutta 3 800 liiran shekkiä jo useammalla väliasemalla, jotta olisin saanut ostettua miehille edes appelsiineja, mutta yhdenkään aseman kassa ei pystynyt shekkiä vaihtamaan. Ihmiset yrittivät matkan varrella ostaa omilla Unkarin rahoillaan appelsiineja ja limonadia. Tämän suhteen kävi kuitenkin niinkin huonosti, että italialaiset kauppiaat suostuivat antamaan kymmenestä pengőstä ainoastaan kaksi appelsiinia. Jotkut olivat vaihtaneet Jugoslavian rajalla pengőjä dinaareihin, mutta niitä ei Italiassa otettu vastaan missään.

Torinossa juna seisoi tunnin verran, jona aikana onnistuin sopimaan asemaravintolan johtajan kanssa, että hän lainaa minulle limonadin ja appelsiinien hinnan. Vakuudeksi jätin hänelle 3 800 liiran shekin, jonka käyn vaihtamassa paluumatkalla ja josta maksan sitten velaksi jääneen summan.

Tässä vaiheessa olimme olleet ilman juomavettä jo 24 tuntia, siltikään miehet eivät osoittaneet minkäänlaisia tyytymättömyyden merkkejä, vaan jaetut appelsiinit ja limonadi otettiin vastaan innokkain eläköön-huudoin.

Torinossa junan kyytiin nousi poliisikomisaari, jonka tehtävänä oli valvoa rajanylitystä. Hän toivoi, että kaikille annetaan heidän oma passinsa. Näin voidaan niissä olevien valokuvien avulla tarkastaa, että maasta tilausjunalla poistuvat henkilöt ovat niitä, keitä he väittävätkin olevansa. Hän lisäsi vielä, että tämä varotoimenpide on tarpeellinen sen vuoksi, että myös useat italialaiset olisivat halukkaita pakenemaan maasta ja lähtemään Suomeen vapaaehtoisiksi. Koska kyseinen suunnitelma olisi toteutuessaan aiheuttanut ilman passia matkustaville henkilöille ongelmia, pyrimme puhumaan itsemme eroon tilanteesta Hajduczkin avulla. Tämä onnistuikin muutaman tupakka-askin ja kahden rommipullon avulla. Näin pääsimme etenemään häiriöittä Modaneen.

Italiassa keskustelin monien virkamiesten ja sotilashenkilöiden kanssa. He kaikki puhuivat meistä mitä myötämielisimmin. He painottivat, että unkarilais-italialaista toveruutta voidaan kenties 155

V e li v e l j e n p uo l e s ta

päästä toteuttamaan näinä sodan vuosina paremmin, onhan meillä nyt viimein yhteiset tavoitteet. Meidän kummankin etujemme mukaista olisi Saksan liioitellun vallanhimon lannistaminen, ilman että maata kuitenkaan täysin kukistettaisiin. Torinossa eräs majuri lausui muun muassa sellaisen väitteen, että italialaiset olisivat mitä halukkaimpia lähtemään Suomen avuksi, mutta myös heidän tulee olla jatkuvassa valmiudessa, koska Italialla tulee olemaan [suur] sodassa ratkaiseva rooli. He malttavat tuskin odottaa, että pääsevät sotimaan Saksaa vastaan.

Saksalaisvastainen tunnelma on muuten hyvin aistittavissa kaikkialla. Vaikka minä puhuin saksalaiskysymyksestä ja sodasta hyvin varovaisesti, enkä esittänyt ainuttakaan saksalaisvastaista kommenttia, he palasivat tähän teemaan itse. Oli myös havaittavissa, että saksalaisvastaisesta tunnelmasta johtuen Italiassa oltiin jollain tapaa katkeria myös Mussolinille ja fasismille. Minun käsitykseni mukaan italialaisia vaivaa ensisijaisesti se, ettei saksalaisvastaisia mielenosoituksia sallita. He valittavat, että Italian lehdistö jättää ihmiset täydelliseen uutispimentoon Euroopan tapahtumista. Kohtasin paljon italialaisten sympatiaa Ranskaa kohtaan. Sotilasupseerit vakuuttivat, ettei Italian armeijaa missään tilanteessa lähetettäisi sotaan Ranskaa vastaan. He puhuivat siitä, kuinka Mussolini olisi halunnut viedä Italian Saksan mukana sotaan jo syyskuussa, ja kuinka aikeesta luovuttiin yliesikunnan vastustuksen vuoksi. He – erityisesti upseerit – painottivat, että Italiassa tunnetaan suurempaa sympatiaa kuin aiemmin myös Englantia kohtaan.

Jugoslaviaa kohtaan havaitsin hyvinkin suurta antipatiaa. Italialaisten mukaan kumppanuus Jugoslavian kanssa on vain hetkellistä, eikä näiden kahden kansan välistä vihanpitoa olla missään tapauk­sessa valmiita unohtamaan.

Poikkeuksetta kaikki italialaiset ottivat puheeksi Unkaria ja Romaniaa koskevan ongelman. Jotkut ihmettelivät sitä, että lähetämme vapaaehtoisia Suomeen, kun voimia voitaisiin käyttää Transilvanian tilanteen ratkaisemiseen. Transilvanian kysymykseen suhtauduttiin hyvin ymmärtäväisesti. Monien tiedossa on – ja kuulin 156

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

samaa paluumatkallani myös milanolaisilta ja torinolaisilta tuttaviltani –, että kaksi italialaista divisioonaa pitää asemiaan Unkarissa, Romanian rajan tuntumassa.

Koskaan aiemmin en ole kokenut Italiassa samanlaista tyytymättömyyttä fasismiin kuin nyt. Italialaiset moittivat erityisesti sitä, että eräät johtavissa asemissa olevat fasistit ovat hankkineet itselleen valtavan omaisuuden. Cianosta kuulin, että hän on haalinut omistukseensa koko Italian kivihiilikaupan ollen tänä päivänä sellaisen omaisuuden haltija, että hän on jo Volpiakin rikkaampi.

Helmikuun 8. päivänä illalla kello yhdentoista paikkeilla saavuimme Ranskan rajalle. Siellä eräs yleisesikunnan eversti toivotti meidät tervetulleeksi ja ilmoitti olevansa käytössämme mikäli tarvitsemme jotain ja että hänen tehtäväkseen oli annettu tervehtiä unkarilaisia vapaaehtoisia Ranskan sotavoimien nimissä. Esittelin upseerikunnan hänelle. Imre Kémeri Nagy esittäytyi kaikkien virallisten sääntöjen mukaisesti, mikä teki hyvän vaikutuksen. Raja-asemalla meitä oli odottamassa sotilaita kahvin ja kuppien kera, niin että koko joukko sai heti lämmintä juodakseen. Ranskalaiset ottivat meidät vastaan vieläkin huomaavaisemmin kuin italialaiset. He eivät edes laskeneet joukkojemme henkilömäärää, kirjoittivat vain ylös meiltä saamansa tiedot. Ranskan alueella matkustimme koko matkan ilman saattajaa. Ainoastaan yksi rautateiden edustaja matkusti mukanamme siltä varalta, että sattuisimme tarvitsemaan jotakin. Nautimme Unkarin tuliaisia luonnollisesti myös niiden Ranskan viranomaisten kanssa, jotka olivat auttaneet meitä passiasioissa ja lahjat otettiin mielihyvin vastaan. Pyysin heiltä, että miehillemme tarjottaisiin aamuyhdeksältä lämmintä kahvia myös Dijonissa.

Lähtiessämme kiitimme ranskalaisia sydämellisestä vastaanotosta kolminkertaisella hurraa-huudolla. Ranskalaiset upseerit tekivät kunniaa niin kauan kunnes juna oli lipunut heidän ohitseen.

Tunnelma junassa oli aina vaan parempi. Yöllä laskimme nukkuvat miehet ja tulimme siihen lopputulokseen, että kaikki huoli oli ollut turhaa, sillä heitä oli juuri saman verran kuin passejakin. Yö sujui ongelmitta ja etenimme Dijoniin ilman pysähdyksiä. Siellä rans157

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kalaiset sotilaat odottivat meitä kahvin kanssa, kuten oli sovittu.

Jakoivatpa he meille kinkkusämpylätkin ilman että olisimme niitä erikseen pyytäneet. Kersantti Patarsics jäi muuten junasta Dijonissa. Eräs ranskalainen upseeri oli pyytänyt häntä tarkastamaan, että kaikki ovat varmasti kyydissä. Ketään ei puuttunut, mutta Patarsics myöhästyi itse junasta.

Saavuimme Pariisiin viittä vaille kaksitoista. Asemalla meitä oli odottamassa Miklós Ajtay yhdessä Suomen lähetystön ministerineuvos Ivalon, konsulin sekä erään toisen konsulaatin työntekijän kanssa. Eversti Paasonen oli lähettänyt pahoittelunsa sen johdosta, ettei päässyt meitä asemalle vastaan. Eräs ranskalainen kapteeni tuli vastaanottamaan meitä maan asevoimien puolesta ja ilmoitti, että miehiä odotetaan lounaalle lähistöllä sijaitsevalle kasarmille.

Kuusi miestä jäi junaan vahtimaan matkatavaroita, sillä tilausjuna ohjattiin välittömästi Dieppeen [oik. Dieppeen lähtevälle raiteelle – tekijän huom.]. Loput matkustivat bussilla kasarmille syömään.

Kasarmin pihalla joukot asettautuivat riviin ja jonottivat lounasta kurinalaisesti, joka teki hyvän vaikutuksen niin kasarmin päällystöön kuin ranskalaisiin rivisotamiehiinkin. Aluksi saksalaistyylinen kurinalaisuus herätti hieman ihmetystä. Myöhemmin, kun upseerit menivät ruokalaan yhdessä rivisotilaiden kanssa ja istuutuivat pöytään – vaikka heille oli katettu pöytä erikseen upseeriston ruokailutilaan – saivat miehemme kuitenkin yleisen hyväksynnän ja ranskalaiset tulivat siihen lopputulokseen, että unkarilaisten upseereiden demokraattisuus on kuitenkin hyvin kaukana saksalaisesta mentaliteetista. Kasarmin komentajana toiminut tykistöeversti toivotti upseeriston lämpimästi tervetulleeksi ja kutsui heidät upseeriston ruokailutilaan. Lounas oli oikein hyvä, mutta upseerimme huomasivat yllätyksekseen millainen sotku ranskalaisten upsee­ rien ruokailutilassa vallitsi. Olin jo etukäteen valmistellut miehiämme siihen, ettei Ranskan tai Englannin armeijalta voinut odottaa samanlaista kurinalaisuutta kuin Unkarissa ja selitin heille myös syyt tähän. Ehkä he tämän ymmärrettyään päätyivät kuitenkin siihen lopputulokseen, että meidän järjestelymme on parempi.

158

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

Ranskalaisella kasarmilla tapasimme monia Unkarin juutalaisia, jotka suorittavat parhaillaan asepalvelustaan Ranskan armeijassa.

He tulkkasivat keskustelujamme ja käyttäytyivät kaikin puolin mallikkaasti. Ranskan armeijan piirissä tunnelma on hyvin saksalaisvastainen. He eivät tuomitse niinkään kansalaissosialismia, vaan ennemminkin preussilaiset. Italialaisista he eivät juurikaan pidä.

Meidät he ottivat vastaan mitä ystävällisimmin eivätkä vihjailleet mitään liittyen saksalaissuhteisiimme.

Miesten lounastaessa soitin Dijoniin ja tiedustelin junasta jääneen Patarsicsin perään. Dijonilainen sotilaskomentaja ilmoitti, että Patarsics oli lähetetty pikajunalla Pariisiin.

Luovutin Suomen lähetystölle mukanamme tuoman passiluettelon, siltä varalta että siitä olisi apua Englannin, Norjan ja Ruotsin viisumien hankinnassa. Suomalaiset vahvistivat nimilistamme.

Nämä listat pitivät sisällään luonnollisesti 341 henkilöä.

Kolmeksi iltapäivällä miehet matkasivat jälleen bussilla Saint Lazaren rautatieasemalle, johon tilausjunamme oli siirretty. Rauta­ tieaseman lähiympäristö ja sen yläpuolella kulkeva silta olivat tungokseen asti täynnä ranskalaisia ja Pariisin unkarilaisia, sillä Unkarin lähetystöä lukuun ottamatta kaikki tuntuivat tietävän tarkalleen, että unkarilaiset vapaaehtoiset ovat matkalla Suomeen.

Ihmeellistä kyllä, yleisessä tiedossa oli jopa junan lähtöaika. Pääsimme jälleen osaksi innostunutta juhlintaa, kun ranskalaiset heittelivät tupakka-­askeja, suklaata, postikortteja ja jopa frangeja alas miehillemme. Rautatieasemalla meitä odotti Patarsics, jonka eräs ranskalainen upseeri oli käynyt noutamassa Garre de Lyonilta. Matkan varrella hänelle oli tarjottu lounas niin Dijonissa kuin Pariisissakin. Ennen junan lähtöä miehille jaettiin kenttäpullot, jotka Ajtay oli hankkinut Ranskan puolustusministeriöstä. Ajtayn mukaan Pariisin Suomen lähetystö oli onnistunut siirtämään kaiken mahdollisen työn itseltään Ranskan armeijalle ja Lontoon lähetystölle. Paasonen ei saapunut asemalle vastaanottamaan eikä hyvästelemään meitä, mistä jäi hieman huono vaikutelma. Junan lähtiessä liikkeelle ranskalaiset alkoivat jälleen innoissaan osoittaa suo­ 159

V e li v e l j e n p uo l e s ta

siotaan, Pariisin unkarilaiset lauloivat puolestaan Unkarin kansallislaulun, jonka ranskalaiset sotilaat kuuntelivat kunnioittaen alusta loppuun.

Luutnantti Vass ja eräs toinen henkilö myöhästyivät junasta, sillä he olivat lähteneet Kémerin käskystä hakemaan miehille postikortteja. Pyysin Ajtaylta, että tämä huolehtisi myöhästyneiden lähettämisestä perästä käsin. Ajtay ilmoitti myöhemmin, että paikalla olleet suomalaisherrat – samat, jotka olivat paikalla myös saapuessamme Pariisiin – olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen heti ongelmasta kuultuaan.

Yleinen tunnelma matkalaisten keskuudessa oli kohonnut entisestään Pariisissa nautitun lämpimän lounaan ja ystävällisen vastaanoton myötä. Miehemme ylistivät ranskalaisia, ja italialaiset jäivät tässä vertailussa ikävä kyllä toiseksi. Syynä toiseen sijaan oli muun muassa se, että Ranskassa meille järjestettiin ylläpito ja Italiassa taas ei.

Saavuimme Dieppeen illalla kello yhdentoista aikoihin. Vastaanotto oli sielläkin hyvin lämmin. Luutnantti Vass seuralaisineen oli meitä jo odottamassa, sillä heidät oli laitettu Rouenin kautta kulkeneen luksusjunan kyytiin. Laivaan nousu oli melkoisen hankalaa, sillä Versaille-höyrylaiva on hyvin ahdas, eikä sitä ole mitoitettu joukkojen kuljetukseen. Istumapaikkojen löytäminen oli hyvin vaikeaa ja suurin osa istuikin selkäreppunsa päällä. Meidän lisäksemme laivassa oli vain pari matkustajaa sekä noin kolmekymmentä loukkaantunutta tai vapaille päässyttä englantilaista sotilasta­.

Vaikka kapteeni yritti auttaa tilaongelman ratkaisussa, eniten apua koitui kuitenkin henkilökunnalle annetusta pienestä juomarahasta. Miehille tarjottiin teetä ja syötävää, tosin niiden jakaminen oli aluksi hankalaa, koska tiskille päästäkseen oli kamppailtava tiensä täpötäyden laivan läpi. Lisäjuomarahan avulla saimme tarjoilijat kantamaan illallisen suoraan miehille. Kémeri jakoi kymmenen frangia kullekin. Summa osoittautui liian paljoksi, sillä kaikki olivat saaneet illallisen ja postikorttien lisäksi vielä kukin oman rommipullonsa. Ensimmäisinä humaltuivat englantilaiset, joille mei160

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

dän miehemme ystävällisesti tarjosivat rommiaan. Yöllä kaikki tulivat merisairaiksi, eikä näin ollen onneksemme voitu päätellä, kuka oksentaa meren ja kuka rommin vuoksi. Merenkäynti oli todella rajua. Huonovointisuus sattui melko huonoon aikaan, sillä kaik­ kien olisi pitänyt täyttää passin mukainen maahantulokortti Englannin rajaa varten ja nyt tämä työ jäi yksin minun tehtäväkseni.

Siksi en ehtinyt juurikaan katsoa miesten perään. Päällystön haltuun en tilannetta voinut jättää, sillä myös he olivat sairaina. Tästä johtuen yleinen kaaos, epäselvä laulu ja tarpeeton sekasorto täyttivät laivan läpi yön. Onneksi englantilaiset käyttäytyivät vielä sopimattomammin kuin meidän miehemme, niin että laivan henkilökunta jopa ihasteli meidän joukkojemme keskuudessa vallitsevaa kuria. Lähempänä aamua ajoimme vapaana ajelehtivaan englantilaiseen miinaan, joka ei kansainvälisten turvallisuusmääräysten noudattamisen ansiosta räjähtänyt ja selvisimme tilanteesta pelkällä voimakkaalla kolauksella.

Olin saanut maahantulokortit vasta täytettyä, kun saavuimme kello yhdeksän paikkeilla Newhaveniin.

Ranskan osuus matkasta oli järjestetty moitteettomasti. Myös Ranskan armeija ja valtion rautatieyhtiö tekivät kaikkensa helpottaakseen matkantekoamme ja paljolti tämän ansiosta joukkomme saapuivat Englantiin hyvissä voimissaan. Matkan aikana yksi miehistämme sairastui ja kaksi lääkäriä totesi perusteellisen tutkimuksen jälkeen, että häntä vaivaa voimakkaasti oireileva, muttei kuitenkaan vaarallinen influenssa. Matkalla Pariisista Dieppeen ja edelleen laivalla onnistuimme löytämään hänelle hyvän lepopaikan, joten mies saapui Englantiin jo paljon paremmassa kunnossa.

Haluaisin vielä mainita erikseen István Hajduczkyn, jonka toiminta on ollut koko ajan mitä innokkainta ja uhrautuvaisinta. Hän ei pelkästään viettänyt kahta yötä nukkumatta ja tehnyt kaikkeansa auttaakseen Italian vesipulan ratkaisemisessa. Hajduczky ei myöskään säikähtänyt menoja, jotka erilaisten juomarahojen ja juottamisien muodossa olivat välttämättömiä, jottei joukkojemme ylimääräisestä henkilöstä koituisi ongelmia. Hän ei suostunut siihen, 161

V e li v e l j e n p uo l e s ta

että kuluja korvattaisiin millään tavalla. Hän totesi vain, että tällä tavalla hänkin pääsee osaltaan edesauttamaan operaation onnistumisessa. Kémeri kiitti Hajduczkya koko pataljoonan puolesta.

Mielestäni olisi asianmukaista muistaa häntä soveltuvalla tavalla myös Unkarissa.

Helmikuun 10. aamupäivällä kello kymmenen lähdimme tilausjunalla Newhavenistä. Asemalla englantilaisten puolesta meitä olivat saattamassa Cunard-White Star Linen edustajana vanhempi neuvos Shepherd kahden muun herran kanssa sekä Unkarin puolesta, Suomen lähetystön pyynnöstä tohtori Károly Wolf, Lontoon Unkarin lähetystön kaupallisen neuvoksen avustaja sekä kuvataiteilija Elemér Kézdi Kovács. Englannin hallitus oli valtuuttanut yllämainitun laivayrityksen hoitamaan kuljetukseemme liittyvät järjestelyt, jottei operaatio vaikuttaisi viralliselta. Unkarin lähetystö sai tiedon saapumistamme vasta päivää aikaisemmin, perjantaina iltapäivällä, kun Suomen lähetystö oli pyytänyt nimeämään jonkun, joka voisi toimia miestemme apuna Englannissa.

Aivan ensimmäiseksi englantilaiset ehdottivat, että mikäli mahdollista, jättäisimme sotilaalliset muodollisuudet väliin. He ilmeisesti säikähtivät pannessaan merkille kolme vuorokautta matkustaneiden miesten sotilaallisen olemuksen. Edellisöisestä juhlimisesta ei näkynyt enää merkkiäkään. Vain kahta henkilöä piti patistaa hieman tiukemmin peseytymään ja pukeutumaan. Heistä toiselle annettiin vieläpä piiskaakin, suljettujen ovien takana tosin, jottemme antaisi liian barbaaria vaikutelmaa täällä ­länsidemokratiassa.

Tämän jälkeen kaikki sujui vaivattomasti. Englantilaiset katselivat ihmeissään, kun junaan nousuun tarkoitettu aika osoittautui aivan liian pitkäksi ja jo viidentoista minuutin kuluttua kaikki olivat paikoillaan junassa. Näin tilausjuna lähti liikkeelle suunniteltua aiemmin. Maahantuloa koskevat muodollisuudet oli hoidettu hyvin, ja kaikki pääsivät Englantiin ilman viisumia, passeihin merkittiin ainoastaan rajanylitys. Matkalla Shepherd kertoi meille, että suomalaisten meitä varten järjestämä laiva oli uponnut matkan aikana ja että meidän tulee näin ollen odottaa Lontoossa uuden lai162

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

van saapumista. Lontoossa miehet majoitetaan hotelleihin. Kaikki vastalauseeni olivat turhia, sillä meille ilmoitettiin, että niin Lontoossa kuin Lontoon ulkopuolellakin tämä on ainoa mahdollinen majoittumismuoto.

Saavuimme Lontooseen kahdentoista aikoihin päivällä. Siellä englantilaiset pyysivät jälleen, että sotilaalliset muodollisuudet jätettäisiin väliin. Kémeri vastusti tätä ja sain hädin tuskin yli­ puhuttua hänet luopumaan paraati-ideasta. Viktoria-rautatieasemalla Kémeri komensi joukot riviin ja piti heille seuraavan puheen: ”Asento! Kaikkien tulee käyttäytyä kuten siviileiden. Rivistä poistuminen on kielletty, ojennus ja ryhti on tärkeää, keskusteleminen on kielletty, epärytmiin marssimisesta seuraa rangaistus. Mars kohti uloskäyntiä! Pataljoona liikkeelle! Poistukaa!”

Englantilaiset eivät olleet Kémerin kanssa täysin samaa siitä, miten siviilit nyt taas käyttäytyvätkään, mutta asialle ei voinut enää mitään.

Junassa tapahtui vielä sellainenkin välikohtaus, että toinen juopuneista henkilöistä uhkaili linkkuveitsellä Ádám Szatmáry Király´ia. Kyseinen mies rauhoittui kyllä yhdeksän hyvin suunnatun läimäyksen ansiosta.

Miehet kuljetettiin asemalta hotelleihin busseilla. Englantilaiset olisivat halunneet majoittaa päällystön monta tähteä parempaan hotelliin kuin rivisotamiehet. Ilmoitimme heille, että ensinnäkin aliupseerit pysyisivät yhdessä rivisotilaiden kanssa ja toisekseen ylemmän upseeriston hotelli ei saisi olla paljon parempi kuin muidenkaan. Näin ollen päällystö majoittui Endseigh-hotelliin ja muut puolestaan seuraaviin hotelleihin: George, Warman, Northumberland, Tyne, Inverdloy, Inverclay, Midlothian ja James. Kaikki nämä hotellit sijaitsevat Eustonin ja Kings Crossin rautatieasemien läheisyydessä.

Tähän mennessä ei ongelmia ilmennyt, mutta oli jo ennakoitavissa, ettei pataljoonan hajalleen sijoittamisesta seuraa hyvää.

Lounaan jälkeen saapui hotelliimme Suomen kaupallinen neuvos Knorring, jolle luovutimme Ruotsin ja Norjan viisumeiden han163

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kintaa varten laaditut, Pariisissa varmistetut nimilistat. Hän ilmoitti, että joukot lähetetään todennäköisesti matkaan neljässä erässä, kolme viidenkymmenen hengen ryhmää Newcastlen ja Bergenin välillä liikennöivällä postilaivalla ja kolmas [oik. neljäs] suurempi ryhmä puolestaan käyttöömme luovutetulla norjalaisella Meteoraluksella. Viimeisin ryhmä lähtee näillä näkymin matkaan helmikuun 16. päivä. Hän tiedusteli meidän varustelutilannettamme.

Ilmoitin hänelle, että puntia miehillä ei ole yhtään ja myös vaatetuksessa on puutteita. Pyysin, että mikäli mahdollista, hän järjestäisi kaksi shillinkiä miestä kohden tupakkaa varten. Hän lupasi ottaa asiat hoitaakseen. Hän luovutti meille Suomen lähettilään tervehdyksen ja pyysi kääntymään puoleensa, mikäli minkäänlaisia ongelmia ilmenee. Illalla Suomen lähetystön edustaja ilmestyi luokseni ja toi viisi shillinkiä jokaista miestä kohden. Emme jakaneet rahoja, vaan ostimme osalla tupakkatuotteita ja loput annoimme joukkueenjohtajille, jotka voivat jakaa niistä tarpeen vaatiessa.

Illalla kävimme kaikki hotellit läpi ja tarkistimme joukkojen majoituksen. Hotellien laatutaso olisi muutoin ollut vaatimusten vastainen, jolleivät ongelmaksi olisi muodostuneet koko korttelin alueella parveilevat naiset, joiden toimenkuva ei jäänyt kenellekään epäselväksi. Jo ensimmäisenä iltana, pimeäntulon aikaan kadut valtasi Pestin huonomaineiselle Angyalföld-kaupunginosalle tyypillinen tunnelma. Se, että meillä oli ainoastaan yksi passiluettelo, jossa ei mainittu salanimellä matkustavien henkilöiden oikeita nimiä, oli suuri virhe. Meillä ei ollut myöskään nimilistaa, josta olisi­­selvinnyt yksittäisten osastojen jako. Tämän seurauksena emme voineet moneen päivään tietää, ketkä Lontoossa oikeas­ taan olivat ja ketkä eivät. Moneen päivään ei saatu selkoa siitä, ketkä missäkin hotellissa asuivat, sillä hotelleilta saamamme henkilömäärät eivät täsmänneet omien tietojemme kanssa. Hotellien pitäjien ja joukkueenjohtajien laskelmat henkilömääristä olivat erilaisia. Mikäli jollekulle olisi tullut mieleen karata, ei olisi koskaan pystytty selvittämään, miten paossa oli onnistuttu. Matkan aikana Kémeri ja kumppanit alkoivat laatia nimilistaa, jota ei kuitenkaan 164

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

koskaan saatu täsmäämään muiden tietojen kanssa. Jo Lontooseen saapuessamme meillä oli noin viisi eri nimilistaa, joissa jokaisessa oli eri nimet.

Lämmitysongelmista kärsittiin suurimmassa osassa hotelleista.

Siellä missä oli olemassa lämmitys, oli huoneissa kolikoilla toimiva automaattikäyttöinen sähkö- tai kaasuhella. Pyysin hotellin omistajia syöttämään automaatteihin kolikoita ja kirjoittamaan summat laskulle ja he lupasivat toimia näin. Muutoinkin majoituksen suhteen ajauduttiin sekasortoon. Ne miehet, jotka olisivat joutuneet nukkumaan huoneissaan yksin, pyrkivät huoneisiin, joissa oli jo useampia henkilöitä majoitettuina. Ilmeisesti he halusivat nukkua mieluummin lankonsa tai kumminsa kanssa samassa vuoteessa kuin yksin.

Suomen lähetystöltä soitettiin illalla ja pyydettiin, että lähettäisimme ensimmäisten 41 henkilön passit mahdollisimman pikaisesti, sillä he pääsisivät mahdollisesti matkaan jo maanantaina 12. helmikuuta. Keräsimme tarvittavat passit yhteen jo illalla ja vein ne lähetystölle sunnuntaina 11. helmikuuta. Sunnuntaina kiersimme hotellit uudelleen Kémerin ja Szatmáry Király´in kanssa. Lämmittämättömissä huoneissa monet olivat sairastuneet. Hotelleissa, joissa oli kunnollinen yhteiskäytössä oleva tila ja lämmitys, ei ollut ilmennyt ongelmia. Puolestaan niissä paikoissa, joissa miehet joutuivat majoittumaan huonosti lämmitettyihin huoneisiin, ongelmia oli paljon. Jo iltapäivästä miehet olivat tekemässä tuttavuutta tietyntyyppisten naisten kanssa, joten meidän oli saatava järjestys aikaan keinoja kaihtamatta. Meidän oli pakko antaa käsky, ettei kenenkään ollut lupa poistua hotellista. Osa upseeristosta käyttäytyy hyvin kehnosti. He roikkuvat kaupungilla, eikä heillä luonnollisesti ole aavistustakaan siitä, mitä heidän alaisensa tekevät. Vain vaivoin saatiin jonkinlainen järjestys palautettua. Hotellien komennosta vastuussa olevat eivät kyenneet tunnistamaan joukkoihinsa kuuluvia miehiä, eivätkä he pystyneet pitämään kirjaa siitä, kuka on paikalla ja kuka ei. Nimilistojen puuttuessa joukkoja ei pystytty tarpeen vaatimalla tavalla kokoamaan.

165

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Pilkkopimeässä keräsimme lähistöllä olevat miehet kokoon, niin että iltaan mennessä kaikki oli suurin piirtein järjestyksessä.

Löysimme kolmannelta kadulta umpihumalaisen päivystävän aliupseerin, joka talon portailla istuen yritti tehdä lähempää tuttavuutta kahden naisen kanssa. Kémeri käsittelee miehiä liian lempeästi. Suuremmalta skandaalilta vältyttiin enimmäkseen Szatmáry Király´in korvapuustien ansiosta. Kun palasimme hotellille, otin heti yhteyttä Suomen lähetystöön sekä Cunardiin. He lupasivat ryhtyä tarvittaviin toimiin.

Illalla kiersimme hotellit uudelleen Kémerin kanssa ja niissä vallitsi jo paljon parempi järjestys kuin iltapäivällä. Kémeri ei ollut juurikaan päässyt näkemään iltapäivän sikailua ja ryhtyi puolestaan moittimaan juuri sitä joukkueen komentajaa, jonka luona aiemmin kaikki oli ollut täysin järjestyksessä. Sen sijaan hän ei ollut huomaut­tanut asiasta, kun erään alikersantin vuoteesta löytyi kaksi naista. Sunnuntaina iltapäivällä, kahden majoitustarkastuksen välissä kävimme Kémerin kanssa Suomen lähetystöllä tapaamassa Suomen kenraaliluutnantti Enckelliä, joka oli saapunut Lontooseen erityisellä valtuutuksella hoitaakseen sotakaluston sekä vapaaehtoisten kuljetukseen liittyviä asioita. Hän puhui suurella kunnioituksella operaatiostamme ja ilmoitti, ettei Suomi tule ikinä unohtamaan unkarilaisten ystävyyden elettä. Selostimme hänelle yksityiskohtaisesti tähänastiset järjestelymme ja pyrimme antamaan yleiskuvan miesten koulutustasosta ja mahdollisista käyttötarkoituksista. Kémeri oli halunnut, että kenraaliluutnantille olisi käännetty muun muassa se, että Venäjän raja tullaan murtamaan kahden viikon sisällä. Hänellä oli kuulemma olemassa tätä varten myös suunnitelma, jota ei kuitenkaan vielä halunnut paljastaa. Luonnollisestikin käänsin jotain aivan muuta. Kenraaliluutnantin puheista sai sellaisen käsityksen, että suomalaiset haluaisivat sijoittaa unkarilaiset vapaaehtoiset erillisenä osastona ja itsenäisenä pataljoonana mieluiten niin, että miesten erityisvalmiudet otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon. Hän pyysi, että suomalaiselle sotilasjoh-

166

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

dolle kerrottaisiin yksityiskohtaisesti, millaisten tehtävien suorittamiseen unkarilaispataljoona parhaiten soveltuu.

Maanantaina 12. helmikuuta aamupäivällä kävin hoitamassa hotelliongelmaa Cunardin johtoportaan luona. Englantilaiseen jäykkyyteen on hyvin hankala suhtautua. He pohdiskelivat, miten joukot saadaan jaettua sellaisiin ryhmiin, että jokaisella olisi huoneessaan lämmitys. Kolme varttia kestäneen neuvottelun jälkeen he ilmoittivat, että vaikka kulujen suhteen ollaankin avoimia, eivät he näe tilanteeseen mitään ratkaisua. Ehdotin, että kenties voitaisiin vuokrata kaasulämmittimiä, niin että niitä riittäisi jokaiseen huoneeseen. He pitivät tätä ajatusta ihmeellisen hyvänä ja lupasivat, että asia on hoidettu iltaan mennessä. Ehdotin myös, että he lähettäisivät muutaman etsivän hotelleiden liepeille mahdollisten vakoilu­yritysten välttämiseksi. Valvontaa on meidän osaltamme täysin mahdotonta järjestää ottaen huomioon, että hotellit ovat maan alla yhteydessä toisiinsa, niin että kuka tahansa saattaa kadota mielensä mukaan. He totesivat, ettei kenenkään vapaata liikkuvuutta voida Englannissa rajoittaa. Asiassa ei auta edes vallitseva sotatila.

Maanantaina puolenpäivän aikaan kävin vierailulla Unkarin sotilasasiamies everstiluutnantti Utassyn luona ja pyysin häntä lähettämään sähkeen Budapestiin, ettei sieltä lähetettäisi enempää joukkoja ennen kun olen palannut. Suomalaisten mukaan Budapestistä oli nimittäin lähetetty sähke, jonka perusteella sieltä olisi lähdössä kymmenen päivän sisällä uusi kolmensadan hengen pataljoona. Painotin Utassylle erikseen, ettei tämä puhuisi mitään vaikeuksistamme, sillä ne on mahdollista arvioida ainoastaan paikanpäällä. Budapestistä käsin asiat ymmärrettäisiin hyvin helposti väärin.

Kun palasimme takaisin hotellille, meitä oli siellä odottamassa Suomen kaupallinen neuvos Knorring, joka ilmoitti meille laivojen suunnitelmanmukaiset lähtöajat. Ensimmäiset viisikymmentä henkeä matkustaa 13. päivä Myralla, toiset viisikymmentä 15. päivä Iriksellä, niin ikään viisikymmentä henkeä 16. päivä Besheimhöyrylaivalla yhdessä viidenkymmenen englantilaisen kanssa ja 167

V e li v e l j e n p uo l e s ta

loput niin ikään 16. päivä Meteorilla. On kuitenkin mahdollista, että Meteor saapuu aikaisemmin, jolloin ensimmäistä ryhmää lukuun ottamatta kaikki voivat matkustaa sillä. Tämän suunnitelman mukaisesti keräsimme kasaan jokaisessa ryhmässä matkustavien passit sekä nimiluettelot. Samalla päätimme, että jokaisesta ihmisestä tehdään oma henkilötietokorttinsa ja saamme näin viimeinkin selville kuinka monta meitä on.

Kahdeksan miestä makaa influenssassa, kaikki luonnollisesti juuri huonoimmin lämmitetyissä hotelleissa. Välttyäksemme enemmiltä sairastapauksilta, ehdotin että lähetämme miehiä ulos kävelylle pienissä ryhmissä. Operaatiota ei muutoinkaan enää pystytä pitämään salassa, sillä englantilaiset lehdet ovat julkaisseet valokuvia ja haastatteluja miehistämme. Shepherd kertoi varoittaneensa Englannin hallitusta siitä, ettei asiaa kyetä hotellimajoitukseen päädyttyämme pitämään salassa. Eräs valokuvaaja, joka halusi kuvata vapaaehtoisia hinnalla millä hyvänsä, hakattiin niin pahasti, että hän tuskin pysyi tolpillaan. Eräs paikalle sattunut poliisi osoitti hanakkaasti hyväksyntänsä toiminnalle. Illalla Kézdi Kovács tuli tapaamaan meitä ja kertoi tulevansa Utassyn toimeksiannosta mukaamme satamaan saadakseen tietoonsa tiettyjä asioita saattueen kuljetuksesta.

Lääkärit ilmoittivat, että yksi miehistämme, István Csordás on niin pahanlaatuisen influessan kynsissä, että hänen on jäätävä Lontooseen. Järjestin hänelle vielä illalla kuljetuksen sairaalaan. Miehet ovat yleensä ottaen käyttäytyneet jo paljon paremmin. Heillä ei ole rahaa, ainoastaan pengőitä, tosin joku oli selvittänyt, että Cookilta­ saa 22 pengőtä vastaan yhden punnan. Tämän lisäksi he saavat englantilaisilta lahjaksi tupakkaa.

Saimme suomalaisilta tiedon, ettei yksikään laiva lähde liikkeelle ennen 15. päivää. Englantilaiset ovat ihmeissään siitä, miten paljon nopeammin asiat sujuvat meidän kohdallamme verrattuna heihin. Me puolestamme olemme jokseenkin tyytymättömiä jo omaan tempoommekin.

168

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

Saimme suomalaisilta suuren määrän lämpimiä vaatteita ja käsineitä, silti olisi ollut parempi hoitaa varustelu loppuun jo kotona.

Tiistaina 13. päivä ostin miehille tupakointitarpeita. Ne ovat kalliita, eivätkä kovinkaan hyvän makuisia. Jokaista miestä kohden jäi vielä kolme shillinkiä, jotka ovat joukkueenjohtajien hallussa. Lääkäreiden mukaan Csordásilla ei ole enää hengenvaaraa, mutta hän ei missään tapauksessa voi tulla mukanamme. Kävimme Szatmáry Király´in kanssa Suomen lähetystöllä. He ovat tehneet täällä valtavan työn. He puurtavat itsensä uuvuksiin ja osansa tekevät vieläpä lähetystön työntekijöiden sukulaisetkin. Menimme käymään englantilaisten vapaaehtoiskäyttöön antamassa linnassa, jossa värväykset olivat parhaillaan käynnissä. Siellä meidät otti vastaan eversti Gipsom, jolle selostimme yksityiskohtaisesti omat järjestelymme.

Hän kuunteli hyvin tarkkaavaisesti ja ilmoitti, että meidän kokemustemme perusteella myös he voisivat lähettää matkaan ainoastaan täydellisesti järjestettyjä joukkoja. Hän puhui suurella kunnioituksella miehistämme, jotka oli tavannut Lontooseen saapuessamme. Hän on pitänyt edellä mainituista asioista kirjaa, niin että he voivat vastaisuudessa hyödyntää kokemuksiamme. Hän onnitteli meitä siitä, että olemme päässeet jo näin pitkälle avun­ annossamme. Lontoossa vapaaehtoisvärväyksiä kohtaan on osoitettu paljon mielenkiintoa ja ihmisiä on ilmoittautunut suurin joukoin, lisäksi aines vaikuttaa selkeästi laadukkaammalta kuin meillä.

Sitä emme voi tietenkään tietää, miten he tulevat rintamalla pärjäämään. Eversti Gipsom ehdotti lopuksi, että mikäli meillä ilmenee puutetta jostakin, tämä voidaan korvata heidän varusteluistaan.

Olemme yhteisellä asialla ja meidän jokaisen velvollisuutena on tukea toisiamme kaikessa mahdollisessa.

Kun palasimme takaisin hotellille, meitä oli odottamassa Lontoon Suomen lähettilään vaimo, rouva Gripenberg, joka toi henkilökohtaisesti meille pipoja, pitkiä alushousuja, villapaitoja sekä muuta lämmintä varustusta. Hän kantoi säkit itse autosta sisälle. Rouva Gripenberg kutsui meidät yhdessä upseereiden kanssa keskiviikkona teelle. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettemme pääse 169

V e li v e l j e n p uo l e s ta

matkaan ennen viikonloppua. Illalla Knorring ilmoitti, että Meteor tulee todennäköisesti lähtemään Leithistä.

14. päivä keskiviikkona saapui suomalaisilta jälleen lähetys lämpimiä vaatteita, lisäksi saimme tupakkatarpeita upseereille. Iltapäivällä kävimme upseereiden kanssa teellä Suomen lähetystöllä.

Vaikka kaikki käyttäytyivätkin oikein hyvin, on silti hyvä, etteivät upseerimme puhu vieraita kieliä. Heidän poliittinen arviointi­ kykynsä saattaa välillä pettää, ja he sanovat usein sellaisia asioita, joista kannattaisi ennemmin olla hiljaa. Teellä oli useita englantilaisia rouvia, jotka osallistuvat suomalaisten avustustoimintaan. Saimme kutsuja toisensa perään, mutta pyrin kieltäytymään mahdollisimman monesta. Saimme paikan päällä lisää lämpimiä vaatteita.

Lähestulkoon jokaisen vaatteen mukana tulee kirje, jossa vaatteen neulonut englantilaisrouva esittää kiitoksensa vaatteen saajalle siitä hyvästä, että tämä on menossa taistelemaan Suomen puolesta.

Englannissa koetaan suurta empatiaa Unkaria kohtaan. Suhteistamme Saksaan ei juuri puhuttu, kuten ei asiaan viitattu myöskään Ranskassa. Ne, jotka kuitenkin ottivat asian puheeksi, vakuuttelivat, että vaikka Unkari onkin näennäisesti Saksan puolella, todistaa tämä Suomen avuntarjouksemme, ettemme todellisuudessa voisi olla ystäviä kulttuurimme vihollisen kanssa. Suomen lähettiläs Gripenberg teki myös poikkeuksellisen hyvän vaikutuksen, vaikka hänkin on hukkua työmääräänsä alle.

Koko Lontoo tietää, keitä me olemme. Astuimme sitten bussiin, metroon tai ravintolaan, joka paikassa saimme kuulla, että tuolla niitä unkarilaisia vapaaehtoisia nyt menee.

15. päivä torstaina aamupäivällä menin käymään kuljetuksemme hoitavassa laivayhtiössä puhumassa lähtöajankohdasta. Tämän hetkisen suunnitelman mukaan ensimmäiset 50 henkeä lähtevät matkaan Newcastlesta sunnuntaina 18. päivä Myralla. Voi kuitenkin olla, että he pääsevät lähtemään sunnuntaina vasta Lontoosta.

Seuraava ryhmä lähtee Lontoosta maanantaina Edinburgiin ja nousee Meteor-laivaan Leithistä. Näin lähdemme matkaan vain kahdessa ryhmässä. Ensimmäiset matkustavat tilausjunavaunussa, toiset 170

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

saavat oman tilausjunan. En voi itse kuitenkaan matkustaa kumpaankin paikkaan, joten Kézdi Kovács menee ensimmäisen ryhmän mukana Newcastleen. Voi olla, että hän ehtii Edinburghiin ajoissa, mutta sen varaan ei voida laskea. Kävimme läpi myös laivaan nousun yksityiskohdat.

Miehistön vaatetus pitäisi pesettää, mutta tähän ei ole enää aikaa eikä rahaa. Meidät oli jälleen kutsuttu teelle iltapäivällä, mutta meidän oli pakko kieltäytyä tarjouksesta. Tiedustelin lähetystöltä ­Kézdi Kovácsista, ja he sanoivat, että mieheen voi luottaa sataprosenttisesti. Keskustelin myös Barczan kanssa, joka oli pahoillaan siitä, ettei päässyt tapaamaan joukkojamme. Hän ilmoitti, että Neuvosto­ liiton suurlähettiläs oli tiedustellut häneltä vapaaehtoisista, johon hän oli vastannut tietävänsä ainoastaan sen mitä lehdissä on kirjoitettu. Suurlähettiläs Maiskin vaatimuksiin hän vastasi kysymällä, eikö myös Neuvostoliitolla olisi kolmesataa sellaista miestä, jotka he mielellään lähettäisivät Suomeen. Asia oli tällä loppuun käsitelty.

Illalla meitä kävi tapaamassa rouva Brindley, joka on Suomen avustuskampanjan johtaja. Hän toi meille useita satoja pareja lämpimiä hansikkaita. Saimme kutsun saapua ylihuomenna iltapäivällä paroni Stackelbergin, Financial Newsin päätoimittajan luokse.

Hänen vaimonsa osallistuu niin ikään avustuskampanjaan. Perjantaiaamuna Tyne-hotellin johtaja saapui luoksemme tekemään valituksen liittyen naisiin, joita miehet kuulemma ahdistelevat kadulla. Lupasin puuttua asiaan. Vaikuttaa siltä, että eräille sota-ajan pimennys sopii liiankin hyvin. On mielenkiintoista, että ongelmia ilmenee aina niiden henkilöiden kanssa, joiden joukkueenjohtaja ei ole upseeri. Meillä on vain kolme tai neljä upseeria, joihin voi luottaa täysin kaikissa mahdollisissa asioissa. Eräskin joukkueenjohtaja oli esimerkiksi istunut viidentoista miehensä kanssa kapakassa juomassa jonkun englantilaisten laskuun ja päätynyt hankkiutumaan kaatokänniin. Tällaisessa tilanteessa ei luonnollisestikaan kurin ylläpitäminen onnistu. Iltapäivällä lähetimme miehet kuitenkin elokuviin, jotta heillä olisi jotain tekemistä. Ostimme

171

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kirjepaperia ja lähetämme miesten kirjeet lähetin matkassa kotiin, sillä Englannista ei voi lähettää postia ulkomaille.

Tyne-hotellin johtaja saapui jälleen tekemään valituksen. Tutkittuamme hänen valituksensa, tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että väitökset olivat enimmäkseen perättömiä. Pyynnöstämme huolimatta hän ei ollut antanut rahaa lämmitykseen, mistä syystä miehet olivat luonnollisestikin syöttäneet koneisiin kaksifilleerisiä [unkarilainen pikkuraha – tekijän huom.], ranskan frangeja sekä lisäksi myöhemmin leivän kuorta. Tämä oli eittämättä paras mahdollinen ratkaisu.

Iltapäivän teehetki onnistui todella hyvin ja englantilaiset ovat erityisen ystävällisiä upseereillemme. Paikalla oli Prahan entinen­ suurlähettiläs Sir Joseph Addison, joka oli tuntemattomalta lähteeltä saanut tietää minun oleskelleen Berliinissä jonkin aikaa ja joka tiedusteli kärkkäästi Saksaan liittyviä tietoja. Minä olisin mieluummin kuullut hänen mielipiteitään asioista, sillä hän osaa arvioida Saksan tilannetta todella objektiivisesti. Hänellä on vahva näkemys myös meidän tilanteestamme, ja hän vastustaa avoimesti Tšekkoslovakian status quota. Hänen mukaansa englantilaisilla on taipumus vetää samaan kategoriaan meidän pyrkimyksemme Romaniassa Saksan valloitusretkien kanssa. Asiaan pystyy hänen mukaansa vaikuttamaan ainoastaan tehokkaalla propagandalla. Meidän propagandamme on liian suorasanaista, eikä sitä osata lännessä arvostaa. Saimme jälleen kutsun teelle ylihuomenna rouva Brindleyn luo.

17. päivä lauantaina aamulla Cunard Line ilmoitti tarkan lähtöajan. Ensimmäiset viisikymmentä henkeä lähtevät matkaan sunnuntaina kello 21.30 Szatmáry Király’in johdolla. Seuraava ryhmä lähtee maanantai-iltana kello 20.00. Lähtöuutinen herätti joukkojen keskuudessa suurta innostusta, emme kuitenkaan kertoneet heille vielä tarkkaa lähtöaikaa.

Vein Csordásin iltapäivällä St Pancrasin sairaalaan. Lontoossa toimiva unkarilainen lääkäri Bánszky tulee hoitamaan häntä.

172

Ján os Mel o c c o n s­ elonteko vapaa­e htoispataljoonan ­Eur oopan matkasta

Iltaan mennessä olimme viimein saaneet valmiiksi kaikki henkilökortit ja kävi ilmi, että meitä on kuitenkin yksi enemmän kuin olisi pitänyt. Tässä vaiheessa emme luonnollisestikaan voi tilanteeseen vaikuttaa, vaan Géza Kovács, szegediläinen kuuden lapsen isä tulee matkustamaan vastakin ilman passia.

Sunnuntaina aamupäivällä toin ensimmäisen ryhmän passit Suomen lähetystöltä, seurasimme kun miehet pakkasivat tavaransa ja ilta seitsemään mennessä kaikki oli lähtövalmista. Szatmáry Király lähtee matkaan neljänkymmenen asteen kuumeessa. Tunnelma on ensiluokkainen. Joukkojen kokoaminen ja riviin asettuminen sujuivat parhaan järjestyksen mukaisesti. Menimme asemalle bussilla, jossa miehet sijoitettiin kahteen eri junavaunuun. Asemalla olivat paikalla: Stackelbergit, rouva Brindley sekä lähes koko Suomen lähetystö. Juna lähti liikkeelle 22.30 ilman mitään ongelmia.

Kézdi Kovács matkusti heidän kanssaan Newcastleen.

Maanantaiaamuna 19.2. järjestelimme asiat hotelleissa. Kaikki oli tallella yhtä huopaa lukuun ottamatta, jonka Tyne-hotellin omistaja oli varastanut. Lisäksi puuttui luonnollisestikin lopullinen nimilista, jota oli työstetty aivan viimehetkeen saakka. Hoidimme laskut ja Tyne-hotellin viimeisetkin aiheettomat valitukset. Eräs Hamilton-niminen englantilainen kapteeni, joka asui kanssamme samassa hotellissa, saattoi meidät junalle ja kehui vuolaasti joukkojemme käytöstä. Hän kertoi jakaneensa majapaikan englantilaisten sotilaiden kanssa useammin kuin tarpeekseen, eikä ollut kohdannut unkarilaisjoukkojen kaltaista järjestystä ja herrasmiesmäistä käytöstä vielä koskaan aikaisemmin. Hän painotti, että kaikki ihmiset kenen kanssa hän oli asiasta puhunut, olivat samaa mieltä hänen kanssaan. Hyvästit olivat hyvin tunteelliset, varsinkin englantilaisten rouvien puolesta, joita miehemme pyrkivät kohtelemaan kaikin puolin lämpimästi.

Junaan nousu sujui tälläkin kertaa täysin vaivattomasti. Jotta henkilömäärän kanssa ei koituisi ongelmia, menin laskemaan miehiä yhdessä englantilaisten kanssa ja lopulta minun onnistuikin häiritä heitä siinä määrin, että lopputulokseksi saatiin lukema, joka 173

V e li v e l j e n p uo l e s ta

vastasi passien määrää. Junassa koitui pieniä ongelmia siitä, että englantilaiset saattajat olisivat halunneet tyhjentää itseään varten kolme osastoa, juuri kun miehet olivat saaneet asetuttua paikoilleen. Vaikka tästä aiheutui pientä vaivaa, onnistuttiin kaikki järjestämään ilman ongelmia. Matka sujui vaivattomasti ja saavuimme aamulla Edinburghiin oikein hyvissä tunnelmissa. Menin passien kanssa edellä Leithiin, jotta voisimme laivaan nousun yhteydessä jälleen kontrolloida henkilömäärää eduksemme. Géza Kovács saatiin huomaamatta kuljetettua laivaan kahden selkärepun välissä. Miehet saatiin laivaan ongelmitta. He olivat syöneet aamiaista ensiluokan hotelleissa ja saapuneet satamaan busseilla. Ensimmäinen lounas sai ihmiset loistavalle tuulelle, sillä heitä palveltiin kuin luksusristeilijöitä.

Edinburgilaisia oli tiedotettu jälleen hyvin, sillä sataman sisäänkäynnin luokse oli kerääntynyt melkoinen määrä rouvia saattelemaan meitä. Kaikki tiesivät keitä me olemme. Lähdön ajankohtaa ei tiennyt kukaan, ei edes laivan kapteeni. Samaan aikaan saapui Newcastlesta paikalle myös Kézdi Kovács, joka ilmoitti että laivaan nousu siellä oli sujunut täysin suunnitelmien mukaan. ­Szatmáry Király oli yhä edelleen sairaana. Laivan norjalainen kapteeni, Lundt oli hyvin sympaattinen ja otti miehemme lämpimästi vastaan. Nimikortteja laivassa kirjoitettiin vielä iltapäivälläkin, ja työ saatiin päätökseen vasta kello viiteen mennessä. Tämän jälkeen, kello kuuden aikaan, satama suljettiin ja me hyvästelimme joukot Kézdi Kovácsin kanssa ja palasimme Lontooseen.

Meteor lähtee matkaan 21.2. illalla luultavimmin samassa saattueessa, mihin myös Myra on liittynyt päivää aikaisemmin Newcastlessa.

174

Professori E. Lönnrothin raportti Budapestista koskien vapaaehtoisten värväämistä156 Budapest, 5.II.1940.

Herra Kenraali Enckell.

Vapaaehtoiskysymys täällä on ollut muodonvaihdoksien alainen eikä nykyinen asiantila osoita myöskään täysin sitä kuvaa, joka Helsingissä käydyissä, Herra Kenraalin ja minun keskinäisissä keskusteluissa tuntui otaksuttavalta. Unkarin viranomaisten arvio yleisestä maailmantilanteesta ja heidän tämänmukaiset toimenpiteensä ovat osaltaan vaikeuttaneet määräävästi asiaani. – Kysymys karakterisoituu tutkimuksieni mukaan seuraavanlaisesti.

Täkäläiset viranomaiset ovat perin varovaisia, ettei nimenomaan meidän riitapuolemme, joka samalla on heidän uusi naapurinsa, Venäjä, saisi mitään vihiä siitä, että täällä suositaan vapaaehtois­ kysymystä. Unkarin ja Saksan välisellä, jonkin verran kireällä suhteella on niin ikään osuutensa asiassa. Tämän vuoksi on kaikkinainen propaganda, yksinpä keskustelukin vapaaehtoiskysymyksestä kielletty ja vieläpä salainen vapaaehtoistoimistokin Budapestissa suljettiin ennen minun tänne tuloa. Asia leviää vain salaisesti miehestä mieheen ja vain maaseudulla viranomaisten luottamusmiehet toimivat salaisine toimistoineen vapaaehtoisten ottamisasiassa.

– Ilmoittautuneet tutkitaan huolellisesti sekä poliittiseen että yleiseen luotettavuuteensa nähden (poliisiviranomaisen avustuksella); samoin terveydentila (lääkärintarkastus).

Viranomaiset pitävät siis asian omissa käsissään, eivätkä siten pidä suotavana muiden omaperäistä toimintaa siinä. Viranomaiset 175

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ovat niin ikään, kuten täältä aikanaan tulleesta sähkeestä on käynyt ilmi, itse hahmotelleet vapaaehtoisjoukon suuruuden ja harkinneet vapaaehtoisten valintaperusteet. On suurenmoista, että ilmoittautuneita on kaikesta salaisuudesta huolimatta runsaasti, ja mitä enempi niitä on, sitä paremmaksi tulee kyllä valittujen laatu. Valitettavasti viranomaiset eivät, kuten mainittu sähke samoin osoitti, ainakaan nykyisin anna käytettäväksemme hylkäämiään miehiä, mutta aivan mahdotonta ei kuitenkaan kai ole, että jos heidän kortistonsa karttuu runsaan ilmoittautumisen vuoksi ylimääräisen paljon miehiä, kokonaismäärä kuitenkin voisi myöhemmin keväällä nousta.

Ettei kuitenkaan nykyisin haluta nähtävästi muuttaa asiain menoa, johtunee toisaalta siitä, etteivät viranomaiset halua oman maineensa vuoksi päästää Suomeen heikompaa tai jollakin tavalla vähemmän luotettavaa ainesta, mutta nähdäkseni ensisijassa siitä, etteivät he katso nykyisissä, täälläkin huolestuttavan epävarmoina pidettävissä oloissa voivansa antaa maasta pois enemmän kuin mitä ovat luvanneet, yhden rykmentin. Kun lisäksi nyttemmin tiedetään, että Unkari parastaikaa suorittaa ylimääräisiä kutsuntoja joukkoihinsa ja kiirehtii varustautumistaan, mikä näkyy meidänkin asehankinnoissa täällä, lienee vaikeata muuttaa viranomaisten suunnitelmia.

Ainoastaan kenties huomattavasti myöhemmin saatetaan nähdä, muuttuuko tilanne kaikesta huolimatta meille vielä nykyisestään edullisemmaksi – nyt siitä ei kuitenkaan voine esiintuoda mitään päteviä arveluja.

Kun vapaaehtoiset saapuvat Suomen rajojen sisäpuolelle, olisi näiden tulo, kuten tunnettua, ilmoitettava täkäläisten ylioppilasosakuntien aikaansaannokseksi, eikä missään tapauksessa siis silloinkaan antaa tietoa siitä, että vaikutusvaltaiset piirit täällä ovat ­asian järjestäneet, yhtä vähän kuin mainita kysymyksessä olevien korkeitten henkilöitten nimiä. Ylioppilasosakuntien suureen järjestöön olen muuten saanut täällä perehtyä, ollessani itse erään meikäläisen osakunnan inspehtori ja olen mm. ollut järjestön puheenjohtajan kanssa ajatustenvaihdossa salaisessa vapaaehtoiskysymyksessä. Innostus ja avunanto on ylioppilastaholla suurenmoinen; niin176

Pro f essori E. Lö n n rot hin rapo rtti Budap estista koskien vapaaehtoisten värväämistä

pä esim. metsätieteellisen tiedekunnanosaston kaikki opiskelijat ilmoittautuivat vapaaehtoisiksemme, mutta viranomaiset eivät katsoneet oikeaksi hyväksyä muuta kuin osan, sillä muuten olisi tiedekunnanosasto täytynyt sulkea. Sitä paitsi odottaa Unkarin nuoriso järkkymättä Sibenbürgenin [Transilvanian – tekijän huom.] uutta ratkaisua.

Kun ei sallita harjoittaa lisävärväystä unkarilaisten kesken unkarilaisten omien hankintajärjestöjen sivussa – unkarilaiset halunnevat nimittäin pitää koko asiaa omana lahjana Suomelle – yhtä vähän he näyttävät haluavat aikaansaada oman maansa arkailevalle varovaisuudelle ikävyyksiä sillä, että sallisivat värvätä täällä vierasmaalaisia. Lähetystömme on siten ollut pakoitettu osoittamaan muunmaalaiset tarjokkaat kotimaansa alueelle. Muuten on näitä tarjokkaita ollut niin mitättömän vähän, ettei niillä olisi ollut mitään merkitystä asiassa, ja unkarilaiset eivät myöskään halua niitä joukkoihinsa. Tällaisten ilmoittautuneiden poliittista luotettavuutta ei ole myöskään voitu todeta, kun täkäläiset viranomaiset eivät asiaa avusta. Koko minun täälläoloaikanani on ollut vain yksi tällainen ja hänelläkin oli ruumiin vamma.

Tuntuu siis siltä, ettei asian periaatteellista menoa voi, ainakaan nykyisin, muuttaa toisiin uomiin, kuin mitä isännät itse ovat järjestäneet. Tuntu Lähetystössämme on se – ja minun tunnustelut viittaavat samaan – että ylipainostus meidän puoleltamme ei edistäisi asiaa asian nykyisessä vaiheessa, vaan katsottaisiin sitä arvosteluksi heidän ”omassa” asiassaan, joka heidän piirissään on syntynyt mitä suurimman myötämielisyyden ja spontaanisen avustamistahdon ilmauksena. – Sanalla sanoen on mielenlaatu täällä mitä suurenmoisin Suomen hyväksi.

Kovin nopeasti ei ensimmäinen komppania ole lähtenyt matkalle, mutta johtuuhan se osaksi myös siitä, ettei laivoja ole voitu helposti järjestää Englannista. Toivottavasti tämä nyt kuitenkin järjestyy ja unkarilaisten toivomalla tavalla. Tässäkin heillä on, kuten tämänpäiväinen sähke osoittaa, omat tarkat mielipiteensä ja toivomuksensa.

177

V e li v e l j e n p uo l e s ta

On koetettu vaikuttaa siihen, että muut komppaniat saataisiin sitten jatkuvassa vauhdissa lähtemään. Sekin on kuitenkin kysymys, jonka unkarilaiset ratkaisevat oman harkintansa mukaan, ja todennäköisesti he toimivat edelleen tarmokkaasti. Toiseksi on kysymys laivakysymys, ja se on taas vuorostaan riippuvainen omista vaikeuksistaan. Toistaiseksi ei italialaisen laivan käyttö ole ollut unkarilaisten mielestä etusijalla, mutta harkitsevat he asiaa.

Luonnollista onkin, että unkarilaiset itse kiinteästi seuraavat asiain menoa; toivottavasti ei heidän suuri harrastuksensa ja perinpohjaisuutensa, samoin kuin mielestäni verraten pienten yksikköjen (1 komppania) kerrallinen käyttö hidasta asian kokonaisratkaisua – Suomi kun tarvitsee apunsa nopeasti, – mutta ehkä vauhti vielä paranee. – Junamatkansa ovat unkarilaiset ainakin suureksi osaksi onnistuneet järjestämään ilmaiseksi, ainakin nyt aluksi.

Mitä tähän ensimmäiseen 350 miehen komppaniaan tulee, niin on sanottava, että se on hyvä. Meidät kutsuttiin salassa pidettyyn leiriin ja oli meillä tilaisuus vapaaehtoiskysymyksen päähenkilöiden (toimitsijain) opastuksella suorittaa tarkastus. Miehistö on valiomiehistöä, harjoitettua ja pätevää. Upseeristoa ja alipäällystöä on enemmän kuin riittämiin, lentäjiä kaksi ja tarpeellisia muita erikoiskoulutettuja runsaasti, kielitaitoisia niin ikään, lääkäri, pappistaistelija kuten meilläkin j.n.e.p. Vaatetus on hyvin perinpohjainen ja tarkoituksenmukainen, siviiliurheilupuvusto, lyhyine hiihtoturkkeineen ja turkiskauluksineen sekä vankkoine ­hiihtojalkineineen ja lumikaapuineen; mukana seuraa toinen alusvaatekerta ja varakengät. Joka mies on tähän asti tullut Unkarille maksamaan noin 5.000 Suomen markkaa. – Niin salassa pidetään komppanian lähtöä, että miehet kuletetaan katetuilla autoilla yöllä maaseutuasemalle, josta vasta pannaan junavaunuihin.

Jos lopuksi palaan vielä vapaaehtoiskysymyksen pääasiaan, niin on käsitykseni siis se, että vapaaehtoiskysymyksen yleismeno on tällä kertaa käynnissä sellaisessa muodossa, joksi se täkäläisiä olosuhteita silmällä pitäen harkiten täällä on kehitetty. Kysymys on unkarilaisten itsensä herättämä ja myös muotoonsa kiteyttämä, 178

Pro f essori E. Lö n n rot hin rapo rtti Budap estista koskien vapaaehtoisten värväämistä

mutta Lähetystömme täällä on puolestaan tehnyt sen, mikä sen tehtäväksi sen jälkeen on tullut ja suorittanut sen antaumuksella ja valppaasti. Suhde Lähetystömme johtomiesten ja unkarilaisten korkeimpien, samoin kuin asiaa johtamassa olevien määrää­vien luottamusmiesten välillä on myös niin myönteinen, että syyllä on luotettava asian menestymiseen sen nyt jatkuessa, alkuun pääs­ tyään. Asian vaatimat käytännölliset toimenpiteet hallitsee Lähetystö täysin. Kun taiteilija Miklos’ [oik. József Miklós – tekijän huom.], joka alusta alkaen ja suurella antaumuksella on huolehtinut vapaaehtoiskysymyksen juoksevista asioista Lähetystössämme nyt matkustaa Suomeen ensimmäisen komppanian kanssa, tulee tohtori ­Woroes’ [oik. Gyula Weöres – tekijän huom.] (Helsingin Yliop. lehtori) avustamaan Lähetystöä asiassa.

Minun täälläoloa tuskin siten enää tarvittaneen sen jälkeen kun ministeri Talas on saanut audienssin pääministerin luona, jossa tilaisuudessa hän vielä tulee vaikuttamaan asian hyväksi ja kun on ryhdytty niihin mahdollisiin toimenpiteisiin, joihin tämä keskustelu ehkä antaa aihetta. – Mikäli ajassa tuonnempana vapaaehtoiskysymys siinä mielessä muuttuisi, että saataisiin lupa hankkia lisää miehiä yli sen, minkä Unkari nyt on asettanut määränpääkseen, ja että tämä tulisi tapahtumaan Suomen rahoituksella ja nopeassa vauhdissa, ei asian tämänkäänlainen järjestäminen tuota vaikeuksia Lähetystömme toimintavalmiudelle, kun vain rahakysymys järjestetään siten, kuten minun kanssani Helsingissä oli puhe. Kysymykseentulevien rahaerienkään suuruus ei tulisi vetämään vertoja niille kustannuksille, jotka täällä hoidetut asehankinnat ovat vaatineet, – kokemusta on asiassa tälläkin alalla.

Kun samalla vielä totean, että aseenhankkijamme, johtaja Hilbert, tekee erittäin menestyksellistä työtä alallaan, kiinteässä yhteisymmärryksessä Lähetystön kanssa, niin eivät myöskään näitten hankintojen jatkotoimituksissa minun läsnäoloni ole mitenkään tarpeellinen. – Saamieni määräysten mukaiset tehtävät katson täten suorittaneeni siinä mitassa, missä ne on ollut minun osaltani täkäläisissä olosuhteissa mahdollista suorittaa. Katson näin ollen olevan 179

V e li v e l j e n p uo l e s ta

asiallista, että minun on Herra Kenraalin luvalla, viimeisten periaatteellisten tehtävieni jälkeen kohtapuoleen taas palattava takaisin kotimaahan.

Kunnioittavimmin Erik Lönnroth

180

Lapuan kansainvälistä koulutusleiriä johtaneen kapteeni B. Nordlundin sotapäiväkirja157 Osasto Sisu – Sotapäiväkirja 3.3.40–10.5.40 3.3.40 Klo 1.30 saapui Lapuan ratapihalle ensimmäinen osa unkarilaisia vapaaehtoisia, saadun tiedon mukaan yhteensä 341 miestä, 18 upseeria 10 aliupseeria ja 313 miestä, joiden myötä osasto kasvoi merkittävästi ja Osasto Sisulle alkoi organisointi- ja muodostustyö pataljoonakokoonpanossa. Os. Sisun päällikkö kapteeni Nordlund sekä osaston upseerit olivat paikalla asemalla ja tervehtivät tulijoita. Unkarilaisen osaston kuri ja kyky järjestäytyä pimeässä osoitti heidän korkean koulutustasonsa ja teki hyvän vaikutuksen. Klo 9.15 tapahtui pataljoonan ensimmäinen paraati. Osaa ottivat 1., 2. ja 3. komppania ja Suomen lippu nostettiin. Paraatin vastaanotti Os. Sisun päällikkö kapteeni Nordlund, ja ilmoittaja oli luutnantti Lerche. Paraatin jälkeen unkarilaisella osastolla oli juhlatilaisuus amiraali Hortyn [oik. Horthy – tekijän huom.] johtaman Unkarin vapautuksen kommunisteista johdosta vuonna 1920. Tilaisuuden jälkeen koko osasto suoritti ohimarssin kapteeni Nordlundin edessä. Iltapäivällä prof. Lönnroth saapui Os. Sisuun ja tarkasti osaston organisointityötä ja vapaaehtoisten elin- ja palveluolosuhteita. Prof. L. aterioi osaston upseerien kanssa Emäntäkoululla. Myöhemmin illalla tapahtui useita keskusteluja koskien vapaaehtoisten valmistumista. Kaiken sen perusteella, mitä prof. L. oli nähnyt ­Lapuan vapaaehtoismajoituksessa, oli hän erittäin tyytyväinen.

Korpr. Rudolph sai lomaa.

181

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Lapualla upseerit ja kenttäpapit majoitettiin perheiden luokse, rivisotilaat majoittuivat puolestaan koulurakennuksessa. Luokkahuoneet koristeltiin suomalais-unkarilaisen ystävyyden symbolein ja Unkarin rajamuutoksiin viittaavin propagandajulistein. (Yksityiskokoelma)

182

Lapu an kan sain väl istä kou l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B. Nor dlundin sotapäiväkir ja

4.3.40 1. K:lla oli aamupäivällä työpalvelua sekä kiväärioteharjoituksia ja sulkeisia. Klo 13–17 kivääriammuntaa 120 metriltä. Tulokset osoittautuivat tyydyttäviksi. Vapaaehtoiset Sibelius (USA) ja Andersson (Ruotsi) saapuivat. Unkarilaisella osastolla oli lepopäivä. Tämän lisäksi rokotettiin osaston upseerit toista kertaa ja osalle suoritettiin lääkärintarkastus.

5.3.40 Klo 8.30–10.00 1. K:lle teltan pystytystä, 2. ja 3. K:lle sulkeisharjoituksia. Vapaaehtoiset Braun (Saksa), Johnson (Englanti), Johanson (Ruotsi) ja Suomen kansalaiset Malm, Laszlo [tod.näk. unkarilainen sukunimi László – tekijän huom.] sekä res. vänr. Sundman saapuivat. Loman Helsinkiin sai kapt. O’Brien-Hitching.

6.3.40 Aamupäivällä 1. K. työpalvelua, 2. ja 3. K. voimistelua, työtä suojahuoneella ja sulkeisharjoituksia. Iltapäivällä 1. K. ammuntaa13–17, 2. ja 3. K. kiväärioteharjoituksia ja vapaahiihtoa. Vapaaehtoiset Bandler (Saksa), Mikolajczik (Unkari) ja Daniloff A. (ei-kenenkäänmaalainen, nostoväki 2. lk.). Res. vänr. Croisiau jätti osaston lähteäkseen Parolan lento-osastoon. Ensimmäisen englantilaisten vapaaehtoisten osan, yht. 310 miestä, saapuminen ilmoitettiin päivälle 16.3 -40. Lähipäivinä pitäisi Torniosta saapua kolme englantilaista upseeria valmistelemaan majoitusta.

7.3.40 Ensimmäisen K. työpalvelu jatkui, unkarilaiselle osastolle koulutusta. Saapuivat alik. Rönnqvist (Suomi) kielitaitoiseksi kouluttajaksi englantilaiselle osastolle sekä 2. lk. kodinturvamies Jurtschenko (Puola). Mikolajczik jätti osaston palatakseen Vaasaan, sillä unkarilaisella osastolla ei ollut hänelle käyttöä.

183

V e li v e l j e n p uo l e s ta

8.3.40 Saapuivat ltn. Hajmann (Suomi), v. Essen ja Henrikson (Suomi). Viimeiksi mainitut tulkeiksi unkarilaiselle osastolle. 1. K. jatkoi kiihtyvällä tahdilla englantilaisen kasarmin laittamista ja muita työpalvelutehtäviä.

9.3.40 Saapuivat vapaaeht. Bauford (Engl.), Puolakainen (ei kenenkään maalainen), Manninen (Suomi) ja seuraavat virolaiset vapaaehtoiset jotka olivat tulleet Virosta Suomenlahden yli: Suits, Karusion, Kuuk, Kohal, Kristal, Leppik, Lindsalu, Mossin, Rosentak, Selge, Viikant. Uusi 1. K. miehistönjako suoritettiin ja tällä kertaa sellaisten periaatteiden mukaan, jotka voisivat helpottaa komppanian koulutusta. Kantakomppania jaettiin neljään tupaan, vastaavasti joukkueisiin, nimittäin 1. joukkue, vast. 1. ja 2. tuvat – virolaisia vapaaehtoisia. Joukkueenjohtajat res. upseerikokelaat Luther ja Kippasto.

2. joukkue – vapaaeht. jotka ymmärtävät saksaa, nimittäin saksalaiset, hollantilaiset, skandinaavit ja muut. Joukkueenjohtaja luutn.

Hajmann. 3. joukkue – suomea puhuvat vapaaehtoiset – suurelta osin ulkomaalaisia, jotka ovat syntyneet tai asuneet Suomessa pidemmän ajan. Joukkueenjohtaja res. vänr. Muittari ja vääpeli Ruija. 4. joukkue – eri kansallisuuksia, kuten belgialaisia, amerikkalaisia, jne. Joukkueenjohtaja res. vänr. Sundmann. Jako päätettiin lopulliseksi, jotta vapaaehtoiset voisivat tottua toisiinsa. Lisäksi perustettiin 5. tai alokasjoukkue vapaaehtoisille ilman sotilaskoulutusta sekä vastatulleille. Kielitaidon mukaan jaettiin myös kouluttaja-tulkit. Luutn. Hajmann nimitettiin sitä paitsi 1. K:n varakomppanianpäälliköksi ja kouluttajaksi. – Vapaaehtoiset Ewler ja Bermin saivat lomaa.

10.3.40 Sunnuntain johdosta ei harjoituksia tai työpalvelua. Saapuivat vapaaeht. Easer (Engl.), Pihlajamaa (USA) ja Laihia (Suomi).

184

Lapu an kan sain väl istä ko u l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B . Nor dlundin sotapäi väkir ja

11.3.40 Klo 8.30–9.15 upseereilla oli: Tykistötaktillinen esitys – r. ltn. Lessner, 9.15–10.30 – Patteriston kokoonpano – ltn. Lerche, 13.30– 16.00 2. joukkueenharjoituksen seuraaminen. 1. komp.: 8.30– 9.30 – uudelleen järjestely, 9.45–10.20 joukkueittain suljettu järjestys 12.30–13.15 – sisäpalvelusohjesääntö, 13.30–16.00 – Harjoitus: Kenttävartion asettaminen I (KOI §§ 374–386). Torniosta saapui ensimmäinen vapaaeht. englantilainen kapt. Chandor ja tiedotti mm. että n. 350 englantilaista vapaaehtoista oli matkalla ja vielä useampi oli ilmoittautunut. Klo 14.00 saapui päämajasta eversti Schaumann, seurassaan kapt. Lagerstedt ja kapt. Paloheimo epäviralliselle vierailulle Osasto Sisuun. Tarkastettuaan osaston tilat ja työskentelyolosuhteet osallistui ev. Sch. hänelle järjestettyyn kahvitilaisuuteen upseerihuoneessa. Eversti Schaumann oli tyytyväinen vierailun tuloksiin. Koska suuria ryhmiä vapaaehtoisia on

Kémerin varamiehen, luutnantti Ádám Szatmáry-Király´in joukkueen upseeristo Lapuan koulun edessä. Unkarilaiset vapaaehtoiset saapuivat Suomeen yhdessä oman upseeristonsa kanssa, toisin kuin muiden kaukaisempien maiden vapaaehtoiset. (Yksityiskokoelma) 185

V e li v e l j e n p uo l e s ta

odotettavissa lähimmässä tulevaisuudessa ja heidän sijoittamisensa saattoi aiheuttaa voittamattomia vaikeuksia, lähti kapt. Nordlund mukanaan kapt. Chandor klo 23.00 Kotijoukkojen Esikuntaan saadakseen asiaan liittyviä ohjeita. Osastoon saapui 16 hevosta.

12.3.40 Uusien vapaaehtoisten perehdyttäminen jatkui. Jotta kaikki 1. komp. sotilaat olisivat tasa-arvoisia mitä tulee harjoituksiin ja työpalveluun, päätti kapt. Nordlund, että joka päivä eri joukkueella tulee olla työpalvelua eikä vain virolaisilla kuten tähän asti. Seitsemän vänrikkiä saapui, Reijault (Ranska), v.d. Paklen (Suomi), H.J. Karlsson (Suomi), E.R. Karlsson (Suomi), Friedmann (Puola) ja Schafeitel (Sveitsi), Fehlmann (Sveitsi). Päiväohjelma upseereille oli: 8.30–9.30 – Panssaritorjunnan järjestelystä – res.vänr. Sundmann, 9.30–10.30 – Hiihtotekniikan opetus – res. vänr. Hoffmann, 13.45–15.00 – Taktillinen karttaharjoitus – luutn. Lerde, 15.00– 17.00 – Kotitehtävä. Komppanialle: 1. joukkue – Kk:n, Pk:n ja Kp:n käsittely, 2. joukk. työpalvelus, 3. joukk. tiedustelupartion toiminta, 4. joukk. maalien havaitseminen, etäisyyden arvioiminen, aseman valinta. Iltapäivällä: panssarintorjuntaohjeistusta, 13.30– 16.00 – marssivarustus. Torniosta tiedotettiin kahdeksan englantilaisen saapumisesta.

13.3.40 Vaikka kapt. Nordlund tiedotti Kotijoukkojen Esikunnasta ja myöhemmin Helsingistä vapaaehtoisten keskustoimistosta, että eri kysymykset koskien osaston varustusta ja edelleen täydentämistä oli ratkaistu suotuisasti, kuormittivat huhut huonoista rauhanehdoista osastoa. Majoitustyötä ja harjoituksia jatkettiin mitä parhaiten, mutta lohduton apatia valtasi parhaat sotilaat. Maj. Rehunen (Suomi) saapui, sekä ensimmäinen ryhmä englantilaisia vapaaehtoisia, Taylor ryhmänjohtajana, joka sijoitettiin lyseoon.

186

Lapu an kan sain väl istä kou l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B. Nor dlundin sotapäiväkir ja

14.3.40 Huhu rauhan solmimisesta vahvistettiin, ja täysin uskomattomia ja odottamattomia välikohtauksia sattui kasarmilla – vanhat soturit eivät voineet kätkeä kyyneleitään ja ensimmäistä kertaa näkyi, että Osasto Sisu oli menettänyt olemassaolonsa oikeuden ja sisällön.

Uusia virolaisia vapaaehtoisia saapui: Õun, Kalda, Miss ja Königsmann, vaikuttaa ironiselta. Saapui sitä paitsi 1 vänr. Kauhanen.

Klo 17 oli kirkossa sankarihautaus, johon ottivat osaa osaston upseerit sekä 130 miehen kunniakomppania unkarilaisesta ryhmästä, joka ampui kolme kunnialaukausta. Ensimmäistä kertaa saattoi sanoa, että vallitsi hautajaistunnelma.

15.3.40 Harjoitukset jatkuivat kuten tavallista, ja upseerit ja miehistö olivat rauhoittuneet, sillä kukaan ei halunnut uskoa että tulisi todellakin rauha, joka luovuttaisi Suomen suurimmat teollisuusalueet ja linnoitusvyöhykkeet Neuvosto-Venäjälle käymättä lopullista taistelua. Kapt. Nordlund ja kapt. Chandor palasivat Helsingistä. Klo. 16.30 järjestäytyi 1. kompp. ja klo 19.30 unkarilainen ryhmä, ja kapt. Nordlund puhutteli heitä koskien muuttuneita olosuhteita ja mahdollisia uusia tehtäviä Suomen kansalle, puolustusvoimille sekä myös Osasto Sisulle. Puhe rauhoitti osaston kiihtynyttä mielialaa ja jälleen voitiin myönteistä työtä edellyttää. Samana päivänä juhlivat unkarilaiset muistopäivää ja kutsuivat 1. kompp. upseerit ja miehistön luokseen. Illalla tarjosivat unkarilaiset upseerit kahvia hotelli Simsiössä, mihin otti osaa mm. suomalaisia ja ulkomaalaisia upseereja. Vapaaeht. Mikalunaksen käyttäytyminen koskien sopimatonta ja moniselitteistä puhetta, johon hän oli saanut r. kapt.

Schoclerin suostumuksen, kuten myös hänen tottelemattomuutensa, johti hänen vangitsemiseensa ja viiden vuorokauden arestiin. Samassa yhteydessä sattui vakava konflikti 2. kapt. v. Schoderin ja r. ltn. Helmanin välillä, joka vain kiitos unkarilaisen ryhmän komentajan luutn. Kemeryn [oik. Kémeri – tekijän huom.] väliintulon, voitiin saada asettumaan. Muuten voidaan toveruuden 187

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Lapualaisten perhealbumeista löytyy edelleenkin paljon valokuvia talvisodan aikana saapuneista ulkomaalaisista vapaaehtoisista, joista paikallisten muistojen mukaan heimolaisina pidettyihin unkarilaisiin ja virolaisiin luotiin poikkeuksellisen luottamukselliset suhteet. (yksityiskokoelma)

katsoa olevan aivan onnistuneen ja vahvistaneen ystävyyssiteitä eri kansakuntien välillä.

16.3.40 Saapui vapaaeht. Yellici Mario (Espanja), Siubi (Italia), Põder ja Rajastik (Viro), Schmitz (Luksemburg) ja Rizensio (Jugoslavia). Unkarilainen osasto sai sotamarsalkka Mannerheimilta sähkeen vastauksena lupaukseen ja terveisiin uhrata itsensä Suomen vapauden ja tulevaisuuden puolesta. Sotamarsalkka Mannerheim toivoi löytävänsä tehtävän unkarilaiselle osastolle lähitulevaisuudessa. Osaston jätti palatakseen siviilielämään liikemiehenä res. ltn. Laurén, ja entiseen joukko-osastoon siirrettiin sotilas Laszlo. Saapui unkarilainen [tod. näk. virolainen – tekijän huom.] luutn. Nurk ja 70 miestä.

188

Lapu an kan sain väl istä kou l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B. Nor dlundin sotapäiväkir ja

17.3.40 Sunnuntain johdosta osastolla oli lepopäivä. Osaston päällikkö kapt. Nordlund lähti virkamatkalle Seinäjoelle ja kauemmas.

18.3.40 Jättäneet osaston palatakseen siviilielämään: Upseerikokelas Luther, korpraali Windmüller ja vapaaeht. Werning. Samalla vapaaeht. Werning otti autonsa, joka tähän asti oli ollut osaston käytössä. Upseereille ja miehistölle oli ampumaharjoituksia pistoolilla ja kiväärillä (300 m). Tulokset olivat tyydyttäviä. Pakotettuja jättämään osaston osoittauduttuaan sopimattomiksi upseereiksi ja sotilaiksi: Schoeler (r. kapt.), de Offerlé (r. vänr.) ja Mikalunas (alikersantti). Sch ja de O vietiin vartioituna Turkuun. – Viimeisen vapaaehtoisryhmän saapuminen, yhteensä 160 miestä. (140 englantilaista ja 20 belgialaista) ilmoitettiin Torniosta tiistaille 19.3. Englantilaisten kasarmin järjestely työväentalolla lähestyy loppuaan. Ensimmäinen englantilainen ryhmä (78 [?] miestä) siirrettiin maatalouslyseosta englantilaiseen kasarmiin.

19.3.40 Osaston hevoskanta väheni 16:sta neljään, sillä 12 hevosta demobilisoitiin. Englantilais-belgialaisen ryhmän ennakoitiin saapuvan klo 22.00.

20.3.40 Torniosta saapui 144 englantilaista ja 21 belgialaista ja muiden kansallisuuksien vapaaehtoisia. Hämeenlinnasta 5 virolaista vapaa­ ehtoista: Nirgi, Eerik, Arulaan, Lember ja Kotkas. Lisäksi Seinä­joelta H. Leiviskä (Suomi), josta tulisi osaston talouspäällikkö, mutta joka kieltäytyi ottamasta tehtävää. Komennettiin takaisin Uttiin sotilas M. Haupt.

189

V e li v e l j e n p uo l e s ta

21.3.40 Kenraali Enckellin saapuminen Helsingistä ilmoitettiin perjantaille 22.3.-40. Koko osasto sai käskyn valmistautua vastaanottoa varten ja harjoitukset vähennettiin vain kaikkein välttämättömimpiin.

Klo 12.20 unkarilaisen osaston adjutantti sekä tulkki Miklos saapuivat ja asettivat pataljoonan esikunnan käyttöön res. upseeri­ oppilas v. Pandyn, jonka oli pidättänyt unkarilaisen osaston päällikkö ltn. Kemeri Nagy, koska hän oli avannut paketteja tuntemattomille unkarilaisille vapaaehtoisille saamatta komendantin suostumusta. Kunnes pöytäkirja oli tehty, pysyi v. Pandy päivystävän upseerin valvonnassa 1. komppaniassa ja sai sitten kotiarestia sairaalassa kunnes tapaus oli selvitetty.

22.3.40 Kenraali Enckelliä odotettiin saapuvaksi klo 11.00 ja harjoitukset keskeytettiin, mutta juna myöhästyi ja kenraali saapui asemalle klo 13.00. Laiturilla olivat Os. Sisun päällikkö kapt. Nordlund, unkarilainen komentaja ltn. Kemeri Nagy, englantilaisen komppanian päällikkö Chandor ja kenr. Enckellin kunnia-adjutantti r. ltn. J. Celmiņš. Sitä paitsi oli kunniakomppania unkarilaisesta osastosta järjestäytynyt. Kenr. E. otti vastaan komppanian ohimarssin ja lähti autolla 1. komppanian kasarmille jossa koko Os. Sisu oli järjestäytynyt. Paraatin ilmoitti Os. Sisun päällikkö kapt. Nordlund ja sen otti vastaan kenrl. Enckell. Paraatin jälkeen tapahtui majoitustilojen tarkastus ja tupatarkastus. Klo 15.30 tarjoili Lapuan Lottajärjestö vieraalle ja kaikille upseereille kahvia 1. komppanian­kanttiinissa­.

Kenr. E. piti puheen, jossa hän kiitti ulkomaalaisia vapaaehtoisia upseereita heidän tahdostaan ja toiveestaan taistella Suomen puolesta, vaikka siihen ei ollutkaan päästy. Mutta, väitti kenr. E., se ei ollut heidän vikansa. Kapteeni Nordlund vastasi ja kiitti.

Klo 18.00 tarjottiin vieraalle päivällinen Hotelli Simsiössä, johon ottivat osaa kapt. Nordlund, kapt. Chandor, luutn. Kemeri, r. luutn.

Celmiņš ja tulkki res. upseerikokelas Miklos. Päivällisen jälkeen alkoi käsittely Os. Sisun kohtalosta. Myöhemmin illalla tiedotet190

Lapu an kan sain väl istä ko u l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B . Nor dlundin sotapäi väkir ja

tiin miehistölle ja upseereille, että ne, joilla on pakottava syy palata kotimaahan tai palata palvelukseen Suomessa voidaan vapauttaa.

Alustavien tietojen mukaan n. 70 miestä 1. komppaniasta ja n. 60 miestä unkarilaisesta komppaniasta halusi palata takaisin.

23.3.40 Käsittely jatkoi kenr. Enckellin kanssa. Ensimmäinen ryhmä, n.

50 miestä, riisuttiin varusteista ja heidän asepukunsa ja varusesineensä otettiin takaisin. Sen lisäksi saivat poislähtevät päivärahat ja kuukausipalkan koko siltä ajalta, jonka he olivat olleet Os. Sisussa sekä todistuksen, että he olivat olleet Suomen armeijan palveluksessa. Koko prosessi paljon vei työtä ja aikaa, mutta suoritettiin ilman ongelmia. Myöhään illalla jättivät osaston: Ouluun – BlueJones ja Fraser, Niemeyer, Korn, Van der Mei, Kiewiet, Martens, Tjaden, Peterson, Bermin, Doesburg, Binnard, Missiaen, de Jaminde, Masset, Van [?], Cristiaens, Bonus, van Eckert, ­Calinesco, Bry, t’Sterstereus, Henrikson, Bogh, Joosens, van ­Stockhen, ­Kunjakkala, Johansson, Johnson, van Pelt, Textoris, Dal; Helsinkiin: Piir, ­Belinkij,

Suomen armeijan johto ohjasi ulkomaalaiset vapaaehtoiset kansain­ väliselle koulutusleirille, jossa heitä valmisteltiin talviseen sodankäyntiin.

Unkarilaiset olivat koulutettuja sotilaita, mutta hiihtäminen tuotti heille ongelmia. (Yksityiskokoelma) 191

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Hancock, W, Hancock, Ljubomudroff, Minetti, Wist, Michael, Zurufolle, v. Walzel, Kirsch, Ealer, Crane-Baker, Sibelius, Fogelberg, Sobott, Starofin, j., Starofin, s., Ohjanoff, Horton, vapautettiin Leiviskä.

24.3.40 Aamupäivällä klo 11.00 lähti kenr. Enckell Lapualta ja jatkoi autolla Lapuan lentokentälle, mistä hän jatkoi matkaa lentokoneella. Jättivät osaston vapaaehtoiset r. luutn. Fontenou ja Mölder, palatakseen Pariisiin sekä Helsinkiin, ja vapautettiin v. Pandy.

25.3.40 Harjoituksia jatkettiin osittain kaikissa komppanioissa, mutta pääsiäisen ja Marianpäivän johdosta ne rajoittuivat hiihtoon. Osastosta vapautettiin Suomessa asuvat ulkomaalaiset vapaaehtoiset: Sclentseff, Lutterlin, Beck, Miss, Daniloff, Brown, Mogoroff. Turusta saapui vapaaeht. Gagenson (Latvia).

26.3.40 Marsalkka Mannerheimin saapuminen ilmoitettiin keskiviikolle 27.3.-40. Valmisteltiin tarvittavia toimenpiteitä ja vastaanottoohjelma tehtiin. Klo 22.00 saapui sähke marsalkan adjuntantilta eversti Sjövallilta, että ylimääräinen juna on Lapuan asemalla 27.3. klo 10.00 ja että seppele sankarihaudalle tulee tilata. Jättivät osaston Helsinkiin menoa varten vaapaeht. Pit ja Stoll. Torniosta saapuivat ulkomaalaiset vapaaehtoiset: Henrikson (Ruotsi), Hart (­Englanti), Newhouse (Englanti, Kanada), Dahlström (Tanska), Hawkins (USA), Johnston (USA). Baumgartner (USA), viimeksimainittu ilman asianmukaisia papereita.

27.3.40 Jo klo 8.00 oli kaikki valmiina. Klo. 9.00 suoritettiin koeparaati koko Osasto Sisun vahvuudella ja unkarilainen kunniakomppania lähti asemalle. Paikalla olivat Os. Sisun päällikkö kapt. Nordlund, 192

Lapu an kan sain väl istä ko u l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B . Nor dlundin sotapäi väkir ja

kunnia-adjutantti r. ltn. Celmiņš, unkarilainen komentaja kapt Kemeri Nagy, englantilaisen komppanian päällikkö kapt. Chandor sekä lisäksi paikallisen suojeluskunnan ja lottajärjestön johdot ja Eteläpohjanmaan sotilaspiirin päällikkö kapt. Paloheimo. Täsmälleen klo 10.00 saapui ylimääräinen juna ja kapt. Nordlund ilmoittautui sotamarsalkalle. Kunniakomppanian ohimarssin jälkeen lähti vieras jalkaisin kylän läpi paikallisten tervehtiessä 1. komppanian pihalle. Paraati oli klo 10.20. Kapt. Nordlund ilmoitti, minkä jälkeen sotamarsalkka tervehti jokaista komppaniaa erikseen. Sotamarsalkan käsky ulkomaalaisille vapaaehtoisille luettiin eri kielillä ja koko Osasto Sisu lauloi Suomen kansallishymnin. Kolminkertaisen hurraa-huudon jälkeen alkoivat ohimarssit, joiden täytyy katsoa olleen täysin onnistuneet. Ohimarssin jälkeen koko Os. Sisu asettui kunniavartioon sankarihaudalle kirkon vieressä ja sotamarsalkka Mannerheim laski seppeleen. Kapt. Nordlund laski seppeleen Os. sisun puolesta. Tämän jälkeen vieras oli pappilassa kahvilla asessori Kareksen luona. Pian kahvin jälkeen lähti vieras pappilasta autolla asemalle ja jatkoi matkaa välittömästi etelään. Lottien

Merkittävin tapahtuma kansainvälisellä koulutusleirillä oli Mannerheimin vierailu 27.3.1940. (Yksityiskokoelma) 193

V e li v e l j e n p uo l e s ta

vastaanotto kanttiinissa ja päivällinen englantilaisen komendantin luona jäivät pois, sillä vierailuaikaa lyhennettiin. Osaston jättivät Suomen kansalais-tulkit: Södermann, N. Henriksson, E. Karlsson.

28.3.40 Voidakseen lopullisesti ratkaista Os. Sisun kohtalon ja saadakseen asianmukaisia ohjeita Vapaaehtois-Keskusosastolta sekä muista paikoista, matkusti kapt. Nordlund seurassaan kapt. Chandor, Helsinkiin. Kapt. Nordlundin sijaiseksi tuli luutn. Lerche. Osaston jättivät Suomen kansalais-tulkit: Malm ja Eager ja lisäksi unkarilainen luutn. Adam sekä kaksi unkarilaista sotilas-ylioppilasta. Vapautettiin palveluksesta ja palasivat Helsinkiin – r. kapt. O’Brien-Hitchin ja r. luutn. Holman.

29.3.40 Kapt. Nordlundin määräyksen mukaan kaikista ulkomaalaisista vapaaehtoisista 1. komppaniassa tulee tehdä luettelo ja heidän passinsa lähettää Keskus Vapaaeht. Toimistolle. Lisäksi sai Os. Sisun kassanhoitaja määräyksen olla jakamatta kuukausipalkkaa vapaaeht. upseereille ja miehistölle maaliskuun ajalta. Osaston jättivät vapaaeht. Jenytin ja Andersson.

30.3.40 Eilisen maksukielto peruttiin ja palkat jaettiin. Kapt. Nordlundin määräyksen mukaan vain seuraavat upseerit jäävät toistaiseksi osastoon: kapt. Möldre, kapt. Mirelle, luutn. Celmiņš, vänr. Hoffmann, ups. kokelas Wrede ja ups. kokelas Kippasto. Kaikki muut jättävät osaston ja heidän sekä miehistön passit lähetetään Helsinkiin asianmukaisen viisumin saamiseksi. Sitä paitsi ei ollut takeita että vänr.

Hoffmann ja res. ups. oppilas Wrede tulisivat saamaan muuta kuin päivärahat, minkä jälkeen molemmat ilmaisivat halunsa erota palveluksesta. Viimeisen selvityksen yhteydessä kieltäytyi luutn. Lessner jatkamasta kassanhoitajan sijaisena ja luovutti kassan r. kapt.

Berlinerille. Luovutusta todistivat kapt. Tuomela, joka oli saapunut 194

Lapu an kan sain väl istä kou l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B. Nor dlundin sotapäiväkir ja

osastoon samana päivänä sekä r. vänr. Hissa. Yhteensä jättivät osaston: luutn. Lerche, vänr.Hoffmann, r. ups.kokelas Wrede ja vapaaeht. korpr Rudolph. Sitä paitsi otti luutn. Lerche 58 passia Helsinkiin. Palasi kaksi unkarilaista sotilas-ylioppilasta.

31.3.40 Sunnuntain johdosta ei harjoituksia. Kapt. Nordlundin paluuta virkamatkalta odotettiin myöhään yöllä. Osaston jätti vapaaeht. Suomen kansalainen v. Landesen. Viisi virolaista vapaaehtoista toivoi voivansa jättää osaston, sillä he olivat saaneet työtä.

1.4.40 Kapt. Nordlund palasi virkamatkalta. Koulutustyö ja harjoitukset jatkuivat kaikissa osastoissa. Ampumaradalla kokeiltiin kevyitä venäläisiä konekiväärejä mallia 1936–37, jotka olivat saapuneet eilen – yhteensä 5 kk, 5 pk ja 5 konepistoolia. Osaston jättivät luutn. Hagman, r. vänr. Kauhanen, vapaaeht. Winter, Höse, Pomeranz, virolaiset Kotkas, Mossin, Viikant, Eerik, Lember, kaksi sukupuolitautia sairastavaa englantilaista Stephenson ja Henderson ja lisäksi 35 englantilaista lentäjää ja lentomekaanikkoa, jotka komennettiin eri lentotukikohtiin.

2.4.40 Klo 7.20 saapui Helsingistä ulkomaalaisia lehtimiehiä. Reuterin edustaja Mr Krch ja Havasin edustaja Riffel seurassaan r. luutn.

Enckell. Heidät tapasi asemalla luutn. Celmiņš ja heidät vietiin Hotelli Simsiöön. Klo 8.30 kapt. Nordlund ja vieraat katselmoivat kaikki majoitustilat. Klo 12.00 oli lounas Hot. Simsiössä ja jälkeenpäin vierailivat vieraat kanttiinissa ja lopuksi kahvilla asessori Kareksen luona. Klo 14.00 jättivät vieraat Lapuan ja jatkoivat autolla Vaasaan. Varkaudesta saapui r. luutn. Rizza ja vapautettiin palveluksesta Osasto Sisussa. Lisäksi vapautettiin r. luutn. Lessner, joka lähti Helsingin kautta Norjaan.

195

V e li v e l j e n p uo l e s ta

3.4.40 Osaston jättivät r. vänr. Sundmann, sekä kers. Welter, vapaeht. Pihlajamaa, Molnar ja Pitsch.

4.4.40 Ottivat osaa Os. Sisun paikallaolevat upseerit sankarihautaukseen Lapuan kirkolla. Komppania unkarilaisesta osastosta ampui kunnialaukaukset. Osaston jättivät r. vänr. Muittari ja Daniloff, Autti.

5.4.40 Osaston jätti vapaaeht. Henriksson.

6.4.40 Osaston jättivät vapaaeht. Ingermann, Kask, Nirgi ja res. ups. kokelas Kippasto. Jälleenkomennettiin Suomen kansalainen Perret ja vapautettiin res. vänr. Braus ja belgialainen vapaaehtoinen de Duve.

7.4.40 Jättivät osaston vapaaeht. Hart ja Dahlstöm. Klo 19.00 englantilaisella kasarmilla oli konsertti. Kaikki upseerit oli kutsuttu. Klo 20.00 tarjosi belgialainen osasto illallisen Hotelli Simsiössä. Virolainen vapaaehtoinen Lauter sai upseerikokelaan arvon. Kapt. Nordlund lähti iltajunalla Helsinkiin virkamatkalle.

8.4.40 Harjoitukset jatkuivat kaikissa osastoissa. Klo 20.00 tarjosi unkarilainen osasto illallisen Hotelli Simsiössä. Osa suomalaisia sekä 1. komppanian ja kaikki englantilaiset upseerit oli kutsuttu.

9.4.40 Harjoitukset jatkuivat kaikissa osastoissa. Erityisesti belgialainen osasto res. vänr. Reijaultin komennossa suoritti yöharjoituksia ja osoitti yllättävän korkeaa valmiusastetta.

196

Lapu an kan sain väl istä kou l u t u sl eir iä johtaneen kap teeni B. Nor dlundin sotapäiväkir ja

15.4.40 Osaston jätti r. vänr. Rovans ja r. luutn. Siubi. Kahdeksan englantilaista lentäjää palasi Parolasta.

17.4.40 Unkarilainen osasto, 343 miestä ja englantilainen osasto, 122 miestä, lähtivät erikoisjunalla tullakseen siirretyksi Lappeenrantaan ja Savonlinnaan.

19.4.40 18 englantilaista lentäjää palasi muilta lentokentiltä.

23.4.40 Osaston jätti suurin osa virolaisesta ryhmästä – 22 miestä, jatkaakseen Hyvinkään työmaalle.

24.4.40 Osaston jätti 40 belgialaista ja muita, lähteäkseen Enontekiön työmaalle.

10.5.40 Os. Sisun jäännökset siirrettiin Helsingin Kulosaaren ruotsalaiselle yhteiskoululle, jonne saapuivat 11.5.-40 klo 13.00. Luutn. Ringsistä ja r. luutn. v. d. Pahlenista tulivat loppuosaston upseerit.

197

Unkarilaisen vapaa­ehtoispataljoonan ­komentaja kapteeni Imre Kémeri Nagy´in raportit Lapualta158 Teidän Korkea-arvoisuutenne!

Kunnioittaen ilmoitan, että pataljoonamme on saanut osakseen suurimman mahdollisen tunnustuksen Suomessa, nimittäin marsalkka Mannerheimin henkilökohtaisen vierailun. En ole koskaan ollut pessimisti ja olen nytkin alusta asti uskonut, että oikeiden olosuhteiden vallitessa pataljoonastamme saadaan sellainen yksikkö, josta Unkarin asevoimat voivat olla ylpeitä. Tämän olemme ehdottomasti saavuttaneet. Jo matkan aikana joukot käyttäytyivät kurinalaisesti, vaikka tätä en luekaan meidän ansioksemme, siitä saamme kiittää ainoastaan joukkojen erinomaista koulutusta. Se mitä on tapahtunut mantereelle saapumisemme jälkeen, on puolestaan säännöllisten päivittäisten harjoitusten ja ankaran säännösten mukaisen koulutuksen tulosta. Meidät on tarkastettu kolmeen otteeseen, ensin vierailulla kävi eräs eversti, sitten kenraali Enckell ja kolmannella kerralla, ilmeisesti kenraalin raportin seurauksena: marsalkka Mannerheim. Kumpaakin kunnianarvoista vierasta vastaanottaessamme komennutin kunniakomppanian asemalle luutnantti Kökény´in johdolla ja miehet käyttäytyivät niin hyvin ja sotilaallisesti, että ansaitsivat mitä suurimman tunnustuksen. Arvoisat vieraamme eivät osoittaneet tyytyväisyyttään ainoastaan meille, vaan kertoivat asiasta myös paikalliselle rovastille, jonka luona he niin ikään vierailivat.

Olemme pelanneet useita jalkapallo-otteluita kansainvälistä joukkuetta sekä englantilaisia vastaan ja olemme voittaneet niistä jokaisen. Viimeisin ottelu oli ratkaiseva. Nyrkkeilyssä ensimmäiseen tur198

Un karil aisen vapaa­e ht o ispatal jo o n an ­k om entaja kap teeni I mr e K émer i Nagy´ in r ap ortit Lap ualta

Kapteeni Imre Kémeri Nagy suoriutui vapaaehtoispataljoonan johtajan tehtävistä varsin hyvin. Kurinalaiset unkarilaiset erottuivat edukseen talvisodan monikansallisista vapaaehtoisjoukoista. Kémerin järjestämät upseeri- ja aliupseerikoulutukset huolehtivat siitä, ettei hänen miehilleen jäänyt aikaa niskurointiin. Kémeri kaatui itärintamalla, partisaanien yllätyshyökkäyksessä. (Pyhälahden valokuvaamo)

naukseen lähti kaksi mestariamme, joista ensimmäinen voitti tyrmäyksellä ja toinen pisteillä. Toiseen turnaukseen lähti mukaan kolme mestariamme, joista kaikki voittivat tyrmäyksellä. Ratkaisevassa jalkapallo-ottelussa englantilaisia vastaan voitimme 5–1 ja sankarimme saivat palkinnoksi yhteisin varoin ostetun pokaalin.

Tähän mennessä olemme järjestäneet tilapäistä koulutusta, koska vielä emme tienneet, mihin tulemme päätymään. Olemme kuitenkin harjoitelleet päivittäin ja nyt olen järjestänyt meille kolme koulutusohjelmaa. Upseerikoulun, jossa upseerit ja kadetit saavat jatkokoulutusta ja jota johdan itse; luutnantti Kökény´in johtaman aliupseerikoulun, jossa kersantit, alikersantit ja sotilaskoulutukseen osallistuneet, mutta eivät upseerikoulutusta suorittaneet miehet kouluttautuvat; luutnantti Baloghin johtaman upseerikoulun, jossa korpraalit ja alikorpraalit opiskelevat; luutnantti Csutkayn johtaman alokaskoulun, jossa kaikki ne, joiden sotilaspalvelus on vielä kesken sekä ilman sotilasarvoa olevat entiset sotilaat kouluttautuvat.

Pataljoonan järjestys on säilynyt ennallaan, sillä erotuksella että miehiä koulutetaan nyt eri ohjelmissa yllä mainitulla tavalla ja mikäli päädymme rajalle, tulemme jatkamaan jatkokoulutusta siten, että voimme samanaikaisesti suorittaa myös rajanvartiointitehtäväämme.

199

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Pataljoonan mieliala on oikein hyvä ja he ovat tyytyväisiä niin olosuhteisiin kuin ruokaankin. Kaupungilla he käyttäytyvät siivosti ja kunniallisesti. Komentajilla on tarvittavaa arvovaltaa ja kaikki sujuu kuin oikeissa sotajoukoissa. Vapaaehtoisjoukoille tyypilliselle kehnolle kurille en ole antanut pienintäkään sijaa. Ankarat rangaistukset olen tarpeettomina poistanut käytöstä.

Vänrikkimme ovat täällä luutnantin sotilasarvossa, sillä täällä vänrikin sotilasarvo on korkeampaa aliupseerin arvoa matalampi ja Suomen armeijan esikunta piti tätä tasoitusta kohtuullisena ja hyväksyttävänä. Olen itsekin ollut tähän saakka luutnantti, sillä yliluutnantin sotilasarvoa täällä ei ole. Tarkastuksen jälkeen, kaksi päivää sitten minut nimitettiin kuitenkin kapteeniksi.

Olemme kirjoittaneet useita postikortteja ja kirjeitä, mutta emme ole vielä saaneet vastausta niihin. Näin ollen emme voi tietää, ovatko tähänastiset tiedonantomme saapuneet perille vai ovatko ne kadonneet jonnekin matkan varrelle. Koska ne ovat lähteneet postitse, en luonnollisestikaan ole selostanut niissä asioita näin yksityiskohtaisesti.

Täten pataljoonamme upseerien, aliupseerien, joukkojemme ja omissa nimissäni haluan osoittaa teille vilpittömän kunnioituk­ semme.

Nöyrin ja uskollisin palvelijanne kapteeni Imre Kémeri Nagy pataljoonankomentaja *** Teidän Korkea-arvoisuutenne!

Kirjoitan teille vielä täydennyksen edelliseen kirjeeseeni. Palveluksensa päättäneet ovat lähdössä Helsinkiin minä hetkenä hyvänsä, ja minulla on juuri ja juuri aikaa kirjoittaa ajatukseni ylös.

Kenttäpastorit ovat ottaneet paikkansa pataljoonassa kaikissa suhteissa, samaten lääkintämiehet. Jalkaväen marssiharjoituksiin 200

Un karil aisen vapaa­e ht o ispatal jo o n an k­ om entaja kap teeni Imr e Kémer i Nagy´ in r ap ortit L ap ualta

he osallistuvat jatkuvasti, ottavatpa he osaa myös päivittäisiin harjoituksiin. Tämän he tekevät oppiakseen, vaikka en osallistumista heiltä ole vaatinutkaan. Pääsiäisen rippitilaisuus ja ehtoollinen järjestettiin vastikään. Kenttäpastorien mukaan 90 % kävi ripillä ja ehtoollisella. Ensimmäistä kertaa en velvoittanut ketään osallistumaan, sillä halusin saada selville miesten henkisen tilan, enkä ole heihin pettynyt. Paikallinen rovasti luovutti kirkon käyttöömme. Kenttäpastorimme ovat todella hyvissä väleissä hänen kanssaan. Jumalanpalveluksissamme käy paljon ihmisiä, niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin. Myös englantilaiset osallistuvat niihin säännöllisesti.

Lääkintämiehemme ovat solmineet suhteita lähistöllä sijaitsevan sairaalan lääkäreiden kanssa, ja he ovat olleet aktiivisia myös täällä.

Jumalalle kiitos, pataljoonamme on pysynyt niin hyvässä terveydessä, että vain silloin tällöin on joku ollut hetken sairaana. Ilmat ovat olleet täällä hyvät. Kylmyys on paljon siedettävämpää kuin meillä päin, sillä ilma ei ole yhtä kosteaa. 25–30 asteen pakkanen täällä on suurin piirtein yhtä kova kuin meillä 8–10 asteen pakkanen, eikä se ole yhtä pureva, sillä täällä tuulee vain harvoin ja silloinkin tuuli kestää vain joitakin tunteja. Pääsiäisemme oli samanlainen kuin kotona kauniin valkoinen joulu. Köhimistä täällä kuulee vain harvoin. Mutta eivätpä meidänkään miehemme yski, he ovat vahvistuneet kovasti. Meillä on oma keittiö, teurastaja ja lihankäsittelijä. Niin kauan kun ruokaa laitettiin varuskunnan keittiössä, muonitukseen suunnatut rahat kuluivat aina loppuun, eikä lopputulos soveltunut kovinkaan hyvin unkarilaiselle vatsalle, vaikka ruoanlaitossa koetettiinkin ottaa meidät huomioon. Olemme nyt laittaneet ruokamme itse yhdeksän päivän ajan ja olemme säästäneet jo 9 000 markkaa. Tuo raha ei tietenkään kuulu meille, vaan se menee takaisin Suomen asevoimien kassaan. Tämä järjestely sopii kaikille. Niistä miehistä, jotka syövät enemmän, on olemassa oma listansa ja heille annetaan tupla-annos. Jokainen voi saada suuremman annoksen, kunhan ilmoittautuu listalle jo aamulla.

201

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Suomalainen murkina ei sopinut rasvaiseen ja mausteiseen ruokaan tottuneeseen unkarilaiseen makuun. Niinpä unkarilaiset pyysivät saada hoitaa itse pataljoonan ruokahuollon. Myös paikallisille oli suuri elämys päästä maistamaan heille eksoottisia makuja. (yksityiskokoelma)

Suomalaiset ovat vihaisia ulkomaalaisille, mutta pitävät sitäkin enemmän unkarilaisista. Kaunaa kannetaan sen vuoksi, ettei suurista sanoista huolimatta kukaan tullut suomalaisten avuksi. Kansainvälisen joukon yhteenlaskettu henkilömäärä on ollut 92, eivätkä hekään ole luottamuspulan vuoksi olleet rintamalla. Rauhan solmimisen jälkeen saapui 108 englantilaista. Rintamalla taisteli kaksi skandinaavipataljoonaa. Ja tässä koko kansainvälinen tuki. Englantilaiset ovat avustaneet suomalaisia taloudellisesti, mutta sekin on ollut etupäässä vain vaateavustusta. He ovat hyvin heikkoja sotilaita.

Juhlistimme arvoisan valtionhoitajamme 20-vuotista hallitustaivalta perinteisin sotilaallisin juhlamenoin. Vannoimme valan valtionhoitajalle täällä Suomenmaalla, samaisella tekstillä minkä olen esitellyt Teille jo Unkarissa. Paikalla oli varuskunnan komenta202

Un karil aisen vapaa­e ht o ispatal jo o n an k­ om entaja kap teeni Imr e Kémer i Nagy´ in r ap ortit L ap ualta

ja yhdessä upseerikuntansa kanssa. Lähetimme myös tervehdys­ sähkeen.

Marsalkka Mannerheim osoitti suurta tyytyväisyyttään tämänpäiväisen tarkastuksen yhteydessä ja sanoi, että vaikka tulemmekin tapaamaan vielä moneen otteeseen, hän tapaisi meitä mielellään myös Unkarissa.

Meille olisi todella suuri kunnia, jos Teidän armollisuutenne suvaitsisi vierailla myös luonamme joskus.

Upseerikuntani opiskelevat esimerkillisen sotilaallisesti ja uutterasti. Luutnantit Kökény, Csutkai, Balogh ja Péter erottuvat erityisesti edukseen. Myös reserviläiset ovat ylittäneet toiveeni ja heistä on kuoriutunut oikein sotilaallisia, lisäksi heidän välillään vallitsee yhteisymmärrys. Täällä vaatimukset ovat luonnollisesti paljon korkeammat kuin kotona, sillä onhan kyse Unkarin armeijan ja kansan kunniasta. Tämä on tiukka koe, missä pelkkä itsekehu ei riitä, on myös tiedettävä ja osattava kaiken. Otaksun, että pääsemme täältä piakkoin eteenpäin ja alkaa ankara palvelus, johon olemme jo etukäteen valmistautuneet.

Kunnioittavin terveisin Asemapaikka, 27. maaliskuuta 1940 Teidän Armollisuutenne nöyrin palvelija kapteeni Imre Kémeri Nagy

203

Viitteet E. Nagy 1940:27. Emil Nagy oli eläkkeelle jäänyt oikeusministeri sekä MFT:n perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja.

2 Tämän kirjan tavoitteena ei ole talvisotaa käsittelevään runsaaseen suomalaiseen kirjallisuuteen viittaaminen, vaan esiin on tuotu unkarilaisia lähteitä, jotka ovat suomalaiselle lukijalle tuntemattomampia. Heimoaatteesta ks.

Szíj 1991. Talvisodasta on ilmestynyt useita tutkielmia järjestelmänmuutoksen jälkeisessä Unkarissa, näistä mainittakoon erinomaisena yhteenvetona Bereczki 1996. Tämän kirjan aihepiireistä tarjoaa lisätietoja perusteellinen maiden välisiä suhteita käsittelevä teos Egey 2010. Talvisotaan liittyvistä arkistolähteistä ja lehdistöstä poimii kiinnostavia yksityiskohtia Pergel 2010.

Unkarilaisia vapaaehtoisia muistetaan kaksikielisessä julkaisussa, jonka kuvituksena on runsaasti sodanaikaisia amatöörivalokuvia, ks. Ruprecht 2003.

Historiallinen aikakauslehti Rubicon on myös muistellut vapaaehtoisia, ks.

Vilisics–Ala-Fossi 2009. Talvisodan 75-muistovuotena julkaistiin niin ikään kaksikielinen kirja Ala-Fossi–Richly–Vilisics 2014. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä ilmestyneet Suomen ja Unkarin suhteita käsittelevät teokset ymmärrettävästi välttivät Neuvostoliiton näkökulmasta kiusallisia kysymyksiä, vrt. esim. Heikkilä–Karig 1984a ja Heikkilä–Karig 1984b.

3 Richly 1996a ja Richly 1996b.

4 Richly 2012.

5 Ajankohdan Suomi-kuvasta maailman lehdistössä ja sotakirjeenvaihtajien työstä ks. Julkunen 1975.

6 Aikakausjulkaisun Északi Rokonaink palstoilla ilmestyneistä raporteista yhteenvetona Gaskó 1943: 20–30 ja 35–39. Valtakunnalliset lehdet tiedottivat joulukuun 1939 ja maaliskuun 1940 välillä lähes päivittäin Suomeen liittyvistä yhteiskunnallisista ja kulttuuritapahtumista Budapestissä ja muissa kaupungeissa. Tärkeimmistä tapahtumista ks. liite 1.

7 Nemzeti Újság 8.12., 10.12. ja 13.12.1939, sekä Pesti Hírlap 10.12.1939.

8 Hunnien kuninkaan Attilan poika Csaba on ollut suosittu taruhahmo, joka perimätiedon mukaan johdatti pelottomat ritarinsa Linnunrataa pitkin auttamaan ahdinkoon joutuneita keskiaikaisia unkarilaistaistelijoita.

9 Luvattu yhteenveto sen sijaan tietojeni mukaan jäi ilmestymättä. Tätä korvaavat osin Északi Rokonaink -lehdessä ilmestyneet MFT:n raportit sekä aiem­min mainittu MFT-julkaisu, ks. Gaskó 1943: 49–54.

1

204

Viitteet

Vetoomuksesta ja siihen liittyneistä järjestöistä ks. Gaskó 1943: 53, Nemzeti Újság 14.1.1940, Új Magyarország 14.12.1939 ja Virradat 27.12.1939.

11 8 Órai Újság 14.12.1939 ja 5.1.1940.

12 8 Órai Újság 18.1.1940 ja 23.12.1939.

13 Gaskó 1943: 58.

14 Ks. Talas 1960: 234–240.

15 Pál Telekin puheesta pataljoonalle Hárshegy´in partiokeskuksessa, ks. OL K 429 Miklós Kozma: A finn ügy, naplószerű feljegyzések [Suomen asia, päiväkirjanomaisia merkintöjä], 1.2.1940. Jatkossa OL K 429 Kozma.

16 Revisionistisella propagandalla tai revisiopropagandalla tarkoitetaan Unka­ rin hallituksen kansainvälistä propagandatyötä ensimmäisen maailman­ sodan jälkeen määriteltyjen valtionrajojen muuttamiseksi ja menetettyjen alueiden takaisin saamiseksi.

17 OL K 429 Kozma, 12.1.1940 sekä DIMK IV: asiakirja nro 529.

18 OL K 429 Kozma, 12.12.1939 sekä DIMK IV: asiakirja nro 502. Sztójay pyrki vapaaehtoisten kauttakulun ohella saamaan Saksan rauhanvälittäjäksi, mutta tuloksetta ks. UM Fb 5 C 27 ja Fb 109 C 1 Suhteet muihin maihin.

Unkarin diplomatia pyrki kannustamaan samoin tuloksin myös Washingtonia rauhanvälittäjäksi ks. OL K 63–1940-12/28 KM sekä UM mp.

19 OL K 429 MTI házi tájékoztatók [Unkarin tietotoimiston sisäiset tiedotteet], MTI kézirat [UTT:n käsikirjoitus] 1940.02.22.–15 ja MTI ki nem adott közlemények [UTT:n julkaisemattomat tiedotteet] 1940.02.22.–58.

20 MMKJ ja OL K 429 János Melocco: A magyar önkéntes zászlóalj útja Budapesttől az angliai kikötőig [Unkarilaisen vapaaehtoispataljoonan matka Budapestista englantilaiseen satamaan]. Jatkossa OL K 429 Melocco.

21 Esimerkiksi Pesti Hírlap 6.12.1939.

22 KN III: 577.

23 KN III: 668 sekä OL K 429 Kozma, 1.2.1940.

24 OL K 429 Kozma 1.2. ja 7.2.1940. Kozman Telekille 1940 tammikuun 8. kirjoittama kirje. Tivadar Kováts: Véleményes jelentés [Mielipideraportti] ja Anoním jelentés a Turul Szövetség pécsi ellenpropagandájáról [Anonyymiilmoitus Turul Liiton vastapropagandasta Pécsin kaupungissa]. OL K 429:n asiakirjat.

25 Kansanrintamapolitiikan julistamisen ja Unkarin Kommunistisen Puolueen­ (unk. Kommunisták Magyarországi Pártja, jatkossa KMP) vuoden 1936 lakkauttamisen myötä SZDP:hen siirtyneet kommunistit ja sosiaalidemokraattien Károly Peyeriä kannattava johto joutui jo Telekin hallituksen perustamisen aikoihin erimielisyyksiin. SZDP suhtautui suurin toivein uuteen hallitukseen ja oli valmis tukemaan sen puolueettomuuteen tähtäävää ulkopolitiikkaa sekä sosiaalisesti pehmeämmältä vaikuttavaa ohjelmaa. Sodan sytyttyä sen lojaalisuus hallitusta kohtaan saavutti ennen kokemattomat mitat. Tällaista ohjelmaa eivät kommunistit voineet tietenkään hyväksyä. Tästä tarkemmin Pintér 1980: 225–226 sekä Sipos 1988: 261–264 ja 272–274.

26 Pintér 1980: 227–231.

10

205

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Népszava 2.12.1939.

KN III: 647. Habsburgien dynastiaa vastaan vuosina 1848–1849 käydyn Unkarin vapaustaistelun nujersivat lopulta Venäjän tsaarin sotajoukot.

29 Unkarin naapuriin syntyneet uudet valtiot (Itävaltaa lukuun ottamatta) solmivat 1921 puolustusliiton Unkarin revisionististen pyrkimysten pysäyttämiseksi. Tätä liittoa kutsutaan pikku ententeksi.

30 Järvelä–Vuorenmaa 1979: 41 sekä Haataja 1989: 251.

31 Suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy näkemys, jonka mukaan Pál Telekillä ja valtionhoitaja Miklós Horthylla oli kummallakin yhtä lailla merkittävä osa pataljoonan perustamisessa. Tämä mielipide pohjautuu varmaankin lähetystön asiainhoitajan H. R. Martolan ja erikoislähettiläs Erik Lönnrothin raportteihin Budapestista (SArk. T 6572/20, 21 ja 24. Salaista ja yleistä kirjeistöä: Ulkomaalaisia vapaaehtoisia koskevaa 1939–41 sekä UM Fb 109 C 3. Vapaaehtoiset). Tämä tulkinta saattaa olla virheellinen. Tähän viittaa osaltaan se, että Horthy hieman itsekehulta haiskahtavissa muistelmissaan mainitsee Suomelle annetun avun vain yhdessä lauseessa (Horthy 1955: 249.). Päiväkirjamerkintöjensä mukaan Miklós Kozma sopi aika ajoin Telekin kanssa jatkotoimista, muttei tavannut Horthya kyseisenä aikana kertaakaan. Kozman päiväkirjasta ei myöskään löydy mainintoja valtionhoitajan asiaan liittyvistä mielipiteistä, vaikka muista tehtävistä tekemissään merkinnöissä hän kirjaa huolellisesti kovasti kunnioittamansa Horthyn näkökannat. Telekin yhteyksistä sukukansatoimintaan ks. Koren–Voipio 1988: 11. sekä Gaskó–Nagy 1943: 15. Dénes Tömböly oli vastavalmistunut koneinsinööri, jolla oli runsaasti akateemisia yhteyksiä. Hän kuului siihen suppeaan kansanedustajien piiriin, johon Teleki ehdottomasti luotti. Hänen nimittämiseensä vaikutti varmasti myös se, että vapaaehtoiset haluttiin alun perin värvätä akateemisen nuorison parista.

32 Kozmasta tuli vallanpitäjien uskottu mies hänen jäätyään 1919 eläkkeelle Itävalta-Unkarin monarkian 10. husaarirykmentin everstiluutnanttina. Hän toimi ensin Pääesikunnan Kansanpuolustuksen ja propagandaosaston päällikkönä, sen jälkeen kuolemaansa saakka Unkarin tietotoimiston ja radion pääjohtajana; tämän ohella muun muassa sisäministerinä 1935–1937 ja 1939 Karpato-Rutenian maaherran valtuutettuna. Kozma itse totesi nimityksestään näin: ”Unkarin hallitukset käyttivät minua mielellään kaikkein vaikeimpien tilanteiden ratkaisuissa, koska tunnettuna Saksan ystävänä ja suhteitteni avulla saatoin suorittaa tehtäviä, jotka jonkun muun tekeminä olisivat herättäneet saksalaisissa epäluuloisuutta”. Kozman muistiinpanoista ilmenee, että hänen saksalaiskontaktinsa – muun muassa henkilökohtainen tuttavuus Hitleriin – herättivät hänessä pelkoa Saksan vaikutusvallan kasvusta Unkarissa ja hän huolestui maan riippumattomuuden puolesta. Tässä asiassa hän jakoi täysin Telekin mielipiteet, jonka kanssa hänellä oli muutenkin ”yli kahdenkymmenen vuoden keskeytymätön ystävyys”. (OL K 429 Naplófeljegyzések 1939–1941 [Päiväkirjamerkinnät 1939–1941]. 1.4.1940, 13.3. ja 16.3.1939 sekä 3.4.1941.) Kozman roolista ryysyläiskaartien tais27 28

206

Viitteet

33

34

35

36

37

38

39

42

40 41

telussa ks. lisäksi OL K 429 Naplófeljegyzések a Kárpátalja megszerzésére indított akcióról 1938 [Päiväkirjamerkinnät Karpato-Rutenian alueen hankkimiseksi suunnitelluista toimista 1938]. Jatkossa OL K 429 Kozma 1938.

Pataljoonan organisoinnin ensisijaisena lähteenä on OL K 429 Kozma 1940.

Tässä kappaleessa viitataan siis ainoastaan tästä poikkeaviin lähteisiin. Merkille pantavaa on, että Osmo A. Wilkuna kokosi vuonna 1989 haastattelemalla ja kirjeenvaihdon avulla 26 vielä elävän vapaaehtoisen ja kuuden suomalaisen silminnäkijän muistelmia. Muistelmia on käytetty tässä tutkielmassa niiltä osin kuin ne olivat asiayhteydessä ajankohdan kirjalliseen lähteistöön.

Alkuperäisten suunnitelmien mukaan 4 000–5 000 lähtijältä tultaisiin vaatimaan suomen, ruotsin tai saksan kielen hallintaa sekä hiihtotaitoa, kuten Onni Talas Telekin kanssa käymänsä keskustelun jälkeen raportoi 14. joulukuuta 1939 (UM Fb 109 C 3). Nämä suunnitelmat osoittautuivat illuusioksi. Moneen kertaan muuttuneista virallisen Suomen odotuksista ks. Järvelä– Vuorenmaa 1979: 43–44.

Unkarin puolustusministeriön (Honvédelmi minisztérium, jatkossa HM) ja yleisesikunnan päällikön pataljoonaan liittyneistä toimista ei vajanaisen kirjallisen aineiston vuoksi ole mahdollista muodostaa kuvaa. Kozman puolustusministerin ”viileään suhtautumiseen” viittaavat merkinnät­näyttävät kuitenkin saavan vahvistusta Unkarin sotahistoriallisessa arkistos­ sa (Hadtörténelmi Levéltár, jatkossa HL) säilyneistä asiakirjoista (HL HM.11643/Eln. B.–1940. sekä HL HM.12899/Eln. B.–1940). Pääministerin ja sotilasjohdon jatkuvasti pahentuneista erimielisyyksistä enemmän ks.

Dombrády 1981: 37 ja 49–50, Dombrády 1990: 127–130 sekä Dombrády– Tóth 1987: 133–134.

OL K 149–1937–6–5462, 5891, 6221, 6223, 7155, 9852, 12201,13049, 13200, 13216 ja 13950, K 149–1938–6–sz.n./5., OL K 429 Kozma 8.– 11.10.1938 sekä Tarnói 1943.

Katso esimerkiksi Lönnrothin Budapestistä 5. helmikuuta 1940 Enckellille lähettämä raportti (SArk. T 6572).

Helmikuun 1. päivänä allekirjoitetulla sopimuksella vapaaehtoiset astuivat Suomen armeijan palvelukseen. Suomen Budapestin lähettilään tiedonanto­ 6. helmikuuta, jonka mukaan vapaaehtoiset solmivat sopimuksen vasta Suomessa, on virheellinen (SArk. T 6572/21). Sopimukset ovat löydettävissä OL K 429. Säädösten taustoista ks. Järvelä–Vuorenmaa 1979: 57.

Kuten pataljoonan organisoinnin yhteydessä, myös sen matkajärjestelyjen suhteen ensisijainen lähde on OL K 429 Kozma 1940. Niinpä tässäkin on viitattu ainoastaan siitä poikkeaviin lähteisiin.

DIMK IV: asiakirjat nro 488, 493 ja 502.

OL K 429 László Cs. Szabón tiedotus.

Unkarilaissyntyinen eversti Aladár Paasonen järjesti Suomen asehankintoja Pariisissa juuri tähän aikaan, mutta ei ole tietoja hänen tapaamisestaan unkarilaisten vapaaehtoisten kansaa, ks. Nevalainen 2012 ja Turttola 2012.

207

V e li v e l j e n p uo l e s ta

He tapasivat muun muassa vapaaehtoisasian valtuutetun, kenraaliluutnantti Oscar Enckellin, joka jo tuolloin sai heistä hyvän vaikutelman, ks. Järvelä– Vuorenmaa 1979: 47.

44 Tärkeimmät matkaa koskevat lähteet ovat OL K 429 Melocco 1940, Kozma 1940 ja Suomen Budapestin, Pariisin, Lontoon sekä Oslon lähetystöjen ja ulkoministeriön toisilleen lähettämät viestit (UM Fb 109 C 3). Näyttää siltä, että Kozman ja hänen avustajiensa alustavista lupauksista sekä suomalaisten toistuneista hoputteluista huolimatta uusia vapaaehtoisia ei lähtenyt matkaan enää sen jälkeen, kun ensimmäinen joukko oli saapunut Suomeen.

Viivästymisen syyt eivät ole tiedossa (SArk. T 6572/21 ja 24).

45 Järvelä–Vuorenmaa 1979: 45–46.

46 Lapualla vietetyn ajan tärkeimmät lähteet ovat kapteeni B. Nordlundin johtaman Osasto Sisun sotapäiväkirja 3.3.40–10.5.40 (SArk. Spk 2469), unkarilaisen pataljoonan päiväohjelma ja päiväkäskyt (SArk.T 6574/14) sekä Erik Lönnrothin raportit vapaaehtoisista suomalaisilla koulutusleireillä maaliskuussa 1940 (SArk. T 6572/20). Tämän lisäksi Imre Kémeri Nagy´in kirje Zoltán Szarvasille ja Kémerin tiedotteet Kozmalle 27. maaliskuuta 1940 (OL K 429). Ks. lisäksi Järvelä–Vuorenmaa 1979: 46–47, Haataja 1989: 253– 254 sekä Brooke 1984: 15–76. Suomen viranomaisten antamasta tunnustuksesta ks. Päämajaan lähetetty tiedote 4. maaliskuuta (SArk. T 6572/20) sekä Unkarin Helsingin lähettilään Lajos Kuhlin sotamarsalkka Mannerheimin luo tekemästä virallisesta vierailusta kirjoittama raportti (OL K 63– 1940–12/3413). On merkillepantavaa, että jotkut suomalaiset tutkimukset katsovat Osasto Sisun käsittäneen kaikki Lapualla olleet kansainväliset joukot, toiset taas ainoastaan unkarilaispataljoonan.

47 Kuhlin kirje Kozmalle 16. maaliskuuta 1940, Brooke 1941: 63 ja 65 sekä Kémerin tiedotteet Kozmalle 27. maaliskuuta (OL K 429).

48 Lappeenrannassa vietetystä ajasta on säilynyt vähän lähdemateriaalia (ks.

SArk. T 3541/40, 44, 46 ja 69. I Armeijakunnan Esikunta 1940–1941; Komentotoimisto ja Operatiivinen toimisto). Syyt pataljoonan komennukseen Lappeenrantaan eivät ilmene arkistomateriaalin avulla. Antti Juutilainen kiinnitti kuitenkin kirjoittajan huomion siihen seikkaan, että aseleposopimuksen solmimisen jälkeen suurin osa vapaaehtoisyksiköistä komennettiin itäisiin kaupunkeihin. Suomen sotilasjohto halusi kenties viestittää näin neuvostotiedustelulle, että joka puolelta maailmaa saapuneet vapaaehtoiset ovat edelleen valmiit puolustamaan Suomea.

49 Wilkuna 1989. Muistio Lajos Kuhlin keskusteluista ulkoasiainministeriössä 17. huhtikuuta 1940 (UM Fb 109 C 3).

50 Suomen Budapestin lähettilästä Onni Talasta ei liene informoitu asiasta.

Tähän viittaa se, että hän vielä maaliskuun 16. neuvottelee Kozman kanssa uusien vapaaehtoisten lähettämisestä (OL K 429 Kozman kirje Telekille 16.3.1940).

51 DIMK IV: asiakirjat nro 590, 601 ja DIMK V: asiakirja nro 8. Lajos Kuhl tiedotti Suomen ulkoministeriölle 9. toukokuuta, että Saksan läpi tehtävälle kotimatkalle ei ole enää esteitä (UM Fb 109 C 11).

43

208

Viitteet

Maavoimien komentajan käsky 5.11.1940 (SArk. T 3541/40). Lauri Haatajan mukaan Kémeri pääsi toukokuun 16. jäähyväisvierailulle presidentti Kyösti Kallion luo. Tätä elettä voidaan pitää unkarilaisille osoitettuna erityisenä kunnianosoituksena (Haataja 1989: 255). Tosin muita todisteita vierailusta ei löytynyt tutkimuskirjallisuudesta, eikä myöskään arkistoista.

53 OL K 63–1940–12–7, Järvelä–Vuorenmaa 1979: 53 sekä DIMKV: asiakirja nro 8.

54 Vastaanotosta Unkarissa ks. Kozman kirje Kuhlille 2.6.1940., Wilkuna 1989 ja Telekin puhe Hárshegy’in partiokeskuksessa (OL K 429).

55 R. Martola tiedotti 24. elokuuta 1940 kirjeitse Lönnrothille, että Vapaaehtoispataljoonan Selvitystoimisto on nyt ”lopullisesti suljettu” (SArk. T 6572). Tästä huolimatta toimiston asiainhoidosta on merkkejä aina marraskuun lopulle asti ja sille oli budjetoitu rahaa joulukuun 31. päivään saakka (OL K 429).

56 Järvelä–Vuorenmaa 1979: 45.

57 Aluksi heräsi epäily, että Békássy oli paennut hävittäjäkoneella neuvosto­ liittolaiseen tukikohtaan, joten myös Pirity joutui hankalaan tilanteeseen.

Ks. pöytäkirja Pirityn kuulustelusta 12.2.1940 (SArk. T 6572), Békássyn kuolemasta tehty virallinen asiakirja (SArk.T 6571/3), Pirity 1997: 117– 131, Pajari 1971: 228–229, 252 ja 262–265, Karhunen 1974: 21–22 ja 207, Hyvönen 1982: 24 sekä Ritaranta 1997.

58 Rácz 1941 sekä Rácz 1991: 238–244, 250–251, 267–304 ja 308–312. Katso myös Szíj 2010.

59 Kuhlin kirje Kozmalle 16.3.1940 (OL K 429).

60 On merkillepantavaa, että Szepessyn tässä kuvattuja seikkailuja todistavia dokumentteja eivät kaikki pidä luotettavina (Négykezes – Nelikätisesti-lehti, 1990/2).

61 Aiheesta yleensä Järvelä–Vuorenmaa 1979 ja Järvelä 1971. Yksittäisistä maista muun muassa Clark 1967, Huhtaniemi 1979, Nevakivi 1972, Rautkallio 1990, Turtola 1984 sekä Wahlbäck 1968.

62 Järvelä–Vuorenmaa 1979: 58.

63 Koskimies 1970: 88.

64 Kappaleen lähdeviitteettömät tiedot ovat peräisin seuraavista kirjoista: Berend T. – Ránki 1958 ja Dombrády 1981.

65 Tämän taloudellisen avun ensimmäinen – ja samalla viimeinen – askel oli ns. salakuljetustavarasopimus, jolla Iso-Britannia sitoutui toimittamaan neljännesvuosittain sovittavan kiintiön verran sotateollisuuden raaka-aineita Unkariin (HL vkf 1940/Eln. 1. oszt. 3085 Dugárú egyezmény Anglia és Magyarország között [Salakuljetustavarasopimus Englannin ja Unkarin kesken]).

66 HL vkf 19339/Eln. 1. oszt. 5302 Külföldi anyagbeszerzés, hadianyagkiszállítás, hadianyag tranzitó forgalmának szabályozása [Materiaalin hankinta ulkomailta, sotatarvikkeiden maastavienti, sotatarvikkeiden transitoliikenteen säännöstely] sekä HL vkf 1940/Eln. 1. oszt. 3023 Külföldi hadianyagszállítások feltételei [Ehdot sotatarviketoimituksista ulkomaille].

52

209

V e li v e l j e n p uo l e s ta

1930-luvun alkupuolella alkaneiden suomalais-unkarilaisten sotateollisten suhteiden muotoutumisen ja toisen maailmansodan aikaisten asetoimitusten ensisijainen lähde on SArk. PK 1244. Johtaja Wilhelm Hilbertin arkisto.

68 SArk. PK 1244/106 ja 113.

69 Hilbertin monta hyllymetriä käsittävän erikoiskokoelman pääosa koostuu toteutumatta jääneiden kauppojen asiakirjoista. Hylättyjen ehdotusten joukossa on erityisesti lukuisia Weissin tuotteita alkaen tomaattimurskeesta ja kuivatuista perunoista ponttonisiltoihin, amfibioajoneuvoihin, järeisiin traktoreihin ja jopa lentokoneen varaosiin saakka (SArk. PK 1244/106).

70 SArk. PK 1244/206, 106, 114 ja 118 sekä Kronlund 1988: 433.

71 SArk. PK 1244/116, 117 ja 218 sekä Huhtaniemi 1979: 254 ja 258–260.

Sodan syttymishetkellä investointi ei ollut vielä valmis, Saksan saarto esti yhden koneiden osan toimittamisen ja myös asennustöitä johtavien unkarilaisten insinöörien kauttakulku Saksan läpi vaikeutui.

72 Huhtaniemi 1979: 259. Suomen kansallisarkisto (jatkossa KA) Niukkasen kokoelma, kansio 4/a ja 9 sekä HL HM Eln. B–1936–16.863. Suhteiden rakentamisessa oli tärkeä osa myös Unkarin puolustusvoimien ylipäällikön István Shvoin vuonna 1936 ja erään unkarilaisen sotateollisuusvaltuuskunnan 1937 tekemillä vierailuilla Suomeen (HL HM Eln. B–1936–12.935 ja 1937–32.781).

73 Dombrády 1981: 261–264.

74 SArk. T 18452/2 ja T 19381/1 sekä PK 1244/115. Kun Neuvostoliitto aloitti hyökkäyksensä Suomeen, viimeiset kaksitoista tykkiä olivat Saksassa, jolloin saksalaisviranomaiset pysäyttivät ne. Vasta tammikuun puolivälissä unkarilaiset ilmatorjuntatykit jatkoivat matkaansa Göringin antamalla erikoisluvalla. Muut tykit olivat ehtineet Suomeen jo ennen sodan syttymistä, ks.

Huhta­niemi 1979: 260 ja 268–269.

75 Budapestissä sovituista aseostoista yksityiskohtaisemmin Huhtaniemi 1979: 272–273. Muut suomalaiskirjoittajat mainitsevat Unkarin asetoimituksista yleensä vain muutamia irrallisia, usein jopa virheellisiä, esimerkkejä. Unkarilaisesta tutkimuskirjallisuudesta en löytänyt konkreettisia mainintoja myyntiin luovutetusta aseistuksesta, lukuun ottamatta Englannin talous­ saarron purkautumista koskevia viittauksia.

76 HL vkf 1940/Eln. 1. oszt. 3016 (Suomen asetilauksia käsittelevä kokous 8.1.1940) sekä SArk. PK 1244/218 ja 229 (tammikuun 6. ja 11. päivätty muistio Hilbertin neuvotteluista Unkarin puolustusministeriössä).

77 SArk. PK 1244/218 (T. Glantzin 31.12.1939 Budapestistä kenraalimajuri Grandellille lähettämä ilmoitus). Berend–Ránki 1958: 308 sekä Juhász 1964: 71.

78 HL vkf 1940/Eln. 1. oszt. 3207 Finnországi hadianyagszállítások [Sotatarviketoimitukset Suomeen].

79 Esisopimuksessa esiintyneet 20 mm:n sirpalekranaatit ja kenttäkeittiöt luultavasti venyvien toimitusaikojen vuoksi jäivät pois päiväjärjestyksestä. Ks. SArk. PK 1244/229 (Ilmoitus Talvisodan aikana Unkarin kanssa solmittujen sopimusten tilinpäätöksestä 4.12.1942).

67

210

Viitteet

Sama. Maksu tapahtui dollareissa Suomen puolustusministeriön New ­Yorkin tililtä ja Pestin Unkarin Liikepankin kautta, samaten kuin Unkarin puolustusministeriön kauppojen yhteydessä (SArk. PK 1244/227).

81 SArk. PK 1244/218.

82 Sama sekä Huhtaniemi 1979: 279.

83 Kronlund 1988: 443–444 ja Tirronen 1979: 320–321.

84 SArk. PK 1244/229. Ilmoitus 4. joulukuuta 1942.

85 Huhtaniemi 1979: 271–273 sekä SArk. PK 1244/218 (Budapestin ja Rooman lähetystöjen sekä Helsingin välillä vaihdetut sähkeet saapuvista laivoista) ja PK 1244/219 (Selvitys Unkarista lähteneen aselastin sisällöstä).

86 Asian näyttää vahvistavan Huhtaniemi 1979: 273 sekä Tirronen 1979: 299– 300, 306 ja 320.

87 Huhtaniemi 1979. Lisäksi eri maiden toiminnasta muun muassa Ciano 1945, Clark 1967, Nevakivi 1972, Peltovuori 1975, Rautkallio 1990, Turtola 1984 sekä Wahlbäck 1958.

88 Huhtaniemi 1979: 285 ja 288–291.

89 Aselepoa seuranneen lyhyen tauon jälkeen Suomen tilaukset jatkuivat jälleen huhtikuussa. Hilbertin asiakirja-aineisto todistaa, että vuodenvaihde 1939–1940 oli vasta alkusoitto maailmansodan vuosien taloudellisille ja sotilaallisille suhteille.

90 Ks. Julkunen 1975. Unkarilaisista sotakirjeenvaihtajista mts. 47, 53, 56, 63, 71 ja 375–376.

91 Budapestissä ilmestyvät lehdet – Esti Kurír, Magyarság, Magyarság Útja, Nemzeti Újság, Népszava, Pesti Hírlap, Új Magyarság, Virradat, 8 Órai Újság – tiedottivat talvisodan aikana päivä päivältä Suomen rintaman tapahtumista.

János Kertész kokosi kokeneena bibliografian toimittajana heti talvisodan jälkeen kiinnostavimpina pitämänsä artikkelit yhteen (ks. Kertész 1940).

Tietojeni mukaan tähän mennessä ainoastaan György Balázs on julkaissut tekstejä, joissa tarkastellaan talvisodan unkarilaisessa lehdistössä saamaa vastaanottoa. Hänen lähinnä lainauksista koostuva yli satasivuinen kirjansa osoittaa hyvin, miten yksityiskohtaisen kuvan jopa pikkukaupungin lehden – tässä tapauksessa Szentesi Napló – artikkelit antavat sotatapahtumista, kansainvälisen diplomatian käänteistä, ulkomaisesta sympatiasta ja avustuksista (ks. Balázs 2008). Anssi Halmesvirta puolestaan käsitteli Budapestin Pesti Hírlap -sanomalehden ja Debrecenin kaupungin paikallislehden artikkeleita, ks. Halmesvirta 2010: 123–130. Suomen tapahtumia heijastelevia uutisfilmejä voi katsoa Unkarin kansallisen elokuva-arkiston (Magyar Nemzeti ­Filmarchívum) ja Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (Nemzeti Audio­vizuális Archívum) kotisivuilla.

92 Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940.

93 Siilasvuo 1941: 5.

94 Mt. 95 Hannula–Fagerström–Sandberg 1941. Muunkielisistä laitoksista en ole löytänyt mainintoja.

80

211

V e li v e l j e n p uo l e s ta

”Sieluani kohottaa tietoisuus siitä, että kirjoittaessani näitä rivejä Suomen ja Unkarin kansa taistelee yhdessä aseveljinä, yhteisellä rintamalla, yhteistä vihollista vastaan.” (Erdeős 1942: 6.) Tämä teos on pääosin tekijän aiemmin julkaistujen artikkeleiden kokoelma.

97 Máthé 1940: 7.

98 Erdeős 1940a ja Pacor 1940.

99 I. Nagy 1942a: 17–22. Ritari Iván Nagy oli uskonto- ja opetusasiainministeriön osastonjohtaja, yliopiston dosentti, Unkari–Viro Seuran varapuheenjohtaja, lukemattomien Suomi-aiheisten artikkelien ja julkaisujen kirjoittaja.

Tätä tyyppiä edustaa myös kielitieteen professori Lauri Kettusen teos. Kettunen oli maailmansodan aikana Eötvös Collegiumin opettajana Budapestissä, ja hänen kirjansa perustuu kolmeentoista keväällä 1942 pidettyyn historian luentoon. 11. luento käsitteli talvisotaa, 12. jatkosotaa. Ks. Kettunen 1943.

100 Északi Rokonaink -lehden palstoilla Erdeős 1940b ja 1940c. Välillisesti tähän voidaan lukea myös Suomen suojeluskuntaa ja naisten Lotta Svärd -järjestöä esittelevä artikkeli, ks. Mányoki 1940. Teoksen Finnország artikkeli ei myöskään käsittele pelkästään talvisodan tapahtumia, ks. Korhonen 1943.

101 Saraja 1941 ja 1942.

102 Virkkunen 1941. Unkarinkielinen laitos ilmestyi luterilaisen kirkon piispan Zoltán Túróczyn esipuheella varustettuna.

103 Luukkonen 1942a. Esipuheen kirjoitti ministerin puoliso Ferencné Keresztes-Fischer. Lotta Svärd -järjestöstä ks. mm. Luukkonen 1942b, Rácz 1944a: 37–46 ja Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 205–214.

104 Waltari 1942.

105 Kerecseny 1942. János Kerecseny ehti lehtityönsä sekä toimitus- ja kustannustoimintansa ohella myös kirjoittaa lukemattomia poliittisia runoja, novelleja ja poliittisia paljastuskirjoja. Romaanin kirjoittamisen aikaan hän oli Szittya-kustannusyhtiön johtaja, joten hänellä mitä ilmeisimmin oli tarinan juonta punoessaan mielessä laajan lukijakunnan odotukset, siis saatavat tuotot.

106 Osaa edellä esiteltävistä aiheista on käsitelty myös teoksessa Halmesvirta 2010: 139–141, 157–158 ja 169–171.

107 Weöres 1940: 90. Ajatuksen merkittävyyttä omana aikanaan osoittaa mm. se, että kutakuinkin samaa käsittelee myös teoksen toinen tutkielma, Emil Nagy´in aiemmin siteerattu, Suomen ja Unkarin rinnakkaisuuksia käsittelevä kirjoitus. Se ilmestyi kahdessakin yhteydessä, Északi Rokonaink nimittäin julkaisi sen toisessa numerossaan.

108 I. Nagy 1942a: 21. Teesin merkittävyyttä omana aikanaan osoittaa se, että tarkkasilmäiset (mutta Suomea huonosti tuntevat) lehtimiehet viljelivät sitä Suomea käsittelevien teostensa harrastuspohjalta kirjoitetuissa historiallisissa yleiskatsauksissa. Vrt. Bors 1940: 19–20 ja Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 15–16.

96

212

Viitteet

Tasnádi 1942: 123–124. Puhe pidettiin 21.11.1942 MFT:n, Unkari–Viro Seuran ja Turanilaisen seuran (Turáni Társaság) järjestämässä Suomalais-­ ugrilaisten kansojen sukulaisuuden juhlassa.

110 Mm. I. Nagy 1942a: 21, tai yleisempänä mutta epätäsmällisempänä käännöksenä Mannerheim 1940a: 76 ja Máthé 1940: 4. Valaisevaa on lainata myös Mannerheimin viestiä, jonka hänen Szegedin yliopiston kunniatohtoriksi promovoimisensa kunniaksi järjestetyissä juhlallisuuksissa luki Suomen suurlähettiläs Aarne Wuorimaa: ”Tieteelliset tutkimukset ovat todistaneet, että näitä kahta kansaa, joista toinen elää Unkarin tasangoilla, toinen lumisessa pohjolassa, yhdistää verenperintö. Historia on osoittanut, että näitä kahta toisistaan kauas joutunutta kansaa yhdistää myös kohtalon ja heille annettujen historiallisten tehtävien samankaltaisuus. Olemme läntisen kulttuurin etumaisia rajalinnoja Idän laumojen vyöryä vastaan – – Kansamme seisovat tänään jälleen aseistettuina ja osallistuvat Euroopan rintaman taisteluihin kulttuuriamme uhkaavaa vaaraa vastaan.” (Mannerheim 1942b: 112.)

111 Koskenniemi 1942: 6.

112 Fülei-Szántó 1940: 140. Sotaan liittymisen jälkeen sekä unkarilaiset että suomalaiset tervehtivät yhteistä vihollista vastaan taistelevaa veljeskansaa lukemattomin sähkein aseveljeyden nimissä. Usein mainittiin myös epä­ oikeudenmukaisten rauhansopimusten kahleiden kirpoaminen ja irrotettujen alueiden takaisin hankkiminen. Ks. Gaskó 1941: 105 ja 108.

113 On huomautettava, että myös Venäjän Karjalaksi kutsutun alueen täsmällinen ja yksiselitteinen määrittely tai historiallisesti, kansatieteellisesti ja maantieteellisesti toisistaan eroavien Karjalan alueiden tarkka erottaminen ei ollut tyypillistä – eikä se varmaan olisi ollut tarkoituksenmukaistakaan – tuon ajan unkarilaisten näkökulmasta. Lainauksissa esiintyviä termejä ei tämän vuoksi voi pitää tieteellisessä mielessä ”korrekteina”.

114 I. Nagy 1942a: 23. Sopusointu Unkarin laajenemistavoitteiden kanssa paljastuu vielä yksiselitteisemmin kirjan lopussa: ”Meidän on uskottava, että selviämme voitollisina nykyisestä maailmanpalosta, jossa suomalaiset ja unkarilaiset joukot yhteisin ponnistuksin taistelevat Euroopan uuden järjestyksen puolesta, ja molempien onnistuu murtaa uhkaava slaavien vaara niin, että vuosisatojen ajan on vapaana liehuva sekä kolmivärinen lippu Karpaattien huipuilla että Suomen lippu ikiaikaisen Suomen kalliorannoilla” (mts. 31–32).

115 Virányin Suomen-muistot ovat peräisin nuoruuden opintomatkalta vuonna 1922. 1923–1928 hän toimi Tarton yliopiston ensimmäisenä unkarin lehtorina ja kotimaahan palattuaan mm. Suomalais-ugrilaisen kulttuurikomitean (Finn-Ugor Kultúrbizottság) unkarilaisena sihteerinä, Turanilaisen seuran (Turáni Társaság) pääsihteerinä, Unkari–Viro Seuran varapuheenjohtajana ja MFT:n toiminnanjohtajana.

116 Virányi 1941: 71 ja 73. Kahden tähän liittyvän osion otsikot Suomen elin­ tila ja Karjalan-kysymys sekä Itä-Karjalan, ’Suomen Transilvanian’, ongelma.

On tyypillistä, että toisen osion lopussa – samaan tapaan kuin Iván Nagy 109

213

V e li v e l j e n p uo l e s ta

– Virányi­liittää Suomen ja Unkarin aluevalloitusten asian toisiinsa: ”päämäärämme ja etumme osoittavat varsin syvällekäyvää samankaltaisuutta.

Tonavan-laakson unkarilaisten hallinnan palauttaminen ja Karjalan vapauttaminen venäläisten vallasta ovat Euroopan arvoisia tekoja.” (mts. 83.)

117 Suomen sinivalkoinen kirja 1941. Saksasta kääntänyt György Korbuly, esipuhe ritari Iván Nagy. Itä-Karjalasta unkariksi mutta suomalaisen kirjoittamana ks. Manninen 1942.

118 Tässä yhteydessä annetaan vain muutama esimerkki siitä, miten laajalti tieteellinen teesi suomalais-ugrilaisesta kielisukulaisuudesta maailmansodan vuosina tulkittiin verisukulaisuudeksi. Tyypillistä on, että jopa nimekäs kielitieteen professori Miklós Zsirai esitti suomen ja unkarin kielen sukulaisuutta vertailevan kielihistorian todisteiden valossa käsittelevän tutkielmansa yhteenvetona näin: ”voimme tyytyä siihen olennaiseen toteamukseen, että suomalaiset eivät ole vain kielisukulaisia vaan myös rodullisesti yhtä, olemme siis verisukulaisia, veljiä” (Zsirai 1940: 50). Parlamentin puhemiehen juhlapuheessa ”ei välillämme vallitse vain kielisukulaisuus. Rodullinen sukulaisuutemme ei ole enää kiistanalainen.” (Tasnádi 1942: 123.) Tämän ajatuksen kekseliäästä soveltamisesta on esimerkkinä luterilaisen papin Emil Korenin suomalaisista kirjoittama kirja, jossa hän esittelee oman aikansa tuttuja ilmaisuja omaan kontekstiinsa muokattuina: ”verisukulaisemme Kristuksen veressä” (ks. esim. teoksen ensimmäistä ja viimeistä sivua, Koren 1940: 3 ja 80).

119 Fazekas 1942: 156. Esimerkkinä yhä uskaliaammista unelmista mainittakoon, että ritari Iván Nagy ei vuonna 1942 pyhittänyt Suomen alueelliselle laajentamiselle vain edellä lainattua tekstiä vaan julkaisi ulkopoliittisia aihei­ ta käsittelevän aikakauskirjan Külügyi Szemlen palstoilla myös pitemmän tutkielman otsikolla Suur-Suomi. Siinä hän visioi jo huomattavasti laajemmalle ulottuvaa valtiota: ”Ikiaikaiset suomalaiset alueet ovat päätyneet – – jälleen suomalaisten hallintaan, mitä toivottavasti pian seuraa myös PohjoisKarjalan ja Vienan valloitus. – – Virossa on syntymässä vahvaa liikehdintää Suomeen liittymisen puolesta – –. Jos tämä liittymien onnistuu Euroopan uudel­ leen järjestäytymisen yhteydessä, Suomen nelimiljoonaisesta kansasta tulee lähes kuusimiljoonainen ja sen alueesta lähes 200 000 neliökilometriä suurempi, siis Ranskan kokoinen. Nämä kaksi aluetta ovat muuten olleet yhtenäiset jo kerran aiemmin, 1600-luvulla. – – Tuohon aikaan siihen kuului myös Inkerinmaan alue, siis Viron Narvasta Suomenlahden etelä- ja itärannikon ja nykyisen Pietarin kautta Etelä-Karjalan suomalaisseutuihin ulottuva alue, jossa elävät inkeriläiset ja vatjalaiset. Leningrad on nykyäänkin suomalaiskylien ympäröimä. Vielä on mahdotonta tietää, mikä on aikanaan valtavan Venäjän valtakunnan kohtalo, mutta niinkin voi käydä, että vuosisatojen eristymisen jälkeen Suomenlahden kaikilla rannoilla yhtenäinen Suomen valtakunta sulkee syleilyynsä muinaisella alueellaan eläneet ja välillä hajalleen joutuneet suomalaisheimot.” (I. Nagy 1942b: 7–8.)

214

Viitteet

Fekete 1942: 31–33. Samassa numerossa eläkkeellä oleva valtiosihteeri, reformoidun kirkon maallikkojohtaja ja MFT:n puheenjohtajiston jäsen Pál Petri selvitti, että jo kuningas Matias oli 1400-luvulla suunnitellut vogulien (mansien) asuttamista Unkariin, ja käsittelee sitten kaikkien niiden suomalais-ugrilaisten kansojen mahdollista asuttamista ”jotka ovat eläneet tähän saakka venäläisten orjuudessa, mutta joita lähestyvät saksalaisten ja heidän liittolaistensa vapautusarmeijat” (Petri 1942: 9).

121 Virányi 1941: 96, 102–103 ja 109–110.

122 Mts. 199. István Széchenyin, kansallisen heräämisen johtohahmon, 1830-luvulta peräisin olevan kuuluisia toiveikkaita sanoja on tapana siteerata näin: ”Unkari ei ollut, vaan tulee olemaan”. Samankaltaisia suunnitelmia esitti Väinö Musikka jo useasti mainitussa Északi Rokonaink -julkaisun 5. numerossa: kirjoittaja esittää ajatuksen Neuvostoliiton alueelle perustettavasta Suur-Suomesta, uudelleen itsenäistyvästä Virosta, Obiin asti ulottuvasta Komin tasavallasta sekä Volgan seudulla elävien mordvalaisten ja tšeremissien (marien) yhteisestä valtiosta. Ks. Musikka 1942.

123 Hankiss 1944: 2.

124 Csekey 1944. Nimekäs oikeustieteen professori István Csekey opetti useissa unkarilaisissa yliopistoissa; hänen pohjoisten suomalais-ugrilaisten kansojen tuntemuksensa oli peräisin Tarton yliopistossa vietetyiltä vuosilta 1923– 1930.

125 Ks. Richly 2008. Toivottavasti pian myös suomeksi ilmestyvässä tutkielmassani olen käsitellyt myös Kodolányin Suomi-aiheiseen tuotantoon liittyvää verraten laajaa kirjallisuutta.

126 Erdeős 1942: 15.

127 I. Nagy 1942a: 6.

128 Kettunen 1943: 150.

129 Erdődi 1940: 72.

130 Mts. 95. Erdődi vertaa Suomen tasavallan itsenäisiä vuosikymmeniä Unkarin valtion tuhanteen vuoteen.

131 Tämän stereotypian yksi ruumiillistuma oli presidentti Kyösti Kallio, jonka ura sai unkarilaiset kirjoittajat ihmetyksiin. Hänen hahmonsa, jota monet ovat kuvailleet, näyttäytyy teoksessa Finnország 1940 tällaisena: ”Suomen tasavallan presidentti on lähtöisin yksinkertaisesta talonpoikaisperheestä.

Mutta hänen esi-isänsä ovat viljelleet kivisiä ja kallioisia viljapeltoja, kaskenneet metsää ja kuivanneet soita samalla tilalla yli 250 vuoden ajan. Ankara ilmasto, kova maanmuokkaustyö, vuosisatainen ruotsalaisen ja venäläisen sorron vastustaminen, itse veistetty talo, itse kudotut vaatteet ja kova musta leipä ovat karaisseet Suomen presidentin myrskyn kestäväksi tammeksi.

– – Hän on ollut maan presidenttinä vuodesta 1937. Hänen elintapansa ja vaatteensa ovat edelleen samanlaiset kuin vanhalla kotitilalla, mutta samanlainen on myös hänen sielunsa ja sydämensä: maataan ja kansaansa rakastava isäntämies. – – Luoja on luonut hänet kansansa onneksi samankaltaiseksi kuin Suomen maan: kovaksi kuin graniitti ja loistavaksi kuin Tuhannen Jär120

215

V e li v e l j e n p uo l e s ta

ven sineen kuvastuva pohjoinen valo.” (I. Nagy 1940b: 26.) Artikkeli ilmestyi nekrologina myös julkaisun Északi Rokonaink 3. numerossa.

132 Erdődi 1940: 40.

133 Mts. 49.

134 Karácsony 1940: 3–4.

135 Mts. 31.

136 Koren 1940: 3.

137 Emil Koren käänsi talvi- ja jatkosodan aikana kaksi historiallisia tapahtumia selvittelevää ja paljastavaa romaania, joissa näkyy tämä kaksinaisen ideo­logian sanoma. Inkeriläisen papin Aatami Kuortin muistelmateos kertoi Neuvostoliitossa koetuista kauhuista ja Vilho Rantasen teemoiltaan samankaltainen mutta tasoltaan heikompi romaani kuvasi inkerinsuomalaisen seurakunnan kärsimystietä, josta ei puuttunut salaisen poliisin palveluksessa toimivia koukkunokkaisia juutalaisia, Siperian työleirien helvetin kuvausta eikä jännittäviä pakoseikkailuja. Ks. Kuortti 1939 ja Rantanen 1943. Myöhemmin Suomen ja Unkarin kirkkojen suhteita käsitellessään Emil Koren – ymmärrettävästi – vähätteli luterilaisen kirkon aktiivisuutta ja kirkollisten toimijoiden ideologisesti motivoitua roolia talvisodan aikana. Ks. Koren 1986 (erityisesti s. 82) ja Koren–Voipio 1988.

138 Kuvaava esimerkki on pieni käsikirja, jonka Unkarin luterilainen kirkko toimitti tukemaan suomalaisten auttamiseksi järjestettäviä tilaisuuksia. Piispa Béla Kapi – joka muuten julkaisi Korenin edellä mainitut käännökset – lainasi Suomen luterilaisen kirkon julistuksesta seuraavat rivit: ”Tässä taistelussa – – ei ole kyse vain Suomen kansan elämästä ja kuolemasta vaan evankeliumin julistamisen vapaudesta ja Suomen kirkon olemassaolosta.

– – [T]aistelemme myös Kristuksen vihollista vastaan. Tunnemme olevamme kristinuskon ja läntisen sivilisaation pohjoisessa etuvartiossa.” (Testvér szív – testvér kéz 1939:4.) Suomen historiaa ja kulttuuria esittelevä vihkonen sisältää myös piispa Zoltán Túróczyn tutkielman Suomen kirkollisesta elämästä, useita suomalaisia virsiä ja rukouksen suomalaisten puolesta sekä Tibor Király´in runon Daavid ja Goljat, jonka seuraavat säkeet ovat varsin tunnusomaiset: ”Pohjoisessa maassa tuhansien järvien / Verisenä seisoo Daavid sankar’ hankien. / Pistimenä usko, hymninä taas psalttari, / turvanaan on aina Jumala ja alttari” (mts. 26). Unkarilaisten heräävää kiinnostusta suomalaisten uskonnollisuutta ja kirkollista elämää kohtaan osoittaa sekin, että jo useaan kertaan mainittu teos Finnország 1940 sisältää myös piispa Zoltán Túróczyn tutkielman, kun aiemmista vastaavista julkaisusta tämä tematiikka puuttuu. Ks. Túróczy 1940.

139 Vázsony 1940: 203–204. Kiinnostavaa on, että kymmenen vuotta aikaisemmin vastaavassa esittelyteoksessa ilmestyneessä Suomen maanviljelyä käsittelevässä tutkielmassa pidettiin pientiloja suosivaa lainsäädäntöä vielä yksiselitteisen kielteisenä seikkana. Vrt. Stolp 1928: 146, 149 ja 168.

140 Erdődi 1940: 143. Näiden kahden Suomea esittelevän kirjan lisäksi myös Tamás Máthén toimittamassa teoksessa maareformi on yksityiskohtaisimmin

216

Viitteet

käsiteltyjä teemoja, ks. Máthé 1940: 8–10. Erdődin ja Kodolányin matkakertomusten ohella myös muut Suomen kuvaajat arvioivat maareformia.

Esimerkiksi Jolán Sz. Weress raportoi teoksensa kymmenen sivua kattavassa luvussa Onko maareformi hyödyksi käynnistään Hartolassa, jossa paikallisen maanomistajan ”rakennus oli hallinnut korskeana linnana kurjuudessa kituuttavien torppareiden kylässä”, mutta nyttemmin se on muutettu maansa omistavien viljelijöiden kansanopistoksi, jolloin se ”sykkivänä sydämenä kiihdyttää seudun verenkiertoa”. Nähtyään maalaistalot, joissa on sähkö, puhelin, radio ja keinutuoli, vierailija kiteyttää vaikutelmansa näin: ”sata tietokirjaa ei voi paremmin vahvistaa pientilallisten elinvoimaa kuin Hartolassa vietettyjen päivien muisto”. (Weress 1940: 69 ja 77.) Tarkka­silmäiset ja tarkkavaistoiset lehtimiehet ovat myös aistineet, että aika on kypsynyt Suomen maareformin arvioimiselle. Suomen maailmansotien välisen ajan sisäpolitiikkaa valitettavan huonosti tuntevaa József Borsia on miellyttänyt erityisesti maareformi (vrt. Bors 1940:30). Suomen ihmettä tutkiva kolmikko on niin ikään todennut, että verisen kansalaissodan jälkeen maareformilla on ollut kaikkein suurin merkitys kansallisen yhtenäisyyden rakentamisessa: ”Maareformi on auttanut. Itsenäinen Suomi on maareformin avulla tehnyt kurjuudessa eläneistä vuokratilallisista itsenäisiä maanviljelijöitä, suorittanut mittavat asutustoimet ja jakanut maat tasaisesti tavalla, joka hakee vertaansa koko Euroopassa.” (Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 20.)

141 I. Nagy 1942a: 24.

142 Samasta asiasta kirjoittaa eräs lehtimies talvisodan ihmettä käsitellessään: ”Suomen kansan johtajat ovat viisasti oivaltaneet jo kaksikymmentä vuotta sitten, mikä on ainoa bolsevismin vasta-aine. – – Tämä on ainoa lääke: sellaisten olosuhteiden luominen, joissa kaikkien on hyvä olla, joissa eläessään kukaan ei kaipaa toisenlaiseen järjestelmään. – – [T]uskaa tuottaa, että suomalaisten lisäksi yhdenkään muun valtakunnan tai valtion hallitusvallalla ei ole ollut voimaa ja rohkeutta käyttää tätä lääkettä kunnolla ja sellaisena annostuksena, että se vaikuttaisi.” (Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 173–174.)

143 Rácz 1944b: 58. Emil Koren – niin ikään samassa linjassa Kodolányin ajatusten kanssa – on todennut suomalaisista opiskelijoista, tulevaisuuden eliitistä näin: ”Hän kamppailee kansan puolesta. Rahvaan parista hän on tullut yliopistoon, rahvaan pariin hän palaa. Nuori ’intellektuelli’ kaipaa takaisiin maalle. Hän kamppailee ja taistelee kansan puolesta ja on ylpeä siitä, kehuu ’talonpoikaisella’ alkuperällään. Hän ei kaipaa mukavaa kaupunkielämää vaan takaisin, takaisin kansan keskuuteen. Sillä siellä on hänen elämänsä, hänen juurensa, hänen tehtävänsä.” (Koren 1940: 60.) Mainittujen Suomessa käyneiden kirjoittajien tapaan myös jo useasti siteerattujen toimittajien teksteissä näkyy itsestäänselvyytenä johtopäätös: ”jos on olemassa maa, jossa vallitsee todellinen, sananmukainen kansallinen yhtenäisyys, tämä maa on Suomi. Sisukas, luja talonpoikaisvaltio. Älymystö on kasvanut talonpoi-

217

V e li v e l j e n p uo l e s ta

kien parista eikä tee eroa itsensä ja multakouraisen talonpojan välillä. He ovat yhtä, eikä sellaista kuilua ei ole, joka Keski-Euroopassa on niin monen ongelman lähteenä, katkeruuden, tyytymättömyyden ja sotien perustana: talonpoikien ja älymystön välinen kuilu.” (Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 18.)

144 Erdődi 1940: 131.

145 Mts. 42. Kallion hahmo on innoittanut myös unkarilaisia lehtimiehiä, ks. esim. Gábor–Szerelemhegyi–Vándor 1940: 55–64. Kiinnostavana kuriositeettina mainittakoon János Kósan talvisodan aikana julkaistu kirjanen Mannerheimista. Kósan silmissä talonpoikaisdemokratian suurin valtiomies ei ollut Kallio vaan ruotsinkielistä aristokratiaa edustava kenraali. Selvitettyään kansalaissodassa ”talonpoikaisjoukkojen” johdossa välit venäläisten tuke­mien punaisten kanssa Mannerheim teki pesäeron Saksan liittolaisuutta havitteleviin valkoisiin poliitikkoihin. Kósan tulkinta on mielenkiintoinen: ”Suomi on vapaana pienenä valtiona sillä kannalla, että kaikkiin ympäröiviin suurvaltoihin tulee suhtautua yhtä varovaisesti. – – Mutta ulkopoliit­ tisten näkökohtien lisäksi Mannerheimin kantaan vaikutti myös sisäpoliit­ tinen syy. Hänen joukoissaan taistelivat kaikkein antaumuksellisimmin pohjoissuomalaiset talonpojat. – – Hän piti tätä yhteiskuntaluokkaa arvokkaimpana ja heidän vuokseen puolusti talonpoikaisdemokratiaa keisarillisen Saksan kartanonherravallalta.” (Kósa 1940: 19–20.) Vaikka saksalaismyönteiset poliitikot saavuttivatkin tilapäisen voiton, Mannerheim palasi pian julkiseen elämään ja valtionhoitajana rakensi perustuksen suvereenille valtiolle: ”Venäjän sorron, kommunistisen vallan ja lopulta Saksan miehityksen jälkeen piti rakentaa maa uudelleen. – – Pitkäkestoisella, huolellisella työllä laadittiin Suomen perustuslaki, talonpoikaisdemokratian suurenmoinen luomus, josta koko maailma ilmaisee ihailunsa. Vapaa demokratia oli elämänmuoto, jonka edestä vapautta rakastavat suomalaiset talonpojat ovat tarttuneet aseisiin, sen puolesta he ovat taistelleet venäläisiä ja kommunismin kansainvälisiä joukkoja vastaan ja sen puolesta he ovat ilmaisseet kantansa myös saksalaisia vastaan.” (mts. 29.)

146 Tasnádi 1940: 6.

147 Ks. Varpio–Szopori 1990a, erityisesti 85–98. Sama suomeksi Varpio–Szopori 1990b.

148 Kállay 1943: 3.

149 Talvisodan päätyttyä Unkariin saapunut uusi suurlähettiläs Aarne Wuorimaa muistelmissaan kuvaili unkarilaisten muuttunutta asennetta oivallisesti, joten lienee paikallaan siteerata häntä hiukan pidemminkin: ”Erikoisen laajalle Unkarin kansan keskuuteen levisi tieto Suomesta vasta talvisodan johdosta, joka herätti suurta ihailua ja kunnioitusta rohkeaa ja urhoollista sukulaiskansaa kohtaan. Silloin myös ja sen jälkeen heräsi sympatia Suomea kohtaan maan johtavissa piireissä, jotka tähän saakka eivät tätä harrastusta olleet osoittaneet, vaan oli se pääasiassa pysynyt kielimiesten ja rajoitettujen koulu- ja koululaispiirien puitteissa. Nyt oli yleinen kiinnostus syntynyt

218

Viitteet

ja myötämielisyyden ja ystävyyden osoituksia tuli joka suunnalta. Sanomalehdistön kirjoittelu ja huomio Suomen oloihin oli poikkeuksellisen suuri.

Radiossa kosketeltiin Suomen elämää usein ja tietoisuus sukulaiskansasta levisi kaikkiin maan kolkkiin. Tässä edullisessa kehitysvaiheessa olivat olosuhteet, kun välirauha syksyllä 1944 katkaisi maitten väliset kosketukset […]” Wuorimaa 1947: 10–11.

150 Huhtikuun 3. päivänä 1941 LHT päätti Ison-Britannian sodanjulistuksen uhasta huolimatta suostua Hitlerin pyyntöön, että Unkarin puolustusvoimat auttaisivat Wehrmachtia Jugoslavian miehittämisessä. Unkari sai tällä tavoin haltuunsa Jugoslaviaan kuuluvat unkarilaisten asuttamat alueet Vojvodinassa. Pääministeri Teleki ei kyennyt estämään tätä päätöstä, joka hänen mielestään sitoi Unkarin kohtalon lopullisesti Saksaan. Epätoivoisena hän teki itsemurhan vielä saman päivän iltana.

151 Liite on tehty pääasiassa yhteiskunnallisille tapahtumille ja kulttuuritapahtumille paljon palstatilaa antaneen Nemzeti Újság -lehden, Suomen auttamiseksi järjestetyissä keräyksissä keskeisen roolin ottaneen 8 Órai Újság -lehden, Unkari–Suomi Seuran raportin (Gaskó–Nagy 1943) sekä Budapestin Suomen suurlähetystön ilmoitusten (UM Fb 109 C 9) pohjalta, joten se sisältänee tärkeimmät tapahtumat Budapestissä. Muissa kaupungeissa järjestetyistä tapahtumista on saatu huomattavasti vähemmän tietoja. Suomentanut Sonja Laitinen.

152 UM Fb 109 C 3 Budapestin lähetystön raportti no 28. Alkuperäiset korostukset on merkitty kursiivilla.

153 OL K 429 29. cs. 2. d. 10–34. fol. Kozma Miklós: A finn ügy, naplószerű feljegyzések. Alkuperäiset korostukset on merkitty kursiivilla. Suomentanut Minnamari Pitkänen.

154 OL K 429 29. cs. 2. b. 95–98. fol. Cs. Szabó László Párizsban készített tervezete az önkéntesek Finnországba szállításáról. Suomentanut Minnamari Pitkänen.

155 OL K 429 29. cs. 2. b. 58-73. fol. Melocco János: A magyar önkéntes zászlóalj útja Budapesttől az angliai kikötőig. Suomentanut Minnamari Pitkänen.

156 SArk. T 6572 Professori Lönnrothin raportti. Alkuperäiset korostukset on merkitty kursiivilla.

157 SArk. Spk 2469 Osasto Sisun sotapäiväkirja. Alkuperäiset korostukset on merkitty kursiivilla, alkuperäiset lyhennykset on säilytetty. Henkilönnimiä on ollut joissakin tapauksissa vaikea tulkita oikein. Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut Juha Joutsi.

158 OL K 429 29. cs. 2. d. 112–113. fol. Kémeri Nagy Imre 1940.03.27-én kelt két jelentése a finnországi „állomáshelyről”. Suomentanut Minnamari Pitkänen.

219

Lähteet ja kirjallisuus Arkistolähteet Magyar Hadtörténelmi Levéltár, HL [Unkarin Sota­ historiallinen Arkisto] vkf 1939 és 1940/ Eln. 1. oszt. Magyar Honvédség Vezérkari főnökségének első osztálya [Unkarin Puolustusvoimien Yleisesikunnan päällikön ensimmäinen osasto].

HM Eln. B. – 1939 és 1940 Honvédelmi Minisztérium elnöki B osztálya [Puolustusministeriön B-osasto].

Magyar Országos Levéltár, OL [Unkarin Valta­ kunnallinen Arkisto] K 27 Minisztertanácsi jegyzőkönyvek 1937–1940 [Ministerineuvoston pöytäkirjat].

K 37 Teleki Pál miniszterelnök iratai 1939–1940 [Pääministeri Pál Telekin asiapaperit].

K 63 – 1939 és 1940 – 12 Külügyminisztérium Politikai osztályának általános iratai, Finnország [Ulkoasiainministeriön Poliittisen osaston yleiset asiakirjat, Suomi].

K 149 – 1937 és 1938 – 6 Belügyminisztérium rezervált iratai. Jobboldali mozgalmak megfigyelése [Sisäministeriön varatut asiakirjat. Oikeistoliikkeiden tarkkailu].

220

Lähteet ja kir jallisuus

K 429 Kozma Miklós iratai. Politikai vonatkozású iratok. A finnországi magyar önkéntes zászlóalj szervezésével és működésével kapcsolatos iratok [Miklós Kozman asiapaperit. Poliittiset kirjoitukset. Suomeen lähetetyn unkarilaisen vapaaehtoispataljoonan järjestelyyn ja toimintaan liittyvät asiakirjat].

Suomen Kansallisarkisto, KA Niukkasen kokoelma.

Suomen Sota-arkisto, SArk T 6571 Esiupseeri erikoistehtävissä, Päämaja, Kaatuneita ulkomaalaisia vapaaehtoisia koskeva kortisto 1940–1944.

T 6572 Päämajan Vapaaehtoistoimisto.

T 6574 Osasto Sisu.

T 18452 Taisteluvälineosasto, Puolustusministeriö, Liikekirjeitä 1939.

T 19381 Sotatalousosasto, Puolustusministeriö, Sotatalousorganisaatiota ja yleistä sotatalouden järjestelyä koskevia asiakirjoja 1936–1940.

PK 1244 Johtaja Wilhelm Hilbertin arkisto.

Spk 2469 Osasto Sisun sotapäiväkirja.

T 3541 I Armeijakunnan Esikunta 1940–1941.

Suomen Ulkoasiainhallinnon Arkisto, UM Fb 5 C 27 Ulkoasiainministeriö ja Suomen diplomaattinen edustus ulkomailla, Raportit, Budapest.

Fb 50 U Ulkomaalaiset kunniamerkit ja arvonimet.

Fb 109 Suomen sota 1939–1940.

Asiakirjakokoelmat KN III: Képviselőházi napló 1939 [Eduskunnan pöytäkirja 1939] III, Athenaeum, Budapest 1940.

DIMK IV: Magyarország külpolitikája a második világháború kitörésének időszakában 1939–1940 [Unkarin ulkopolitiikka toisen maailmansodan syttymisen aikoihin 1939–1940], toim. Gyula Juhász. Budapest 1962. Teoksessa Diplomáciai iratok Magyarország külpolitikájá-

221

V e li v e l j e n p uo l e s ta

hoz 1936–1945 [Unkarin ulkopolitiikan diplomaattisia asiakirjoja 1936–1945] IV, toim. László Zsigmond. Akadémiai Kiadó, Budapest 1962–1982.

DIMK V: Magyarország külpolitikája a nyugati hadjárattól a Szovjetunió megtámadásáig 1940–1941 [Unkarin ulkopolitiikka lännen sotaretken ja Neuvostoliittoon hyökkäämisen välisenä aikana 1940–1941], toim. Gyula Juhász. Budapest 1982. Teoksessa Diplomaciai iratok…

V. MMKJ: A moszkvai magyar követség jelentései 1935–1941 [Unkarin Moskovan lähettilään raportteja 1935–1941], toim. Peter Pastor. Századvég Kiadó, Budapest 1992.

WSMO: A Wilhelmstrasse és Magyarország. Német diplomáciai iratok Magyarországról 1933–1944 [Wilhelmstrasse ja Unkari. Saksalaiset diplomaatiset asiakirjat Unkarista 1933–1944], toim. Ránki–Pamlényi–Tilkovszky–Juhász. Kossuth Könyvkiadó, Budapest 1968.

Ajankohdan lehdistö Esti Kurír, Külügyi Szemle, Magyarság, Magyarság Útja, Nemzeti Újság, Népszava, Pesti Hírlap, Szentesi Napló, Új Magyarság, Virradat, 8 Órai Újság.

Sodanaikainen kirjallisuus Bors, József, Z. 1940: A finnek harca és a balti kérdés [Suomalaisten taistelu ja Baltian kysymys]. Közművelődési Könyv- és Hírlapterjesztő Kft, Budapest.

Csekey, István 1944: Finnország és Európa [Suomi ja Eurooppa]. Északi Rokonaink 9, 5–10.

Erdeős, László 1940a: A finn honvédelem [Suomalainen maanpuolustus]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 181–194.

Erdeős, László 1940b: A finn–orosz háború [Suomalais-venäläinen sota]. Északi rokonaink 2, 103–111.

222

Lähteet ja kir jallisuus

Erdeős, László 1940c: A finn–orosz háború [Suomalais-venäläinen sota]. Északi rokonaink 3, 158–165.

Erdeős, László [1942]: Finnország szabadságharca. Az 1939/40. évi hadjárat [Suomen vapaustaistelu. Vuosien 1939–40 sotaretki]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Erdődi, József 1940: A mai Finnország (Épülő ország) [Nyky-Suomi (Rakentuva maa)]. Magyar Téka, Szeged (3. painos).

Fazekas, Jenő 1942: Az észtek sorsa [Virolaisten kohtalo]. Északi Rokonaink 7, 140–156.

Fekete, József 1942: Julián barát álma. Telepítsük át s mentsük meg oroszországi nyelvrokonainkat! [Munkki Julianuksen unelma. Asuttakaamme uudelleen ja pelastakaamme Venäjällä asuvat kielisukulaisemme!] Északi Rokonaink 5, 30–34.

Finn kék-fehér könyv [1941]: Finn kék-fehér könyv. A Szovjetunió viszonya Finnországhoz a moszkvai béke után [Suomen sinivalkoinen kirja. Neuvostoliiton suhtautuminen Suomeen Moskovan rauhan jälkeen]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Fülei-Szántó, Endre 1940: A háború és a történelmi sorsvállalás [Sota ja historian kohtalon kantaminen]. Északi Rokonaink 3, 139–141.

Gábor, Áron – Szerelemhegyi, Ervin – Vándor, Kálmán 1940: Láttam a finn csodát! Testvéreink szabadságharca a világsajtó tükrében [Näin Suomen ihmeen! Veljiemme vapaustaistelu kansainvälisen lehdistön valossa]. Gábor Áron kiadása, Budapest (3. painos).

Gaskó, Dezső 1941: A Magyar–Finn Társaság működése 1941. február 28. – 1942. február 28 [Unkari-Suomi Seuran toiminta 28.2.1941 – 28.2.1942]. Északi Rokonaink 6, 105–110.

Gaskó, Dezső 1943: Finn–magyar kapcsolatok I. Társadalmi kapcsolataink Finnországgal [Suomen ja Unkarin suhteet I. Yhteiskunnalliset suhteemme Suomeen]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Hankiss, János 1944: A finnugor néprokonság napjára [Suomalais-ugrilaisten sukukansojen päivänä]. Északi Rokonaink 9, 1–3.

Hannula, J. O. – Fagerström, Birger – Sandberg, Börje (toim.) [1941]: Suomi harca – az otthonért, hitért és hazáért, 1939–1940 [Suomi taistelee kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, 1939–1940]. Suomen Kirja Oy, Helsinki.

Kállay, Miklós 1943: A finn példaadás [Suomalainen esimerkki]. Teoksessa Edvin Linkomies dr. finn miniszterelnök beszéde Finnország

223

V e li v e l j e n p uo l e s ta

háborúban […] [Suomen pääministerin tohtori Edvin Linkomiehen puhe Suomi sodassa]. Stádium, Budapest, 3–5.

Karácsony, Sándor 1940: Testvérem, Suomi [Veljeni, Suomi]. Exodus, Budapest (2. painos).

Kerecseny, János [1942]: A fehér légió. Történelmi regény a finn–orosz szabadságharcból [Valkoinen legioona. Historiallinen romaani suomalais-venäläisestä vapaussodasta]. Szittya Kiadóvállalat, Budapest.

Kertész, János 1940: Ezer tanulmány az ezer tó országáról. Finn bibliográfia [Tuhat tutkielmaa tuhansien järvien maasta. Suomalainen bibliografia]. Szent Imre Herceg Kiadóvállalat, Budapest.

Kettunen, Lauri 1943: Finn évszázadok [Suomen vuosisadat]. Könyv- és Lapkiadó Rt., Budapest.

Koren, Emil [1940]: Az ébredés népe. Suomi és a finnek [Herätyksen kansa. Suomi ja suomalaiset]. Királyhágómelléki Református Egyházkerület, Oradea.

Korhonen, Arvi 1943: A három téli hadjárat [Kolme talvista sotaretkeä].

Finnország 3, 9–14.

Kósa, János [1940]: Mannerheim tábornagy [Marsalkka Mannerheim].

Vietorisz, Budapest.

Koskenniemi, V. A. 1942: A finn lélek és a finn kultúra [Suomalainen sielu ja suomalainen kulttuuri]. Finnország 1, 6–7.

Kuortti, Ádám [sic.] 1939: Pap, száműzött, szökevény. Inkeribeli pap élményei Szovjet-oroszországban [Pappina, pakkotyössä, pakolaisena.

Inkeriläisen papin kokemuksia Neuvosto-Venäjällä]. Harangszó Kiadás, Győr.

Luukkonen, Fanni [1942a]: Asszonyok a tűzvonalban. Lotta Svärd 1939–1940 [Naiset tulilinjalla. Lotta Svärd 1939–1940]. Rege Könyvkiadó, Budapest (2. painos).

Luukkonen, Fanni 1942b: Lotta-Svärd és a Kalevala két asszonytípusa [Lotta Svärd ja Kalevalan kaksi naistyyppiä]. Finnország 1, 8–10.

Mannerheim 1940a: Mannerheim tábornagy utolsó hadparancsa 1940. március 13. [Marsalkka Mannerheimin viimeinen päiväkäsky 13.3.1940]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 75–76.

Mannerheim 1942b: Mannerheim tábornagy a szegedi egyetem díszdoktora [Marsalkka Mannerheimista Szegedin yliopiston kunniatohtori]. Északi Rokonaink 6, 112.

224

Lähteet ja kir jallisuus

Manninen, Antero 1942: Finnország és a Kelet-karjalai kérdés [Suomi ja Itä-Karjalan kysymys]. Finnország 1, 24 –31.

Mányoki, Vilma 1940: A finn nemzetőrség és a Lotta Svärd egyesület [Suomen suojeluskunta ja Lotta Svärd -yhdistys]. Északi rokonaink 2, 115–120.

Máthé, Tamás 1940: Suomi – Finnország írásban és képekben [Suomi teksteinä ja kuvina]. Az Országos Magyar Ifjúsági Társadalmi Egyesület Néprokonsági Bizottságának kiadása, Budapest (2. painos).

Musikka, Väinö 1942: A testvérnépek jövője hajnalodik [Veljeskansojen tulevaisuus sarastaa]. Északi Rokonaink 5, 47–49.

Nagy, Emil 1940: Finn–magyar párhuzamok [Suomen ja Unkarin rinnakkaisuuksia]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 27–30.

Nagy, Iván (toim.) [1940a]: Finnország 1940 [Suomi 1940]. A Magyar– Finn Társaság kiadása, Budapest.

N[agy Iván] 1940b: Kallio Kyösti. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 26.

Nagy, Iván [1942a]: Suomi, az ezer tó országa [Suomi, tuhansien järvien maa]. Turáni Könyvtár, Budapest.

Nagy, Iván [1942b]: Nagy-Finnország [Suur-Suomi]. Klny a Külügyi Szemle 1942. márciusi számából.

Pacor, Ernő 1940: A 104 napos finn–orosz háború [104-päiväinen suomalais-venäläinen sota]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 195–200.

Petri, Pál 1942: Nyelvvrokonaink sorsa [Kielisukulaistemme kohtalo]. Északi Rokonaink 5, 7–13.

Rantanen, Vilmos [sic.] 1943: Üldözöttek. Szibériába száműzött Inkeribeli házaspár menekülése [Vainotut. Siperiaan karkotetun inkeriläisen avioparin pako]. Harangszó Kiadás, Győr.

Rácz, István 1941: Olin sanomalehtimiehenä Suomessa 1940. Unkarilaisen sanomalehtimiehen näkemyksiä. Karisto, Hämeenlinna.

Rácz, István 1944a: Karjalában harcoltam [Taistelin Karjalassa]. Turul, Budapest.

Rácz, István 1944b: Ilyenek a finnek [Tällaisia ovat suomalaiset]. Misztótfalusi Könyvek, Pápa.

Rolla, Margit 1943: Utazás a háborús Finnországban [Matka sotivassa Suomessa]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Saraja, Viljo [1941]: Megváltott ország. Élmények a 105 napos finn–orosz háborúból [Lunastettu maa. Kokemuksia 105-päiväisestä suomalaisvenäläisestä sodasta]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Győr.

225

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Saraja, Viljo 1942: Megváltott ország. Élmények a 105 napos finn–orosz háborúból (rövidített második kiadás) [Lunastettu maa. Kokemuksia 105-päiväisestä suomalais-venäläisestä sodasta (lyhennetty toinen painos)]. A fordító kiadása, Eger.

Siilasvuo tábornok [sic.] [Kenraali Siilasvuo] 1941: Suomussalmi – finn testvéreink hősi küzdelme a szovjethadsereg ellen [Suomussalmi – suomalaisten veljiemme sankarillinen kamppailu neuvostoarmeijaa vastaan]. A Vitézi Rend Zrínyi Csoportjának kiadása, Stádium, Budapest.

Stolp, Ödön 1928: Finnország földmívelése [Suomen maanviljelys].

Teoksessa Teleki, Pál (toim.): Finnek, észtek. A magyarok északi testvérnépei [Suomalaiset, virolaiset. Unkarilaisten pohjoiset veljeskansat]. Egyetemi Nyomda, Budapest, 143–168.

Tarnói, László 1943: Az örök bajtárs. Kémeri Nagy Imre hősi áldozata [Ikuinen aseveli. Imre Kémeri Nagyn sankarillinen uhri]. Turul Szövetség, Budapest.

Tasnádi Nagy, András 1940: Előszó [Esipuhe]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 5–8.

Tasnádi Nagy, András 1942: Ünnepi köszöntő [Juhlapuhe]. Északi Rokonaink 7, 121–125.

Testvér szív – testvér kéz! [1939]: Testvér szív – testvér kéz! [Veljessydän – veljeskäsi!] Magyarhoni Evangélikus Egyházegyetem, Győr.

Túróczy, Zoltán 1940: Egyházi élet [Kirkollinen elämä]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 91–96.

Vázsony, György 1940: Finnország gazdasági helyzete [Suomen taloudellinen tilanne]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 201–215.

Virányi, Elemér [1941]: A finn-ugor népek élettere [Suomalais-ugrilaisten kansojen elintila]. Stádium, Budapest.

Virkkunen, Paavo [1941]: A harcoló finn hadsereg szelleme [Suomen taistelevan armeijan henki]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Waltari, Mika [1942]: Antero nem tér vissza [Antero ei enää palaa]. A Magyar–Finn Társaság kiadása, Budapest.

Weöres, Gyula 1940: Finnország története [Suomen historia]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 77–90.

Weress, Jolán, Sz. 1940: Virágos finn otthonok [Kukkivat suomalaiset kodit]. Stádium, Budapest.

226

Lähteet ja kir jallisuus

Zsirai, Miklós 1940: A finn–magyar rokonság [Suomen ja unkarin sukulaisuus]. Teoksessa Nagy, I. 1940a, 31–50.

Muistelmakirjallisuus Ciano, Galeazzo [1945]: Ciano naplója 1939–1943 [Cianon päiväkirjat 1939–1943], toim. Hugh Gibson. Athenaeum, Budapest.

Horthy, Nikolaus von 1955: Muistelmat. Otava, Helsinki.

Pirity, Mátyás 1997: Mátyásföldtől Bankstownig [Mátyásföldistä Bankstowniin]. Omakustannus, Budapest.

Rácz, István 1991: A Semmi partján [Tyhjyyden partaalla]. Magvető Könyvkiadó, Budapest.

Talas, Onni 1960: Muistelmia. WSOY, Porvoo.

Wilkuna, Osmo A. 1989: Talvisodan unkarilaisten vapaaehtoisten muistoja Suomesta. Käsikirjoitus, Osmo A. Wilkunan yksityiskokoelma.

Wuorimaa, Aarne 1947: Muistojeni Unkari. Otava, Helsinki.

Tutkimuskirjallisuus ja uudemmat julkaisut Ala-Fossi, Niina – Richly, Gábor – Vilisics, Ferenc 2014: Unkarilaiset vapaaehtoiset talvisodan Suomessa. Hungarian Volunteers in Finland during the Winter War. Unkarin suurlähetystö Suomessa, Helsinki– Budapest.

Balázs, György 2008: A finn–szovjet fegyveres konfliktus. „A téli háború” a külföldi tudósítások alapján a szentesi sajtó tükrében (1939. november 30 – 1940. március) [Suomen ja Neuvostoliiton aseellinen konflikti. ”Talvisota” Szentesin lehdistön ulkomaisissa tiedonannoissa (30.11.1939 – maaliskuu 1940)]. Szentes Város Önkormányzata, Szentes.

Bereczki, András 1996: A téli háború [Talvisota]. Teoksessa Bereczki, András – Klima, László (toim.): Ünnepi könyv Domokos Péter tiszteletére [Péter Domokosin juhlakirja]. ELTE Finnugor Tanszék, Budapest, 73–80.

227

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Berend T., Iván – Ránki, György 1958: Magyarország gyáripara a második világháború előtt és a háború időszakában [Unkarin tehdasteollisuus ennen toista maailmansotaa ja sodan aikana]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Brooke, Justin 1984: Talvisodan kanarialinnut. Brittivapaaehtoiset Suomessa 1940–1941. WSOY, Juva-Porvoo.

Clark, Douglas 1967: Liittoutuneet lähtevät talvisotaan. Englannin ja Ranskan Suomen-politiikka 1939–1940. Otava, Keuruu.

Dombrády, Lóránd 1981: A magyar gazdaság és a hadfelszerelés 1938– 1944 [Unkarin talous ja varustautuminen 1938–1944]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Dombrády, Lóránd 1990: A legfelsőbb hadúr és hadserege [Ylipäällikkö ja hänen armeijansa]. Zrínyi Katonai Kiadó, Budapest.

Dombrády, Lóránd – Tóth, Sándor 1987: A magyar királyi honvédség 1919–1945 [Unkarin kuninkaalliset puolustusvoimat 1919–1945].

Zrínyi Katonai Kiadó, Budapest.

Domokos, Péter 1972: A finn irodalom fogadtatása Magyarországon [Suomen kirjallisuuden vastaanotto Unkarissa]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Egey, Emese 2010: A két világháború közötti magyar–finn–észt kapcsolatok [Unkarin, Suomen ja Viron suhteet maailmansotien välillä].

Specimina Fennica 15., Savariae.

Haataja, Lauri 1989: Kun kansa kokosi itsensä. Suomalaisten talvisota.

Tammi, Keuruu.

Halmesvirta, Anssi 2010: Rakkaat heimoveljet. Unkari ja Suomi 1920– 1945. Historietti Oy, Saarijärvi.

Heikkilä, Päivi – Karig, Sára (toim.) 1984a: Barátok rokonok. Tanulmányok a finn–magyar kulturális kapcsolatok történetéből [Ystävät sukulaiset. Tutkielmia Suomen ja Unkarin kulttuurisuhteiden historiasta]. Európa, Budapest.

Heikkilä, Päivi – Karig, Sára (toim.) 1984b: Ystävät sukulaiset. Suomen ja Unkarin kulttuurisuhteet 1840–1984. SKS, Pieksämäki.

Hillgruber, Andreas 1983: Hitler ja Suomi. Kanava 5, 346–352.

Huhtaniemi, Pekka 1979: Ulkomaiset hankinnat. Teoksessa Talvisodan historia IV. WSOY, Porvoo, 237–296.

228

Lähteet ja kir jallisuus

Hyvönen, Jaakko 1982: Kohtalokkaat lennot 1939–1944. Ilmavoimiemme lentotoiminnassa surmansa saaneet, kadonneet, sotavankeuteen joutuneet sekä laskuvarjolla pelastautuneet. Kirjateos, Helsinki.

Häikiö, Martti 1976: Maaliskuusta maaliskuuhun. Suomi Englannin politiikassa 1939–1940. WSOY, Porvoo.

Juhász, Gyula 1964: A Teleki-kormány külpolitikája 1939–1941 [Telekin hallituksen ulkopolitiikka 1939–1941]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Juhász, Gyula 1988: Magyarország külpolitikája 1919–1945 [Unkarin ulkopolitiikka 1919–1945]. Kossuth Kiadó, Budapest.

Julkunen, Martti 1975: Talvisodan kuva. Ulkomaisten sotakirjeenvaihtajien kuvaukset Suomesta 1939–1940. Turun Yliopisto, Forssa.

Järvelä, Tapio 1971: Ulkomaalaiset vapaaehtoiset Suomen talvisodassa.

Suomen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto.

Järvelä, Tapio – Vuorenmaa, Anssi 1979: Ulkomaalaiset vapaaehtoiset.

Teoksessa Talvisodan historia IV. WSOY, Porvoo, 39–60.

Järventaus, Jorma (toim.) 1982: Suomi sodassa. Talvi- ja jatkosodan tärkeät päivät. Valitut palat, Keuruu.

Karhunen, Joppe 1974: Tulimyrsky taivaalla. Fiat-lentäjien vaiheita kahdessa sodassa. Otava, Helsinki.

Koren, Emil 1986: Testvéreink északon. A finn–magyar egyházi kapcsolatok története [Veljemme pohjoisessa. Suomen ja Unkarin kirkollisten suhteiden historia]. A Magyarországi Evangélikus Egyház Sajtóosztálya, Budapest.

Koren, Emil – Voipio, Martti 1988: Sukukansojen uskonyhteys. Unkarin ja Suomen kirkkojen suhteet. Herättäjä-Yhdistys, Lapua.

Koskimies, Einari (toim.) 1970: Puhtain asein. Suomen marsalkan päiväkäskyjä vuosilta 1939–1944. Kustannus Oy Artikkeli, Helsinki.

Kronlund, Jarl (toim.) 1988: Suomen puolustuslaitos 1918–1938. Puolustusvoimien rauhan ajan historia. Sotatieteen laitoksen julkaisuja XXIV, Porvoo.

Nagy L., Zsuzsa 1986: Liberális pártmozgalmak 1931–1945 [Liberaalit puolueliikkeet 1931–1945]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Nevakivi, Jukka 1972: Apu, jota ei pyydetty. Liittoutuneet ja Suomen talvisota. Tammi, Helsinki.

Nevakivi, Jukka 1987: Euroopan suurvallat ja Suomen talvisota. Teoksessa Suomen turvallisuuspolitiikka. Keuruu, 45–69.

229

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Nevalainen, Petri 2012: Marskin tiedustelija. Eversti Aladár Paasosen tarina. Helsinki-kirjat, Helsinki.

Pajari, Risto 1971: Talvisota ilmassa. WSOY, Porvoo.

Pajari, Risto – Rantalainen, Veikko 1979: Ilmapuolustus talvisodassa.

Teoksessa Talvisodan historia IV. WSOY, Porvoo, 61–98.

Peltovuori, Risto O. 1975: Saksa ja Suomen talvisota. Otava, Keuruu.

Pergel, Antal 2010: Harag és elfogultság nélkül. Magyar–finn katonai és politikai kapcsolatok 1939–1944 [Ilman vihaa ja puolueellisuutta.

Unkarin ja Suomen sotilaalliset ja poliittiset suhteet 1939–1944].

Püski, Budapest.

Pintér, István 1967: Adalékok a finn–szovjet háború történetéhez a magyar követek jelentései alapján [Unkarin lähettiläiden raportteihin perustuvia tietoja Suomen-Neuvostoliiton sodan historiasta]. Párttörténeti Közlemények 2, 116–133.

Pintér, István 1979: A Magyarországi Szociáldemokrata Párt politikája a második világháború előestéjén [Unkarin Sosialidemokraattisen Puolueen politiikka toisen maailmansodan aattona]. Akadémiai Kiadó, Budapest.

Pintér, István 1980: A Szociáldemokrata Párt története 1933–1944 [Sosialidemokraattisen Puolueen historia 1933–1944]. Kossuth Kiadó, Budapest.

Rautkallio, Hannu 1990: Talvisodan Erkko ja amerikkalaiset yhteydet.

Art House, Helsinki.

Richly, Gábor 1996a: Magyar katonai segítségnyújtás az 1939–40-es finn–szovjet háborúban [Unkarin sotilaallinen apu Suomen ja Neuvostoliiton sodassa 1939–40]. Századok 1996/2, 403–444.

Richly, Gábor 1996b: Unkari ja Suomen talvisota. Sotahistoriallinen ­Aikakauskirja 15, 134–196.

Richly, Gábor 2008: Egy népi író Finnország-élménye. Kodolányi János Suomijának eszmetörténeti háttere [Kansanmielisen kirjailijan Suomen-kokemuksia. János Kodolányin Suomi-kuvan aatehistoriallinen tausta]. Valóság 2008/7, 78–98.

Richly, Gábor 2012: Dávid örök küzdelme az északi hómezőkön. Az 1939–1940-es finn–szovjet háború magyarországi recepciója [Daavidin ikuinen taistelu pohjoisen lumikentillä. Suomen ja Neuvostoliiton 1939–1940 käymän sodan saama vastakaiku Unkarissa].

Teoksessa ifj. Bertényi, Iván – Géra, Eleonóra – Richly, Gábor (toim.):

230

Lähteet ja kir jallisuus

„Taníts minket úgy számlálni napjainkat…” [”Opeta meille, miten lyhyt on aikamme…”]. Eötvös Kiadó, Budapest, 403–432.

Ritaranta, Eino 1997: FA-7. Miten vänrikki Bekassy katosi? Suomen ilmailuhistoriallinen lehti 3/1997. 18–19.

Ruprecht, Antal 2003: Magyar önkéntesek a Téli Háborúban. Unkarilaiset vapaaehtoiset talvisodassa. Hadtörténeti Intézet és Múzeum, Budapest.

Siilasvuo, Ensio (toim.) 1992: Talvisota kronikka. Gummerus, Jyväskylä.

Sipos, Péter 1988: Legális és illegális munkásmozgalom 1919–1944 [Laillinen ja illegaali työväenliike 1919–1944]. Gondolat Kiadó, Budapest.

Szíj, Enikő 1991: A finnugor néprokonsági eszme a 20-as, 30-as években [Suomalais-ugrilainen heimoaate 1920- ja 30-luvuilla]. Teoksessa Kincses, Éva (toim.): Őstörténet és nemzettudat 1919–1931 [Esihistoria ja kansallinen tietoisuus 1919–1931]. JATE Őstörténeti Kutatócsoportja, Szeged, 174–180.

Szíj, Enikő (toim.) 2010: Rácz István – Finn háborús fényképtár. Sotaajan valokuvia. Finnish War Photographs. A Finnugor Népek Világkongresszusa Magyar Nemzeti Szervezete, Budapest.

Tervasmäki, Vilho – Juutilainen, Antti 1976: Ylimääräiset harjoitukset.

Liikekannallepano, joukkojen keskittäminen ja sotavalmius. Teoksessa Talvisodan historia I. WSOY, Porvoo, 89–204.

Tirronen, Eino 1979: Sotavarustelutilanne ja sen kehittyminen sodan aikana. Teoksessa Talvisodan historia IV. WSOY, Porvoo, 297–330.

Turtola, Martti 1984: Tornionjoelta Rajajoelle. Suomen ja Ruotsin salainen yhteistoiminta Neuvostoliiton hyökkäyksen varalle vuosina 1923–40. WSOY, Juva-Porvoo.

Turtola, Martti 2012: Mannerheimin ristiriitainen upseeri. Eversti Aladár Paasosen elämä ja toiminta. WSOY, Helsinki.

Varpio, Yrjö – Szopori Nagy, Lajos 1990a: Ismerkedő ismerősök. A magyar irodalom fogadtatása Finnországban – a finn irodalom fogadtatása Magyarországon 1920–1986 [Tutuksi tulevat tuttavat. Unkarilaisen kirjallisuuden vastaanotto Suomessa – suomalaisen kirjallisuuden vastaanotto Unkarissa 1920–1986]. Országos Széchényi Könyvtár, Budapest.

Varpio, Yrjö – Szopori Nagy, Lajos 1990b: Suomen ja Unkarin kirjalliset suhteet vuosina 1920–1986. SKS, Pieksämäki.

231

V e li v e l j e n p uo l e s ta

Vilisics, Ferenc – Ala-Fossi, Niina 2009: A téli háború. Magyar önkéntesek Finnországban [Talvisota. Unkarilaiset vapaaehtoiset Suomessa].

Rubicon 2009/9, 4–15.

Wahlbäck, Krister 1968: Veljeys veitsen terällä. Suomen kysymys Ruotsin politiikassa 1937–1940. WSOY, Porvoo.

232

Summary: The Finnish Winter War and Hungary The study is about those social activities that the outbreak of the Finnish Winter War caused in Hungary, and the military aid that Hungarian government offered Finland, as well as the main changes in the perception of Finns in Hungary. The study is based on archive materials of both countries, on contemporary press and on the memoirs of eye-witnesses.

The spontaneous activities of Hungarian society which were cropped up by the Winter War are in many respect analogous to the great interest which also other countries showed in Finland.

However, it differed from the other similar spontaneous activities in one respect. Hungarian public opinion comprised also appearances of original sympathetic expressions which were based on the generally accepted kinship between languages, as well as the feeling of being of the same ancient origin. Both of those phenomena were characteristic of that time.

Sympathy and admiration manifested themselves in Hungarian press, in Finnish evenings, in lectures and in whip-rounds (total amount 458 400 pengö) of that time, which were arranged either

233

V e li v e l j e n p uo l e s ta

throughout the country. And one must not forget those thousands of citizens that reported themselves as volunteers.

Three most important organizers of those social and cultural events related to the Winter War can be distinguished. The first was Hungary-Finland Society. The second was Turul Society that emphasized racial issues. And the third one was Protestant Churches whose connections with the Finnish twin congregations had grown close throughout the decades.

Social sympathy and activities were complemented by the official policy that supported the military assistance of Finland. Prime Minister Pál Teleki had for decades been well known as a repre­ sentative of kinship thinking. His political goal was to create good relations with the western powers at the expense of Germany. This indicates his will to help Finland.

The Molotov-Ribbentrop Pact created favourable political circum­stances. Using them, all activities could be utilized as profitably as possible from the viewpoint of both, domestic and foreign policy.

German officials didn’t deny Hungary’s assistance to Finland in reality. But in spite of this, Hitler’s opinion about the Winter War created for Hungary, from the viewpoint of her diplomacy, the possibility of being able to appear in the eyes of the western powers as a country independent of Germany. Thereby, it proved also fortunate that not even the Soviet Union prevented Hungary’s lively activities.

From the viewpoint of domestic policy, the Winter War may also have been looked favourable. This was because, as a consequence, the popularity of the extreme right, that had previously grown strong, faded away. Additionally, also the popularity of the communists sank remarkably at the same time.

The campaign of the Finns, regarded as kinsmen, proved to the troublesome for the Nazis. The different fractions of that movement had very divergent opinions about Germany’s and the

234

Summary: T he Finnish Winter War and H un gary

Soviet Union’s policies concerning Finland. That naturally made the wavering unity of the Nazi movement questionable.

The inner antagonisms between the party leadership of the Social Democrat Party and its communist left wing came to a head in the form of so called Russian question. It emerged after the Molotov­Ribbentrop Pact had been signed. The outbreak of the Winter War still deepened the party’s inner differences which were followed by party leadership’s first steps to dismiss the communists defending Molotov’s foreign policy in the beginning of 1940.

As far as its job description was concerned, the voluntary battalion, which was sent to Finland, had many similarities to those unofficial armed units that partook the skirmishes of West Hungary in 1921 and of the upper Hungary in 1938.

Those Hungarian governments that stood for the unity of the areas Great Hungary had lost in the First World War, had a limited scope of manoeuvring. In these three cases they didn’t bear full responsibility for military activities relating to the revision policies, although they tried to utilize the favourable constellation gained as a result of them.

The voluntary battalion was established by Miklós Kozma. He enjoyed a great independence and was a figure who belonged to interwar inner political circles. In this task Kozma utilized those experiences he had gained when acting as the leader of the upper Hungarian battles in 1938.

The first detachment of almost 350 soldiers didn’t arrive in Finland until in the beginning of March 1940. This was because Germany denied its transit through her territory which prolonged the journey to three weeks.

There was an idea of vesting the Hungarian volunteers with an ‘imago of envoy’. They were therefore hand-picked and won immediately the recognition of the Finnish military circles. The detachment was initially commanded to a special Finnish training camp in Lapua as had also been the case with volunteers from other countries. This meant that they didn’t have the opportunity 235

V e li v e l j e n p uo l e s ta

to partake any front-line battles prior to the signing of the peace agreement.

It has to be admitted that the unit which reached Finland didn’t represent any significant military power. In spite of this, even that symbolic assistance of Hungary can be regarded as remarkable in international scale. After all, Finland was only provided with more significant assistance in magnitude by the Scandinavian countries.

Most European countries didn’t allow at all either the recruitment of volunteers or the sending of volunteer corps to Finland.

However, the Finnish Army was worse short of military equipment than volunteers. Even in this respect Finns hoped to get more aid from Hungary. Even so, the Hungarian Commission for Acquiring Armament, lead by Wilhelm Hilbert who had known Hungarian armament industries for years, had to be disappointed.

Hungarian armament industries had at that time concentrated on fulfilling domestic needs. In addition to that, the military establishment, allied with Germany, was not very eager to help Finland in this respect. Only minor transactions might therefore come into question.

This state of affairs prevailed regardless of Telekis strong appearance and profits related to transports. Such ones were, among other things, the lifting of England’s embargo on Hungarian arms industry as well as new supplies to Hungary’s scanty foreign currency reserves.

Because of German arms embargo, Hungary’s material aid didn’t arrive in Finland until at the end of the war or after the peace agreement had been signed. Arms that had been ordered didn’t thus have a share in the significant military success of the Winter War. In spite of all this it has to be noted that only arms aid of the great powers as well as of Sweden and Belgium proved to be more noteworthy than that of Hungary’s.

The aid given to Finland had two different sides. It was on one hand a surprisingly strong, spontaneous and sincere social move­ ment which derived its energy from racial thinking, characteristic 236

Summary: T he Finnish Winter War and H un gary

to that epoch, as well as an emphasized feeling of kinship, arisen from that thinking.

On the other hand this social movement was tightly in connection with the official policy. It was neither spontaneous nor sincere, but all the more strong – especially when compared to the aid other countries provided Finland.

Sympathies towards Finland and material aid given to her during the war can be regarded as a remarkable milestone in Finnish­-Hungarian relationships. However, the role of military aid to Finland will remain quite modest in Hungarian political history.

The policy of Hungary, aimed to revitalize her western relations, experienced fatal setback only one and half year later when she declared war to the Soviet Union. She thus entered soon to the state of war with the united western powers as well.

The exceptional military accomplishments of the Finnish army in the Winter War were recognized all around the world. Taking into consideration all the international attention, the Hungarian perspective was special for a few different reasons.

As a consequence of the outbreak of war, Hungarians begun to regard Finns as their kinsmen attacked by a mutual enemy. When the Hungarians received pieces of information concerning military success that sounded unbelievable, emphasis was slowly changed from common ancient roots to features of national character derived from those. Finns obtained the status of pattern in the minds of the Hungarians.

Democratic-minded people regarded Finland as an exemplary country in democracy. Some others regarded the unexpected Finnish military success as model. They started considering the possibility of annexing those areas that Hungary had lost in the First World War back to the mother country. Hungarian churches emphasized for their part mainly the profound religiousness of the Finns.

In this way the Winter War significantly furthered the spread of a positive view on Finland in Hungary. It was more and more 237

V e li v e l j e n p uo l e s ta

common to talk about “the Finnish model” of doing things. When in other countries Finland’s success was seen merely as a product of military and warfare factors, Hungary brought out much broader field of explanations and more general social and cultural values.

Soon after the Winter War, Hungary and Finland were fighting on the same front against the Soviet Union. The stances formed during the Winter War deepened further and in this way Hungary’s situation differed from the situation of the Western Europe.

After the World War II, the former view on Finland soon became an annoyance to the communist regime in Hungary. They had efficient methods to silence everyone that had been promoting the “wonder of Finland” and also to get rid of all the books and publications published to back the research. It was important for them to wipe out the ideologically harmful picture of Finland: the Red Army had experienced humiliating losses and Finland had gotten rid of this foreign oppressor and succeeded in creating a democratic society.

238