Porilainen vesikansalainen

Mitä porilaiset tekevät jokirannoilla? Saako tulvapadon alatasannetta pitkin kävellä? Missä on parhaat onkipaikat? Onko Kirjurinluoto Suomen hienoin puisto? Vähensikö nikkelipäästö joessa uimista? Vuosina 2019 – 2020 toteutettu, Länsi-Suomen Osuuspankin rahoittama VESIKANSA –kulttuurikartoitushanke luotasi jokeen ja sen rantoihin liittyviä arjen käytäntöjä, käyttöjä, käyttäjäryhmiä, arvoja, näkemyksiä ja näiden törmäyksiä.

VESIKANSA -hanke käynnistyi alkuvuonna 2019. Se toteutettiin Turun yliopiston kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelmassa ja työtä ohjasi maisemantutkimuksen professori Maunu Häyrynen. Projektitutkija Ilona Hankonen toteutti tutkimuksen kvalitatiivisen osuuden, johon käytettiin 8 kuukautta. Hankonen teki havainnointia, go along –haastatteluja, asukashaastatteluja ja osallistuvaa havainnointia jokirannoilla.

Jos kohtasit kesällä 2019 jokirannassa jossain päin Poria tutkijan, joka halusi kuulla ajatuksiasi ympäristöstä, niin kyse oli todennäköisesti juuri tästä hankkeesta. Hanke järjesti myös erilaisia työpajoja eri ikäisille porilaisille. Päiväkoti-ikäisten kanssa työskenneltiin keskustellen, leikkien ja valokuvaten Polsanluodossa, lukiolaiset osallistuivat työpajaan Tiedekahvilassa ja ikäihmisille järjestettiin muistelutuokio Ruskakodissa.

Kaupungin viranomaisille ja päättäjille tehtiin verkkokysely, jonka vastaajamäärä jäi kuitenkin suhteellisen pieneksi. Päiväkoti-ikäisten työpaja Polsanluodossa suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä Porin lastenkulttuurikeskuksen kanssa, josta työhön osallistui suunnittelija-koordinaattori Katri Tella. Lisäksi tehtiin jonkin verran media- ja kuva-aineistojen analyysia. Kesällä 2020 aineistoa lisättiin Maptionnaire –karttakyselyllä, jonka toteutti opiskelija Maria Kirveslahti.

Aineistot kertovat, että Kokemäenjoki on hyvin tärkeä osa Porin kaupunkikuvaa ja porilaista identiteettiä. Tyypillinen kuva Porin keskustasta on jo yli sadan vuoden ajan otettu Etelärannasta, Pohjoisrannasta, Porin sillalta, Kirjurinluodosta tai kirkon tornista joen yli vastarannalle päin. Keskustan jokirantojen merkitys porilaisille tuli esille sekä karttakyselyssä että havainnoinnissa. Etenkin lämpiminä kesäiltoina ”Kirvatsi” on tupaten täynnä väkeä. Myös Hanhiluodon puistot ja Polsanluoto ovat suuressa suosiossa.

Kokemäenjoki Porissa ei ole samanlainen tunnelmallinen vesiaihe kuin Aurajoki Turussa tai Rauman kanaali, vaan leveä, massiivinen, raaka ja tuulinen. Virtaama on jopa 600 kuutiota sekunnissa ja joki kuljettaa joka vuosi 150 000 kuutiota maa-ainesta suistoon. Pori on Suomen tulvaherkin kaupunki ja massiivisia tulvia on koettu viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana useita. Iäkkäät porilaiset muistelivat asukashaastatteluissa ja työpajassa talojen lattioille nousevaa tulvavettä ja katuja, joilla kuljettiin soutuveneellä. Joen pinnan alaisia mittasuhteita kuvaa se, että aivan keskustan tuntumassa Luotsinmäenhaarassa on 18 metriä syvä Pirunkirnu. Jos sen pohjalle sijoittaisi kerrostalon, katto ei välttämättä ulottuisi pinnan yläpuolelle.

Joki itsessään on konkreettisesti reitti merelle ja maailmalle ja sellaisena se myös nähtiin. Pääuoman ja juovien rannat ovat reittejä – jos ei nyt maailmalle – niin kaupunginosasta toiseen. Rantapolut ja –tiet ovat etenkin ennen viime sotia olleet keskeisiä kulkuväyliä, mutta sellaisina niitä arvostettiin edelleen. Viime vuosikymmenten kehitys on kuitenkin tuonut reiteille katkoksia: jokirantaan on tullut ranta-alueen muulta käytöltä sulkevaa teollisuutta ja omakotitalojen piha-alueita on ulotettu vesirajaan saakka, osin myös kaupungin omistamilla mailla ja kaavan vastaisesti. Tämä on joillain alueilla aiheuttanut ristiriitoja eri käyttäjäryhmien välillä.

Jokivarsilla on paljon asukkaiden arvostamaa kaupunkiluontoa. Erityisen rakastettuja ovat esimerkiksi Pormestarinluodon, Varvourinjuovan ja Harmaalinnan rantalehdot sekä Polsanluoto keskustassa. Joki ja sen rantapuustot tuovat aivan keskustan tuntumaan elämää majavista koskeloihin ja ruokokerttusista satakieliin. Varvourinjuovan rantapolulla rantapuuston suojassa yhdistyvät erilaiset julkiset, yhteisölliset ja yksityiset käyttötavat ilman suurempia ristiriitoja. Rannassa on lähiasukkaiden omia laitureita, joita muutkin voivat käyttää, polku on asukkaiden yhteinen virkistysympäristö. Samoin Pormestarinluodolla rantapolkua luonnehdittiin Porin hienoimmaksi virkistyskohteeksi, josta asukkaat ovat ylpeitä ja kantavat vastuuta.

Jokirannoilla on käytöltään ja luonteeltaan erityyppisiä alueita. Keskustan paraatirannat Kirjurinluoto, Hanhipuisto, Eteläranta ja Puuvillanranta ovat Porin edustusalueita. Luotojen alueella on julkista lähiluontoa. Asuinalueilla rannat voivat olla yksityisluonteisia, puolijulkisia tai yhteisöllisen ja julkisen käyttökulttuurin alueita. Puolijulkisilla rannoilla ei aina olla yksimielisiä siitä, kuka rantaa saa käyttää ja millä ehdoin.

Harrastajaryhmistä melojat suosivat pääuomaa suojaisampia juopia, kalastajat erityisesti Luotsinmäenhaaraa ja suistoa. Lapsille mieluisina paikkoina jokirannoilla erottuivat esimerkiksi Karput Kalaholman koulun takana, Varvourinjuovan rannassa, Harmaalinnassa aikoinaan olleen kartanon kohdalla oleva ranta Pehtoorintien ja Rekitien välisellä viheralueella sekä tietenkin Kirjurinluoto. Nuorehkot, keskustassa asuvat miehet viihtyvät erityisesti Etelärannassa ja Kirjurinluodon rannoilla, kaikenikäiset naiset merkitsivät karttapisteitä tasaisemmin Luotojen alueen virkistysympäristöihin. Suisto on erityisesti miesten ja vanhempien ikäryhmien suosiossa. Miehet merkitsivät paljon myös Lukkarinsannan vanhaa rautatiesiltaa.

Vaikka Kokemäenjoki on porilaisille tärkeä ja rakastettu, jokisuhteeseen kuuluu myös tummempia sävyjä. Joki on ollut aikoinaan erittäin pahasti saastunut ja vaikka sen puhdistumisen eteen on tehty vuosikymmeniä tuloksekasta työtä, mielikuvat saastuneesta joesta elävät yhä pinnan alla. Harjavallassa sattunut suuri nikkelisulfaattivuoto jokeen vuonna 2014 herättikin paitsi huolta itsessään, myös jo taka-alalle painuneita synkkiä muistoja teollisuuden pilaamasta joesta. Mielikuvat muuttuvat fyysistä ympäristöä hitaammin: vaikka joen vedenlaatu oli 90-luvulla jo selvästi kohentunut, ei jokivarsia tuolloin vielä arvostettu asuinympäristönä. Nyt jokirannat ovat jo nousseet arvoonsa. Jokikala on taas alkanut kelvata ruokapöytiin ja joessa uidaan.

ILONA HANKONEN

Projektitutkija, jatko-opiskelija Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkinto-ohjelma Turun yliopisto