Tiedepuiston tulokas Uusi kumppanimme Tiedepuistossa
Retoriikka toi Veritaksen Tiedepuistoon Tulevaisuuden työelämän tarpeet täyttävä toimisto on totta jo nyt. Tiedepuiston uusi tulokas, Veritaksen pääkonttori Trivium Retoriikka, on energiatehokas, tyylikäs ja moneen muuntuva rakennus.
K
un Veritaksen toimitusjohtaja Carl Pettersson aloitti työssään reilut kolme vuotta sitten, hän päätti tutustua työntekijöihin menemällä näiden kanssa kahville. Ketään vain ei näkynyt missään. Kun Pettersson oli kävellyt aution kahvihuoneen ohi pari viikkoa, hänen oli pakko kysäistä, että eikö kukaan täällä juo kahvia? Eikö kukaan pidä kahvitaukoja? Selvisi, että kyllä vain, kahvia juodaan ja taukoja pidetään, mutta jokainen tiimi halusi pitää taukonsa oman porukan kesken. Siksi talossa oli 11 kahvinkeitintä, ja kahvit juotiin aina jonkun tiimiläisen huoneessa. Yhteinen kahvihuone oli ja pysyi autiona. Kahvitaukoasia oli yksi esimerkki
12
2021
siitä, että vaikka Veritaksen pääkonttorina pitkään palvellut talo Turun Kaskenmäellä oli sinällään hieno, sen tilat eivät enää täyttäneet nykypäivän standardeja. Työntekijät sijoittuivat viiteen eri kerrokseen, ja melkein kaikki työskentelivät omissa pienissä huoneissaan. Oli aika lähteä uudistumaan.
V
eritaksen tarpeisiin sopivaa, modernia tilaa ei Turusta löytynyt valmiina. – Koska olemme iso kiinteistösijoittaja, oman pääkonttorin rakennuttaminen oli meille luontevaa, taustoittaa Pettersson. Kolmenkymmenen potentiaalisen tontin joukosta voittajaksi seuloutui Turun Tiedepuistossa sijaitseva,
TriviumCityn vieressä oleva tyhjä alue. Siihen suunniteltiin uusi Veritaksen pääkonttori, V:n muotoinen kahdeksankerroksinen rakennus, joka valmistui vuoden 2020 lopulla. Rakennus kantaa nimeä Trivium Retoriikka. Veritaksen käytössä on kiinteistön kaksi ylintä kerrosta ja rakennuksen huipulla oleva edustustila, muissa kerroksissa on vuokralaisia. Rakennuksen katutasossa on infopiste ja neuvotteluhuoneita, jotka ovat yhteiskäytössä. Yhdyskäytävä yhdistää Retoriikan jatkossa TriviumCityyn. Lisäksi Trivium Retoriikkaan kuuluu kolmitasoinen parkkihalli. – Emme halunneet rakentaa perinteistä toimistotaloa, vaan tehdä ratkaisuja, joiden myötä kiinteistö