
1 minute read
OP:n Petteri Rinne: Haastavina
Kumppanuus kantaa yli vaikeiden aikojen
Advertisement
Mikään yritys tai yksilö ei pysty toimimaan yksin, ja haastavina aikoina hyvien kumppanien merkitys korostuu. Yhteistyökumppaneistaan ja sidosryhmistään kannattaa pitää hyvää huolta, sillä toimiva kumppanuus on se asia, joka kantaa yli vaikeiden aikojen, miettii OP Turun Seudun varatoimitusjohtaja Petteri Rinne.
Rinne muistuttaa, että toimivien kumppanuussuhteiden lisäksi haastavina aikoina on tärkeää osata suunnata katse eteenpäin ja kehittää toimintaa. – Ei korona ole millekään yritykselle ainoa haaste, joka matkan varrelle tulee. Me olemme Osuuspankissa nähneet vuosien varrella varmasti suunnilleen kaikki vaikeudet, joita tulee yrityksen kasvun ja ikääntymisen myötä, mutta olemme selättäneet ne.
Nyt olemme vireä satavuotias, joka on vahva toimija sekä Turun alueella että valtakunnallisesti, Rinne sanoo. Monien yritysten ja yksityishenkilöiden mieltä painaa nyt huoli tulevasta, ja pankin saamat yhteydenotot yrityksiltä liittyvät usein rahoitus- ja luottokysymyksiin. – Pankkiin kannattaa olla yhteydessä mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. On myös rahoittajan tahto, että mahdollisten kuoppien yli selvitään, eikä yksikään yritys ajautuisi hankaluuksiin, saati konkurssiin turhan takia.
Korona on tuonut myös pankkimaailmaan huikean digiloikan, ja tarvittaessa lähes kaikki tapaamiset pystytään nykyisin hoitamaan sähköisesti, samoin monet asiakirjat voidaan allekirjoittaa sähköisesti. Rinne uskoo, että tämä mahdollisuus jää laajaan käyttöön korona-ajan jälkeenkin. – Joillekin tapaamisiin lähteminen on työlästä tai mahdotonta, joten on hienoa, että nykyään voimme neuvotella, sopia asioita ja osallistua tapahtumiin etäältä. Vaikka tämä asia tuli elämäämme vähän puolipakolla, siinä on paljon mahdollisuuksia, joita voimme hyödyntää tulevaisuudessa.
Toisaalta Rinne puhuu henkilökohtaisten tapaamisten puolesta, kunhan siihen taas on mahdollisuus. Hän näkee, että Joella on tärkeä rooli kohtaamisissa. – Vierailukeskus Joki tarjoaa tilaisuuksiin näyttävät tilat, joissa on helppo toteuttaa erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Cave-teatteri on arkkitehtonisesti vaikuttava ja toimiva tila, Rinne kehuu.
Osuuspankki on toteuttanut vuosien varrella Joessa niin asiakas- kuin sidosryhmätilaisuuksia, samoin oman henkilökunnan ja hallinnon tilaisuuksia. Viimeisen vuoden aikana tutuksi ovat tulleet myös virtuaaliset ja hybriditapahtumat, ja Rinne uskoo, että niille on tilausta jatkossakin. •
OP Turun Seutu
• toimiala: pankkitoiminta • perustettu: 1922 • työntekijöitä: 220
• asiakasliiketoiminta:
7,9 mrd. € (2020) • liikevoitto: 37,3 mrd. € (2020) • CET1 vakavaraisuus: 19,4 %