1 minute read

Kasvua ruoka-alalle ja terveellisistä valinnoista helppoja

Ruoka Akatemian Kallisarvoinen kotimainen ruokaketju -tilaisuudessa asiantuntijat ja kansanedustajat olivat yksimielisiä kotimaisen ruoka-alan kasvun mahdollisuuksista. Kuluttajien ohjaamiseen verotuksen keinoin sitä vastoin suhtauduttiin varauksella. Tärkeämpänä nähtiin terveellisempiin ruokailutottumuksiin vaikuttaminen tiedonvälityksen keinoin.

TTS Työtehoseuran toteuttamassa Ruoka Akatemiakeskustelutilaisuudessa yhtenä pääteemana oli, pitäisikö Suomessa tuottaa ruokaa 5 miljoonan kuluttajan sijaan tuplasti suuremmalle joukolle?Kyllä pitää. Ruuantuotantoa ja vientiä tulee lisätä ja meidän on kannettava omalta osaltamme vastuuta maailman ihmisten ruokkimisesta, totesi kansanedustaja Anne Kalmari (Kesk.) ykskantaan.

Tutkija Kaisa Karttusen mukaan maailmanlaajuisesti ruuantuotanto on kasvanut nopeammin kuin väestönkasvu, mutta tulevaisuudessa on toisin. Ruuasta on vaarassa tulla niukkuutta kuivuuden ja viljelyolosuhteiden muutosten myötä. Tämä tuo kysyntää Suomen suotuisissa olosuhteissa tuotetulle ruualle ja laajemmin katsottuna myös teknologioille, innovaatioille ja toimintamalleille.

- Vienti lähtee ruuan arvostuksesta ja siitä, että me itse rakastamme suomalaista ruokaa. Sen jälkeen valjastetaan kaikki keinot ja toimijat viennin edistämiseen. Suomessa on ruokajärjestelmä, joka toimii hyvin ja on vakaa. Voisiko myös tätä osaamista ja mallia viedä maailmalle, arvioi Kaisa Karttunen.

Kuluttajien oma valinta, lempeä ohjaus vai valtion vero?

Toisena keskustelun teemana oli kuluttajakäyttäytyminen ja valintoihin vaikuttaminen. - Kun kysytään kuluttajilta, mitkä tekijät ostopäätöksiin vaikuttaa, ovat ne hinta, kotimaisuus ja terveellisyys. Terveellisistä valinnoista pitää tehdä mahdollisimman helppoa, toteaa Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell.

Kansanedustajat ja asiantuntijat kävivät vilkasta sanailua ruoka-alan kasvun mahdollisuuksista. Äänessä Juha Mäenpää (PS). Juontajana toimittaja Annika Damström.

Valintoihin vaikuttamisessa tärkeässä roolissa nähtiin puolueeton tieto, jota kuluttaja voi soveltaa omiin arvoihinsa ja tehdä tämän pohjalta päätökset. Terveyspainotteisista veroista puhuttaessa käytännön toteutus todettiin haastavaksi. Kasvatuksellista näkökulmaa ja maksutonta kouluruokaa arvostettiin vaikuttavana ohjauskeinona.

Lisätietoja

Kallisarvoine kotimainen ruokaketju -keskustelu on katsottavissa Ruoka Akatemian YouTube-kanavalla

Suora linkki tallenteeseen https:// youtu.be/RNKHuX9Y2fg

- Ei ole syytä tarkasti valtion tai viranomaisten johdolla ohjata niinkin henkilökohtaista asiaa kuin ruokailutottumuksia. Ruuassa on vahvasti tunteita mukana, kiteytti näkemyksiään Anders Norrback (RKP).

Tallenne Ruoka Akatemian YouTubekanavalla

Toimittaja Annika Damströmin johdolla keskusteluun osallistuivat Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskus Lukesta, Anna-Kaisa Auvinen Valiolta, tutkija Kaisa Karttunen, Juha Beurling-Pomoell Kuluttajaliitosta ja Laura Rissanen Keskolta. Kansanedustajista mukana olivat Anne Kalmari (Kesk.), Juha Mäenpää (PS), Jari Myllykoski (Vas.), Sanni Grahn-Laasonen (Kok.), Pirita Rantanen (SDP), Peter Östman (KD), Jenni Pitko (Vihr.) ja Anders Norrback (RKP).

Lisää ymmärrystä ruokaketjuun

Ruoka Akatemian tavoitteena on lisätä suomalaisten päättäjien ja vaikuttajien ymmärrystä ruokajärjestelmästä ja luoda uudenlaista vuorovaikutusta. Toteuttajana on TTS Työtehoseura. Ruoka Akatemiaa rahoittaa maaja metsätalousministeriö. Kotisivut osoitteessa www. ruokaakatemia.fi ja Twitterissä @RuokaAkatemia

This article is from: