”Tuulihatut olivat herkullisia ja tuulen takia sai hatuista pitää kiinni Kirjurinluodollakin.” hankkia paikan päältä, kuten eväitä, huopia ja sadevaatteita, normaalin festivaalitarjonnan lisäksi. Saapuessamme Kirjurinluodolle, kukin omaa tahtiamme, oli ensimmäinen yhtye jo aloittelemassa settiään. The Cookers soitti silkkaa jatsia, ihan sitä itseään. Hieman laajempaa musiikkigenreä tarjosi seuraavaksi trumpetisti Dave Douglasin kvintetti, jonka vieraileva laulaja Heather Masse mielisteli heti aluksi suomalaisyleisöä Finlandia-hymnillä. Se on ainakin Yhdysvalloissa tunnettu myös virsiversiona. (Hymni on ollut myös Biafran kansallislaulu nimellä Land of the rising sun.)
Ensimmäisiä esiintyjiä ei monikaan ollut ennen kuullut, mutta
seuraavaksi estradille noussut Level 42 kuulosti tutulta. Bändillä on Suomessakin soittoaikaa saaneita hittejä, kuten viimeisenä ajan kanssa heruteltu Lessons of love. Jos ei aikaisemmin tiennyt, mitä ”peukkubassottelu” tarkoittaa, laulaja-bassonsoittaja Mark King näytti sen kyllä.
Porin festivaaliyleisön keski-ikä oli varsin sopiva seuraavalle
esiintyjälle. Eric Burdon and The Animals herkisti monet muistelemaan Beatlesin aikoja. Silloin huiman suosittu Burdonin yhtye
ENSI-ILTA 29.10. LOGOMOSSA
levytti monet Porissakin soitetut kappaleensa, kuten Don´t let me be misunderstood (reggae-versiona), When I was young, It´s my life sekä tietysti pakollisena numerona The house of the rising sun. Bluespainotteisen ohjelmiston aikana alkoi sataa tihuttaa, mikä varmasti vei osan tunnelmasta. Jalka silti vipatti sadeviitan alla, noustiinpa siellä täällä jopa tanssimaankin.
Legendaarinen pääesiintyjä sai tehdä töitä Viimeisenä lavalle nousi Earth, Wind and Fire, jonka tusinan vahvuinen miehistö oli ottanut selkeäksi tavoitteekseen kohmeisen yleisön lämmittämisen - ja hyvinhän he siinä onnistuvatkin. Sadepilvet väistyivät, kun ilmoille jytisi funkvaikutteista rytmimusiikkia noin neljänkymmenen vuoden takaa. Isoon ryhmään mahtuu monenlaista esiintyjää, joita oli ilo seurata, vaikkei ihan jokaista kappaletta tuntenutkaan. Vannoutuneimmat fanit saivat arvioida, miten bändi on muuttunut edellisen, vuoden 1997 Porin vierailunsa jälkeen. Rytmiä, iloa, liikettä ja musiikille antautumista - sitä meille tarjottiin hyvällä työmoraalilla. Erikoisuutena saimme seurata laulaja Philip Baileyn soittavan kalimbaa eli sormipianoa. Viimeisen vartin hittiputki (mm. September- ja Fantasy-kappaleet) selkeässä ja hämärtyvässä illassa kruunasi päivän.
Tasan kymmeneltä saimme matkalaiset bussiin. Miestappioita
ei reissulla tullut. Turkua kohti lähdettiin iloisena, kuten tapana on, ja puheensorina jatkui kauppatorille asti. Tämä oli kivaa. Tässähän alkaa odottaa jo seuraavan kesän jatsimatkaa.
I Teksti Mika Varjonen I Kuva Maija Sormunen
Liput 02 232 1215 tai Lippupalvelusta tai Lippupisteestä