julkaisua ja niiden lisäksi 3 miljoonaa muuta tallennettua. Niitä ei voi poisvalita. Kulttuurista on tehty poliittista, mutta kulttuuria ei voi kukaan omistaa. Taide ei ole enää kollektiivinen kokemus kuten aikaisemmin. GallenKallelat ja Sibeliukset eivät samalla tavalla yhdistä suomalaisia. Digitaide on toisenlaista, se on kaaosta, fragmentteja, meemejä ja tekstinpaloja. – Taiteen kieli on kuitenkin aina ihmisten kieli, Ekholm toteaa. Poliitikot näyttävät elävän omassa maxwellsmart-kuplassaan, ilman omia ajatuksia eksyksissä kulttuurista. Taidetta ei kuitenkaan voi puoluepolitisoida. Kyllähän jokainen tietää, mikä on hyvää leipää tai perunaa – tai taidetta. Lama-aikana helposti dehumanisoidaan, mutta kulttuuri on kuitenkin paras ase parempaan tulevaisuuteen ja siihen ei kuulu ihmisen toiseuttaminen. Taide ja ammattilaisuus Kai Ekholm sanoo, että taidemuodot museoituvat helposti ja käyttää esimerkkeinä omiin harrastuksiinsa kuuluvia jazzia ja dekkareita klassisen musiikin lisäksi. Hän pitää tärkeänä, että taidetta voi tehdä toisin. Suomessa on paljon taiteen ammattilaisia, joita ei yleisesti tunnisteta. Ekholm korostaa ammattilaisuuden merkitystä ja viittaa nykyisen amatöörikulttuurin valta-asemaan. Kulttuuri on kuitenkin paljon muuta kuin vain valtionpalkinnon jakamista silloin tällöin. Ekholm viittaa Einsteiniin, joka on sanonut, että tärkeää ei ole se, mitä saat sisääsi, vaan se mitä saat ulos. Taiteilijan riski on kuitenkin huono teos, joskus vain yksi kymmenestä on huippu. Merkittävien teosten tekemiseen voi kulua neljäkin vuotta ilman tietoa, kuka sen ostaa eikä sitä ehkä osta kukaan. Ei taidetta voi kuitenkaan pelkällä rahallakaan tehdä. Taiteilijoiden tulonmuodostus ei ole yksinkertaista. Ekholm kannustaa ostamaan taidetta ja tukemaan taiteilijoita. – Jokainen voisi ostaa tauluja vaikka osamaksulla ja miksei yliopistoilla voisi olla nimikkotaiteilijoita tai -kirjailijoita niin kuin muuallakin Euroopassa. Kulttuuri kuuluu ylikirjastonhoitajan mielestä kaikille. 12 T A K U
– Taiteesta ei kuitenkaan tule tehdä pakollista oppimäärää, sen pitää olla hauskaa ja helposti saatavaa. Laadukkaan orkesterin konsertissa tuntuu kuin sataisi kultapölyä kuuntelijan ylle. Kulttuuri, taide ja kielentaju Kulttuuri koostuu arvoista, on näyttökulttuuria ja käyttökulttuuria. Ihmiset inspiroituvat monenlaisista asioista ja meillä on kullakin omat mielikuvamme kulttuurista ja taiteesta. – Kulttuuri on vaivannäköä, sanoo Kai Ekholm, se ei ole koskaan helppoa, ensin miettii päivän kaksi jotakin lausetta kirjoittaessaan kirjaansa ja sitten sen kuitenkin lopulta hylkää ja poistaa. Ekholm vertaa taiteen tekemistä ruoanlaittoon. – Samalla vaivalla tekee hyvää tai huonoa ruokaa. Jokainen taideteos ei ole samankaan tekijän toteuttamana aina hyvä. Välillä tulee keskinkertaista ja huonoa ja sekin on kestettävä. Ja itse asiassa suurin vihollinen esimerkiksi kirjallisuudelle on huono kirjallisuus. Kieli ja kielentaju ovat totta kai ylikirjastonhoitajalle ja kirjailijalle tärkeä asia. Ekholmin mielestä kirjailijoiden ja kulttuuri-ihmisten velvollisuus on pitää kieli elossa. Hän muistuttaa, että esimerkiksi me olemme viimeinen sukupolvi, joka käyttää tiettyjä sanoja. Kuitenkin tämän päivän kielessä on edelleen sanoja, jotka olivat käytössä jo 1000 vuotta sitten, kuten suksi. Kirjallisuus ja omat kirjat Kirjallisuudesta Kai Ekholm toteaa, että kirjan tekeminen vaatii aina tiimin, mentorin, kustantajan ja kus-
tannustoimittajan. Hän on samaa mieltä Matti Röngän kanssa siitä, että taide eheyttää ihmistä, myöskin taiteen tekijää, kun hän pääsee flowtilaan. Ihmisten käsitys taiteilijasta suunnilleen Jumalasta seuraavana ei ole koko totuus, vaan Ekholm toteaa, että on siinä ainakin kustannustoimittaja välissä. Tietokirjallisuudessa ylikirjastonhoitajan mukaan kaikki on totta, mutta kaunokirjallisuudessa pitää olla se, minkä juuri aioit sensuroida. – Mitään niin rohkeaa ei ole, etteikö se kahden vuoden kuluttua olisi standardi, sanoo Ekholm. Omista dekkareistaan Kai Ekholm sanoo, ettei aio ryhtyä omaksi kriitikokseen. Hän kirjoittaa eikä selittele. Joku arvostelija oli määritellyt hänen teoksensa raportiksi 1990-luvun talouslamasta, mutta tälle tulkinnalle Ekholm sanoo jyrkän ein. Hän kertoo käyttäneensä omissa kirjoissaan kaikkea hylkytavaraa, kuten hornasanaa, johon törmäsi lukiessaan ensimmäistä Bond-käännöstä. Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja ja professori Kai Ekholm toteaa lopuksi, ettei hyväkään kirja pakota lukemaan itseään.
Tietokirjat: Ekholm, Kai (toim.): Science fiction Suomessa. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1983. Ekholm, Kai & Parkkinen, Jukka (toim.): Pidättekö dekkareista: Jännityskirjallisuuden tekijöitä, historiaa, estetiikkaa. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1985. Hinkkanen, Juhani & Ekholm, Kai (toim.): Science fiction. Helsinki: Kirjastopalvelu, 1990. Kielletyt kirjat 1944–1946: Yleisten kirjastojen kirjapoistot vuosina 1944–1946. Väitöskirja, Oulun yliopisto. Jyväskylä: Things to come, 2000. Kirjastot ovat palaessaankin kauniita: Kiistakirjoitus Internetistä, Googlesta ja kirjastojen merkityksestä. Helsinki: BTJ Finland Oy, 2010. Ekholm, Kai & Repo, Yrjö: Kirja tienhaarassa vuonna 2020. Helsinki: Gaudeamus, 2010. Dekkarit: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava. Jyväskylä: Atena, 2013. (myös sähkökirjana) Tähtisilmä. Jyväskylä: Atena,2016. (myös sähkökirjana)