Suomi-Mongolia-seura_Jasenlehti_2_2013

Suomi – Mongolia-Seura ry.

Samfundet Finland – Mongoliet rf.

JÄSENLEHTI 2/2013

Suomi – Mongolia-Seura ry.

c/o Lea Loiri, Urkupillintie 6 H 201, 00420

HELSINKI

Sisällys

suomi.mongolia.seura@gmail.com Facebook-ryhmä Suomi-Mongolia-Seura Kansainvälinen Tiibetin-tutkijoiden tapaaminen Ulan Batorissa .............................................. 4 Mongolian uutisista saksittua .......................................... 6 GTK Mongoliassa – yhteistyötä mineraalien merkeissä . 10 Batu-kaanin viisaat sanat ............................................... 17 Mongolien salainen historia 19 Buuz – Mongolialainen höyrypiiras ............................... 24

jäsenmaksu 12 €, yhteisöjäseniltä 35 €

www.hosoo.de 2

www.suomi-mongolia-seura.fi Kansikuva:

Saatteeksi

Myöhässä mutta vielä elossa – näin voisi kai luonnehtia SMS-lehden tilannetta. Kun lehteä tehdään täysin vapaaehtoisin voimin, on luonnollista että artikkelien kirjoittajien löytäminen, kirjoitusten kokoaminen ja lehden teko ei aina pysy tavoitellussa aikataulussa. Mutta tässä numero 2/2013 nyt vihdoin on lukijansa käsissä ja lehden sisältö on jälleen vaihteleva ja mielenkiintoinen. Nyt potentiaaliset kirjoittajat voisivat alkaa miettiä jo uusia kirjoituksia seuraavaan lehteen, niin että numero 1/2014 saataisiin alkukeväällä 2014 julkaistuksi!

Muuten vuotta 2013 ei voi luonnehtia kovinkaan aktiiviseksi yhdistyksen kannalta. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 24.4.2013. Tuolloin päätettiin että olisi parempi jos yhdistyksellä olisi virallinen puheenjohtaja, joka ainakin voisi edustaa yhdistystä ulospäin sekä kenties myös pystyisi aktivoimaan yhdistyksen toimintaa. Tässä nyt en ole vielä onnistunut. Joka tapauksessa hallituksen kokoonpano on toistaiseksi seuraava:

Ronny Rönnqvist puheenjohtaja

Jertta Ratia-Kähönen varapuheenjohtaja

Seppo Rinne taloudenhoitaja

Lea Loiri postituksesta vastaava

Eeva-Riitta Karhula jäsen

Pirjo-Liisa Karhumaa jäsen

Matti Kiviniemi jäsen

Leena Mutanen jäsen

Antti Ruotsala jäsen

Muita järisyttäviä päätöksiä ei kokouksessa tehty. Toimintaa pyritään ylläpitämään lähinnä varmistamalla SMS-lehden jatkuva julkaiseminen. Yhdistyksen talouden tila on toiminnan laajuuteen (!) nähden tyydyttävä. Mutta lisää jäseniä tietenkin kaivattaisiin ja vanhojen jäsenten toivotaan maksavan jäsenmaksunsa myös seuraavana vuonna. Jäsenmaksut ovat nimittäin tätä nykyä yhdistyksemme ainoa tulolähde.

Myös suunniteltujen Suomen ja Mongolian välisten diplomaattisuhteiden 50-vuotisjuhlat kuivuivat kokoon, lähinnä taloudellisista syistä. Rahavaikeuksissa eivät ole vain yhdistykset vaan myös valtiot, kuten tiedämme! Ehkä näissä asioissa pikku hiljaa saadaan parannusta aikaan.

Toivotan kaikille lukijoille Hauskaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta, myös kuukalenterin mukaisen hevosen vuoden merkeissä.

Ronny Rönnqvist

Kansainvälinen

Tiibetin-tutkijoiden tapaaminen Ulan Batorissa

Kuluvan vuoden heinäkuun 21.-27. Ulan Batorissa järjestettiin

Kansainvälisen Tiibetin-tutkimuksen yhdistyksen eli IATS:in

(International Association for Tibetan Studies) 13. seminaari.

Juha Janhunen

Vaatimattomasta ”seminaari” -nimestään huolimatta kyseessä oli suuri tapahtuma, joita järjestetään vain muutaman vuoden väliajoin – edellinen vastaava tilaisuus oli Vancouverissa 2010.

Ulan Batorin seminaari oli tähän asti suurin IATS:in kokous, sillä osallistujia oli noin 400 lukuisista eri maista, mutta varsinkin Euroopasta, Venäjältä ja PohjoisAmerikasta. Suomalaisiakin oli paikalla viisi henkeä, joista kolme kuului Helsingin yliopiston Amdon eli Kuku Norin alueen tutkimusryhmään (Amdo Qinghai Project). Mukana oli myös viime keväänä Helsingin yliopistossa väitellyt Wuqi Chenaktsang, joka itse on Kuku Norin alueen tiibetinkielinen oiraattimongoli. Mongolialla on entuudestaan kokemusta suurten kansainvälisten tieteteellisten tapaamisten järjestämisestä lähinnä mongolistikonferenssien alalta. IATS:in kokous merkitsi kuitenkin selvää ambitiotason nostoa, sillä Tiibetin-tutkimukseen liittyy monia poikkeuksellisia haasteita erityisesti siksi, että Kiina pyrkii poliittisesti kontrolloimaan alan kansainvälistä toimintaa – siinä tosin onnistumatta. Kiinan kontrolli merkitsi kuitenkin mm. sitä, että suuri osa alkuperäiseen ohjelmaan merkityistä Kiinan-tiibettiläisistä osanottajista ei lopultakaan saanut omilta vallanpitäjiltään matkustuslupaa. Osa niistä kiinalaisista, jotka olivat paikalla, taas oli hallituksen lähettämiä tiedustelijoita, jotka pitivät silmällä kokouksen kulkua ja muita osanottajia.

Sinänsä Tiibetin-tutkimus on tietysti täysin epäpoliittinen ala, ja tämän alan kokouksen pitäminen Mongoliassa oli sikälikin perusteltua, että Tiibetillä ja Mongolialla on vahvat historialliset ja kulttuuriset siteet toisiinsa. Mongolia on tällä hetkellä Bhutanin ohella ainoa itsenäinen tiibetinbuddhalainen maa, ja myös Tiibetin-tutkimuksella on Mongoliassa vanhat perinteet varsinkin uskonnon, esineellisen kulttuurin ja klassisen kirjallisuuden alalla.

IATS:in kokoukseen osallistuikin runsaasti paikallisia mongolilaisia tutkijoita sekä myös uskonnollisia vaikuttajia. Varsinaisten mongolien lisäksi paikalla oli burjaatteja ja kalmukkeja. Viimeksimainittujen joukossa oli mm. kalmukkien hengellinen johtaja Telo Tulku Rinpoche, joka johti kalmukkien ryhmää myös Dalai Laman vierailun aikana Helsingissä 2011. Mongolia selvisi suuren konferenssin logistisista haasteista kiitettävän hyvin. Suuri ansio tästä lankeaa Cambridgen yliopistossa toimivalle sosiaaliantropologian professorille Uradyn Bulagille, jonka kannustus alun perin rohkaisi Mongoliaa ottamaan tämän konferenssin järjestelyvastuun harteilleen. Bulag on syntyään Kiinan puolen ordosmongoli, ja hänet tunnetaan rohkeana Kiinan hegemoniapolitiikan kriitikkona. Vastuullisena järjestäjätahona

oli Mongolian tiedeakatemia, mutta päivittäiset tapahtumat pidettiin Mongolian valtionyliopiston tiloissa. Käynnissä oli koko konferenssin ajan 9 rinnakkaissektiota, joissa pidetyt esitelmät käsittelivät Tiibetin-tutkimuksen kaikkia osa-alueita: kieltä, kirjallisuutta, uskontoa, kansanperinnettä, aineellista kulttuuria, taidetta, arkkitehtuuria, historiaa, arkeologiaa sekä jopa luontoa ja ympäristökysymyksiä. Esitelmien kielinä olivat englanti, tiibet ja mongoli.

Varsin monet esitelmät käsittelivät Tiibetin ja Mongolian yhteisiä píirteitä. Tiibet ja Mongoliahan muodostavat yhdessä pienempien naapurimaittensa – kuten nykyään Venäjän federaatioon kuuluvan Tuvan – kanssa yhtenäisen kulttuuripiirin. Voi sanoa, että Mongolian vaiku-

tus Tiibettiin on historian kuluessa enimmäkseen ollut poliittista ja sotilaallista laatua, kun taas Tiibetin vaikutus Mongoliassa painottuu uskontoon ja muuhun kulttuuriin. On suorastaan hämmästyttävää, miten samankaltaista esim. uskonnollinen rituaaliesineistö ja palvontaperinne molemmissa maissa on, siitä huolimatta, että mongolit ja tiibettiläiset ovat alkujaan etnisesti ja kielellisesti täysin erillisiä väestöjä. Tosin on niin, että tiibetin kieli on viime vuosisatojen aikana toiminut myös Mongolian ”pyhänä” kielenä, jota mongolilaiset uskonnolliset vaikuttajat ovat ainakin jossain määrin osanneet myös suullisesti. Myös Mongolian korkeimman uskonnollisen johtajan Bogdo Gegenin jälleensyntymät ovat olleet enimmäkseen tiibettiläisiä.

IATS-konferenssin osanottajia Mongolian itsenäisyyspalatsin edustalla. Edessä suomalainen Erika Sandman, kirjoittaja takana portailla yläoikealla.

Mikko Suutarinen

Tässä yhteydessä on hyvä pysähtyä miettimään niitä eroja ja yhtäläisyyksiä, joiden takia Mongolian ja Tiibetin asema nykymaailmassa on niin erilainen. Kun Manchujen imperiumi – jota Euroopassa on tapana oikeastaan virheellisesti nimittää ”Kiinaksi” – hajosi 1911, sekä Tiibetin että Mongolian yhteys manchukeisarin johtamaan personaaliunioniin katkesi ja molemmat maat itsenäistyivät. Kiitos siitä, että Mongolia on onnistunut säilyttämään itsenäisyytensä, kuuluu ennen kaikkea venäläisille: ensin valkoisille, jotka paroni Ungern von Sternbergin johdolla puhdistivat maan kiinalaisista, ja sitten punaisille, jotka liittivät Mongolian Neuvostoliiton valtapiiriin ja sitä kautta pois Kiinan vaihtuvien hallitusten ulottuvilta.

Tiibetillä ei ollut vastaavaa ulkoista turvaa kiinalaisia vastaan. Brittiläinen imperiumi oli tosin jo 1904 lähettänyt Francis Younghusbandin retkikunnan ”avaamaan” Tiibetin, mutta menetelmät olivat väärät ja tarkoitusperätkin kyseenalaiset. Britannia oli maailmansotien välisen ajan vielä auttamattomasti sidottu väkivaltaiseen siirtomaapolitiikkaansa, eikä se halunnut aktiivisesti tukea Tiibetin itsenäisyysliikettä, varsinkaan kun britit Kiinan ja Japanin välisessä konfliktissa olivat Kiinan puolella. Niinpä Mao Tsetungin kommunistijoukot saattoivat ilman ulkomaailman väliintuloa lopettaa Tiibetin itsenäisyyden 1950, samalla kun Mongolian itsenäisyyden takasi Stalin. Kesti aikansa, ennen kuin mongolit saivat itsenäisyyden lisäksi myös vapauden, mutta nykytilanne osoittaa, että Mongolian tie on ollut onnekkaampi. Tämä tietysti suuresti lisää Mongolian mahdollisuuksia ja velvollisuuksia myös tiibettiläisen kulttuuriperinnön säilyttäjänä.

Verkkosivuja:

www.iats.info/

Amdo Project

www.helsinki.fi/project/amdoqinghai/

Uradyn Bulag

www.socanth.cam.ac.uk/people/coreacademic-staff/dr-uradyn-e-bulag/

Mongolian uutisista saksittua

Presidentti Tsakhiagiin

Elbegdorj valittiin presidentiksi toiselle virkakaudelle

Mongoliassa pidettiin presidentinvaalit 26.6.2013. Näissä vaaleissa istuva presidentti Tsakhiagiin Elbegdorj sai 50,23 % äänistä ensimmäisellä kierroksella ja tuli täten jälleen presidentiksi. Demokraattista puoluetta edustava Elbegdorj sai kaiken kaikkiaan 622 794 ääntä, ja hänen pahin kilpailijansa, Mongolian kansanpuoluetta edustava Badmaanyamun Bat-Erdene sai 520 360 ääntä. Kolmas ehdokas, terveysministeri Natsagiin Udval sai tyytyä 32 282 ääneen. Rekisteröidyistä 1 856 190 äänestäjästä äänioikeuttaan käytti 1,2 miljoonaa, mikä tekee äänestysprosentiksi 66,5 %. Äänestystä seurasi 400 tarkkailijaa 35 maasta, sekä 20 000 tarkkailijaa kaikista kolmesta puolueesta. Äänestys sujui rauhallisesti eikä tarkkailijoilla ollut huomauttamista vaalijärjestelyistä. Lopputulos tarkoittaa, että Mongolian poliittinen tilanne jää ennalleen. Demokraattinen puolue hallitsee kaikkia kolmea poliittista huippuvirkaa: presidentin, pääministerin sekä suuren huraalin puheenjohtajan virkaa. Tämän lisäksi pääkaupungin Ulaanbaatarin pormestari E. Bat-Uul kuuluu myös Demokraattiseen puolueeseen. Presidentti Elbegdorjin suosio perustuu siihen, että hän on ”puhdas, ei korruptoitunut eikä vallanhimoinen”. Ensimmäisellä vaalikaudellaan presidentti Elbegdorj on teh-

nyt paljon Mongolian tunnetuksi tekemiseksi maailmalla. Hän on matkustanut enemmän kuin kaikki edeltäjänsä. Kuten muistetaan, presidentti Elbegdorj kävi myös Suomessa vuonna 2010, ja presidentti Tarja Halonen teki vastavierailun Mongoliaan vuonna 2011.

Eduskunnan puhemiehen Mongolian-vierailu

Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma kävi virallisella vierailulla Mongoliassa 9.- 12.6.2013. Vierailuun osallistui myös eduskunnan Mongolian ystävyysryhmän puheenjohtaja Sirkka-Liisa Anttila sekä korkeimman hallinto-oikeuden entinen presidentti Pekka Hallberg. Puhemies

Heinäluoma piti 10.6. puheen Ulaanbaatarissa järjestetyssä Suomen ja Mongolian välisten diplomaattisuhteiden 50-vuotisjuhlassa. Seuraavana päivänä Heinäluoma osallistui kaivosalaa koskevaan seminaariin, jonka järjestivät

Suomen ja Mongolian geologiset tutkimuslaitokset. Seminaarin tarkoitus oli syventää maiden välistä yhteistyötä Mongolian luonnonvarojen hyödyntämisessä kestävän kehityksen ja luonnonsuojelun näkökohdat huomioon ottaen. Mongolian-vierailunsa aikana puhemies

Heinäluoma tapasi muun muassa Mongolian parlamentin puhemiehen Zandaakhuu Enkhboldin, pääministeri Novor Altankhuyagin, oikeusministeri Khishigdemberel Temuujinin ja kaivosministeri Davaajav Gankhuyagin.

Mongolian Suomensuurlähettiläs vaihtui

Mongolian Suomen-suurlähettiläs, jonka asemapaikka on Tukholma, vaihtui kesäkuussa 2013. Suurlähettiläs Baldan Enkhmandakh palveli suurlähettiläänä Tukholman suurlähetystön perustamisesta alkaen vuodesta2009. Uusi suurlähettiläs Zorig Altai jätti akkreditointikir-

jeensä Ruotsin kuninkaalle 13.6.2013, mutta ei ole vielä tätä kirjoitettaessa käynyt jättämässä vastaavaa kirjettä Suomen presidentille.

Suomen Mongolian-kunniakonsuli Henrik Jankes järjesti 14.5. jäähyväisvastaanoton suurlähettiläs Enkhmandakhin kunniaksi kauniilla Brudbergin kartanollaan Kirkkonummella. Kutsuttuina oli suomalaisia eri yhteiskuntapiirien edustajia, joilla on yhteyksiä Mongoliaan, myöskin Suomi-Mongolia-seuran jäseniä.

Englantia hyvin puhuva suurlähettiläs Enkhmandakh on ollut erittäin aktiivinen ja arvostettu suurlähettiläs. Hän on muun muassa toimittanut Mongolian ja Suomen diplomaattisuhteiden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Suomea koskevan kirjan FINLANDII

NIIGMIIN 100 SINZSHLZL, jonka esipuheet ovat kirjoittaneet Mongolian presidentti

T. Elbegdorj, Suomen Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja presidentti Tarja Halonen. Kirjan suomalainen toimittaja kansanedustaja

Ilkka Taipale on saanut sadalta suomalaiselta päättäjältä tarinan Suomesta. Ikävä kyllä mongolin kielellä painetun kirjan tarkka sisältö ei ole vielä selvinnyt!

Naadam 2013

Vuoden 2013 Naadam-juhlaa vietettiin taas 11. -12.7. perinteisin menoin. Kaikki tunnetut mongolialaiset poliitikot ja muut silmää tekevät näyttäytyivät eri tilaisuuksissa. Bussit kuljettivat ilmaiseksi ihmisiä kaupungin ja esiintymispaikkojen välillä. Naadamin aikana Ulaanbaatarissa oli myös paljon oheistapahtumia niin nuorille kuin varttuneemmillekin.

Päätapahtumaan, keskus-stadionilla pidettyihin painiotteluihin otti tänä vuonna osaa 512 painijaa. Kilpailun päätteeksi presidentti Elbegdorj julkisti kahdeksan uutta valtion arvonimen voittajaa. ”Maanleijona” (UlsynArslan)

G. Erkhembayarille myönnettiin korkein arvonimi ”UlsynAvraga”. Uudeksi ”maangarudaksi” (UlsynGarid) nimitettiin B. Gonchikdamba ja uudeksi ”maannorsuksi” (UlsynZaan) B. Batmunkh

Yhdeksi puheenaiheeksi ratsastuskilpailujen jälkeen nousi osallistujien suojavarusteiden pakollinen käyttö. Joka vuosi naadamratsastuskilpailuissa eri puolilla Mongoliaa loukkaantuu suuri määrä nuoria ratsastajia. Tänä vuonna Ulaanbaatarin kilpailuihin otti osaa 600 ratsastajaa. Ensi kertaa ratsastuskilpailuissa oli voimassa kypäräpakko. Kilpailussa kaatui 22 hevosta, tuloksena murtuneita käsiä ja jalkoja sekä aivotärähdyksiä. Kolme nuorta

loukkaantui vakavasti. Uginuurin naadamissa yhdeksänvuotias ratsastaja kuoli hevosen kaaduttua, samoin seitsemänvuotias ratsastaja Jargalantissa. Nyt keskustellaan siitä, pitäisikö nuorilla ratsastajille määrätä pakolliseksi myös rinta-, polvi- ja käsivarsisuojat. UNICEF on myös puuttunut asiaan.

Vanha kommunismin painolasti saa taas kyytiä

Tarkkaavainen lukija muistaa, miten Suhbaatarin aukion mausoleumi sai jo vuonna 2006 tehdä tilaa uudelle Tšingis-kaanin kompleksille. Kyytiä sai viime vuonna myös Ulaanbaatarhotellin edessä seisova Leninin patsas. Nyt vuorossa on itse Suhbaatarin aukio, jonka keskellä komeilee Damdin Suhbaatarin ratsastajapatsas. Ulaanbaatarin kaupunginhallitus teki aikaisemmin ehdotuksen aukion nimen muuttamiseksi Tšingis-kaanin aukioksi. Ulaanbaatarin pormestarin E.Bat-Uulin mukaan tämä nimi vastaisi paremmin aukion nykyistä funktiota. Kuten arvata saattaa, tämä ehdotus sai vanhan Mongolian kansanpuolueen edustajat takajaloilleen. Heille Suhbaatar on edelleen suuri sankari. Lopullinen päätös tehtiin Demokraattisen puolueen enemmistön turvin, ja aukion virallinen nimi on nyt Tšingis-kaanin

aukio. Suhbaatarin patsas jäänee kuitenkin edelleen paikoilleen.

Lenin-museon vanha rakennus keskellä kaupunkia on myös kiistan kohteena. Kenen omaisuutta se oikeastaan on, ihmetellään. Mongolian kansanpuolue väittää, että rakennus on puolueen omaisuutta, kun taas Demokraattisen puolueen mielestä se on valtion omaisuutta. Oikeus päätti 9.8.2013 rakennuksen kuuluvan kuitenkin valtiolle. Näin ollen Kansanpuolue häädetään rakennuksesta, ja mikäli kulttuuriministeriö saa tahtonsa läpi, siitä tehdään todennäköisesti uusi komea dinosaurusmuseo. USA:sta takaisin saadut huomattavat dinosauruslöydöt ovat kesän aikana olleet näytteillä Suhbaatarin aukiolle pystytetyssä tilapäisrakennuksessa.

Samantapaista kiistaa käydään Mongolian juhlavuosista. Naadam-juhlien avajaisissa presidentti Elbegdorj viittasi Mongolian valtiolaitoksen syntymisen 2222. vuosipäivään, Suur-Mongolian synnyn 807. vuosipäivään sekä vuoden 1911 itsenäisyysjulistuksen 102. vuosipäivään. Hän ei kuitenkaan maininnut

vuoden 1921 vallankumouksen 92. vuosipäivää, kuten tähän saakka on ollut tapana. Demokraattinen puolue haluaa tyystin poistaa vuoden 1921 vallankumousta muistuttavat juhlapäivät kalenterista. Vuodesta 2010 alkaen vuoden 1911 itsenäisyysjulistuksen vuosipäivä on jo nimittäin virallinen juhlapäivä. Mongolian kansanpuolue tietenkin vastustaa vallankumousvuosien 1921 ja 1924 poistamista juhlavuosikalenterista. Kimurantiksi asian tekee vielä se tosiasia, että nykyisen naadam-juhlan ajankohta, heinäkuun 11. päivä, määriteltiin uusien vallanpitäjien toimesta aikanaan juuri vallankumouksen muistoksi. Ennen tätä naadam-juhlan päivämäärät vaihtelivat vuosittain. Ehkä tässäkin asiassa edessä on paluu vanhaan.

Oikeudenmukaisuutta turisteille

Kuten muissakin entiseen itäblokkiin kuuluvissa maissa, myös Mongoliassa oli tapana veloittaa ulkomaalaisilta korkeammat sisäänpääsymaksut museoihin, teattereihin ja muihin vastaaviin kohteisiin. Mongoliassa tämä käytäntö on yhä voimassa. Äsken tehdyssä tutkimuksessa osoittautui, että useimmiten turisteilta vaadittiin tutkituissa kohteissa 500-10 000 tugrugia enemmän kuin mongolialaisilta. Nyt viranomaiset ovat kiinnittäneet huomiota tähän epäkohtaan. Ollaan sitä mieltä, että tämä käytäntö antaa negatiivisen kuvan Mongoliasta. Tämän takia kulttuuri-, urheilu- ja matkailuministeri Ts. Oyungerei ilmoitti 27.8., että vastedes pääsymaksun tulee olla valtion kulttuurikohteissa sama niin kotimaisille kuin ulkomaalaisillekin vierailijoille. Vaikka ero sisäänpääsymaksuissa ei rahallisesti ole merkinnyt turisteille paljonkaan, niin tämä päätös on varmasti Mongolian imagon kannalta tervetullut askel.

Ronny Rönnqvist

GTK Mongoliassa – yhteistyötä

mineraalien merkeissä

Suomen ja Mongolian välillä on ollut vuodesta 1990 alkaen sopimus teknis-tieteellisestä ja taloudellisesta yhteistyöstä. Samana vuonna Mongoliassa purettiin neuvostomuotoinen poliittinen järjestelmä ja ryhdyttiin rakentamaan demokraattista yhteiskuntaa.

Vuoden 2009 maaneuvottelussa Ulaanbaatarissa Mongolian hallitus esitti Suomen Ulkoasiainministeriölle kiinnostuksensa mineraalitekniseen yhteishankkeeseen, erityisesti laboratoriovalmiuksien parantamiseksi. Hankkeen valmistelu käynnistyi nopeasti ja UM hyväksyi sen rahoitettavaksi uusieninstituutioiden välisen kehitysyhteistyöinstrumentin (IKI) avulla kumppaneina Geologian Tutkimuskeskus (GTK) Suomesta ja Central Geological Laboratory (CGL) Mongoliasta.

Mineraaliprojektit

Ulkoministeriön IKI-instrumentti mahdollistaa valtion laitosten ja virastojen osallistumisen kehitysyhteistyöhön. Hankkeiden tavoitteena on kehitysmaiden valtiollisten toimijoiden kuten ministeriöiden ja laitosten osaamisen vahvistaminen. IKI-instrumentin tarkoituksena ei ole rakentaa kokonaan uusia organisaatioita tai tehdä isoja investointeja, vaan parantaa tärkeitä olemassa olevia toimintoja ja rakenteita mm. koulutuksen ja pienten, mutta keskeisten hankintojen avulla (capacity building).

GTK:n ensimmäinen IKI-projekti Mongoliassa toteutettiin CGL:n kanssa vuosina 2009-2011. Budjetti oli puoli miljoonaa euroa. Tavoitteeksi valittiin yhdessä tuumin mineraalitekniikan pullonkauloiksi koettujen laitevalmiuksien parantaminen ja niihin liittyvä koulutus, mikä tapahtui käytännön työn äärellä vuoroin GTK:n Mineraalitekniikan laboratoriossa Outokummussa ja vuoroin CGL:ssa. Lisäksi järjestettiin seminaareja tärkeillä hallinnon alueilla mm. hyvästä hallinnosta, toiminnan suunnittelusta ja seurannasta, palveluiden markkinoinnista ja laatujärjestelmistä. Ensimmäinen IKI-projekti päättyi elokuussa 2011 presidentti Tarja Halosen delegaation toimittamaan CGL:n mineraalitekniikan laboratorion juhlalliseen vihkiäistilaisuuteen sekä korkean tason seminaariin.

Heinäkuussa 2012 alkoi puolen miljoonan euron jatkoprojekti, jonka kesto on kaksi vuotta. Myös tämän hankkeen vetovastuu on GTK:n Mineraalitekniikan laboratoriolla. Hanke keskittyy harvinaisten maametallimineraalien rikastustekniikan osaamisen lisäämiseen Mongoliassa ja Suomessa. Harvinaisiin maametalleihin, REE (Rare Earth Elements), kuuluu 17 metallia

eli skandium ja yttrium sekä 15 alkuainetta lantaanista lutetiumiin (ns. lantanoidit). Rikastustekniikalla tarkoitetaan arvokkaiden mineraalien erotustekniikoita malmeista.

Maailman REE-tuotantoa dominoi tällä hetkellä Kiina. Se tuottaa noin 97 % maailman harvinaisista maametalleista, joita mm. globaali elektroniikkateollisuus tarvitsee. Kiinalaiset ovat supistaneet REE-myyntiä ulkomaille, minkä takia muualla on paineita käynnistää omaa tuotantoa. Esimerkiksi EU:ssa REE:t luokitellaan kriittisiksi alkuaineiksi. Mongolian merkittävien REE-varantojen hyödyntämismahdollisuutta selvittävät mm. elektroniikka- ym. teollisuudesta riippuvaiset japanilaiset, korealaiset, kiinalaiset, ja saksalaiset.

GTK:n kiinnostus REE-tutkimukseen poikkeaa edellisiin maihin verrattuna, koska sen tavoite ei ole omissa kaivoshankkeissa. Tavoitteet liittyvät molempien osapuolten osaamisen lisäämiseen rikastustekniikan ja geologian aloilla. Hankkeiden tulokset luovat pohjaa esiintymien arvioimiselle ja hyödyntämiselle. Tämä luo edellytyksiä perustaa Mongoliaan kestävää kaivostoimintaa, josta voittoja ohjataan myös yhteiskunnan kehittämiseen (esim. infraan,

koulutukseen, rakennuksiin, turvallisuuteen ja hyvään hallintoon). Yhteiskunnan kehittäminen parantaa maata investointiympäristönä, jossa seuraava tavoite on lisätä metalliteollisuutta ja edelleen luoda työpaikkoja pääkaupungin Ulaanbaatarin ulkopuolelle. Mongolian kaivosteollisuuden menestys näkyy myös Suomessa kaivos- ja metalliteollisuuden teknologiayhtiöiden toimitusten lisääntymisenä.

Central Geological Laboratory CGL

Valtiollinen Central Geological Laboratory (CGL) toimii maan pääkaupungissa Ulaanbaatarissa. CGL:n kolme toimialaa ovat kemian analytiikka, mineraalitekniikka ja referenssimateriaalien valmistus. Ennen GTK:n IKI-projektin alkamista laboratorion tilat ja laitteet olivat pääosin peräisin 1970-luvulta eivätkä enää vastanneet nykyajan vaatimuksia. Vuonna 2009 laboratorion henkilökunnan vahvuus oli 130 henkilöä. Nykyään talossa työskentelee 200 henkilöä. Ensimmäisen

IKI-projektin aikana talon tilat uusittiin CGL:n toimesta. CGL:n ei tarvitse tulouttaa toimintansa tuottoja takaisin valtiolle ja se onkin sijoittanut

vuotuisia voittojaan laboratorion kehittämiseen ja nuorekkaan henkilökunnan koulutukseen. Henkilökunnan pitäminen laboratorion palveluksessa on yksi haaste, koska voimakkaasti kasvavassa kaivosteollisuudessa on puutetta hyvin koulutetusta henkilöstöstä. Tämän takia CGL on mm. saneerannut ruokalan, jossa tarjoillaan ilmainen lounas koko henkilökunnalle kerran päivässä. Lisäksi henkilökunta saa ylimääräisen palkan kerran vuodessa. Yksi merkittävistä haasteista liittyy englannin kielen koulutuksen tehostamiseen ja kielitaidon huomioimiseen rekrytointien yhteydessä. Maassa toimii paljon kansainvälisiä mineraalialan yrityksiä, joille on pystyttävä raportoimaan englanniksi.

Kenttäretket REE-esiintymille

Mongoliassa on runsaasti REE-mineraalisaatioita, joskin ne kaikki ovat suhteellisen pieniä ja pitoisuudeltaan tyypillisesti 0,5‒1,5 % REO (Rare Earth Oxides). Toisessa IKI-projektissa tehtiin kaksi kenttäretkeä CGL:n valitsemille REE-kohteille. Vuoden 2011 kenttäretken kohteena oli verraten vähän tutkittu pegmatiittialue Angirt- ja Khuld-jokien ympäris-

tössä Altai-vuoriston itärinteillä noin 1500 km Ulaanbaatarista länteen. Retken tarkoitus oli kerätä erityisesti HREE-näytemateriaalia (Heavy Rare Earth Elements) eli lantanidien raskaampaa ryhmää (Tb-Lu), joka on erityisen kysyttyä high-tech sovelluksissa.

Ensimmäisellä matkalla olivat GTK:sta mukana Tomi Maksimainen, Jukka Laukkanen ja Akseli Torppa. Vuoden 2012 elokuussa kenttäretki suuntautui puolestaan Ulaanbaatarista noin 600 km etelään Mushgai Khudagin esiintymälle, jossa puolestaan haettiin kevyitä maametalleja sisältäviä mineraaleja (LREE).

Tällä retkellä mukana Suomesta olivat Jukka Laukkanen, Akseli Torppa ja Mika Räisänen.

Retkien tarkoituksena oli saada koulutusmateriaalia rikastustutkimuksiin sekä tutkia REEmineralisaatioihin liittyviä geologisia rakenteita.

Tutkimusretki Altai-vuoristoon

Altai-vuoriston matka toteutettiin kahdella maastoautolla elokuussa 2011. Retkikuntaan kuului 10 henkilöä mukaan lukien ruoanlaitosta vastaavat emännät, avustavat teknikot, tulkki, mongolialainen geologi, autonkuljettaja sekä kolme suomalaista tutkijaa. Matkareitti kulki ensin kolmen päivän ajan arotasankojen poikki, sitten Gobin aavikon pohjoisosia leikaten ja lopuksi Altai-vuoriston rinteille nousten. Korkein paikka, jossa ajoimme autolla oli yli 2 700 metrissä. Paikallisen paimenkarjan laadun perusteella matkareitin eri osat nimettiin myöhemmin lammas-, kameli- ja vuohivyöhykkeeksi. Mongoliassa tiestö aroilla koostuu pelkistä tasangoilla olevista ajourista. Ensimmäinen etappi oli Bayanhongor noin 600 km päässä Ulaanbaatarista. Matkan alku sujui leppoisasti ja pysähdyimme usein ruokailemaan, kahvittelemaan, uhraamaan tienvarren pyhille kivikasoille ja ihastelemaan maisemia. Mongolialaisen ajattelutavan mukaan asioiden tarkka suunnittelu ennen matkalle lähtöä tuo huonoa onnea.

Bayanhongoriin saavuimme puolen yön jälkeen ja iloksemme majoituimme kohtuullisen mukavaan hotelliin, jossa oli jopa sähkö ja juokseva vesi. Seuraavana päivänä matka jatkui kohti noin 400 km päässä sijaitsevaa Gobi Altain kaupunkia, joka on alueen hallinnollinen keskus. Matkalla aavikon halki tutustuimme paimentolaistapoihin, pysähdyimme muutamassa jurtassa syömään ja saimme maistaa airakia, joka on käymisteitse valmistettua tammanmaitojuomaa. Mongolialainen makumaailma on ylipäätään varsin erilainen kuin Suomessa ja tamman- tai kamelinmaitoon sekä heraan tehtyjä hapantuotteita arvostetaan välipaloina.

Yleisin ruoka on vuohenlihasta ja kaalista tehty keitto tai muhennos, jossa voi olla mukana myös ohraa tai nuudelia. Muuten aavikon kansa käyttää hyvin vähän kasviksia – sattuneesta syystä. Ulaanbaatarin ulkopuolella keitoissa tavallisin kasvis kaalin lisäksi on sipuli tai valkosipuli. Kolmannen matkapäivän iltana pääsimme vihdoin upean vuoristomatkan jälkeen Angirt-joelle. Leiriydyimme matalan joen äärelle kukkuloiden ympäröidessä meidät. Lähellä leiriämme oli neljän nomadi-perheen jurtat ja vuohilaumat. Pystytimme Suomesta tuodun teltan ripeästi ja illallisen jälkeen ihailimme upeaa tähtitaivasta. Keskellä yötä alkoi varsinainen show, joka vei meiltä yöunet. Sudet olivat tulleet jokaöiselle saalistusretkelle. Paimentolaiskoirat puolustivat karjaa vimmatusti telttamme ympärillä ja meno oli sen verran hurjaa, että päätimme pysytellä teltan suojissa.

Aamupalan jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristön geologiaan eli läheisillä kukkuloilla oleviin pegmatiittijuoniin, joiden piti sisältämän raskasta REE:tä. Venäläiset tutkijat olivat 1950-luvulla räjäytelleet tutkimusuria juonten poikki etsiessään berylliumia ja samoista kohdin teimme havaintoja ja keräsimme näytteitä koko päivän. Kaksi nuorta väkivahvaa mongolimiestä

kantoi kaikki näytteet meidän vähän sääliessä heitä, kun kapusimme vuorten rinteitä auringon porottaessa täydellä terällä.

Illalla emännät olivat loihtineet kaalisoppaa mukana tuodusta lampaanruhosta, joka oli hyvin kypsynyt ajaessamme 30 asteen lämmössä Gobin autiomaan halki edellisenä päivänä. Tulos tästä oli odotettavissa ja yksi meistä suomalaisista sairastui kovaan vatsatautiin. Potilas vietti yön taivasalla seuranaan sudet, jotka sinä yönä olivat onneksi noin 500 m päässä seuraavan jurtan tienoilla. Aamulla purettiin leiri ja matka jatkui seuraavalle kohteelle, jonne oli noin parin tunnin ajomatka. Vatsatautinen ja kuumeinen potilas jätettiin pieneen jurttakylään toipumaan ja saamaan kansanparantajalta apua. Muut jatkoivat pegmatiittikohteille jyrkille vuorten rinteille, jonne piti uskaltaa kiivetä.

Kukkuloilta saimme seurata myös oppaamme susijahtia, joka päättyi saaliin kaatoon, vaikka me suomalaiset pidimmekin suden puolta.

Kun sitten viimeinen näyte oli kerätty, meille ehdotettiin lähtöä välittömästi paluumatkalle Ulaanbaatariin vaikka ilta oli jo tulossa. Paluumatkakin kesti kolme pitkää maastoajopäivää.

Tutkimusretki Gobin autiomaahan

Vuoden 2012 elokuussa kenttäretki suuntautui Ulaanbaatarista noin 600 km etelään Mushgai Khudagin esiintymälle, joka on yksi Mongolian lupaavimmista REE-esiintymistä. Tämä esiintymä on lähellä Kiinan rajaa, josta on noin 170 km:n matka maailman suurimmalle REE-kaivokselle Kiinassa. Matkaan lähti viisi henkilöä CGL:stä, yksi esiintymää hallitsevan firman geologi ja kolme suomalaista. Matkan alussa uhrattiin tietenkin jumalille. Matka taittui joutuisasti ensimmäisen tunnin asfalttitietä pitkin. Pian kuitenkin siirryttiin tyypilliseen mongolialaiseen tiestöön eli aavikolla risteileville ajourille, joita saattaa olla kilometrin leveydellä jopa kymmenen. Kuski sitten valitsee mielui-

simman uran ja matkaa tehdään tyypillisesti 50‒60 km tuntinopeudella auton keikkuessa ja matkustajien pitäessä kiinni mistä pystyvät. Matka tällä nopeudella oli todella pitkä, mutta ei kuitenkaan pitkäveteinen eksoottisia maisemia ihastellessa. Ulaanbaatarin jälkeen kukkulat olivat pian vaihtuneet tasaiseen aromaisemaan, jossa paimentolaiselämää vietetään paikoin varsin perinteiseen tapaan. Tosin ratsujen rinnalle ovat tulleet moottoripöyrät, joilla vuohien ja kamelien kokoaminen käy jouituisasti. Joka yö karja ajetaan lähelle jurttaa, jotta eläimiä voidaan paremmin suojella susien hyökkäyksiltä. Jurttien vieressä on tyypillisesti aurinkopaneeli, joka mahdollistaa valaistuksen ja taivaskanavien katsomisen iltaisin.

Tukikohta kultakaivoksella

Etelään päin mentäessä maasto muuttui tunti tunnilta yhä karummaksi. Illalla pilkkopimeässä häämöttivät Olon Ovoot-kultakaivoksen valot. Olimme saaneet luvan pitää tukikohtana kaivoksen asuinaluetta, jonne majoituimme. Seuraavana päivänä alkoi tutustuminen REEesiintymiin, jotka sijaitsivat noin 25 km päässä kaivoksesta. Päivän aikana kävimme neljällä kohteella tutustumassa alueen geologiaan ja REE-esiintymien luonteeseen. Ensimmäiselle esiintymälle tultaessa kaivettiin esille vodkapullo. Samoin esille tuotiin manteleita ja kuivahedelmiä, joita uhrattiin jumalille siinä toivossa, että retkemme onnistuisi hyvin ja saisimme niitä viemisiä, joita olimme tulleet hakemaan. Päivällä lämpötila nousi noin 30 asteeseen. Puolen päivän aikaan söimme paikallisen kenttälounaan, joka oli jälleen lihakeittoa. Ruoka piti syödä mahdollisimman nopeasti koska tuuli kuljetti hiekkaa lautaselle niin, että narske vain kävi hampaissa kun sitkeää lihaa jauhettiin suussa. Hieman ruuat vaativat vieläkin totuttelemista. Koska tämä oli toinen matka, niin olimme henkisesti osanneet varautua olosuhteisiin ja oikeaa asennetta tarvittiinkin monta kertaa.

Kenttätyötä

Heti alussa mukaamme lyöttäytyi kaivoksen päägeologi nimeltään Toktor, josta meille oli merkittävä apu. Hän ihastui meihin siinä määrin, että oli mukanamme koko viikon ja ilman häntä saaliimme olisi varmasti jäänyt varsin laihaksi. Alueella kallio oli voimakkaasti rapautunut kaikilla REE-esiintymillä. Rapauman syvyys vaihteli 3‒10 metriin eikä ollut toivoakaan saada terveitä kivinäytteitä rikastustutkimuksiin. Päägeologi tarjosi meille kaivoksen kaivinkonetta käyttöön päiväksi ja tietenkin ilman korvausta. Tarkoituksemme oli kerätä joka kohteesta 200 kg näytteitä. Tutustuimme alueen geologiaan, keräsimme kivinäytteitä ja ihastelimme Gobin autiomaan uskomatonta kukkaloistoa. Paikoin aavikko oli täynnä valkoisia ja sinisiä ruohosipulin kukkia, jotka ovat kamelien pääasiallista ravintoa tuossa kuivassa ympäristössä.

Kolmantena kenttäpäivänä aloitettiin työt kaivoksen laboratoriossa, joka oli siisti ja asiallisesti varustettu. Siellä oli käytössä asianmukaiset kemialliset analyysimenetelmät. Töiden lomassa nautimme aterialla mm. vuohenpääkeittoa ja keitettyjä kokonaisia vuohenpäitä. Kultakaivoksen tarjoama tutkikohta projektillemme oli hyvin mieluinen. Saimmehan iltaisin nauttia haaleasta suihkusta, joka tuntui ruhtinaalliselta. Mongolimiehet tosin vähän ihmettelivät, kun marssimme suihkuun alasti. Kulttuurit ovat erilaisia.

Kun olimme saaneet varsinaiset työt tehtyä, isännät päättivät viedä meidät 100 km etelään kultakaivokselta vuoristoiseen Yolyn Am (kotkan suu) -nimiseen kansallispuistoon, joka on erityisen kuuluisa linnuistaan. Ajomatka Yolyn Amiin oli elämys. Näimme vähän väliä kameleita, joita yhä uudestaan kävimme kuvaamassa. Matkalla tietenkin uhrattiin taas jumalille, jotta vuoristoon tutustuminen olisi antoisaa ja turvallista.

Puistossa kävelimme ja ihailimme taivaalla liitäviä kotkia auringon jo laskiessa vuorten

taa. Kohteenamme olivat kuuluisat ikuiset jäät syvällä vuorten solassa. Matkailijoita patikoi meitä vastaan ja he kertoivat jäiden sulaneen ensimmäistä kertaa. Olimme todistamassa ilmaston lämpenemistä Mongoliassa. Siispä pidimme vuoristopuron varrella pienen piknikja uhrihetken. Isäntämme jakoivat jokaiselle kulkijalle jotain purtavaa. Tätä ystävällisyyttä ja auttamishalua koimme monet kerrat.

Illan pimetessä etsimme leiripaikan vuorten katveesta. Naapurinamme oli saksalainen matkailijaporukka. Teltat pystytettiin kuun loisteessa ja emännät loihtivat tutun kenttäillallisen ‒ soppaa. Joku aloitti laulun, johon toiset yhtyivät. Tätä jatkui saksalaisten riemuksi aina kahteen asti yöllä. Mongolialaisilta laulaminen kävi luontevasti ja he kaikki osasivat kaikkien laulujen sanat. Tässä me suomalaiset emme heille pärjänneet.

Ulaanbaatariin saavuimme takaisin monien vaiheiden kautta. Tulo myöhästyi vuorokaudella suunnitellusta, mutta sillä ei ole niin väliä Mongoliassa. Kotiin tullaan kun hommat on

saatu hoidettua. Kivinäytteet saatiin perille ja pian alkoi CGL:ssä ahkera näytteiden käsittely. Suomesta saapui tuore ryhmä jatkamaan CGL:n johdon koulutusta ja aloittamaan rikastustutkimuksia kerätyillä näytteillä (GTK:n aluejohtaja Risto Pietilä, laboratoriopäällikkö Kauko Ingerttilä ja tutkimusprofessori Jason Yang).

Loppusanat

Yhteistyö on jatkunut vuonna 2013 kolmella koulutustapaamisella, tammikuussa Suomessa, kesäkuussa Mongoliassa ja syyskuussa taas Suomessa.

GTK:lla on referenssejä lähes 50 maasta ja parhaillaankin projekteja noin 15 maassa Euroopan ulkopuolella. Mongolian osalta olemme erityisen tyytyväisiä tulokselliseen kehitysyhteistyöhön, joka on muuntautunut opetuksesta ja laiteinvestoinneista kilpailukykyiseen ja tavoitteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan CGL:ssä.

Meillä on ollut kunnia isännöidä Mongolian presidentti Tsakhiagiin Elbegdorjn vierailua

GTK:ssa 7.10.2010 unohtamatta presidentti

Tarja Halosen delegaation CGL:n laboratorion vihkimistilaisuutta seminaareineen. GTK:n toimintaa Mongolissa ovat siis edistäneet hyvät

henkilösuhteet kaikilla tasoilla lähtien valtioiden ylimmästä johdosta, ministeriöiden ja tutkimuslaitosten kautta päätyen kenttäolosuhteisiin Altain vuoristossa ja Gobin autiomaassa. Yhteistyö mongolialaisten kollegojen kanssa osoittautui alusta lähtien poikkeuksellisen mutkattomaksi: heillä on ”vanhan vallan” ajalta vankkaa perusosaamista, he tunnistavat rehellisesti omat kehitystarpeensa ja asettavat konkreettisia tavoitteita. Projektin tavoitteita on jopa ylitetty, koska CGL on hyvänä projektin omistajana investoinut omista varoistaan puuttuviin infra- ja laitetarpeisiin. Onko se sitten yhteisten ”Siperia-kokemusten” syytä, mutta suomalaiset ja mongolialaiset tulevat hienosti juttuun myös sosiaalisesti. Vaikka yhteisenä kommunikoinnin välineenä on käytetty milloin murteellista venäjää tai englantia ja lopuksi tulkkia, yhteistyön kuluessa on syntynyt monia aitoja ystävyyssuhteita.

Artikkeli on lyhennelmä Vuorimiesyhdistys ry:n Materia-lehden kirjoituksesta (lokakuulta 2012), jonka olivat laatineet Jukka Laukkanen, Akseli Torppa, Mika Räisänen ja Pentti Noras GTK:sta. Lyhennelmän laati Reijo Kalapudas (vetäjänä ensimmäisessä Mongolian projektissa).

antti Ruotsala

Batu-kaanin viisaat sanat

Batu (n. 1207-1255) oli Tšingis-kaanin pojanpoika, joka tunnetaan Kultaisen Ordan perustajana ja sen ensimmäisenä hallitsijana. Hän oli myös sotapäällikkö, joka oli taistellut Pohjois-Kiinassa ja vastannut erityisesti mongoliimperiumin laajentumisesta länteen.

Batun komennossa mongolit valloittivat Novgorodia lukuun ottamatta kaikki Venäjän ruhtinaskunnat v. 1237-1240. He jatkoivat hyökkäystään läntiseen Eurooppaan v. 1241-1242 vallaten lyhyessä ajassa tuolloisen Unkarin, Puolan sekä suuren osan Määriä, Böömiä ja Balkania. Mongolit kuitenkin keskeyttivät hyökkäyksensä ja vetäytyivät Volgan alajuoksulle, minne Batu perusti hallintokaupunkinsa Sarain. Mongoli-imperiumin jakaannuttua 1250-luvulla neljään kaanikuntaan Kultainen Orda hallitsi Euraasian läntisiä aroja, Venäjän ruhtinaskuntia ja Kaukasiaa noin 250 vuoden ajan.

Batu oli vakuuttunut mongolien oikeutuksesta ylivalta-asemaansa Ikuisen Taivaan (Tenggeri) nimissä ja kuten mongolien sodankäynnissä oli tapana, hän oli armoton vihollisia kohtaan. Vastarintaa tekevien kaupunkien väestö surmattiin yleensä lähes kokonaisuudessaan ja Lieginitzin taistelun jälkeen (nyk. Puolan

Legniça) Batun nähtäväksi tuotiin yhdeksän säkkiä vastustajilta kerättyjä korvia, yksi korva jokaisesta ruumiista Tällä tavoin järjestelmälliset mongolit saivat selville kaatuneiden vastustajiensa lukumäärän. On arvioitu, että Unkarin kaksimiljoonaisesta väestöstä noin puolet sai surmansa sekä itse hyökkäyksen että sitä seuranneiden nälänhädän ja tautien takia

Rauhan olosuhteissa Batun rooli hallitsijana oli kuitenkin aivan toinen. Tästä tarjoaa esimerkin kronikassaan italialainen fransiskaani

Kiinalainen piirros nuoresta Batu-kaanista, 1300-luku.

Jacobus d’Iseo kertoessaan keskusteluistaan Vähän-Armenian kuninkaan Hethum I :n kanssa Tripolissa vuonna 1259. Kuninkaan mukaan Ranskan kuninkaan lähetti, Vilhelmniminen fransiskaani, oli yrittänyt käännyttää Batua uhkaamalla tätä ja samalla kaikkia muita pakanoita Helvetin tulella. Batu oli puolustautunut sanomalla: ”Imettäjä pusertaa aluksi

muutamia maitotippoja pienokaisen suuhun, niin että tämä maistamalla maidon ihanuutta päättää aloittaa imemisen. Vasta sitten hän tarjoaa pienokaiselle rintaansa. Samoin sinun tulisi suostutella meitä, jotka olemme näköjään täysin tietämättömiä opistasi, yksikertaisella ja järkevällä tavalla. Sen sijaan sinä uhkaat meitä heti ikuisilla rangaistuksilla.”

Kyseinen fransiskaani oli epäilemättä Ranskan kuninkaan Ludvig IX:n lähetti Vilhelm Rubruk, joka kuvaa ensikohtaamistaan Batun kanssa vuonna 1253 hieman samaan tapaan matkakertomuksessaan Itinerarium.1 Koska Jacobus siteerasi sanatarkasti Batun sanoja, hän piti niitä ilmeisen tärkeinä. Erityisesti kerjäläisveljien, fransiskaanien ja dominikaanien, keskuudessa käytiin tuolloin keskustelua lähetystyön oikeista menetelmistä, marttyyrihakuisuudesta oli luovuttu ja kehitettiin oikeanlaisia argumentteja uskontojen kohtaamisiin.

Lausuiko Batu sitten juuri nuo sanat? Diplomaattisissa tapaamisissa mongolien kirjurit kyllä taltioivat kaiken muistiin. Edelleen pitkälti suullisessa kulttuurissa niin idässä kuin lännessäkin arvostettiin kaunista retoriikkaa ja ihmiset olivat tottuneet painamaan sanotun mieleensä. Batun

äidin,

sanat ovat myös uskottavat suhteessa mongolihallitsijoiden tuolloiseen ajattelutapaan. Batun uskonnonharjoitus oli mongolien perinteistä, animistista luonnonuskoa, esi-isien kunnioitusta sekä näihin kytkeytynyttä šamanismia. Batu oli tietoinen, että maailma oli täynnä yliluonnollisia voimia, joiden kanssa oli syytä olla hyvissä väleissä – myös kristittyjen Jumalan. Hallitsijana Batun keskeisenä tavoitteena oli valtakunnan vakaus ja eheys, mihin liittyi eri uskonsuuntausten kunnioitus ja niiden tasapuolinen kohtelu. Näinhän maarättiin jo mongolien perinteisessä lakikoodeksissa jasaqissa.

Sanoissaan Batu osoitti suhteellisuudentajua. Hän ei halunnut kärjistää tilannetta ja rikkoa turhaan diplomaattista yhteydenpitoa kaukaisen Ranskan kuninkaan kanssa. Hän vain ilmaisi Rubrukille mongolien käsityksen uskontojen ja samalla kulttuurien välisestä kohtaamisesta. Silti Rubrukin uhkaava käytös ja hänen loukkauksensa muistettiin vielä jälkeenpäin, kuten Jacobus d’Iseon kronikka osoittaa.

1 Ks. Vilhelm Rubruk, Matka Mongoliaan vuosina 1253-1255. Suomennos Sami Jansson. Johdanto ja viitteet Antti Ruotsala. Faros. Turku 2010, s. 92-94.

Mongolit Liegnitzin edustalla. Seipään kärjessä he kantavat puolalais-saksalaisen ritariarmeijan komentajan, Sleesian herttua Henrik II:n päätä. Henrikin

pyhän Hedvigin elämäkerran kuvitusta vuodelta 1353.

Mongolien salainen historia

– osa mongolien kansallista identiteettiä

Monelle ihmiselle ympäri maailmaa Tšingis-kaani yli 800 vuoden takaa on yhä kuuluisin ja ehkä ainoa tunnettu mongolialainen. Hänen elämäntarinansa on Mongoliassa suuri virallinen kertomus, jota ylläpidetään aktiivisesti. Tässä kirjoituksessa tarkastelen tekstiä, jota voisi pitää eräänä hänen kulumattoman maineensa juurista, vaikka mainetta ovat toki kartuttaneet myös lukuisat mongolien valloittamilla alueilla eläneiden ja muidenkin kirjoitukset, jotka nyt jäävät tarkastelun ulkopuolelle – kyseessä on Yuanin eli Mongolien salainen historia.

Tämä kirjoitus on laadittu viime keväänä dosentti Antti Ruotsalan pitämälle historian kurssille “Sydänkeskiajan kulttuureja lähteiden valossa” tekemäni alustuksen pohjalta. Luin sitä varten Urgunge Ononin englanniksi kääntämän ja nootittaman Mongolien salaisen historian vuodelta 1990. Kirjan julkaisuajankohta osuu yksiin Neuvostoliiton hajoamisprosessin ja Mongolian itsenäistymisen kanssa. Kansallista mongolialaista identiteettiä kaanien kaudelle rakentava asenne näkyy Ononilla muutamissa alaviitteissä melko suorasukaisestikin. Pyrkimyksenä tässä kirjoituksessa on valottaa sitä, mikä Mongolien salainen historia on sekä esittää joitakin huomioita lukemastani käännöksestä.

Käsitteistä

Kirjoituksessa käytän usein sanoja mongolialainen ja mongoli. Näillä käsitteillä on ollut erilaisia merkityksiä aikojen kuluessa ja tässä käytän mongolia 1100- ja 1200-lukujen mongoli-heimon edustajista ja niistä ryhmistä, jotka liittyivät tai liitettiin Tšingis-kaanin joukkoihin sekä heidän puhumastaan kielestä. Näin siksi, että sana mongoli, englanniksi Mongol, eri muodoissaan on melko vakiintunut kirjallisuudessa. Sanaa

mongolialainen käytän nykyisistä henkilöistä ja asioista, joita voidaan liittää Mongolian valtioon. Selkeyden kannalta heikko puoli käsitteiden samankaltaisuudessa ja mongoli-käsitteen merkityksen laajuudessa on se, että joukko historiallisia heimoja tai ryhmiä sekä kieliä ja myöhempi kansallinen identiteetti voivat sekoittua keskenään. Ononilla näiden asioiden yhdistäminen vaikuttaa tosin olleen tarkoituksenakin.

Sisällöstä

Salainen historia alkaa myyttisistä ajoista, mutta keskittyy erityisesti ajanjaksoon 1100-luvun lopusta 1200-luvun puoliväliin. Kertomuksen keskiössä on ankarista oloista ponnistava Temüdžin, joka etenee kaaniksi ja suurkaaniksi käyttäen hyväkseen oveluuttaan ja suhdeverkostoaan. Kertomuksen edetessä hän lähtee sotimaan lukumäärältään yhä suurempia joukkoja vastaan, voittaa monia heimoja, yhdistää arojen huopaseinäisten telttojen asukkaat ja surmauttaa kilpailijansa šamaani Teb Tengrin. Tämän voi tulkita konkreettisena tai vertauskuvauksellisena sotapäällikön ja šamaanin kaksoisjohtajuuden loppumisena. Omalle kaanille on tekstin moraalisen sanoman mukaan ja kungfutselaista

hallitsijankunnioitusta muistuttavaan tapaan oltava ehdottoman uskollinen. Tätä alleviivataan kertomuksessa, jossa Temüdžin, joka suurkaanina tunnetaan paremmin arvonimellä Tšingis-kaani, teloituttaa viholliskaaninsa alamaisen. Syynä kuolemantuomioon on tämän tarjoutuminen

Tšingis-kaanin palvelukseen hänen oman kaaninsa kärsittyä tappion taistelussa Tšingis-kaania vastaan. Sotaretkien myötä kaanin omaisuus ja hänelle tai lojaaleille liittolaisille hallittaviksi annettujen heimojen määrä sekä ystävien joukko karttuvat. Kertomuksen edetessä takitkin kääntyvät ja kaanin parhaasta ystävästä, veriveljestä

Dšamukasta tulee hänen pahin vihollisensa.

Tekstissä kuvataan myös Tšingis-kaanin kuolema ja hänen seuraajansa Ögödein hallituskauden vaiheita sekä luetellaan neljä hyvää ja neljä huonoa asiaa, jotka Ögödei teki eläessään.

Kehuja hän sai mm. posti- ja kyytiverkostosta sekä pohjoiskiinalaisten kukistamisesta, mutta juoppous ja naisten liiallinen vaikutus antoivat tekstin kirjoittajalle aihetta moitteisiin.

Teksti on proosamuotoinen, vaikka välillä sen seassa on lyhyitä runoja ja lauluja. Vanhaksi ja vieraan kulttuurin tekstiksi kirja oli yllättävän helppolukuinen ja tarina johdonmukaisesti etenevä. Tekstistä on saatavilla myös versioita, joissa ei ole viitteitä häiritsemässä kaunokirjallista lukukokemusta. Toisaalta Ononilla oli viitteissä selitys muutamille tavoille ja ilmauksille, jotka muutoin olisivat jääneet hämäriksi.

Milloin teksti kirjoitettiin?

Teksti on siinä itsessään annetun ilmoituksen mukaan kirjoitettu rotan vuonna, suuren kokouksen aikaan, uroskauriin kuussa Köde’earalissa Kerülen-joen varrella. Oikea rotan vuosi sen sijaan ei ole tiedossa. Tšingis-kaanin kuoleman kuvaaminen tekstissä antaisi viitteitä, että aikaisintaan vuosi 1228 olisi oletettava kirjoitusaika. Kirjoitusajankohtaa on pohtinut myös Onon. Tekstin kirjoittajaa ei niin ikään

Säilynyt Mongolien salaisen historian kiinalainen transkriptio tehtiin 1300-1400-luvulla. Layout teoksen kiinalaisessa editiossa vuodelta 1908.

tiedetä. Kirjoitus ei ole säilynyt nykypäiviin saakka sellaisenaan, vaan on todennäköisesti pitkän ja katkoksia sisältäneen kopiointi- ja käännöstradition tulos. Näin siihen on voitu lisätä ja siitä on voitu poistaa osuuksia eikä alkuperäisen tekstin kirjoitusajankohtaa tai -kohtia siis voida nykyisen tiedon valossa vahvistaa tekstin sisällön pohjalta. Tekstiä voidaan kuitenkin arvioida sen mukaan, miten aikalaiset ovat sitä kirjoituksissaan lainanneet ja kuinka he kirjoittavat samoista tapahtumista muiden lähteiden perusteella.

Mistä nykyinen versio on saatu?

Alkuperäinen teksti kirjoitettiin Ononin mukaan niin sanotulla uiguurilais-mongolilaisella kirjoituksella eli mongolin kirjakielen mukai-

sesti. Sama kirjakieli pienin muutoksin oli käytössä Mongoliassa 1940-luvulle saakka, ja sitä käytetään Sisä-Mongoliassa edelleen. Onon olettaa myös, että tekstin kopiointitraditio pysyi elävänä Kiinan Ming-dynastian aikana (13681644), sillä se oli hyvää harjoitusta erityisesti tulkkausta harjoitteleville virkamiehille. Tarina käännettiin foneettisesti kiinalaisille merkeille ja otsikko sai muodon Yuan-dynastian salainen historia. Vaikka kiinalaiset merkit ovat oikeastaan sanamerkkejä, niitä voidaan käyttää myös karkeaan äänteenmukaiseen kirjoitukseen. Siten niillä on mahdollista kirjoittaa muitakin kieliä. Salainen historia tuli tutkimuksen kiinnostuksen kohteeksi 1800-luvun lopulla ja enenevässä määrin 1900-luvulla. Jo harvinaistuneesta kiinalaisin merkein foneettisesti mongoliksi kirjoitetusta tekstistä tehtiin useita käännöksiä, jotka poikkesivat toisistaan. Näiden pohjalta on sittemmin tehty vielä lisää käännöksiä. Igor de Rachewiltzin runsaasti kommentoitu käännös on nykyään arvostetuin versio, mutta useita muitakin käännöksiä on saatavilla.

Miksi Yuanin salainen historia?

Kiinan Yuan-dynastian (1260-1368) merkittävin hallitsija oli 1260-luvulta vuoteen 1295

imperiumista lohkaistua itäistä osaa hallinnut Khubilai-kaani, joka oli Tšingis-kaanin pojanpoika. Euroopassa tuttu Marco Polo esitti matkakertomuksessaan vierailleensa juuri Khubilai-kaanin hovissa. Dynastian aikaan hallitseva ylimystö oli mongoleja, mutta hallinto toimi Kiinassa jo aiemmin käytössä olleen järjestelmän mukaisesti. Mongolieliitti jäi paikoilleen asumaan rikkaaseen Kiinaan. Yuan-dynastiaa seurasi Ming eli suomeksi kirkas tai valoisa dynastia. Seuraavan dynastian aikaan saatettiin edellisestä kirjoittaa kriittiseen sävyyn. Onon pitää todennäköisenä, että salainen ilmestyi otsikkoon juuri Ming-kaudella ja viittaa siihen, että teksti olisi Yuan-dynastian aikaan ollut vain mongolieliitille tarkoitettu, eikä muilla olisi ollut lupaa nähdä sitä. Ming-dynastian virkamiesten näkökulmasta edellinen dynastia oli mahdollisesti aroilla elänyttä heimoa tunnetumpi, joten se sopi nimeen. Nykyään teksti liikkuu lähes poikkeuksetta Mongolien salaisen historian nimellä.

Mikä tekee Mongolien salaisesta historiasta erityisen?

Mongolit eivät yleisen käsityksen mukaan

1200-luvun alussa juurikaan kirjoittaneet itse,

Tšingis-kaanin kuvalla varustettu 20 000 tugrugin seteli.

vaan käyttivät tarvittaessa muiden kulttuurien kirjureita. Mongolien kulttuuri ei ollut kirjallinen ja kirjalliset keskukset, kuten luostarit tulivat mongolien alueille hieman myöhemmin. Mongolit kuitenkin valloittivat monia seutuja, joilla oli pitkät kirjalliset perinteet ja he asettuivat niille myös asumaan. Näin aikalaiset ovat kirjoittaneet heistä hyvin monilla Aasian kielillä, ja myös latinaksi. Kirjoituksia on säilynyt runsaasti. Teksteissä on yleensä kuitenkin muu kuin mongolien näkökulma. Salainen historia on nähty mongolien omana versiona historiastaan ja elämänmuodostaan ja se on siksikin haluttu nostaa kansallisen identiteetin rakennuspalaksi. Se on kuitenkin ainutlaatuinen aineisto, ja siksi vaikeasti todennettavissa tai kiistettävissä. Tyyliltään teksti on kaunokirjallinen, eikä esimerkiksi tarinan henkilöiden puheiden suoria lainauksia voi pitää täysin muokkaamattomina. Osia tekstistä on säilynyt mongolien 1600- ja 1700-lukujen historiankirjoituksessa.

Salainen historia on kuvaus yläluokasta, etenkin yläluokan miehistä, joiden asemaa symboloidaan tekstissä usein sillä, että he kantavat nuoliviiniä. Myös muutama hierarkiassa alemmalla tasolla oleva henkilö pääsee ääneen. Heidän historiallisuudestaan on kuitenkin usein mahdotonta varmistua vain yhden tekstin perusteella. On ollut tavallista lisätä hallitsijasta kertovaan tarinaan kuvitteellisia “hyviä” ja “huonoja” alamaisia ja antaa heille vuorosanoja lausuttaviksi. Muutamat yläluokan naiset pääsevät ääneen tarinassa, esimerkiksi Tšingiskaanin puoliso Börte antaa neuvoja ja kaanin äiti Höelun puhuu ja toimii useasti varsin päättäväisesti, mutta suurin osa tarinassa jää Tšingis-kaanille ja hänen luotetuille miehilleen.

Vaikka Tšingis-kaanin elämän kulkua ei pelkän salaisen historian perusteella voi todentaa, on tekstiä pidetty ansiokkaana kulttuurin kuvauksena. On kuitenkin syytä muistaa, että teksti ei ole välittynyt koskemattomana siitä hetkestä,

jota se kuvaa. Näin kirjoitukseen tallentunut kulttuurikin on voinut saada myöhempiä mausteita ja siitä on voitu poistaa asioita. Monista Salaisen historian sisältöön liittyvistä asioista kerrotaan toki muissakin teksteissä. Suomeksi on saatavilla fransiskaaniveljien Johannes de Plano Carpinin sekä Vilhelm Rubrukin matkakertomukset.

Kansalliseksi identiteetiksi

Lukemassani Ononin käännöksessä on vahvasti läsnä kansallinen ulottuvuus. Tilanne, jossa kansallinen identiteetti halutaan peilata menneen valtakunnan suuruuden ja saavutuksia sisältäneen kaukaisen aikakauden kautta ei ole maailmassa harvinainen. Mongolian itsenäistymisprosessin haasteista on kirjoittanut Uradyn E. Bulag vuonna 1998. Hänen mukaansa esimerkiksi monilla Mongolian reuna-alueilla luottamus alueen keskukseen oli heikentynyt siinä määrin, että hyödykkeitä kaupattiin kielloista huolimatta mieluummin naapurialueille kuin keskukseen. Tšingis-kaanin valtakunnan rakennustarina olikin luontevasti valjastettavissa tilanteeseen. Kaanin persoonaa ei Ononin käännöksessä halutakaan asettaa kyseenalaiseksi. Esipuheessa ja alaviitteissä Onon jopa vähättelee sellaisia kaanin piirteitä ja kykyjä, joita hän ei usko pidettävän imartelevina ja puolustelee kaanin valintoja ja tekoja.

Lukukokemustani voidaan arvioida siinäkin valossa, että vieraillessani Ulaanbaatarissa heinäkuussa 2011 Naadam-juhlan aikaan näin kaukaa menneisyydestä ammentavia paraateja hevosenhäntälippuineen, kaanin kuva oli vodkapullon kyljessä ja suuriarvoisimmissa seteleissä, kaupungin keskustaa valvoivat valtavat kaanin kasvot kukkulanrinteessä ja hänen massiivinen patsaansa hallituspalatsin kunniapaikalla vangitsi Sükhbaatarin aukiolla liikkuvien katseet. Mongolian kansallismuseon näyttelyssäkin häntä korostettiin. Kävi nopeasti selväksi, että

Tšingis-kaani kuuluu tiiviisti mongolialaisen kansallisen identiteetin julkisiin ilmauksiin sekä Mongolian markkinointiin.

Loppusanat

Mongolien salaisen historian käännös- ja löytymisprosessin vaiheet tulivat tässä vasta pintapuolisesti esiin, mutta nyt aiheeseen tutustuttuani minun on vaikea pitää tekstiä yksityiskohdistaan huolimatta tarkkana kuvauksena 1200-luvun alun tapahtumista. Näin siksi, että arvelen kopiointitradition vaikuttaneen tekstin sisältöön. Tutkimusta toki tehdään vain parhaiden saatavilla olevien lähteiden valossa, mutta tällöinkin on akateemisissa tarkoituksissa muistettava, millaisiin tutkimuskysymyksiin Mongolien salainen historia voi antaa vastauksia. Tietyistä lähtökohdista sitä voidaan pitää jopa parhaana olemassa olevana lähteenä Tšingiskaanin elämänkulun, mongoli-imperiumin varhaisvaiheiden sekä mongolien elämäntavan ja uskomusmaailman ja näihin liittyvien kirjallisten ilmausten tutkimukselle. Aiheesta kiinnostuneelle Mongolien salainen historia tarjoaa vauhdikkaan seikkailukertomuksen, jolla on tekemistä historiallisten tapahtumien kanssa. Se on kuin hyvin vanha historiallinen romaani, jonka aukkokohtia on voitu täyttää

tekijän tai tekijöiden mielen mukaan, mutta lukija ei voi tietää milloin mielikuvituksen puolelle mennään tai kuka minkäkin kohdan on kirjoittanut.

Kirjallisuutta:

The History and the Life of Chinggis Khan: The Secret History of the Mongols. Translated and annotated by Urgunge Onon, Brill, Leiden 1990.

The Secret History of the Mongols: The Life of Chinggis Khan. Translated and annotated by Urgunge Onon, Curzon Press Richmond, Surrey 2001.

Geheime Geschihte der Mongolen: Herkunft, Leben und Aufstieg Činggis Qans. Aus dem Mongolischen übertragen und kommentiert von Manfred Taube, Verlag C.H. Beck, München 1989.

The Secret History of the Mongols. A Mongolian Epic Chronicle of the Thirteenth Century. Translated with a Historical and Philological Commentary by Igor de Rachewiltz, Volume I-II. Brill, Leiden 2004.

Johannes de Plano Carpini, Mongolien historia: Matka tartarien maahan vuosina 1245-1247. Suomennos Sami Jansson. Johdanto, viitteet ja kirjeiden suomennos Antti Ruotsala. Gaudeamus, Helsinki 2003.

Vilhelm Rubruk, Matka Mongoliaan vuosina 12531255. Suomennos Sami Jansson. Johdanto ja viitteet Antti Ruotsala, Faros, Turku 2010.

David Morgan, The Mongols. Basil Blackwell, Somerset 1987.

Uradyn E. Bulag, Nationalism and Hybridity in Mongolia. Clarendon Press, Oxford 1998.

Suomi - Mongolia-Seura ry. c/o Lea Loiri, Urkupillintie 6 H 201, 00420 HELSINKI

Buuz – Mongolialainen höyrypiiras

Kuori

4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

suolaa

n. 1 dl vettä

Sekoita ainekset tasalaatuiseksi notkeaksi taikinaksi, jätä se vetäytymään ½ – 1tuntia.

Täyte

400 g lampaan jauhelihaa

1 valkosipulin kynsi

1 sipuli

1 muna

2 rkl korppujauhoja

suolaa, pippuria

2 rkl lihalientä

Sekoita ainekset, jätä se maustumaan ½ – 1 tuntia kannen alla, huoneen lämmössä.

Kuoren muotoilu

Leivo taikinasta 2 pitkää tankoa (halkaisija 3 cm) ja viipaloi ne n. 1,5 cm palasiksi.

Kauli viipaleet yksitellen 2 mm ohueksi, pyöreäksi (halkaisija 8-10 cm).

Pane kullekin pohjalle ruokalusikallinen täytettä ja poimuta reuna ympäri. Muista jättää keskeltä auki jolloin höyryt pääsevät pois kypsyessä. Jos reunan poimuttaminen tuntuu vaikealta tee ”kukka” poiminta seuraavasti. Ota taikinasta vastakkaiset reunat ja nipistä yhteen puolipyöreäksi, taita vielä kerran.

Tässä vaiheessa voit valmistella höyryttimen: 1,5 l vettä

1 lihaliemi kuutio suolaa

Laita vesi kiehumaan. Silla aikaa voitele höyrytystaso huolellisesti, ja aseta buuzit sinne. Buuzit eivät saa koskea toisiaan valmistuksen aikana, joten jätä buuzin väliin 1,5 – 2 cm. Vasta kun vesi kiehuu, aseta höyrytintaso. Kypsentämiseen menee noin 20 minuuttia ja koko sen ajan vesi kiehuu tasaisesti.

HUOM! Kypsennyksen aikana höyrystimen kantta ei saa avata! Jos lämpö laskee nopeasti, vehnätaikina jumittuu, eikä kypsy enää.

Kun buuz on ollut 20 minuuttia höyrystimessä, nosta höyrytintaso alustalle, poista kansi pikaisesti ja jäähdytä nopeasti viuhkamalla. Tarjotaan soijakastikkeen kanssa.

edda aakula

Wokkini ja höyryttimeni