Virtuaalista kieltenopetusta

Helsingin yliopiston hankkeessa tutkittiin ja kehitettiin opetusta virtuaalisessa luokassa.

TEKSTI LIISA ILOMÄKI

Viime kevät opetti suomalaiset opettajat nopeasti käyttämään digivälineitä ja opettamaan etänä, ja näitä taitoja saatetaan hyvinkin tarvita edelleen. Vaikka opetus palaisikin tavalliseksi luokkaopetukseksi, etäopetuksen taitojen osaaminen voi monille opettajille tulla tarpeelliseksi ikäluokkien pienenemisen myötä. Varsinkin pienet lukiot joutuvat kehittämään erilaisia käytäntöjä tarjotakseen opiskelijoille opetusta, ja varsinkin harvinaisempien oppiaineiden opetusta on järjestettävä eri tavoin. Virtuaaliopetusta voi tarvita myös sellaisissa tilanteissa, joissa luokkaopetusta ei syystä tai toisesta pystytä järjestämään, esimerkiksi ryhmällä ei ole opettajaa tai koulun saneeraus edellyttää opiskelua muualla.

Virtuaaliopetuksessa improvisoiminen on toki mahdollista – mutta sekin on suunniteltava ennakolta!

Tutkimusta virtuaalisuudesta

Vuosina 2017–2019 Helsingin yliopiston digiteknologian tutkimusryhmällä (Technology in Education Research Group) oli tutkimus- ja kehittämishanke Opettajana virtuaaliluokassa, jossa kumppanina toimi kaupallinen kustantaja. Hankkeessa luotiin uudenlaista etäopetusta: opiskelijat toimivat virtuaalisessa luokassa, ja heillä oli lukujärjestyksen mukaiset oppitunnit, oikea opettaja ja opiskelukaverit ympäri Suomea. Kurssit toteutettiin kuten tavanomaiset kurssit lukiossa, vain verkon välityksellä. Opiskelijat saattoivat osallistua mistä tahansa, ja yleensä kunta maksoi osallistumisen virtuaalikurssille. Vaatimuksena oli, että opiskelijalla oli tietokone ja toimiva verkkoyhteys. Kurssilaisilla oli käytössä oppikirjat, digitaalinen oppimisympäristö ja kursseja varten räätälöity virtuaalisen yhteydenpidon sovellus.

Osa opettajista opetti jossain muussakin lukiossa ja osa oli freelancereita, joille virtuaaliopetus oli yksi työ muiden joukossa. Meidän yliopiston tutkijoiden tehtävänä oli tukea opettajien pedagogisia käytäntöjä ja kehittää niitä yhdessä sekä tutkia opettajien ja opiskelijoiden kokemuksia. Opettajien kanssa pidettiin useita työpajoja, ja hankkeen loppuvaiheessa opettajien ja tutkijoiden yhteistyössä kehitettiin kaikille avoimia suunnittelumalleja virtuaalisen opetuksen tueksi.

Tämän artikkelin tiedot perustuvat tehtyyn tutkimuksen. Tutkimusaineisto koostui opettajien haastatteluista, joidenkin oppituntien seuraamisesta ja opiskelijoille tehdystä kyselystä kurssien päätteeksi. Opiskelijat osallistuivat avoimeen opetukseen; tutkimuksessa ei ole mukana tietoja niistä opiskelijoista, joiden koulu oli tilannut kurssin koulun saneerauksen tai opettajan puuttumisen vuoksi. Opettajia haastateltiin hankkeen aikana sekä alussa että lopussa, lisäksi joitakin haastatteluja toteutettiin hankkeen puolivälissä.

Pioneeriopetusta motivoituneille

Opiskelijoista lähes kaikki osallistuivat harvemmin opiskeltujen kielten kuten ranskan, venäjän, saksan, japanin tai espanjan kursseille (muita oppiaineita olivat islamin uskonto, ET ja jotkin muut reaaliaineiden kurssit). Osa opiskelijoista oli aloittanut kielen opiskelun omassa lukiossa, mutta jatkoryhmää ei tarjottu, osa taas on opiskellut kokonaan virtuaalisesti. Ensimmäiset virtuaalisesti opiskelleet ovat jo kirjoittaneet ylioppilaiksi hyvällä menestyksellä.

Opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa on ollut tyttöjä. On selvää, että opiskelijoilla on ollut erityisen hyvä osallistumisen motivaatio: pioneeriopetukseen hakeutuminen on saattanut edellyttää oma-aloitteisuutta, oppitunnit ovat sijoittuneet tavallisen kouluajan jälkeen, ja opiskelijalla on ollut kiinnostus johonkin kieleen, jota omassa koulussa ei ole voinut opiskella.

MALLEJA SAATAVILLA

Hankkeen aikana kehitettyjen, kaikkiaan 28 suunnittelumallin teemat kuvaavat, mitkä aihepiirit tuntuivat keskeisiltä ja erilaisilta tavanomaiseen opetukseen verrattuna. Teemoina ovat esimerkiksi opiskelijoiden yhteisyyden tukeminen, opiskelutaitojen kehittäminen, vieraan kielen puhumisen harjoittelu fonetiikan perusteiden avulla, lukihäiriöisten opiskelijoiden auttaminen ja motivaation ylläpitäminen. Suunnittelumallit ovat saatavilla Opetus- ja kulttuuriministeriön Avointen oppimateriaalien kirjastossa https://aoe.fi /, josta ne löytyvät hakusanoilla. Kaikki suunnittelumallit on koottu yhteen hankkeen omaan blogiin Google-kansioon: https://blogs.helsinki.fi/digiluokkatutkimus/2019/12/09/ opettajana-virtuaaliluokassa-hankkeessa-tuotetut-pedagogiset-materiaalit/

Osallistuneita opettajia voi hyvin luonnehtia pioneereiksi ja kehittämisestä kiinnostuneiksi. He olivat hakeutuneet uudenlaisen opetuksen pariin, koska halusivat kokemuksia tällaisesta työskentelystä, ja he olivat myös halukkaita toimimaan yhteistyössä tutkijoiden kanssa opetuksen kehittämiseksi. Opettajien opetuskokemus ja ikä vaihtelivat aivan nuorista vastavalmistuneista kokeneisiin vanhempiin opettajiin.

Virtuaaliopiskelun mahdollisuuksille kiitosta

Opiskelijoiden kokemukset olivat hyviä, mitä todennäköisesti selittää juuri tuo erityinen motivaatio. He arvostivat nimenomaan opiskelumahdollisuutta, sillä ilman tätä digikurssia he eivät olisi voineet opiskella kieltä lainkaan. Motivaatiota todennäköisesti lisäsi se, että ryhmät olivat varsin pieniä. Monet opiskelijat kokivat voivansa keskittyä tavanomaista luokkaa paremmin – tunneilla ei oikeastaan ollut häiriöitä lukuunottamatta satunnaisia teknisiä ongelmia, joita oli todella vähän. Opetusta pidettiin yksilöllisenä, sillä opettaja oli aina hyvin lähellä näytöllä: opettaja näkyi ja kuului hyvin.

Käytetty vuorovaikutusympäristö mahdollisti opettajan ja opiskelijan kahdenkeskiset keskustelut, samaten ryhmiinjaon, ja nämä piirteet antoivat opettajalle pedagogisia keinoja puhuvan pään sijaan. Seurasin joitakin virtuaalisia ryhmätöitä, ja ne toimivat kohtuullisen hyvin. Opiskelijat esimerkiksi tekivät yhdessä jotain tehtävää, ja he kyselivät toisiltaan apua tai neuvoivat toisiaan luontevasti.

Kyselyn perusteella opiskelijat pitivät opetusta hyvin järjestettynä ja selkeänä. He kokivat osallistuvansa enemmän kuin tavallisella tunnilla. Digiteknologiaa käytettiin opetuksen kannalta mielekkäästi, ja oppitunnit olivat sopivan haasteellisia. Huonommin onnistuttiin opiskelutaitojen tukemisessa ja yhteisöllisyydessä. Opiskelutaitojen tukemisessa saattaa niin sanotulla tavallisella tunnillakin olla puutteita. Yhteisöllisyys puolestaan tavallisessa luokassa syntyy pikkuhiljaa ja itsestään, kun opiskelijat osallistuvat useille kursseille ja tapaavat toisiaan pitkin päivää eri oppitunneilla. Virtuaaliluokassa he osallistuvat ehkä vain muutamalle kurssille eivätkä tunne muita opiskelijoita lainkaan. On rohkaisevaa, että suurin osa opiskelijoista oli valmiita suosittelemaan virtuaaliopetusta muillekin. Suositteluun liittyi usein maininta, että virtuaaliopetus vaatii omaa motivaatiota ja kiinnostusta.

Opetus muuttui, suunnittelu lisääntyi

Hankkeen myötä opettajat vähitellen oppivat, millaiset käytännöt toimivat parhaiten virtuaaliluokassa. Loppuhaastatteluissa opettajat kertoivat opetuksen muuttuneen esimerkiksi niin, että oppitunneilla keskusteltiin mahdollisimman paljon ja kirjoitustehtävät tehtiin kotona. Erilaisia digivälineitä tuli opetukseen lisää, ja opettajan oma puhuminen väheni. Opettajat kertoivat myös vähitellen muuttuneensa rennommiksi, kun välineet ja opetustapa tulivat tutuiksi.

Erityisen hyvin opettajien mielestä saattoi seurata opiskelijan puhumista ja mukana olemista, sillä virtuaalisesti kaikki olivat koko ajan näytöllä läsnä. Opettaja saattoi hyvin kuulla ja nähdä jokaisen opiskelijan. Ongelmallisempaa oli kulttuuritietoisuuden tuominen opetukseen, mutta sekin toteutui luovilla tavoilla: japaninopettaja esimerkiksi kehotti opiskelijoita tuomaan seuraavalle oppitunnille paperia, ja tunnilla taiteltiin origameja. YouTuben musiikki ja videot olivat eri tavoin käytössä. Sosiaalista yhteyttä opettajat tukivat eri keinoin: Eräs opettaja avasi etäyhteyden aina vähän ennen tuntia ja oli saatavilla tavallista juttelua varten. Toinen opettaja lähetti oppituntien välillä WhatsApp-viestejä, sillä niitä opiskelijat seurasivat parhaiten. Myös opettajat arvostivat erityisesti virtuaaliopetuksen tuomaa alueellista tasa-arvoa eli mahdollisuutta opiskella mistä tahansa.

Selkein muutos tavanomaiseen luokkaopetukseen oli opettajien mielestä sekä kurssin että yksittäisen oppitunnin etukäteissuunnittelun lisääntyminen. Virtuaaliopetuksessa improvisoiminen on toki mahdollista – mutta sekin on suunniteltava ennakolta! Toisaalta itse oppitunnilla oli helpompaa keskittyä vain itse asiaan, kun kokonaisuus oli etukäteen tarkasti valmiina. Myös opiskelijoille opettajan ennakkosuunnittelu oli hyödyllistä, sillä he saattoivat paremmin hahmottaa opetuksen kokonaisuutta.

Opettajat loivat kurssinsa sähköiseen ympäristöön, joka oli hankkeen alkuvaiheessa varsin viitteellinen mutta vähitellen parani. Järkevintä onkin, että käytettävä oppimisympäristö olisi hyvin suunniteltu ja rakennettu mahdollisimman standardiksi, niin että opiskelijat ja opettajat oppivat käyttämään sitä helposti. Myös oppimisympäristön pedagogiset ratkaisut voivat tukea opetusta, esimerkiksi niin, että ympäristössä on erilaisia itsearviointimalleja tai neuvoja opiskelun ajoittamiseen ja muuhun järjestelyyn.

KIRJOITTAJA

Liisa Ilomäki toimii yliopistotutkijana Helsingin yliopiston Kasvatustieteiden osastolla.