Pääkirjoitus

Keisarin uudet vaatteet

Suomessa on pitkään ylpeilty siitä, että meillä on yhtäläiset mahdollisuudet opetukseen ja koulutukseen eri asteilla. Nyt alkaa yhä vahvemmin vaikuttaa, että kyseessä on keisarin uudet vaatteet -ilmiö. Menneiden vuosien saavutuksia – tai koronapakotetun digiloikan toteutumista keväällä 2020 – hehkutetaan ja esitellään. Samalla haudataan korulauseiden ja kimurantin terminologian taakse nykytodellisuus, joka näyttää pikemminkin tunnelilta ilman sen päässä kajastavaa valoa.

Suomalainen koululaitos ei enää lunasta tasa-arvolupaustaan. Vieraiden kielten opiskelun osalta ajautuminen tähän tilanteeseen on jatkunut jo jonkin aikaa. Vain suurempien kuntien ja kaupunkien oppilaitoksissa on tarjolla laajempi valikko kielipolkuja, ja varhennetun kieltenopetuksen ja korkeakoulujen todistusvalinnan pisteityspainotusten myötä on tämäkin valikko kapenemassa.

Karski koulumaailman epätasa-arvoa tuottava todellisuus näkyy myös opettajien lomautuksissa, siitä huolimatta, että koronakevään etäopetuksen synnyttämiä oppimisvajeita piti kartoittaa ja paikata alkaneella syyslukukaudella. Samanaikaisesti hallitus on lähtenyt parantamaan koulutuksen tasa-arvoa kahdella mittavalla hankkeella. Vuosille 2020–2022 ajoittuvan Oikeus oppia -ohjelman hankkeista toinen on suunnattu perusopetukseen (180 miljoonaa euroa) ja toinen varhaiskasvatukseen (125 miljoonaa). Entä jos nämä rahat olisi kohdennettu ihan vain siihen, että jokaisella varhais- ja perusopetuksessa olevalla olisi oikeus oppia läsnäolevien opettajiensa johdolla?

Kejsarens nya kläder

I Finland har vi länge varit stolta över att vi har samma förutsättningar för undervisning och utbildning på olika stadier. Nu börjar det allt mer kännas som ett kejsarens nya kläder -fenomen. Vi stoltserar med och visar upp bedrifter från gångna år – eller hur vi lyckades med det digisprång som coronapandemin tvingade fram. Samtidigt döljer man bakom fl oskler och krånglig terminologi en verklighet, som snarare liknar en tunnel utan något ljus i andra ändan.

Det fi nländska skolväsendet infriar inte längre sitt löfte om jämlikhet. För studier i främmande språk har utvecklingen redan en tid drivit i denna riktning. Endast läroinrättningarna i större kommuner och städer kan erbjuda ett bredare urval språkstigar, och till följd av tidigarelagd språkundervisning och högskolornas poängviktade betygsbaserade antagning håller även denna väg på att bli allt snävare.

Trots att man under denna hösttermin skulle kartlägga och täcka de inlärningsunderskott som coronavårens distansundervisning skapade, märks den tuffa verklighet som skapar ojämlikhet i skolvärlden också i permitteringen av lärare. Samtidigt har regeringen börjat förbättra jämlikheten i undervisningen med två omfattande projekt. Det ena av projekten i utvecklingsprogrammet Utbildning för alla, som genomförs åren 2020–2022, har riktats på den grundläggande utbildningen (180 miljoner euro) och det andra på småbarnpedagogiken (125 miljoner). Tänk om dessa pengar helt enkelt skulle ha styrts till att alla inom småbarnspedagogiken och den grundläggande utbildningen skulle ha rätt till inlärning under ledning av sina närvarande lärare?

OUTI VILKUNA, PUHEENJOHTAJA outi.vilkuna@sukol.fi