Vapaaehtoinen meripelastuspalvelu Suomessa Pelastustoiminnan yleiset perusteet Suomessa Sisäasiainministeriö huolehtii pelastuspalvelun yleisjohdosta ja koordinoinnista, jota varten siellä on pelastusosasto. Ministeriön apuna on pelastuspalvelun valtakunnallinen neuvottelukunta, jossa ovat edustettuina tärkeimmät pelastusviranomaiset sekä vapaaehtoiset järjestöt. Meripelastuspalvelua Suomessa johtaa Rajavartiolaitokseen kuuluvat merivartiostot suunnitellen, valvoen, koordinoiden ja itse meripelastuspalvelua suorittaen. Tässä viimeksimainitussa yhdelle viranomaiselle toteutettavaksi mahdottomassa tehtävässä ovat mukana lisäksi poliisi, tulli, luotsi, paloviranomaiset ja puolustusvoimat suorittajina ja meripelastukseen liittyvissä muissa tehtävissä terveydenhuoltoviranomaiset, tie- ja vesirakennuslaitos, posti, ja telelaitos sekä ilmailuviranomaiset. Kadonneiden etsintään ja pelastamiseen liittyvät asiat sisävesialueilla kuuluvat Sisäasiainministeriön poliisi osastolle. Vapaaehtoinen pelastuspalvelu osallistuu merellä ja järvillä tapahtuvaan pelastamiseen olennaisena osana pelastusorganisaatiota. Vapaaehtoisen meripelastuksen koordinoinnista Suomessa huolehtii Suomen Meripelastusseura sovittamalla vapaaehtoisjärjestöjen toiminnan yhteen viranomaistoiminnan kanssa.
Vapaaehtoisen meripelastustoiminnan perinteitä Jo Suomen Meripelastusseuran ensimmäisissä säännöissä todettiin, että Seuran on tarkoitus toimia vedenhätään joutuneiden ihmisten pelastamiseksi sekä merellä Suomen rannikolla että maamme sisävesillä." Toiminta aloitettiin Suomen autonomisen Suuriruhtinaskunnan aikana Venäjän keisarin päätöksellä ja Suomen Keisarillinen Senaatti hyväksyi nämä Seuran säännöt 11 päivänä helmikuuta 1897. Seuran toiminta alkoi virallisesti perustavan kokouksen pitopäivänä 27.3.1897. Suomen Meripelastusseura ei ole ainoa meripelastustyötä tehnyt eikä ensimmäisenä perustettu järjestö, mutta kylläkin ainoa, joka tekee tätä järjestötyötä edelleenkin, sillä vuonna 1877 perustettu Vaasan yhdistys liittyi kutsusta Seuraan heti sen perustamisen jälkeen, Viipurin Hengenpelastusseura muutamaa vuotta myöhemmin. Vapaaehtoisen meripe-
Pelastusristeilijä Ossi Barck toimissa Suomenlahdella lastustoiminnan alueellinen painopiste oli meri, jossa useimmat seuraamuksiltaan vakavat haaksirikot ja vesiliikenneonnettomuudet vieläkin tapahtuvat. Vauhtia sisävesillä tapahtuvaan pelastustoiminnan kehittämiseen saatiin kunnolla vasta 1930luvulla s/sKURUn haaksirikon jälkeen, joka johti Tampereen pelastusaseman perustamiseen.
Vapaaehtoisen meripelastuksen nykytilanne Nykyisin vapaaehtoisen meripelastuspalvelun toteuttajana on 59 Seuran meripelastusyhdistystä veneineen sekä neljällä paikkakunnalla toimivat pelastusasemat. Venekalusto on kaiken aikaa lisääntynyt ja 1990 pelastusveneitä ja pelastusristeilijöitä on Suomen Meripelastusseuran omistuksessa tai sen käytössä yhteensä 61 alusta. Ne ovat rakennusmateriaaliltaan valtaosin teräksisiä ja lujitemuovisia, mutta joukossa on jokunen kevytmetallirakenteinen ja muutama puualuskin. Kolmannes näistä aluksista on sijoitettuna sisävesille kaksi kolmannesta merialueelle. Näillä aluksilla on 1930-1989 olevien suoritetilastojen mukaan pelastettu ihmishenkiä 946 kolmeltasadaltakuudelta alukselta. Merihädässä olleita avustettuja henkilöitä on kirjattu 18730 kuudeltatuhanneltakahdeltasadalta alukselta. Vapaaehtoiset meripelastusyksiköt saadaan 0-1 tunnin ajassa etsintä ja pelastustoimiin saaristo- ja rannikkoalueella.
Vapaaehtoisten meripelastajien ammatillinen tausta on laaja. Johtopäätöksiä Nykyalusten nopeuksien ja liikenteen kasvu saaristossamme vilkkaasti käytetyillä reiteillä ja sisävesistöissä edellyttävät kaikkien meri- ja järvipelastuselimien tehokasta valmistautumista suuronnettomuuksissa toimimiseen. Kun vielä kolmansien maiden pääsy eksoottisilta tuntu ville Neuvostoliiton alueille itäisen Suomenlahden kautta mahdollistuu ja kun vastavuoroisesti neuvostoliittolaiset useastikin merikelpoisuudeltaan riittämättömät venekunnat suuntaavat kulkunsa Suomen vesille, ei liene perustelematonta varautua laajamittaisiin etsintöihin ja pelastustoimiin. Kun merialueella toimiva Rajavartiolaitos suunnittelee merivartioasemien lakkauttamista ennestäänkin harvassa asemaketjussa ja haluaa keskittää rajalliset voimansa päätehtävänsä rajojen vartioinnin ja valvonnan hoitamiseen, on jo tätäkin taustaa vasten nähtävissä vapaaehtoisjoukkojen lisääntyvä merkitys. Onneksi Suomessa on edelleen humanitäärisiä vesillä vaaratilanteisiin joutuneiden kanssaihmisten pelastamista pyyteettömästi ajattelevia ja sen eteen toimivia vesillä liikkumisen taidon osaavia ihmisiä, niin miehiä kuin naisiakin. Vapaaehtoisten taitojen taso on todettu hyvin vertailukelpoiseksi ns alan ammattilaisten kanssa mm pelastustaitokilpailuissa.
Topi T. Järäinen
t
21