KIITOS! Meidän, erilaisten ansiomerkkien muodossa, julkista kiitosta saaneiden puolesta haluan kiittää Suomen Urheilusukeltajain Liitto ry:n johtokuntaa ja heidän kauttaan koko jäsenistöä siitä tähtisateesta jonka olemme tänään saaneet vastaanottaa. Se että me, tällä kertaa, saimme kunnian olla vastaanottavana puolena, ei mielestäni ole aivan oikein. Kiitos kuuluu myös Teille muille. Julkinen tunnustus on joka tapauksessa tunnustus sille työlle jota olemme yhdessä tehneet urheilusukelluksen eteen. Vuoden Sukeltajaksi valitseminen on kunnia joka tulee vain harvojen osaksi. Ehkä vain kerran harrastusvuosien aikana, kaikille ei silloinkaan. Siitäkin kunniasta haluaisin jakaa suurimman osan Teille. Te, sukeltajat ympäri maata olette tehneet harrastuksesta rikkaan. Vuosien varrella olemme tavanneet erilaisissa yhteyksissä, erilaisissa paikoissa. Olemme ottaneet joskus tuimastikin yhteen, mutta aina ovat asiat riidelleet, eivät sukeltajat. Ilman Teidän muiden yhteen hiileen puhaltamista tuskin olisin ollut mukana kauemmin kuin Teistä osa on edes elänyt. Ope~ministeriön myöntämä Suomen Urheilun ANSIORISTI Mauri Vallema Opetusministeriön myöntämä Suomen Urheilun ANSIOMITALI KULLA TUIN RISTEIN Per-Olov Jansson Erkki Metsävuori Kalevi Turkka
SVUL:n ansiomerkki valiokunnan myöntämät ansiomerkit SVUL:n HOPEINEN ANSIOMERKKI Rainer Ansalahti Ilpo Raatikainen Tapani Toijonen SVUL:N HOPEINEN PLAKETTI Reijo Huovinen Peter Jansson Kalervo Rehnbäck SVUL:N TUNNUSTUSMERKKI Matti Kivelä SUSLn johtokunta valinnut Vuoden Sukeltajan Erkki Metsävuori 20
SUSL:N HOPEINEN ANSIOMITALI Jorma Karhunen Kalervo Rehnbäck Pertti Pihlajamaa Arvo Hyytiä Heikki Kivikoski Edvin Malmsten Reijo Huovinen Seppo Vanhanen SUSL:N PRONSSINEN ANSIOMERKKI Jouko Niemi Hannu Niemi Aila Hagelin Hans Joki Antti Saarnio Seppo Järvenpää Risto Niemi Kauko Martikainen Peter Gorschelnik Pekka Hätinen Jorma Kervinen Veikko Aumala Tauno Ikonen Jouko Miettinen Eero Stenholm
Museoviraston myöntämät ansiomerkit merihistoriallisesta työstä KULTAINEN ANSIOMERKKI Camilla Jolkkonen Pentti Nyrönen HOPEINEN ANSIOMERKKI Rainer Forsman Heikki Hyttinen Hannu Konttinen Lauri Lahdenperä Ahti Manninen Erkki Metsävuori Esko Mikkonen J armo Rastas Tuomo Tervo Leo Teräväinen PRONSSINEN ANSIOMERKKI Magnus Ehrnrooth Heikki Hämäläinen Matti Karppinen Jouko Lehto Matti MaIkki Esa Nuutinen Jorma Pekkala Mauri Petäjä Markku Piispa Jari Tarpio Pentti Tarpio Matti Varinen Juhani Y rjänäinen