Löytöihin kuului myös eräs luinen kaiverrustyö, jota ei kuitenkaan pornografisen aiheensa vuoksi voitu asettaa näytteille keväällä 1962 pidetyssä vedenalaisen arkeologia näyttelyssä Kansallismuseossa. Fil.maist. Ch. Ahlström on myöhemmin selvittänyt erittäin mielenkiintoisessa Helsing0r'in tulliluetteloihin perustuvassa tutkimuksessaan * aluksen alkuperän: se oli 1747 Hollannista Venäjälle aikarahdattu 'St Michael', jonka päällikkönä toimi hollantilainen kapteeni Carl Poulsen Amiel. Urheilusukeltajat ry tutki lähituntumassa olevan Pihlajasaaren käsikranaattilastissa olevan hylynpuolikkaan sisältöä ja sai toiminnallaan lehdistön kiinnostumaan vakavassa mielessä sukeltajien työhön; Koivusalo oli jo 1950-luvun alussa kirjoittanut Suomen Kuvalehdessä Ruotsinsalmen hylyistä. Wasa-Iaivan nosto Tukholmassa samoihin aikoihin herätti vakavampaakin huomiota urheilusukelluksen mahdollisuuksiin meriarkeologian palveluksessa. Radiokin kiinnostui asiasta ja vakavammassa mielessä tuli urheilusukellus suureen yleisön tietoon nuorten radion toimittajan Kaarle Nordenstrengin (nyk. Tampereen Yliopiston tiedotusopin professorin) reportaasissa syyskuussa 1960, ensin urheilusukeltajain haastattelussa ja sitten Ruotsinsalmen hylkyjä koskevassa Nikolain reportaasissa. Tämä johti syksyllä 1960 lehdistön aloitteesta ns. Ruotsinsalmi-toimikunnan perustamiseen; komitean jäseninä olivat mm. Muinaistieteellinen toimikunta, lehdistö (Sanoma Oy) ja Urheilusukeltajain Liitto, valtionarkeologi Cleve puheenjohtajana. Ruotsinsalmikomitean ensisijainen tarkoitus oli Kotkan edustan hylkyjen tutkiminen, pääkohteena Nikolai. Komitea laati talvella 1960 - 61 suunnitelmat työstä ja usko sukeltajien tehokkaaseen työskentelyyn oli suuri, uskottiin päästävän yhteen tehokkaaseen sukellustuntiin per nuppi päivässä. Yhteenveto ensimmäisen kesän sukelluksista kuitenkin osoitti, että kaikki leirillä olleet sukeltajat mukaan luettuina sukellusaika oli 20 minuuttia per päivä ja nuppi. Suurin yksityinen sukellusaika kolmen viikon leiriaikana oli 9 tuntia ja yhteensä leirillä sukellettiin 751;2 tuntia. Innostus ei tästä kuitenkaan laskenut, tulokset olivat kaiken kaikkiaan hyvät ja Nikolaista saatiin jo ensimmäisen kesän aikana melko tarkka kuva ja esinelöytöjä oli runsaasti, vain konservointikapasiteetin puute esti enemmät * Ahlström, eh.: Sjunkna skepp, Natur och Kultur, Lund 1979; ORA: Uponneita laivoja, Urheilusukeltaja 20 (1981) 1:22.
Komentaja Cousteau sai palan Borstön hylystä käynnillään Suomessa 1965 Sukeltaja-Killalta nostot. Ensimmäiseen Ruotsinsalmileiriin osallistuivat Urheilusukeltajat 25 hengen voimalla, Neptun ja Ahveniston Vesipedot kumpikin 3 hengen ja Porin Uimaseuran sammakkojaos 2 hengen voimalla. Ruotsinsalmileirin rahoitukseen, tarvikkeisiin ja muonitukseen saatiin kerjäämällä yhtiöiltä melko paljon tavaraa, mutta erään rajoittavan tekijän sukelluksiin muodosti kompressoripuoli; käytettävissä oli vain 2 kpl 2 3 m 3 /h nereusta, jotka pitkään aamu yöhön puksuttaen olivat kovilla ja tekivät joskus stopinkin. Ruotsinsalmikomitean työ, Tukholman Wasa'n nosto 1961 ja monet uudet hylkylöydöt saivat meilläkin vihdoin vedenalaisen ar keologian virallisen tunnustamisen aikaan ja 1961 Valtio perusti Merimuseokomitean sekä ohjaamaan sukeltajien työtä että miettimään valtakunnallisen Merimuseon perustamista. Jo seuraavana kesänä 1962 Museo palkkasi kaksi sukeltajaa, Henrik Roseniuksen ja Boris Winterhalterin edustamaan ja johtamaan Ruotsinsalmen toisen kesän tutkimustoimintaa. Museo kuitenkin vaikutti nihkeäitä ja syy tähän löytyikin ehkä siitä, että uusi Muinaismuistolaki oli tulossa ja 1963 säädettiinkin, että kaikki hylkylöydöt kuuluivat korvauksetta valtiolle; vanha laki oli määrännyt täysiarvoiset korvaukset maksettaviksi löytäjille. Vielä tämän jälkeenkin Museo maksoi eräille ei-sukeltaja-Iöytäjille palkkioita vedenalaisista löydöistä ja tämä luonnollisesti herätti kummastusta urheilusukelta-
jien piireissä. Perustettiin Merimuseoyhdistys, sittemmin Suomen Merihistoriallinen Seura, jonka tar koitus oli tukea Merimuseon perustamista ja myös ohjata meriarkeologista sukellusta; Liitto sai myös edustajansa tähän yhdistykseen. Lisääntynyt sukellusaktiviteetti toi esiin yhä uusia hy lkyjä: Hangon Tulliniemen Kaapelihylky ja kaksoishylyt Tulliniemen rannassa, Ryssberget Vaasan edustalla, josta löytyi hGpeaesineitä ja kupariplootuja, Lappöran parihylky kuparirahoineen, Hiittisten Metskär, Flisön taistelualueen hylyt, joista löytyi iso kasa kupariplootuja; Laivaston sukeltajakurssi löysi Jussarön 1600-luvulta peräisin olevan hylyn, jossa olivat ensimmäiset 'viralliset' pronssitykit ja 'Hopeaprikin' Jussarön satamapaikasta; myöhel!lmin löytyi lisää tutkittavaa aina Orö'n Ladogaa myöten ja Ison Vihan aikainen 'Kultakaleerikin' joutui uudemman tutkimuksen kohteeksi. Museo rupesi kouluttamaan sukeltajia meriarkeologiseen työhön ja perustettiin 'Teredo Navalis' -sukelluskerho nimenomaan Museon työhön. Anna-Liisa ja Ora Patoharju tulivat kutsutuiksi Pennsylvanian Museum'in tutkimusleirille Italiaan 1967 tutustumaan Rooman vallan aikaisen hylyn meriarkeologiseen kaivaustekniikkaan. Käytetyt metodit olivat mammuttipumpputekniikka ja 'Hookah'in, pinnalta syötetyn ilman käyttö sukelluksessa. Pintasyöttöilman käyttö vaatii oman turvallisuustekniikkansa, jotta sukeltaja saa
17