r URHEILU
SUKELTAJA 14. 12. 1981
Sivu Puheenjohtajalta 3 Olin mukana 4-7 Turv allisu usv aliokun ta 8 Sukeltaja ja pelastuspalv. 10 SUSL toiveet ja tavoitteet 12 Purjealus FIDES 14 Tämän hetkinen SUSL 15 Sukeltaja ja merihistoria 16 Minkä nuorena oppii 20 Ocean Schooner Pingvin 21 Raikka Ansalahti 22 Kainuun Urheilusukeltajat 23 Liitto ja SVUL 26 Sukellusloma Egyptissä 27 Urheiluhenkiset kursseille 28 Urheilusukeltajan vakuutuksista 28 - 29 Koulutusvaliokunta 30 Hai - merten mysteerio 31 Kalastusvaliokunta 32 Suunnistus 33 Uppopallovaliokunta 35 Meri on armoton 36 Sukeltajakurssi 37 - 38 Riihimäkeläisten syysretki 39 Upinniemi cup 1981 40 Kesäleiri 41 Rautaparkki Plus 42 Sukeltajien yhteistoimintaharjoitus 44
Hyvä urheilusukeltaja, käsissäsi on nyt tavallista paksumpi ja sisältörikkaampi lehtemme numero. Se kertoo liittosi neljännesvuosisataisesta toiminnasta. Sekä urhequsukellustoimintamme pioneerit että tämän päivän aktiivit kertovat näillä sivuilla mitä urheilusukellus Suomessa aikoinaan oli, ja mitä se on tänään. Pyrimme antamaan laajan läpileikkauksen harrastuksestamme eli kaikesta siitä mitä urheilusukeltaja tekee veden alla vedenpäällisiä tukitoimiakaan unohtamatta. Samalla tämä juhlanumeromme on tarkoitettu esitteeksi niille, jotka eivät itse sukella, mutta ovat kiinnostuneita toiminnastamme. Lainaa lehti kernaasti naapurillesi tai työtoverillesi. Vaatimattomasta alusta on vuosien saatossa kehittynyt 120:n sukellusseuran ja 5000:n sukeltajan vilkkaasti toimiva monipuolinen järjestö. Se on myös yksi Suomen Valtakunnan Urheiluliiton jäsenliitoista. Kiitos tästä lankeaa 1950-luvun toiminnan vetäjille. He toivat tämän uuden harrastuksen Suomeen monenlaiset vaikeudet voittaen. He loivat yhteen hiileen puhaltavan kehityskelpoisen urheilusukelluksen harrastajien raamijärjestön. Kiitokset teille, jotka vielä luette lehteämme. Entä sinä tämän päivän sukeltaja: oletko vain nimi seurasi jäsenluettelossa? Samaa vanhaa pioneerihenkeä tarvitaan edelleen. Jos liian moni odottaa muiden toimivan, kehityksemme pysähtyy. Harrasteiden monipuolistuminen, kilpaileminen kansainväliselläkin tasolla ja nuorisotoiminnan ohjaaminen ovat yhä uusia ja uusia vetäjiä tarvitsevia aloja. Ole aktiivisesti mukana. Jokaiselle halukkaalle löytyy sopiva vastuualue seurassa, piirissä ja liitossa. Meistä tämän päivän sukeltajista riippuu mitä voidaan sanoa tarkastellessa 50-vuotista toimintaa. Se on haaste sinulle ja minulle. Älkäämme jääkö laivasta. Kale
3
OLIN MUKANA
Tavallaan olen oikea mies kirjoittamaan Liittomme historiasta, sillä olin mukana sitä perustamassa, olen istunut johtokunnassa eri vaiheissa vuoteen 80 asti, olen ottanut osaa sekä sukellus- että järjestötoimintaan alusta tähän päivään saakka. Tavallaan en kuitenkaan ole lainkaan oikea mies. Muisti on aina ollut huono, kokouksissa olen ollut usein vain hajamielinen kuunteluoppilas. Yritän parhaani, pyydän etukäteen ant~eksi mahdollisista virheistä ja puutteista tässä esitykses-
sä.
SUOMEN URHEILUSUKELTAJAIN LIITTO 25 VUOTTA Ensimmäinen vuosi Elokuun 5 päivänä 1956 kokoontui 53 urheilusukelluksesta kiinnostunutta laivaston ja palokuntien sukeltajien kutsumina Helsinkiin perustaakseen Urheilusukeltajain Liiton. Koska silloin ei vielä toiminut yhtään rekisteröityä sukellusseuraa Suomessa, tulisi Liiton yhtenä päätehtävänä olla sukellusseurojen perustamisen edesauttaminen eri puolille maatamme. Vielä samana vuonna perustettiin Sammakko-kerho, nykyinen Urheilusukeltajat r.y. maamme ensimmäisenä, johon rekisteröimätön Helsingfors Amatördykarklubb joukolla liittyi, lopettaen itsenäisen toimintansa. Liiton ensimmalsenä puheenjohtajana toimi Kom.kapt. Yrjö Halonen . Hiljaiseloa Muistan Harakka-saaren vanhan ravintolan, missä johtokunnalla oli tapanaistua lasin ja lämpimän voileivän ääressä, milloin Liiton, milloin Urheilust,lkeltajat r.y.n asioita pohtimassa. Ei suurta eroa ollut, johtomiehet olivat samat. Vanhan rakennuksen lattia vietti niinkuin kallio sen alla: sisään tullessa piti ponnistella ylämäkeen , kokouksen jälkeen taas oluen uuvuttamana oli mukava laskeutua alamäkeä ja portaita rantaan odottamaan yhteysveneen saapumista. Ristiriitoja ei ollut, kun oli vain yksi seura. Kotkan Urheilusukeltajat ja Porin
4
UImaseuran sammakkojaos osallistuivat toimintaan mutta rekisteröimättöminä eivät äänestäneet. Tehtävien jako oli luonnollinen: Seura hoiti sukellukseen liittyvät käytännön asiat, Liitto valtakunnalliset ja ulkomaiset yhteydet - joita alkuvuosina oli perin vähän. Liitto järjesti vain sääntömääräisen vuosikokouksen, ja ensimmäisen toimintavuoden innostuksen laimennuttua oli osanotto vähäistä - v. 58 saapuivat vuosikokoukseen vain puheenjohtaja, sihteeri ja yksi johtokunnan jäsen. Liittyminen CMAS:ään Vasta v. 59 perustettiin Maailmanliitto: Confederation MOfldiale des Activites Subaquatque, ja mukana perustamassa oli meidänkin liittomme. Suoritettiin jäsen maksu ensin urheilukomitealle, jotta Barracudakerhon harppuunakalastajat pääsisivät osallistumaan MM-kisoihin, ja myöhemmin liityimme sekä teknilliseen että tiedekomiteaan, vaikka näinä vuosina tuntui siltä, että melko kovasta jäsenmaksusta ei muuta vastinetta saanut kuin ranskankieli set tiedonannot, joita ei kukaan kääntänyt Suomeksi. Pitihän meidän mukana olla, ehkä ajan mittaan pienet valtiot yhdessä englantia ja saksaa puhuvien kanssa pystyisivät murtamaan Välimeren maiden hegemonian. Lontoon CMAS-kokouksessa v. 62 oli Suomesta edustaja esitelmöimässä meriarkeologisista tut-
kimuksistamme, ja Tukholman kokouksessa olivat sekä Ora Patoharju että "Boba" Winterhalter puhujakorokkeella. Oma lehti Niinkuin alkuvuosina Liitto oli melkein sama kuin Urheilusukeltajat r.y., oli aivan paikallaan että seura julkaisi lehden, jonka nimeksi v. 58 tuli "Urheilusukeltaja", ilmestyen epäsäännöllisesti, lopulta vain kerran vuodessa, jolloin Liitto v. 62 päätti hoitaa julkaisemisen - oikeaan aikaan, sillä seuroja oli nyt kuusi, joista osa melko voimakkaasti. vastustivat Urheilusukeltajat r.y.n erikoisasemaa, jota lehden hallinta oli vielä korostanut. Valitettavasti Liitto ei silloin jaksanut julkaista kuin yhden numeron: no. 8/ 62 . Raoul Johnsson ja Auvo Taskinen tekivät siitä todella kauniin, mutta siihen se jäi. Sitten tehtiin sopimus Purje ja Moottori-lehden kanssa, joka seuraavina vuosina toimi liiton äänenkannattajana, ilmestyen ainakin säännöllisesti kerran kuussa. V. 65 julkaistiin eripainoksena nimellä "Urheilusukelluksen Aakkoset" kokoelman Purje ja Moottorissa ilmestyneitä artikkeleita. Ainoana sen ajan suomenkielisenä sukellusoppaana sai Aakkoset heti laajan levikin . Mutta sopimus Purje ja Moottorin kanssa pruettiin, ja taas oltiin ilman äänenkannattajaa. Kesti vuoteen 72 ennenkuin Liit-
to oli voimistunut sen verran että uskalsi uudestaan yrittää. Sillä välin oli Urheilusukeltajat r.y. aloittanut lehtensä julkaisemisen uudestaan v. 69. Niinkuin ORA siinä huomauttaa: ... "lehtiyrityksemme on avoinna koko Suomen urheilusukeltajille. Lisäksi julkaisemme sarjan 'Tietoja Liitosta' " ... Liiton lehden koko muuttui A 4:ksi, ja vuodesta 74 lähtien eli kahdeksan vuotta on Urheilusukeltaja ilmestynyt 5 - 6 kertaa vuodessa meidän kaikkien tuntemassa asussa, päätoimittajana Erkki Metsävuori. EKA on· näin osoittautunut "kestävämmäksi" kuin yksikään Liiton yhdeksästä puheenjohtajasta, tehtävässä joka on varmasti vaativimpia mitä Liittomme tarjoaa. Liittomme ja SVUL
Yhtä kauan kuin yritimme saada Liitolle oma lehti harkitsimme aina silloin tällöin liittymistä SVUL:ään. Vastustajat katsoivat että Liittomme saa poliittisen leiman jos liitymme SVUL:ään eikä TUL:ään, ja että toimintamme on niin vähässä määrin urheilullinen että sentakia olisi väärin liittyä. Mutta tilanne muuttui: SVUL kasvoi, kymmeniä muita erikoisliittoja liittyi, eikä silloin meidänkään kohdaltamme voinut olla liittyminen virhepäätös, kun lisäksi urheilullinen toiminta vuosi vuodelta kasvoi ja arkeologinen toiminta olosuhteiden pakosta laantui. Oli myöskin selvinnyt ettei Liitto koskaan saisi avustuksia arkeologista toimintaa varten, kun taas urheilua varten oli kaikki mahdollisuudet SVUL:n kautta saada määrärahoja. Siispä liityimme kesällä 73, ja sisään muutto SVUL:n taloon tapahtui maaliskuussa 74. Alussa Soutuliiton toiminnanjohtaja Kaisa N uoramo teki yhden työtunnin päivässä meidän Liittomme toimistosihteerinä. Näinhän ei voinut kauan jatkua, ja tilanne helpottui v. 76, kun saimme vihdoin oman toimiston ja Leila J acobsson ryhtyi asioita hoitamaan. Marraskuussa hänet ylennettiin toimistonhoitajasta toiminnanjohtajaksi, tärkeä toimenpide, sillä SVUL:n hierarkiassa tämä merkitsi lisää arvovaltaa, jota me pienenä ja SVUL:ssä nuorena liittona tarvitsimme. Eikä kauan kestänyt, ennenkuin Leilan työpäivä piteni 6:een tuntiin, johon saa vielä laskea viikonloppuretket Liiton kokouksiin, johtokunnan ja työvaliokunnan kokouksiin, sekä seurojen kokouksiin kutsuvieraana. Tätä ei kyllä kuukausipalkka korvaa, ja tältä osin pidänkin Leilaa samanlaisena harrastajana niinkuin me muutkin, jotka olemme mukana kiinostuksesta sukeltamiseen ja Lii-
ton asioiden ajamiseen, uhraten vapaa-aikaamme korvauksetta. Vaikka olen itse niin paljon vanhempi, haluaisin käyttää sanaa "äitihahmoa" , sillä Leila huolehtii meistä, muistaa ja muistuttaa, tarvittaessa nuhteleekin, niinkuin äidin tulee. Liiton kasvu
Ensimmäisen lehdessä julkaistun seuraluettelon löydän vuodelta 62, jolloin Liitossa oli 6 seuraa: Ahveniston Vesi pedot, Hameenlinna Merisukeltajat, Helsinki Neptun Club, Turku Porin Uimaseura, Sammakkojaosto, Pori Sub Aqua Club Barracuda, Helsinki U rheilusukel tajat, Helsinki - Siis melko Helsinki-voittoista vielä, ja muistaakseni oli U rheilusukeltajat r.y:llä silloin vielä ääntenenemmistö suuren jäsenmääränsä ansiosta. Seuraavana vuonna liittyivät Merikissat ja Octopus, ja sen jälkeen nousu on ollut erittäin voimakasta: v. 70 yli 30 seuraa, v. 75 yli 50 ja v. 80 yli 90 seuraa. Jäseniä on tänä juhlavuonna 1981 jo yli 5000. Liiton politiikka kasvuun nähden on ollut varovainen. Alkuvuosina tähän oli selvä syy: ei pystytty tarjoamaan koulutusta. Nykyään kou~ lutusta järjestetään tyydyttävästI ympäri maatamme, mutta on toin~n kin syy pidättyvyyteen jäsenhankmnassa: Sukeltaminen on monen mielestä statusurheilu joka todistaa harrastajansa hyvän kunnon, rohkeuden ja paksun rahapussin. Mitä enemmän sukellusta mainostamme, sitä enemmän saamme riveihimme niitä henkilöitä jotka liittyvät vääristä syistä, eli henkisesti tasapainottomat. Tässä mielessä on lehdistö aina tehnyt meille karhunpalveluksia korostamalla sukeltamisen romantiikkaa ja sankarihohtoa. Sukeltaminen ei ole eliittiurheilua eikä myöskään kansan urheilua.
Suljetut seurat ja villit sukeltajat Vuonna 72 kirjoittaa Timo Vikman vaikeuksistaan päästä jonkun sukellusseuran jäseneksi. Kun muiden harrastusalojen tavoitteena on seurojen toiminnan laajentuminen, ovat taas meidän liitossamme suurin osa seuroista suljettuja, eli jäseniä ei oteta yli ennalta sovitun määrän. Itse olen lukuisia kertoja joutunut pettyneille vasta-alkajille selittämään tämän. Jo turvallisuussyistä pitäisi jokaisen kuulua seuraan ja sen kautta Liittoon. Käytönnössä on usein ainoa keino ollut uuden seuran perustaminen - tai villinä sukeltaminen. Joskus on suljettu seura täysin puolustettavissa: pieni ryhmä on ostanut kalliin veneen, kompressorin, ehkä muitakin yhteisiä varusteita, joista jokainen on maksanut osansa ja jotka ovat mitoitetut jäsenmäärän mukaan. Yksikin lisäjäsen häiritsee koko suunnitelmaa. Sitäpaitsi on selvää että pieni ryhmä sukeltaa tehokkaammin kuin suuri. 60-luvulla tämä ristiriita oli räikeimmillään, nykyään on jo useimmissa kaupungeissa mahdollisuus liittyä, kun seurojen määrä on kasvanut ja myöskin keskimääräinen jäsenmäärä on noussut noin 50:een, mistä voi vetää johtopäätöksen että suuri osa seuroista ovat avoimia. Koulutuksen voimakas kasvu on varmaan vaikuttanut, pätevyysvaatimusten kasvaessa yhä useampi seura itse kouluttaa ja ottaa oppilaat jäseniksi. Monelle seuralle tämä on melkoinen tulolähde. Kaikesta huolimatta sukellusvälinemyyjät arvelevat että Suomessa on yhtä paljon villejä kuin Liittoon kuuluvia sukeltajia. Liiton puolesta on kouluttajia kehoitettu informoimaan ja järjestämään mahdollisuuksia päästä jonkun seuran jäseneksi. Uuden käänteen sai tämä ikuinen pulma v. 79, kun Liiton johtokunta - kaupallisten kouluttajien yllätykseksi - päätti ettei LIitto vastaisuu-
RÄPYLÄUINNIN SM-KILPAILUT KUOPIOSSA 14. 2. 1982 Lähemmät ohjeet ja kilpailukutsut postitetaan seuroille myöhemmin
5
dessa myönnä Liittoon kuulumattomille sukeltajantodistuksia. Tätä seuranneessa keskustelussa ilmeni mielenkiintoisia näkökohtia: - väitettiin ettei sukeltaja Suomessa tarvitse lainkaan sukeltajantodistusta, se on tarpeellinen vain ulkomaille matkustaville. Miksi pitää lomamatkaa varten Eilattiin olla pakotettu liittymään sukellusseuraan Suomessa? - Ja johtokunnan vastaus: - eihän Liittomme ole edes velvollinen selittämään miksei myönnä ulkopuolisille todistuksia. Liitto on omia jäsenseurojaan varten. Tehtiin väärin kun aikaisemmin myönnettiin ulkopuolisillekin , ja nyt on virhe korjattu. Ikävä kyllä ei perusongelmaa ole tällä ratkaistu - moni ei periaatteesta tai muista syistä halua osallistua yhdistystoimintaan, sukeltaa esim. Punaisella Merellä paikallisen oppaan kanssa ja kotona perheen tai muutaman ystävän kanssa, kuuluu ehkä jo muutamaan yhdistykseen eikä halua niitä lisää. Kyllä tällainenkin henkilö pitää olla oikeutettu jollakin tavalla saamaan Suomessa sukeltajan pätevyyden merkiksi todistuksen . Vuodesta 79 eteenpäin on CMAS:än rinnalle Euroopassa nousemassa amerikkalainen P ADI, joka monessa maassa h arjoittaa pätevää koulutusta oman ohjelmansa mukaan. Mehän kuulumme CMAS:ään, ja yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa olemme viime vuosina yrittäneet omaa maailmanjärjestöämme painostaa aktiivisemmaksi ja myötämielisemmäksi - esim. CMAS-merkin käytössä omissa todistuksissamme - jotta voisimme suuremmalla luottamuksella kohdata PADI:n oletettua uhkaa. Viime Pohjoismaiseen Kokoukseen oli kutsuttu P ADI:n edustaja, joka kuitenkin oli estetty saapumasta. Paperivuori ja palaute
Tunnettu ilmiö yhdistystoiminnassa on kyllästyminen kirjoituspöytätoimintaan. Yksityisen sukeltajan tyytymättömyyden kohde on epämääräinen. Hän kysyy mitä Liitto tekee hänen puolestaan, mihin rahat menevät. Ja Liitto vastaa tekemällä enemmän työtä, kirjoittamalla lisää pöytäkirjoja. Liiton johdossa ovat 12henkinen johtokunta, toiminnanjohtaja, työvaliokunta plus 10 erikoisvaliokuntaa, edustajat SVUL:ssä, Pohjoismahset yhdyshenkilöt, Urheilusukeltajalehden toimitusneuvosto ja toimitus. Kaikki pitävät kokouksia, kirjoittavat pöytäkirjoja, eivätkä aina jaksa edes itse muistaa mitä on päätetty. Ei ole ihme vaikka n.s. "tavallisen sukeltajan l;' vaatimattomat
6
toivomukset joskus hukkuvat paperivuoreen. Luottamustehtäviä hoitavien näkökulmasta taas näyttää työ tavallisen sukeltajan tyydyttämiseksi joskus toivottomalta: - ottakaamme esimerkiksi tiedevaliokunnan kysely Urheilusukeltajalehdessä kesällä 79. Kyselyssä pyydettiin vastaamaan kahteen kysymykseen: 1) Miksi sukeIlat? 2) Tätä haluan lisää, ja valmiita vaihtoehtoja annettiin 20, ettei vastaajan tarvinnut muuta kuin panna rasti ruutuun. Kysely oli selvästi osoitettu sille tavalliselle sukeltajalle jonka mielestä Liitto ei tee hänen hyväkseen tarpeeksi. Kysely saavutti n . 4 000 sukeltajaa, 22 (kaksikymmentäkaksi) vastasivat. Valiokunnat
"Make" Valleman puheenjohtajakaudella (76-80) kehittyi Liiton sisäinen organisaatio nopein askelin. Vuosina 76 ja 77 kokoontui johtokunta 7 kertaa, mutta sittemmin on pyritty työvaliokunnan kokousten määrää nostamaan ja valiokuntien itsenäisyyttä kohentamaan, sillä suuren johtokunnan kalliit matkat ja yöpymiset nostavat hallinnollisia kuluja. Liiton erikoisluonteeseen kuuluu monet hyvin eriävät toiminta-alat, joihin johtokunta ei halua eikä pysty puuttumaan muuta kuin valvovana elimenä. Vuonna 77 oli uppopallo vallannut alaa niin nopeasti että silloinen kilpailuvaliokunta ei ollut enää riittävä, vaan uppopallo sai oman valiokunnan. Silloin oli looginen päätös jakaa myöskin muut kilpailulajit eri valiokuntiin, ja näin syntyivät siis Räpyläuinti-, Sukelluskalastus- ja Sukellussuunnistusvaliokunnat. Alussa oli uusien valiokuntien vetäjillä vaikeuksia tottua uusiin oikeuksiin ja velvoitteisiin, ja Peter Jansson entisen kilpailuvaliokunnan puheenjohtajana piti usein pelastaa tilanne kun kilpailukutsut jäivät lähettämättä, tai kilpailupäivämääriä meni päällekkäin. Allekirjoittaneen mielestä kilpailuvaliokunnat tarvitsevat yhteisen johtoelimen joka laatii ja valvoo kilpailukalenterin, kutsujen lähettämisen, kilpailujärjestelyjen laadun ja joukkueiden edustusmatkat - ja muutakin . Kilpailuvaliokuntien toiminta erillisinä on edistänyt kutakin lajia erikseen, mutei koordinointia. Senjälkeen kun v. 78 oli perustettu Laitesukellus- ja Tekniikkavaliokunta ja v. 79 valmennusvaliokunta, ovat valiokunnat se uraavat: Koulutusvaliokunta Nuorisovaliokun ta Tekniikka- ja laitesukellusvaliokunta
Tiedevaliokunta Turvallisuusvaliokunta Räpyläuintivaliokunta Sukelluskalastusvaliokunta Sukellussuunnistusvaliokunta U ppopallovaliokunta Kokouksia ennen ja nyt
Liiton alkuvuosina tuntui sukelustoverien tapaaminen tärkeämmältä kuin järjestön kehitys. Meitä ei ollut niin paljon ettei jokainen olisi tuntenut kaikki muut, ja kokouksissa pidettiin hauskaa. Talvipäivät olivat vuoden kohokohtia. En jaksa muistaa esitelmiä eikä puheenvuoroja, mutta elävästi muistan esimerkiksi miten Aulangon kokouksen lauantai-iltana minut suljettiin alastomana hotellin kerroskäytävään. Tai Siikajärven kokous, missä ovi irtosi saranoista, pöydänjalat katkesivat ja Ansalahti piti palavaa rakettia väärin päin ja se työntyi hänen hihaansa. Ja monta muutakin muistorikasta kokouspäivää. Mutta 5 000 sukeltajan liitto ei voi toimia samalla tavalla kuin 500 sukeltajan. Koneisto on iso ja pyörii nyt arvokkaammin kuin alkuvuosina. Meillä on Liiton Kevät- ja Syyskokous, Talvipäivät ja Syyspäivät (Syyskokouksen yhteydessä) jolloin seuroilla on tilaisuus tutustua toisiinsa ja Liittoon. Liiton toimintaa hoitamassa on vuodessa n. 6 johtokunnan kokousta, n. 5 työvaliokunnan kokousta ja n. 20 erikoisvaliokuntien kokouksia. Lisäksi puhelinkontaktit. Kuinka sitten voi olla niin paljon käsiteltäviä asioita? Otetaan esimerkkejä; Kilpailut ja kilpailusäännöstö
Jo 50-luvulla on Sub Aqua Club Barracudan jäseniä mukana sukelluskalastuksen EM ja VM-kilpailuis-, sa, ja siitä lähtien on kotimaassa järjestetty SM- ynnä muita kilpaluja. Suunnistuksen ensimmäiset PMkisat pidettiin v. 65, sitä ennen jo SM-kilpailut, 79 oltiin mukana EMkisoissa, ja lisäksi pidetään yösuunnistuksen SM-kilpailut ja ralliluontoiset kilpailut. Suuria räpyläuintikilpailuja pidetään myös SM-, PMja EM-tasolla, teknihkkakilpailuja niinkuin kuuluisa Kalakukkoralli, ja nopeasti levinneen uppopallon sarjakilpailut, Vesikko-Cup, Karelia-Cup, junioriturnaus, SM-, PM- ja EM-kilpailut. Säännöstöä kehitetään jatkuvasti, ja varusteetkin muuttuvat ja kehittyvät. Pohjoismaisia kokouksia pidetään nykyään jokaista lajia varten erikseen, ja suurella työllä ja vaivalla on saatu yhteiset ohjeet ja säännöt. Pohjoismaiden ulkopuolella CMAS on kehittänyt osittain poikkeavia la-
rat pysytvät paremmin yhdessä merimuseon . kanssa hoitamaan tutkimuskohteet, eikä suuria alue""etsintöjä enää suoriteta, koska jo löydettyjen hylkyjen määrä ylittää viranomaisten mahdollisuudet tutkia ja valvoa. Liiton kasvu on myös tehnyt avoimet leirit epäkäytännöllisiksi. Historiassamme ne kuitenkin muodostavat hyvin tärkeän osan sekä mukana olleille että suuren yleisön kannalta, joka lehtien välityksellä on voinut seurata Liittomme arvokasta työtä arkeologian hyväksi.
jeja, mikä tekee työn vielä vaikeammaksi. Mielestäni kaikki tämä riittäisi jo yhden liiton tehtäväksi, ja se on vain osa meidän Liittomme toiminnasta.
Koulutus, Valmennus, Turvallisuus Kouluttajien ja luokkatarkastajien opintopäivillä ja neuvottelutilaisuuksilla on ollut suuri menestys ja yhteensä meillä on nyt kerhokouluttajia, sukelluskouluttajia ja luokkatarkastajia yli 200. Valmennusvaliokunta on vasta toiminut kaksi vuotta, mutta painatusvaiheessa ovat nyt eri lajien Cvalmentajaoppaat. Niiden yhtenäistämisessä on ollut todella suuri työ. Ensimmäisen oppaan saivat suunnistajat kyllä jö v. 76, mutta tämä on nyt muokattu uuteen asuun. Koulutuskansiota täydennetään aina sitä mukaa kuin kehitystä tapahtuu. Turvallisuuskansio on Liittomme surulapsi, jota on tehty yli 10 vuotta. Nykyinen valiokunta on pannut alulle turvallisuusasiamiessysteemin ja ainakin 40 seuraa-ovat asiamiehensä kautta saaneet valmiin turvallisuusmateriaalin. Kaikki kolme valiokuntaa ovat jatkuvassa yhteistyössä muiden Pohjoismaiden kanssa.
kamatta heikon osanoton takia, ja laitesukelluslajeissa on vaikea muuttaa sääntöjä alle 16-vuotiaille jotka eivät saa laitetta käyttää. Mutta alkuun on päästy, se on pääasia, sillä ilman vilkasta nuorisotoimintaa ei Liitto saa luonnollista' jälkikasvua.
Leiritoiminta 50-luvulla Liiton leiri oli sama kuin Urheilusukeltajat r .y:n. Sitten seurasi monen vuoden aikana Liiton avoimet leirit, lähinnä arkeologiset. Tutkittuja alueita ovat: Hanko, Ruotsinsalmi, Geta, Flisö, Eckerö ja Prästö Ahvenanmaalla, Porvoon Emäsalo, Porkkalan Stor- Träskö, Högsära, Nauvon Houtskär, Kökar, Loviisan Svartholma, Vänö, Kotkan Kärkisaari, Inkoon Elgsö. Viimeinen varsinainen Liiton leiri oli v. 75 Prästössä. Sen jälkeen voi sanoa että Liiton järjestämä avoin leiri ei enää vastaa tarkoitustaan. Arkeologisessa mielessä tilanne on muuttunut, pienet erikoistuneet seu-
Pohjoismaiset kokoukset 1965 pidettiin ensimmäinen PMkokous Ruotsissa ensimmäisten yhteisten suunnistuskilpailujen yhteydessä. Silloin oli kysymys vain kilpailusääntöjen yhtenäistymisestä. Siinä päästiin heti sovintoon, Ruotsilla oli omat säännöt, Suomella omat, päätettiin järjestää aina kahden päivän kilpailut ja käyttää molempia lajeja. Samalla laadittiin tuleville PM-kokouksille ohjelmaluonnos. Melkein joka vuosi on senjälkeen pidetty kokous johon mdidäIi liitostamme on ottanut osaa 2 - 4 edustajaa. Ohjelma laajeni nopeasti, käsittäen kilpailusäännöstöä, turvallisuusmääräyksiä, koulutusta, nuorisotoimintaa, luokkavaatimuksia ja sukeltajantodistuksia, edustajien valinta CMAS:n kokouksiin, joissa pohjoismaat ovat aina esiintyneet yhtenäisenä blokina. Joka 4:s vuosi on Suomi ollut isäntänä PMkokoukselle. Viime vuosina on ohjelmaa ollut liian paljon kahden päivän kokoukselle, tilannetta oh parannettu järjestämällä eri valiokuntien n.s. Mini-PM-kokoukset, jotka valmistelevat asioita PM-kokouksen hyväksyttäväksi ja oman Liiton ratifioitavaksi .
Nuorisotoiminta Seuroissamme lienee nyt 5 - 600 junioria (10-15 v). SVUL:n projektimäärärahan turvin on julkaistu liikunnanopettajille tarkoitettu vapaasukellus- esite. Biskopsön nuorisoleirit olivat hyvin menestykselliset, ja eri kilpailuvaliokunnat ovat liittäneet juniorlajeja tai -luokkia kilpailuohjelmaansa. Tässäkin on Pohjoismainen yhteistyö ollut erittäin tärkeä. Yhtenä pulmana on ollut kasvava luokkamäärä kilpailuissa, juniorluokissa on jäänyt palkintoja ja-
7
Piirit ja pisteet Liiton jakoa piireihin toiminnan tehostamiseksi yritettiin jo v. 70. Ensimmäiset todella toimivat piirit olivat Järvi-Suomen piiri ja Saaristomeren piiri. Liityttyämme SVUL:ään tuli piiritoiminta yhtäkkiä meille tavattoman tärkeäksi, sillä ainoastaan SVUL-piireihin kuuluvien seurojen jäsenet lasketaan, ja sen mukaan myönnetään meille Opetusministeriön apurahoja. Mutta tästä huolimatta on ollut melkein toivotonta saada kaikkia seuroja ymmärtämään asian tärkeyden, eikä piirisysteemi vielä tänäkään vuonna ole täydellinen. Kaikki haluamme Liittomme kautta jossakin muodossa osan yhteisestä kakusta: hyvä lehti, kouluttajia, kilpailuja, leirejä, avustuksia, valmennusta, kokouksia ja mielenkiintoista ohjelmaa - mutta hyvin vaikeaa on ollut jäsenistön kasvattaminen ymmärtämään että vain jokaisen sukeltajan myötävaikutuksella voimme kerätä ne pisteet, joitten perusteella SVUL laskee liittojen koon ja kasvun ja sen perusteella toimintamäärärahat. Kerrottakoon sentakia vielä tässä mistä pisteitä annetaan: 1) Suuruus (piireihin kuuluvien seurojen perusteella) 2) Kilpailutoiminta 3) Valmentajakoulutus 4) Muu koulutus 5) Valmennustoiminta 6) Kansainväliset menestykset (kilpailuissa) Jokainen näillä aloilla pidetty tilaisuus ja jokainen osanottaja auttaa meitä taloudellisesti. Pistejärjestelmä luonnollisesti jonkun verran suosii kilpailutoimintaa, mutta valmennuksesta ja koulutuksesta voisimme kerätä paljon pisteitä samalla kun me edistämme Liiton kehitystä ja yleistä sukellusturvallisuutta. Mitä Liitto on antaut minulle? Otsikko on yhden miehen Gallup, eli vastaan siihen itse. Sopi ihan sitä meidän kaikkien tietysti ajatella, mitä Liitto on meille antanut. Minä olen saanut satoja ystäviä kotimaassa ja kymmeniä muissa Pohjoismaissa, joitakin vielä kauempaakin. Tämä on ollut tärkeintä. Ja lopuksi: muistakaamme kiitollisuudella Liiton vetäjiä eli puheenjohtajia 25 vuoden ajalta: Yrjö Halonen Ora Patoharju Erkki Koivusalo Per Olov Jansson Ilpo V. Salmi Henrik Rosenius Henrik Renvall Mauri Vallema Kalervo Rehnbäck
8
Turvallisuusvaliokunnan toimintaa Sukellusturvallisuus on tällä hetkellä Suomen urheilusukelluksen sairas mies - valitettavasti. Näin ei ole tietenkään joka seurassa ja joka sukelluksella. Käytäntö sukelluspaikoilla on kuitenkin varsin erilaista ja puutteellistakin turvallisuustoiminnan osalta. Syitä on monia. Vähäisin ei varmastikaan ole suoranaisen turvallisuuskoulutuksen puute. Sukellusturvallisuudesta on kyllä puhuttu, mutta aiheet ja aineisto on ollut varsin kirjavaa. Vähätellä ei myöskään saa koulutusvaliokunnan osuutta turvallisuuskoulutuksessa , mutta se keskittyy nimensäkin mukaan - pääasiassa koulutukseen , turvalliseen sukelluskoulutukseen . Huonovointisen sukellusturvallisuuden tilaa ei helpota myöskään vallitsevat asenteet. Onhan huomattavasti helpompaa vain sukeltaa ja unohtaa joskus hankaliltakin tuntuvat turvallisuusjärjestelyt. Lisäksi ovat ne sankarit, jotka eivät moisista asioista perusta - pitävätpähän niitä aloittelijoille kuuluvina; seikka joka muistetaan tuoda myös esille. Keväällä pitämässään kokouksessa turvallisuusvaliokunta päätti ryhtyä korjaamaan asiaa. Valmistumassa ovat selvät ohjeet turvallisen su-
kelluksen toteuttamiseksi = turvamääräykset. Ko. määräykset tullaan sijoittamaan turvallisuuskansioon joka jaetaan seuroille, tarkemmin seurojen nimeämille turvallisuusmiehille. Jotta turvallisuusasiamies ei jäisi vain nimet yksi henkilöksi, järjestetään koulutuspäivät = turvallisuuspäivät 7 - 8. 11. Kouvolassa. Päiville voivat osallistua seuran turvallisuus- , asiamiesten lisäksi muutkin asiasta kiinnostuneet. Kutsut ja päivien ohjelma on jo postitettu seuroihin. Turvallisuusasiamies on tärkeä linkki seuran ja turvallisuusvaliokunnan välillä molempiin suuntiin. Yhtä tärkeää kuin turvallisuustietouden saaminen seuroihin on kentällä sattuneiden tapausten saaminen valiokunnan tietoon - asia josta myöskin puhutaan turvallisuuspäivillä. Raportoitujen tapausten perusteella kehitetään turvallisuuskoulutusta. Lopuksi: on tärkeää, että mahdollisimman moni seura lähettää turv alI isu usasiamiehensä turvallisuuspäiville. Muista~ oikeiden asenteiden luomisessa on jokainen sukeltaja turvallisuuskouluttaja - sinäkin . Jouko Laitinen
helppo hengitt채채 DACOR-PACER
SUKELTAJA JA PELASTUSPALVELU Suomen sukellushistoriassa ovat sukeltaja ja pelastaminen liittyneet aina läheisesti toisiinsa. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten rannalle ilmestyvä sukeltaja oli suuri sankari, jonka puuhia kerääntyi katselemaan satapäinen yleisöjoukko. Kun ajattelee silloisia sukellusvarusteita ja saatavissa olevaa tietoa tältä alueelta täytyi miesten olla todella rautaisia, vieläpä "ruostumatonta" sellaista. Sukeltaja ei enää nykyisin ole_ "sankari" ja rannallakin saattaa käväistä vain joku pikkupoika sanomassa, että "telkkarissa Costeaulla oli paljon hienommat vehkeet kun sulla". Ajat ovat muuttuneet ja erilaiset onnettomuudet ovat lisääntyneet. Yksittäiset "pelastajat" (mm. sukeltajat) ovat liittyneet yhteen ja jotta pelastajista olisi hyötyä, on pelastaminen organisoitu yhteisen nimikkeen alle: PELASTUSP AL VELU.
MITÄ ON PELASTUSPALVELU Pelastuspalveluun katsotaan kuuluvaksi se etsintä-, pelastus- ja avunantotoiminta, jota viranomaiset, laitokset, järjestöt ja yksityiset kansalaiset suorittavat yhdessä tai erikseen tarkoituksena ihmisten ja omaisuuden pelastaminen onnettomuus- ja vaaratilanteissa. Ihmishenkien pelastaminen katsotaan pelastuspalvelun ensisijaiseksi ja omaisuuden pelastaminen toissijaiseksi tehtäväksi. Edellä mainittu kohta asettaakin sukeltajien käyttökelpoisuuden kyseenalaiseksi, sillä hyvin tiedämme, että sukeltajan saapuessa onnettomuuspaikalle, on tehtävä lähes aina "sielunhoidollinen" palvelu hukkuneen omaisille eli saattaa vainaja vedestä maan lepoon. Pelastuspalvelu on kuitenkin käsitettävä hyvin laaja-alaisena toimintana, jolloin viranomaisen vastuu onnettomuuden syyn selville saamiseksi ja lisävahinkojen estämiseksi velvoittaa heitä varaamaan sukeltajia emo toimintaan. Pelastuspalvelu jaetaan kolmeen pelastuspalveluhaaraan: - Yleiseen pelastuspalveluun - Meripelastuspalveluun Lentopelastuspal veluun
PELASTUSPALVELUN ORGANISAATIO JA JOHTOVASTUU Pelastuspalvelua koskevat määräy kset perustuvat valtioneuvoston päätökseen 15.3. 1973, jonka mukaisesti etsintä-, pelastus- ja avunantotehtävien hoidossa kuuluu yleissuunnittelu, johto ja valvonta sekä koordinointi sisäasiainministeriölle.
10
Lääninportaassa vastuu emo tehtävistä kuuluu lääninhallitukselle. Lääninhallituksen apuna on läänin järjestys- ja turvallisuusasiainneuvottelukunta. Toimintatilanteissa esille tulevien pelastuspalveluun liittyvien tehtävien hoidon suunnittelua ja järjestämistä varten lääninhallitus asettaa lääninpelastuspalvelun johtoryhmän, joka koostuu virkamiehistä ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun edustajista. Johtoryhmän puheenjohtajana on maaherra ja jäseninä lääninneuvos, kansliapäällikkö, poliisitarkastaja, pelastustarkastaja ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun edustaja. Sotilaslääni asettaa johtoryhmään yhteysmiehen. Pelastuspalvelun paikallishallinnollisen (kuntataso) toimintayksikön muodostaa yhteistoiminta-alue, jollaiseen asetetaan yt-alueen johtoryhmä. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii yt-alueen aluepalopäällikkö ja jäseninä poliisin, lääkärin ja yt-alueen palokuntien edustajat. Tämän ryhmän keskuspaikka on aluehälytyskeskus, josta keskitetysti hoidetaan yt-alueen kaikkien pelastusyksiköiden hälyttäminen. Viranomaisten (poliisi, palokunta, merivartiolaitos ja ilmailu) tehtävät ja vastuu pelastuspalvelussa määräytyvät sen mukaan, mitä ao. viranomaisten tehtävistä on muutoin säädetty tai säädetään. Kukin viranomainen osallistuu pelastuspalveluun oman toimialansa mukaisesti. Alussa esitettyyn kysymykseen, mitä on pelastuspalvelu, voidaan siis vastata lyhyesti: Pelastuspalvelu on
yhteistoimintaa. Edellä kerrottu asia koski lähinnä viranomaisten keskeistä pelastuspalvelua. Me urheilusukeltajat toimimme vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli V APEPAN velvoitteiden mukaan ja siitä aion kertoa seuraavassa.
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU eli VAPEPA Virallisen pelastuspalvelun järjestäytyessä on suuri osa Vapepan tehtävistä siirtynyt virallsille elimille. Muun muassa suunnittelu- ja johtovastuu on kokonaan viranomaisilla. Säädösten mukaan tulee Vapepan olla edustettuna kaikissa virallisissa elimissä. V APEP A on viranomaisia tukeva järjestelmä. V APEP An toimintaan osallistuvat sukelluskerhot antavat apuaan viranomaisten sitä heiltä pyytäessä. Kukin järjestö osallistuu Vapepan toimintaan oman luonteenomaisen toimintansa mukaisesti.
VAPEPAn ORGANISAATIO V APEPAn pääyhdysjärjestönä toimii SPR. Vapaaehtoisfoorumina toimii VAPEPAn keskustoimikunta valtakunnan tasolla. Keskustoimikun taan kuuluu tällä hetkellä noin 40 järjestöä tai laitosta mm. Suomen Urheilusukeltajain liitto r.y. Keskustoimikunnan alaisena toimii työvaliokunta. Läänin tasolla V APEP An läänin toimikunta vastaa suunnittelusta (esim. harjoitukset) ja johtamisesta sekä yhteydenpidosta viranomaisiin. Viranomaisten vahvistaman yt-aluejaon mukaisesti perustetaan yt-alueella V APEP An aluetoimikunta, jonka tehtävänä on yt-alueen vapaaehtoisen pelastuspalvelun suunnittelu ja johto sekä valmiuden ylläpitäminen (esim. hälytysvalmiuden toteaminen harjoituksilla).
MITÄ VAPEPA VELVOITTAA Jos kerho tai yhdistys on liittynyt paikkakunnallaan toimivaan vapaaehtoiseen pelastuspalveluun, velvoittaa se kerhon tai yhdistyksen jäseniä yhdysmiehensä kautta huolehtimaan siitä, että laadittu hälytyslista on ajan tasalla ja hälytyksen sattuessa jäsenet vain hyväksyttävän syyn esitettyään voivat kieltäytyä pelastustehtävistä. Sukellusta ajatellen syitä voivat olla esim. nuha, väsymys, liian sutri syvyys, kokemus ei riitä eli toisin sanoen sukeltamaan ei kukaan voi pakottaa. Mutta nythän on kysymys vapaaehtoisesta toiminnasta, joten siihen lupautuneen sukeltajan ei tarvitse tekaistuja syitä keksiä.
VAPEP Aan liityttäessä huomioita via asioita: 1. Vakuutukset
Pelastustehtäviin osallistuttaessa valtion tapaturmatoimisto korvaa mahdolliset henkilövahingot. Varsinaiset vakuutukset ovat järjestökohtaisia. Rikkoutuneiden tai hukkuneiden varusteiden korvaus tapahtuu poliisi lain mukaisin perustei~. Lain tulkitseminen riippuu hyvm paljon läänin poliisi tar kastajan tu~ kinnasta, mutta yleisperiaate on kUItenkin se, että mikäli poliisi pyytää apua, se myöskin korvaa va~us teiden rikkoutumiset ja hukkumIset, kunhan asia on paikanpäällä välittömästi todettu. Sama koskee myös muiden viranomaisten pyytämää apua (palokunta, merivartiolaitos).
2. Kulut Todelliset kulut korvataan esitetyn laskun mukaan. 3. Palkka Toimintaan osallistuminen yleensä perustuu vapaaehtoisuuteen. VAPEPAan ilmoittautuminen velvoittaa apua tarvittaessa osallistumaan pelastustehtäviin. Varsinaista palkkaa ei siis suoriteta, vaan pelastuspalvelu on vapaaehtoista eikä varsinaisesti päivystysluonteista. Jotta V APEPAn puitteissa tapahtuvaa sukellustoimintaa ei sotkettaisi paIkalliseen työsukellukseen.~ on huomattava, että sukelluspyynnon antajana on aina joku pelastustyötä johtava viranomainen (useimmiten etsinnöissä poliisi) ja sukeltaminen tapahtuu välittömästi onnettomuuden toteamisen jälkeen. Esim. viikon vanhan ruumiin etsiminen pohjasta ei mielestäni ole VAPEPAn velvoittamaa pelastustoimintaa, vaan työtä, josta voidaan sopia sukeltajan . ja työnantajan (valtio, kunta, omaIset jne.) kesken palkka. Kuitenkin palkkaa harkittaessa on usein huomioitava ns. sielunhoidollisten tehtävien tärkeys omaisia ajatellen sekä viranomaisten auttaminen onnettomuuden tai rikoksen syyn selvittämiseksi. Hankalimman ongelman muodostavat ne hälytykset, jotka tapahtuvat varsinaisena työaikana, jolloin työnantaja katkaisee palkanmaksun. Tällöin useinkin vapaaehtoisuus joutuu liian kovalle koetukselle. Tässä asiassa olisikin V APEP An keskustoimikunnalla työsarkaa. 4. Vastuu ja johtaminen Viranomaiset johtavat ja ovat vastuussa aina ja kaikesta pelastuspal velutoimen pi teiden suori ttamisesta. Viranomaiset voivat tarvittaessa jakaa vastuuta alij?h.tajille: Pelas~us sukeltamisen teknIllisen Johtamisen hoitaa sukeltajien nimeämä' henkilö.
Tehtäviin osallistuminen perustuu viranomaisten avunpyyntöön. Tämä asia on erittäin tärkeä, sillä vain silloin valtio on korvausvelvollinen emo asioissa. Mikäli urheilusukeltaja on jostakin syystä kerennyt onnettomuuspaikalle ennen virallista avunpyyntöä on poliisiviranomaisen "siunaus" asialle hoidettava jälkikäteen mahdollisimman pian. VAPEPAN MERKITYS SUKELLUSKERHOILLE VAPEPAn merkitys urheilusukeltajille ja sukelluskerhoille tulee parhai ten näkyviin niillä paikkakun nilla, joissa pelastussukellustoimintaa ei ole kunnallisesti järjestetty. Tällaisia alueita ovat useimmat sisäja pohj. Suomen järvialueet. . Järvialueiden sukelluskerhOllIa on useinkin vaikeuksia löytää jäsenilleen mielekästä sukellustoimintaa erilaisten kotheiden ja harjoitusten muodossa. VAPEPA järjestää erilaisia harjoitus- ja kouluturtilaisuu~~ia, joissa myöskin urheilusukeltaJIe~ asiantuntemusta sekä kalustoa tarvItaan. Kun sukelluskerho päättää anoa kunnalta tai valtiolta avustuksia tai muita palveluja toimintaansa, on useinkin vaikeuksia löytää riittäviä perusteluja asian puolesta. Tällöin osallistuminen V APEP An toimintaan antaa erittäin painavia suosituksia anomuksille, joilla pyritään pönkittämään taloutta ja toimint~a. Uusi liikuntalaki tuntee myös käSItteen "yleishyödyllinen toiminta", jolloin sukelluskerhojen kuulum~ nen VAPEPAan antaa lisämahdolhsuuksia kunnan liikuntapalvelujen käyttöön. Jos kerhollasi on osallistumishalua ja -kykyä, toimi näin: Kun kerho on päättänyt kokoukssessaan liittyä VAPEPAan, tulee sen ottaa yhteyttä lähimpään SPR:n piirin valmiuspäällikköön. Hän kirjaa kerhon ja antaa pelastu~palvel~n hälytyskortin. Tämän kortin yhdIStys täyttää ja samalla sitoutuu ylläpitämään pelastus palvelua varten ilmoittamansa organisaation ja kouluttamaan sen mahdollisuuksien mukaan. Yhdistys pitää kortissa mainitut tiedot ajan tasalla. Hälytyskortissa mainittujen neljän päähälyttäjän osoitetietojen lisäksi on syytä laatia luettelo kaikista yhdistyksen pelastuspalveluun osallistuvista sukeltajista. Nämä paperit toimitetaan yt-alueen aluehälytyskeskukseen, poliisipiirin keskukseen sekä merialueella meripelastuskeskukseeen. Nimettäessä sukeltajia hälytyslistoihin, tulisi tällöin huomioida enemmän laatu kuin määrä eli PM-luokka on minimivaatimus.
Mietteitä Kun ajattelemme viranomaisten mahdollisuuksia hoitaa erilaisia vedenalaisia pelastus- ja avunantotehtäviä, voidaan todeta, että ilman vapaaehtoisten urheilusukeltajien apua ei tehtäviä pystyttäisi suorittamaan kuin muutamissa suurissa kaupungeissa. Niinpä pelastuspalvelusta annetut ohjeet koskevat pääasiassa toimintoja sellaisissa tilanteissa, joissa tarpeelliseen pelastustoimintaan ao. viranomaisten voimavarat eivät riitä ja jotka siitä syystä edellyttävät yhteistoimintaa eri viranomaisten kesken ja myös vapaaehtoisten järjestöjen kanssa. Muistamme eräitä onnettomuuksia, kuten Nostajan uppoamise~, Keiteleen veneonnettomuuden, VIking-veneen uppoamisen ja useita muita hukkumisonnettomuuksia, joissa urheilusukeltajien panos on ollut aivan ratkaiseva. Urheilusukeltajat ovat tehneet myös ennaltaehkäisevää työtä. Eräänä esimerkkinä muistamme varmaan, kun kuusikymmenluvulla silloinen "TALJA" antoi julkisissa tiedoitusvälineissä ohjeita kuinka pelastaudutaan veteen joutuneesta autosta. Nämä ohjeet eivät miellyttäneet eräitä ennakkoluulottomia sukelluskerhoja, jotka käytännön kokeilla todistivat, että ko. ohje on hengenvaarallinen ja mahdoton toteuttaa. Asiasta tehtiin julkinen ja sen seurauksena kyseinen pelastautumisohje poistettiin. Kehitysnäkymiä Vaikka sukellusharrastus on jatkuvasti saamassa enemmän ja enemmän urheilullisia tavoitteita, olisi mielestäni edellä kerrottua toimintaa pidettävä hengissä ja vieläpä tehostettava. Kerhojen ja liiton tulisikin toimintasuunnitelmia laatiessaan huomioida vapaaehtoinen pelastuspalvelu. Katsellessani pelastussukelluksen kehitysnäkymiä oman ammattini (palo- ja pelastustoimi) näkökulmasta, ei tulevaisuus vesisukellusvalmiuksien paranemisesta näytä kovinkaan valoisai ta. Sillä palo- ja pelastuslaki ei velvoita palokuntia järjestämään vesisukellustoimintaa ja poliisi, jolle etsintä lain muk~an kuuluu, ei ole saanut edes varusteIta, joilla voitaisiin toimia maan Pää~lä tapahtuvissa kaasuonnettomuuksIssa. Kun tiedämme, että virat ja varusteet ovat kalliita, on varmasti kansantaloudellisesti edullista ja järkevää kehittää yhteistyötä vapaaehtoisten urheilusukeltajien ja pelastuspal velusta vastaavien viranomaisten välillä. Kalle Lehtivuori
11
SUSL TOIVEET JA TAVOITTEET Liittomme on jättänyt taakseen 25 toiminnan vuotta, neljännesvuosisadan. Lienee paikallaan pysähtyä het- ' keksi tarkastelemaan mitä tästä eteenpäin. Korjataanko kurssia, muutetaanko vauhtia, vai painetaanko täysillä entiseen suuntaan?
JÄSENMÄÄRÄ Ensimmäisenä tekijänä tulee mieleen liittomme koko ja kasvuvauhti viime vuosina. Kehitys on ollut nopeata. Pitääkö meidän saada aikaan mahdollisimman suuri liitto juuri nyt? Ei varmaankaan. Sukeltaminen ei ole jokanaisen ja jokamiehen harrastus. Massavärväys ' olisi huonoa turvallisuuspoli tiikkaa. Tarvitsemme nyt hengähdysaikaa. Koneistot on pantava kuntoon, jotta pystymme antamaan nykyisellekin jäsenistölle mahdollisuuden monipuolisiin valintoihin harrastusaloja seuroissa valitessaan. Otetaan vastaan kaikki halukkaat, jotka täyttävät sukeltamisen fyysiset ja psyykkiset vaatimukset, mutta ei varsinaisesti houkutella kovin näkyvästi. Näin pidämme joukossamme myös ne, jotka ovat vaarassa tipahtaa yli laidan, koska palvelutasomme on kärsinyt nopeasta kasvusta.
KOULUTUS Varsinainen sukelluskoulutus on luonnollisesti urheilusukeltajain liiton keskeinen toimintamuoto. Olemme siirtymässä kouluttajajärjestelmässämme oppipoikasysteemistä kurssitettujen kouluttajien aikaan . Ensimmäinen sukelluskouluttajakurssi järjestettiin menneenä kesänä. Ensi vuonna otetaan ohjelmaan myös perusvälinekouluttajan kurssi.
12
Toivomme paasevämme hiljakseen siihen, että pääosa kouluttajistamme on saanut täysin yhtenäisen kouluttajakoulutuksen. Merivoimissa pitkän koulutuksen saaneet sukeltajat ovat luonnollisesti edelleen erittäin toivottuja seuroihin kouluttajiksi. On selviä merkkejä siitä, että merivoimien varusmieskursseille pyrittäessä tullaan antamaan lisäpisteitä niille, jotka voivat esittää todisteet (esim. PM-kortti) harrastuksestaan ja sukellustaidostaan. Kuntokokeet tulevat kuitenkin aina olemaan tärkein valintaperuste. Niiden , jotka aikovat merivoimien sukeltajiksi on siis syytä ryhtyä turvaamaan sisään pääsynsä jo paria vuotta ennen palvelukseen astumista.
MONIPUOLISUUS Toiminnan pitäminen monipuolisena niin, että mahdollisimman monilla jäsenillä on mahdollisuus harrastaa ja saada ohjausta toimintamme kaikilla eri aloilla, on usein vaikeata pienille tai harvaanasutuilla seuduilla sijaitseville seuroille. Yksipuolisuutta ja suoranaista aktiivisen toiminnan kuihtumista tulisi kaikin keinoin vastustaa. Olemme viime vuosina saaneet paljon nuoria jäseniä joukkoomme. Mahdollisimman nuorena sukelluksen aakkoset onkin opittava. Eivät nuoret kuitenkaan jaksa olla kauan mukana sellaisen seuran toiminnassa, jossa ei paljoa tapahdu. Ei se riitä, että kesällä sukelletaan. Toiminnan tulee olla vilkasta läpi koko vuoden. Tarvitseme huomattavasti lisää nuoriso-ohjaajia, valmentajia, tuomareita ja toimihenkilöitä, yleensä erilaisia toimintoja vetäviä henkilöitä. Kaikkien harrasteidemme tarjoaminen eri tasoilla (aloittelija, harras-
taja, tuntija) on suurellekin seuralle vaikeata.
JÄRJESTÖTOIMINTA Yksi hyvä ratkaisu ongelmaan on hyvin toimiva SVUL:n piirin sukellusjaosto. Sen puitteissa voidaan saada aikaan mielekäs työnjako. Asiantuntijoita ja eritaoisia valmentajia voidaan koko piirin seurojen toimintaan. Tässä tarvitaan nimenomaan yhteistoimintahalua ja -kykyä. Kehittämistä riittää kaikkien piirien toiminnassa. Piirien toiminta on liittomme kannalta toisellakin tavalla yksi avainkysymyksistä. Huomattava osa tuloistamme muodostuu toimintamäärärahasta. Rahan antaa valtio ja sen jakaa liitoille SVUL yhteisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaisesti. Kunkin liiton toiminta mitataan SVUL:n piirien antamien toimintailmoitusten mukaan. Siis seuraa, joka ei ole piirin jäsen ei toimintamäärärahaamme määrättäessä ole, vaikka se olisi kuinka suuri ja vilkkkaasti toimiva. On SVUL:n piiri toki muutakin kuin toiminnan kirjauspaikka. Se antaa monipuolisia palveluja sille, joka osaa niitä pyytää. SVUL:han on nimenomaan liittojen palvelulaitos. Käsittelin tässä kolmea asiaa: KOULUTUS - MONIPUOLISUUS J ÄRJESTÖTOIMINT A. Saattakaamme ne toimimaan nopeasti kohonneen ja entistä nuoremmista ikäluokista koostuvan jäsenistömme toimintatarpeita vastaavasti. Vain näin menetellen saamme pidetyksi nykyisenkin jäsenistömme kiinteästi mukana. Kun tämä on tehty, on jälleen aktiivisen jäsenhankinnankin aika. Kale
<
20v
1961-81
"SUKELLUSKOKEMUSTA VUODESTA 1953"
ONGELMIA KYLMISSÄ VESiSSÄ.... SHERWOOD SUKELLUSLAITTEET VARUSTffiUNA MAGNUM BLIZZARD REGULAATTORILLA EI TUNNE TÄLLAISIA ONGELMIA. MAGNUM BLIZZARD REGU-
LAATTORI ON VARTAVASTEN RAKENNffiU KYLMIÄ VESIÄ VARTEN. TÄYSIN UMPINAINEN PAINEBALANSOITU 1 VAIHE EI VAADI SEN ENEMPÄÄ HAITTAAVIA SUOJUKSIA KUIN SILlCON TÄYTTEITÄ. OLETKO JO TUTUSTUNUT? JOS ET OLE NIIN TEE SE ENSITILASSA KOSKA SEURAAVA LAITTEESI (REG.) VOISI OLLA SHERWOOD MAGNUM BLIZZARD.
(ELINIKÄINEN TAKUU).
SHERWOOD MAGNUM BLIZZARD SEKÄ EDULLISET SHERWOOD 2000
MALLISET LAinEET; 1xlO, 1x12 JA 2xlO LlTR./ 200 BAR. (TERÄS)
NEPTO-SUB OY AB
TEHTAANK.13, HKI14 PUH. (90-)627770
SUKELLUSKOHTEENA PURJEALUS FIDES Oli kuuma kesäinen aamu, lämpötila oli + 30°C ja ripeää vauhtia kipeämässä sen paremmalle puolelle. Seisoin Adelaiden lentokentällä neljän muun sukeltajan kanssa ja odotimme pienen seitsenpaikkaisen lentokoneen lastauksen loppumista. Olimme vuokranneet koneen kuljettamaan meidät Kenguru nimiselle saarelle. Saari sijaitsee Etelä-Australian rannikon edustalla. Seisoessani kentällä mietin: "Mitähän tämäkin sukellusloma toisi tullessaan." Alku ainakin näytti lupaavalta ja säätiedotus oli luvannut koko seitsemän vuorokauden ajaksi helteistä säätä, mikä tarkoitti + 35+ 40 asteen lämpötiloja. Lento saarelle kesti 40 min. ja siellä meitä oli vastassa Tina ja John Lawers. He toimivat sukellusoppainamme koko loman ajan. Saari itsessään on noin 160 km pitkä ja 50 km leveä. Lomamme puitteissa oli tarkoitus tutustua niin moneen laivanhylkyyn kuin mahdollista. Tätä tarkoitusta varten meillä oli maastoauto ja sen perässä 6 metrinen kumivene. Saaren rantavesissä tiedetään olevan n. 50 laivanhylkyä, joista me ehdimme tutustua ainoastaan seitsemään. Jokaiseen seitsemään hylkyyn teimme kaksi sukellusta, sukellussyvyyksien vaihdellessa 5 - 33 metrien välillä. Ruokavaliomme reissun ajalta on myös mainitsemisen arvoinen asia, sillä melkein joka lounaalla söimme kanaa ja vihanneksia. Illallisella syötiin merestä saatuja antimia eli kalaa, Crayfishiä, Lobstereja tai Abaloneja. Juomana meillä oli viiniä. Viiniä koska se kuulemma säilyi parhaiten matkalla ja vajaita pulloja ei koskaan jäänyt kuljetettavaksi
seuraavaan pysähdyspaikkaan. Kyseinen ruokavalio saattaa tuntua yksitoikkoiselta, mutta on otettava huomioon että lämpötila oli koko ajan yli + 30 ja meillä ei ollut jääkaappia tai muita mukavuuksia mukana. Yöt nukuimme teltoissa. Sukelluskohteina olleista hylyistä suomalaisittain mielenkiintoisin oli Fides. Se oli lähtöisin "Venäjän Suomesta", kuten arkistoista kävi ilmi. Minulla oli kunnia olla ensimmäinen suomalainen sukeltaja, joka sukelsi vuonna 1860 uponneeseen alukseen. Hylky lepää pohjassa pystyasennossa perän ollessa n. 18 m ja keulan ollessa 9 m syvyydessä. Laiva on säilynyt yhtenä kokonaisuutena paitsi, että kansi on romahtanut sisään. Tämä johtunee osaksi siitä, että australialaiset kuvittelivat sen sisältävän suunnattomia aarteita (olihan alus Viikinki maista) ja yrittivät räjäyttää sitä halki. Tulos oli surkea eli kuten aikaisemmin mainitsin kansi romahti sisään ja näin ollen mitään ei pystytty nostamaan ylös. Kerrotaanpa seuraavaksi hieman laivan historiaa. Laivan kotisatama oli Kristiinan kaupunki ja se oli purjealus, jossa oli apumoottori. Laiva painoi 387 tonnia ja sillä oli viidentoista hengen miehistö. Se oli lähtenyt 11. 1. 1860 Lontoosta ja määränpäänä oli Adelaide Etelä-Australiassa. Lastina laivassa oli mm. seuraavia artikkeleita: Saappaita ja kenkiä f 441 arvosta, olutmaltaita ja olutta (f 996), puuvillaa (f 844), työkaluja (f440), rommia 2472 gallonaa, brändiä 537 gallonaa, ym. puutavaraa ja tiilejä. Siis ei mitään suuria aarteita kuten paikalliset sukeltajat kuvittelivat. Laivan uppoamisesta kerro-
taan seuraavaa: Laivalla oli ollut hienoa säätä ja hyvää tuulta aina Kenguru saaren lähelle saakka. 21 toukokuuta 1860 tuuli loppui kokonaan ja illalla yhdeksän aikaan laiva ei enää totellut peräsintä vaan kellui ohjailukyvyttömänä. Kapteeni oli päättänyt odotella aamun sarastamista eikä tehnyt asian hyväksi mitään. Merivirrat kuitenkin kuljettivat laivaa yön tunteina ja 22.5. 1860 kello 2 aamulla laiva iskeytyi rannan lähellä olleisiin kareihin. Yön pimeinä tunteina mainingit olivat kasvaneet suuriksi ja ne vyöryivät toin.en toisensa perää kiville juuttuneeseen laivaan, upottaen sen hämmästyttävän nopeasti. Ainoastaan viisi laivan viidestätoista hengestä pelastautui rannalle. Ruotsalainen purjelaiva Scandia pelasti eloon jääneet ja kuljetti heidät Etelä-Australiaan. Edellä kerrotun lisäksi Etelä-Australialaisesta lehdestä The Advertiser löytyi ainoastaan muutama artikkeli lisää, jotka koskivat suomalaisalusta. Niissä kerrottiin kuinka uponneen Fideksen puu lastia löytyi ympäri Etelä-Australian rannikkoa. Eräässä pienessä artikkelissa kerrottiin myös, että herra nimeltään William Wells oli ostanut oikeudet hylkyyn 1872. Hänen kerrotaan palkanneen sukeltajan itselleen ja yhdessä kaverit suunnistivat hylylle. Artikkeli ei kuitenkaan kerro, pystyivätkö he nostamaan ylös mitään. Kenties näitä kahta kaveria saamme kiittää sisään romahtaneista kansi rakennelmista.
Sukellus terveisin: Ari Puhakka
OTANIEMEN YMPÄRIUINTI Toukokuun neljäntenä päivänä pidettiin ensimmäinen Otaniemen ympäriuintikilpailu (registered trademark). Matkaan ampaisi 16 kilpailijaa ja yksi kilpailijatar. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua ja ilmojen haltijakin oli suosiollinen, sillä sää oli erinomainen ja keli oli luistava. Pääpalkinnon, nosteke llun talii vin, kotiinvieminen oli varmasti monen tavoitteena, sillä kilpailusta muodostui todella tiukka ja voittaja selvisi vasta aivan loppumetreillä. Kilpailua alusta alkaen suvereenisesti joh-
14
tanut KUPLA:n Esa Mäkitalo ei enää voinut krampin kouristamilla käsillä eikä suonen vetoisilla jaloillaan vastata Mika Henrikssonin (Sukeltajat -78) loppukiriin. (Kuplan joukkueen hieroja vapautettiin tehtävistään välittömästi kisan jälkeen). Tulokset: Naiset 1. Raija Virta Miehet 1. Mika Henriksson 2. Esa Mäkitalo 3. Petri Järvinen
28.15
21.43 22.00 22.14
Kuivapukusarja: 1. Juha Toivonen Kaikille osanottajille riitti palkintoja, joista lahjoittajille varsinkin Meduusalle, SUURKIITOKSET~ Kilpailu oli ensimmamen KUPLA:n järjestämä ja siitä saatiinkin arvokkaita kokemuksia tulevia kisoja ajatellen. Ensi vuonna kilpailusta tehdään monipuolisempi, mutta siitä tarkemmin kilpailukutsujen yhteydessä. Uimisiin! Jukka Toivonen Psk Kupla
TÄMÄN HETKINEN SUSL TALOUS Liittomme nykyistä olemusta leimaa voimakas kasvu kaikilla toimintasektoreilla. Jäsenseura- ja jäsenmäärä nousee jatkuvaa tasaista tahtia, kilpaurheilutoiminta laajenee, liiton toimiston työmäärä lisääntyy koko ajan. Tästä kasvusta on luonnollisena seurauksena alituinen paine budjettimme menopuolelle - tulopuolen laahatessa yleensä kehityksestä jäljessä varsinkin valtionavun osalta. Ensin vaaditaan näyttöjä ja tuloksia, rahaa tulee parin vuoden päästä, ehkä? Kaikesta huolimatta liittomme taloudellinen tilanne voitaneen todeta varsin tyydyttäväksi; rahaa ei ole, mutta ei liioin velkojakaan. Vuosittaisen tulo- ja menoarvion laadinnassa on liittomme nykyinen menettely, jossa johtokunta ja eri valiokuntien puheenjohtajat käyvät yhdessä budjetin läpi, osoittautunut hyväksi keinoksi päästä reaaliseen talousarvioon.
HALLINTO ' Suomen Urheilusukeltajain liitossa, kuten yleensä järjestöissä, ylintä päätösvaltaa käyttävät jäsenet. Käytännössä .tämä on mahdollista kaksi kertaa vuodessa järjestettävissä yleiskokouksissa.
Jäsenten valitsema 11-jäseninen johtokunta johtaa liittoa ja valvoo valiokuntien ja liiton toimiston tekemisiä liiton toimintasäännön määräämällä tavalla. Liiton puheenjohtaja valitaan joka toinen vuosi yleiskokouksessa ja hän toimii myös johtokunnan puheenjohtajana tämän kaksivuotisen hallintakautensa. Liiton toimistossa, joka sijaitsee SVUL:n toimitalossa Helsingissä, työskentelevät liittomme ainoat palkatut työntekijät: toiminnanjohtaja Leila Jakobsson takanaan mon ivuotinen kokemus meistä sukeltajista, sekä hänen avukseen noin vuosi sitten tullut osapäiväinen toimistosihteeri Aila Hagelin.
VALIOKUNNAT Johtokunta ni·meää valiokunnat, jotka suhteellisen vapaasti, tietenkin toimintasuunnitelmiaan ja budjettiaan seuraten, hoitavat kukin toimialaansa kuuluvat asiat. Valiokuntia on nykyisin seuraavat 11: - työvaliokunta - koulutusvaliokunta - laitesukellus- ja tekniikkavaliokunta - nuorisovaliokunta - räpyläuintivaliokunta - sukelluskalastusvaliokunta
-
sukellussuunnistusvaliokunta tiedevaliokunta turvallisuusvaliokunta uppopallovaliokunta valmennusvaliokunta. Valiokuntien jäsenmäärä vaihtelee 4 - 8 henkeen, joka määrä on todettu hyväksi tehokkaan työskentelyn kannalta. Valiokunnista ja niiden toiminnasta lisää toisaalla tässä lehdessä otsakkeen "valiokuntien esittelyt" alla.
TOIMINTA MUISSA ORGANISAATIOISSA Urheilusukeltajain liitto kuuluu jäsenenä SVUL:oon sekä CMAS:iin, joka on kansainvälinen urheilusukeltajaliittojen "kattojärjestö". Kansainvälisen toiminnan painopiste on pohjoismaisella tasolla. PMkokouksia järjestetään säännöllisesti, kilpailutoiminta pohjoismaiden kesken on vilkasta. CMAS:n kokouksissa on yleensä pohjoismailla valtuutettuna yhteinen edustaja. Kaikenkaikkiaan voitaneen todeta, että Suomen U rheilusukeltajain liiton nyt täyttäessä 25 vuotta on sen asema kaikkien sukeltajien yhteisenä järjestönä vakiintunut erittäin vankaksi ja voimme suhtautua luottavaisesti SUSL:n tulevaisuuteen. Kyösti Tissari
Laitesukellus- ja tekniikkavaliokunta Valiokunnan tehtävänä on lähinnä seurata sukelluslaitteissa, -varusteissa ja -tekniikassa tapahtuvaa kehitystä ja tiedottaa siitä jäsenistölle. Lisäksi valiokunnan toiminnan piiriin kuuluu myös vedenalainen valokuvaus ja filmaus. Em . tehtäviänsä valiokunta toteuttaa mm . välittämällä asiantuntijoiden ko. asiaa koskevia kirjoituksia sekä kääntämällä ulkolaisista alan lehdistä vastaavia artikkeleita Urheilusukeltaja-lehteen. Valiokunnan tehtävänä on myös tukea sellaista kilpailutoimin taa, jo-
ka kehittää tavallisen urheilusukeltajan tarvitsemia tietoja ja taitoja sekä laitesukellustekniikkaa. Näitä ovat pääasiassa erilaiset ralli-tyyppi set kilpailut, joita toivomme jäsenseurojen yhä enemmän järjestävän. Vaikeutena näitä sisätiloissa järjestettäessä on niiden vaatima kilpailijamäärään nähden suhteettoman pitkä hallin vuokrausaika, joka tuo monelle järjestäjistä kohtuuttomia kustannuksia. Valiokunta yrittää liiton avulla vaikuttaa hallikustannusten alentamiseen . Uutena ki lpailumuotona on V A-
kuvauskilpailujen järjestäminen. Kilpailut pyritään järjestämään kansainvälisiä CMAS:n sääntöjä soveltaen. Laitesukellus- ja tekniikkavaliokunta yrittää yhdessä turvallisuusvaliokunnan sekä eräiden asiasta ki innostuneiden valtion laitosten kanssa järjestää sukelluslaitteiden testausta. Laitesukellus- ja tekniikka valiokunta Kalevi Turkka
15
Sukeltaja ja merihistoria Ora Patoharju:
Meren aarteet olivat tunnettuja jo viime vuosisadan lopussa. Niiden hyödyntämisessä ei paljon puhuttu meriarkeologiasta; raja rantarosvouden ja menneiden talteenottamisessa oli kovin ohut. Meren pohjassa tiedettiin olevan käyttökelpoista tavaraa; sen nostaminen oli lähinnä taloudellinen intressi: Ruotsinsalmen taisteluissa uponneista hylyistä saatiin käyttökelpoista tammilankkua, josta voi tehdä kahkenlaista hyödyllistä. Vielä jopa viisikymmenluvulla Ruotsinsalmen tammi kelpasi veistosten tekemiseen. Ensimmäinen yritys meriarkeologisessa mielessä oli ns. Kultakaleerin tutkiminen 1935: Kansallismuseon ja erään meripelastusyhtiön toimeksiannosta kypåräsukeltaja tutki Sköldvikin väylän varrella oletettavasti 1721 uponnutta venäläistä hylkyä, josta lopulta löytyi tykinkuulia ja yksi kultasormus. Uppoamisen jälkeen ilmeisesti senaikaiset sukeltajat jo olivat tyhjentäneet hylyn mahdollisista aarteista. Jonkun päivän olivat lehdet tulvillaan seikkailukertomuksia; aluksesta oli löydetty suuri joukko hopeaharkkoja jotka kuitenkin tarkemmassa tutkimuksessa osoittautuivat rautaisiksi painolastiharkoiksi , joiden ruostekrustista vapaaksi puhdistettu pinta ensi innostukssa välkkyi hopeanhohtoisena. Museo ja meripelastusyhtiö olivat tehneet sopimuksen "saaliin" tasanjaosta, mutta paljon jaettavaa ei lopulta jäänytkään. Missä mahtaa tämä kultasormus nykyisin olla? Tämän lisäksi kypäräsukeltajat nostivat vuosina 1933 - 38 paikallisen museon toimeksiannosta tykkejä ja tammea Kotkan edustalta, luultavasti Santakarin ja Lehmäsaaren välissä lepäävästä Mariasta. Oliko kyseessä meriarkeologia vai ryöstösukellus, jää avoim eksi.
16
Jostain Helsingin edustalta nostettiin kaksi valurautatykkiä 1920luvun lopussa ja Kansallismuseon konservaattori M. Kenttämaa säilöi ne sähkökemiallisella pelkistysmenetelmällä varsin onnistuneesti; tykit ovat edelleenkin hyvässä kunnossa Kaupunginmuseon terassilla. Tämä alan ammattilehdissä julkaistu konservointimenetelmä jäi kutenkin unohduksiin ja sama asia jouduttiin uudelleen keksimään Wasan ja Nikolain tykkejä 1960-luvulla käsiteltäessä. Merenmittausretkikunta löysi 1948 Kotkan edustalta Ruotsinsalmen taistelualueelta taistelussa 1789 - 90 uponneen saaristofregatin(?) hylyn, josta kypäräsukeltajat seuraavina vuosina nostivat parikymmentä tykkiä, viinipulloja yms. pienempää tavaraa. Aluksen kansirakennetta purettiin siinä vaiheessa suunnittelemattomasti. Kotkassa amatööriarkeologi Winterbäck otti Kotkan museon laskuun talteen runsaasti esineistöä, mutta tietämys esineiden konservoinnista oli tuolloin niukkaa. Toimittaja Erkki Koivusalo, joka oli ollut merenmittausretkikunnan jäsenenä, ymmärsi löydön meriarkeologisen arvon ja innosti tuolloin järjestäytymisessä olevia urheilusukeltajia alueen tutkimiseen; maan vanhin sukelluskerho 'Urheilusukeltajat ry' innostuikin asiasta ja vietti ensimmäisen pikasukellusleirinsä juhannuksena 1957 Lehmäsaaren pohjoiskärjessä olevan "Kreivi Littan kaleerin" tutkimisessa. Löytöinä oli mm. kettinginpätkä, jonka oletettiin olevan kaleeriorjien kahleita, koska tuolloin kettinkiä ei muuhun käytetty ; laivan operoimiseen käytettiin vain köysiä. Varsinaisen ensimmäisen kesäleirinsä Urheilusukeltajat pitivät Bromarf'in Riilahdessa, jossa 1714 käy-
dyn meritaistelun muistomerkin lähivesiltä etsittiin hylkyjä, mutta tuloksetta. Sittemmin 'Sub-Aqua Club Barracuda' otti tutkimuskohteekseen Riilahden taistelupaikan ja löysikin useita taistelussa uponneita hylkyjä Hankoniemen länsipuolelta, kaukana muistomerkistä. Urheilusukeltajat ry. piti seuraavan kesäleirinsä 1958 Kotkan Lehmäsaaressa tavoitteenaan Ruotsinsalmen hylkyjen tutkiminen, mutta 'kanttia' ei vielä riittänyt Nikolaihin asti , tutkittiin Lehmäsaaren rannassa olevia hylkyjä. Vasta 1960 oltiin valmiita Nikolaihin. Uudesta tieteen haarasta, meriarkeologiasta pyrittiin keskustelemaan Muinaistieteellisen toimikunnan (nyk. Museovirasto) kanssa, mutta asian uutuuden ja silloin vielä vähäisen harrastelijajoukon takia museot eivät jaksaneet vakavasti kiinnostua asiasta. Borstö'n eteläpuolella kalastajain . verkot olivat repeytyneet johonkin syvällä olevaan vedenalaiseen esteeseen ja paikalle kutsutut Laivaston sammakkomiehet kertoivat pohjalla makaavan vanhan, arvottoman laivan hylyn ja tarjoutuivat räjäyttämään tämän kalastusesteen pois. Onneksi valtionarkeologi, fiUri Nils Cleve joutui hätiin ja sai esitetyksi tämän vandaalityön. Meidän sukeltajissamme ei silloin vielä ollut puhtia lähteä 42 metrin syvyyteen laivaa tutkimaan, mutta Ruotsista Gösta Boijner'in johtama amatöörisukeltajaryhmä tuli apuun ja ryhtyi tutkimaan alusta. Sieltä löytyi useita täyskultaisia kaiverrettuja nuuskarasioita, hopeisia ja kultaisia 1700luvun taskukelloja, joiden valmistusmaa on ollut Ranska, Hollanti ja Englanti, kultakoruja, koristeinaan timantteja ja rubiineja sekä raskaampaa tavaraa, kuten hevosrattaat.
Löytöihin kuului myös eräs luinen kaiverrustyö, jota ei kuitenkaan pornografisen aiheensa vuoksi voitu asettaa näytteille keväällä 1962 pidetyssä vedenalaisen arkeologia näyttelyssä Kansallismuseossa. Fil.maist. Ch. Ahlström on myöhemmin selvittänyt erittäin mielenkiintoisessa Helsing0r'in tulliluetteloihin perustuvassa tutkimuksessaan * aluksen alkuperän: se oli 1747 Hollannista Venäjälle aikarahdattu 'St Michael', jonka päällikkönä toimi hollantilainen kapteeni Carl Poulsen Amiel. Urheilusukeltajat ry tutki lähituntumassa olevan Pihlajasaaren käsikranaattilastissa olevan hylynpuolikkaan sisältöä ja sai toiminnallaan lehdistön kiinnostumaan vakavassa mielessä sukeltajien työhön; Koivusalo oli jo 1950-luvun alussa kirjoittanut Suomen Kuvalehdessä Ruotsinsalmen hylyistä. Wasa-Iaivan nosto Tukholmassa samoihin aikoihin herätti vakavampaakin huomiota urheilusukelluksen mahdollisuuksiin meriarkeologian palveluksessa. Radiokin kiinnostui asiasta ja vakavammassa mielessä tuli urheilusukellus suureen yleisön tietoon nuorten radion toimittajan Kaarle Nordenstrengin (nyk. Tampereen Yliopiston tiedotusopin professorin) reportaasissa syyskuussa 1960, ensin urheilusukeltajain haastattelussa ja sitten Ruotsinsalmen hylkyjä koskevassa Nikolain reportaasissa. Tämä johti syksyllä 1960 lehdistön aloitteesta ns. Ruotsinsalmi-toimikunnan perustamiseen; komitean jäseninä olivat mm. Muinaistieteellinen toimikunta, lehdistö (Sanoma Oy) ja Urheilusukeltajain Liitto, valtionarkeologi Cleve puheenjohtajana. Ruotsinsalmikomitean ensisijainen tarkoitus oli Kotkan edustan hylkyjen tutkiminen, pääkohteena Nikolai. Komitea laati talvella 1960 - 61 suunnitelmat työstä ja usko sukeltajien tehokkaaseen työskentelyyn oli suuri, uskottiin päästävän yhteen tehokkaaseen sukellustuntiin per nuppi päivässä. Yhteenveto ensimmäisen kesän sukelluksista kuitenkin osoitti, että kaikki leirillä olleet sukeltajat mukaan luettuina sukellusaika oli 20 minuuttia per päivä ja nuppi. Suurin yksityinen sukellusaika kolmen viikon leiriaikana oli 9 tuntia ja yhteensä leirillä sukellettiin 751;2 tuntia. Innostus ei tästä kuitenkaan laskenut, tulokset olivat kaiken kaikkiaan hyvät ja Nikolaista saatiin jo ensimmäisen kesän aikana melko tarkka kuva ja esinelöytöjä oli runsaasti, vain konservointikapasiteetin puute esti enemmät * Ahlström, eh.: Sjunkna skepp, Natur och Kultur, Lund 1979; ORA: Uponneita laivoja, Urheilusukeltaja 20 (1981) 1:22.
Komentaja Cousteau sai palan Borstön hylystä käynnillään Suomessa 1965 Sukeltaja-Killalta nostot. Ensimmäiseen Ruotsinsalmileiriin osallistuivat Urheilusukeltajat 25 hengen voimalla, Neptun ja Ahveniston Vesipedot kumpikin 3 hengen ja Porin Uimaseuran sammakkojaos 2 hengen voimalla. Ruotsinsalmileirin rahoitukseen, tarvikkeisiin ja muonitukseen saatiin kerjäämällä yhtiöiltä melko paljon tavaraa, mutta erään rajoittavan tekijän sukelluksiin muodosti kompressoripuoli; käytettävissä oli vain 2 kpl 2 3 m 3 /h nereusta, jotka pitkään aamu yöhön puksuttaen olivat kovilla ja tekivät joskus stopinkin. Ruotsinsalmikomitean työ, Tukholman Wasa'n nosto 1961 ja monet uudet hylkylöydöt saivat meilläkin vihdoin vedenalaisen ar keologian virallisen tunnustamisen aikaan ja 1961 Valtio perusti Merimuseokomitean sekä ohjaamaan sukeltajien työtä että miettimään valtakunnallisen Merimuseon perustamista. Jo seuraavana kesänä 1962 Museo palkkasi kaksi sukeltajaa, Henrik Roseniuksen ja Boris Winterhalterin edustamaan ja johtamaan Ruotsinsalmen toisen kesän tutkimustoimintaa. Museo kuitenkin vaikutti nihkeäitä ja syy tähän löytyikin ehkä siitä, että uusi Muinaismuistolaki oli tulossa ja 1963 säädettiinkin, että kaikki hylkylöydöt kuuluivat korvauksetta valtiolle; vanha laki oli määrännyt täysiarvoiset korvaukset maksettaviksi löytäjille. Vielä tämän jälkeenkin Museo maksoi eräille ei-sukeltaja-Iöytäjille palkkioita vedenalaisista löydöistä ja tämä luonnollisesti herätti kummastusta urheilusukelta-
jien piireissä. Perustettiin Merimuseoyhdistys, sittemmin Suomen Merihistoriallinen Seura, jonka tar koitus oli tukea Merimuseon perustamista ja myös ohjata meriarkeologista sukellusta; Liitto sai myös edustajansa tähän yhdistykseen. Lisääntynyt sukellusaktiviteetti toi esiin yhä uusia hy lkyjä: Hangon Tulliniemen Kaapelihylky ja kaksoishylyt Tulliniemen rannassa, Ryssberget Vaasan edustalla, josta löytyi hGpeaesineitä ja kupariplootuja, Lappöran parihylky kuparirahoineen, Hiittisten Metskär, Flisön taistelualueen hylyt, joista löytyi iso kasa kupariplootuja; Laivaston sukeltajakurssi löysi Jussarön 1600-luvulta peräisin olevan hylyn, jossa olivat ensimmäiset 'viralliset' pronssitykit ja 'Hopeaprikin' Jussarön satamapaikasta; myöhel!lmin löytyi lisää tutkittavaa aina Orö'n Ladogaa myöten ja Ison Vihan aikainen 'Kultakaleerikin' joutui uudemman tutkimuksen kohteeksi. Museo rupesi kouluttamaan sukeltajia meriarkeologiseen työhön ja perustettiin 'Teredo Navalis' -sukelluskerho nimenomaan Museon työhön. Anna-Liisa ja Ora Patoharju tulivat kutsutuiksi Pennsylvanian Museum'in tutkimusleirille Italiaan 1967 tutustumaan Rooman vallan aikaisen hylyn meriarkeologiseen kaivaustekniikkaan. Käytetyt metodit olivat mammuttipumpputekniikka ja 'Hookah'in, pinnalta syötetyn ilman käyttö sukelluksessa. Pintasyöttöilman käyttö vaatii oman turvallisuustekniikkansa, jotta sukeltaja saa
17
ilmansa mahdollisista kompressorihäiriöistä huolimatta. Luonnollisesti myös ryöstösukellus nosti päätään; Borstössä pääsi käymään paikallisten kalastajain tiukasti vahtimisesta huolimatta tuntemattomia sukeltajia, jotka tarjosivat Museolle lunastettavaksi löytösaalista. Tunnetuin tapaus lienee valurautatykkien nosto Helsingin edustalta Hällkallanilta; väärien valokuvien turvin ryöstösukeltajat väittivät nostaneensa tykit aluevesirajan ulkopuolelta Kallbådagrund'ilta, mutta Museon toimeksiannosta urheilusukeltajat osoittivat nostopaikan olleen aluevesirajan sisäpuolella olevan Hällkallanin. Ryöstösukeltajat joutuivat oikeuteen ja heiltä takavarikoitiin tukialuksensa, mutta nostettuja tykkejä ei koskaan saatu takaisin Ruotsista. Toisaalta ilman konservointia nämä valurautatykit tuskin olivat myyntikelpoista tavaraa kansainvälisillä mar kkinoilla. Urheilusukeltajain Liitto raportoi Suomen meriarkeologisen toiminnan C.M.A.S:lle varsin varhaisessa kertomuksessaan meidän meriarkeologistamme vuoteen 1962 saakka, jonka raportin dipl. ins. Erik Rotkirch esitteli CMAS:n toisessa maailmankonferenssissa Lontoossa 1962*. Raportti sai CMAS:n levittämänä varsin suuren julkisuuden ja Suomi rekisteröitiin tuolloin meriarkeologisen tutkimuksen johtavaksi maaksi. Ora Patoharju esitelmöi CMAS:n neljännessä maailmankonferenssissa Tukholmassa 1974 konservointivaikeuksistamme,** erityisesti Ruotsinsalmen valurautatykkien osalta ja esitti Australian Brisbanen CMAS:n viidennessä maailmankonferenssissa*** katsauksen Suomen meriarkeologiseen työhön sekä erityisselvityksen Borstön hylyn löytö historiasta ja arkistotutkimuksesta hylyn alkuperän selvittämisessä. *** Merihistoriallisen toimiston johtaja, fil.maist. Ch. Ericsson puolestaan julkaisi tieteellisissä aikakausileh?issä useita artikkeleita meidän menarkeologiastamme, korostaen varhaisen alun lisäksi sitä tietämättömyy-
*Patoharju, 0.: Report on Underwater Archaeology in Finland until 1962, Report to CMAS, Presented in the Second World Congress of Underwater Activities, London 1962 **Patoharju. 0.: Conservation of CastIron Objects Recovered from the Sea, CMAS 4. World Congress of Underwater Activities, Stockholm 1975 ***Patoharju. 0.: Marine Archaeology in Finland Today, Downunder '77, Marine Archaeology Conference (by CMAS), Brisbane 1977.
18
Harry Alopaeus rakensi Nikolain mittausten perusteella pienoismallin hylystä löytötilassa (Winterbäck'in raivausten jälkeen)
destä johtunutta vandalismia, jonka kohteeksi mm. Nikolai joutui:* "Sanomalehdet uhrasivat jonkin aikaa asialle valtavasti palstatilaa (1948), mutta luopuivat pian. Tiedemiehet eivät olleet kiinnostuneita, ei myöskään Muinaistieteellinen Toimikunta, sillä merihistoria ei ollut muodissa tuohon aikaan ... Paikalliset amatöörit, muinaistutkijat, jotka luottivat vain talonpoikaisjärkeen ja joilta puuttui arkeologisten tutkimusmenetelmien tuntemus, ryöstivät tunnistamatonta hylkyä. (Raskas)- sukeltajat turmelivat kirjaimellisesti perinpohjin huomattavan hyvin säilyneen hylyn: kannet murrettiin, keula paikka hävitettiin, kiinnostavat osat yksinkertaisesti leikattiin irti ja raskaat 24-naulaiset tykit lavetteineen nostettiin siltään. Puiset osat jätettiin kuivumaan ja tuhoutumaan. Työ oli improvisoitua, sillä henkilökuntaa ei ollut puu- ja rautaesineiden konservointiin. Valitettavasti muistiinpanoja ei tehty; havaintoja hylystä löytämistilassa ei ole kirjattu. Kahdeksannen toista vuosisadan fregatti, erityisen arvokas laivamonumentti, hakattiin korjaamattomasti palasiksi. Irtoesineitä ja rungon osia ei koskaan käsitelty oikealla tavalla eikä niitä valokuvattu tai piirretty. Kaikki materiaali vain varasoitiin ja sitten unohdettiin. Lopuksi saksalaiset pelastajat ilmestyivät näyttämölle. (Saksalainen hylkyromutus-) työjoukko lupasi paikallisille muinaistutkijoille nostaa Nikolain ja kiinnitti vaijerin laivan keulaan ainoana tuloksena tämän vielä säilyneen hienon puusepäntaidonnäytteen tuhoaminen. Tässä loppuu amatöörimäisten yritysten ja erehdysten synkkä historia. Yksi maailman hienoimmista vedenalaisista kohteista oli peruuttamattomasti pilattu. Työn olivat tehneet (Kotkan) kaupungin satama viranomaisten sukeltajat, jotka työskentelivät siellä joutohetkinään. Määrärahoja arke-
ologiseen tutkimukseen ei ollut, ei myöskään minkäänlaisia lahjoitusvaroja heidän käyttöönsä." Kovaa tekstiä; muistettakoon, että Winterbäck & Co, ainakin näin jälkeenpäin arvostellen toimivat joka tapauksessa hyvässä uskossa. Vasta Nikolain tallennettujen jäännösten siirto avotaivaan alle Varissaaren "museokeskusta" suunniteltaessa saattaa tuntua tahalliselta heitteellejätöltä. Siinä vaiheessa kävi ilmi myös Nikolaista 40-luvun lopussa nostettujen tykkien "lahoaminen" ja ainoana kemistinä silloisten urheilusukeltajain joukossa yritin tutkia erilaisia menetelmiä tämän tuhon estämiseksi. Pulma osoittautui yleismaailmalliseksi ja sai aikaan paljon hedelmällistä mielipiteen vaihtoa kansainvälisen konservointiseurakunnan kanssa. Tykkien lopullinen konservointi kuitenkin on edelleenkin auki. Museon pitkään jatkunutta nihkeää suhtautumista meriarkeologiaan kuvaa myös Yliopiston ja Meriarkeologisen toimiston yhdessä järjestämien Meriarkeologian peruskurssien avajaisissa huhtikussa 1971 silloisen vt. valtionarkeologin Luhon maininta Suomen meriarkeologian tulleen perustetuksi uuden Muinaismuistolain myötä vasta 1963 ja Museon asessori Tammisen väittämä meriarkeologian mainitsemisesta Kansallismuseossa vasta vuonna 1967 ensikerran. Kurssien seuraavana päivänä esittämässäni vastineessa totesin * että:
*Ericsson, Ch.: ASunken Russian Frigate, Archaeology 25 (1972) 3:172-9, New York
*Patoharju, 0.: Mitä meistä ja meille kirjoitetaan, Urheilusukeltaja 12 (1973) 15:3 6.
1933 38 kypäräsukeltajat nostivat tykkejä Mariasta Museon toimeksiannosta; - 1935 Museo ja pelastusyhtiö etsivät aarteita Kultakaleerista; - 1948 merenmittaajat löysivät Nikolain, josta seuraavina vuosina nostettiin tykkien lisäksi vaikka mitä; - 1952 ensi kerran kevytsukeltaja Koivusalo tutki 'Littan kaleereja';
- 1957 vastaperustettu Suomen Urheilusukeltajain Liitto piti ensimmäisen meriarkeologisen pikaleirin Ruotsinsalmessa; - 1961 alkoi 'Operaatio Ruotsinsalmi' valtionarkeologi fiLtri Nils Cleven johdolla; - 1962 oli jo kaksi urheilusukeltajatutkijaa johtamassa Ruotsinsalmileiriä Museon palkkalistoilla; - samana vuonna nosti ruotsalainen Gösta Bojner kultaa, hopeaa ja rubiineja Borstöstä Museolle; - samana vuonna lähetti Suomen Urheilusukeltajain Liitto maailmalle raporttinsa, jonka raportin ansiosta Suomi siitä alkaen on laskettu meriarkeologian kärkimaihin. Onko innostuneiden amatöörien vika se, ettei Museota alkuvuosina saatu kirveelläkään mukaan, vaan me saimme törppöillä hylyissä oman päämme mukaan, ilman tiedemiesten neuvoja ja tuhota sen, mikä ehkä tuhottavissa oli? UNESCO, YK:n opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on kokouksessaan 1968 hyväksynyt joukon suosituksia uhattujen kulttuuriaarteiden pelastamiseksi. Lueteltuaan suuren joukon periaatteellisia ja käytännöllisiä, lainsäädännöllisiä sekä taloudellisia keinoja näiden aarteitten säilyttämiseksi UNESCO esittää palkkioista seuraavan suosituksen: "Jäsenvaltioitten tulee rohkaista yksityisiä, yhdistyksiä ja kunnallisia viranomaisia ottamaan osaa kulttuuriaarteiden säilytys- ja pelastusoperatioihin, silloin kun nämä aarteet ovat yleisten tai yksityisten töiden uhkaamia. Tähän johtaviin toimenpiteisiin kuuluisivat: - Ylimääräiset palkkiot henkilöille, jotka ilmoittavat tai luovuttavat kätkössä olleita arkeologisia löytöjä; - Palkkioita tai kunniakirjoja, mitaleja tai muunlaisia tunnustuksia henkilöille - myöskin vaikka he kuuluisivat valtion viranomaisiin - yhdistyksille, instituutioille tai kunnan viranomaisille, jotka ovat toteuttaneet huomattavia yksityisten tai julkisten töiden uhkaamien kulttuuriaarteiden säilytysja pelastusprojekteja. Hylky tutkimus on Muinaismuistolain mukaan kielletty Suomen aluevesillä, ellei Museoviraston Merihistoriallinen toimisto ole antanut siihen lupaa. Järjestäytyneet sukeltajat Suomen Urheilusukeltajain Liiton piirissä ovat luoneet hyvät suhteet viranomaisiin ja toimivat hylkyrintamalla täydessä yhteisymmärryksessä Museoviraston kanssa tarjoten
kesä kesältä ilmaista työvoimaansa Museoviraston käyttöön mahapalkalla. Tässä suhteessa ei hylky tutkimuksessa ole huomauttamisen varaa. Laitemyynnin tilastojen mukaan on kuitenkin oletettavissa, että Liiton noin 5000 jäsenen lisäksi Suomessa toimii saman verran villejä sukeltajia, joiden toimista ei ole paljon mitään tietoja. Museoviraston ja Merivartioston valvonta ei riitä edes kaikille tunnetuille hylkypaikoille. Tämän lisäksi uhkana hylyillemme ovat yhä lisääntyvät ruotsalaisten ja saksalaisten veneturistien laumat, jotka Merilaista piittaamatta parveilevat erityisesti Saaristomerellä virallisten väylien ulkopuolella, varmaan omia resurssejamme monin verroin tehokkaammin vedenalaisin etsintä- ja sukelluslaittein. Levittämämme tiedot saaristomme hylkyrunsaudesta ja laivamadon puuttuminen kiihoittavat ulkolaisia seikkailusukeltajia. Siirtyminen kiel tolinjal ta ja olfmattomista löytöpalkkioista siihen, että tiedon saaminen kaikista mahdollisista hylkylöydöistä olisi ensiarvoisen tärkeää historiantutkimuksen kannalta, mahdollisista lunastuskustannuksista huolimatta, saattaisi parantaa nykyistä tilannetta. Hylky itse ei voisi olla kovin suuren löytöpalkkion arvoinen, mutta löydetyt arvoesineet pitäisi saada kaikki tutkimuksen pariin, joko rekisteröityinä tietoina, jolloin arvolöytö itse voisi jäädä löytäjänsä omaisuudeksi, jos ei lunastusrahaa siihen löytyisi tai lunastuksena Museolle jos löytö katsottaisiin sen arvoiseksi. Tieto on tärkeää, ei se, kuka löydetyn esineen hallussaan pitää. Jos merestä tai hylystä löytyy kultainen nuuskarasia, ei tärkeintä ole saada sitä museon vitriiniin, vaan se, että saadaan kirjatuksi löydön paikka, aika ja historiallinen tausta. Laivuri Hanneke Vromen Uudenmaan rannikolla marraskuussa 1468 kultalastissa uponneen suuren lyybeckiläisen holkin hylky on edelleen löytämättä - vai onko?
Hylkylöytöjä Nauvosta 1962
Suomalaisen sukeltajan korkeat laatuvaatimukset täyttävät:
sukellusvälineet
"/ubmarex sukellusvälineet
IUDDY nostoliivit
puukot
Myymälä ja paineilma-asema Huopalahdentie 13, 00330 Hki 33 Puh. 90-485817 Tukku- ja varastomyynti: Kalevankatu 31, 00100 Hki 10 Puh. 90-6942814 19
l'
Minkä nuorena oppii ... Vuosien varrella tähän alun perin kovin miehekkäänä pidettyyn harrastukseemme alkoi ilmestyä yhä nuorempaa väkeä jopa suorastaan lapsia. Onneksi oli olemassa pohjoismainen snorkkeliluokka, jonka parissa heillekin riitti pientä puuhaa. SUSL:n johdon taholta heidät huomattiin 70-luvun puolivälin lähestyessä ja sitten v. 1976 perustettiinkin jo nuorisovaliokunta. Tällä hetkellä nuorisovaliokunnan puheenjohtaja on Tapani Toijonen ja jäsenet Matti Granstedt, J ouko Moisala, Seppo Multamäki ja Ilpo Raatikainen. Pääosin kokoonpano on ollut sama alusta alkaen. Itse asiassa valiokunta kaipaa uutta verta lähinnä siksi, että sen työntekijöitä rasittavat monet muutkin tehtävät liitossa ja seuroissa. Jos tuota uutta verta vähitellen saadaan, niin toivoisin sen olevan samalla nuorta. Nuorisovaliokunta toimii alle 16vuotiaitten sukellusharrastuksen lisäämiseksi ja edellytysten parantamiseksi. Alaikärajaa ei ole edes määritelty, mutta käytännössä nuorisojäsenet ovat useimmiten 13 -15 vuotiaita. Jotkut seurat kokeilevat jopa alle kouluikäisten lasten kanssa. Monista - meille kaikille itsestään selvistä syistä - askartelemme pelkästään vapaasukelluksen parissa harrastaen siihen soveltuvia urheilulajeja. Koulutus- ja harrastustoiminnan runkona ovat pohjoismainen vapaasukellusluokka ja sen vaativampi jatke 1 lk. Koska nuorten harjoitukset seuroissa ovat yleensä aikuisten kanssa, viriää junioreissa varhain voimakas kiinnostus myös laitesukellusta kohtaan. Kun jäsenetuna tuleva oma lehti Urheilusukeltaja vielä tutkitaan kannesta kanteen, niin ei ole mikään ihme, että aikanaan junioreista tulee laitekurssille varsin asiantuntevia ja harjaantuneita oppilaita. Kilpailutoimintaan nuoret pääse-
vät luonnollisesti mukaan, jopa SMkilpailuihin asti. Suosituimpia lajeja ovat uppopallo, räpyläuinti ja sukellussuunnistus, jonka vapaasukellusversio valmistui pari vuotta sitten. Kilpailuvaliokunnat ovat ottaneet kiitettävästi nuoret huomioon kilpailuja järjestäessään. Leirielämä viehättää niin sukeltavia kuin muitakin nuoria. Monet seurat pitävät säännöllisesti nuorisoleirejä ja Liitto on tehnyt oman osuutensa järjestämällä lähes vuosittain Biskopsössä korkeatasoisen valtakunnallisen leirin, josta vastuun on kantanut Varsinais-Suomen piiri. Leirille on ollut mahdollista tulla mistä seurasta tahansa, ja jonkun verran tätä tilaisuutta on käytetty hyväksi. Välillä taas on kärsitty osanottaja pulaa. Nuoriso-ohjaajina seuroissa toimii kouluttajia, valmentajia tai muuten vain tavallista vireämpiä sukeltajia. Alkuun pääsemistä helpottaakseen valiokunta järjestää kursseja, joiden osanottajamäärät ovat vaihdelleet 15 - 30. Edustajia saisi olla hiukan useammasta seurasta, jolloin puolestaan myös valiokunnalle tuleva palaute olisi runsaampaa ja monipuolisempaa. Tietoutta vapaasukelluksesta nuorten harrasteena on levitetty myös varsinaisen sukeltajapiirin ulkopuolelle. SVUL:n projektimäärärahan avulla valmistui v. 1979 liikunnanopettajille tarkoitettu vihkonen. Se soveltuu myös seurojen nuoriso-ohjaajien käyttöön ja sitä on saatavana Liitosta a 5 mk. Vihkonen laajennetaan varsinaiseksi nuorisokansioksi. Sopivasta lisämateriaalista samoin kuin sen muokkaajista tuntuu kuitenkin vielä olevan pulaa. Nuorisotyön nyky tilannetta seuroissa tutkittiin viime talvena. Vastausprosentti oli melko pieni, noin 30 %. Jotakin sentään selvisi ainakin summittaisella tarkkuudella. Noin
35 seurassa on nuorisoJasema, yhteensä lähes 500, joista 10 % on tyttöjä. Ikärakenteesta ja harrasteista mainitsin jo ylempänä. Useimmissa tapauksissa nuorilla on käytettävänään halliaikaa 2 tuntia viikossa, tavallisimmin muun joukon jatkona. Yksi seura ilmoitti peräti 10 tuntia kun taas joku toinen piirsi ympyriäisen nollan. Ongelmiksi mainittiin ohjaajien vähyys, ikioman halliajan puute ja ohjatun toiminnan puute varsinkin siinä vaiheessa, kun junnut osaavat jo kaiken ja odottavat silmät tapillaan laitekurssille pääsyä. Seurojen kannalta tuntuu kohtuuttomalta, että ne maksavat Liitolle junioreista saman jäsenveron kuin muistakin, vaikka tuskin monikaan seura hennoo kantaa junioreista aikuisen jäsenmaksun. Joissakin seuroissa ei nuorisojäsenmaksu kata edes jäsenveroa. Tästä syystä valiokunta on esittänyt johtokunnalle toimenpiteitä nuorisojäsenveron pudottamiseksi puoleen entisestä. Tämä olisi omiaan lisäämään nuorisojäsenten määrää ja tuomaan järjestäytyneen seuratoiminnan piiriin myös piilojunnut, joita varmasti on tällä hetkellä. Ehkäpä tällä keinolla saataisiin nuorisotoiminta leviämään niihinkin seuroihin, joista se vielä ikävä kyllä puuttuu. Nuorisovaliokunta on iloinen siitä, että SUSL:n johto on viime aikoina selkeästi korostanut nuorisotyön tärkeyttä, kun ollaan luomassa uutta entistä uljaampaa sukeltajapolvea. Nuorisotyötä on helppo perustella turvallisuusnäkökohdilla sekä koulutuksellisilla ja urheilullisilla seikoillä. Vai lieneekö vieläkin tärkeämpää se, että monelle nuorelle sukellusharrastus sinänsä on elämän laatua ja iloa lisäävä tekijä.
Tapani Toijonen
20
Tästä onkin jo kulunut vuosia, kun vanhoista Pingviineistä on ollut juttua tässä lehdessä. Nyt Jaska Puhakka & pojat (Ari ja Kai) ovat päättäneet vähän tuulettaa. He ovat rakentamassa valtameri-kuunaria, jolla aikovat lähteä sukellusmatkalle, jonka tarkoituksena on ulottua aina Isolle Vallinriutalle saakka. Kuunarin vesillelasku suoritettiin 6/ 10 1981 ja sai kasteessa nimen PINGVIN, kuinkas muuten. Tällä hetkellä Pingvin on Porvoossa sisustustöitä varten. Koeajot suoritetaan toukokuussa 1982 ja lähtö matkalle tapahtuu syyskuussa 1982. Tarkoi-
tuksena olisi yrittää seurata vanhojen vehnälaivojen reittiä Australiaan? Pingvin kuunari tietoa: - suurin pituus 20 m - leveys 4,75 m - syväys 2,14 m - paino 30 ton - purjepinta-ala 166 + 60 m 2 - moottori 120 hp. valmet - sähköt 24 v ja 220 v - 6 kahden hengen hyttiä - salonki, kabysi, pentteri - 4 wc ja 4 suihkua - keskuslämmitys Kuunarin on suunnitellut: Lunstroo Custom Designs, Naval Arhi-
tects N.B.J.A. Amsterdam, Holland yhdessä Ocean Schoolners Oy:n kanssa. Kuunari on ihanteellinen tukialus sukeltajille, se soveltuu myös erilaisiin pienimuotoisiin korkeatason charterpurjehduksiin. Pingvin kuunarissa on tilat 10 chartervieraalle. Mm. ruokalistat yritetään tehdä mukaellen viimeisten purjelaivojen noudattamia tapoja. Kuunarilla tulee myös toimimaan ns. Luukonstaapeli? Pingvin-kuunarin matkoista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä: Jaska Puhakka Vanha tie 49 B 51 15240 Lahti 24 puh. 918-305220 P.S. Lehtemme tulee saamaan matka- ja sukellusjuttuja PINGVIN kuunarin seikkailuista.
; 3,
1:
'* octtAN
-~---------+---_._-+--~ _.
__
._--
bCt;lO '-' N ER
'''f"~'''N 21
Vielä ihan vähän Vesikko-Cupista
I I
"Raikke" Ansalahti 50 vuotta Alati nuorekas ja huumoria hersyvä Raikke aloitti sukeltamisen jo kolmattakymmentä vuotta sitten, jolloin hän aataminaikuisilla itse väsätyillä välineillä tähyili Ahveniston sameita syvän teitä. Ansioituneelta uimarilta siirtyminen sukellusharrastukseen luontuikin sujuvasti ja niinpä SN ja PM mitaleja sukellussuunnistuksesta onkin vuosien varrella kertynyt useita kymmeniä. Hänet on palkittu myös monilla SVUL:n, Suomen Uimaliiton, SUSL:n sekä Museoviraston ansiomitaleilla ja planketeilla ja Hämeenlinnan kaupungin myöntämillä ansiomi taleilla.
Luokkatarkastajana Raikke on toiminut vuodesta 1971 lähtien. SUSL:n johtokunnan jäsenenä v. 1966 1969, 1 varapuheenjohtajana 1970 1972 Ansalahti on yksi Ahveniston Vesi pedot ry:n perustajajäsen toimien sen puheenjohtajana lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Aktiivisena jäsenenä ja rautaisena huuliveikkona hän on luotsannut seuran toimintaa monilla hauskoilla sukellusretkillä sekä kotimaassa että sen rajojen ulkopuolellakin. Ahveniston Vesipedot ry Urheilusukeltaja-lehti yhtyy onnitteluihin
Pyysin turkulaisia kirjoittamaan viime Vesikko-Cupista, jotta juttuun tulisi vähän eri perspektiivi. Kiitokset vain Sinulle, Pelaaja pronssijoukkueesta. Pari asiaa jäi kuitenkin vähän kangertamaan. Oikein nousi pala kurkkuun, kun arvelit, että ottelujärjestystä olisi jotenkin sumplittu. Etukäteen kyllä aavistelin, että kyllähän sitä varmaan joku epäilee, ja siltä varalta arvonnan suorittikin puolueeton ulkopuolinen henkilö (Kouvolan Uimarien puheenjohtaja Tuomas Palve). Tilaisuudesta tehty pöytäkirja esitettiin pelipalaverissa lauantaiaamuna. Homman takana oli pelkästään se, että joukkueet saisivat heti käteensä selväkielisen otteluohjelman eikä epämääräistä numerosarjaa, jonka tulkinnassa edellisissäkin kisoissa aina joku erehtyi. Totta puhut siinä, että 14 joukkuetta on melkein liikaa. Mutta tulijoita on vielä enemmän. Joukkueiden rajoittamista emme varmasti pysty tulevaisuudessakaan tekemään jokaisen tyydytykseksi, mutta yritämme sensijaan tehdä jotakin niille kirotuille summereille. Eivät ne yleensä kestä kahden päivän liotusta vedessä. Kai ne sitten on rakennettu pienimuotoisempia juhlia varten. Saisipa edes jostakin varasummerin lainaksi. Ja eihän ne ole kisat eikä mitkään, missä ei tuomareita moitita. Sinua eivät tyydyttäneet nämä kotimaiset - ruotsalaispelaajat taas rutisivat omistaan. Kiva kuitenkin, että muuten viihdyit. Järjestäjien laatima kritiikkilista Vesikko-Cupista oli kyllä paljon pitempi. Yritetään kehitellä.
Terveisin Tapani Toijonen
Räpyläuintivaliokunta Räpy läuin ti Keski -Euroopasta meille tullut urheilumuoto, jossa "ylisuurilla" räpylöillä varustettuna uidaan ja sukelletaan eri matkoja. Harjoitus- ja kilpailumuotona räpyläuinti soveltuu hyvin "talvilajiksi" tavallisellekin sukeltajalle sillä laiteharjoittelu on kielletty melko monessa hallissa. Sukelluskunto säilyy läpi talven ja "pakollinen" liikuntamäärä tulee suoritettua. Kilpailulajina räpyläuinti on saanut yhä enemmän jalansijaa. Varsin monet entiset aktiivi ui marit kun räpyläuimareiden joukkoon.
22
Jo vuonna 1977 erotettiin räpyläuintivaliokunta omaksi valiokunnakseen ja on siitä asti tehnyt työtä oman lajinsa eteen. Kilpailuja järjestetään nykyään jo piiri tasolla. Kansallisia ja kansainvälisiä kilpailujakin on pyritty viemään vähintään yhdet läpi vuosittain. Kilpailujen järjestämistä haittaavat kovat CMAS:in säännöt, jotka asettavat uimahalleille ja järjestelykoneistolle omat vaatimuksensa. Usein ollaan tilanteessa, että toimihenkilöitä on enemmän kuin kilpailijoita. Vasta SUSL:n 25. vuotisjuhlakilpailuissa Turussa oli kilpailijoita
niin paljon, että voitiin puhua räpyläuinnin suurtapahtumasta. Tätä edesauttoi se että ensimmäistä kertaa sai vuoden -81 PM-kilpailuihin ottaa osaa myös nuoret (12alle 16 v.) sekä vanhat juniorit (yli 16 v.), -81 PM-kilpailuissa ollut joukkue toi mitaleita kotiin enemmän kuin mikään muu aikaisempi räpyläuin tijoukkue. Valiokunnan tarkoitus onkin edistää ja parantaa räpyläuinnin valmennus- ja harjoitusmahdollisuuksien parantamista sekä lajin tunnetuksi tekemistä suurelle yleisölle. Ari Österberg
Kainuun Urheilusukeltajien alkutoiminta Kainuuseenkin perustettiin urheilusukellusseura. Se tapahtui virallisesti 9. 3. 1980, siis runsas vuosi sitten. Synnytysvaikeuksitta ei tämäkään seura silti syntynyt. Ennen seuran perustamista pohti 10 henkinen toimikunta seuran sääntöjä ja toimintamuotoja. Toimikunnassa ei päästy yksimielisyyteen siitä, kuulutaanko johonkin erikoisliittoon vai toimitaanko vallan yksin. Enemmistö kuitenkin kannatti erikoisliittoon liittymistä, siis SVUL:oon, mutta seuran perustamisesta kiinnostuneiden joukko kuitenkin pieneni tämän jälkeen jonkin verran. Perustavassa kokouksessa oli läsnä 21 henkilöä ja vuoden lopussa jäsenmäärä oli 24 henkilöä. Viime vuonna päästiin jo toimintaankin mukaan. Heti keväällä järjestettiin uimahallilla sukellusnäytös, jossa toimintaa pyrittiin tekemään tunnetuksi. Kesällä järjestettiin muutama sukellusleiri, mutta muutoin toiminta oli vielä nk. urien etsimistä. Vakava puute toiminnan vilkkaudelle oli kompressorin puute. Seuraavan vuoden päätavoitteeksi otettiinkin kompressorin hankinta ja koulutuksen aloittaminen. Taloudellisesti ensimmäinen vuosi meni mukavasti, koska kaupungilta saatiin avustusta ja talkootyönä tehtiin muutamia vedenalaisia töitä. Tänä vuonna lähdettiin etenemään toimintasuunnitelman mukaisesti ja aloitettiin koulutustoiminta. Aluksi edettiin kuitenkin varovasti ja istutettiin kaikki nykyiset itseoppineet jäsenet koulunpenkille. Muita kursseja ei sitten järjestettykään, koska yksikin kurssi oli nuorelle seuralle aikamoinen työmaa. Ke-
väällä päätettiin hankkia pankkilainan avulla kompressori, joka mahdollistaisi pitemmät leiritapahtumat ja vilkastuttaisi toimintaa. Näin myös tehtiin ja kompura on ollut ahkerassa käytössä. Keväällä valmistauduttiin myös kahteen suureen näytökseen, joista ensimmäinen oli toukokuussa. Kajaanin Purjehtijat järjestivät 1617.05. vene- ja vapaa-aika näyttelyn, jossa veneiden ja vapaa-ajan lisäksi esiteltiin eri seurojen toimintaa. Ensimmäisen päivän päänäytökseksi oli valittu olympiapurjehtija Esko Rechartin purjehdusnäytös ja toisen päivän urheilusukeltajien, rajavartioston ja palokunnan pelastusnäytös. Ideana näytöksessä oli, että kaksi kaveria joutuu veden varaan veneen sytyttyä tuleen. Sen jälkeen rajavartioston helikopteri tuo paikalle kaksi pelastussukeltajaa varusteenaan perusvälineet. Palokunta puolestaan ajaa paikalle veneellä ja pelastaa veden varaan joutuneet, sammuttaa veneen ja jatkaa veneessä ensiapua. Kaikki meni näyttävästi siihen saakka, kun palokunnan piti tulla paikalle. Suomalainen perämoottori ei kuitenkaan suostunut käymään ja palokunnan miehet nykivät niska punottaen moottoria käyntiin, kun 7 000 silmäparia katsoi rannalla käynnistämisnäytöstä. Perämoottori ei kuitenkaan käynnistynyt ja niin homma jouduttiin paikkailemaan Kajaanin purjehtijoiden veneellä. Mieleen vain jäi, että mitähän olisi tositilanteessa tapahtunut. Toinen näytös järjestettiin SVUL:n Kainuun piirin kesäleirin yhteydessä, jossa esiteltiin kuitenkin vain urheilusukeltamista. Menneen kesän aikana järjestettiin muutamia sukellusleirejä ja tehtiin aika paljon talkootöitä, joilla seuran taloutta kohennettiin. Vaikka seurassamme on aika tiukka kuri sukellusleirin ja tapahtu-
mien aikana sekä kompressorin käytöstä, niin aina kuitenkin on muutama niskuroiva tyyppi, joka ei seuran säännöistä ja ohjeista piittaa. Meillä eräs tyyppi täytti paineilmapullonsa omin päin, vaikka hänelle ei ole myönnety kompressorin käyttöoikeutta. Kaiken kukkuraksi hän lähti yksin sukeltamaan ja meinasi jäädä sille reissulle. Pulloon ei ollut mennyt puhdasta ilmaa, koska kompressorin oma imuletku ei ollut käytössä ja seurauksena oli kaverille pahoinvointi ja kova päänsärky. Toivottavasti tämä kaveri ja kaikki muutkin nyt tajuavat yksin sukeltamisen vaarat. Tapauksen yhteydessä tuli myös selvästi esille, että kompressorin käyttö on viisasta antaa vain muutamien henkilöiden suoritettavaksi. Kun toimintaa on, niin joskus sattuu ikäviäkin asioita. Toimintahan täällä sisämaassa on hiukan erilaista kuin rannikolla, jossa hylyt ovat lähes pääasia. Sisävesillä hylkyjä ei ole, joten veden alla on keksittävä jotain muuta tekemistä. Sukellussuunnistus, -etsintä, -kalastus ja muut tällaiset toiminnat ovatkin sisävesien seurojen yleisimpiä toimintamuotoja. Monet seurat ovat myös avustaneet museota arkeologisissa kaivauksissa ja etsinnöissä. Niin myöskin meidän seurassa ollaan kiinnostuneita asiasta ja tänä syksynä onkin kansalaisopiston järjestämä meriarkeologinen kurssi, jossa sukeltajia perehdytetään kaivausten suorittamiseen. Odotamme mielenkiinnolla kurssia ja toivomme, että voisimme osallistua tulevana kesäkautena kaivauksiin. Kainuun alueella on jo nyt tiedossa muutamia vedenalaisia kohteita.
Kainuun Urheilusukeltajat ry Ilkka Arvola puheenjohtaja
MUISTA SAMMON
MATKAVAKUUTUS! Se on kovaa valuuttaa niin idässä kuin lännessäkin TUR YKSET TALVlSUKELLUKSELLE!
~ SAMPO-YHTIÖT Kaikkialla maailmassa 23
Valitse suke turvall se asi D e
Tartu tilaisuuteenl Viking Sport on säätötilavuuspuku ennennäkemättömään hintaan. Viking-sarjan harrastajakäyttöön tarkoitettu puku valmistetaan kevyestä, kestävästä ja joustavasta materiaalista, jossa liikkuminen on helppoa ja miellyttävää. Viking Sport on varustettu patentoidulla venttiiliyhdistelmällä pikakiinnitteisine täyttöletkuineen. Mukana saat myös korjaussarjan ja kätevän kassin puvun säilyttämistä ja kuljettamista varten.
Tule ja tutustu Viking-sarjan vaihtoehtoihin. Viking-sarjassa on sukelluspuku joka lähtöön: ammattilaiselle, pelastussukeltajalIe, urheilusukeltajalIe.
Komentaja Jacques-Yves CoustealJ Nyt me tuomme koko maailmanlaajui: ryhmittyneen sukellusvälineteolli
II.S. )1 '1: IIS A
Division oflJ.S.I'.
C:C)I~I:I
Kaksi kovatasoista U.S. Divers hengitysventtiilien sarjaan: Aquarius ja Conshelf Supreme. Aquarius-venttiili on suositeltava kaikille, jotka haluavat edullisen ja samalla varmarakenteisen ratkaisun käyttöönsä. Conshelf Supreme on mielenkiintoinen erityisesti siksi, että se on suunniteltu varta vasten pohjoisten vesien olosuhteisiin. Conshelf Supremen sisäinen jäätymissuoja kertoo juuri tästä.
Hengityslaitepaketeissa on nyt varaa valital Hengityslaitepakettien vaihtoehdot antavat mahdollisuuden mitoittaa hengityslaite entistä tarkemmin oman käyttösi mukaan. Alu Ursuklaitepaketit ovat hinnaltaan edullisia. Lisäksi kannattaa muistaa, että Alu-säiliö on lähes korroosiovapaa. Vaativampaan käyttöön suosittelemme puoliautomaattisella varailmalla varustettuja Araluja 2 x 10 Sherpa teräslaitteita.
URSUR Teollisuuskatu 34 20520 TURKU 52
:oi sukeltamisen ihmistä lähelle. ~n musta-keltaisen tunnuksen taakse uuden tuotteet jokaisen ulottuville.
LIITON LIITTYMINEN SVUL:n
Päätös liittyä kattojärjestöön on sinetöity toukokuun 16 päivänä 1973. Tällöin päätti U rheilusukeltajain Liiton johtokunta liittymisestä varsin yksiselitteisellä tavalla jota oli edeltänyt liitossamme ainutlaatuinen jäsenäänestys. Äänestyksen tulos: 335 kyllä 14 ei 2 hylätty Yhteensä 361 ääntä Mutta mitä on tämän lopputuloksen takana? Liitto oli tohminut järjestönä jo 12 vuotta ennen mainittua päätöstä ja oli muodostunut käsitys että sitoutumaton liitto on suoranainen elinehto. Näin jälkeenpäin pohtiessani tilannetta on selvää että perimmäinen syy oli vain raha. Kukaan meistä ei tietänyt mitä katto-organisaatioon kuuluminen toisi mukanaan, ja monella oli se käsitys että oma vapaa toimintamme suuressa määrin estyisi. Silti päätimme liittyä SVUL:n vain vuosi sen jälkeen kun esilletuomani ajatus oli tylysti passitettu roskakoriin. Pieni yksinäinen liitto joutui väliaikana toteamaan että valtiovallan ja muiden suurten n .s. "julkiset varat" eivät kertakaikkiaan olleet meitä varten. Ainoa epävarma mahdollinen apu oli Opetusministeriön vuotuinen armon lahja joka ei lainkaan seurannut liittomme kehitystä. Emme sopineet jakoperusteiden rattaisiin ja saimme vuosi vuodelta tyytyä vähimmäisantiin. Ilpo V. Salmi, edeltäjäni SUSL:n puheenjohtajana, joutui toteamaan etteivät sikäläiset puitteet riittäneet sille organisaatiolle jota hän liitollemme loi. Kasvun ja kehityksen myötä olimme vuonna 1970 tilanteessa jolloin ratkaisu ja tienvalinta oli tehtävä. Salmi onnistui kiitos uuden organisaationsa pitkittämään armonaikaa mutta astuessani peräsimeen 1972 oli jokin ratkaisu tehtävä. Samalla kun harrastuksemme toi yhä kasvavia määriä urheilusukeltajia joukkoomme muuttui liiton rahallinen tila kriittiseksi. Oli lyötävä jarrut päälle tai ottaa askel tuntemattomaan.
26
Miksi juuri SVUL? Siitä keskusteltiin kauan eri portaissa mutta lopputulos oli ettei mikän katto-organisaatio kattanut kaikkia niitä aloja joita sukellus koski. Käsitys ettei urheilujärjestö olisi sopiva politiikan takia oli vahvasti juurtunut. Asetelma oli vain sininen tai punainen ja meitä ei totisesti mieltänyt kumpaakaan. Päätimme tutkia asiaa ja tulos on kiteytetty liittohallituksen pöytäkirjaan 9 päivänä joulukuuta 1972. Päätimme liittyä SVUL:ään tai TUL:iin. Asiaa vauhditti se tosiasia että raha-anomus Opetusministeriölle koskien sukelluslaitteita koulutukseen oli tylysti käännetty takaisin vuoden 1973 alkupäivinä. Askel oli mielestämme kuitenkin niin merkittävä ettei johto halunnut kantaa vastuuta yksin. Mielipidetutkimus jäsenäänestyksen nimissä suoritettiin ja varsin selvä tulos rohkaisi johtoa jatkotoimenpiteisiin. Käännyimme virallisesti SVUL:n puoleen ja jatkoneuvottelut osoittivat ettei politiikka-peikkoa liioin tarvinnut pelätä - käsitys joka on osoittautunut pitäväksi. Mutta muita ongelmia oli. Näimme alkujaan selvästi että urheilupuoli korostuisi liian vahvasti arkeologian ja tekniikan kustannuksella. Jokainen myönsi että jo sukeltaminen sinänsä kuului liikunnan pariin mutta tästä edemmäs ei haluttu mennä. Johtokunnan enemmistö pysyi kuitenkin kovana - mikäli kasvua ja kehitystä oli taattava olisi pakko sulautua systeemiin joka toisi meille nämä mahdollisuudet. Vaihtoehtoja ei ollut. Tämä riidankapula oli valitettavasti säilynyt kautta vuosien mutta varmaa on etteivät "urheilun vastustajat" olisi saaneet niinkään hyviä kasvuedellytyksiä muulla tavoin. On annettava jotta saisi. On selvää ettei vain rahapuoli ollut pohdiskelun teemana - mutta kaiken pohjana kylläkin. Tarvitsimme kipeästi toimistonhoitajan ja oli pakko taata äänenkannattajamme jatkuvuus. Uusi jako jaostoihin oli sekin työläs ja kaiken kaikkiaan oli liittomme nyt annettava jäsenistölleen näyttöä. Johtokunnan mielestä
oli löytynyt tällainen mahdollisuus. SVUL:n papereissa esiinnymme ensimmäisen kerran jäsenenä syksyllä 1973 mutta muistan hyvinkin että kevät ja alkusyksyoli täynnä kokouksia ja pohdiskeluja asian hyväksi. Syyskuussa saimme tietää että meille todennäköisesti järjestyisi toimistohuone SVUL:n toimistotalosta ja tammikuussa 1974 kävimme neuvotteluja toimiston hoitajan virasta. Olimme silloin tietoisia iloisesta sanomasta että vara-asiat olivat järjestymään päin. Soutuliiton toimistonhoitaja Kaisa N uoramo katsoi että hän pystyisi hoitamaan uuden tulokkaan puolipäivätyönä ja meille järjestyisi täten hienosti toimistotila yhdessä soutajien kanssa. Löimme asian lukkoon ja Kaisa rupesi työhön 14 päivänä maaliskuuta 1974. Alkusotku ja -selvittely oli mahtavaa luokkaa ja Kaisa-rukka joutui todella koville. Rutinoituna paperitiikerinä hän selvisi kunnialla mitä ei voi sanoa liittomme johdosta joka joutui koulunpenkille. Olin vähitellen työn edistyessä oivaltanut, ettei minusta ollut järjestäihmiseksi eikä ainakaan hyvän , systeemin rakentajaksi. Kaisan tueksi oli saatava johtaja joka pystyisi tähän ja löysimmekin Henkka Renwallin joka oli oikea mies paikallaan. Alkutaival kesti puolitoista vuotta. Saimme syksyllä 1975 oman toimiston ja siihen ensimmäisen toiminnanjohtajamme - Leila Jakobsson oli tullut. Kaisa Nuoramo oli joutunut toteamaan ettei hänkään enää ehtinyt hoitamaan kahta vireää liittoa. Ensimmäinen toimistomme oli 7. kerroksessa mutta jo vuonna 1976 pääsimme nykyiseen toimistoomme 2. kerrokseen. Tämä oli alku ja vuosien vieriessä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että tie 011 oikea. SUSL on täyttäessään 25 vuotta suurehko liitto ja vaikka vaikeuksia aina tulee eteen rohkenen toivottaa hyvää jatkoa!
Henrik Rosenius
HURGHADA (laus Khardaga) Noin puolentunnin lentomatkan päässä Kairosta sijaitsee Hurghadan kalastajakylä josta avautuu pääsy Punaisenmeren pohjoispään ehkä lajirikkaimmille vesille runsaine koralliriuttoineen. Kuultuani useilta tahoilta paikasta ja tilaisuuden vihdoin avautuessa toukokuun lopulla pääsin vertaamaan tätä Egyptin puoleista Punaisenmeren rantaa Ras Mohammedin jo monille suomalaisillekin tuttuihin vesiin. Kairossa tiedustellessani matkoja Hurghadaan tarjosi hotelli Heliopolis Sheratonissa sijaitseva MISRmatkatoimisto kaksi vaihtoehtoa perilläoloon, hotelli Sheraton tai Magawish tourist village, pääasiallinen ero näillä paikoilla on maksusysteemi. Magawishiin suoritetaan kertamaksu täysihoidosta/vrk etukäteen. Sheratoniin normaalisti huoneenhinta ja kaikki muu eriteltynä (hintavertailu lopussa). Ystävieni suosituksesta valitsin ranskalaisten ylläpitämän Club Mediterranee ketjuun kuuluvan Magawish Tourist Villagen, mikä osoittautuikin myöhemmin hyväksi ratkaisuksi. Hyvästä palvelusta sai esimakua jo Hurghadan kuumalla (+ 38°C) lentokentällä, jonne Egypt Airin Boeing 737 laskeutui suunnilleen aikataulussa aamulla klo 07.30. Magawishin ilmastoitu bussi kantajineen huolehti matkatavarat sujuvasti koneesta. Matkalla kentältä lomakeskukseen saimme lyhyen katsauksen tulevan päivän ohjelmasta ja ympäröivästä erämaasta. Bussin pysähtyessä päärakennuksen eteen oli henkilökunnasta muodostettu kunniakuja eksoottisine pukuineen ja arabimusiikin soidessa toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Tervetuliaiscoctail nautittiin hyvin ilmastoidussa Baarissa josta avautuu näköala Punaisellemerelle, samalla kuulimme lisää talon tavoista. Matkaa ostaessani olin kyllä kuullut että hintaan sisältyy täysihoito mutta vasta perillä minulle selvisi mitä se tässä tapauksessa pitää sisällään. Magawish tarjoaa kaikki mahdollisuutensa asiakkaan käyttöön ilman eri veloitusta (poikkeuksena Baari). Täysihoitoon kuuluu: majoitus tilavissa kahden hengen bungaloweissa (viihtyisiä ja hyvin ilmastoikolme ateriaa/pv + viinit, tuja), show, cabaree tai elokuvat joka ilta, ulkoilmateatteri jossa klassista musiikkia auringon laskiessa, disco, sukellusmatka laivalla 6:na päivänä viikossa varusteineen, snorklausmatka veneillä kahdesti päivässä, purjeveneitä 6 kpl, purje lautoja 18 kpl, purjehduksen ja surffauksen opettajat, ohjattu kuntoliikunta vesivoimistelusta tennikseen, luentojct Egyptin
Sukellus loma Egyptissä historiasta sekä käyntejä museoissa. Kaikki toiminta on miellyttävästi ohjattu ja porrastettu jokaiselle jotakin tyyliin. Mikäli haluaa voi tietenkin pelkästään tyytyä loikoilemaan uima-altaalla tai puhtaan vaIkealla rauhallisella hiekkarannalla jota on tarjolla useita kilometrejä. Lähin hotelli on n. 7 km:n päässä sijaitseva Sheraton eikä ympärillä ole edes paikallista asutusta.
Sukellus Sukeltaminen on tiukan kontrollin alla, vasta-alkajat joutuvat kurssille (ikä väh. 16 v.), kansainvälisen sukeltajatodistuksen esittäneille pidetään perusteellinen suk.lääkärin tarkastus josta annetaan todistus. Seuraavana aamuna hyvinhoidetussa suk.keskuksessa jokainen saa varusteet joita voi käyttää koko vierailun ajan. Laivamatkan aikana kerrataan sukellusoppaiden kanssa yhteiset käsimerkit ja toiminnot hätätilanteissa, vedessä suoritetaan vielä vastaava kertaus! Kukin opas ottaa korkeintaan viisi sukeltajaa. Sukelluskohteita alueella on runsaasti, korallimuodostelmat ovat laajoja ja värikkäitä erikoisesti pehmeä
HINTOJA 1 hengen huone/vrk
2" 3" aamiainen lounas päivällinen laitevuokra/pv 10 1. vene/pv /12 henkilöä
Sheraton Toinen vaihtoehto majoitukseen on Hurghadan kylässä sijaitseva hotelli Sheraton. Hotellissa on kaikki normaalit palvelut ja paikka vaikutti siistiltä. Laitevuokraus onnistuu sukeltajatodistusta esittämällä myöskin täältä - ajan puutteen takia en tosin ehtinyt nähdä varusteita enkä oppaiden pätevyyttä. Veneitä voi vuokrata hotellin lisäksi kylän satamasta jossa hinnat ovat tietenkin halvemmat (tinkiminen kannattaa!). Muita kohteita Hurghadassa ovat pieni akvaario sekä merimuseo, museossa näin suurimman täytetyn merikilpikonnan tähän saakka. Viisitoistavuotta sitten pyydetyn konnan pituus oli n. 180 cm! ja pään halkaisija n. 20 cm! Myös kylän hedelmä- ja vihannestorit sekä satama kalakauppiaineen ovat mielenkiintoisia katselu ja ostospaikkoja (mm. simpukan kuoret). Koko alueella on syytä suhtautua varovaisesti valokuvaukseen sillä paikalliset tavat eivät ehkä pidä sitä sopivana, yleensä kameraa näyttämällä voi asiaa kysyä. Sotilaskohteiden lähellä kuvaaminen on ehdottomasti kielletty!
FMK Ei: Magawish 44,000 220,65,000 325,kuuluu hintaan
Lento Kairo-Hurghada-Kairo 61.000 Ei: koralli esiintyy runsaana, kalalajit ovat selvästi suurempia kuin Ras Muhammadin alueella, eivätkä ole niin "säikkyjä". Yhden sukelluksen havaintoja: kaksi reefsting rauskua halkaisija n. 80 cm, yksi hiekkahai n. 1,5 m, yksi merikilpikonna, runsaasti suuria enkelikaloja, kirurgeja sekä meriahvenia. Kohteena oli suuri korallimuodostelma jossa oli paljon kuiluja sekä tunneleita, näkyväisyys vedessä n. 40 m, veden lämpö + 25°C. Sukelluksen jälkeen laivalla tarjottiin ranskalaistyylinen pic nic ateria viineineen. Lomakeskuksen pääasiassa ranskalainen henkilökunta oli koko ajan erittäin ystävällistä ja kielivaikeuksien sattuessa haettiin paikalle joku englantia osaava.
Ei: FMK Sheraton n. 22,850 115,,,27,460 138,33,150 166,3,140 16," 5,600 28," 6,440 32,,,10,000 50,,,50,000 250,-
=305,- FMK
Näillä hinnoilla laskettuna 2 hengen huone + ateriat juomineen sekä sukellukset kuljetuksineen maksavat Magawishissä 162,5 FMK/pv/ henkilö ja Sheratonissa 220 FMK/ pv /henkilö. Varaukset molempiin paikkoihin on syytä tehdä etukäteen esim. matkatoimiston kautta. Magawish Tourist Villagella on erikoisalennus Club Mediterraneehen kuuluville. Kokonaisuutena paikka on varsinkin toimintalomaa kaipaavalIe hinnastaan huolimatta harkinnan arvoinen vierailukohde ja etenkin sukelluspaikojen runsaus ja koskemattomuus mahdollistavat unohtumattoman kokemuksen.
Kari Viitanen
27
Älä luule, että vakuutus kuin vakuutus riittää turvaamaan sukellus matkasi! Älä lähde ulkomaille sukeltamaan ilman vedessä ja veden alla voimassa olevaa vakuutusta. Ilman tämän kertovaa vakuutuskirjaa saatat joutua viettämään kuivan rantaloman. Useissa kansainvälisissä sukelluskeskuksissa vaaditaan tänä päivänä jokaiselta laitteen vuokraajalta PMlisenssin tai oppilaskortin lisäksi todistus voimassa olevasta vakuutuksesta, joka kattaa mahdolliset vedessä tapahtuvat henkilövahingot ja niistä johtuvat erikoiskuljetukset ja hoidot aina viimeistä voitelua myöten. Viime keväänä jouduin Israelissa taistelemaan Suomessa kalliisti maksamani, kaikkialla maailmassa voimassa olevan matkavakuutukseni puolesta, koska vakuutuskirjassani ei erityisesti mainittu vakuutuksen kattavan myös mahdollisen sukellusonnettomuuden seuraukset. Paikalli -
nen sukelluskerho noudatti matkailuministeriöltä saamiaan määräyksiä ja kieltäytyi vuokraamasta laitetta ennen kuin ottaisin lisäksi sikäläisen vakuutusyhtiön yhtä kalliin sukeltajavakuutuksen. Niistä paristakymmenestä ta alasta jäi sen verran katkera mieli, että selvitin asian Suomessa. Olin puhelimitse yhteydessä kahteen maamme suurimpaan vakuutusyhtiöön, Sampoon ja Pohjola/ Eurooppalaiseen. Sampo kertoi suoralta kädeltä matkavakuutuksensa kattavan myös vedessä tapahtuvat vahingot. Pohjola/Eurooppalainen tarjosi ensin maksukorotusta, jota perusteettomana en suostunut ymmärtämään. Parin päivän tiiviiden puhelinsoittojen jälkeen yhtiö sitten istutti tuomareitaan ja tohtoreitaan yhden aamupäivän asioita pohtimassa ja ilmoitti
matkavakuutuksensa sellaisenaan lisämaksutta olevan taattu turva myös sukeltajille. Molemmat vakuutusyhtiöt lupasivat pyydettäessä tehdä vakuutuskirjaan erillisen maininnan englanniksi sötä, että vakuutus on voimassa myös sukellettaessa. Pyydä se merkintä vakuutuspaperiisi! Se voi säästää matkabudjetistasi heti yhden satasen - ja sinut paljolta selittämiseltä. Eurooppalaisessa sukeltajien vakuutukset on ottanut sydämelleen Helsingissä Lönnrotinkadun konttorissa työskentelevä Kaarina OjalaNykänen, Sammon vakuutuksista voit kysyä tuttavallisesti lehtemme toimHussihteeriltä Eeva Nyqvistiltä.
Terveisin vakuutusturvan käytännön tasolla kokenut Telle
URHEILUHENKISET -
nyt valmentajakursseille! Kevätkokouksessa ja seurapostissa on esitelty toimenpiteitä sukellusurheilulajiemme vaatimattoman valmentajatason kohentamiseksi. Tilanne on lähes masentava, mikä ei voi olla näkymättä tulostasossakaan. Sukelluskauden kääntyessä loppuaan kohti on aika itsekunkin asiaa harrastavan ryhtyä tutkailemaan mitä on tarjolla. Lähtökohtana on SVUL:n Cperusosakurssi. Niitä järjestetään jokaisessa piirissä. Siis ota yhteyttä piirin sukellusjaostoon, yhdyshenkilöön tai suoraan piiriin ellei urheilusukelluksella vielä jostain syystä ole edustusta piirissäsi. Jos olet jo käynyt C-peruskurssin on aika käydä SUSL:n C-Iajiosakurssi. Niitä järjestetään, kun jollain alueella saadaan kokoon 15 - 20 asiasta kiinnostunutta. Ainakin Helsingin ja Joensuun seuduilla tullaan kurssit järjestämään kuluessa viikonloppukursseina, mahdollisesti Turun Kouvolan suunnilla. ".-,. . . "" '''' v'ahnenuljalltulrssi on oikeastaan urheilijan peruspaketti. Jos olet suorittanut molemmat on aika hankkia lisä-
28
tietoa SVUL:n B-valmentajakoulun perusosalla. Näitä kursseja järjestetään harvemmin. Hanki tiedot pii - . ristäsi. Ensi vuonna, ennen jäiden lähtöä, on tarkoituksemme järjestää ensimmäinen SUKELLUSURHEILUN BVALMENTAJAKOULU, todennäköisesti Helsingissä. Valmennusfilosofiaamme on selkiinnytetty. Kaiken sukellusurheilun perusta on räpyläuinti. Siitä lähdetään myös valmentajakursseilla. Yksilölajeissamme annetaan näillä kursseilla yhteneväinen koulutus. Sukelluskalastuksen ja sukellussuunnistuksen erityispiirteiden opetuksen antavat ao. valiokunnat valmentajiensa täydennyskoulutustilaisuuksissa. Harppuunan sekä kartan ja käytön opetushan eivät oikein altaassa eivätkä alla. kaikille an-
vanhoihin konkaon edelleen halu toimia liikunnan ja kunnon hy-
väksi, mutta ei ole oikein ollut järjestynyttä toimintaa. Pannaan asiat kohdalleen. Teillä on paljon kokemusta, seuroissa on yhä enemmän nuoria jäseniä, jotka odottavat, että jotain tapahtuu talvellakin. Tarvitsemme kipeästi valmentajia: C - B - A tason valmentajia. Päämääränä on kohottaa sukeltajan kuntoa talvikaudella. Samalla annamme toimintaa nuorille urheiluhenkisille jäsenillemme ja ehkäisemme diskosukeltajien sukupolven syntymisen. Kun tällä tavoin toimien, ja oikeastaan vain tällä tavoin toimien, pystymme myös parantamaan kilpailutuloksiamme ja sijoitustamme kansainvälisissä mittelöissä, pidän linjaa itsestään selvänä. Siis kovistelkaa seurojanne ja piirejänne kertomaan mitä on mahdollista saada tänä vuonna. Vaatikaa ilmoittamaan mitä haluatte ensi vuonna. Siten meille työtä: pitämään jäs:enistiimme sesti sukelluskelpoisena. kale
Urheilusukeltajan kilpailulisenssissä tapaturmavakuutus
Useiden urheilun erikoisliittojen mm. Suomen Urheilusukeltajainliiton - kilpailulisenssiin sisältyy tapaturmavakuutuksen käsittävä urheiluvakuutus. Lisenssi vaaditaan kaikilta Urheilusukeltajainliiton seurojen jäseniltä, jotka osallistuvat liiton järjestämiin tai sen luvalla järjestettyihin kilpailuihin. Yli 16-vuotiaat tarvitsevat B-lisenssin ja sitä nuoremmat nuorisolisenssin. Tapaturmavakuutuksesta saa korvauksen vamman hoitokuluista, invaliditeetista ja kuolemantapauksesta. Vakuutus on voimassa kaikkien SVUL:n alaisten piirien, erikoisliittojen ja seurojen - kilpailuissa sekä kilpailuun välittömästi liittyvillä kilpailumatkoilla - harjoituksissa, jotka pidetään valmentajan tai harjoituksen johtajan valvonnassa - Suomen Urheilusukeltajainliiton, sen jäsenpiirin tai seuran järjestämillä sukellusretkillä - urheilulle ominaisissa olosuhteissa harjoiteltaessa valmennusohjelman mukaisesti - koulutus-, liikunta- ja valmennusleireillä - toimihenkilötehtävissä mainituissa tilaisuuksissa - edellämainitunlaisiin tilaisuuksiin välittömästi liittyvillä meno- ja paluumatkoilla - kilpailumatkan aikana ulkomailla, kun vakuutettu kuuluu joukkueeseen tai osallistuu kilpailuun liiton tai seuran edustajana. Lisenssin ja tapaturmavakuutuksen ottaminen tapahtuu tätä tarkoitusta varten painatetulla pankkisiirrolla. Erikoisliitot ja seurat huolehtivat pankkisiirtojen ja lisenssimääräysten jakelusta. Maksettu pankkisiirto ja lisenssimääräys muodostavat yhdessä vakuutustodistuksen. Oikein täytetty lisenssi on voimassa maksuhetkestä yhden vuoden. Erityistä huomiota on kiinnitettävä lisenssin ohjeitten mukaiseen täyttöön. Lisenssi on ehdottomasti täytettävä kaikilta osiltaan täydellisesti ja oikein. Kaikki pyydetyt tiedot ovat aivan välttämättömiä järjes-
telmän hoidon kannalta. Virheellisesti tai puutteellisesti täytetty lisenssi ei tule voimaan ja se joudutaan palauttamaan takaisin korjausta varten. Lisenssi voidaan lunastaa seuraavien vaihtoehtojen mukaisin vakuutusmäärin ja maksuin: Matkavakuutus tarpeen ulkomailla Lisenssiin sisältyvä tapaturmavakuutus on voimassa myös ulkomaille suuntautuvilla kilpailumatkoilla, kuten edellä on mainittu. Täydennykseksi on kuitenkin viisasta ottaa matkavakuutus. Jos matka keskeytyy vaikkapa sairauden tai tapaturman vuoksi, syntyneitä ylimääräisiä matka-, majoitus- ja kotiinkuljetuskustannuksia ei korvaa mikään muu kuin matkustajavakuutus. Esimerkiksi ambulanssilento kotimaahan voi maksaa kymmeniätuhansia markkoja.
Urheilusukeltajan harrastus vaatii välineitä, ja ne tietenkin tarvitaan matkalle mukaan. Mutta tarvitaan varmasti muitakin matkatavaroita. Näin ollen matkatavaravakuutus on paikallaan. Normaalia huolellisuutta noudattavalIe matkustajalle siitä korvataan matkatavaran rikkoontumisesta, muusta vahingoittumisesta ja menettämisestä aiheutuneet vahingot. Huomautettakoon, että matkatavaravakuutus ei korvaa sukellusvälineille sukellettaessa syntyneitä vahinkoja. Sama rajoitus toki koskee kaikkia muitakin urheiluvälineitä, kun niitä tarkoitukseensa käytetään. Matkatavaravakuutukseen liittyy aina matkavastuuvakuutus. Sitä tarvitaan, jos vakuutettu joutuu matkan aikana vastuuseen aiheutettuaan jollekin vieraalle henkilölle vahingon. Sampo-yhtiöt/Eeva Nyqvist B-lisenssi (yli 16 v)
Korvaus kuoleman tapauksessa (mk)
Urheiluvakuutus 5.000
Nuorisolisenssi (alle 16 v) Urheiluvakuutus 2.500
Kertakorvaus pysyvästä invalidi(mk) teetista, enintään
30.000
30.000
Vamman hoitokulut vahinko(mk) tapausta kohti, enintään
5.000
5.000
(mk)
25
15
Lisenssimaksut
WEMLOR-sukelluspukuja rajoitettu määrä erittäin edullisesti
600 mk. 2-osaisia, haalarihousut ja hupputakki 6 mm. kangas molemmin puolin.
Viqelijäntie~p~I/Turkama 29
1. Yleistä
SUSL:n valiokunnista on koulutusvaliokunta yksi tärkeimmistä. Tämä ei kuitenkaan suoraan selviä esim. liiton talousarviosta tai muutoin voimallisesta esiintymisestä yleisissä ti1aisuuksissa. Syitä tähän on monia ja yksi päällimmäisistä se, ettei ylenmääräiseen itsekehuun ole enää riittänyt aikaa. Taloudellinen puoli ei myöskään pullistele liiaksi, sillä valiokunta on tehtävhensä toteuttamisessa lähtenyt siitä, että liitto ainoastaan subventoi tapahtumia, ei maksa kaikkea sillä osa hyöty on suoraan myös yhdistysten ja näin osittain taloudellinen vastuukin. Vähäisestä yleistietouden jaosta johtuen ei koulutusvaliokunnan toimista ja tehtävistä aentällä tiedetä
30
yleensä tarpeeksi. Tämä on tosiasia joka tiedostetaan. Tämä johtuen siitä, että tieto valiokunnan tapahtumista on yleensä lähetetty vain niille joita asiat koskevat. Kouluttajat saavat postinsa, jos ei säännöllisesti saman varsinaisessa mer ki ty ksessä, ainakin ajoissa jokaisesta tapahtumasta. Vasta kuluvana vuonna on tiedonanto jossa käsitellään myös vuoden 1982 suunnitelmia, lähetetty myös yhdistyksille. Koulutusvaliokunnan tehtävien ideologinen sisältö on pyrkiä vaikuttamaan sukellusta harrastavien tiedollisen ja taidollisen tason kohottamiseen, siis sukellusturvallisuuden kohottamiseen. Tähän tavoitteeseen ei ole mahdollista vaikuttaa suoraan, vaan toiminta tapahtuu pääasiallisesti kouluttajien kautta. Välineinä ovat koulutuksen valvonta ja ohjaus,
luokkasuoritusten vastaanoton valvonta ja ohjaus sekä kouluttajakansion täydentäminen kouluttajan ohjelangaksi. Käytännön toteutus tapahtuu pääasiassa kouluttajille tarkoitetuilla eriasteisilla opintopäivillä ja kursseilla. 2. Tehtävät
Koulutusvaliokunnan tehtävistä vain osa on näkyvää. Tämän perusteella on valiokuntaa usein punnittu ja tulos on tietysti sen mukainen. Parhaiten toimintaan tutustuu pyrkimällä mukaan toimintaan. Tällöin on helppo todeta, että päivittäisrutiinien hoito vaatii jatkuvasti aikaa. Valiokunnan sisällä tehtäviä on jaettu, jotta työt jakaantuisivat ja lisäksi vanhan jäsenen korvaaminen uudella helpottuu. Tämä näkymätön työ on lähes ko-
konaan niitä tehtäviä, joita tarvitaan suoranaisesti kentän palvelemiseksi, josta työstä osan tekee liiton toimisto. Tämäkin on pakon sanelemaa, usein postitustyötä, jolla ei koulutusvaliokunta sen paremmin kuin muutkaan valiokunnat saisi tarpeettomasti rasittaa toimistoa. 2. 1. Koulutuksen ohjaus ja valvonta Koulutuksen valvonnasta on helppo rakennella teoreettisia malleja, mutta käytännön toteutus onkin sitten visaisempi juttu. Valvonta perustuu ensinnäkin siihen, että jokainen kouluttava yhdistys laatii koulutusohjelman sekä perusväline- että laitesukelluskoulutusta varten. Apuna tällä on kouluttaja-kansiosta löytyvät minimivaatimukset ja sisällöt. Ohjelmansa yhdistys laatii paikallisia olosuhteita ja koulutustapoja vastaaviksi. Valmis ohjelma lähetetään Liiton koulutusvaliokunnan hyväksyttäväksi. Jatkossa valiokunta olettaa koulutuksen tapahtuvan hyväksytyn ohjelman mukaisesti. Koulutusjaksojen alkaessa tulee yhdistyksen lähettää valiokunnalle tästä ilmoitus. Tätä ilmoitusta voidaan käyttää kahteenkin tarkoitukseen. LIiton tomistosta kysellään melko runsaasti sukelluskursseja ja ilmoittaminen on ollut vaikeaa. Ajoissa lähetetty alkamisilmoitus palvelee. Lisäksi alkamisilmoituksen perusteella valiokunta voi lähettää luokkatarkastajan valvomaan tai tarkastamaan koulutusta. Tällä tarkoitan nimenomaan käytännön valvontaa. Toimiiko tällainen järjestelmä? Toimii, mutta voisi toimia tehokkaamminkin. Tässä yhdistysten aktiivisuudesta riippuu paljon. Toisaalta luokka tarkastajien lisäämisen tarve on ilmeinen, mutta tämäkin on riippuvainen yhdistysten aktiivisuudesta.
2.2. Luokkasuoritukset Luokkasuoritukset ja niiden maara ovat yksi sukellusta harrastavan kansan tiedon, taidon ja turvallisuuden mitta. Koulutusvaliokunnan tehtävät tässä eivät kuitenkaan voi jäädä pelkästään toimistorutiinin hoitamiseksi ja korttien postittamiseksi. Luokkasuorituksen arvon turvallisuuden ja osaamisen mittarina ratkaisee itse suorituksen laatu. Valiokunnan tehtäviin kuuluukin suoritusten ja niiden vastaanottamisen yhtenäistäminen ja tärmentäminen sekä vastaanottajien vastuuntunnon lisääminen, jotta suorituksien todella voidaan sanoa takaavan sen minkä lupaavatkin. Käytännössä luokkasuoritukset perustuvat ensinnä sukeltajakortin
käyttöön, johon erilliset suoritukset merkitään vastaanottajan toimesta. Merkinnät vahvistetaan leimalla, jollainen on jokaisella, joka on saanut virallisen valtuutuksen. Kun kaikki suoritukset on tehty ja vaadittavat muut edellytykset on täytetty, lähettää viimeisen suorituksen kuittaaja kahdella kuvalla varustetun huolellisesti täytetyn kaavakkeen sille valiokunnan jäsenelle, joka vastaa luokkasuorituksista. Varsinaisen luokkasuorituskortin saaminen kestää 1 - 2 viikkoa. Erityisesti korostan, että puutteelliset ilmoitukset jäävät "lepäämään" kunnes ao. henkilö tiedustelee korttiaan ja hänelle ilmoitetaan puutteista. Viimeinen vastaanottaja viivyttelee liian usein, mutta Liitto kantaa haukut. Kun puhutaan luokkasuorituksista todettakoon, että vastaanottajien, kouluttajien ja luokkatarkastajien puute on ilmeinen. Yhdistyksien tulee kuitenkin itse toimia sekä puutteen poistamiseksi että myöhemmässä vaiheessa jälkipolvien kouluttajien turvaamiseksi. Koulutusvaliokunta hoitaa oman tehtävänsä järjestäen riittävästi kou1u tustilaisuuksia. Kaikkien etu on jos jokainen harrastaja kantaisi taskussaan vähintäin PM -luokkakorttia. 2.3. Kouluttajien koulutus ja nimittäminen Kouluttajia on kolmen tasoisia.Perusvälinekouluttaja hoitaa perusvälinetasonkoulutusta ja on apukoul uttajana lai tesukell uskursseilla. Laitesukelluskurssin varsinainen kouluttaja on sukelluskouluttaja tai laitesukelluskouluttaja. Luokkatarkastajakin on kouluttaja, mutta hänellä on valtuutus ottaa vastaan I-sukeltajaluokan suorituksia. Sukelluskouluttaja ottaa vastaan PM-luokan ja perusvälinekouluttaja morkkeliluokan suorituksia. Luokkatarkastajien nimittävänä elimenä on Liiton johtokunta, sukelluskouluttajien nimittävänä elimenä on koulutusvaliokunta. Nämä nimitykset edellyttävät kirjallista esitystä. Luokkatarkastajalla on oikeus nimittää kerhokouluttajat. Kaikista näistä on tarkemmat ohjeet KOUL UTTAJ A -kansiossa. Kouluttajien koulutus tapahtuu kolmentasoisena. Peruskoulutus pyritään antamaan kaikille tasoille 4 - 5 päiväisillä peruskursseilla, joita järjestetään vuosittain. Vastaavasti järjestetään jokaiselle tasolle jatkokoulutustilaisuuksia, jotka tähtäävät seuraavan kouluttajatason pätevyyteen. Peruskoulutuksen lisäksi järjestetään vuosittain ylläpitokoulutuksen luonteisia opintotilaisuuksia, jotka
kestävät vain viikonvaihteen ajan. Luokkatarkastajille järjestetään lisäksi 'erillisiä koulutustilaisuuksia, joissa myös käsitellään ja suunnitellaan emo koulutusohjelmia. 2.4. KOULUTTAJA-kansio Kouluttaja-kansio on kouluttajalle tarkoitettu ohjeisto, joka käsittää kouluttajien toiminta ohjeet. Kansio ei siis sisällä ainakaan toistaiseksi esim. kurssiohjelmia vaan ainoastaan vähimmäisvaatimukset sisältöineen. Aineistona Kouluttaja-kansio ei ole valmis eikä koskaan valmistukaan, vaan se täydentyy ja muuttuu ajan mukana. 3. Koulutusvaliokunnan tavoitteet
lähitulevaisuudessa. Valiokunnan toiminta on vähin erin hakeutunut sellaisiin uomiin, että ne voidaan katsoa olevan vakaan ja lähes tekijöistä riippumaton. Toisaalta toiminnon sisältö on sen luonteinen, että valiokunnan on pakko toimia, koska kenttä osaa odottaa tiettyjä tapahtumia. Lisäksi koulutusvaliokunta on toimeenpannut ilmoittamansa ohjelman, joten valiokunnan on, kokoonpanosta riippumatta, pakko tehdä työnsä. Varsinaisina erillisinä tavoitteina voin mainita jo edellä esitettyjen kouluttajien lisäämisen. Varsinkin luokka tarkastajia on lisättävä ja tavoitteena on LKT:n saaminen jokaiseen yhdistykseen I-Ik suoritusten lisäämiseksi. Samoin on kannettava murhetta jo olevan sukelluskouluttajajoukon säilyttämisestä ja etenkin uusien nimittämisestä. Tässä on kuitenkin huomattava, ettei tietyistä perusteista kuten vaadittavista sukeltajaluokista voida joustaa. Nimitettäväksi esitettävällä on oltava valmiina vaadittava luokkasuoritus ennen nimittämistään kouluttajaksi. Koulutuksellisena tavoitteena on, että vähin erin päästään tilanteeseen, jossa jokainen ylläpito- tai jatkokoulutustilaisuuteen saapuva on käynyt peruskurssin. Nämä tilaisuudet voitaisiin järjestää ohjelmallisesti helpommin kun osallistujat ovat samalla tasolla. Vaikka koulutusvaliokunnankin työ ja tehtävien suoritus riippuukin valiokunnan omasta aktiivisuudesta, tulosten saavuttamiseen tarvitaan myös yhdistysten ja yksityisten kouluttajien osallistumista. Ei mikään valiokunta, kuten ei SUSL:kaan, toimi oman itsensä vuoksi vaan yleisesti hyväksyttyjen tavoitteiden saavuttamiseksi. - Tulokset eivät synny siis valiokunnan sisällä vaan siinä työssä, jonka valiokunta kentällä toteuttaa. Moisala
31
Ari Puhakka
Sininen meri valkoinen kuolema taisi olla ensimmäinen filmi (jonka itse näin), jossa kuvattiin haita veden alla. Filmi esitti erittäin tehokkaasti etenkin valkoisen hain käyttäytymistä, sen hyökätessä uhrinsa kimppuun. Tämän filmin jälkeen olen nähnyt monen eri tekijän va-filmejä, joiden aiheena on ollut hai. Suurin osa niistä oli kuvattu autenttisissa olosuhteissa. Tietenkin olen myös nähnyt sellaiset Hollywoodin tuotteet kuin Tappajahai 1 ja Tappajahai II, jotka olivat pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Mutta kaikille näille filmeille oli yhteistä, että niissä kuvattiin hai pelkkänä tappajana. Viimeiset kaksi vuotta olen itse viettänyt täällä Australiassa ja kuunnellut kauhutarinoita haista. Aina kun mainitsen jollekin, että harrastan sukellusta ja va-kalastusta, niin jo alkaa tulla juttua tappajahaista. Edellä mainituista asioista johtuen, rupesin ottamaan selvää, millaisia hainhyökkäyksiä on täällä tapahtunut ja niin syntyi tämä yhteenveto.
Hai, merten mysteeriö Ensimmäinen hyökkäys joka kohdistui sukeltajaan South Australian vesillä on kirjattu v. 1836. Vuosien 1836 ja 1946 välillä oli neljä tapaturmaa, mutta niistä ei ole tarkempaa tietoa. Sen jälkeen oli noin 20 vuoden tauko, mutta v. 1961 alkoi jälleen tapahtua. Sunnuntai 12. 3. 1961 pidettiin vakalakilpailut Aldinga Beach -nimisellä rannalla South Australiassa. Kaikki alkoi normaalisti ja 21-vuotiaalla Brian Rodgerilla ei ollut harmainta aavistustakaan mikä häntä odotti. Brian oli ollut jo neljä tuntia vedessä, kun hän päätti lähteä kokeilemaan onneaan vähän ulompaa. Hän oli noin 1 km päässä rannasta, hengittäen syvään pinnalla, aloittaakseen uuden sukelluksen. Äkkiä hänen koko ruumiinsa tunsi kipua eri puolilla. Hän huusi tuskissaan snorkkelin läpi, kun hai puisteli häntä, niinkuin koira retuuttaa sukkaa. Ensimmäisen kauhunhetken mentyä ohi, Brian pystyi ajattelemaan jo selvemmin. Hän oli yhä hain leuoissa, kun hän yritti lyödä haita silmään. Käsi osui kuitenkin hain ylä-hammasriviin ja hai laski irti. Hai rupesi kiertämään kehää Brianin ympärillä. Hänellä oli vielä harppuuna toisessa kädessä ja hain tullessa seuraavan kerran vain metrin päähän, Brian laukaisi harppuunan ja osui hain päähän. Tulos oli tosi yllätys niin Brianille kuin haillekin, sillä 1,5 m teräsnuoli vain taipui ja pomppasi pois hain päästä. Täräys taisi kuitenkin olla aikamoinen sillä hai häipyi. Brian tajusi. että vaikka hän pystyi vielä uimaan, niin ei kestäisi kauan ennenkuin hän olisi liian heikko siihen, verenhukan takia. Silti hän lähti uimaan elämänsä pisintä matkaa. Hän oli jo puolivälissä kun soutuvene ilmestyi näkyviin, hän heilutti käsiään ja huusi: "Hai hai".
32
Tämän jälkeen Brian itse ei muista tapahtumista mitään. Mutta hänet kiidätettiin autolla sairaalaan, jossa hänelle tehtiin kolme tuntia kestänyt leikkaus. Brian oli menettänyt neljä litraa verta ja häneen ommeltiin 200 tikkiä. Jo kolmen kuukauden päästä hän oli uudestaan sukeltamassa. Sunnuntai joulukuun kymmenes 1962, 16-vuotias Jeff Corner ja hänen ystävänsä Allen Phillips olivat sukellus kalassa Caracalinga Head -nimisessä paikassa, jälleen South Australiassa. Molemmilla pojilla oli surffilauta, joilla he lepäilivät sukelluksien välillä. He olivat n. 200 metrin päässä rannasta, 8 metriä syvässä vedessä, kun Phillips näki ystävänsä ympärillä paljon verta. Ensin Phillips luuli Jeffin ampuneen ison meriahvenen, josta veri oli peräisin. Päästyään lähemmäksi ystäväänsä, Phillips näki ison valkoisen hain olevan ystävänsä kimpussa. Ennenkuin Phillips ehti Jeffin luokse hai oli jo repäissyt koko vasemman jalan irti. Phillips sai ystävänsä puoliksi surffilaudalle ja lähti me lomaan rantaa kohden. Hai seurasi heitä melkein rantaan asti, mutta ei tehnyt uutta hyökkäystä enää. Rannalla voitiin vain todeta, että Jeffin oli jo kuollut, luultavasti veren hukkaan. Kolmas hain hyökkäys tapahtui taas Aldinga Beach -nimisessä paikassa ja jälleen oli meneillään vedenalainen kalastuskilpailu. Edelli sistä hainhyökkäyksistä johtuen oli järjestetty turvaveneitä kiertämään alueelle. Kävi kuitenkin niin, että Rodney Fox oli vain n. 15 metrin päässä turvaveneestä, kun valkoinen hai hyökkäsi. Hai tarrasi Rodney ta keskiruumHsta kiinni ja vei alas aina n. 10 m. syvyyteen. Siellä se päästi Rodneyn irti ja hän pystyi nousemaan pintaan. Hengitettyään muutaman sekunnin pinnassa, hai hyökkä-
si uudestaan, mutta tarrasi kiinni kaloihin, joita Rodney roikotti painovyöstään. Jälleen hai veti Rodneyta alaspäin. Tässä vaiheessa Rodneylla ei ollut enää tarkkaa kuvaa mitä hän teki, mutta vaistomaisesti hän oli pudottanut painovyön ja noussut pintaan, jossa turvavene oli jo aivan hänen kohdallaan. Hänet nostettiin veneeseen ja kiidätettiin sairaalaan. Lääkärit sanoivat, että Rodney selvisi koska hän oli hyvässä fyysisessä kunnossa ja ei joutunut shokkiin koko aikana. Seuraava hain hyökkäys eroaa kolmesta edellä mainitusta siinä, että se kohdistui va-valokuvaajaan eikä va-kalastajaan. Koko alueella ei ollut kalastettu ollenkaan, vaan Henri Bourse oli sukelluskerhonsa kanssa valokuvaamassa merileijonia. Henri oli jo ottanut filminsä loppuun, kun merileijonat äkistään katosivat. Henri tuli pintaan katsomaan mitä oli tapahtunut, kun jotakin iski hänen vasempaan jalkaansa. , Jälleen hai lähti vetämään häntä alaspäin. Henri muistelee, että hän ei tuntenut edes kipua, vaan pelkäsi hukkuvansa sillä häneltä oli ilma loppumassa. Äkkiä hai päästi irti tai ainakin niin Henri luuli sillä hetkellä. Todellisuudessa hai oli puraissut hänen jalan poikki vähän polven alapuolelta. Henrin päästyä pintaan oli siellä häntä auttamassa jo kaksi muuta sukeltajaa. Ennenkuin auttajat saivat Henrin veneeseen hai teki useita uusia hyökkäyksiä, mutta auttajat pystyivät pitämään hain loitolla Henristä. Ihmeellistä kyllä hai ei yrittänyt käydä auttajien kimppuun vaan yritti koko ajan hyökätä Henrin kimppuun. Näiden hyökkäysten lisäksi on tapahtunut muita vastaavanlaisia tapaturmia ympäri Australiaa, mutta otin vain nämä neljä esimerkiksi. Tarkastelkaamme nyt lähemmin
näitä onnettomuuksia: - Hyökkäykset yleensä kohdistuivat va-kalastajiin, paitsi yksi. - Kaikki sukeltajat olivat pinnassa tai aivan sen tuntumassa. - Hyökkäykset tulivat aivan yllättäen ja ne olivat valkohaita. Toisinsanoen kukaan uhreista ei nähnyt haita ennenkuin se oli jo myöhäistä. Siis näyttää siltä että jos olet vakalassa ja räpiköi t pinnassa, niin riski on moninkertaisempi joutua hyökkäyksen kohteeksi kuin muuten. Tosin tämäkään ei ole sataprosenttisen varmaa, niinkuin edellä kävi 'i lmi, yksi hyökkäyksistä kohdistui va-valokuvaajaan. Myöskin niinkin kokeneet sukeltajat kuin Ron ja Valerie Taylor joutuivat kahdessa erillisessä onnettomuudessa hain kanssa tekemisiin. Taylorien tiedetään sanoneen, että kaikkien
muiden haiden kanssa he tulevat toimeen (jotenkin) mutta jos vedessä on valkoinen hai, he eivät mielellään mene sinne ilman turvahäkkiä. Kävi kuitenkin niin että Ron joutui suuren Wobbegong hain hyökkäyksen kohteeksi (hai, jota australialaiset sukeltajat pitävät yhtenä vaarattomimmista haista). Wobbegong puraisi Ronia kyynärpäähän, jättäen syvät, rumat jäljet. Valerie taas joutui sinisen hain hyökkäyksen kohteeksi Länsi-Amerikan rannikolla. He olivat filmaamassa haita aukeassa vedessä n. 10 m syvyydessä, kun se puraisi Valerien jalkaan. Nämä hyökkäykset osoittavat, että kaikki hailajit ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia. Mainitsemisen arvoinen asia on myös, että yleisesti luullaan punaisen värin ärsyttävän haita ja raidallista mustavalkoista pi-
detään värinä jota ne karttavat. Enpä löisi paljon vetoa raidallisen mustavalkoisen sukelluspuvun omistajan puolesta, hänen kohdatessa valkoisen hain. On myös sanottu, että hyökkäyksiä tapahtuu vain tropiikin lämpimissä vesissä. Tämäkään ei pidä paikkaansa sillä hyökkäyksiä on tapahtunut esim. New Zealandin vesillä ja muissakin ei-tropiikkisissa vesissä. Millaisiin johtopäätöksiin sitten tulemme edellä luetun tekstin perusteella? Näyttää siltä, että hait eivät noudata hyökkäyksissään mitään systemaattista kaavaa ja siitä johtuen ei pystytä antamaan IOO-prosenttisen varmaa ohjetta kuin käyttäytyä hain kohdatessa. Kaikki hyökkäykset näyttävät olevan yksittäisia tapahtumasarjoja.
Sukelluskalastusvaliokunta
Kokouksia on pidetfy normaalisti kaksi kertaa vuodessa ja ne on ajoitettu kalastuskilpailujen yhteyteen, jolloin valtaosa valiokunnasta on saapuvilla osallistuessaan kilpailuihin. Valiokunnan työn pääpaino on kohdistunut kilpailutoimintaan. Tavoitteena on saada kotimaahan lisää kilpailuja sekä niihin enemmän osaanottajia kuin tähän asti. Vain tätä tietä saadaan tämän hetkinen valitettavan kapea huipputaso leveämmäksi, mikä mahdollistaa entistä parempien joukkueiden lähettämisen PM-kilpailuihin, mahdollisesti jopa EM-tasolle saakka. KV -kilpailumenestyminen on jokaisen kilpailuvaliokunnan päämäärä, samoin koko liittomme, koska se on tärkeä mittapuu jaettaessa SVUL:n toimintapisteitä ja tätä kautta vuosittaista toimin tamäärärahaa. Entä lajin tulevaisuus? - Valiokunta suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteen. Arvelemme melkein joka toisella sukeltajalla olevan jonkinlaisen harppuunan. Ongelmana onkin ehkä piilevän kilpailuvietin herättäminen. Laji sopii lisäksi erinomaisesti esim . uppopalloilijoiden ja räpyläuimareiden kesäkauden kilpailuohjelmistoon, jolloin oman lajin toiminta on hiljaista, mutta motivaatio kunnon säilyttämiseen pitäisi jostain löytyä.
33
Suunnistus Maata ympäröi magneettinen kenttä. Huomaamme sen lähinnä kompassineulan liikkeistä. Jokapäiväisessä elämässämme se vaikuttaa näkymättömällä, mutta elintärkeällä tavalla, nimittäin muodostamalla ansan, johon avaruudesta tuleva haitallinen säteily pysähtyy. Lieveilmiönä tuttu revontuli olisi myös mahdoton ilman magneettikenttää. Mannerjalustojen liikkeiden tutkimisen myötä on huomattu, että maan magneettikenttä on varsin arvaamaton. On näet todettu, että kenttä on useaan otteeseen muuttanut suuntaansa. Tämä ilmenee siitä, että valtamerten pohjalle kerääntyvä liete polarisoituu, eli asettuu tietyn suuntaisesti. Mikroskooppiset hiukkaset poimivat pienen pienten kompassineulojen tapaan leijuessaan hitaasti pohjaa kohti. Mittaamalla pohjanäytteestä hiukkasten oman kentän suunta nyt, voimme päätellä mikä maan kentän suunta oli silloin, kun hiukkaset asettuivat pohjaan. Toteamus, että kenttä saattaa geologisessa mielessä aivan hetkessä muuttaa suuntaa noin puoli kierrosta on hyvin merkityksellinen. Se nimittäin asettaa samalla vanhat teoriat kentän aiheuttajasta kyseenalaiseksi. Perinteellisesti on ajateltu, että kenttä syntyy sen takia, että maapallon keskus muodostuu tavallaan isosta, kiinteästä nikkelirautapaHosta. On siis ajateltu valtavaa kiin tomagneettia. Tällainen valtava kiinteä järkäle ei mitenkään voi muljahtaa noin vain paikallaan. Hidasta liikettä sen sijaan voidaan hyvin ajatella syntyvän, sillä tiedämme keskuksen ja maan kovan ulkokuoren välillä sijaitsevan juoksevampi väli kerros. Mielikuvituksen tueksi voisi ajatella tavallista hyrrää, joka pyörii hyvänlaista vauhtia. Se ei voi muuttaa pyörimisakselinsa I>uuntaa ilman
34
huomattavia seurauksia. Ns. precessio muuttaa koko systeemin pyörimisliikkeen suorassa kulmassa alkuperäiseen muuttuvaan liikkeeseen nähden. Tämä tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että maapallon kiertoakselin tulisi seurata keskustan liikkeitä. Useaan otteeseen olisi näin ollen navat vaihtaneet paikkaa. Seurauksena olisivat olleet valtavat muutokset jalustojen liikkeissä, johtuen massojen sijoituksista uusien kiertoakseleiden suhteen. Voimmekin havaita napojen siirtyneen. Tämä havaittavissa oleva siirtyminen selittyy kuitenkin varsin hyvin jalustojen siirtymisen seurauksena. Maapallo ikäänkuin mukauttaa pyörimisensä niin että massajakautuma akselin ympärillä on tasapainossa. Toisin sanoen voisi myös väittää mannerjalustojen "liukuvan" sinne, missä niitä kulloinkin tarvitaan tasapainon säilyttämiseksi. Jos näin ollen voimme päätellä, ettei kiinteähkö keskusta voi muljahdella noin vain, niin täytyy löytää toinen syy magneettikentän muuttumiselle. Samalla joudutaan silloin keskustelemaan sen alkuperästä. Voimme ajatella magneetti kenttää ja sen sisällä pyörivää maapalloa suurena dynamona. Näin ollen magneettikenttä olisi seuraus pyörimisliikkeestä. Tällaisessa mallissa ehkä löytyy sellaisia "kytkentöjä", joilla voisi lyhyessä ajassa kääntää virta toisin päin ja näin samalla saada aikaan kentän suunnan muutos. Ainoita sopivia kytkentöjä löytyy keskustaa ympäröivästä juoksevasta vaipasta. Täälläinateriaali liikkuu jatkuvasti. Samalla se sisältää arvaamattoman määrän radioaktiivisia ainesosia, jotka omalla tavallaan saattavat vaikuttaa kenttään. On jopa väitetty, ettei lainkaan tarvita kiinteää, eikä edes magneettista keskus-
ta, jotta planeetassa syntyisi magneettinen kenttä. Radioaktiivinen prosessi saattaisi itsessään riittää. Tämä ajattelu saa tukea siitä, ettei ole todettu sanottavaa magneettikenttää esimerkiksi mercuriksella, vaikka planeetta on melko kiinteä ja dynamoteorian suhteen kiitettävän lähellä suurta aurinkoa. - Vastaavasti on taas todettu magneettikenttiä planeetoilla, joiden pieni tiheys viittaa siihen, että suurin osa muodostuu vedystä ja heliumista sekä muista kaasuista, joko nesteenä tai jään muodossa. On merkillinen yhteensattuma, että juuri oma planeettamme, joka sijaitsee juuri sopivalla etäisyydellä auringosta jotta vesi pysyisi sulana samalla höyrystymättä, samalla omaa säteilysuojaan tarvittavan magneettikentän. Geenien mutaatiot pysyvät meillä mukavasti aisoissa ja elämä pääsee kehittymään ikäänkuin rauhassa. Ilman kenttää aiheuttaisi avaruudesta tuleva esteetön , säteily suurta tuhoa elävien eliöitten soluissa jopa elämän syntyminenkin tuntemassamme muodnssa saattaisi olla kyseenalaista. Tätä elintärkeätä, ja hyvin ihmeellistä luonnon ilmiötä me ihmiset käytämme eri tarkoituksiin, joista nyt mieltä lähimpänä on suunnistaminen.
Kompassi Periaatteessa kompassi muodostuu vain magneettisesta kappaleesta, jonka annetaan vapaasti asettua maapallon magneettikentän suuntaisesti. Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että magneetit aina asettuvat niin, että vastakkaiset navat osoittavat toisiaan. Näin ollen kompassin punainen pää, pohjoispää, osoittaa maapallon sinistä päätä, eli eteläpäätä, joka sijaitsee maantieteellisessä mielessä
pohjoisessa, jäämeren rannalla Alaskassa. - Yksinkertaista, eikö totta. Jotta magneettimme voisi liikkua vapaasti täytyy kehittää erinäisiä kehyksiä sille. Alussa käytettiin avointa maIjaa, jossa magneetti ikäänkuin kellui veneen tapaan nesteen pinnalla. Tällaisella laitteella oli ymmärrettävistä syistä omat haittansa varsinkin kovemmalla säällä, juuri silloin kun sitä eniten tarvittiin. Kamelin selässäkään ei tämä systeemi oikein ollut hyvä, ja kuitenkin karavaniteillä sitä tarvittiin melkeinpä yhtä paljon kuin merellä. Toinen tapa oli ripustaa magneetti ohueen siimaan. Tämä ei myöskään ollut kovassa liikkeessä hyvä ratkaisu. Melko pian päädyttiinkin siihen, että magneetti tasapainotettiin ohuen neulan päähän joko tilapäisesti käytön ajaksi, tai pysyvästi kompassirasian sisään. Järkevimpänä säilytyspaikkana viimemainittu ratkaisu jäi pysyväksi ja sitä käytämme vieläkin. Rasian sisällä saattaa magneetin lisäksi olla joko nestettä tai ilmaa. Molemmilla on niin hyvät kuin huonot puolensa. Nesteessä uiva magneetti on liikkeiltään hidas mutta kiitettävän tasainen. Toisaalta se vaatii voimakasta magneettia ja rasiasta tulee suhteellisen suuri ja raskas. Ilma-kompassi taas on liikkeiltään nopea, mutta samalla epävakainen. Rasia saattaa olla hyvinkin pieni, koska magneetti voi olla varsin pieni. Suunnistuksessa käytetään nykyisin yksinomaan glykolin tapaisissa öljymäisissä nesteissä uivia magneetteja. Kompassi rakennetaan joko yhdestä ainoasta magneetista, kuten marssikompassit yms., tai sitten liitetään useita magneetteja yhteen liimaamalla ne esim. pyöreän levyn alle. Seuraavassa tarkastellaan lyhyesti niitä eri häiriöitä, joita esiintyy eri nestekompassityypeillä.
Häiriöt 1. Vaellus Tämä ilmenee siten, että esim. veneeseen asennettu kompassi alkaa hitaasti pyörittää neulaansa. Vaikuttaa kuin vene ajaisi suurta ympyrää. Ilmiö johtuu siitä, että veneen tärinä ja aaltojen heiluttava liike osuvat yhteen kompassin ominaisvärähtelyn kanssa. Kompassimaljassa oleva neste lähtee pyörimään neulan tai ruusun mukana. Vain riittävän voimakas magneetti pystyy estämään tämän pyörimisen. Toisaalta tällaiset pyörimiset voivat olla luonteeltaan myös edestakaisia heilumisia. Silloin auttaa parhaiten poikittaiset pienet laipat maljan seinillä ja vastaavat ul-
okkeet kompassiruusun alla. Haittana on se, että ulokkeet saattavat takertua toisiinsa ja estää kompassin toimintaa, tai jopa vahingoittaa neulan ja magneettiruusun yhtymä kohdan ripustusta, jossa perinteisesti on pieni hiottu, lovellinen rubiini.
2. Kallistelu Maapallon magneettikenttä kulkee magneettinavasta toiseen. Nämä navat sijaitsevat n. 1/ 11 maapallon halkaisijan verran pinnan alapuolella. Tästä johtuu, että kenttä ikäänkuin "sukeltaa" pintaa kohti kun lähestytään napoja. Vain päiväntasaajan tienoilla löytyy maan pinnan kanssa samansuuntainen kenttä. - Kulma, jota kutsutaan nimeltä inklinaatio, on meillä noin 60°. Jotta kompassin pohjoispää ei laskisi alas maljan pohjaan täytyyeteläpäätä painaa alas pienellä lisäpainolla. Tästä johtuu ensinnäkin se, ettei meillä sopiva kompassin painoitus enää olekaan hyvä eteläisemmillä leveysasteilla. Toisaalta kompassi ei ole massajakautumaltaan tasapainossa ripustuksensa suhteen. Tämä näkyy siten, että kompassi silloin tällöinheilahta heilurin tapaan. Tämä näkyy varsinkin silloin kun neula tai ruusu on hetken ollut kiinni juuttuneena maljan reunoihin, esim. sukeltajan noustessa jyrkästi ylös tai sukeltaessa rinnettä alas. 3. Vauriot kannattimessa Rubiini on kova jalokivi, jonka pieni hiottu lovi saattaa vaurioitua varsinkin kovista iskuista. Siihen syntyneet säröt vaikuttavat yleensä siten, että kompassi mielellään liikkuu yhteen suuntaan, muttei toiseen. Saadaan jatkuvasti liian suuria tai liian pieniä lukemia. Neulan tai ruusun takerteleminen näkyy, kun maIjaa hitaasti pyörittää ympäri. Silloin neula jossain vaiheessa lähtee hetkeksi mukaan pyörimään, mutta irtoaa sitten ja heilahtaa takaisin.
4. Virheet rakenteessa Jos kompassin ruusu on koottu liimaamalla useita pieniä magneetteja levyn alle saattaa syntyä liimausvaiheessa virhe. Magneetit osuvat vaaraan linjaan piirretyn kuvan kanssa. On usein sattunut, että ostaessamme kompasseja löytyy samasta lähetyksestä useita kompasseja, joissa on saman suuruinen ja suuntainen virhenäyttämä. Koska virhe on kaikiIla suunnilla sama on se myös helppo korjata, esim. asentamalla malja samaan kulmaan jalustaansa (vene tai härveli) nähden. 5. Ulkopuoliset häiriöt Tähän ryhmään luemme sellaiset kuin eksymät ja satunnaiset häiriöt
maapallon kuoren mineraaliesiintymistä. Edellämainittuja voidaan korjata ns. kompensoinnilla, mikä tarkoittaa sitä, että asennetaan kompassin lähelle vastakkaista magneettisuutta aiheuttavia rakenteita. Voimme käyttää sekä kiintomagneetteja että meltorautaisia kappaleita, joista tunnetuimmat lienevät laivakompasseissa käytetyt pallot ja etupuoleinen tanko. Kiintomagneetteja voidaan korvata sillä, että koko alus aika ajoin demagnetisoidaan, eli ajetaan voimakkaan säädettävän kentän läpi. Näin tehtiin mm. sodan aikana miinapelon takia. Sukeltajan varustusta sen paremmin kuin venettäkään on turha yrittää kompensoida tällä tavalla. Paljon helpompi ja tyydyttävän tarkkuuden antava menetelmä on se, että todetaan virhe näytön suuruus eri suunnilla ja otetaan se sitten kaikissa laskelmissa huomioon. On luonnollista, ettei satunnaisesti esiintyviä mineraalipitoisuuksia varten voida kehittää mitään korjausmenetelmää. Meidän on vain todettava että määrätyillä alueilla rannikoillamme ei magneettikompassilla tee juuri mitään. Eksymätaulukko Voimme lyhyesti kertoa, miten sukeltajan eksymätaulukko syntyy. Valitaan sopiva paikka melko kaukana talon betoniraudoista luonnon helmasta. Asetetaan pölkky tai palli maahan ja mitataan suuntimia tämän pisteen kautta eri suunnissa näkyviin kiinteisiin kohtiin. Tämän jälkeen asetutaan makaamaan täysissä varustuksissa samalle pallille. Pidetään kompassi sukellusasennossa ja tehdään uudelleen samat suuntimahavainnot kuin äsken. On oltava tarkkana sen suhteen, että kaikki varustus, joka saattaisi vaikuttaa kompassiin todella löytyy oikealta paikaltaan. Esim. kello ja puukko ovat suuria eksymän aiheuttajia. Merkintä "antimagnetic" on lähinnä luettava markkinointitempuksi, emme ole vielä täysin neutraalia kelloa löxtäneet. Erotus eri tilanteissa havaittujen suuntimien välillä on yhtä kuin eksymän korjaus kun se merkkeineen liitetään kulloinkin korjattavaan suuntaan. Esim. Luemme ilman varusteita suuntimaksi 230° Luemme täysin varustein Erotukseksi saamme 50 Näin ollen meidän tulee vähentää 5° siitä, mitä kompassi näyttää, tietääksemme mitä magneettista suuntaa todella uimme. - Vastaavasti
35
meidän on lisättävä magneettiseen suuntaan nuo 5°, jotta tietäisimme mitä suuntaa meidän tulee uida jotta pääsemme kartan ja erannon mukaan oikeaan päämäärän. Varmuuden vuoksi lienee syytä vielä esittää asiat taulukkomuodossa: KS = Kompassisuunta d = Eksymä - esimerkissämme MS = Magneettinen suunta = Eranto + läntinen TS = Tosi suunta Tavallisesti sukeltajan eksymä liikkuu alle 5° lukemissa ja on suurimmillaan itäisillä ja läntisillä suunnilla. Pohjoisilla ja eteläisillä suunnilla saattaa eksymä olla 0°. 6. Vino kompassin asento Sukeltajan ranteessa oleva kompassi ei yleensä ole uintisuunnan mukainen. Kovin helposti myös korjataan poikkeamat uintisuunnassa siten, että muutetaankin vain ranteen asentoa hiukan, sensijaan että koko keholle annettaisiin uusi ja oikea suunta. Tähän ei auta mikään muu kuin jatkuva harjoitus
7. Vino uintiasento Tämäkin häiriö vaikuttaa samalla tavalla kuin edellämainittu. Sukeltaja joka on yli- tai alipainoinen liitää vedessä tavallaan niinkuin lentokone. Jos uintiasento on epäsymmetrinen tapahtuu liikettä vinottain sivulle. - Samoin käy jos laite tai muu varustus on vinosti selässä. Luonnollisesti sukeltaja liikkuu myös sivuttain jos hänen potkunsa ovat eri jaloilla eri vahvoja. Tämä
viimemainittu haitta on erityisen vaikea juuri silloin, kun sukeltaja yrittää olla tarkkana, ja esim. mittaa potkupareillaan matkaa. Jatkuva harjoitus tuo myös tähän haittaan parhaan korjauksen. Oikea tasapainoitus sukellussyvyyden mukaan on myös hyvin tärkeä. Samoin on tarkoin harkittava, mihin paikkaan painot ja kellukkeet ripustaa. - Ajatellaanpa vaikka sukeltajaa, jolla on säätöliivit kaulassa ja toista kymmentä kiloa lyijyä vyötäisillään. Sellaisessa trimmissä ei uintiasento voi olla muutakuin etukenoista liitelyä, mäki kotkan tapaista uintia. Suunnistuksen tarve sukellettaessa
Periaatteessa tarkoitamme sanalla suunnistus sitä, että tiedämme koko ajan tarkoin mihin suuntaan ja miten paljon (matkaa) me liikumme. Miksi meidän olisi tiedettävä nuo asia t? Voitaisiin karkeasti sanoa, että se johtuu turvallisuussyistä. Moni sukeltaja on menehtynyt siihen, että on tyhjällä laitteella noussut pintaan liian kaukana veneestään tai rannasta. Voimat eivät sitten riitä kotiinuintiin, minkä tiedetään olevan sukeltamisen raskain osuus. - Yksinkertainenkin suunnistus tuo avun tähän hätään. Joskus on syynä se, että vesi virtaa eikä sukeltaja kykene arvioimaan tämän vaikutusta sukelluksen sijoitukseen, tai ei peräti huomaa virtaa lainkaan. Tämä suunnistaminen onkin jo varsin korkeatasoista, jos tavoitteena on tulla juuri nimetyssä paikassa ylös. Turvallisuus on kuitenkin jo parannettu kun huomi-
Tiedevaliokunta
Uppopallovaliokunta Uppopallovaliokunta perustettiin 30. 1. 1977 Joensuussa pidetyssä kokouksessa Kari Viitasen johdolla ja Suomen Urheilusukeltajain liiton johtokunnan siunauksella. Toiminta on ollut kovan yrittämisen aikaa ja aktiivisen kentän myötävaikutuksella erittäin tuloksellista. Tällä hetkellä uppopallo elää edelleen voimakkaan kehityksen aikaa, SM- ja 1-div. sarjat pyörivät rutinoidusti ja valmentaja- sekä tuomarikoulutus taistelevat irti "lapsen kengistä" parasta aikaa. Pelillisesti paras saavutus on maajoukkueen tämän vuoden EM-pronssimitali. Junioritoiminta on myös nousussa, mikä on tietysti jatkuvuuden ja kehityksen Aja O. Junioreiden SM:sta taisteli viisi joukkuetta. SM-sarjaa pelaa kahdeksan joukkuetta ja l-div. n. 10 joukkuetta.
36
oimme tiettyjä marginaaleja ja muistamme virran vaaran olemassaolon. Varsinaiseen suunnistukseen päästään toteamalla, ettei määrätty kohde löydy pinnalta käsin vaikka tiedetään sen koordinaatit. Umpimähkäiseen etsintään ei kokenut sukeltaja koskaan antaudu, vaan ottaa suunnan jostain tietystä pisteestä ja ui tietyn matkan ja kas, siinähän se on. Vastaavasti olemme lukemattomia kertoja todenneet, ettei mikään etsintä vedä vertoja kompassin avulla tehtyyn järjestelmälliseen haravointiin. Ainoa poikkeus on etsintä viemäreissä tunnustelemalla tai sitten esim. virtaavissa jokiuomissa, joissa molemmissa tapauksissa erilaiset rintamaetsinnät köydellä lienevät parhaat menetelmät. Tulemme vuoden 1982 aikana pyrkimään siihen, että lehdessämme saadaan jokaisessa numerossa jatkotarinana vihjeitä siitä, miten voitaisiin luoda mielekäs harjoittelu vedenalaiselle suunnistukselle. Tulemme lähtemään siitä, että suunnistuksen ensimmäinen tehtävä on etsintä ja viimeinen kilpailumielessä harrastettu suunnistus. Ei tulisi kuitenkaan unohtaa että kilpailu on hieno tapa kokeilla omia taitojaan ja samalla oppia uutta itse kokemalla, tai kuuntelemalla muita. - Toisaalta ei saisi uskotella itselleen, että kokeneena kilpailijana olisi samalla etevä suunnistamaan tavallisissa sukellustilanteissa. Kumpikin toiminta vaatii oman harjoittelunsa. Peter Jansson
Valmennustoimintaa kehitetään edelleen; C-tasolla koulutetaan, Btaso on valmistumaisillaan ja tulevaisuuden tavoitteena on A-seminaari. Tuomaritoiminta on niin koulutuksen kuin käytännön osalta nousussa. Näillä näkymillä kentän vahvaa tukea tarvitaan edelleenkin. Uppopallo on kaikkien sukeltajien kuntoilupeli, ja seurojen mahdollisuuksista riippuen todellinen avaruusajan kova joukkuepeli. Uppopallovaliokunta on kaikille sukellusseuroille tiedon ja kunnon antaja, niin vanhoille konkariseuroille kuin uusille nuorille seuroille sekä kuntoilu- että kilpailumielessä. Lisätietoja toiminnasta ja kilpailuista saa kaikilta valiokunnan jäseniltä. Terveisin Uppovaliokunta Ari Wahlberg
Tiedevaliokunnan toiminta-ajatuksena on ollut ja kiteytynyt kahden eri aihepiirin edistäminen ja tunnetuksi tekeminen. Ensinnäkin valiokunnan tehtävänä on ollut sukellusmotivaation kehittäminen esimerkiksi kerhoesitelmin vesien elimistöstä, ekologiasta, meriarkeologiasta ja vesiensuojelusta. Nykyään on jo biologian ja arkeologian alalla aktiiviset erikoisseurat, joten valiokunnan osuus on luonnollisesti jäämässä taka-alalle. Jo ensi vuonna on kuitenkin koulutusvaliokunnan kanssa yhteistyössä tarkoitus jakaa tietoutta erikoisaloilta koulutuspäivillä. Toinen selvästi lähi vuosina esiintuleva toimintakenttä on pyrkiä SUSL:n taholta tukea suomalaisten esiintymistä esim. CMAS:n konferenssien esitelmöitsijöinä ja vastaisuudessa vaikkapa kansainvälisen liiton komitea- ja valiokunta työskentelyssä.
Tuulee vasemmalta ryntääitä jostain luoteen ja pohjoisen väliltä. Sataa märkää ja raskasta räntää. Tiukasti vastaiseen suuntaan ponnistelee kuunari "Alku" kohti pohjoista. Muutama päivä sitten, tai olisiko siitä jo runsas viikko, lastattiin alukseen erilaista kappale tavaraa Lybeckistä. Kotona Kokkolassa odottelevat kauppiaat jouluksi varastotäydennyksiä. Viimeinen havainto, jonka mukaan saatiin edes jonkinlainen asema määriteltyä oli eilen Strömingsbådanin majakka. Nyt vilahtaa jokin loisto tuulen yläpuolella aina joskus kun ruorimies saa lumen pois silmistään. Kaiken todennäköisyyden mukaan se on Gadden, tunnuksesta kun ei saa selvää. Meri kohisee raskaasti ja on oudon kuoppainen, aivan kuin matalikon lähellä. Kapteenikin on ihmetellyt laivan käyttäytymistä. Tuuli tuntuu hiukan hellittävän, mutta aaltojen kohina vain voimistuu. Sitten yht'äkkiä vilahtaa keulassa, muutaman asteen suojan puolella musta kallio, josta tyrskyt lyövät yli. Yhtä pian luoto on painunut lumisateen sekaan kuin ilmestyikin. Perämies hälyyttää kapteenin kannelle, taas näkyy tumma luoto tällä kertaa tuulen puolella. Kapteeni on ymmällään, ei merenkurkussa ole luotoja keskellä. "Miehet kannelle~" Vähennetään purjeita ja yritetään tähystää tarkasti. Tyrskyjä suoraan edessä~ Meri heittää laivaa rajusti ja samalla tärähtää koko runko. Kirskuen ja rahisten, voimakkaasti kallistuen painaa tuuli laivan yli karikon. Laiva nousee kölilleen ja jatkaa matkaa. Purjeet vähennetään minimiin ja samalla rysähtää. Vauhti pysähtyy kuin seinään . Etumasto tulee alas kannelle, keskimasto kallistuu eteenpäin törmäyksen voimasta. Perämaston purjeet kääntävät laivaa hitaasti tuuleen. Aallokko lyö sitä karille, niin menee isomastokin menojaan. Laiva kuitenkin irtoaa ja vain muutama riepu perämastossa se yrittää irti karikosta. Aallot painavat sen kuitenkin pimeydessä näkymätöntä karia vasten . Hitaasti sen liikkeet rauhoittuvat, rungon painuessa syvemmälle veteen ja pohjan tullessa vastaan. Aamun tullen nähdään, että laiva on pienen karin lähellä ja melkein kantta myöden meressä. Viimeinenkin masto on yön aikana romahtanut kannelle. Aallot lyövät perästä yli ja moukaroivat hytin jäännöksiä. Räntää sataa edelleen, näkyväisyys on muutama sata metriä. Miehet keräävät jotain varusteitaan mukaan ja siirtyvät karikolle, hakeutuvat kivien väliin jonkinlaisen tuulen suojaan ja jäävät värjöttelem ~ än kylmään .
MERI ON ARMOTON Pari päivää siinä kuluu "Alku" painuu syvemmälle, kansi alkaa hajota allokon voimasta. Kolmantena päivänä näkyy merellä vene, joka lähestyy varovasti. Haaksirikkoiset otetaan vähine varusteineen mukaan ja purjehditaan saareen, jossa on muutama pieni mökki. Kalastajat kertovat sen olevan "Ljusgrund". Majakka joka oli nähty ennen kariutumista oli Valsörarna ja "Alku" oli sen itäpuolella. Kapteeni ei voinut sitä ymmärtää, hänen arvionsa mukaan heidän olisi pitänyt olla paljon lännenpänä ja pohjoisempana. Kova myrsky, aallokko ja virta olivat harhau ttaneet hänet. Seuraavana aamuna lähtivät miehet perämiehen johdolla korjaamaan alusta ja kapteeni kalastajien mukana Björköseen ja sieltä Nikolaistadiin antamaan meriselitystä ja ottaakseen varustajiin yhteyttä. Seuraavalla viikolla palasi kapteeni johtamaan aluksen kunnostusta ja nostamista. Nikolainkaupungin raastuvanoikeus yhtyi aluksen kapteenin lausuntoon ja vaputti hänet ja laivamiehistön vastuusta tapahtumaan. "Katsomme, että kuunarilaiva "Alkun " kapteeni ja miehistö ovat tehneet parhaansa mukaan veI vollisuutensa ja vain myrskyinen ja lumisateinen meri ja korkeat hyökyaallot ovat olleet syynä kaikkeen siihen vahinkoon, joka laivaa kohtasi."
Nikolain kaupungissa 27. lokakuuta 1879 M. F . Roden
Saimme edellisen meriselityksen käsiimme joskus -67. Yritimme ensin seurata laivan matkaa paikanmäärityksen mukaan ja saimme näin alueen, jossa onnettomuuden olisi pitänyt tapahtua. Muualta saamiemme tietojen mukaan "Alku" nostettiin ja hinattiin kotisatamaan, mutta ankkurit, takila ja kansilasti jäivät mereen. Pari kesää sukelsimme ja haravoimme alueella, kunnes vihdoin "tärppäsi" olimme hajaantuneet erään pienen karikon ns. "Skutgrynnan" ympärille ja sukelsimme pitkin kaunista , tasaista sora pohjaa kun hiekan seasta alkoi näkyä lautoja ja katkenneita raakapuita. Kaikkien ilmat alkoivat olla lopussa mutta jonkinlaisen kuvan saimme alueesta. Ainakin kaksi mastoa raakoineen ja purjeineen oli kasassa tasaisella pohjalla jossain 12 - 16 m:n vedessä. Seuraava viikko oli vaikea. Aika ei tuntunut kuluvan millään . Varusteet tarkastettiin moneen kertaan . Vihdoin koitti perjantai-ilta ja retki alkoi . Matka taittui jo tuttua reittiä vajaassa viidessä tunnissa. Sukelluspaikan ohi ajaessamme totesimme jättämämme merkin olevan paikoillaan .
37
Illalla emme kuitenkaan sukeltaneet vaan teimme "rautaisia" suunnitelmia. Aamu alkoi kauniina ja tyyneenä. Nopeasti varusteet päälle ja loiskahtaen painui kolme sukeltajaa siniseen veteen. Muutaman kymmenen sekunnin ajan tuntui kylmältä, kunnes pukuun päässyt vesi lämpeni. Poijuköyttä seuraten vajosimme alemmas ja alemmas. Pohja alkoi näkyä jo kymmenestä metristä. Katkenneita raakoja, vaijereita, köysiä, blokeja ja muita takilan osia kaikkialla ympärillä. Tuossa oli vanhaa purje kangasta vielä jäljellä raakapuussa. Kangas oli paksuhkoa, mutta haurasta. Uimme aluksi kierroksen alueen ympäri, keräsimme muutamia pylpyröitä ankkurimme viereen ja jatkoimme etsimistä. Näkyväisyys oli mahtava, 3 - 4 m:n päässä pohjasta näki aivan selvästi mitä hiekassa oli. Lähdimme jokainen omaan suuntaamme tekemään uutta kehää. Kompassia aina välillä vilkaisten kiersimme alueemme ja palasimme mastojen luo. Pekka piirsi pohjaan ankkurin kuvan ja näytti suuntaa pohjoiseen. Lähdimme kolmisin katsomaan hänen löytöään. Ja siinä ne olivat, kauniit tukkiankkurit melkein vierekkäin, muutama metri välissä. Jatkoimme sukeltamista pitkin melkein kokonaan hiekkaan uponnutta kettinkiä. Se loppui muutaman kiven päälle. Teimme pienen kehäetsinnön ja ympäriltä somerikosta löytyi kansilastia, jokin laatikko, köysiä ja purjeenkappaleita. Jälleen kerran alkoivat ilmat olla vähissä. Nopeasti kohti ankkuriamme yli meren ottaman tavaran. Varailmat päälle, juuri kun oma ankkuriköytemme näkyi häviävän kohti pintaa. Jäimme pohjaan hengehtämään ja hetken kuluttua nousimme ylös, odottavaan kahvipöytään. Talvinen työ ja muutama etsintäretki oli antanut kauniin tuloksen. Koska laiva ei ollut vielä 100 vuotta ollut pohjassa uskalsimme nostaa pari pylpyrää jokaiselle muistoksi yhteisistä puuhistamme. Kunnostimme ne sitten talvella ja seinälle ripustettuna ne kertovat meren armottomasta voimasta. Pylpyrän pyörissä näkyvät vielä köysien painamat kolot ja niiden säteettäiset murtumat kertovat kuinka kovilla ne ovat olleet. Näin voivat muutamat yksityiskohdat kertoa siitä, mitä joskus on tapahtunut. Näitä haavoja ei edes aika voi parantaa. Kun tästäkin onnettomuudesta pian tulee 100 vuotta täyteen, vetää muinaismuistolaki suojan sen yli. Ja kuunari "Alku":n meren ottamat osat saavat levätä rauhassa satamassa, jossa eivät enää aallot pauhaa.
38
SUKELTAJA KURSSI SUKELTAVA PERUSYKSIKKÖ Sukeltajakurssi toimii omana perusyksikkönään Helsingin Laivastoasdmalla Laivastonkoulun alaisena. Kurssi aloitti toimintansa 1954 Pansiossa, josta se siirrettiin 1962 Upinniemeen. SukK on puolustusvoimien ainoa sukeltajakoulutusta antava yksikkö. Siellä koulutetaan kaikki armeijan tarvitsemat kantahenkilökunta- ja varusmiessukeltajat samoilla kursseilla. Kurssi toimii myös sukel tajien kertausharjoi tuskeskuksena.
KOULUTUS Sukelluskoulutusta annetaan suoja- ja raivaajasukeltajalinjoilla. Ke-
väällä alkava suojasukeltajalinja kestää n. 2,5 kk ja jatkuu parhaimpien oppilaiden osalta raivaajasukeltajalinjana, joka kestää myös n. 2,5 kk. Syksyllä alkava kurssi käsittää vain suojasukeltajalinjan. Oppiaineina ovat sukelluskoulutuksen lisäksi räjäytys- eli meripioneeri-, kalustoja huolto-, liikunta-, yleismerisotilaallinen-, miinanetsintä- ja raivauskoulutus sekä kurssin lääkärin opettama sukeltajan terveysoppi. Suojasukeltajat saavat koulutuksen paineilmalaitteella 15 metrin syvyyteen ja heitä käytetään alusten tukeutumispaikkojen tiedusteluun sekä vaihteleviin vedenalaisiin töihin. Raivaajasukeltajien koulutussyvyys paineilmalaitteella on 40 metriä, jonka lisäksi he saavat sukelluskoulutuksen seoskaasu- ja raskassukell uslai tteilla. Rai vaajasukel tajia käytetään vaativiin vedenalaisiin töihin sekä miinanetsintään, -tunnistamiseen ja -tuhoamiseen. Kurssin päätyttyä oppilaat nimitetään Pv:ien sukeltajiksi ja heille annetaan todistukset. Useat oppilaat ovat kurssin käytyään hakeutuneet ammattisukeltajan tehtäviin tai saaneet sukeltamisesta hienon harrastuksen, jota voi hyödyntää monella eri tavalla mm. sukellus- ja meripelastusseuroissa.
HAKUMENETTELY Tarkemmat ohjeet voi kysyä oman yksikön päälliköltä tai vääpeliltä (vast.). PÄÄSYV AATIMUKSET Oppilaat valitaan vapaaehtoisiksi ilmoittautuneista varusmiehistä ja kantahenkilökuntaan kuuluvista. Palveluskelpoisuusluokan tulee olla AI. Pääsykokeet kestävät viikon ja ne pidetään Sukeltajakurssilla Helsingin Laivastoasemalla. Pääsykoevaatimukset ovat: I Fyysiset kokeet 1) Allaskokeet - 1 000 m vapaauinti alle 30 min. - 100 m jalkapotkuin alle 3 min. - 50 m vapaauinti alle 1 min. - pituussukellus 25 metriä - 4 m etsintä 3 levyä lO:stä - 6 m etsintä 3 levyä lO:stä - 4 m poiminta 10 lev.lmax 2 min. 2) Muut kokeet - maastojuoksu 15 km alle 1,5 h - riipunta yli 1 min 30 s - askeltaminen y Ii 60 kertl3 min II Lääkärintarkastus - alustava omassa j-os:ssa - lopullinen HelLAs:llal SukK:lla III Painekammiokoe - 51 metrin syvyyttä vast. paine IV Psykologinen testaus - PE suorittaa PALVELUS KURSSILLA Oppilaat majoittuvat sukeltajaemälaiva MURSULLE koko kurssin ajaksi. Koulutuksen alkuvaiheessa on parin viikon mittainen teoria- ja allaskoulutusvaihe, jonka jälkeen siirrytään käytännön sukellusharjoitusten pariin ympäri rannikkoaluettamme. Sen aikana tulee jokaiselle tutuksi saaristoalueemme eri vesiolosuhteet sukeltamisen kannalta sekä ainutlaatuisen saaristomme oma-
leimaisuus. Koko toiminta tapahtuu emälaivalta käsin. Palvelus kurssilla on normaalia varusmiespalvelusta vaativampaa ja rankempaa. Vapaa-aika määräytyy voimassa olevien säännösten mukaan. Jokaiselta sukelluspäivältä maksetaan oppilaille ns. sukellusvaararahaa normaalin varusmiespäivärahan lisäksi.
Mursu on valmistunut vuonna 1980. Siinä on sukellustoimintaa varten runsas varustelu: korkea- ja matalapainejärjestelmä, happiverkosto, runsas kumivenekalusto, V A-TVjärjestelmä, siirrettävä painekammio ja raskassukellustoiminnassa tarvittava laitteisto. Viihtyvyyttä lisäävät sauna, suihkut ja messi tilat televisioineen.
Koska llleiltä odotetaan paljon. 39
RIIHIMÄEN URHEILUSUKELTAJIEN SYYSRETKI MERELLE 26.-27. 981
M/S Eckerön suunnatessa merelle, näytti taivas synkältä eikä tumma merikään suuremmin houkutellut syvyyksiinsä. Merellä heiluessamme valahti muutamalta urhealta sukeltajalta, minut mukaan lukien naama kalpeaksi . Kukaan ei kuitenkaan saanut pahempia oireita merisairaudesta. Muutaman tunnin kuluttua saavuimme ensimmäiseen kohteistamme. Alko-niminen hylky, jota aioimme tutkia, kuului museovirastolle. Retken isäntinä toimineet Sukeltajat 78 Divers-seuran kaverit olivat hoitaneet asianmukaiset luvat kuntoon , joten saimme sukeltaa rauhallisin mielin. Syvyyttä paikalla oli 10 metriä ja näkyvyys surkea (alle metrin). Itse hukkasin sukellusparini törmättyäni sameassa vedessä johonkin kivenjärkäleeseen . Meillä ei ole tapana käyttää väliliinaa, mutta nyt huomattiin se ainakin näin huonoissa oloissa tarpeelliseksi varusteeksi. Olimme kuitenkin huomaamattani kerran olleet aivan hylyn vieressä. Toiset kertoivat jopa saaneensa jonkinlaisen käsityksen aluksen rakenteista ja muodosta. Lautakasaa se pikemminkin oli muistuttanut. Seuraavaksi kohteeksi oli sovittu puukenkälastissa uponnut Rigelniminen rautalaiva. Hylyn paikallistamisessa esiintyi pieniä vaikeuksia. Sitä etsimään lähetettiin kumi vene kaikuluotaimineen ja kaksi sukeltajaa, kuitenkin tuloksetta. Koska Rigel pysyi piilossa ja sankka sumu alkoi nousta, vetäydyimme lähelle Alkoa suojaisaan paikkaan yöksi. Illal-
40
la paukutettiin pullot täyteen ilmaa ja istuskeltiin rupattelemassa päivän tapahtumista. Todella tuhdin kyljysaamiaisen jälkeen suuntasimme Gråskärsbådaniin Coolaroo-hylylle. Paikalle saavuttuamme lähti puolet porukasta alas katselemaan, josko näkyisi jotain hylyn tapaista. Minulle tämä oli oikeastaan ensimmäinen merisukellus: Alkollahan ei vielä tuntumaa saanut. Kaikki tuntui uudelta ja oudolta: pienten simpukoiden ja punaisen levämaton peittämä kova C) pohja, kampelat ja kaikkialla vastaan tulevat meduusat. Yleensä sukeltelemme Lopen mutapohjaisissa lammissa ja järvissä, joista syvyyttä löytyy jopa 25 metriä. Vedenalainen näkymä on niissä aivan erilainen. Takaisin asiaan: hylystä ei näkynyt vilaustakaan , vaikka kuinka kiertelimme. Taurun veljekset olivat kuitenkin, innokkaina pohjan tonkijoina , saaneet saalikseen pari kampelaa. Sitten lähti toinen ryhmä koittamaan onneaan Coolaroon etsinnässä. Keräsen Risto ja Brännaren Jari löysivä tkin jotain romua , jota hätäisempien huhujen mukaan luultiin jo sukellusve neeksi . Tavalliseksi hylyksi se kuitenkin osoittautui , ei kuitenkaan siksi jota etsimme . Alukse n miehistö alkoi epäillä, että yhtä reimari a oli siirretty sitten viime käynnin. Niinpä vaihdettiin pa ikkaa ja jopas löytyi : ensin moottori. sitten keula. Kaikki lähtivät innostuneina uudelle sukellukselle ank kuroituamm e moottoriin. Lähes-
kään kaikki eivät löytänet Coolaroon keulaa, joka oli pienen suunnistuksen päässä. No, olihan moottorin raadossakin ihmettelemistä: viisi, yli metrin halkaisijaltaan olevaa mäntää ja romua paksulti laajalla alueella. Koneen silhuetti näytti tosi mahtavalta. Illan alkaessa hämärtää, palasi seurueemme Helsinkiin. Mitään pahempia kommelluksia ei tilillemme kertynyt. Tämän retken nuorimpana osallistujana voin sanoa saaneeni paljon kokemuksia. Uupuneina matkasimme kotiin, vesistököyhään Riihimäkeen .
Jukka Mansikka Riihimäen Urheilusukeltajat -
Upinniemi cup 1981 Merivoimien sukeltaja kurssi 43 järjesti perinteisen sukelluskilpailun 9. 5. 1981. Paikkana oli Upinniemi, sukeltajakurssin hallitilat. Käytössä oli 25 m:n allas, mikä on syvimmillään 4 m. Kilpailun erikoisuutena oli 6 m syvä ja halkaisijaltaan 2,5 m oleva 'pönttö'. Lajeina olivat seuraavaat: - 200 m:n estesukellus, jossa kaikki kilpailijat käyttivät sukelluskurssilla käytettävää Aga 327 -laitetta. - 5:n levyn poiminta 6 m:n pöntöstä. Varustuksena maski ja snorkkeli. - 200 m:n poimintauinti. - 25 m sukellus plus 25 m uinti perusvälineillä. - 4 X 25 m joukkuesukellusviesti. Jokaisesta yksilölajista pidettiin myöskin naisten sarja. Osanottajia oli kilpailussa kaiken kaikkiaan 40, joista 4 naista. Yleisöä oli paikalla useita kymmeniä. Koko kilpailu saatiin läpi viedyksi kolmessa tunnissa. Palkintojen jako ja arpajaiset voitiin suorittaa ulkona kauniissa aurinkoisessa säässä. Palkintoina oli perinteisesti meri voimilta saatuja näyttäviä hylsyjä ja sukellustarvikkeita myyviltä liikkeiltä lahjoituksina saatuja sukellustarvikkeita. Kilpailun tulokset olivat seuraavat:
I 200 m estesukellus 1.1 miehet 1. Kentta 2. Lepistö 3. Manner 1.2 naiset 1. Virta II 6 m poiminta 11.1 miehet 1. Kärnä 2. Tiainen 3. Salminen II 2. naiset 1. Repo 111 200 m poimintauinti 111.1 miehet 1. Kentta 2. Kotilainen 3. Kärnä 111.2 naiset 1. Repo 2. Partman 3. Virta
SukK 43 Delfiinit Kupla
3.23.1 3.36.9 3.38.4
Partiosuke 1tajat
6.21.9
Delfiinit Calypso SukK 43
1.00.5 1.00.8 1.01.9
Delfiinit
1.27.7
SukK 43 Urheilusukeltajat Delfiinit Delfiinit Delfiinit Partiosukel tajat
2.34.6 2.34.9 2.37.1
IV 25 m sukellus + 25 m uinti IV.l miehet 1. Österberg Sukel tajat ry 1. Lepistö Delfiinit Kupla 3. Manner IV.2 naiset Delfiinit 1. Repo Delfiinit 2. Partman Sukeltajat ry 3. Kokko Partiosukel tajat 4. Virta
25.2 25.2 26.1 28.3 31.3 40.4 40.5
4 X 100 m viesti alle 16 v. 1. Delfiinit 2. Saaristomeren suk. 3. Urh.suk. Kuopio
3.51,9 3.52,8 4.03,0
7 5 4
4 x 200 m viesti miehet 1. Vesikot 2. Delfiinit 3. Saaristomeren suk. 4. Urh.suk. Kuopio 5. U rh.suk. Outokumpu
7.43,9 8.03,9 8.05,2 8.29,8 9.25,2
7 5 4 3 2
2.44.1 2.54.6 3.50.6
V 4 X 25 m sukellus viesti 1. Sekajoukkue Tiainen, Salminen, Österberg, Manner 2. Delfiinit Repo , Lepistö, Kärnä, Partman 3. SukK 43 Kentta, Luoto, Swanljung, Munck
0.51.6 0.53.2 0.54.8
KilpailujE:n parhaina palkittiin miehistä Delfiinien Lepistö ja naisista Delfiinien Repo.
Kirj. Eero Pitkäpaasi Kuva Paavo Korhonen
41
Kesäleiri pidettiin tänä vuonna Porvoon eteläpuolella Sondby-nimisessä paikassa. Paikasta johtuen olivat matkat melko pitkät, mutta sää oli kuitenkin verrattain kaunista, lue ei satanut, joten kaikki olivat suhteellisen tyytyväisiä. Kerholaiset olivat tietysti hiukan huolissaan leirin venekuljetuksista koska lippulaivamme hajosi viikkoa ennen kesäleiriä. Kiitos kuitenkin aktiivisten kerholaisten löydettiin kuitenkin Salon läheltä eräs Tradermerkkinen dieselkone joka tuntui sopivan kuin nenä ... Villigissä olikin juhannusjuhlien sijasta moottoritalkoot jotta Räpylä saataisiin ajokuntoon leirille ja saatiinhan se. Maanantaina 22.6. kerhomme lippulaiva heitti ankkurinsa ja kiinnittyi laituriin. Ensimmäisellä viikolla olikin A-keli eli tyyntä joten haimme esiin sellaiset hy lyt kuin Raimo-Ragnar ja lamppuhylky,
viimeksimainitulle ei vieläkään ole löytynyt nimeä joten pysyköön lamppuhylkynä. Toinen viikko tarjosi jo tuultakin joten oli tyytyminen ns. B-paikkoihin eli vanhoihin ankkuripaikkoihin. Tuulesta suuttuneet kerholaiset yrittivät kuitenkin laskea öljypitoista ainetta laineille, mutta yrityksistä huolimatta tulimme siihen tulokseen että kalat vain kasvoivat kasvamistaan ko. paikoilla. Ja sitten iltaohjelmaan: ensimmäisellä viikolla meillä olikin ihan hengellistä seuraa nimittäin "lestadius" jonka manauksia ja edesottamuksia joutui monasti seuraamaan aamuyötä myöten. Toinen viikko tarjosikin jo vaihtelua: saapui sininen Peugeotmerkkinen farmari Pastoreineen joka rutiinilla hoiti ohjelmapuolen. Oli myös muutakin ohjelmaa: nimittäin paikallinen konstaapeli työnsä ääressä, eli miten humalainen pois-
tuu joukostamme ... ennenkuulumatonta eikö vaan, sai siinä nuorisokin haukkumiset kun eivät päästäneet tyttöjä kotiin ... Vaan oli sitä positiivista ohjelmaakino Haettiin esiin Fortuna-niminen alus Loviisan eteläpuolelta. Tällä matkalla toteutui taas vanha totuus: älä vedä ylös ankkuria (jos se on hylyssä) löytyihän laiva sieltä sittenkin kertovat toiset, toiset taas ei mitään kun oli niin huono näkyvyys, lieneekö Loviisa 1/2:lla jotain osuutta asiaan, mene ja tiedä. Loppujen lopuksi päättyi tämäkin leiri ja mikä meidän on nyt kun Pastori jopa kertoi meille minkälainen hyvän leiripaikan tulee olla.
Tavataan ensivuonna, tervo Lainaus Urheilusukeltajat ry Jäsen tiedote
SUUNNON MAAILMANKUULU SUKELLUSKOMPASSISARJA: SK-80 runko iskunkestävää keltaista muovia, syvyysmittari 0-50 m, elastinen hihna
SK-5
SK-4
SK-80
SK-5 ja SK-4 joko mustalla tai keltaisella hihnalla, muovi- tai metalli lukolla
SK-4
runko mustaa korroosionkestävää kevytmetallia, itsevalaiseva suuntanuoli sekä pohj.neula ja hahlo
SK-5
runko mustaa iskunkestävää muovia, itsevalaiseva suuntanuoli sekä pohj.neula ja hahlo
!
U·--O
MADE IN' FINLAND 02920 ESPOO 92
42
PUH. 90-847033
~$
Rautaparkki PL US:san viimeinen lepopaikka On myrskyinen lumisateinen joulukuun yö vuonna 1933. Pohjaan reivattu, korkealla uiva kolmimastoparkki lähestyy etelästä Ahvenanmaata. Vapaavahti yrittää nukkua rajusti heittelehtivässä aluksessa. Parkki PLUS on tyhjänä kotimatkalla talvehtimaan Maarianhaminaan. Laiva on tulossa saarten väliin. Kapteeni kutsutaan kannelle. Matkaa jatketaan tunti, pari, kunnes lähestytään Kobbarklinttaniin luotsiasemaa. Hyvissä ajoissa sytytetään tulisoihdut ja kutsutaan alukselle luotsia. Mitään vastausta ei saada. Suuri alus ei enää voi kääntyä. Karien ja saarten välissä ei ole tilaa. Tuuli painaa laivaa eteenpäin. Kapteeni Erikssonin oli tehtävä vaikea päätös. Väylä on kapea ja mutkikas. Kova tuuli ja lumisade ovat vielä lisäämässä huonoa näkyväisyyttä. Kello on jotain kolmen tienoilla aamulla. Kapteeni ihmettelee luotsien viipymistä. Mistäpä hän voisi tietää että asema on tyhjä. Luotsit ovat vielä
viemässä edellä tullutta "LINDEN" nimistä laivaa satamaan. PLUS on jo tullut niin pitkälle sisään saaristoon, että kääntäminen on mahdotonta. Ei auta muuta kuin jatkaa matkaa; Tuuli painaa laivan pois väylältä ja samassa lumipyry peittää Korsön johtoloiston. Tuulen voima on niin suuri, ettei laiva jaksa nousta takaisin väylälle vaan sortuu yhä enemmän tuulen mukaan. Kunnes väistämätön on edessä. Koko laiva tärähtää , etu masto katkeaa, aluksen pohja repeää , tuuli painaa laivaa ympäri ja se alkaa painua kohti pohjaa, joka on lähes 50 m:n syvyydessä. Pimeässä ärjyvän meren syleilystä kuuluu vain epätoivoisia avunhuutoja, murtuvan takilan räsähdyksiä ja kuolevan laivan korinaa. Raivokas meri heittää muutaman miehen Korsön rantakallioita vasten ja kuljettaa pitkin louhikon viertä. Kuin sattumalta pääsevät miehet pieneen poukamaan ylös turvaan mere n raivolta. Perämies oli auttanut rannan tuntumaan laivan kapteenia jonka voimat kuitenkin ehtyi-
vät muutaman metrin päässä rantaviivasta. Väsyneet ja märät miehet eivät tienneet edes missä olivat. Viiltävän kylmässä viimassa he painautuivat toisiinsa ja yrittivät löytää suojaa armottomalta tuulelta. Kun aamu alkoi sarastaa harmaana, kohtasi miesten silmiä järkyttävä näky. Laiva oli painunut pohjaan ja ainoastaan isomaston huippu ja ylin raaka olivat näkyvissä valtavien aaltojen joukossa. Mastossa näkyi joku mies joka riippui köysistön jätteissä. Miehen rautaisia voimia ja elämän tahtoa kuvaa se, että vielä 9:n aikaan aamulla nähtiin hänen riippuvan paikallaan. Mutta kun varustamon edustajat tulivat kello 10 tienoissa hoitamaan etsintöjä, ei miestä enää ollut mastossa. Meri oli jälleen kantanut raskaan veronsa. 12 merimiestä oli kohdannut tiensä pään ja vain neljä pelastui. Onnettomuuden dramaattisuutta lisää vielä tieto, että samassa saaressa asui loistonhoitaja, joka ei tiennyt koko onnettomuudesta mitään en-
43
nenkuin vasta aamulla. Melkein "kotiportilla" joulun alla tapahtunut onnettomuus järkytti kaikkia merenkulkijoita ja monessa kodissa tuli ilon juhlasta surun juhla. Parkki Plus on ollut monen sukellusyrityksen kohteena. Tiettävästi jo 30 - 40 luvulla hylyssä sukelsi Ruotsin laivaston "sammakkomieskoulu", joka nosti hylystä irtoesineistöä. Laivan kello löytyi pohjamudasta rungon vierestä, Merkiantotykkiä yritettiin nostaa, mutta se putosi takaisin ja on vielä löytämättä. Ruoripyörä oli paikallaan monta vuotta kunnes Naantalilaisen Neptun Club:in ja Ahvenanmaalaisten Cykarclubben Nautilukseen sukeltajat nostivat sen ja toimittivat Nautical Museumille. Urheilusukeltajille on Plus ollut aina "rauhoitettu" sukelluskohde. Kannella on edelleenkin takilan osia, neitsyitä, erikokoisia blokeja ja muuta tavaraa. Laiva lepää pohjassa melkein pystyssä, peräparras ruorikoneistoineen on 18 m:n vedessä ja keulapuomin nuppi makaa mudassa 42 m:n syvyydessä. Alus on kallistunut 30 - 40° kyljelleen ja muta on jo noussut reelingin tasolle ryntään kohdalla. Takila on romahtanut pääosiltaan alemman laidan yli. Ainoastaan mastojen alaosat ovat paikallaan. Pääkansi on parista kohtaa romahtanut ruumaan ja miehistön skanssi kabysseineen on painunut runsaan metrin kannen repeämän mukana. Skansissa on vielä jäljellä miehistön punkat ja muutama merimiesarkku, jotka ovat hautautumassa mutaan. Keulapakan alla telineessään on suuri ankkuri kiinni surrattuna. Viime retkellämme sukelsimme Plus:ssassa osittain yöllä pimeässä. Lamppujen valo oli terävää ja pinnan yläpuolella oli rauhallisempaa kuin päivällä. Yösukellus uponneessa purjelaivassa on elämys, sukeltajalamppujen valo paljastaa yksityiskohtia enemmän kuin päivällä. Ympäröivä pimeys ja kirkkaat valokiilat luovat tunnelman, jota ei hevin unohda. Tulimme köyttä pitkin peräpartaan yli romahtaneelle puomille. Katselimme hetken ruorikoneistoa, sukelsimme sisään puolikannen auki olevasta kajuutan ovesta, annoimme vajota läpi kapteenin salongin ja tulimme pääkannelle läpi merenkulkuhytin lattian. Maston tyvi naakelipenkkeineen kiinnosti hetken. Styrboardin laita, joka on alempana toimi polkuna, jota pitkin pujottelimme kohti syvemmällä oevaa keulaa. Vantit kierreltiin ulkokautta. Kurkisteltiin kabyy-
44
sin skailetista sisään. Potkaistiin yli ruuman aukon ja kannen repeämän. Arvioitiin keulassa olevan ankkurin mahtavuutta. Noustiin keulapakalle ja seurattiin keulapuomia yhä syvemmälle ja syvemmälle kunnes se loppui. - Olimme kulkeneet laivan yli. Hiukan nostetta pukuun ja nousimme ylöspäin. Kuljimme reelinkiä pitkin aluksen ulkopuolella. Sinisimpukat tekivät laidan rokonarpiseksi. Keulamaston neitsyet riippuivat laidan ulkopuolella. Joku lienee ne siihen nostanut. Isonmaston kohdalta tulemme vinossa olevalle kannelle, ponnistelemme ahteriin päin yläpuolen reelingin katveessa. Varovasti käsillä vetäen noustaan pääkannen osittain romahtaneita portaita ylös. Yläpuolella kuvastuvat lampun valossa takilan jätteet kuin sormet. Peräkannella kompassitelineen ympärillä verrataan kellot ja todetaan ajan jälleen kerran olevan täysi. Vielä viimeinen kierros perän ympäri ja sitten ylös. Tunnelma on haikea kuten aina sukeltaessani vanhassa purjelaivassa. Ehkä menneitten aikojen romanttisuus ja meren hiljaisuus jollain tavalla tuovat mieleen kaiken katoavaisuuden. Ehkä tieto siitä, että on jälleen kokenut jotain ainutkertaista lisää vielä haikeutta. Lisätään nostetta ja hiljalleen nousten jätämme PLUS:san. Kaikkien lamput ovat suunnatut kohti laivaa joka lepää hiljaisessa haudassaan. Valopisteet eroavat toisistaan ja himmenevät ja himmenevät. Leijumme hetken "irrallisina" kunnes valokiila tavoittaa ohjenuoran ja sukellustoverin poistokuplat, noustaan. Eräs sukellusretki on kohta vain muisto sukelluspäivkirjan sivulla. Edellä kerrotusta sukellusretkes-
tämme on kulunut jo vuosia. Aina välillä iltaa istuessamme olemme joskus muistelleet retkiämme. PL USsalla, ehkä niiden tunnelman ja veden kirkkauden vuoksi, ja olihan parkki PLUS yksi ehjimmistä sukelluskohteistamme. Sukelluskohteena olemme sen jo kerran käytännössä menettäneet, maakuntalaki kun kieltää sukeltamisen Ahvenanmaalla. Lupien saaminen on käynyt suomalaisille yhä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Parkki PLUS museolaivaksi Hampuriin Nyt ovat myös Ahvenanmaalaiset menettämässä parkki PLUSsan. Windjammer fUr Hamburg -yhdistys on toteuttamassa mielenkiintoista projektia. Yhdistys on jo vuosia etsinyt entistämiskelpoista purjelaivaa muistoksi Hampurin satamaa ennen täyttäneestä masto merestä. Pinnalla olevat laivat olivat jo "varatut" mutta pohjasta löytyi parkki PLUS. Neuvottelujen tuloksena lahjoitettiin laiva yhdistykselle nostoa ja entistämistä varten. Keväällä -81 kävi ensimmäinen ryhmä kuvaamassa ja tutkimassa hylkyä. Tulokset olivat rohkaisevia ja syksyllä jatkettiin työtä. PLUSsan yli menevä kaapeli ei ollutkaan puhelinkaapeli vaan 10000 voltin sähkökaapeli, jolla ruokittiin ulkoluotojen loistoja. Muovitynnyreiden avulla saatiin kaapeli irti ja siirrettyä pois laivan päältä. Runko mitattiin ultraäänimittareilla, kannen puuosien kunto arvioitiin ja jatkettiin videokuvausta aluksen yleisen kunnon määrittelemiseksi. Windjammer ftir Hamburg -yhdis-
tys on jo muutaman vuoden ajan kerännyt rahaa ja onnistunutkin saamaan kokoon yli 800000 D-markkaa.
Laivan nostamisen hoitaisi sama yritys, joka nosti ruotsalaisen "WASA"-laivan. Kustannukset arvioitu n. 400000 DM. PLUSsan aikoi-
naan rakentanut Blohm & Woss -telakka on luvannut telakoida ja kunnostaa aluksen entiselleen alkuperäisten piirustusten mukaiseksi. J 0kin siivousfirma on luvannut hoitaa puhdistuksen ja maalausfirma maalauksen. Vaikka edellä mainitut kolme projektia saataisiinkin ilmaiseksi, uppoaa aluksen entisöimiseen hirvittävä määrä työtä ja rahaa. Asiassa on vain yksi suuri mutta, kestääkö laivan runko ja kannet nostamisen ja hinauksen. Onhan nykyajalla oma tekniikkansa mutta ... Mikäli hanke toteutuu on kokonaisuus varmasti ainutlaatuinen. Ruotsalaisten W ASAn tasolle se ei yllä, koska lähtökohdat ovat eri luokkaa. Mutta on se sen luokan yritys kokonaisuudessaan, että valmistuessaan 5 - 6 vuoden kuluttua kannattaa lähteä parkki "PLUS"saa katsomaan Hampuriin. Olisihan se kiva kulkea kannella ja muistella, "Muistatko, kun tuosta skailetista ... "
SUKELTAJIEN JA PELASTUSPALVELUN YHTEISTOIMINTAHARJOITUS
45
URHEILU
SUKELTAJA Suomen urheilusukeltajain Liitto ry:n jäsenlehti sukeltajille, joiden lehti postitetaan osoitteet kerhot ovat toimittaneet liitolle ja joiden jäsenmaksut on maksettu. Muuten on lehteä saatavana liiton toimistosta. Toimitusneuvosto ORA PATOHARJU PENTTI PUHAKKA HENRIK ROSENIUS SEPPO SIPINEN MAURI VALLEMA ERKKI METSÄVUORI Päätoimittaja Erkki Metsävuori Kustavintie 9 C 24 20310 Turku 31 k. 921-391098 t. 921-403600
LEIRIONGELMIA Kaikenkarvaiset urheat sukeltajat pitävät kesäisin erilaisia sukellusleirejä. Yleensä leirien järjestelyssä ilmenee erilaisia ongelmia. Nämä huomataan kuitenkin vasta kun leiri on jo hyvässä vauhdissa ja asioille ei juuri. silloin enää voi tehdä mitään. Ajatellaanpa vaikka että leiri sijaitsee liian kaukana tietystä kauppapuodista, jonka ovessa kerrotaan olevan pitkä ripa. Leiriläisiltä kuluu tuolloin enemmän aikaa kaupunkimatkoihin kuin sukeltamiseen. Näin yhden esimerkin vain mainitakseni. Koko ongelmavyyhti johtuu kuitenkin vain yleisesti hyväksytyn leirinormiston puuttesta. Jos sellainen olisi, jokainen leiri voitaisiin testata etukäteen ja näin välttyä pitkiltä ja raihnaisilta ... , äsh, leirin järjestäjiin kohdistetulta sydämettömältä kritiikiltä. Olen tässä pikkuhiljaa mietiskellyt minkälainen kyseisen normiston tulisi olla. Seuraavan ehdotukseni jätän Liiton Herrojen vapaaseen harkintavaltaan: - Leirin tulee sijaita helposti luoksepäästävässä paikassa. - Maalaadun tulee olla pölisemätöntä, mutta sen verran pehmeää, että teltan kepit saa hyvin kiinni. - Lähistöllä tulee sijaita edullinen elintarvikemyymälä ja Alko. - Alueen tulee olla rauhallinen, ilman turhia sivullisia pällistelemässä. - Vesijohto ja sähkö (380 V) tarvitaan myös. - Isokin laiva on voitava ajaa rantaan saakka. - Rannan on madalluttava tasaisesti, jotta pikkulapset saavat pulikoida turvallisesti.
46
- Rannan tulee lisäksi olla suojaisa kaikilla tuulilla. - Teltoilta tulee olla lyhyt matka rantaan ja niiden tulee olla tuulensuojassa. - Alle puolen tunnin ajomatkan päässä tulisi sijaita 2 - 3 keskisyvää ja mieluiten suurta laivanhylkyä. Hyvällä leirillä on lisäksi yksi hyvin säilynyt vanha puuhylky, valmiiksi poijutettuna. - Veden tulee olla kirkasta ja kernaasti lämmintä. - Harppunoitavaksi kelpaavia arvokaloja tulee esiintyä riittävästi. - Leirinuotioon tulee löytyä lähistöltä riittävästi hylkypuuta. - Sauna on syytä lämmittää usein. - WC tekee elämän miellyttäväksi. Sellainen voisi sijaita vaikkapa läheisessä keskiolutbaarissa. Sen puuttuessa hyvin hoidettu kuivakäymälä menettelee hätätilassa. - Leirinuotiolla tulee olla bardi, joka laulaa hyvin eikä kerjää ilmaisia paukkuja. Jo näilläkin pienillä vaatimuksilla saadaan aikaan kohtuullisen onnistunut leiri, eikä mielestäni miltään leirin järjestäjältä kohtuudella tule enempää vaatiakaan. Se, mikä tästä menee yli on jo ko. järjestäjän syvän ja uhrautuvan toiminnan tulosta ja ehdottomasti ansaitsee erityiskiitoksen. Mikäli nämä kriteerit läpäisevät Liiton päätöksentekoprosessin, ehdotan vielä, että ne täyttävän leirin kokoonkutsussa mainitaan ikäänkuin tavaramerkkinä kirjaimet TLK (Täyttää Liiton Kriteerit). Ananas
Toimitussihteeri Eeva Nyqvist Raskinpolku 9 A 8 20350 Turku 35 k. 921-381804 t. 921-663311 Ilmoitustilan myynti Tel/ervo Rouhiainen Huvilakatu 7 as. 15, 00150 Helsinki 15 Puh. t. (90)6943211, k. (90)664594 Ilmoitushinnat: sivu 1 v. 2 v. 1/1 1100:1.440:1/2 830:1.150:1/3 450:1/6 320:Lisäväri 340:-/väri
4 v. 2.100
Lehteen tarkoitetut kirjoitukset on osoitettava toimitussihteerilIe.
Toimitus jättää kirjoittajille vastuun heidän mielipiteistään.
Osoitteenmuutokset: Urheilusukeltaja-Iehti Kustavintie 9 C 24, 20310 Turku 31
Vuosikerta
56 mk
Liiton toiminnanjohtaja Leila Jakobsson puh. toimeen 90-4737257 klo 9.00-12.00, os. Suomen Urheilusukeltajain liitto ry., Topeliuksenkatu 41 a 00250 Helsinki 25
Oy Turun Sanomat Turku
o
00
000 o
00 o
0
o 0
0
0 0
Korkealaatuiset ja edulliset tuotteet urheilusukeltajille asiantuntevasta erikoisliikkeestä.
111~ellll _1 w
TOöIönkatuS8 PL 193 00251 HELSINKI 25, Puh. 49 2191
SUOMEN URHEILUSUKELTAJAIN LIITTO RY. Jäsenseurat 1. 12. 1981
Ahveniston Vesi pedot ry Alkon Urheilusukeltajat ry Alkon Divers Club rf Aqua Divers Club rf Barracuda Sub-Aqua Club ry/rf Biosukeltajat ry Club Aquarius ry Delfin ry Diving Group Dolphin club ry Dykarklubben Nautilus Dyy kkarit ry Finland Svenska Scouters dykklubb Gummigäddorna Finn-Divers ry Finnairin Urheilusukeltajat Helsingin kaupungin palolaitoksen Urheilusukeltajat ry Hyvinkään Urheilusukeltajat ry HYKS Sukellusjaosto Iisalmen Urheilusukeltajat Imatran Urheilusukeltajat ry Joensuun Urheilusukeltajat ry Jokilaakson Urheilusukeltajat ry Jyväskylän Delfiinit Kainuun Urheilusukeltajat ry Kalmari-Club ry Kangasalan Vpkn Sukellusosasto Kansallispankin Sukeltajat Karkkilan Urheilusukeltajat ry Kauhajoen Urheilusukeltajat ry Kemijärven Urheilusukeltajat Kemin Urheilusukeltajat ry Keski-Uudenmaan Sukeltajat ry Kk-V:n Urheilusukeltajat Kokkolan Urheilusukelluskerho Merisaukot
Kotka Di vers ry Kristiinan Urheilusukellusseura Aquanaut ry Kuopion Urheilusukeltajat ry Lahden Pingviinit ry Lahden Urheilusukeltajat ry Lakeuden Urheilusukeltajat Liikennelaitoksen Urheilusukeltajat ry Lohjan Urheilusukeltajat Valas-Kopla ry Lääket. kand. seuran suk.kerho Profundus Marlin Club ry Merikissat ry Moonlight Divers Mäntän Seudun Urheilusukeltajat ry Nautic Club Urheilusukeltajat ry Neptun Club ry Nurmeksen Urheilusukeltajat ry Närpes sportdy kare Scuba 77 rf Oulun Vesimiehet ry Outokummun Urheilusukeltajat ry P.S. Divers Pargas Tumlare rf Partiosukeltajat Pieksämäen Uimaveikot Urheilusukellusseura Pietarsaaren urheilusukeltajat Diving 80 Polyteknikkojen Sukelluskerho Kupla Porin Urheilusukeltajat ry Porkkalan meripelastusseuran sukellusjaosto Calypso Raahen Urheilusukeltajat Mursut ry Rauman Laitesukeltajat
Raumanmeren Sukelluskerho ry Riihimäen Urheilusukeltajat Rovaniemen U rheilsukeltajat Saaristomeren Sukeltajat ry Saimaan Norpat Urheilusukellusseura ry Sammakot ry Savonlinnan Urheilusukeltajat ry Searching Club Sinihait ry Sportdykarklubben Murena rf Sub Aqua Club Marinus Sukellusseura Vesikot ry Sukelluskerho Squamata ry Sukelluskerho Arctic Divers Sukellusseura Ahti ry Sukellusseura Simppu ry Sukellusseura H 20 Sukeltaja-kilta ry Sukeltajat ry Sukeltajat 78 Divers Syväsukeltajat ry ST -Sukeltajat SYP /UNIDIVERS T-Drivers ry Tampereen Urheilusukeltajat ry The Finnish Sealions ry Turun Vesi miehet ry Urheilukerho Tik ry Urheilusukelluskerho Vehkahait ry Urheilusukeltajat ry Uudenkaupungin Urheilusukeltajat ry Valkeakosken Urheilusukeltajat Vantaa Divers Voimasukeltajat