Sukeltaian ta.udin hoitomenetelmistä Viime vuosien sukellusfysiologisten tutkimusten perusteella on keksitty uusia hoitokeinoja sukeltajan tautiin. Aikaisemmin katsottiin ainoaksi oikeaksi hoitokeinoksi painekammiohoito. Tämä perustui klassiseen käsitykseen, jonka mukaan sukeltajan tauti johtuisi siitä tilanteesta, jossa kudoksiin on sukelluksessa, korkeamman paineen vallitessa kerääntynyt kaasuja, jotka nousun aikana vaarallisella tavalla vapautuivat kudoksista. Tavallinen urheilusukeltaja käyttää hengityskaasunaan ilmaa. liman vaarallisin komponentti sukeltajan taudin kannalta on typpi. Se on sangen rasvaliukoinen kaasu, joka hengitysilman ja kudostyppipaineiden suhteesta riippuen siirtyy eri nopeuksilla kudoksiin tai niistä hengitysilmaan. Typpi liukenee noin viisi kertaa runsaammin rasvapitoisiin kudoksiin, kuin vesiliukoisiin. Lisäksi tämä siirtyminen on suhteellisen hidasta ja kokeiden perusteella on todettu, että vasta 7-12 tunnin kyllästymisajan jälkeen saavutetaan täydellinen tasapaino. hengitysilman ja kudospaineitten välillä. Sukelluksen aikana kudoksiin kerääntynyt typpikaasu saattaa nopean nousun aikana pitkän sukelluksen jälkeen vapautua kuten kaasukuplat juuri avatussa vichyvesipullossa. Jos sitävastoin pullo viedään takaisin kohonneeseen paineeseen, kupliminen lakkaa välittömästi tai jo syntynyt kupla saadaan huomattavasti pienentymään. Täten ihmiselläkin mahdollinen kudosvaurio vähenee. Kokeitten perusteella on todettu, että ulkoisen ja sisäisen eli kudospaineiden välisen eron ylittäessä 1:2 tapahtuu kaasun vapautuminen kuplimalla. Esimerkki: Sukeltaja nousee 60 metristä 30 metriin. Tällöin on suhteellinen paineenlasku 7: 4. ja vaaratilannetta ei synny. Jos nousu sitävastoin jatkuu pintaan saakka, paine laskee suhteeseen 4: 1 ja turvallinen painesuhderaja on ylitetty. Kudosnesteet; normaali verenkierto ja hengitysrytmi ei enää kykene poistamaan niin nopeasti vapautuvaa typpeä kuin olisi tarpeen. Typpikuplia syntyy kudosnesteisiin, soluihin ja verenkiertoon. Vähitellen alkavat kaikenlaiset sukeltajan taudin oireet kuten päänsärky osittaiset halvaukset, ihokutina, ihoverenpurkaumat, viiltävän kovat nivelkivut, hengenahdistus ja jopa sydämen toiminnanvajavuus. Viime vuosina on tullut käytäntöön puhtaan hapen hengittäminen välittömästi ensi oireiden ilmaannuttua. Tämä hoitomenetelmä perustuu siihen tosiasiaan, että hengittämällä puhdasta happea hengitysilman typpipitoisuus laskee nollatasolle. Täten typen poistuminen verestä hengitysilman kautta nopeutuu huomattavasti. Arviolta tämä nopeutuminen on noin 4-5 kertainen verrattuna ilm~hengitykseen. Jo tämä tosiseikka puoltaisi hapenantoa.
Klassisen sukeltajan taudin patofysiologian rinnalle on nousemassa uusi teoria, joka pohjautuu siihen olettamukseen, että kohonnut paine sukelluksen aikana olisi muuttanut veren hyytymistaipumusta siten, että sukeltajan noustessa pintaan veri hyytyisi hiussuonissa. Tätä olettamusta tukevat useat kokeet. Ajatus heräsi jo 30-luvun loppupuoliskolla mutta se on ollut vuosikymmeniä unohduksissa, kunnes uudenaikaiset tutkimusmenetelmät ovat saattaneet tämän teorian uuteen valoon. Kokeissa on käynyt ilmi, että kohonnut pC02 (lisääntynyt hiilidioksiidipitoisuus kudoksissa), lisääntynyt rasvapitoisuus ja alentunut happipitoisuus veressä ovat kaikki omiaan lisäämään veren hyytymistä. Tämän takia on ruvettu välttämään sellaisia tilanteita, jotka provosoivat yllämainittuja muutoksia. Sukeltajan ollessa suuressa syvyydessä, hänen ei tutisi rasittaa itseään liiallisesti. Lisäksi tulisi välttää tupakoimista ja syömistä noin 3 tuntia ennen sukeltamista. Siinä tapauksessa, että sukeltajan taudin oireita on pintaan tultua todettavissa, tulisi antaa potilaalle puhdasta lääkehappea, joka suoranaisesti tyrehdyttää veren hyyty· mistä. Lisäksi tiedetään, että kohonnut paine, (painekammiohoito) on myös omiaan estämään veren hyytymistä. Vuosikausien hyvät kokemukset painekammiohoidosta ovat täten saamassa uusia perusteita. Painekammiohoito ei pelkästään poista kaasun vapautumista kuplamuotona vaan tyrehdyttää myös liiallista veren hyytymistä. Lisäksi on käytetty viime vuosina ns. plasmaekspandereita, jotka lisäävät verenkiertoa. Toisena keinona käytetään hepariininiminen aine, joka suoranaisesti liuottaa jo hyytynyttä verta. Käytännössä, koska sukellusseurue liikkuu kaukana painekammioista avomerellä tai järvellä, tulisi olla jokin keino aloittaa sukeltajan taudin hoito heti paikalla. Tällainen lienee ilmeisesti puhtaan lääketieteellisen hapen antaminen välittömästi ensi oireista painekammioon saattamiseen asti. Käytännön järjestäminen Sukellusmatkoilla tulisi aina olla 510 litran, 200 atm. pullo lääketieteellistä happea. Pulloon kytketään säätöventtiili, virtausmittari sekä letku, jonka päässä on hengitysmaski. Koska maski ei estä happikaasu-uhkaa, tulisi virtausnopeus säätää riittävän korkeaksi (suositellaan noin 10-12 1/min). Koko hoidon ajan tulee sairasta seurata jonkun , joka pitää huolen siitä, että hengitysmaski jatkuvasti pysyy paikoillaan potilaan suun-nenän edessä ja että sairaan oksentaessa tai tilan huonontuessa häntä voitaisiin heti hoitaa asianmukaisesti. Hengitystahdin tulee olla rauhallinen ja hengitysten syvyyden normaali. Hyperventilaatiota (yli-
hengitystä) tulee välttää, koska siitä saattaa aiheutua muita haitallisia seurauksia. Itse kuljetuksen painekammioon tulee tapahtua rauhallisesti kaikkia ravistuksia välttäen. Muistettakoon mitä ta_pahtuu koputettaessa avatun vichyvesipullon kylkeen. Seinämiltä irtoaa entistä enemmän kaasukuplia. Potilas tulisi lisäksi sijoittaa siten, että pääpuoli on alaspäin ja että hän makaa vasemmalla kyljellään. Haluaisin korostaa, että happihoito tulisi aina aloittaa, kun on pienikin epäilys sukeltajan taudista. Epäiltäessä sukeltajan tautia kannattaa mieluummin tuhlata useita happilitroja kuin kerran todeta erehtyneensä sillä seurauksella, että sukelluskaveri halvaantuu tai muuten sairastuu. Ennalta ehkäisevästi voi happihoidon alkaa myös niissä tapauksissa, joissa sukeltaja kylmyyden, ilman loppumisen tai jonkin muun syyn takia ei ole voinut noudattaa taulukeiden mukaisia nousuaikoja. Suosittelen hapenantojärjestelmän hankkimista kaikille kerhoille. Tässä saiostetun järjestelmän on Suomen Aga kehittänyt yhteistyössä sukeltajien kanssa. Lisätietoja on saatavissa osoitteella: Oy Aga Ab Kilo lns. Söderlund. On lisäksi muistettava, että Happijärjestelmällä on muitakin tehtäviä kuin sukeltajan taudin hoitaminen. Myös hlilidioksiidi- ja hlilimonoksiidimyrkytyksissä se on erittäin arvokas hoitokeino. Lisäksi verisuoni-ilmatulpan sattuessa esim. ilmarinnassa tai keuhkorepeämän yhteydessä hapen antamisella voi olla ratkaiseva merkitys. Huomautan vielä, että 100 % happea voidaan antaa turvallisesti jopa yli 4 tunnin jaksoina ilman sivuoireita. Happiosapaineen ylittäessä 1260 mmHg, happi muuttuu myrkylliseksi elimistölle. TIIVISTELMA - Happihoito on aloitettava ensi oireiden ilmaantuessa, myös epäselvissä tapauksissa. - Hoitoa jatketaan, kunnes potilas on saatu painekammioon. - Sukelluslääkäriin on aina välittömästi, vaikka jo radiotaitse mereltä, otettav.a yhteys ja kysyttävä neuvoja hoidon suhteen. - Hapen annostus on oltava noin 10-12 l.itraa minuutissa. - Jonkun on jatkuvasti valvottava potilaan sairauden kehittymistä. Henrik Renvall
9