Sukeltaja 2009 2

Page 20

www.saltstraumen-fiskecamp.no

Fiske-Camp ilta-auringossa.

Botox-huulinen kaunotar.

jonka kallioseinämät nousevat molemmin puolin noin 50 metrin korkeuteen. Seinämät jatkuvat veden alla noin 40 metriin. Seinämillä kasvaa jättiläisruskolevien lisäksi miljoonittain toisissaan kiinni olevia valkoisia ja oransseja merineilikoita. Parhaimmillaan kohde on sisäänpäin tulevassa virrassa. Ensin virran mukana kanjonissa 50 metriä ihaillen mahtavia seinämiä, sitten juuri oikealla hetkellä kallionokan suvantoiseen suojaan 16 metrin syvyydessä. Siellä avautuu Edenin puutarha. Aivan upea punaisten ja valkoisten merivuokkojen sekä ruskeiden merimakkaroiden, punalevien ja sinisimpukoiden alue ja lisäksi täysin virralta suojassa. Pystysuoraa seinämää pitkin voi nousta ylös tai sitten jatkaa isolle hiidenkirnulle, ja nousta vähin erin ylös virrassa. Tämä paikka on oma suosikkini! Sukellusten välillä

Maisemafanin ykköspaikka on Saltstraumenin ylittävä silta, Saltstraumbrua. Sillalla on molemmin puolin jalkakäytävät, joten maisemien ihailu on helppoa ja turvallista. Itse salmi on komeimmillaan sisäänpäin tulevan virtauksen ollessa voimakkaimmillaan, noin kolme tuntia laskuveden jälkeen. Virran nopeus on tuolloin 10−20 solmua, ja vedenalaiset kalliomuodostelmat ja reunat aiheuttavat virtaan valtavia pyörteitä. Idässä siintävät vuoret, joiden 20

S U K E LTA J A

Jättegrytan.

huipulla on lunta vielä heinäkuussakin. Lännessä näkyy Bodø, suurin lähikaupunki ja lyhyen ekskursion arvoinen paikka. Sillalta on helppo siirtyä Skelen Café -kahvilaan ihailemaan pyörteitä ja loputtomia lokkiparvia, jotka keskittyvät erityisesti veden kumpuamiskohtiin ja kalastusveneiden vierelle. Kahvilasta näkyy myös komeasti Saltstraumen Fiske-Camp toisella puolella vuonoa. Hurjaa vai ei?

Saltstraumenin virrat ovat voimakkaina hurjia ja pahimmillaan kurjia. Sukellukset tehdään kuitenkin tarkalleen nousuveden tai laskuveden aikaan, joten sukeltaminen on turvallista. Siitäkin huolimatta, sukeltaminen vaatii kokemusta ja hyvää kuivapukusukellustaitoa. Neljäntoista sukelluksen jälkeen mieli on seesteinen. Sundstraumenin Eden tunkeutuu uniinkin. Ja sitten se lopullinen happotestikysymys: tulisinko tänne uudelleen, kun kerran maailma on täynnä ihania sukelluskohteita? Ja vastaus on: kyllä, heti kesällä 2009. www.tuuri.pictures.fi, www.saltstraumendykkesenter.com www.saltstraumen-fiskecamp.no


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.