kautta olisi mahdollista. Valuominaisuuksien vuoksi pronssiputken sisäpinta saatiin sileämmäksi kuin rautaputken. Pronssiputken pelivara olikin siitä johtuen vain noin puolet vastaavan rautaputken pelivarasta. Vaikka vielä 1700-luvun alussa tykit vaIettiin sisustankoa käyttäen, oli valutaito jo kehittynyt niin, ettei materiaaliltaan erilaisten putkien pelivaran huomioonottaminen ollut tarpeellista. Vaikka nämä tuliputket olivat rasitusten vuoksi suusta ladattavia, oli niiden tulinopeus kuitenkin melkoinen, hyvin harjoitettu miehistö pystyi ampumaan lähes kerran minuutissa ammuttaessa maaolosuhteissa. Kuulat olivat pääasiassa umpinaisia rautapalloja, lisänä erilaisia ketju- ja koosteammuksia. Huomattavan helpotuksen erilaisten mitta- ja painojärjestelmien kanssa palveleville tykkimiehille toi Georg Hartman (14981563), joka keksi vuonna 1540 tykistön mittaviivaimen. Sitä käyttäen voitiin kaliiberit välittömästi mitata ja naulaluvut laskea . Naulaluku oli välttämätöntä tuntea tarkalleen latauspanoksen suuruuden ja tykin tehon tuntemiseksi. Ammuksen naulaluku
c
~ [;l@:JIIDIW II 6l1J][]lM
c:=IT ur
III! Ii I! .,
vakiintui myös tykin kaliberin päätunnukseksi. Ammusten painot riippuivat niiden koosta ja valmistusmateriaalista. Ammukset luokiteltiin materiaaliensa puolesta linjoihin, joita olivat
RuOTSIN LAIVASTON JA SAARISTOLAIVASTON TYKIT
3-naulaa 6-naulaa 12-naulaa 18-naulaa 24-naulaa 36-naulaa 48-naulaa
'f'JjI]
Tykin jalk.
pituus tuum.
6 8 9 9 9 9 10
5 0 0 0 5 6 0
Projektiilin (rauta kuula} paino kg 1,5 2,7-3,0 5,8-6,0 8,8-9,0 11,8-12,0 16,7-18,0 23,6-25,0
- kivilinja kanuunoiden ja kaaritykkien kalib. - lyijylinja - rautalinja - kranaattilinja Lavetit olivat puusta tehtyjä rakennelmia, joiden varassa raskaat putket lepäsivät. Ne voitiin tarpeen mukaan varustaa pyörillä, jotka tietenkin helpottivat raskaiden putkien suuntausta ja käsittelyä, joskin myös kiinteälavettisia tykkejä käytettiin esim. Suomen sodassa tykkiveneiden- ja jollien aseistuksena, jolloin koko alus toimi tavallaan lavettina. Erikoisrakenteisia tykkejä sovellettiin käyttötarpeiden mukaan . Ehkä erikoisin rakennelma oli mörssäri. Lyhyt suurikaliberinen tykki, jolla ammuttiin suuria onttoja rautapalloja, jotka oli täytetty ruudilla ja varustettu sytyttimillä. Mörssäreitä käytettiin piiritystykkeinä ja myös laivatykkeinä, koska niiden yli 40 0 laukaisukulma mahdollisti ampumisen esimerkiksi saarten yli. Ne vaativat aivan erikoistyyppisen kampelaa muistuttavan aluksen, jossa tykit olivat rinnakkain aluksen keskellä, joskus kaksittain tai sitten yksin. Aluksia sanottiin mörssärikaljuuteiksi.
1800-luvulla alkoi kehitys kulkea eteenpäin pitkin harppauksin, tykit suurenivat, ne opittiin rihlaamaan, otettiin käyttöön irroitettavat ja vaihdettavat sisäputket, ja tykeistä tehtiin takaaladattavia. Kantama ja tarkkuus kehittyivät yhdessä muiden ominaisuuksien kanssa.
1700-luvun lopulla otettiin laivastoissa käyttöön niin sanotut karronadit, englantilaisen Carronyhtiön kehittämät rautatykit. joissa entistä ohuempiseinämäiset tuliputket sallivat suurempien ammusten käytön. Pieniä Nikhakoja käytettiin pääaSiassa vihollisalusten kansien tulittamiseen ja ne asennettiin alusten parrasrakenteisiin useimmiten keulaan ja perään.
TYKKIEN NIMISTÄ JA MITOISTA 1700-LUVUN LOPULLA
Tykin nimi
-
Kaliberil Pituus Tykin Ammuksien tuumaa jalkaa/tuumaa paino Ibs. paino Ibs. Cannon Royal 8 112 6 8 8000 68 Cannon 7 10 9 40 6000 Demi-cannon 6 112 11 0 4500 32 Culverin 5 1/ 4 12 4000 18 0 Demi-culverin 4 1/ 4 11 6 3000 9 Saker 3 1/ 2 7 9 1800 5 Minion 3 1/ 4 6 6 1200 4 2 1/2 Falcon 6 0 680 2 112 Robinet 1 3 0 300