Tyrskyt
Suomen joukkueessa kilpailivat Mika Karhu (vas.), Matti Pyykkö ja Joona Hurnanen.
Suomi on Atlantin mestari TEKSTI JA KUVA SUKELLUSKALASTUSVALKOKUNTA
SUKELLUSKALASTUKSEN CMAS Atlantic
International Master -kilpailu käytiin Portugalissa Penichessä 23.5. Aallot nousivat kisapäivänä lähes neljään metriin, mutta kisat päätettiin kuitenkin järjestää. Monet kilpailijat ajoivat veneillään Penichen niemen suojaiselle puolelle, mutta Suomen Matti Pyykkö ja muutama muu suuntasi riehuvan meren puolelle. – Lähdin vain hakemaan voittoa. Pyrin kalastamaan niin lähellä rannikkoa kuin mahdollista. Tällä kertaa se tarkoitti 20 metrin syvyyttä ja noin kilometriä rannasta. Pohjassa vesi oli kirkasta mutta kylmää. Onneksi myös kalat olivat ”paenneet” avomerelle rantatyrskyjen raivoa. Sain hyvän sukellusrytmin päälle ja suljin valtavat aallot pois tietoisuudestani. Nautin ja vedin täysillä, kommentoi Matti kisan jälkeen. Koko Suomen joukkueen taktiikka oli erittäin onnistunut. Matti voitti ylivoimaisesti. Mika Karhu ja Joona Hurnanen
10 Sukeltaja 3/2015
saivat myös hienosti saalista. 19-vuotias Joona on lajimme superlupaus, joka lähtee nuorisopaikan turvin syyskuun sukelluskalastuksen EM-kisoihin Gadiziin. Sukelluskalastuksessa on tällä hetkellä upea meininki päällä. Kiitos tukijoillemme!
Kun useimmat jäivät suojan puolelle, suuntasi Matti Pyykkö myrskyävän meren puolelle. Taktikointi kannatti.