Steveco 1 2016

Page 12

Terrori-isku mullisti turvallisuuskäytännöt

– Kun vaihdat autoa ja ilmoitat uuden rekkarisi kulkulupajärjestelmään, muista samalla pyytää poistamaan entisen autosi tiedot. Muuten, jos oikein huonosti käy, vanhan autosi uusi omistaja ajelee satamassa sinun nimissäsi, muistuttaa Stevecon turvallisuuspäällikkö Arto Kauppila. Autojen kulkulupiin liittyneen tiedottamisen lisäksi viime vuoden loppupuolella kerrottiin vanhojen tägien kulkuoikeuksien lakkaamisesta ja polkupyöräportteja käyttäviä kehotettiin asioimaan Securitaksen toimipisteessä Mussalossa uuden kulkuluvan aktivoimiseksi. – Tägin tarvitsevat jotkut autotkin, vaikka pääsääntöisesti kulkulupa aktivoidaan

rekisterinumeron avulla. Tällaisia tapauksia ovat esimerkiksi autot, joissa on massiivinen karjapuskuri, kertoo HaminaKotkan Satama Oy:n turvatekniikkaasiantuntija Kim Kosunen. HaminaKotkan Satama Oy:n ja Stevecon välisiä kulkulupakäytäntöjä on viilattu uuteen uskoon ja samalla kulkuoikeudet perattiin läpi. Monella stevecolaisella oli kotipihallaan varsinainen arsenaali autoja, jos järjestelmässä olevia rekisterinumeromääriä on uskominen. – Järjestelmässämme on noin 30 000 kulkulupaa. Mitä enemmän niitä on, sitä kauemmin portilla joutuu odottamaan, kun ohjelma käy tietokantaa läpi. Turha tieto hidastaa porttitoimintoja, Kosunen toteaa. Sunnuntaiajelut satamaan päättyivät Kulkulupakäytäntö nykyisessä muodossaan juontaa juurensa New Yorkin 11. syyskuuta 2001 tapahtumiin. Kansainvälinen ISPS-koodi (International Ship and Port facility Security Code) astui voimaan 1.7.2004 ja sen tarkoitus on lisätä meriturvallisuutta satamissa ja laivoilla sekä ehkäistä terrori-iskujen mahdollisuutta näihin. Selkeimmin se näkyi satamien aitaamisella.

ISPS-koodi ja direktiivi satamien turvatoimien parantamisesta sekä Tullin AEO-turvallisuusvaatimukset edellyttävät henkilökunnan tunnistamista. Tämän vuoksi kuvallinen henkilökortti tulee olla aina esillä työtehtävissä Stevecon sekä myös tytäryhtiöiden Satamatekniikan ja Stermin tiloissa ja toiminta-alueilla. Kuvalliset henkilökortit otettiin käyttöön vuonna 2004 ja se merkitsi mittavaa valokuvausoperaatiota. Nykyisellään henkilökortti toimii myös avaimena sähköisesti lukittaviin oviin, kellokorttina, henkilöllisyyden todistajana Vaparin palveluita käytettäessä ja tarvitaanpa sitä myös monitoimilaitteilla. AEO:n määräykset koskevat Ankkuriakin Stevecon tulli- ja viranomaisasioiden asiantuntija Aino Rauhamäki muistuttaa, että myös Ankkuria koskevat AEO:n määräykset. – Henkilökortti tulee olla mukana resurssikeskuksessa tai muissa Ankkurin tiloissa liikuttaessa. Vierailijoita koskevat määräykset ovat siellä myös voimassa.

– EU-tasolta on tullut yhteinen, kaikkia satamia koskeva laki millä tasolla satamaa on valvottava. Suomessa lain toteutumista valvoo Trafi säännöllisesti sekä pistokokein.

– Isäntä ottaa vieraat vastaan ja kirjaa ne vierailijakansioon ja antaa vierailijakortit. Kaikkia vierailijoita on saatettava tiloissa, yksin ei saa liikkua. Jos vierailijat kirjataan taloon pääkonttorin aulassa, ei tarvitse kirjata uudestaan Ankkurissa.

Stevecolla on useita henkilöitä, joilla on oikeus myöntää päiväkohtaisia sekä toistaiseksi voimassa olevia kulkulupia.

Terminaaleissa liikuttaessa Visitor-turvaliivi korvaa kaulassa roikutettavan vierailijakortin.

– Lupakäytännöt on tarkoitus käydä lähiaikoina läpi ja tarkentaa pelisääntöjä, sanoo Kauppila.

Asiakkaiden lastit ja niihin liittyvän tiedon turvaaminen ovat oleellinen osa AEO-politiikkaa. Ovet ja tietokoneet on pidettävä lukittuina ja asiakas- ja tavaratietoja sisältävät dokumentit hävitetään tai arkistoidaan sovitulla tavalla.   Mitä valokuvaamiseen tulee, kaikissa tilanteissa peräänkuulutetaan tervettä harkintaa: työkavereita, asiakkaita, yhteistyökumppaneita tai omaa työnantajaa vahingoittavia kuvia tai videomateriaalia ei missään oloissa saa levittää sosiaalisessa mediassa tai millään muullakaan tavalla. –eh

– Kulkuluvan myöntäjä eli tässä tapauksessa satamassa toimiva yritys vastaa siitä, mihin kulkulupaa käytetään, muistuttaa Kosunen. Henkilökortti tulee olla aina töissä mukana HaminaKotkan Satama Oy:n turvatekniikka-asiantuntijan Kim Kosusen mukaan turha tieto kulkulupatietokannassa hidastaa porttitoimintoja.

lehdittu tietoturvallisuuteen liittyvät asiat kuntoon.

Stevecolle myönnettiin AEO-todistus lokakuussa 2010. Se tarkoittaa, että Tulli pitää Stevecoa vastuullisena taloudellisena toimijana ja yrityksessä on huo-

12


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.