Page 1

a Tutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

i maahanmuuttokurssilla

aToimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelij

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Tutkimusjohtaja 1/2012

Projektikoordinaattor

tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikk

nympäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytymine

sosiaalipsykologi

aja energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelij

i Suunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutt

s Psykoanalyytikko

a Assistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

a Perheneuvoja

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimu

Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenlehti

Kouluttaja

äSosiaalityöntekijä

Lehtori

Konsultti

Perheterapeutti

Liikkeenjohdon konsultti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Ratkaisukeskeinen lyhytterapi

Työnohjaaja

Analyytikko

Järjestötyöntekij

Erityisluokanopettaj

ö Päihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikk

aMarkkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

i kehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

aStipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaj Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Toimistosihteer

Työvoimaneuvoj

n Markkinointisuunnittelija Yrittäjä Sosiodraaman vetäjä Henkilöstöhallinnon sihteeri Työyhteisö

nkehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollo

ityöntekijä

Kouluttaja

Työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntija

Henkilöstökonsultt

a Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaj

a Journalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaj

n Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseura

a tukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtav

a sosiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön j

i pakolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentt

a Informaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelij

a Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkij


Tässä numerossa: 1/2012

s. 3

Päätoimittajan kynästä

s. 4

Puheenjohtajan ajankohtaiset

s. 5

Esimiestyön haasteita työ- ja elinkeinohallinnossa

s. 7

Sosiaalipsykologi – liittolainen?

s. 11

Kirjaesittely: Voiko työssä jopa viihtyä?

s. 12

Päätös potilaan hoidosta syntyy vuorovaikutuksessa lääkärin ja potilaan välillä

s. 16

Emotionaalisten ja kognitiivisten tekijöiden merkitys syömiskäyttäytymisessä ja painonhallinnassa

s. 20

Kolumni: Onko kirjalukenut sosiaalipsykologi keittiösosiaalipsykologia etevämpi?

s. 23

Välihuomioita: Tähteyttä, hikeä ja hämmennystä

s. 24

Poimintoja tieteen kentältä

s. 26

Tarinoiden kautta pintaa syvemmälle

s. 30

Johtoryhmästä huippujoukkue

2

Päätoimittaja: Paula Vehmaskoski

Ilmoitushinnasto:

Osoitteenmuutokset: Omatoimisesti nettisivuillamme www.sosiaalipsykologit.fi tai ilmoitus osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi

Koko sivun ilmoitus 170 € Puolen sivun ilmoitus 110 € Neljäsosasivun ilmoitus 70 €

Seuraava lehti: Artikkelit, palautteet ja uutisvinkit osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi

Kannen kuva: Agnetha Lesch Taitto: Agnetha Lesch, lesch.agnetha@gmail.com

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kuva: ”gc85”


Päätoimittajan kynästä

T

untuu, että tänä vuonna aavistus keväästä oli ilmassa tavallista aikaisemmin, mutta kevät tuntui silti etenevän ja lumet sulavan ainakin täällä etelässä lähes tuskallisen hitaasti. Ihan kuin luonto pidättelisi hetken hengistystään ennen puhkeamistaan täyteen väriloistoonsa. Samanlainen tunne valtasi ainakin tämän konttorirotan; mieli tekisi jo toimistolta tai kirjastosta kirmaamaan kevätlaitumille kuin Miina Äkkijyrkän vasikoiden konsanaan – mutta vielä on pidäteltävä hetki! Kesän, ansaitun loman ja iloisten tapahtumien odottelu on silti mukava tunne. Kesää odotellessa voimmekin palata peruskysymysten äärelle: mikä on se osaaminen, joka erottaa sosiaalipsykologin ”keittiösosiaalipsykologista” – vai onko sitä? Voiko työssä viihtyä? Miten organisaation kulttuuria muutetaan? Kannattaako liittoon liittyminen, ja kumpi kahdesta sosiaalipsykologien tyypillisimmästä ammattiliitosta sopisi sinulle?

lyssä tapaamme julkishallinnon suuren yksikön johtajan. Hänellä on mielestäni tärkeä sanoma: omasta jaksamisesta on huolehdittava ja työt on osattava rajata vapaaajan ulkopuolelle. Vapaa-aika ja mielekkäät harrastukset edistävät hyvinvointia. Hophop. kohti kesää! Paula Vehmaskoski Sosiaalipsykologi-lehden päätoimittaja 2012

PS. Tiesitkö, että suomalainen akateeminen sosiaalipsykologia täyttää tänä vuonna 50 vuotta? Katso aiheesta lisää ja tsekkaa juhlavuoden tapahtumat: http://blogs.helsinki.fi/sosiaalipsykologianjuhlavuosi/

Tässä numerossa opimme muun muassa, että lääkäri ei muodosta hoitopäätöstään yksin, ja että tunteet ja motiivit ovat monin tavoin yhteydessä ruokavalintoihin ja painonhallintaan. Tieteen kentällä –poiminnoissa keskitytään tällä kertaa maahanmuuttoaiheisiin. Näemme myös innostavan esimerkin siitä, miten omaa osaamistaan on mahdollisuus kehittää ja jakaa vapaaehtoispohjalta. Välihuomioissa tutustumme uuteen liikuntamuotoon Sh’bamiin. TyöesitteKuva: Satu Pirinen

3


Puheenjohtajan ajankohtaiset Vuosi 2012 on jo hyvässä vauhdissa. Suomen sosiaalipsykologit ry:n toiminta onkin lähtenyt mukavasti käyntiin uuden hallituksen voimin. Mukana hallitustoiminnassa on sekä vanhoja konkareita että uusia innokkaita sosiaalipsykologeja, jotka tuovat mukanaan tuoreita ideoita. Kaikilla meillä on sama päämäärä: edistää tärkeiksi kokemiamme tavoitteita, ja ennen kaikkea lisätä sosiaalipsykologien tunnettavuutta! Hallituksemme toiminta ja uuden suunnittelu alkoi heti vuodenvaihteen jälkeen. Tänä vuonna jatkamme aktiivisesti sosiaalipsykologien näkyvyyden ja verkostoitumisen tukemista. Keskitymme tänä vuonna sidosryhmäyhteistyöhön sekä verkkosivujen sisällön ja ulkoasun uudistamiseen. Nämä painopisteet tukevat parhaimmillaan toinen toistaan. Tuttuun tapaan tavoitteenamme on järjestää jäsenille monipuolisia tapahtumia, joissa pääsemme keskustelemaan sosiaalipsykologisista aiheista sekä yhteiskunnalliseen asemaamme liittyvistä asioista. Tapahtumien ja tilaisuuksien tärkeimpänä antina on tietysti toisiimme tutustuminen ja sosiaalipsykologien verkoston laajentaminen. Pyrimme myös aktivoimaan paikallista toimintaa muilla paikkakunnilla erilaisten tapahtumien merkeissä. Viime vuoden tapaan järjestämme After work -kokoontumisia. Vuoden ensimmäinen kokoontuminen pidettiin heti maaliskuussa (19.3) kevätkokouksen yhteydessä Helsingissä ravintola Siltasessa. Aiheena oli ruoan sosiaalipsykologia ja keskusteluiden teemoina lähiruoka, karppaus, ruoan vastuullisuus sekä ruokaryhmät sosiaalisessa mediassa. Keskusteluiden alustajana toimi Anna Bäckström (VTT), Kuulas Research Agencyn tutkimusjohtaja. Anna on käsitellyt työssään ja tutkimuksessaan monipuolisesti ruokateemoja. Annan mukaansatempaava alustus herätti innostuneen keskustelun, jossa aiheisiin syvennyttiin sekä omakohtaisten kokemusten pohjalta että sosiaalipsykologisten teorioiden viitekehyksessä. Yhtenä näkökulmana oli ruoan ja ruokailun sosiaalisuus: mais-

4

tuuko ruoka yksin hyvältä? Miten tämä ruoan sosiaalinen ulottuvuus vaikuttaa esimerkiksi yksinäisten vanhusten elämässä? Myös kulttuurieroja pohdittiin suomalaisen protestanttisen kulttuurin ja etelä-eurooppalaisen nautintokulttuurin näkökulmista. Kesä tuo mukanaan jo perinteeksi muodostuneen sosiaalipsykologien kesätapaamisen. Tänä vuonna kokoonnumme luultavasti jo ennen kesälomia, jotta kaikki pääsevät varmasti mukaan. Syksylle riittää myös ohjelmaa: sosiaalipsykologian päivät järjestetään Helsingissä marraskuun lopulla. Järjestämisvastuussa on Suomen psykologisen seuran sosiaalipsykologian jaoston ohella HY:n sosiaalipsykologian oppiaine, joka viettää 50-vuotisjuhliaan. Tarkemmat tiedot näistä sekä muista tämän vuoden tilaisuuksista varmistuvat kevään kuluessa. Seuraa nettisivujamme, Facebook-sivuja ja jäsenpostia, jotta pysyt ajan tasalla! Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenistö on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin. Meitä on tällä hetkellä nelisensataa. Teemme parhaamme palvellaksemme jäsenistöämme mahdollisimman monipuolisesti. Siksi toivommekin dialogia kanssamme. Olkaa yhteydessä meihin ja kertokaa toiveitanne. Jos sinulla on tapahtumaideoita tai haluat olla mukana uudistamassa nettisivujamme, ota rohkeasti yhteyttä: info@sosiaalipsykologit.fi! Yhteistyöllä saamme enemmän aikaan! Lopuksi haluan kiittää lämpimästi viime vuoden hallituksen puheenjohtajaa Kirsi Majanderia. Tekemäsi työn ja virittämiesi teemojen pohjalta on ollut helppoa ja innostavaa jatkaa Suomen sosiaalipsykologit ry:n työtä.

Nähdään tapahtumissa! Paula Jalo Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja 2012

Suomen sosiaalipsykologit ry

T

ervehdys Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsen!


Esimiestyön haasteita työ- ja elinkeinohallinnossa Teksti: Mia-Marisa Ranta

Pitkän uran työ- ja elinkeinohallinnossa tehnyt Tarja Hassinen, 44, löysi alun perin sosiaalipsykologian sattumalta. Suunnitelmissa oli opettajan ammatti, mutta tie on vienyt Hassisen esimiestehtäviin ja haasteisiin, joista hän ei opiskeluaikoinaan osannut vielä edes haaveilla. Tänä päivänä hän toimii Helsingin TE-toimiston Itäkeskuksen yksikön paikallisjohtajana ja vastaa ison yksikön johtamisesta.

T

arja Hassisen ura työ- ja elinkeinohallinnossa alkoi asiakaspalvelussa työvoimaneuvojana, kun hän suoritti opintoihin liittyvää virkamiesharjoitteluaan Espoon työvoimatoimistossa. Sen jälkeen hän on toiminut eri työ- ja elinkeinohallinnon tehtävissä ja tehnyt töitä mm. maahanmuuttajien ja ikääntyneiden pitkäaikaistyöttömien parissa sekä tiiminvetäjänä. ”Olen pikkuhiljaa laajentanut osaamistani ja edennyt eri tehtäviin”, Hassinen kertoo. ”Iso organisaatio on mahdollistanut urakehityksen, kun on ollut valmis kehittymään ja ottamaan vastuuta.” Alun perin Tarja Hassisesta piti tulla kielten opettaja. Hän opiskelikin yliopistossa pohjoismaisia kieliä, kunnes sivuaineopintojen kautta sattumalta hullaantui sosiaalipsykologiaan niin kovasti, että vaihtoi pääainetta. Sivuaineopintoja Hassinen teki kielten lisäksi sosiologiasta, kasvatustieteestä ja jopa psykiatriasta. Vuonna 1993 hän valmistui Helsingin yliopistosta. Sosiaalipsykologia on antanut Hassiselle perustavanlaatuista ymmärrystä johtamisesta ja ihmisten välisistä suhteista, ryhmädynamiikasta ja ryhmien toiminnasta sekä ihmisten reagoinnista. Yliopisto-opintojen vahvuutena Hassinen pitää ehdottomasti valmiutta kirjallisiin tehtäviin sekä kykyä omaksua tietoa ja oppia koko ajan. Hän on työn ohella suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon Jyväskylän aikuisopistossa. Nykyisessä työssään Hassinen vastaa 60-henkisen yksikön johtamisesta, missä yhdistyy mm. strategiajohtami-

nen, toiminnan johtaminen sekä henkilöstöjohtaminen. Tehtävässään hän on toiminut vuodesta 2000 lähtien. Työ on monipuolista, haasteellista ja itsenäistä. Se sisältää kokouksia, alueellista yhteistyötä eri toimijoiden, kuten Kelan, sosiaalitoimen ja yrittäjien kanssa, ohjausryhmätyöskentelyä sekä tietysti henkilöstöasioiden hoitamista ja esimiestyön haasteita. ”Päivät eivät ikinä mene, kuten suunnittelee”, kuvailee Hassinen työn monipuolisuutta.

Henkilöstöjohtamisen haasteena muutosjohtaminen Hassisen mukaan henkilöstöjohtaminen muodostaa kenties suurimman osan hänen tehtävistään. Tämä tarkoittaa mm. henkilöstön hyvinvoinnista, työolosuhteista ja osaamisen kehittämisestä huolehtimista. Johtamisen Hassinen näkee mahdollistamisena; esimiehen vastuulla on mahdollistaa se, että henkilöstö voi tehdä omaa asiantuntijatyötään. ”Johtaminen on kaksisuuntainen tie – se on vuorovaikutussuhde”, hän painottaa. ”Työssä on tärkeää avoin tiedottaminen, päätösten perustelu ja tasapuolisuus.” Hassisen vastuulla on lisäksi strategian ja toiminnan johtaminen Itä-Helsingin alueella ja tähän puolestaan vaikuttavat tulostavoitteet sekä määrärahat, mitkä ohjaavat toimintaa. ”Voisi sanoa, että erityisesti tässä hetkessä korostuu henkilöstöjohtamisessa muutosjohtaminen, sillä vuoden 2013 alusta työ- ja elinkeinohallinnossa tapahtuu suuri organisaatiomuutos”, Tarja Hassinen sanoo. ”Tällä het-

5


kellä haasteena on epätietoisuus organisaatiomuutoksesta ja henkilöstön sijoittumisesta uudessa organisaatiossa. En tiedä edes sitä, mitä tulen itse tekemään. Samalla pitää kuitenkin huolehtia henkilöstöstä ja siitä, että he saavat kaiken tarvittavan tiedon asioiden kulusta.” Muutosjohtamisen haasteena Hassinen näkee tiedottamisen ja etenkin sen, että henkilökunta saa tietoa siitäkin, että vielä ei ole tietoa kaikesta. Muutostilanteessa henkilöstölle pitää antaa mahdollisuus keskustella tulevasta muutoksesta ja sen aiheuttamasta epävarmuudesta ja ahdistuksesta.

Esimiestehtävät uran luonnollisena jatkumona Vaikka Tarja Hassinen ei oikeastaan koskaan kuvitellut päätyvänsä eräänä päivänä johtotehtäviin, hän näkee esimiestyön luonnollisena jatkumona uralleen. ”Lähtökohta johtamiseen on se, että ottaa vastuuta ja on valmis kantamaan sitä. Tärkeää on halu laajentaa omaa osaamista. Vaikka en alun perin suunnitellut ryhtyväni johtajaksi, on johtamistyö sellaista, että sitä on haluttava tehdä”, Hassinen kertoo. Omana vahvuutena hän pitää sitä, että hänellä on kokemusta eri työ- ja elinkeinohallinnon tehtävistä ja siten ymmärrystä siitä, mitä ruohonjuuritasolla tapahtuu.

siirtymisessä oli se, etten ollut enää työnvälityksen asiantuntija. Lisäksi johtajana on totuteltava tietynlaiseen yksinäisyyteen ja aluksi oli vaikea löytää sopiva läheisyys tai etäisyys alaisiin nähden. Piti myös totutella siihen, että on eri lailla arvioinnin kohteena – aiheesta ja aiheetta.”

Vapaa-aika paperipinojen vastapainona Tarja Hassinen kertoo työstään innostuneesti ja vakuuttaa viihtyvänsä erinomaisesti. Häntä motivoi työn haasteellisuus ja mahdollisuus kehittyä työssä sekä vaikuttaa omaan työhönsä. Koska Hassinen huolehtii työkseen henkilöstön jaksamisesta ja työhyvinvoinnista, hän pitää tärkeänä myös omasta jaksamisestaan huolehtimista. ”Yhdestä asiasta olen tarkka ja se on, etten tee ylitöitä! Periaatteeni on, että paperipinot eivät pöydältä mihinkään katoa. Kyse on pitkälti oman työn hallinnasta ja suunnittelusta. Samalla haluan olla esimerkkinä henkilöstölle, että jaksamisesta pitää huolehtia.” Omalla vapaa-ajalla on tärkeä merkitys hyvinvoinnille. Hassinen kertoo harrastavansa ensiapua SPR:ssä. Lisäksi hän käy kuntokeskuksessa. ”SPR antaa täydellistä vastapainoa omalle työlle. Siellä olen mielelläni päivystämässä ensiapua ryhmänjäsenenä”, hän kertoo.

Esimiestehtäviin siirtyminen tarkoittaa aina erilaiseen rooliin sopeutumista. ”Suurin luopuminen johtotehtäviin

KUKA? Nimi: Tarja Hassinen

Työnimike: paikallisjohtaja Harrastukset: SPR:n ensiaputoiminta, kuntokeskuksessa käyminen

6

Suomen sosiaalipsykologit ry

Työpaikka: Helsingin TE-toimisto Itäkeskus


Sosiaalipsykologi - liittolainen? Teksti: Inka Suhonen ja Henna Karhunen

Sosiaalipsykologit ovat monenkirjavaa joukkoa ja kuuluvat useisiin eri ammattiliittoihin - kukin oman työnsä kannalta keskeiseen liittoon. Tässä artikkelissa vertailussa ovat Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry (ent. Suomen valtiotieteilijöiden liitto, SVAL ry) sekä Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry. Talentiaan kuuluu sosiaalialalla työskenteleviä sosiaalipsykologeja. Yhteiskunta-alan korkeakoulutettuihin sen sijaan kuuluu hyvin erilaisilla toimialoilla työskenteleviä sosiaalipsykologeja.

S

uomen sosiaalipsykologit ry tarjoaa jäsenilleen verkoston, vahvistaa sosiaalipsykologien ammatillista identiteettiä ja tekee tunnetuksi sosiaalipsykologien osaamista. Yhdistyksemme ei kuitenkaan ole ammattiliitto eli työmarkkinatoimija vaan ammatillinen yhdistys. Ammattiyhdistysliikkeen keskeisenä tavoitteena on palkansaajien kokoaminen järjestölliseen yhteistoimintaan. Suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen juuret ulottuvat 1850-luvun tienoille ja toiminta on edelleen aktiivista yhteiskunnallista vaikuttamista. Ammattiyhdistysliikkeen tärkeitä toimijoita ovat ammattiliitot, joiden tehtävänä on työntekijöiden edun valvominen muun muassa palk-

kaa, työehtosopimuksia ja ammatillisuutta koskevissa kysymyksissä.

Kenelle? Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry on yhteiskunnallisella alalla toimivien, yliopistotutkinnon suorittaneiden ammatillinen etujärjestö. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa korkeakoulututkinnon suorittanut tai tutkintoa opiskeleva henkilö. Jäsenten tyypillinen koulutustausta on yhteiskuntatieteellinen, humanistinen tai kasvatustieteellinen. Vuonna 2010 noin puolella jäsenistä oli valtiotieteiden kandidaatin, maisterin, lisensiaatin tai tohtorin

Kuva: Mike Johnson

7


tutkinto. Jäsenet työskentelevät eri sektoreilla esimies- ja asiantuntijatehtävissä, muun muassa suunnittelijoina, tutkijoina tai kehittäjinä. Vuonna 2010 noin kolmannes sijoittui valtion palvelukseen, vajaa neljännes kuntiin ja saman verran yrityksien palvelukseen. Loput kuuluvat järjestöihin, yliopistosektorille ja muiden työnantajien palvelukseen. Liiton jäsenmäärä on noin 11 500, joista naisia on reilu 60 %. Liitolla on neljä paikallisyhdistystä ja yksi valtakunnallinen opiskelijajärjestö, ja se kuuluu keskusjärjestö Akavaan. Talentia ry on Akavalainen sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö. Liittoon voi kuulua sosiaalialan ylemmän tai alemman korkeakoulututkinnon suorittanut tai opintoja parhaillaan suorittava. Suuri jäsenryhmä ovat yliopistosta valmistuneet sosiaalityöntekijät ja ammattikorkeakoulusta valmistuneet sosionomit, mutta liittoon kuuluu myös soveltuvan yliopistotutkinnon suorittaneita tai sitä suorittavia. Heillä pääaineena voi olla esimerkiksi sosiaalipsykologia tai sosiologia. Jäsenistä suurin osa (n. 70 %) työskentelee kunnan palveluksessa, neljäsosa yksityisellä sektorilla ja loput valtion, kirkon tai muun työnantajan palveluksessa. Jäseniä työskentelee sosiaalialan asiantuntijatehtävissä sekä hallinto-, suunnittelu- ja kehittämistehtävissä. Lisäksi jäseniä toimii mm. sosiaalitoimistoissa, kasvatus- ja perheneuvoloissa, mielenterveys- ja päihdetyössä, vanhusten huollossa, vammais-

palveluissa ja kouluissa. Liittoon kuuluu 22 000 jäsentä, joista suurin osa on naisia. Miehiä on ainoastaan 7 % jäsenistöstä. Talentialla on 31 jäsenyhdistystä ympäri Suomea. Talentiaan liittyvä jäsen kuuluu myös johonkin valitsemaansa jäsenyhdistykseen.

Edunvalvonta Sekä Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen että Talentian tavoitteena on muiden ammattiliittojen tapaan valvoa jäsentensä ammatillisia, taloudellisia ja sosiaalisia etuja työmarkkinoilla sekä vahvistaa jäsenten ammattien arvostusta ja ammatillista identiteettiä. Liittojen tärkein tehtävä on neuvotella työehtosopimuksia työnantajaliittojen kanssa ja valvoa työehtosopimuksien noudattamista. Liitot vaikuttavat Akavan ja neuvottelujärjestöjen kautta palvelussuhteen ehtoihin. Työpaikoilla luottamusmiehet ja -valtuutetut toimivat liiton jäsenten tukena ja neuvottelevat työpaikkakohtaisesti sovittavista asioista, kuten paikallisesti sovittavista työsopimuksista ja henkilöstöasioista. Liitot ottavat myös muuten kantaa jäsenkuntaansa koskeviin asioihin ja yleisemmin yhteiskunnallisiin asioihin.

Sekä Talentian että Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen palkansaajajäsenet kuuluvat Erityiskoulutettujen työttömyyskassaan Erkoon. Erko maksaa jäsenilleen työttömyyspäivärahaa, koulutustukea, vuorottelukorvausta ja koulutuspäivärahaa. Opiskelevat jäsenet voivat kerätä ansiopäivärahan edellyttämää työssäoloehtoa jo opiskeluaikana. Järjestäytymisestä voi siis olla etua jo opiskeluaikana.

Tukea palvelussuhdeasioissa Niin Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut kuin Talentiakin tarjoavat jäsenilleen tukea pal-

8

Suomen sosiaalipsykologit ry

Työttömyysturva


velussuhdeasioissa. Lakimiehet ja asiamiehet vastaavat muun muassa kysymyksiin palkkauksesta, työttömyysturvasta ja työsopimuksen teosta.

lainen voi hakea liitoltaan taloudellista tukea täydennysja jatkokoulutukseen.

Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen jäsensivuilla on saatavilla oppaita työelämän eri tilanteisiin muun muassa seuraavista aiheista: työaika ja vapaat, sairastuminen ja työtapaturmat, työsuhteen päättyminen, työttömyys, eläkkeet, ulkomailla työskentely, työpaikkakiusaaminen. Myös Talentian nettisivuilta löytyy erilaisia oppaita työelämän tilanteisiin.

Jäsenmaksut

Talentian jäsenille on tarjolla ammatillista neuvontaa muun muassa kelpoisuuksiin, tehtävärakenteisiin ja työn mitoitukseen liittyvissä kysymyksissä, sekä koulutuksellista neuvontaa, esimerkiksi jatko- ja täydennyskoulutuksiin ja sijoittumiseen liittyvissä kysymyksissä. Liiton ammattieettinen lautakunta neuvoo eettisesti haastavissa työtilanteissa. Liitto myös ylläpitää työnohjaajarekisteriä, johon voi hakeutua, mikäli täyttää sille asetetut ehdot.

Jäsenmaksut ovat hieman erisuuruiset. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuilla on käytössä kiinteä jäsenmaksu, joka on työssäkäyviltä jäseniltä 24 €/kk (288 € vuodessa). Opiskelijoiden jäsenmaksun suuruus riippuu siitä, haluavatko he kerryttää opiskeluaikana ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Talentialainen palkansaajajäsen maksaa jäsenmaksua 1,35 % bruttopalkastaan, kuitenkin enintään 45 euroa kuukaudessa. Opiskelijajäsen maksaa liittoon kuulumisesta 15 euroa vuodessa. Työssäkäyvän opiskelijan jäsenmaksu on sama kuin palkansaajajäsenen.

Muut edut Molemmat liitot ovat neuvotelleet jäsenilleen erilaisia jäsenetuja, kuten alennuksia hotellimajoituksista, risteilyistä, kylpylälomista, mökkilomaosakkeista. Molemmilla liitoilla on jäsentensä turvaksi vapaa-ajan matkustajavakuutus sekä vapaa-ajan tapaturmavakuutus. Liitot tarjoavat myös vastuu- ja oikeusturvavakuutuksen. Molemmat tarjoavat oikeudellista neuvontaa myös yksityiselämän asioissa, esimerkiksi liittyen perintöön, avioehtoon tai asuntokauppoihin. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuilla on käytössään uraneuvontapalvelu, josta saa apua muun muassa työnhakuun, urasuunnitteluun ja omassa työssään kehittymiseen. Lisäksi liitto järjestää mentorointia, jossa työelämässä pidempään toiminut henkilö neuvoo ja tukee valmistumisvaiheessa olevaa opiskelijaa työelämään siirtymisessä. TalentiaKuva: Faakhir Rizvi

9


Jäseneksi voi liittyä, jos on suorittanut: - sosiaali- ja/tai terveysalan tutkinnon yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa - sosiaali- ja/tai terveysalan opistoasteen tutkinnon ja on em. alojen korkeakouluopiskelija - soveltuvan korkeakoulututkinnon (pääaine esim. sosiaalipsykologia, sosiologia, kasvatustiede)

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut toimii ammatillisena etujärjestönä yhteiskunnallisella alalla toimiville, yliopistotutkinnon suorittaneille. Jäseneksi voi liittyä yliopistossa korkeakoulututkinnon suorittanut tai tutkintoa opiskeleva henkilö.

Tyypillinen koulutustausta

Sosiaalialan ammattikorkeakoulu- ja opistotutkinto, sosiaalityöntekijät ja alan opiskelijat.

Yhteiskuntatieteellinen, humanistinen, kasvatustieteellinen

Tyypilliset työtehtävät

Sosiaalityö, kasvatus- ja ohjaustehtävät, asiantuntijatehtävät

Esimies- ja asiantuntijatehtävät eri sektoreilla

Keitä jäsenet ovat

Jäsenten lukumäärä

Palvelussuhdeneuvonta

Työttömyysturva

Muut palvelut

Julkaisut

Vapaa-aika ja virkistys

Jäsenmaksu palkansaajajäseneltä

Jäsenmaksu opiskelijalta

22 000

- Neuvoja työelämään liittyvissä kysymyksissä - Lakimiehet ja asiamiehet neuvovat mm. palkkauksessa, työttömyysturvassa, työsopimuksen teossa - Jäsensivuilla saatavilla oppaita työelämän eri tilanteisiin

Palkansaajajäsenet kuuluvat Erityiskoulutettujen työttömyyskassaan Erkoon.

11 500

- Neuvoja työelämään liittyvissä kysymyksissä - Lakimiehet ja asiamiehet neuvovat mm. palkkauksessa, työttömyysturvassa, työsopimuksen teossa - Jäsensivuilla saatavilla oppaita työelämän eri tilanteisiin

Palkansaajajäsenet kuuluvat Erityiskoulutettujen työttömyyskassaan Erkoon.

- Yksityiselämän lakineuvonta - Vapaa-ajan tapaturmavakuutus - Matka- ja matkatavaravakuutus - Oikeus- ja vastuuvakuutus - Työnohjaajarekisteri - Mahdollisuus hakea taloudellista tukea jatko- ja täydennyskoulutuksiin

- Yksityiselämän lakineuvonta - Vapaa-ajan tapaturmavakuutus - Matka- ja matkatavaravakuutus - Oikeus- ja vastuuvakuutus - Uraneuvonta - Mentorointi - Mahdollisuus käyttää pohjoismaissa sisarjärjestöjen palveluja - Liiton stipendit

Talentia-jäsenlehti yhdeksän kertaa vuodessa www.talentia.fi/lehti

Ura-jäsenlehti viisi kertaa vuodessa www.uralehti.fi

- Tiedotteet - Kannanotot - Tutkimukset

- Tiedotteet - Kannanotot - Tutkimukset

Jäsenetuina tarjouksia mm. lomahuoneistoista, hotellimajoituksesta, risteilyistä.

Jäsenetuina tarjouksia mm. hotellimajoituksesta, risteilyistä. Liitolla omia lomahuoneistoja.

1,35 % kuukausipalkasta, kuitenkin enintään 45 €/kk

Kiinteä jäsenmaksu 24 €/kk (288 €/vuosi)

15 €/vuosi, työssäkäyvältä opiskelijalta 1,35 % kuukausipalkasta, kuitenkin enintään 45 €/kk

Perustutkintoa opiskelevilta jäseniltä 25 €/vuosi. Jos haluaa kerryttää ansiosidonnaista työttömyysturvaa, 60 €/vuosi, kun työssä 1-4 kk, 100 € 5-11 kk, koko vuosi 288 €.

Lisätietoja: http://www.yhteiskunta-ala.fi/, http://www.talentia.fi/

10

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry

Suomen sosiaalipsykologit ry

Talentia ry


Kirjaesittely:

Voiko työssä jopa viihtyä? Petteri Pietikäinen (toim.) Työstä, jousta ja jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Gaudeamus. 187 s., 24 e. Teksti: Esa Alm, kuva: Riikka Manner/Gaudeamus

Tiedätkö mitä ovat liikunnan sosiaaliset vaikutukset? Mitä on epätyypillinen työ? Mitä tarkoitetaan prekariaatilla? Nukkuvatko miehet keskimäärin pidempiä yöunia kuin naiset? Mitä tarkoitetaan sillä, että työura alkaa jo opiskeluvaiheessa? Jos et tiedä vastauksia tai kiinnostuit muuten vaan, niin sinun on syytä lukea tämä Tutkitusti -sarjan avauskirja. Yllä olevaan otsikkoonkin voi löytyä vastaus.

T

yöstä, jousta ja jaksa: Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus -kirja jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa teemana on työssä terveenä. Kukapa ei haluaisi olla terveenä, päästä joskus eläkkeellekin ja vieläpä toimintakykyisenä. Aiheina ovat mm. fyysinen rasitus nykyajan töissä, yhteiskuntaluokittain eroavan liikunnan vaikutus työssä jaksamiseen, stressi ja unihäiriöt. Toinen osa käsittelee työtä elämässä ja muutosta työssä. Jälkimmäinen aihe koskettaa nykyisin varmasti jokaista työntekijää. Ei suinkaan ole merkityksetöntä kuinka muutosta hallitaan ja johdetaan – ainakin, jos tavoitteena on selvitä muutoksen yli työkykyisenä. Luvuissa käsitellään mm. pätkätöitä terveydenhuollossa, määräaikaisten työntekijöiden asemaa, muutoksessa tarvittavia voimavaroja sekä perhe-elämän ja työn yhteensovittamista.

kien niiden, jotka haluavat tutkittua faktaa työelämästä ja siihen liittyvistä työssä pärjäämisen perusasioista. Kirja antaa hyvät eväät niin opiskelijoille, johtajille kuin muillekin työhyvinvoinnista kiinnostuneille. Etenkin esimiehille ja johtajille kirja on avain nykyaikaiseen johtamiseen, joka perustuu työtekijän terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien asioiden ymmärtämiseen. Kirja toimii lisäksi hyvänä pohjana työhön liittyvien keskustelujen virikkeeksi.

Kirja perustuu nelivuotiseen WORK- tutkimusohjelmaan, jossa tutkittiin työn ja hyvinvoinnin tulevaisuutta. Teos on osa Tutkitusti-kirjasarjaa, jossa esitellään Suomen Akatemian tutkimusohjelmien tuloksia. Kirjoittajina sarjassa ovat tutkimuksissa mukana olevat tutkijat. Tämänkin kirjan kirjoittajina heitä on 42.

Kirja on pokkari, joka kulkee helposti mukana, on sopivan mittainen eikä hintakaan (ovh. 24 e) ole paha. Kirjan luvut on annosteltu sopivan kokoisiksi. Lopussa on vielä lyhyt esittely kirjan kirjoittajista sekä kirjan lukujen mukainen luettelo lisäkirjallisuudesta. Kirja sisältää myös sosiaalipsykologisia aineksia.

Kirja on kokonaisuutena perustutkimusta, jossa puhutaan työstä, terveydestä ja subjektiivisesta hyvinvoinnista sekä niiden yhteyksistä toisiinsa. Kirjoittajat suhtautuvat empaattisesti tutkimiaan henkilöitä kohtaan. Kirjassa käsitellään paljon myös lapsuuden olosuhteiden vaikutusta voimavaroihin, joiden avulla ihminen ratkoo myöhemmin elämässä syntyviä ongelmia. Opus on kirjoitettu tiiviin ytimekkäästi, mutta sujuvasti ja helppotajuisesti. Katsoisin lukemisesta hyötyvän kaik-

Puutteita kirjasta sinänsä on vaikea löytää, ellei sellaiseksi lueta suomalaisten kirjojen ikuista helmasyntiä eli kuvituksen ja värikkyyden puutetta, mutta se lienee kustannuskysymys. Oikeasta ravitsemuksesta ei myöskään suoranaisesti löydy omaa lukua, vaikka silläkin on merkitystä hyvinvoinnille.

Kirjan luettuaan jää odottamaan mielenkiinnolla jatkoa sarjaan.

11


Päätös potilaan hoidosta syntyy vuorovaikutuksessa lääkärin ja potilaan välillä Teksti: Taru Ijäs-Kallio, kuvitus: cali.org

Päätöksenteko lääkärin vastaanotolla tapahtuu vuorovaikutuksessa lääkärin ja potilaan välillä. Se voidaan nähdä koko vastaanoton läpikäyvänä prosessina, jossa neuvotellaan lääkärin ja potilaan tiedollisista asemista päätöksenteon osapuolina. Potilaan osallisuus prosessissa ja sen lopputuloksessa on keskeinen.

munikaatiomallien avulla. Esimerkiksi paternalistisella vuorovaikutusmallilla korostetaan lääkärin auktoriteettiasemaa potilaaseen nähden, kun taas kuluttajamalli ja tietoisen päätöksenteon mallit näkevät potilaan hankkivan päätöksentekoon tarvittavan tiedon lääkäriltä, mutta tekevän hoitopäätöksen itse, hankkimansa tiedon pohjalta (Thompson 2007). Tällaiset teoreettiset kommunikaatiomallit eivät kuitenkaan kerro sitä, miten vuorovaikutus lääkärin ja potilaan välillä todellisuudessa etenee. Väitöskirjani antaa osaltaan kuvan potilaiden osallisuudesta diagnoosin määrittämiseen ja hoitopäätöksen tekemiseen terveyskeskuslääkärin vastaanotolla. Tutkimuksen toteutin osana Suomen Akatemian rahoittamia ja professori Anssi Peräkylän johtamia tutkimushankkeita ”Vuorovaikutuksen tuloksellisuus sosiaali- ja terveydenhuollossa” sekä ”Emootiot, vuorovaikutus ja insituutiot”. Aineiston muodostavat vuosina 2005 ja 2006 videoidut 86 lääkärin vastaanottoa yhdeksästä eri terveyskeskuksesta eri puolilta Suomea. Aineiston kaikki potilaat ovat hakeutuneet vastaanotolle ylähengitystieinfektio-oireiden vuoksi. Tutkimusasetelmalla pyrittiin selvittämään muun muassa sitä, miten lääkärit ja potilaat neuvottelevat

12

Suomen sosiaalipsykologit ry

N

ykyisen terveyspolitiikan ja lääkäreiden vuorovaikutuskoulutuksen kulmakiviä on potilaan osallisuuden ja toimijuuden vahvistaminen, erityisesti hänen hoitoaan koskevassa päätöksenteossa. Potilaan osallistumisen voidaan nähdä johtavan myönteisempään lääkäri–potilassuhteeseen ja tuloksellisempaan hoitoon (Katso esim. Haynes & al. 2008). Lääkärin ja potilaan välistä vuorovaikutusta on terveys- ja sosiaalitieteellisessä tutkimuksessa eroteltu erilaisten kom-


antibioottihoidosta kyseisessä tautitilassa ja millaisia mahdollisia ongelmia lääkärit ja potilaat kohtaavat näissä vuorovaikutustilanteissa. Tutkimukseni viitekehys on etnometodologinen keskustelunanalyysi (Heritage 1996, Sacks et al., 1974). Keskustelunanalyysi etsii ja systematisoi sekä puhutussa että non-verbaalissa vuorovaikutuksessa esiintyviä rakenteita, joiden avulla ihmiset tuottavat ja tulkitsevat sosiaalista toimintaa ja järjestystä siten, että se on heille yhteisesti ymmärrettävää. Tutkimuksen kohteena on siis sosiaalinen toiminnan rakentuminen toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa, esimerkiksi hoitopäätöksen tekeminen lääkärin vastaanotolla. Edelleen siinä tarkastellaan, miten toiminta tuottaa erilaisia sosiaalisia järjestyksiä, esimerkiksi tiedollisten resurssien epäsuhtaan orientoituvaa valtasuhdetta lääkärin ja potilaan välille. Tutkimuksessani keskityn vuorovaikutukseen vastaanoton kolmessa eri vaiheessa: ongelman kuvauksen, diagnoosin antamisen sekä hoitopäätöksen tekemisen vaiheissa (ks. myös Ruusuvuori 2000, Stivers 2002). Tulokset olen esitellyt neljässä artikkelissa, joista ensimmäinen (Ijäs & Ruusuvuori 2007) käsittelee sitä, miten potilaat

omaksuvat erilaisia asemia suhteessa toimijuuteensa ja osallisuuteensa ongelman kerronnan yhteydessä. Potilaan kuvatessa ”vain oireitaan”, hän omaksuu tiedollisen maallikon roolin. Tällöin vuorovaikutus etenee paternalistisen lääkäri-potilassuhteen tavoin. Jos taas potilas tuottaa diagnostisen arvelun osana käyntinsä syyn kuvausta, nostaa lääkäri sen välittömästi keskustelussa käsiteltäväksi. Lääkärit siis käsittelevät potilaan käynnin syyn kuvauksen erityistä merkitystä pohtimalla esimerkiksi potilaan esittämän tiedon tai havaintojen oikeellisuutta. Potilaan käynnin syyn kuvaus ohjaa vuorovaikutusta myös vastaanoton myöhemmässä, diagnoosin kertomisen vaiheessa. Toinen artikkelini (Ijäs-Kallio & al. 2010a) kuvaa, milloin ja miten lääkärit ottavat potilaan ongelman kuvauksen huomioon kertoessaan diagnoosin potilaalle. Potilaan kuvattua vain oireet lääkäri kertoo diagnoosin uutena tietona potilaalle – tietona, joka perustuu lääkärin tekemään päättelyyn. Potilaan diagnostista arvelua seuraavat diagnoosin kertomisen tavat poikkeavat tästä, sillä näissä tapauksissa lääkäri muotoilee diagnoosin vahvistuksena, ja luonnollisesti joissain tapauksissa hylkäyksenä, potilaan esittämälle arvelulle. Potilaan osallisuus diagnoosin kertomisen vaiheessa näkyy siis tavassa,

13


jolla lääkärit kohtelevat itseään velvollisina vastaamaan potilaan aiemmin esittämään diagnostiseen arveluun. Diagnoosin kertominenkaan ei ole yksipuolisesti lääkärikeskeinen vuorovaikutuksen vaihe vastaanotolla, vaan lääkärit muotoilevat diagnoosin suhteessa siihen, mitä potilas on vaivansa kuvauksessa tuonut relevanttina asiana esille.

Väitöskirjani viimeinen artikkeli (Ijäs-Kallio & al. tulossa) tarkastelee hoitopäätöksen antamista ja vastaanottamista. Tarkastelen lääkärin antamia hoitopäätöksiä, jotka on kerrottu tavalla, joka osoittaa, että lääkäri ei odota potilaan vaikuttavan päätöksen sisältöön sinänsä sekä potilaiden erilaisia tapoja vastaanottaa tällä tavalla annettu hoitopäätös. Potilaiden vastaustavat jakautuvat niin kutsuttuihin minimivastauksiin ja laajennettuihin vastauksiin. Minimivastauksella, esimerkiksi yksittäisellä myöntyvällä sanalla tai eleellä, potilas myötäilee lääkärin toimijuuteen keskittyvää päätöksentekotapaa ja orientoituu siihen riittävänä ja hyväksyttävänä tapana tehdä hoitopäätös. Laajennetun vastauksen kautta potilas sen sijaan ottaa aktiivisen roolin hoitopäätöksentekoon osallistuvana osapuolena. Myönteisissä vastauksissa potilas osoittaa olevansa tyytyväinen lääkärin antamaan päätökseen. Potilaan laajennettu vastaus voi kuitenkin myös aloittaa neuvottelun päätöksen sisällöstä. Laajennetun

Suomen sosiaalipsykologit ry

Lääkärin antama diagnoosi ei aina ole potilaan alun perin esittämän ongelman mukainen. Väitöskirjani kolmannessa artikkelissa (Ijäs-Kallio & al. 2010b) tarkastelen neljää tiedollista resurssia, joiden avulla potilas voi osoittaa erimielisyyttä lääkärin kanssa: diagnoosin kanssa ristiriidassa olevien oireiden kuvaus, potilaan aiemmat kokemukset samankaltaisista tautitiloista, aiemmalla vastaanotolla eri lääkäriltä saatu tieto sekä potilaan omat diagnostiset arvelut ja odotukset, jotka potilas on esittänyt vastaanoton aiemmassa vaiheessa. Erityisesti viimeksi mainittu resurssi viittaa, että potilas voi suhtautua lääkärin antamaan diagnoosiin neuvoteltavana asiana. Nostaessaan vastaanoton alussa esittämänsä diagnostisen arvelun uudelleen esille ja lääkärin kertoman diagnoosin rinnalle,

potilas osoittaa, että hänen oma tietonsa on samalla tavoin varteenotettavaa lopullisen diagnoosin määrittämisessa, kuin lääkärin keräämä ja antama tieto.

14


vastauksen kautta potilaat osoittavat, että heillä on oikeus arvioida ja ohjata lääkärin päätöksentekoa. Yhteenvetona voi sanoa, että potilaalla on halutessaan huomattaviakin mahdollisuuksia vaikuttaa diagnoosin määrittämiseen ja hoitopäätöksen tekemiseen, myös ohi lääkärin kliinisessä tutkimuksessa keräämän tiedon. Suhteessa teoreettisiin kommunikaatiomalleihin yksityiskohtainen vuorovaikutuksen tutkimus rikastaa kuvaa lääkärin ja potilaan toiminnasta ja valtarakenteista lääkärin vastaanotolla. Tutkimukseni osoittaa, että lääkärin vastaanotolla molemmilla osapuolilla on mahdollisuus muokata sitä, mihin suuntaan vastaanoton lopputulos etenee. Keskustelunanalyyttisen tutkimuksen heikkoutena voidaan nähdä, että keskittyessään verbaalin ja non-verbaalin vuorovaikutuksen pieniin yksityiskohtiin, kuten eleisiin ja puheenvuorojen nyansseihin, se unohtaa tai ohittaa vuorovaikutuksen laajemmat yhteiskunnalliset edellytykset tai ehdot. Mielestäni näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Esimerkiksi oma tutkimukseni sivuaa jo lähtökohdiltaan yhtä yhteiskunnallista ongelmaa; antibioottien perusteetonta käyttöä tautitiloissa, joissa niillä ei ole tai on vain vähän tehoa. Empiirisen vuorovaikutustutkimuksen tuottama tieto siitä, miten lääkärin ja potilaan välinen keskustelu tuottaa joko ”toivottuja” tai ”ei-toivottuja” lopputulemia suhteessa diagnoosiin ja hoitopäätökseen, antaa mahdollisuuden tunnistaa ja sitä kautta käsitellä vastaanottotilanteita, jotka sisältävät niin sanotusti riskin epärationaaliselle päätöksenteolle. Näin ollen perustutkimuksen lisäksi vuorovaikutuksen tutkimus puolustaa paikkaansa ammatillisten käytäntöjen arvioinnissa ja kehittämisessä. Lähteet Haynes, B., Ackloo, E., Sahota, N., McDonald, H. & Yao, X. (2008) Interventions for enhancing medication adherence. Cochrane Database of Systematic Reviews DOI: 10.1002/14651858.

CD000011.pub3 Heritage, J. (1996) Harold Garfinkel ja etnometodologia. Helsinki, Gaudeamus. Alkuteos 1984. Ijäs, T. & Ruusuvuori, J. (2007) Mitä potilas voi tietää? Potilaan tiedollisiin oikeuksiin orientoituminen lääkärin vastaanotolla. Tiedotustutkimus 30 (4): 12–29. Ijäs-Kallio, T., Ruusuvuori, J. & Peräkylä, A. (2010) Patient involvement in problem presentation and diagnosis delivery in primary care. Communication & Medicine. Communication & Medicine 7 (2), 131–141. Ijäs-Kallio, T., Ruusuvuori, J. & Peräkylä, A. (2010) Patient resistance toward diagnosis in primary care: Implications for concordance. Health 14 (5), 505–522. Ijäs-Kallio, T., Ruusuvuori, J. & Peräkylä, A. (tulossa) ‘Unilateral’ decision making and patient participation in primary care. Communication & Medicine. Ruusuvuori, J. (2000) Control in the medical consultation. Practices of giving and receiving the reason for the visit in primary health care. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 16. Sacks, H., Schegloff, E. A. & Jefferson, G. (1974) A simplest systematics for the organization of turn taking for conversation. Language 50(4): 696–735. Stivers, T. (2002) Presenting the problem in paediatric encounters: ‘Symptoms only ’ versus ‘candidate diagnosis’ presentations. Health Communication 14(3): 299–338. Thompson, A. (2007) The meaning of patient involvement and participation in health care consultations: A taxonomy. Teoksessa Collins, S.; Britten, N.; Ruusuvuori, J. & Thompson, A. (toim.) Patient participation in health care consultations. Qualitative perspectives. Maidenhead, Open University Press: 43–64.

YTT Taru Ijäs-Kallion sosiaalipsykologian alaan kuuluva väitöskirja “Patient Participation in Decision Making Process in Primary Care. A conversation analytic study ” tarkastettiin 27.7.2011 Tampereen yliopistossa. Väitöskirjan johdanto on luettavissa osoitteessa http://acta. uta.fi/teos.php?id=1000002 ja väitöskirjaa voi ostaa Tampereen yliopiston kirjaston verkkokirjakaupasta Granumista.

15


Emotionaalisten ja kognitiivisten tekijöiden merkitys syömiskäyttäytymisessä ja painonhallinnassa Teksti: Hanna Konttinen

Miten negatiiviset tunteet, kuten masentuneisuus, vaikuttavat syömiseen? Onko syömisen rajoittaminen toimiva painonhallintakeino? Selittävätkö ruokavalintojen taustalla olevat motiivit sosioekonomisten ryhmien välisiä eroja ruokatottumuksissa? Muun muassa näitä kysymyksiä tarkastelin väitöskirjassani ”Dietary habits and obesity: the role of emotional and cognitive factors”.

16

Syömisen rajoittaminen Monet ihmiset rajoittavat tietoisesti syömistään estääkseen painon nousemisen tai pudottaakseen painoaan, mutta syömisen rajoittamisen hyödyllisyys painonhallintakeinona on myös kyseenalaistettu. ”Restraint theory ” (Herman & Polivy, 1984) eli syömisen rajoittamisen teoria on hallinnut syömisen ja lihavuuden psykologiaan liittyvää tutkimusta viimeisten vuosikymmenien aikana. Teorian mukaan syömisen kognitiivinen kontrolloiminen voi johtaa ongelmiin syömisen hallinnassa häiritsemällä biologisten kylläisyyden ja nälän säätelymekanismien toimintaa. Monet tekijät, kuten herkulliset ruoat tai negatiiviset tunnetilat, voivat alentaa yksilön kykyä tai motivaatiota syömisen rajoittamiseen ja johtaa ylensyömiseen. Myös nykyiset itsesäätelyteoriat korostavat, että ihmisten itsesäätelyresurssit ovat rajalliset; aikaisempi itsesäätelyä vaatinut tilanne vähentää tätä rajallista resurssia ja siten heikentää yksilön kykyä myöhempään itsesäätelyyn (Bauer & Baumeister, 2011). Syömisen rajoittamisen tutkimusta on kuitenkin kritisoitu sekä käytettyihin varhaisiin mittareihin että teoreettisiin epäjohdonmukaisuuksiin liittyen (ks. esim. Stroebe, 2008; Johnson, Pratt, & Wardle, 2011). Erityisesti Lowe (1993) on kritisoinut syömisen rajoittamisen teoriaa siitä, että se ei erottele

Suomen sosiaalipsykologit ry

N

ykyisissä länsimaisissa yhteiskunnissa ruokaa on lähes rajattomasti saatavilla ja teknologinen kehitys on vähentänyt fyysisen aktiivisuuden tarvetta. Tämä on johtanut ylipainon ja lihavuuden yleistymiseen, mikä on ongelmallista, koska niiden tiedetään altistavan monille sairauksille kuten tyypin 2 diabetekselle ja sydän- ja verisuonitaudeille, jotka puolestaan vaikuttavat elämänlaatuun ja terveiden elinvuosien määrään. Nykyisessä elinympäristössä monilla psykologisilla ja sosiaalisilla tekijöillä on merkittävä rooli syömiskäyttäytymisessä ja painonhallinnassa. Keskityin väitöskirjatutkimuksessani tarkastelemaan emotionaalisten ja kognitiivisten tekijöiden yhteyksiä ruokatottumuksiin ja lihavuuteen sekä näiden tekijöiden roolia sosioekonomisten ryhmien välisten erojen selittäjinä. Tutkimuksen aineistona oli 5024 suomalaista miestä ja naista (iältään 25–74-vuotiaita), jotka osallistuivat kansallisen FINRISKI 2007 -terveystutkimuksen yhteydessä toteutettuun DILGOM-tutkimukseen, jossa selvitetään ravitsemuksen, elämäntapojen ja perintötekijöiden yhteyttä lihavuuteen ja metaboliseen oireyhtymään. Tutkittavat osallistuivat terveystarkastukseen sekä täyttivät useita kyselylomakkeita koskien sosiodemografisia tekijöitä, ruokatottumuksia ja muita elintapoja sekä psykososiaalisia tekijöitä.


toisistaan kroonista taipumusta syömisen rajoittamiseen ja syömisen rajoittamista osana laihduttamista. Perustuessaan laajaan väestöaineistoon tämä tutkimus mahdollisti syömisen rajoittamisen yhteyksien tarkastelun painoryhmän ja laihdutushistorian mukaan. Tulokset osoittivat, että syömisen rajoittaminen oli yhteydessä pienempään painoindeksiin ja vyötärön ympärykseen sekä vähäisempiin syömisen hallinnan ongelmiin ja vahvempaan itsekontrolliin ylipainoisilla sekä entisillä ja nykyisillä laihduttajilla. Sen sijaan normaalipainoisilla ja niillä, jotka eivät olleet koskaan laihduttaneet, yhteydet olivat päinvastaisia. Syömisen tietoinen rajoittaminen näyttäisi siis olevan toimiva ratkaisu ylipainoisten painonhallinnassa, kun taas normaalipainoisilla huomion kiinnittäminen syömisen rajoittamiseen saattaa olla merkki ongelmista syömisen hallinnassa (verrattuna muihin normaalipainoisiin) ja toisaalta olla myös vastaus niihin.

Emotionaaliset tekijät ja syöminen Tunteet ja syöminen ovat yhteydessä toisiinsa monin tavoin (Gibson, 2006). Fysiologisten prosessien lisäksi psykologiset ja sosiaaliset prosessit ovat relevantteja

tunnetilojen ja syömisen välisessä vuorovaikutuksessa. Syöminen tuottaa luonnostaan mielihyvää ainakin hetkellisesti ja toisaalta tunnetilat vaikuttavat ruokavalintoihin. Vakavat elämäntapahtumat (esim. läheisen kuolema tai tärkeän ihmissuhteen päättyminen) ja niihin liittyvät voimakkaat negatiiviset tunteet vähentävät ruokahalua ja syömistä lähes kaikilla ihmisillä, mutta ihmiset eroavat toisistaan sen suhteen, miten lievemmät negatiiviset tunteet vaikuttavat heidän syömiseensä (Macht, 2008). Osa ihmisistä syö enemmän (erityisesti rasvaisia ja makeita ruokia) ja osa vähemmän kuin tavallisesti ollessaan esimerkiksi stressaantunut tai surullinen. Miksi sitten negatiiviset tunnetilat johtavat lisääntyneeseen syömiseen, ts. tunnesyömiseen, joillakin ihmisillä? Tähän liittyen on esitetty useita teorioita ja monia niistä yhdistää ajatus siitä, että syöminen on keino säädellä negatiivisia tunteita tai seuraus tunteiden säätely-yrityksestä (Macht, 2008). Yhdistin väitöskirjatutkimuksessani tunnesyömiseen ja masennusoireisiin liittyvää kirjallisuutta, mikä oli alalla uutta ja siten yksi tutkimukseni vahvuuksista. Tulosten perusteella tunnesyöminen ja masennusoireet olivat molemmat yhteydessä epäterveellisempiin syömistottumuksiin ja masentuneiden suurempi makeiden energiapitoisten ruokien kulutus selittyi taipumuksella tunne-

Kuva: Sanja Gjenero

17


Kuva: ”Brybs”

Sosioekonominen asema ja ruoanvalintamotiivit Yksi tärkeä sosiaalisstrukturaalinen tekijä, joka vaikuttaa ruokavalintoihin, on sosioekonominen asema. Sosioekonominen asema on moniulotteinen käsite, joka viittaa yksilön asemaan yhteiskunnassa vaikuttaviin sosiaalisiin ja taloudellisiin tekijöihin (Lynch & Kaplan, 2000). Tutkimuksissa sosioekonomista asemaa mitataan yleensä koulutuksen, tulojen ja ammattiaseman avulla. Monissa aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu, että epäterveelliset ruokatottumukset ovat yleisempiä alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä (Giskes, Avendano, Brug, & Kunst, 2010), mutta on epäselvää, mistä tämä johtuu. Tämän tutkimuksen tulokset antavat tukea sille, että ruokavalintojen taustalla olevilla motiiveilla on merkitystä syömistottumusten sosioekonomisten erojen selittäjinä. Matalasti koulutetut ja pienituloiset pitivät ruoan edullisuutta ja tuttuutta tärkeämpinä päivittäisiin ruokavalintoihin vaikuttavina tekijöinä kuin korkeammassa asemassa olevat. Suurituloisilla korostuivat puolestaan terveyteen ja painonhallintaan liittyvät motiivit. Nämä erot selittivät

18

myös osittain matalammassa sosioekonomisessa asemassa olevien vähäisempää kasvisten ja hedelmien kulutusta sekä suurempaa energiapitoisten ruokien käyttöä. Nykyinen ruoka- ja liikuntaympäristö edistää painonnousua ja toimet tämän ympäristön muuttamiseksi ovat tärkeitä. Esimerkiksi terveellisten ruokien, kuten kasvisten ja hedelmien, valitsemista voitaisiin helpottaa verotuksellisin keinoin. Lisäksi tarvitaan kuitenkin tietoa tekijöistä, jotka helpottavat tai vaikeuttavat painonhallintaa nykyisessä elinympäristössä. Tutkimuksen tulokset korostavat sitä, että painonhallintaohjauksessa ja -interventioissa pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ruokavalintoihin ja liikuntaan vaikuttaviin psykologisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.

Lähteet: Bauer, I. M., & Baumeister, R. F. (2011). Self-regulatory strength. In K. D. Vohs & R. F. Baumeister (Eds.), Handbook of Self-Regulation: Research, Theory, and Applications (2nd edition), pp. 64-82. New York, NY: Guilford. Gibson, E. L. (2006). Mood, emotions and food choice. In Shepherd R., & Raats M. (Eds.), The Psychology of Food Choice (pp. 113140). Wallingford: CABI.

Suomen sosiaalipsykologit ry

syömiseen. Lisäksi tunnesyöminen ja heikko usko omaan kykyyn ylläpitää liikuntaharrastuksia (liikuntaan liittyvä pystyvyyden tunne) selittivät, miksi osa masennusoireista kärsivistä oli ylipainoisia.


Giskes, K., Avendano, M., Brug, J., & Kunst, A. E. (2010). A systematic review of studies on socioeconomic inequalities in dietary intakes associated with weight gain and overweight/obesity conducted among European adults. Obesity Reviews, 11(6), 413-429. Herman, C. P., & Polivy, J. (1984). A boundary model for the regulation of eating. In A. J. Stunkard & E. Stellar (Eds.), Eating and Its Disorders (pp. 141–156). New York: Raven Press. Johnson, F., Pratt, M., & Wardle, J. (2011). Dietary restraint and self-regulation in eating behaviour. International Journal of Obesity, doi: 10.1038/ijo.2011.156. [Epub ahead of print].

Lowe, M. R. (1993). The effects of dieting on eating behavior: A three-factor model. Psychological Bulletin, 114(1), 100-121. Lynch, J., & Kaplan, G. A. (2000). Socioeconomic position. In Berkman L. F., & Kawachi I. (Eds.), Social Epidemiology (pp. 1335). New York: Oxford University Press. Macht, M. (2008). How emotions affect eating: A five-way model. Appetite, 50(1), 1-11. Stroebe, W. (2008). Dieting, Overweight, and Obesity: Self-Regulation in a Food-Rich Environment. Washington, DC: American Psychological Association.

Hanna Konttisen väitöskirja ”Dietary habits and obesity: the role of emotional and cognitive factors” tarkastettiin 17.2.2012 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimi professori Jane Wardle (University College London) ja kustoksena professori AnnaMaija Pirttilä-Backman (Helsingin yliopisto). Väitöskirja julkaistiin laitoksen julkaisusarjassa (2:2012), ja sitä voi tilata Unigrafian kautta (http://www.yliopistopaino.fi/). Väitöskirja on myös luettavissa sähköisesti Helsingin yliopiston e-thesis-palvelussa osoitteessa http://ethesis.helsinki.fi/.

Kuva: Monika Leon

19


Kolumni:

Onko kirjalukenut sosiaalipsykologi keittiösosiaalipsykologia etevämpi? Teksti: Markus Sjöholm

Mitkä ovat koulutustamme vastaavia työtehtäviä? Pärjäisikö niissä kenties ihan hyvin ilman koulutustakin? Millainen on hyvä sosiaalipsykologi, millainen ei? Millä taidoilla sinä myyt itsesi työnantajalle? Tässä kirjoituksessa pohditaan laveasti ikuisuusaihetta: sosiaalipsykologin ammatti-identiteettiä.

”S

osiaalipsykologian opiskelu mahdollistaa teille monenlaiset mahdollisuudet työelämän asiantuntijatehtävissä. Mahdollisia sosiaalipsykologin ammattinimekkeitä ovat esimerkiksi konsultti, projektipäällikkö, HR-asiantuntija, tutkija.” Näin kertoivat sijoittumisselvitykset, joita luimme joskus aikoja sitten, opintojen alkuaikoina. Valmistuimme, ja kaikki nuoret osaajat revittiin suoraan koulun penkiltä rakentamaan parempaa yhteiskuntaa, kovalla liksalla. Vai lähetitkö sittenkin 100 työhakemusta, joissa koitit erottautua muista briljantilla osaamisellasi ja ehkä erikoisella fontilla? Lopulta hyvin tuotteistetun osaamisesi, aukottoman CV:si, suhteidesi ja sopivan nöyryytesi (”kaks tonnii riittää”) avulla tärppäsikin: pääsit haastatteluun ja vakuutit haastattelijan siitä, kuinka mainiosti sosiaalipsykologia tuo lisäarvoa organisaatiolle. Maisterin titteli oli kunnossa ja olit vieläpä hyvä tyyppi.

en vielä ole päässyt.) Mitä sellaisia tietoja ja taitoja meillä koulutetuilla siis on, jotka erottavat meidät itseoppineista sosiaalipsykologeista – mitkä taas yhdistävät meitä heihin? Teen taustaoletukseni heti selväksi. Väitän, että tänä maisterintutkinnon inflaatioaikana montaa työtä hoitelisi menestyksekkäästi peruskoulupohjalta. Muutamat viime aikoina paljastuneet valelääkäritapaukset ovat varmasti kaikille tuttuja. Lääkäri, samoin kuin esimerkiksi psykologi ja psykoterapeutti, ovat suojattuja ammattinimikkeitä. Tämä takaa sen, että vain nimikettä käyttävä on oikeutettu ja pätevä hoitamaan kyseistä tointa, hän on saanut siihen koulutuksen. Tosin koulutus ei tässäkään ole mikään välttämätön laadun tae, sillä nuo itseoppineet puoskaritkin näyttivät selviytyneen vaativasta työstään ilman suurempia virheitä. Sosiaalipsykologi ei kuulu näihin suojattuihin ammattinimikkeisiin. Meillä ei siis ole pätevyyttä mihinkään, vaikka koulutus – johonkin – onkin. Onko generalistikoulutus pääasiassa vain osoitus siitä, että olemme jollain tapaa kykeneväisiä pitkäjänteiseen työntekoon, mutta sisällöllä ei ole niin väliä?

Vaikket kokisi enää tarvetta reflektoida osaamistasi, olethan jo päässyt näppärään, koulutusta vastaavaan sisätyöhön, tehkäämme se silti. (Solidaarisuudesta: minä

20

Suomen sosiaalipsykologit ry

”Luolan seinälle heijastetetaan asiantuntijaseminaarissa todellisuuden varjoja, Powerpointteja.”


kuva: Sergio Roberto Bichara

Mikä on itseoppinut sosiaalipsykologi? Tieteenalamme pihvihän on ihmisten sosiaalisuuden ymmärtäminen. Tämä tiede on siis pakostakin maanläheistä ja maalaisjärkistä, ei todellakaan mitään rakettitiedettä. Koitan tällä osaamisemme kyseenalaistamisella huomioida, että parhaassa tapauksessa meillä kyllä on paremmat edellytykset toimia sosiaalista asiantuntijuutta vaativissa ammateissa, mutta koulutukset ja tittelit eivät ole mielestäni mikään tae mistään. Kaikki ihmisethän ovat tavalla tai toisella sosiaalipsykologeja. Me havainnoimme toisten käyttäytymistä ja omaamme, päättelemme ja järkeilemme, useimmiten toki väärin ja omista ennakkoluuloistamme käsin, huijaamme samalla itseämmekin (sillä se on meille usein hyväksi). Kokemuksen kautta viisaus karttuu – jos on karttuakseen. Monet sosiaalipsykologit tuntuvat kuitenkin luulevan omaavansa keskivertoa paremman ihmistuntemuksen. Se, että olemme näitä asioita hakeutuneet aikoinaan opiskelemaan ja pohtineet niitä suurimman osan aikuisiästämme, on varmasti tae, että jotain tietoja ja taitoja on jäänyt käteenkin. Mutta osan lähtötaso on voinut olla heikko. Eikö tämänkaltaiseksi ihmistuntija/ keittiösosiaalipsykologiksi opi lopulta vain elämällä? Eikö silmien auki pitäminen, rehellisyys itseään kohtaan sekä asioiden kyseenalaistaminen tee ihmisestä paremman ”sosiaalipsykologin” kuin tuhat aiheesta luolan hämärissä luettua kirjaa? Tuon luolan seinälle heijastellaan kirjaoppineiden asiantuntijasosiaalipsykologien kongresseissa todellisuuden varjoja, Powerpointteja, jossa näkyvät ristiintaulukot ja regressioanalyysit. Ne kertovat asiantuntijoille tietyllä luottamusvälillä joidenkin asioiden interaktiosta tai jostain muusta vastaavasta. Joku toinen tutkimus tai teoria sanoo toista. Totuuksia pyöritellään, tieto konstruoituu pikkuhiljaa ja empiirisen tieteen ihanne toteutuu. Uskomme, että opimme näin jotain uutta ihmisistä ja sosiaalisesta elämästä. Harvoin käy niin, että opimme. Oman elämänsä itseoppineelle sosiaalipsykologille, rehelliselle reflektoijalle, nämä seinälle heijastetut käsit-

teistöt ja menetelmät eivät välttämättä täysin aukene, mutta hän saattaa silti käytännön elämässä tunnistaa kouluoppinutta paremmin mielestäni sosiaalipsykologian tärkeimmän havainnon, ihmisen laumasieluisuuden. Ehkä hän osaa vastustaa tätä silloin, kun jana on hänen mielestään eri pituinen tai kun hänet pakotetaan antamaan sähköshokkeja toverilleen. Toisaalta hän osaa myös nostattaa joukkueessaan tai työtiimissään yhteishengen puhtaalla intuitiollaan, ilman kirjasta opittuja johtamisoppeja. Monen mielestä analyyttisyys on keskeinen taitomme. Koulutettu sosiaalipsykologi pilkkookin ongelman osiin ja tarkastelee niistä kutakin kriittisesti. Tämän kirjoituksenkin hän pilkkoo näppärästi osiin ja kohdistaa kritiikkinsä todennäköisesti siihen, että tässä päädytään aivan liian yksipuolisiin ja käytännönläheisiin, jopa julkean ammattikorkeakoulumaisiin ja sosiaalitanttamaisiin johtopäätöksiin sosiaalipsykologitieteilijän avaintaidoista. Tämän kirjoitettuani haluan sanoa välittömästi, että en tietenkään usko tietäväni, mitä ajattelet. Pahimmassa tapauksessa sosiaalipsykologi sotkeutuu analyyttisyyteensä ja soveltaa todellisuutta yksinkertaistavaa yhtä teoriaa. Sen tuloksena syntyy teoriapohjainen interventio, josta ei olisi vielä ennen tietokoneaikaa saanut irti mitään tuloksia, mutta tätä nykyä SPSS kyllä kaivaa jotain esiin. Todellisuus on teoriaa ihmeellisempää, ja parhaassa tapauksessa kouluttamaton sosiaalipsykologi näkee holistisemmalla otteella koko tilanteen ilman analyyttistä pilkkomista ja ylitulkintaa. Näitä käytännön

21


Mikä on koulutuksen saaneille sosiaalipsykologeille siis lopulta passeli tehtävä? Kirjoituksen tila alkaa loppua ja ympyrä sulkeutua. On kehäpäätelmien aika. Mikä olisi meille hyvä työ? Tulisiko meidän siis kaiken oppimamme jälkeen työskennellä tehtävissä, joissa eivät täyty vain yleiset akateemiset taidot vaan joissa korostuu laaja tietämyksemme ihmisistä? Eikö suurimman osan vaan tulisi kääriä hihat kuin Sauli konsanaan ja työntää kätensä syvälle yhteiskunnan saastaan, muuttaa se taas säkenöiväksi? Huipulle ja yhteiskuntaan, yliopiston sloganin mukaisesti. Ehkä vähän analyysiä, mutta ennen kaikkea toimintaa, ei löysiä raportteja.

kuva: Markus Sjöholm

22

Koulukiusaaminen, työssä viihtyminen, ihmisläheinen johtaminen, rasismi, yhteisöllisyyden puute, merkityksettömyyden kokemus. Sosiaalipsykologinkin lienee vaikeaa muuttaa ajan henkeä ja asenneilmapiiriä, mutta voisimmeko silti löytää näihin jotain parannuskeinoja? Osaammeko uida vastavirtaan ja välttää standardinomaista ajattelua, kun konformistisuudesta niin paljon tiedämme. Keksimmekö jotain ihan uutta arvolatautumatonta tilalle vai tyydymmekö vain päivittelemään asioiden tilaa omissa samanhenkisissä kaveripiireissämme? Voisimmeko hyväksyä, että ihmiset ovat usein pahoja toisilleen? Voisiko kiusatullekin opettaa keinoja, miten toimimalla hän voisi saavuttaa yhteisönsä hyväksynnän ja säilyttää itsearvostuksensa, vai tyydymmekö ainoastaan idealistiseen hyssyttelyyn? Maallikoista, ts. itseoppineista sosiaalipsykologeista, löytyy varmasti monia meitä alalle koulutettuja etevämpiäkin. Tämä pätee harvemmin eksaktimpien ja praktisempien tieteiden äärellä, jossa maallikon ja asiantuntijan raja on selkeämpi vetää. Eri lähestymistapojen ja ajatusmallien, olivat ne sitten toisia tieteenaloja edustavien tai itseoppineiden sosiaalipsykologien, törmätessä syntyy toivottavasti jotain uutta. Rikastavaa vuorovaikutusta, kuten Himanenkin sanoo. Näihin suuriin sanoihin olisi hyvä päättää, mutta haluan vielä toivottaa onnea sinulle ja minulle uusiin inspiraatioihin, ammatti-identiteetin hahmottumiseen ja koulutusta vastaavan työn löytämiseen. Tietenkin vain siinä tapauksessa, jos me niitä tavoittelemme. Elämä voi joskus olla toisten ja yhteiskunnan odotuksia ihmeellisempää. Yritän uudestaan: onnea sisäinenulkoinen attribuution myönteisen balanssin löytämiseen reflektoinneissasi!

Suomen sosiaalipsykologit ry

sosiaalisia taitoja, jotka mahdollistavat myös tarkkanäköisemmän ja intuitiivisemman havainnoinnin, ei opi kirjoista. Nuo taidot ovat kaikesta päätellen useimmiten myös sosiaalipsykologin tärkein työväline. Ilman niitä sosiaalipsykologi on yhtä uskottava kuin änkyttävä puhetieteen dosentti. Tieto ei siis yksin riitä. Ei riitä, että tunnet parin lauseen pituiset sosiaalisen identiteetin teoriat ja vastaavat, harjoitat vaikkapa diskurssi-, regressio- tai sisällön analyysejä päivittäin sekä osaat määritellä sosiaaliset konstruktiot ja kognitiot, sosiokognitiiviset konfliktit ja dissonanssit. Ne pitää hallita myös käytännössä.


Välihuomioita Teksti: Mia-Marisa Ranta, kuva: Edson Hong

Tähteyttä, hikeä ja hämmennystä Zumbavillityksen luomalla aallonharjalla ratsastava Sh’bam on jumppasalien uusin tanssitulokas. Mukaan on poimittu kaikki tärkeimmät zumban menestystekijät: tunnilla ei tehdä vaikeita sarjoja eikä vedetä hampaat irvessä. Tätä on kokeiltava!

T

estipäivänä tanssisali on aivan täynnä. Huomaan pian, että liikkeet ovat helppoja ja soveltuvat aloittelijoillekin, mutta vauhtia on kuitenkin sen verran, että hien saa hyvin pintaan. Zumbasta tutut latinorytmit ovat vaihtuneet uusimpiin listahitteihin ja uudelleen miksattuihin disco- ja pop-klassikoihin. Tanssiohjaaja on hyvin energinen. ”Nyt jorataan”, hän huutaa eikä se jää tunnin ainoaksi kannustukseksi. Ensimmäiset kymmenen minuuttia pidättelen nauruani, sen verran tosissaan ohjaaja ottaa hengennostatuspuheensa. Yritän katsella ympärilleni, onko jollakulla muullakin vaikeuksia pitää naama peruslukemilla. ”Sä olet seksikäs, sä olet hyvännäköinen!” ja ”Ou jes, hyvin menee! Joraa kovempaa!” Huvittaa, koska kannustushuudot tuntuvat suomalaisen korvaan kovin päälleliimatuilta ja teennäisiltä. Pian kuitenkin vakavoidun, sillä tajuan, että ne tulevat jatkumaan läpi koko treenin. Olo on hieman vaivautunut.

Sh’bam on pitkälle tuotteistettu tanssiliikuntamuoto, tuotemerkki, jonka ympärillä pyörii suurenluokan markkinointi- ja tuotantokoneisto. Musiikit ja koreografiat tehdään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Hyppiessäni ja pomppiessani lauantai-illan huumaa Travoltan tahtiin en voi olla miettimättä, ovatkohan vetäjän välispiikit ja kannustushuudotkin käsikirjoitettu. ”Nostakaa drinkit ilmaan ja flirtatkaa sille klubin hoteimmalle kundille!” ”Nyt sä kävelet catwalkia ja oot niin kuuuuma!” ”Hei, tän peilipallon alla ei oo ku kauniita mimmejä! Party time!” Kun 45 minuuttia on ohi, painun suihkuun hämmentyneenä. Lajissa sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta amerikkalaistyylinen hengennostatuspuhe ällöttää. Minun on myös vaikea jakaa naiskäsitystä, jota jatkuvasti kaikuvat kannustushuudot ilmentävät. En koe, että minun tarvitsee olla koko ajan seksikäs ja haluttava. Sh’bamia mainostetaan rentona ja hauskana liikuntamuotona, jossa ei tarvitse turhia pingottaa. Tärkeintä on hyvä fiilis. ”Come as you are, leave as a star”, mainoslehtiset rohkaisevat. Kannustuspuheen ilmeinen heteronormatiivisuus asettaa kuitenkin sloganin ”omana itsenä tulemisen” hieman kyseenalaiseen valoon, vaikken uskokaan, että välispiikkien laatijalla on ollut ainakaan tietoisena tarkoituksenaan antaa tällainen vaikutelma. Silti tähteys tuntuu olevan varattu vain tietynlaisille (hetero)naisvartaloille.

23


Poimintoja tieteen kentältä Koonneet: Saara Rapeli ja Katja Lindroos

Konfliktien sovittelua naapurustoissa ja nuorten parissa Diak:n Sopua asuinalueelle –tutkimuksessa kohdistetaan huomio naapurustoissa ja nuorten parissa tehtyyn sovitteluun. Tutkimuksessa haastateltiin sovittelutoiminnassa mukana olleita vapaaehtoisia naapuruussovittelijoita, järjestöjen edustajia ja nuorten kanssa työskenteleviä henkilöitä. Haastateltujen mukaan kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välisissä naapuruston konflikteissa lähtökohtana voi olla esimerkiksi häiritseväksi koettu meteli, hajut tai vuorojen sopimiset pyykkituvassa. Joskus konfliktit ovat seurausta väärinkäsityksistä ja tietämättömyydestä, mutta taustalla voivat olla myös erilaiset elämäntilanteet (suuri lapsiperhe vs. yksin elävä eläkeläinen). Nuorten välisissä riidoissa nuorisotaloilla, kirjastossa jne. aiheena voi olla vuoroista sopiminen, vahingot ja väärinkäsitykset, mutta myös nimittely, reviirit tai kilpailu peleissä. Riitoihin voivat olla vaikutteina myös vanhempien asenteet ja itsensä etsiminen. Naapuruussovittelussa luodaan turvallinen ilmapiiri, kuunnellaan molempia osapuolia ja pyritään tekemään molemmille suotuisa sopimus jatkosta. Nuorten riidoissa pyritään erityisesti nopeaan tilanteeseen puuttumiseen ja antamaan selkeitä käyttäytymissääntöjä. Molemmissa sovitteluissa pyritään estämään riitojen etnistyminen. Etnistymisellä tarkoitetaan sitä, että riitatilanteissa osapuolten etniset taustat korostuvat, jolloin riidan varsinaiset syyt voivat jäädä käsittelemättä. Riitatilanteissa etnistyminen voi lisätä ja eskaloida konfliktia. Esimerkiksi nuoret voivat hakea tukea taustajoukoista ja voi syntyä joukkotappeluita. Tutkimuksen johtopäätöksenä esitetään, että ennalta ehkäiseviä toimintoja, kuten naapurussovittelua ja nuorten yhteisöllistä toimintaa pitäisi tukea. Naapuruussovittelua tulisi laajentaa eri alueille sekä parantaa mahdollisuutta osallistua sovitteluun. Nuorten välisiä etnisiä konflikteja pystytään vähentämään nuorten yhteisellä toiminnalla. Yhteistyötä eri toimijoiden ja ammatillisten ryhmien välillä pitäisi parantaa sekä ottaa huomioon eri sovitteluperinteiden yhdistäminen. Ekholm E. (2012). Sopua asuinalueelle – kokemuksia konfliktien sovittelusta naapurustossa ja nuorten parissa. Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisuja. B-raportteja 52. (Juvenes Print Oy. Tampere.) 45–108.

Wienin yliopiston nuorten aggressiivista käytöstä selvittäneessä tutkimuksessa on saatu Norjassa tehdyn tutkimuksen (Fandiem et al. 2009, 2010) vahvistavia tuloksia. Merkittävänä tuloksena tutkimuksissa on, että 14–19-vuotiaiden ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapoikien julkisen aggressiivisen käytöksen motiivina on usein halu saada muiden nuorten hyväksyntä. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajatyttöjen, toisen sukupolven maahanmuuttajanuorten ja kantaväestön aggressiivisen käytöksen takana on enemmänkin halu dominoida sekä status- ja valtasyyt ryhmässä. Tutkimuksessa otettiin huomioon myös nuorten koulumenestys ja vanhempien tulot, mutta näillä ei ollut vaikutusta eroihin ryhmien välillä.

24

Suomen sosiaalipsykologit ry

Tarve ryhmän hyväksyntään syynä maahanmuuttajapoikien aggressiiviseen käytökseen


Tutkimuksen aineisto on koottu 339:n alkuperäisen itävaltalaisen, 126 ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien ja 175 toisen sukupolven maahanmuuttajien itsearvioinneista, jotka kaikki olivat iältään 14–19-vuotiaita. Tyttöjä ja poikia oli kaikissa ryhmissä suhteellisen tasaisesti. Syynä poikien käytökseen nähdään se, että kotoutumisaikana on kova halu kuulua osana samanikäisten ryhmään ja aggressiivisen käytöksen koetaan olevan yksi keino tulla hyväksytyksi. Huomioitavaa on, että ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajapojat eivät kuitenkaan ole sen väkivaltaisempia kuin muut tutkitut ryhmät. Strohmeier D., Fandrem H., Stefanek E., Spiel C. (2012). The goeal to be accepted by friends as underlying function of overt aggressive behaviour in immigrant adolescents. Scandinavian Journal of Psychology 53, 80-88.

Integraatio ja monikulttuurisuuden ideologia Eräs tunnetuimmista integraatio-teoreetikoista J.W.Berry on tutkinut uransa aikana yksilön ja ryhmien integroitumista akkulturaation kautta, eli sitä miten eri tavoin vieraaseen maahan muuttava ihminen sopeutuu maan valtakulttuuriin. Berryn artikkeli integraatiosta ja monikulttuurisuudesta kertoo pluralististen yhteiskuntien luonteen tausta-ajatuksista ja juuri akkulturaatiosta. Kulttuurisesti pluralistisissa yhteiskunnissa useat kulttuurisesti erilaiset ryhmät elävät yhdessä jakaen poliittisen ja sosiaalisen kehyksen. Pluralistisissa yhteiskunnissa käytetään kulttuurien välisiä strategioita: akkulturaatiostrategiat tarkoittavat sitä, kuinka vähemmistöt mukautuvat vallitsevaan yhteiskuntaan sekä kulttuuriin, kun taas akkulturaatio-odotukset merkitsevät näkökulmana sitä, kuinka vähemmistöryhmien tulisi mukautua valtakulttuuriin valtaväestön mielestä. Laajemman valtaväestön strategioita ovat monikulttuurisuus, sulatusuuni, eristäminen ja ulkopuolelle sulkeminen. Vähemmistön strategioita sitä vastoin ovat integraatio, assimilaatio, separaatio ja marginalisaatio. Jotta strategiat eivät jäisi vain teorian tasolle, tuodaan artikkelissa esille lyhyesti useissa eri maissa toteutettuja tutkimuksia, jotka antavat tukea eri strategioiden olemassaololle. Vähemmistöryhmät valitsevat omat akkulturaatiostrategiansa, mutta myös vallitsevan yhteiskunnan vallan voima vaikuttaa huomattavasti vähemmistön strategioiden valintoihin ja strategioiden käyttöön. Seurauksena on siten molemminpuolinen ja vastavuoroinen prosessi, jonka molemmat ryhmät saavuttavat strategioilla, jotka toimivat tietyissä yhteiskunnallisissa kehyksissä. Berry puhuu kautta artikkelin tavoittelemisen arvoisesta integraatiosta, joka sallii vähemmistöryhmien kulttuurin ja kulttuuri-identiteetin säilyttämisen vallitsevassa kulttuurissa, ja joka vähemmistöryhmien on mahdollista saavuttaa silloin kun valtakulttuuri on avoin ja salliva kulttuurista moninaisuutta kohtaan. Lisäksi Berry yhdistää integraation käsitteeseen mielenkiintoisesti psykologiset eli yksilötasoiset ja kulttuuriset eli ryhmätasoiset integraation ulottuvuudet, joita molempia on hedelmällistä tarkastella integraatiota pohdiskellessa. Molemminpuolinen mukautuminen ja erilaisuuden arvostaminen vuorovaikutuksessa on välttämätöntä, jotta integraatio on mahdollista saavuttaa. Integraatio edellyttää valtakulttuurin kannalta monikulttuurisuuden ideologiaa. Monikulttuurisuuden ideologia sisältää ajatuksen siitä, että kulttuurinen moninaisuus on rikkaus, jota tulee tukea. Lisäksi monikulttuurisuus edellyttää oikeudenmukaisuuden edistämistä yhteiskunnan sisällä: mahdollisuutta osallistua tasavertaisesti kansallisiin instituutioihin, esimerkiksi koulutukseen ja terveydenhuollon piiriin. Jotta monikulttuurisuus saavutetaan, tarvitaan sosiaalista muutosta siihen, että eri ryhmien tarpeet kohtaavat pluralistisessa yhteiskunnassa. Kaikilta ryhmiltä tarvitaan valmiutta arvioida uudelleen yhdessä elämisen tapoja sekä kykyä kompromissien harjoittamiseen. Monikulttuurisuuteen ja siten sosiaaliseen solidaarisuuteen on mahdollisuus, jos vain annamme sille yhdessä tilaisuuden. Berry, John.W. (2011) Integration and Multiculturalism: Ways towards Social Solidarity. Papers on Social Representations. Vol 20, 2.1-2.21.

25


Tarinoiden kautta pintaa syvemmälle – Neljän opiskelukaverin kehityskasvatuksellinen projekti Teksti: Anna Suvilaakso, kuvat: Kaisa Rekinen

(oppikirjan kuvitusta)

Keväällä 2011 ilmestyi julkaisu, joka käsittelee maahanmuuttajuutta elämäntarinoiden kautta. Teosta on työstänyt neljä entistä opiskelukaveria Helsingin yliopistosta pitkälti vapaa-ajan projektinaan. Kolmen antropologin ja yhden sosiaalipsykologin yhteistyön tuloksena syntyi kehityskasvatuksellinen oppikirja, joka on tarkoitettu lukio- ja ammattikouluikäisille nuorille sekä kaikille maahanmuutosta kiinnostuneille. Taustatukea projektiin antoivat Kulttuurikameleontit ry ja Suomen Antropologinen Seura.

Yhteistyön tuloksena syntyi julkaisu Toisella katsomalla - maahanmuuttajista maahan muuttajiin. Ensimmäisellä katsomalla maahanmuuttaja on helppo kuvitella tietynlaiseksi usein pelkästään ulkonäkönsä perusteella. Vasta toisella katsomalla nähdään yksilöllinen ihminen, maahan muuttaja omine elämäntarinoineen ja kokemuksineen. Julkaisu kehottaa katsomaan ihmistä pintaa syvemmälle. Toinen motiivi projektin käynnistämiseen oli opintojen aikana kertyneen asiantuntemuksen käyttö ja kasvattaminen vapaaehtois- tai sivutyön kautta. Antropologian ja sosiaalipsykologian opinnot antoivat hyvät lähtökohdat julkaisun tekemiseen tuoden ymmärrystä seuraavista teemoista: yhteisöjen ja yhteiskuntien erityisyys, sosiaalisen elämän monimuotoisuus ja kulttuuriset ilmiöt, siirtolaisuus, yksilöiden toiminta yhteisöissä, ryhmien väliset

26

suhteet, identiteetti-, ennakkoluuloisuus- ja stereotypiakysymykset.

Julkaisun mahdollistaminen vapaaehtoistyöllä Toimittajatiimi sai innostettua mukaan viisi maahanmuuttajaa, jotka olivat valmiita kertomaan tarinansa. Syvällinen perehtyminen on erottamaton osa erityisesti antropologeille ominaista etnografista tutkimusta. Julkaisun toimittajat eivät tyytyneet tekemään vain haastatteluja, vaan pyrkivät viettämään aikaa haastateltaviensa kanssa seuraten heidän elämäänsä. Julkaisuhankkeen lopputuotokseksi muotoutui erityisesti lukio- ja ammattikouluikäisille suunnattu oppimateriaalipaketti, jossa on novellimuotoisia elämäntarinoita, tietopohjaisia artikkeleita sekä tehtäviä, joiden avulla opettajat ja nuorisotyöntekijät voivat käsitellä maahanmuuttoteemaa nuorten kanssa. Tekijätiimi vastasi kokonaisuudessaan kirjan tekstien tuottamisesta. Artikkeleihin ja tehtäviin kerättiin arvokkaita kommentteja eri asiantuntijoilta ja elämäntarinoiden tekstien viimeistelyyn saatiin vinkkejä kirjoittamisen ammattilaisilta. Julkaisun tekemiseen värvättiin myös

Suomen sosiaalipsykologit ry

E

ntiset opiskelukaverit Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä tiedekunnasta päättivät koota voimansa ja lähtivät pohtimaan, mitä he voisivat antaa maahanmuuttokeskusteluun, joka valitettavan usein tuntuu kaksinapaiselta ja sisältää liikaa yleistyksiä. Teekupposten äärellä istutut ideointi-illat synnyttivät ajatuksen maahanmuuttajien oman äänen esiintuomisesta tarinoiden avulla. Hankehakemuksia laitettiin useampia liikkeelle ja lopulta myönteinen vastaus tuli ulkoministeriöltä.


joukko apuvoimia: sarjakuvat, kuvitus ja taitto onnistuivat pitkälti ihmisten vapaaehtoistyöpanoksen avulla. Kulttuurikameleontit ry:n antama tuki erityisesti hankkeen hallinnointiin oli välttämätön työryhmän työskentelyn kannalta. Ulkoministeriön rahoituksen avulla pystyttiin maksamaan pientä korvausta työpanoksensa antaneille.

Kipeiden kokemusten kanssa matkaan Julkaisun tarinat avaavat lukijan eteen näkymiä eri puolille maailmaa: naislääkärin työhön talibanien Afganistanissa, nuoren miehen kohtalokkaaseen elämään Kurdistanissa – valtiossa, jota virallisesti ei ole olemassa, inkerinsuomalaisen suvun vaiheisiin Venäjän ja Suomen rajaseudulla. Kertomukset kuljettavat lukijan päähenkilöiden matkassa kohti Suomea kuvaten erilaisia elämänpolkuja: thaimaalaisesta kalakauppiaasta tulee Suomessa thaihieroja ja somalialainen sotaa pakoon lähtenyt poika kouluttautuu lähihoitajaksi.

Yksilöllisten elämäntarinoiden kautta eri maiden olot ja todellisuus tulevat tutuiksi kytkeytyen samalla suomalaiseen arkeen. Erityisesti pakolaiset tulevat Suomeen vaikeista oloista. Julkaisun yksi tarina kertoo afgaaninaisesta, joka joutui jättämään sodan takia kotinsa ja omaisuutensa. ”Pommeja alkoi sataa taivaalta päivittäin. Paljon ei pakattu lähtiessä mukaan, sillä matkaa taitettiin välillä kävellen tai hevosen selässä, välillä kuorma-auton lavalla. Kultaa otettiin mukaan sen verran kuin sitä oli. Muistot jäivät Baghlaniin, kun perhealbumit kaivettiin piiloon maan alle. Alkoi raskas vaellus kohti Kabulia läpi vaikeakulkuisen vuoriston.” Tarinoista käy ilmi, että järkyttävät kokemukset heijastuvat ihmisten elämään vielä vuosien jälkeen esimerkiksi pelkotiloina. Siitä huolimatta tarinoiden päähenkilöt rakentavat sinnikkäästi uutta elämää – erityisesti lasten takia.

27


tuoksu. Teehen laitetaan monta lusikallista sokeria ja sitä nautitaan mantelikakun kera. Sivummalla tytär nukkuu päiväuniaan kauniina kuin prinsessa. Tällaisina hetkinä elämä on hyvää. Pieni perhe on koossa ja ystäviä on ympärillä. Suomen aurinko tuntuu lämpimältä.”

Tarinoiden avulla kielteisten stereotypioiden taakse Julkaisun tavoitteena on laajentaa käsitystä maahanmuuton eri syistä kuvaamalla ihmisten koko taivalta aina synnyinseudun lapsuudenmaisemista uuteen kotimaahan Suomeen. Elämänkaarta kuvaamalla halutaan päästä kielteisten stereotypioiden taakse ja tutustuttaa lukijat eri puolelta maailmaa kotoisin oleviin ihmisiin, joita ohitetaan päivittäin kaduilla ja joihin lehdissä viitataan kielteisen vivahteen saaneella termillä “maahanmuuttajat”. Hankkeen pyrkimyksenä on ollut korostaa, ettei maahanmuuttajia voida käsitellä yhtenä homogeenisenä ryhmänä, jolla olisi vain yksi ääni; maahanmuuttajia on monenlaisia ja he tulevat erilaisista taustoista.

”Helteisenä lauantaipäivänä matkustetaan Seurasaareen. Perhe toisensa jälkeen saapuu paikalle iloisesti tervehtien. Suuren tammen alta löytyy täydellinen piknikpaikka. Naiset levittävät liinat nurmikolle ja nostelevat kasseista valtavia ruokakattiloita. Birianista, maustetusta riisistä, vihanneksista ja lihasta tehdystä ruokalajista, nousee herkullinen

28

”Hänen elämäänsä kuuluvat Kallion uimahalli, Vietnamkauppa ja hierontaliike. Hän on tyytyväinen elämäänsä. Harmittaa vain, että jotkut katsovat hänen ammattiaan pahalla. Kuukausi sitten ohikulkevat koululaiset heittivät liikkeen ikkunaan kiviä ja leipiä. ’Miksi muutatte tänne myymään itseänne!’, he huusivat.” Sosiaalitieteilijöiden näkökulmasta on tarpeellista keskustella siitä, mitä uusi ja muuttuva suomalaisuus voi olla. Tosiasia on, että maahanmuuttajat ovat osa suoma-

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kurdimiestä lentokoneet kauhistuttivat vielä Suomessakin, sillä ne toivat mieleen Saddam Husseinin armeijan pommikoneet ja tappavat kaasuhyökkäykset. Vähitellen miehen tilanne on parantunut, ja nyt elämään mahtuu paljon hauskoja hetkiä perheen ja ystävien kanssa.

Tämä kirja pyrkii tuomaan lähemmäksi sellaisten maahanmuuttajien tarinoita, joiden edustamista ryhmistä on olemassa paljon stereotypioita. Helsingissä hierojana toimiva thainainen tietää tämän omasta kokemuksesta.


laista nyky-yhteiskuntaa. Kirjan toimitusryhmä uskoo, että syventyminen yksittäisiin kertomuksiin voi johtaa lukijat kyseenalaistamaan vanhoja ajattelutapoja ja arvioimaan kriittisesti omaa suhdettaan monikulttuuriseen Suomeen. Julkaisun taustalla on ajatus, että vain avoimen keskustelun kautta voidaan luoda hedelmälliset puitteet eri kulttuurien kohtaamiseen ja sopuisaan rinnakkaiseloon suomalaisessa monikulttuuristuvassa yhteiskunnassa.

“Jäin pohtimaan millaista olisi elää itse maahanmuuttajana” Oppikirjaa työstettiin vuoden 2010 aikana ja keväällä 2011 ilmaisia kirjoja levitettiin yli 30 pääkaupunkiseudun lukioon ja ammattikouluun sekä järjestöihin ja kirjastoihin eri puolelle Suomea. Kirja on myös vapaasti ladattavissa internetistä.

”Tunti oli hyvä, koska aihe on tärkeä. Tabuista pitää puhua.”

Tarinoiden elämä jatkuu Oppikirjahanke sai jatkoa ulkoministeriöltä vuodelle 2012. Tavoitteena on jatkaa, syventää ja laajentaa edellisen hankkeen aikana suunnitellun kouluvierailumallin toteuttamista pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja hyödyntää jo tuotettua materiaalia.

”Hankkeen pyrkimyksenä on ollut korostaa, ettei maahanmuuttajia voida käsitellä yhtenä homogeenisenä ryhmänä, jolla olisi vain yksi ääni.”

Hankkeen puitteissa tehtiin yhteensä yli 50 kouluvierailua, joiden avulla tavoitettiin noin 1000 opiskelijaa. Hankkeeseen palkattiin sosiaalipsykologiopiskelija, joka teki suurimman osan kouluvierailuista. Kirjoittajatyöryhmän mielestä oli hienoa huomata, että vasta opintojen alkuvaiheessa ollut opiskelija toi lisäarvoa teeman käsittelyyn nuorten kanssa. Kouluvierailujen ideana oli tutustuttaa koulut julkaisuun ja kannustaa opettajia sen käyttöön.

Oppikirjahankkeen tuloksia ja toteutumista on arvioitu kouluvierailuilla kerätyn palautteen perusteella. Opettajat kokivat, että oppikirja tarjosi aiemmin puuttuneita välineitä ja materiaalia maahanmuuttoteeman käsittelyyn. Valtaosa oppilaiden palautteista oli innostunutta: ”Jäin pohtimaan, että meidän pitäisi oppia elämään maahanmuuttajien kanssa ja arvostamaan heitä ja pystyä juttelemaan heidän kanssaan.” ”Vierailu sai avattua silmäni rasismia kohtaan. Aikaisemmin ulkomaalaistaustainen on ollut ihan kuka vaan ja nimittelyä on myös tullut. En ole koskaan miettinyt mitä kaikkea he ovat kokeneet ja miten vaikeaa voi olla sopeutua uuteen maahan. - Haluan lukea kirjan. Alan myös arvostamaan ulkomaalaistaustaisia.”

Uuden hankkeen työstäminen tekijöiden sivuprojektina varsinaisen kokopäivätyön ulkopuolella mahdollistuu yhteistyökumppaniverkostojen avulla ja palkkaamalla sekä kouluttamalla kouluvierailijoita uuden rahoituksen avulla. Artikkelin kirjoitushetkellä tuli myös yllättävä uutinen: yksi kirjan päähenkilöistä, afganistanilainen Malalai, on juuri valittu vuoden 2012 pakolaisnaiseksi. Näin tarinoiden elämä jatkuu.

Anna Suvilaakso (os.Abramova) on sosiaalipsykologi, VTM ja toimii projektitehtävissä kuntasektorilla. Hän on yksi kirjan tekijöistä. Kirjoitus perustuu Kirjallisuusterapia-lehdessä (02/2010) julkaistuun artikkeliin Maahanmuuttajista maahan muuttajiin - ihmiset stereotypioiden takaa, Senni Jyrkiäinen ja Anna Suvilaakso. Oppikirja ”Toisella katsomalla - maahanmuuttajista maahan muuttajiin” Jyrkiäinen Senni, Sievänen Päivi, Stenbäck Jenny ja Suvilaakso Anna (2011) on ladattavissa Kulttuurikameleontit ry:n sivuilta www. kulttuurikameleontit.com > Toisella katsomalla Lisätietoja oppikirjaprojektista osoitteesta toisten.suomi@gmail.com.

29


Johtoryhmästä huippujoukkue Teksti ja kuvio: Vesa Ristikangas ja Marjo-Riitta Ristikangas, kuva: BoMentis Oy

Strategiaprosessit kuuluvat organisaation vuosittaiseen ohjelmaan, jossa paneudutaan tulevaisuuden ajatteluun. Johtoryhmät vetäytyvät miettimään tulevan kauden suunnitelmia ja linjauksia, viettävät työntäyteisiä päiviä keskenään ja palavat arkeen. Valitettavan usein strategiaprosessit kuitenkin jäävät sanahelinäksi ilman todellisia vaikutuksia arjen toimintaan. Organisaatio jatkaa toimintaansa kuten aina ennenkin. Miksi näin tapahtuu – ja onko mitään tehtävissä?

O

tsikon väite on peräisin Mark Fieldsiltä, Fordautotehtaan johtajalta. Fields kertoo Wall Street Journalin haastattelussa 23.1.2006 ajattelustaan strategian ja organisaatiokulttuurin välisestä suhteesta. Kulttuuri on vahva ja sitkeä, vaikeasti muutettavissa. Strategia todellakin häviää 6–0 organisaatiokulttuurin voimalle, jos tietoista työtä ei fokusoida oikein.

Kulttuurin muutos lähtee liikkeelle siitä hetkestä, kun johtoryhmä päättää aloittaa oman toimintansa kehittämisen. Fokus ei enää olekaan siinä, MITÄ tehdään, vaan siinä, MITEN ryhmä toimii ja saavuttaa yhdessä asetetut tavoitteet. (Ristikangas & Ristikangas 2010.)

Johtoryhmän kehittämisaskeleet Organisaation toimintatavat ja tottumukset ohjaavat ajattelua ja tekemistä, eivät ylimmän johdon määrittämät strategiset linjaukset, jos ne jäävät ulkokultaisiksi roadshow-mantraksi – varsinkin, jos ne esitetään yksinpuheluna, kiillotetuilla powerpoint-kalvoilla. Saman toteavat Baron ja Walters (1994) parikymmentä vuotta sitten kiteyttäessään: ”Kulttuuri joko edistää yrityksen suorituskykyä tai ohjaa sen tuhon kierteelle”.

Lencioni (2002) esittää käytännönläheisen lähestymistavan johtoryhmien kehittämisprosessille. Mallissaan hän määrittelee viisi toimimattoman tiimin ominaispiirrettä ja esittelee ratkaisut näihin ryhmätyöskentelyn ongelmakohtiin.

Miten kulttuurin muuttaminen tapahtuu? Liiaksi osoitetaan sormella muita ja siirretään vastuu muuttumisesta toisaalle. Muutos tulee aloittaa itsestä ja omista toimintatavoista. Entä jos johtoryhmä katsoisi tarkemmin omaa toimintaansa? On havahduttavaa tulla ryhmänä tietoiseksi omista vuorovaikutuskäytännöistä tai palautteen antamisen ja vastaanottamisen malleista, jotka toistuvat muualla organisaatiossa. Esimerkiksi erään organisaation kokemus palaverien mielettömyydestä, pahimmillaan palaverihelvetistä, oli linjassa johtoryhmän sisäisten palaverien kanssa. Koska johtoryhmä on organisaatiokulttuurin keskeisin lipunkantaja, muutoksen on alettava sieltä.

30

Kuva 1: Ryhmän keskeisimmät esteet kehittymiselle (Lencioni, 2002)

Suomen sosiaalipsykologit ry

Mitä johtoryhmä voi tehdä?


Lencioni (2002) lähtee liikkeelle tiimin vuorovaikutussuhteiden laadusta. Jos johtoryhmä ei käytä aikaa mahdollisen luottamuspulan käsittelyyn, sillä on suora vaikutus varsinaisten liiketoimintapäätösten laatuun. Sama toistuu, jos pelätään vaikeiden tilanteiden käsittelyä: lakaistaan asioita maton alle ja kuvitellaan, että kaikki on ok. Mitä pidemmäksi aikaa erimielisyydet jäävät käsittelemättä, sen enemmän ei-toivottuja vaikutuksia sillä on. (Ristikangas & Junkkari, 2011.) Kun ryhmätasolla puuttuu kyky ratkaista hankalia asioita, ei ole ihme, että myös yksilötasolla on vaikea sitoutua yhteiseen tavoitteeseen. Lopulta vastuita siirretään ja mitattavat tulokset jäävät toteutumatta. Todellinen muutos lähtee siitä, kun ryhmä oppii käsittelemään syntyneitä ristiriitoja. (Ristikangas & Junkkari, 2011.) Johtoryhmä, joka haluaa rakentaa vastavoimaa muutosvastaiselle organisaatiokulttuurille, on suostuttava muuttamaan omaa sisäistä ajatteluaan. Lencionin (2002) malli tarjoaa tuolle prosessille oivan alustan. Kehityksen esteet myönteisiksi käännettynä tarjoavat hyviä suuntaviivoja muutokseen: (1) Rakenna luottamusta, (2) opettele käsittelemään konfliktit asiatasolla, (3) varmista jokaisen sitoutuminen toimintaan, (4) vastuuta kaikki ja (5) kiinnitä huomio yhteiseen tavoitteeseen.

Johtoryhmä osana systeemiä

äänen osaksi johtoryhmän kokousta – toiminnallisesti. Yksinkertaisimmillaan se voi olla sitä, että ko. asiakkaan tunteva johtoryhmäläinen ottaa kokouksen ajaksi asiakkaan roolin ja tulkitsee kuulemaansa tästä roolista käsin. Konkretisointi ja kokemuksellisuus ovat avaimia todelliselle kulttuurimuutokselle.

Lähteet: Baron, A. & Walters, M. (1994). The Cultural Factor. IPD. Fields, M. (2006). Wall Street Journal 23.1.2006. Hawkins, P. (2011). Leadership Team Coaching. London: Kogan Page. Lencioni (2002). The Five Dysfunctions of a Team. Jossey-Bass. San Francisco. Ristikangas, V. & Junkkari, L. (2011). Sukset ristissä. Omistajien, hallituksen ja johdon yhteistyö. Kauppakamarikustannus. Ristikangas, M.-R. & Ristikangas, V. (2010) Valmentava johtajuus. WSOYpro. Soikkanen, A. (2012). Toimiva kuva kaaoksessa. Toiminnalliset ja visuaaliset kehittämismenetelmät organisaatioiden muutosmyrskyssä. Infor.

Johtoryhmä ei toimi tyhjiössä, vaan on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Systeemin eri kerrokset toimivat. Mitä näkyvämmin ja tietoisemmin johtoryhmä ottaa agendalleen niin sisäisten kuin ulkoistenkin sidosryhmien äänet, sen paremmat mahdollisuudet sillä on ryhmänä vaikuttaa. Todellinen kulttuurimuutos lähtee johtoryhmän sisältä. Parhaimmillaan yksilöt suuntaavat kuulevat korvansa ympäristöönsä pyrkien havainnoimaan kulttuurisia elementtejä. Kun johtoryhmän jäsenet saadaan sitoutettua tutkimusretkeilijöiksi ja jakamaan havaintojaan ja kokemuksiaan ulkoisesta maailmasta, päästään luomaan linkkejä sosiaalipsykologiseen ja systeemiseen todellisuuteen. Näin johtoryhmä tulee osaksi systeemiä, jossa se vaikuttaa muihin ja tulee samalla vaikutetuksi. Systeemisessä näkemyksessä perustavaa onkin eri tekijöiden keskinäinen riippuvuus ja vastavuoroisuus (Soikkanen, 2012). Hawkins (2011) kuvaa systeemistä ajattelua hyödyntävää johtoryhmää, joka tuo asiakkaan

31


Tutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

maahanmuuttokurssilla

Toimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelija

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Projektikoordinaattori

Tutkimusjohtaja tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikka

mpäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytyminen

a energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelija

uunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutti

sykoanalyytikko

ssistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

Kouluttaja

osiaalityöntekijä

erheneuvoja

Konsultti

Perheterapeutti

Lehtori

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimus

Liikkeenjohdon konsultti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia Työnohjaaja

Analyytikko

Järjestötyöntekijä

Erityisluokanopettaja

äihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikkö

Markkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

ehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

tipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Markkinointisuunnittelija

Yrittäjä

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaja Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Sosiodraaman vetäjä

Toimistosihteeri

Työvoimaneuvoja

Henkilöstöhallinnon sihteeri

Työyhteisön

ehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollon

yöntekijä

Kouluttaja

Työ-

ja

organisaatiopsykologian

asiantuntija

Henkilöstökonsultti

Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaja

ournalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaja

Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseuran

ukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtava

osiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön ja

www.sosiaalipsykologit.fi

akolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentti

nformaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelija

Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkija

SP 2012-1  

Sosiaalipsykologi-lehden numero 1/2012

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you