Sosiaalipsykologi-lehti 1/2011

aTutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

imaahanmuuttokurssilla

aToimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelij

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Tutkimusjohtaja 1/2011

Projektikoordinaattor

tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikk

nympäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytymine

sosiaalipsykologi

aja energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelij

iSuunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutt

sPsykoanalyytikko

aAssistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

Lehtori

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimu

Suomen sosiaalipsykologit ry:n jäsenlehti Konsultti Liikkeenjohdon konsultti Ratkaisukeskeinen

Kouluttaja

äSosiaalityöntekijä

aPerheneuvoja

Perheterapeutti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Työnohjaaja

Analyytikko

lyhytterapi

Järjestötyöntekij

Erityisluokanopettaj

öPäihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikk

aMarkkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

ikehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

aStipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaj Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Toimistosihteer

Työvoimaneuvoj

nMarkkinointisuunnittelija Yrittäjä Sosiodraaman vetäjä Henkilöstöhallinnon sihteeri Työyhteisö

nkehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollo

ityöntekijä

Kouluttaja

Työ- ja organisaatiopsykologian asiantuntija

Henkilöstökonsultt

aKuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaj

aJournalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaj

nTiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseura

atukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtav

asosiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön j

ipakolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentt

aInformaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelij

aMaahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkij

Tässä numerossa: 1/2011 s. 3 Päätoimittajan kynästä s. 4 Puheenjohtajan ajankohtaiset s. 5 Psykoterapeuttikoulutus yliopistojen vastuulle 2012 s. 7 Sosiaalipsykologi työhyvinvoinnin asiantuntijana s. 9 Tulossa sosiaalipsykologinen yrittäjyysilta! s. 10 Poimintoja tieteen kentältä s. 12 Ympäristö säätelee ja muokkaa nuorten etnisiä asenteita s. 14 Kuka onnistuu elämäntapamuutoksessa? s. 20 Välihuomioita: Joutsenen varjosta s. 21 Nyytin kävijätutkimus 2010 s. 24 Kirjaesittely: Tiedettä ja arkea s. 26 Maallemuutto erään sosiaalipsykologin silmin s. 28 Laatua johtamiseen s. 30 Status ry:n vuosijuhla 19.3.2011

Päätoimittaja:

Ilmoitushinnasto:

Paula Vehmaskoski

Koko sivun ilmoitus 170 € Puolen sivun ilmoitus 110 € Neljäsosasivun ilmoitus 70 €

Osoitteenmuutokset: Omatoimisesti nettisivuillamme www.sosiaalipsykologit.fi tai ilmoitus osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi Seuraava lehti: Artikkelit, palautteet ja uutisvinkit osoitteeseen info@sosiaalipsykologit.fi

2

Kannen kuva: Vincent van Gogh, Houses at Auvers, 1890. Valokuvan teoksesta ottanut Sharon Mollerus.

Taitto: Agnetha Lesch, lesch.agnetha@gmail.com

Suomen sosiaalipsykologit ry

Kuva: Agnetha Lesch

Päätoimittajan kynästä

N

autin niin paljon yksinolosta, että on suorastaan ironista, että päädyin opiskelemaan sosiaalipsykologiaa. Yhdessä asumisessa on se huono puoli, että yksinolo on harvinaista herkkua – siksi puolison harvinainen viikonloppureissu tuntuu suorastaan juhlahetkeltä. Erityisen juhlalliselta yksinolon hetki tuntuu kynttilänvalossa Earth Hourin aikaan. Himmeässä valaistuksessa voi ihailla pimeää talvimaisemaa sälekaihtimet auki ilman pelkoa siitä, että olo olisi kuin näyteikkunassa.

Yksinolo on kuitenkin eri asia kuin yksinäisyys. Yksinäisyyden tunne on ahdistava, kalvava tunne siitä, että kukaan ei oikeasti välitä. Yksinäisyyttä voi tuntea, vaikka ei olisi yksin. Annina Lindberg kertoo artikkelissaan, miten opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry pyrkii auttamaan ja tukemaan yksinäisyyttä tuntevia nuoria aikuisia mm. ohjatun verkossa tapahtuvan vertaistuen kautta.

Maaseudulla, ainakaan pääkaupunkiseudun kehyskunnissa, yksinäisyys ei näyttäydy nuoren perheenäidin silmissä ongelmana.

Maalla sosiaalipsykologikin voi kokea uudenlaista yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuullisuutta, aina koomisuuteen asti, kuten saamme lukea Minna-Rosa Kanniaisen jutusta. Yhteisön voima näyttäytyy myös ajankohtaista tutkimusta esittelevissä Tuuli Anna Mähösen ja Nelli Hankosen kirjoituksissa; nuorten etniset asenteet eivät synny tyhjiössä, ja elämäntapamuutoksen onnistumisessa merkitsevää on oman pystyvyyden tunteen lisäksi se, miten lähimmäiset suhtautuvat aiottuun muutokseen.

Tässä lehdessä kuulemme myös sosiaalipsykologin työstä työhyvinvoinnin asiantuntijatehtävissä; Mia-Marisa Rannan haastattelussa Pirjo Ahvenlampi kertoo kiinnostavasta työstään Tullihallituksen työhyvinvoinnissa. Välihuomioissa Esa Torniainen johdattelee meidät itsenäisyyden ja torjutun minän problematiikkaan Black Swan -elokuvan siivittämänä, ja Marjo-Riitta Ristikangas päivittää johtajan osaamisvaatimukset 2010-luvulle. Ajankohtaisia ovat myös tieto Psykoterapia-koulutuksen siirtymisestä yliopiston vastuulle (Esa Torniainen) ja viime vuonna julkaistun Arjen sosiaalipsykologiaa -kirjan esittely (Esa Alm).

Tunti on kulunut ja ilmastonmuutoksen vastustamisen symboliksi sammutetut valot voi taas sytyttää. Lukiessasi tätä kevät on jo niin pitkällä, ettet kenties tarvitse keinovaloa ollenkaan.

Toivottavasti kädessäsi oleva lehti tarjoaa sinulle samankaltaista piristystä päivään kuin lisääntynyt auringonvalo.

Meitä sosiaalipsykologeja on moneen junaan. Jäsenrekisterissämme on n. 400 aktiivista jäsentä. Uskon, että jokaisella meistä on vähintään yksi sellainen tarina kerrottavanaan, joka kiinnostaisi myös muita sosiaalipsykologeja. Ilmianna siis itsesi, ja ilmoittaudu mukaan kirjoittamaan, haastateltavaksi, tai vinkkaa ajankohtaisesta aiheesta!

Aurinkoisin kevätterveisin, Paula Vehmaskoski Sosiaalipsykologi-lehden päätoimittaja 2011

3

Puheenjohtajan ajankohtaiset

K

eväinen tervehdys teille lukijat! Suomen sosiaalipsykologit ry:n vuosi 2011 on pyörähtänyt mukavasti käyntiin uuden hallituksen voimin, joka valittiin marraskuussa sosiaalipsykologian päivillä Tampereella. Mukana on niin vanhoja konkareita kuin uusia innokkaita sosiaalipsykologejakin ajamassa yhteisiä asioitamme. Kiitokset vielä viime vuoden puheenjohtajalle Heikille, aikaisemman työsi pohjalta on helppo jatkaa yhdistyksen luotsaamista!

jäsenistöä mahdollisimman monipuolisesti. Siksi toivommekin dialogia kanssanne, olkaa yhteyksissä meihin ja kertokaa toiveitanne. Yhteistyöllä se onnistuu!

Nähdään tapahtumissa!

Kirsi Majander Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja 2011

Joulukuussa pidimme pikkujoulut ravintola Vltavassa Helsingissä ja yllätyimme positiivisesti siitä, kuinka moni ilmoittautui mukaan. Ilta oli oikein mukava ja onnistunut!

Viime vuoden tapaan järjestämme yhdessä Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian alumnien kanssa keskustelutilaisuuden liittyen yrittäjyyteen. Moni sosiaalipsykologikin elättää itsensä yritystoiminnalla, joten tilaisuus on hyvä paikka luoda uusia kontakteja muiden yrittäjämielisten ihmisten kanssa tai tulla ihan vain kuulemaan käytännön asioista, jos yrittäjyys näyttäytyy työllistymisvaihtoehtona. Lisätietoa tilaisuudesta löydät lehden sivuilta ja tarkemmin sähköisten kanavien kautta lähempänä tilaisuutta. Lisäksi kartoitamme parhaillaan mahdollisuuksia mielenkiintoisen koulutustilaisuuden järjestämiseksi jäsenistölle edulliseen hintaan. Tästä lisätietoa suunnitelmien tarkentuessa. Jatkamme myös töiden tekemistä verkkosivujen sisällön uudistamiseksi: jos sinulla on ajatuksia ja ideoita siitä, miten sivut parhaiten palvelisivat jäsenistöä, niin otamme ne ilolla vastaan. Tulossa on tietysti myös jo perinteeksi muodostunut kesätapaaminen.

Jäsenistömme on kasvanut tasaiseen tahtiin. Meitä on tällä hetkellä nelisensataa. Teemme parhaamme palvellaksemme

4

Suomen sosiaalipsykologit ry

Aloitimme tulevan vuoden suunnittelun heti tammikuun alussa. Tämän vuoden tavoitteena on järjestää aktiivisesti jäsenille tapahtumia ja tilaisuuksia, joissa pääsemme tutustumaan keskenämme ja luomaan tärkeitä verkostoja, mutta myös keskustelemaan yhteiskunnalliseen asemaamme liittyvistä asioista.

Psykoterapeuttikoulutus yliopistojen vastuulle 2012 Teksti & kuva: Esa Torniainen

Tulevasta vuodenvaihteesta lähtien psykoterapeuttikoulutus siirtyy yliopistojen vastuulle. Sen jälkeen alkavan psykoterapeuttikoulutuksen on oltava yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämää, jotta sen pohjalta voisi saada oikeuden käyttää nimikesuojattua psykoterapeutin ammattinimikettä. Ennen muutoksen voimaantuloa alkaneen tai alkavan koulutuksen perusteella ammattinimikettä on haettava 30.06.2017 mennessä.

P

sykoterapeutti on Suomessa nimikesuojattu ammatti; suojaus perustuu asetukseen terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Nimikettä saa siis käyttää vain ammattihenkilö, joka täyttää asetuksessa asetetut ehdot. Käytännössä sosiaali- ja terveysalan laillistettujen (kuten psykologi) ja nimikesuojattujen (kuten psykoterapeutti) ammattinimikkeiden käyttöoikeudet myöntää Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira (aikaisemmin Terveydenhuollon oikeusturvakeskus TEO).

Psykoterapeuttikoulutus on perustutkinnon jälkeen suoritettavaa lisäkoulutusta. Mikään perustutkinto siis sinänsä ei pätevöitä psykoterapeutiksi tai anna oikeutta hakea nimikkeen rekisteröintiä. Valvira on jo useita vuosia sitten linjannut, että mm.

VTM/YTM-tutkinto, jossa pääaineena on ollut sosiaalipsykologia, on sopiva pohjakoulutus psykoterapeuttikoulutukseen hakeutumiseksi. Tutkinnon on sisällettävä (tai sen lisäksi on oltava suoritettu) vähintään 30 opintopistettä psykologian, psykiatrian tai psykoterapiavalmiuksien erikoistumisopintoja; lisäksi vaaditaan alan tiimoilta työkokemusta. Moni sosiaalipsykologi onkin hankkinut psykoterapeutin pätevyyden.

Psykoterapeuttikoulutus kestää tyypillisesti joitakin vuosia ja sisältää teoriaa, työnohjauksessa tapahtuvaa psykoterapeuttista potilastyötä ja omaa koulutuspsykoterapiaa. Koulutusta antavat tällä hetkellä monet erilaiset koulutusyhteisöt kuten jotkut yli-

opistojen täydennyskoulutusyksiköt ja yksityiset toimijat. Sitä, vastaako koulutus asetuksen vaatimuksia, arvioi Valvira. Aiemmin arviointi tehtiin vasta siinä vaiheessa, kun henkilö koulutuksen suoritettuaan haki psykoterapeutti-nimikkeen rekisteröintiä, mikä opiskelijan oikeusturvan kannalta oli ongelmallista, koulutus kun ainakin periaatteessa saatettiin jälkikäteen todeta vaatimuksia vastaamattomaksi. Tähän tuli parannus noin vuosi sitten, minkä jälkeen koulutusyhteisöt ovat voineet pyytää antamalleen koulutukselle Valviralta ennakkoarvioinnin.

Laajempi muutos psykoterapeuttikoulutukseen on tulossa 31.12.2011 lukien, kun tuore muutos em. asetukseen tulee voimaan; vastuu koulutuksesta siirtyy yliopistoille, ja ammattinimikkeen saamisen edellytykseksi tulee yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämä psykoterapeuttikoulutus. Siirtymäaika kestää 30.06.2017 asti, johon mennessä voi vielä hakea nimikettä sellaisen psykoterapeuttikoulutuksen perusteella, joka on aloitettu ennen asetusmuutoksen voimaantuloa 31.12.2011.

Muutosta on perusteltu opiskelijan oikeusturvan ja potilasturvallisuuden lisäksi mm. koulutuksen tieteellisen pohjan vahvistamisella sekä terapiatyön vaikuttavuuden tutkimuksen, menetelmäkehittelyn ja laadun edistämisellä.

Muutokseen liittyen on nostettu esille myös joitakin huolenaiheita: Koulutusvastuun keskittyessä asetuksen nojalla vain niil-

5

le yliopistoille, joilla on jo psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu, on riskinä, että psykoterapeuttikoulutuksen monimuotoisuuden kirjo kapenee ja uusien kehittyvien terapiamuotojen pääsy kentälle voi muodostua entistä vaikeammaksi.

Koulutustarjonnan sisällön lisäksi toinen huolenaihe on koulutustarjonnan määrä; psykoterapeuteista on pula, kuten moni terapeuttia vapailta markkinoilta hakenut varmasti voi todistaa – jää nähtäväksi, pystyvätkö yliopistot selviämään tästä haasteesta paremmin kuin aiempi markkinalähtöinen toimintatapa.

Koulutus on tällä hetkellä opiskelijan itsensä (tai mahdollisesti hänen työnantajansa) kokonaan maksamaa lisäkoulutusta ja sellaisena varsin kallista; tähän uusi tilanne ei tuo suoraan muutosta, joten tältäkin osin jää nähtäväksi, miten yliopistot koulutuksen jatkossa hinnoittelevat.

Asetusmuutos annettiin viime joulukuussa, ja voimaan se tulee, kuten todettu, tulevassa vuodenvaihteessa. Sitä ennen yliopistoilla on vielä paljon tehtävää (toivottavasti yhteistyössä nykyisten koulutusyhteisöjen kanssa), jotta ne voivat jatkossa suoriutua uudesta tehtävästään. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan asian kehittymistä.

Lisätiedot: http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/view/1547389 http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20101120 http://www.valvira.fi/luvat/ammattioikeudet/psykoterapeuttikoulutuksen_uudistuminen

Suomen sosiaalipsykologit ry

Erityisen vahvasti muutokseen ovat reagoineet monet yksityiset psykoterapeuttikoulutusta antavat koulutusyhteisöt, jotka kokevat toimintaedellytyksensä uhatuiksi. Asetusmuutoksen mukaan yliopistot voivat antaa psykoterapeuttikoulutusta yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa, mutta tällaiselle yhteistoiminnalle ei käytännössä vielä ole juurikaan olemassa mallia.

Viime kesänä myös Suomen sosiaalipsykologit ry antoi muutoksen valmisteluun liittyen lausunnon, jossa mm. tähdennettiin nykyisten pohjakoulutusten (ml. sosiaalipsykologian VTM/ YTM-tutkinto) säilyttämisen tärkeyttä ja tuotiin esille ja toivottiin jatkovalmistelussa huomioonotettavaksi em. huolenaiheita.

6

Sosiaalipsykologi työhyvinvoinnin asiantuntijana Teksti: Mia-Marisa Ranta, kuva: Risto Silvola

Tullihallituksen leivissä työskentelevän Pirjo Ahvenlammen, 57, titteli on komealta kalskahtava. Hän on tulliylitarkastaja.

Tullihallituksessa hän vastaa työhyvinvointiin liittyvistä asioista ja nauttii työstään valtavasti. Työhyvinvointi on Ahvenlammelle sydämen asia ja hän onkin omien sanojensa mukaan unelmaduunissa. Pitkäjänteinen työ organisaation sisällä motivoi, sillä tällöin pääsee näkemään myös hedelmät, joita työ kantaa.

E

nnen päätymistään Tulliin Ahvenlampi ehti tehdä pitkän uran erilaisissa tehtävissä. Oulussa syntynyt ja Tyrnävällä kasvanut Ahvenlampi opiskeli ensin Raahen kauppaoppilaitoksessa ja teki opiskeluaikana töitä Posti- ja lennätinlaitoksella.

Kaupallisen tutkinnon suoritettuaan Ahvenlampi oli töissä Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa fysiologian laitoksella sekä Porvoossa paloasemalla, jossa hän oli työyhteisön ainoa nainen. Sieltä hän siirtyi yksityiseen hoitolaitokseen, jossa teki muun muassa toimistotöitä ja toimi kymmenen vuotta samaisen laitoksen johtajana.

Hoitolaitosta johtaessaan Ahvenlammesta alkoi tuntua, että oma koulutus ei oikein riitä paitsi asiakaskunnan, myös henkilökunnan ja johtamisen näkökulmista. Hän hakeutui ensin Avoimeen yliopistoon lukemaan psykologiaa. Psykologian opinnot eivät kuitenkaan tuntuneet vastaavan kysymyksiin, joita Ahvenlampi oli työuransa aikana pohtinut. Työkaluja ja vastauksia pohdintoihin alkoi löytyä, kun Ahvenlampi eksyi sosiaalipsykologian johdantokurssille.

kaan. ”Kokemukset eri työyhteisöistä ovat olleet äärettömän tärkeitä”, Pirjo Ahvenlampi kertoo. ”Oppiminen on aikuisena paljon helpompaa, kun kokemuksia, sattumia ja elettyä elämää on ehtinyt kertyä.” Opinnot Helsingin ja Turun Avoimissa yliopistoissa johtivat Ahvenlammen Kuopion yliopistoon, josta hän valmistui 2001.

Ahvenlampi käsitteli gradussaan työterveyshoitoyksikön virallisia ja epävirallisia tavoitteita. Hoitokodissa työskennellessään hänellä oli herännyt haave, että pystyisi vaikuttamaan ihmisten elämään jo varhaisemmassa vaiheessa, ennen heidän päätymistään hoitolaitokseen. Valmistuttuaan hän työskenteli mm.

Suomen mielenterveysseuran Mieli työssä -hankeessa. Tämän jälkeen Ahvenlampi oli töissä Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmeniassa, jossa hän keskittyi työhyvinvointiasioihin Työterveyslaitoksen kanssa yhteistyössä toteutetussa Ikä kehys -hankkeessa.

Sosiaalipsykologiaa työelämän tarpeisiin

Vuonna 2004 Ahvenlampi siirtyi työhyvinvointi- ja rekrytointitehtäviin ensin Eteläiseen tullipiiriin ja sitten Tullihallitukseen.

Tulli oli tuolloin ensimmäisiä organisaatioita, joissa oli 2000-luvun alussa herätty työhyvinvointiasioiden tärkeyteen. Se oli edelläkävijä paitsi valtion laitoksista, myös yleisesti, sillä tuolloin työhyvinvoinnin merkitystä oli vasta alettu ymmärtää.

Sosiaalipsykologiaa opiskellessaan Ahvenlampi peilasi koko ajan oppimaansa kokemuksiinsa eri työyhteisöistä ja työelämästä, ja suuntasi opiskelunsa nimenomaan työelämän tarpeiden mu-

Tullissa Pirjo Ahvenlampi on nyt työskennellyt seitsemän vuotta. Tullihallituksessa Ahvenlammen vastuualueita ovat työhyvinvointi, työterveys, kuntoutus ja päihdeasiat. Työ on luonteel-

7

taan ennaltaehkäisevää, joten koulutuksella ja työmallien kehittämisellä ja viemisellä työyhteisöihin on tärkeä sija työssä. Tämä tarkoittaa muun muassa siitä huolehtimista, että organisaatiot ja yksiköt toimivat ja ihmisten välinen yhteistyö, tiedonkulku ja vuorovaikutus pelaavat. Toki työhön kuuluu myös ongelma- ja ristiriitatilanteiden ratkomista. ”Mutta en ole mikään palokunta”, Ahvenlampi sanoo. ”Jos minulle soitetaan, että tule tänne nopeasti ratkaisemaan ongelma, en mene. Ihmisten pitää ensin itse yrittää ratkaista ongelmia. Jo hoitolaitoksessa työskennellessäni opin, että jos liikaa palvelen, niin varastan taidon toimia itse.”

Sosiaalipsykologin unelma-ammatti Ahvenlampi sanoo olevansa unelmaduunissa. Hänen mukaansa sosiaalipsykologien ammattitaitoa tarvitaan työhyvinvointiasioiden parissa. Jos työyhteisön työhyvinvoinnista vastaa työterveyslääkäri tai työterveyshoitaja, tarkoittaa se väistämättä sitä, että ongelmiin voidaan puuttua vasta sitten, kun niitä ilmenee.

Tällöinkin näkökulma on lääketieteellinen ja lääke usein sairausloma, jolla ei kuitenkaan ratkaista ongelman taustalla olevia syitä.

Työhyvinvoinnin paras tae on ennaltaehkäisy.

Pirjo Ahvenlampi harmittelee, että poliitikot tarjoavat ratkaisuksi työurien pidentämiseen työterveyshuollon tehostamista. Ahvenlampi korostaa, että ihmisen hyvinvointi koostuu ennen kaikkea sosiaalisesta hyvinvoinnista ja että työterveyshuolto on vain yksi osa hyvinvoinnin edistämisessä. Työterveyshuoltoakin tarvitaan, mutta työterveyshuolto ei voi auttaa asioissa, jotka ovat sosiaalipsykologian ydinaluetta.

” Työhyvinvoinnin paras tae on ennaltaehkäisy.”

Ahvenlammen mukaan olennaista on ohjata esimiehiä ja työyhteisöjä itse kehittämään työtapojaan ja vuorovaikutustaitojaan siten, että arjen konfliktitilanteet pystytään ratkaisemaan.

Tärkeää on myös tarjota välineitä tähän. ”Lopulta ristiriitatilanteen voivat ratkaista vain osapuolet itse”, Ahvenlampi muistuttaa. Hänelle kuuluu kuitenkin ongelmatilanteiden jälkiseuranta, jolla varmistetaan, että työyhteisössä on tapahtunut myönteistä kehitystä ja että ongelmiin on puututtu.

Sosiaalipsykologian teoriat ovat Ahvenlammelle työvälineitä, kun hän esimerkiksi arvioi työyhteisön tilannetta. Sen sijaan

KUKA? Nimi: Pirjo Ahvenlampi Kotoisin: Oulusta

Työtehtävät: työhyvinvointiin, työterveyteen, kuntoutukseen ja päihteisiin liittyvät asiat Harrastukset: mökkeily, sienestys, marjastus, metsätyöt ja veneily, lenkkeily

8

Suomen sosiaalipsykologit ry

Työpaikka: Tullihallitus

Ahvenlampi ei vie teorioita suoraan työyhteisön jäsenten koulutuksiin, vaan hän työstää ne sellaiseen muotoon, että koulutukseen osallistujat voivat saada niistä jotakin irti. ”Koetan kuitenkin aina ujuttaa jokaiseen koulutukseen edes yhden teorian”, hän naurahtaa.

tä kuitenkin motivoi erityisesti organisaation sisällä toimiminen. ”Työ on ihan erilaista, kun on työpaikan sisällä. Tällöin voi seurata kehitystä ja myös vaatia muutosta”, Ahvenlampi kertoo.

Onnistumisia omassa työssä ovat olleet esimerkiksi sairauspoissaolojen väheneminen. Työssä vaaditaankin pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuutta, sillä muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä.

Sitoutuminen kaiken A ja O Työhyvinvointi- ja organisaation kehittämistyötä Ahvenlampi tekee yhteistyössä työsuojelupäällikön ja esimiesten kanssa. ”Työhyvinvoinnissa on periaate, että mitään ei voi tehdä ilman johdon siunausta”, Ahvenlampi painottaa. ”Ei riitä, että tehdään työmalleja, vaan organisaation sitoutuminen tarvitaan aina”, hän jatkaa.

Omassa työssään Ahvenlampi pyrkii käyttämään osallistavia menetelmiä ja kuuntelemaan myös itse herkällä korvalla. ”Työhyvinvoinnissa meitä sosiaalipsykologeja tarvitaan kuulemaan, mitä tarvitaan ja missä. Tässä tehdään töitä sekä työyhteisön että yksilön kanssa, joten näkökulma on laajempi kuin psykologiassa”, Ahvenlampi kiteyttää.

Maaseudun rauhaa ja omaa aikaa Vapaa-ajalla luontoihmiseksi tunnustautuva Ahvenlampi nauttii mökkeilystä, sienestyksestä ja marjastuksesta. Metsätyöt ja veneily tuovat kaivattua vastapainoa arkeen. Hän nauttii pienistä asioista, maaseudun rauhasta ja hiljaisuudesta, omasta ajasta kotona. Päivän pieniä iloja voi olla vaikka kurjen huuto aamulla töihin lähtiessä tai juttelu ratikassa toisen matkustajan kanssa.

Auton hän jättää aina kauemmas ja kävelee tai kulkee jollakin toisella kulkuneuvolla loppumatkan työpaikalle.

Aiemmin iloa tuottivat myös käsityöt, mutta sittemmin niille ei ole jäänyt juuri aikaa. ”Ehkä sitten eläkkeellä”, Ahvenlampi nauraa.

Ahvenlampi tekee pyydettäessä keikkaa myös muihin valtion virastoihin ja käy esimerkiksi pitämässä niissä koulutuksia. Hän-

Tulossa sosiaalipsykologinen yrittäjyysilta!

Suomen sosiaalipsykologit ry ja Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian alumnit järjestävät tänä keväänä yrittäjyysillan. Illan tarkoituksena on tutustua sosiaalipsykologina yrittämisen eri muotoihin ja mahdollisuuksiin. Tilaisuudessa kuulemme yrittäjiä ja jaamme aiheeseen liittyviä mietteitä ja kokemuksia.

Aika: keskiviikkona 11.5.2011 klo 17.00–19.15 Paikka: Unioninkatu 37 (00170 Helsinki), seminaarihuone 4 Lisätietoja tulossa sähköpostitse, joten varmistathan että yhteystietosi ovat ajantasaiset.

Lämpimästi tervetuloa!

9

Poimintoja tieteen kentältä Koonnut: Suvi Silferberg ja Paula Vehmaskoski

Sosiaalisen identiteetin teoria valvontakameroiden hyväksymisen selittäjänä Exeterin yliopiston tutkijat ovat tutkineet sosiaalisen identiteetin ja sosiaalisen kategorisoinnin yhteyttä kameravalvonnan hyväksymiseen. Pienessä englantilaiskaupungissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että mitä enemmän vastaajat samastuivat kaupunkiin, sitä vähemmän he kokivat kameroiden loukkaavan yksityisyyttään. Yhteys välittyi kameroiden oletetun turvallisuuden edistämisen kautta. Mitä enemmän kaupunkiin siis samaistuttiin, sitä enemmän valvontakamerat nähtiin sisäryhmän etua ajavana turvallisuutta edistävänä asiana, ja sitä vähemmän niiden koettiin loukkaavan yksityisyyttä.

Tutkijat testasivat havaintoaan vielä kokeellisella asetelmalla yliopiston opiskelija-asuntolassa, jossa samastumista valvonnan järjestäjään manipuloitiin kiinnittämällä koehenkilöiden huomio yhteiseen yliopistoidentiteettiin tai rajatumpaan, vähemmän inklusiiviseen opiskelija-asuntolaidentiteettiin. Samoin valvonnan kerrottiin saaneen alkunsa joko yleisesti yliopistolaisten esittämästä aloitteesta tai kyseisen opiskelija-asuntolan asukkaiden aloitteesta.

Ne, joiden asuntolaidentiteettiä oli korostettu, kokivat kameravalvonnan uhkaavan yksityisyyttään enemmän, jos valvonnan kerrottiin olleen yleisesti yliopistolaisten aloite, kuin jos valvonnan kerrotiin olevan nimenomaan heidän asuntolansa opiskelijoiden aloite. Ryhmän, jonka yleistä yliopistoidentiteettiä oli korostettu, sisällä ei ollut eroja kameravalvonnan kokemisessa uhaksi yksityisyydelle kahden järjestävän tahon välillä. Tämä noudattelee sosiaalisen kategorisoinnin teoriaa, sillä asuntolakategoria nähdään yliopistoidentiteetin sisällä olevaksi kategoriaksi. Oleellista kameravalvonnan hyväksymiselle on siis, että sen järjestäjä koetaan osaksi omaa identiteettiä; tällöin kameroiden ajatellaan edistävän omaa ja muiden sisäryhmän jäsenten turvallisuutta ja niitä ei koeta uhkana yksityisyydelle.

O’Donnell, A. T.; Jetten, J. & Ryan, M. K. (2010). Who is watching over you? The role of shared identity in perceptions of surveillance. European Journal of Social Psychology, 40, 135–147.

Oksitosiinista apua sosiaalisiin taitoihin

Tutkijat olettivat oksitosiinin parantavan koehenkilöiden AQ-pisteitä, ja näin kävikin. Erityisesti sosiaalisesti einiin-taitavat henkilöt paransivat empatiaan liityviä pisteitään oksitosiinin avulla. Yleisesti ottaen oksitosiinin onkin uskottu vaikuttavan lisäämällä ihmisen empatiakykyä ja kykyä ymmärtää toisia ihmisiä. Nämä tutkimustulokset kuitenkin osoittivat lisäksi, että sosiaalisesti taitavilla ihmisillä oksitosiini ei lisännyt sosiaalista taitoa nimeksikään, vaan vaikutus voitiin nähdä sosiaalisesti ei-niin-taitavilla, jotka oksitosiinia saatuaan päätyivät sosiaalisesti taitavien kanssa samalle tasolle. Tutkijat pohtivatkin jatkotutkimuksen tarpeellisuutta sen selvittämiseksi, voisiko oksitosiinia mahdollisesti käyttää sosiaalisesti rajoittuneiden kuten autististen ihmisten hoidossa.

Bartz, J. A.; Zaki, J.; Bolger, N.; Hollander, E.; Ludwig, N. N.; Kolevzon, A. & Ochsner, K. N. (2010). Oxytocin Selectively Improves Empathic Accuracy. Psychological Science, 21 (10), 1426–1428.

10

Suomen sosiaalipsykologit ry

Viimeaikaisen yhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan rakkauden hormoniksikin kutsuttu oksitosiini voi parantaa yksilön sosiaalista kognitiota. 27 tervettä miestä osallistui kokeelliseen tutkimukseen, jossa tutkimushenkilöt jaettiin kahteen ryhmään. Toinen ryhmistä sai oksitosiinia nenän kautta ja toinen ryhmistä puolestaan placeboa. Tämän jälkeen miehet täyttivät Autism Spectrum Quotient (AQ) testin, joka ennustaa sosiaalisen kognition kykyä.

Avain altruismiin nykyteknologian avulla Hyödyntämällä uusia digitaalisia evoluutiota mallintavia ratkaisuja on pystytty demonstroimaan aiemmin mahdottomalta tuntuneita asetelmia. Altruismi tunnetaan ihmisen kykynä uhrata itsensä auttaakseen muita, ja on ollut niin evoluutiotarkastelussa kuin sosiaalipsykologiassakin yksi mielenkiintoisimmista ilmiöistä.

Tähän asti evoluutiotutkijat eivät ole täysin pystyneet selittämään, mistä altruismi juontaa juurensa, etenkin kun geenien ja altruismin välistä yhteyttä ei ole pystytty löytämään. Nyt kuitenkin uuden digitaalisen evoluutiosovelluksen avulla pystyttiin luomaan erilaisia kokeellisia asetelmia. Tutkijat havaitsivat, että geenit olivat halukkaampia auttamaan sellaisia geenejä, jotka olivat näiden kanssa fyysisesti yhtäläisempiä kuin geenejä, joille he itse asiassa olivat sukua.

Fyysinen ulkonäkö voidaankin tutkijoiden mielestä nähdä parempana samanlaista geeniperimää ennakoivana tekijänä kuin jos verrataan pelkkään sukulaisuuteen – sukulaisethan eivät aina jaa samoja geenejä. Digitaalisissa olosuhteissa huomattiin, että jos sukulaisuuteen perustuvien organismien annettiin kehittyä vapaasti, ne päätyivät mieluummin auttamaan fyysisesti samankaltaisia organismeja kuin saman geeniperimän jakavia organismeja.

Altruismin tutkimukselle tämä voidaan nähdä mielenkiintoisena edistysaskeleena, joskin lisätutkimusta tarvitaan.

Clune, J.; Goldsby, H. J.; Ofria, C. & Pennock, R. T. (2011). Selective pressures for accurate altruism targeting: evidence from digital evolution for difficult-to-test aspects of inclusive fitness theory. Proceedings of the Royal Society B: Biological Science, 278 (1706), 666–674.

Syyllisyyden ”pimeä” puoli?

Syyllisyyttä on pitkään pidetty positiivisena moraalisena emootiona, joka suojelee ja edesauttaa ihmisten sosiaalisia suhteita rankaisemalla väärinkäytöksistä toisia kohtaan. Syyllisyyden tunteen onkin todettu johtavan korjaavaan toimintaan, kuten anteeksipyyntöihin, tunnustamiseen ja prososiaaliseen toimintaan. Hollantilaiset tukijat panivat kuitenkin merkille, että aiempi tutkimus on keskittynyt vain dyadisiin (kahdenvälisiin) suhteisiin uhrin ja väärintekijän välillä, ja heidän hypoteesinsa oli, että jos myös muu sosiaalinen kenttä otetaan huomioon, uhrin positiivinen huomiointi tapahtuukin muun sosiaalisen ympäristön kustannuksella, ei niinkään väärintekijän omalla kustannuksella.

Hypoteesia testattiin useammalla kokeellisella asetelmalla, jossa verrattiin syyllisyyttä tuntevien ja verrokkihenkilöiden palkkioiden tai ajan jakoa uhrin, itsensä ja kolmannen osapuolen (yksittäinen tietty henkilö tai yleistä hyvää edustava hyväntekeväisyysjärjestö) välillä, ja havaittiin, että itselle jaetun palkkion suuruudessa ei ollut eroa kahden ryhmän välillä, siinä missä syyllisyyttä tuntevat jakoivat verrokkiryhmää enemmän palkkioita tai aikaa uhrille ja vähemmän kolmannelle osapuolelle.

Johtopäätöksenä kirjoittajat esittävät, että vaikka syyllisyydentunne edistää prososiaalista käyttäytymistä uhria kohtaan, tämän suhteen korjaamiseen laitettu panostus tapahtuu usein muiden ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella, ja menetettyä panostusta ei useinkaan korvata kolmannelle osapuolelle myöhemminkään. Näin ollen syyllisyys saattaa aiheuttaa negatiivisia sivuvaikutuksia niille henkilöille, joita ei koeta oman toiminnan uhreiksi.

Tässä mielessä syyllisyydentunne ei ole yhteiskunnan kannalta yksinomaan moraalisesti positiivinen emootio.

De Hooge, I. E.; Nelissen, R. M. A.; Breugelmans, S. M. & Zeelenberg, M. (2011). What is moral about guilt? Acting ”prosocially” at the disadvantage of others. Journal of Personality and Social Psychology, 100 (3), 462–473.

11

Ympäristö säätelee ja muokkaa nuorten etnisiä asenteita Teksti: Tuuli Anna Mähönen, VTT

Tuore väitöstutkimus haastoi sosiaalipsykologian valtavirralle tyypilliset käsitykset yksilön kokemusten määräävästä vaikutuksesta ryhmäsuhteiden kehittymisessä. Tulokset osoittivat, että nuorten ulkoryhmäasenteet muodostuvat kiinteässä yhteydessä heidän sosiaaliseen ympäristöönsä.

Halusin tutkimuksellani haastaa yksilökeskeisen kuvan asenteiden kehityksestä, sillä jo yli puoli vuosisataa ryhmienvälisten suhteiden tutkimuskentällä vaikuttaneen kontaktihypoteesin keskiössä ovat näihin päiviin saakka olleet yksilön omat kontaktikokemukset ja niiden myötä yksilön vastuu suhtautumisestaan esimerkiksi toisiin kulttuuriryhmiin. Erityisesti nuorten ollessa kyseessä on kuitenkin tärkeää muistaa, että sosiaalinen ympäristö vaikuttaa olennaisella tavalla siihen, mitä kulloinkin pidetään hyväksyttävänä tapana suhtautua tai käyttäytyä. Lisäksi koetut sosiaaliset normit vaikuttavat paitsi asenteiden ilmaisuun, myös omien kontaktikokemusten muodostumiseen. Lähdinkin tarkastelemaan, voivatko koetut normit vaikuttaa myös kontaktikokemusten ja asenteiden väliseen suhteeseen, ja ovatko nämä vaikutukset erilaisia tyttöjen ja poikien tai etnisten enemmistö- ja vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten keskuudessa.

Toteutin tutkimukseni kyselytutkimuksena yhteensä 20 yläkoulussa. Implisiittisiä asenteita tutkin ensimmäistä kertaa Suomessa käytetyllä Single Target Implicit Association Test -menetelmällä, jossa mitataan vastaajan ulkoryhmään liittämiä assosiaatioita millisekunnin tarkkuudella. Tutkimukseeni osallistui yhteensä 814 suomalaisenemmistöä edustavaa kotkalaisnuorta ja 132 venäjänkieliseen vähemmistöön kuuluvaa helsinkiläisnuorta.

Useilla vähemmistöryhmään kuuluvilla vastaajilla oli yksi suomalaisenemmistöön kuuluva vanhempi, mutta vanhempien etninen tausta otettiin huomioon analyyseissa, eikä se vaikuttanut tulosten tulkintaan.

Mitä tutkimukseni keskeisimpiin tuloksiin tulee, havaitsin, että koettu normatiivinen paine myönteisten ulkoryhmäasenteiden ilmaisemiseksi säätelee eksplisiittisten eli julkilausuttujen ja implisiittisten eli automaattisten, osin tiedostamattomienkin asenteiden välistä suhdetta. Kielteiset venäläisiin maahanmuuttajiin

12

Suomen sosiaalipsykologit ry

T

arkastelin tuoreessa sosiaalipsykologian väitöstutkimuksessani, miten 1) henkilökohtaiset kokemukset etnisten ryhmien välisestä kontaktista ja 2) normit etnisiin ulkoryhmiin suhtautumisesta ovat yhteydessä suomalaista enemmistöä ja venäjänkielistä vähemmistöä edustavien nuorten ulkoryhmäasenteisiin. Tutkimuksen teoreettinen tausta perustui Gordon Allportin (1954) klassiseen kontaktihypoteesiin, sosiaalipsykologiseen tutkimukseen normien vaikutuksista ulkoryhmäasenteisiin (esim. Rutland, 2004; Stangor & Leary, 2006) sekä kehityspsykologiseen tutkimukseen eksplisiittisten (tietoisten) ja implisiittisten (automaattisesti aktivoituvien) ulkoryhmäasenteiden kehityksestä nuoruusiässä (esim. Barrett, 2007; Killen, McGlothlin, & Henning, 2008).

kohdistetut implisiittiset asenteet olivat linjassa eksplisiittisesti ilmaistujen asenteiden kanssa vain silloin, kun suomalaisenemmistöön kuuluvat nuoret eivät kokeneet normipainetta myönteisten asenteiden ilmaisuun. Tulos on tärkeä siksi, että viimeaikaiset kansainväliset tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että vaikeasti kontrolloitaviin ja tiedostettaviin implisiittisiin asenteisiin voidaan vaikuttaa eksplisiittisten asenteiden kautta.

Toiseksi, tutkimukseni osoitti, että koetut asennenormit (eli vanhempien ja vertaisten ulkoryhmäasenteet) vaikuttavat ryhmienvälisen kontaktin ja eksplisiittisten ulkoryhmäasenteiden suhteeseen eri tavoin sukupuolesta ja ryhmän statuksesta riippuen. Myönteiset normit näyttävät olevan erityisen tärkeitä enemmistöryhmää edustavien poikien asenteiden kannalta; jotta heillä olisi yhtä myönteiset asenteet kuin tytöillä, tarvitaan asenteiden tueksi niin myönteisiä kontaktikokemuksia kuin myönteisiä asennenormejakin. Sosiaalisten normien vaikutus asenteisiin on korostunut myös etniseen vähemmistöön kuuluvien nuorten kohdalla. Heidän on erityisen tärkeää verrata asenteitaan ja kokemuksiaan ryhmienvälisestä kontaktista toisten sisäryhmänsä jäsenten kokemuksiin ja asenteisiin tullakseen toimeen kielteisten kontaktikokemusten ja etnisen syrjinnän kanssa. Tällainen vertailu ei ole yhtä merkityksellistä valta-asemassa olevan enemmistöryhmän kohdalla. Tulokset antavat esimerkiksi interventioiden suunnittelijoille ja monikulttuurisuuskasvatuksen parissa työskenteleville tietoa sukupuolen ja kulttuuritaustan merkityksestä etnisten asenteiden kehittymiselle.

Lopuksi, tutkimukseni osoitti, että nuoret eivät arvioi ryhmienvälistä kontaktia vain omien kokemustensa, vaan myös oman sisäryhmänsä ja yhteiskunnan näkökulmista. Mitä tärkeämpänä enemmistönuoret pitivät venäläisten maahanmuuttoa kulttuurin ja elämäntavan rikastuttamisen vuoksi, sitä myönteisemmät olivat heidän eksplisiittiset asenteensa kyseistä ulkoryhmää kohtaan. Tutkiessani taloushyötyjä syynä venäläisten maahanmuuton tärkeyteen havaitsin kuitenkin, että taloudellinen hyötynäkökulma ei ollut yhteydessä nuorten eksplisiittisiin asenteisiin venäläisiä maahanmuuttajia kohtaan. Sen sijaan tutkimustulokseni osoittivat, että mitä korostuneempana maahanmuuttajien tuoma taloudellinen hyöty nähdään, sitä kielteisemmät ovat nuorten implisiittiset asenteet tätä ryhmää kohtaan. Aiemman tutkimuksen perusteella tämän voidaan ajatella johtuvan siitä, että liiallinen taloudellisen riippuvuuden korostuminen yhteiskunnallisessa keskustelussa saattaa saada nuoret kokemaan oman sisäryhmänsä – suomalaiset – uhattuna. Useissa tutkimuksissa on myös havaittu, että taloudellisen kilpailuasetelman on vaara johtaa ryhmäsuhteiden kärjistymiseen monikulttuurisissa yhteiskunnissa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että nuorten ulkoryhmäasenteet muodostuvat kiinteässä yhteydessä heidän sosiaaliseen ympä-

ristöönsä. Tutkimukseni osoitti koettujen sosiaalisten normien tärkeyden ryhmienvälisen kontaktin ja ulkoryhmäasenteiden välistä suhdetta tutkittaessa. Myönteisten normien avulla voidaan parhaimmillaan rikkoa kielteisten kontaktikokemusten ja ennakkoluulojen välinen noidankehä sekä vaikuttaa eksplisiittisten ja implisiittisten asenteiden väliseen suhteeseen. Saamani tutkimustulokset korostavatkin yhteiskunnan ja kasvattajien vastuuta nuorille välittyvistä viesteistä maahanmuuttoon ja etnisiin ryhmäsuhteisiin liittyen.

Tuuli Anna Mähösen väitöskirja ”What should I think; How should I feel? The balancing of personal experiences and social norms in the outgroup attitude formation of youth” tarkastettiin 9.2.2011 Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimi professori Rupert Brown (University of Sussex) ja kustoksena professori Karmela Liebkind (Helsingin yliopisto). Väitöskirja julkaistiin sosiaalitieteiden laitoksen julkaisusarjassa (1:2011), ja sitä voi tilata Unigrafian kautta (http://www.yliopistopaino.fi/). Väitöskirja on myös luettavissa sähköisesti Helsingin yliopiston e-thesis palvelussa osoitteessa http://ethesis.helsinki.fi/.

Lähteet: Allport, G. W. (1954). The nature of prejudice. Cambridge: Addison-Wesley.

Barrett, M. (2007). Children’s knowledge, beliefs and feelings about nations and national groups. Essays in Developmental Psychology. New York: Psychology Press.

Killen, M., McGlothlin, H., & Henning. A. (2008). Explicit judgments and implicit bias: A developmental perspective. In S. R. Levy & M. Killen (Eds.), Intergroup attitudes and relations in childhood through adulthood (pp. 126–145). Oxford: Oxford University Press.

Rutland, A. (2004). The development and self-regulation of intergroup attitudes in children. In M. Bennett & F. Sani, The development of the social self (pp. 247–265). Hove: Psychology Press.

Stangor, C., & Leary, S. P. (2006). Intergroup beliefs: Investigations from the social side. Advances in Experimental Social Psychology, 38, 243–281

13

Kuka onnistuu elämäntapamuutoksessa?

— Käyttäytymisen muuttamisen psykososiaalisista determinanteista Teksti: Nelli Hankonen, kuvat: Herman Brinkman & Agnetha Lesch

Elintapoihin liittyvät krooniset sairaudet, kuten tyypin 2 diabetes, ovat suurimpia elämänlaatua ja elinajanodotetta heikentäviä tekijöitä nykypäivän Suomessa. Elintapasairauksia olisi helppo ehkäistä riittävällä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla, mutta ruokailu- ja liikuntatottumusten muuttaminen on monelle vaikeaa. Väitöskirjassani tutkin sosiaaliskognitiivisten ja persoonallisuustekijöiden yhteyttä muutoksessa onnistumiseen interventio-osallistujien keskuudessa väestöryhmittäin.

Muutokseen motivoitumisen teema oli kiinnostanut minua jo aikaisemmin, mutta terveyspsykologiasta löytyi teorioita prosessin systemaattisempaan mallintamiseen.

Myöhemmin Kansanterveyslaitoksella tutkijana aloittaessa palaset loksahtivat paikoilleen. Väitöstyöni aineistoksi tullut interventiotutkimus oli perustunut erääseen sosiaaliskognitiiviseen malliin käyttäytymisen muutoksesta, terveyskäyttäytymisen prosessimalliin (Health Action Process Approach HAPA, kuva 1) (Schwarzer, 2008; Schwarzer & Fuchs, 1996; Schwarzer & Luszczynska, 2008). HAPA olettaa, että käyttäytymisaikomuksen muodostamiseen

14

vaikuttavat ensinnäkin suurempi luottamus omaan pystyvyyteen suorittaa tietty tehtävä (esim. harrastaa liikuntaa säännöllisesti), toiseksi asenteet tai käsitykset siitä, että toiminnasta seuraa enemmän hyötyjä kuin haittoja (esim. vaakakupissa painaa enemmän liikunnasta seuraava hyvä olo ja laihtuminen kuin vaikkapa hikoilemisen epämukavuus tai vapaa-ajan väheneminen), ja kolmanneksi käsitys

Suomen sosiaalipsykologit ry

E

nnen väitöskirjan tekoa työskentelin muun muassa sosiaalipsykologian opettajana eri keski- ja korkea-asteen oppilaitoksissa sekä työnhakuvalmentajana työttömille nuorille Spring House Oy:ssä.

Varsinkin viimeksi mainitussa työssä oli kyse olennaisesti käyttäytymisen muuttamisesta – nuorten motivoimisesta työn hakemiseen tai sopivan koulutusalan valintaan ja tähän tavoitteeseen pyrkimisen tukemisesta – mutta mielessäni ei ollut systemaattista sisäistä mallia siitä, mikä edeltää onnistunutta muutosta. En ehkä osannut sellaista aktiivisesti kaivatakaan.

kuva: Herman Brinkman siitä että toiminnalla voidaan välttää itseä uhkaava vakava terveysriski kuten sydänsairaus. Muuttuakseen konkreettiseksi toiminnaksi tämä aikomus puolestaan edellyttää toimeenpanoaikomusten muodostamista eli tarkkojen toimintasuunnitelmien tekemistä (”aina keskiviikkoisin seitsemän uutisten jälkeen lähden hölkkälenkille”) ja varmistussuunnitelmien tekemistä (”jos sataa, menen lenkin sijasta kuntosalille”).

Intuitiivisesti olin työnhakuvalmentajana toiminutkin em. oletusten mukaisesti: Olin pyrkinyt valamaan luottamusta omiin kykyihin niillä nuorilla, joiden pystyvyyden tunne työnhaussa oli matala, ja toisaalta niiden kohdalla, jotka olivat jo motivoituneita ja muodostaneet aikomuksen eli siirtyneet ns. toimintavaiheeseen, olin painottanut itsesäätelystrategioita kuten työnhaun suunnitelmallisuutta.

HAPA-malli eksplikoi nämä toimintani taustaoletukset systemaattisena mallina – vaikkei kyse ollutkaan terveyskäyttäytymisestä. Tutkijana KTL:ssä (nyk. THL) jatkoin pystyvyyden ja muiden toiminnan psykologisten determinanttien pyörittelyä tilastollisissa malleissa ja diabeteksen ehkäisykontekstissa.

Terveyskäyttäytymisen muutos terveydenedistämisen tavoitteena: Väitöstutkimuksen lähtökohta Terveyden edistämisen sovellusalue on tullut käyttäytymistieteilijöiden kannalta – joihin myös sosiaalipsykologit lukeutuvat – yhä keskeisemmäksi. Nykymaailmassa elämänlaatua ja elinajanodotetta heikentävät ensisijassa ei-tarttuvat krooniset sairaudet kuten tyypin 2 diabetes.

Elinympäristön muuttuminen painonhallinnan kannalta hankalammaksi autoineen ja ylenpalttisine ruokatarjontoineen lisää elintapoihin liittyviä sairauksia räjähdysmäisesti. Yksilötasolla ongelmia voitaisiin ehkäistä riittävällä liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla, mutta elämän-

tapamuutos on monille vaikeaa. Väitöstutkimuksessani keskityin tutkimaan onnistuneen elämäntapamuutoksen psykososiaalisia determinantteja.

Mitä uutta tutkimukseni sitten pyrki selvittämään? Jo ennalta tunnettiin pystyvyyskäsitysten, suunnittelun ja sosiaalisen tuen yhteys käyttäytymisen muutokseen ja sen ylläpitoon, mutta empiirisesti niiden muutosten yhteyttä käyttäytymisen muutokseen on tutkittu vähän. Myös sukupuolen ja koulutuksen yhteyttä psykososiaalisiin muutosmekanismeihin on tutkittu vain vähän väestöryhmien terveyseroista huolimatta, eikä persoonallisuuden vaikutuksia terveyskäyttäytymisen muuttamiseen juurikaan tunneta. Väitöskirjassani tutkin ryhmäpohjaiseen elintapainterventioon osallistuneiden psykososiaalisia muutosprosesseja näiden kolmen teeman valossa, joita esittelen alla tarkemmin.

Ikihyvä Elämäntapaneuvonta aineistona Tutkimusaineistona oli yhteensä 385 50–65-vuotiasta henkilöä, joilla oli kohonnut riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. He osallistuivat Ikihyvä Päijät-Häme Elämäntapaohjauksen (Absetz et al., 2009; Absetz et al., 2007) kuuteen pienryhmätapaamiseen. Teoriaperusteisen ohjelman tavoitteina oli auttaa osallistujia lisäämään liikuntaa ja muuttamaan ruokailutottumuksiaan terveellisemmiksi ja näin vähentää lihavuutta. Teoriaperusteisuudella tarkoitetaan sitä, että ryhmätapaamisten ohjelma oli tarkasti suunniteltu (sosiaali)psykologisten mallien mukaan siten, että erilaisia käytännön strategioilla pyrittiin vai-

15

kuttamaan käyttäytymisen muutoksen determinantteihin (esim. pystyvyyden tunteeseen, tulosodotuksiin eli asenteisiin).

Keskeinen taustateoria tässä tutkimuksessa oli em. terveyskäyttäytymisen prosessimalli, sekä mm. itsemääräytymisen teoria (Self-Determination Theory) (Ryan & Deci, 2000), jonka mukaan sisäsyntyinen motivaatio (”Harrastan liikuntaa, koska se on itsessään hauskaa ja yhteneväistä identiteettini kanssa!”) johtaa pysyvämpään ja laadukkaampaan toimintaan kuin ulkoinen motivaatio (”Harrastan liikuntaa, koska puolisoni/lääkärini pakottaa

ja muutoin minua/ulkonäköäni paheksutaan”). Kurt Lewin oli muuten oikeilla jäljillä klassisessa lausahduksessaan; teoriaperusteisten interventio-ohjelmien on viimeaikaisissa katsauksissa ja meta-analyyseissa havaittu olevan vaikuttavampia kuin ohjelmien, jotka eivät perustu (sosiaali)psykologisiin teorioihin (Peters, Kok, Ten Dam, Buijs, & Paulussen, 2009; Webb, Joseph, Yardley, & Michie, 2010).

Tutkimuksen muuttujat mitattiin lomakekyselyillä ja päiväkirjoina (psykososiaalisia tekijöitä, persoonallisuuspiirteitä ja liikunta- ja ruokailutottumuksia) ja terveydenhoitajan mittauksina (paino ja vyötärönympärys) ennen interventiota, sen jälkeen, sekä vuoden ja kolmen vuoden seurannoissa.

Psykologian ja sosiaalipsykologian teoreettisia malleja motivaatiosta ja toiminnasta on empiirisesti tutkittu usein poikkileikkausasetelmassa tai pitkittäistutkimuksissa muuttujien tasoja toisiinsa linkaten. Teoriat kuitenkin olettavat, että muutos psykologisessa ennustajassa (esim. pystyvyyden tunne) aiheuttaa vastaavasti muutoksen käyttäytymisessä. Tämä epäsuhta on osin johtunut muutoksen tilastollisen analyysin hankaluuksista, mutta viimeaikainen kehitys rakenneyhtälömallinnuksessa on tuottanut luotettavampia tapoja mallintaa muutosta tilastollisesti. Väitöskirjani analyyseissa keskityinkin toistaiseksi harvinaisempaan tapaan käyttää muutoksia ennustetekijöissä ennustamassa muutoksia käyttäytymisessä.

Osatutkimukset osoittivat, pystyvyyden lisääntyminen ohjauksen aikana ennusti liikunnan lisääntymistä kolmen kuukauden ja vuoden ajalla sekä laihtumista

16

Suomen sosiaalipsykologit ry

Teema 1: Dynaamiset muutokset, ei stabiilit tasot

vielä kolmen vuoden kohdalla. Liikunnan suunnittelun lisääminen oli yhteydessä lisääntyneeseen liikuntaan heti ohjauksen päätyttyä. Suunnitelmat terveellisten ruokailutottumusten ylläpidon varmistamiseksi auttoivat rasvan vähentämisessä vuoden seurannassa. Jälkimmäisessä kriittistä oli intervention jälkeisten suunnitelmien riittävän suuri määrä, ei niinkään se, kuinka paljon suunnitelmat olivat lisääntyneet.

Teema 2: Tutkimaton universaalisuusoletus Sosiaaliskognitiiviset teoriat olettavat yleisesti, että käyttäytymisen determinanttien vaikutukset käyttäytymiseen ovat samanlaiset sukupuolesta ja sosioekonomisesta taustasta huolimatta. Tätä teoreettista oletusta on kuitenkin tutkittu empiirisesti vähän. Sosioekonomiset terveys- ja hyvinvointierot ovat kasvussa: suomalainen työmies kuolee toimihenkilömiestä peräti 7 vuotta aikaisemmin. Jos ohjelmat vaikuttaisivatkin välittäviin psykologisiin tekijöihin ja lopputuloksiin eri tavoin eri väestöryhmissä, perusteeton universaalisuusoletus vaarantaa pyrkimyksen vähentää eriarvoisuutta.

Tutkimukset osoittivat, että naiset muodostivat miehiä enemmän liikuntaa koskevia toimintasuunnitelmia, mutta saivat lähipiiristään vähemmän tukea elämäntapamuutokseen. Sosioekonominen asema operationalisoitiin korkeimpana saavutettuna tutkintona. Koulutustausta ei kuitenkaan vaikuttanut intervention aikana tapahtuneisiin pystyvyyden tai suunnittelun muutoksiin kuin yhden tekijän osalta: Liikunnan esteiden voittamista koskeva pystyvyys koheni hieman vähemmän matalasti koulutettujen joukossa. Erilliset analyysit osoittivat myös matalasti koulutettujen naisten lähipiirin ”rankaisevan” (esim. pilkkaavan) heitä elintapamuutospyrkimyksistä keskimäärin muita enemmän. Valtaosa determinanteista kuitenkin oli samanlaisia eri ryhmissä, ja niiden vaikutukset käyttäytymisen muutokseen olivat pääosin samanlaiset naisilla ja miehillä sekä eri koulutusryhmissä.

Teema 3: Vaikuttaako persoonallisuus muutoksessa onnistumiseen?

Koska persoonallisuudeltaan optimistisempien henkilöiden on todettu käyttävän funktionaalisempia ongelmanratkaisustrategioita ja olevan sinnikkäämpiä tavoitteellisessa toiminnassa, voisi olettaa, että heidän elintapamuutoksensakin sujuu paremmin. Lisäksi on mahdollista, että terveyskäyttäytymiseen liittyvän pystyvyysodotuksen

kohentamiseen tähtäävä ohjelma onnistuisi vaikuttamaan tehokkaammin ylipäänsä myönteisiä tulevaisuusodotuksia omaavien ihmisten joukossa. Analyysit kuitenkin paljastivat, etteivät persoonallisuudeltaan optimistiset laihtuneet pessimistejä enempää, ja pystyvyyskin muuttui samalla tavoin.

Sandra Bemin tekstejä psykologisesta maskuliinisuudesta, feminiinisyydestä ja androgyniasta lukeneille on tuttu ajatus siitä, että biologista sukupuolta tärkeämpiä ovat sukupuolirooleihin liittyvät psykologiset erot. Tutkinkin neljännessä osatyössäni sitä, miten persoonallisuuden agenttisuus (”maskuliinisuuspiirteet”, mm. aktiivinen, kilpailuhenkinen, itsenäinen) ja ihmissuhdesuuntautuneisuus (”feminiinisyyspiirteet”, mm. lämmin toisia kohtaan, ystävällinen, muita huomioiva) vaikuttivat Ikihyvä-intervention naisten laihtumistuloksiin. Agenttisuus oli naisilla yhteydessä laihtumiseen vuoden seurannassa.

Ihmissuhdesuuntautuneet naiset hyötyivät eniten lähipiirin tuesta; parhaat laihtumistulokset saivat ne naiset, joilla oli paljon sosiaalista tukea ja jotka saivat korkeat pisteet feminiinisyys-skaalasta. Kuitenkin kolmen vuoden laihtumiseen vaikutti vain pystyvyyden vahvistuminen intervention aikana, eivät persoonallisuustekijät.

Mitä johtopäätöksiä käytäntöön?

Terveysammattilaisten tulisi keskittyä vahvistamaan elämäntapamuutokseen pyrkivän uskoa omaan pystyvyyteen. Jo aiemmin on tiedetty, että terveysriskien korostaminen ja pelkän tiedon antaminen ei motivoi potilasta käyttäytymisen muuttamiseen. Kuitenkin tässä tutkimuksessa saatu tieto pystyvyyden näinkin pitkän aikavälin vaikutuksista (vuoden ja kolmen vuoden seurantoihin) on ainutlaatuista ja korostaa myönteisten psykologisten tekijöiden voimaa ”positiivisen psykologian” suuntauksen hengessä. Vahvan pystyvyyden hyöty perustuu mm. siihen, että se mahdollistaa haastavampien (ei kuitenkaan liian) tavoitteiden asettamisen, lisää sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta vastoinkäymisiä kohdatessa ja parantaa ongelmanratkaisustrategioita (Bandura, 1997).

Toinen tärkeä huomio on, että motivoituneiden ihmisten ohjaaminen konkreettisten toiminta- ja varmistussuunnitelmien tekoon parantaa onnistumistodennäköisyyttä pitkälläkin tähtäimellä. Liikunta- ja ravitsemustottumusten muuttamisessa parhaita tuloksia on kansainvälisestikin saatu interventioissa, joissa on käytetty itsesäätelyteorioiden käytännön strategioita, kuten tavoitteen asettamista ja seuraamista, suunnittelua ja käyttäytymisen

17

omaseurantaa (Michie, Abraham, Whittington, McAteer, & Gupta, 2009).

Pystyvyyden ja suunnittelun lisääntyminen oli Ikihyväosallistujilla yhtä hyödyllistä sukupuolesta ja koulutustaustasta riippumatta, joten näihin toimenpiteitä kohdistavien interventioiden voidaan odottaa olevan yhtä vaikuttavia näissä väestöryhmissä. Terveyden edistäjän näkökulmasta on loistava tulos, että persoonallisuuden optimismi – pysyvä, yleinen piirre – ei vaikuta laihtumiseen, vaan pikemminkin nimenomaan terveysseikkoihin liittyvä optimistinen pystyvyysuskomus (jonka oletetaankin olevan helpommin muutettavissa). Viimeisestä osatyöstä kiinnostavin suositus käytäntöön lienee, että erityisesti ihmissuhde-suuntautuneille naisille kannattaa pyrkiä kohdentamaan sosiaalista tukea aktivoivia interventiotoimenpiteitä.

Otsikon kysymykseen vastaus voidaan summata: Elämäntapamuutoksessa onnistuu se, joka: • kohentaa terveys- ja liikuntapystyvyyttään: uskoo yhä varmemmin siihen, että pystyy toteuttamaan tavoitteensa, vaikka kohtaisi erilaisia esteitä

Suomen sosiaalipsykologit ry

Entä mitä voisi todeta yleisempänä johtopäätöksenä?

Terveyden edistämisessä olisi suotavaa omaksua työskentelytapoja, joiden teho ja vaikuttavuus on osoitettu. Näytön tukeman teorian hyödyntäminen työkaluna käytännön työssä ei ole puisevaa tai kaukana todellisuudesta, vaan nimenomaan antaa käsitteellisiä apuneuvoja

asiakkaan tai potilaan käyttäytymisen muuttamiseen pyrkivälle ohjaajalle. Teorian käytännöllisyydestä on tietenkin helpompi vakuuttaa käyttäytymistieteellisen peruskoulutuksen saaneet kuin esimerkiksi terveys- tai lääketieteistä lähtöisin olevia ammattilaisia. On myönnettävä, että käyttäytymisen muuttamista koskeva tiede on toistaiseksi lapsenkengissä, mutta päteviä meta-analyyseja eri käyttäytymisen muuttamistekniikoiden (Abraham & Michie, 2008) vaikuttavuudesta eri terveyskäyttäytymisten muuttamisessa tai eri kohderyhmissä julkaistaan jatkuvasti lisää (Abraham & Graham-Rowe, 2009; Ashford, Edmunds, & French, 2010; Dombrowski et al., in press; Michie, Jochelson, Markham, & Bridle, 2009). Innostuneille tekijöille löytyy kuitenkin merkittävää työtä tällä tutkimusalueella – ja soveltajille jo kelpo aineksia käytännön työhön.

kuva: Agnetha Lesch

18

• suunnittelee tavoitteensa mukaisen toiminnan tarkasti: miten, missä ja milloin harrastan liikuntaa • tekee riittävästi varmistussuunnitelmia: mitä teen, jos joku tyrkyttää minulle rasvaista pizzaa; mitä teen, jos on kiire enkä ehdikään valmistaa terveellistä välipalaa; mitä teen, jos olen alakuloinen ja tekee mieli ahmia suklaata • saa sosiaalista tukea lähipiiriltään: perheenjäsen tarjoutuu lenkille mukaan, kaveri rohkaisee ja neuvoo – varsinkin, jos muutokseen pyrkijä on yhteisösuuntautunut nainen • on perinteisiä maskuliinisia eli agenttisia persoonallisuuspiirteitä omaava nainen

VTT Nelli Hankonen väitteli sosiaalipsykologiassa 4.3.2011. Väitöskirjan ”Psychosocial processes of health behaviour change in a lifestyle intervention - Influences of gender, socioeconomic status and personality ” yhteenveto-osa on luettavissa Helsingin yliopiston Ethesis-palvelussa, ja sitä voi ostaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kirjakaupasta.

Hankonen työskentelee THL:ssä erikoistutkijana Terveyskäyttäytymisen ja terveyden edistämisen yksikössä tiimissä, jossa kehitetään, toteutetaan ja arvioidaan teoria- ja näyttöperustaisia terveydenedistämisinterventioita.

Lähteet: Abraham, C., & Graham-Rowe, E. (2009). Are worksite interventions effective in increasing physical activity? A systematic review and meta-analysis. Health Psychology Review, 3(1), 108-144.

Abraham, C., & Michie, S. (2008). A taxonomy of behavior change techniques used in interventions. Health Psychology, 27(3), 379-387.

Absetz, P., Oldenburg, B., Hankonen, N., Valve, R., Heinonen, H., Nissinen, A., et al. (2009). Type 2 diabetes prevention in the ”real world”: Three-year results of the GOAL Implementation Trial. Diabetes Care, 32(8), 1418-1420.

Absetz, P., Valve, R., Oldenburg, B., Heinonen, H., Nissinen, A., Fogelholm, M., et al. (2007). Type 2 diabetes prevention in the ”real world”: One-year results of the GOAL Implementation Trial. Diabetes Care, 30(10), 2465-2470.

Ashford, S., Edmunds, J., & French, D. P. (2010). What is the best way to change self-efficacy to promote lifestyle and recreational physical activity? A systematic review with meta-analysis. British Journal of Health Psychology, 15 (Pt 2), 265-288.

Bandura, A. (1997). Self-efficacy: The exercise of control. New York: Freeman & Co. Dombrowski, S., Sniehotta, F. F., Avenell, A., Johnston, M., MacLennan, G., & Araújo-Soares, V. (in press). Identifying active ingredients in complex behavioural interventions for obese adults with obesity-related comorbidities or additional risk factors for co-morbidities: A systematic review. Health Psychology Review.

Michie, S., Abraham, C., Whittington, C., McAteer, J., & Gupta, S. (2009). Effective Techniques in Healthy Eating and Physical Activity Interventions: A Meta-Regression. Health Psychology, 28(6), 690-701.

Michie, S., Jochelson, K., Markham, W. A., & Bridle, C. (2009).

Low-income groups and behaviour change interventions: a review of intervention content, effectiveness and theoretical frameworks. Journal of Epidemiology and Community Health, 63(8), 610-622.

Peters, L., Kok, G., Ten Dam, G., Buijs, G., & Paulussen, T. (2009). Effective elements of school health promotion across behavioral domains: a systematic review of reviews. BMC Public Health, 9(1), 182.

Ryan, R. M., & Deci, E. L. (2000). Self-Determination Theory and the Facilitation of Intrinsic Motivation, Social Development, and Well-Being. American Psychologist, 55(1), 68-78.

Schwarzer, R. (2008). Modeling Health Behavior Change: How to Predict and Modify the Adoption and Maintenance of Health Behaviors. Applied Psychology, 57(1), 1-29.

Schwarzer, R., & Fuchs, R. (1996). Self-efficacy and Health Behaviours. In M. Conner & P. Norman (Eds.), Predicting Health Behaviour (pp. 163-196). Buckingham: Open University Press.

Schwarzer, R., & Luszczynska, A. (2008). How to overcome health-compromising behaviors: The Health Action Process Approach. European Psychologist, 13(2), 141-151.

Webb, L. T., Joseph, J., Yardley, L., & Michie, S. (2010). Using the Internet to Promote Health Behavior Change: A Systematic Review and Meta-analysis of the Impact of Theoretical Basis, Use of Behavior Change Techniques, and Mode of Delivery on Efficacy. Journal of Medical Internet Research, 12(1), e4.

19

Välihuomioita Teksti: Esa Torniainen, kuva: Black Swan -elokuvajuliste, Fox Searchlight Pictures

Joutsenen varjosta Darren Aronofskyn tuore elokuva ”Black Swan” on saanut melko myönteistä kritiikkiä, viisi Oscarehdokkuutta ja naispääosasta itse pystinkin. Pidin elokuvaa kiehtovana ja vaikuttavana, kun katsoin sitä tutkielmana varjosta, tuosta jungilaisesta minän sysitystä puolesta, johon tietoiseen minäkäsitykseen sopimaton hyvä ja paha sullotaan piiloon.

Elokuva alkaa uhkaavalla unijaksolla, jossa päähenkilö Nina tanssii Joutsenlammen prologissa neitona, jonka paha noita von Rothbart taikoo joutseneksi. Valveilla Ninan pauloja kuitenkin pitelee tiukassa otteessaan ylihuolehtiva ja kontrolloiva äiti, entinen tanssija, joka kokee luopuneensa loistavasta tulevaisuudesta ja uhranneensa uransa Ninan synnytettyään. Tosiasiassa äiti oli tuolloin, balettiuransa jälkipuoliskolla, ollut vielä kuorossa eikä suinkaan solistiuralla kohti tähteyttä. Täyttymättömät harhaiset unelmansa ja riittämättömyytensä äiti onkin varjonaan langettanut Ninan hentojen harteiden kannettavaksi.

Nina on ottanut tämän äitinsä hänelle tuomitseman elämäntehtävän vastaan – lapsen kyky väistää vanhempansa varjoa kun on varsin rajallinen. Nina on äitinsä ohjauksessa kehittänyt itsestään erittäin kurinalaisen, täsmällisen ja taidokkaan ballerinan, jolle vain tekninen täydellisyys on kyllin hyvä. Äiti ei anna minkään häiritä balettiuraa, ja Nina on kiltin tytön lailla nöyrän kuuliaisesti sisäistänyt äidin kohtuuttoman kontrollin ja tukahduttanut koko joukon keskeisiä asioita elämästään balettia häiritsemästä, suureksi osaksi myös seksuaalisuutensa. Ninan ylihillityn pinnan alainen mielenmaailma punkee pintaan vain verestäväksi raavittuna ihottumana ja ajoittain verille revittyinä kynsivalleina – näitäkin äiti yrittää pitää kurissa leikkaamalla väkisin aikuisen tyttärensä kynnet.

Elokuvan tarinan tasolla Ninan keskeinen dilemma liittyy hänen kykyynsä esittää Joutsenlammen dualistista naispääosaa, perinteisesti saman ballerinan esittämää kaksoisroolia: puhdasta, herkkää, neitseellistä valkoista joutsenta Odettea ja verevää, eroottisen viettelevää mustaa joutsenta Odilea. Ninan täydel-

20

linen tekninen taituruus tekee hänet ihanteelliseksi Odetten rooliin, mutta puuttuva uskallus heittäytyä ja antautua tanssille jättää hänen Odilensa vaisuksi ja keskinkertaiseksi – frigidiksi, kuten elokuvan miespääroolissa oleva koreografi asian kylmästi ilmaisee (jos pääroolista voi edes puhua, miehet kun ovat elokuvassa virkistävästi enimmäkseen statisteja). Koreografi on Ninalle animuksen kaltainen hahmo, joka töytäisee Ninan tutustumaan torjuttuun seksuaalisuuteensa, ammentamaan sieltä tulta ja intohimoa Odilen rooliin. Ja sitähän sieltä löytyy.

Tutustuminen hämäriin mielenmaisemiin johtaa Ninan alkoholin, huumekokeilun, irtoseksin ja todellisuudensekaisen homoeroottisen fantasian kautta väkivaltaiseen kohtaamiseen niskan päälle yrittävän varjon kanssa ja lopulta tämän ainakin osittaiseen integroitumiseen tietoisuuteen. Joutsenlammen tarinan lopussa Odette vapautuu von Rothbartin taiasta – elokuvassa Nina vapauttaa itsensä äitinsä varjosta. Tuloksena jungilaista näkemystä mukaillen on täydempi Nina, itsenäinen aikuinen nainen ja ballerina, jonka Odette ja Odile saavat baletin ensiillassa lopulta kaikkien jakamattoman ihailun. Ninan omat sanat elokuvan loppurepliikkinä ovatkin: ”Se oli täydellistä!”

Jos elokuvaa katsoo tarinan perustasolla, sen voi nähdä elävänä kertomuksena baletin vaativasta maailmasta, herkän ihmispolon mielen horjahtelusta, otteen kirpoamisesta todellisuudesta ja lopulta itsetuhoisuudesta. Itseäni kuitenkin puhutteli vaihtoehtoinen tulkinta, pienesti kuvaamani elokuvaan ladattu (tai siihen projisoimani?) psykologinen kerros ja monitasoinen symboliikka. Tämä yhdistettynä osin alkuperäiseen Tšaikovskin musiikkiin, joka koskettavasti hyväilee kuulijan sielun ydintä herkällä rautakouran otteellaan, teki elokuvasta minulle mitä jykevimmin vaikuttavan elämyksen.

Suomen sosiaalipsykologit ry

Huom.! Teksti sisältää spoilereita eli juonipaljastuksia.

”Jos jollakin ystävälläni olisi ongelmia, Nyyti saattaisi olla oikea paikka keskustella niistä.”

— Nyytin kävijätutkimus 2010 Teksti: Annina Lindberg,, kuvat: Antti Kosonen, Julia Freeman-Woolpert & April Bell, logo: Nyyti ry

Vuoden 2010 lopulla tehty kävijätutkimus opiskelijoiden tukikeskus Nyyti ry:stä paljastaa, kuinka tärkeinä Nyytin palveluita pidetään. Yli viidestä sadasta vastaajasta jopa 94 % oli halukkaita suosittelemaan Nyytin palveluita muille.

Järjestön valtakunnallisille ja maksuttomille palveluille näyttää olevan kysyntää.

V

erkkomuotoisista palveluista on vuosien saatossa muodostunut Nyytin toiminnan kulmakivi. Opiskelijoille suunnatut verkkosivut, vertaistukea tarjoavat Nettiryhmät sekä hyödyllisiä elämäntaitoja ja hyvän mielen ylläpitämiseen opastava Elämäntaitokurssin nettiosio ovat nuoren aikuisen tukena opiskeluvaiheessa.

Verkkopalvelut tavoittavat helpommin aremmatkin opiskelijat; kynnys hakea tukea omaan elämäntilanteeseen on matalampi, kun sen voi tehdä oman kodin suojasta.

Monet tulevat Nyytin verkkosivuille hakemaan tietoa opiskelijan elämään liittyvistä asioista. Elämänhallinta, itsetunto, stressi

ja ihmissuhteet ovat esimerkkejä aihepiireistä, joita sivustolta luetaan. Nyytin toiminnan tarkoitus opiskelijoiden henkisen hyvinvoinnin ja elämänhallintakyvyn edistäjänä ja tukijana kattaakin monipuolisen kentän erilaisia elämän osa-alueita. Tiedon lisäksi Nyytistä etsitään myös tukea ja keskustelumahdollisuuksia.

Vertaistuesta voimaa Nettiryhmät tarjoavat oivan paikan purkaa omaa mieltään ja lukea muiden samankaltaisten asioiden kanssa painiskelevien mietteitä. Matalan kynnyksen periaate toteutuu tässäkin; verkkokeskusteluja pääsee seuraamaan kuka tahansa ilman rekisteröitymistä. Usein näin tapahtuukin – ja seurattuaan keskusteluja jonkun aikaa moni rohkaistuu itsekin kirjoittamaan. Vaikka turvallisesta ilmapiiristä on huolehdittu ryhmissä kirjoittajien nimettömyyden ja keskustelua vetävien ohjaajien muodossa, on monelle kuitenkin iso askel paljastaa omia henkilökohtaisia tuntemuksia verkossa muiden luettavaksi. Vertaistuki on silti äärimmäisen tärkeää.

Ryhmien aiheet ovat ihmistä syvältä koskettavia. Ero, sinkkuna eläminen, stressi ja yksinäisyys ovat asioita, jotka vaikuttavat omaan elämään perustavanlaatuisesti. Ne heijastuvat minäkäsityksen ja omanarvontunteeseen. Elämäntilanteen kauaskantoiset vaikutukset voivat näkyä pitkällekin tulevaisuuteen. Toisaalta moniin tilanteisiin on saattanut olla vuosien kehityskulku, jo lapsuudesta asti.

kuva: Antti Kosonen

21

Yksinäisyyden monet kasvot Erityisesti yksinäisyys on kipeä aihe Nettiryhmiin kirjoittajille.

Mitä erilaisimmat elämänpolut ovat johtaneet opiskelijan yksinäisyyteen; toisilla muutto opiskelupaikkakunnalla ja vanhojen siteiden katkeaminen on sysännyt yksinäisyyteen, toisilla yksinäisyys on ollut läsnä koko elämän ajan. Kirjoitukset voivat olla lohdutonta luettavaa: ”Minua ei tunne eikä edes tiedä nimeltä kukaan, minä en tunne ketään missään, kukaan ei koskaan sano minulle sanaakaan. En ole olemassa kenenkään mielessä, kukaan ei ole minua koskaan hyväksynyt, minulla ei ole omaa paikkaa; olen siis turha ja sitä myöten elämänikin tuntuu turhalta.” (Yksinäisyys-nettiryhmä, 2010)

Yksinäisyys on tänä vuonna myös Yhteisvastuu-keräyksen aihe, ja sen vaikutuksista on alettu viime aikoina muutenkin keskustella enemmän. Myös Nyytin Nettiryhmässä on kirjoiteltu yksinäisyyden pitkäaikaisista vaikutuksista ja yhteyksistä muuhun hyvinvointiin. Sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkikohtaukset, ahdistus ja masennus ovat yleisimpiä keskusteluissa esiintuotuja ongelmia. Monen vuoden kokemus Yksinäisyys-ryhmästä onkin vain vahvistanut käsitystä sen olemassaolon tärkeydestä.

Katse tulevaan Nyyti laajentaa Nettiryhmä-toimintaa Yksinäisyys-ryhmän osalta tänä vuonna myös kesällä toimivaksi. Aiemmin ryhmät ovat toimineet vain lukukausien aikaan. Yksinäisille tarjotaan siten turvallinen paikka oman mielen purkamiseen myös silloin, kun oman elämän mahdollisesti ainoat kontaktit ovat kesäloman aikana tavoittamattomissa.

Ajatus siitä, ettei välttämättä ole yksin synkkien ajatustensa kanssa, voi auttaa.

Nyytin suunnitelmissa on tarjota yksinäisille myös työkalupakki oman hyvinvoinnin, mielialan ja elämänhallinnan vaalimiseen kasvokkain järjestettävän Elämäntaitokurssin muodossa.

Nelivuotisen Elämäntaitoja nuorille ja nuorille aikuisille –projektin myötä Nyytin Elämäntaitokurssia on kehitetty edelleen.

Tämän uuden kurssin toimivuutta myös yksinäisille opiskelijoille testataan ensi syksynä, ja ryhmä kootaan yhteistyössä Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiön (YTHS) kanssa. Elämäntaitokurssi voi toimia yksinäisyyteen liittyviä asioita pohtivalle opiskelijalle väylänä oman hyvinvoinnin edistämiseen.

Vaikka Nyyti on voimakkaasti suuntautunut matalan kynnyksen verkkopalveluiden tuottamiseen, järjestö toimii myös yhteistyössä muiden tahojen kanssa muun muassa valtakunnallisten Hengailuiltojen järjestämisessä. Idea alkoholittomien ja maksuttomien iltojen järjestämiseen on syntynytkin juuri Yksinäisyys-nettiryhmästä. Iltoja on järjestetty yhteistyössä opiskelijakuntien kanssa syksystä 2008 lähtien.

Illat ovat olleet äärimmäisen toivottuja ja kaivattuja – onhan niihin helppo kenen tahansa mennä, tuntematta ketään paikallaolijaa ennestään.

kuva: Julia Freeman-Woolpert

22

Suomen sosiaalipsykologit ry

Oman elämäntarinan kertominen voi olla kuitenkin merkityksellistä. Ajatus siitä, ettei välttämättä ole yksin synkkien ajatustensa kanssa, voi auttaa.

Muiden kertomukset, tuki ja kannustus tarjoavat kosketuspinnan toisiin ihmisiin. Nyytin Yksinäisyys-ryhmän suosio kertookin sen tarpeellisuudesta. Ryhmä on ollut käynnissä jo viiden vuoden ajan, ja se on suosituin ryhmä paitsi lukukertojen myös viestien lukumäärän suhteen.

kuva: April Bell

Pääosassa illoissa on mukava yhdessäolo ja ”hengailu” siten, että kaikkien osallistujien omaa osallistumisastetta kunnioitetaan. Yksinäisyydestä kärsiville Hengailuilta tarjoaa erilaisen illanviettomahdollisuuden, joita opiskelijaelämässä ei muutoin välttämättä ole mahdollista kokea. Osallistujien palautteet ovat olleet todella hyviä: ”Hengailuilta oli tosi hyvä. Olen yleensä ujo mutta tällaiseen tilaisuuteen on helppo tulla ja lautapelejä pelatessa on helppo päästä mukaan porukkaan. Järjestäkää vain lisää tällaisia tapahtumia.”

Niin kuin Tove Janssonin sadussa ”Kuka lohduttaisi Nyytiä”, toivo löytyy siitä kun kaksi lohduttaa toisiaan. Silloin ei ole mitään pelättävää.

Nyytin tarkoituksena on vastata opiskelijoiden suureen tarpeeseen ja toiveeseen Hengailuiltojen lisäämisestä etsimällä uusia yhteistyökumppaneita iltojen järjestämiseen valtakunnallisesti.

Tuoreimpana kumppanina Nyytillä on Suomen Punainen Risti, jonka kanssa keväällä 2011 on aloitettu pääkaupunkiseudulla yhteistyö iltojen järjestämisessä. Tulevaisuudessa yhteisiä iltoja järjestetään lisää, ja toivottavasti myös löytyy uusia tahoja nuorten aikuisten hyvinvointia edistävien iltojen järjestämiseen.

Yhteistyö on välttämätöntä, jotta monet yksinäiset ja elämänhallintaan tukea kaipaavat nuoret tavoitetaan.

23

Kirjaesittely: Tiedettä ja arkea Teksti: Esa Alm, kuva: WSOY pro

Vaikka teemana onkin arjen sosiaalipsykologia, kirja on kuitenkin tarkoitettu tiede- ja ammattikorkeakoulujen sekä työelämän oppikirjaksi. Se ei siis ole siis nimestään huolimatta aivan kevyttä luettavaa, vaikkakin käsittelee sujuvasti, mutta vakavasti, sosiaalipsykologista tutkimustietoa sovellettuna nykyarkeen. Se on myös otettu mm. Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian pääsykoekirjaksi vuodelle 2011, joten sekin kertoo omalla tavallaan kirjan asemasta sosiaalipsykologian kirjojen joukossa. Kuitenkin kirja on sopiva myös sellaiselle, joka ensimmäistä kertaa ottaa askeliaan sosiaalipsykologisen ajattelun parissa.

”

vuotisen historian alusta ja esitellään sosiaalipsykologian klassisia tutkimuksia. Niitä peilataan mm. Abu Ghraibin sotavankien kidutukseen. Lisäksi pohditaan uusien viestintätekniikoiden mukanaan tuomia haasteita ihmisten väliselle kanssakäymiselle sekä perhe-elämän muutoksia. Keskeistä ensimmäisessä luvussa on myös sosiaalipsykologiassa tapahtunut kielellinen käänne (mm. Gergen 1973), joka kiinnitti huomion kielen keskeiseen asemaan ihmisten välisissä suhteissa ja kritisoi siihen astista sosiaalipsykologista tutkimusta. Yhteinen nimitys tällaiselle kielenkäyttöä koskevalla sosiaalipsykologiselle tutkimukselle on konstruktionistinen sosiaalipsykologia.

Kirjan yleisiä vahvuuksia on ilman muuta ajankohtaiset esimerkit ja keskittyminen ihmisten arjen ydinalueisiin nimensä mukaisesti.”

Kirjassa on toki paljon vanhaa ja uutta tutkimustietoa, jota on sovellettu nykyelämän uusiin ilmiöihin. Silti kirja ei pyri kattamaan koko sosiaalipsykologian laajaa kenttää, vaan keskittyy kutakuinkin ihmiselämän ja ihmisten välisten suhteiden ydinalueisiin kuten arjen sosiaalisuuteen, ihmisten väliseen päivittäiseen vuorovaikutukseen, minuuden sosiaaliseen rakentumiseen, ihmisten välisiin suhteisiin, ryhmiin ja niiden välisiin suhteisiin, ihmisten arkiajattelun rakentumiseen sekä hyvin- ja pahoinvointiin.

Kirjan ensimmäisessä luvussa (kaikki kirjoittajat) lähdetään liikkeelle kuitenkin sosiaalipsykologian noin sata-

24

Samoin tutkimusmenetelmät ovat laajentuneet laadullisen tutkimuksen suuntaan ja tunnetuksi ovat tulleet sellaiset tutkimusmetodologiat kuten diskurssianalyysi, retorinen analyysi ja keskusteluanalyysi, joita käsitelläänkin kirjan toisessa luvussa (Suoninen) tarkemmin. Keskeistä on myös kulttuurinen vaikutus.

Kolmannen luvussa (Lahikainen) tarkastellaan minuuden sosiaalista rakentumista lapsuudessa mm. sellaisten alan gurujen kuten Freudin, Erikssonin ja Meadin teorioiden kautta. Keskeisiä käsitteitä ovat mm. kategorisointi, peilaaminen, narratiivisuus ja sosiaalinen identiteetti.

Neljännessä luvussa (Ahokas) käsitellään ihmisten välisiä suhteita erilaisissa ihmissuhteissa kuten perheessä, rakkaudessa, ystävyydessä ja työssä. Eipä unohdeta koulukiusaamistakaan, joka lienee eräs keskeinen koulutyötä haittaava ilmiö.

Viides luku (Ahokas) käsittelee ryhmiä ja niiden välisiä suhteita. Siinä keskeisintä antia on valta ja johtajuus,

Suomen sosiaalipsykologit ry

T

ampereen ja Helsingin yliopistojen ansioituneet sosiaalipsykologian opettajat ovat yhdistäneet voimansa ja kirjoittaneet kirjan, joka peilaa sosiaalipsykologista tutkimustietoa arjen ilmiöiden kautta.

Kirjoittajat vastaavat yhdessä kokonaisuudesta, vaikkakin eri luvut on pääosin kirjoittanut yksittäinen kirjoittaja.

jotka varsinkin työelämän puolella ovat työhyvinvoinnin kannalta kovinkin keskeisiä ilmiöitä.

suositella lämpimästi myös kaikille sosiaalipsykologian ulkopuolelta tuleville.

Kuudes luku (Pirttilä-Backman) valottaa ihmisten sosiaalipsykologista arkiajattelua ja sen ”sääntöjä” unohtamatta moraalikäsitysten kehittymistä. Eräs keskeinen teoria arkiajattelussa on sosiaalisten representaatioiden teoria (Moscovici 1961>). Moscovici käytti väitöskirjassaan esimerkkinä psykoanalyysin leviämistä. Tässä esimerkkinä käytetään mm. AIDS -tietouden arkipäiväistymistä sekä ihmisoikeuksien ymmärtämistä ja jäsennystä eri puolilla maailmaa. Teorian mukaan tuntemattomasta tehdään tuttua ankkuroimalla se omaan ajatteluun ja tulkitsemalla sitä itselle tuttujen käsitteiden kautta.

Esittelyn kirjoittaja on kauppatieteiden maisteri ja sosiaalipsykologian maisteriopiskelija Tampereen yliopistossa.

Lähteet: Suoninen, Eero; Pirttilä-Backman, Anna-Maija; Lahikainen Anja Riitta; Ahokas Marja. Arjen sosiaalipsykologia. WSOYpro 2010.

345 s.

Viimeinen luku (kaikki kirjoittajat) käsittelee ihmisen hyvinvoinnin uhkia. Niitä ovat mm. invidualistinen kilpailu ja turvattomuus. Toisaalta hyvinvointia voi tukea esimerkiksi yhteisöllisen tavoitettavuuden nopeutuminen (esim. Facebook, matkapuhelimet), mutta niihinkin liittyy omat ongelmansa.

Kirjan tekninen toteutus on hyvä. Kirjoittajat on esitelty ja jokaisen luvun jatkolukemisto on lukujen aihepiireittäin.

Kirjan yleisiä vahvuuksia on ilman muuta ajankohtaiset esimerkit ja keskittyminen ihmisten arjen ydinalueisiin nimensä mukaisesti. Tällöin päästään ilman muuta tiettyjen alueiden syvällisempään käsittelyyn, verrattuna vaikkapa sinänsä klassiseen Johdatus sosiaalipsykologiaan –kirjaan (Helkama, Myllyniemi, Liebkind), jossa lukuja on sillisalaattimaisemmin jopa 17.

Se tosin on vähän pitempi.

Vakavia puutteita kirjasta on vaikea löytää käytetyn konseptin puitteissa. Ehkä emootioista olisi kaivannut oman kappaleensa.

Kaiken kaikkiaan kirja on hyvä, tervetullut ja nykyaikainen lisä sinänsä melko harvalukuisten suomenkielisten sosiaalipsykologian alan kirjojen joukkoon. Kirja myös selkeästi osoittaa sosiaalipsykologisen tiedon tärkeyden ihmisen arjessa ja sitä voi

25

Maallemuutto erään sosiaalipsykologin silmin Teksti & kuvat: Minna-Rosa Kanniainen

Löytääkö kaupunkilainen maaseudulta uudenlaista yhteisöllisyyttä vielä 2010-luvulla? Mitä kääntöpuolia yhteisöllisyys tuo mukanaan, ja miten maallemuutto vaikuttaa identiteettiin?

K

un hain viime viikolla poikaani eskarista, pihalla porttiin nojaili ystäväperheen tytär, joka ilmoitti samantien, että sinun lapsesi on tänään kiroillut.

Jaahas, ajattelin. Sana kiirii, sekä hyvässä että pahassa.

Olemme mieheni kanssa koko aikuisikämme asuneet Helsingissä, kunnes kolme ja puoli vuotta sitten muutimme Inkooseen, alle kuuden tuhannen asukkaan maalaiskuntaan n. 60 km Helsingistä länteen. Muistan kirkkaasti, miten mieheni bestmaninsä kanssa kymmenisen vuotta sitten julisti, ettei kehä kolmosen ulkopuolelta tarvitsisi päästää ketään susirajan sisään. Nyt bestmankin asuu täällä, entisellä vuohitilalla.

Wikipedia tunnistaa ”maaltamuuton”, muttei vielä ”maallemuuttoa”. Uskon kuitenkin, että kyseessä on todellinen ilmiö.

Jututettuani muita lapsiperheitä Inkoossa viimeisen parin vuoden aikana hyvin suuri osa on muuttanut tänne pääkaupunkiseudulta. Lisäksi muuttomme jälkeen omasta kaupunkilaiskaveripiiristämme on tullut perässä kohta jo viisi perhettä. Lapsiperheet muuttavat maalle lisäneliöiden, oman pihan ja miksei myös tietynlaisen maalaisromantiikan ja yhteisöllisyyden toivossa.

Itse huomaan ajattelevani yhteisöllisyydellä jotain muutakin kuin perinteistä kollektivistista yhteiskuntaa. Kenties käsite on 2000-luvulla saanut uusia ulottuvuuksia kielenkäytössä. Sitä on peräänkuulutettu nyky-yhteiskuntaamme piinaavan äärimmäisen yksilöllisyyden vastakohdaksi, ja on korostettu yhteisvastuullisuutta ja yhteisiä kokemuksia. On puhuttu uudenlaisista kiinteistä sosiaalisista yhteisöistä, jotka muodostuvat kaveripiireistä tai jonkin seikan yhdistämistä ihmisistä, ja niiden yhteisöllisyydestä. Näissä puheissa perinteinen yhteisön sitovuus, yksilön valinnanvapauden pienuus ja yhteisön mukanaan tuomat velvollisuudet ovat jääneet pienemmälle huomiolle. Yhteisöllisyydestä on tullut jonkinlainen ideaali.

Omalta osaltani koen kyllä kohdanneeni jonkinlaista uudenlaista yhteisöllisyyttä maallemuuton jälkeen. Se on huipentunut tiettyihin hetkiin, joissa olen jostain syystä tarvinnut muiden apua tai sitä on pyydetty minulta. Kun olin unohtanut avaimet yh-

Onko maalaiselämän yhteisöllisyys pelkkä myytti 2010-luvulla?

Yhteisöllisyys käsitteenä liitetään usein Hofstedeläiseen ajatteluun, jossa sen vastakohtana on yksilöllisyys, ja suomalainen kulttuuri käsitetään yleisesti ottaen hyvin yksilöllisenä. Toisaalta pienemmässä mittakaavassa puhutaan kaupunkikulttuurista yksilöllisyyden huipentumana, ja yhteisöllisyyden ajatellaan olevan jotakin, jota esiintyy maaseudulla.

26

Suomen sosiaalipsykologit ry

Yhteisöllisyyttä – onko sitä?

tenä työpäivänä joskus pari vuotta sitten, ja varaavaimetkin olivat sisällä, murtauduin omaan talooni kellarin kautta, mutta alakerran väliovi oli haassa. Hakatessani naapurin miehen kanssa väliovea moskalla pimeässä portaikossa nälkäisten lasten odottaessa en ehkä sillä hetkellä tuntenut yhteisöllisyyttä, saati sitten huvittuneisuutta.

Jälkikäteen kylläkin. Vastaavasti olen hoitanut yhden naapurin kissoja ja jahdannut toisen koiraa ulkona sukkahoususillani, lainannut autoani toiselle äidille, kun hänen omansa ei lähtenyt käyntiin ja oli kiire asuntolainaneuvotteluun, hoitanut toisten lapsia ja ollut mukana monessa muussakin yhteisöllisessä tilanteessa. Toisaalta olen saanut vastavuoroisesti monet kerrat lastenhoito- ja lumityöapua ja lainaksi peräkärryä, jauhoja, sipulia ja muuta tarvittavaa.

Ystäväperheen lasten synttäreillä koin lähes euforista yhteisöllisyydentunnetta, kun katselin lapsia yhteisissä leikeissään, eri-ikäisiä poikia ja tyttöjä, jotka tunsin melkein jokaisen. Kun lapset tuntevat myös toistensa vanhemmat ja hakevat apua sitä tarvitessaan keneltä tahansa aikuiselta, tuntuu hetken aikaa siltä, että he ovat oikeasti yhteisiä lapsiamme. Monesti selkeimmät yhteisöllisyyden huipentumat tuntuvatkin linkittyvän lasten kasvattamiseen. Esimerkiksi siihen iltaan, kun vanhemmat ja lapset maalasivat koulun pihaan hyppyruutuja ja muita kuvioita yhdessä, housut maalissa. Erityisen tyytyväinen olin silloin, kun eskari-ikäisen poikani kaverin äiti soitti poikiemme saatua merkinnät reissuvihkoihinsa huonosta käytöksestä; saimme puida asiaa yhdessä.

Maalainen vai kaupunkilainen, suomen- vai ruotsinkielinen?

Entäs sitten identiteetti? Miten helposti kaupunkilainen omaksuu maalaisen identiteetin? Inkoon kunta teetti vuonna 2006 mielipidekyselyn, jossa kysyttiin kuntalaisten samaistumista suomalaisuuteen ja inkoolaisuuteen. Kunnan nettisivujen mukaan vastaajista 81 % tuntee itsensä erittäin tai melko paljon

suomalaiseksi ja 75 % inkoolaiseksi. ”Helsinkiläisyys” tuskin lienee ollut vastausvaihtoehtona, vaikka omalla kohdallani ruksi olisi voinut lipsahtaa siihen vielä pitkän aikaa muuton jälkeen.

Hiljalleen kuitenkin, näin lähes neljän vuoden kuluttua alan oppia olevani inkoolainen. Se kristallisoituu minulle erityisesti niinä hetkinä kun huomaan, etten enää muista kadunnimiä Helsingissä, tai kun etsin metrosta matkakortinlukijaa. Silloin tajuan, että kaupunkilainen en ainakaan enää ole. Taas kerran huomaan, että identiteetti kirkastuu vastakohtien kautta.

Mielipidekyselyn identiteettiä koskevan kysymyksen muita vastausvaihtoehtoja olivat ainakin Länsi-Uusimaalaisuus, Eurooppalaisuus ja EU-kansalaisuus. Kieliryhmiin perustuvaa samaistumista ei ilmeisesi kysytty. Vuoden 2006 tilastojen mukaan Inkoossa ruotsinkielisiä on kuitenkin lähes 58%, joten siinä mielessä olen luultavasti edelleen epätyypillinen inkoolainen.

Toisaalta kielikysymys on tullut vastaan paljon harvemmin kuin olisin osannut odottaa, ja kynnys ruotsin puhumiseen on korkea, koska suomella pärjää joka paikassa.

Yhteisöllisyyden toinen puoli Minkälainen kääntöpuoli yhteisöllisyydellä sitten on pienellä paikkakunnalla? Rajoittaako se elämää, kun ei voi tehdä mitään anonyymisti? Ei voi livahtaa salaa kauppaan käymään ennen kuin hakee lapset hoidosta, koska siellä kuitenkin törmää tuttuihin.

Eikä kehtaa viedä kaikkia kellariin kerääntyneitä tyhjiä pulloja kerralla palautukseen. Kerran olen jopa havahtunut kesken vessaistunnon siihen, että joku huhuilee eteisessä. Anonymiteetti on tosiaan tuntematon käsite, mutta toisaalta sen puuttuminen luo turvallisuuden tunnetta. Ovet voi jättää rauhassa auki.

Ainakin toistaiseksi kääntöpuolen mukanaan tuomat haitat tuntuvat pieniltä hyötyyn verrattuna. Tässä vaiheessa elämää arvostan vastavuoroisuutta lastenhoitoavussa enemmän kuin vapautta tehdä asioita anonyymisti. Lasten kasvatuksen kannalta yhteisöllisyys on siis eittämättä voimavara. Tiedän jo nyt, että kun poikani sitten jossain vaiheessa törttöilevät kylänraitilla, kuulen siitä aivan varmasti ennemmin tai myöhemmin. Kääntöpuolena on se, että häpeä on silloin yhtä julkinen kuin viimeviikkoisessa kiroiluepisodissa.

Tosin sekin selvisi. Nelivuotiaani oli sanonut päiväkodin vessassa ”paska”, mutta onneksi ruokapöydässä vain ”pa-”. Oli harkinta ehtinyt väliin.

27

Laatua johtamiseen Teksti: Marjo-Riitta Ristikangas, kuva: BoMentis Oy

Johtamisen laatu vaikuttaa liiketoiminnan menestymiseen. Huono johtaminen näkyy ja tuntuu työyhteisöjen ilmapiirissä ja työtehossa. Laadukas johtaminen edellyttää johtamisvastuulliselta omien motivaatiotekijöiden ymmärtämistä, halua kehittyä ihmisenä ja kiinnostusta oman toimintansa vaikutuksiin.

Johtamattomuuden syitä

tärkeimpiä kysymyksiä. Aina kysymystä ei kuitenkaan esitetä, ainakaan tietoisesti ja ääneen. Joskus valinnat tapahtuvat kuin itsestään. Henkilö saattaa ajautua tehtävästä toiseen. Päämääränä on eteneminen, ja kysyminen unohtuu: Missä tehtävässä oikeasti viihdyn? Mistä saan kiksejä? Mihin haluan käyttää aikani? Onnistuakseen johtamistyön pitäisi kuitenkin olla valinta.

Johtamisessa ei enää riitä, että saa ylennyksen, päällikön tittelin, uuden nimikyltin oven reunaan, ison työhuoneen ja suuremman palkan. Pitää osata motivoida, kuunnella, toimia esimerkkinä, olla jämäkkä ja joustava, tuntea substanssia riittävästi ja samalla antaa alaisten kehittyä asiantuntijoina. On toteutettava muutoksia ja samalla valettava henkilöstölle turvallisuuden tunnetta ja uskoa jatkuvuuteen. On osattava herätellä ja kannatella, kyseenalaistaa ja kannustaa ja ennen kaikkea iloita onnistumisista – yhdessä. Pitää osata – johtaa.

Yrityksistä löytyy aina joukko niitä esimiehiä, jotka eivät panosta johtamiseen ja siinä kehittymiseen juuri lainkaan.

Liian paljon hyviä asiantuntijoita valitaan esimiestehtäviin ilman, että heidän osaamistaan tai haluaan johtaa on selvitetty riittävästi. Johtamista ei johdeta ja johtamisen kehittäminen jää pintapuoliseksi hymistelyksi. Huonoa johtamista on opittu sietämään, koska se on niin tuttua. On helpompaa olla hiljaa ja tyytyväinen, ja kitistä sopivissa kohdin, kuin ottaa huono johtaminen puheeksi.

Pidä huoli siitä, että teet sitä, mikä sinun sisimmässäsi tuntuu parhaalta ja arvokkaimmalta. Jos “oppisi” on oikea, ihmiset tulevat “imemään” sen huuliltasi, sinun ei tarvitse sitä tyrkyttää heille. Mutta ensin tuon “sävelen” on soitava puhtaasti sinussa itsessäsi”. (Tapio Tammi.)

Esimiestyö on vaativaa hommaa. Sen vaativin kohta on esimiehen omassa mielessä. Miten hän oikeastaan hahmottaa itsensä ja työnsä? Asiantuntijana vai esimiehenä? Vai molempina? Tämä on useimpien uravalintojen

Kun haluaa saada elämäänsä jotain uutta, on luovuttava vanhasta. Omasta erinomaisuudestaan asiantuntijana on luovuttava, jotta esimiestyössä ja johtamisessa vaadittaville taidoille tulee tilaa kasvaa ja kehittyä. Kun mieli

28

Johtajana kehittyminen

Suomen sosiaalipsykologit ry

J

ohtaminen on taitolaji, jossa jaetaan osaamispisteitä ja annetaan extraa taiteellisesta vaikutelmasta. Menestyvän johtajan tunnusmerkit ja samalla arviointikriteerit ovat myllerryksessä. Uudet sukupolvet tulevat ja enää ei pelkällä tittelillä, hierarkisella asemalla tai yksityiskohtaisella substanssitiedolla pisteitä juurikaan kerrytetä. Matemaattis-luonnotieteellinen älykkyys ja korkeat Mensa-testin tulokset eivät myöskään ole mikään tae onnistuneelle johtamiskäyttäytymiselle. Älykkyyttä tarvitaan jatkossakin, mutta sen toivottu sisältö johtamistyössä on muuttumassa. Vuorovaikutusosaaminen ja sosiaalinen älykkyys nousevat arvoonsa, kun esimiehiä koulutetaan kohtaamaan tulevaisuuden haasteita ihmisten johtajina.

on valmis luopumaan, se luo jatkuvasti mahdollisuuksia uusiutua. Paras luopumisen vahdittaja on asenne, joka ohjaa arjen valintoja. Mitä enemmän ihmisten johtamiseen keskittyy, sitä enemmän se myös valtaa mielessä alaa. Psyykeen eräs lainalaisuuksista pätee myös tässä; se, mihin keskitytään, vahvistuu. Pitääkin kysyä: Mihin haluan keskittyä?

Esimiestyö on ihmisten kohtaamista, jossa sosiaalinen älykkyys saa mahdollisuuden kehittyä. Esimiehelle läsnäolo ja vuorovaikutus ovat jotain, jota ilman ei kerta kaikkiaan voi onnistua. Johtaminen on kommunikointia, jota ilman yksilöitä ja yhteisöjä ei voi johtaa. Kun siihen keskittyy, se kehittyy.

Johtajuus ansaitaan esimiehen omilla ehdoilla, aidolla ja rehdillä toiminnalla ja aidolla vuorovaikutuksella. Johdettavat eivät seuraa johtajaansa tahdottomana laumana.

Esimiehen on lunastettava paikkansa, jossa parhaimmillaan seuraajat luovat johtajansa ja johtaja luo seuraajansa. Rooli ja vastarooli kohtaavat ja molempien identiteetti vahvistuu. Esimies ei enää tee esimiestehtäviä, vaan hän ON esimies.

Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit (Parker Robinson).

Tarpeiden johtaja Jokaisen ihmisten perustarpeena on tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, omana itsenään. Ihminen haluaa olla yhteisön tasavertaisena jäsenenä ja ylpeä siitä. Kun saa kokemuksen yhteisöön kuulumisesta ja omasta tarpeellisuudestaan sekä saa tehdä merkityksellistä työtä, kokemus työtyytyväisyydestä nousee kohisten. Johtamisen kannalta tarpeiden tiedostaminen ja tunnistaminen ja niiden täyttäminen onkin tärkeää.

samaan aikaan sekä tehokas että oikeudenmukainen.

Hän uskaltaa tarttua asioihin, eikä hän ole lahjottavissa, ei rahalla, maineella tai aneluilla. Hän on ihmisten johtaja, isolla J:llä.

Vinkkejä hyvään esimiestyöhön: 1. Aseta ihmiset kaiken edelle – arvosta ja kunnioita 2. Anna kiitosta, kehuja ja sparrausta – saat toiset loistamaan 3. Ole aidosti oma itsesi – näytä, kuka todella olet 4. Ole oikeasti läsnä – uskalla olla myös haavoittuva 5. Ole myönteinen ja usko tulevaisuuteen – kerro positiivisia juoruja 6. Auta ihmisiä löytämään syitä olla kiitollinen – rosoisuus luo vapautta nähdä kokonaisuus

Lähteet: Korhonen, Petri. Talouselämä 26.9.2010: Katso kelpaatko pomoksi.

Ristikangas, Vesa – Aaltonen, Tapio – Pitkänen Eeva. 2008. (2. painos 2010) Asiantuntijasta esimies. Innostusta ja arvostusta esimiestyöhön. WSOYpro.

Kyvykäs johtaja Esimiestyö onkin parhaimmillaan sitoutumista oikeudenmukaiseen ja aitoon johtamiseen. Hyvä johtaja panostaa oman ajattelunsa ja päätöksentekonsa laatuun.

Itsetuntemuksen kasvattaminen on yksi tehokkaimmista tavoista kehittää johtamistaitojaan. Hyvä ja kyvykäs johtaja on

29

Status ry:n vuosijuhla 19.3.2011 Teksti: Inka Suhonen, kuvat: Juha Mikkonen

Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian opiskelijajärjestö Status ry täytti 45 vuotta ja vietti vuosijuhlaansa ravintola Sipulin talvipuutarhassa.

Juhlapuheen Statukselle piti Nasima Razmyar, joka tekee työtä maahanmuuttajanaisten aseman parantamiseksi.

30

Suomen sosiaalipsykologit ry

Vieraat saivat iloita monenlaisista esityksistä ja innostavista puheista. Oikealla: seremoniamestari Markus Sjöholm. Alla: kultakurkkuiset statuslaiset.

Statuksen viidenneksi kunniajäseneksi valittiin professori, tutkija, luennoitsija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Karmela Liebkind, joka on tehnyt pitkäjänteisesti työtä etnisten suhteiden parissa. Kuvassa Karmela Liebkind ja Nasima Razmyar.

Juniorikunniamaininnan sai tohtorikoulutettava Tuuli Anna Mähönen työstään opetuksen uudistajana.

Suomen sosiaalipsykologit ry välitti tervehdyksensä Statukselle sosiaalipsykologisten silmälasien muodossa. Sosiaalipsykologilla on aistimet kohdallaan!

(Kuva: Kirsi Majander)

Tanssin huumaa ennen jatkoille siirtymistä.

31

Tutkija

Päihdehuollon sosiaalipsykologi Toimittaja

maahanmuuttokurssilla

Toimituspäällikkö

Opiskelija

Kouluttaja ja suunnittelija

KV-vastaava yrityksessä Monikulttuurisuustyöntekijä

Viittomakielen tulkki

Projektikoordinaattori

Tutkimusjohtaja tasa-arvoasiat

Tutkija

Politiikka

mpäristöpolitiikka ja sukupuolijärjestelmien sosiaalipsykologia Koordinaattori kuluttajien käyttäytyminen

a energian säästö Kurssisihteeri Sosiaalityöntekijä Erikoistutkija tilastomenetelmät Työsuunnittelija

uunnittelija Tutkimus- ja terapiatyö perheneuvolassa Työvoimaneuvoja Professori Psykoterapeutti

sykoanalyytikko

ssistentti

Ohjaaja ryhmätyö pakolaisasiat

Kouluttaja

osiaalityöntekijä

erheneuvoja

Konsultti

Perheterapeutti

Lehtori

Elämäntapa- ja konfliktipuhetutkimus

Liikkeenjohdon konsultti

Kuvataideterapia

Työhyvinvointikoordinaattori

Tuntiopettaja

Asiantuntija

Ratkaisukeskeinen lyhytterapia Työnohjaaja

Analyytikko

Järjestötyöntekijä

Erityisluokanopettaja

äihdetyöntekijä Rekrytointivastaava Tasa-arvotyöntekijä Harjoittelija Freelancer Projektipäällikkö

Markkinointipsykologi

Nuorisotyöntekijä

Kirjailija

ehitysvammahuollossa

Kuntoutussihteeri

Freelance-kouluttaja

tipenditutkija

Eurovirkamiesharjoittelija

Markkinointisuunnittelija

Yrittäjä

Journalisti

Toimintakeskuksen johtaja Konttoristi

Henkilöstöpäällikkö

Sosiodraaman vetäjä

Toimistosihteeri

Työvoimaneuvoja

Henkilöstöhallinnon sihteeri

Työyhteisön

ehittämistyöntekijä Traumaterapeutti Kulutusanalyytikko Voimavarakouluttaja Mielenterveyshuollon

yöntekijä

Kouluttaja

Työ-

ja

organisaatiopsykologian

asiantuntija

Henkilöstökonsultti

Kuntoutuspsykologi Sosiaali- ja terveystoimen talouspäällikkö Markkinointipäällikkö Toimitusjohtaja

ournalisti Koordinaattori

Suunnittelija

Tutkimusassistentti

Erikoistutkija

Vanhustyön johtaja

Tiedekuntasihteeri Amanuenssi Henkilöstöasiain päällikkö Tiedottaja Asiamies Mielenterveysseuran

ukihenkilö

Tukikodin johtaja

Copywriter

Kuntoutusalan työntekijä

Järjestösihteeri

Johtava

osiaaliterapeutti Yliaktuaari Toimituspäällikkö Rehtori Erikoistyövoimaneuvoja Kehitysyhteistyön ja

www.sosiaalipsykologit.fi

akolaisasian koordinaattori Konsultti HR-vastaava Rekrytointikonsultti Henkilöarviointiassistentti

nformaatikko

Työilmapiiritutkija

Tiimityökouluttaja

Opettaja

Päivähoidon erikoissuunnittelija

Maahanmuuttosuunnittelija Harjoittelija Rasismin vastaisen kampanjan koordinaattori Terveystutkija