VEHMERILÄINEN
Erilaista vaan kuitenkin niin samanlaista Teksti ja kuvat: Kirsi Vartia Innostuin opiskelemaan aikuisiällä ja opintoihini liittyvissä harjoitteluissa olen päätynyt täksi kevääksi Costa Ricaan, Väli-Amerikkaan. Kohteen valinnassa vaikutti kaksi asiaa: Costa Ricassa puhutaan suht puhdasta espanjaa ja maa on niittänyt mainetta luontofanien ekomatkailukohteena. Matkailun ansiosta täällä on myös suht turvallista verrattuna muihin väli-Amerikan maihin. Oma näkökulmani täällä on ruokamatkailupainotteinen ja sen mukaan olen mukana kolmessa eri projektissa. Aloitin tutustumalla kansalliseen ruokasuunnitelmaan maan pääkaupungissa San Josessa. Koska kaupunki sijaitsee keskellä maata ilmastollisesti miellyttävällä ylänköalueella, sinne onkin sitten pakkautunut kolmasosa väestöstä, joten ”cityluontokin” tuli tutuksi. Asukkaita Costa Ricassa on melko lailla saman verran kuin Suomessa, mutta Suomessa meillä on tilaa kuusi kertaa enemmän. Maa on vuoristoista ja toimivia tulivuoria löytyy joidenkin arvioiden mukaan seitsemän. Sijainti mannerlaattojen risteymäkohdassa ns. tulirenkaan alueella takaa säännölliset maankuoren jytinät, kun laatat hakevat keskinäistä paikkaansa.
Borucan porukka Toinen projektini on parhaillaan meneillään ja se onkin sitten varsin erilaisissa maisemissa eteläosassa maata, Borucan alkuperäiskansan alueella melko metsäisissä olosuhteissa vuoristossa. Kylässä asustaa 2000 asukasta ja runsas lukema koiria ja kanoja. Kirjoitan tätä parhaillaan Borucan paahteessa ja voin vain todeta, että kulttuurishokki on ollut jonkinmoinen. Jo kieli asettaa haasteen, espanjalla olisi pärjättävä – ja Googlekääntäjällä…Ihmiset kuitenkin pystyvät aina yllättämään ja omia ennakkoasenteitaan saa hävetä. Tänään menin seuraamaan Borucan tärkeimmän taidetuotteen, balsapuusta valmistettujen maskien valmistusta erään tai26
VEHMERILÄINEN
teilijarouvan kotiin, tai tarkemmin takapihalle. Paikka oli kaiken roinan ja tavaramäärän suhteen kuin hävityksen kauhistus, mutta rouva raivasi minulle muovijakkaran ja sitten ryhdyttiin hommiin. Lähistöllä pyöri rouvan poika, joka lopulta kakaisi kurkkunsa ja alkoi puhua – englantia! Meinasin pudota jakkaralta. Ääntäminen oli oikein kaunista ja kun ihmettelin kuinka hän osaa ja ennen kaikkea uskaltaa puhua, kävi ilmi, että hän opiskelee netin kautta itsekseen japania, ja koska japani-espanja ei ollut mahdollista, on hän käyttänyt opiskelun toisena kielenä englantia. Lisäksi hänen suuri haaveensa oli saada joskus oma sarjakuvastudio, jossa tuottaa omia sarjakuvia ja kaikenlaista muutakin visuaalista materiaalia. Sain perusteellisen esittelyn hänen harjoittelutöistään ja yritin
