Erilaista vaan kuitenkin niin samanlaista

Teksti ja kuvat: Kirsi Vartia

Innostuin opiskelemaan aikuisiällä ja opintoihini liittyvissä harjoitteluissa olen päätynyt täksi kevääksi Costa Ricaan, Väli-Amerikkaan. Kohteen valinnassa vaikutti kaksi asiaa: Costa Ricassa puhutaan suht puhdasta espanjaa ja maa on niittänyt mainetta luontofanien ekomatkailukohteena. Matkailun ansiosta täällä on myös suht turvallista verrattuna muihin väli-Amerikan maihin. Oma näkökulmani täällä on ruokamatkailupainotteinen ja sen mukaan olen mukana kolmessa eri projektissa. Aloitin tutustumalla kansalliseen ruokasuunnitelmaan maan pääkaupungissa San Josessa. Koska kaupunki sijaitsee keskellä maata ilmastollisesti miellyttävällä ylänköalueella, sinne onkin sitten pakkautunut kolmasosa väestöstä, joten ”cityluontokin” tuli tutuksi. Asukkaita Costa Ricassa on melko lailla saman verran kuin Suomessa, mutta Suomessa meillä on tilaa kuusi kertaa enemmän. Maa on vuoristoista ja toimivia tulivuoria löytyy joidenkin arvioiden mukaan seitsemän. Sijainti mannerlaattojen risteymäkohdassa ns. tulirenkaan alueella takaa säännölliset maankuoren jytinät, kun laatat hakevat keskinäistä paikkaansa.

Borucan porukka

Toinen projektini on parhaillaan meneillään ja se onkin sitten varsin erilaisissa maisemissa eteläosassa maata, Borucan alkuperäiskansan alueella melko metsäisissä olosuhteissa vuoristossa. Kylässä asustaa 2000 asukasta ja runsas lukema koiria ja kanoja. Kirjoitan tätä parhaillaan Borucan paahteessa ja voin vain todeta, että kulttuurishokki on ollut jonkinmoinen. Jo kieli asettaa haasteen, espanjalla olisi pärjättävä – ja Googlekääntäjällä…Ihmiset kuitenkin pystyvät aina yllättämään ja omia ennakkoasenteitaan saa hävetä. Tänään menin seuraamaan Borucan tärkeimmän taidetuotteen, balsapuusta valmistettujen maskien valmistusta erään taiteilijarouvan kotiin, tai tarkemmin takapihalle. Paikka oli kaiken roinan ja tavaramäärän suhteen kuin hävityksen kauhistus, mutta rouva raivasi minulle muovijakkaran ja sitten ryhdyttiin hommiin. Lähistöllä pyöri rouvan poika, joka lopulta kakaisi kurkkunsa ja alkoi puhua – englantia! Meinasin pudota jakkaralta. Ääntäminen oli oikein kaunista ja kun ihmettelin kuinka hän osaa ja ennen kaikkea uskaltaa puhua, kävi ilmi, että hän opiskelee netin kautta itsekseen japania, ja koska japani-espanja ei ollut mahdollista, on hän käyttänyt opiskelun toisena kielenä englantia. Lisäksi hänen suuri haaveensa oli saada joskus oma sarjakuvastudio, jossa tuottaa omia sarjakuvia ja kaikenlaista muutakin visuaalista materiaalia. Sain perusteellisen esittelyn hänen harjoittelutöistään ja yritin

kannustaa selvästikin lahjakasta nuorta miestä eteenpäin unelmansa toteuttamisessa.

Täällä löytyy lähikouluja

Vaikka maisemat ja ilmasto ovat meillä tyystin erilaiset, niin yhtäläisyyksiäkin maidemme väliltä löytyy. Costaricalaisten ylpeydenaihe on koulujärjestelmä, joka on maksuton. Kouluja löytyy tiheään ja koulubussit keräävät koululaiset aamuvarhain kyyteihinsä, sillä koulut alkavat jo seitsemältä. Alakouluissa tarjoillaan aamiainen ja lounas oppilaille. Näiden julkisten koulujen lisäksi on sitten koko joukko yksityisiä kouluja ja yliopistoja. Kaikilla on kuitenkin yhtäläinen mahdollisuus kouluttautua vaikkapa akateemiselle uralle vanhempien varallisuudesta riippumatta julkisen järjestelmän kautta. Myös ammattikoulutus- ja yliopistoverkosto on rakennettu tiheäksi. Tämän kaiken on mahdollistanut armeijan lakkauttaminen vuonna 1949. Tällöin säästyneet rahat päätettiin sijoittaa koulutukseen ja ilmeisesti näin on myös tehty. Tässä maailmantilanteessa en kuitenkaan suosittelisi Suomelle samanlaista säästöratkaisua. Julkinen terveydenhuolto on täällä hyvin samankaltainen kuin Suomessa, ja sitä kautta esimerkiksi koronarokotukset on organisoitu tehokkaasti. Rokotuspisteitä näki varsin yllättävissäkin paikoissa, mm. maan suurimOlen yrittänyt kovasti vihjaista kaikille, että arvostaisivat nyt ihmeessä vähän enemmän upeita hedelmiään, ne kun ovat kaiken lisäksi usein lähellä tuotettuja – riisihän on täällä pääosin tuontitavaraa. Kaikenlaisten hedelmien ja vihannesten lisäksi täällä kasvaa mm. kahvi, banaanit, ananakset ja pavut.

man kirkon, Cartagon katedraalin aukion esiintymislava oli näpsäkästi muutettu rokotusvastaanotoksi. Vaikka talot näyttävät erilaisilta ja liikenne on välillä ihan kaistapäistä, elävät ihmiset ihan samanlaista arkea kuin suomalaisetkin: töitä on paiskittu pari vuotta etänä, lapsia kuskaillaan harrastuksiin, ruokaa ostetaan supermarketista ja älypuhelinta tuijotetaan ihan liikaa. Mutta annas olla, kun pääsee lauantaiaamuna paikalliselle vihannestorille; siellä tajuaa, että ainakin ruoka-aitan valikoima on kovin erilainen – tämä on kasvisten ja hedelmien ystävän taivas! Valikoimasta kolmasosa oli minullekin uppo-outoja ja hinnat olivat näin meikäläisen vinkkelistä kohdillaan. Onkin ollut yllättävää, että paikallisesta ruokakulttuurista puhuttaessa nostetaan ensimmäiseksi esiin Gallo Pinto – siis riisiä ja mustia papuja, johon voidaan sitten yhdistää munakokkelia tai kanaa.

Metsistä keskustellaan täälläkin

Costa Rica on Väli- ja Etelä-Amerikan maista ainut maa, jossa metsäala ei ole enää pienentynyt, arviolta 28 % maa-alasta on jonkinlaisen suojeluohjelman alla ja yli 10 % niistä vahvasti suojeltuina luonnonpuistoina. Täällä Borucassa olen osallistunut mm. vapaaehtoismetsitysprojektiin, jossa pyritään lisäämään monimuotoista metsäalaa ainakin siellä, missä alueita ei voi viljellä. Nämä muodostaisivat myös tärkeitä biologisia käytäviä eläimille. Täällä näkee valitettavan paljon palaneita metsärinteitä, osa on kulotettu viljelytarpeisiin ja osa palanut vahingossa. Alkuperäisväestöllä on kärhämää maa-alueista ns. blancojen kanssa, jotka kasvattavat täällä zebu-lehmiä ja raivaavat metsiä eläimilleen. Täytyy todeta, että kun puhumme lehmien pitämisestä Suomessa ja täällä, on tehokkuus Suomessa ihan eri planeetalta. Kun katsoo kuutta zebua valtavalla laidunalalla popsimassa ja tallomassa ylikasvanutta heinikkoa ja miettii vaihtoehtona, että sen laitumen tilalla kasvaisi sademetsä, jonka kasvikerrostumat sitovat valtavat määrät hiiltä, niin kyllä kannattaisi niitä kompensaatiorahoja käyttää metsittämiseen täällä, hyöty olisi maapallolle varmasti mittava. Jos haluat lukea lisää ajatuksistani ja havainnoistani reissullani, käy katsomassa blogini:

https://costaricaconmiga.blogspot.com/

Kästyökahvila Hilima

Käsitöitä • Kahvila • Kotileivonnaisia • Postin palvelut Vehmersalmenkatu 36 • puh. 044 988 3900 • Olemme Facebookissa