Sextantin johtajien haastattelut

Sextantin johtajien haastattelut Koonnut: Oskari Huiskala

Meripartio-osasto Sextantin johtajille esitettiin seuraavat kysymykset:

1.) Paras tai hauskin purjehdusmuistosi Sextantin johtajakaudelta? 2.) Kohokohta tai erityinen saavutus, joka johtajakaudella toteutettiin? 3.) Jokin haaste, ongelma tai erityinen sattumus, joka on jäänyt mieleen kaudeltasi? 4.) Kerro jokin ohje tai neuvo tuleville kippareille ja veneen päällystölle? 5.) Haluatko sanoa vielä jotain muuta?

Ralf Ståhle 1985-1991

1.) Yleensä kaikki pitkät purjehdukset. Tällöin päästiin purjehtimaan vahtivuoroissa ja saatiin testata porukan yhteishenkeä ja taitoja hyvin! 2.) Ei muistu mitään erityistä mieleen, mutta Tall Ships Race oli Helsingissä ja siitä sitten eteenpäin! 3.) Rhean pohjaa kolhittiin ja siten jouduttiin järjestelemään asiat vakuutusyhtiön kanssa ja korjaustelakan kanssa. 4.) Muistakaa, että kippari on vastuussa veneestä ja miehistöstä. Päätöksiä on pystyttävä tekemään ja veneessä ei tehdä päätöksiä huutoäänestyksellä. Kipparin on pystyttävä päättämään asiat, vaikka ne olisi joskus vaikeitakin ja miehistö on eri mieltä! 5.) Muistakaa vastuunne ja turvallisuus on ensisijaisen tärkeä pitää mielessä. Partiopurjehtiminen on ”huviveneilyä” myös, ei ammattimerenkulkua. Jos ilmat ovat kohtuuttoman kovat, ei merelle pidä lähteä! Ammattimerenkulkijat joutuvat olemaan merellä, vaikka ilmat joskus eivät ole sopivia siihenkään!

Pasi Mikkonen 1992-1994

1.) Pitkä purjehdus Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Vielä melko eksoottinen kohde monelle siihen aikaan. Pientä kommellusta oli viisumien hakemisessa ja saarilla kiertoajeluiden järjestämisessä. Hyviä kokemuksia ja ystävyyttä yli rajojen. 2.) Katso kohta 1. 3.) Erityisenä kunnostusmuistona kun Rhean kölin ala-etureunaa (se kolhualttein) korjattiin ja tasoitettiin vuosien kolistelujen jälkeen. Piti kaivaa melkomoinen kuoppa Heiniksen soraan ja siltikin korjaajan piti ujuttautua selällään pää edellä kölin alle. Samalla myös peruskorjattiin Still 525 (se Tornikotkilta ostettu) vahvistamalla kölilaatikon ulkoreuna sisäpuolelta vaahdolla.

4.) Päällystön on myös hyvä muistaa miksi me tätä teemme. Partio on lasten ja nuorten toimintaa, jota aikuiset ohjaavat ja tukevat. 5.) Jatketaan hyvää ja turvallista toimintaa!

Kari Sarlin 1995-1996

1.) Purjehdusmuistoa ei tule mieleen, jonka voisi sinne ajoittaa. Rhea kävi Hollannin Jamboreella, mutta en ollut sillä reissulla itse mukana, kun olin koko kesän töissä. 2.) Kohokohta... oikeesti silloin riideltiin aika lailla, ei ehkä muistamisen arvoista. 3.) Erimielisyyksiä Sextantin suunnasta ja paatin hoidosta. Hengissä selvittiin. 4.) Kipparin pitää osata muutakin kun seilata, pitää osata tarvittaessa korjata konetta ja ihan vaikka ajaa itse rantaan. Rhean aikana oli niitäkin, jotka ei oikein osannut edes sitä eli pitää olla valmis oppimaan kaikenlaista, myös sitä vähemmän kivaa ja likaisempaa. 5.) Talkooporukkaa oli silloin enemmän (vai oliko?), oli myös lama-aika ja porukkaa työttömänäkin joten oli paremmin aikaa.

Juha Lehtonen 1997-1998

1.) Ruotsin purjehdus 1997, joka päättyi polttareihini. 2.) Rhean 15 vuotis-peruskunnostus Maskussa 1996-1997 talvella. 3.) Ei tule mieleen. 4.) On kipparilta rohkeampi (ja fiksumpi) päätös olla lähtemättä kovaan keliin (kun miehistö painostaa), kuin lähteä sinne jos on epäilys pärjätäänkö. 5.) Kannatan johtotehtävissä vähintään kolmen vuoden kausia, jos haluaa saada muutoksia oikeasti aikaiseksi.

Oskari Huiskala 1999-2003

1.) Tall Ships Race 2003 Gdyniasta Turkuun olisi luontevin vastaus, kun saatiin palkintokin - Rhealla purjehduskilpailusta! Mutta myös Saaristomeripurjehdukset ja onnistunut partiopiirin eskaaderi Örön linnakkeelle ovat jääneet mieleen. Nuorena kipparina järjestin myös sellaisia viikonloppupurjehduksia, joissa käytiin mahdollisimman monessa satamassa. Jäätelön oston jälkeen köydet irti ja kohti seuraavaa. 2.) Aika kultaa muistot, mutta jo ikääntynyt veneemme oli noina vuosina erittäin vilkkaassa käytössä. Päällystöä oli paljon ja porukka oli aktiivista. Samalla toimintaa kehitettiin koulutukselliseksi: Arkki-kurssit perustettiin, suorituskirjaa uudistettiin ja Sinikotkien rooli piirin ja SP:n koulutustoiminnassa nousi uudelle tasolle. 3.) Rhea telakoitiin Heinänokassa pukille väärin päin ja pukin tassu meni kyljestä läpi. Reikä saatiin keväällä laminoitua umpeen ja purjehduskausi alkoi normaalisti. Mereltä muistuu mieleen myös tiukka yö Gotlannin edustalla. Olimme ajaneet koneella pläkässä Visbyseen, mutta sieltä lähtiessä tuuli nousi nopeasti ja tietysti aivan vastaisena. Vaihdettiin keulaan pienempää purjetta, kunnes purjeet loppuivat. Menomatkan miehistö oli jättänyt ”turhat” purjeet Heinänokkaan! Vene oli pakko kääntää sivutuuleen, kun kryssiminen ei enää ollut järkevää. Aamulla tuuli laski yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin ja päästiin taas kohti kotia. 4.) Safety is number one, and number two, and number three. Eli turvallisuus merellä on kaikki kaikessa. Merta pitää kunnioittaa, mutta ei koskaan pelätä. Hyvillä valmisteluilla selviää haasteellisestakin tilanteesta. Kuitenkin samalla: elämyksellisyys on tärkeää, toiminnan pitää olla hauskaa!

5.) Meillä on nyt käytössä yksi maailman hienoimmista meripartioveneistä. Pidetään siitä hyvä huoli ja arvostetaan omaisuuttamme. Olen todella iloinen, että Rhean vaihtuessa Theiaan saimme uuden, nuoren johtajasukupolven, joka on jatkanut laadukasta toimintaa ja kehittänyt sitä.

Juho Kallio 2004-2006

1.) Omat vuoteni Sextantin johtajana ajoittuvat Rhean viimeisiin vuosiin. Parhaiten lienee jäänyt mieleen matkapurjehdus Turusta Göran kanavan kautta Köpikseen kesällä 2004. Myös s/y Ean koepurjehdus on jäänyt mieleeni kuriositeettina. 2.) Vaikka projekti valmistui vasta vähän myöhemmin, kyllä Theian rakentamiseen tähdännyt Alus kUusi -hanke oli merkittävin kauteeni osuneista tapahtumista. 3.) Päällystön hankkiminen oli jatkuva haaste myös silloin. Jotenkin siitä aina kuitenkin selvittiin. 4.) Vene on erinomainen paikka toteuttaa partio-ohjelmaa ja kasvaa mm. johtajana. Muistetaan aina miksi olemme liikkeellä. 5.) Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty on hyvä ohjenuora partiossakin. Koskee niin purjehduskalenteria, talvikunnostuksia kuin yksittäisiä purjehduksiakin. Itse toki tykkään improvisoidakin...

Patrik Solin 2007-2015

1.) Varmaan joku lukuisista TSRpurjehduksista. Pietarin reissu on jäänyt erityisesti mieleen, kun melko nuorena kipparoin veneen takaisin Turkuun. 2.) Uuden veneen käyttöönotto. Onneksi oli vain yksi välivuosi ilman omaa venettä.. 3.) Jatkuvasti jotain meni rikki, mutta asiat pyrittiin korjaamaan pikaisesti. Moottorin alkuperäinen hieman huonosti toimiva laponestoventtiili aiheutti harmaita hiuksia. 4.) Kun löytyy rikkinäisiä tai puutteellisia asioita veneeltä, kannattaa niiden korjaaminen aloittaa heti. Korjaustaakan kasvattaminen luo vain turhia paineita tulevaisuuteen. 5.) Päällystön aktivointi kunnostusasioissa on aina ollut haasteellista.. Mutta hyvällä suunnittelulla ja tiedotuksella luodaan paras pohja onnistuneille kunnostustalkoille…

Oskari Alho 2016

ei vastauksia

Konsta Grönberg 2017-2018

1.) Itse en johtajakaudellani ehtinyt mukaan matkiksille, joten sanoisin, että Archipelago Racet olivat minulle hauskimpia purjehduskokemuksia. 2.) Tall Ships Raceen osallistumisesta ja luokkavoitosta olen tietysti ylpeä. Myös tuon 2017 kesän muut pitkät purjehdukset onnistuivat muutenkin hyvin ja saatiin paljon sinikotkia purjehduksille. 3).Theian luukkuprojekti, joka on vieläkin työn alla. Myös koneongelmat tuottivat haasteita. 4.) Jotta vene säilyisi käyttökuntoisena ja siistinä mahdollisimman pitkään, tulisi purjehduksille lähteä periaatteella, että vene jätetään parempaan kuntoon kuin tullessa.

Matias Sandelin 2019—

1.) Ruotsin matkis. Siellä sattui ja tapahtui, ja ehdittiin myös golfia pelaamaan. 2.) Kohokohtana on onnistunut uusi telakointi keväällä, mikä saatiin mallikkaasti hoidettua - kiitos Timo Aaltosen ja Patrik Solinin. 3.) Isoin haaste on ollut työmäärä ja vastuu, mikä on tullut johtajuuden myötä. Erityinen sattumus oli keväällä potkuriakselin irtoaminen omalla ensimmäisellä kipparoinnilla. 4.) Pitäkää positiivinen asenne kaikkeen, ja muistakaa pyytää tarvittaessa apua - se ei maksa mitään. 5.) Kiitos kaikille purjehduskaudesta ja iso kiitos kaikki veneen eteen uurastaneille!

Karjanhoito-oppia purjehtijoille

Siitä on jo kauan, kun tämä lippukunnan kesäleiri Kunstenissa oli päättymässä. Omia ja leirin kamoja pakattiin, kun valmistauduttiin kantamaan kaikki Alinan niitylle linjaautoon. Legendaarinen purjealuksemme s/y Sextant oli ollut mukana leirin riennoissa. Sekin piti saada lähemmäs Turkua. Olin luvannut purjehtia sen Rymättylän ympäri, mutta kesän ollessa kauneimmillaan päätettiin vaimoni Pirjon kanssa tehdä pieni yöretki jossakin Velkuan suunnalla. Niinpä muiden lähtiessä Alinan niitylle me otimme kurssin kohti Velkuan kirkkoa. Sieltä jatkoimme pieniä salmia tutkien kohti länttä. Yöpaikaksi valikoitui Velkuanmaa.

Siihen aikaan ei ollut vielä turismi päässyt sinne asti. Velkuanmaalla ei ollut muuta kuin yhteysaluslaituri, asukkaiden yhteisalue ja pitkä rivi rantavajoja. Satama-alue päättyi aitaan, joka tuli jostain metsän pusikosta viimeisen vajan lähelle matalaan rantaan. Sen aidan viereen pantiin teltta pystyyn, oviaukko kohti kaunista merimaisemaa.

Aamulla heräsin, haukottelin makeasti, vetäisin oviaukon auki ja ihailin sitä merimaisemaa. Jotenkin tuli sellainen tunne, ettei olla ihan yksin. Työnsin päätäni enemmän ulos ja näin vieressämme, aidan takana, puolisen tusinaa ruskeita sarvipäisiä sonneja tuijottamassa. Onneksi oli se aita. Sarvipäiden takana oli aivan erilainen sonni. Tuplaten suurempi kuin muut, valkoisen ja ruskean kirjava. Myöhemmin opin, että hän edusti Hereford-rotua. Tämä otus yritti olla välinpitämättömän näköinen ja käveli laiskasti aidan vierustaa merta kohti. Välillä vilkaisi meitä ja meni taas. Lopulta hän oli mahaansa myöten vedessä. Mielenkiintoista oli, että aita loppui niillä main. Sitten sonni potkaisi viimeisen, puolilahon laudan sivuun ja alkoi edetä meitä kohti.

Tässä vaiheessa herätin Pirjon katsomaan komeaa eläintä. Sonni tuli lähemmäs, mutta onneksi rannassa oli vyöhyke isoja kiviä, joihin sorkkaeläin ei mielellään jalkaansa pane, mutta kolmen metrin päähän hän turpansa sai.

Päätettiin, että nyt täytyy mennä sanomaan tuonne taloon, että sonni on karkuteillä. Niinpä jätin urheasti vaimon juttelemaan sonnin kanssa ja lähdin lähimpään taloon.

Ensimmäisessä talossa emäntä sanoi, ettei se ole heidän vaan noiden naapureiden. Naapurissa nuori herra, parikymppinen kaveri, avasi oven. – Onko se sellainen iso? – On se iso, totesin. – Ai, se on Ahti taas puntiksella.

Teltalla Pirjo rullaili makuupusseja kasaan. Hän oli vaatettanut itsensä Ahtin katsellessa, mutta sitten sonni oli kai kyllästynyt ja häipynyt. Eikä sitä missään näkynytkään. Paitsi että rätisten katkeava lankku paljasti Ahtin olevan jo kaukana vajojen takana. – Avatkaa tuo veräjä selälleen ja menkää puupinon taakse, neuvoi velkualainen.

Keräsin rohkeuteni ja menin avaamaan veräjää. Nimittäin ne puolitusinaa sarvipäätä olivat kaikki kurkottelemassa sen veräjän yli. Anteeksi pyydellen avasin veräjän heidän edestään. Sitten Velkuanmaan poika karjaisi kaameasti, löi piiskalla paukauksen ja Ahti tuli kevyttä hölkkää veräjästä sisään.

Jäätiin vielä siihen juttelemaan matadorin kanssa sonnien kasvattamisesta ja paljon muustakin. Sarvipäät kuuntelivat vieressä kiinnostuneina. Ahti oli muiden takana. En olisi ikinä uskonut miten nolon näköinen iso sonni voi olla! Ahti oli kyljittäin meihin, pää painuksissa ja vilkuili välillä vaivihkaa meihin päin. Sitä ihan selvästi harmitti, että taas tuli töppäiltyä ja ihan muitten nähden.

Tässä siis näemme, että purjehdus on hyvin monipuolinen harrastus ja sen parissa oppii hyvinkin yllättäviä uusia asioita.

Matti "Masi" Helanko

toimi lippukunnanjohtajana vuosina 81-82

Retki sinne, mistä kaikki alkoi

“Hei, lähdetään ensi syksynä

Gilwell Parkiin!” Nämä sanat kuultiin Ko-Gi 128 -kurssin seminaariviikonlopun viimeisenä päivänä jälkiruokakahveilla, ja siitä se ajatus sitten lähti. Meidän neljän hengen tiimimme muodostui lähes itsestään, ja lähdimme suunnittelemaan matkaa. Melko nopeasti matkakohteet tuplaantuivat, kun keksimme, että haluamme nähdä myös Brownsean saaren. Matkastamme oli muotoutumassa partiolaisen pyhiinvaellusmatka. Kutsuimme mukaan kaikki kurssikaverimme ja kouluttajat. Lopullinen ryhmäkoko oli 14 reipasta partiojohtajaa, kun syyskuun lopulla lähdimme matkaan.

Mikä ihmeen Ko-Gi?

Ko-Gi eli Kolmiapila-Gilwell -koulutus on partiojohtajien jatkokoulutus, joka koostuu tyypillisesti luonto-, seminaari- ja toimintaosista. Luonto-osalla vietetään perinteistä leirielämää, opitaan uutta ja tutustutaan uusiin eri puolilta Suomea tuleviin partioystäviin. Kurssista riippuen luonto-osa saattaa olla leirin sijaan vaellus tai vesillä liikkumista. Sekä luonto- että seminaariosa sisältävät monipuolista, laadukasta koulutusta ja tukea toimintaosaan. Toimintaosa sisältää projektimuotoisen kehittämishankkeen, pohdintatehtäviä sekä syventävän oppimistehtävän.

Ko-Gi on suomalainen versio Gilwell-koulutuksesta, jolla on partioliikkeessä jo satavuotinen perinne. Robert Baden-Powell totesi 1919, että partiotoiminta tarvitsee koulu

tettuja johtajia. Moni partioliikkeen alussa toiminnassa mukana ollut nuori mies oli kaatunut sodassa, mikä entisestään lisäsi tarvetta kouluttaa uusia johtajia. Kurssin johtajaksi B-P ei ryhtynyt itse vaan kurssista vastasi Francis Gidney, B-P oli kurssilla mukana kouluttajana.

Gilwell Park?

Partioliike tarvitsi paikan, missä voitaisiin järjestää leirejä ja koulutuksia. Liikkeen tukija ja itsekin partiojohtaja William de Bois MacLaren oli tarjoutunut ostamaan leirintäalueen Lontoon läheltä partiolaisten käyttöön. Tarkoitukseen sopiva paikka löytyi, ja Gilwell Park ostettiin kesällä 1919. Ensimmäinen Gilwellkoulutus järjestettiin Gilwell Parkissa 8.-19.1919, ja tasan 100 vuotta tuon koulutuksen päättymisestä

Gilwell Parkin päärakennus on nimeltään White House, valkoinen talo.

Ko-Gi 128:n kurssilaisista ja kouluttajista koostunut ryhmämme saapui Gilwell Parkkiin.

Vietimme Gilwell Parkissa kaksi yötä ja yhden kokonaisen päivän. Päivän aikana tutustuimme puistoon, sen tarjoamiin aktiviteetteihin ja historiaan. Suomalaisiin metsäleireihin tottuneille partioleiri vihreillä nurmikentillä ja ohjelma, jossa useimmat aktiviteetit vaativat kypärän (erilaisia kiipeilyaktiviteetteja ja jättikeinuja), tuntui hieman vieraalta. Halusimme antaa työpanoksemme puiston ylläpitoon, joten palvelutehtävänä siistimme lupauspolun ja keräsimme roskat Gilwell-tammen ympäristöstä. Ohjelmatarjonnasta päädyimme kokeilemaan aktiviteettia, jota kuvailtiin lentopallon, koripallon ja trampoliinin yhdistelmäksi. Aktiviteettia kokeiltuamme totesimme, että kuvaus kyllä piti paikkansa, vaikka ennakkoon emme osanneet kuvitella millainen se oikeasti olisi. Päivän aktiivisen osuuden jälkeen seurasi seremoniallinen osuus. Olin saanut oman kurssini ja kehittämistehtäväni valmiiksi kuukautta aikaisemmin, joten iltapäivän ohjelmassa oli Gilwell-tunnusten luovutus. Kurssimme johtaja Herkku luovutti minulle hopeisen kolmiapilan, Gilwell-huivin, nappulat ja kurssitodistuksen. Sain ripustaa nappulat kaulaani Gilwell-tammen alla, samassa paikassa, jossa ensimmäinen Gilwell-koulutus oli päättynyt 100 vuotta ja yksi päivä aiemmin. Yhtä elävästi en ole aiemmin kokenut olevani osa satavuotista historiaa, tunne oli suorastaan huikaiseva.

Gilwell Parkin ja koulutuksen juhlavuosi oli näkyvästi esillä ja tutustuimme näyttelyyn, joka kertoi ensimmäisestä järjestetystä koulutuksesta. Ensimmäisen kurssin päiväkirjaotteet paljastivat paljon tuttuja elementtejä, jotka olivat mukana omalla kurssillamme edellisenä kesänä.

Gilwell Parkissa voi tutustua Gilwellkoulutuksen historiaan.

Englanniksi koulutuksesta käytetään nimeä Wood Badge course. Koulutuksia järjestetään ympäri maailmaa.

Brownsean saari

Gilwell parkista jatkoimme matkaa kohti Brownsean saarta. Suunnilleen jokainen partiolainen lienee kuullut Bronwsean saaresta. Paikka on sama, missä B-P järjesti ensimmäisen leirinsä vuonna 1907. Partioliikkeen katsotaan saaneen alkunsa tuosta leiristä. Monesti sitä sanotaan ensimmäiseksi partioleiriksi; toinen tulkinta on, että tämä B-P:n ensimmäinen leiri oli kokeilu, ja ensimmäinen virallinen partioleiri järjestettiin vuotta myöhemmin.

Brownsean saareen päästäkseen pitää ensin matkustaa rannikkokaupunki Pooleen ja hypätä siellä lauttaan. Kulkumuodoksi Gilwell Parkista Pooleen olimme valinneet vuokra-auton. Brittein saarten vääränpuoleinen liikenne aiheutti tykytystä etenkin kuskeillemme. Vuokrafirman hitaan palvelun aiheuttama aikataulun viivästyminen taas aiheutti painetta kaikille. Viimeisillä minuuteilla ehdimme kuitenkin päivän viimeiseen lauttaan, joka vei meidät Brownsean saarelle.

Brownsean saari on valtavan kaunis luontokohde. Lauttalaiturilta leirintäalueelle oli matkaa noin kaksi kilometriä. Kävellessä ehdimme katsella saaren luontoa ja bongailla oravia. Iso-Britanniassa harvinaiset punaoravat viihtyvät Brownsean saarella, ja saaren esittelyissä oravat ovat isossa roolissa. Meille suomalaisille punaorava on se tavallinen orava, joten niiden näkeminen ei ollut erityisen sykähdyttävää.

Leirialueen työntekijä ohjasi meidät omalle teltta-alueellemme. Leiriytyjät oli jaettu kahteen paikkaan, partiolaisilla on oma alueensa ja muilla omansa. Päästyämme omalle alueellemme työntekijä esitteli aluetta ja kertoi sen olevan sama, jolla alkuperäinen leiri järjestettiin. Tämä tieto sai vielä enemmän kylmiä väreitä selkään kuin satavuotinen Gilwellhistoria. Jos tuota leiriä ei olisi ollut ja jos partioliike ei olisi koskaan syntynyt; mitä minä tekisin juuri nyt, kuka olisin ja ylipäätään minkälaisessa maailmassa eläisimme?

Vierailumme Brownsean saarella oli lyhyt. Heräsin aikaisin aamulla, jotta ehdin hieman nähdä saarta. Aamutuimaan leirialueella kuljeskeli japanin hirvi, ja kävelyllä metsässä näin niitä lisää. Saaren luonto on kaunis, enkä voinut olla ajattelematta millaista olisi leikkiä lipunryöstöä isojen saniaisten keskellä tai miten paljon sudenpennut nauttisivat metsäleikkipuistosta. Aamukävelyn ja aamupalan jälkeen saimme pakata tavaramme ja purkaa leirin. Tietysti koko matkan kovimmat sateet osuivat tähän aamuun, ja jouduimme harmiksemme palauttamaan märän teltan.

Matka oli ikimuistoinen ja siitä jäi lämpimät muistot, kirjaimellisestikin. Syyskuisessa Englannissa oli kesäiset kelit ja lämpötila huiteli lähes hellelukemissa. Saapuessamme Helsinki-Vantaan lentokentälle oli edessä shokki, sillä elohopea oli viikonlopun aikana pudonnut pakkasen puolelle.

Meri Malmari

on Turun Sinikotkien jäsensihteeri ja sudenpentujohtaja

Artikkelin kaikki valokuvat ovat kirjoittajan ottamia, ellei kuvan yhteydessä toisin ole mainittu.

Brownsean saarella ja leirialueella kuljeskeli japaninhirviä. Gilwell-huivissa on pala MacLaren-tartania William de Bois MacLarenin lahjoituksen muistoksi.

Ryhmämme kokonaisuudessaan Gilwell Parkissa. Kuva: Perttu Willman

Kurssimme johtaja Herkku luovutti minulle kurssitunnukset Gilwelltammen alla. Kuva: Rasmus Nurminen

Brownsean saaren luonto on kaunis ja värikäs. Tarkkasilmäisin voi bongata kuvasta japaninhirven. Palvelutehtävä Gilwell Parkissa: lupauspolun siistiminen. Kuva: Evis Eteläniemi Palvelutehtävänä poimimme roskia Gilwell-tammen juurelta. Maskottimme kulki koko retken mukanamme.