
1 minute read
Ripari vaeltaen 2018
Turun partiolaiset järjestivät
partiorippileirin vaellusriparina Saariselällä Urho Kekkosen kansallispuistossa 2018. Meidät jaettiin pidempään ja lyhyempään matkaryhmään. Itse valitsin pidemmän, koska halusin käydä huiputtamassa Sokostin tunturin. Matkaa kertyi 12 päivän aikana 90 kilometriä. Maasto oli vaihtelevaa, välillä haastavaa, kivikkoista ja välillä tasaista polkua. Myös ilmat olivat vaihtelevia. Välillä heräsimme lumisateeseen ja lopussa pärjäsimmekin sortseissa. Ennen vaellusta tein lenkkejä täysi rinkka selässä ja vaelluskengät jalassa, niin kuin oli kehotettukin tekemään. Rinkka tuntui matkan alussa painavalta, mutta ei enää parin vaelluspäivän jälkeen. Tutustuin moneen riparilaiseen, joista suurin osa oli Turun suunalta ja osa tuli myös muualta päin Suomea. Kaikki eivät myöskään olleet partiolaisia vaan esimerkiksi vaelluksesta ja retkeilystä kiinnostuneita. Konfirmaatio oli riparin jälkeen Henrikin kirkossa. Myös ensi vuonna 2020 järjestetään vaellusrippikoulu Saariselällä.
Advertisement
Jaakko Siltala
Partiorippileiri 2019
Partiorippikoulu 2019 järjestettiin heinäkuun alussa Tippsundin leirikeskuksessa/alueella. Ennen leiriä järjestettiin muutamia ennakkotapaamisia, missä tutustuimme toisiimme ja leiriin ja sen ohjelmiin. Leirialueelle menimme bussikuljetuksella. Saavuttuamme leirialueelle veimme tavaraamme markusryhmiemme teltta-alueelle. Samalla pystytimme yöpymismajoituksemme (teltta tai riippmatto). Samaan aikaan kaikilta leiriläisiltä kerättiin myös todistukset omalta seurakunnalta, että olivat käyneet oman seurakunnan tapaamisissa. Markusryhmät olivat noin neljän hengen ryhmiä, joissa opiskeltiin raamattua oman isosen kanssa ja oltiin samoissa aktiviteeteissa. Leirillä sää oli muuten hyvä ja aurinkoinen , paitsi että parina päivänä satoi aika paljon. Leirillä oli myös paljon aktiviteetteja kuten melontaretki, saunomista ja uimista, Afrikan tähteä ulkona tehtävärasteilla ja leirin olympialaiset. Konfirmaatioharjoitukset pidimme kahtena viimeisenä päivänä. Konfirmaatio pidettiin 6.7.2019. Siellä oli paljon musiikkiohjelmaa ja lopuksi jaettiin rippikoulutodistukset. Suosittelen partiorippileiriä kaikille etenkin partiolaisille ketkä pitävät retkeilystä. Rippileirillä oli Sinikotkista minun lisäksi Sakari Holmroos ja Rasmus Harkke.


