2 minute read

Lippukunnanjohtaja

Lippukunnanjohtajan sana

Tätä tekstiä kirjoittaa aika tarkkaan puolen vuoden välein, mutta silti tuntuu siltä, että edellinen kerta oli juuri äsken. Tätäkin kirjoittaessa deadline on mennyt pari päivää sitten, mutta vielä ei kukaan ole soitellut perään. Taas pätee hyvin sanonta: ”Tehkää niin kuin minä sanon, älkää niin kuin minä teen.” Ehkä seuraavalla kerralla olen ajoissa liikkeellä.

Advertisement

Toisaalta tätä kirjoittaessa en voi satavarmaksi sanoa, jos se olen minä, kun kirjoitan tämän ensi keväänä, sillä lippukunnan syyskokousta ei ole vielä ollut. Ensi vuonna on lieviä muutoksen tuulia joka tapauksessa, sillä tämän hetkisten tietojen mukaan tulen muuttamaan osittain parin tunnin lentomatkan päähän Itämeren toiseen päähän. Tämä tarkoittaa sitä, että säännöllinen viikkotoiminta tulee ainakin jäämään pois muutamaksi kuukaudeksi, mutta onneksi etäyhteys sentään toimii.

Partio onkin siitä hyvä harrastus, että ei ole yhtä tiettyä oikeaa tapaa harrastaa sitä. Kalenterin saa täytettyä enemmän kuin helposti kaikkeen partioon liittyvällä, jollei joskus osaa kieltäytyä. Partiota voi harrastaa olemalla mukana viikkotoiminnassa sekä lippukunnan, piirin ja Suomen Partiolaisten tapahtumissa. Ihan yhtä lailla on kuitenkin partiolainen, vaikka tulisi kerran vuodessa pitämään yhden rastin partiotaitokisoihin tai osallistuisi vaan partioparaatiin keväällä. Tai ihan mitä tahansa muuta partioon tai lippukuntaan liittyvää. Vaihtoehtoja on monia.

Viikkotoiminta on lopuillaan vuodelta 2019, mutta varainhankintaa tapahtuu monessa eri muodossa vielä tänä vuonna. Kannetaan kaikki kortemme kekoon sen puolesta, jotta voimme taas ensi vuonna toteuttaa laadukasta meripartiotoimintaa.

Jouluisin partioterveisin,

Roosa Juup

Turun Sinikotkien lippukunnanjohtaja

JOULU TULEE

– vaan tuleeko pukki? Tilaamalla reippaan ja raittiin joulupukin Sinikotkilta varmistat lasten – ja mikä ettei aikuistenkin – jouluaaton kohokohdan onnistumisen ja tuet samalla turkulaista meripartiotoimintaa. Pukkipalvelumme tavoitat helpoimmin osoitteesta:

http://joulupukki.sinikotkat.fi

TILAA KOTKANSIIPI

Suoraan kotiisi miellyttävän alhaiseen hintaan 10€/vuosi! Tilaukset Kotkansiiven sähköpostilaatikkoon kotkansiipi@sinikotkat.fi! TILAA JO TÄNÄÄN!

Uutena vuotena räjähtää!

Hanki (ei se lumi) vuodenvaihteen ilotulitteet TSK:n rakettimyynnistä! Myyntipisteet ja myyntiajat ilmoitetaan erikseen! Pysy kuulolla!

LOU NAI S-SUO M E N PART I O PII R I r y

Hei!

Lounais-Suomen partiopiirin piirileiri Otava järjestetään ensi kesänä 22.-29.7.2020 Maisaaressa, Rymättylässä. Leirille osallistuu tuhansia leiriläisiä pääosin L-SP:n alueel ta, joten myöskin Sinikotkista odotetaan suurta leirilippukuntaa. Kaikki seikkailijaikäiset ja sitä vanhemmat partiolaiset voivat osallistua Otavalle leiriläisinä. Aikuiset ja vaeltajat toimivat koko leirin ajan jossakin leiripestissä. Samoajat toimivat osan aikaa pestissä ja osan aikaa heillä on järjestettyä ohjelmaa, kuten tarpojilla ja seikkailijoilla koko leirin ajan.

Otavan ohjelma painottuu jo sijainninkin mukaisesti meriteemaan. Kuljetukset Mai saareen hoitaa Merivoimat. Tiedossa on monipuolista ja partiomaista ohjelmaa niin maalla kuin merelläkin.

Ilmoittautuminen Otavalle tapahtuu leirin nettisivuilta löytyvän linkin kautta, joka löytyy myös tämän viestin alalaidasta. Ilmoittautuminen on auki ajalla 1.11.2019- 30.1.2020. Ilmoittautumista ei kannata jättää viime tippaan, jotta pääsee varmasti mukaan. Huoltajan on ilmoitettava alle 18-vuotias leiriläinen. Leirin nettisivuilta löy tyy myös ilmoittautumisohjeet, jotka tulee lukea huolella ennen ilmoittautumista.

Leiriin liittyvissä asioissa voi olla yhteydessä Sinikotkien Otava-yhteyshenkilöön Konsta Grönbergiin (0407076303, konsta.gronberg@sinikotkat.fi). Tässä vaiheessa kannattaa ottaa seurantaan myös Otavan sosiaalisen median kanavat.

Otavan nettisivut: https://www.piirileiriotava.fi/fi Ilmoittautumisohje: https://www.piirileiriotava.fi/fi/leirilaiselle/ilmoittautumisohjeet Ilmoittautumislinkki: https://kuksa.partio.fi/Kotisivut/login.aspx?Id=26026

Leirinodotusterveisin, Aukusti Korhonen

This article is from: