Tutkimustietoa

Selkänikaman pienempi koko voi suojata välilevynpullistumilta

AIEMMAT TUTKIMUKSET ovat osoittaneet, että ihmisten selkänikamien koko ja poikkipinta-ala on pienentynyt ihmiskunnan historian aikana. Tänä päivänä elävän ihmisen selkänikamat ovat pienempiä kuin esimerkiksi keskiajalla ihmisten nikamat olivat. Oulun yliopiston tutkimus selvitti selkänikaman poikkipinta-alan yhteyttä luisten nikamien välissä olevien välilevyjen pullotuksen, pullistumien ja välilevytyrien ilmaantumiseen.

Välilevymuutokset ovat hyvin yleisiä aikuisväestössä ja välilevytyrien esiintyvyys on suurin 30–50-vuotiaiden ikäryhmissä, ollen yleisempi miehillä. Yleisimmin välilevytyrä esiintyy selkärangan kahdessa alimmassa nikamavälissä. Välilevypullistumia tai -tyriä löydetään kuvantamisessa monesti myös täysin oireettomilta henkilöiltä, ne eivät siis aina aiheuta oireita. Oireisten välilevytyrien esiintyvyys väestössä on noin 1–3 prosenttia.

Tutkimuksessa hyödynnettiin Pohjois-Suomen vuonna 1966 syntyneiden syntymäkohorttia. Kohorttiin kuuluvan 1 540 henkilön selät magneettikuvattiin heidän ollessaan 46–48-vuotiaita. Kuvista selvitettiin välilevypullistuminen ja -tyrien esiintyminen lannerangan alaosien välilevyissä ja mitattiin selkänikamien koko.

Tutkimuksessa välilevyjen pullotuksen, pullistumien ja tyrien esiintyvyys oli kohtalaisen yleinen, niitä oli melkein 50 % miehistä ja yli 40 % naisista. Tilastollisin menetelmin suljettiin pois painoindeksin, tupakoinnin, vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden, sosioekonomisen aseman, ruokavalion ja nikaman korkeuden vaikutus tuloksiin.

Osoittautui, että suurempi nikaman poikkipinta-ala oli yhteydessä suurempaan riskiin saada välilevypullistumia ja -tyriä. Tutkimus ei suoraan pysty vastaamaan, mikä on ilmiön taustalla oleva mekanismi. Mutta on mahdollista, että syynä on ravinteiden siirtymisen haasteet. Aikuisella välilevyt ovat pitkälti verisuonetonta kudosta ja ravinteet siirtyvät nikamapäätelevyjen kautta diffuusiolla. Suurempi diffuusioalue voi olla alttiimpi ravinteiden vähentyneelle siirtymiselle välilevyyn.

Selkänikaman pienemmän koon on aiemmissa tutkimuksissa todettu altistavan osteoporoottisille murtumille vanhuudessa. Tämän uuden tutkimuksen perusteella pienentynyt selkänikaman poikkipinta-ala toisaalta suojaa välilevyongelmilta ja siten siitä voi olla myös hyötyä selkäterveydelle.

Ollila, L., Oura, P., Karppinen, J. et al. Association between vertebral cross-sectional area and lumbar disc displacement – a population-based study. Eur Spine J (2023). https://doi.org/10.1007/s00586-02307853-8

Kuva: Oulun yliopisto

Pitkäaikaisen kivun riskitekijät

OULUN YLIOPISTON ja kanadalaisen McGillin yliopiston tutkijat ovat julkaisset laajan tutkimuksen pitkäaikaista kipua ennustavista riskitekijöistä. Kipu on yleisin syy hakeutua terveydenhuollon palveluiden piiriin ja se on työikäisten aikuisten parissa suurin toimintakykyä heikentävä oire. Pitkäaikaisen kivun taustalta ei usein löydetä selkeää yksittäistä syytä ja vammaa seurannut kudosvaurio harvoin selittää pidemmän aikavälin tilannetta. Aiempien tutkimusten perusteella tiedetään, että pitkäaikaista kipua ennustavat ja kipukokemukseen vaikuttavat monet eri biologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät. Pitkäaikaisen kivun riskitekijöistä ei ole kuitenkaan vakiintunutta käsitystä.

Tutkimuksessa hyödynnettiin englantilaista yli 490 000 henkilön tiedot kattavaa UK Biopank -aineistoa. Tutkimushenkilöitä seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Koneoppimista hyödyntäen selvitettiin 99 fyysisen, psykologisen, demografisen ja sosiaalisen tekijän vaikutusta pitkäaikaiseen kipuun. Näiden mahdollisten riskitekijöiden joukosta tutkimus tunnisti keskeisimmät pitkäaikaiselle kivulle altistavat tekijät. Tunnistetut tekijät olivat uniongelmat, väsymyksen tunne, usein koettu kyllästyneisyys, korkea painoindeksi (yli 30), stressikuormitusta aiheuttaneet elämäntapahtumat (kuten avioero, työt- tömyys tai puolison kuolema) ja lääkärillä käynti mielenterveysongelmien takia. Riskitekijät ennustivat kivun laaja-alaistumistumista yhdeksän vuoden seuranta-aikana. Vastaavasti näiden tekijöiden vähäisyys ennusti kivusta toipumista kyseisenä aikana.

Riskitekijöiden pohjalta tehtiin yksinkertaistettu kuuden kysymyksen malli, jonka todettiin ennustavan pitkäaikaista kipua. Tätä kuuden kysymyksen mallia testattiin Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortissa ja kanadalaisessa Prevent-AD-aineistossa. Tulosten havaittiin olevan lähes identtisiä sen kanssa mitä englantilaisessa aineistossa oli havaittu. Tutkimuksen rajoitteena on heterogeenisen tutkimusaineiston käyttö, tutkittavat ovat olleet pääosin valkoisia keski-ikäisiä henkilöitä, mikä voi rajoittaa mallin soveltuvuutta muissa väestöissä. Löydökset kuitenkin auttavat riskitekijöiden tunnistamista ja voivat edistää parempaa kivunhoitoa.

Tanguay-Sabourin C, Fillingim M, Guglietti GV, Zare A, Parisien M, Norman J, Sweatman H, Da-ano R, Heikkala E, PREVENT-AD Research Group, Perez J, Karppinen J, Villeneuve S, Thompson SJ, Martel MO, Roy M, Diatchenko L, Vachon-Presseau E. A prognostic risk score for development and spread of chronic pain. Nat Med 29, 1821–1831 (2023). https://doi. org/10.1038/s41591-023-02430-4

Useat erilaiset harjoittelumuodot voivat auttaa pitkäaikaisessa niskakivussa

LIIKUNTAHARJOITTELUA suositellaan pitkäaikaisen (yli 12 viikkoa kestäneen) niskakivun hoidoksi, mutta eri liikuntamuotojen paremmuudesta käydään keskustelua. Tuoreessa systemaattisessa katsauksessa ja meta-analyysissa aiemmista systemaattisista katsauksista arvioidaan eri harjoittelumuotojen vaikutuksia pitkäaikaisessa niskakivussa. Tutkimuksessa keskityttiin pitkäaikaista niskakipua kokeneeseen työikäiseen (18–70-vuotiaaseen) väestöön. Valintaja poissulkukriteerien pohjalta mukaan valikoitui 25 vuosina 2010–2023 julkaistua systemaattista katsausta, joihin valikoituneissa 125 tutkimuksessa oli ollut yhteensä yli 17 000 osallistujaa.

Katsaukset luokiteltiin niissä tutkittujen harjoittelumuotojen mukaan ryhmiin: motorisen kontrollin harjoitteet, pilatesharjoittelu, vastusharjoittelu, jooga ja perinteiset kiinalaiset harjoitukset (qigong ja taiji). Näiden liikuntamuotojen vaikutuksia arvioitiin pitkäaikaisen niskakivun ja siitä aiheutuvan toimintakyvyn haitan vähentämisessä.

Tutkimuksessa mukana olleet liikuntamuodot osoittautuivat vähentävän kipua ja toimintakyvyn haittaa paremmin kuin liikuntaa sisältämättömät interventiot ainakin lyhyellä aikavälillä. Eri liikuntamuotojen välillä ei kuitenkaan ilmennyt suuria eroja ja kirjoittajat argumentoivatkin, ettei tulosten perusteella voi suositella yksittäistä liikuntamuotoa toista paremmaksi. Vastaavanlaisia tuloksia on aiemmin saatu myös tutkittaessa liikuntamuotojen vaikutusta alaselkäkipuun.

Kirjoittajat pohtivat hieman sitä, miksi harjoittelumuotojen välillä ei ollut havaittavissa suurempia eroja. Psykologiset tekijät, kuten katastrofointi, ahdistuneisuus ja välttämiskäyttäytyminen, voivat lisätä riskiä kivulle herkistymiseen ja kivun pitkittymiseen. Näihin psykologisiin tekijöihin voidaan vaikuttaa myös harjoittelulla ja kevyellä liikunnalla. Kirjoittajat sanovatkin, että harjoittelua ei tulisi tarkastella vain keinona vaikuttaa lihasten ominaisuuksiin, vaan myös keinona muokata kivun kokemista ja potilaan ajatuksia ja tunteita kipuun liittyen.

Jatkotutkimuksia aiheesta tarvitaan vielä lisää. Tutkimusryhmä tuo esille, että mukaan valikoituneiden katsausten laadussa oli paljon vaihtelua. He korostavatkin, että jatkossa julkaistavien katsausten laatuun tulee kiinnittää enemmän huomiota.

Rasmussen-Barr, E., Halvorsen, M., Bohman, T. et al. Summarizing the effects of different exercise types in chronic neck pain – a systematic review and meta-analysis of systematic reviews. BMC Musculoskelet Disord 24, 806 (2023). https://doi.org/10.1186/ s12891-023-06930-9

Kuva: Dreamstime

Koonnut: Satu Nieminen