Ihanaa, kun pystyy liikkumaan

Teksti: Pia Bilund • Kuvat: Jani Avelin

Vuosikymmeniä selkäkivuista kärsinyt Niko Kivelä ei halua kuulla neuvoja eikä hän neuvo muita selkäkipuisia. Jokaisen on löydettävä oma tasapainonsa. Liikkumisesta iloitseva koomikko tykkää treenata kotona ja kovaa.

NIKO KIVELÄ MUISTAA saaneensa ensimmäisen kolmiokipulääkkeen selkäkipuun 11-vuotiaana harrastaessaan kartingia. Mutta selkäkivut olivat alkaneet jo aiemmin. Sen palautti mieleen taannoinen Pariisin-matka.

– Kun heräsin aamulla hotellisängyssä, käännyin ja laitoin tyynyn mahan alle helpottamaan painetta selässä. Sanoin sitten pojalleni: tiedätkö mitä, tajusin, että olen tehnyt näin jo lapsena! Olen mennyt mahalleen ja sullonut tyynyn tueksi alavatsan alle.

Alkuaikoina kipu tuntui alaselässä, mutta vuosien varrella se on mennyt jalkoihin. Niko on tottunut selkäkipuun, koska se on ollut läsnä niin kauan.

– Mutta oikeastaan vasta viime aikoina kipu on vaikuttanut niin, etten ole pystynyt liikkumaan, ja se on vienyt mun elämästä jotain.

Lapsuudessa kipu ei rajoittanut Nikon elämää, vaikkakin mikroautoilu oli kivuliasta.

– Karting on selälle rankka laji ja kasvoin harrastuksen aikana nopeasti, joten se saattoi olla osasyyllinen. Eikä välttämättä ole paras juttu selälle, että istun työni takia paljon autossa.

Monien tapaan Niko on kokeillut kaikenlaista kipuun. Hän on myös törmännyt kiinnostaviin neuvoihin.

– Kerran yksissä juhlissa juteltiin kipukokemuksista. Kerroin, että mulla on lapsesta asti ollut selkäkipua ja välillä ei tunnu varpaat ja jalassa on kuin märkä villasukka. Sit joku kysyi, oletko käynyt hierojalla. Mä menin lukkoon ja tuijotin vaan sitä. Siis mitä!?

– Olen siis käynyt hierojalla lukuisia kertoja, ja lääkärissä, eikä selkäkipuihin ole löytynyt syytä.

Järkyttävä kipu

Viime keväänä Niko kävi kaksi kertaa magneettikuvassa, koska kukaan ei oikein ymmärtänyt mistä varpaiden tunnottomuus johtuu.

– Kuvissa näkyi pullistumia, välilevyn repeymä ja luupiikki. Mikään ei kuitenkaan mätsännyt mun ongelmaan. Mutta tieto oli siinä mielessä hyvä, koska aloin jo miettiä, että kuvittelenko vaan kivut.

Nikon rankin selkäkipukokemus tapahtui viime vuonna.

– Normaali lähtö selkäkipuun on se, että nousen ylös sohvalta. Nyt nousin jotenkin ”väärin” ja parissa minuutissa multa lähti jaloista tunto. Tunto kyllä palasi, mutta kipu ei lähtenyt pois. Huutorefleksi.

Järkyttävä kipu kesti useamman päivän eikä Niko saanut nukuttua.

Ensimmäinen viikko kului kotona yläkerrassa, koska Niko ei päässyt liikkumaan alakertaan. Myös vessassa käyminen oli ongelmallista.

– En pystynyt käyttämään tarvittavia lihaksia eli punnaamaan mitään ulos, koska se sattui niin paljon. Eli piti juoda mustaa kahvia ja sitten odottaa, että jotain tippuu, mies veistelee.

Myös perheen koirien ulkoiluttaminen oli tuskallista.

– En pystynyt kävelemään kuin 50 metriä. Kyyneleet valuivat silmistä. Kipu on niin valtava, että oli pakko kääntyä takaisin kotiin.

Olen satoja kertoja kiittänyt yleisöä kivuttomasta hetkestä.

Lavalla en tunne kipua

Kivuista huolimatta Niko on pystynyt hoitamaan työnsä aina suht normaalisti. Paitsi viime vuoden joulukuussa. Tuolloin Niko ajoi autolla mahdollisimman lähelle keikkapaikan ovea, sitten kaksi miestä nosti hänet ulos autosta ja hän käveli tuskaisena keppien avustuksella sisälle.

– Koska lavalle meno kepeillä kesti tosi kauan, joku katsomosta huusi jotain. Ihmiset luulivat, että se on osa esitystä. Sanoin vain keikan alussa: olen pahoillani, mun selkä on tosi kipeä ja sitten jatkoin.

– Vasemmassa jalassa oli tunne, että joku repii mun jalkaa irti koko ajan. Kipu vaan jatkui ja jatkui.

Yrittäjänä Nikolla ei ole mahdollisuutta jättää keikkoja väliin. Hän myös tykkää työstään niin paljon, ettei ole halunnut jäädä kotiin, vaikka jälkikäteen ajateltuna joskus olisi ehkä pitänyt. Mutta lavalla kipu unohtuu.

– Ihanaa, kun adrenaliini tulee lavalla. Se on mun kivuton paikka ja odotan aina, että pääsen keikalle. Adrenaliini ja viina auttavat, koomikko nauraa.

– Olen satoja kertoja kiittänyt yleisöä kivuttomasta hetkestä. Nyt koko länsimainen lääketiede voisi keskittyä siihen, miten sen saisi jalostettua. Paljon osataan keksiä, keksitään nyt vastike adrenaliinille, Niko jatkaa.

Keikan jälkeen kiputuntemus palaa. Näin kävi myös viime talvena. Kipu jatkui parisen kuukautta. Keväisten magneettikuvien jälkeen Niko soitti eräälle Suomen johtavista ortopedeistä. Jo eläköitynyt lääkäri kiinnostui Nikon tarinasta ja kehotti etsimään kivutonta tilaa. Ratkaisu oli olla levossa ja liikkumatta.

– Ensimmäistä kertaan moneen kuukauteen en tehnyt mitään. Sitten alkoi kiertue. Aloin pelätä, että käsittämätön kipu jää pysyväksi, koska se oli kestänyt niin kauan. Sitten yritin hyväksyä asian.

Valoa tunnelin päähän Nikolle antoi näyttelijäkollega Satu Paavola, joka on opiskellut ayurvediseksi elämäntaidonohjaajaksi.

– Mä menin Sadulle, koska en enää tiennyt mitä tehdä. Kokeiltiin intialaisia rohtoja ja yrttejä. Välillä se auttoi, välillä ei. Sitten ymmärsin, että me kaikki ollaan niin erilaisia, ettei auta, että joku ihminen kertoo mitä sun pitää tehdä. Sadulta opin, että on löydettävä oma tasapaino.

Sitten tapahtui jotain yllättävää. Nikon yksi varvas alkoi turvota ja tuntui kuin joku yrittäisi irrottaa sitä. Mies kysyi neuvoa tutulta lääkäriltä.

– Se sanoi, että ota burana-kuuri. Olen aina ollut vähän lääkkeitä vastaan. En ota niitä, ellei ole ihan pakko. Sitten vedin kunnon kuurin, ja jumalauta, multa lähti selkäkipu pois!

Syitä siihen saattaa olla monia Niko aprikoi.

– Mutta kyllä nauroin, kun rahaa on mennyt magneettikuviin paljon, että oliko tämä selkäkipu nyt ibusalilla hoidettu! Oliko kyseessä jokin tulehdus vaan!?

Mutta yhtä kaikki pahin kipu loppui siihen. Niko oli kulkenut synkissä vesissä pitkän kipujakson aikana.

Bodypump on mun juttu

Jokin aika sitten Niko pystyi aloittamaan harjoittelun. Hän tekee kotonaan bodypumpia ja joogaa.

– Mun avovaimo on muun muassa liikunnanohjaaja ja hänen kanssaan käytiin liikkeet läpi, että teen ne oikein. Bodypump on mun juttu. Ne liikkeet, jotka tuntuu vähänkään epämukavilta, jätän pois ja korvaan muilla. Tykkään treenata ihan sikana, joten teen pumpin vähintään kerran päivässä, ja sit mä joogaan Youtuben avustuksella. Pumppi on siitä mahtava laji, että siinä pystyy itse päättämään, miten rankasti sen tekee. Se on niin ihanaa!

Tykkään treenata ihan sikana.

Liikkumisen ilo on saanut aikaan Nikossa muutoksen, jonka muutkin ovat huomanneet.

– Ihmiset kysyivät multa loppukesästä, että miksi mä hymyilen niin paljon. Vastaus: koska mä pystyn kävelemään. Käytännössä meni puoli vuotta niin, että käveleminen oli hyvin tuskallista. On ihanaa, kun pystyy liikkumaan!

Aiemmin ihmiset olivat kysyneet, miksi Niko näyttää suuttuneelta.

– Mun perusilme on surkea. Mä olen koomikko, joka näyttää suuttuneelle, ja se voi johtua siitä, että mua sattuu koko ajan.

Asia valkeni Nikolle ammattiauttajan luona, joka kysyi mieheltä mikä häntä ahdistaa. Niko vastasi, ettei oikeastaan mikään. Kun koomikko sitten nousi penkiltä, terapeutti kysyi, mikä oli hänen tunteensa silloin, sillä jotain tapahtui.

Niko kertoi, että ylös nouseminen sattuu.

– Kyllähän se kipu vaikuttaa ihmisen psyykeeseen. Itsekin mietin, miksi olen niin äkkipikainen, vedän nollasta sataan tosta vaan. Mutta osaan myös pyytää anteeksi ja se johtuu siitä, että ymmärrän nykyään paremmin, mistä mun äkkipikaisuus johtuu, vaikka onhan se myös luonteenpiirre.

Älä neuvo selkäkipuista

Viime kevään kokemukset ovat opettaneet Nikolle myös, että hän ei aio antaa kellekään neuvoja, sillä yhtä totuutta ei ole.

– Niin kuin se ortopedi kehotti etsimään kivuttoman tilan ja ainoa keino oli olla tekemättä mitään. Kuka tahansa yleislääkäri olisi sanonut, että yritä liikkua, ja se olisi ollut täysin väärin silloin. En tule ikinä neuvomaan muita selkäkipuisia. Sanon vain pahoitteluni, koita kestää ja yritä löytää jokin oma juttu.

Neuvojen sijaan läheisten tuki selkäkipuiselle on tärkeää. Niko tietää, että myös läheiset voivat välillä väsyä, koska eivät voi ymmärtää toisen kipua, eikä sitä voi heiltä odottaakaan.

– Tärkeintä on, että läheinen kuuntelee ja sanoo vaikka ”voi vitsi”. Haluan selittää miksi en ole ripeä tai miksi haluan, että joku toinen nostaa roskan lattialta. Esimerkiksi pyydän poikaani lähes aina tekemään kaiken sellaisen, joka vaatii kumartumista. Se voi kuulosta jonkun mielestä kyykyttämiseltä, mutta mun poika ymmärtää, että sillä on mulle iso merkitys.

Ja kyllä selkäkipuinenkin haluaisi tehdä kaikenlaisia asioita, mutta selittämiseen väsyy. Eikä kukaan haluaisi olla ”heikko”.

– Meidän kulttuurissa heikkouden myöntäminen on pahasta. Ja jos ajatellaan vanhoillisesti, että tietyt asiat on miehen vastuulla, on hirveää sanoa, etten pysty siihen, koska silloin en hoida mun ruutua. Mulla ei esimerkiksi ollut aiemmin mitään saumaa vaihtaa auton renkaita. Nyt voin sen tehdä.

Kylmät väreet

Niko ei ole varsinaisesti käyttänyt selkäkipuaan materiaalina keikoilla. Hänen mielestään stand up on kuitenkin avoin laji ja yleisölle pitää kertoa, mitä sillä hetkellä kokee.

– Ehkä jos mun vointi jatkuu näin hyvänä, voin tehdä kivusta jotain sisältöä. On mulla kyllä monta juttua lähtenyt niin, että ”mulla on huono selkä ja …”. Mutta sitten se on mennyt johonkin muuhun. Kipu on siis läsnä, koska se on niin iso osa mua.

Niko ei kirjoita tarinoita keikoille valmiiksi. Hän kirjaa ylös vain otsikot.

– Sitten jos mä en muista sitä, se ei ole tärkeä. Tämä toimii mulla hyvin, mä näen mitä mä teen. Totuus on se, että pitäisi kirjoittaa ne jutut. Mutta kirjoitan kyllä muita asioita, mulla on esimerkiksi kirja- ja elokuva-aihio.

Stand upissa Niko ei halua osata tekstiä. Hän haluaa tuntea tapahtuneen uudelleen.

– Koska stand up keskittyy mun omaan elämään, en halua miettiä tekstiä. Haluan miettiä, miltä musta silloin tuntui, kun se tapahtui. Se on mun juttu ja luulen, että siksi olen menestynyt tässä lajissa. Kun mä kerron jostain mun onnistumisesta, ilosta tai kivusta, mulla menee uudestaan kylmät väreet. Mä tunnen sen. Mutta jos miettisin mitä mun piti sanoa, en saisi kylmiä väreitä. Tämä on mun tyyli, enkä suosittele sitä kellekään. Se on kauhea olo, kun menee lavalle ja mulla ei ole mitään juttua ja tunti 40 minuuttia pitäisi siellä olla.

On tärkeää pitää itsestä hyvää huolta.

Koomikolle kertyy kilometrejä tien päällä vuodessa kymmeniätuhansia, vaikka nykyään Niko tekee pidemmät reissut lentäen. Mies tykkää istahtaa autoon ja lähteä. Lähtemiseen kuuluu myös aina paluu ja se on kivaa varsinkin, kun on kivat ihmiset kotona.

– Olen kotihiiri. Mulla on kiva koti ja kotona voi treenata. Kuuntelen myös musiikkia ja silloin en tee mitään muuta.

Lisäksi Niko tykkää asioiden suunnittelemisesta. Työn alla on nyt Seinäjoelta hankittu tontti, johon hän piirtää taloa ja puutarhaa.

– Mun unelma-ammatti aikoinaan oli arkkitehti tai sisustusarkkitehti. Unelma ei ole lähtenyt mihinkään. Otin itse asiassa taannoin selvää, olisiko mulla mahkuja kouluttautua siihen. Mutta mä oon niin paska suorittaja, ettei varmaan kannata yrittää.

Toinen asia stand upin lisäksi, miksi koomikko on laittanut itseään kuntoon, on bändi Niko Kivelä Kommunikaatio. Lokakuussa Niko, kitaristi Mikko Kosonen ja rumpali Ville Kela vetivät kolmen keikan kiertueen. Bändin ohjelmisto sisältää stand upia ja rokkibiisejä.

– Laulaminen on kova fyysinen puristus. Edellisellä kiertueella porukka katsoi ihmeissään, miten mun selällä voi tehdä noin. Lavalla ei ole kipuja ja jalka nousee. Ja rokki on ihanaa, saa huutaa. Se on mahtava laji.

Loppuvuonna koomikon kalenteri täyttyy pikkujoulukeikoista. Tulevana keväänä Niko tekee stand up -festivaalikeikkoja ja muutaman valitun keikan. Kaikki panokset ovat vuoden 2024 syksyssä. Silloin tulee Iso riski 2 -kiertue.

Selkäkipujen kanssa eläminen on Nikolle on yhä arkea, vaikka nyt on menossa parempi vaihe.

– Se on jatkuvaa taistelua ja tasapainoilua. Virheitä tulee helpommin väsyneenä ja huonokuntoisena. On tärkeää pitää itsestä hyvää huolta.

Niko Kivelä, 44

• Stand up -koomikko, näyttelijä.

• Lempiliikuntalajeja: bodypump, jooga, hiihto ja vaellus.

• Perheeseen kuuluu avovaimo ja 14-vuotias poika.

• Tulossa Iso riski 2 -kiertue syksyllä 2024.

Nikon liikuntavinkki: Hiihto

Perinteinen hiihto tasamaalla. Jos sen pystyy yhdistämään erämaahiihtoon, on se mielellekin hyvä. Reppu selkään, eväät mukaan ja pysähdy välillä nauttimaan maisemista.