Luokitteluun perustuva hoito nopeuttaa paranemista ja vähentää sairauspoissaoloja

MIKKELILÄISEN LÄÄKÄRIN Anna Sofia Simulan ja hänen kollegoidensa tutkimuksessa selvitettiin alaselkäkipujen luokitteluun perustuvan hoidon vaikuttavuutta verrattuna tavanomaisiin hoitomalleihin. Tutkimuksessa alaselkäkipupotilaat luokiteltiin matalan, kohtalaisen ja korkean riskin ryhmiin kivusta aiheutuvan haitan pitkittymisen riskin mukaan. Mukana oli yli 600 potilasta Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Rovaniemen perusterveydenhuollon alueilta. Luokitteluun perustuvassa hoidossa potilaat huomioitiin yksilöllisesti ja terveydenhuollon resursseja kohdennettiin eniten hoitoa tarvitseville.

Etelä-Savon hyvinvointialueen avoterveydenhuollon tulosaluepäällikkönä työskentelevä Simula vastasi kysymyksiimme.

1. Miksi lähditte tutkimaan luokitteluun perustuvaa hoitoa?

Selkäkivut ovat yleisiä, jopa 90 prosenttia ihmisistä kärsii niistä elinaikanaan. Toki valtaosa paranee itsestään, eivätkä kaikki hakeudu terveydenhuoltoon. Aihe kiinnosti minua oman työarkeni kautta. Tuli ajatus siitä, että osa selkäpotilaista tarvitsisi enemmän apua ja miten voisimme auttaa heitä. Siihen ei ollut systemaattisuutta tai valmiita työtapoja. Maailmalla on muuallakin tehty tutkimuksia aiheesta, esimerkiksi Britanniassa. Käytimme tutkimuksessa samaa Start-selkäkyselyä, jolla he olivat saaneet hyviä tuloksia. Kysely on kehitetty tunnistamaan yksilöllisiä riskitekijöitä selkäkivusta aiheutuvan haitan pitkittymiselle. Toimintamalli on tutkimuksessa modifioitu meidän toimintaympäristöön ja -käytäntöihin sopivaksi.

2. Miten luokitteluun perustuva hoito toteutettiin?

Halusimme varmistaa, että tämä tapa soveltuu eri alueille, sillä tiesimme, että alueilla on esimerkiksi vähän eri tavalla fysioterapeutteja ja osaaminen vaihtelee. Jokaiselta alueelta kerättiin ensin kontrolliaineisto, minkä jälkeen alkoi jalkautustyö eli koulutimme ammattilaiset, lääkärit, fysioterapeutit ja hoitajat, luokitteluun perustuvaan hoitotapaan. Alueilla otettiin käyttöön Start-kysely, joka sisältää uskomuksiin, huoliin ja toimintakykyyn liittyviä kysymyksiä, ja jonka avulla voidaan luokitella hoitoa.

Teimme myös hoitotyöhön liittyviä fraaseja ja loimme organisaatioon hoitopolkuja niin, että korkean riskin potilaat pääsivät jonon ohi hoitoon. Vaikka käytetään riski-sanaa, sitä ei tarvitse potilaan säikähtää, sillä riskit eivät ole pysyviä. Ne ovat muuttuvat ajan myötä sekä oikeanlaisella tuella ja hoidolla.

Kaikki potilaat saivat selkäoppaan ja ohjeen pysyä aktiivisena sekä tarvittaessa tulehduskipulääkettä. Kohtalaisen riskin potilaat lähetettiin fysioterapiaan normaalin käytännön mukaan. Korkean riskin potilaiden kohdalla varmistettiin, että he pääsivät aina viikon kuluessa fysioterapeutille, ja se oli suunniteltu olevan psykologisesti orientoitunutta fysioterapiaa. Tavoitteena oli huomioida yksilölliset riskitekijät Start-kyselyn mukaan, esimerkiksi jos kipuun liittyi pelkotekijöitä tai välttämiskäyttäytymistä tai oli masennusoireita.

3. Millaisia tuloksia saitte?

Tutkimuksen tulokset on analysoitu kokonaisuutena. Voidaan sanoa, että luokitteluun perustuvalla hoidolla potilaat paranivat keskimäärin nopeammin ja heidän fyysinen toimintakykynsä parani jo 3 kuukauden kohdalla, kun vertailuryhmä pääsi samalle tasolle vasta 12 kuukauden kohdalla, ja myös heidän haittansa pieneni nopeammin. Potilaiden itsearvioima terveys (arvio 0–100) parani myös nopeammin luokitteluun perustuvassa hoidossa. Eli nämä olivat potilaiden itsearvioimat muutokset.

Sitten katsoimme potilastietojärjestelmistä selkäkipuun liittyvät sairauspoissaolot, kuvantamisen ja lääkärikäynnit perusterveyshuollossa ja erikoislääkärikäynnit. Niissä tapahtui merkittävä väheneminen. Potilaat kävivät vähemmän lääkärin vastaanotolla perusterveydenhuollossa ja fysiatrialla tai ortopedialla tai kipupolilla tai muussa erikoissairaanhoidossa. Myös kaikki kuvantamiset vähenivät merkittävästi, esimerkiksi 3 kuukauden kohdalla kuvantamistutkimusten määrä puolittui. Lisäksi sairauspoissaoloja oli selvästi vähemmän sekä 3 kuukauden että 12 kuukauden kohdalla.

Kaiken kaikkiaan siis fysioterapeutit osallistuivat enemmän potilaan hoitoon kuin lääkäri. Lääkärillä oli hoitaja tukena varmistamassa, että Start-kysely tulee täytettyä ja potilas saa alaselkäkipuoppaan ja jatko menee riskiluokan mukaan. Se oli toiminnan kannalta keskeistä. Oleellista oli myös, että potilas saa oppaasta kirjallista oikeaa tietoa ja fysioterapiaan on ohituskaista heille, jotka tarvitsevat avun nopeasti. Potilasasiakirjoista kävi ilmi, kun fysioterapeutti on vaikka 1–2 viikon päästä soittanut potilaalle, niin potilas on kertonut hyötyneensä nopeasta avusta.

On tärkeää päästä mahdollisimman nopeasti oikealle ammattilaiselle. Toisaalta taas matalan riskin potilaille riittää tieto, ettei kyse ole mistään vakavasta. Potilasopas on ollut apuna, että he uskaltavat liikkua, kipu ei ole niin pelottava ja he saavat eväitä parantua, eikä käytetä terveydenhuollon resursseja heihin, vaan korkean riskin potilaisiin.

4. Miksi luokitteluun perustuva hoito toimi paremmin kuin tavanomaiset hoitomallit?

Potilas pääsee nopeasti hoitoon oikealle ammattilaiselle, saa systemaattisesti oikeaa tietoa potilasoppaan kautta. Ehkä pienempi mutta merkittävä asia on se, että aikaisemmissa tutkimuksissa on tutkittu potilasoppaan vaikutuksia ja sen avulla pystytään tukemaan suositusten mukaisia kuvantamiskäytäntöjä.

Oppaassa kerrotaan, miksi kuvantamista ei yleensä tarvita ja turha kuvantaminen voi olla jopa haitallista. Kuvantamisen vähentäminen edesauttaa toipumista ja sitä, ettei tule turhaa terveyspalvelujen käyttöä. Tiedetään, että tarpeeton kuvantamainen jopa heikentää toimintakykyä, lisää terveyspalvelujen kustannuksia ja sairauspoissaoloja.

5. Voiko tutkimustulostenne perusteella antaa suosituksia selkäpotilaiden hoidon järjestämiselle?

Kyllä. Näen, että on suositeltavaa ottaa käyttöön tämä luokitteluun perustuva malli meidän hoitojärjestelmässä. Tämä on järjestelmätason tutkimus. Se ei onnistu kaikissa järjestelmissä samalla tavalla, esimerkiksi USA:ssa, jossa on vakuutuspohjainen terveydenhuoltojärjestelmä vastaavalla tutkimuksella ei saatu eroa tavanomaiseen hoitoon.

Start-kyselyn käyttö itsessään ei auta, jos ei pystytä järjestämään hoitoa sen riskiluokan mukaan. Oleellista on, että se muokataan omaan terveydenhuoltojärjestelmään sopivaksi, jotta hyödyt on mahdollista saavuttaa. Nyt ainakin Britanniassa, Portugalissa ja Suomessa on tässä onnistuttu. Tällä tavalla saadaan iso määrä potilaita hoidettua paremmin ja ne, jotka tarvitsevat enemmän hoitoa saavat sitä enemmän.

Uskon, että tämä hoitomalli laajenee Suomessa muillekin alueille ja tiedän, että joillakin alueilla sen käyttö on jo aloitettu.

Teksti: Pia Bilund

Kuva: Freepik

Mitä voin tehdä helpottaakseni alaselän kipua?

• Parasta on pysyä mahdollisimman aktiivisena päivittäisissä toimissa ja liikkumisessa. Joudut ehkä ottamaan hieman kevyemmin muutaman päivän, mutta sinun tulee palata tavanomaisiin toimiisi (työ, kotiaskareet, vapaa-ajan toiminnot) mahdollisimman pian.

• Aktiivisena pysyminen on turvallista tavallisessa selkäkivussa, vaikka tuntisitkin jonkin verran kipua. Liikkuessa tuntuva kipu ei tarkoita, että vaurioittaisit selkääsi.

• Mikä tahansa harjoitus, josta nautit, voi auttaa vähentämään kipua ja saada sinut liikkeelle.

• Pysy positiivisena ja pyri asteittain kohti terveellisempiä elintapoja.

Lähde: Alaselän kipu – mitä se on ja tarvitsenko kuvantamistutkimuksia?