Liikkumattomuus oli selälle pahinta

Kuva: Nico Backström

Ruoka-alan monitaituri Teresa Välimäki on oppinut liikunnan monipuolisuuden ja palautumisen tärkeyden. Vuosikausia piinanneet selkäkivutkin ovat helpottaneet. Vastapainoa arkeen tuovat tanssiharrastus ja koirien kanssa lenkkeily.

Kokki ja yrittäjä Teresa Välimäen selkävaivat alkoivat vuosia sitten, kun nyt jo täysi-ikäiset lapset olivat pieniä. Pahimmillaan selkäkivut olivat 15 vuotta sitten, ja selkä kipuili kaikkiaan noin 10–12 vuoden ajan.

– Selkäkipu oli läsnä elämässä joka päivä. Selkäni kuvattiin pari kertaa, tuloksena oli lievä välilevyn pullistuma. Lääkäri sanoi, että joillakin se vain on kivuliaampi kuin toisilla. Ja mulla se tuntui tosi pahasti.

Teresalla oli välillä parempia päiviä ja välillä huonompia. Mitä enemmän oli stressiä, sitä kipeämpi oli selkä.

– Mulla oli hermokipuja, jotka säteilivät jalkoihin ja vatsaan ihan kuin joku olisi pistänyt veitsenkärjellä. Ja kun töissä oli pitkiä kuvauspäiviä ja seisoin pitkään, kipu paheni ja jouduin nojaamaan pöytään. Pahimmillaan autoon mennessä jouduin nostamaan käsillä toisen jalan kyytiin. Olin ehkä vähän liiankin sisukas. Töistä en ollut poissa selän takia.

Vaikka selkä oli kipeä, Teresa jatkoi juoksuharrastusta. Juostessa selkään ei sattunut, ihme kyllä.

Teresa sai paljon vinkkejä selkäkipunsa helpottamiseen. Hän kokeili esimerkiksi joogaa ja pilatesta. Mutta koska selkä oli erittäin kipeä, hän ei pystynyt tekemään kunnolla eteentaivutuksia eikä lihaskuntoliikkeitä, esimerkiksi vatsalihaksia vahvistavia istumaannousuja hän ei pystynyt tekemään ollenkaan.

– Kävin myös läpi kaikki mahdolliset kiropraktikot, osteopaatit ja jäsenkorjaajat. Jotkut auttoivat hetkellisesti, kun pitkään kipukohdassa kireinä olleet lihakset rentoutuivat. Mutta sitten kipu palasi. Yritin myös olla liikkumatta, mutta se oli itse asiassa kaikkein pahinta.

Sitten Teresa kävi fysiatrilla, joka kehotti kokeilemaan hermokipulääkettä.

– En suostunut sellaiseen, että hoidetaan pelkkää kipua eikä sen alkulähdettä. Kysyin eri asiantuntijoilta, voisiko ruuassa jokin vaikuttaa tai auttaa kipuun. Kaikki sanoivat, ettei ole tarpeeksi tutkittua tietoa.

Teresa söi jossain vaiheessa kovia kipulääkkeitä, kun piti pystyä seisomaan työtilaisuuksissa. Eräässä tilaisuudessa hän törmäsi sattumalta luontaistuotteeseen, jonka sanottiin auttavan nivelten ja rustojen hyvinvointiin.

– Ajattelin, että ei se ota, jos ei annakaan, kokeilen. Ja luulen, että tuote auttoi. Osin se johtui varmaan siitä, että halusin uskoa, että kipu helpottaa. Nämä ovat myös sellaisia psykofyysisiä juttuja. Oma ajattelutapa vaikuttaa, sillä kivun tunne on muistissa soluissa, vaikka kyseinen kohta ei enää ole kipeä.

Teresa ehti kokeilla myös selkätukia. Kun selkä oli todella kipeä, hän mietti, miltä tuntuisi, jos selkään ei sattuisi.

– En olisi uskonut, että näen vielä joskus sellaisen päivän. Viimeiset 3–4 vuotta on mennyt ilman selkäkipuja. Selkä tosin edelleen väsyy, jos on pitkiä seisomarupeamia.

Liikunnassa Teresa kertoo oppineensa monipuolisuuden tärkeyden. Hän tanssii, kävelee, juoksee ja tekee harjoituksia oman kehon painolla.

– Jossain vaiheessa keskityin juoksemiseen, se oli liian yksipuolista. Nyt pystyn tekemään kaikkia lihaskuntoliikkeitä ja eteentaivutuksia. Alaselkään on tosin jäänyt sellainen 15 sentin pätkä, joka ei pyöristy.

Monipuolisen liikunnan ohella hän huolehtii myös palautumisesta.

– Mitä enemmän on tullut ikää, sitä paremmin ymmärtää, miten tärkeää lepo ja palautuminen on, jopa melkein tärkeämpää kuin liikunta. Joskus kun on raskaita työpäiviä, huomaan, että on pakko levätä, vaikka aamulla töihin lähtiessä olisin ajatellut, että treenaan illalla.

Jos Teresa lähtee lenkille ja tuntee, että juoksu ei kulje, hän tekee lyhyemmän lenkin tai kävelee.

– En käytä enää sykemittareita. Paljon oleellisempaa on oppia kuuntelemaan omaa kehoa ja oloa kuin lukea digitietoa. Samaa sanon ravintoluennoilla, periaatteessa keho kyllä kertoo mitä tarvitsee ruuankin suhteen, jos vain maltetaan kuunnella eikä päästetä kehoa sekaisin.

Palautuminen ottaa iän myötä enemmän aikaa ja muitakin kolotuksia on alkanut tulla.

– Selkä ei onneksi ole enää kipeä mutta polvet kipeytyvät juostessa, joten liikoja ei voi juosta.

Paras ikä on se, mitä parhaillaan elää. Teresa iloitsee siitä, että elämässä oppii vielä uutta, ja on ihan ok, että kaikkeen ei enää pysty.

Pari kertaa viikossa töiden jälkeen Teresa suuntaa aikuisten naisten tanssiryhmän harjoituksiin.

– Tanssiharjoituksissa kaikki muu jää sivuun. Jos et keskity, kuviot menee päin honkia, mikä ei tietenkään haittaa, Teresa naurahtaa.

Tanssiminen on Teresalle tuttu harrastus, sillä hän tanssi nuorena jazzbalettia ja kokeili muitakin tanssilajeja. Kun Teresa vuosi sitten keväällä liittyi 45–55-vuotiaista naisista koostuvaan Sisters in Sync -showtanssiryhmään, hän opetteli koreografian videolta, koska lähti kesäksi Ranskaan.

– Ensin ajattelin, etten ikinä opi videolta, se on vaikeaa, mutta opin silti. Ihana tunne!

Tanssiharrastus ei ole pelkkää höntsäilyä, sillä ryhmä kilpailee, ei kylläkään kauhean vakavasti eikä sarjassa ole paljon joukkueita.

– Meillä on kuitenkin tavoite, on puvut ja hyvä fiilis, se jännitys, kun esiinnytään.

Treeneissä nauretaan paljon ja heitetään rankkaa huumoria naisten kesken. Ryhmällä on myös illanistujaisia.

– Vaikka tanssi on urheilua, se on mulle henkireikä. Meillä on superhauskaa ja olen saanut uusia ystäviä.

Vapaa-ajallaan Teresa on myös palannut lukioaikaisen harrastuksensa, lukemisen pariin. Hermolepoa arkeen tuo myös lenkkeily kolmen koiran kanssa. Isoin opettelun paikka suorittajalle on ollut se, että on vaan, sallii sen itselle.

Teresa on koulutukseltaan myös ravintovalmentaja. Hän kannattaa syömisessä sallivuutta. Hänen mielestään tiukat kiellot ja rajoitukset aiheuttavat yleensä repsahtamisia tai syyllisyydentunnetta.

– Rentous on syömisessä kaiken a ja o. Kaikki tietävät, että joka päivä ei voi syödä pizzaa, suklaata tai leivonnaisia – tai voi, mutta tietää, mihin se johtaa. Kerran tai kaksi viikossa voi herkutella tai vaikka syödä rivin suklaata joka päivä.

Teresa kannustaa jokaista löytämään oman tapansa palkita itseään.

– Se voi olla muutakin kuin epäterveellinen ruoka tai herkku. Esimerkiksi meillä naisilla jokin hemmotteluhetki, uusi huulipuna tai kynsilakka. Ei ole hyvä ehdollistaa itseään siihen, että aina kun tapahtuu jotain kivaa, pitää saada jotain mättöä.

Entä mitä kokin kotona syödään? Teresa kertoo, että ammattikokillakin on toisinaan motivaatio koetuksella, välillä ei jaksa.

– Ei meillä syödä joka päivä jotain uutta ja kivaa vaan ihan arkiruokia, kuten lohikeittoa, lasagnea, makaronilaatikkoa, sosekeittoja ja erilaisia pastoja. Ja jos teen paljon kuvauksia, kuvausruokia jää myös kotiin syötäväksi.

Teresa tykkää tehdä ns. yhden pellin ruokia eli uunipellille laitetaan erilaisia kasviksia, kalaa tai lihaa, päälle öljyä ja mausteita, sitten pelti uuniin noin vartiksi. Yksi Teresan peltiruoka nousi taannoin somessa hitiksi.

– Tykkään simppelistä ruuasta, johon ei tarvita miljoonaa lisuketta. Mun tapa tehdä reseptiikkaa on ponnistaa omasta kokemuksesta. Olen elänyt ns. ruuhkavuodet, ollut yrittäjä ja on pitänyt saada lapsille ruokaa siinä sivussa. Teen sitä mitä elän, nopeita helppoja ruokia, joihin ei tarvitse metsästää harvinaisia raaka-aineita.

Ideoita uusiin resepteihin Teresa saa esimerkiksi lehdistä, netistä, Pinterestistä ja somesta muutenkin. Ja ulkona syödessä hän saattaa miettiä, miten jonkin fine dining -annoksen saisi helpommin viritettyä kotikeittiöön. Uutta inspiraatiota ruuanlaittoon tuovat myös uudet raakaaineet. Työssään Teresa tekee reseptejä asiakkaidensa tuotteista esimerkiksi arkeen tai juhlaan tai vuodenajan mukaan.

Kokin ammattiin Teresa sanoo päätyneensä vahingossa. Lukion jälkeen oli tarkoitus hakea opiskelemaan viestintää yliopistoon, mutta luku-urakasta väsyneenä hän lähti au pairiksi Sveitsiin. Kotiin palattuaan Teresa päätti mennä vuodeksi kokkikouluun ja hakea sitten uudestaan yliopistoon, mutta kävi kuitenkin kokkikoulun loppuun.

– Olen aina tykännyt ruuasta. Kotona äiti laittoi ruokaa ja me elettiin ruuan kautta. Kun syötiin, mietittiin mitä seuraavaksi syötäisiin. Syöminen oli päivän kohokohta. Menin kokkikouluun, sillä se on taito, jota tarvitaan.

Valmistumista seurasi tiivis vyöry töitä, perheen perustaminen ja Chez Dominique-ravintolan ostaminen silloisen puolison Hans Välimäen kanssa.

Esikoisen syntymän jälkeen Teresa pyrki ja pääsi lukemaan elintarvike-ekonomiaa, mutta aikaa ei riittänyt opintoihin. Toisen lapsen jälkeen Teresa meni töihin viestintäyhtiö Ruokalaan tuottamaan ruokaohjelmia ja ruokanettisivuja, ja huomasinkin tekevänsä viestintää.

Työrupeamien vastapainoksi Teresa on tehnyt irtiottoja Ranskaan, jossa hän on työskennellyt kesäisin majatalon keittiössä. Motiivina on ollut myös kielitaidon elvyttäminen.

– Haluaisin oppia ranskaa vielä paremmin. Ja sitten voisin opiskella jotain muuta, en tiedä vielä mitä. Samalla haaveilen siitä, että voisin tehdä vähemmän töitä, tulisin vähemmällä toimeen. Voisin asua vaikka maalla Suomessa tai ulkomailla. Iän karttuessa elämänlaatu on noussut rahaa tärkeämmäksi arvoksi. Vapaa-aika, luonto, hiljaisuus ja koirat ovat tärkeitä.

Tv-kokkinakin tunnettu Teresa on tehnyt myös ruokakirjoja. Uusi Le Kéittokirja ilmestyy syksyllä. Kirjaan on kerätty Ranskassa valmistettuja ja inspiraationsa saaneita reseptejä.

– Kun muuten tekee mitä asiakkaat haluavat, kirjassa voi keskittyä siihen, mitä itse haluaa tehdä.

Avocado Republic -yrityksensä lisäksi Teresa työskentelee Aki Wahlmanin Foody Allen -tiimissä, joka tekee ravintolakonseptointeja ja erilaisia projekteja elintarviketeollisuudelle aina tuotekehityksestä uuden tuotteen markkinointiin ja viestintään.

– Myyn ja toimin senior advisorina. Se on luonteva siirtymä, en ole enää koko ajan kädet savessa. Mutta teen myös edelleen reseptiikkaa ja ruokia, esimerkiksi ruokasisältöjä lehtiin.

Koronavirusepidemia perui tapahtumat, messut ja kokkikoulut, mutta epävarmuus ei Teresaa stressaa.

– Mulle on tapahtunut elämässä niin paljon ja olen 1990-luvun lamassa rypenyt äidin kanssa. Olen ajatellut, että jos se on pahinta, mitä on tapahtunut tai voi tapahtua, olen siitä selvinnyt ja tulen selviytymään. En ole vaipunut surun alhoon tai paniikkiin, vaikka välillä mietin, onko töitä. Korona ei mua kaada.

Teksti: Pia Bilund • Kuva: Nico Backström

Helsinkiläinen kokki ja yrittäjä. Osakas Hietalahden Kauppahallin Super Bowl -ravintolassa. Työskentelee monipuolisesti elintarvike-, ruokamedia- ja ravintolakentässä. Luennoi ravinnosta yrityksille ja urheilu- ja liikuntaseuroille. Kirjoittanut 10 ruokakirjaa, uusi kirja ilmestyy syksyllä. Harrastaa mm. juoksua, tanssia ja lukemista. Perheeseen kuuluu avopuoliso, kaksi aikuista lasta ja kolme koiraa. Selkävinkki: Kuuntele kehoa ja ota aikaa palautumiselle.

4 ANNOSTA 10-12 viipaletta vaaleaa leipää (voi hyvin olla eilistä tai toissapäiväistä), tilkka oliiviöljyä, valkosipulin kynsi tai kaksi.

Tomaattisalsa: 4-6 kypsää tomaattia, 3 vartta kesäsipulia, 3 rkl oliiviöljyä, 2 rkl omenasiiderietikkaa, 0,5 tl suolaa, 0,5 tl sokeria, mustapippuria maun mukaan, tuoretta basilikaa hienonnettuna.

Viipaloi leipä ja leikkaa viipaleet tarvittaessa vielä puoliksi. Laita leivät leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja pirskottele pinnoille vähän oliiviöljyä. Paahda leipiä 225-asteisessa uunissa muutama minuutti. Halkaise valkosipulinkynsi ja hiero valkosipulia leipien rapeisiin pintoihin.

Kuutioi tomaatit ja hienonna sipuli. Sekoita joukkoon oliiviöljyä, etikkaa ja mausteita maun mukaan, viimeistele basilikalla. Lusikoi tomaattiseosta leiville. Nauti!