Innostuneen oloinen hevosmies.
Minna osti heti bretzeliä ja minä sämppärin, jonka väliin laitettiin paksu ja lämmin leikkelesiivu – mainio uusi tuttavuus! Latteja oli tyrkyllä toistakymmentä erilaista, vieläpä selvästi halvemmalla kuin kotomaassa. Köhnäsimme vielä muutaman korttelin eteenpäin ja etsimme lähimmän metroaseman, kunnes palasimme majapaikkaan, vaihdoimme (tai oikeammin vain minä) lämpimämpää päälle ja jätimme siivoojan jatkamaan askareitaan. Navigoimme uudelleen metroon, ostimme 72 tunnin metroliput ja ampaisimme UBahnin uumeniin. Emme ehtineet kaivaa karttaa kunnolla esiin, kun oikea metro oli jo lähdössä. Ehdimme inekseen, ja jäimme muutaman pysäkin päässä Stephansplatzissa pois. Nousimme maanpinnalle ja näimme vierestä ensimmäistä kertaa Pyhän Tapanin tuomiokirkon kaikessa jylhyydessään – aivan kertakaikkisen huikea laitos! Ei voi käsittää. Jengiä oli ihan simona parveilemassa joka puolella, joten nappasimme muutamat fotot ja painelimme sisuksiin joukon jatkona. Erityisesti pylväät olivat huikeita. Ylisanoja voisi heittää pitkän liudan, mutta ehkäpä asia tuli jo selväksi. Väsymystila oli molemmilla harmillisen korkealla, joten emme jaksaneet lähteä könyämään 343 porrasta yhteen torneista. Emme myöskään hakeutuneet vielä katakombeihin, tosin emme niitä vielä myöskään löytäneet. Haahuilimme pitkään lähikatuja ja ihmettelimme joulumarkkinameininkiä, mikä oli sinänsä todella hyvällä maulla toteutettu. Tutkimme matkaopasta ja päätimme suunnistaa läheiseen Stadtparkiin, joka oli vain muutaman sadan metrin päässä.
Tuomiokirkon 133 metriä korkea etelätornia.