Georgia 2017

Page 28

SANTTU AHLMAN

SANTTU AHLMAN

Tutkailujen jälkeen palasimme alas joen varrelle niin, että vedimme lounaan ravintolassa klo 12.45 lähtien armenianlokkien seurassa. Jälkiruoaksi ostimme vielä jäätelöt. Poikkesin Minnan kanssa nopeasti vielä vessaan, mutta koko porukka oli tehnyt houdinit sillä välin. Haahuilujen jälkeen lähdimme kälppimään päätietä takaisin, mistä jengi löytyikin odottelemassa autoa. Fiksattu pirssi tuli noutamaan meidät melko pian, joten saatoimme jatkaa kauemmas laaksoon. Stoppasimme pienelle kosteikolle, jossa kasvoi jättiruokoa. Kai hoksasi sinisorsan reissupinnoihin ja rastaskerttunen raksutti voimakkaan tuulen seassa sammakoiden ohella. Seuraavaksi pysähdyimme erään seinämän laiteilla, missä pesi mehiläissyöjiä ja törmäpääskyjä. Suuntasimme yhä kauemmas ja ylemmäs huikeiden maisemien luokse, jossa ajoimme pienen maalaiskylän läpi jyrkänteiden reunalle. Olot vaikuttivat olevan paikallisilla hyvin askeettiset. Esa K hoksasi hyvin pian viiriäisen ja normikiurun äänen perusteella, molemmista nasahti jälleen reissupinnat. Yritimme löytää vuoripyyn matkalajiksi, mutta jouduimme tyytymään pikkukorppikotkaan ja kallionakkeliin sekä 4000 vuotta vanhoihin raunioihin. Autolle palatessa ylitsemme lensi vielä hieno vaalean muodon pikkukotka.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.