Minun valintani MAARET KALLIO
Valo voi syntyä vain varjoista lematta kuunnella aitoja vastauksia. Yksi kantoi pusseittain jogurttirusinoita, kun mikään muu ei maistunut. Toinen auttoi hädän hetkellä vain syvästi hengittämään hetki kerrallaan. Kolmas jaksoi kuunnella kertomuksia suruista, mutta myös nauraa yhdessä ilosta. Mutta kukaan heistä ei pelännyt pimeää, joka yhdessä ollessa haaleni sävy kerrallaan.
E
lämässäni on ollut aika, jolloin jyvät erottuivat nopeasti akanoista. Se tapahtui erään loppukesän vaihtuessa syksyksi, jolloin kohtasin jotain niin pelottavaa ja vaikeaa, etten osannut itsekään olla sen kanssa. Pelkäsin menettäväni lopullisesti järkeni lisäksi terveyteni ja elämänuskoni. Koettelemusten keskellä musta pimeys valtasi mieleni, epäusko ravisutteli rajusti ja pelko kiertyi tiukasti matkakumppanikseni kuukausien ajaksi. EN KUITENKAAN ollut pimeydessäni yksin, vaikka olinkin yksinäisempi kuin olisin etukäteen osannut kuvitella. Siinä missä vielä juhlat löytävät helposti vieraansa, kärsimys osaa harventaa kanssakulkijoiden rivejä selkeästi. Mutta pimeässä ystävä tunnetaan. Osalla oli niin kiire, ettei kohtaamiselle löytynyt hetkeä silloin, kun olisin sitä eniten kaivannut. Osa kieltäytyi suoraan näkemästä tuskaani. He antoivat virkeitä piristyslauseita aika-
106 PIRKKA p i r k k a . f i
na, jolloin olisin vain kaivannut kanssakulkijaa pimeimmässä. Joku komensi kireällä positiivisuudella miettimään muita vielä huonommassa jamassa olevia ihmisiä. Varsin moni vain tahtoi jatkaa niin kuin ennenkin. Että olisimme vain leikkineet kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sitten oli niitä kultakimpaleita, jotka rohkenivat kääntää katseensa kärsimystä kohti. He eivät tehneet mitään ihmeellistä, mutta uskalsivat tulla rinnalle, kysyä kuulumisia ja vastuste-
”KUKAAN HEISTÄ EI PELÄNNYT PIMEÄÄ, JOKA YHDESSÄ OLLESSA HAALENI SÄVY KERRALLAAN”
HÄDÄN HETKET jakavat ihmiset jyviin ja akanoihin. Psykoterapeutin työssäni saan usein kuulla hienoista ja huonoista kohtaamisista, joissa elämä näyttäytyy kaikissa väreissään. Kyky kulkea pimeässä on turvallisuuden taitoa. Lohtu ei synny hienosti asetelluista sanoista, eikä toivo rakennu mahtipontisista teoista. Valo ei synny pahan torjumisesta, vaan myötätuntoisen tilan antamisesta. Siitä, että surukin saa tulla. Että pimeässäkin voi olla. Yhdessä. Mielen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää saada kokea kuhunkin tilanteeseen kuuluvia tunteita, ei siis ulkopuolelta määriteltyä tunnetta tai pakkomielteisesti rakennettua tunnelmaa. Pahan, vaikean, ikävän, tuskaisen ja häpeällisenkin edessä totuuden kohtaaminen, sille suostuminen ja sen näkeminen ovat ensimmäiset lähtökohdat armollisuudelle, myötätunnolle ja muutokselle. Aito myönteisyys ei kaihda kielteisyyttäkään. Ei ihminen kaipaa vain iloa ja onnea, vaan myös lupaa surulle, kärsimykselle ja kivulle. Inhimilliseen ihmiseen ja ihmiselämään kuuluvat myös synkät sävyt, vaikeat vaiheet ja tukalat tunteet. Joka näitä kaihtaa, tulee kaihtaneeksi samalla koko ihmisyyttä ja rehellistä, aitoa elämää. MINUN VALINTANI on pimeydelle suostuminen. Vaikka myönteisyys, ilo ja kiitollisuus ovat erinomaisia mielenterveyden rakenteita, on pimeällekin löydyttävä paikkansa. Jos kääntää katseensa pois kärsimyksen ääreltä, tulee turruttaneeksi myös valon kirkkautta. Tunteita ei voi valita vain yhdestä päästä. Elämä ei suostu vain valolle, vaan tarjoilee varjojakin. Niin kuin siemen itää mullassa, niin valokin taittuu varjoista.
Psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti Maaret Kallion kirja Lujasti lempeä (WSOY) ilmestyi huhtikuussa. Kirja avaa teitä ja taitoja hyvään elämään, johon mahtuu valon lisäksi myös varjoja.