Rauhan Puolesta 5/2017

Suomen Rauhanpuolustajien jäsenlehti • ISSN 2343-5097 (painettu) ISSN 2343-5100 (verkkojulkaisu) • Julkaisija: Suomen Rauhanpuolustajat ry, Hämeentie 48, 00500 Helsinki, p. 050 358 1441 • s-posti: pulut@rauhanpuolustajat.fi • Ilmestyy kuusi kertaa vuodessa. • Toimituskunta: Teemu Matinpuro (vast. toim.), Timo Kalevi Forss, Anu Harju, Antti Kurko, Karim Maiche, Hanna Niittymäki • Ulkoasu ja taitto: Essi Rajamäki • Kannen teos: Paula Huhtanen • Painopaikka: Botnia Print Oy, Kokkola • Lehti tilaus 36 e/vuosi • Rauhan Puolesta -lehti ilmestyy helmi-, huhti-, kesä-, elo-, loka- ja joulukuussa.

HYBRIDISODANKÄYNNIN SOTURIT

uomen satavuotisjuhlan alla suomalaismedia ja monet turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ovat osallistuneet ahkerasti omaan ”hybridisotaansa” Venäjän kanssa. Ei ihme, jos kansalaisten huoli kasvaa. Infosodankäynnin tavoitteena lienee kansalaisten tuen hankkiminen uusille asehankinnoille ja Nato jäsenyydelle, vaikkei sitä kaikissa yhteyksissä suoraan mainitakaan.

Jo viime vuonna hallituksen Ulkopoliittiselta insti tuutilta tilaamassa raportissa todettiin muun muassa, että ”Yksi selvä riski on, että Venäjä voisi käyttää sitä [satavuotisjuhlaa] historiapoliittisesti hyväkseen pyrki mällä esimerkiksi yhteiseen muistojuhlan viettoon sekä eri tavoin Suomen itsenäisyyttä kyseenalaistamalla”. Raporttia tekemässä ollut UPIn tutkimuskoordinaattori Toivo Martikainen pelotteli, että Venäjä voisi vihjata Suomen itsenäisyyden olevan jotenkin kyseenalainen. Valtioneuvoston sittemmin eronnut viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila pelotteli samansuuntaisesti vedoten Venäjän mediassa esitettyihin näkemyksiin.

Jännityksellä odotamme milloin Putin esittää ukaasin Suomen itsenäisyyden kyseenalaistamiseksi, ehkä hän panttaa päätöstä itsenäisyyspäiväksi?

Epäilyksiä varmaankin herätti se, ettei Putin viimekesäisen Suomen vierailun yhteydessä esittänyt kään suoraa onnittelua 100 vuotiaalle Suomelle. Muun muassa entinen Moskovan Suomen suurlähettiläs Hannu Himanen ja Pekka Haavisto yhdessä lukuis ten Venäjä asiantuntijajournalistien kanssa jäivät niitä kaipaamaan. Toinen entinen Moskovan suurlähettiläs Heikki Talvitie puolestaan kertoo uudessa Vakaus vaakalaudalla kirjassa varsin oudosta episodista liittyen Venäjän tarjoamiin onnitteluihin.

Venäjä nimittäin olisi ollut valmis onnittelemaan 100 vuotiasta Suomea lahjoittamalla talousvaikeuksiin ajautuneen Pietarin Suomi talon. Mutta lahja ei kelvan nutkaan, vaan katsottiin, ettei Suomi tarvitse almuja Venäjältä. Sen sijaan Suomi osti talon 7 miljoonalla eurolla, ehkä kertyneitä kiky säästöjä käyttäen. Varmaan löytyy ”Venäjä asiantuntijoita”, joiden mukaan ilmainen talo olisi ollut Troijan puuhevonen, jonka sisällä olisi ollut vihreitä miehiä, valmiina hyökkäämään huomaamatta maahamme metsästysseurueina tai maanteille ilmesty neissä TIR rekoissa, joiden muodostamasta hybridiuhasta UPIn tutkija Charly Salonius-Pasternak halusi taannoin muistuttaa.

Eli onnitteluja kaivataan, mutta ei kuitenkaan liiallisia. Syntymäpäiväkortti riittänee.

Putinin Venäjä ei ole miellyttävä demokratia, ja se kuten kaikki muutkin maat pyrkivät vaikuttamaan tur vallisuusympäristöönsä. Toivoisi kuitenkin, että media ja erilaiset ”asiantuntijat” ja kommentoijat voisivat laittaa hieman jäitä hattuun.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.

Tanja Pelttari työskentelee Suomeen yksin tulleiden, turvapaikan saaneiden alaikäisten parissa, ja lisäksi hän on Työpaikkojen rauhan toimikunnan puheenjohtaja ja ay aktiivi. Pelttarin toiminnan takana on arvomaailma, jossa ihmisten auttaminen, monikulttuurisuuden ymmärtäminen, tasa arvoisuuden edistäminen ja ruohonjuuritason työ rauhan puolesta ovat tärkeitä peruspilareita.

Tanja Pelttarin maailman kuvan kehittymiseen on vaikuttanut keskeisesti kaksi asiaa. Hänen äitinsä on ollut ja on edelleen aktiivinen monessa järjestössä ja edellytti tyttäreltään mielipiteiden perustelemista. Pelttarin opinahjo oli Helsingin Suomalais-venäläinen koulu, SVK, jonka pihapiiriin hän tutustui jo 5-vuotiaana. Hän kävi SVK:ssa esikoulun, ylä- ja ala-asteen sekä lukion. Nämä kaikki sijait sevat samassa pihassa Helsingin Kaarelassa.

Pelttari kirjoitti koulusta ylioppilaaksi 17 vuotta sitten. Luokkatoverit pysyivät koko ajan samoina ja he pitävät edelleenkin yhteyttä toisiinsa.

”SVK on nimenomaan yhteisö. Yksi hieno piirre koulussa oli luokkien välinen kummitoiminta. Oppilaat toimivat toistensa tuki oppilaina. Siellä järjestetään paljon tapahtumia, jolloin kouluun tulee vierailemaan vanhoja oppilaita ja opettajia ja nykyisiä koululaisia vanhempineen.”

Tanja Pelttari oppi normaalien kouluaineiden lisäksi SVK:ssa venä läistä kulttuuria, kansainvälisyyttä ja yhteiskunnallista ajattelua. Siellä keskusteltiin paljon, ja oppilaat järjestivät kampanjoita monista ajankohtaisista yhteiskunnallisista asioista.

VIHA-RAKKAUSSUHDE

Taustansa takia Pelttari tuntee suuren itäisen naapurimme parem min kuin moni muu suomalainen. Ensimmäisen Neuvostoliitonmatkansa hän teki jo kuukauden ikäisenä vuonna 1980. Lapsena hän matkusti maahan usein. ”Minulla oli pienenä Neuvostoliitossa leikkikavereita, joita tapasin kun kävimme siellä. Kouluaikana kävin kolmena vuonna kesäaikaan koulua siellä ja asuin venäläisessä perheessä. Näiden perheiden lapset taas ovat vierailleet meidän luonamme Suomessa.”

Pelttari näkee Venäjässä sekä hyvää että pahaa. ”Minulla on viha-rakkaussuhde Venäjään.

Nyky-Venäjän toiminnassa on paljon sellaista, jota en hyväksy ja joka tuntuu todella pahalta.” Toisaalta Pelttari kertoo ärtyvänsä siitä, kun suomalaiset puhuvat Venäjästä tietyllä tavalla, varsinkin jos puhujat eivät ole koskaan edes käyneet maassa.

Pelttari rakastaa venäläistä kult tuuria ja venäläisiä ihmisiä. ”Vihaan nyky-Venäjän propagandaa ja sitä kuinka paljon ihmisiä siellä valvo taan. On karmeaa, etteivät ihmiset Venäjällä saa olla sellaista kuin ovat. Seksuaalivähemmistöjen asema on huono, ja Venäjällä dekriminalisoi tiin tänä vuonna naisiin kohdistuva perheväkivalta. Siellä nostetaan myös esiin isänmaallisuutta ja sotilaallista mahtia ikävällä tavalla.”

Pelttari arvostaa suuresti sitä, kuinka ystävällisiä ihmiset Venäjällä ovat. ”Tähän vaikuttaa se, että pystyn käyttämään heidän omaa kieltään. Venäläiset ovat myös todella ylpeitä kulttuuristaan.”

HYÖDYLLISET KESÄLOMAT ULKOMAILLA

Vaikka Tanja Pelttarin kosmo poliittisuus on auennut hänelle nimenomaan Venäjän kautta, ei hänen kansainvälisyytensä rajoitu siihen. Jo pienestä pitäen hänen perheensä matkusti paljon ja Tanja kasvoi monikulttuurisuuden hengessä.

”Olen ollut au pairina Belgiassa. Jo sitä ennen olin matkustellut paljon Euroopassa ja ollut mukana erilaisissa projekteissa. Kun olin yläasteikäinen, äidilläni oli periaate, että kesätöitä ei tarvitse tehdä, jos loma-ajat käyttää hyödyllisesti. Olin näillä hyödyllisillä kesä lomillani muun muassa Suomessa

TEKSTI TIMO FORSS • KUVAT ESSI RAJAMÄKI

Tanja Pelttarin mielestä tärkeimmät rauhanteot tehdään arkipäivässä, omassa elämässä ja ympäristössä. Pienilläkin teoilla on merkitystä.

lastenleireillä ohjaajana sekä Rauhanpuolustajien ja Vaihtoehto EU:lle -järjestön tulevaisuuden kon ferensseissa. Teimme esimerkiksi Baltian läpi bussimatkan, jonka aikana esitimme katuteatteria ja osallistuimme konferenssiin.”

Pelttarin kesiin kuului myös ulkomaisia leirejä, kielikursseja ja vierailuja perheissä eri Euroopan maissa. Vuonna 1997 hän kävi Kuubassa nuorison ja opiskelijoiden festivaalilla. Siellä hänen isäntä perheensä ei osannut muuta kuin espanjaa, joten kommunikointi sujui fraasisanakirjan avulla.

LASTENSUOJELIJA

Tanja Pelttari on koulutuksel taan sosionomi (ylempi AMK). Päätyminen sosiaalialalle ei kuitenkaan ollut itsestään selvää, sillä lukion jälkeen hän haaveili ihmisoikeusjuristin urasta. Pelttarin esikuvana toimi Rauhanpuolustajien entinen puheenjohtaja ja Helsingin yli opiston rikosoikeuden professori Pekka Koskinen (1943–2011).

”Arvostan hänen ajattelutapaansa ja olen käynyt hänen kanssaan pal jon keskusteluja. Pekka ei koskaan ajatellut, että rauhanpuolustaminen olisi vain sodan vastustamista. Hän ajatteli, että kyseessä on laajempi kokonaisuus. Pekalla oli hieno tapa ajatella kokonaisuuksia ja niihin liittyviä syy-seuraussuhteita. Jos jokin yksittäinen tapahtuma aiheutti ison kohun, Pekka ei lähtenyt siihen mukaan. Sen sijaan hän mietti, mitä kohun taustalla on ja miten asia voidaan ratkaista.”

Pekka Koskisella oli tapa kohdella kaikkia ihmisiä yhtä arvostavasti. Tällaisen ajattelu- ja elämäntavan Tanja on asettanut itselleen tavoitteeksi. ”Muistikuvani mukaan hänellä oli myös aina aikaa keskustella.”

Lukion jälkeen Pelttari pyrki oikeustieteelliseen. Hän ajatteli, että ihmisoikeusjuridiikalla olisi mahdollisuus vaikuttaa yksittäisten ihmisten elämään ja niin heitä voisi auttaa eniten. ”Hylkäsin tuon haaveen kuitenkin Belgiassa, koska en ole mikään yksityiskohtiin paneutuja.”

Pelttari on aina viihtynyt hyvin lasten ja nuorten parissa. Hänelle

työskentely nuorisoleireillä ja päivä kodeissa oli tuttua jo kouluajoilta.

”Minulla oli alalta kokemusta ja havahduin myös ajatukseen, että minulla olisi hyvä olla joku ihan oikea ammatti. Sosionomin koulutus kiinnosti lisäksi laajuu tensa takia. Luin jo lukiossa lähes kaikki mahdolliset kurssit mitä lukio tarjosi, paitsi uskonnon ja kemian kurssit. Lukeminen oli mielestäni kivaa. Jatko-opintojen kanssa kävi vähän samalla tavalla. Valitsin syventäviksi opinnoiksi lastensuojelutyön, valtion ja kun nan palvelut, varhaiskasvatuksen ja erityiskasvatuksen, jotta saisin kelpoisuuden lastentarhanopettajan tehtävään. Harjoittelun jälkeen ymmärsin myös, etten voi tehdä lastensuojelutyötä ymmärtämättä lasten vanhempien taustoja. Tämän takia opiskelin myös syventävinä opintoina päihde- ja kriminaalityötä sekä mielenterveystyötä. ”

Opinnot sijoittuivat vuosiin 2004–2007. Tanja oli mukana Helsingin ja Pietarin kaupunkien välisessä lastensuojeluprojektissa, johon hän pääsi mukaan opiskeli

jana. Tätä kautta hän päätyi töihin lastensuojeluun.

”Valmistumiseni jälkeen olin töissä ohjaajana lastenkodissa. Päädyin hieman vahingossa lastenkodin osaston vastaavaksi ohjaajaksi. Työskentelin siellä äitiyslomaani asti vuoteen 2014.”

Äitiysloman jälkeen Tanja alkoi jälleen opiskella.

”Pojan syntymän jälkeen halusin olla kotona lapsen kanssa pitkään. Hakeuduin opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Suoritin opinnot niin, että poikani oli 2,5-vuotias mennessään päiväkotiin vuonna 2016. Silloin palasin töihin. Työnantajani oli vaihtanut töitäni ja aloitin työskentelyn perhe ryhmäkodissa vastaavana ohjaajana Suomeen yksin tulleiden turvapai kan saaneiden alaikäisten parissa.” Opiskelun tekivät mahdolliseksi aikuiskoulutusraha, mutta etenkin avomies ja pojan isovanhemmat.

OIKEISSA TÖISSÄ

Maailma on muuttunut rajusti vuodesta 2007. Tanja Pelttarin

nykyisessä työpaikassa suomalai nen todellisuus törmää globaaliin todellisuuteen konkreettisella tavalla. Hän katselee nykypäivää kulmasta, joka ei avaudu ihan jokaiselle kansalaiselle. ”Ehkäpä kulmani on väärä, sillä olen työskennellyt koko työurani margi naaliryhmien kanssa. Näkökulmani ei ole välttämättä todellinen.”

Pelttarin tekemä työ on kuitenkin ehdottoman tärkeää. Hän jos kuka voi sanoa hyvin omintunnoin olevansa ”oikeissa töissä”. Toisaalta yhteiskunnan arvot ovat koventuneet, vihapuhe täyttää netin ja Tanja Pelttarin työn kaltaista ihmisoikeuksia vaalivaa toimintaa saatetaan nykyään kritisoida ankarastikin.

”Ihmisten asenteet ovat muuttuneet todella paljon. Nykyään keskitytään vain omaan ja oman perheen hyvinvointiin. Olen miet tinyt onko se ihmisten oma valinta vai yhteiskuntamme luoma pakko.”

Pelttaria huolestuttaa nykyyhteiskuntamme vaihtoehdoton tehokkuusajattelu, jossa jyvät seu lotaan akanoista yhä aikaisemmin.

”Lapset joutuvat kilpailemaan keskenään yhä varhaisemmassa vaiheessa. Koululaiset joutuvat valitsemaan ratkaisevia opintojaan hyvin nuorina. Itse olen opiskellut vähän sitä sun tätä ja aika paljon. Nykyään vaihtoehtoja kavennetaan koko ajan.”

Sen lisäksi että eriarvoistuminen tuntuu kasvavan Suomen sisällä, globaalin eriarvoisuuden mitta kaava on niin suuri, että yksilön voi olla sitä vaikea hahmottaa. Kun maailma tulee kylään, se saattaa aiheuttaa meille shokin. Jotkut vaipuvat epätoivoon.

”UNCHR:n tilastojen mukaan yli puolet kaikista maailman pakolaisista on alaikäisiä. En tekisi työtäni, jos kokisin että se on epätoivoista. Jo lastensuojelussa olin tekemisissä lasten kanssa, joilla oli vaikea tausta. Heillä oli kuitenkin jonkinlaisia verkostoja Suomessa ja perustaitoja kuten kielitaito ja se, että on kasvanut tähän yhteiskuntaan.”

Alaikäisiltä turvapaikanhakijoilta tällainen peruspohja puuttuu. Pelttari innostuu hehkuttamaan heistä välittyvää inhimillisyyttä. ”Nämä lapset ovat ihan mielettömiä. He ovat aivan ihania. Toisaalta he ovat myös välillä todella rasittavia.”

HEITTEILLE JÄTETYT NUORET

Tanja työskentelee alle 18-vuo tiaiden lasten kanssa, joita tulee monista eri maista. Hänen töissään painottuvat luonnollisestikin ne maat, joista on paljon tulijoita Suomeen.

”Olen tehnyt viimeiset puoli toista vuotta töitä pääsääntöisesti afgaanipoikien kanssa. He ovat tul leet Suomeen vuonna 2015. Silloin turvapaikanhakijoita tuli eniten Afganistanista. Tosin nämäkään

pojat eivät ole välttämättä koskaan edes käyneet Afganistanissa.”

Osa Suomeen tulleista afgaanipojista on syntynyt Iranissa. Pahimmassa tapauksessa Suomi pakkopalauttaa heidät Afganistanin. Se on heille vieras ja vihamielinen ympäristö, jossa heillä ei ole mitään tulevaisuutta.

”Jos heidät viedään Kabulin lentokentälle, siellä heitä ovat vastassa ääriliikkeet. Nämä nuoret kokevat häpeää siitä, että he ovat lähteneet Eurooppaan. Osa on lähe tetty, osa tehnyt valinnan itse. Kun Eurooppakaan ei hyväksy heitä, vaan palauttaa takaisin, on seurauksena kaksinkertainen häpeä. Sitten he ovat ensimmäistä kertaa elämässään Kabulissa. Mihin he menevät?”

Tanja Pelttari on joutunut käymään joidenkin afgaaninuorten kanssa keskusteluja, joissa pohditaan elämää kielteisen turva paikkapäätöksen jälkeen.

”He pohtivat, että jos tappaa itsensä Suomessa, saa valita ajan, paikan ja tavan. Sen sijaan Afganistaniin palautuksen jälkeen ei voi tietää, kuka tappaa, missä ja miten. Ei 17-vuotiaan kuuluisi miet tiä tällaisia. Toiset ajattelevat, että jos heidät palautetaan, he pyrkivät heti pois maasta.”

Myös alaikäisten turvapaikan hakijoiden perheet luovat heihin painetta. Tosin osan perheet on jo tapettu, mikä sekään ei helpota tilannetta.

”Nämä nuoret kulkevat täällä kaduillamme ja heille huudellaan. Migrin tekemät turvapaikkapäätökset saattavat viedä lähes vuoden. Nuoret ovat löysässä hirressä. He eivät tiedä, onko heillä tulevaisuutta. Sitten me olemme heille hokemassa, että yritäpäs nyt säästää rahaa, kun muutat omaan asuntoon. Nuoret vastaavat, ettei säästämisellä ole

mitään väliä, kun ei voi tietää, ovatko he tulevaisuudessa Suomessa.”

VALOPILKUT

Tällaisessa tilanteessa rasismi kukkii ja Suomi ensin -tyyppinen ajattelu rehottaa. Yleinen mielipide pakolaisten vastaanottamista kohtaan on muuttunut alati kovemmaksi.

”Pahinta on se, että tällainen ajattelu on nykyään Suomessa hiljaisesti hyväksyttyä päättäjienkin taholta. Se tekee tilanteesta karmean. Suomessa hyväksytään

Suomessa saa helposti synkän kuvan. Tanja Pelttari näkee työs sään silti useita valopilkkuja. ”Koen upeita hetkiä työssäni joka päivä. On ollut hienoa nähdä, miten vuoden Suomessa olleet pojat ovat oppineet uuden kielen. Jotkut lapsista eivät ole osanneet lukea ja kirjoittaa tänne tullessaan. Nyt he opiskelevat ahkerasti ja kirjoittavat innoissaan koevastauksia koulussa. Ennen Suomeen tuloaan he eivät ole välttämättä koskaan käyneet koulua.”

Pelttari arvostaa myös afgaani poikien kohteliaisuutta, yhdessä

UNCHR:n tilastojen mukaan yli puolet kaikista maailman pakolaisista on alaikäisiä.

yhteiskuntamme kiihtyvä jakautu minen ja se, että täällä on joukko ihmisiä, joille voi sanoa mitä vain ja heitä voi kohdella miten huvittaa. Näin saattavat ajatella vaikkapa opettajat, vartijat tai poliisit. Se tuntuu todella pahalta.”

Tauti on pesiytynyt kaikkiin yhteiskunnan kerroksiin, ja rakenta vaa keskustelua on vaikea käydä.

”Jos joku yrittää tehdä avauksen, vastassa on vyöry epäasiallista palautetta ja keskustelu muuttuu vihapuheeksi. Tämän jälkeen on turha puhua enää siitä rakenta vasta avauksesta. Suomalainen järjestelmä ei toimi maahanmuuton suhteen, vaan meillä olisi todella paljon korjattavaa.”

Turvapaikanhakijoista, heidän tilanteestaan ja kohtelustaan

tekemistä ja yhteisöllisyyttä. ”Yhteisöllisyys on todella vahvaa. Me opetamme pojille ja he opettavat meille. Juuri tämän takia tämä on minulle sopiva työ, jonka luonte vaksi osaksi monikulttuurisuus tulee. Se on hienoa.”

Saksassa ehdotettiin, että maa hanmuutto rajoitettaisiin 200 000 ihmiseen vuodessa. Rajanveto on kuitenkin vaikeaa. Jos ihmisellä on hätä, häntä on autettava. Tätä filosofiaa noudattaa myös Pelttari. Hän kuitenkin muistuttaa, että maa hanmuuttokysymyksissä on tärkeää miettiä maahanmuuton syitä.

”Pitäisi miettiä, miksi ihmiset joutuvat lähtemään kotimaastaan. Pommittavatko länsimaat sinne hieman demokratiaa vai mitä siellä tehdään? Ovatko länsimaat

Pelttaria huolestuttaa nyky-yhteiskuntamme vaihtoehdoton tehokkuusajattelu, jossa jyvät seulotaan akanoista yhä aikaisemmin.

käyttäneet heidän luonnonvaransa? Eurooppa käyttää aika sumeilematta hyväkseen muita maita, mutta jos sain vaiheessa raja tulee vastaan.”

Mitä tavallinen kansalainen voisi sitten tehdä maahanmuut tokysymyksen hyväksi? Asiat ovat monimutkaisia. Isot valtiot ja suuryritykset jyräävät yksilön. Pienen aktivistijärjestön toiminta on pelkkää kärpäsen surinaa ja lopulta kaikki muuttuvat kyynisiksi. Tanja Pelttari muistuttaa, että pienilläkin teoilla on merkitystä.

”Se, mitä meidän afgaanipojat kaipaavat eniten, on kontaktit

suomalaisiin ihmisiin. He sanovat, että Suomessa on hiljaista. Heillä olisi kova tarve olla osa tätä yhteis kuntaa ja tulla hyväksytyksi.”

AY-TOIMINTA JA RAUHA

Tanja Pelttari on myös ammattiliit tonsa Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n aktiivi. Yksi hänen elämänsä punaisia lankoja onkin kiinnostus ammattiyhdistysliik keeseen. Se on osin vanhemmilta perittyä, koska kotona hän kuuli paljon yhteiskuntaan ja ayliikkeeseen liittyvää keskustelua.

TAPAHTUMIA

HELSINKI

pohtivat, että jos tappaa itsensä Suomessa, saa valita ajan, paikan ja tavan. Sen sijaan Afganistaniin palautuksen jälkeen ei voi tietää, kuka tappaa, missä ja miten.

”Kiinnostuin nuorena Kunta-alan ammattiliitto KTV:n toiminnasta. Siitähän tuli sittemmin JHL. Menin mukaan KTV:hen heidän kansain välisen toimintansa takia, heillä oli paljon hyviä projekteja. Tämän jälkeen kiinnostivat omat amma tilliset asiat. Oma yhdistykseni on Helsingin Lastensuojelijat JHL ry.”

Vuodesta 2011 Tanja Pelttari on toiminut Työpaikkojen rauhan toimikunnan puheenjohtajana. Työpaikkojen rauhantoimikunta eli tuttavallisemmin töpökät koostuu eri ammattiliittojen ja ammatillisten keskusjärjestöjen ay-aktiiveista, joita

yhdistää kiinnostus rauhankysymyk siin. ”Olen toiminut aikaisemmin töpököiden varapuheenjohtajana ja vedin jo silloin aika paljon varsinaista puheenjohtajuutta. Töpököiden hienona ajatuksena on tarjota ay-liikkeessä toimiville mahdollisuutta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Olen tyytyväinen toiminnan nykyiseen muotoon, jossa kysymys ei ole pelkästään sodan vastustamisesta vaan laajemmalti yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Töpököihin kuuluu eri puolelta Suomea ihmisiä, joista jokainen toimii omassa liitossaan.”

TIISTAINA 28.11. RAUHANFOORUMI, jonka teemana on ”100 vuotta kolonialismia, 50 vuotta miehitystä –mihin nyt Palestiinassa?” Puhumassa oikeusoppinut ja BADIL pakolaisjärjestön YK edustaja Rania Madi ja journalisti Lia Tarachansky. Helsingin yliopiston Porthania II sali. Järj. ICAHD Finland, Rauhanpuolustajat ja Hakunilan kv. yhdistys

TIISTAINA 31.10. KELLO 16.30–18

HYVINVOINTIVALTION VASTAISKU -KIRJAN JULKISTUSTILAISUUDESSA Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen. Kaisa talon Kirja & Kahvi, Vuorikatu 7. Jauhiainen ja Mäkinen keskustelevat kirjansa teemoista myös torstaina 9.11. kello 17–19 Pasilan kirjastossa, Kellosilta 9, ja torstaina 16.11. kello 18–20 Kontulan kirjastossa, Ostostie 4.

KESKIVIIKKONA 6.12. RAUHAN JÄRJESTÖJEN YHTEINEN ITSENÄI SYYSPÄIVÄN JUHLA. Andorra/Dubrovnik, Eerikinkatu 11.

JOENSUU

aiheesta alustaa professori Antero Honkasalo. Joensuun pääkirjaston Muikku salissa, Koskikatu 25. Järj. Joensuun rauhanryhmä ja Kohtuus vaarassa -kansalaisliike.

He

Työpaikkojen rauhantoimi kunnan kokouksissa on aina jokin teema, johon syvennytään tarkemmin. ”Viimeksi meillä oli Kirsti Palonen Psykologien sosiaalisesta vastuusta puhu massa Libanonin pakolaisleireihin liittyvistä hankkeista. Hän toi mukaan keskusteluun oman näkö kulmansa. Koen tämän rikkautena toiminnassamme.”

RAUHANPÄIVÄT

Työpaikkojen rauhantoimikunta ja Rauhanpuolustajat järjestävät yhdessä vuosittain Ay-väen rauhanpäivät. Se on foorumi, jossa ay-ihmiset tapaavat toisiaan kasvo tusten. Kaksipäiväisiä rauhanpäiviä on järjestetty ympäri Suomea muun muassa Raumalla, Tammisaaressa, Lappeenrannassa, Kotkassa, Lahdessa, Turussa ja Järvenpäässä.

”En tiedä onko olemassa toista foorumia, jossa ihmiset, joille Rauhanpuolustajat ei välttämättä sano yhtään mitään, havahtuvat järjestön olemassaoloon. Ay-väen rauhanpäivillä metallimies kohtaa sosiaalialan ihmisen. He katsovat maailmaa hieman eri vinkkeleistä. Tällaiset kohtaamiset ovat rauhan päivien rikkaus.”

Tanja Pelttarin mielestä tärkeimmät rauhanteot tehdään

arkipäivässä, omassa elämässä ja ympäristössä.

”Toivon, että rauhanpäivien ansiosta tällainen asenne välittyisi edes hieman tapahtumaan osal listuneisiin ihmisiin. Töpököiden vuosittaisella Pietarin-matkalla käydyt keskustelut ovat myös jääneet mieleen. Suomalaisten ja venäläisten ay-aktiivien koh taamiset ovat olleet antoisia. On ollut hienoa päästä tutustumaan venäläisiin työpaikkoihin.”

Työelämä sirpaloituu ja ammattiyhdistysliikkeen on yhä vaikeampaa vastata prekarisaation ja villien työmarkkinoiden aiheutta miin ongelmiin. Yhtenäiskulttuurin ja savupiipputeollisuuden aika on ohi. Yhteisen ay-identiteetin muo dostuminen ei ole itsestäänselvyys.

”Ajattelen, että jokaisella on kuitenkin oma piirinsä. Se voi liittyä ay-liikkeeseen, johonkin järjestöön tai vaikkapa asuinalueeseen. Ay-liikkeen on vastattava työelämän sirpaloitumiseen. Ajattelen asiaa niin, että jos ay-liikettä ei olisi, niin mitä meillä olisi. Olisiko meillä minkäänlaista työlainsäädäntöä? Tehtäisiinkö töitä seitsemän päivää viikossa? Emme edes ymmärrä, miten isoja ay-liikkeen saavutukset ovat. Haluan taistella sitä vastaan, ettei näitä saavutuksia romuteta.”

KOLUMNI

MARKKU KANGASPURO

PRESIDENTINVAALIT SAMMUTETUIN LYHDYIN

Suoran presidentinvaalin voisi lakkauttaa yhdentekevänä viihteenä, ellei sen aikana pys tytä tämän parempaan keskusteluun. Niinistön ylivoimainen kansansuosio ja asemoituminen sinne mistä presidentti valitaan, lähelle poliittisen spektrin keskustaa, on pannut muut lähinnä seurailemaan häntä. Siksi ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokas Nils Torvaldsin ilmoitus kannattaa Suomen liittymistä Natoon on tervetullut ulostulo. Ei siksi että kannattai sin sitä, vaan siksi että se tarjoaa tilaisuuden puhua ulkopolitiikasta ja se on näkemys, jota runsas viiden nes kansasta kannattaa. Tämä on varmaankin myös yksi syy Torvaldsin ulostuloon. Viidesosa kansasta on paljon enemmän kuin koko RKP:n 4–5 prosentin kannatus puhumattakaan Torvaldsille mitatuista kannatuslukemista. Kun hänen presidentinvaalikampanjansa varsinainen tähtäin on vuoden 2019 euro ja eduskuntavaaleissa, voi avausta pitää pelikirjan mukaisena laajemman kannatuspohjan tavoitteluna. Eurovaaleissa pienen vähemmistökielipuolueen ehdokkaan uudelleenvalinta ei ole tässä ilmapiirissä lainkaan itsestäänselvyys.

Torvalds ehdotti myös, että eduskunta päättää Nato jäsenyydestä ilman kansanäänestystä. Naton kannattajat perustelevat tätä avoimesti sillä, että kansanäänestyksen tulos voi olla myös kielteinen, eikä asiasta käytävä keskustelu pysyisi kovin helposti poliittisen johdon kontrollissa. Eduskunnassa siitä olisi helpompi päästä tarvittavan suureen yksimielisyyteen.

Toisin kuin Torvaldsin, Sauli Niinistön ja muiden presidenttiehdokkaiden kannattajia Nato jäsenyys jakaa ja siksi he eivät ota siihen mielellään kantaa. Useimmiten asia kierretään mantralla, jonka mukaan jäsenyys ei ole nyt ajankohtainen. Se voi olla lyhyen aikavälin kannalta toimiva ratkaisu, mutta ulkopolitii kan visioksi siitä ei ole.

JYVÄSKYLÄ

KESKI-SUOMEN

KOTKA

TURKU

KESKIVIIKKONA 1.11. KELLO 18–20

RAUHANKAHVILA: ISRAELIN APARTHEID.

ICAHD Finlandin Syksy Räsänen puhuu Israelin apartheid kirjansa pohjalta Israel/ Palestiinan ihmisiä eriarvoistavasta ja sorta vasta järjestelmästä. Rakennusliiton kokoustila, Uudenmaankatu 6. Järj. Turun Rauhanpuolustajat

VANTAA

MAANANTAINA 30.10. KELLO 18–21

VANTAAN RAUHANKLUBI:

INFO SODASTA HYBRIDIRAUHAAN. Paikalla kuvataiteilija Annika Rauhala ja käsitetaiteilija Juha-Pekka Väisänen Silkinportti, Tikkurilantie 44 F. Järj. Vantaan Rauhanpuolustajat

Tähän saakka ulkopolitiikan ennakoitavuutta ja Suomen ja Ruotsin sotilaallista liittoutumattomuutta on korostettu Itämeren alueen vakautta ja turvalli suutta ylläpitävinä tekijöinä. Jos tarkoitus on muuttaa asetelma, täyttää Nato jäsenyyden määritteleminen tilanteesta riippuvaksi suhdannekysymykseksi tämän tarpeen loistavasti. Siitä seuraa vastaavasti se, että Venäjältä voidaan odottaa myös jatkossa tähän liitty viä verbaalisia ja sotilaallisia demonstraatioita.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.

KUVA: ESSI RAJAMÄKI

TORSTAINA 30.11.

RAUHANPUOLUSTAJAT MUKANA VAPAA EHTOISTOIMINNAN MESSUILLA. Kansalaistoiminnankeskus Matara, Matarankatu 6.

MAANANTAINA 20.11. KELLO 18–20 Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen kes kustelevat Hyvinvointivaltion vastaisku kirjansa teemoista. Kotkan pääkirjasto, Kirkkokatu 24.

Historiantutkija Oula Silvennoinen kertoo innostuneensa jo lapsena historiasta nimenomaan tarinoina ja draamana. Tutkijana ja tietokir jailijana hän on tehnyt uusia löytöjä käydessään vaiettujen aiheiden ja myyttien kimppuun. Kipeitä teemoja ovat olleet muun muassa Suomen ja Saksan salainen aseveljeys ja suomalaiset fasistit.

Helsingin yliopiston Euroopan historian dosentti Oula Silvennoinen sanoo, että historiantutkijan lähdemateriaali on usein puutteellista ja sekavaa, mutta hyvää tutkimusta syntyy silloin, kun materiaalia lähestytään tieteel lisellä metodilla ja tarkkuudella. Painotukset ja valinnat vaikuttavat aina lopputulokseen.

Oula Silvennoisen väitöskir jaan pohjautuva teos Salaiset aseveljet – Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944 (Otava 2008) herätti huomiota nostaessaan esiin sodan aikana

Pohjois-Suomessa toimineen saksalaisen Einsatzkommando Finnlandin, jonka tehtävä oli etsiä ja surmata kommunistit ja juutalaiset neuvostoliittolaisten sotavankien joukosta. Silvennoinen osoitti myös Suomen turvallisuuspoliisin Valpon toimineen Einsatzkommandon kanssa läheisessä yhteistyössä.

Silvennoinen toteaa useiden arvovaltaisten historiantutkijoiden kiiruhtaneen sodan jälkeen ilmoittamaan, että taistelu Suomen rintamilla poikkesi periaatteiltaan ja menetelmiltään saksalaisten etelämpänä käymästä sodasta Neuvostoliittoa vastaan.

Todellisuudessa Saksa oli valmistau tunut käymään Suomen rintamilla samanlaista aatteellis-rodullista tuhoamissotaa kuin muuallakin, mutta etenemisen vaikeuden vuoksi uhrimäärä jäi pienemmäksi.

mutta sota-ajan historian kirjoitta miseen osallistuivat ensi vaiheessa ihmiset, jotka olivat olleet itse mukana tapahtumissa. Tietoisuus uusista poliittisista asetelmista johti siihen, että Suomen historiasta rajattiin pois sellaista, mikä olisi voinut hyödyttää esimerkiksi kotimaisia kommunisteja tai Neuvostoliittoa heidän argumentoinnissaan.

”Aika tietoisesti on tietynlaista tarinaa rakennettu. Ja nyt se sitten murtuu, viimeistään.”

LAURI TÖRNIN MYYTTI JA TRAGEDIA

Koko haastattelu löytyy podcas tina Rauhanpuolustajien sivuilta www.rauhanpuolustajat.org

2000-luvun puolella on puhuttu suomalaisen historiantutkimuksen uudesta aallosta, jossa käsitys Suomen itsenäisyyden ajan ensimmäisten vuosikymmenien ja erityisesti sota-ajan tapahtumista on tarkentunut ja kokonaiskuvakin on osin muuttunut. Oula Silvennoinen toteaa, että varhaisemmassakin tutkimuksessa on paljon hyvää,

Oula Silvennoisen yhdessä Juha Pohjosen kanssa kirjoittama Tuntematon Lauri Törni (Otava 2013) purkaa suomalaisen sotasankarin myyttiä. Jo viinabrändiksikin kelpuutetun Törnin kuvan takaa paljastuu teoksessa yhdenlainen sodan uhri, mies, joka ei kyennyt palaa

TEKSTI RAIMO PESONEN • KUVA HASSAN-KAAFI HALANE

maan normaaliin elämään sodan jälkeen.

Mannerheim-ristillä palkittu Lauri Törni liittyi Saksan SS-joukkoihin syksyllä 1944. Sodan jälkeen hän sai vihollisen puolelle siirtymisestä maanpetostuomion Suomessa, mutta hänet armah dettiin varsin pian. Törni siirtyi Yhdysvaltojen palvelukseen ja kuoli Vietnamin sodassa vuonna 1965.

Pohjonen ja Silvennoinen käyvät läpi Törnin myytin tietoista rakentamista hänen kuolemansa jälkeen. Toden teolla se käynnistyi SS-pataljoonassa palvelleen Jukka Tyrkön kirjoittamasta elämäkerrasta Lauri Törnin tarina: Vapaustaistelijan vaiheita Viipurista Vietnamiin (Aleakirja 1975). Oula Silvennoinen näkee myöhemmän Törniä käsittelevän kirjallisuuden tyytyneen pitkälle toistamaan Tyrkön väitteitä ja näkökulmia.

Sota-aikana Törnin ja hänen ympärilleen kootun erikoisyksikön taisteluiden jälkeistä viinan käyttöä Silvennoinen

kuvaa sanalla ”ritualistinen”. Tutkimusten mukaan suhteellisen pieni osuus rintamasotilaista osallistui aktiivisesti vastustajien surmaamiseen. Törnin kaltaisille miehille tämä vaikutti olevan mahdollista pitkäkestoisesti ilman raskaita psyykkisiä seurauksia, mutta raju alkoholinkäyttö ja sen mukanaan tuomat ongelmat kertovat muuta.

Keskeisiä ajatuksia Törnimyytissä on se, että hänen toimintaansa maanpetosta myöten selitetään johdonmukaisella kommunisminvastaisuudella. Silvennoinen toteaa, etteivät Törnin omat lausunnot tue tällaista kuvaa. Jotain voi päätellä siitäkin, että ennen SS:n riveihin siirtymistään Törni oli pyrkinyt taistelemaan saksalaisia vastaan Lapin sodassa.

SUOMALAISET FASISTIT

Vuonna 2016 julkaistu Oula Silvennoisen, Aapo Roseliuksen ja Marko Tikan Suomalaiset fasistit – Mustan sarastuksen airuet (WSOY 2016) jatkaa aiemmassa historiantutkimuksessa sivuutet tujen kysymysten ja näkökulmien valottamista.

Sodan jälkeisessä tutkimuksessa fasismi-termiin liittyi niin paljon poliittisia paineita, että joidenkin tutkijoiden käsissä se vaikutti hajoavan Silvennoisen sanoin ”ato meiksi”. Varovaisuus johti siihen, ettei fasismia löydetty ilmiönä enää ollenkaan.

Äärikansallismielisyyden uuden nousun myötä 1920- ja 1930-luku jen liikehdinnän ja nykyhetken väliltä etsitään yhtäläisyyksiä. Oula Silvennoinen toteaa, että ”jakaantumalla lisääntyminen” vai kuttaa olevan helposti riitautuville äärikansallismielisille järjestöille ominaista kautta historian.

Akateemisen Karjala-Seuran tavoin yli puoluerajojen toimimaan pyrkivä Suomen Sisu näyttää sen sijaan jäävän merkitykseltään hyvin marginaaliseksi, vaikka onkin onnistunut ottamaan haltuunsa perussuomalaisten puoluekoneiston.

MITÄS ME NOBELISTIT!

Norjan Nobel komitea teki hienon ratkaisun jakamalla rauhanpalkinnon ydinaseita vas tustavalle kansainväliselle ICAN verkostolle. Verkosto ideoitiin lääkärien kansainvälisen ydinsodan vastaisen järjestön kokouksen yhteydessä Rauhan asemalla. Niinpä suomalaisilla ja ICAN Finlandilla on erityinen syy ylpeyteen ja iloon. Kati Juva Lääkärien sosiaalinen vastuu ry:stä toteaa, että verkosto on kääntänyt keskustelun pommien tehon pohdinnasta niiden aiheuttamaan tuhoon ympäristölle ja ihmisille.

Parhaillaan kehitellään pienehköjä ”täsmä”ydinpommeja, jotka alentavat kynnystä käyttää niitä. Siksi ydinasekiellon saamisella voimaan on erityisen kiire.

Kymmenvuotias ICAN vaikutti vahvasti vajaa vuosi sitten alkaneisiin YK:n neuvotteluihin ydinaseiden kieltämiseksi. Suomi ei niihin osallistunut, toisin kuin (aiemman) viiteryhmämme maat Irlanti, Itävalta ja Ruotsi. ”Turvallisuuden ja ympäristönsuojelun arvoyhteisö” Nato loisti poissaolollaan, kuten muutkin ydinasemaat kumppaneineen. 122 maata äänesti 7.7.2017 YK:ssa ydinaseiden täydellisen kiellon puolesta. Sopimuksen voimaan tulo edellyttää vähintään 50 valtion liittymisen tai ratifioinnin, ja prosessi alkoi 20.9.2017. Tätä kirjoitet taessa allekirjoittajamaita on 53, ratifioineita kolme: Guyana, Thaimaa ja Vatikaani.

Ylen Ajantasan keskustelussa 10.10. keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen puolusteli Suo men jäämistä sivuun, mutta SDP:n Mika Kari ja RKP:n Anders Adlerqreutz arvostelivat hallitusta siitä, että se poikkeaa perinteiseltä ydinaseiden vastaiselta linjaltamme. Vanhanen vetosi siihen, että ydinasevaltojen jäätyä pois neuvotteluista sopimuksella ei ole painoarvoa. Luulen, että jos ne olisivat osallistuneet, ne olisivat voineet estää sopimuksen tai vähintään jarruttaa loputtomiin.

Selitys hallituksen toiminnalle on ilmeinen: hyväk syttyään sopimuksen YK:ssa Ruotsi on joutunut USA:n painostamaksi, ettei ratifioisi sopimusta. Myös Suomen on annettu ymmärtää sopimuksen olevan ristiriidassa isäntämaasopimuksen kanssa.

Tämä onkin lisäsyy lähettää hallitukselle terveisiä rauhanjärjestöistä, puolueosastoista, martoista ja hirviporukoista tai yksityisesti: ydinasekielto pitää sekä allekirjoittaa että ratifioida.

USA:n painostus Ruotsia ja Suomea kohtaan osoit taa, että ydinasekiellolla on jo nyt tehoa. Kemialliset ja biologiset aseet on kielletty jo kauan sitten ja lähes hävitetty. Niiden valmistus tai käyttö tuottaa valtiolle valtavan imagotappion ja kansainvälisen tuomion. Sama on kehitys maamiinojen kanssa. Ydinaseille käy nee samoin, ja sopimus edistää sitä.

Painostakaamme siis hallitusta ja kannusta kaamme puolueita ja kansanedustajia toimimaan asiassa eliökunnan eduksi. Rauhan Nobel rohkaisee jatkamaan kansalaistoimintaa.

Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien varapuheenjohtaja.

Rauhanpuolustajien edustajat haastattelivat Länsi Ukrainan Lvivissä elokuun lopulla kolmea nuorta feministiaktiivia Ješiä, Rimmaa ja Kvitkaa, jotka eivät halunneet esiintyä tässä jutussa koko nimillään. He toimivat aktiivisesti Lvivin feministinen työpaja järjestössä.

Työpaja perustettiin Euromaidanin jälkeen, mutta yksi vetäjistä Ješ huomauttaa, ettei Maidan ollut hänelle tärkein motiivi. Perustajia yhdisti feministisen näkökulman lisäksi halu kohottaa yhteis kunnallista aktiivisuutta erityisesti Lvivin alueella, jossa perinteisten arvojen ja kirkon rooli on vahva useimpien perheiden elämässä. Yhteiskunnan yleinen tilanne ehkä selittää sen, miksi tyttöjen täytyy perustaa oma järjestö. Työpajan tilaisuuksissa käsitellään eri aiheita kuten taloutta ja sotaa, ja yritetään valaista erilaisia näitä kysymyksiä käsitteleviä näkemyksiä ja suun tauksia. Muille järjestöille halutaan esitellä omia feministisiä käsityksiä ja toimintaa.

Työpaja aloitti järjestämällä keskustelutilaisuuksia aiheesta ”mitä feminismi on?”. Tilaisuuksia oli eri aiheista alkaen politiikasta aina pyöränkorjaukseen (kuvitel laan, ettei tyttö pysty korjaamaan polkupyörää). Eräät aiheet olivat yllättävän suosittuja, muun muassa mestarikurssi ”koruja kierrätysmateriaaleista”.

ERIMIELISYYKSILTÄ VÄLTYTÄÄN KONKREETTISILLA HANKKEILLA

Lvivissä ei aiemmin ollut avoimesti feminististä järjestöä. Jäsenet ovat alun perin kotoisin Ukrainan eri kaupungeista ja alueilta, Lvivistä Donbassiin ja Tšernigoviin saakka. Aktiivisimpia ovatkin muualta muuttaneet naiset. Aktiivit kertovat, että Lvivissä perinteinen perhemalli on hyvin vahva. Kaupunginjohtaja Sadovoita pidetään eurooppalaisena, kun hän käy säännöllisesti jumalan palveluksissa. Kaikkiin julkisiin tilaisuuksiin kutsutaan pappi. Kouluissa opetetaan kristillistä etiik kaa, se on useimmiten pakollista, vaikkei oppilas olisikaan kristitty. Läsnäolon varmistamiseksi tunnit pidetään keskellä koulupäivää. Kirkon vaikutusvalta kaupungin valtuustossa on suuri. Esimerkiksi taannoisella koko perheen Sosedifestivaalilla (suomeksi Naapurit) pappi piti pyhitysseremonian.

Itä-Ukrainan Tšernigovista Lviviin muuttanut Rimma arvioi kuitenkin, että kaupunginjohtaja ja kaupungin hallinto ovat erilaisia kuin hänen kotiseudullaan. Harkovaan tai Tšernigoviin verrattuna uudet kaupunginvaltuutetut ja nuoret työntekijät johtopaikoilla ovat hel pommin lähestyttäviä, avoimempia ja edistyksellisempiä. Kaupunkiin on esimerkiksi perustettu kaupunki kehityksen instituutti, jossa on kymmenisen työntekijää, samoin historiallisen perinnön suojelukomi tea. Kaupunkiympäristön kehitystä valvotaan muun muassa estämällä hakkuita puistoissa. Harkovaan

verrattuna Lvivin tilanne on Rimman mukaan tässä suhteessa parempi: ”Täällä onnistuimme esimerkiksi estämään puiden hakkaamisen katoliselle piispalle suunnitellun patsaan tieltä.” Kaupunginhallinto on myös luovuttanut tilan työpajan käyttöön.

Kiovan feministiliike on hajonnut transihmiset hyväksyviin ja heidät ulos sulkeviin. Lvivissä ei ole sellaisia ideologisia konflikteja, vaan yhteinen kieli on onnistuttu löytämään erimielisyyksistä huolimatta. Siellä ei tosin paneuduta niinkään teorioihin ja manifesteihin vaan konkreettisiin projekteihin. Aktivistit yrittävät saada toiminnan rakenteen vakiintumaan ja he yrittävät tehdä työtä niiden kaupunkien kanssa, joiden kanssa asioista pystytään sopimaan.

NÄYTTELYILLÄ PUITTEITA ONGELMIEN POHDINTAAN

Feministisellä työpajalla on tällä hetkellä käynnissä moni eri hank keita. Varhaisnuorille on perustettu oma tyttöjen kerho. Teini-ikäisille on järjestetty tapahtumia sosiaalisesta sukupolvesta, opetettu kommunikaa tiotaitoja ja perustettu feminismiä käsittelevä nettisivu. Lisäksi työpajan jäsenet ovat kuvanneet videoita, joissa on mukana eri maiden ja kaupunkien feministejä.

Yksi merkittävä toiminnan muoto ovat näyttelyt. Viimeksi esillä oli 22 grafiikantyötä intialaiselta kulttuurijärjestöltä, ja sen yhtey dessä esitettiin Pelko-niminen performanssi. Tavoitteena oli luoda puitteet pohtia naisten sosiali

saation erityispiirteitä ja tapoja, joilla voi selviytyä tiedostamatto mista peloista. Näyttelyn ohessa on pidetty keskusteluja siitä, mitä pelko merkitsee, pelosta toteuttaa itseään, naisen subjektiviteetista ja pelosta sukupuolista halua kohtaan. Näyttelytoiminta luo puitteet tapaamisille ja yhteiselle pohdinnalle, vaikka toiminnan vai kuttavuutta onkin vaikea arvioida.

Tämä on työpajan neljäs näyt tely. Ensimmäisen aiheena oli äitiys. Yhteistyötä on tehty myös venäläis ten aktivistien kanssa. Jekaterina Nenaševan ja Anna Boklerin Älä pelkää -projekti vankilassa olevista naisista oli esillä keskuksessa. Myös vammaisten naisten asemaa on käsitelty. Ennen naistenpäivää pidettiin valokuvanäyttely tavoittei siinsa päässeistä naisista.

MYSTINEN KANSALLINEN IDEA

Työpajalla ei juuri ole pysyviä aktiiveja, vaan ihmiset vaihtuvat jatkuvasti, mikä tuottaa ongelmia. Mutta polttavin ongelma on rahoi tuksen puute: avustusta on saatu lähinnä kansainväliseltä nuorten feministien FRIDA-rahastolta, mutta toimijoille ei pystytä mak samaan työstä ja joka projektille joudutaan etsimään rahoitus erikseen. Byrokratiakin tuottaa päänvaivaa. Kun järjestöä oltiin rekisteröimässä, ongelmia aiheutti viranomaisten vaatimus, että doku menteissa olisi feminiinisukuisia termejä. Kvitka kertoo tarjou tuneensa pitämään oppitunteja

TEKSTI OKSANA TŠELYŠEVA

tytöille. Koulu suostui, mutta vain sillä ehdolla, ettei sanaa gender (sosiaalinen sukupuoli) mainita, koska ”se on paholaisesta”. Ukraina kieltäytyy myös allekirjoittamasta Istanbulin sopimusta naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan, koska gender-sana esiintyy sopimuksessa.

Fyysistä häirintää ei ole Lvivissä ollut, mutta Kiovan kollegojen järjes tämää tasa-arvofestivaalia vastaan hyökättiin. Nationalistisen retoriikan voimistuessa myös homovastainen puhe kovenee. Kansainvälisenä naistenpäivänä 8. maaliskuuta 15 naista osoitti Užgorodissa mieltään naisten tasa-arvon puolesta. Karpatskaja Sitš (Karpaattien kasakkakunta) -järjestön miehet häiritsivät tilaisuutta väittäen, että kulkue ei aja naisten vaan homojen oikeuksia. ”Keskustelu sujuu Lvivissä ilman väkivaltaa. Muissa kaupungeissa on myös elokuvaesi tyksiä häiritty. Luultavasti järjestö jätetään rauhaan Lvivissä siksi, ettei sitä koeta uhkaksi kansalliselle idealle, tai ehkä feministien suuta ei ole täällä yritetty tukkia, koska Lvivin nuorisolla ei ole suuria toimintaresursseja”, toteavat nuoret aktivistit.

Mikä on tuo kansallinen idea, jota feminismi voisi uhata? Kaikki kolme tyttöä nauravat: ”Sitä ei tiedä kukaan.” He lisäävät, että monilla nationalisteilla se kiteytyy vihaan. He mainitsevat kirjailija Juri Andruhovitšin, jonka kolumni Sbrutš-lehdessä pilkkasi venäjän kielisiä ja loukkasi sekä Itä- että Länsi-Ukrainan asukkaita. Tytöt harmittelevat, että monien kult tuurihankkeiden ainut päämäärä on itäukrainalaisten assimilaatio. Yhteiskunnassa ei ymmärretä paikalliskulttuurien arvoa.

SOTA-AIHETTA KARTETAAN

Virallinen kansakunnan idea julistaa, että todellinen Ukraina on länsiosassa ja tätä aatetta tulee levittää muihin osiin maata. Toki poikkeuksiakin on, mutta monet taideprojektit keskittyvätkin levittämään Galitsian sovinismia itään. Galitsia on länsiukrainalainen

historiallinen maakunta, joka ulot tuu Puolan puolelle rajaa. Lvivissä on myös voimakas Galitsian autonomian kannattajajoukko, mutta he eivät vaadi sitä avoimesti. Itäukrainalainen Rimma sanoo: ”Meillä idässä tavoitteena oli patriotismi, ei nationalismi. Nyt monet nationalistit ymmärtävät patriotismin luopumiseksi äidinkieli venäjästä ja siirtymiseksi vain ukrainan käyttöön. Maassa ei

SOTAVETERAANEISTA TEHDÄÄN SANKAREITA

Muutamia tilaisuuksia on järjes tetty naisille, joiden miehet ovat sotineet tai sotivat Donbassissa. Palanneet sotilaat ovat sekaisin, mutta kuntoutusohjelmia ei ole. Post-traumaattisesta syndroo masta kärsiville veteraaneille ei ole kuntoutusohjelmia. Facebookissa on ryhmä Ljudi

T paitoja, jotka ovat myynnissä Lvivin Kansallismuseon kaupassa.

Ylemmän paidan tekstit:

• Minkä puolesta neuvostoarmeija taisteli? Neuvostoliiton Onko se olemassa? Ei

• Minkä puolesta Wehrmachtin sotilaat taistelivat? Kolmannen valtakunnan Onko se olemassa? Ei

• Minkä puolesta Ukrainan vapaaehtoispataljoonat taistelevat? Ukrainan itsenäisyyden Onko se olemassa?

On!

Alempi t paita: Tällä väkivaltaisella t paidalla mainostetaan Lvivin kaupungin virallisia nettisivuja.

ymmärretä itäosien paikallisen kulttuurin arvoa.” Toisaalta asenteet ovat kovat molemmin puolin ”rajaa”. Tytöt ovat kuulleet, että Itä-Ukrainan Makievkassa on levi tetty kuvia ”Ukrainan-mielisestä” tytöstä kuvatekstein ”Tämä tyttö on lesbo ja kansan vihollinen”.

Sotaan liittyviä tilaisuuksia ei työpajassa ole järjestetty, koska väl tetään ”riitaantumasta täysin”. Aihe on liian kipeä ja kärkevä. ”Emme tiedä miten puhua siitä, emme itse asiassa edes puhu sodasta, jotta järjestö ei hajoaisi.”

pomogite (Auttakaa hyvät ihmiset), jossa on kyselty neuvoja muilta jäseniltä, joiden mies on palannut sodasta. Keskusteluista ilmenee, etteivät miehen psyykkisistä oireista kärsivät hajoavat perheet luota psykiatreihin ja psykologeihin. Useimmin kehotetaan kääntymään valtion tai armeijan edustajien puoleen. Ajatellaan myös, että on naisen velvollisuus ylläpitää perhettä, ja siksi sotaveteraanien vaimot saavat negatiivisia kom mentteja valittaessaan esimerkiksi puolisoidensa väkivaltaisuudesta.

He ovat siis huonoja vaimoja, kun eivät osaa auttaa sotasankariaan.

”Psyykkisen avun sijasta sotaveteraanit saavat kutsuja kouluihin, joissa heiltä odotetaan kertomuksia urotöistä ja taistelusta vihollista vastaan”, Kvitka toteaa. ”Eräs kotiutettu tuttava kritisoi jyrkästi lapsille pidettäviä tarkkaammuntakilpailuja. Tämä on ainut kerta, kun tiedän sotaveteraanin vastustaneen sankarimyyttien rakentamista.”

Sodasta puhutaan pääasiassa tyyliin ”Ukrainaa täytyy puolustaa”, ”Rajalle pitää rakentaa muuri”. Eurooppa koetaan sotilaalliseksi kysymykseksi. Kaupungin vallan pitäjät viestittävät Itä-Ukrainan sodasta puhuttaessa, että täytyy puolustaa Eurooppaa. Eurooppapäivää vietettiin tänä vuonna panssarivaunutehtaan alueella tunnuksella ”Ukraina on Euroopan kilpi”. ”Sodan lopettaminen” tarkoittaa militaristisen kiihkon voimistamista ja aseistuksen lisäämistä. Maassa ei ole yritys täkään pohtia, mitä tarkoittaa rauhanrakentaminen.

Hallinnon ylätasollakaan kukaan ei tavoittele tilanteen rauhan omaista ratkaisua, ja se on pääsyy sodan jatkumiseen. Osallistumista sotaan arvostetaan niin paljon, että se on jopa oikeudessa lieventävä asianhaara, sotaveteraanit saavat kovistakin rikoksista ehdonalaista. Tämä on lakiin kirjaamaton oikeuskäytäntö.

Donbassissa sotii nyt myös nai sia. Heidän oikeuksiaan poljetaan: heitä on tarkka-ampujina, tykis tössä, konekiväärijoukoissa, mutta muodollisesti he ovat kokkeja tai kirjureita. Luonnollisesti siitä mak setaan vähemmän. Feministisissä järjestöissä suhtautuminen tähän vaihtelee: jotkut puolustavat naisten oikeutta olla sotilaita, jotkut vastus tavat sotaa kaikissa muodoissaan. ”Minulle tämä on pitkän kehityksen kysymys. Kehitämme yhteiskun nallisia näkemyksiä. Feminismin perusongelma ovat väkivallan eri muodot, eikä haluttaisi tukea väki valtaretoriikkaa”, toteaa Rimma.

Suomennos Kirsti Era

Psykologien sosiaalisella vas tuulla (PSV) on monivuotinen yhteistyökumppani Libanonissa. Beit Atfal Assumoud järjestö (BAS) aloitti lasten mielenterveysohjelman jo kaksikymmentä vuotta sitten. Vuonna 2009 BAS käynnisti kummiohjelman hank kiakseen tarpeellisiksi havaittuja erityiskoulu ja kuntoutuspalveluja. PSV:n Sirkku Kivistö kävi syyskuussa Libanonissa.

Syyriasta sotaa paenneillle palestiinalaisille olot Libanonin pakolaisleireissä ovat usein järkytys. Leirit ovat räh jäisiä ja ahtaita, pakolaisilla ei ole kansalaisoikeuksia, ja palvelut ovat UNRWA:n epävarman rahoituksen takia riittämättömiä.

”Mikään ei meitä Libanonissa pidättelisi, jos voisimme palata Syyriaan. Siellä lapset voivat käydä koulua ja terveydenhoito on ilmaista. Libanonissa kaikki mak saa”, sanoo 13-vuotiaan Ghofranin äiti. Perhe pakeni viisi vuotta sitten Daraasta Beirutiin. ”Daraassa elimme hyvää elämää”, äiti jatkaa. Hän käy siivoamassa kahden järjes tön tiloissa. Perheen isä on lähtenyt 1,5 vuotta sitten laittomia reittejä pitkin meren yli Saksaan, mutta ei ole saanut siellä töitä.

Suuri osa Syyriasta paenneista ei ole pystynyt maksamaan oleskeluviisumiaan Libanonissa ja on pakomaassaan laittomasti. He elävät epävarmuudessa ja pelkäävät maasta poistamista. Melkein puolet heistä on alle 15-vuotiaita. Perheet ovat ajautuneet niin ahtaalle, että Guardian kertoi 14.8.2017 Hizbollahin järjestäneen tuhansille ihmisille paluukuljetuksia Syyriaan. YK-järjestöt ovat huolissaan tällä tavoin palanneiden elinolojen järjestymisestä Syyriassa

SÄHKÖJOHDOT MONEN SURMA

Syyrian kouluissa opetetaan englan tia vain vähän, Libanonissa kieleen perehdytään jo lastentarhoissa.

TEKSTI JA KUVAT SIRKKU KIVISTÖ

Syyriasta paenneen, Shatilassa sähköjohtojen putoamisesta seuranneessa onnettomuudessa kuolleen Mouhammadin muistokuva on esillä leirin kujalla. Vuodessa sähköjohtoihin kuolee jopa kymmeniä henkilöitä.

Ghofranin (edessä vasemmalla) luokka Bourj el Barajnehin keskuksessa. Opettaja Mona keskellä.

Kouluissa englanninkielinen opetus lisääntyy luokka-asteelta toiselle. Senkin vuoksi alakouluikäisistä vain 65 prosenttia käy koulua. Varsinkin ylempien luokka-asteiden opetus on Syyriasta paenneille liian vaikeaa ja koulusta pois jääminen yleistä. Nuoret tekevät satunnaistöitä auttaakseen perheitään, kuten teki 16-vuotias palestiinalainen Mouhammad. Hän pakeni Syyriasta, mutta kuoli Shatilassa onnettomuu dessa. Auto repäisi kujalla roikkuvat sähköjohdot pojan päälle. Hänen kuvansa on ripustettu Shatilan kujalle kuten niin monen muunkin sähköjohto-onnettomuuksissa kuolleiden kuvat.

Ghofran kävi Syyriassa kaksi vuotta lastentarhassa ja Libanonissa viisi luokkaa UNRWA:n koulussa Bourj el-Barajnehin leirissä. Hänen koulunkäyntinsä keskeytyi onnettomuuteen.

Kolme vuotta sitten äidin ollessa laittamassa ruokaa Ghofran meni liian lähelle kaasuhellaa ja hänen nailoniset vaattensa syttyivät tuleen. Palovammojen paraneminen on vaatinut useita leikkauksia. Koulussa hän jäi luokalleen ja vaihtoi koulua, mutta vähitellen kieltäytyi menemästä kouluun ollenkaan. Hänelle opettaja Monan ryhmä Beit Atfal Assumoud -järjestön keskuksessa on elämän piirin laajennusta. Hänellä on oma luokkaryhmä, kavereita ja paikka, mihin lähteä aamuisin ikkunat tomasta, pimeästä kodista. Ghofran kuuluu Beit Atfal Assumoudin kummiohjelmaan. Hänellä on kummi Qatarista.

Kummitoiminnalla ja kehitys yhteistyöhankkeilla voidaan lievittää rankkojen olojen puristusta ja pitää yllä toivoa normaalin elämän paluusta.

TILAA PALESTIINA AIHEINEN JULISTE NÄYTTELY

Visualizing Palestine on julkaissut verkossa Palestiina-aiheista infografiikkaa usean vuoden ajan (http:// visualizingpalestine.org). Rauhanpuolustajat on suomentanut osan niis tä ja julkaissut lehdes sään. Suomennetuista infografiikoista on tehty julistenäyttely, jota voi tilata esimerkiksi kouluihin tai kirjastoi hin. Julisteita on 9 kappaletta. Juliste näyttely on pakattu helposti kannetta vaan putkiloon. Tilaa näyttely: p. 050 3581441, pulut@rauhanpuolustajat.fi

Rauhankasvatus on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikka se ei ole ollutkaan muodissa sitten 1980-luvun. Sitä paitsi jokaisen meistä on hyvä harjoittaa rauhankasvatusta aina kun tilaisuus tarjoutuu. Kätilönä Rauhankasvatusneuvolan juttusarjassa toimiva opettaja Hanna Niittymäki työskentelee Rauhankasvatusinstituutissa.

Mikä on vihapuhetta ja mikä on vain vihaista puhetta? Mitä sananvapauden nimissä saa sanoa ja mitä ei? Kun tunnistan vihapuheen, mitä voisin tehdä?

VIHAPUHE…

• rakentaa kuvaa meistä ja heistä.

• antaa stereotyyppisen kuvan jostain ihmisryhmästä.

• on pelottavaa, uhkaavaa ja pyrkii kohteen hiljentämiseen.

• voi olla väkivaltaista tai rauhallisesti argumentoitua.

• uhkaa kohteen ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia.

Vihapuhuja on usein anonyymi ja hän uhriutuu, vetoaa sananvapauteen tai puolustautuu viestineensä ”läpällä”.

Vihapuhetta kohtaavat etnisten vähemmis töjen lisäksi myös esimerkiksi vammaiset, ylipainoiset ja seksuaali ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat.

Suomen laki ei tunne vihapuheen käsi tettä, mutta siihen liittyen syyte voidaan nostaa esimerkiksi seuraavien lakipykälien perusteella: kiihottaminen kansanryhmää vastaan, vainoaminen, syrjintä, laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja uskonrauhan rikkominen.

Huom! Vihapuheen levittämisestä on vastuussa viestin lähettäjä, mutta myös viestin jakaja, esimerkiksi media tai verkkosivun ylläpito!

MITÄ ON JA EI OLE SANANVAPAUS:

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapaus tarkoittaa oikeutta vastaanottaa, pitää ja levittää tietoa ja mielipiteitä viranomaisten siihen puuttu matta, myös yli aluerajojen. Sananvapaus tarkoittaa yleensä sitä, että ennakkosensuuria ei ole. Sananvapauden nimissä ei voi loukata muita ihmisoikeuksia, joita ovat esimerkiksi oikeus turvaan ja rauhaan, oikeus yksityiselämään ja uskon toon sekä omantunnonvapaus.

Tiina Sotkasiira havainnollistaa osu vasti Facebook-päivityksessään: ”Mielestäni ollaan väärillä jäljillä, kun vihapuhekeskustelua käydään mieli piteenvapauden tai tunteiden tontilla. Vihapuhe kun ei ole tunne tai mielipide, vaan se on väkivallanteko. Yksi hen kisen väkivallan muoto, jolla pyritään mitätöimään ja alistamaan toisia ihmi siä. Lähimpiä vastineita löydän pikemmin koulu ja työpaikkakiusaamisen tai perhe väkivallan parista kuin keskustelusta, joka koskee sananvapautta. Vai onko todella niin, että puuttuminen koulukiusaukseen kaventaa kiusaajan sananvapautta? Tai se, että pitkään henkistä väkivaltaa vas taanottanut puoliso katkaisee suhteen ja hakee apua muualta? Ainakin minun jär jelläni tuntuisi ihan hullulta ajatella, että lähtisin keskustelemaan näistä tapauk sista huolestuneena väkivallantekijän sananvapaudesta.”

• Pysy rauhallisena ja pyydä apua muilta.

• Kuvaa tai videoi tilanne tai ota kuvakaappaukset netin vihapuheesta ennen sen poistamista.

• Kerro tilanteesta vastaavalle henkilölle tai taholle.

• Tee rikosilmoitus.

• Netin vihapuheen voi ilmiantaa poliisin nettivinkkipalveluun ja nettipalvelun ylläpitäjälle.

• Blokkaa netin vihapuhujat.

• Suojaa yksityisyyttäsi: älä paljasta esimerkiksi asuinpaikkaasi sosiaalisessa mediassa.

• Pyri oikaisemaan väärät faktat.

• Tägää nettipoliisi mukaan julkiseen keskusteluun.

• Julkaise vihaviestit.

• Perustele näkemyksesi rauhallisesti ja puolusta itseäsi, jos koet sen toimivaksi.

JOS TODISTAT VIHAPUHETTA:

• Osoita vihapuheen kohteelle tukea esimerkiksi sanallisesti, elein tai ilmein, vaikka pyytämällä viereesi istumaan bussissa. Netissä tukea voi osoittaa kommentein ja tykkäyksin.

• Pyydä vihapuhujaa lopettamaan, jos se tuntuu turvalliselta.

• Varmista, että vihapuheen kohde pääsee jatkamaan matkaansa turvallisesti.

• Ilmoita tilanteesta jollekin vastaavalle henkilölle tai taholle (ajoneuvon kuljettajalle, opettajalle, ravinto lan omistajalle, tapahtuman järjestäjälle jne.).

• Jos kyse on netin vihapuheesta, ilmianna vihapuhe poliisin nettivinkkipalvelun kautta ja nettipalvelun ylläpitäjälle.

• Auta väärien faktojen oikaisussa.

• Älä aseta itseäsi vaaraan.

HANNA NIITTYMÄKI

Lähde: Vihapuheesta dialogiin – Koulutusmateriaali vihapuhetta käsitteleville oppitunneille, Plan International Suomi, kirjoitus ja toimitus Salla Kuuluvainen.

JOS JOUDUT ITSE VIHAPUHEEN KOHTEEKSI:

Arabikansojen ystävyysseura, AKYS

Lähi-idässä riittää vaikeuksia – nyt yritetään sopua Palestiinassa

Tänä vuonna on kulunut 30 vuotta siitä, kun Suo mi sai vieraita palestiinalaispakolaisten orpokodis ta Beit Atfal Assomoudista, joka silloin oli Liba nonin sisällissodan takia evakossa Syyriassa. Noin 30 nuorta, kaikki suomalaisten kummilapsia, tuli esiintymään: soittamaan ja tanssimaan. Me kum mit olimme haltioissamme, kun tajusimme, miten osaavia, hyvin käyttäytyviä ja sivistyneitä meidän kummilapsemme olivat. Erityisen vaikutuksen te kivät nuorten tulevaisuudenhaaveet. Kun heiltä kysyttiin, mitä he haluavat tulevaisuudessa tehdä, vastaukset kulkivat linjalla: Haluan lääkäriksi, et tä voin auttaa kansaani. Haluan toimittajaksi, että voin kertoa maailmalle kansani vaikeuksista. Halu an juristiksi, että voin puolustaa kansani oikeuksia. Vierailua sävytti laaja myönteinen julkisuus ja toi veikas luottamus siihen, että kaikki tulee muuttu maan paremmaksi.

Samana vuonna 1987 Länsirannan ja Gazan alueilla puhkesi ensimmäinen Intifada – palestii nalaisten vastarinta Israelin miehityksen murtami seksi.

2000-luvulla poliittinen tilanne on vaikeutunut koko Lähi-idässä, eikä vastaavanlaista lapsiryhmän vierailua enää otettaisi yhtä innostuneesti vastaan. Syyrian, Irakin, Libyan, Jemenin ja Afganistanin sodat ovat johtaneet näiden maiden täydelliseen katastrofiin ja pakottaneet valtavan määrän ihmi siä pakenemaan naapurimaihin ja ympäri maail maa. Kuten professori Hannu Juusola tässä lehdes sä toteaa, näihin konflikteihin on osallistunut pal jon ulkopuolisia toimijoita Yhdysvaltoja ja Venäjää myöten. Ilman ulkopuolisia tahoja konfliktit tus kin olisivat muodostuneet yhtä raskaiksi.

Tätä kirjoittaessa toivoa herättää se, että Pales tiinan hallitus piti lokakuun alussa Gazassa ensim mäisen virallisen kokouksen kolmen vuoden tau

on jälkeen. Tavoitteena on yhtenäistää eri osapuol ten palkkaamien valtion työntekijöiden toiminta sekä Gazan turvallisuusviranomaisten ja tarkastus pisteiden hallinto ja sopia aseiden hallussapidosta Gazassa. Myös uusista vaaleista puhutaan. Egyp tin presidentti Al-Sisi on korostanut, että tämä so vinto on askel kokonaisrauhan saavuttamiseen ko ko alueella. Egypti ja muut USA:lle myötämieliset öljyvaltiot ovat jo pitkään painostaneet Hamasia antamaan periksi valta-asemastaan Gazassa. Näh täväksi jää, saadaanko alue rauhoitettua – ja mil lä hinnalla – vai paheneeko tilanne jälleen. Kuten arvata saattoi, Israel suhtautuu Fatahin ja Hama sin uuteen yhteistyöhön erittäin kielteisesti, mutta arabit ansaitsevat jo saada rauhan. 8.10.2017 Ilona Junka puheenjohtaja

Palestiinalaisnuoriin suhtauduttiin Suomessa vuonna1987 suurella myötätunnolla. Heitä haastateltiin TV-uutisissa ja tasavallan presidentin puoliso Tellervo Koivisto otti heidät Kultarannassa vastaan.

Uudet arabisodat

Lähi-idän alueelliselle järjestelmälle on ko ko sen modernin historian ajan ollut tunnus omaista anarkia valtioiden välisten suhteiden perustana. Alue on vuosikymmenet ollut poik keuksellisen konfliktiherkkä eikä alueellista in tegraatiota ole merkittävässä määrin tapahtu nut. Valtiot kilpailevat koko ajan toisiaan vas taan, suhtautuvat toisiinsa syvästi epäillen ja pelokkaasti eivätkä juurikaan kykene yhteis työhön keskenään. Useimmat poliittiset liitot ovat olleet luonteeltaan taktisia lyhyentähtäi men rakennelmia sen sijaan että ne olisivat kes täviä strategisia muodostelmia. Näin alue on säilynyt eräänlaisena kansainvälisen järjestel män ”sairaana miehenä”, kuten libanonilainen tutkija Farid el Khazen aluetta kerran nimitti. Länsimaat ja muut ulkopuoliset toimijat ovat valitettavasti aina olleet osa tätä ongelmaa. So tilaallinen ja muu puuttuminen Lähi-idän ta pahtumiin on ollut pikemminkin sääntö kuin poikkeus, mikä on yksi alueen epävakautta yl läpitävä tekijä.

Viime vuodet ovat olleet jopa Lähi-idän mitta puilla poikkeuksellisen kuohuvia. Vuoden 2011 toivoa herättäneen arabikevään jälkeen alue on juuttunut laajamittaisten konfliktien suohon. Tyypillistä ovat olleet vallankumoukset ja vasta vallankumoukset, sisällissodat, hajoavat valtiot sekä uskonnollisten äärijärjestöjen vahva ase ma lukuisissa alueen valtioissa. Tunnettu Lähiidän tutkija Marc Lynch on tuoreessa kirjassaan The New Arab Wars: Uprisings and Anarchy in the Middle East kuvannut tapahtumia termillä ”uu det arabisodat”.

Sisäiset konfliktit, joita ulkopuoliset vaikeuttavat Tämän hetken konflikteja alueella ei käydä perin teisinä valtioiden välisinä sotina, joita olivat esi merkiksi kylmän sodan aikakauden Israelin ja ara bimaiden väliset sodat tai Iranin ja Irakin välinen pitkä sota 1980-luvulla. Nykyiset konfliktit ovat pääosin valtioiden sisäisiä konflikteja. Mutta siitä huolimatta, että niiden lähtökohtana on kunkin valtion sisäiset kysymykset, tyypillisesti niihin se kaantuu myös muita alueellisia toimijoita ja usein myös Yhdysvaltojen ja Venäjän kaltaisia globaaleja voimia. Siten eri konfliktit liittyvät yhteen muo dostaen eräänlaisen alueellisen kokonaisuuden. Myös transnationaalit jihadistiset liikkeet kuten ISIS (eli IS tai Daesh) ja al-Qaida toimivat tyy pillisesti yhtä aikaa lukuisissa alueen konflikteis sa. Selvimpiä esimerkkejä tällaisista uusista sodis ta ovat arabimaat Syyria, Irak, Jemen ja Libya. Sen lisäksi suuressa määrässä muitakin alueen valtioi ta on nähtävissä samoja elementtejä, vaikkei aina yhtä suuressa määrin. Alueen konfliktit näkyvät myös siinä, että asevarustelu on vahvassa kasvus sa. Moni Lähi-idän valtio on kärkisijoilla maail man suurimpien aseostajien listoilla. Asehankin

nat sitovat myös Euroopan valtioita osaksi Lähiidän ongelmaa. Ei ihme, että monessa Euroopan maassa esimerkiksi Saudi-Arabiaan ja Yhdistynei siin arabiemiraatteihin kohdistunutta asevientiä on arvosteltu jyrkästikin.

Sektariaaninen vihanpito

Alueen konfliktien joukossa on viime aikoina hei jastunut kaksi laajempaa jakolinjaa. Toinen niis tä on sektariaaninen konflikti ja toinen konflikti niiden maiden välillä, jotka ovat valmiita hyväk symään radikaaliakin muutosta edustavat islamis tiset toimijat osaksi politiikkaa ja toisaalta niiden, jotka kannattavat tiukkoja turvallisuusratkaisuja näiden islamististen ryhmien nujertamiseksi. Sek tariaaniset konfliktit ovat viime vuosina tulleet tu tuiksi suomalaisillekin lehdenlukijoille. Sektaria nismilla tarkoitetaan uskonnollisen ryhmään kuu lumisen politisoitumista ja tällaisen identiteetin tulemista konfliktin (ainakin osittaiseksi) jakolin jaksi. Syyrian, Jemenin ja Irakin konfliktit edus tavat juuri tällaista tapausta, sillä niissä sunnien ja shiiojen välinen vastakkainasettelu on yksi ele mentti. Nykyisellään sektarianismi heijastuu kaik kein voimakkaimmin juuri islamin suuntausten välisenä vihamielisyytenä. Esimerkiksi kristitty jen ja muslimien välinen vihamielisyys ei lainkaan edusta sellaista keskeistä jakolinjaa, vaikka kaikki uskonnolliset ryhmät ovatkin viimeisten vuosien aikana joutuneet kärsimään sektarianistisesta väki

Puolikuu

Puolikuu kajastaa nyt Kaupunkien yllä Niihin ei kukaan jäänyt Puolikuu satuttaa minua Kuin kasvojen halkaisu kahteen osaan Heikon kuun tämän puoliskon alla Veimme lapset sänkyihin Samalla kun toiset veivät heidät hautoihin

Runo Aref Hamza (En tahdo tulla pelaste tuksi, 2014).  Käännös englannista Maija Luotonen, 2017.

Runoilija Aref Hamza asuu Saksassa, jonne hän pakeni kotimaassaan käytävää sotaa. Mie hen Syyriassa kokema ei kuitenkaan jätä rau haan. ”Hahmot, jotka ohjaavat minua runou den tiellä, elävät edelleen siellä kaukaisessa pai kassa,” palkittu runoilija sanoo. Hän kirjoit taa nykyisinkin elämästä sodassa, raunioissa, paossa. Puolikuu on julkaistu Aref Hamzan seitsemännessä runokokoelmassa. Runon al kuperäiskieli on arabia. Aref Hamzan haastat telu ja lisää runoja: www.kosmi.fi/runoja-rau nioiden-alta/

vallasta. On syytä korostaa, että kyse ei ole ikiai kaisesta vihanpidosta esimerkiksi sunnien ja shii ojen välillä, vaan näiden ryhmien suhteet ovat ko keneet merkittävän muutoksen viimeisten vuosi kymmenien aikana.

Kun Samuel Huntington kirjoitti vuonna 1996 kiistellyn kirjansa sivilisaatioiden välisis tä konflikteista, hän kuvasi islamin yhtenä näis tä kulttuuripiireistä, jotka tulevissa konflikteis sa tulevat olemaan vastakkain. Hän ei lainkaan nähnyt mahdollisuutta, että tärkein jakolinja tu lisikin olemaan islamin sisällä. Joka tapauksessa on selvää, että sektariaaninen vihanpito on tällä hetkellä yksi alueen konflikteja ylläpitävä voima. Syitä ilmiöön on lukuisia, mutta kahden alueel lisen suurvallan Iranin ja Saudi-Arabian välinen valtataistelu ruokkii sektarianismia. Kumpikin näistä valtiosta käyttää uskontoa legitimisoimaan politiikkaansa ja pyrkii nousemaan alueellisen järjestelmän johtoon. Saudi-Arabia pyrkii edus tamaan nimenomaan sunnimaailmaa, kun taas Iran luonnollisesti tukee shiialaisia ryhmiä eri puolilla aluetta. Iranin ja Saudi-Arabian välisessä valtataistelussa käytetään hyväksi sektariaanisten pelkojen ja mielikuvien lisäksi historiallisia muis toja persialaisten ja arabien välisistä sodista. Si ten sillä on kaikki edellytykset lisätä identiteetti en merkitystä Lähi-idän konflikteissa.

Valtioiden väliset ristiriidat

Toinen yllä mainitsemani jakolinja on tärkeä eri tyisesti siksi, että se muistuttaa meitä siitä, et teivät sektarianismi ja sektarianistiset jakolinjat selitä kaikkea. Meillä on länsimaissa vahva taipu mus ”yliuskonnollisoida” Lähi-idän konflikteja. Kyse oli siis jakolinjasta, joka muodostuu siitä, miten suhtaudutaan islamististen järjestöjen po liittiseen rooliin. Tässä suhteessa jako ei nouda takaan sunni-shiia –jakolinjaa. Alueen valtiois ta erityisesti Turkki ja Qatar ovat olleet valmiita tukemaan islamistisia järjestöjä, erityisesti Mus limiveljeskuntaa. Tämä on heijastunut muun muassa positiivisena suhtautumisena Hamasiin ja Muslimiveljeskunnan valtaan Egyptissä pre sidentti Mursin kaudella 2012–2013. Toisaalta erityisesti toiset sunnivaltiot Saudi-Arabia ja Ara biemiraatit kokevat Muslimiveljeskunnan, joka on sekin sunnijärjestö, arkkivihollisekseen ja pyr kivät kaikin tavoin estämään sen vaikutusvallan kasvua. Viimeisin esimerkki tästä konfliktista on poliittinen ja taloudellinen painostus, jota nämä valtiot yhdessä liittolaistensa kanssa ovat kohdis taneet Qataria kohtaan. Tämä on puolestaan lä hentänyt Qataria ja Turkkia Iranin kanssa. Sekta rianismi ei siis ole koko totuus. Joka tapaukses sa parhaassakin tapauksessa alue tulee säilymään levottomana vielä pitkään eikä ole täysin selvää, että valtioiden väliset rajat säilyvät muuttumat tomina tämän kuohunnan yli. Kurdikysymys on vain yksi haaste niille.

Hannu Juusola

Kummilasten kertomaa

Mohammed Issalla on ollut kummi Suomes ta jo seitsemän vuotta. Tavatessamme syyskuus sa Beit Atfal Assumoudin (BAS) keskuksessa Nahr el-Baredin pakolaisleirissä poika oli yhtä hymyä. Kummin edustajan tapaaminen oli mie luista. Mohammad oli juuri pari päivää aikaisem min aloittanut koulun. Luokalla oli 30 oppilasta, mutta lukumäärä tulisi nousemaan 40:een kuten kaikissa alueen ruuhkaisissa kouluissa.

Koulun ohella Mohammad osallistuu BASin keskuksessa harrastusryhmiin. Äiti Fadia Abdullah kertoi käyvänsä keskuksen äitipiirissä. Lähes kaikki AKYSin kummilapset ovat Mohammedin tavoin löytäneet itselleen mieluista tekemistä ja ystäviä Nahr el-Baredin keskuksessa. Kesällä Mo hammad pääsi perheensä kanssa käymään mum monsa ja isoisänsä luona Syyriassa. Isovanhem mat asuvat rauhallisessa kolkassa Syyriaa. Matka rahoja oli säästetty seitsemän vuotta.

Marwa El-Haj on ujosti hymyilevä nuori, jol la on ollut kummi jo kymmenen vuotta. Kum mituesta Marwalle tulee ensimmäisenä mieleen toiminnat, joihin on osallistunut, luennot ja yh teiset tapahtumat, matkat ja kesäleirit. Hän on voinut ostaa Eid-juhlaan uudet vaatteet. Marwan äiti Fathai Zanher kertoi osallistuneensa äitien retkeen, jonka sosiaalityöntekijä Leila Jendawi oli järjestänyt.

Aktiviteetteja on mahdollisuus valita. Käsil lä tekeminen, fyysiset ja ulkoilmaharrastukset ja opetukselliset aktiviteetit tukevat lapsen hyvin vointia. Kummiraporteissa kerrotaan myös kou luasioista. Kolmasosalla lapsista koulumenestys oli oikein hyvä tai hyvä. Kolmannes selvisi koh talaisesta. Yhdellä kolmasosalla lapsista oli oppi misvaikeuksia ja tukiopetuksen tarvetta.

Tapaamisen jälkeen Leila Jendawi sanoi, että kummilapset haluaisivat pitää yhteyttä kummei hin, mutta kirjoittaminen ei ole yksinkertaista. He kyselevät Leilalta, mitä he voisivat kirjoittaa. Ongelma on sama toisessakin päässä. Joskus suo malaiset kummit ovat maininneet, ettei tule lai tetuksi postia, kun ei keksi mitä kirjoittaisi.

BAS:in sosiaalityöntekijöiden mukaan kummi tuki lievittää tilanteita, joissa sairauskulut romah duttavat perheen talouden. Vuoden 2016 kum miraporteista tuli esiin, että terveysongelmia oli

AKYS-tiedote 2/2017 Arabikansojen ystävyysseura ry

Päätoimittaja Ilona Junka Taitto Asmo Koste

Kielentarkistus Marjatta Laiho AKYSin logo Kare Pohjavirta

Liity AKYSin jäseneksi Lisätietoa www.akys.fi facebook.com/akystiedotus postitse AKYS, PL 698, 00101 Helsinki Jäsenmaksutili FI97 8000 1201 6693 56 , viitenumero 70001

runsaasti. Lapsista 20 prosentilla oli terveyson gelmia, äideistä 46 prosentilla ja isistä 67 prosen tilla. Lisäksi kummikertomuksista kävi ilmi, että joka toisella perheellä oli epäterveellinen asunto.

Kaiken kaikkiaan reilulla puolella perheistä tilan ne kuvattiin erityisen stressaavaksi. BAS-järjestö jakaa rahana perheille suurimman osan kummi tuesta päivittäisiä tarpeita varten. Pienellä osalla järjestetään harrastuksia.

AKYSin kummilapsitoiminta alkoi jo vuonna 1981, jolloin eduskunnassa usean puolueen kan sanedustajat muodostivat ensimmäisen kummi ryhmän. Nyt kummilapsia on 47. Myöhemmin aloitetut päiväkotikummitoiminta (31 lasta) ja vanhuskummitoiminta (17 kummivanhusta) jat kuvat myös.

Lehtihaastattelun jälkeen Mohammed ja Mar wa piirsivät ja kirjoittivat liuskan kummeilleen. “Minä panen tähän tunnetta mukaan”, sanoi Marwa ja koristi kirjeensä sydämenkuvalla.

Avusta AKYSin kautta Antamalla yhteystietosi saat AKYSiltä raportteja keräyksestä ja keräysvarojen käytöstä.

Akysin tukitilit Libanonin palestiinalaispakolaiset: Kummilapsitili FI93 8000 1101 2300 02, viite 1009 Päiväkotilasten kummit FI56 8000 1700 4747 46, viite 2008 Kummivanhustili FI20 8146 9710 0461 36, viite 2011

Syyriasta paenneiden perheiden avustustili

FI93 8000 1101 2300 02, viite 7744

Palestiina: Länsiranta, Betlehem tukitili FI95 8000 1300 9905 05, viite 3007

Gaza-katastrofitili FI14 8000 2710 0992 26, viite 3214

Keräyslupa pol-2015-8218

Rouva Fadia Abdullah ja poika Mohammad Issa. Nahr el-Baredin keskuksessa, 9.9.2016.

Marwa kirjoittaa kummilleen.

Sirkku Kivistö AKYSin kummitoiminnan vastuuhenkilö

Libanonin jätehuoltokriisi

”Kaupungin historia on suurelta osin taistelua roskia vastaan.”

Wang Min’an

Kesällä ja syksyllä 2015 Beirutin keskus tan kadut eivät täyttyneet niinkään turisteista kuin jätteistä. Kun Libanonin ainoa kaato paikka suljettiin eikä roskille löydetty uutta paikkaa, mätäneviä jätevuoria alkoi kasautua ympäri kaupunkia. Beirutin on sanottu tuottavan päivittäin yli 3 000 tonnia jätettä, ja jo kriisin ensimmäisellä viikolla arvioitiin, että läkähdyttävässä kesähelteessä lojui yli 22 000 tonnia jätteitä.

Kriisi alkoi heinäkuussa 2015 kun Naamehin alueen asukkaat estivät pääsyn heidän kotikul millaan sijaitsevalle kaatopaikalle. Se oli otettu väliaikaiskäyttöön 1997 jätehuollon ’kansallisen strategian’ mukaisesti, ja sen jätteenottokapasi teetiksi oli arvioitu kaksi miljoonaa tonnia. 18 vuotta myöhemmin sen arvioitiin ottaneen ros kia vastaan jopa 15 miljoonaa tonnia. Paikallis ten asukkaiden painostuksesta hallitus suostui sulkemaan sen, vaikka uudesta paikasta ei ollut sovittu. Vuosina 1975-1990 käydyn sisällissodan jälkeisenä aikana lähes täyden jätteenhuoltomo

nopolin kahminut yksityinen yritys Sukleen lak kasi keräämästä jätteitä.

Pian jätekriisin alettua perustettiin aktivisti ryhmä ’Sinä haiset’, joka toimi yli kahdeksan kuukauden ajan. Päällisin puolin katsottuna lii ke oli huolissaan maan kehnosta jätehuollosta ja poliittisesta pattitilanteesta. Libanonin politiik kaa tunteville se paljasti, että maan valtiojohdos sa oli huomattavia toimintahäiriöitä, jotka juon tuvat vuosikymmenten takaa eivätkä ole hävin neet vaikka roskat sittemmin hävisivätkin. Liike oli merkityksellinen myös siksi että se pyrki edis tämään sekulaariprogressiivista kansalaisuusmal lia maassa, jonka politiikan perustana on aina vä litön jako uskonnollisiin ryhmiin.

Kun jätekasat kasvoivat Libanonin kaduil la, kansalaisjärjestöt ja huolestuneet kansalaiset vetosivat hallitukseen, jotta se ratkaisisi kriisin. Jätekriisistä tuli symboli hallinnon epäpätevyy delle, kyvyttömyydelle pitää kiinni lupauksistaan ja poliittisen tahdon puutteelle.

Ongelmallinen hallinto

Libanonissa on ollut runsaasti yhteiskunnallisia kansalaisliikkeitä sisällissodan aikana ja sen jäl keen. Mikään liikkeistä ei kuitenkaan ole onnis tunut muuttamaan maan hallintojärjestelmää,

joka on vuoden 1943 kansallisen sopimuksen mukaisesti taannut etuisuuksia tietyille ryhmil le. ’Tunnustukselliseksi’ demokratiaksi kutsutun järjestelmän mukaan presidentti on maroniitti kristitty, pääministeri sunnimuslimi ja parlamen tin puhemies šiiamuslimi. Sopimus romahti si sällissodan sytyttyä 1975.

Sodan jälkeen Saudi Arabiassa solmittiin Ta’ifin sopimus, jossa saudit toimivat välittäjinä. Uu si sopimus siirsi presidentin valtaa jonkin verran ministerineuvostolle, mutta uskontoon perustu va järjestelmä pysyi käytännössä muuttumatto mana. Tästä muodostui merkittävä kiistakysy mys, sillä nyt šiiamuslimit jäivät pahasti syrjään vaikka kansallisessa sopimuksessa vahvistettuun vallanjakoon johtaneet väestötilastot olivat oleel lisesti muuttuneet heidän edukseen.

Maassa toimii useita poliittisia puolueita, mut ta niiden jäsenistö on homogeenista ja kuuluu pääosin samaan uskontokuntaan. Vaaleissa puo lueet eivät kilpaile keskenään, ja seurauksena on vinoutunut edustuksellisuus, joka suosii poliittis ta eliittiä. Libanonilaiset poliitikot, jotka nouse vat esiin harmaina eminensseinä, ovat joko en tisiä sotarikollisia tai talousjärjestelmän rahoitus johtajia, joita hyväveliverkostot hallitsevat.

Saudilibanonilainen talousmoguli Rafik Ha riri hallitsi sodanjälkeistä politiikkaa helmikuu

Costa Brava-kaatopaikka perustettiin helmikuussa 2016 lentokentän ja meren väliin. Se on 167 metrin etäisyydellä Beirutin kansainvälisestä lentokentästä. Kuva Sirkku Kivistö

hun 2005, jolloin hänet salamurhattiin. Verite ko sysäsi liikkeelle vuoden 2005 Independence Intifada -itsenäisyyskapinaliikkeen, joka näytti jonkin aikaa lupaavan maahan uskonnoista riip pumatonta politiikkaa. Se ajoi satojatuhansia ih misiä kaduille vastustamaan Syyrian suurta roo lia Libanonin politiikassa. Liike oli sekoitus aitoa ruohonjuuritasolta kumpuavaa kansalaisaktivis mia sekä uskontokuntaisen ja länsirahan tuke man eliitin orkestrointia, mutta se raukesi tyhjiin uskontokuntaisen eliitin noustessa hallitsevaksi. Samoin kävi ”Kansa tahtoo kaataa uskontoon pe rustuvan järjestelmän”-liikkeelle, joka oli libano nilainen vastine arabikeväälle. Tällä kertaa syynä olivat heikko organisaatiorakenne ja uskontope rustaisen politiikan painostus. Kuten arabikevät osoitti, eteenpäin sysäävää voimaa ja kansalaisle vottomuutta on vaikea kehittää pysyväksi muu tokseksi. Eikä Libanon ole poikkeus.

Jätteet metaforana mädälle järjestelmälle

Kaatopaikan sulkemista seuranneissa mielenosoi tuksissa jätteet muodostuivat kouriintuntuvak si metaforaksi mädälle uskontoon perustuvalle järjestelmälle ja maassa vallitsevalle korruptiolle. Huolestuneet äidit ja lapset lähtivät ulos kaduille osoittamaan mieltä epäkohtia vastaan ja sanoivat, että he ansaitsivat samanlaisen puhtaan ympäris tön ja vihreän Libanonin, josta heidän vanhem pansa ja isovanhempansa puhuivat.

Vaatimuslista sisälsi seuraavia kohtia: ympäris töministerin ero, kestävä jätehuoltostrategia ja -suunnitelma, parlamenttivaalit ja vallanpitäjien harjoittaman korruption estäminen sekä myö hemmin niiden poliisien rankaiseminen, jotka olivat kohdelleet mielenosoittajia brutaalisti. Ky se ei ollut vain jätteisiin liittyvistä ’käytännölli sistä’ ongelmista vaan todella radikaaleista vaati muksista, jotka ajoivat vakiintuneen, uskontoon

perustuvan poliittisen järjestelmän perusteellista uudistamista. Koskaan aikaisemmin ei niin suu ri osa Libanonin yhteiskuntaa ole vaatinut maan poliittisen järjestelmän korjaamista ’näin selkeäs ti ja julkisesti’.

Mutta mittavien vaatimusten lista alkoi myös ajaa liikettä kohti häviötä. Alkujaan ’Sinä haiset’ ja sen sisarliike ’Me vaadimme vastuullisuutta’ vastustivat hallinnon yrityksiä heikentää liikettä. Ne yrittivät ensin käyttää hyväksi hallinnon us kontokuntaisuutta (mikä on aina ollut parhaana pidetty ase Libanonin politiikassa) esittäen, et tä protestit olivat suhteettomasti suuntautuneet sunnipoliitikkoja vastaan, koska mielenosoituk siin oli soluttautunut huligaaneja. Tämän seu rauksena palvelusopimuskakku jaettiin vielä ker ran johtavien poliitikkojen taustalla vaikuttavien liikemiesten kesken.

Poliittinen muutos on hidasta.

Lopulta kaatopaikaksi valittiin Bourj Hammou din satama-alue, jotta raivostuneet kansalaiset saataisiin rauhoittumaan ja kriisi ratkaistua. Toi seksi kaatopaikaksi otettiin Costa Bravana tun nettu alue Beirutin lentokentän ja meren väliin. Molemmat ovat nostaneet tyrmistyneen reakti on. Niiden on todettu tuhoavan paikallisen ka lakannan, minkä lisäksi jälkimmäinen aiheuttaa riskejä lentoliikenteelle, koska linnut parveilevat kaatopaikan yllä.

Entä ’Sinä haiset’ -liike? Vaikka se hajosi jät teiden hävittyä kaduilta, ihmiset olivat yhä tyy tymättömiä tapaan, jolla Libanonia hallittiin. Suuttumus kanavoitui vapaaehtoisvoimin joh dettuun Beirut Madinati -kampanjaan, joka or ganisoitiin uuden kunnanvaltuuston valitsemi seksi Beirutiin toukokuun 2016 vaaleissa. Kam panjaan liittyi satoja vapaaehtoisia Sinä haiset -liikkeestä. Lopulta se voitti vaalit yhdessä Bei

Uudisrakennuksen lasiseinässä Libanonin opetusministeriön heijastuma, Habib Abi-chahla -aukio. Kuva Sirkku Kivistö

rutin kolmesta vaalipiiristä, mutta sai kokonais vaaleissa 40 % äänistä ja hävisi ’Beirutilaisten’ lis talle, jota tuki talousmoguli Rafik Haririn poika, pääministeri Saad Hariri. Poliittiset leirit yhdis tivät voimansa mitätöidäkseen Beirut Madinatin ehdokkaiden huomattavan tuen. Beirut Madina ti ei voittanut vaaleja, mutta sai suuren prosent tiosuuden äänistä.

Vallankumousta muistuttava poliittinen muu tos on hidas prosessi. Liikkeen voimasta kertoo ehkä parhaiten se, että Beirutin poliittiset vallan pitäjät kokivat tarpeelliseksi yhdistää voimansa kansalaisyhteisöjohtoista ruohonjuuritason kam panjaa vastaan. Sinä haiset ja Beirut Madinati -liikkeissä libanonilaisille tärkeintä on toivo, et tä politiikkaa voidaan tehdä myös toisella tavalla. Pikaisia muutoksia ei kuitenkaan kannata odot taa.

AKYSille kirjoittanut

Oliwia Wasik

Käännös: Kirsti Palonen

Oliwia Wasik valmistui viime vuonna Kuningatar Maryn yliopistosta Lontoossa pääaineenaan kansainväliset suhteet. Tällä hetkellä hän suorittaa kansainvälisen turvallisuuden maisteritutkintoa Pariisin poliittisen tutkimuksen instituutissa erikoistuen Lähi-itään ja tutkimusmetodeihin. Hän on erityisesti kiinnostunut Libanonista, Iranista ja poliittisesta teoriasta.

Jätemiehet töissä Beirutissa. Kuva Sirkku Kivistö

Syksy Räsäsen tarkka kuvaus Israel-Palestiina-konfliktista

Jos Syksy Räsäsen keväinen kirja ’Israelin apartheid’ on vielä lukematta, siihen kannat taa tarttua viimeistään joululomalla. Kirja tar joaa uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Kirja pitää helposti lukijan otteessaan.

Kritiikitön tiedonvälitys

Median ’objektiivisuus’ on valitettavan usein si tä, että välitetään edelleen viestiä, jota suurim mat ja näkyvimmät tiedotuskanavat maailmalla jakavat. Tällä menetelmällä Israelin ääni kuuluu varsin paljon helpommin kuin palestiinalaisten ääni. Räsänen nostaa esiin mm. paljon puhutun Palestiinalaishallinnon korruption. Räsäsen mu kaan Israel on tietoisesti tukenut korruptiota. Is rael, USA ja EU arvioivat aikanaan, että Pales tiinan vapautusrintamaa johtanut Jasser Arafat on ainoa, joka voi saada palestiinalaiset tekemään ’tuskallisia’ päätöksiä eli luopumaan oikeuksis taan. Tuki palestiinalaisille tarkoitti Oslon neu vottelujen vuosina (1993–2000) tukea Arafatin hallinnolle ja sillä piti vahvistaa hänen johtajuut taan ja mahdollistaa tarvittavan poliittisen tuen ostaminen.

Myös kuva Hamasista saa uusia piirteitä. Ha mas on pitänyt kiinni sovituista tulitauoista pit kään jopa silloinkin, kun Israel on pommittanut Gazaa.

Sionistien tavoitteena jatkuva maan valtaus

Räsäsen tarina alkaa juutalaisuuden synnystä 500–400 vuotta eaa. ja jatkuu Euroopan herää västä juutalaisvastaisuudesta ja vainoista, joiden seurauksena juutalaisyhteisössä kehittyi 1800-lu vun lopulla oma kansallisuusaate, sionismi. Kun Euroopan antisemitistit halusivat työntää juuta laiset pois maasta, sionistit halusivat oman maan Palestiinaan, jonne muuttoliike alkoi suuntau tua. Marraskuussa 1947 YK:ssa päätettiin jakaa Palestiina juutalaisten ja arabien kesken. Sionisti johtaja, Israelin tuleva pääministeri David BenGurion kirjoitti päiväkirjaansa, että juutalaisval tion rajat ”määräytyvät voimankäytöllä, eivät ja kopäätöslauselmalla”. Hän totesi: ”Pystymme... valtaamaan koko Palestiinan... Tämä ei ole mys tinen uskomus, vaan kylmä ja rationaalinen laskel ma, joka perustuu käytännölliseen tarkasteluun” Puolustusministeri, myöhempi rauhannobelisti, Jitzak Rabin linjasi 1988: ”Kaikkein tärkeintä on käyttää voimaa, valtaa ja hakkaamista”.

Israelin voitto sen naapurimaitaan vastaan käymässä ns. kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967 todisti Räsäsen mukaan länsimaille, että Is rael on vakavasti otettava valtio, jonka liittolai suudesta on hyötyä. Yhdysvallat solmi läheisem mät suhteet Israeliin, ja maasta tuli entistä tär keämpi Yhdysvaltain juutalaisten identiteetille.

Etelä-Afrikan ja Israelin apartheidkehityksen yhteneväisyydet ja erot

Vertailu Etelä-Afrikan afrikaanereiden ja Israe lin toimien välillä kertoo samankaltaisesta ylem myydentunteesta ja alistetun kansan oikeuksien mitätöimisestä. Toisaalta vertailu Etelä-Afrikan Nelson Mandelan ja Palestiinan Jasser Arafatin välillä valaisee eroja kyvyssä ja valmiudessa pitää oman kansansa puolta. Kun Etelä-Afrikan presi dentti Pieter Willem Botha tarjosi vankilassa is tuvalle Mandelalle vapauttamista, jos hän hylkää väkivallan poliittisena aseena, Mandela vastasi: ”Luopukoon hän väkivallasta, sanokoon hän, että purkaa apartheidin…”.

Jasser Arafatin syyskuussa 1993 neuvottelema ja hyväksymä Oslon rauhansopimus ja sen lupaa ma itsehallinto sai kriittisiä kommentteja. Israeli lainen journalisti Danny Rubinstein. totesi ”So tavankileirin itsehallinto, jossa vangit voivat ’itse näisesti’ valmistaa aterian ja järjestää kulttuurita pahtumia.”

Rauhanprosessin näennäisyys

Israel hyväksyi Oslon rauhansopimuksissa Pales tiinalaishallinnolle vastuun asioista, joista se ei itse halunnut huolehtia, kuten palestiinalaisten hyvin voinnista. Samalla Israel säilytti itsellään kontrol lin siirtokunnista, liikenneväylistä, rajoista, suurim masta osasta maata, vedestä ja muista luonnonva roista. Seurauksena on ollut palestiinalaisten tilan teen jatkuva heikentyminen. Räsänen on laatinut rauhanprosessikielen sanakirjan, joka helpottaa Suomen ulkoministeriön ja EU:n virallisten raport tien ymmärtämistä. Sanakirjan mukaan mm. rauhanprosessi = miehitys, rauhallinen ajanjakso = ajanjakso, jolloin ainoas taan palestiinalaisia tapetaan.

Rauhanprosessisanaston omaksunut ymmär tääkin vaivatta Räsäsen siteeraaman EU:n komis sion kommentin, jonka mukaan: ”Euroopan uni onin poliittinen panos ja taloudellinen osallistumi nen ovat olleet tärkein tekijä Palestiinalaishallin non ja rauhanprosessin säilymiselle.”.

Apu Palestiinalle

Räsänen toteaa, että EU-kansalaisten sympati at ovat palestiinalaisten puolella. Yhdysvaltain aseistaessa Israelia EU korjaa hyökkäysten tu hojen jälkiä, mutta itsekin asekauppaa Israelin kanssa käyvänä EU ei puutu syihin eikä vaadi Israelia korjaamaan itse aiheuttamaansa hävitys tä, EU antaa Palestiinalaishallinnolle talousapua, mutta kansainvälisen lain mukaan vastuu pales tiinalaisten hyvinvoinnista on miehittäjävaltiolla.

Räsänen siteeraa Maailmanpankin virkailijaa,

joka summaa, että kun ihmiset hyötyvät talou dellisesti, he tyytyvät ’tuskallisiin päätöksiin’ ku ten kansainvälisen oikeuden heille suoman pa luuoikeuden epäämiseen. EU on tukenut Israelia sitä enemmän, mitä äärimmäisemmäksi Israelin väkivalta on kiihtynyt. Palestiinalaisten väkival taista vastarintaa ei hyväksytä. Israel saa pales tiinalaisia enemmän kansainvälistä taloudellista apua, mutta siltä ei vaadita vastineeksi kansain välisen oikeuden noudattamista.

Räsänen arvostaa palestiinalaisen kanssa tehtyä solidaarisuustyötä ja mainitsee palestiinalaisjoh toisen International Solidarity Movement -jär jestön (ISM), joka tarkkailee, raportoi ja suojelee sekä osallistuu väkivallattomaan toimintaan mie hitystä vastaan. Ulkomaisten kumppanien tulo paikan päälle antaa palestiinalaisille toivoa ja aut tajille ymmärrystä vaikeista tilanteista.

Tähän haluaisin rinnastaa myös kansalaisjärjes töjen, kuten AKYSin antaman rahallisen ja hen kisen sosiaaliavun. Tiiviit ruohonjuuritason kon taktit takaavat rahojen käytön huolellisen valvon nan, mutta olennaista on myös se, että samoin kuin Räsäsen mainitsemassa solidaarisuustyös sä, auttajat oppivat ymmärtämään vaikeaa tilan netta. Kun he levittävät tietoa, solidaarisuusliike heidän kotimaissaan vahvistuu. Tuen saajat, jot ka näkevät, että heillä on ystäviä, saavat toivoa se kä voimaa, joka auttaa heitä vaatimaan oikeuksia niin Palestiinalaishallinnolta kuin Israelilta.

Keskiössä BDS-liike rauhanomaisena vaikuttamiskeinona

170 palestiinalaisjärjestöä allekirjoitti vuon na 2005 kutsun yhtyä BDS-liikkeeseen Israelin saattamiseksi akateemisen, taloudellisen ja kult tuuriboikotin kohteeksi. Liike on alkanut saavut taa tuloksia. Räsänen luottaa tulevaisuuteen: Is raelin apartheid tulee loppumaan kansainvälisen boikottiliikkeen ja palestiinalaisten puolelle maa ilmanlaajuisesti kallistuvan kansalaismielipiteen ansiosta. Netissä sana on vapaa ja sen kautta tie to Palestiinan epäoikeudenmukaisuuksista pää see leviämään. Meidän EU-maissa asuvien tehtä vänä on saada maittemme hallitukset toimimaan EU:n virallisten ihmisoikeusnäkemysten mukai sesti.

Tässä sitä on haastetta sekä yksittäisille kansa laisille että kansalaisjärjestöille. Tässä työssä Räsä sen kirja on iso apu.

Ilona Junka

Kysymyksiä Palestiinan tuntijalle

Karita Laisi palasi syksyn alussa kolmen vuoden pestiltään kehityspolitiikan erityisasiantuntijana Suomen Ramallahin edustustossa, jossa hän lähetettynä virkamiehenä hoiti Suomen kehitysyhteistyöohjelmaa ja edusti Suomea erilaisissa apukoordinaatioelimissä. Aiemmin hän oli jo ollut Suomen Lähetysseuran palveluksessa Palestiinassa kehitysyhteistyökoordinaattorina sekä aluepäällikkönä parisen vuotta.

Miten tilanne oli muuttunut edelliseen kertaan verrattuna?

Poliittinen tilanne on vaikeutunut ja humanitaa rinen tilanne heikentynyt. Kehitys on ajautunut umpikujaan. Miehitys syvenee ja laajenee. Kun saavuin heinäkuussa 2014, alkoi sota Gazassa, eli Israelin operaatio ”Protective Edge”. Sota kes ti 50 päivää ja oli erittäin tuhoisa Gazalle. YK:n mukaan yksinomaan palestiinalaisia siviilejä kuo li 1 563. Sodan tuhoisuus oli musertavaa ja ma sentavaa, sehän seurasi Yhdysvaltain ulkominis teri John Kerryn vetämää rauhanneuvottelua, joka epäonnistui. Sotaa seurasi väkivallan aalto Länsirannalla ml. Itä-Jerusalemissa; yhteenottoja palestiinalaisten ja Israelin armeijan tai rajapolii sin kesken, siirtokuntalaisten väkivaltaa palestii nalaisia kohtaan, palestiinalaisten tekemiä puuk

Karita kertoi kokemuksistaan Järvenpään seurakunnan ’Ikkuna Palestiinaan’ -tilaisuudessa syyskuussa. Alkajaisiksi hän esitti kuvan Sliman Mansourin maalaamasta taulusta, jonka hän näki betlehemiläisessä hotellissa. Taulun nimi on ’And the convoy keeps going’ eli ’Ja saattue jatkaa kulkuaan’. Karita totesi, että taulu on voimakas ja se näyttää eri todellisuudet ja tarinat, joita konfliktissa on.

hitykselle käänteisestä prosessista, (de-develop ment).

Mikä asia järkytti eniten?

Varmasti kaikkia järkytti Gazan sota. Saarretul ta alueelta ihmiset eivät pääse pakenemaan. Kä vin Gazassa jossain vaiheessa jälleenrakennuksen käynnistyttyä ja vierailin koulussa, jossa lapsia autettiin voittamaan sodan aiheuttamia traumo ja, kuten painajaisia. Lasten kertomukset ja opet tajien selkeästi nähtävissä oleva epätoivo ja väsy mys, jonka he kuitenkin muuttivat kestävyydeksi oppilaidensa tähden, kosketti. Heille luovuttami nen ei ollut mahdollisuus. Palestiinassa moni asia koskettaa. Jokaisen ihmisen elämä on arvokas.

Mistä ilahduit eniten?

koiskuja – väkivalta oli korkealla 2014–2016. Levoton väkivallan kausi rauhoittui vasta talvel la 2016.

Millaisena näet Länsirannan ja Gazan eron?

Kävin Gazassa useita kertoja. Gazassa on jatku va humanitaarinen kriisi, joka on entisestään sy ventynyt huhtikuusta 2017 lähtien. Gazan saar to on väärin ja on aiheuttanut kaistan kehityksen romahtamisen. Gazassa elää kaksi miljoonaa ih mistä saarrettuna, näistä puolet on alle 18-vuo tiaita. Palestiinalaisten sisäinen jakautuminen on tehnyt olosuhteet vielä vaikeammiksi: pulaa on sähköstä, puhtaasta vedestä, lääkkeistä. YK ja hu manitaariset järjestöt muistuttavat alituiseen Ga zan hädästä, joka näyttää unohtuneen maailmal ta, lähinnä muiden alueen kriisien tähden.

Valitettavasti Länsiranta ja Gaza kehittyvät eri suuntiin. Gazan saarto, joka täytti tänä vuonna 10 vuotta, on pitänyt sekä ihmiset että hallin not erillään ja edistänyt erisuuntaista kehitystä. Humanitaarinen tilanne alueiden välillä on myös selvästi erilainen. Gazassa kriisi on jatkuva, kun taas Länsirannalla se on paikoittaista. Israelin siirtokuntapolitiikka Länsirannalla ja Itä-Jerusa lemissa työntää pois palestiinalaisia ja heikentää heidän elinolosuhteitaan.

Länsirannasta 60 % on ns. C-aluetta, jossa Is raelilla on hallintovalta. Palestiinalaisten on lähes mahdotonta saada rakennuslupia alueelle. Isra el rakentaa alueelle jatkuvasti uusia siirtokuntia, jotka ovat kansainvälisen oikeuden mukaan lait tomia ja kansainvälisen yhteisön mukaan myös erittäin haitallisia rauhanprosessille. Länsiran nalla on kuitenkin kehityksen edellytyksiä tällä hetkellä, kun Gazan kohdalla taas puhutaan ke

Palestiinalaiset ovat vieraanvaraisia, lämpimiä ih misiä. Oli ilahduttavaa huomata, kuinka kult tuuri ja perhe ovat elämän keskiössä, pitämässä kiinni. Rohkaisevaa ja onnellista oli nähdä, että vaikeasta tilanteesta huolimatta palestiinalaiset ja israelilaiset ajattelevat myös samalla tavalla. On olemassa israelilaisia, jotka puolustavat palestii nalaisten oikeuksia ja puhuvat rohkeasti oikeu denmukaisuuden puolesta. Molemmilla puolilla on ihmisiä, jotka haluavat keskustella ja rakentaa tulevaisuutta, jossa molemmilla on turvallista ja molempien ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Mitä ajattelet EU:n roolista Palestiinan tukijana, toimiiko se?

Koko Eurooppa yhdessä on Palestiinan suurin taloudellinen tukija. EU ja jäsenvaltiot tukevat Palestiinan valtion rakennusta, kehitystä. Kir jallisuus aiheesta kertoo, että EU voisi olla vai kuttavampi, ts. se voisi käyttää vaikutusvaltaansa enemmän. EU:lla on tärkeä rooli.

Miten näet alueen tulevaisuuden, onko siellä toivoa paremmasta?

Valitettavasti, en näe muutosta lähitulevaisuu dessa. Olen realistinen optimisti, en kyynikko, ja oikeudenmukaisuus on arvomaailmassani kes kiössä. Uskon, että oikeudenmukainen rauha on mahdollista saavuttaa, eikä toivoa rauhasta saa menettää. Tulevaisuus ja toivo liittyvät myös kan sainväliseen yhteisöön: Palestiinalaisen yhteis kunnan vahvistaminen sekä kehittyminen kon fliktin keskellä on edelleen tärkeää ja kehitysyh teistyölle on edelleen tarvetta.

Järvenpään Vanhankirkon salissa pidetään Ikkuna Palestiinakeskustelutilaisuuksia kuukausittain. Lisätietoa Facebookista https://www.facebook.com/ikkunapalestiinaan/

Karita Laisi. Kuva Malachy Harty

Betlehemissä jaksetaan yrittää parasta

Betlehemissä olot käyvät Israelin kovassa koh telussa yhä ahtaammiksi päivä päivältä. Mut ta siitäkö on seurauksena aina vaan vahvempi yhteisöllisyys ja auttamisen halu. AKYSin yh teistyöjärjestö Amjaad pystyy keräämään ym pärilleen vapaaehtoistyöntekijöitä ja luomaan jatkuvasti olosuhteisiin sopivia uusia käytän töjä.

Tukea vankilassa istuneille miehille

Vankilaan joutuminen ja uhka omasta tai lähim mäisen vangitsemisesta on ihmisille suunnaton fyysinen ja henkinen taakka, kun ei kukaan voi tietää kenet Israel milloinkin vangitsee. Jamila al-Shami, jonka osapäiväpalkkaan AKYS kerää rahaa, on saanut koulutuksen psykososiaaliseen kuntoutukseen ja hän tuntee aiheen, sillä hänen oma miehensä istui vankilassa ne vuodet, jolloin perheen kolme lasta olivat pieniä. Jamilan tavoit teena on vähentää vankilassa kärsineiden mies ten stressiä sekä vihan ja turhautumisen tuntei ta. Miesten oloa helpottaa se, että he voivat ryh mässä purkaa kivuliaita kokemuksiaan ja samalla muistella myös ’hyviä hetkiä’ eli sitä lujan keski näisen ystävyyden ja solidaarisuuden piiriä, jon ka vangit yhdessä rakensivat ja joka auttoi heitä kestämään kidutukset ja loukkaukset.

Tuki syöpäsairaille naisille

Amjaad on myös jatkanut vuonna 2016 aloitta maansa psykososiaalista tukea ryhmälle syövästä kärsiviä naisia parin tunnin viikoittaisissa tapaa misissa, joissa naiset voivat puhua huolistaan ja oppivat rentoutumaan. Ohjaus ja vertaistuki an tavat heille voimia jatkaa eteenpäin. Omat tuki ryhmänsä myös muille kroonisia sairauksia pote ville naisille ovat jatkuneet.

Kesäleirit lapsille

Lapset ovat tärkeä osa Amjaadin työtä. Tänä vuonna Amjaad onnistui organisoimaan kak si viikon pituista kesäleiriä lapsille. Paikallisen tavan mukaan leirit ovat päiväleirejä, eli Pales tiinassa eivät lapset koskaan ole yötä leireillään. Kun leiripaikka kuitenkin on kaupungin ulko puolella ja ohjelma on laadittu lapsia virkistäväk si, niin sinne pääseminen tuntuu lapsista lomalta ja seikkailulta.

Leirit ovat lapsille ilmaisia. Leireille osallistui yhteensä vajaa 200 lasta, 8–15-vuotiaita tyttöjä ja poikia. Heikkoja ei unohdettu: mukana oli 18 diabetesta sairastavaa lasta sekä kolme pyörätuo lia käyttävää lasta, joiden kaikkien erityistarpeet huomioitiin. Päivittäiseen ohjelmaan kuului ur heilua, hauskanpitoa ja virkistystoimintaa. Lap sia ohjattiin myös monissa perusasioissa kuten syömään terveellisesti ja huolehtimaan henkilö

Jamila al Shami oranssipaitaisten kesäleirityttöjen kanssa.

Opiskelijat puolustamassa Palestiinaa ja tukemassa boikottiliikettä

Students for Justice in Palestine - Helsinki on eri tiedekuntien opiskelijoiden vuoden 2015 syksyllä perustama järjestö.

Moni perustamassa mukana ollut henkilö osal listui samana syksynä Vasemmistonuorten yhdes sä muiden poliittisten nuorisojärjestöjen kanssa koordinoimaan Muurinmurtajat-koulutushank keeseen. Muurinmurtajat-hankkeen tarkoitukse na oli antaa nuorille toimijoille valmiuksia ja vä lineitä Palestiina-solidaarisuustoimintaan omissa piireissään. Me mukana olleet opiskelijat koim me, että yliopisto olisi hyvä ympäristö tehdä soli daarisuustoimintaa, onhan esimerkiksi varsinkin angloamerikkalaisessa maailmassa Palestiina-ak tivismi yleistä kampuksilla.

Kesäleirillä pojat saivat valkoisen leiripaidan. Poikien takana Jamila ja vapaaehtoistyöntekijöitä.

kohtaisesta hygieniasta. Myös ensiaputaitoja ope teltiin, esimerkiksi mitä tehdä, jos kaveri kaatuu ja loukkaa polvensa tai jos pitää saada yhteys lää käriin tai sairaanhoitajaan.

AKYSin lähettämät rahat eivät mahdollistaisi minkäänlaisten kesäleirien järjestämistä, mutta tässä tulee kuvaan Amjaad-järjestön hyvä verkos toituminen. Amjaad sai neuvoteltua Betlehemin kaupungin maksamaan leiritilan vuokran ja ruu at sekä palestiinalaiseen leiriin ehdottomasti kuu luvan oman leiripaidan jokaiselle. Amjaadin va paaehtoisten ryhmä huolehti Jamila Al-Shamin johdolla leirin organisoimisesta ja päivittäisestä toiminnasta sekä kaikesta hallintotyöstä.

H.

C. Andersenin Pieni tulitikkutyttö

Kesän kohokohtiin kuului, että Amjaad järjesti Betlehemin lapsille teatteria. Tunnetun Al Hara teatterin näyttelijät kiertävät Länsirantaa valmii na esiintymään ilmaiseksi lapsille. Amjaad tarttui tähän ja sai heidät tuomaan Betlehemin koului hin ja lähikyliin viisi esitystä H. C. Andersenin sadusta ”Pieni tulitikkutyttö”. Näytelmän surul lisenkaunis tarina köyhästä tytöstä, joka myy tu litikkuja auttaakseen perhettään, sai vastakaikua kovia kokeneilta palestiinalaislapsilta. Näytelmän näki neljän päivän aikana 720 lasta.

AKYSin tukitili on: Danske Bank FI95 8000 1300 9905 05, viitenumero 3007. Tiedustelut Ilona Junka, ilonajunka@hotmail.com, puh: 044 300 2039

Järjestön tavoite on levittää tietoa tilanteesta Is raelissa/Palestiinassa opiskelijoiden keskuudessa sekä edistää BDS-kampanjaa kampuksella. Halu amme myös rohkaista muita opiskelijoita toimi maan ja puhumaan palestiinalaisten oikeuksien puolesta järjestämällä tapahtumia ja iltamia. Sen lisäksi pyrimme julkaisemaan kannanottoja ja kirjoittamaan juttuja opiskelijajärjestöjen lehtiin. Students for Justice in Palestine - Helsinki vaatii yhtäläisiä oikeuksia sekä kaikille Israelin/Palestii nan -alueella että diasporassa asuville henkilöille ja on sitoutunut antirasistisiin periaatteisiin.

Kanerva Rautila

Sotajournalismi on vaikea laji. Monesti sodan osapuolet pyrkivät vääristämään tietoja omien intressiensä tarpeisiin, ja faktojen tarkistaminen vaaran taa toimittajan hengen. Erityisen lujille toimittajat ja heidän journalistiset taitonsa ovat joutuneet Syyrian sodassa.

Tarinoita sodasta on paljon, mutta kuinka moni niistä on totta? Totuudellisuuteen pyrkivä sotajournalismi on vaikeaa, sillä osapuolet pyrkivät vääristä mään tietoja omaksi edukseen ja niiden tarkistaminen on usein hengenvaarallista. Tässä tilanteessa voi helposti syntyä itse itseään vahvistava kertomus, jolla on vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa: sodan alussa epäluotetta vista ja hatarista lähteistä saadun tiedon perusteella luodaan tulkintakehys ja myöhemmin saapuvasta tietovirrasta suodatetaan pois tähän sopimaton tieto.

Erityisen kovalle koetukselle journalismi on joutunut Syyrian sodassa. On tavallista, että jutut tehdään kaukana tapahtumapaikalta – Beirutissa, Ankarassa tai sitten kotitoimituksissa. Lähteenä käytetään jonkun sotivan osapuolen välittämiä tietoja – yleensä niin sanottujen kapinallisten.1

Hyvä esimerkki on tapahtuma 4. huhtikuuta 2017, kun myrkkykaasua

levisi Khan Sheikhunin kaupunkiin. Aluetta piti hallussaan Tahrir al Sham liitto, jota Wikipedian mukaan hallitsi Fateh al Sham rintama, aiemmalta nimeltään Syyrian al Qaida. Tiedot ja videot tapahtumasta sekä Syyrian halli tusta syyttävä tulkinta tulivat Syrian Observatory for Human Rights  ja White Helmets järjestöiltä. Syrian Observatory for Human Rights on kangaskauppias Rami Abdulrahmanin kotoaan Englannista pyörittämä tiedotusorganisaatio, joka avoimesti vastustaa hallitusta2. White Helmets on brittiläisen entisen tiedustelu upseerin James Le Mesurierin perustuma järjestö,

joka on saanut Britannialta ja muilta Nato mailta kymmenien miljoonien eurojen avustukset. Järjestö käyttää suuren osan rahoistaan itsensä markkinoimiseen ja toimii vain halli tusta vastustavien ryhmien alueella3. Kovin luotettavina eikä ainakaan puolueettomina näitä lähteitä ei voi pitää.

”TOTUUS” KAASUISKUSTA

Mutta ennen kuin puolueettomat asiantuntijat ehtivät puhua, aseet puhuivat. USA kosti Syyrian kontolle pannun kaasuhyökkäyksen kolmen päivän kuluttua laukaisemalla 59 risteilyohjusta

Shayratin lentotukikohtaan. Koston edellyttämää varmuutta al Assadin hallituksen syyllisyydestä perus teltiin jälkeenpäin Valkoisen talon tiedustelumuistiolla, joka julkaistiin 11.4. Trumpin väitteisiin yleensä kohdistuva epäluulo sysättiin nyt syrjään, ja Syyrian hallituksen syyllisyyttä alettiin valtamediassa etenkin USA:ssa pitää varmana.

Käsityksen uskottavuutta lisäsi se, että presidentti al-Assadin jouk kojen väitettiin käyttäneen sariinia Ghoutassa lähellä Damaskosta vuonna 2013. Helsingin Sanomat ja lukuisat muut tiedotusvälineet julkaisivat uutisen, jonka mukaan Ranskan tiedustelupalvelulla on

TEKSTI OLLI TAMMILEHTO • KUVA ESSI RAJAMÄKI

varmoja todisteita Syyrian hallituk sen syyllisyydestä huhtikuun 2017 alun kaasuiskuun. Kuitenkin tämä kin todistelu perustui hallituksen oletettuun syyllisyyteen Ghoutan iskussa: käytetty kaasu oli näissä molemmissa samanlaista sariinia.

Jonkinlaisen puolueettoman journalismin vaikutelman säilyt tämiseksi media kertoi Venäjän ja Syyrian virallisen kannan, jonka mukaan al-Assadin joukot eivät olleet tehneet kaasuiskua. Näiden kahden maan uskottavuus on kui tenkin länsimaisen yleisön silmissä ajettu niin alas, ettei vastaväitteillä ollut merkitystä. Näin ”totuus” kaasuiskusta oli muodostunut.

TOIMITTAJILLA ON VAIHTOEHTOJA

Olisiko toimittajilla ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata hallitusta vastustavien aseellisten ryhmien ja Valkoisen talon nuot teja? Nähdäkseni olisi. Ensinnäkin olisi voinut muistella vaikka Irakin sodan perusteeksi esitettyjä olemattomia joukkotuhoaseita ja suhtautua skeptisesti Syyrian sodan yhden osapuolen tietoihin. Toiseksi olisi voinut ihmetellä, miksi ihmeessä al-Assad haluaisi ampua itseään jalkaan. Syyrian hallituksen asemahan oli vahvis tunut Aleppossa saadun voiton ja Trumpin Assadille myönteisten lausuntojen takia. Todellinen tai luuloteltu kaasuhyökkäys, jolla ei saavutettu mitään sotilaallisia etuja, vahvisti jälleen kuvaa Assadista hirviömäisenä johtajana, josta on päästävä eroon.

Kolmanneksi seuraamalla yhdysvaltalaisia riippumattomia tiedotusvälineitä olisi selvinnyt, että USA:n tiedusteluasiantun tijoiden piirissä epäiltiin kovasti

käsitystä, että Syyrian hallitus olisi tehnyt kaasuhyökkäyksen. Tutkivan journalismin veteraani Robert Parry kirjoitti, että hänen lähteensä kertoi CIA:n johtajan Mike Pompeon raportoineen Trumpille henkilökohtaisesti, että CIA:n käsityksen mukaan al-Assad ei todennäköisesti ollut syyllinen kaasuhyökkäykseen.

Informaatiosotapuhe marssii väkevästi.

Lehdistötilaisuudessa, jossa Trump esitteli tiedustelumuistiota, paikalla ei ollut Pompeo eikä myöskään kaikkia 16:ta USA:n tiedustelu palvelua koordinoiva ”kansallisen tiedustelu johtaja” Dan Coats, mikä on poikkeuksellista.4

Samaan aikaan Trumpin tiedus telumuistion julkaisemisen kanssa 24 entistä tiedusteluammattilaista julkaisi oman muistionsa. Nämä Veteran Intelligence Professionals for Sanityn (tiedusteluammatti laisten veteraanijärjestö) edustajat kertoivat, että alueella olevat USA:n armeijan sotilaat, joihin he olivat olleet yhteydessä, sanovat, että kaasuhyökkäystä ei tapahtunut, vaan tavalliset pommit osuivat asevarastoon, jossa sattui olemaan suuri määrä myrkyllisiä kemikaaleja5

Neljänneksi vähäinenkin internet- ja muiden lähteiden pen kominen olisi paljastanut sen, että Ghoutan kaasuhyökkäyk sestä kiistellään edelleen ja että on paljon aineistoa ja tutkijoita,

joiden mukaan syyllisiä olivat hallitusta vastaan taistelevat ryh mittymät eikä hallitus. Esimerkiksi tunnettu tutkiva journalisti Seymour Hersh, jolla on laajat yhteydet Washington DC:n sisäpiireihin, paljasti, että Yhdysvaltain turvalli suuskoneistossa toisinajattelu oli yleistä. Armeijan ja CIA:n piirissä epäiltiin alun alkaenkin, että kyse oli al-Qaidan Turkin avustuksella tekemästä lavastetusta hyökkäyk sestä, jonka tarkoituksena oli saada Syyrian hallitus näyttämään syylli seltä. Myöhemmin CIA sai käsiinsä salakuuntelu- ja muuta tietoja, jotka vahvistivat, että kyseessä todellakin oli Turkin organisoima ”false flag” -operaatio, jonka päämääränä oli saada USA lähtemään avoimesti sotimaan Syyriaa vastaan. Tätä käsitystä vahvisti Britannian tiedustelupalvelu, joka sai haltuunsa näytteen hyökkäyksessä käytetystä sariinista. Kun näytettä analysoitiin armeijan laboratoriossa, sen havait tiin olevan toisenlaista kuin se, mitä tiedettiin olevan Syyrian hallituksen varastoissa.6

Viidenneksi olisi voinut rapor toida USA:n johtavan teknillisen yliopiston MIT:n emeritusprofes sorin Theodore Postolin kritiikistä Valkoisen talon tiedusteluraporttia kohtaan. Tämän asetekniikan läpikotaisin tuntevan tutkijan mukaan raportissa esitetty kuvaaineisto sotii sen johtopäätöksiä vastaan. Sariiniksi väitetyn kaasun lähtöpaikaksi esitetty kuopassa oleva putki ei voi olla lentokoneesta käsin pudotettu, vaan se on pikemminkin maahan asetettu ja siinä räjäytetty. Toisaalta putki ei ilmeisesti koskaan sisältänytkään sariinia, koska vallitsevan tuulen mukana myrkkykaasun olisi pitänyt kulkeutua ja levitä aivan lähellä olevalle tiheästi asutetulle

alueelle. Kuitenkaan tällä alueella mahdollisesti tapahtuneesta trage diasta ei ole mitään kuva-aineistoa, vaikka videokuvaajat parveilivat kuopan ääressä, josta olisi vielä kuvaushetkelläkin pitänyt tulla tap pavan myrkyllistä kaasua. Toisaalta satelliittikuvista voidaan havaita, että sellaista aukiota, jossa kaasu hyökkäyksen uhreja näytetään, ei ole missään lähistöllä.7

ALUMIINIFOSFIDIA

VAI SARIINIA?

Toimittajat, jotka eivät olleet huhtikuussa välittäneet virallisesta kertomuksesta poikkeavista näkemyksistä, saattoivat onnitella itseään syyskuun alussa. YK:n Syyriaa tutkiva riippumaton kansainvälinen komissio julkaisi raporttinsa Khan Shaykhunin tapauksesta: komission mukaan Syyrian hallitus oli pudottanut huhtikuussa kaupunkiin sariinia levittävän pommin. Raportti on kuitenkin paljolti vanhaa viiniä uudessa leilissä: komissio ei vieraillut itse paikalla, ja raportin tulokset perustuvat paljolti 43:n sieltä tulleen ihmisen haastat teluun ja siihen, että Postolin ja muiden asiantuntijoiden esittämä rikostekninen todistusaineisto sivuutettiin8

Komissio koostuu kolmesta YK-uraa tehneestä ihmisestä, joiden asiantuntemus liittyy kansainväliseen oikeuteen ja politiikkaan. Ilmeisesti koska heillä ei ollut teknistä asiantuntemusta, he saattoivat hyväksyä kemiallisen aseen käytön todisteeksi kuvat, joiden tulkintaa asetekniikkaa tuntevat voimakkaasti kritisoivat. Esimerkiksi kaksi USA:n hallituksen entistä kemiallisten aseiden asian tuntijaa totesi, ettei kemiallinen ase

Infosodassa sodankävijät sokeutuvat.

olisi voinut tehdä kuvissa näkyvää kuoppaa, koska tällaisissa aseissa on vain vähän räjähdysainetta. Pientä räjähdystä tarvitaan kaasun levittämiseen, mutta isompi räjäh dys tuhoaisi kaasun9

Yhdessä USA:n suurimmista vasemmalle kallellaan olevista nettilehdistä AlterNetissä kirjoittava tutkiva journalisti Gareth Porter on tehnyt perusteellisen selvityksen Khan Sheikhun tapahtumista. Hän kritisoi voimakkaasti riippumat toman komission ja Kemiallisten aseiden kieltojärjestön (OPCW) raportteja. Hän päätyy siihen, että Syyrian hallituksen lentokone todellakin pommitti kaupunkia tuona aamuna. Kyse oli kuitenkin tavanomaisesta pommista, joka osui alumiinifosfidivarastoon. Alumiinifosfidista muodostuu herkästi erittäin myrkyllistä fosfiinikaasua, jonka aiheuttamat oireet ovat pitkälti samanlaiset kuin sariinin. Osa kudosnäytetesteistä ei kykene erottamaan sariinia fosfiinista. Alumiinifosfidia käyte tään yleisesti tuholaisten torjuntaan ja viljan säilömiseen, mutta sen mahdollinen käyttö kemiallisen aseen lähtöaineena on myös laajalti tunnettu.10

INFOSOTAA

Miksi valtamedia on sivuuttanut kaiken tämän aineiston, joka olisi saattanut epäilyksenalaiseksi virallisen kertomuksen Khan Sheikhunin tapauksesta tai olisi vähintäänkin antanut ratkaise vasti monipuolisemman kuvan kaasuhyökkäyksestä? Tämä on sitäkin merkillisempää, kun sama media on viime aikoina halunnut voimakkaasti erottautua amatöö rien internetissä harjoittamasta

kirjoittelusta, jonka väitetään usein sisältävän valeuutisia.

Valtamedian edustajien oletetaan noudattavan ”journalistin ohjeita”, joiden mukaan ”journalistin velvollisuus on pyrkiä totuuden mukaiseen tiedonvälitykseen”, ”tiedot on tarkistettava mahdolli simman hyvin” ja ”tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti”. Aivan ilmeisesti näitä ohjeita ei Khan Sheikhunin tapauksen rapor toinnissa noudatettu. Kritiikitön suhtautuminen yhden sodan osapuolen tietoihin on sikälikin raskauttavaa, koska journalistin ohjeissa korostetaan, että ”erityisen tärkeää” kriittinen suhtautuminen ”on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus”. Sekään, että alussa tietoja oli vain vähän saatavilla, ei riitä puolustuk seksi: ”Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.”

Mistä oikein on kysymys? Ovatko tiedotusvälineiden ulko maantoimitukset täynnä epäpäteviä toimittajia? Tätä on vaikea uskoa, koska toimitukset tuottavat myös korkeatasoista journalismia. Sen sijaan asia voidaan ehkä selittää käsitteiden ’globaali nationalismi’ ja ’informaatiosota’ avulla.

Suuren maan nationalismikin on suurta, ja se leviää kauas maan rajojen ulkopuolelle. Aikoinaan suuri ja mahtava Neuvostoliitto sai monen eri puolilla maailmaa asuvan ihmisen mielen herkisty mään. He tunsivat tarvetta selittää asiat idän jättiläisen kannalta par hain päin. Kun silloin ”länsimaissa” oli kysymys pääasiassa johtavan eliitin ulkopuolella olevasta

autoritäärisestä vasemmistosta, nyt suureen ja mahtavaan samaistuu suuri osa lännen johtavaa eliittiä. Siksi toimitusten johdossa ja sitä vapaaehtoisesti tai välttämättömyy den pakosta seuraavien toimittajien keskuudessa halutaan tulkita sodat USA:ta ja sen liittolaisia myötäillen.

Tendenssiä on viime vuosina vahvistanut informaatiosotapuheen esiinmarssi. Tässä puheavaruu dessa se, mitä Venäjä tai jokin muu USA:n ja Naton kanssa eripurainen maa esittää oman toimintansa tai näkemystensä tueksi, ei olekaan vanhaa tuttua organisaatioviestin tää, suhdetoimintaa tai mainontaa vaan sotaa, jossa aseina ovat tekstit, puheet ja kuvat. Näin toimittajista tulee sotilaita kamp pailussa vastapuolelta sinkoavia infoammuksia vastaan. Sellaisia uutisia ja väitteitä, jotka saattaisivat hyödyttää ”vihollista”, ei voi esittää, vaikka ne olisivat ilmeisestikin totta. Tällaisten väitteiden esittäjät leimataan trolleiksi, jotka rahasta tai ideologisesta ”maanpettu ruudesta” toimivat vastapuolen käsikassaroina.

Suuri ongelma infosodan käynnissä on kuitenkin se, että sodankävijät sokeutuvat. Kun lähes kaikista medioista tulee infosotaa varten suodatettua tietoa, suodattamatonta tietoa on vaikea saada, ja silloinkin, kun sellaista saadaan, siihen ei helposti uskota ja sen epäillään olevan vihollisen trollausta. Harhaisen tiedon pohjalta tehdään järjettömiä päätöksiä. Voidaan esimerkiksi ajautua kaiken tuhoavaan sotaan, joka olisi helposti voitu välttää. Kansallisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen nimissä käyty infosota johtaakin turvallisuuden syöksylaskuun.

Viitteet

1. Patrick Cockburn: ”This is why everything you’ve read about the wars in Syria and Iraq could be wrong”, The Independent, 2. joulukuuta 2016, www.independent.co.uk/ voices/syria-aleppo-iraq-mosul-isis-middleeast-conflict-assad-war-everything-youveread-could-be-wrong-a7451656.html.

2. Ks. esim. Charlie Skelton: ”The Syrian opposition: who’s doing the talking?”, The Guardian, 12. heinäkuuta 2012, www. theguardian.com/commentisfree/2012/jul/12/ syrian-opposition-doing-the-talking; Neil MacFarquhar: ”A Very Busy Man Behind the Syrian Civil War’s Casualty Count”, The New York Times, 9. huhtikuuta 2013, osa Middle East, www.nytimes.com/2013/04/10/world/ middleeast/the-man-behind-the-casualtyfigures-in-syria.html.

3. Ks. esim. Scott Ritter: ”The ‘White Helmets’ and the Inherent Contradiction of America’s Syria Policy”, Truthdig, 5. lokakuuta 2016, www.truthdig.com/articles/ the-white-helmets-and-the-inherentcontradiction-of-americas-syria-policy/; Jan Öberg: ”TFF PressInfo # 392: Just how grey are the White Helmets and their backers?”, TFF Pressinfo, 1. marraskuuta 2016, http://blog.transnational.org/2016/11/ tff-pressinfo-392-just-how-grey-are-thewhite-helmets-and-their-backers/.

4. Robert Parry: ”Where Was CIA’s Pompeo on Syria?”, Consortiumnews, 8. huhtikuuta 2017, https://consortiumnews.com/2017/04/08/ where-was-cias-pompeo-on-syria/.

5. Veteran Intelligence Professionals for Sanity: ”Trump Should Rethink Syria Escalation”, Consortiumnews, 11. huhtikuuta 2017, https://consortiumnews.com/2017/04/11/ trump-should-rethink-syria-escalation/.

6. Seymour M. Hersh: ”The Red Line and the Rat Line”, i>London Review of Books, 17. huhtikuuta 2014, www. lrb.co.uk/v36/n08/seymour-m-hersh/ the-red-line-and-the-rat-line.

7. Theodore A. Postol: ”The Nerve Gas Attack Described in White House Report Did Not Occur, Expert Says of Syria Incident”, Truthdig, 20. huhtikuuta 2017, www.truthdig. com/articles/the-nerve-gas-attack-describedin-white-house-report-did-not-occur-expertsays-of-syria-incident-2/; Theodore A. Postol: ”With Error Fixed, Evidence Against ‘Sarin Attack’ Remains Convincing”, Truthdig, 22. huhtikuuta 2017, https://www.truthdig.com/ articles/with-error-fixed-evidence-againstsarin-attack-remains-convincing-2/.

8. Report of the Independent International Commission of Inquiry on the Syrian Arab Republic, Thirty-sixth session Agenda item 4 (Human Rights Council, 2017), www. ohchr.org/Documents/HRBodies/HRCouncil/ CoISyria/A_HRC_36_55_EN.docx.

9. Gareth Porter: ”Have We Been Deceived Over Syrian Sarin Attack? Scrutinizing the Evidence in an Incident Trump Used to Justify Bombing Syria”, Alternet, 13. syyskuuta 2017, www.alternet.org/grayzone-project/ what-really-happened-khan-sheikhoun.

10. Ks. edellä.

IRAKIN KURDIT ÄÄNESTIVÄT ITSENÄISTYMISESTÄ

Etelä-Kurdistanissa eli Irakin autonomisella kurdialueella Pohjois-Irakissa järjestettiin 25. syyskuuta kansanäänestys itsenäisyydestä. Kurdien osal listuminen oli hajanaista alueen itsevaltiaiden alaisuudessa. Kansanäänestyksestä päätti Irakin kurdialueen johtaja Masud Barzani monien puolueiden edustajien kanssa muutama kuukausi sitten.

Kansanäänestyspäätöstä Masud Barzani pyrkii käyttämään oppositiota ja niitä puolueita vastaan, jotka eivät ole tunnustaneet hänen asemaansa (esimerksiksi Muutospuolue). Barzani on vuodesta 2005 ollut Irakin kurdialueen johtaja, ja vuodesta 2013 lähtien hän on monin perustein estänyt kenenkään muun pääsyn alueen johtajaksi. Barzani ja hänen piiriinsä kuu luvat henkilöt ovat neljän viime vuoden aikana tehneet kaikkensa pysyäkseen vallassa. Hänen veljenpoikansa on toiminut vuo desta 1996 varapääministerinä ja pääministerinä ja hänen poikansa on turvallisuusneuvonantaja.

Lokakuussa 2015 Barzani keskeytti sisäisten kriisien takia alueen parlamentin toiminnan. Se aktivoitiin uudelleen muutama päivä ennen kansanäänestystä.

KURDEILLA IRAKISSA

ERIKOISSTATUS

Kurdeilla kuten muillakin kansoilla on itsemääräämisoikeutensa. Ensimmäisen maailmansodan

loputtua he eivät saavuttaneet itsenäisyyttä sisäisistä, alueellisista ja ulkoisista syistä johtuen. Heidät jaettiin kohtalokkaasti Iranin, Turkin, Syyrian ja Irakin valtioiden kesken. Kurdien vapausliikkeet ja vastarinnat ovat jatkuneet viime vuosisadan aikana vaihtelevasti Kurdistanin eri osissa. Heidän poliittiset puolueensa ovat pyrkineet erilaisin ideologioin edistämään omaa toimintaansa. Kurdien poliittiset johtajat ovat harvoin olleet sopusoinnussa toistensa kanssa, pikemminkin he ovat nähneet politiikan omien etujensa ajamisen välineenä. Suurimpien puolueiden ja puoluejohtajien mielestä politiikka ei ole tarkoittanut kurdien yhtei sasioiden hoitamista. Riippumatta puolueiden ja niiden johtajien toiminnasta ja epäasiallisesta johtamisesta kymmenet tuhannet ihmiset ovat joutuneet antamaan henkensä ja uhrautuneet kurdien itsemääräämisoikeuden puolesta.

Kurdit ovat eläneet Kurdistanin kaikissa osissa vaikeita aikoja ja joutuneet valtiollisen väkivallan kohteiksi. Heidän asuinalueensa, kielensä, identiteettinsä ja kulttuurinsa ovat olleet kurdien hallitsijamaiden painostuksen alla viime vuosisadan aikana. Heitä on yritetty vaientaa kemiallisilla aseilla, pakkosiirroilla, joukkomurhilla ja vangitsemisilla. Sisäisistä ristirii doistaan, vaikeasta geopoliittisesta asemastaan ja hallitsijavaltioiden väkivaltaisesta koneistosta johtuen kurdit eivät ole saaneet mahdol lisuutta ilmaista yhteen ääneen omaa tahtoaan. Heidän kapinansa, vapausliikkeensä ja aseellinen toimintansa ovat yleensä epäonnistuneet, eivätkä he ole voineet kohentaa omaa tilannettaan.

Irakin pohjoisosassa eli Etelä Kurdistanissa kurdeilla on ollut erikoisstatus vuodesta 1991 lähtien. Kurdipuolueiden poliitikot ja asejoukot eivät käyttäneet tätä kultaista aikakautta harkitusti ja kävivät vuosina 1994–98 sisällissodan. Barzanin (Kurdistanin demokraattien puolue) ja Jalal Talabanin (Kurdistanin isänmaal linen puolue) puolueet ja heidän aseistetut joukkonsa ovat tehneet yhteistyötä Irakin, Turkin ja Iranin kanssa voittaakseen sodan likaista politiikkaa vastaan.

heidän lähipiirinsä mukaan lukien perheet ja sukulaiset valitsivat väärän suunnan. Rahaa tuli tulvi malla ja korruptio paisui kaikkialla Irakissa ja Kurdistanissa.

Talabani suuntautui Bagdadiin, ja lopulta hänet valittiin Irakin presidentiksi ja Barzani tuli valituksi kurdialueen presidentiksi vuonna 2005. Talabani ja Barzani kilpailivat keskenään puolueineen vallasta, rahasta, alueen hallinnasta ja kannattajista. Kumpikaan ei ollut valmis hyväksymään toista Etelä Kurdistanin johtajaksi. He ja heidän puolueensa hallitsivat kurdialueita, joita kutsuttiin vihreäksi ja keltaiseksi alueeksi. Parlamentti ja presidentinvaalit vuonna 2009 toivat politiikan ken tälle uusia ilmiöitä. Oppositiopuolue nimeltä Muutos (Goran) sai uutena ryhmittymänä valtavasti ihmisiä liikkeelle ja oli yksi vaalien voit tajista. Talabani jatkoi yhteistyötä Barzanin kanssa, ja vuonna 2009 hän kierteli monia kaupunkeja ja pyrki keräämään ääniä Barzanille, koska oli itse halukas jatkamaan Bagdadissa presidenttinä.

Saddam Husseinin kaatumisen jälkeen Talabani ja Barzani eivät välittäneet kurdien itsemääräämis oikeudesta. He osallistuivat Irakin valtion perustamiseen kansalta kysymättä ja rahan ja vallan saamiseksi. Uusi tilanne oli heille edullinen, ja ennen kaikkea Talabani ja Barzani pääsivät yhteis ymmärrykseen vallan jakamisesta, toinen Bagdadissa ja toinen Kurdistanissa. Heidän sopimuk sensa ei perustunut kurdien kansallisetuihin, strategiaan eikä kurdikysymykseen tulevaisuudessa. Kaksi kurdipuolueen johtajaa ja

KANSANÄÄNESTYS

OLI BARZANIN VALINTA

Irakin keskushallinnon ja kurdialueen aluehallinnon välillä oli jonkin verran kytköksiä, joiden varjossa liikemiehet, poliitikot ja kansan huijarit käyttivät niitä helposti hyväkseen. Vallassa olevien lähipiiri ja sukulaiset rikastuivat korruption seurauksena, ja yhteis kunnan tasapaino horjui politiikan ja poliitikkojen vääristä linjoista ja päätöksistä. Talabanin puolue toimi heikosti, minkä seurauksena päätöksenteko vaikeutui ja

Neljään maahan jaetut kurdit ovat kaikkialla joutuneet valtiollisen väkivallan kohteiksi.

valtio. Kymmenen kuukauden ikään ehtinyt keskeneräinen pienoisvaltio murskattiin vuonna 1946, ja sen johtajat hirtettiin. Puolustusministeri kenraali Mustafa Barzani tais telijoineen pakeni Neuvostoliittoon.

käsivät hänet vuonna 1975, kun Irak ja Iran solmivat Algerissa sopimuksen Yhdysvaltojen siunauksella. Kolmen viime vuosikymmenen aikana Irakin, Iranin ja Turkin kurdit ovat jatkaneet poliittista ja aseellista taisteluaan oikeuk siensa tunnustamiseksi. Vuoden 1991 Persianlahden sodan aikana kurdeille tarjoutui lopulta mahdollisuus aidosti autonomisen Kurdistanin perustami seen Irakiin.

Kurdien on varauduttava pahimpaan vaihtoehtoon, kuten Mustafa Barzanin poika Masud Barzani tiivistää: ”Irakin šiiat murehtivat menneisyyttään, sunnit tulevaisuuttaan ja kurdit molempia” (alArabiya, 6. huhtikuuta 2007). On silti epätodennäköistä, että kurdialue palaisi

Miltä itsenäinen Kurdistan näyttäisi kartalla?

nyt omat lakinsa. Alueen

tyy irrallaan muusta Irakista, ja on kuin turboahdettua kapitalismia, jossa on jäänteitä vanhasta suunnitelmata loudesta. Se hyödyttää tässä vaiheessa rikkaita perheitä, joilla on yhteyksiä hallitseviin kurdipuolueisiin, Barzanin Kurdistanin demokraattiseen puoluee seen (KDP) Erbilissä tai Jalal Talabanin Kurdistanin isänmaalliseen liittoon (PUK) Sulaimanijassa. Kurdin kieli on opetuskielenä kouluissa. Lehdistöllä ja poliittisella oppositiolla on ainakin osittain vapaus toimia. Alueella on omat asevoimat.

Naapurimaiden kurdeille Irakin Kurdistan on kuin oma valtio, jonka tapahtumia he seuraavat läheltä. Turkin kapinalliset kurditaistelijat hakevat suo

paremmin keskittyä kurdikysymyk sen ratkaisuun Irakissa.

Kurdien valtuuskunnan ehdottamat rajat Pariisin rauhankonferenssissa 1919 YK:n ensimmäisessä yleiskokouksessa San Franciscossa 1945 ehdotetut rajat

Kokemuksia itsehallinnosta

Sèvresin rauhansopimuksen yhteydessä ehdotetut rajat 1920

asioiden hoitaminen Kurdistanissa alkoi kangerrella. Öljymarkkinat, öljykaivojen omistaminen ja niiden salaa myyminen lisäsivät yhteiskunnallisia ja poliittisia jakolinjoja entisestään. Nuoret ja tyytymättömät kurdit alkoivat kapinoida kurdijohtajia ja heidän politiikkaansa vastaan. Kuitenkin heidän rivinsä hajotettiin väkivaltai sesti asein.

Kurdipuolueilla ja alueellisella hallinnolla oli Irakissa mahdol lisuuksia punnita tilannetta ja käsitellä kurdien tulevaisuutta harkiten, loogisesti ja johdon mukaisesti. Vallassa olevat ihmiset eivät välittäneet muiden kritiikistä ja luottivat siihen, että asiat hoituvat itsestään. Alueen pääministerinä Barzanin veljen poika teki joidenkin firmojen ja valtioiden kanssa öljysopimuksia, jotka eivät palvelleet tavallisia kansalaisia. Parlamentilla ja kan

Kurdiväestön asuinalueet

Mahabadin kurditasavalta (1946–1947)

Irakin Kurdistan Azerbaidžanin ”punainen Kurdistan” (1923–1929)

salla ei ole tietoa öljyn viennistä ja öljyvaroista, ja aluehallinto joutui omien virheidensä vuoksi maksa maan suuria määriä muutamille öljyfirmoille. Klaanipolitiikalla ei kyetty hoitamaan alueen asioita.

Kansanäänestys ei ollut kansalaisten päätös vaan Barzanin reaktio, ja hän käytti äänestystä omalla tavalla hyväkseen. Kurdeilta ei ole kysytty kansanäänestys asiasta eikä parlamentti ole sitä käsitellyt. On selvää, että kurdit haluavat itsenäisyytensä, mutta kansanäänestyksen järjestämis ajankohdasta ei oltu yksimielisiä. Joissakin lääneissä (esimerkiksi Suleimaniassa ja Halabcessa) äänestysprosentti oli 52, eli kansa on tyytymätön vallassa oleviin. Kansanäänestyksen kannattajilla ei ole ollut mitään sanottavaa tulevista suunnitelmista. Tämä kertoo siitä, että kansanäänestys on tarkoituksellisesti järjestetty vain

sisäpoliittisin perustein ja sillä voi daan sivuuttaa ne tahot, jotka eivät hyväksy Barzanin johtajuutta, jota on pidennetty laittomasti vuodesta 2013.

Kansan tahdosta itsenäisyyden suhteen ei ole epäilystä, mutta politiikkojen, puolueiden ja erityi sesti niiden johtajien rehellisyyttä voi epäillä. Masud Barzanin isä Mustefa antautui vuonna 1975 helposti, vaikka kurdeilla oli kurdilähteiden mukaan yli 100 000 peshmergataistelijaa. Kansa, joka on jaettu neljän maan kesken ja Etelä-Kurdistanissakin se on jakautunut puolueiden kesken, ei ole valmis kestämään vaikeita haasteita. Sen lisäksi alueelliset ja kansainväliset tekijät eivät tue tätä kansanäänestystä. Olisi voinut olla parempi hyväksyä suurvaltojen ehdotus ja lykätä kansanäänestystä. Asia olisi voitu viedä YK:n turval lisuusneuvostoon, jossa olisi voitu

Tulkinnat ja spekuloinnit alueen tulevaisuudesta ja Irakin keskushallinnon ja kurdialueen hallinnosta ovat erilaisia. Mielestäni tämä kansaäänestys ei johda mihinkään, ja kurdit ovat samassa tilanteessa kuin ennen äänestystä. He äänestivät ensimmäisen kerran itsenäisyydestä vuonna 2005 ja yli 98 prosenttia äänesti kyllävastauksen puolesta, mutta asia jäi unholaan. Irakin keskushallitus on saanut tukea suurvalloilta ja erityi sesti YK:n turvallisuusneuvostolta ja alueellisilta tahoilta. Sen lisäksi se on yrittänyt käsitellä asiaa hallituksessa ja parlamentissa ja painostaa kurdeja luopumaan tästä aikomuksesta. Ennemmin tai myöhemmin kurdikysymys tulee ratkaista, eikä sitä saa enää sivuuttaa väkivaltaa ja aseita käyt täen. Kuitenkin kurdipoliitikkojen ja puolueiden tulisi olla rehellisiä omia kansalaisiaan kohtaan ja luo pua omien intressiensä ajamisesta, koska juuri nämä tekijät ovat joh taneet kurdien epäonnistumiseen viime vuosisadan aikana.

Valtion perustaminen ja sen ylläpitäminen vaatii omia keinoja, eikä klaanipolitiikka ole tässä asiassa käyttökelpoinen. Ehkä itsemääräämisoikeuden puolestapuhujat ja kannattajat eivät ole johdonmukaisesti punninneet suunnitelmaa ja päätöstä, jonka mukaan syyskuun kansanäänestys järjestettiin. Masud Barzania on syytetty viime vuosikymmenien aikana monista rikoksista kuten sisällissodista 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla Kurdistanin kaikissa osissa. Hänen taustansa ei ole puhdas, eikä kansa luota häneen eikä hänen puheisiinsa, koska historialliset tapahtumat eivät tue hänen väitteitään. Suomalaisen sananlaskun mukaan hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Kansanäänestys oli huonosti suun niteltu ja toteutettu, eikä sillä siksi ollut merkittävää painoarvoa.

LAUSTIN MEDIANURKKA

Tapani Lausti kommentoi ajankohtaisia aiheita median näkökulmasta.

VALTAMEDIAN KAPEA MAAILMANKUVA

Huomattava osa suomalaisista tiedotusvälineistä tyrkyttää meille Yhdysvalloissa lietsottua maailmankuvaa, jossa Venäjä on suurelta osin vastuussa kansainvälisen politiikan ongelmista. Venäjä on kuitenkin vain osa kansainvälistä geopoliittista järjestelmää, jossa suurvallat ajavat enemmän tai vähemmän sumeilematta omia etujaan. Venäjä on tässä asetelmassa huomattavasti vähäisempi tekijä kuin Yhdysvallat, jonka otteet ovat suurempi vaara maailmanrauhalle.

Venäläisen yhteiskunnan ongelmat ja poliittisen vallankäytön epämiellyttävät piirteet on tietysti helppo nähdä. Mutta amerikkalaisen yhteiskunnan maailman rauhalle vaaralliset vääristymät jäävät paljolti piiloon. Suomen Nato-mieliset ideologit saavat aika rauhassa harjoittaa propagandaansa. Näin syntyvät mielikuvat eivät vastaa maailman todellisuutta.

SIVISTYNYT KÄYTÖS KORTILLA

Donald Trump on nyt kuitenkin aiheut tanut päänvaivaa länsimaisten ”arvojen” ihailijoille. Uhkaamalla vihollisina pidettyjä maita sodalla tai jopa täystuholla Trump on osoittautunut vastuuttomaksi ja vaaralliseksi sodanlietsojaksi. Monia amerikkalaisiakin on järkyttänyt tapa, jolla Trump vähät välittää diplomatiasta ja kansainvälisestä oikeudesta. Yhdysvallat ei tosin ole aikaisemminkaan juuri piitannut YK:n peruskirjasta ja muista kansain välisistä säännöksistä, mutta yleensä presidentit teeskentelevät ottavansa nämä vakavasti.

Trump on helppo leimata järkyt tävissä otteissaan poikkeukselliseksi. Amerikkalaisessakin mediakeskuste lussa on kuitenkin huomautettu, että Yhdysvaltain poliittiset johtajat ovat viimeksi kuluneiden parin vuosikymmenen aikana yhä selvemmin luopuneet sivisty neenä pidetystä käyttäytymisestä. George W. Bush antoi jo esimakua kallistumisesta valheilla höystettyyn barbariaan, mutta hänkin vaikutti joskus hieman epävarmalta verrattuna Trumpin silmittömään uhoon.

On myös muistutettu, että Hillary Clinton uhkasi taannoin tuhota Iranin maan tasalle.

Lisäksi on kiinnitetty huomiota Yhdysvaltain puolustusministeriön ja vakoiluelinten vaikutusvallan nousuun. Erinomainen australialais-brittiläinen journalisti John Pilger kirjoittaa, että tämä oli Barack Obaman kaudella historiallinen vallansiirto. Pentagon-papereiden vuodat taja Daniel Ellsberg luonnehti kehitystä vallankaappaukseksi. Trumpin lähimmät miehet ovat nyt kenraaleja.

SUOMALAINEN JOURNALISMI LUOTTAA LÄNTISIIN MEDIOIHIN

Trumpin holtiton käyttäytyminen tietysti hermostuttaa Venäjän uhalla pelottelevia suomalaisia kommentaattoreita. Mutta ei hätää. Suomalaisten bloggareiden sivuilla meidän annetaan ymmärtää, että lukemalla vaikkapa The New York Timesia ”tiedämme”, että Trump ”mitä ilmeisimmin” vehkeili Venäjän kanssa vaikuttaakseen Yhdysvaltain presidentivaalien tulokseen. Asiaa tutkineet alan riippumattomat amerikkalaiset asian tuntijat ovat kuitenkin päätyneet toteamaan,

että Venäjällä ei ollut mitään roolia asiassa. Venäjä ei hakkeroinut demokraattien tietokoneita. Kaiken todennäköisyyden mukaan joku sisäpiiriin kuulunut henkilö pääsi kopioimaan materiaalia demokraattien kansalliskomitean tietokoneista.

Viimeaikaisen suomalaisen journalismin kiusallisia piirteitä on melko yleinen usko läntisen mediamaailman luotettavuuteen. Erityisesti tämä koskee johtavia amerik kalaisia sanomalehtiä kuten The New York Times ja The Washington Post. Suomalaisten lehtien palstoilla törmää kommentteihin ja raportteihin, jotka perustuvat kyseenalaisiin amerikkalaisiin ”analyyseihin”.

Erinomaisen amerikkalaisen tutkivan journalistin Robert Parryn mielestä Yhdysvaltain valtamedia on etääntynyt vaarallisella tavalla rehellisestä journa lismista. Siitä on tullut korruptoituneiden vallanpitäjien äänitorvi.

Olennainen osa tätä propagandaa on Venäjän hysteerinen mustamaalaaminen. Parry kirjoitttaa, että on kuin The New York Times valmistaisi amerikkalaisia kolmanteen maailmansotaan. Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia on opittava vihaamaan niin silmittömästi, että huimat lisäinvestoinnit Yhdysvaltain sotateollisuuteen ovat itsestään selvä välttämättömyys. Parasta vain valmistautua ydinasein käytävään sotaan, jos se osoittautuu väistämättömäksi.

AATTEELLINEN JA ÄLYLLINEN TYHJYYS

Kaikuja tällaisesta sodanlietsonnasta on ulottunut myös suomalaisiin tiedotus välineisiin. Samalla maamme media ei ole

juuri kiinnittänyt huomiota amerikkalaisen yhteiskunnan pelottavaan sosiaaliseen alamäkeen, jolla on vaikutusta koko maailmanmenoon. Tämä piittaamattomuus liittyy nähdäkseni toimittajien vähen tyneeseen mielenkiintoon analyyttistä journalismia kohtaan.

Aineistosta ei ole pulaa. Uudessa kirjassaan No Is Not Enough kanadalainen journalisti Naomi Klein toteaa, että Donald Trump ei ole irrallinen ilmiö amerikkalai sessa yhteiskunnassa. Suurta osaa maan kulttuurista on jo pitkään leimannut aatteellinen ja älyllinen tyhjyys. Keskeiset yhteiskunnalliset instituutiot, jotka pitivät yllä kansalaisten yhteenkuuluvuuden tunteita, ovat heikentyneet pelottavalla tavalla. Joukkotiedotusvälineetkään eivät ole enää pitäneet yllä merkityksellistä yhteiskunnallista keskustelua.

Kleinin mukaan Trumpin hallitus on myös nähtävä silmittömänä vastaiskuna nousemassa olevien sosiaalisten ja poliit tisten liikkeiden nujertamiseksi. Tässä ei keinoja säästellä. Demokratialle olennaisten eettisten säännösten vesittäminen oli alka nut jo kauan ennen Trumpin valtaantuloa. Suuri raha oli alkanut tunkeutua vallankäy tön kaikkiin portaisiin. Bill Clinton vapautti pankit sääntelystä avaten näin tien vuoden 2008 talousromahdukselle. Barack Obama taas jätti rikolliset pankkiirit rauhaan. Koko poliittinen kenttä alkoi ryvettyä korruption suossa, oli sitten kyse republikaaneista tai demokraateista.

ITÄMEREN VAKAUDESTA HYÖTYY VENÄJÄKIN

Tätä kehitystä Suomen media on seurannut perin puutteellisesti. Washingtonin valtaeliitin aggressiivisen ulkopoliittisen ajattelun vaarallisuutta ei nähdä. Suomen liukuminen yhä lähemmäksi Natoa ilman demokraattista keskustelua on sekin yksi oire maamme merkillisestä ilmapiristä. Esko Seppänen pitää aiheellisesti ihmeelli senä sitä, ettei tarvita eduskunnan päätöstä edes siihen, että Suomi valmistautuu jopa vieraiden Nato-joukkojen hyökkäys luonteisiin operaatioihin Suomen kautta, epäilemättä Venäjän suuntaan. Seppänen kehottaa seuraamaan mediaa sillä silmällä ja korvalla, että saako vaihtoehtoinen ajattelu Suomessa enää julkisuustilaa.

Suomen mediassa esiintyvässä ylösalaisessa maailmankuvassa Natoa luon nehditaan ”kriisinhallintajärjestöksi”, vaikka se on itse asiassa läntisten eliittien edun valvontajärjestö. Nato on tehnyt selväksi, että sillä on oikeus puuttua sotilaallisesti asioihin missä tahansa sen etuja uhataan. Vuonna 2004 Istanbulissa hyväksytyn yhteistyöaloitteen jälkeen monet asian

tuntijat totesivat Naton sivuuttaneen YK:n ja omaksuneen maailmanpoliisin roolin. Nato on ottanut tavoitteekseen valvoa maailman energiavaroja varmistaakseen länsivaltojen energiaturvallisuuden. Suomalaisissa joukkotiedotusvälineissä tämä kehitys ei ole synnyttänyt keskustelua. Päinvastoin Nato nähdään yhä tärkeämpänä myös Suomen turvallisuudelle.

Olipa Venäjän politiikasta mitä mieltä hyvänsä, on aiheellista tarkastella Itämeren alueen todellisuutta. Risto Volanen on huomauttanut, että ”Lyypekistä Pietariin ja Tornioon Itämeren alueen 90 miljoonan asukkaan jokapäiväinen hyvinvointi on täysin riippuvainen vakaan rauhan jatkumi sesta Itämerellä. Alueen sotilaallinen kriisi olisi siis myös alueen kymmenen valtion asukkaiden taloudellinen kriisi. Itämerellä liikkuu joka hetki lähes 2 000 alusta, joiden varassa on alueen kansantalouksien vienti ja tuonti – Suomen osalta lähes sataprosenttisesti.”

Volanen jatkaa: ”Venäjän kokonais viennistä ja öljynviennistä noin 40 prosenttia kulkee Itämeren kautta, ja koko maan talous on sen häiriöttömästä kulusta riippuvainen. Kuka uskoo vakavasti, että presidentti Putin jonakin päivänä määräisi kenraaleille ammunnat omiin jalkoihin eli aloittamaan Itämerellä kriisin, joka viennin estymisen kautta romahduttaisi Venäjän ja erityisesti Pietarin talouden?”

Tämä on järkipuhetta.

Lähteet: William Binney & Ray McGovern: More Holes in Russia-gate Narrative, Consortiumnews.com, 20.9.2017. https://consortiumnews.com/2017/09/20/ more-holes-in-russia-gate-narrative/

Robert Parry: The Slimy Business of Russia-gate, Consortiumnews.com, 28.9.2017.

https://consortiumnews.com/2017/09/28/the-slimybusiness-of-russia-gate/

Robert Parry: The Rise of the New McCarthyism, Consortiumnews.com, 26.9.2017.

https://consortiumnews.com/2017/09/26/the-rise-ofthe-new-mccarthyism/

Robert Parry: The NYT’s Yellow Journalism on Russia, Consortiumnews.com, 15.9.2017.

https://consortiumnews.com/2017/09/15/the-nytsyellow-journalism-on-russia/

Tapani Lausti: Naomi Klein yllyttää kapinaan Trumpin mielettömyyksiä vastaan.www.lausti.com/ articles/books/klein2.html

Risto Volanen: Yhdysvaltojen ja Naton sotaharjoitukset Suomessa, Vastavalkea.fi 6.6.2016. https://vastavalkea.fi/2016/06/06/yhdysvaltojen-janaton-sotaharjoitukset-suomessa/

MITÄ KAIPAAMME SODASTA?

Yhdysvaltalaiset professorit Paul R. Mullins ja Susan Hyatt kummastelevat Ylen haas tattelussa suomalaisten viehtymystä toiseen maailmansotaan. Heille Suomen sodanjälkeisen hyvinvoinnin kasvu on kiinnostavampi ilmiö. Jatkuva sotaan keskittyminen puhuttaa toki suomalaisiakin, varsinkin itsenäisyyspäivän lähestyessä.

Itsenäisyyspäivä on merkittävin valtiollinen juhlamme, mutta koska se on pyhitetty sodan muis tamiselle, varsinaiseen ilonpitoon ei ole lupaa. Sodan ylisukupolvista traagisuuttakaan ei toisaalta ole soveliasta korostaa, koska juhlitaan kuitenkin iloista asiaa, itsenäisyyttä. Ei ole soveliasta alleviivata sodan mielettömyyttä, mutta vielä vähemmän sen suunnitel mallisuutta. Sodan muistelussa ei ole kyse eteenpäin vievästä suremisprosessista, vaan paremminkin pal vontamenoille ominaisesta liturgisesta toistosta.

Sodan ympärille käpertymistä on perusteltu YYA aikakauden hiljaisuuden vuosilla, unohdettujen veteraanien ja muiden sodan uhrien kunnioittami sella. Todellisuudessa syyt poliitikkojen vaikenemiselle ymmärrettiin laajalti, ja muun muassa kirjallisuus ja leh det tarjosivat väyliä sodan käsittelyyn. Monet tuolloin historiantutkimuksessa sivuutetuista yksityiskohdista (esimerkiksi turvallisuuspoliisiyhteistyö tai sotavankien kohtelu) ovat niin kiusallisia, että niistä oltiin hiljaa Neu vostoliiton romahtamisen jälkeenkin. Edes sodan uhrien tai veteraanien unohtamisen suhteen Suomi ei ole poikkeuksellinen toiseen maailmansotaan osallistunut valtio. Sodan painoarvo on mentaliteettikysymys.

Suomalaisen sotamyyttien rakentamisen keskiössä on talvisota henkineen ja ihmeineen. Talvisodan henki tarkoittaa kansallista yhtenäisyyttä, joka kohosi ihmeeksi siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli vuo den 1918 sisällissodan jälkeen maasta puuttunut. Tämän näkökulman puheeksi ottaminen piristäisi melkoisesti linnan juhlien televisiointia nyt, kun yhteiskuntaa hajottavaa eriarvoisuuden kasvattamista pidetään välttämättömyytenä.

Lopulta kaikkien sodan satuttamien sukupolvien perintöä kunnioitettaisiin aidoimmin myöntämällä his torian ristiriitaisuus, avaamalla kipukohdat ja antamalla surutyölle mahdollisuus – minkä jälkeen voitaisiin siir tää katse tulevaisuutta kohti. Sodan mystifiointi ei ole ainoa tapa luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.

RAIMO PESONEN

HYVINVOINTIVALTIO ISKEE TAKAISIN

Antti Jauhiainen ja Joona Hermanni Mäkinen haastattelivat uuteen kirjaansa yhdysvaltalaisia talouden ja politiikan asiantuntijoita, joista nimekkäin lienee Noam Chomsky. Hyvinvointivaltion vastaisku kirjassa todetaan, että hyvinvointivaltio on vaarassa jäädä historialliseksi kuriositeetiksi. Kirjan jälkisanoissa Jauhiainen ja Mäkinen hahmottelevat pelastavaa visiota.

Hyvinvointivaltio on keskeneräinen. Kehitys pysähtyi vuosikymmeniä sitten. Junnaaminen on johtanut siihen, että pohjoismainen malli on saavutuksistaan huolimatta hyök käyksen kohteena. Vanhentuneeksi mustamaalattu hyvinvointivaltio tarvitsee puolustuksekseen vision merkittävästi paremmasta tulevai suudesta. Millä hyvinvointivaltio iskee takaisin?

Työn tasapainottamisella ja täystyöllisyydellä.

Parhaimmillaan työ ruokkii yksilön luovuutta ja kohottaa omanarvontuntoa. Pahimmillaan se on yksitoikkoista puurtamista, joka ajaa masennuksen partaalle. Työlainsäädännöllä sekä käy tännön kokeiluilla yksityisellä ja julkisella sektorilla on pyrittävä saamaan työ tasapainoon. Kaikille on turvattava oikeus monipuoli seen ja käskytyksestä vapaaseen työhön. Työn tasapainottaminen ei kuitenkaan lohduta niitä, jotka eivät saa töitä. Suurilukuinen työttömyys on hyväksytty luon nolliseksi osaksi taloutta. Tämä on virhe. Nykyisiä töitä jakamalla useampi pääsisi töihin ja harvem man tarvitsisi väsyä kohtuuttoman työtaakan alla. Tavoitteeksi on otettava työttömyyden poistami

nen kokonaan ja tuottavuuden kasvun kanavoiminen lisäänty väksi vapaaajaksi – ei pelkäksi kulutukseksi.

Työn demokratialla. Suomi on otollista maaperää työpaikka demokratialle. Toisin kuin Yhdysvalloissa yhteisen vaurauden rakentaminen ei ole Suomessa vierasta. Osuustoiminnalla on pitkään pyritty tukemaan demo kratiaa taloudessa: maassamme on asukaslukuun nähden eniten osuuskuntajäseniä maailmassa. Todellista taloudellista vapautta ei kuitenkaan saavuteta Sryhmän kaltaisilla suurilla kuluttajaosuus kunnilla, jotka tarjoavat perinteisen liiketoiminnan oheen kortteli toiveita ja etukortteja. Tarvitaan kunnianhimoisempia ratkaisuja. On rakennettava demokraattisia työ paikkoja, tuottajaosuuskuntia, jotka ovat demokraattisen työelämän koelaboratorioita.

Demokraattisia yrityksiä on jo nyt olemassa ja niitä perustetaan lisää. On oleellista myös kehittää tapoja siirtää olemassa olevia yrityksiä työntekijöiden ohjaukseen. Tähän esimerkiksi ruotsalaisen ekonomisti Rudolf Meidnerin suunnitelma rahastojen hyödyntämisestä tarjoaa varteenotettavan lähtökohdan.

Yritysympäristöä on muokattava työn demokratialle suotuisammaksi. Talouden pelikenttä suosii monilla aloilla vanhanaikaisesti johdettuja yrityksiä. Yritysmuodot säädetään lailla, ja lainsäädännössä on helpo tettava demokraattisten yritysten perustamista. Myös demokraat tisten yritysten alkurahoitusta on helpotettava. Kuntien ja valtion hankinnat ovat merkittävä tulon lähde monille yrityksille. Julkisissa hankinnoissa tulisi jatkossa suosia demokraattista yritystoimintaa. Julkisella sektorilla on nykyään

suositukset vastuullisille hankin noille, mutta asiakirjat ovat enemmän runoutta kuin sitovia sopimuksia. Tässä on paikallisen aktivismin paikka. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kilpailutusehtoihin ja vaatia paikallisille demokraat tisille yrityksille pääsyn kunnan hankintajärjestelmiin.

Osallistavalla demokratialla. Suomessa on aloitettava kunta tasoiset kokeilut osallistavasta lähidemokratiasta. Edustuksellinen ja suora demokratia voidaan yhdistää niin, että päätöksenteossa

annetaan valta kansalaisille. Ne kantavat vastuun, joihin päätös vaikuttaa eniten. Eduskunta ei ole sataan vuoteen juurikaan kehit tynyt – on aika lisätä demokratiaa paremmilla instituutioilla. Stephen Shalomin osallistavan demokratian malli antaisi niin maakunnille, kunnille kuin kaupunginosillekin mahdollisuuden päättää omista budjeteistaan.

Kestävällä ja yhteisöllisellä kulutuksella. Kuluttamisen painopistettä on muutettava. Voimavaroja on koottava yhteen ja tehtävä kaukokatseisia hankintoja ja investointeja. Ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttää yhteiskunnan infrastruktuuriin mullistavia muutoksia. Yhteiset suurhankinnat, kuten kattavat pyörätieverkostot ja luotijunat, ovat ekologisesti kestävämpiä. Suomessa julkisia hankintoja tehdään kansainväli sessä vertailussa paljon – mutta ei riittävästi, jos ilmastonmuutosta aiotaan torjua tosissaan.

Nykyisissä julkisissa hankin noissa on vakavia puutteita. Julkisia varoja kohdistetaan virkamiestyönä esimerkiksi Talvivaaraan, joka on aiheuttanut historiallisen suuret ympäristöhaitat. Paikallinen vaikut taminen puuttuu yhtälöstä, eivätkä asukkaat pääse osallistumaan varojen käyttöön. Hankintoja tippuu taivaalta virkamiesten armosta. Asukkaiden on päästävä kertomaan toiveistaan ja päättämään yhteisten varojen käytöstä. Pieniä kokeiluja on jo tehty positiivisin tuloksin.

Päästöjen vähentämisellä.

Jos sotatilanteessa taloudet saadaan viritettyä äärimmilleen yhteisen tavoitteen saavuttami seksi, myös ilmastotuhoon on mahdollista vastata tehokkaasti. Päästöt ovat alkaneet vähentyä Suomessa, mutta kehitys on liian hidasta. Tiedeyhteisö on jo pitkään liputtanut päästökaupan, päästöjen verottamisen ja vahvan vihreän teollisuuspolitiikan puolesta. Tavoitteena on oltava nollapäästöjärjestelmien läpimurto

liikenteessä, kulutuksessa ja tuotannossa. Markkinoiden reunaehtojen asettaminen, korkea verotus ja vahva valtion omistaja ohjaus ovat hyvinvointivaltioiden vahvuuksia. Tälle osaamiselle on huutava maailmanlaajuinen tarve kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan. Suomi voi esimerkillään näyttää, kuinka vihreä teollinen vallankumous toteutetaan.

Päämäärätietoisella aktivismilla. Suomessa on käytävä uudestaan kunnianhimoisen kansalais aktiivisuuden peruskurssit. Sama määrätietoisuus, jolla kansanliikkeet toivat sotien jälkeen parannuksia yhteiskuntaan, on löydettävä uudelleen. Muutosta ei saavuteta haikailemalla parempia aikoja tai ostamalla luomua. Kehitystä saadaan aikaan kansanliikkeissä, jotka vaikuttavat pysyvästi yhteiskunnan suuntaan.

Historia tuntee useita esimerk kejä tästä, mutta aiempien liikkeiden tavat ja muoto eivät voi olla mallina sille, miten ilmaston muutoksen ja eriarvoisuuden ongelmat ratkaistaan. Yhteistä on vain se, että ihmiset ovat valmiita käyttämään aikaansa ja voimavarojaan yhteiseen asiaan, ja tukemaan ja rohkaisemaan toisiaan kovaan työhön yhteiskunnan muuttamiseksi.

Suomessa ei ole varaa itse tyytyväisyyteen. Hyvinvointivaltio on vaarassa jäädä historialliseksi kuriositeetiksi. Jos hyvinvointivaltio ei uusiudu ajoissa, Suomen toista vuosisataa leimaavat taantumus ja menneen loiston kaipuu. Tällä teoksella haluamme edistää rohkeampaa ja kaukokatseisempaa yhteiskunnallista keskustelua. On korkea aika viedä hyvinvointi valtiota pidemmälle kuin koskaan aiemmin.

Antti Jauhiainen ja Joona-Hermanni Mäkinen: Hyvinvointivaltion vastaisku. Rauhanpuolustajat & Like 2017.

KERTOMUKSIA ROHKEUDESTA

AUSCHWITZIN PYHIMYS MAXIMILIAN KOLBE

Puolalainen fransiskaaniveli Maximilian Kolbe uhrasi Auschwitzin keskitysleirillä henkensä toisen vangin, Franciszek Gajowniczekin puolesta. Tästä hänet tunnetaan, tämän johdosta katolinen kirkko julisti hänet pyhimykseksi, ja tämän vuoksi hän ansaitsee paikkansa tässä kirjoitussarjassa.

Huikea oli Maximilian Maria Kolben elämä myös ennen uhrautumista: hän oli maailman suurimman fransis kaaniyhteisön perustaja ja johtaja, astrofysiikasta kiinnostunut, Itävalta-Unkarissa ja Italiassa opis kellut filosofian ja teologian tohtori, joka perusti fransiskaaniyhteisön Puolan lisäksi myös Japanin Nagasakiin ja Intian Malabariin. Hänen perustamistaan järjestöistä, julkaisuista ja instituutioista suuri osa on yhä voimissaan. Toisen maailmansodan aikana hän piilotteli tuhansia juutalaisia luostarissaan.

LAPSUUS, OPISKELU

JA NIEPOKALANÓV-LUOSTARIN

PERUSTAMINEN

Kolbe syntyi vuonna 1894 kankaankutoja Julius Kolben ja kätilö Maria Dabrowskan toiseksi lapseksi Zdunska Wola -nimiseen kaupunkiin Venäjälle kuuluneessa

Puolan kuningaskunnassa. Nimeksi hänelle annettiin Rajmund. Perheeseen syntyi viisi poikaa, joista kaksi kuoli hyvin nuorena. Kolmetoistavuotiaana Rajmund muutti kotoaan liittyäkseen vanhemman veljensä kanssa Itävalta-Unkarin puolella sijaitse vaan fransiskaaniseen seminaariin. Perille päästäkseen heidän täytyi ylittää valtioiden raja laittomasti. Siellä Rajmundille annettiin uskon nolliset Maximilian Maria -nimet, ja hänet vihittiin veljeskunnan jäseneksi.

Lyhyen Krakovassa viettämänsä ajan jälkeen Kolbe muutti Roomaan, jossa suoritti tohtorintutkinnot sekä filosofiasta että teologiasta. Lisäksi hän opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa ja oli erityisen kiinnostunut astrofysiikasta ja avaruusmatkustelun mahdolli suuksista. Hän suunnitteli jopa lentokonetta muistuttavan avaruus sukkulan, jota yritti patentoida. Roomassa hän perusti Neitsyt Marialle omistautuneen Militia Immaculatae -järjestön, jolla on nykyisin yli kolme miljoonaa jäsentä eri puolilla maailmaa. Viimeisenä Rooman-vuotenaan 1919 hän sairastui tuberkuloosiin, ja terveys pysyi heikkona koko lop puelämän. Sairastelunsa hän näki mahdollisuutena ”kärsiä Neitsyt Marian puolesta”.

Opintojensa ja pappisvihki myksensä jälkeen hän palasi itsenäistyneeseen Puolaan vuonna

Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, itsenäistytty, puolustettu valtioita ja johdettu poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalais aktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin kansainvälisessä politiikassa ja arkipäiväisessä kanssa käymisessäkin. Kertomuksia rohkeudesta kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Tämä on sarjan 13. osa.

vuonna 1919. Ensimmäiset kolme vuotta hän toimi pappisseminaarin opettajana Krakovassa, kunnes vuonna 1922 perusti kuukausittain ilmestyvän lehden nimeltä Rycerz Niepokalanej. Kolbe toimi lehden päätoimittajana ja harjoitti muu takin julkaisutoimintaa, kirjoitti esseitä ja lehtiartikkeleita muihin kin lehtiin, opetti yliopistossa ja sävelsi lauluja. Vuonna 1927 hän keskitti yhä kasvavan tiedotus toimintansa Varsovan länsipuolelle perustamaansa Niepokalanóvfransiskaaniluostariin. Luostari toimi paitsi veljeskunnan asuntolana ja kustantamona, myös hyväntekeväisyyskes kuksena, pappisseminaarina ja vapaapalokuntana.

NIEPOKALANÓVISTA KASVAA MAAILMAN SUURIN LUOSTARI

Kolbe lähti tekemään lähetystyötä Aasiaan 1930-luvun alussa. Hänen

ensimmäinen kohteensa oli Kiinan Shanghai, josta hän siirtyi pian Japaniin. Nagasakiin hän perusti japaninkielisen lehden ja luostarin. Nagasakin kaupungista nähtynä luostari rakennettiin vuoren taakse, mikä neljäätoista vuotta myö hemmin auttoi rakennusta ja sen sisällä olleita ihmisiä selviämään atomipommin räjähdyksestä. Japanista Kolbe siirtyi Intian Malabariin ja perusti myös sinne luostarin. Lähetystyö Kiinassa ei mitä ilmeisemmin kantanut hedelmää, ja Intiaankin perustettu luostari jäi lyhytaikaiseksi. Sen sijaan Japanissa Kolben lehti saa vutti jopa 36 000 tilaajan määrän, ja Nagasakin luostari toimii yhä Japanin tärkeimpänä fransiskaani sen työn keskuksena.

Kolbella oli kunnianhimoisia suunnitelmia julkaista lehteään myös turkin, arabian ja hebrean kielillä, mutta hänen huono terveydentilansa pakotti hänet

TIMO VIRTALA

palaamaan Puolaan vuonna 1936. Toiseen maailmansotaan tultaessa Niepokalanóvista kasvoi maailman suurin luostari, jossa asui vaki tuisesti 760 miestä, jolla oli oma radioasemansa, 230 000 painoksen päivittäinen sanomalehti ja lähes miljoonan painoksen kuukausit tainen aikakauslehti. Luostari oli omavarainen ruokahuoltoineen, sai raalaosastoineen ja palokuntineen.

KUOLEMA AUSCHWITZISSA

Natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9.1939 ja valloitti pian myös Teresinin, jossa Niepokalanóv sijaitsi. Suurin osa veljistä pakotet tiin muuttamaan pois, mutta Kolbe ja useita hänen fransiskaaniveljiään vangittiin kolmeksi kuukaudeksi. Vapauttamisensa jälkeisinä kuu kausina veljet majoittivat, ruokkivat ja vaatettivat noin kolmeatuhatta pakolaista, joista kaksi kolmasosaa oli juutalaisia. Luostarissa painet tiin natseja kritisoivia julkaisuja ja lähetettiin samanhenkisiä radioohjelmia, kunnes viranomaiset sulkivat painon, lähettivät loputkin luostarin asukkaat pois ja pidättivät Kolben 17.2.1941.

Kolbe suljettiin Pawiakin vankilaan syytettynä juutalaisten auttamisesta. Toukokuun 1941 lopussa hänet siirrettiin Auschwitzin keskitysleirille. Hänen nöyrä ja epäitsekäs asenteensa teki hänestä vankien keskuudessa pidetyn, mutta vanginvartijoiden keskuudessa vihatun henkilön. Hänelle määrättiin muita ran kempia töitä, kuten kidutuksessa kuolleiden ruumiiden siirtämistä ja krematorion muuriin tulevien kivien kantamista, ja hän sai muita useammin raipparangaistuksia.

Heinäkuussa 1941 eräs Kolben kanssa samassa vankikorttelissa ollut vanki onnistui karkaamaan.

Vallitsevan käytännön mukaisesti tuon vankikorttelin vangit, useita satoja miehiä, määrättiin pihalle seisomaan asennossa, kunnes kar kuri saataisiin kiinni. Jos karkuria ei löytyisi, jäljelle jääneitä vankeja rangaistaisiin kollektiivisesti valitsemalla sattumanvaraisesti kymmenen henkilöä, jotka suljet taisiin maakellariin kuolemaan janoon, nälkään ja kylmyyteen.

”Vartijat ja vangit pinnistelivät kuullakseen läheiseltä suolta kantautuvia satunnaisia sotilaiden ja koirien ääniä. Tunnit kuluivat. Gestapon komendantti Fritsch asteli vankien edessä edestakaisin kuin tuomion kelloheiluri. Mitättömän pieni päivittäinen keittoannos tuotiin esille, mutta Fritsch määräsi sen kaadettavaksi maahan nälkiintyneiden vankien silmien edessä.”

Illalla etsinnät julistettiin epäonnistuneiksi ja tuomio pantiin täytäntöön. Kymmenen miestä, yksi toisensa jälkeen, vedettiin pois muodostelmasta maksamaan hengellään kanssavankinsa

KUVA: HORST F.

Maximilian Kolbe.

Tässä fransiskaanisisar Maria Ludgera Haberstrohin tekemässä lasimaalauksessa Maximilian Kolbe on kuvattu yhdessä Gabriele Schwarzin kanssa, joka murhattiin viisivuotiaana Auschwitzissa keväällä 1943. Parakit ja krematorio symboloivat kaikkea sitä pahaa, mitä ihmiset voivat toisilleen tehdä. Lasimaalaus sijaitsee Saksan Stiefenhofenissa kappelissa, joista saksalaiset käyttävät nimitystä Pestkapelle (ruttokappeli).

epätoivoisen pakenisemisen. Erään tuomittavaksi valitun miehen nimi oli Franciszek Gajowniczek Nimensä kuultuaan hän huusi: ”Vaimoparkani, lapseni! Hyvästit, hyvästit!”

Tällöin Maximilian Kolbe astui esiin ja ehdotti moitteettomalla saksan kielellä, että hänet tuo mittaisiin Gajowniczekin sijaan. Erään silminnäkijän mukaan hän sanoi: ”Minä olen katolinen pappi Puolasta. Haluaisin ottaa hänen paikkansa, koska hänellä on vaimo ja lapsia.” Tähän suostuttiin, ja Kolbe ja yhdeksän muuta vankia tuomittiin kuolemaan. Kahden vii kon jälkeen kuolemaantuomituista kymmenestä vangista neljä oli yhä elossa, mukaan lukien Kolbe. Heidät tapettiin myrkkyruiskeella 14.8.1941, koska sellejä tarvittiin muuhun käyttöön.

Gajowniczek on kuvaillut tilannetta, jossa hänet pelastettiin: ”Saatoin kiittää häntä vain silmilläni. Olin pökerryksissä enkä voinut ymmärtää mitä tapahtui. Tilanne oli täysin käsittämätön: minä, tuomittu, saan elää, ja joku

toinen – tuntematon – omasta halustaan ja vapaaehtoisesti uhraa elämänsä minun puolestani. Onko tämä unta? Minut määrättiin aset tumaan takaisin paikalleni ilman että minulla olisi ollut aikaa sanoa mitään Maximilian Kolbelle.”

KOLBEN UHRAUTUMISEN VAIKUTUKSET

Millaiset vaikutukset Kolben uhrautumisella oli? Kolben toiminta ei pelastanut hänen elämäänsä, mutta se ei ollut hänen tarkoituk sensakaan. Gajowniczekin elämän se pelasti, mutta se teki vieläkin enemmän. Yhdysvaltalaisen akatee mikon ja rauhanaktivistin Michael N. Naglerin mukaan Kolben teko ”vapautti kielletyn voimanlähteen – toivon – epäinhimillistämisen

painajaisen keskelle. Painajaisen, johon natsit olivat yrittäneet sotkea miljoonien ihmisen mielet.”

George Bielecki, eräs tapah tuman silminnäkijöistä, kuvaili tapahtunutta suunnattomaksi shokiksi koko leirille: ”Tulimme tietoiseksi jostakusta tuntemat tomasta tämän hengellisen yön keskellä (…) joka nosti rakkauden standardin korkealle. Joku tuntematon, kuten kuka tahansa (…) valitsi hirvittävän kuoleman toisen ihmisen puolesta, eikä ollut edes sukua hänelle. Parkaisimme, että siksi ei pidä paikkaansa, että ihmisyys on paiskattu alas ja pol jettu mutaan (…) Tuhannet vangit tiedostivat, että todellinen maailma jatkaa yhä olemassaoloaan, eikä se, että me jouduimme kidutetuksi, pysty sitä tuhoamaan. On räikeää yksinkertaistamista väittää, että Isä Kolbe kuoli yhden ihmisen tai hänen perheensä puolesta. Hänen kuolemansa pelasti tuhansia.”

Michael N. Nagler ei suostu pitämään tuhansien pelastamista pelkkänä metaforana. Siinä missä meille rauhan ajan ihmisille mielialan heilahdukset eivät ole elämän ja kuoleman kysymyksiä, Naglerin mukaan Auschwitzin vangeille ne olivat juuri sitä. ”Kuten jokainen lääkäri tietää, kun ihminen

on kriittisesti sairas, voi elämänhalu olla ratkaiseva tekijä elämän ja kuoleman välillä, ja kuolemanleireillä jokainen oli kriittisesti sairas. Vanki, joka menetti elämän halunsa, romahti kirjaimellisesti ja kuoli kahden viikon sisällä. On täysin mahdollista että tuhannet, ei vain kersantti Gajowniczek, olisivat kuolleet tuossa ihmisen tekemässä helvetissä, mutta nyt he saivat takai sin halunsa jatkaa elämää, joissakin tapauksessa riittävän pitkäksi aikaa että he näkivät vapautuksen.”

Franciszek Gajowniczek siirrettiin syksyllä 1944 Sachsenhausenin keskitysleirille Berliinin läheisyyteen. Sodan päättyessä hän oli ollut keskitysleirivankina viisi vuotta, viisi kuukautta ja yhdeksän päivää. Puolta vuotta myöhemmin hän löysi jälleen vaimonsa. Heidän kaksi poikaansa olivat kuolleet Neuvostoliiton pommittaessa Puolaa. Gajowniczek vieraili Roomassa sekä Kolben autuaaksijulistamistilaisuudessa vuonna 1971 että vuonna 1982, kun paavi Johannes Paavali II julisti hänet pyhimykseksi. Gajowniczek kuoli 13.3.1995 Puolassa 95 vuoden ikäisenä, 53 vuotta sen jälkeen, kun Kolbe oli hänet pelastanut.

Isä Kolben kuolema saattoi pelastaa tuhansia ihmishenkiä.

MATKALLA PIETARISSA

Työpaikkojen rauhantoimikunnan delegaatio vieraili lokakuussa Pietarissa tutustuen muun muassa raitiovaunuvarikon ja sen työntekijöiden ammattiliiton toimintaan.

HILTUNEN

LUONTOA KUNNIOITTAEN

yöehtosopimusneuvottelut ovat alkaneet. Kilpailukykysopimus rankaisi julkisen sekto rin työntekijöitä toden teolla tänä vuonna lomarahaleikkausten muodossa. Palkanalennus ja samalla tehty työajan pidennys 24 tunnilla vuodessa olivat seurausta vuonna 2016 aloittaneen hallituksen politiikasta. Hallitus kasvattaa hyvin toimeentulevien taloutta ja liikevoittoja. Lainsäädäntötyössä keskity tään ”parantamis”-termillä verhoiltuun yhteiskunnan taantumisen edistämiseen ja eriarvoistamisen hyväk symiseen vihapuheeseen reagoimatta.

Suomessa juhlitaan tänä vuonna. Suomi 100 voi olla monessa suhteessa aika etäällä monen tavallisen ihmisen elämästä. Yksi tulevaisuuteen tähtäävä teko voisi olla ohjelma, jolla Suomen luontoa hellittäisiin. Pitkäaikaisella ohjelmalla estettäisiin saasteiden levi ämistä. Esimerkiksi muovijätteestä on tullut paljon vakavampi ongelma kuin vielä ymmärretään. Sitä on kaikkialla – järvissä, joissa ja myös ilmassa, jota hen gitämme. Päästämme keinotekoista ainetta surutta jatkuvasti suuria määriä luontoon, josta se lopulta pääsee kertymään eläimiin ja ihmisiin. Mikromuovissa ei ole ravintoarvoa.

Kotini lähiympäristöstä löytyy useita metsäisiä puistoalueita. Luonnonvaraisina ympäristöinä niissä on helppo ja mukava liikkua. Puut ja pensaikot antavat suojaa linnuille ja jäniksille. Syksyiset värit ovat esillä rikkaalla kirjollaan ja paistavat sateellakin harmauden läpi. Minkälaisia arvoja meille oma lähimetsä antaa kaan! Mutta kyllä minä niin mieleni pahoitan, kun joku on taas kuljettanut leikkaamansa tuijan oksia tai puiden lehtijätettä useaan kasaan puiden lomaan. Ei se vetele, että niitä kuskataan toisten nurkkiin. Olisi help poa viedä roskat jätteenkeräysasemalle, joita löytyy yllättävänkin läheltä. On rikos aiheuttaa ympäristölle enää lisää rasitusta ja haittaa.

Metsäisen laakson pohjalla kulkeva sadevesiä keräävä puro on sekin vuosikymmeniä joutunut kestä mään yhteiskunnan jäterasitusta kuljettamalla haisevia lentokoneiden pesuvesiä merta kohti. Vuosikymmeniä sitten purotaimenten kotina ollut vesistö on liettynyt ja rämettynyt. Suunnitelmallisesti perkaamalla siitä saisi aikaan kauniin maiseman.

Ympäristön ei tarvitse olla aina mahdollisimman pitkälle rakennettu, vähempikin riittää. Viihtyisyyttä voi monin tavoin parannella pienillä teoilla, kun vain halutaan ja kyetään näkemään luonnon arvo. Lapsen silmistä kuvastava hämmästys lintujen pesänteko puuhista tai sammaleen vihreydestä lahon rungon kaarnassa on arvokas muistutus meille vanhemmille siitä, että luonnon suojeleminen vaatii yhteistä ja jat kuvaa työtä. Kaikilla teoilla on vaikutusta!

Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan varapuheenjohtaja.

KOULUTUSREFORMIN HAASTEET

Ammatillinen koulutus uudistuu ja haastaa sekä oppilaitokset henkilökuntineen, työnantajat että opiskelijat. Uudistus astuu voimaan vuoden 2018 alussa, eivätkä kaikki käytännön asiat ole vielä selvillä.

Suomalaisella koulutuksella on pitkät perinteet. Suomalaista koulutusta on arvostettu maailmanlaajuisesti. Jokainen suomalainen lapsi pääsee ilmaiseen peruskouluun ja mak suttomaan jatkokoulutukseen aina korkeakouluun ja yliopistoon asti. Yhteiskunta tukee koulutusjärjestel mää lainsäädännöllä ja rahallisesti.

Toki myös soraääniä on kuulunut. Viime aikoina on paljon kritisoitu ammattikouluja ja poikien pär jäämistä peruskoulussa. Helsingin Sanomat kysyi elokuussa lukijoil taan, onko ammattikoulutus pilattu. Moni vastaajista oli huolissaan. Nykyiset ammattikoulut ovat jo nyt joutuneet tekemään säästötoimina vähennyksiä lähiopetuksesta, jota on korvattu etä- ja verkkotehtävillä. Liikunnan ja yleissivistävien ainei den tuntimäärää on vähennetty. Kyselyssä koulutusuudistus nähtiin hyvänä, mutta se herätti myös huolta siitä, pystyykö nykyinen työelämä vastaamaan haasteeseen.

Helsingin Sanomat kirjoitti 2.10.2017, että tuhannet nuoret lukevat niin surkeasti, etteivät selviä arjen tilanteista. Erityisesti vaikeuk sia on pojilla. Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala kommentoi Twitterissä: ”Peruskoulu on vieläkin järjestetty niin, että oppimisvaikeuksista kärsivät ovat lähes yksinomaan poikia.” Opetusalan ammattijärjestön OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vastasi väitteeseen: ”Suurinta osaa pojista ei huvita kuin pelaaminen ja viihteellisyys. Vaivannäkö ja ponnistelu ei tule kuuloonkaan.”

Tukeeko nykyinen koulu tusjärjestelmä lapsiamme, ja erityisesti poikia?

Viime vuosina on uudistettu varhaiskasvatusta tukemaan lapsen kehitystä ja oppimista. Jokaiselle lapselle tehdään päiväkodissa ja perhepäivähoidossa henkilökohtai nen varhaiskasvatussuunnitelma, johon on tarkoitus kirjata, miten lasta tuetaan kehittymään peda gogisin keinoin. Esikouluikäisille tehdään esiopetussuunnitelma ja kouluikäisille opetussuunni telma, jotka uudistuivat viime vuonna. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa vahvistetaan omia vuorovaikutustaitoja ja kykyä itsensä kehittämiseen, tiedon etsimiseen ja oppimisen ilon kokemiseen, jotta vanhempana voi olla osa ympärillä olevaa yhteisöä. Taustalla on ajatus elinikäisestä oppimisesta. Monella aikuisella on useita ammattitutkintoja. Nykyinen työelämä vaatii työntekijöitä päivittämään ja täydentämään omaa ammattitaitoaan. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla on täydennyskoulutukseen velvoittava lainsäädäntö, joka turvaa ammatil lisen osaamisen.

Kaikki ay-järjestöt, työnantajat ja valtio haluavat saada päteviä, taitavia, innokkaita ja motivoituneita työntekijöitä, jotka ovat valmiita hyppäämään mukaan alati muuttuvaan työelämään. Vanhoja ammatteja katoaa tai ne muuttuvat osittain teknologian kehittyessä, ja uusia ammatteja syntyy. Koulutuksen tulisi olla jous tavaa ja kustannustehokasta, ja sen pitäisi huomioida erilaiset oppijat ja työelämän tarpeet.

Hallituksen mielestä tämän hetkinen ammatillinen koulutus ei vastaa näihin kaikkiin vaatimuksiin. Ammatillisen koulutusreformin pitäisi olla vastaus muuttuvan työ elämän tarpeisiin ja työttömyyden taltuttamiseen sekä taata koulutus takuu nuorille. Mutta unohtuvatko tässä huikeassa hankkeessa itse opiskelijat ja heidän oikeutensa saada laadukasta opetusta?

Uudistus muuttaa ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöä, asetuksia, ohjausta, rahoitusta, opiskeluunhakemispro sessia, opetuksen ja opettajan roolia,

tutkintojärjestelmää ja koulutuksen järjestäjärakenteita. Ammatilliseen kouluun voi jatkossa hakea läpi vuoden, ja keväisin järjestettävä yhteishaku on ensisijaisesti tarkoitettu peruskoulun päättäville ja vailla ammatillista tutkintoa oleville. Jatkossa koulutuksen jär jestäjä arvioi opiskelijoiksi hakevien kielelliset edellytykset suoriutua tutkintokoulutuksesta. Muutoksen tarkoituksena on parantaa erityi sesti maahanmuuttajien pääsyä

Ammatillinen koulutusuudis tus astuu voimaan 1.1.2018. Valmistautumisaikaa on niukasti. Ei tiedetä, miten kaikille opiskelijoille taataan koulutussopimuksen mukainen harjoittelupaikka ja tarvittava määrä osaavia työpaikkaohjaajia. Opiskelijoiden on tarkoitus tulla oppimaan ammattia laajasti työelämään, ei apulaisiksi teke mään ammattiin kuulumattomia askareita tai korvaamaan puuttuvaa työvoimaa. On selvitettävä, miten pienemmissä yrityksissä varmis tetaan laaja-alainen osaaminen, tai se miten huolehditaan siitä, että opiskelijat saavat laadukasta ohjausta ohjaajiltaan. Myös työpaikkaohjaajien ammatillinen täydennyskoulutus on kysymys merkki. Oppilaitosten taas tulee varmistaa työpaikkaohjaajien valmiudet opiskelijoiden ohjaa miseen ja kertoa, miten uudistus muuttaa opiskelijoiden oppimista ammattiopinnoissa.

ammatilliseen peruskoulutukseen ja auttaa heitä opiskelujen kautta siirtymään sujuvammin työelämään.

Jokaiselle opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehit tämissuunnitelma ja suunnitellaan tarvittavat tukitoimet. Painopiste on puuttuvan osaamisen hankinnassa, ja opinnoissa tullaan hyödyntämään yhä enemmän tietotekniikkaa ja digitalisaatiota. Jatkossa ei tarvitse opiskella samoja asioita, joita on jo aikaisemmin opiskellut tai muilla keinoin oppinut. Opiskelijat valmistuvat eri tahtiin riippuen etenemistahdistaan.

Uusi koulutussopimus muuttaa nykyisen työssäoppimisen. Työpaikalla oppimista lisätään. Koulutussopimus haastaa työpaikat, työnantajat, työpaikkaohjaajat ja opettajat. Opettajan rooli muuttuu, kun opiskelusta tulee yksilöllisempää. Siksi opettajan ja työpaikkaohjaajien yhteistyötä tulee laajentaa.

Opiskella voi jatkossakin oppi sopimuksella. Oppisopimusopiskelu tapahtuu yleensä työpaikalla. Koulutusuudistus tarjoaa mah dollisuuden joustavasti yhdistää koulutus- ja oppisopimus.

Nykyisessä opiskelumallissa ainakin sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksissa oppilaitokset ovat maksaneet työssäoppimis harjoitusjaksoista työnantajalle ohjauspalkkion, jonka ohjaaja on voinut saada itselleen, tai sitten työnantaja on hyödyntänyt ohjaus palkkiorahoja muuten esimerkiksi hankkimalla ammattikirjallisuutta. Uudessa koulutussopimuksessa oppilaitos ei enää jatkossa maksa ohjauspalkkiota työnantajille. Tämä muutos saattaa vaikuttaa motiiveihin ottaa vastaan opiskelijoita sekä hei dän ohjaukseensa. Ainakin Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on vastustanut koulutussopimuksen hyväksymistä. Super on ajanut työssäoppimisen säilyttämistä ja ohjauskorvauksen maksamista.

Jotta ammatillinen koulutusreformi onnistuu, opiskelijoille tulee taata oppimiseen tarvittavat taidot. Lisäksi opintojen rinnalle tarvitaan laadukasta ohjausta työpaikoilla. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan kyseessä on suurin koulutuslainsäädännön uudistus Suomessa lähes 20 vuoteen.

Vastaako työelämä koulutus uudistusten vaatimuksiin?

Antti Jauhiainen & Joona-Hermanni Mäkinen

HYVINVOINTIVALTION VASTAISKU

Kirjassa hahmotellaan Suomelle radikaalisti uutta suuntaa hyvinvointivaltion kehittämi seksi paremmaksi alasajon sijaan.

”Chomsky pitää suomalaisten oikeistoliberaalien näkemyksiä vapaushenkisestä ajattelusta harhaanjohtavina. Erityisesti hyvinvointivaltion vastustaminen vapauteen vedoten on kummallista. Laadukkaat palvelut, lapsiköyhyyden menestyksekäs vähentäminen ja maksuton koulutus ovat lisänneet ennennäkemättömällä tavalla kansalaisten hyvin vointia ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen.”

Syksy Räsänen

ISRAELIN APARTHEID

Israelin/Palestiinan tilanteesta uutisoidaan paljon ja sitä ymmärretään vähän. Tapahtu mien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa heidät eri asuinalueille etnisen taustan mukaan. Järjestelmä täyttää kansainvälisen oikeuden määritelmän apartheidille, mutta se ei ole toisinto Etelä Afrikasta, vaan ainutlaatuinen omanlaisensa versio rotuerottelusta. Israelin apartheid on ensimmäinen suomenkielinen kokonaisesitys tämän järjestelmän historiasta, nykytilanteesta ja häämöttävästä lopusta.

Ari Kerkkänen

SYYRIA

– SYNNYSTÄ

SISÄLLISSOTAAN

Miksi Syyria ajautui sotaan ja miksi sitä ei saada loppumaan? Näihin kysymyk siin etsitään vastauksia ensimmäisessä Syyrian nykyhistoriaa suomeksi käsittele vässä tietokirjassa. Sodan ymmärtämiseksi on oleellista ymmärtää maan lähihistoriaa alkaen osmanivaltion hajoamisesta ja sen jälkeisestä Ranskan mandaattikaudesta Syyrian itsenäistymiseen ja maan epävakaisiin, vallan kaappausten täyttämiin ensimmäi siin vuosikymmeniin.

Syyrian keskeinen maantieteellinen asema on varmistanut sen, että sodalla on myös alueellinen ulottuvuus. Saudi Arabian ja Iranin välinen valtataistelu Lähi idän herruudesta kulminoituu Syyriassa, jossa soditaan alueen tulevaisuudesta.

GAZASSA

Norjalaislääkärit lähtivät töihin sairaalaan Gazan kaistaleelle, mutta heistä tulikin yhteyshenkilöitä alueelta suljetuille länsimaisille tiedotusvälineille. Koskettava kuvaus palestiinalaissiviilien hädästä ja julmasta sodasta.

SOLIDAARISUUSKALENTERI 2018

Kaikki ovat yhdenvertaisia, mutta toiset ovat yhdenvertaisempia kuin toiset. Vuoden 2018 Solidaarisuuskalenterissa mittaa toisistaan ottavat yhdenvertaisuus ja epätasa arvo. Sitaatit, lohkaisut ja tärkeät päivämäärät tarjotaan Ninni Aallon helein kuvin kaunis tettuna.

”Naiset olisivat iloisempia, jos he muokkaisi vat yhteiskuntaa eivätkä omaa persettään.” – Rosa Meriläinen, Vihreä Lanka 6/2016

ROCK, RAUHA, RAKKAUS -T-PAIDAT

Tulossa myyntiin Rauhanpuolustajien nettikauppaan! 19 €

KYYHKYHEIJASTIN

Tee henkilökohtainen turvallisuuspoliittinen ratkaisu ja tilaa Rauhanpuolustajien Ollaan ihmisiksi tekstillä kilpavarus teltu heijastin itsesi pelastukseksi ja mui den iloksi. Näkymisiin! CE hyväksytyssä peh moheijastimessa on teksti molemmilla puolilla. Lanka hakaneulakiinnitys.

1441. Kirjojen hintoihin lisätään postikulut.

Mads Gilbert & Erik Fosse SILMINNÄKIJÄNÄ