Raisio tiedottaa -lehti 04/2020

Page 9

KOTI JA KAUPUNKI

Kenelle katualueiden kunnossa- ja puhtaanapito kuuluu?

T

ontinomistajan tai -vuokraajan velvollisuutena on poistaa lumi ja jää tontin kohdalla olevalta jalkakäytävältä, hiekoittaa tarvittaessa ja poistaa hiekka keväisin. Jalkakäytävälle tai sen viereen aurattujen lumivallien poiskuljetus tarvittaessa kuuluu myös tontinomistajalle. Lisäksi jalkakäytävän viereinen katuoja ja sadevesikouru tulee pitää lumettomana ja jäättömänä sekä huolehtia ojarummun avoinna pitämisestä. Puhtaanapito kuuluu tontinomistajalle tontin rajasta katualueen keskilinjaan saakka. Tontinomistajan on huolehdittava enintään kolmen metrin etäisyydelle tontin rajasta ulottuvan viherkaistan ja ojan alueella roskien poistamisesta ja kasvillisuuden siistinä pitämisestä. Jos tällä alueella on istutuksia, ne hoitaa kunta.

Rasvat eivät kuulu jätevesiviemäriin – tee Kinkkutemppu

R

asva aiheuttaa ongelmia viemäreissä. Jouluaikana korostuu eteenkin kinkkurasvoista aiheutuvat tukokset. Viemärissä jäähtyessään rasvat kertyvät putkien seinämiin sekä kunnallisteknisille pumppaamoille, joista Vesihuolto joutuu poistamaan rasvaa säännöllisesti. Tukosten seurauksesta saattaa joko omalle kiinteistölle tai pahimmassa tapauksessa naapurikiinteistöille aiheutua kallis vesivahinko. Oikea tapa hävittää kinkkurasva on esim. laittaa ne tyhjään

maitopurkkiin, jäähdyttää ja laittaa sekajätteeseen. Vaihtoehtoisesti kartonkitölkin voi toimittaa lähimpään Kinkkutemppu-kampanjan keräyspisteeseen, jolloin rasvoja hyödynnetään esimerkiksi polttoaineen valmistukseen. Viime vuonna paistinrasvoja toimitettiin keräykseen yhteensä ennätykselliset 58 500 kiloa. Katso lähin Kinkkutempun keräyspiste kinkkutemppu.com /keräyspisteet

KUNNAN TEHTÄVÄT Kunta vastaa ajoratojen, pyöräteiden ja yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden talvikunnossapidosta. Kadun rakenteiden ja istutusten kunnossapito kuuluu kunnalle koko katualueella. Kaikkien katualueella olevien istutusten ja muiden kuin alle kolme metriä leveiden tonttiin rajautuvien viherkaistojen puhtaanapito on kunnan vastuulla.

Entäpä minun jyväni?

Uusi liikennemerkki turvaa pyöräilijän tienylityspaikan Pyöräilijän ja autoilijan keskinäiset väistämissäännöt pysyivät pääosin ennallaan uuden tieliikennelain myötä. Uutena liikennemerkkinä katukuvaan tuli pyöräsuojatiemerkki. Merkillä osoitetaan, että ajoneuvon on väistettävä tietä ylittävää pyöräilijää. Pyöräsuojatie on aina korotettu ja siihen on maalattu pyörätien jatke -ajoratamerkintä. Raisiossa on asennettu viime aikoina näitä uusia pyöräsuojatieliikennemerkkejä kohtiin, joissa kulkee kevyen liikenteen pääreitti.

RAISIO TIEDOT TAA 9


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.
Raisio tiedottaa -lehti 04/2020 by Raision kaupunki - Issuu