Puolueohjelma 2/2016

Puolueohjelma 2/2016

Excupainos

Sisältö: Junailu elämäntapana

Kari Palonen

3

Maailmalla matkalaukkuprofessorin kanssa

Meeri Haapakoski

7

Vilnan eksursio 9

Hanna Hyyryläinen Vuosi 2016 - ei käy excuilla

Eetu Pernu

10

Paternalismia ja uusnatseja

Aatu Puhakka

11

Puolueen excursiolla Pietariin keväällä 2012

Reijo Alkula 1

13

Pääkirjoitus Excuilu ja ylipäätänsä matkailu avaa maailmankuvaa.

Olenhan itse käynyt onnistuneilla ja ei niin onnistuneilla excuilla esimerkiksi Kortepohjan DDR:ssä ja Mäki-Matissa, sekä Keltinmäessä viettämäni 1,5 vuotta ovat avartaneet tämän metsän keskeltä tulevan nuoren miehen maailmaa.

Ikävä kyllä en ole toisen vuoden opiskelijana ehtinyt käymään vielä ainoallakaan Puolueen exculla, vaikka mahdollisuus tähän oli keväällä 2016, kun Puolue päätti Kari Palosen johdolla suunnistaa Hampuriin.

Kyseiseltä exculta kuulemani jutut kadonneesta puhelimesta ja pankkikortista ovat vain lisänneet mielenkiintoani lähteä seuraavalle exculle mukaan!

Tosin tällaisena pienenä kotihiirenä en ole ulkomaillakaan usein käynyt. Mainittavimmat matkakohteeni ovat Palermo vuonna 2013, missä vierailin lukiossani olleella vaihto-opiskelijalla ja Costa Rica, missä kävin perheeni kanssa 2000-luvun alkupuolella.

Molemmat matkat olivat todella mahtavia ja paikallista kulttuuria oli todella upea päästä näkemään.

Päälimmäisenä molemmista matkoista on mielessä hyvä ruoka ja ystävälliset ihmiset. Varsinkin Palermossa oli hienoa päästä tutustumaan paikallisiin nuoriin ystäväni välityksellä, vaikka muutamat heistä eivät osanneet puhua sanaakaan englantia. Onneksi kuitenkin ystäväni osasi englantia varsin mallikkaasti ja hän toimikin tulkkina minun ja hänen ystäviensä välillä. Myös italialaisissa anniskeluravintoloissa myyty olut oli todella hyvää ja etenkin hinta/laatu-suhteessa se laittaa Suomessa myytävät oluet koville.

Costa Rican retkestä on jo sen verran aikaa, että mielessä on enää muutama asia. Oletan, että hotellimme sijaitsi jossain päin Costa Rican länsirannikkoa.

Matka oli alakoululaiselle mullistava, kun ravintolassa ei voinutkaan tilata ”vettä”, vaan piti käyttää jotain ihmeellistä koodikieltä ”water” saadakseen juo-

2

tavaa. Toiseksi, muistan paikallisten ihmisten sanoneen ”pura vida” lähes jokaisessa tilanteessa, jonka jo nuorena lahjakkaana (tulevana) puoluelaisena kuulin sanana ”punaviina”. Tästäkös minulla aina riemu repesi ja oli varmaan myös paikallisilla ihmettelemistä, kun 6-vuotias pikkupoika alkoi nauramaan aina tuon lauseen kuullessaan.

Noniin, sitten takaisin itse excuihin. Puolueella on ollut todella hieno excuperinne ja toivon, että se saa jatkoa myös tulevaisuudessa. Excuilta kuulemieni juttujen perusteella olisi hienoa päästä matkustamaan muiden valtio-oppia opiskelevien ihmisten ja Karin kanssa toinen toistaan mielenkiintoisempiin kohteisiin. Excut antavat loistavan mahdollisuuden päästä näkemään hienoja kohteita viettämään laatuaikaa muiden puoluelaisten kanssa!

Miika Korpi Päätoimittaja

Junailu elämäntapana

Kertoman mukaan osasin viisivuotiaana ulkoa rautatieasemat Oulun ja Helsingin välillä. Oulainen, jossa asuin kolmannesta ikävuodesta alkaen, sijaitsee radan ja Pyhäjoen risteyksessä, 94 rautatiekilometriä Oulusta etelään. Eduskunnan ensimmäisiä valtiopäiviä koskevilta sivuilta löysin edustaja-aloitteen Iisalmi-Oulainen –radan rakentamisesta. Se kuitenkin rakennettiin kolmisenkymmentä kilometriä etelämmäs Ylivieskaan. Mutta kyllä Oulaisissakin junat pysähtyivät, näkyivät ja kuuluivat – ”kahden junat” eli etelästä ja pohjoisesta tulevien junien kohtaaminen Oulaisten asemalla olivat kellon korvike 1950-luvulla. Edelleenkin Pohjanmaan rataa kulkiessa voi noteerata, että nyt mentiin ohi Kilpuasta tai Voltista.

Akateemisen urani alussa olin vuosia apulaisprofessorin viranhoitajana, ensin kolme lukukautta Oulun yliopistossa sitten viitisen vuotta Jyväskylässä ennen kuin minut nimitettiin virkaan syksyllä 1983. Tuona aikana opin matkalaukkuprofessorin viikkorytmin, enkä vakinaisessa virassakaan vakavasti ajatellut muuttamista Jyväskylään. Näin vältin seurapiirit ja monia tilaisuuspyyntöjä molemmissa päissä.

1970- ja 1980-luvuilla käytin lähinnä Pohjola junalla, DB-Touristkarte ja vastaavaa ranskalaista lippua, jonka nimen olen unohtanut. Aikuisten Interrail alkoi keväällä 1989, jolloin ryhdyin sitä heti käyttämään. Sillä tuli jossakin määrin matkustetuksi myös konferenssi- ja kirjastomatkailusta riippumatta.

Toistaiseksi Euroopan maista on junailematta Serbia, Makedonia, Montenegro, Bosnia-Herzegovina ja Albania – suunnitelmissa on junailla Kreikkaan Serbian ja Makedonian kautta. Ukrainasta, Valko-Venäjästä ja Moldovasta en ole varma, Georgia, Armenia ja Azerbaizan taitaa jäädä väliin, Islannissa, Maltalla ja Kyproksella ei taida olla rautateitä.

3

Junamatkatko pitkiä?

1960-luvun jälkipuoliskolla junamatka Oulaisista Helsinkiin kesti Haapamäen kautta yleensä 11 tuntia.

Hesasta kolmelta iltapäivällä lähtiessä tuli Oulaisiin yöllä kolmen aikaan – opiskelija tietysti matkusti päivävaunussa. Parkanon rata valmistui 1970-luvun alussa, mikä lyhensi väliä muutamalla tunnilla, ja Pohjanmaan yöjunissa kuljin sen jälkeen menomatkalla makuuvaunussa Oulun yliopistossa apulaisprofessuuria hoitaessa v. 1976-1977. Jyväskylässä v. 1978 aloittaessa yhden lukukauden kuljin vielä Haapamäen kautta, kerran pari myös puoli kuudelta Jyväskylän asemalle jääneellä yöjunalla, joka Jämsän radan valmistuttua lakkasi kulkemasta v. 1978 toukokuussa.

Tämän opiskeluaikojen kokemuksen jälkeen junamatkan pituus ei pelota. Toki kuusi vuorokautta Siperian radalla v. 1997 alkoi turruttaa, ja kaksi yötä Budapestistä Thessalonikiin v. 2002 ei ollut ihan miellyttävä edes makuuvaunussa. Sen sijaan minulla ei ollut mitään ongelmia esimerkiksi matkustaa viime tammikuussa Tukholmasta Leideniin kahdeksassa junassa 16 tuntia vuorokauden suuremmitta väliajoitta. Pysähdykset ovat lyhyinäkin yleensä virkistäviä, mutta aamulla Tukholmasta lähtien pääsee nykyään inhimilliseen aikaan, esimerkiksi Berliiniin tai Frankfurtiin. Pitemmille matkoille majoitun mieluummin hotelliin kuin käytän makuuvaunuja, joita on esimerkiksi Saksassa vähennetty – Hampurista on tullut tavallisin pysähdyspaikka kumpaankin suuntaan.

Mitä junassa tekee?

Vähintään yhtä vaikea ymmärtää kuin valittelu matkan pituudesta on murehtiminen siitä, että junassa ei ole ”mitään tekemistä”. Junahan on nimenomaan tekemisen paikka, ja matkaan tulee varautua ottamalla mukaan ”tekemistä”.

Klassinen junamatkustajan ”tekeminen” on maisemien katselu. Kun yleensä matkustan reittejä, joita olen kulkenut useaan kertaan, en juuri katsele maisemia. Toki joskus sitäkin voi tehdä, päättää että en nyt viitsi muuta tehdä. Komeita maisemia tietysti löytää esimerkeiksi Alpeilta, Norjasta tai Bilbaon ja San Sebastiánin väliseltä parin tunnin matkalta Euscotranillä. Harvemmin intoudun keskustelemaan keskustelemaan spontaanisti muiden kanssa, kun politiikasta puhuminen ei joko kiinnosta satunnaistuttuja tai mielipiteet kuultuaan pikemminkin haluaa pysyä hiljaa kuin ryhtyä väittelyyn. Jos harvoin matkustaja tuttujen kanssa ulkomailla, voi suhteellisen rauhassa puhua suomeksi suomalaisesta politiikasta, mitä Tapani Turkka nauroi meidän tehneen koko Hampurin ja Münchenin välin v. 2002 Ateenan matkallamme – Budapest-Tessaloniki välillä emme enää koko aikaa puhuneet.

Klassinen junassa tekeminen on tietysti lukeminen.

Itse pystyin usein paremminkin lukemaan junassa kuin asunnoillani, sillä edellytyksellä että vältän liian ruuhkaisia ja meluavia junia mm. kulkemalla iltajunissa, nyttemmin ulkomailla myös ykkösluokan Interraililla. Edelleenkin muistan, että tietyn jakson Sartren Critique de la raison dialectiquesta luin alkuaan Lyonin ja Grenoblen välisessä junassa, Weberin Wirtschaft und Gesellschaftin vähemmän kiinnostavat osat kahlasin läpi v. 1993 Amtrak-reissulla, ja Geschichtliche Grundbegriffen artikkelien junassa ”läpi” lukeminen kesti lähes vuoden. Olen myös lukenut useita väitöskirjan käsikirjoituksia junamatkoilla, välissä niin, että lähetin kommentit saman tien tekstiviestillä. Nykyään ostan kirjoja siten, että ”tämän luen nyt junassa” – esimerkiksi Jan-Werner Müllerin Was ist Populismus?-kirjan ehti hyvin lukea Hampurin ja Århusin välillä viime syyskuussa. Usein pitää vaihtaa genreä – eli lukea dekkareita jos akateemiseen tekstiin ei tunnu innostusta riittävän: saksalaisia ja ruotsalaisia dekkareita saa hyvin asemien kirjakaupoista.

Matkakirjoituskoneiden aikaankin oli jo mahdollista kirjoittaa akateemisia tekstejä junassa, mutta muistelen, että en sitä juuri tehnyt. Frankfurtin ”varttuneen” kaudellani 1992/93 kirjoitin paljon ruotsinlaivalla – matkustusstrategia oli powerbook ja päivälaivat, siis edellinen tarkoittaa silloista kannettavaa macia.

Juniin pistorasiat taisivat tulla vasta 2000-luvun puolella, ja silloinkin valikoivasti. Ranskassa nykyäänkin on vain ykkösluokan vaunuissa pistorasia. Kokonaan uuden tekstin kirjoittaminen junassa on edelleen työlästä, mutta käsikirjoitusten luonnosten revisio 4

sujuu hyvin, ja siihen olen jo pitkään varannut aikaa junamatkoiltani.

Internetin tulo juniin on edelleen suhteellisen tuore ilmiö – Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat tässä olleet edelläkävijämaita, Saksassakin nyt päärataosilla pääsee nettiin ykkösluokassa ilmaiseksi. Tämä merkitsee tietysti mahdollisuutta seurata uutisia ja jalkapallotilanteita (live ticker-sivuilta), lukea ja lähettää sähköpostia sekä käyttää omiin tutkimuksiinsa tarpeellista netistä löytyvää aineistoa, esimerkiksi vanhempaa kirjallisuutta ja parlamenttidebatteja. Internettiin pääsyssä on edelleen katkoksia, joten esimerkiksi juttuja, joissa deadline on samana päivänä, tuskin kannattaa jättää junassa kirjoitettavaksi. IPadilla voi lukea uutisia ja jalkapallotilanteita tai etsiä aikatauluja jos ajateltu junayhteys katkeaa, mutta kun ainakin minun koneessani tätä voi ulkomailla tehdä vain tunnin ajan yhtenä päivänä – toisin sanoen ei seurata koko jalkapallomatsia kerralla – sen käyttö on jäänyt rajalliseksi.

Joka tapauksessa siis kannattaa varata pitemmille matkoille niin kirjoja, luettavia toisten ja kirjoitettavia omia juttuja kuin Internetin seurantaa ja päättää kulloisenkin mielialan mukaan mitä milläkin välillä tulee tehdyksi. Tässä taas pelivaran eli kontingenssin lisääntyminen näkyy.

Junallamatkustajan aika Juna ei ole ”koti” eikä ”työpaikka”. Oikeastaan yksinelävällä professorilla asunnot ovat hotellin ja kirjaston yhdistelmiä, eikä yliopiston ”työhuonekaan” ole se paikka missä tutkimusta tai opetustakaan ensisijaisesti tehdään. Mutta junassa voi olla pois kummastakin – tosin Internet on lisännyt tavoitettavuutta ja siinä suhteessa riippuvuutta akateemisesta kalenteriajasta.

Junamatkustajan aika ei ole perillepääsyn aikaa.

Matkalla olo on yhtä tärkeää. Interrailia käytettäessä ei itse asiassa tulla lainkaan perille vaan erilaisiin pysähdyspaikkoihin, joihin oma asuntokin on luettavissa. Toisin sanoen matka ei ala eikä pääty, vaan itse asiassa on koko ajan matkalla, silloinkin kun on joko ”kirjojen paikan” – siis sekä kirjaston että henkikirjoituspaikan mielessä – tai yliopistopaikan asunnoissa. Matkustaako Jyväskylään tai Ateenaan, se on toissijaista, vaikka niin valmistautumisen kuin

matkatavaroidenkin suhteen matkaprofiili on erilainen.

Vanhetessa öiden valvomista ja varhaista heräämistä on oppinut välttämään, mikä merkitsee majoittumista siedettäviin hotelleihin. Tämä merkitsee myös kiireen maksimoinnin välttämistä, suunniteltuja pysähtymisiä ja tarkkaa aikataulun lukemista, jopa varautumista aikataulun pettämiseen ja sitä vastaavaa improvisointia. Silti lähtökohta on siihen luottaminen, että aikataulut pitävät ja tarvittaessa nopeatkin junanvaihdot onnistuvat. Internet ja omat tiedostot ovat olennaisesti vähentäneet kannettavaa, neljän pyörän matkalaukut nopeuttaneet asemilla ja kaduilla kulkua jne.

käsiteparia käyttääkseni – on suhteutettava matkallaolon nykyisyyteen, olipa parhaillaan junassa vai pysähtynyt matkojen välillä. Tällaisena toimintana matkustaminen on tietysti läpeensä poliittinen tapa suhtautua maailmaan.

Kari Palonen

Junamatkustajan aika on vierasta sekä menneisyyttä koskevalle nostalgialle että tulevaisuuteen suuntautuville suunnitelmille. Kun ei tee eroa matkustamisen ja muun elämän välillä, niin kokemustila kuin odotushorisontti – Reinhart Koselleckin tunnettua

Puolue vuonna 2013 Krakovassa ”Ulica Retorykalla” eli ”Retoriikan kadulla” Kuva: Atte Koskinen

5

Wavelin linnoituksessa Krakovassa vuonna 2013 Kuva: Atte Koskinen

6

Maailmalla matkalaukkuprofessorin kanssa Kevään 2016 excursiolla Hampurissa ideoitiin, että matkat täytyisi saada dokumentoitua jotenkin. Tämä Puolueohjelma on keskittynyt excursioihin, ja jotta poikkeuksellinen, monen vuoden ja jopa vuosikymmenten mittainen traditio saisi vielä lisää ansaitsemaansa huomiota, olen kokoamassa excursioista myös julkaisua, jossa muistellaan ja eletään uudestaan hetkiä puoluelaisten ja ”matkalaukkuprofessorin” matkoilta.

osana matkojen ohjelmaan. Palosen pettämätön ruokamaku on vienyt opiskelijat monesti hyvinkin eksoottisiin ruokapaikkoihin, joissa kansainväliset maut ovat tulleet tutuiksi. Mainitakseni esimerkkejä, olen itse käynyt nimenomaan excuilla georgialaisessa, persialaisessa, vietnamilaisessa, intialaisessa ja myös juutalaisessa ravintolassa – joissa kaikissa oli todella hyvää ruokaa.

Excursio-instituutio ei välttämättä ole tuttu kaikille valtio-opin opiskelijoillekaan, joten muutama sana perusideasta lienee paikallaan. Excursio terminä tarkoittaa matkaa tai retkeä. Käytän mieluummin sanan latinankielistä muotoa excursio, vaikka monesti näkee myös käytössä suomennetun version ekskursion.

Retkellä oleminen ja matkustaminen ovatkin keskeisessä osassa myös Puolueen excursioissa. Vapaamuotoisuus ja yhdessä sovittu joustava ohjelma muodostavat matkan rungon, ja sisältö luodaan tekemällä ja näkemällä. Matkalle osallistujat ovat saaneet mahdollisuuden ideoida matkaa yhdessä KP:n kanssa ja kohdekaupunkikin on valittu aina neuvottelujen tuloksena - ja mikäli yhteisymmärrykseen ei olla päästy, on aina voinut lähteä lähellä sijaitsevaan Tukholmaan!

Oma excursio-historiani alkoi vuonna 2011 Frankfurtin excursiolla, josta mieleen on jäänyt erityisesti persialainen ravintola, jonne Kari meidät johdatti ja yhtäkkiä olimmekin jo Paulskirchellä ihmettelemässä kansalliskokouksen (Nationalversammlung) historiallista tapahtumapaikkaa. Saattaa myös olla, että edellä mainitut vierailut tapahtuivat toisessa järjestyksessä, mutta tarkoituksenani on kuitenkin tällä esimerkillä osoittaa, kuinka excursioilla saa oivalluksia asioista, joihin ei varmasti Jyväskylässä eikä edes Suomen rajojen sisällä törmää. Puolueen ja Palosen excursioissa parasta onkin juuri se, että tulee vierailtua sellaisissa paikoissa, joihin ei omatoimimatkoilla ymmärtäisi mennä tai ei edes pääsisi.

Mieleen ovat myös jääneet eri puolilla Eurooppaa sijaitsevat toisen maailmansodan tapahtumia ja komExcu-historian aikana maailma ja matkustaminen munismin aikaa käsittelevät museot. Olen käynyt ovat muuttuneet dramaattisen paljon. Vaikea kuvihyvin monella exculla jonkinlaisessa holokaustia tella, miten yhteydenpito excursioilla on onnistunut käsittelevässä museossa, ja vuoden 2013 exculla Krailman kännyköitä tai sähköpostia. Ennen nykyaikais- kovassa kävimme myös Auschwitzissa. Autenttisen ten viestintävälineiden aikakautta on täytynyt luottaa kokemuksen takasi yhtäkkiä alueen ylle osunut ukkaveriin sataprosenttisesti ja pysyä sovituissa aikatau- kosmyrsky, joka teki vierailusta melkoisen karmivan. luissa ja tapaamispaikoissa. Matkustamisen osalta ny- Myös Vilnan KGB-museo, joka sijaitsi vanhassa salaikypäivän halvat lentoliput tuntuvat suorastaan itsessen poliisin toimitalossa, oli jotenkin erityisen riipivä täänselvyydeltä, kun taas aiemmilla vuosikymmenillä paikka. Mutta eivät excujen vierailukohteet pelkkää interrail-kulttuurin ollessa suosionsa huipulla, oli maailmantuskaa ole aiheuttaneet, paljon on nähty raideverkoston käyttö halpaa ja helppoa. Junayhteymyös kauneutta ja komeutta, kuten Pietarin excurdet unohtuvatkin liian helposti halpalentoyhtiöiden siolla vuonna 2012, kun kävimme Ermitaasissa, joka aikakaudella, mutta Keski-Euroopan raideverkosto kaikessa mahtipontisuudessaan toi silmien eteen keion todella kattava ja tutustumisen arvoinen. Rail Bal- sarillisen Venäjän loiston. Myös Trakain keskiaikaiticakin on toteutumassa ja pian voi päästä excursiolle nen linna Vilnan lähellä ja Krakovan vanha kaupunki junalla Tallinnasta Varsovan kautta Berliiniin. ovat jääneet mieleeni kaikessa kauneudessaan.

Excursiot ovat opintomatkoja parhaimmillaan: tutustutaan kulttuuri-ilmiöihin, paikallishistoriaan ja paikallisiin tapoihin. Ruoka kuuluu myös tärkeänä

Niin upeita hetkiä ovat Puolueen excursiot minulle tarjonneet, etten voi niistä kylliksi kiittää. Kevään paras hetki on viimeisen kuuden vuoden ajan ollut 7

minulle se, kun matkat on varattu ja excu-porukka koottu, ja reissuun viimein lähdetty. Usein Keski-Euroopassa on silloin ollut jo kesäisen lämmintä, joten matka on toiminut myös kesäloman alkajaisina, kun lukuvuoden opinnot on saatu valmiiksi. Excu-perinteessä on hienointa kuitenkin se, että lukuisat valtio-oppineet ovat saaneet mahdollisuuden ammentaa inspiraatiota tästä traditiosta omiin seikkailuihinsa ja retkiinsä maailmalla.

Meeri Haapakoski (Kirjoittaja on Puolueen pj vuosimallia 2012, ja sai Karin toimesta lisänimen ”matka-aktivisti” Puoueen excursiolla 2016.)

Puolue Frankfurtissa 2011 Kuva: Atte Koskinen

8

Vilnan ekskursio Ekskursio Vilnaan keväällä 2015 oli ensimmäinen Puolueen ekskursio, jolle itse osallistuin, mutta hyvin onnistuneen reissun jälkeen ei jäänyt tietenkään viimeiseksi. Lähes kaikki ovat käyneet Baltian maissa, mutta uskallan väittää, että Vilna on monelle suomalaiselle tuntematon paikka, verrattuna vaikkapa Tallinnaan ja Riikaan. Sellaiseksi sitä ei kuitenkaan kannata jättää, sillä reissu oli hieno ja kaupunki aivan mahtava.

Matkamme alkoi heti Vapun jälkeisenä lauantai-aamuna pienen pienellä lentokoneella, jonka määränpää oli Liettuan pääkaupunki Vilna. Osa porukasta suosi tosin vaihtoehtoisia kulkuneuvoja kuten laivaa ja bussia, mutta kaikki pääsivät kuitenkin ehjinä ja innostuneina perille.

Kaupunkina Vilna oli täydellinen historian ja politiikan nälkäisille opiskelijoille, sillä näkemistä ja kokemista riitti. Vanha kaupunki on Euroopan suurimpia, mutta tulipahan myös yöaikaan koettua miten haasteellista korkokengillä oli sipsuttaa mukulakivikaduilla. Vierailukohteitamme kaupungissa oli useita, joista oma suosikkini oli Suomen suurlähetystö, jossa suurlähettiläs kertoi meille työstään ja Liettuasta maana. Tämän lisäksi kävimme mm. KGB-museossa, korkealla kukkulalla sijaitsevassa Gediminasin tornissa ja virvokkeita nauttimassa Užupiksen taiteilijakaupunginosassa sekä yliopistoa ihailemassa.

Ei pidä myöskään unohtaa, että Vilna on opiskelijabudjetille äärimmäisen ystävällinen kaupunki. Ruoka oli hyvää ja halpaa, joten kävimmekin joka päivä jossain ravintolassa syömässä. Kari Palonen oli antelias

kuten aina ja tarjosi meille yhden näistä illallisista.

Matkustamisen ollessa halpaa, vierailimme myös bussilla 30 kilometrin päässä Vilnasta sijaitsevassa Trakain linnassa, joka on yksi Liettuan kuuluisimmista linnoista. Myös Vilnan sisäinen liikenne sopi opiskelijan kukkarolle ja bussilipun sai 50 sentillä.

Hostellimme, joista toisessa olimme tosin vain yhden yön, olivat lähellä vanhaa kaupunkia ja nähtävyyksiä, joten kaikkialle pääsi hyvin kävellen. Näin ollen reissu tuli myös melko halvaksi Palosen antamien matka-avustusten ansiosta, joilla maksoimme puoluelaisille matkakorvauksia ja hostellit. Hostelli, jossa viivyimme lähes koko matkan, oli viihtyisä ja matkailijoiden suosiossa. Oli hauska kuulla myös muilta matkaajilta missä he olivat käyneet ja mitä Vilnassa ehdottomasti pitäisi nähdä.

Kaiken kaikkiaan Vilna oli kaupunkina sekoitus keskiaikaisia, koristeellisia rakennuksia ja kirkkoja, Neuvostoliiton aikaisia ränsistyneitä rakennuksia, joita Jyväskylässä näkee vain DDR:ssä sekä moderneja länsimaisia liikekeskuksia. Kirkkoja oli joka puolella ja uskonnon merkityksen huomasi myös yliopiston kirjakaupassa, jonka katto oli maalattu täyteen kuvia uskonnollisista henkilöistä ja tapahtumista.

Matka kuitenkin yllätti minut positiivisesti, sillä en tiennyt Vilnasta kovinkaan paljon etukäteen. Kaupunki oli kuitenkin todella kaunis ja nähtävää oli paljon enemmän kuin osasin odottaa. Myös loistava puoluelaisten porukka ja Kari Palonen tekivät reissusta ikimuistoisen.

Hanna Hyyryläinen

Kuva: Eetu Heiska

9

Vuosi 2016 - ei käy excuilla Ekskursio alkoi omalta osaltani erinomaisesti, kun jätin kännykkäni lentokenttäbussiin. Jotta matkustaminen olisi huolettomampaa, olin jättänyt myös turhat kortit lompakosta kotiin, luonnollisesti myös pankkikortin – mitäpä sellaisella reissussa tekisin.

Onneksi osasin ottaa asian rennosti ja matkakavereilta sain rahaa lainaksi, joten kyseiset ongelmat eivät päässeet häiritsemään matkaa.

Itse olin käynyt kerran aiemmin Hampurissa katsomassa jalkapalloa, mutta siitäkin oli jo aikaa eikä mitään varsinaisia muistikuvia edellisestä reissusta ollut, joten oli mukavaa päästä hieman enemmän kiertelemään kaupungissa. Säät suosivat meitä, joten ulkona oli mukavaa liikkua. Visiitti taidemuseoon oli itselleni reissun kohokohta, vaikken sen suuremmin taiteesta olekaan kiinnostunut. Eri aikakausien teokset oli jaoteltu fiksusti, joten taiteesta ymmärtämätönkin pystyi näkemään tiettyjä trendejä ja eroavaisuuksia teosten ja aikakausien välillä. Näyttely oli todella laaja, joten kierreltävää riitti. En ollut aiemmin käynyt missään paikassa, jossa olisi ollut yhtä paljon taidetta samaan aikaan esillä, joten itse opin paljon uutta taiteen osalta.

Ruokailujen suhteen oli hyvä, että kävimme porukalla syömässä ja erityyppisissä paikoissa, sillä ruoan suhteen ennakkoluuloisena olisin yksinään liikkuessa varmaankin käynyt joka päivä syömässä mäkkärissä tai jollakin grillillä. Hostelli, jossa majoituimme, oli nuorekkaan oloinen ja mukava paikka – huomattavasti parempi verrattuna yleiseen mielikuvaani hostelleista. Yhden viinipullonkin saimme hostellihuoneen lattialle rikottua, kun jouduimme pullonavaajan puutteessa koittamaan avaamista kengän avulla.

Takaisin Helsinki-Vantaalle saapuessa oli aika käydä hakemassa puhelin löytötavaratoimistosta. Toimisto oli enää pienen hetken auki ja jos en olisi kerennyt sinne ennen sulkeutumista, olisi kännykän postittaminen Jyväskylään tiennyt melko paljon lisäkuluja.

Pienen hapuilun jälkeen kerkesin sinne juuri ennen sulkeutumista, mutta kassalla maksaessa tajusin, että minulta puuttuu lunastussummasta pari euroa. Meinasin jo vaipua epätoivoon kunnes tajusin, että minulla on verkkopankkitunnukset mukana, joilla sain maksun hoidettua.

10

Karille luonnollisesti suurimmat kiitokset reissun toteutumisesta, ei varmasti jää omalta osaltani viimeiseksi Puolueen ekskursioksi, mikäli niitä jatkossa järjestetään!

Eetu Pernu jr.

Paternalismia ja uusnatseja Allekirjoittaneen kyseenalaisen fuksivuoden päätti Puolueen iloinen ekskursio Berliiniin vuoden 2014 postvappuna. Kolmen vuoden takaisten muistikuvien sekä sosiaalisesta mediasta valitettavasti vieläkin löytyvien vihjeiden mukaan lähtö tälle retkelle tapahtui vappupäivän aamuna 1.5. Hieman kaukokatseisemmat puoluelaiset olivat toki lähteneet ekskursiolleen jo useamman päivän aikaisemmin välttäen Jyväskylän totalitäärisen vapun.

Minä ja puheenjohtaja Topi-Veli Arpiainen kuitenkin vähät välitimme psyykkisestä hyvinvoinnistamme ja lähdimme matkaan ennakkoluulottomasti krapulaisen liputuspäivän sarastaessa. Vaikka Jyväskylän Liisa Hyssälä, entinen hyvinvointivastaava Markus Kotkavuori olikin kanssamme samassa junassa, matka lentokentälle ja Berliiniin sujui suhteellisen mukavasti.

Matkantekoa siivittivät niin ravintolavaunun tarjonta kuin Hra Arpiaisen kanssa käydyt linjanvetokeskustelut Puolueen Twitter-tilin hallinnasta.

Perillä meitä odottivatkin muut puoluelaiset, jotka kertoivat paikan päällä auringon paistaneen ja lämpötilan olleen yli kahtakymmentä astetta. Itse emme tästä melanooma-riskistä joutuneet kärsimään, vaan säätila kääntyi saapuessamme turvalliseen 10:en lämpöasteeseen ja pilviseen taivaaseen. Kuulumisia vaihtaessa huvittuneisuutta herätti silloisen sihteerin hra Hillerin (nimi muutettu) matkakertomus Jyväskylästä Berliiniin. Jonkinasteisessa myrkytystilassa matkaan lähteneelle hra Hillerille oli käynyt pienimuotoinen varustelukömmähdys, jossa rinkkaan olivat harmillisesti eksyneet ainoastaan likakopasta löytyneet vaatteet. Myös jonkinlaista huhua eräiden matkalaisten joutumisesta tiputukseen liikkui seurueessa, mutta yhtä kaikki, seurue oli koossa.

Kreuzbergin ravintoloista ja hipstereistä huolimatta, ei Berliinikään ole pelkkää punavihreää kuplaa. Poliittisella kaupunkikävelyllä vierailimme kadulla, jonka alla ilmeisesti Adolf Hitler päätti päivänsä. Tämän

Kuva: Atte Koskinen

11

kadun saksalaiset uusnatsit olivatkin ottaneet uusiokäyttöön sijoittamalla silloiset eurovaalimainokset samalle paikalle. 30-luvun henki eli Berliinissä myös muunlaisena oksettavana oikeistopopulismina mm.

Alternative für Deutschlandin kadunvarsimainoksissa.

Poliittisen kaupunkikävelyn lisäksi kävimme Saksan parlamenttihistorian museossa. Koska vastaavaa ei Suomesta löydy, oli paikka varsin kiinnostava interaktiivisine tauluineen ja saksankielisine teksteineen.

Onneksemme vältimme englanninkielisen opastuksen professori Palosen hylätessä sen turhana paternalismina. Vierailimme myös paikallisessa yliopistossa, jossa professorimme sai samankaltaisen vastaanoton kuin Jari Litmanen Amsterdamissa. Suomalaisillekin teutofiileille tiedoksi, että katu-uskottavuutta Saksassa on turha yrittää millään insinööritieteillä rakentaa.

Todellisen kuninkaan vastaanoton saa käsitteiden ja Max Weberin tutkimisella.

Aatu ”Yhteiskuntatieteiden kandidaatti” Puhakka

Kuva: Atte Koskinen

12

Puolueen excursiolla Pietariin keväällä 2012 Kari Palosen järjestämillä excursioilla olen ollut kaikkiaan mukana kolme kertaa valtio-opin opintojeni aikana. Viimeiseksi osaltani jäänyt reissu kohdistui itse pohjolan Venetsiaksikin kutsuttuun Pietarin kaupunkiin. Matka alkoi jännittävissä tunnelmissa, sillä olihan kyseessä itseni ja monen muun matkakumppanini ensimmäinen matka itänaapuriin. Pietariin matkasimme Allegro -junalla toukokuun alussa heti vappuhulinoiden jälkeen. Minut ainakin yllätti Pietarin läheisyys, sillä juna oli määränpäässään noin kolmessa tunnissa. Happaman näköiset venäläiset rajavartijat syynäsivät vielä rajan ylitettyämme passimme ja viisumimme. Rajan yli meidät kaikki kuitenkin päästettiin ilman ongelmia.

Pietarissa majoituimme keskustassa tuntumassa sijainneeseen Cuba Hostelliin. Hostelli oli kaikkinensa ihan perus hyvä tasoa ja henkilökunta ystävällistä.

Wc:t olivat tosin vähän väliä tukossa ja vesijohtovettä kiellettiin ehdottomasti juomasta, sen ollessa kuulemamme mukaan juomakelvotonta. Venäläinen hintataso majoituksen ja elintarvikkeiden (oluen) osalta oli hyvinkin opiskelijaystävällinen.

Matkamme aikana Venäjällä juhlittiin myös voiton päivää. Kaupungin keskustassa vallitsi tuolloin tungos joka kulmassa. Tästä syystä en ainakaan itse sotilasparaatista nähnyt vilaustakaan. Paikallisessa McDonalds:issa saimme tosin yllätykseksemme palvelua myös Suomeksi. Muualla tosin oli pärjättävä minun ja toisen matkatoverini Meerin jokseenkin auttavalla Venäjän kielen taidolla. Paikalliset tosiaan puhuivat Pietarissakin Englantia varsin heikosti mutta tuntuivat olevan kovin otettuja, jos ulkomaalainen puhui heidän kieltään edes jossain määrin.

Excursiomme ohjelma koostui pääosin paikallisten nähtävyyksien kiertelystä ja valtio-opin paikallisten kollegojen tapaamisista. Erityisesti Pietarhovi ja Eremitaasi olivat todella vaikuttavia kaikessa laajuudessaan ja loistokkuudessaan. Jälkimmäiseen tosin jonotimme päälle 2 tuntia ja saimme samalla oppitunnin itänaapurin jonotuskäytännöistä. Kiilaaminen ja paikkojen vaihtelu jonossa oli nähtävästi täysin normaalia ja tämä käytös jättikin tällaisen hidasliikkeisen tsuhnan vain ihmettelemään ympärillä olevaa sirkusta.

Pietarissa näkyivät myös maassa vallitsevat tuloerot hyvin räikeästi. Keskustassa ihmiset ajelivat luksusautoissa uusimmissa merkkivaatteissa ja hintataso oli reilusti yli esimerkiksi Helsingin vastaavan. Pietarhoviin minibussilla matkatessamme taas vanhat Ladat ja Mosset valtasivat tiet. Kaikkein antoisin kokemus matkasta minulle oli kuitenkin keskustelu paikallisten kanssa hostellilla ja Karin järjestämissä seminaareissa. Saimme myös kuulla eriäviä mielipiteitä maan nykytilasta ja politiikasta ja vaihtaa ajatuksia.

Jo tuolloin 2012 voiton päivän juhlintaa tarkastellessa kävi selväksi, kuinka voimakasta nationalismi Venäjällä on. Kotimaan itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ovat hyvin pientä ja vaatimatonta sen rinnalla.

Kaiken kaikkiaan excu avasi osaltani silmiä ja oikoi stereotypioita rakkaasta itänaapuristamme. Näin jälkikäteen ajateltuna suurin anti koko matkalla olivat kohtaamiset ja keskustelut venäläisten kanssa, kuten myös Karin tekemät havainnot ja selostukset kaupunkia kiertäessämme ja kollegoita tavatessamme.

Suosittelenkin kaikille nykyisille valtio-opin opiskelijoille lämpimästi osallistumista Kari Palosen excursioille. Se on uusien matkailukokemusten lisäksi oiva

13

tilaisuus avartaa omaa ajatteluaan ympäröivästä maailmasta Karin ja muiden osaavassa ohjauksessa.

Reijo Alkula, Valtioneuvos Ry:n varapuheenjohtaja ja Puolueen alumni

Puolue vierailemassa Pietarissa voitonpäivänä 2012.

Kuva: Atte Koskinen

14

Kuva: Hanna Hyyryläinen

Trakain linnoitus Vilnan lähellä 2015 Kuva: Atte Koskinen