Puolueohjelma I/2023

Hei uusi yhteiskuntatieteilijä!

Olet varmaankin jo useaan otteeseen opiskelupaikan saatuasi saanut kuulla kysymyksen “Mikä sinusta sitten tulee isona?”. Ei hätää, jos et ole osannut vastata tähän, sillä yhteiskuntatieteilijän uramahdollisuudet ovat todella laajat.

Me SYY-Jyväskylässä tuomme työelämää sinulle tutummaksi koko opiskeluaikasi. Järjestämme mielenkiintoisia tapahtumia, kuten excursioita, erilaisia työelämä- ja puhujailtoja sekä tietenkin välillä myös rennompia tapahtumia kuten saunailtoja! Tapahtumissa pääset kuulemaan yhteiskuntatieteilijän uramahdollisuuksista ja vierailemaan potentiaalisissa tulevissa työpaikoissa.

SYY-Jyväskylä järjestää perinteisen uusien illan 2.10. Opinkiven saunalla. Tervetuloa silloin viettämään iltaa ja tutustumaan toimintaamme!

Syksylle on myös jo tiedossa paljon muita huikeita tapahtumia, joista kuulet parhaiten ottamalla meidän Instagram (@syyjyvaskyla) ja Facebook (SYY-Jyväskylä) seurantaan!

Nähdään tapahtumissa syksyllä!

SYY-Jyväskylän hallitus

SYY ry on Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaat ry:n opiskelijoiden oma yhdistys ja SYY-Jyväskylä on yksi sen paikallisjärjestöistä. Olemme YKAn eli yhteiskunta-alalla työskentelevien ammattiliiton opiskelijajärjestö. YKAn jäsenenä liityt automaattisesti myös SYY-Jyväskylän jäseneksi. Jo opiskelijana kannattaakin liittyä, sillä opiskelijalle jäsenyys on edullinen ja jäsenyyteen kuuluu paljon etuja kuten matkavakuutus.

Sisällysluettelo

04-05 Pääkirjoitus: Kiusanhenkeä tarvitaan

06-07 Puheenjohtajan tervehdys

08-12 Fuksikertomus

13-17 Puoluelaiset maailmalla

18-21 Essee: Jo 39 vuotta puoluelaista reissaamista

22-33 Feature: Kaikki tiet vievät Arkadianmäelle?

34-37 Kymmenen kysymystä

Päätoimittajat: Sami Karvinen & Arttu Mäenpää

Taitto & kansi: Sami Karvinen

PÄÄKIRJOITUS

Kiusanhenkeä tarvitaan

Mitä tarkoittaa olla politiikan tutkimuksen opiskelija? Tarkoittaako se pitkiä iltoja kirjastossa ja tietämystä siitä, miten Hobbesin ja Rousseaun näkemykset ihmisluonnosta erosivat toisistaan? Vai kenties sitä, että lausuu iltarukouksen seinällä killuvalle julisteelle, jossa on kuva Kenneth Burken dramatistisesta pentadista? Tarkoittaako se tummansinisiä haalareita ja Miska Saaren kotitekoista salmaria kirkkopuistossa, keskiyön valsseja vappukuun alla?

Sitä, että sukulaisten juhlapöydissä tiedustellaan, milloin sinusta tulee poliitikko tai jopa presidentti?

Voi olla. Se voi tietysti tarkoittaa kaikkia edellisistä, tai ei mitään niistä. Meillä on erilaisia identiteettejä ja ne harvoin osuvat yk-

si-yhteen jokapäiväisen eletyn kokemuksemme kanssa.

Opiskelijaelämä on monia asioita monenlaiselle ihmiselle. Yhden asian kehtaisin kuitenkin näiden vinksahtaneiden ruusunsävyisten lasieni läpi katsoen väittää: politiikan tutkimusta opiskelevat hullut.

Olisit voinut mennä opiskelemaan ohjelmoijaksi, lääkäriksi tai luokanopettajaksi. Päästä jo ensimmäisen kandivuoden jälkeen oikeisiin töihin. Ratkaisemaan ongelmia, tienaamaan suoraan koulusta asiallista palkkaa. Istumaan siellä juhlapöydässä ilman, että kukaan kertaakaan kysyy, mihin aiot työllistyä. Saatat olla ehkä jopa aikasi kävellyt sitä polkua jo. Sekin on täysin kunnioitettava valinta. Tämä ei kuitenkaan sinulle riittänyt.

Jostain syystä ilmoitit epäluuloisista välikysymyksistä huolimatta huolestuneelle rakennusinsinööri-isällesi, että aiot lähteä opiskelemaan yhteiskuntatieteitä. Tietysti tässä kohtaa mainittakoon, että kyllähän politiikan tutkimuksen papereilla voi työllistyä aivan oikeisiin töihin: kunnalle, valtiolle, hallintoon, viestintään, analyytikoksi. Yhteiskunnassa on tilaa muillekin arvokkaille asioille, kuin teknisen osaajan tekemälle tehdaslinjalle, jossa pääoma puserretaan oikealla tavalla muottiin, niin että BKT kasvaa. Takaisin kuitenkin asiaan.

Kaikissa valtio-oppia opiskelevissa ihmisissä asuu mielestäni jossain pinnan alla taskukokoinen

Sokrates. Kiusanhenki, joka ei tyydy asioihin niin kuin ne ovat, vaan aina kysyy ja epäilee. Ärsyttävästi hylkää sen, mitä muut sanovat, mikä vaikuttaa arjessa ilmeiseltä, ja hamuaa jotain suurempaa. Yksi ärsyttävä vastalause kerrallaan Sokrates kulkee läpi vaikka harmaan kiven ja haastaa itsensä hylkäämään ennakkoluulonsa. Ymmärtämään paremmin. Ei elä aina kuin työläismehiläinen, vaan tarttuu toimeen ja vaikuttaa.

On jokaisen oma asia, missä määrin haluatte Sokratestanne ruokkia (se tie todistettavasti saattaa johtaa myrkkykatkomaljan äärelle), mutta älkää kuitenkaan unohtako sitä kokonaan.

Uskalletaanhan siis haaveilla, kysyä ja pohtia, eikö vain?

Kun nopat eivät meinaa kertyä ja tekisi mieli vaipua eksistentiaaliseen kriisiin opiskelijayksiön lattialle, minusta on niin tärkeää pitää kiinni juuri siitä pienestä hulluudesta, joka meidät tänne ajoi. Nyt saa nimittäin aivan luvan kanssa ainakin muutaman vuoden ajan pitää taukoa tylsistä elämän realiteeteistä ja tutkiskella – uppoutua siihen, mikä kiinnostaa! Unelmoida elämästä niin, kuin unelmoit siitä eskarissa: diplomaatin urasta, maailmanparannuksesta, tutkijan tittelistä, politiikan tähtitoimittajuudesta, hyvistä keskusteluista samanhenkisten ystävien kanssa yön pikkutunneilla, tai ihan vain tietämisestä tiedon itsensä vuoksi. P*skat kaikesta muusta. Nautitaan tästä ja painetaan eteenpäin yksi ruuvi löysällä, Sokrates taskussa.

Nähdään taas syksyllä ja hyvää kesää! Antoisia lukuhetkiä tämän kevään Puolueohjelman parissa.

Sami Karvinen

Viestintä- ja ulkosuhdevastaava

Puheenjohtajan tervehdys

Tervehdykset kaikille vanhoille opiskelijoille, mutta ennen kaikkea uusille fukseille! Teidän taipaleenne YFI:llä on vasta alkamassa ja haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi Puolue ry:n puolesta. En malta odottaa pääseväni tutustumaan jälleen uusiin kasvoihin ja persooniin.

Haluan onnitella teitä, sillä te olette päättäneet seurata tiedonjanoanne ja päässeet jatkamaan opintojanne korkeakouluun, sekä valinneet vielä kaiken lisäksi Jyväskylän yliopiston. Erinomainen valinta. Vaikka Jyväskylä ei ehkä kaikille ole se ensimmäinen kohde, johon haluaisi, niin voin kokemuksesta sanoa, että tähän paikkaan tykästyy yllättävän äkkiä. En tiedä onko kyse sitten Jyväskylän rikkaasta opiskelijakulttuurista vai Tukholma-syndroomasta,

mutta lopputulos on sama. Täällä te pääsette kerryttämään kokemuksia, jotka pysyvät lämpiminä muistoina mukananne ikuisesti.

Itselleni yksi näistä lämpimistä kokemuksista on tämä rakas ainejärjestö, Puolue ry, sekä se yhteisö, joka järjestön sisällä toimii. Puolue veti minut mukaan toimintaansa jo heti fuksivuotenani ja on antanut minulle niin paljon. Olen usein reflektoinut kynttilän valossa yön pimeimpinä tunteina, mikä Puolueessa minut oikein veti mukaan ja uskon löytäneeni ainakin muutaman selityksen, jotka haluan nyt jakaa teille. Kerron teille siis, mitä Puolue minulle merkitsee.

Puolueessa olet aina tervetullut. Puoluelaisten seurassa saa olla avoimesti oma itsensä, eikä sinun tarvitse esittää mitään. Toiminnassamme on aina pieni pilke silmäkulmassa, emmekä ota itseämme liian vakavasti. Ymmärrämme, että kuin politiikassakin, niin elämässäkin, erilaisten äänien ja ihmisten määrä on rikkaus. Olemme puoluelaisia, sellaisia kuin nyt kukin satumme olemaan, ja niin se on jämpti.

Puolue on minulle kuin perhe. Täällä minusta tuntuu, ettei minun koskaan tarvitse olla yksin. Jos tummat pilvet alkavat kasaantumaan, on joku vierelläni aina valmis suojaamaan minua sateel-

PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

ta. Minun tarvitsee vain ojentaa käteni. Tässä perheessä kaikki tukevat toisiaan, kannustavat toteuttamaan itseään ja saavuttamaan täyden potentiaalinsa, eikä ketään jätetä yksin. Mutta ymmärretään myös, ettei aina voi jaksaa, vaikka miten yrittäisikin. Joskus tarvitsee vain hetken hengähtää. Siinäkin, puoluelaiset ovat mitä parahinta seuraa. Minusta tuntuu, että olen saanut Puolueesta itselleni sellaisen tukiverkon, johon voin luottaa vielä pitkälle elämässäni.

Voisin kirjoittaa tästä aiheesta vaikka täysipituisen väitöskirjan, mutta jotta jaksaisitte lukea myös loput Puolueohjelmasta, säästän teidät sen enemmältä propagandalta. Täten jätän teidät vielä yhdellä yksinkertaisella, mutta varmalla faktalla: Puolue ei kaadu koskaan.

Hyvää alkavaa lukukautta 2023–2024!

Tino Tynkkynen Puheenjohtaja

FUKSIKERTOMUS

Fuksikertomus

Neea Hassinen, fuksi Helsingistä, kulttuurivastaava

Avasin opintopolun yhtenä perjantai aamuna heinäkuussa. Huomasin kaikkien tietojen kadonneen kaikista muista yhteishaun hakukohteistani, joten innostuin. Tiesin sen tarkoittavan, että tulen pääsemään kouluun! Olin laittanut yhteishakuun ensimmäiseksi hakukohteeksi Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian tiedekunnan ja opintopolku näytti siltä, että olin saanut haluamani opiskelupaikan. Tavoitteeni oli ollut viimeiset 10 kuukautta tehdä mitä vain, että pääsen opiskelemaan minua innostavia ja inspiroivia yhteiskunnallisia aiheita ja teemoja. Muistan, kuinka epätodelliselta opintopolun tietojen näkeminen tuntui, koska hain vasta kunnolla ensimmäistä kertaa opiskelemaan.

Koulupaikan saamisen jälkeen odotin koko kesän, että syksy koittaisi. En ollut ikinä aikaisemmin odottanut syksyä tai ainakaan koulun alkua. Nyt olin enemmän kuin innoissani siitä, että pääsen muuttamaan uuteen kaupunkiin.

Syksyllä 2022 aloitin Jyväskylässä opintoni ja pidin heti Jyväskylästä opiskelukaupunkina. Nautin Jyväskylässä eniten siitä, kun kaikki on niin lähellä, että voi kävellä tai pyöräillä kaikkialle. Jyväskylässä on paljon luontoympäristöä ja rauhallinen tunnelma, sekä yliopistolla on viihtyisä ja selkeä kampusalue. Lisäksi hyvät urheilumahdollisuudet ovat olleet minulle aina tärkeitä. Koen että

FUKSIKERTOMUS

Jyväskylässä on hyvin mahdollisuuksia harrastaa melkein mitä vain.

Muutto Jyväskylään tuntui jännittävältä. Tunsin kaupungista vain pari ihmistä ennen muuttoa ja olin aina ennen asunut vain Helsingissä. Ensimmäisellä kouluviikolla tapasin Jyväskylässä muutamien tuttujeni lisäksi heti paljon minulle uusia kanssaopiskelijoita, jotka tekivät alusta uudessa kaupungissa helpon. Fuksiviikolla sain monta uutta ystävää, jotka ovat muodostuneet minulle hyvin tärkeiksi tämän lukuvuoden aikana. Lisäksi tunnelma YFI:llä oli alusta asti hyvin kaikkia huomioivaa ja mukaansa tempaavaa, jonka takia koen, että ”yliopistoelämään” oli helppo astua sisään.

Ensimmäinen vuoteni Jyväskylässä on ollut tiivistetysti huippu. Koen että uuteen kaupunkiin muutto ja siellä opiskelu ovat olleet hyviä ratkaisuja ja opettaneet minulle paljon. Opinnot ovat olleet hyvää jatketta aikaisemmille avoimen yliopiston valtio-opin perusopinnoilleni ja pääaineekseni valikoitui luonnostaan valtio-oppi myös täällä. Olen myös pitänyt sukupuolentutkimuksen kursseista kovasti, joten suosittelen niitä kovasti muillekin.

Tänne muuttaessa en olisi uskonut miten paljon uusia asioita pääsen oppimaan ja etenkin kokemaan tämän lukuvuoden aikana. Sanoisin että hyviin kokemuksiini ovat vaikuttaneet monet eri tekijät, kuten juuri Jyväskylä opiskelukaupunkina, YFI:n yhteisöllinen tunnelma, ennakkoluuloton asenne ja kaikkeen mukaan lähteminen. Sain myös keväältä paljon uusia ikimuistoisia kokemuksia ja ensimmäinen ”oikea” opiskelijavappu oli mahtava!

Emma Siimes, toista

kertaa fuksina, tapahtumavastaava

Näin sattumalta itseasiassa Neean Instagram-tarinasta, että hän oli päässyt opiskelemaan YFI:lle ja

ajattelin etten itse ollut päässyt, sillä en ollut saanut minkäänlaista sähköpostia. Kuitenkin uskaltauduin avaamaan opintopolun. Hymy valtasi kehon.

Ennen Jyväskylään muuttamista opiskelin vuoden Vaasassa viestintää. Vaasassa vuosi meni todella nopeasti erinäisissä tapahtumissa

juostessa ja totta puhuen ehkä vähän hämmästelin Jyväskylän hie-

FUKSIKERTOMUS

man laimeampaa tapahtumarytmiä. Henkilökohtaisesti kaipaan täällä Jyväskylässä ehkä muiden alojen opiskelijoihin tutustumista, mutta kuitenkin samalla tykkään todella paljon siitä, että täällä on enemmän ihmisiä ja sitä kautta enemmän tuntemattomia ihmisiä. Se luo jollain tapaa vapauden tunnetta.

huomattavasti edellistä enemmän. Papukaijamerkkejä yliopisto saa minulta myös isosta kirjastosta ja runsaasta opiskelijaravintoloiden määrästä.

Jyväskylässä minusta on tuntunut, että tiedeyhteisö on enemmän läsnä ja näkyvillä. Se on luonut kuuluvuuden tunnetta ja viihtyvyyttä opiskeluun. Tykkään opiskelijana olemisesta todella paljon, sillä periaatteessa saan päättää missä teen töitä. Oli se sitten kotona, kirjastolla tai ulkomailla. Toisaalta se vaatii itseohjautuvuutta, mutta tarvittaessa lähestyvä palautuspäivä antaa aina motivaatiota.

Syksy oli minulle aika vaikeaa aikaa ja enkä senkään takia oikein viihtynyt täällä Jyväskylässä. Lisäksi olin ottanut asunnon aivan sokkona, ja “pitkä” välimatka ystävistä ja kirjastosta hiersi. Kuitenkin nyt uuden vuoden alkaessa muutin lähemmäs keskustaa ja olen alkanut pitämään Jyväskylästä paljon enemmän! Suhteellisen lyhyet matkat kaikkialle tarpeellisiin paikkoihin, ihanat ystävät ja itse päätettävissä oleva arkirytmi tekevät minut tällä hetkellä onnelliseksi. Lisäksi nykyinen, minua oikeasti kiinnostava ala motivoi

Päätin hakea ainejärjestötoimintaan mukaan, sillä halusin kokea ainejärjestötoiminnan pöhinät (lukekaa “pöhinä” sana ironisesti). Nyt jo vanhat hallituslaiset vaikuttivat syksyn tutustumisiltoina kivoilta persoonilta ja heistä huokui ihana yhteishenki. Muutenkin fuksiviikoilta jäi todella tervetullut olo, ja se loi kivan startin opiskeluille. Ainejärjestötoiminnan kautta olen päässyt enemmän kiinni YFI:n yhteisöön ja tutustunut uusiin ihmisiin. Multa siis iso peukku ainejärjestötoiminnalle!

” Tykkään opiskelijana olemisesta todella paljon, sillä periaatteessa saan päättää, missä teen töitä

Puoluelaiset maailmalla

Puolueen ekskursio Ateenaan

Puolueen ulkomaan ekskursioita päästiin vihdoin jatkamaan keväällä 2023 emeritusprofessori Kari Palosen kanssa. Puoluelaisten suuntana oli tällä kertaa Kreikka ja tarkemmin ottaen sen historiallinen pääkaupunki

Ateena, josta demokratian sanotaankin olevan lähtöisin. Itse opiskelen parhail-

laan toista vuotta politiikan tutkimusta ja lähdin ensimmäistä kertaa Puolueen ulkomaan ekskursiolle. Suosittelenkin jo heti alkuun kaikille mukaan lähtemistä, jos siihen tulevaisuudessa mahdollisuus ilmenee.

Yöpaikkamme sijaitsi aivan Ateenan keskustassa Sýntagma-aukion vieressä

hotelli Arethusassa. Vaikka olimmekin jo päässeet Suomen viileyttä karkuun Ateenaan keväiseen säähän, avatessamme hotellihuoneen television saimmekin nähdä presidenttimme Sauli Niinistön haastattelun juuri virallistetusta Nato-jäsenyydestä. Ensimmäisen päivän ohjelma oli täysin vapaa, joten

Sonja Rosqvist, valtio-opin 2. vuoden opiskelija.

kävimme katselemassa Olympoksen Zeuksen temppeliä, kiipeämässä Lycabettus kukkulan päälle sekä nauttimassa kreikkalaista ruokaa.

Seuraavana päivänä useimmat meistä heräsivätkin sitten kadulla pauhaavaan äänekkääseen mielenosoitukseen. Jäi hieman mysteeriksi, mitä mielenosoitus koski. Päivän ohjelmassa oli vierailu Ateenan parlamenttitaloon sekä Ateenan yliopistoon. Ateenan parlamenttitalo oli sisältään upea ja täynnä historiallisia esineitä, kirjoituksia ja maalauksia. Nykyisessä parlamenttitalossa asui vuoteen 1913 asti kuninkaallisia, mutta kahden tulipalon jälkeen kuninkaalliset muuttivat pois. Kuningasperheen entinen valtaistuisali oli muutettu museokäyttöön ja koko parlamenttitalon sisälmyksistä erityisesti huomion kiinnitti kattorajassa sijaitseva sekä huonetta ympäröivä maalaus.

Parlamenttitalossa pääsimme seuraamaan myös Kreikan parlamentin istuntoa ylhäällä sijaitsevista istuimista. Opas kertoi, että meidät tullaan huomaamaan jossain vaiheessa taputusten kera, jolloin erityisen tärkeää oli olla reagoimatta siihen millään tavalla. Vaikka istunto oli kreikankielinen, mielenkiintoista oli analysoida puhujan käyttämiä eleitä. Suomalaisiin verrattuna elekieli oli huomattavasti kiihkeämpää. Oppaan näkökulmasta puhuja oli ollut kuitenkin rauhallinen. Keskustelin pikaisesti myös kierroksella

olleen Suomen Ateena-instituutin johtajan kanssa siitä, minkälainen suhtautuminen Kreikalla on Suomen tuoreeseen Nato-jäsenyyteen.

Parlamentin jälkeen suuntasimme Ateenan yliopistoon kuuntelemaan Kari Palosen luentoa koskien Max Weberin puolustusta parlamentarismia ja demokratiaa kohtaan sekä kreikkalaisen opiskelijan seminaaria Nietcshestä. Luentosali oli Jyväskylän yliopistoon verrattuna hyvin erilainen, sillä seinillä oli esimerkiksi graffiteja.

Torstai aamupäivänä suuntasimme koko porukan kanssa Akropolis-museoon, joka sijaitsi Makrygiannin kaupungin osassa. Museo piti sisällään antiikin aikaisia patsaita, esineitä sekä muita osia Akropolis kukkulalta, jonka suuresta ikkunasta näimmekin kukoistavan. Myös Ateenan kansallista arkeologista museota suositeltiin, mutta itseltäni tämä jäi välistä. Muita historiallisia kohteita Ateenassa olivat Antiikin keskustori Agora sekä Ateenan vanha kaupunki Plaka. Vapaa-aikaa jäi myös perjantaille ja lauantaille reilusti. Osa meistä jäi tutkailemaan Ateenaa ja osa lähti jatkamaan matkaansa muihin maihin.

Lopuksi haluaisin kiittää kaikkia Puolueen ekskursiolle osallistuneita erittäin onnistuneesta matkasta.

Neljä kurkistusikkunaa

Bratislavaan

Emma Lepistö, vaihtarina Comenius-yliopistossa

Kuvittelin tietäväni minkälaiseen soppaan olen lusikkaani laittamassa hakeutuessani Bratislavaan vaihtojaksolle. Varsin pian tuli harvinaisen selväksi, ettei käsitykseni ollut täysin realistinen, vaikka perhekuvioista johtuen minulla oli jotakin tietoa. Tällä lyhyellä alustuksella haluan johdatella muutaman kurkistusikkunan pariin näyttääkseni, millaista vaihtojakson aikana voi olla.

Ensimmäisen kahden kuukauden aikana sairastuin kahdesti. Jälkimmäisellä kerralla yritin parhaan kykyni mukaan hakeutua lääkäriin, sillä alkava poskiontelotulehdus oireili alkuun korvaongelmina. Olin yhteydessä vakuutusyhtiön matkahätäpalveluun kysyäkseni neuvoa siitä, minne minun tulisi ensisijaisesti olla yhteydessä. Vakuutusyhtiöillä luulisi olevan kontakteja Euroopassa, eikö vaan? Mukava aspa lupasi olla paikallistoimistoon yhetydessä. Luonnollisesti tämä paikallistoimisto oli Prahassa, eli ihan yhtä lailla Googlen varassa kuin minäkin. Lopulta sain puhelinnumeron, johon soittaa. Ensinnäkin numero oli väärä, joskin tämänkin lääkärin olisi, sikäli kun Yhdysval-

tojen suurlähetystön nettisivuja on uskominen, pitänyt olla englanninkielen taitoinen. Sen sijaan vastatessaan puheluun kyseinen lääkäri puhui ainoastaan slovakkia. Yrittäessäni sairaana selittää menettelevällä kielitaidollani tilannettani, jyrähti lääkäri kylmästi “älä soita tänne”. Lopulta luovutin epäonnistuneiden puheluiden jälkeen ja suuntasin paikan päälle lähimmälle lääkäriasemille kysymään apua. Ennätin loppupäivän aikana neljään eri paikkaan, joista jokainen tavalla tai toisella käännytti minut muualle. Lohdutuksena paikalliset opiskelijat kertoivat tämän olevan samanlaista paikallisille, joten mitä ilmeisimmin löysin eräänlaisen tasa-arvon kehdon, jossa jokaista rahatilanteesta tai kansalaisuudesta huolimatta kohdellaan yhtä ikävästi.

Toisaalta, ensimmäisen kerran sairastuttuani paikallisen tutorin tuttu lähti avukseni ensiapuun, sillä pysyin hädin tuskin tolpillani enkä olisi yksin kyennyt kohtaamaan kiukkuista hoitohenkilökuntaa heti toisella viikolla. Emme olleet koskaan tavanneet tai jutelleet ja hän teki päätöksen tulla auttamaan minua kaupungin toiselle puolelle minuuteissa. Ärtyneestä henkilökunnasta hän totesi näiden kohtelevan kaikkia samalla tavalla, osittain huonoista työoloista johtuen. Ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Vuolaasti kiiteltyäni auttajaani sain vastaukseksi ehdotuksen auttaa apua tarvitsevia, erityisesti jos kyseessä on vaihtari vieraassa maassa. Saman

vastaanoton sain edellä mainitulta tutorilta, joka kertoi itsekin laittavansa omassa vaihdossaan kokemansa hyvän kiertämään. Vaikka paikalliset itsekin vitsailevat sillä, miten epämiellyttäviä ja juroja slovakialaiset ovat niin sanotun neuvostotrauman jäljiltä kaikilla elämän osa-alueilla, olen kohdannut mitä vilpittömimpiä ja avuliaimpia ihmisiä täällä ollessani.

Eräällä kv-politiikan kurssin ensimmäisistä luennoista tein virhearvion ja istuin eturiviin. Kyseisen kurssin professorilla on tapana pitää opiskelijat hereillä kysymällä kohdennettuja kysymyksiä. Itse näissä tilanteissa lähes poikkeuksetta unohdan kaiken mitä olen mistään koskaan

I/23

Bratislavan KGB Pubissa seinillä liehuivat sekä Trump julisteet että Neuvostoliiton tunnukset

ikinä oppinut. Näin kävi myös tällä kerralla. Pienessä paniikissa vastasin kysymykseen rehellisesti, ettei hän saisi minusta vastausta irti, sillä en saa keskityttyä ja kerättyä ajatuksia. Tauolla professori marssi suoraan luokseni ja pahoitteli tilannetta, sillä hänellä ei missään nimessä ole tarkoitus laittaa opiskelijoita ikävään tilanteeseen. Nopeasti selitin keskittymisvaikeuteni, johon hänen vastauksensa oli kiittää kertomisesta ja luvata ettei hän enää tulisi kyselemään minulta kysymyksiä luentojen aikana, sikäli kun se olisi minunkin mielestäni oppimiselleni parempi. Tämän jälkeen ainoa kysymys, jonka hän on minulta kysynyt, koski sitä, voisinko kuvitella sotaa Suomen ja Ruotsin välillä.

Ruotsalaisia kanssavaihtareita lempeästi härnätäkseni kerroin jääkiekon olevan ehkä ainoa syy sodan syttymiselle. Näille luennoille menen edelleenkin stressittä ja hyvillä mielin.

Peräkkäisiä syntymäpäiviämme juhlistaaksemme leivoimme uuden puolalaisen ystäväni kanssa ja suunnittelimme kutsuvamme kaverit piipahtamaan asuntolan yhteisölliseen tilaan. Sen kummempia ajattelematta lähetin kutsuviestin vaihtareiden isoon WhatsApp-ryhmään. Arvioin kuukauden tutustumisen perusteella muutaman läheisimmän toverin ilmestyvän paikalle. Lopullinen lukema paikalle ilmestyneitä enemmän tai vähemmän tuttuja oli noin kolmekymmentä. Hämmästyksestä ja ilosta häkeltyneenä taisin tirauttaa muutaman onnen kyyneleen, sillä syntymäpäivät eivät oikein koskaan ole olleet itselleni se miellyttävin päivä vuodesta.

Monet jakavat omasta vaihtokokemuksestaan parhaana palana nimenomaan yhteisöllisyyden tunteen, enkä suhteellisen ujona ihmisenä uskaltanut uneksiakaan pääseväni osaksi sitä. En voi väittää tähänastisen kokemukseni olleen pelkkää ruusuilla tanssimista, mutta tulen taatusti muistelemaan aikaani Bratislavassa ankeasta arkkitehtuurista ja kymmenen ihmisen kesken jaetusta heikossa hapessa olevasta saniteettitilasta huolimatta lämmöllä.

Jo 39 vuotta puoluelaista reissaamista

Kirjoittelin viime syksynä lyhyen tekstin Puolue ry:n historiasta ainejärjestön verkkosivuille. Käy ihmeessä lukemassa, jos et ole jo käynyt. Tämä teksti on jatkoa siihen. Verkkosivut löytyvät osoitteesta www.puoluery.fi.

Noin, mainos päättyy.

Puolueen ulkomaan ekskursio -perinne juontaa juurensa ainejärjestön syntyaikoihin aina vuoteen 1984 asti. Ikää traditiolla on siis suunnilleen 39 vuotta; vain kolme vuotta vajaa ainejärjestön itsensä iästä.

Puolueen ulkomaan ekskursioita voisi kutsua jo kä-

Ilona Särkkä

Vanha valokuva Puolueen ensimmäisestä hallituksesta 80-luvun alkupuolelta.

sitteeksi, sillä reissuja on järjestetty muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta joka vuosi viimeisimpään, muutaman viikon takaiseen Ateenaan reissuun asti.

Reissut ovat pääasiassa sijoittuneet kevääseen ja mukana on ollut vaihtelevan kokoinen porukka

Puolue ry:n jäseniä ja valtio-opin opiskelijoita. Reissujen jälkeen on suoritettu selonteko matkasta

Puolueohjelmaan. Ensimmäisillä ekskursioilla osallistujamäärä on ollut maltillisesti noin kymmenisen verran, sillä 1980-luvun alussa valtio-opin oppiaineen vuosittainen sisäänottomäärä oli vain 5 opiskelijaa. Lähtökohtana reissuissa oli lähinnä päästä reissaamaan ja näkemään maailmaa, sillä hyvin harva parikymppisyyden kynnyksellä ollut oli tuohon aikaan käynyt Ruotsia pidemmällä. ”Ei se aluksi mikään formaatti ollut, sitä vain haluttiin tehdä se reissu”, kommentoi Puolueen entinen puheenjohtaja ja nykyinen politiikan tutkija Tuija Parvikko.

Valtio-opin emeritusprofessori Kari Palonen on ollut perustavanlaatuinen osa Puolueen ekskursioita jo ensimmäisistä reissuista lähtien. Idea professorin osallistumisesta on peräisin Paloselta itseltään, joka halusi viedä valtio-opin opiskelijat katsomaan suuresti rakastamaansa kaupunkia, Berliiniä.

Tästä lähtien professori on ollut mukana jokaisella ainejärjestön

ulkomaan ekskursiolla.

Ammattiliitot ja eritoten yliopiston demokratisoitumista tuolloin vastustanut Professoriliitto eivät kiinnostaneet parlamentarismin kannattajana tunnettua professori Palosta ja suunnitteilla ollut Berliinin ekskursio tarjoutui oivasti liiton jäsenmaksujen vaihtoehtoiseksi kohteeksi. Palonen jatkoi liiton jäsenmaksujen suuntaamista opiskelijoihin myöhempienkin ulkomaan ekskursioiden osalta, mikä tuki osaltaan Puolueen ekskursioperinteen vakiinnuttamista.

Aivan ensimmäinen ulkomaan ekskursio suuntautui siis vuonna 1984 Pariisiin. Tätä seurasi vuoden 1985 ekskursio Berliiniin. Tuolloin kaupunkia halkoi vielä Berliinin muuri, joka jakoi alueen kahtia DDR:n Itä-Berliiniksi ja länsiliittoutuneiden Länsi-Berliiniksi. Professori ja opiskelijat sijoittuivat reissullaan Länsi-Berliiniin, jossa Palonen vei opiskelijat professori Volfgang Friz Haugin järjestämään seminaariin Freie Universitätiin. Kaksipäiväinen seminaari tutustutti valtio-opin opiskelijat tavaraestetiikkaan.

Ulkomaan ekskursiot ja ekskursiot itsessään juontavat juurensa pitkälle yliopistomaailmaan. On kuitenkin harvinaista, että professorista tulee yhtä vakiintunut osa ekskursiota, kuin mitä Kari Palosesta on tullut Puolueen

39 VUOTTA PUOLUELAISTA REISSAAMISTA

ekskursioille. Palonen on ollut ensimmäisestä ekskursiosta lähtien arvostettu ja korvaamaton osa Puolueen ulkomaan reissuja muun muassa kaupunkitietämyksensä ja suhteidensa vuoksi.

Unohtamatta tietenkään mainittua taloudellista tukea ja seuraa ylipäätään. Professorin ansiosta jyväskyläläiset valtio-opin opiskelijat ovat päässeet vierailemaan eri maiden paikallisissa yliopistoissa, ja politiikan opiskelijoita kun ollaan, hallintorakennuksissa, lähetystöissä ja edustustoissa.

Matkustusmuotona ensimmäisillä ekskursioilla toimivat interreilauksen innoittamat junamatkat. Junalla liikkumiseen perustuva interrail oli 1980-luvulla suosionsa huipussa, eikä halpalentoyhtiöitä ollut tuolloin yhtäkään. Automatkoilla ja pyöräretkillä Suomessa kesänsä viettäneet nuoret suuntasivat yliopiston aloitettuaan rinkkoineen ja matkashekkeineen kokemaan Eurooppaa junaraiteita pitkin - ”reilaamaan”.

Junat olivat myös ajokortittoman Palosen suosikkikulkuväline. Näin ollen oli luontevaa, että Puolueenkin reissut painottuivat junalla matkustamiseen. Junayhteyksiä hyödyntämällä reissuun saatiin yhdistettyä ajoittain myös useampia kaupunkeja. Esimerkiksi vuonna 1990 ekskursio ulottui akselille Wien – Budapest – Praha

ja vuonna 2013 suunta oli Krakova – Oswiecim.

Puolueen ekskursiot olivat siis monelle opiskelijalle ensimmäisen kosketus ulkomaihin ja reissaamiseen. Puolueen reissujen ulkopuolella nuoret aikuiset kävivät omatoimisesti niin ikään reilaamassa, sillä monelle se oli ainoa vaihtoehto päästä edullisesti tutustumaan Euroopan kaupunkeihin. Interreilaus toi reissaajia ja nuoria lähemmäs toisiaan, sekä oman reiliporukan sisällä, että muihin reilaajiin tutustumalla. Reissaaminen teki nuorista osan laajempaa yhteisöä ja toimi samalla mahdollisuutena tutustua omaan itseen.

Yhteisöllisyyttä ovat Puolueenkin ekskursiot olleet täynnä, kun joukko jyväskyläläisiä nuoria ja professori ovat lyöneet viisaat päänsä yhteen ruokapaikkojen ja nähtävyyksien osalta. Näin eritoten 1980-luvulla, aikakaudella ennen internetiä, jolloin paikkoja etsittiin karttaa pyöritellen. Osa reissujen ohjelmasta suunniteltiin etukäteen, mutta paljon tilaa jätettiin myös spontaaneille mieliteoille. Kartan avulla löytyivät niin museot kuin kiinnostavat kirjakaupatkin.

Nykyisin internet on tuonut oman, keventävän lisänsä myös ekskursioihin, kun kaikki tieto on vain naputtelun päässä. Myös valokuvien määrä ensimmäisillä ”excuilla” oli

I/23

vähäinen digikameroiden puuttuessa. Filmiä tuli säästellä ja kuvat otettiin vain valikoiduimmista hetkistä.

Nykyisin puoluelaiset lähtevät reissun päälle lähtökohtaisesti lentokentältä käsin. Reissun fasiliteetit etsitään sieltä mainitusta internetistä ja valokuvia tallentuu puhelimen muistiin entisaikoja enemmän. Tästä huolimatta ensimmäisten Puolueen ekskursiolle lähtijöiden ja viimeisimpien välillä on kuitenkin paljon samankaltaisuutta. Sellaista, mikä yhdistää universaalisti interreilaajaa ja ekskursiolla kävijää. Sitä ensimmäistä ja viimeisintä.

Ehkä ulkomaan ekskursiot ovat tarjonneet reilikokemusten tapaan puoluelaisille mahdollisuuden oppia jotain uutta itsestä. Jotain uutta, minkä voi löytää vain ekskursiolla.

Juttua varten on haastateltu emeritusprofessori Kari Palosta ja Puolue ry:n vuoden 1982 puheenjohtajaa Tuija Parvikkoa.

Jutun taustaksi on luettu Meeri Haapakosken ja Kari Palosen toimittama teos ”Politiikkaa matkustamalla” (2022). Sekä Mikko Mankan teos ”Interrail-muistoja” (2022).

Kaikille Puolue-mielisille (ja miksei mielettömillekin) erityissuositus allekirjoittaneelta teokselle ”Politiikkaa matkustamalla”!

Kaikki tiet vievät Arkadianmäelle?

Flaikutusta, tienvarsimainoksia ja vaalikoneita. Tämän kevään eduskuntavaaleissa ehdolla oli 2 424 ehdokasta, joista valittiin vajaa kymmenesosa. Miten erottua massasta?

Sami Karvinen & Arttu Mäenpää

KAIKKI TIET VIEVÄT ARKADIANMÄELLE?

Puolueohjelman toimitus haastatteli kolmea eri lähtökohdista Riksdagshusetin penkeille tänä keväänä pyrkiviä eduskuntavaaliehdokkaita, tarkoituksenaan selvittää, millaisia ihmisiä Keski-Suomesta on vaaleissa ehdolla, miten he valmistautuvat vaaleihin ja miten he aikovat tulla valituksi. Haastatteluun lähti mukaan valaiseva kirjo ehdokkaita – kansanedustaja Bella Forsgrén, eduskuntavaaliuntuvikko Eveliina Kangasniemi ja kaupunginvaltuutettu Ira Vainikainen antoivat kukin omanlaisensa näkemyksen siitä, miltä vaalikevät saattaa ehdokkaalle näyttää.

Raha ja sen määrä nousi kaikilla kolmella ehkäpä kiperimmäksi tekijäksi.

Seminaarinmäen yliopistokampus kylpee jylhänä vilakassa kevättalven auringossa, kun nuori kansanedustaja tarpoo puhelin korvallaan C-rakennuksen pääovia kohti. Luikahdettuaan sisälle hän viittilöi anteeksipyytävästi aulassa kahvikupit kädessä vartoavia Puolueohjelman haastattelijoita odottamaan hetken – edes puoluelaiset eivät voi estää kiireistä valtakunnanpäättäjää toimittamasta työasioitaan.

Kampukselle on saapunut tietenkin Vihreän liiton Bella Forsgrén, 31, joka vielä ennen varsinaiseen haastatteluun ryhtymistä tiedustelee toiveikkaana päärakennuksen vahtimestarikopista marraskuussa kadonnutta silmälasikoteloaan. ”Tosi noloa, kuka oikeasti hukkaa silmälasikotelonsa”, Forsgrén päivittelee haastattelijoilleen matkalla tyhjään kokoustilaan Proximan ja päärakennuksen välisellä käytävällä.

Kotelo on jäänyt viimekuukausina taka-alalle Forsgrénin lukuisten luottamustointen ja nyt myös eduskuntavaalien tähden. Kaikki pitää näet hoitaa kunnialla loppuun, eikä yksi tehtävä ole toista tärkeämpi. Forsgrén paljastaakin, että rennon ulkokuoren alta löytyy järjestelmällinen organisaattori, joka on aloittanut vaalityöskentelyn jo hyvissä ajoin. Kampanjan suunnittelu on

hoidettu jo marraskuussa ja aikaisempien vaalien eteen tehty työ kantaa hedelmää, sillä osan materiaaleista, teemoista ja grafiikoista voi kierrättää. Rahoitus ei kuitenkaan toimi samalla tavoin ja jokaisen ehdokkaan rahoitusmalli on hieman erilainen. Rahoitusta miettiessä ei riitä, että pohtii, miten budjetti syntyy, vaan tulee ottaa huomioon myös mistä varat tulevat.

”Eri puolueet saavat vähän eri lailla rahoitusta, Vihreiden haaste on se, kun meillä ei ole vaikka Demareiden tavoin tosi paljon kiinteistöjä, eikä saada rahoitusta suuryrityksiltä niin kuin Kokoomus. No, varmaan Vihreät voisi niitä yrityssuhteita parantaa, mutta toisaalta en voi luvata niille suuryrityksille mitään, mitä en itse kannata”, Forsgrén avaa.

Kansaa ei sovi suututtaa vaalien alla.

Kun edessä istuu kansanedustaja, tuntuisi hölmöltä olla kysymättä miten ja milloin vaalit alkavat näkymään työpaikalla. Forsgrén kertoo vaalihuuman, tai -kuumeen lähestyvän vaiheittain. Ensimmäisenä ilmiönä manifestoituvat istuntosalissa yleistyvät aiempaa

kärkkäämmät puheenvuorot, joilla pyritään saamaan näkyvyyttä. Puheenvuorot eivät sinällään kuitenkaan hankaloita varsinaista työntekoa, mutta Eduskunnasta katoavat myös kaikki kompromissit eikä päätöksiä saada aikaan. Kansaa ei sovi suututtaa vaalien alla.

”Ihmiset alkaa puhumaan jotain ihan ihme kieltä ja sitä miettii, että what is happening, kunnes muistaa että, ah, vaalit. Tämä vaihe on sellaista kutkutusta, joka on jo ennen sitä, kun kaikki alkaa suunnittelemaan kampanjoitaan”, Forsgrén muotoilee.

Kutkutusvaiheen jälkeen eduskunta siirtyy suunnittelemaan kaikessa hiljaisuudessa kampanjoitaan, kunnes varsinainen vaalihulina, eli yleisölle näkyvä kampanjointi alkaa. Kun kampanjaa aletaan työntämään eteenpäin junamaisella järjestelmällisyydellä, kansanedustajien paineensietokyky korostuu.

”Kaikilla on erilaisia paineensietokykyjä, mutta olen kyllä päätynyt lopputulokseen, että jos tosissaan yrittää kampanjoida, niin sellainen vaalihillittömyys iskee jossain vaiheessa. Kuulin että joku ehdokas oli tyyliin pari päivää ennen vaaleja ostanut jonkun neljän tonnin mainoksen, mikä ei kuulunut sen vaalisuunnitel-

KAIKKI TIET VIEVÄT ARKADIANMÄELLE?

maan ollenkaan. Stressi näkyy eri tavoin ja osan paineensietokyky ei kestä, osa tekee sitten joskus kaikkea kreisiä, mikä on ihan inhimillistä kun monella menee kampanjaan paljon rahaa. On isoja toiveita”, Forsgrén tarinoi.

Forsgrénia kuunnellessa vaikuttaa siltä, että kun on itse vaalihumussa mukana, stressiä kohtaan syntyy ehkä eräänlainen vauhtisokeus, johon kiinnittää oikeasti huomiota vasta, kun sen rinnalle syntyy kontrastia. Miltä näyttää jatkosta haaveilevalle poliitikolle kansanedustaja, joka on päättänyt tänä keväänä astua Pater noster -hissistä ulos viimeistä kertaa?

”Hämmennyin kun kuulin, että Emma Kari ei enää jatka Eduskunnassa, mutta Emma oli viimeiset kaksi kuukautta kaikista kansanedustajista hyväntuulisin. Oli aina niin hymyileväinen ja näytti vain siltä kuin hän olisi tanssinut joka paikkaan. Sen näkee kun ihmisillä ei ole enää mitään paineita jatkon suhteen”, Forsgrén muistelee.

Mutta miksi sitten edes pyrkiä uudelle kaudelle, jos stressi vie useimmilta ehdokkailta hiukset päästä ja jättää loput harmaiksi? Forsgrénille vastaus on helppo.

”Koen että minulla on vielä paljon annettavaa etenkin sillä perusta-

solla, jolla politiikan vois ainakin tulevaisuudessa toivoa olevan. Tämä kausi on ollut erityisen poikkeuksellinen koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan takia – ja se on näkynyt työssä. Olisi hienoa saada työskennellä eduskunnassa myös normaaliaikana. Kriisiaikanakin hallitus sai tehtyä melkein kaiken mitä halusi, mutta ei kukaan voinut tietää, että minkälainen tästä hallituskaudesta tulee. Kriisiaika ja poikkeuslaki opetti minulle tosi paljon, mutta ilman kriisejä pystyisi keskittymään enemmän sellaisen perushyvän tekemiseen”, Forsgrén selittää.

PUOLUEOHJELMA I/23

Toiselle haastateltavalle paikallispoliitikolle, 36-vuotiaalle Eveliina Kangasniemelle eduskuntavaaliehdokkuus ei ollut mikään itsestäänselvyys.

Yhteiskunnallista taustaa vapaa-ajallaan teatteria harrastavalta Kangasniemeltä löytyy ammattiyhdistys- ja järjestötoiminnasta sekä toimittajana työskentelystä. Hän on myös Keuruulla tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n paikallisosaston puheenjohtaja, mutta Kangasniemen paikka Kristillisdemokraattien listalta tämän kevään vaaleissa olisi kuulostanut kuusi vuotta sitten takaisin kotiseudulleen muuttaneelle copywriterille vielä kaukaiselta. Täysipäiväistä työtä tekevä perheellinen Keuruun Haapamäellä asuva medianomi ennättikin haastatteluun vain etäteitse, sillä vaali-, työ- ja perhe-elämän tasapainottelu on ajoittain haastavaa. Kangasniemi kertookin yllättyneensä, kuinka paljon työ vaatii ja kuinka paljon jotkut ovat valmiita sen eteen antamaan.

”Olen huomannut, että jotkut ovat todella sitoutuneita vaalityöhön, ja ottavat lomaa töistä tai opinnoista, laittavat omaa rahaa kampanjaan ja niin edelleen. Tiesin kuitenkin että omalta osalta ei ole mahdollisuuksia tällaiseen, pakko hoitaa täyspäivätyöt yms. Vaalityö on yllättävän työlästä kuitenkin”, Kangasniemi kertoo.

“Tämä on tavallaan aika jännää, koska en ole aikasemmin tehnyt vaalityötä. Kun kyseli muilta, että mitä se varsinaisesti on ja miten

sitä tehdään, niin minua rohkaistiin, että tee sen verran mitä pystyy oman jaksamisen mukaan”, Kangasniemi jatkaa.

Politiikaan mukaan Kangasniemi lähti viimeisimmissä kuntavaaleissa puoliksi sattumalta. Eduskuntavaaleihin tämä lähti  vastustellen vasta, kun erikseen pyydettiin.

”Mutkan kautta minua pyydettiin kuntavaaleissa ehdokkaaksi, mitä välttelin viimeiseen asti. Olen aina kokenut yhteiskunnallisen vaikuttamisen omaksi asiakseni, mutta pidin itseäni ehkä enemmän sellaisen järjestötason toimijana. Eduskuntaehdokkaaksi en itseäni tyrkyttänyt, mutta kun pyydettiin mukaan, vastahakoisesti sitten lähdin kuitenkin. Ajattelen, että ehkä politiikassa on liian vähän sellaisia tavallisia ihmisiä”, Kangasniemi aprikoi.

Haastattelun edetessä Kangasniemen puheista syntyy kuva, että jos sanakirjassa olisi kohta termille ”vastahakoisesti poliitikko”, tämän kuva löytyisi määritelmän alta. Kuitenkin tästä löytyy myös Kangasniemen ehdokkuuden ytimekkäin viesti: politiikkaan tarvitaan enemmän nuorempia, Kangasniemen sanojen mukaan tavanomaisia ihmisiä. Politiikan ei tulisi kuulua vain ammattipäättäjille, vaan kansanedustajan tulisi

KAIKKI TIET VIEVÄT ARKADIANMÄELLE?

nimenomaan olla kansan edustaja – samasta puusta vuoltu kuin kaikki muutkin.

tulella”

Kangasniemi katsoo tulevansa poliittisen kentän ulkopuolelta, mikä ei ole välttämättä lainkaan kamala asia. Pienellä paikkakunnalla uudet kasvot ponnahtavat esiin ehkä enemmän vanhojen tuttujen konkarien keskellä, mutta jos on tuttu ja tunnettu, on se silti kampanjoinnissa etu.

”Paikallisesti on tullut esim. sellaisia kommentteja että ‘kuka toi on’, että onks toi keuruulta vai miten. Täällä ihmiset tunnistavat, että ai se on ollut tuolla töissä tai se on ton tyttö tai muuta sellaista. Ihmisiä kuitenkin kiinnostaa juuri jotenkin paikallisesti tuore kasvo. Sillä ainahan täällä on ne samat naamat vuodesta toiseen tyrkyllä. Totta kai sitä pitäisi ajatella, että on mahdollisuus olla ne uudet kasvot vanhojen keskellä, käytännössä se on kuitenkin varmaan uhka”, Kangasniemi tuumii.

”Mielestäni ihmisten pitäisi enemmän vaan lähteä mukaan,

ja jos enemmän lähdettäisiin, äänestäjätkin tajuaisivat että hei meillähän on vaihtoehtoja”, hän jatkaa.

Samanlainen jalat maassa -asenne pätee myös vaalikampanjaan: Kangasniemi toteaa, että ei aio opetella ulkoa puolueohjelmia tai ryhtyä esittämään mitään mitä ei ole.

Koko ajatus vaalikampanjastakin on hänelle hieman vieras. Kysyttäessä vaalistrategiasta Kangasniemi naurahtaa hieman ja vastaa:

”Kieltämättä, minulla ei kyllä varmaan ole sellaista. Olen kuitenkin sellainen ihminen, että tykkään leikkiä tulella. Ajattelin, että jos en tällaisena kelpaa, niin sitten se on niin”, Kangasniemi toteaa tomerasti.

”Tykkään leikkiä

Eletään Puolueen vaalipaneelia edeltävää aamupäivää. Ira Vainikainen, 27-vuotias kaupunginvaltuutettu, opiskelija-aktiivi ja yhteiskuntapolitiikan maisteriopiskelija saapuu haastatteluun minuutilleen ajassa, mukanaan Semman kahvilasta haettu kasvisbagel. Bagelista löytyy punasipulia, tomaattia, kesäkurpitsaa ja erilaisia kasviksia. Kalenteri on tässä vaiheessa vaalikevättä sen verran tuhdissa kunnossa, että lounas tulee syötyä usein niin sanotusti ”tien päällä”.

Tuon tien suunta on tietysti eduskunta, jossa Vainikainen haluaa taata Suomessa toimivan hyvinvointivaltion vielä tulevaisuudessakin.

Vainikaisella on näet omakohtaista kokemusta suomalaisen hyvinvointimallin tärkeydestä, sillä kainuulaistaustaisen naisen juuret löytyvät suhteellisen vaatimattomista lähtökohdista, ”duunariperheestä.” Ei lienekään siis ihme, että alkusysäys poliittiselle taipaleelle liittyi hyvinvointiin, sillä Vainikainen mainitsee erityisesti Sipilän pääministerikauden opiskelijoiden asemaan vaikuttaneet leikkaukset ja miltä ne tuntuivat silloiselle kandivaiheen opiskelijalle.

Vastaus on, että karulta.

Tämän vuoden eduskuntavaaleihin ehdolle lähteminen ei tullut Vainikaiselle yllätyksenä, vaan aikaisemmasta poliittisesta taustasta oli luontevaa ponnistaa. Historiaa löytyy muun muassa ylioppilaskunnan edustajistosta sekä hallituksesta, vasemmistonuorista ja sittemmin Jyväskylän kaupunginvaltuustosta. Viime eduskuntavaaleissakin kiinnostusta olisi ehdolle lähtemisestä kuulemma löytynyt, mutta ehdokkuus jäi vielä tuolloin nimekkäämmille poliitikoille. Nyt Vainikainen kokee, että hänen poliittinen uskottavuutensa alkaa olla tähänastisen vaalimenestyksen perusteella sillä tasolla, että hyppääminen vaalilinjurin kyytiin tuntui luontevalta.

Toimittajien kysyessä vaalibudjetista, Vainikainen kertoo, että tuon bussilipun hinnaksi vaikuttaisi muodostuvan tähän mennessä noin 4000 euroa. Jää nähtäväksi, pitääkö summa renkaat tiellä Arkadianmäelle asti. Edellisissä eduskuntavaaleissa läpi päässeiden kansanedustajien

”Demokratiaa pitäisi tehdä asiapitoisesti, eikä rahalla”

KAIKKI TIET VIEVÄT ARKADIANMÄELLE?

vaalibudjetit olivat keskimäärin 37 000 euroa, Kokoomuksen ehdokkaiden kampanjoiden keskimääräisen hintalapun asettuessa tästä roimasti ylöspäin ja Perussuomalaisten taas huomattavasti alakanttiin.

Tilanteesta Vainikainen on toisaalta kivuliaan tietoinen, mutta toisaalta näkee suhteellisen vaatimattomassa budjetissa myös toisen puolen.

”Se on tietyllä tavalla omien arvojen mukaista, demokratiaa pitäisi tehdä asiapitoisesti, eikä rahalla. Budjettini 4000 euroa on osa meidän oman tukiryhmän rahoitusta, osa yksityishenkilöiden pienlahjoituksia ja osa muilta järjestöiltä tullutta tukea.”

Raha on eittämättä olennaista, mutta tärkeäksi Vainikainen kokee myös oman tukijoukkonsa. Ryhmä on hänen mukaansa mukana monessa asiassa tiiviisti ideasta toteutukseen asti. Vainikainen on kuitenkin tarkka siitä, mitä hänen nimissään julkaistaan: kirjoitukset ovat oman kynän jälkeä.

”Kun tätä työtä tehdään omalla naamalla ja persoonalla niin sitä on aika tarkka ehdokkaana, että mitä tehdään ja millä tavalla tehdään. Tulin niin todella tarkaksi ja kriittiseksi tässä, että jopa yllätti

itsensä. Oletin, että olisin vähän rennompi, kuin mitä olen nyt ollut.”

Ulko- ja lehtimainonnan korkea hintalappu on pakottanut kuitenkin pitämään kampanjan osalta mielessä tärkeimmät. Esimeriksi lehtimainonta tavoittaisi laajalti eri ikäluokkia, mutta Vainikainen kokee oman vahvuusalueensa sijaitsevan juuri nuoremmissa äänestäjissä, ja erityisesti opiskelijoiden keskuudessa. Omille vertaisryhmille ominainen mediaympäristö, siis toisin sanoen sosiaalinen media, on onneksi bussinkylkimainoksia huokeamman hintaista. Päätös viestinnän alustoista ja kohteista on ollut kampanjassa tarkoituksellista. ”Se on ollut ihan tietoinen valinta”, sanoo Vainikainen.

Juurikin ”opiskelija”on Vainikaiselle tärkeä sana sekä henkilökohtaisesti että vaalikampanjassaan.

Yliopistokampuksen hän kokee kodikseen: ”Olen asunut Jyväskylässä kymmenisen vuotta ja viettänyt täällä yliopistollakin niin paljon aikaa, että kun tänne kampukselle tulee, tekee hommia ja käy lounaalla niin sitä tuntee olevansa oikeassa paikassa.”

Vainikainen kokee opiskelijuutensa pääosin voimavarana ehdokkuutensa suhteen, mutta ymmärtää kuitenkin, että kampuksen

ulkopuolella opiskelijan leima saattaa näyttäytyä myös negatiivisena.

”Puhun kampanjassani aika paljon lukukausimaksuista ja opiskelijoiden toimeentulokysymyksistä, niin tuohan se sitä uskottavuutta, että on itsekin siitä taustasta. Mutta toisaalta, kun lähtee sitten vähän kampuksen ulkopuolelle tekemään vaalityötä niin sitä kysyy ehkä itseltäänkin, että pidetäänkö minua uskottavana, kun olen vielä opiskelija.”

Lukijoille terveisiksi Vainikainen painottaa kaikkien tärkeyttä demokratiassa:

”Politiikan tutkimuksen opiskelijoita tuskin tarvitsee patistaa äänestämään, mutta toivon että puoluelaiset myös patistavat aktiivisesti muita läheisiään uurnille”.

Erilaiset poliittiset lähtökohdat tarjoavat ehdokkaille erilaisia mahdollisuuksia. Eduskuntaan harvoin ponnistetaan täysin tyhjästä, vaan useimmiten valitut ehdokkaat ovat entuudestaan tunnettuja poliitikkoja, kuntapäättäjiä, puolueaktiiveja, järjestötoimijoita tai muita julkisuuden henkilöitä. Poliittisessa etenemisessä vallitsee hierarkian omainen kirjoittamaton sääntö, jonka ohittamisessa onnistuu vain harva. Poliittisen urapolun ansioluettelo on kokemuksen sijaan julkisuus. Ministeri on lähtökohtaisesti suotuisammassa asemassa jatkokaudelle kuin kunnanvaltuutettu, joka on kuitenkin suotuisammassa asemassa kuin ensimmäistä kertaa vaalikojun nurjalle puolelle päätynyt päivätyöläinen. Jo yksinomaan se, että ollaan hakemassa jatkokaudelle antaa huomattavan edun valtaosaan muista ehdokkaista. Joskus pakkaa sekoittavat kuitenkin näyttelijät, muusikot ja muut yhteiskuntavaikuttamisen ulkopuoliset toimijat, jotka erottuvat monenkirjavasta ehdokkaiden joukosta silkalla olemassaolollaan.

Julkisuus ei kuitenkaan ole poliittisen etenemisen ainoa valuutta, vaan jokainen haastattelemamme ehdokas kertoo omalla tavallaan, kuinka varsinainen valuutta, kahiseva riihikuiva raha näyttelee

KAIKKI TIET VIEVÄT ARKADIANMÄELLE?

valtavaa osaa kampanjoinnissa. Rahalla saa lentolehtisiä, tienvarsikylttejä, Instagram-mainoksia sekä oman kuvansa linja-autoihin, lehtiin, radioon ja televisioon, eikä useimpien budjetti yksinkertaisesti mahdollista kaikkia mainonnan muotoja. Vaalistrategian merkitys ja kampanjan kohdennus korostuvatkin erityisesti, kun puhutaan rahan määrästä. Ehdokkaan tulee tuntea demografiansa ja kampanjoida sen mukaan – nuorille ei ole tehokasta mainostaa Facebookissa tai sanomalehdessä – ja eläkeläisille suunnattu mainos joikuaa kuuroille korville Jodelissa.

Toteutuuko erilaisten

valtiovaltaa edustavien

toimielinten demokraattinen tehtävä, jos kaikkialla on samat henkilöt päättämässä?

Eduskuntaan ensimmäistä kertaa pyrkivät Ira

Vainikainen ja Eveliina

Kangasniemi työstävät

kampanjaansa verrattain kitsaalla alle 5000 euron

budjetilla, kun istuva kansanedustaja Bella Forsgrén pyrkii varmis-

tamaan paikkansa noin 20 000 euron vaalirahastolla. Forsgrénin budjetti voi vaikuttaa suurelta, mutta seisoo kuitenkin samalla viivalla useimpien istuvien ehdokkaiden kanssa ja kalpenee monen muun ehdokkaan rinnalla – SDP:n Sanna Marin ilmoittaa henkilökohtaiseksi budjetikseen yli 46 000 euroa, Keskustan Markus Lohi työskentelee reilun 60 000 euron tilillä ja Kokoomuksen Kai Mykkäsen rahasto lähentelee peräti 80 000 euroa. Suurimmat vaalibudjetit löytyvät luonnollisesti kuitenkin pääkaupunkiseudulta ja yltävät reilusti yli 100 000 euroon.

On kiistämätön tosiasia, että rahavirrankin suhteen Arkadianmäen vakiasukit nauttivat asemansa suomia etuoikeuksia –rahoittaja saa todennäköisemmin rahoilleen vastinetta antaessaan sen tunnetulle poliitikolle. Raveissakin lyödään vetoa ennemmin hevosille, jotka ovat näyttäneet aiemminkin juoksevansa vikkelästi.

Tulisiko lähtökohtien suomasta edusta olla huolissaan? Vaikuttaa siltä, että viime vuonna käytyjen ensimmäisten aluevaalien aikana alettiin käydä näkyvämmin keskustelua siitä, onko vallan kasautuminen ongelma (asiasta on uutisoinut esimerkiksi Yle).

Tunnettu poliitikko pääsee kui-

I/23

tenkin lähtökohtaisesti virkaan kuin virkaan helpommin kuin tuntematon, joten kunta-, alue-, eduskunta- ja jopa eurovaaleissa valitaan kerrasta toiseen samoja kasvoja. Oikeusministeriön laatiman tilaston mukaan vaaleissa 2023 noin viidesosa kaikista 2424 ehdokkaasta toimii jo sekä kunta- että aluevaltuutettuna ja tullessaan valituksi vetäisi alleen jo kolmannen istuimen. Useassa virassa toimiminen samanaikaisesti on paitsi toimijoille henkisesti kuormittavaa ja joskus logistisesti mahdotonta, mutta voi aiheuttaa myös ristiriitoja päätöksenteossa.

Miten kunta- ja aluevaltuutetun tulee toimia, jos taantuvan kotikunnan terveysasema ollaan lakkauttamassa, jotta 200 kilometrin päähän maakuntakeskukseen saadaan palkattua lisää työntekijöitä?

Kummalle taholle ehdokkaan tulisi olla uskollinen? Toisaalta vaalipiireihin on sisäänrakennettu se, että jokaisella alueella on oma edustajistonsa, mutta onko valtakunnalliselle politiikalle hyvä vai huono asia, että jokaisen odotetaan ajavan enemmän oman tonttinsa etua? Onkin tärkeää pohtia, toteutuuko erilaisten valtiovaltaa edustavien toimielinten demokraattinen tehtävä, kun toisistaan teoriassa erotetuissa elimissä on päättämässä samat tai edes osittain samat henkilöt? Onko demo-

kratia viimein ajautunut siihen ”kriisiin”, jossa sen on jo pitkään puhuttu olevan?

Lyhykäisyydessään: pohjimmiltaan vaalien tulokset lyödään lukkoon lähtökohdilla. Poliittisessa hierarkiassa kiipeäminen vaatii näkyvyyttä, jonka saavuttamiseen toinen joutuu tekemään enemmän töitä kuin toinen. Kun hierarkiassa pääsee kiipeämään riittävän korkealle, on lumipalloa hankala pysäyttää. Vallan kasautuminen on samaan aikaan julkisuuden kasautumista, mikä voi haavoittaa poliittista vaihtuvuutta, joka on kuitenkin demokratian peruspilareita.

Toisaalta nykyisen suurien puolueiden ehdoilla ja etujärjestöjen rahoituksella toimivan poliittisen järjestelmän voidaan ajatella toimivan eräänlaisena suodattimena: jotkut politiikan tutkijat pitävät liiallisen populismin estämistä elinvoimaisen demokratian kannalta nimenomaan positiivisena asiana. Aivan kuka tahansa ei pääse säätämään lakeja ja tämä yksinkertaisesti edistää valtion vakautta.

Mielenkiintoinen kysymys siis kuulunee, olisiko uusien ei-vakiintuneiden nimien nousemista pinnalle jotenkin syytä helpottaa?

Suuri Puolue-visa -Kymmenen kysymystä

Vilho Seppä & Arttu Mäenpää

Kiitos sinulle, jos olet lukenut tämän kevään Puolueohjelmaa näin pitkälle!

Nyt olisi pienen loppukevennyksen paikka. Vastaa muutamaan kinkkiseen

kysymykseen, lähetä oikea rivi osoitteeseen viestinta.puoluery@gmail.com

30.9. mennessä ja osallistu arvontaan, jossa sinulla on mahdollisuus voittaa syksyllä saapuvia upouusia haalarimerkkejämme, sekä puolue-tarran!

Osio 1: Poliittinen retoriikka

1. Kuka seuraavista on omien sanojensa mukaan opiskellut valtio-oppia ja osaa asettaa puolueet poliittiselle kartalle?

a) Petteri Orpo

b) Sanna Marin

c) Puolueen Juuso

d) Paavo Väyrynen

2. Mikä Timo Soinin lentävä lausahdus lähti leviämään TikTokissa 2023

a) Tänään on tilipäivä!

b) Tuli iso Jytky!

c) Guggenheimiin ei tule valtion rahaa!

d) Se on rikkaiden Neuvostoliitto tämä EU!

Osio 2: Yhteiskuntatieteellis-filosofinen tiedekunta

3. Mitä seuraavista nimistä ei ehdotettu suuressa nimikansanäänestyksessä YFI:n yhteisen ja uudenkarhean aj-tilan nimeksi?

a) Keltinmäen palloiluhalli

b) Kokoomuksen puoluetoimisto

c) Kusikoppi

d) Aristoteline

4. Kuinka monta hallituslaista Puolueella, Fokuksella ja Mephistolla on yhteensä?

a) 43

b) 38

c) 20

d) 36

Osio 3: Hedelmät ja vihannekset

5. Mitä vihannesta vastaan Yhdistyneiden kuningaskuntien entinen pääministeri Liz Truss kamppaili Daily Star -tabloidilehden livelähetyksessä syksyllä 2022?

a) Kurpitsa

b) Kaali

c) Jäävuorisalaatti

d) Kurkku

6. Minkä hedelmän tai vihanneksen nimeä kantava poliitikko nousi Italian pääministeriksi lokakuussa 2022?

a) Giorgia Mandarini

b) Giorgia Zucchini

c) Giorgia Meloni

d) Giorgia Banani

KYMMENEN KYSYMYSTÄ

Osio 4: Puolue

7. Missä ajassa puheenjohtaja Tino Tynkkynen johti Puolueen 2020-luvun lyhyimmän hallituksen kokouksen keväällä 2023?

a) 1h 50min

b) 2h

c) 45min

d) 25min

8. Missä kuussa vuoden 2022 fuksit saivat haalarinsa?

a) Lokakuussa

b) Joulukuussa

c) Maaliskuussa

d) Tulossa™

Osio 5: Maailman tila

9. Mikä kivi siirrettiin Skotlannista Lontooseen Kuningas Charles III:n kruunajaisia varten

a) Viisasten kivi

b) Stone of Destiny

c) Jalokivi

d) Stone of Gods

10. Mitkä ehdot Turkin Recep Tayyip Erdoğan esitti Suomen nato jäsenyydelle?

a) Kreikkalaisen jugurtin poistaminen kaupoista

b) Suomalaisturistien tapakoulutus ennen aurinkorannoille lähettämistä

c) Se joku terrorismin estäminen

d) Taloudellinen tuki t. Inflaatio on 44%

Se oli siinä! Kiitos, että tuet Puoluetta ja olet mukana

Jyväskylän valtiooppineimmassa ainejärjestössä

Jos Puolueohjelman lukeminen inspiroi tai innosti, tulethan mukaan tekemään kanssamme seuraavaa numeroa! Tarkkaa suunnitelmaa siitä, mitä haluaisit kirjoittaa ei tarvitse aluksi olla. Kaikki siis mukaan :)

Ota yhteyttä: viestinta.puoluery@gmail.com