Puolueohjelma I / 2019

PUOLUEOHJELMA I / 2019

Kuva: Christian Kiviranta

Sisällys

2

Päätoimittajan tervehdys – Juhani Marjomaa

3

Puheenjohtajan tervehdys – Sani Suutari

4

Kompassin kirkkain kärki – Juuso Koskinen

7

Rikastuttavia kokemuksia ja kansainvälistä verkostoitumista Eurooppanuorissa – Amani Al-mehsen

9

Realistinen analyysi demokratiasta, eli Edustuksellisen demokratian periaatteet – Niko Kristian Tiitto

11

Kohtaamisia tšekkiläisen byrokratian kanssa – Henrik Wacker

13

Puolue excuilee – Ilona Nurminen

14

Puoluetoiminta - mahdollisuuksien ja kokemusten ehtymätön lähde – Niilo Nissinen

16

Politiikka – pelkkää puhetta ilman tekoja? – Juhani Marjomaa

1

huomattavasti lievempänä – myös europarlamenttivaalien tuloksessa. Kun Suomessa ja ympäri Eurooppaa vaalitulokset ovat ”omituisia” ja tuntuu, että elämme aina jonkinlaista murroskautta, niin pääteltävissä on, että meiltä tulevilta politiikan asiantuntijoilta eivät ole työt loppumassa – päinvastoin. Tästä seuraakin sitten se, että Puolue (mitä luultavimmin1) ei kaadu koskaan!

Päätoimittajan tervehdys Pitelet kädessäsi uutta, painotuoretta Puolueohjelman numeroa. Tai tarkemmin sanottuna sinulla on jonkinlaisella datalaitteella auki nykyaikaisen nuorekas, ainoastaan sähköisenä julkaistu Puolueohjelma. Tekniikka kehittyy kaiken aikaa, mutta meille tärkeät asiat ainoastaan korkeintaan muuttavat muotoaan – näin myös Puolueohjelma.

P.S. Tahdon myös onnitella uusia YFI:läisiä hienon opiskelupaikan saamisesta, ja toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi joukkoomme. Syksyllä nähdään – olemme nimittäin teitä vastassa huikean tutorporukan voimin!

Olettaa saattaisi, että politiikan tutkimuksen tai valtio-opin ainejärjestön julkaisussa keskityttäisiin tällaisena keväänä vaaleihin – näin ei ole kuitenkaan päässyt käymään. Tämä johtuu lähinnä siitä, että Puolueohjelman tekstien kirjoittaminen ja lehden taittaminen osuivat erityisesti aikaan, jolloin eduskuntavaaleihin liittyvä hulina oli kovimmillaan. Vaalien kommentointi olisi siis ollut hyvin hankalaa ja pintapuolista. Siispä, jos odotit saavasi eteesi lehden täydeltä vaalijuttuja, niin et saa. Sori siitä. Kuitenkin esimerkiksi Yleisradiolla ja Helsingin Sanomilla on halukkaille tarjolla mielestäni erinomaisia vaaleja koskevia analyysejä, joihin kannattaa tutustua, mikäli ei jo ole niin tehnyt. Vaaleja käsitteleviä juttuja on saatavilla myös Puolueohjelman edellisessä numerossa – niitäkin kannattaa lukea, vaikka niissä ei mistään tuloksista tietenkään ole tietoa.

Juhani Marjomaa Politiikan tutkimuksen toisen vuoden opiskelija, Puolueohjelman päätoimittaja I/2019, ensi syksyn tutor ja opiskelijalähettiläs

Oli miten oli, tämä Puolueohjelma sisältää erittäin laadukkaita meidän politiikan opiskelijoiden kirjoittamia tekstejä, joihin tutustumiseen kannattaa varata aikaa. Mukana on kirjoituksia laidasta laitaan: enimmäkseen tekstit ovat lähellä sekä uusien että vanhempien opiskelijoiden elämismaailmaa ja keskittyvät ns. ”tosielämään”, mutta mukana on myös jokunen teoreettisempi, joskin silti helposti ymmärrettävä kirjoitus. Jokaiselle varmasti löytyy mieluisaa luettavaa! Eduskuntavaalejahan luonnehdittiin mediassa muun muassa ”omituisiksi”, ja sellaiset niistä tekee se, ettei meillä ole enää yhtään suurta puoluetta – ainoastaan keskisuuria (HS). Tämähän on osa kansainvälistä trendiä, ja on näkyvillä – tosin

Kirjallisuus Junkkari, Marko 2019: Omituinen vaali-ilta kertoo siitä, että vanhat lainalaisuudet eivät enää päde - Helsingin Sanomat (verkkolehti) 15.4.2019.

1

Tilastotieteen sivuaineopiskelijana en voi suoraan todeta, että Puolue ei kaatuisi koskaan – tämä on lähin vaihtoehto.

2

osana toimintaamme, sillä se palvelee parhaiten etenkin meitä niin kutsuttuja yfiläisiä, jotka eivät ole tulleet opiskelemaan suoraan pääaineeseen. Haluan osaltani kannustaa kaikkia tulevia ja myös nykyisiä opiskelijoita tutustumaan kaikkien kolmen ainejärjestön toimintaan, sillä mikään näistä ainejärjestöistä ei ole toisiaan poissulkeva vaihtoehto. Viime vuoden puheenjohtajaa Jaakko Havelaa lainaten, tämän päivän puoluelainen on ennen kaikkea yfiläinen, jonka sydän sykkii politiikalle.

Puheenjohtajan tervehdys Aurinko hellii jälleen Jyväskylää ja vaalien täyteinen kevät on saatu päätökseen. Puoluelaiset ovat viettäneet kevättä enemmän tai vähemmän vaalihengessä puuhaten, noppia keräten sekä viettäen totta kai aikaa puoluetovereiden mahtavassa seurassa. Nyt on aika hengähtää ja muistella kulunutta kevättä! Ensin haluan kuitenkin onnitella teitä tulevia, syksyn 2019 uusia opiskelijoita ja toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi sekä YFI:lle että tutustumaan Puolueen toimintaan.

Haluan vielä toivottaa kaikki tervetulleeksi mukaan tekemään toiminnastamme jäsenistön näköistä. Pidetään Puolue jatkossakin yhtä yhtenäisenä ja lämminhenkisenä yhteisönä kuin tähän asti. Minua voi tulla nykäisemään hihasta tai ottaa muilla tavoin yhteyttä, milloin vain ja mihin vaan asiaan liittyen. Käydään vaikka kahvilla, jos törmätään!

Tänä keväänä Puolue on jatkanut toimintaansa uuden hallituksen voimin perinteitä kunnioittaen. Olemme hallituksen kanssa pyrkineet pitämään huolta siitä, että toimintamme olisi näkyvää, kaikille avointa ja jäsenistön etua parhaiten palvelevaa. Kevään tapahtumat ovat osoittaneet, että olemme onnistuneet työssämme melko hyvin. Perinteiset oluthetket ovat nostaneet suosiotaan, uudet tapahtumakonseptit keränneet yllätysmäärän osallistujia ja tapahtumarikkaan kevään jalokivessä, eli Puolue ry:n 38-vuotis vuosijuhlilla puoluelaisten yhteishenki oli vielä tavallistakin korkeammalla.

Pitäkää uudet ja vanhat puoluelaiset kiva ja rentouttava kesä. Nähdään viimeistään syksyllä kampuksella ja tapahtumissa!

Sani Suutari Puolue ry:n puheenjohtaja

On tärkeää muistaa, että ainejärjestön toiminnassa tärkeintä ovat ihmiset. Ilman teidän osallistumistanne meillä ei olisi näin aktiivista toimintaa. Yhteisöllisyys on meillä hallituksen keskuudessa noussut tänä vuonna erittäin tärkeäksi teemaksi. Pyrkimyksenä on edistää sitä, että kaikki puoluelaiset kokisivat olonsa tervetulleiksi ja teemme myös aktiivisesti töitä tämän asian eteen. Toiveena on, että ainejärjestömme fraasi ”Puolue on yhtenäinen” olisi niin paikkaansa pitävä kuin mahdollista ja että voisimme kaikki osaltamme seistä sen takana. Yhteisöllisyys ei rajoitu kuitenkaan vain Puolueen sisälle. Olemme kaikki osana myös laajempaa kokonaisuutta, eli YFIä. Yhteistyö muiden yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen ainejärjestöjen, rakkaiden Mephiston ja Fokuksen kanssa on jatkunut hyvissä merkeissä. Olemme Puolueessa nähneet yhteistyön edelleen tärkeänä 3

Tässä hetkessä en aio kertoa teille menneestä fuksivuodestani selostaen tylsistyttävän lineaarisesti vuoden kohokohtia kampukselta taikka kolpakkojen kilinästä Suomen Ateenan yöelämässä. Ne saatte selvittää aivan itsenäisesti, kokemalla ja kokeilemalla korkeimman omakätisesti. Aion käyttää minulle suodun palstatilan tällä kertaa toisin.

Kompassin kirkkain kärki

Pyrin parhaani mukaan rohkaisemaan teitä kokeilemaan omia rajojanne, uskaltamaan ja epäonnistumaan. Epävarmuutta omien kykyjen riittämisestä tai ristiriidoista omien haaveiden suhteen kokee jokainen aivan varmasti jossakin elämänsä vaiheessa. Hyvät päätökset tulevat kokemuksesta, kokemus puolestaan karttuu huonoista päätöksistä. Mitä tahansa päädytkään tekemään, opiskele siksi että haluat oppia, et pelkästään sertifikaatin ja pätevyyden saavuttamiseksi. Valtaosa ihmisistä tietää, mitä todella pitäisi tehdä, mutta ei kuitenkaan kykene toteuttamaan sitä ja lunastamaan mahdollista lottovoittoaan. Tärkeintä on oppia tunnistamaan oma arvopohjansa ja todelliset motiivit, joiden vuoksi jaksaa joka aamu nousta ylös punkaltaan.

”Kaikki tarinat ovat rakkaustarinoita” julistavat Robert McLiam Wilsonin romaanin Eureka Streetin juhlalliset ensimmäiset sanat. Näinköhän tämä setti pitää paikkansa? On totta, että vuodessa voi kyllä tapahtua paljon. Yliopistoon pääsyä ei pidä ottaa itsestäänselvyytenä, sillä se todella on vain harvojen etuoikeus. Teillä onnekkailla, suoraan paketista reväistyillä uunituoreilla ensisyksyn fukseilla on edessänne upea elämänvaihe ja sen mukanaan tuomia suuria muutoksia. Todennäköisesti muutto uudelle paikkakunnalle, täysin uusien ja vieraiden ihmisten keskelle. Ensimmäisenä päivänä yliopistossa jäätä ja kiusallista hiljaisuutta rikkomassa on teitä vastassa joukko tutor -opiskelijoita, joiden kunniakkaaseen kastiin jollain ihmeen kaupalla myös itse lukeudun. Taisi olla peukaloidut arpalipukkeet tai vastaavasti lajitteluhatulla muutama geetee liikaa pohjalla. Laadukasta tutorointia siis tarjolla jokaiseen tilanteeseen. Pyydän anteeksi jo etukäteen. Kirjoitin viimeisimpään joulukuussa ilmestyneeseen numeroon tavoistani poiketen äärimmäisen etuajassa uusille fukseille suunnatun jutun, jossa demonstroin oman fuksisyksyni sudenkuoppia rohkaisten uusia opiskelijoita välttämään vastaavanlaisia kömmähdyksiä. Tekstin ajoituksen suhteen keulin Helkamani nurin tässäkin asiassa, olemalla puoli vuotta liian ajoissa. Jos tämän taitavasti kätketyn maksetun mainoksen jälkeen kuitenkin haluatte lukea fuksisyksyn toikkaroinneista, joudutte valitettavasti palaamaan edellisen Puolueohjelman pariin.

Näkisin myös, että viimekädessä ensimmäisen opiskeluvuoden kaikista tärkein tehtävä on onnistua kehittämään oma ja yksilöllinen opiskelutapansa ja -tyylinsä. Hyvänä kakkosena luonnollisesti tulee tanssikenkien kiillotus ja liikkeiden kuntoon hiominen ensivuoden lavatansseja silmällä pitäen. Paatumattomana jahkailijana tunnetulle allekirjoittaneelle kaikista vaikeinta on ollut pyrkimykseni opetella eroon lykkäämisen filosofiasta. Kokemuksesta voin 4

kertoa, että ”miksi tehdä nyt kun voi tehdä myöhemminkin” -asenteesta kannattaa luopua yliopistomaailmassa ja elämässä ylipäänsäkin. Yliopistossa kukaan ei ole enää hengittämässä niskaan, ja tämä uusi vapaus toteuttaa elämäänsä ja omia opintojaan sisältää kahleettomuuden auvon ohella vaaran ja houkutuksen jäädä makaamaan laakereilleen.

huonoin uutisten seuraaja ja siksi aina täydellisen pihalla jokaisessa lounaspöydän keskustelussa. Sote sitä, Mestari tätä, Trump tuota ja Kiky mitä? Samaistun suuressa määrin tuon surullisen kuuluisan ”Opiskelu on mun työtä” -memeen, ajoittain ehkä edustaen sen kävelevää ilmentymää, YFI:n omaa tyhjäpää Tribiania. Esseet harvoin etenevät edes nimellisesti, kun yhtäkkiä löydän itseni räpläämästä Rubikin kuutiota tai vinguttamasta vinyylisoittimen kimpussa.

Paikallaan pysyminen selvästi pelottaa monia, ainakin minua. Rakas ystäväni totesi tässä vastikään, että olen fuksivuotemme aikana kehittynyt kävelevästä katastrofista käveleväksi kliseeksi. Ei ehkä maailman mairittelevin kommentti, mutta kuitenkin tämänkin on askel eteenpäin. Oikeastaan hölmistyin havaitessani, että olen jollakin tapaa muuttunut ja ainakin näennäisesti kasvanut yliopistoympyröissä ihmisenä paremmaksi versioksi itsestäni. Menneen vuoden parasta antia eivät tarjonneet haalarikemujen konttauskeissit Escin kattoterassilla tai Timen tanssilattialla. Ehei. Alastomuudessaan kaikista vaikuttavimpia ja mieleenpainuvimpia hetkiä olivat täysin spontaanit juttutuokiot läheisten ihmisten seurassa.

Kaikesta huolimatta, koska alallamme jokainen joutuu itse markkinoimaan oman osaamisensa, erilaisuus onkin itseasiassa merkittävä voimavara. Jokaisella on valta valita, kääntääkö oman kompassinsa suunnattomuuden suunnattomaksi, parhaaksi versioksi itsestään. Minut tunteville ei myöskään liene yllätys, että napanuorani on jossain määrin edelleen vahvasti kiinni kotipaikkakuntani pohjavesissä, enkä ole oikein vieläkään uskaltanut antautua Jyväskylän vietäväksi täydellä teholla. Stephen Chboskyn teoksessa Elämäni seinäruusuna äidinkielen opettaja Mr. Anderson toteaa oppilaalleen Charlielle kauniin sanoin: ”Me hyväksymme rakkauden, jonka luulemme ansaitsevamme”. Kaiken kaikkiaan, lukuisine vikoineni ja oikkuinenikin, minut on silti hyväksytty osaksi tätä yhteisöä. En tiedä olenko ansainnut puoluelaisten rakkautta, mutta olen oppinut ottamaan sen avosylin vastaan. Puolue ja läheisimmät puoluelaiset eivät välttämättä ole se, mitä kenties alkujaan halusin, mutta osoittautuikin lopulta perheeksi, jonka todella tarvitsin. Perheeksi, joka päivä päivältä saa tämän kaupungin tuntumaan yhä enemmän kodilta.

Ymmärsin, että olen onnistunut puolivahingossa ympäröimään itseni ihmisillä, jotka haastavat ja siten kehittävät myös omaa ajatteluani. Ihmisillä, jotka nostavat minut ylös, pidättelemättä ankkurin lailla. YFI:llä opiskellessa oppii hiljalleen löytämään oman äänensä, ja monella meistä on myös paljon painavaa sanottavaa. Olemme kaikki varsin erilaisia ja yksilöllisiä otuksia, siten pitäen arvossa myös kovin erilaisia asioita. Parasta onkin, ettei ole olemassa mitään ylimaallista stereotyyppisen yhteiskuntatieteilijän muottia, johon meidät kaikki kaadettaisiin kuin kakkuvuokaan ja jätettäisiin kohoamaan. Täällä jokainen saa olla oma itsensä, vain taivas on rajana. Kuulostaa hirvittävän kaunopuheiselta ja nimenomaan kliseiseltä, mutta voin käsi Puolueen haalarimerkin päällä vannoa täällä vallitsevan ilmapiirin erottuvan edukseen useista muista.

PS. Oli se huutistelija Wilson hittovie sittenkin oikeassa.

Juuso Koskinen Puolueen fuksi vm. 2018 ja ensi syksyn tutor (jonka kuva on seuraavalla sivulla päätoimittajan taitamattomuuden vuoksi)

Myöskään minua ei ole vielä toistaiseksi ristiinnaulittu, vaikken ole koskaan katsonut jaksoakaan House of Cardsia. Olen maailman 5

6

ja yhteiskunnallisiin teemoihin perehtyneitä asiantuntijoita yliopistolta ja sen ulkopuolelta, erilaiset paneelit tänä vuonna etenkin eduskuntavaalien ja eurovaalien teemojen ympärillä, uraillat sekä lukemattomat muut hauskat ja kiinnostavat pienet ja suuret tapahtumat kouluvierailuista afterwork-iltoihin.

Rikastuttavia kokemuksia ja kansainvälistä verkostoitumista Eurooppanuorissa Hei vain kaikille! Ajattelin käyttää tämän tilaisuuden hyödyksi ja innoittaa teitä tarttumaan mahdollisimman moneen uuteen kokemukseen yliopistouranne aikana. Tämä tulee olemaan elämänne kenties rikkainta aikaa kasvaa niin oman alan asiantuntijaksi kuin kenties jopa tärkeimpänä, tutustua ihaniin ihmisiin. Aluksi mahdollisuuksien ja uusien asioiden määrä hämmentää aivan varmasti, mutta tähän on yksinkertainen ratkaisu; kun et tiedä tai ymmärrä, kysy rohkeasti pois! Olemme kaikki olleet enemmän tai vähemmän yhtä ulapalla jossakin vaiheessa ja yhdessä pötkitään aina paljon pidemmälle.

Jyväskylän Eurooppanuoret on Eurooppanuoret ry:n liittohallituksen alainen aluejärjestö, muita aluejärjestöjä on tällä hetkellä yhdellätoista eri paikkakunnalla Suomessa. Toimimme JEF Europen alaisena järjestönä, joka käytännössä mahdollistaa samanlaisen toiminnan useissa Euroopan maissa ja joskus myös niiden ulkopuolella. Tämä tarkoittaa myös kansainvälisiä mahdollisuuksia verkostoitua ja osallistua seminaareihin, jotka usein ovat tuettujen kustannuksien parissa, mahdollistaakseen opiskelijoiden osanoton.

Aloitin politiikan tutkimuksen opiskelun YFI:llä 2017 ja ensimmäinen vuosi hujahtikin vauhdilla. Syksyt ovat “uusien iltojen” aikaa, jolloin oppiaine- ja harrastejärjestöt järjestävät omasta toiminnastaan rentoja ja matalan kynnyksen tapahtumia, joissa on mahdollisuus tutustua ihmisiin ja toimintaan rennossa ilmapiirissä, sekä miettiä haluaisiko lähteä joko jäsenenä tai jopa osana hallitusta mukaan rakentamaan oman näköistä toimintaa.

Olen itse esimerkiksi päässyt kokemaan viikon pituisen seminaarin Ranskan maaseudulla, Jambvillen vanhassa kartanossa, jossa kokoontui yli 100 nuorta eri maista ja järjestöistä. Seminaarin aiheena olivat etenkin tulevat Eurovaalit ja “I choose Europe” -teema, joka nimestään huolimatta korosti ennen kaikkea tietoisuutta nuorten parissa EU-asioista ja pohdintaa siitä, kuinka tätä voitaisiin lisätä. Vuoden 2014 Eurovaaleissa Suomessakin vain 10% nuorista äänesti, joten koin hienoksi mahdollisuudeksi päästä keskustelemaan muiden maiden edustajien kanssa siitä, kuinka heidän maassaan asenteet ja tiedon saanti vaikuttaa äänestysilmiöön ja mitä voisimme täällä kotipuolessa tehdä asian edistämiseksi.

Kuinka ollakaan, löysin itseni useasta vastaavanlaisesta illasta, mutta pohdinnan jälkeen päätin jättää ainejärjestöt toistaiseksi sivuun ja lähteä soveltamaan kansainvälisiä mielenkiinnon kohteitani Jyväskylän Eurooppanuorten toimintaan mukaan. Olin aluksi mukana yleisenä hallituksen jäsenenä, joka sai periaatteessa tehdä oman kiinnostuksen ja jaksamisen mukaan töitä. Tästä päädyin viestintä- ja somevastaavan rooliin ensimmäisellä kaudellani ja lopulta toisella kaudella itse puheenjohtajan pestiin.

Kotimaassakin järjestetään Eurooppanuorten suuria kokoontumisia muutaman kerran vuodessa, kesä- ja talvipäivien sekä liittokokouksen muodossa. Niitä olemme päässeet myös järjestämään Jyväskylässä. Näiden lisäksi kesällä järjestettävä Linnaseminaari Haikon kartanossa on ollut aivan upea kokemus kovan tason puhujien, hyvän ruoan, hauskanpidon ja kauniiden puitteiden parissa. Ensimmäinen osallistumiskerta luonnollisesti jännitti, sillä kuten aina uusien asioiden parissa, ei aluksi oikein tiedä mitä odottaa.

Olen päässyt kyseisessä järjestössä mukaan aivan mahtaviin tapahtumiin ja tilaisuuksiin, sekä saanut elinikäisiä ystäviä ja verkostoja. Esimerkkejä tapahtumista ovat Eurooppa-aamiaiset, jonne olemme aina saaneet kiinnostavia puhujia niin Euroopan unionin parista, kuin erilaisiin poliittisiin 7

Huomasin kuitenkin, että oma aloitekyky ja asenne vie jo hyvin pitkälle ja uusiin ihmisiin tutustumisesta ei tarvitse ottaa ollenkaan paineita, vaan edetä juuri omalla tahdilla ja se riittää.

toivotellaan seuraavaa hyvin paljon, hirmuisesti tsemppiä tuleviin vuosiin!

joten

Amani Al-mehsen

Tiivistääkseni sen, mikä on hienointa järjestötoiminnassa, sanoisin, että usein vain mielikuvitus on rajana niille tapahtumille ja työlle, jota haluaa tehdä. Se on loistavaa harjoitusta työelämää varten, sillä tapahtumien järjestäminen, koordinointi, delegointi, markkinointi, visuaalisen ilmeen kehittäminen, viestintä ja monet muut osaalueet ovat antaneet mahdollisuuden kehittää monipuolisia taitoja, jotka kokemusrikkauden lisäksi näyttävät myös hyvältä CV:ssä.

Jyväskylän Eurooppanuorten puheenjohtaja, Plan Suomen Lapsen oikeuksien Lähettiläs ja toisen vuoden politiikan tutkimuksen opiskelija

Lopuksi paljastan vielä vähän niistä alussa mainituista syistä, joiden vuoksi lähdin alun perin mukaan toimintaan ja ylipäätään politiikan tutkimuksen pariin. Olen aina tiennyt, että haluan opiskella kansainvälistä alaa, joka kehittyy jatkuvasti ja auttaa kehittämään maailman tilaa, niin täällä paikallisesti kuin laajemmallakin tasolla. Asiat, jotka ajavat minua eteenpäin ovat ihmisoikeudet sekä erittäin ajankohtaisena ympäristön hyvinvointi ja sen kautta myös meidän jokaisen tulevaisuus. Olen opiskellut sivuaineina Jyväskylän Yliopistossa muun muassa “crisis and security” -kokonaisuutta, jonka myötä itseäni suuresti kiinnostavien kriisien ja konfliktien teemoihin sekä rauhanrakentamistyöhön on päässyt syventymään aivan eri tasolla. Nämä mainitut seikat ovat sellaisia, jotka johdattelivat kansainvälissävytteiseen järjestötoimintaan, mutta oli kiinnostuksesi sitten paikallinen tai globaali, takaan että löydät juuri sinulle sopivan polun runsaista vaihtoehdoista. Se ei kuitenkaan tule luoksesi vaan sinun täytyy ottaa muutama reipas askel oikeaan suuntaan ja joskus pois sieltä omalta mukavuusalueelta, saavuttaaksesi jotakin uutta, jännittävää ja hienoa. Siispä lämpimästi tervetuloa mukaan yliopistoelämän jännittäviin kiemuroihin, minua saa aina tulla moikkaamaan tai nykäisemään hihasta, jos jokin asia mietityttää tai ihan muuten vaan. Lisäksi, kuten tulet pian huomaamaan, täällä 8

Manin näkee keskeisenä tekijänä ajatuksen muutoksen. Siinä missä aiemmin valtaapitävien auktoriteetti tuli suoraan Jumalalta, nyt poliittisen legitimiteetin eli laillisuuden lähde oli itse hallittavien suostumus tulla hallittaviksi. Ei suostumusta, ei hallintoa. Suostumuksen nähtiin toteutuvan äänestystapahtumassa, jossa äänestys legitimoi tulevan hallituksen ja koko edustuksellisen hallintokoneiston vallankäytön. Arvontaa ei voitu kuvitella yhteensopivana suostumuksen ajatuksen kanssa, koska siinä legitimointi olisi epäsuoraa ja osoittaisi pelkästään suostumuksen arvontamenetelmään, eikä koko valtakoneistoon. Rouva Arvan murhasi siis politiikan teoria, kiitos vain. Edustuksellinen järjestelmä ei kuitenkaan kattanut koko kansaa, sillä Ranskassa, Englannissa ja Amerikassa varallisuuskriteerit, säännökset ja sosiaaliset normit rajoittivat ehdokkaat yhteiskunnan eliittiin. Nämä rajoitteet purkaantuivat hiljalleen 1800-1900 -luvuilla, jolloin yleinen äänioikeus kosketti kaikkia kansalaisia ja oikeus olla ehdokkaana kosketti tasapuolisesti kaikkia. Edustuksellinen demokratia kuitenkin säilytti aiemmat elitistiset piirteet, vaikka demokraattiset piirteet voimistuivatkin.

Realistinen analyysi demokratiasta, eli Edustuksellisen demokratian periaatteet Edustuksellista demokratiaa on moitittu siitä, että päätöksenteko karkaa tavallisen kansalaisen ulottuvilta vieraantuneen edustajiston eli poliittisen eliitin käsiin. Eliitti tekee lehmänkauppojaan omassa rinnakkaistodellisuudessa, jossa tavallisen tallaajan huolet ja murheet näyttävät painavan yhtä paljon kuin Matti kukkarossa. Jos historia on fukuyamalaisittain loppunut ja läntinen liberaali demokratia on noussut politiikan ”grand championiksi”, ei tulevaisuus vaikuta kovinkaan lohdulliselle. Poliittinen todellisuus ei ole kuitenkaan täysin sitä, miltä se näyttää. Bernard Manin käsittelee edustuksellisen demokratian historiaa vuoden 1997 teoksessaan ”The Principles of Representative Government”. Kirjan teesin mukaan edustuksellinen valtiokoneisto perustettiin alun perin vastakohtana demokratialle ja edustuksellinen demokratia, joksi yllä mainittu valtiokoneisto hiljalleen muuttui, sisältää sekä demokraattisia että elitistisiä piirteitä. Antiikin Kreikassa, noin 300-luvulla eaa., erilaisten virkojen täyttöön käytettiin äänestämistä ja arvontaa. Vaikka arvoilla valitut henkilöt toteuttivatkin käytännössä hallintoja toimeenpanotehtäviä (vastakohtana ”elintärkeille” viroille kuten sotapäällikkyydelle), arpominen koettiin suorempana ja demokraattisempana valintatapana kuin äänestäminen, jossa virkoille oltiin ehdolla. Arpominen, toisin kuin vaalit, mahdollisti kansalaisille tasavertaisen ja neutraalin tavan tulla valituksi, kun taas vaaliehdokkuus edellytti ansioita eli meriittejä: sotakunniaa, rahaa ja muuta omaisuutta. Toisin kuin arvonnassa, äänestyksessä ehdokkaita arvioitiin näiden meriittien pohjalta. Ei ansioita, ei virkaa.

Edustuksellisen demokratian kaksijakoisuus näkyy yhä. Elitistiseksi edustuksellisen demokratian tekee jo se, että äänestäjät valitsevat ehdokkaansa omien yksityisten kriteeriensä mukaan. Näitä voivat olla muun muassa koulutus, varallisuus, kokemus, sukupuoli, uskonto tai seksuaalinen suuntautuminen; toisin sanoen, äänestäjät tekevät valintoja arvovalintojen pohjalta. Kukaan ei tule äänestyskoppiin tyhjänä tauluna, ei edes hyötyhaitta-suhteita laskevana mentaattina eli ihmistietokoneena. Vaikka emme hyväksyisikään henkilökohtaisiin ominaisuuksiin perustuvaa syrjintää, sen valvominen anonyymissä äänestystilanteessa on vaikeaa, ellei mahdotonta.

Myöhemmin historiassa arvonta ja vaalit kulkivat käsi kädessä Italian tasavalloissa, kunnes arvonta katosi käytännössä kokonaan politiikasta. Kuka tai mikä murhasikaan rouva Arvan?

Maninista merkittävämpi elitistinen piirre on kuitenkin siinä, että jokainen yhteiskunta valitsee oman poliittisen ’eliittinsä’ tiettyjen yleisesti hyväksyttyjen ja haluttujen piirteiden mukaan. Sotakunnia, viestintätaidot tai varallisuus viestivät 9

poliittisesta pätevyydestä, joten ne ehdokkaat, jotka ovat saaneet glooria sotakentillä, jotka ovat sulavakielisiä televisiokameroiden edessä tai joiden tulotaso yltää tähtiin asti, saavat enemmän näkyvyyttä, tulevat arvioiduksi pätevimmiksi ja tulevat todennäköisemmin valituiksi kuin ne ehdokkaat, joilta nämä meriitit uupuvat. Nämä ”superpiirteet” jakautuvat epätasaisesti yhteiskunnassa ja ovat myös historiallisesti muotoutuneita.

Toivottakaamme epätäydelliselle ja ristiriitaiselle poliittiselle järjestelmälle tasaisia ja kehittäviä vuosia, koska historia jatkaa kulkuaan ja uusia haastajia nousee tuolle ”grand championille”.

Niko Kristian Tiitto Politiikan tutkimuksen toisen vuoden opiskelija ja ensi syksyn tutor

Mikä tasapainottaisi tätä varsin ikävää kuvaa edustuksellisuudesta? Manin korostaa, että nykyaikaisissa liberaaleissa demokratioissa kansalaisten sananvapaus mahdollistaa sen, että valtaapitäviä kohtaan voidaan kohdentaa terävääkin kritiikkiä. Toistuvat vaalit mahdollistavat sen, että kansalaiset voivat äänestää pois ne edustajat, joiden toimintaan he eivät ole tyytyväisiä – ”tulos tai ulos”. Pelko siitä, että äänestäjät eivät olisi tyytyväisiä ja eivät kannattaisi ehdokkaita ja heidän puolueitaan johtaa taas siihen, että kansanedustajiston on pakko ottaa kansalaisten mielipiteet ja kritiikki huomioon. Edustuksellisen laitoksen hyvänä puolena voidaan nähdä myös se, että se mahdollistaa erilaisten näkemysten tuomisen esiin ja konsensuksen rakentamisen. Myös eliittien valtataistelut ovat ”sivistyneempiä”, kun niitä käydään parlamenteissa. Tuloksena on vakaa ja rauhallinen yhteiskunta. Mitä tulee yllä mainittuihin superpiirteisiin, niin ihmiset ja yhteiskunnat kykenevät ajan saatossa muovaamaan niitä. Ehkä voimme valita tulevaisuudessa mediaseksikkyyden sijaan joitain toisia piirteitä, joilla meitä edustavat ihmiset tulevat valituksi.

Kirjallisuus Manin, Bernard. The Principles of Representative Government. Cambridge: Cambridge University Press, 1997.

Edustuksellisen demokratian realistinen tarkastelu mahdollistaa ruusuisten toivekuvien sekä populististen ”me vastaan eliitti” –narratiivien hälventämisen. Vaikka edustuksellinen demokratia menettääkin hohtoaan Maninin tarkastelussa, ei se minusta heikennä sen hyödyllisyyttä tai arvoa. Kuten Winston Churchill esittää: ”Kukaan ei väitä, että demokratia olisi täydellinen tai kaikkitietävä. Itse asiassa, on sanottu, että demokratia on huonoin hallintotapa, ellei mukaan lasketa kaikkia muita hallintotapoja, joita aika ajoin on kokeiltu.” 10

yliopiston kirjastoon ei pääse käsiksi ennen kortin hakemista. Tämän seurauksena sain itsekin jonottaa kanslian oven takana useamman tunnin. Tunsin tosin silti oloni onnekkaaksi, koska pian minun jälkeeni kanslia suljettiin siltä päivältä, ja moni tuntikaupalla jonottanut joutui aloittamaan koko touhun seuraavana päivänä alusta.

Kohtaamisia tšekkiläisen byrokratian kanssa Jos satunnaiselta suomalaiselta turistilta kysyttäisiin Prahan-matkan jälkeen kiinnostavinta asiaa kaupungissa, niin hänen vastauksensa liittyisi todennäköisesti joko tšekkiläiseen olueen tai Prahan kauniisiin rakennuksiin. Valtio-opin opiskelijan näkökulmasta Prahassa pistää kuitenkin silmään eräs kolmaskin asia, nimittäin paikallinen hallintobyrokratia.

Hallintokoneiston tahmeus tulee hyvin ilmi myös Tšekin maahanmuuttopoliisille tehtävästä muuttoilmoituksesta, joka on lain mukaan pakollinen rituaali kaikille maassa yli kuukauden ajan oleskeleville EU-kansalaisille. Ilmoitus on pelkkä muodollisuus, jonka ainoa funktio on kertoa viranomaisille missä osoitteessa muuttoilmoituksen tehnyt ihminen asuu. Muuttoilmoituksen tekemistä ei kuitenkaan valvota käytännössä mitenkään ja sen tekeminen on tehty niin hankalaksi, että ani harva Tšekkiin muuttava EU-kansalainen jaksaa nähdä vaivaa sen suorittamiseksi. Jotain prosessin tuskastuttavuudesta kertonee jo se, että Prahassa toimii jopa yrityksiä, jotka maksua vastaan opastavat ulkomaalaisia siinä, miten ilmoitus tehdään.

Yleisellä tasolla ihmisten suhtautuminen kaikenlaiseen elämää rajoittavaan sääntelyyn ja lainsäädäntöön on Prahassa hyvin lepsua. Esimerkiksi baareissa tupakointi on ollut Tšekissä laitonta jo lähes kahden vuoden ajan, mutta silti Prahasta löytää edelleen vaivatta baarin, jossa ei tarvitse siirtyä ulos tupakointia varten. Byrokratian kanssa joutuu kuitenkin törmäyskurssille heti, kun päätyy tekemisiin minkä tahansa hallinnollisen muodollisuuden tai viranomaisten kanssa. Suomalaisen silmin tšekkiläiset hallintokoneistot työllistävät valtavan määrän sellaisia ihmisiä, joiden työllä ei vaikuta olevan juuri muuta tarkoitusta kuin hallinnon itsensä palveleminen.

Valtio-opin opiskelijana halusin tietysti henkilökohtaisesti kokea tämän näytelmän. Ilmoitusta ei tietenkään voi tehdä internetissä, vaan ilmoituksen tekijän on mentävä henkilökohtaisesti jonottamaan maahanmuuttopoliisin toimistoon, jossa saa yhdessä muiden ulkomaalaisten kanssa jonottaa numerolappu kädessä pahimmillaan tuntikaupalla omaa asiointivuoroaan. Omalla kohdallani tiettyjä hankaluuksia muuttoilmoituksen tekemisessä aiheutti vielä se, että asiaani hoitanut maahanmuuttopoliisi puhui vielä vähemmän englantia kuin mitä minä puhun tšekkiä. Kielimuurin vuoksi myös ilmoitin vahingossa muuttopäiväni kaupunkiin kuukausikaupalla pieleen, mutta tämä ei millään tapaa häirinnyt prosessin läpiviemistä. Eipä sillä, että ilmoittamieni tietojen paikkansapitävyydellä nyt muutenkaan olisi mitenkään hirveästi ollut väliä, koska kaupunki on täynnä ulkomaalaisia, jotka eivät ole vuosikausiin ilmoittaneet itsestään

Vaihto-opiskelijalle tšekkiläinen byrokratia realisoituu yleensä ensimmäisen kerran paikallista opiskelijakorttia hakiessa. Suomalaisen opiskelijakortin hakeminenhan luonnistuu nykyään näppärästi omalta kotikoneelta, kunhan vain täyttää muutaman nettilomakkeen ja liittää mukaan valokuvan itsestään. Tšekissä vastaavaa prosessia varten on kuitenkin jonotettava useita tunteja paikallisen yliopiston kansliaan, jossa tehtävään vihkiytynyt yliopiston työntekijä täyttää kaikki tiedot käsin tietokoneelle, ottaa itse valokuvat kaikista opiskelijoista ja sen jälkeen tulostaa opiskelijakortit tuskastuttavan hitaalla tulostimella. Tilannetta ei tietenkään tee yhtään helpommaksi se, että kaikki saman tiedekunnan vaihto-opiskelijat ohjataan hakemaan opiskelijakorttiaan samana päivänä. Opiskelijakortti on myös käytännössä pakko hakea heti, koska esimerkiksi julkisen liikenteen tuntuviin opiskelija-alennuksiin tai 11

mitään tietoja viranomaisille, eikä tämä tunnu haittaavan ketään.

ovat vuosikymmenten ajan saaneet mikrohallita ihmiselämän jokaista yksityiskohtaa, niin vanhoista tavoista lienee vaikeaa päästä eroon.

Hitauden lisäksi tšekkiläisen byrokratian erityispiirteisiin kuuluvat erilaiset säännöt, jotka eivät noudata mitään normaalin logiikan sääntöjä. Itse sain kokea tämän eräänä kauniina sunnuntaiaamuna, kun yritin matkustaa opiskelijalipulla Plzeňiin Tšekin valtiollisella rautatieyhtiöllä. Siinä missä Suomessa VR kelpuuttaa opiskelijatodistukseksi ainoastaan suomalaisen korkeakoulun opiskelijakortin, on Tšekissä tilanne päinvastainen: valtion omistama rautatieyhtiö kelpuuttaa ainoastaan kansainväliset ISIC-kortit todisteeksi opiskelijastatuksesta, muttei lainkaan tšekkiläisten korkeakoulujen opiskelijakortteja. Lisäksi ISIC-kortin sähköinen versio ei valtion rautatieyhtiölle kelpaa, vaan kortin on oltava nimenomaan perinteinen muoviläpyskä. Tässä kohtaa herää tietysti kysymys, että mitä ihmeen järkeä tässä säännössä oikein on? Prahan ja Plzeňin välillä kohtaamani konduktööri ei ainakaan tähän kysymykseen osannut vastata, vaan kirjoitti minulle sakon väärällä lipulla matkustamisesta, koska kolmesta mukanani olleesta opiskelijakortista yksikään ei sattunut vastaamaan junayhtiön vaatimuksia.

Toinen, loogisempi syy löytynee Tšekin matalasta palkkatasosta. Tšekin laillinen minimipalkka on tällä hetkellä 13 350 korunaa (~520 euroa) kuukaudelta, ja esimerkiksi paikallisen Mäkkärin kassalla yltää reilun neljän euron tuntiansioihin. Kun työvoimakustannukset ovat matalat, niin edes täysin mekaanisten työtehtävien automatisointi ei olekaan yhtä houkuttelevaa kuin kalliimpien työvoimakustannusten maissa. Isossa kuvassa paikallisesta byrokratiasta valittaminen on tietysti aivan turhaa, koska Prahan hyvät puolet - kuten esimerkiksi se halpa olut ja kauniit rakennukset - tekevät Prahasta erittäin miellyttävän kaupungin asua (vaikkei sitä olutta itse joisikaan). Kunhan paikallisen hallinnon kiemuroihin vain suhtautuu niiden vaatimalla huumorilla, niin niidenkin kanssa oppii kyllä elämään.

Henrik Wacker Valtio-opin kolmannen vuoden opiskelija sekä menneen kevään vaihto-opiskelija Kaarlen yliopistossa Prahassa

Jotta tilanne olisi vielä hieman monimutkaisempi, niin Prahan sisäistä joukkoliikennettä käyttäessä säännöt on muuten jälleen käännetty toisinpäin: opiskelijalipulla saa matkustaa vain paikallisen korkeakoulun opiskelijakortilla, ISIC-kortilla ei. Vähemmästäkin alkaa kuvitella, että Franz Kafka sai innoituksen Oikeusjutulle yrittäessään käyttää kotikaupunkinsa julkista liikennettä. Tämä kaikki johtaa tietysti lopulta kysymykseen siitä, miten ihmeessä tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Joku gradulleen aihetta etsivä valtiotieteilijä voisi tietysti tehdä tästä oikean akateemisen analyysin, mutta itse keksin tälle kaksi loogiselta kuulostavaa - joskin silkkaan omaan mutuuni perustuvaa - selitystä. Ensinnäkin Tšekkoslovakian sosialistisen liittotasavallan perintö jätti varmasti jälkensä tšekkiläiseen hallintokulttuuriin. Kun virkamiehet 12

Parlamenttihistorian museo sijaitsee vanhassa tuomiokirkossa, joka jo sinällään rakennuksena on vaikuttava. Saksan historian museossa riitti nähtävää, sillä aineistoa löytyy lähes 2000 vuoden ajalta. Tämänhetkinen päänäyttely käsitteli Weimarin tasavaltaa ja Saksan demokratiakokeilun “kulta-aikaa” ennen kansallissosialistien nousua. Yleisön pyynnöstä vierailimme myös vanhan idän puolella sijaitsevassa Stasi-museossa, joka toimi Itä-Saksan turvallisuuspoliisin päämajana aina muurin murtumiseen saakka. Perinteitä kunnioittaen ekskursioon sisällytettiin tietysti myös vierailu Berliinin juutalaismuseossa.

Puolue excuilee Puolueen vuosittaiset ulkomaan ekskursiot emeritusprofessori Kari Palosen kanssa ovat ilmiö, josta jokainen puoluelainen on epäilemättä vähintäänkin tietoinen — eikä ihmekään, sillä kuulemani mukaan matkoja on toteutettu aina 80luvun alkupuolelta asti. Vuoden 2017 tutkintouudistuksesta huolimatta perinteestä on haluttu pitää kiinni. Tänäkin vuonna, heti vapun jälkeen puoluelaiset suuntasivat kohti vuoden 2019 ekskursiokohdetta: Berliiniä. Opiskelen parhaillaan toista vuotta politiikan tutkimusta ja tämän vuoden ekskursio oli minulle ensimmäinen. Oli mielenkiintoista olla järjestämässä jotakin, josta ei etukäteen ollut varsinaisia ennakko-oletuksia. Samalla tämä oli ensimmäinen kertani Berliinissä, joskin Saksassa olen vieraillut aiemminkin.

Nähtävyyksistä mainitsemisen arvoisia ovat tietysti Holokaustin muistomerkki, sekä Berliinin muurin muistomerkki. Puolueen ensimmäisen Berliinin ekskursion aikaan muuri on ollut vielä vankasti pystyssä, mikä 90-luvulla syntyneen näkökulmasta tuntuu melko kaukaiselta ajatukselta. Vuosikymmenten aikana moni asia on kerennyt muuttua historiaksi, mikä herättää kunnioitusta olemassa olevia perinteitä kohtaan. On hieno asia, että vuosittaiset ekskursiot ovat säilyneet elinvoimaisena näinkin pitkään ja siitä kiitos kuuluu tietysti puoluelaisille, mutta erityisesti Kari Paloselle.

Voisin väittää, että Berliini on erinomainen ekskursion kohde monessakin eri mielessä. Nimittäin jokainen Saksan historiasta edes jotakin tietävä ymmärtää sen painoarvon sekä maailmanhistoriallisessa, että -poliittisessa tarkastelussa. Myös valtio-opin juuret paikantuvat ainakin jossain määrin Saksaan — tuleehan oppiaineemme nimityskin alkuperäisesti saksan kielestä ”Allgemeine Staatslehre” (suom. yleinen valtio-oppi).

Ilona Nurminen Politiikan tutkimuksen toisen vuoden opiskelija ja Puolue ry:n koulutuspoliittinen ja kulttuurivastaava

Ekskursion painopiste keskittyi vierailuun Parlamentarismus Kommissionissa, joka itsenäisenä tutkimuslaitoksena tuottaa tietoa lähinnä Saksan parlamentaarisesta kehityksestä historiallisen kontekstin huomioon ottaen. Yllätykseksemme samassa rakennuksessa työskenteli myös Yle:n Berliinin kirjeenvaihtaja Dan Ekholm, joka ystävällisesti onnistui järjestämään aikaa tapaamiselle. Keskustelimme Saksan ja yleisesti Euroopan poliittisesta tilanteesta, lähestyviä europarlamenttivaaleja tietenkään unohtamatta. Ei liene yllätys, että Saksassa EU-vaalit ovat merkittävä osa katukuvaa, toisin kuin meillä Suomessa. Poliittiseen historiaan tutustuimme vierailemalla monessa mielenkiintoisessa museossa. 13

taipaleensa politiikassa opiskelijakentältä. He ovat osoittaneet uskollisuutensa edustamalleen instanssille tekemällä töitä järjestökentällä välillä haasteellisissakin olosuhteissa (vaaliteltalla räntäsateessa värjöttely kysyy luonnetta). Perehtyneisyys on lisääntynyt matkan varrella. Luotettavalle tekijälle on tilaisuuden tullen annettu mahdollisuus osoittaa oma osaamisensa yhä uusissa tehtävissä. Ja sitä kautta moni on päätynyt eduskuntaryhmän pääsihteeriksi, ministerin erityisavustajaksi: myös valtiovarainministeriksi ja puolueensa puheenjohtajaksi.

Puoluetoiminta - mahdollisuuksien ja kokemusten ehtymätön lähde ”Mitä minä täällä teen?” kysyin hiljaa hengessäni eräänä marraskuisena torstaina, herran vuonna 2018. Lyhyt sananvaihto valtiovarainministeri Petteri Orpon kanssa menneistä edustajistovaaleista päättyi lämpimään käden puristukseen ja merkitsevään hymyyn ennen kuin Petteri siirtyi eduskuntaryhmän eteen ryhmäkokousta varten. Vieressäni eduskunnan pitkäaikaisin kansanedustaja Ilkka Kanerva hauskuutti ryhmäkanslian virkailijoita jutuillaan. Kokoomuksen ryhmähuone oli jo täynnä kansanedustajia ja Petterin päästyä paikalleen kopautti ryhmäpuheenjohtaja Kalle Jokinen kokouksen avatuksi.

Usein kuulemme puhuttavan, ettei politiikassa ja perinteisissä poliittisissa puolueissa voi vaikuttaa. Että ylhäältä sanellaan, miten asiat tapahtuvat eikä yksittäisellä ihmisellä ole mitään sananvaltaa. Puolueet toimivat saman edustuksellisen demokratian pohjalta kuin koko yhteiskuntammekin: paikallisyhdistykset ja jaokset valitsevat edustajansa piiritasolle, yhdistykset valitsevat edustajansa puoluekokouksiin, joissa valitaan edustajat puolueen valtakunnan tason elimiin jne. Joitain eroavaisuuksia toimintatavoissa ja rakenteissa toki on puolueiden välillä. Puolueen linjasta ja toimista päätettäessä joudutaan tekemään samalla tavalla kompromisseja kuin eduskunnassa. Joskus se on samanlaista taistelua kuin talonyhtiön kevätkokouksessa. Tai samanlaista toimintasuunnitelman sanavalintojen hiomista ja pilkunviilausta kuin Puolue ry:n syyskokouksessa.

Enhän minä Petteriä tuntenut: olin vain yksi lukemattomista kasvoista, joita hän työssään kohtasi. Nämä kasvot hän oli vain kohdannut pari kertaa aiemmin ja tunnisti niiden kuuluvan oman kasvattiseuransa Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunnan (tuttavallisemmin kokoomusopiskelijat) pääsihteerille. Entisenä opiskelijatoimijana hän tiesi ja tunsi sen työn, jota kokoomusopiskelijat tekivät ja halusi aina tilaisuuden tullen tsempata ja kiittää asianosaisia. Vaikka en tuntenut Petteriä, tunsin kaikki virkailijat huoneesta sekä useamman rivikansanedustajan. Ja siksi kysyin uudelleen itseltäni: ”Mitä minä täällä teen?” Miten vieläkin kanditutkintonsa kanssa painiva duunariperheen poika oli eksynyt Arkadianmäelle kansanedustajien ja ministerien keskelle?

Vaikuttamismahdollisuudet ovat kuitenkin paljon luultua paremmat. Puolueiden toimielimissä moni muistaa oman tiensä opiskelijavaikuttajasta päättäviin pöytiin ja siksi ymmärtää potentiaalin, joka nuoressa ja opiskelijakentällä järjestöhommia harjoitelleessa tekijässä on. Oli sitten kiinnostunut itse poliitikon urasta, virkailijan tehtävistä tai halusta vain verkostoitua, tarjoavat puolueet mieluusti mahdollisuuden näyttää osaamisesi. Niin kutsuttu poliittinen pääoma kasvaa asteittain: vuosi vuodelta oppii tuntemaan yhä useampia puolueen aktiiveja ja ajan kuluessa se tyyppi, jonka kanssa rymysit puolueen opiskelijasiiven kosteissa illanvietoissa, voi päätyä Arkadianmäelle kansanedustajaksi.

Poliittisessa järjestötoiminnassa pätee pitkälti yksi periaate: asiantuntemus voidaan oppia, uskollisuutta ei. Juuri tämä periaate mahdollisti allekirjoittaneen etenemisen ainejärjestöaktiivista ensin poliittiseksi sihteeriksi Keski-Suomen kokoomukselle, sittemmin järjestösihteeristä pääsihteeriksi valtakunnalliseen opiskelijaliittoon. Suuriosa kansanedustajista, heidän avustajistaan, ministeriöiden erityisavustajista ja puoluekoneistojen virkailijoista on aloittanut oman 14

Puolueissa puhutaan puolueyhteisöstä monesti ”perhe” -metaforan kautta. Perheessä voidaan käydä tulikiven katkuisia riitoja, mutta lopulta aina pidetään kuitenkin yhtä. Joukossa on voimaa, mutta ketään ei pakoteta muuttamaan ajatteluaan vain sen takia, että puoluekokouksen enemmistö kannatti kantaa X ja sinä kantaa Y. Vaikka olenkin puolueeni palkkalistoilla ollut, en muista koskaan olleen aikaa, jolloin olisin ollut 100% samaa mieltä kaikesta kokoomuksen linjan kanssa. Niiden kohtien osalta, joiden kanssa en ole samaa mieltä, pyrin puolueen sisältä vaikuttamaan linjaan: edistämään itselleni tärkeiden arvojen ja asioiden toteutumista. Vaikka palkkakuitit kokoomuksen puoluetoimistolta Kansakoulukujalta ovatkin tulleet, ei ole Petteri koskaan soittanut ja käskenyt puhumaan jonkin puolesta, jota en itse kannattaisi. On kuitenkin eri asia olla eri mieltä jostain ja kailottaa turuilla ja toreilla miten paljon inhoaa kyseistä puolueen linjausta. Likapyykki pestään kotona.

kansanedustajiksi Arkadianmäelle moni entinen puoluelainen. Olipa poliittinen identiteettisi sitten mikä hyvänsä tai vasta muotoutumassa, suosittelen mitä lämpimimmin harkitsemaan johonkin puolueeseen liittymistä ja sen toimintaan ennakkoluulottomasti lähtemistä. Politiikka on siitä jännä laji, että siihen on helppo käyttää juuri sen verran aikaa kuin itse kokee tarpeelliseksi. Toiset tekevät siitä elämäntehtävänsä, toiset harrastavat sitä elämän muiden aktiviteettien ohella. Halusitpa siis korjata yhden tai useamman vääryyden maailmassa, on puolue juuri oikea toimintaympäristö siihen.

Niilo Nissinen Puolue ry:n puheenjohtaja 2016

Usein ajatellaan, että puoluetoimintaan lähdetään vain, jos haluaa itse kaupunginvaltuutetuksi tai kansanedustajaksi. Puoluetoiminta on kuitenkin paljon muutakin: vain harvoista tulee koskaan kansanedustajia, sitä harvemmasta ministereitä. Mutta kaikkia puolueen jäseniä – puolueesta riippumatta – yhdistää halu vaikuttaa ja juuri siihen puolue on mitä parhain alusta. Vaikka et haluaisi pyrkiä kansanedustajaksi voit verkostoitua heidän tai heidän avustajiensa kanssa ja välittää viestiä ja ajatuksiasi eteenpäin. Voit joskus olla jäsenliiton kautta istumassa pöydässä, jossa päätetään puolueen hallitusohjelmalinjauksista. Ja vaikka työllistyisit lopulta jonnekin aivan toisaalle kuin päivänpolitiikan pariin, ei noista verkostoista ole koskaan haittaa. Kuten valtio-opin opiskelijat oppivat jo perin varhain omissa opinnoissaan, valta ei ole rakenteissa. Se on sosiaalisissa suhteissa. Ja vaikutusvaltaa kartuttaa parhaiten valitsemalla oikean alustan, jossa toimia. Moni poliittinen puolue on saanut Puolue ry:n riveistä aktiivisia, ansioituneita ja korvaamattomia toimijoita jäsenikseen. Onpa Seminaarimäeltä siirtynyt 15

erilaisia asiantuntija-arvioita, mahdollisia kustannuksia tai säästöjä sekä yleistä mielipidettä. Lainsäätämiseen liittyy myös tiettyjä proseduureja, jotka niin ikään hoidetaan käytännössä puheen välityksellä. Puheella on siis tehty asioita.

Politiikka – pelkkää puhetta ilman tekoja? Politiikkaa ja poliitikkojen toimintaa on usein kritisoitu nyttemmin jo kliseeksi muotoutuneella, osin kyyniselläkin väitteellä, joka tämän tekstin otsikkonakin on: Poliitikot eivät tee mitään, vaan ainoastaan puhuvat. Väitteen esittäjien mukaan mikään siis ei muutu, koska puheet ja teot eivät kohtaa päätöksenteossa. Tietyissä asiayhteyksissä tämä voi toki pitää paikkansa (tästä toimii hyvänä esimerkkinä sote-uudistuksen pitkämielinen valmistelu ja sen kaatuminen), mutta pääsääntöisesti tämä väite on jo itsessään ongelmallinen. Päätöksenteon ulottuvuudessa asioita nimittäin tehdään – ja niitä tehdään nimenomaisesti puhumalla.

Asioiden tekemistä ja sosiaalisen todellisuuden muuttamista puheen avulla käsittelee niin sanottu puheaktiteoria. Teorian klassikkoteos on John L. Austinin ”How to Do Things With Words” vuodelta 1955. Austin käyttää esimerkkeinä “performatiivisista puheakteista” muun muassa laivan nimeämistä ja avioliittoon vihkimistä. Puheakti onkin helppo ymmärtää avioliittoon vihkimistä käsittelemällä. Kun avoliitossa menevä pari menee naimisiin, eivät he ihmisinä muutu mihinkään, eikä heidän jokapäiväinen elämänsäkään todennäköisesti koe erityisiä muutoksia. Avioliitto kuitenkin muuttaa puolisojen keskinäistä juridista ja taloudellista asemaa: tavanomaisessa tapauksessa aviopuolisoilla on oikeus toistensa omaisuuteen, minkä lisäksi puolisot pystyvät hoitamaan toistensa asioita. Avopuoliso tai seurustelukumppani ei esimerkiksi voi päättää puolisonsa hoidosta sellaisessa tapauksessa, jossa toinen on kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan: aviopuolisolla tällainen oikeus on. Juridisessa asemassa tämän lisäksi muuttuu esimerkiksi se, että naimisissa oleva henkilö ei voi mennä uudelleen naimisiin, jos ei ole eronnut: tämä oikeus on siis hävinnyt avioliiton myötä.

Päättäjän, esimerkiksi kansanedustajan työnkuva eroaa suuresti esimerkiksi maanviljelijän, kauppiaan tai tutkijan jo keskenään eriävistä työnkuvista. Maanviljelijä viljelee maata, kauppias myy asioita ja tutkija tekee tutkimusta ja kirjoittaa oman alansa ilmiöistä. Kansanedustajan työnkuvaan kuuluu poliittisen päätöksenteon lisäksi toki konkreettisiakin asioita, esimerkiksi matkustamista ja erilaisten tekstien kirjoittamista. Pääasiallisesti kansanedustajan tehtävänä on kuitenkin asioista päättäminen ja niiden muuttaminen. Ja tämä tehdään nimenomaan puhumalla. Jotta jotain asiaa, esimerkiksi tietyistä rikoksista langetettuja rangaistuksia saataisiin muutettua, on muutettava asiaa koskevaa lakia tai kumoamalla vanha laki ja säätämällä uusi. Mikäli rikoslakia muutetaan tietyiltä osin sallimaan kovempia tuomioita joistain rikoksista, niin tällöin jokin on muuttunut: näistä rikoksista voi jatkossa saada kovempia tuomioita. ”Oikeassa” elämässä mikään ei ole tietenkään muuttunut: ihmiset käyvät normaaliin tapaan töissä, kaupankäynti jatkuu ja VR:n junat ovat edelleen myöhässä. Se, mikä on muuttunut, on sosiaalinen todellisuus: ihmisten ja etenkin lainsäätäjän yleinen suhtautuminen näihin rikoksiin on koventunut, millä on todennäköisesti vaikutusta ihmisten toimintaan: rikokset eivät ole yhtä houkuttelevia, kuin lievempien rangaistusten aikana. Laki on tietenkin säädetty puhumalla: takana on pitkäjänteisiä keskusteluita koskien

Toki puolisoiden asema voi muuttua myös muutoin, kuin juridisesti ja taloudellisesti. Usein esimerkiksi perhe, sukulaiset ja ystävät suhtautuvat naimisiin menneisiin läheisiinsä hieman eri tavalla, kuin naimattomiin – tämä pitää paikkansa etenkin perinteisemmissä yhteiskunnissa. Naimisissa oleminen nähdään ikään kuin näiden kahden ihmisen välillä vallitsevana merkityksellisenä asiaintilana: voidaan ajatella, että aviopuolisot ovat sitoutuneet ja asettuneet aloilleen. Heidän voidaan myös ajatella todennäköisesti perustavan perheen: heidät siis nähdään uudenlaisena yhteiskunnallisena yksikkönä – ei vain kahtena yksilönä, vaan jonain kahta yksilöä suurempana ja merkityksellisempänä. Erityisesti tällainen ajattelutapa kertoo sosiaalisen todellisuuden muuttumisesta. 16

Avioliiton katsotaan usein astuvan voimaan silloin, kun notaari tai pappi on suorittanut tietyt proseduurit ja puolisot ovat sanoneet ”tahdon”: käytännössä siis silloin, kun vihkijä julistaa puolisot ”mieheksi ja vaimoksi” tai nykyaikaisemmin aviopuolisoiksi. Tämä koko proseduuri, mutta erityisesti lausahdus ”julistan teidät aviopuolisoiksi” muuttaa kahden henkilön välistä suhdetta ja sosiaalista todellisuutta: tällöin puhumalla on tehty asioita.

todellisuutta, kuten notaarilla on mandaatti vihkiä ihmisiä avioliittoon. Ulospäin kaikenlainen poliittinen toiminta ja keskustelu voi tosiaan vaikuttaa ”pelkältä puhumiselta” (esimerkiksi mainittuun hallituksen esitykseen liittyvä muotoilu ei oikein vakuuta), mutta jo hivenen pintaa syvemmältä asiaa tarkastellessa todellisuus saa jo toisenlaisia ilmiasuja. Sosiaalinen todellisuus on todellisuutta siinä missä materiaalinenkin, ja sitäkin on välillä syytä muuttaa.

Palataanpa takaisin kansanedustajiin ja heidän harjoittamaansa päätöksentekoon. Tietenkään kaikki heidän puheensa eivät ole puheakteja, vaan mukana on esimerkiksi paljon erilaisia toteamuksia ja mielipiteenilmaisuja koskien vallitsevia asiaintiloja. Kuitenkaan lakia ei voi muuttaa tai säätää, tai määrärahojen ohjaamisesta eri kohteisiin ei voi päättää pelkillä toteamuksilla ja mielipiteillä. Sen sijaan myös tähän vaaditaan erilaisia proseduureja, jotka eivät loppupeleissä ole edes kovin hankalia. Esimerkiksi 21.5.2019 Suomen eduskunnassa hyväksyttiin Hallituksen esitys eduskunnalle elinkeinotulon verottamisesta annetun lain ja eräiden muiden verotusta koskevien lakien muuttamisesta annettujen lakien voimaantulosäännösten muuttamisesta. Siitä, mitä hyväksyttiin, lienee kovastikin epäselvyyttä hankalan sanamuodon vuoksi, mutta itse hyväksyminen oli (esimerkiksi kaikki valmistelut ja alustavat keskustelut sekä äänestys sivuuttaen) hyvinkin yksinkertainen toimenpide: eduskunnan puhemies Antti Rinne (2019) totesi täysistunnossa, että ”Eduskunta hyväksyy ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt hallituksen esitykset. [eli] Hallituksen esitykseen 1/2019 sisältyvät 1.-6. lakiesitykset. Lakiehdotusten toinen käsittely on päättänyt. Asia on loppuun käsitelty.” Käytännössä tämän sanoessaan Rinne tuli muuttaneeksi tässä kyseessä olevat lait ja samalla pienen osan sosiaalista todellisuutta. Tarvittavaan proseduuriin kuuluu esimerkiksi keskustelun avaus ja sen päättäminen oikeaan aikaan, ja nuijaniskut. Tässä tapauksessa lausahdus ”eduskunta hyväksyy” on vastaava kuin ”julistan teidät aviopuolisoiksi”: puhemies Rinteellä on mandaatti puhua eduskunnan puolesta ja näin muuttaa

Yleisesti puheakteihin liittyen on syytä huomauttaa, että tässä tekstissä olen pyrkinyt yksinkertaistamaan puheaktiteoriaa. On selvää, että onnistuneilla puheakteilla on erilaisia edellytyksiä – esimerkiksi nimenomaan mandaatti: notaari kykenee vihkimään avioliittoon, mutta satunnainen ohikulkija ei, eikä esimerkiksi kuka tahansa voi myöskään muuttaa lakeja. Toinen tärkeä edellytys on yleisön hyväksyntä: hallinnoltaan heikossa valtiossa lakien muuttaminen ei välttämättä muuta sosiaalista todellisuutta, mikäli lakeja ei alun perinkään valvota tai noudateta. Edellytyksiä, kuten myös sovelluskohteita on paljon tässä esitettyä enemmänkin, mutta palstatilan rajallisuuden ja yleistajuisuuden säilyttämisen vuoksi ei niitä kannata tässä tämän pidemmälti käsitellä. Tässä on nyt kuitenkin selostettu lyhykäisyydessään ja mutkia oikoen eräs yhteiskuntatieteellinen tulkintatapa, johon YFI:llä opiskellessa ennemmin tai myöhemmin luultavasti tulee törmänneeksi.

Juhani Marjomaa Ulkonäkö tai tittelit eivät ole muuttuneet sitten päätoimittajan tervehdyksen

Kirjallisuus Austin, J. L. (1962). How to Do Things with Words. Oxford: University Press. Rinne, Antti. Täysistunnon puheenvuoro PTK 8/2019 vp. Saatavilla: https://www.eduskunta.fi /FI/vaski/Poytakirja/Sivut/PTK_8+2019.aspx

17