2 minute read

Yhteistyö on välttämätöntä sisäisen turvallisuuden saralla

Noliisi on kaikkien turvaaja, kaikkina aikoina. Kyseessä on siis poliisin visio, josta huokuu poliisin laaja tehtäväkenttä. Poliisi on sisäisen turvallisuuden organisaatio, jonka tulisi pystyä takaamaan turvallisuus kaikissa olosuhteissa. Poliisi on organisaationa kehittynyt ajan mukana ja turvallisuusympäristö ja rikokset ovat osaltaan muuttuneet ajan saatossa. Poliisi on yrittänyt pysyä kehityksessä ja muuttuvassa maailmassa mukana ja onnistunutkin siinä varsin hyvin. Poliisi ei visioon pääsemiseksi kuitenkaan tule onnistumaan tavoitteessaan yksin. Julkisessa keskustelussa on jo toistakymmentä vuotta ollut esillä poliisin määrärahat ja resurssit. Keskustelu on ollut jatkuvaa ja jokavuotista ainakin finanssikriisistä lähtien. Resurssit ovat olleet niukoilla ja toimintaa on tehostettu jatkuvasti. Visiossa kuvattuun tilaan pääsemiseksi on siis täysin välttämätöntä, että poliisi tekee organisaationa yhteistyötä mahdollisimman monen muun tahon kanssa, jotta Suomessa olisi mahdollisimman turvallista jokaisella, kaikkina aikoina.

Rikollisuuden syistä

Advertisement

Loputtomatkaan resurssit eivät kuitenkaan olisi autuaaksi tekevä ratkaisu rikollisuuden täydelliseen kitkemiseen. Syyt ovat usein paljon syvemmällä. Kriminologiassa on paljon tutkittu rikollisuuteen johtavia tekijöitä esitetty useita erilaisia teorioita, joilla pyritään selittämään rikollisuuden syitä. Monet näistä teorioista sisältävät erilaisia sosiaalisia ulottuvuuksia ja näin ollen puhutaankin usein sosiaalikriminologiasta. Sosiaalikriminologiassa tutkitaan rikollisuutta ja ennen kaikkea rikollisuuden sosiaalisia syitä ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Poliisin suuret valvonta- ja rikostorjuntaresurssit eivät kuitenkaan siis yksin olisi ratkaisu rikollisuuden kitkemiseen. Rikollisuudella on hyvin usein erilaisia yhteiskunnallisia tekijöitä, kuten esimerkiksi syrjäytyminen, köyhyys, epä-

”JENGIRIKOLLISUUS ON YKSI AJANKOHTAINEN ESIMERKKI, JOSSA YHTEISTYÖTÄ VAADITAAN HYVIIN TULOKSIIN PÄÄSEMISEKSI”

tasa-arvo tai koulutuksen puute. Paljon yhteistyötä siis vaaditaan, jotta päästään hyviin tuloksiin rikostorjunnassa.

Yhteistyöstä

Yhteistyö on yksi keskeisimmistä keinoista päästä tavoiteltuihin päämääriin ja menestyä eri osa-alueilla. Yhteistyöllä on esimerkiksi erilaisille organisaatioille lukuisia hyötyjä. Yhteistyö antaa paljon mahdollisuuksia, kuten resurssin parempaa hyödyntämistä, tehokkaampaa työskentelyä ja paremman ja nopeamman tietojen vaihdon mahdollistamista. Usein on niin, ettei yksittäinen organisaatio pysty saavuttamaan samaa vaikuttavuutta yksin, kuin silloin, jos se tekisi yhteistyötä muiden organisaatioiden kanssa. Organisaatiot pystyvät yhteistyön avulla luomaan mahdollisuuksia resurssien jakamiselle.

Poliisi tekee nykypäivänä yhteistyötä monessa muodossa ja monien eri tahojen kanssa. Konkreettisemmin tämä tulee ilmi ennalta estävässä toiminnassa. Poliisin ennalta estävää toimintaa on kehitetty viime vuosina kovaa vauhtia. Toiminta on nykypäivänä hyvin organisoitua, johdettua ja suunnitelmallista. Perinteinen lähipoliisitoiminta on edelleen tärkeä osa poliisin ja muiden tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä. Lähipoliisitoiminnan kautta poliisi pystyy olemaan läsnä paikallisissa asioissa ja tietojen vaihto sekä ennalta estävä työ paikallisten yhteisöjen kanssa sujuu vaivattomasti. Edelleen lähipoliisitoimintaan kytkeytyy tiiviisti moniammatillisia työmuotoja, kuten Ankkuri-, ja Marak- toiminta, jotka ovat kehittyneet ja joissa tehtävä yhteistyö on ottanut suuria harppauksia eteenpäin viime vuosina.

Yhtenä isona esimerkkinä yhteistyön välttämättömyydestä on pidettävä jengirikollisuuden ehkäisyä, joka on aiheuttanut suurta keskustelua ja huolenaihetta viime aikoina. Suomessa jengirikollisuus on nostanut päätään ja kasvanut huomattavasti. Ennalta estävä toiminta jengirikollisuuden ehkäisemiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Ongelmaan tarttuminen edellyttää tiivistä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Yhteistyön kehittäminen koulujen ja vanhempien kanssa nuorten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämiseksi on ensiarvoisen tärkeää. Samoin on kiinnitettävä huomiota jo monta vuosikymmentä jatkuneeseen kaupungistumiseen ja näin ollen kaupunkien ja lähiöiden suunnitteluun. Poliisin olisikin hyvä olla mukana myös tässä suunnittelussa ja tehdä yhteistyötä kaupunkisuunnitteluun liittyvissä asioissa. Edelleen kotouttamiseen ja eriarvoisuuteen liittyvien asioiden kanssa poliisi pystyy varmasti tekemään myös paljon yhteistyötä eri toimijoiden kanssa rikollisuuden ehkäisemiseksi.

Jengirikollisuus on yksi ajankohtainen esimerkki, jossa yhteistyötä vaaditaan hyviin tuloksiin pääsemiseksi. Se on kuitenkin yksi teema muidenkin tärkeiden asioiden joukossa. Poliisi tekee jatkuvaa yhteistyötä eri tahojen kanssa myös monessa muussa asiassa. Ilman jatkuvaa tiivistä yhteistyötä eri organisaatioiden ja tahojen kanssa poliisin vision toteutuminen on mahdotonta.

Tätä kirjoitusta laatiessani eduskuntavaalit ovat aivan nurkan takana. Poliittista keskustelua seuratessani on ollut ilahduttavaa seurata, että kaikki suurimmat puolueet ovat liputtaneet poliisien määrän lisäämisen puolesta ja kaikki ovat puhuneet jengirikollisuuden ehkäisyn tärkeydestä. Uskon, että tulevaisuus on Suomen sisäisessä turvallisuudessa valoisa ja Suomi pysyy jatkossakin yhtenä maailman turvallisimpana maana.

This article is from: