1950-luku

Suomalaiset järjestivät XV Olympialaiset vuonna 1952 Helsingissä. Kisoilla oli suuri merkitys suomalaisten itsetunnolle, vaikka ne taloudellisesti epäonnistuivatkin. Poliisille kisat olivat siihen mennessä suurin yleisötilaisuuksien valvontatehtävä. Helsinkiläispoliisien avuksi komennettiin muista poliisipiireistä noin 850 poliisia ja puolustusvoimista 600 sotilasta.

Myös rikospoliisilla oli erityinen kisaorganisaatio, johon kuului 340 oman poliisin lisäksi vahvistuksia 120 miestä. Rikospoliisilla oli kisojen ajan käytössään kolme radioautoa. Autoistuminen oli alkanut jo edellisenä vuonna, kun rikospoliisi sai runsaasti varustellun rikospaikkatutkimusauton.

Valtion pienipalkkaisten tulotaso ei vuosien 19511955 aikana päässyt nousemaan. Vuonna 1954

Turun ja Tampereen poliisien palkkoja korotettiin yhdellä palkkaluokalla ja näin Helsingin erityisasema heihin verrattuna päättyi. HPY oli kuitenkin tarmokkaan puheenjohtajansa Viljo Töyrylän

”KUN HPY EROSI SUOMEN POLIISIEN LIITOSTA VUONNA 1957, OLI SEN MYÖS LÄHDETTÄVÄ

YHTEISESTÄ TOIMISTOSTA”

johdolla saanut avatuksi kanavia eduskuntaan ja sai eduskunta-aloitteen kautta helsinkiläisille pääkaupunkilisän, jota 1.1.1955 alkaen ryhdyttiin maksamaan kenttätyölisän nimellä.

SPL:ssa alkoi kuohunta, kun jo 1940-luvulla hyväksyttyä samapalkkaisuustavoitetta vaadittiin toteutettavaksi. Pyrkimys vahvistettiin vielä vuoden 1955 liittokokouksissa. Käytännössä kysymys oli Helsingin palkkauksellisen erityisaseman poistamisesta, jota HPY ei voinut hyväksyä varsinkaan, kun samalla liitossa oli otettu tavoitteeksi rikospoliisin lähtöpalkkauksen parantaminen. Edellisen vuosikymmenen lopulla poliisilehden palstoilla kiistelivät järjestys- ja rikospoliisit keskenään, nyt vastapuolina olivat maaseutu- ja kaupunkipoliisit.

Työvuoroasia oli entiseen tapaan esillä 1950-luvun alkupuolella. Yhdistyksen pöytäkirjat ovat yleensä jopa kuivan asiallisia. Työvuoroneuvottelua käsittelevästä hallituksen kokouksen pöytäkirjasta vuodelta 1953 voi kuitenkin nähdä, että paineiden oli joskus purkauduttava eikä päällikölläkään aina ollut helppoa: kun puheenjohtaja Töyrylä oli jyrkästi ilmoittanut, että yhdistys ei voi hyväksyä yhtään 9 tunnin vuoroa, oli poliisikomentaja kävellyt edestakaisin huoneessaan hermostuneena ja alkanut kiroilla: “Jumalauta, perkele, ettekö te voi yhtään antaa myöten. Tehkää lakko, olen saanut niin tarpeekseni työvuoroasiasta”.

Kun vuorot oli saatu kuntoon, huomattiin uusi ja vaikea ongelma. Poliisilaitos ei kyennyt kuljettamaan henkilökuntaa kotiin yöllä päättyvien vuorojen jälkeen. Huvittava sävy on jäänyt erään pöytäkirjan mainintaan asiaa koskevista neuvotteluista: Puheenjohtajan mainittua siitä, että yhdistys kääntyisi suoraan ministeri Leskisen puoleen, oli komentaja lämpimästi kannattanut ajatusta ja kehottanut pyytämään samalla lisämäärärahaa ja kalustoa.” Töyrylä, Vaarama ja Junnila kävivätkin ministeri Leskisen luona.

Vuoden 1957 lisämenoarvion mukaan poliisille ryhdyttiin maksamaan poliisilisää, joka Helsingissä oli kahden palkkaluokan ja muualla yhden palkkaluokan suuruinen.

Toimintakauden 1957 merkittävin tapahtuma oli yhdistyksen eroaminen SPLsta, toimintakertomuksen mukaan “väistämättömänä seurauksena siitä kehityksestä, mikä yhdistyksen ja liiton välisissä suhteissa oli viimeisten vuosien aikana tapahtunut”. Eron alkusyynä on pidetty HPY:n aktiivisuutta pääkaupunkilisäasiassa, joka liiton muiden jäsenyhdistysten mielestä oli ollut tavoitteiden vastaista ja tapahtunut liiton selän takana. Tämän seurauksia olivat sitten vuoden 1955 ylimääräinen liittokokous päätöksineen ja riitaisuuksineen ja lopulta HPY:n eroaminen. HPY teki ratkaisunsa jouduttuaan toteamaan, ettei liitto halunnut tunnustaa Helsingin palkkauksellista erityisasemaa, jonka säilyttämisestä oli tullut uskottavuus- ja kynnyskysymys.

HPY:n ero SPL:sta ei tietenkään auttanut poliisin edunvalvontaa, mutta pidemmän päälle se paransi yhdistyksen valmiuksia tehokkaaseen toimintaan myös koko ammattikunnan puolesta.

Jäsenmäärä pysyi tasaisesti noin 850:nä koko jakson ajan. Vuosikymmenen alussa jäsenmäärä oli 901, mutta vuonna 1955 jäsenmäärä laski 850:een, jolloin noin 50 jäsentä siirtyi perustettuun LP:n Poliisiyhdistykseen.

Erityisiä tapahtumia

Helsingin Poliisilaitoksen Kesäkotiyhdistys perustettiin 1950

HPY:n 30-vuotis juhla Kulosaaren Casinolla. Juhlassa vihittiin käyttöön Tyyne Nymanin suunnittelema yhdistyksen lippu

SPL:n ja HPY:n erimielisyydet alkoivat vuoden 1955 liittokokousten jälkeen ja HPY erosi SPL:stä 1957,

Oman Poliisiviesti -jäsenlehden toimittaminen aloitettiin 1958

Viljo Töyrylä palkattiin 1959 yhdistyksen asiamieheksi hänen jäätyään eläkkeelle 1958

Puheenjohtajat

1950-1958 Viljo Töyrylä

1958-1959 Yrjö S. Vaarama

Kotimainen ulkoilun, retkeilyn ja vapaa-ajan verkkokauppa

bonge.fi

Kuusikymmenluvun erilläänolo oli poliisijärjestöille oppiaikaa, jolloin luotiin valmiuksia tulevalle yhteistoiminnalle. HPY:n toimintaan oli omaksuttava uusia muotoja, koska yhdistyksen oli hoidettava itse kaikki asiansa. Yhdistys oli suorassa neuvottelu- ja sopimussuhteessa poliisihallintoa johtavien virallisorganisaatioiden kanssa. Yhdistyksen oli myös pidettävä huoli siitä, että kilpaileva yhdistys ei pystyisi hankkimaan jäseniä HPY:stä. Tärkeintä kuitenkin oli, että havaittiin yhteistyön merkitys ammatillisessa edunvalvonnassa. Positiivista oli myös, että eheyttämisneuvottelut SPL:n kanssa jatkuivat ja paikallista yhteistoimintaa esiintyi koko ajan. Helsinkiläiset poliisijärjestöt pyrkivät yhteistoimin hoitamaan yhteisiä ongelmia.

HPY:llä oli koko ajan yhteyksiä Virkamiesten Yhteisjärjestöön ja yhdistys palasikin VY:n joukkoihin jo toukokuussa 1962. SPL liittyi VY:n jäseneksi 1.1.1966, koska uuden menettelytapalain mukaan liitolla ei ollut neuvotteluoikeuksia ilman keskusjärjestöä. VY ei ollut tyytyväinen siihen, että sillä oli jäsenkatraassaan kaksi saman alan järjestöä ja yritti vauhdittaa yhdistymistä. HPY ja SPL kävivät useita eheyttämisneuvotteluja, mutta ne päättyivät tuloksettomina.