1930-luku

muiden tehtävien lisääntyminen, muita luopumisen syitä ei kerrota.

Yhteiskunnan tilalla ja erityisesti lama-ajalla oli kiistaton vaikutuksensa myös poliisin palkkaukseen. Vähäiset palkankorotukset toteutuivat vuosikymmenen alussa ja lopussa. Vuoden 1930 aikana sai 150 nuorempaa konstaapelia yhden palkkausluokan korotuksen, kun nuorempien konstaapelien jakoa kahteen luokkaan ryhdyttiin poistamaan. Ilman korotusta jääneet 150 nuorempaa konstaapelia saivat odottaa korotusta vuoteen 1938 saakka. Korotusten sijasta virkamiesten palkkoja alennettiin syksyllä 1931 perhesuhteista riippuen 5-10 %, seuraavana vuonna alennus tehtiin myös ikälisistä ja vielä kolmantena vuonna alennettiin palkkoja 5-8 %. Alennukset peruutettiin vuonna 1935. Vuonna 1932 kaupunkien ja kaupunkimaista vartiopalvelusta tekevien muiden virkapukuisten konstaapelien eläkeikää laskettiin 63:sta 60:een vuoteen.

Yhdistyksen hallitus teki paljon työtä vuonna 1930 saadakseen korvausta poliittisista levottomuuksista johtuneesta työstä. Kun valtiolta ei rahaa löytynyt, käännyttiin kaupungin puoleen. Kaupunki myönsi tarkoitukseen 200.000 markkaa, joka oli viidennes yhdistyksen esittämästä määrästä.

Vuoden 1937 aikana pidettiin Helsingissä palkkausasian merkeissä kaksi suurta kokousta, joihin osallistui poliisimiehiä koko Uudeltamaalta. Mikään ei kuitenkaan auttanut ja virkamiehet saivat tyytyä vuonna 1939 saatuun kalliinajan lisäykseen, joka osittain korvasi elinkustannusten nousua.

Työaikaan ei vuosikymmenen aikana tullut merkittäviä muutoksia. Palkatonta ylityötä jouduttiin tekemään runsaasti erityisesti levottomina vuosina 1930-1933. Työhönsidonnaisuutta lisäsi myös vuodesta 1933 lähtien pakollinen voimistelu, joka suoritettiin vapaa-ajalla. Parin vuoden kuluttua voimistelu siirrettiin työajalle koulutuksen yhteyteen. Pieni myönteinen muutos tapahtui vuonna 1938, kun itsenäisyyspäivänä tehty työ ryhdyttiin korvaamaan vastaavalla vapaalla muuna aikana.

Työvuorokysymys sai vuonna 1931 hetkeksi poliisimiehiä tyydyttävän ratkaisun, sillä silloin otettiin yleiseen käyttöön 8 tunnin vuorot, joita oli aikaisemmin kokeiltu Eiran vartiopiirissä. Päällystön ankaran vastustuksen takia työvuorot muutettiin parin vuoden kuluttua entisiksi pätkävuoroiksi. Yhdistys sai eräitä pahimpia epäkohtia kuitenkin parannetuksi. Näitä epäkohtia olivat esimerkiksi osoitetoimiston yöpäivystysvuorot, joissa yhtämittainen työaika oli 20 tuntia sekä pidätettyjen vartijoiden 24 tunnin työvuorot, joita seurasi 24 tuntia vapaata. Esimerkkinä tavanomaisesta työajasta voidaan mainita, että viidennen piirin ylikonstaapeleiden keskimääräinen taulukonmukainen viikkotyöaika oli 68 tuntia, mutta se ei useinkaan riittänyt.

Ylikonstaapelit myös arvostelivat vaatimusta, että heidän piti käydä piirinsä asemalla aamuisin vapaapäivinä. Huonoa tilannetta kuvaa hyvin lainaus poliisimestarille osoitetusta kirjeestä: “Mainittakoon tässä myös se, etteivät III piirissä miehet ole saaneet moneen vuoteen vapaata lauantaita eikä sunnuntaita, sillä illalla on aina ylimääräistä palvelusta. Tällainen ylimääräinen kaikkein enempi hermostuttaa miehistöä, vähentäen työtehoa ja tarmokkuutta. Kyllä poliisillakin olisi joskus lauantai- ja sunnuntai-iltaisin johonkin mentävää mutta kun aina on ylimääräistä niin ei se tule kysymykseenkään, joten poliisimiehistö on kokonaan poissulettu yhteiskunnallisesta elämästä”. Sotavuonna 1939 joulujuhlaa ei järjestetty.

Vuonna 1938 kerhoiltoja oli peräti 8 ja niihin osallistui yhteensä 400 jäsentä. HPY ja SPL järjestivät yhteisen 10- vuotisjuhlan. Pihlajasaaren kesäkodin toiminta jatkui entiseen malliin. Kerhoiltoja, muutamia matkoja ja joulujuhlat yhdistys järjesti 1930-luvulla jo totuttuun tapaan.

”YHDISTYS JÄRJESTI

Tanssiaisia Ja Karnevaaleja

TALOUDELLISEN ASEMANSA PARANTAMISEKSI”

Yhdistys järjesti tanssiaisia ja karnevaaleja taloudellisen asemansa parantamiseksi, sillä inflaation takia säästöt olivat huvenneet olemattomiin, eikä jäsenmaksuakaan voitu jäsenistön taloudellisen ahdinkotilan takia juuri nostaa. Messuhallissa järjestettiin karnevaalit kaikkiaan viisi kertaa. Vetonauloina oli valtakunnan ykkössuosikkeja ja yhdet juhlat jopa radioitiin. HPY osallistui myös Helsingin Poliisilaulajien perustamiseen vuonna 1937. Yhdistyksen talous saatiin hyvään kuntoon ja jäsenille ryhdyttiin maksamaan oikeudenkäyntiavustuksia vuonna 1936. Kaksi vuotta myöhemmin SPL alkoi osallistua avustusten maksuun.

Jäsenmäärä laski vuoden 1930 huippuarvosta 791:stä vuoteen 1937 mennessä 5O6:een, jonka jälkeen se hieman suureni 547:ään. Suuri 35 prosentin vähennys johtui rikospoliisien eroamisesta ja ankeista ajoista.

Erityisiä tapahtumia

1930 perustettiin Suomen rikospoliisiyhdistys

1931 HPY:stä erosi 150 jäsentä ja he perustivat Helsingin rikospoliisiyhdistys ry:n

SPL ja HPY järjestivät yhteisen 10-vuotisjuhlan 1933

Messuhallissa järjestettiin viidet Karnevaalit taloudellisen tilanteen parantamiseksi

Jäsenmäärä tippui 35 % vuosikymmenen aikana

Puheenjohtajat

1930-1932 Johannes Mäkynen

1932 Aimo Pyhälä

1932-1933 Edvard V. Johansson

1934-1935 Eero Rytömaa

1935-1937 Veikko Ruotsalainen

1938-1939 Emil Lajunen

Suomi joutui sotaan Neuvostoliiton kanssa marraskuun lopulla 1939. Talvisota päättyi 13.3.1940 ja alkoi runsaan vuoden kestänyt välirauha.

Jatkosota alkoi 25.6.1941 ja sotiminen päättyi 4.-5.9.1944 aselepoon ja 19.9. vahvistettuun välirauhaan. Lapin sota alkoi 15.9.1944, ja viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen alueelta 27.4.1945.

Talvisodan aikana myös poliisin oli ryhdyttävä sopeutumaan kriisiajan haasteisiin. Suurempia ongelmia ei Helsingissäkään päässyt syntymään, sillä voimassa oli välirauhaan saakka asetus, jolla poliisihenkilöstö vapautettiin upseereita lukuun ottamatta asevelvollisuuden suorittamisesta. Koko maan poliisivoimasta vain noin 250 miestä oli sotapalveluksessa.

Poliisin asevelvollisuusmääräyksiä muutettiin välirauhan aikana toteutettujen valmistelujen pohjalta niin, että rintamakel-

”RATKAISEVA KÄÄNNE TYÖVUOROASIASSA TAPAHTUI, KUN POLIISI SAI VUONNA 1947

TYÖAIKALAIN TURVAKSEEN”

poiselle poliisimiehelle myönnettiin sodan aikana lykkäystä ainoastaan, mikäli hän oli siviilitoimessaan todella korvaamaton. Ennakkoarvioiden mukaan 1.300 poliisimiestä eli noin 25-30 % maan poliisikunnasta voisi lähteä asepalvelukseen. Jatkosodan aikana Helsingin poliisista oli noin kolmasosa, 335 henkeä, erilaisissa armeijan tehtävissä.

Yhdistystoiminnassa talvisodan alkaminen aiheutti sen, että asioiden tärkeysjärjestys muuttui ja monien tavoitteiden toteutuminen siirtyi. Yhdistys teki osaltaan parhaansa sotien aikana yhteisen asian puolesta. Sotien aikana se merkitsi maanpuolustus- ja jälleenrakennuslainoja ainakin 70.000 markan edestä ja sijoitti lisäksi 25.000 markkaa hädänalaisessa asemassa olevien auttamiseen.

Korkean inflaation takia lainat käytännössä muuttuivat lahjoituksiksi.

Palkkaukseen saatiin parannusta vuonna 1941, kun pienipalkkaisille virkamiehille ryhdyttiin maksamaan pientä kalliinajanlisää ja lapsiavustusta ja lisäksi poliisille virkapukuavustusta. Poliisikunta sai ensimmäisen varsinaisen tasokorotuksen järjestäytymisensä jälkeen vasta vuonna 1941, jolloin palkkoja korotettiin kolmella palkkaluokalla. Vuoden 1943 alussa voimaan tullut uusi valtion palkkauslaki paransi tuntuvasti kokonaispalkkausta.

Työvuorokysymyksessä saatiin pientä parannusta aikaan, mutta sodan takia siitä oli luovuttava. Kun jatkosodan aikana poliisien määrä varsinaisissa tehtävissä väheni ja tehtävät lisääntyivät, ylimääräisen työn teettäminen ja vapaapäivien poistaminen yleistyi suuresti. Vuosilomien antamisessa oli vaikeuksia siinä määrin, että niitä jäi vuonna 1941 pitämättä.

Rauhanajan toimintoja pyrittiin hoitamaan sodankin aikana. Henkilökunnan joulujuhlien lisäksi järjestettiin mahdollisuuksien mukaan tulojen hankkimiseksi huvitilaisuuksia. Kaksikymmenvuotista toimintaa juhlittiin yhdessä SPL:n kanssa ravintola YH:ssa Mikonkadulla.

Lisääntynyt työmäärä poliisitehtävissä ja poikkeukselliset olot näkyvät yhdistyksen kokoustoiminnassa. Hallitus kokoontui vuosittain kymmenkunta kertaa. Yleisiä kokouksia järjestettiin vuosittain vain kaksi ja niissä oli osanottajia 54 kerrallaan.

Poliisimiehen kalenteri julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1942.

Alkuvuodesta 1945 toimitetun jäsenäänestyksen perusteella SPL liittyi SAK:hon 28.11.1945. Yhdistyksen 740:stä äänioikeu- tetusta jäsenestä kävi äänestämässä 450 ja heistä 436 kannatti liittymistä. Koko SPL:ssa liittymistä kannatti 89,9 % ja vastusti 9,8 % äänestäneistä. Yhteistoiminta SAK:n kanssa antoi vauhtia ja voimaa poliisin edunvalvonnalle useiden muistiinmerkintöjen mukaan. SAK:n arvovallasta oli apua jo ennen varsinaista liittymistä, sillä SAK:n virkamiesjärjestöjen ja SPL:n työtaistelu-uhkalla tehostettu vaatimus 3.000 markan kalliinajanlisästä toteutui lähes kokonaan. Ratkaiseva käänne työvuoroasiassa tapahtui, kun poliisi sai vuonna 1947 työaikalain turvakseen. Aikaisemmin lähes rajaton työnteettämismahdollisuus oli vienyt pohjan pois todelliselta työvuorosuunnittelulta, työaikalain rajoitukset pakottivat nyt esimiehet käyttämään työvoimaa tarkoituksenmukaisesti ja entistä harkitummin.

Vuonna 1948 HPY aloitti pitkäaikaiseksi osoittautuneen kamppailun henkilökunnan sosiaalitilojen parantamiseksi. Asemilla ei ollut lainkaan pukeutumis- ja vaatteiden säilytystiloja ja lämmin vesi saatiin poliisipiireihin vasta 1949.

Henkilökunnan juhla- ja muita huveja järjestettiin HPY:n piirissä entiseen tapaan. Yhdistyksen opintokerhoissa opiskeltiin suomen kieltä ja järjestötoimintaa, perustettiin shakkikerho ja avustettiin 1947 perustettua soittokuntaa. Yhdistykseen perustettiin myös valistusjaosto ja omat kerhot alipäällystölle, miehistölle ja poliisimiesten vaimoille. Kesäkotitoiminta Lauttasaaressa ja Pihlajasaaressa jatkui. Lauttasaaren alueen ja irtaimiston hallinta siirtyi vuonna 1950 poliisilaitoksen piirissä toimivien järjestöjen perustamalle Helsingin Poliisilaitoksen Kesäkotiyhdistykselle. Matkustelu ja vapaa-ajan vietto muuallakin tuli helpommaksi jo vuonna 1946, kun poliisia koskenut kielto poistua Helsingistä kumottiin.

Jäsenten määrä kasvoi 1940 jäsenmäärästä 547 uuteen ennätykseen 862 vuonna 1945, mutta väheni 1949 loppuun mennessä 679:ään. Suuret vaihtelut johtuivat henkilöstön suuresta vaihtuvuudesta ja edunvalvonnan vaikeuksista.

Erityisiä tapahtumia

1943 perustettiin Poliisikunnan keskusliitto (PKL)

HPY:n perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Otto Vihtori Korvenheimo kuoli syksyllä 1943

1945 SPL liittyi SAK:hon

Vuonna 1947 tuli voimaan työaikalaki

Elokuussa 1949 yhdistys järjesti isot lastenjuhlat Seurasaaressa yhdessä Helsingin kaupungin kanssa, juhlassa oli mukana noin 7700 henkilöä, joista lapsia noin 6000

Puheenjohtajat

1940-1945 Emil Lajunen

1946 Armas Kaipio

1947-1948 Väivö Louhula

1949- Viljo Töyrylä