Sortoa vai vastarintaa? - Hijabin monet merkitykset

Teksti: Ella Könönen

Nikolas Sarkozy

Zoya Patel

Myöhemmin tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun New Yorkin kaksoistornit kaatuivat. Vaikka Yhdysvaltojen ja Lähi-idän välillä oli kuohunut jo aiemmin, olivat World Trade Centerin iskut globaalilla tasolla merkittävät monesta syystä – teknologian kehittyminen 1990-luvulla mahdollisti kaiken leviämisen internetiin, ja terrorismin vastainen sota synnytti uudenlaisen narratiivin islamista.

Moni amerikkalainen menetti tuolloin lähimmäisiään, mutta vähemmän uutisoitua on se, miten tavallisten muslimien elämä muuttui. Yhdysvalloissa islamofobiset teot levisivät työpaikoille ja siviilielämään, ja huivia käyttävät naiset alettiin yhdistää epäisänmaallisiin uhkiin.

Vuonna 2003 Saksa kielsi opettajilta huivin käytön, ja vuonna 2004 Ranskassa kiellettiin huivien käyttö julkisissa kouluissa. Tämän jälkeen esimerkiksi burqan ovat kieltäneet joko osittain tai kokonaan useat maat Euroopassa. Länsimaissa luullaan, että hijabin kieltäminen lisää naisten vapautta, mutta vaikutukset ovat olleet päinvastaisia: Euroopassa viharikokset ovat kohdistuneet ajoittain erityisesti musliminaisiin , ja koulujen keskittyminen tyttöjen pukeutumiseen vie väistämättä tilaa heidän kyvyltään keskittyä opiskeluun. Mutta miksi huivista on tullut lännen ja Lähi-idän välisten kiistojen ja jopa terrorismin symboli, ja miten musliminaisten omat kokemukset eroavat näistä stereotypioista?

”Hijab” tarkoittaa arabiaksi sanaa ”este”, ja sen käyttö vaatekappaleena juontaa juurensa jo islamia edeltävään maailmaan. Käytännössä ”hijab” voi tarkoittaa lukuisia eri asioita: pään peittävää huivia, peittävää vaatetusta, kunnioittavaa käyttäytymistä, tai huivista peittävämpiä versioita niqabia, chadoria, khimaria tai burqaa. Vastoin olettamuksia, hijab koskee myös miehiä, mutta hiukset peittävän huivin käyttö yleistyi naisilla aikaisessa islamissa ei-uskonnollisista syistä: huivi oli naisille tapa ilmaista kulttuurista statusta.

Aktivisti Samina Ali on taistellut hijabiin liittyviä stereotypioita vastaan ja argumentoi, ettei islam vaadi naisilta huivin käyttöä. Itse asiassa, Koraani on aiheesta hyvin välinpitämätön: sen yli 6000 jakeesta vain kolme käsittelee naisten pukeutumista. Vertailun vuoksi, myös Raamatusta löytyy vähintään sama määrä naisten pukeutumista koskevia jakeita.

Ei ole kuitenkaan salaisuus, että Lähi-idän historiaa on ajan kuluessa järisyttäneet Iranin vallankumouksen tai Talibanin kaltaiset ajanjaksot, jolloin valtaa pitävät elimet ovat pyrkineet tekemään huivin käytöstä pakollista. Kaikki iranilaiset naiset eivät käyttäneet huivia ennen vallankumousta, ja puolet iranilaisista vastustavat huivipakkoa edelleen. Länsimaiden muslimiväestöön liittyvä narratiivi ei kuitenkaan yleensä pohjaudu teokratian kritisointiin, vaan jyrkkään yleistykseen, jonka mukaan huiviin pukeutunut nainen on todennäköisesti pakotettu tekemään niin lähipiirinsä johdosta. Musliminaisten omista tarinoista huokuvat kuitenkin täysin päinvastaiset kokemukset. Pohjimmiltaan tämä tarina on yksi kolonialistinen perintö lisää: ensimmäiset huomiot hijabista sorron välineenä voidaan jäljittää brittiläisten siirtomaahallitsijoiden kertomuksiin 1800-luvun Egyptiin. Narratiivi ei siis suinkaan syntynyt hätähuutona musliminaisilta itseltään.

Länsimaalaiset pelastusnarratiivit, terrorismin vastaisen sodan taistelu huivia vastaan, sekä esimerkiksi Ranskassa tehdyt poliittiset muutokset eivät täten ole suinkaan rohkaisseet musliminaisia länsimaalaistumaan ja luopumaan huiveistaan. Päinvastoin – Amani Hamdan argumentoi, että huivista on tullut vastarinnan symboli eurosentrismiä vastaan. Yksilön tasolla huivien merkitykset eroavat yhtä paljon kuin länsimaisten naisten omalle tyylilleen antamat merkitykset. Osalle huivi on uskonnollinen symboli ja tapa muistuttaa itseään omista arvoistaan, ja osalle tapa viedä huomio pois omasta ulkonäöstään esimerkiksi siihen mistä puhuu. Osa ilmaisee huivinsa avulla kulttuurista tai etnistä identiteettiä, sillä tavat käyttää huivia eroavat islaminuskoisten maiden ja ihmisryhmien kesken. Osalle huivi ja peittävä pukeutuminen tarjoavat mahdollisuuden voimaantua ja vastustaa esineellistämistä tai seksualisointia, sekä taistella yhteiskunnan ulkonäköpaineita vastaan. Joskus kyse on siitä, että huivin avulla yksilö voi samalla ilmaista yksilöllisyyttään ja kuuluvuuttaan diasporayhteisössä.

Viime vuosikymmenten terrorismin vastainen taistelu lännessä on täten vaikuttanut syvästi varsinkin näkyviä uskonnollisina pidettyjä symboleja, kuten huivia, käyttävien naisten elämään. Piiloutumisen sijasta muslimiyhteisöt ovat kuitenkin kehittäneet keinoja lisätä tietoisuutta huivin käytön monista merkityksistä ja muodoista, sekä vastustaa lännessä edistettyä islaminvastaista politiikkaa. Samina Alin, Amani Hamdanin sekä Yhdysvalloissa vaikuttavien Linda Sarsourin, Lila Abu-Lughodin ja Ilhan Omarin kaltaiset aktivistit, tieteilijät ja poliitikot murtavat musliminaisiin kohdistuvia stereotypioita. Samalla mediaan on ilmestynyt 9/11-iskujen jälkeen kehiteltyjen terrorisminarratiivien rinnalle alustoja, joilla musliminaiset pääsevät ääneen.

Youtubessa naiset kertovat huivin käytöstään hashtagilla #myhijabstory, ja Muslim Girl-sivusto on lanseerannut käyttöönsä stereotypioita kumoavan #myhijabisnotyour-tunnuksen. Instagramissa Dina Tokio, Habiba Da Silva ja Omaya Zein bloggaavat hijab-muodista – eikä se aina liity huiveihin, vaan ihan kaikenlaisiin tyyli- ja kauneustrendeihin. Yhdysvalloista on levinnyt kansainväliseksi ilmiöksi #MIPSTERZ-liike, jonka nimi tulee sanoista ”muslim hipster”. Yksi mipstereiden tarkoituksista on luoda länsimaissa asuville muslimeille tilaa ilmaista identiteettiään ja tyyliään ja rikkoa täten esimerkiksi huivia käyttäviä naisia koskevia stereotypioita.

Suomeenkin perustettiin vuonna 2017 Ruskeat Tytöt ry ja sen alla toimiva Ruskeat Tytöt Media, joka päästää ääneen Suomessa asuvat rodullistetut naiset.

Kaikki tämä on osoitusta siitä, että pinnan alla kuohuu, eikä syyttä: huivia käyttävät naiset ovat kyllästyneitä olemaan poliittisten valtasuhteiden ja median riepoteltavina, puhumattakaan siitä, että heidän huiveistaan tehtiin ristiriitainen terrorismin ja sorron symboli, ilman että he itse koskaan ilmaisivat haluavansa tulla länsimaalaisen yhteiskunnan pelastamiksi.

Euroopassa levinnyt pyrkimys varsinkin peittävämpien hijab-muotojen kieltämiseen nojaa ajatukseen, jonka mukaan kaikki musliminaiset tulevat samanlaisesta taustasta: taustasta, jossa heidät on pakotettu käyttämään huivia, ja jossa ”länsimaiset arvot” kuten naisten oikeudet eivät toteudu. Taustalla vaikuttaa pian 20 vuotta lietsottu pelko siitä, että islamin leviäminen lisää terrorismin uhkaa – ja huivien kieltäminenhän ei kiellä islamia, mutta mikä on poissa silmistä, on poissa mielestä. Islamilainen huivi kehittyi historian kuluessa kulttuurisesta statussymbolista konfliktin, sorron ja toiseuttamisen symboliksi, jonka narratiivia on kontrolloitu länsimaissa vuoroin siirtomaavallan, suurvaltojen, median ja konservatiivipuolueiden johdolla.

Nämä narratiivit heijastavat kolonialistista ajatusmaailmaa, jossa vastaus terrorismin kaltaisiin globaaleihin ongelmiin on länsimaalaistaminen. Muslimeille itselleen hijabista on tullut uskonnollisen ilmaisun lisäksi tapa vastustaa tätä länsimaista hegemoniaa. #MIPSTERZ-liikkeen ja Ruskeat Tytöt Median kaltaiset alustat luovat kuitenkin toivoa siitä, että islamofobian aika on tulossa päätökseensä.

Hijab ei ole meidän vihollisemme, eikä sen kieltäminen nujerra terrorismia. Todellinen naisten oikeuksia edistävä lainsäädäntö ei perustu siihen, että naisen vapautta voidaan mitata asteikoilla toiseudesta länsimaalaisuuteen.