Avoin karjalaisuus

Janne Waris

Taas tulee suomalaisen kulttuurin renessanssin innoitus Karjalan kunnailta. Legendaarinen Suomen filmiteollisuus SF tekee pitkästä aikaa elokuvaa - ja juuri PohjoisKarjalassa! Markku Pölösen ohjaama tvsarja kertoo Miikkulan kylästä. Uuskarelianismi kukoistaa!

Osakunnassa pohditaan tieteen ja taiteen keinoin heimolaisuuden, perinteisyyden, kotiseudun ja muiden juurevien asioiden merkitystä maailmassa, jossa ihminen on yhä riippumattomampi elinympäristöstään ja identiteetit yhä irrallisempia ja vaihtuvampia. Osakunta etsii tapoja, joilla karjalaisuus voisi toteutua 2000-luvun urbaanissa Suomessa. Kysymme, mitä voisi olla esimerkiksi helsinkiläinen karjalaisuus. Kierrätämme karjalaista perinnettä ja tutkimme Karjalan kulttuurista merkitystä. Pyrimme luomaan elävän ja vuorovaikutteisen suhteen Karjalan nykyisiin ja entisiin asukkaisiin.

Osakunnan ydinkäsite on ei-ulossulkeva etninen identiteetti eli ”avoin karjalaisuus”. Toiminta on avointa kaikille maantieteelliseen tai etniseen taustaan katsomatta. Karjalaisuus on tekoja ja toimintaa. Osakuntaan on tervetullut jokainen, jota Karjala kiinnostaa todellisuutena, myyttinä, historiana, kulttuurina, performanssina. Osakunta sanoutuu irti kaikesta vieraisiin kulttuureihin kohdistuvasta vihamielisyydestä ja vastakkainasetteluista. Emme pyri muuttamaan valtioiden nykyisiä poliittisia rajoja. Tärkeää on, että karjalaisuutta ja Karjalaa puretaan ja pohditaan yhdessä ja eri vinkkeleistä, eri tavoin ja eri välinein. Mukailin tässä PAXnimisen kulttuurihankkeen ohjelmaa, mutta uskon, että nämä teemat saavat kannatusta myös Osakunnalla.

”Itäisten suomalaismurteiden ja karjalan kielen välillä on oikeastaan murrejatkumo. Vakiintuneen näkemyksen mukaan ne ovat yhteistä alkuperää, peräisin rautakautisesta Laatokan rannikon muinaiskarjalasta, josta jo varhain säteili tytärasutusta Savoon. (Heikki Leskisen mukaan savolaismurteet lähtivät kehittymään läntisimmän karjalaisryhmän kielestä n. 1000-luvulla.) Pähkinäsaaren rauhan rajan on arveltu heijastelleen myös vanhaa karjalaisheimojen liikkumista Pohjois-Pohjanmaalla asti. On jopa arveltu, että Peräpohjankin suomalaismurteissa olisi karjalaista substraattia.” (Laakso)

”Stolbovan rauhassa 1617 karjalankielinen ja uskonnoltaan ortodoksinen ”Korelan ujesti”, josta sitten tuli Käkisalmen lääni, jäi voittomaana Ruotsin valtaan. Huomattava osa Käkisalmen läänin karjalaisista pakeni 1600-luvulla ruotsalaishallinnon uskonnollista ja taloudellista sortoa Venäjälle Tveriin, mutta rajan lähialueille Laatokan koillis- ja pohjoispuolelle jäi kuitenkin alkuperäistä karjalankielistä ja uskonnoltaan ortodoksista väestöä. Tämä karjalankielisenä säilynyt alue tunnetaan myöhemmin nimellä RajaKarjala tai Salmin kihlakunta. Suomessa on siis kiistatta Stolbovan rauhasta asti ollut pysyvä karjalankielinen vähemmistö.” (Jeskanen)

”1700-luvulla Vanha Suomi eli Viipurin kuvernementti oli osa Venäjää, mutta 1812 se liitettiin Suomeen. Autonomian ajan

Suomessa eli Suomen suuriruhtinaskunnassa oli ilmiselvästi karjalankielinen vähemmistö, jolla ei kuitenkaan ollut oikeutta omaan kieleensä. Suomen itsenäistyminen ei parantanut karjalan kielen asemaa, pikemminkin päinvastoin. Rajan sulkeuduttua yhteydet rajantakaisiin karjalankielisiin – sukulaisiin ja naapureihinkin – katkesivat. Kaikesta huolimatta karjalan kieli säilyi Raja-Karjalassa varsin elinvoimaisena talvi- ja jatkosotaan asti.” (Jeskanen)

”Nykyisen Suomen Pohjois-Karjalan väestö savolaistui kieleltään Stolbovan rauhan 1617 jälkeen, josta seuranneet muuttoliikkeet myös loivat Inkerin suomalaisväestön (ja tytärkarjalaiset kielisaarekkeet Tveriin ja Tihvinään). Sen lisäksi, että varsinainen karjalan kieli on säilynyt 1900- luvulle saakka muutamassa Ilomantsin rajakylässä, joitain karjalaisia substraattipiirteitä näkyy yhä Pohjois-Karjalan savolaismurteissa laajemmalla tai suppeammalla (Liperin ja Polvijärven ilmeisesti pitkään säilyneet karjalaissaarekkeet) alueella: näitä ovat jotkin sanastoseikat, adessiivin ja allatiivin synkretismi (lämmitä vasikalla maitoo) tai nk:n vaihtelemattomuus.” (Laakso)

”Savolaismurteet (ja kaakkoismurteetkin) koostuvat siis tavallaan useammasta länsisuomalaistuneen tai savolaistuneen (muinais)karjalan kerrostumasta, eikä eriikäisiä kerroksia ole aina helppo erottaa.” (Laakso) ”Suomen karjalankieliset karjalaiset ovat yksi maamme kansallisista vähemmistöistä. Karjalaa ja sen edeltäjää muinaiskarjalaa on puhuttu Suomessa jo ainakin 1200 vuotta. Nykyään Suomen karjalaisista vain osa puhuu karjalaa. Enemmistö puhuu suomen itäisiä murteita. Karjalan kielellä on kuitenkin yhä korvaamattoman suuri merkitys kulttuurin ja identiteetin kannalta. Tilannetta voi verrata Irlantiin, jossa alkuperäistä iirin kieltä puhuu vain vähemmistö. Karjalankielisten karjalaisten identiteetin kulmakivet ovat ortodoksinen uskonto, karjalainen perinnekulttuuri ja kieli. Karjalaisella kulttuurilla on jatkuvasti vetovoimaa.” (Karjalan kielen seura)

Karjalan kieli on karjalaisen identiteetin keskeinen osa ja kulttuurin symboli. Se on korvaamaton kulttuuripääoma, jota karjalaisilla ja suomalaisilla ei ole varaa menettää. Karjalan kieli ja ortodoksikarjalainen kulttuuri ovat ratkaisevasti vaikuttaneet suomenkieliseen sivistykseen. Suomen kielessä on runsaasti karjalankielisiä sanoja ja ilman kalevalaista runoutta suomenkielistä kulttuuria olisi tuskin edes olemassa. Jo näistä syistä kielen elvyttäminen ja kehityksen turvaaminen on koko Suomen asia. Karjalan kieltä ja kulttuuria tarvitaan rikastuttamaan valtakulttuuria myös tulevaisuudessa.” (Karjalan kielen seura)

Lähteet:

Jeskanen, Matti: http://www.karjalankielenseura.fi/tekstit/kirjoituksia/historiaa.html

Laakso, Johanna: http://www.helsinki.fi/hum/sugl/oppimat/imsjohd/suomi.html

Karjalan kielen seura: http://www.karjalankielenseura.fi/

PAX: http://www.postmoderniakateeminenkarjalaseura.net/kesakoulu_alustukset.html