Tyhjää täynnä

Pekka Torvinen

Tyhjää täynnä

Senaatintori, tuomiokirkko, historiallinen keskusta yliopiston päärakennuksineen ja valtioneuvoston linnoineen ovat turistien ykköskohteita Helsingissä. Lisäksi käydään Sibelius-monumentilla ja ehkä Finlandia-talolla. Uspenskin katedraalissa käyvät venäläiset, temppeliaukiolla muut. Pitkän sillan pohjoispuolelle eivät turistit juuri uskaltaudu, eikä ole oikeastaan tarvettakaan, sillä ei siellä mitään nähtävää ole.

Mitä minä näyttäisin turisteille? En ainakaan normaaleja turistirysiä, sillä ne ovat loppujen lopuksi aivan samanlaisia kuin muidenkin kaupunkien turistirysät. Pikemminkin haluaisin näyttää jotain, joka avaa tien Helsingin sieluun. Ensin pitäisi tietysti osata kertoa, millainen tämä Helsingin sielu on. Asiaa tutkittuani ja kaupungilla erilaisissa paikoissa aikaa vietettyäni olen päättänyt, että minun Helsinkini on täynnä tyhjyyttä. Siellä on vähän ihmisiä, ei oikeita ruuhkia, kuolleita sivukatuja ydinkeskustassa ja maailman hitaimmat tietyöt. Erottavatko nämä Helsingin muista maailman pääkaupungeista, jää avoimeksi kysymykseksi, mutta ainakin ne ovat mielenkiintoisempia nähtävyyksiä kuin iänikuiset kirkot. Olen koonnut seuraaville sivuille muutaman kuvan, jotka mielestäni ikuistavat edes jotain tästä Helsingistä.

Helsingin keskustan kolarialtteimman kadun ruuhkaa arkipäivänä vähän ennen kello neljää iltapäivällä. Ruuhka on selvästi suhteellinen käsite. Kuvassa näkyy myös joka puolella Helsingin keskustaa risteilevät johdinlangat. Helsinki käyttää katujen yli vedettyjä lankoja myös katuvalaistuksen tukena. Seurauksena on johdinhelvetti, jossa tuntuu siltä, kuin olisi osa huonoa nukketeatteria. Tästä tunteesta voisi kertoa myös turisteille.

Musiikkitalon monttu on minun lempinähtävyyteni. Valtakunnan ehkä hienoimmalla paikalla on vain iso mutamonttu ja rautatie, jolla pääsee satamaan. Toisaalta monttu luo valtavan kontrastin eduskuntatalon kanssa, vai luoko sittenkään? Ehkä ne ovat lähempänä toisiaan kuin mitä uskaltavat myöntää.

Rautatientorin luistelurataa täytyy pitää yllä jatkuvasti, sillä muuten se sulaisi. Helsingin keskilämpötila jäänee joulukuussakin nollan yläpuolelle eikä lunta näy missään. Sekin on yksi nähtävyys. ”Luuletteko, että täällä on jääkarhuja? Katsokaa ympärillenne – eihän täällä ole luntakaan!”

Helsingin tietöitä ei juuri koskaan näytä tekevän juuri kukaan. Ei siis ihme, että ne kestävät ikuisuuden.

Kuollut katu Helsingin ydinkeskustassa. Vieressä Kiasma, Postitalo ja Sanomatalo, ja silti täällä ei käy kukaan. Katu on keskellä kaikkea ja silti laitakaupungilla. Samoin on käynyt Sanomatalolle. Sinne ei voi eksyä vahingossa. Helsinki on niin pieni kaupunki ja sen keskusta on niin pieni, että voisi luulla, ettei sinne mahdu kuolleita sivukatuja. Kuinka väärässä voikaan olla…

Oliskin lunta...