Rikos ja rangaistus Janne Waris Homo Sovieticus – Homo Superior? Feodor Dostojevski (1821-1881) on suurista venäläisistä klassikoista ehkä suosituin, psykologisen romaanin tiennäyttäjä, joka on vaikuttanut ja vaikuttaa sukupolvesta sukupolveen. Rikos ja Rangaistus on hänen ensimmäinen pääteoksensa ja taiteellisesti Dostojevskin eheintä tuotantoa. Sen pääteemana on vapauden ja kärsimyksen ongelma. Yksilöllistä, äärimmäisyyteen vietyä vapautta edustaa Raskolnikov, köyhä ja lahjakas opiskelija, joka katsoo oikeudekseen tehdä murhan. Hänen vastapoolinaan on Sonja, katutyttö jonka kristillinen rakkaus ja inhimillinen nöyryys käyvät syvällistä dialogia Raskolnikovin anarkististen ajatusten kanssa. Yllätyksekseen Raskolnikov ei murhan tehtyään muutukaan yli-ihmiseksi, vaan joutuu omantunnontuskien valtaan. Lopulta hän itse tunnustaa rikoksensa ja kärsii hyvällä mielin rangaistuksensa iloiten katumuksen ja lunastuksen voimasta. Kolmannen osan viidennessä luvussa Raskolnikov (”hajanainen”) joutuu vastaamaan kuulustelijansa Porfirin kysymyksiin ystävänsä Razumihinin (”järkeväinen”) läsnäollessa. Kuulustelija aloittaa:- Sanalla sanoen: kuten muistanette, viittaatte siihen, että maailmassa muka on eräitä sellaisia henkilöitä, jotka voivat… toisin sanoen: eivät ainoastaan voi, mutta joilla on täysi oikeuskin tehdä kaikenlaisia kiellettyjä tekoja ja rikoksia ja etteivät lait ole heitä varten kirjoitettuja.Raskolnikovia tuo hänen ajatuksensa väkivaltainen ja tahallinen vääristely hymyilytti.- Mitä? Mitä kuulenkaan? Oikeus tehdä rikoksia? Mutta eihän toki sen vuoksi, että ”ympäristö on turmellut”? kysyi Razumihin ihan säikähtyneenä.-Ei, ei juuri sen vuoksi, vastasi Porfiri. – Seikka on se, että herra Raskolnikovin kirjoituksessa kaikki ihmiset jaetaan kahteen ryhmään: ”tavallisiin ihmisiin” ja ”valioihmisiin”. Tavallisten velvollisuutena on pysyä kuuliaisina, heillä ei ole mitään oikeutta rikkoa lakia, koska he, kuten sanottu, ovat vain tavallisia ihmisiä. Valioihmisillä sitä vastoin on oikeus tehdä kaikenlaisia rikoksia ja kaikin tavoin loukata lakia, juuri siitä syystä, että he ovat valioihmisiä. Niinhän tutkielmassanne sanotte, ellen erehdy? Raskolnikov hymyili jälleen. Hän oli heti oivaltanut, mistä oli kysymys ja mihin hänet aiottiin johtaa; kirjoitelmansa hän muisti varsin hyvin. Hän päätti ottaa haasteen vastaan.Ihan niin en ole kirjoittanut, aloitti hän vaatimattomasti. – Tunnustan kyllä, että selostitte ajatukseni suunnilleen oikein, ja jos niin haluatte, aivan oikeinkin… Ainoa ero on siinä, etten ensinkään väitä valioihmisten olevan pakko tehdä kaikenlaisia rikoksia, kuten te sanotte. Otaksun, ettei sellaista kirjoitusta olisi saanut julkaistakaan. Minä vain viittasin
20
