Saarnaaja Janne Waris Vanitas vanitatum et omnia vanitas! ”Turhuuksien turhuus, sanoi Saarnaaja, turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” Saarn. 1:2 Saarnaaja on Raamatun viisauskirjoista pessimistin, epäilijän ja etsijän kirja. Se poikkeaa monella tavoin kaikista muista Vanhan testamentin kirjoista, sillä se ei kunnioita perinnettä, vaan tutkii itsenäisesti ja epäilee kaikkea – paitsi Jumalaa. Sitä on lähinnä pidettävä filosofisena ohjelmajulistuksena, jonka perusajatus ilmaistaan sen ensimmäisessä lauseessa ja toistetaan sen jälkeen parikymmentä kertaa: ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta!” Saarnaajan kirjassa on kolme perusajatusta: 1 Kaikki maallinen on turhaa ja tarkoituksetonta, 2 Jumala on absoluuttinen, eikä ihminen voi häntä ymmärtää, 3 Passiivisuus on ihmisen paras elämänasenne. Kirjallaan Saarnaaja pyrkii puolustamaan todistamaan näitä teesejään. Hän ei esitä todistustaan loogisina päätelminä, vaan seemiläiseen tapaan, kaartelemalla aiheen ympärillä, tarkastelemalla sitä vaihtuvista näkökulmista ja valaisemalla sitä uusilla tavoilla kehittelemättä ajatusta kumminkaan eteenpäin. Hän ei siis pyri loogisesti järkeilemään lukijan kanssa, vaan tahtoo saada hänet kannalleen sanojensa painolla. Kirjaa ei ole mahdollista jaotella jaksoihin, mutta sen sisällöstä voi saada kuvan seuraamalla ajatusten kiemuraista kulkua. Saarnaaja lähtee liikkeelle teesistään, kaiken turhuudesta. Ihmisen ei kannata tavoitella viisautta, rikkautta tai huvituksia, sillä kuolema on viisaan ja tyhmän yhteinen kohtalo, ja ylellisyyttä seuraa tyhjyys. Parasta on siis syödä, juoda ja nauttia hyvyyksistä, asiat kulkevat kuitenkin Jumalan määräämää rataansa. Jumalaa palvellessa on varottava sanojaan ja tekojaan, sillä Jumala voi vihastua arvaamattomista asioista. Ei pidä ihmetellä, että köyhiä sorretaan, sillä sellainenhan maailma on. Rikas ei koskaan saa rahaa kylläksensä, joten on parempi syödä, juoda ja nauttia elämästä kuin alati vaivata itseään. Rikkaushan aiheuttaa vain huolia. Viisaan osa ei todellisuudessa ole parempi kuin tyhmän, koska ihminen ei voi kohtaloaan muuttaa. Pohjimmiltaan on yhdentekevää, miten ihminen elää, kunhan hän ei ole liian tosikko eikä liian haihattelija, vaan valitsee kultaisen keskitien. Rakkaus ei auta miestä selvittämään kaikkeuden olemusta, sillä:
16
