Peruste 2/2013: Eurooppa

Page 36

034

Peruste #2 2013

idän militantit: caesarismin paluu

Vielä neljä vuotta sitten Kreikan vahvin oikeistoradikaali puolue oli oikeistopopulistinen ja islamofobinen LAOS. Kesäkuussa 2009 LAOS saavutti 7,15 prosenttin kannatuksen europarlamenttivaaleissa ja syksyn parlamenttivaaleissa lähes 6 prosenttia äänestäjistä antoi puolueelle tukensa. Vaalit ovat kuitenkin LAOS:in menestyksen kulminaatio, jonka jälkeen puolueen kannatus on lähtenyt jyrkkään laskuun. LAOS:in kannatuksen laskun takana näyttäisi olevan ennen kaikkea kaksi syytä. Ensinnäkin LAOS liittyi marraskuussa 2011 Kreikan hallitukseen ja antoi siten täyden siunauksensa maata runtelevalle kovalle leikkauspolitiikalle. Tämä vakava poliittinen virhe jätti puolueen oikean laidan täysin auki, tehden tietä Kultaisen aamunkoiton nousulle. Samaan aikaan kun LAOS saavutti kannatuksensa huipun, alkoi Ateenan Agios Panteleimonaksen kaupunginosassa naapuruston pienimuotoinen järjestäytyminen alueella asuvia siirtolaisia vastaan. Aluksi LAOS osallistui näihin “naapurustokomiteoihin”, mutta pian sitä tärkeämpään asemaan nousi Kultainen aamunkoitto. Jälkimmäisen puolueen aktivistit haastoivat aggressiivisesti paitsi maahanmuuttajat myös Agios Panteleimonaksen ja sitä ympäröivien kaupunginosien anarkistit konfliktiin katujen hallinnasta. Lukuisten yhteenottojen jälkeen Kultaisen aamunkoiton militantit onnistuvat poliisin tuella saamaan

kaupunginosan haltuunsa17. LAOS on (tai oli) oikeistoradikaali populistipuolue, joka muistuttaa suurissa määrin vastaavia puolueita Länsi-Euroopassa18. Europarlamentissa LAOS kuuluu Vapaan ja demokraattisen Euroopan ryhmään – siis samaan ryhmään kuin Perussuomalaiset, Tanskan Kansanpuolue, Ruotsidemokraatit ja Lega Nord. Kultaisen aamunkoiton liittolaiset taas ovat täysin eri maata. Jos se kuuluu jonkinlaiseen eurooppalaiseen “internationaaliin”, se on luonteeltaan fasistinen eikä oikeistopopulistinen. Agios Panteleimonaksesta tuli lähtölaukaus Kultaisen aamunkoiton parlamentaariselle menestykselle. Vuonna 2010 puolue onnistui saamaan ensimmäisen paikkansa Ateenan kaupunginvaltuustossa. Yksi suurimmista äänisaalista tuli Agios Panteleimonaksesta. Väkivaltaisen katuaktivisminsa lisäksi puolue profiloitui erilaisilla ”sosiaalisilla”tempauksilla, joihin kuului esimerkiksi ruuan jakaminen yksinomaan kreikkalaisille köyhille19. Kreikan parlamenttivaaleissa 2012 Kultainen aamunkoitto oli yksi harvoista voittajista. Vaalien toisella kierroksella puolue nousi lähes olemattomasta kannatuksesta maan viidenneksi suurimmaksi puolueeksi. LAOS putosi kokonaan parlamentista puolueen kannatuksen jäätyä alle parlamenttiin vaaditun kolmen prosentin äänikynnyksen. Kultaisen Aamunkoiton nousu ja LAOS:in tuho näyttäytyy mielenkiintoisena vedenjakajana eurooppalaisen

17 Vradis & Dalakoglou (2011) sekä haastattelu Antifa negative –ryhmän kanssa Ateenassa 8.4.2013. 18 Hainsworth (2008), 66. 19 Haastattelu Antifa negative –ryhmän kanssa Ateenassa 8.4.2013.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.